SDP ja ostoskeskus Puhoksen huumekauppa

Itä-Helsingissä sijaitseva Puhoksen ostoskeskus lienee Suomen tunnetuin maahanmuuttajien kauppapaikka. Siksi oli mielenkiintoista huomata, että Helsingin sanomat oli tehnyt jutun siitä, kuinka siellä käydään huumekauppaa.

Sinänsä tässä jutussa ei ollut mitään uutta, koska Puhos on yleisesti tunnettu – ainakin pääkaupunkiseudulla – myös huumekaupan keskuksena. Sen sijaan oli yllättävää, että jutussa haastatellut maahanmuuttajataustaiset ihmiset ilmaisivat täysin avoimesti humeidenkäyttönsä. 

* * *

HS:n juttu oli tärkeä siksi, että se osoitti hyvin millaiseksi Suomi on muuttumassa kehitysmaalaisten tuodessa oman kulttuurinsa maahamme. Siinä ei ole päällimmäisenä ahkeruus ja työnteko – vaikka toki niitäkin hyveitä esiintyy – vaan huumepöhnässä oleskelu ja lakien rikkominen. 

Artikkelin mukaan huumekauppa on tuonut mukanaan väkivaltaa ja tappeluita, mikä haittaa rehellisten yrittäjien liiketoimintaa. Ja siksi he toivoisivat virkavallalta nykyistä tehokkaampaa toimintaa – itse pössyttelijät taas kummastelevat, miksei Suomessa voi ostaa huumeita kaupasta, ja paheksuvat poliisin harjoittamaa valvontaa. 

* * *

Puhos on tietenkin vain yksi kauppakeskus monien joukossa, ja sen sijainti – ehkä Suomen maahanmuuttajavaltaisimmalla alueella – on johtanut asiakaskunnan muotoutumiseen sellaiseksi kuin se on. Ja tästä syystä yleisilmeeltään kehitysmaalaiseksi.

Olisi kuitenkin hyvä, että tavalliset suomalaiset – Hangosta Nuorgamiin – ymmärtäisivät, että väestöllä on väliä. Jos haluat eurooppalaista järjestystä, on myös asukkaiden oltava eurooppalaistaustaisia. Mutta jos kaipaat afrikkalaista tai arabialaista menoa, on valintasi lisätä sikäläisistä kulttuuripiireistä tulevien ihmisten määrää maassamme.

* * *

Voidaan tietenkin kysyä, että miksi joku haluaa Suomen kehitysmaalaistuvan. Olen tietenkin väärä ihminen vastaamaan tähän kysymykseen, mutta olen aiemminkin pannut merkille, että erityisesti juuri puoluekokouksensa päättänyt SDP hyötyy maahanmuuttajista.

Tämä voidaan päätellä esimerkiksi siitä, että viime vuoden vaaleissa Puhosta lähellä sijaitsevalla Vuosaaren Merilahden koululla ylivoimaisesti eniten ääniä keräsi SDP peräti 43,2 prosentin ääniosuudellaan. Ei siis ihme, että puolue on vastustanut väkevästi Suomeen kohdistuvan humanitaarisen maahanmuuton kannusteiden vähentämistä. Ja tullee tekemään näin myös jatkossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta tietoa pääkaupunkiseudun demografisesta muutoksesta
Itä-Helsingin kiusaavat tummat ja vaaleat tytöt
Mitä kunta- ja aluevaalien tulokset kertovat Helsingin tulevaisuudesta ja maahanmuuton seurauksista

Riikka Purra vilautti

Valtioivarainministeri Riikka Purra vilautti eilen mahdollisuutta, että maahanmuuttajilta edellytettäisiin työntekoa sosiaalitukien saamiseksi. Hänen ajatuksensa taustalla oli Tanskan malli, jossa toimitaan juuri näin. 

THL:n tutkimusprofessori Pasi Moisio kuitenkin totesi, ettei se onnistuisi Suomessa, koska meillä perustuslaki ja sen tulkinta antavat myös maahanmuuttajille poikkeuksellisen vahvan oikeuden viimesijaiseen sosiaaliturvaan. SDP:stä taas kuultiin näkemys, jonka mukaan sosiaalitukien saaminen voitaisiin sitoa esimerkiksi suomen kielen oppimiseen, kunhan opetuksen resurssit ovat riittävät. 

Tässä keskustelussa ehkä mielenkiintoisimman kommentin antoi professori Moisio todetessaan, että "Suomi eroaa muista Pohjoismaista juuri siinä, että sosiaaliturvamme keskittyy passiiviseen rahan jakamiseen. Velvoitteita tai mahdollisuuksia palveluihin ja kasvokkaiseen kohtaamiseen on vähän. Tämä koskee niin pitkäaikais­työttömien ja maahanmuuttajien etuuksia kuin sairaus- ja työkyvyttömyys­etuuksiakin."

Minun nähdäkseni onkin ilmeistä, että juuri helposti saatavan ilmaisen rahan seurauksena erityisesti maahanmuuttajien motiivi työpaikan saamiseksi on heikko. Siksi ehdotan, että kaikki suomalaiset puolueet sitoutuisivat jo ennen vaaleja lisäämään työnteon ja yrittämisen kannusteita sekä maahanmuutajille että myös kantaväestölle.

Tavoitteena pitäisi olla – ei enempää eikä vähempää kuin – järjestelmä, jossa työn tekeminen on aina selvästi palkitsevampaa kuin sosiaaliturvalla eläminen. Ja joka kannustaisi myös yrittämiseen silloin, kun siihen on hyvät edellytykset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työpaikkojen synnyttämisestä
Kehitysmaalaisten maahanmuutto johtaa kehitysmaalaistyyppisiin ongelmiin
Miljardi uutta afrikkalaista

Työpaikkojen synnyttämisestä

Toimeentulotuen saamisen ehdot kiristyivät eilen ja hyvä niin, sillä se tarkoittaa, että sosiaaliturvan varaan tarkoituksella jääminen vaikeutuu. Ja näin työvoiman tarjonta kasvaa. 

Toisaalta Suomessa ei ole uudistusta ennenkään ollut työvoimapulaa, ei ainakaan siitä päätellen, että maassa on lähes kolmeasataatuhatta työtöntä. Kyllä kai niistä olisi löytynyt halukkaille työntekijöitä, jos sellaisille olisi tarvetta. 

Minun muistini mukaan työvoiman tarjonnan kasvattamisesta alkoi ensimmäisenä höpöttää – ainakin julkisuudessa – Juhana Vartiainen (kok), josta tuli sittemmin Helsingin pormestari. Aivan kuin työpaikat syntyisivät siitä, että niihin on enemmän hakijoita. Tai että maassa olisi enemmän työhön haluttomia ja siihen kyvyttömiä ihmisiä.

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että työpaikkoja syntyy vain siitä, että maassa on sellaisia yrityksiä, joissa toimii - omistajana tai palkollisena – ihmisiä, jotka näkevä uusien työntekijöiden rekrytoinnin tarpeellisena ja kannattavana. Siis ihmisiä, joilla on ideoita toiminnasta, joka tuottaa liikevoittoa. 

Siksi on selvää, etteivät sosiaali- ja tyttömyysturvan muutokset vaikuta millään tavalla maamme talous- ja työllisyystilanteeseen. Eikä työttömien tai työvoinan ulkopuolella olevien ihmisten toimeentulon kiristämiselläkään ole sen suhteen mitään merkitystä.

Tästä syystä valtiovallankin kannattaisi keskittyä siihen, että yrittäminen ja yritysten kasvattaminen olisi kannattavaa. Siis parantaa siihen houkuttavia taloudellisia kannustimia. 

Se tarkoittaa yritysten toimintaedellytysten parantamista, verotuksen kohtuullistamista ja sen progression loiventamista sekä – jos verovaroja halutaan käyttää – tuotekehityksen tukemista ja  kynnyksen alentamista pienten yritysten perustamiselle. 

Viimeksi mainitun osalta paninkin tyytyväisyydellä merkille sen, että pienet yritykset ovat voineet vuoden alusta alkaen perua epäonnistuneen rekrytoinnin ja vaihtaa huonon valintansa uuteen, mikäli työnteko ei suju toivotulla tavalla. Kiitos tästä kuuluu Petteri Orpon (kok) hallitukselle. 

Tällä on kaiken järjen mukaan aivan oleellinen merkitys erityisesti yksinyrittäjien uskaltautumiselle työnantajayrittäjiksi. Ja sitä kautta työpaikkojen syntymiseen tänne Pohjantähden alle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oras Tynkkynen ehdotti Irlannin mallin mukaista perustuloa
Avaako asevienti tukkiutuneen ketsuppipullon?

Juhana Vartiaisen salainen budjettivalmistelu ja orwellilainen lihatiski

Onko Ylen hallintoneuvosto tehtäviensä tasalla?

Suomen Yleisradio on päättänyt palauttaa henkilöstölleen niin sanotut tulospalkkiot. Niistä luovuttiin taannoin muun muassa siksi, että johtajien hulppeat palkkiot herättivät ihmetystä ja valtionradiomme budjetin kasvua hillittiin. 

Ylen johdon palkkojen tasosta ja bonusten vaikutuksesta antaa kuvan se, että viime lokakuussa toimitusjohtajana aloittaneen Marit af Björkesteinin kuukausipalkka on 26 000 euroa, jonka päälle hänen on mahdollista saada vuosibonuksena noin 47 000 euroa.

Tavallisella toimittajalla on toki pienemmät tulot, ja lienee odotettavissa myös, että bonus osuu heidän kohdalleen harvemmin kuin johtajille. Nähtäväksi jää, toteutuvatko nämä odotukset. 

Omalta osaltani ihmettelen asiaa sikäli, että Yle toimii budjettirahoitteisena, eikä bonusten perusteena voi siten käyttää yritysmaailmassa vakiintuneita taloudellisia mittareita, jotka palkitsevat yritysten nettotulokseen positiivisesti vaikuttaneita onnistumisia. Näin ollen mielivallan riski on – lievästi sanottuna – sekä todellinen että suuri.

Tästä ongelmasta kertonee se, ettei myöskään Ylen henkilöstö ole ilahtunut palkkioiden palauttamisesta, ei ainakaan työntekijöiden ammattijärjestön (YOT) kyselyn mukaan, sillä suurin osa pitää kannustinjärjestelmää epäoikeudenmukaisena. Ja palkitsemisen perusteita jopa mielivaltaisina. 

Näin ollen vaikuttaa siltä, ettei Ylen kannustimilla tule olemaan yhtiön toimintaan positiivista vaikutusta, vaan pikemminkin päinvastoin. Ja siksi on kysyttävä, että onko yhtiön – omistajan eli veronmaksajien etua vaalimaan valittu – hallintoneuvosto tehtäviensä tasalla? Vai pitäisikö sinne löytää nykyistä pätevämpää väkeä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksei Ylen toimittajalta voi vaatia kauhalla?
Havaintoja sukupuolten välisistä eroista ja Ylen katsojiin vaikuttamisesta
Ylen porsastelu näyttäisi ajaneen seinään

Tanskalainen neuvoi suomalaisia

Tanskalainen tutkija Jacob Nielsen Arendt antoi suomalaisille maahanmuuttopoliittisia neuvoja. Niiden mukaan kotoutumisessa tulisi yhdistää työ, kielikoulutus ja ammatillinen opetus sopivassa suhteessa. 

Hän myös huomautti, ettei kielikoulutusta saisi laiminlyödä muiden asioiden kustannuksella. Näin huolehdittaisiin myös maahanmuuttajien jälkikasvusta, sillä vanhempien paikallisen kielen osaaminen vaikuttaa myönteisesti maahanmuuttajien lapsiin.

Nämä seikat ovat tavallaan itsestäänselvyyksiä, mutta on hyvä, että ne tuodaan esille näin suoraan. Samalla on muistettava, ettei kielen oppiminen ole viime kädessä maahanmuuttoviranomaisten vastuulla, vaan pikemminkin tulijalle kuuluva oikeus ja velvollisuus. 

Toisaalta juuri tämän velvollisuuden tähdentäminen kuuluu viranomaisille. Samoin kuin kielen opiskelun mahdollistaminen suomalaisessa yhteiskunnassa niin humanitaarista suojelua hakeville, täällä työtä tekeville kuin heidän perheenjäsenilleenkin. 

Tässä mielessä on hyvä, että Petteri Orpon hallitus on juuri säätänyt lain, jossa määrätään, ettei Suomen kansalaisuutta voi saada, ellei hakijalla ole näyttöä maamme ainakin yhden kansalliskielemme riittävästä osaamisesta. 

Toisaalta ainakin itsestäni on selvää, ettei tämä ole riittävä kannustin kaikille maahamme saapuneille henkilöille. Siksi kannattaisi harkita myös maassamme vain väliaikaisesti elävien ihmisten oleskeluluvat kytkettäisiin kansalliskielten osaamiseen – ainakin silloin, kun kyse on niin sanotusta humanitaarisesta maahanmuutosta, jonka kustannuksista vastaavat suomalaiset veronmaksajat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pari ajatusta somaleiden miljardihuijauksesta
Kotoutumistukea maahanmuuttajille
Ovatko integroituneet arabit positiivinen asia?

Kotoutumistukea maahanmuuttajille

Yle julkaisi eilen harhaanjohtavasti otsikoidun jutun Suomeen tulleiden maahanmuuttajien kotouttamisesta. Sen mukaan Suomi olisi onnistunut erinomaisesti tänne saapuneiden maahanmuuttajien kotouttamisessa, vaikka artikkelissa puhuttiin tosiasiallisesti vain heidän hyysäämiseensä tehtyjen toimien laajuudesta ja suurista kustannuksista. 

* * *

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) on kertonut Uutissuomalaiselle, että maahanmuuttajien sosiaaliturvaan on tulossa muutoksia, joiden tarkoituksena on parantaa heidän integroitumistaan yhteiskuntaan. Eli saada heidät ja heidän lapsensa työllistymään ja oppimaan suomenkieltä.

Grahn-Laaksosen mukaan hallitus valmistelee kotoutumistukea, jota myönnettäisiin tietyksi ajaksi Suomeen saapuville ulkomaalaisille, jotka eivät työllisty heti. Samalla kotihoidon tuki on tarkoitus rajata vain yli kolme vuotta Suomessa tai muualla EU-alueilla asuneille.

Muutoksen tarkoituksena on kannustaa maahanmuuttajataustaiset lapset osallistumaan mahdollisimman kattavasti varhaiskasvatuksen piiriin oppimaan kieltä ja saamaan hyvät valmiudet koulunkäynnille. Tämä tapahtuisi siten, että aluksi maksettava tuki olisi pieni, mutta voisi nousta, mikäli henkilö olisi ollut riittävän pitkään työssä ja hankkisi riittävän kotimaisen kielen tason. 

Lisäksi Grahn-Laaksonen kertoi, että tähän asti "toimeentulotuella on ollut mahdollista hoitaa 3–7-vuotiaita lapsia kotona ilman velvoitetta ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Tämä mahdollisuus poistuu toimeentulotukiuudistuksessa. Sen on tarkoitus parantaa erityisesti maahanmuuttajataustaisten äitien työllistymistä."

Nähtäväksi tietenkin jää, miten nämä muutokset vaikuttavat voimaan tultuaan. Eli johtavatko uudistukset maahanmuuttajien – ja erityisesti heidän lastensa – parempaan valmiuteen osallistua suomalaisen yhteiskunnan ylläpitoon työtä tekemällä ja veroja maksamalla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ovatko integroituneet arabit positiivinen asia?
Onko luvassa lisää maahanmuuttajien hyysäystä, antirasismia, wokellusta, autoilijoiden kurittamista ja jakopolitiikkaa?
Nettomaksajia ja veronmaksajien taakkoja

Mafiamaista ammuntaa ja ymmärtämättömyyttä Ruotsissa ja Suomessa

Ruotsin ja pohjoismaiden vanhin yliopistokaupunki - muun muassa Carl von Linnén ja Anders Celsiuksen Uppsala - sai eilen maistaa uusruotsalaista kulttuuria, kun sähkölaudalla paennut hoikka, täysin mustiin pukeutunut ja naamioitunut miesampuja tappoi kolme ihmistä keskellä kaupunkia. Ainakin yksi ammutuista oli ollut tutkittavana mafiapomo Ismail Abdon sukulaiseen kohdistuneesta hyökkäyksestä. 

Tapaus osoittaa jälleen kerran ruotsalaisen yhteiskunnan muutoksesta pumpulinpehmeästä kansankodista kohti väkivaltaista kehitysmaalaista yhteiskuntaa. Ainakaan vielä länsinaapuriamme ei kuitenkaan voi verrata vaikkapa Kongon demokraattiseen tasavaltaan, jossa on käynnissä krooninen ja jatkuvasti uhreja vaativa etnisesti rajautuneiden rikollisjärjestöjen välinen sisällissota, jossa armoa ei pyydetä tai ainakaan anneta. 

Onneksi Suomessa ei olla samassa tilanteessa, vaikka eiliseen uutiskokelmaan kuuluikin espoolainen ampumistapaus, jossa kaksi katujengiä - espoolainen ja keravalainen - ottivat yhteen Espoon Puustellinmäessä. Asiasta kertoneen MTV3:n mukaan Helsingin poliisin katujengirikosten tutkintaryhmä on saamassa valmiiksi esitutkinnan tapauksesta, jossa keravalaiset käyttivät tuliaseita. 

* * *

Hallituksen äskettäisistä veronalennuspäätöksistä käyty keskustelu on jostain syystä jumittunut siihen, tulevatko hyvätuloiset vajaata työviikkoa tekevät julkisen sektorin lääkärit jatkossa tekemään enemmän töitä, jos palkasta jää käteen suurempi osa. Tämä on absurdia, sillä vastaus on varsin yksiselitteinen: eivät tule, kuten  Lääkäriliiton tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä ja taloustieteilijä Mauri Kotamäki eilen totesivat. 

Siitä pitää huolen lääkäreiden koulutuspolitiikka, jonka tarkoituksena on jo vuosikymmeniä ollut tuottaa mahdollisimman vähän lääkäreitä, jotta näiden palkkataso saataisiin epäluonnollisen korkeaksi. Tässä yliopistojen lääkärimafia on myös onnistunut. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että veronalennukset olisivat olleet turhia. Niiden suurin vaikutus nimittäin syntyy vasta pidemmällä aikavälillä, kun ahkeruudesta, yritteliäisyydestä ja koulutuksesta syntyvästä tulonlisästä jää käteen enemmän kuin nykyisin. 

Lisäksi yhteisöveron alennuksen seurauksena kasvava yrittäjätulon kasvu motivoi yritystoimintaan sellaisia ihmisiä, joilla olisi siihen intoa ja osaamista, mutta jotka eivät ota ensimmäistä askelta siksi, että palkkatyön ja käteen jäävän yrittäjätulon ero on heistä liian pieni, jotta epäonnistumisen riskiä kannattaisi ottaa. 

Eniten hämmästelen tässä asiassa sitä, että pääministeri Petteri Orpo (kok) on itse puhunut tässä yhteydessä lääkäreistä. Eikö hän tosiaan ymmärrä tätä asiaa, jonka korjaamiseksi helppo ja tehokas keino olisi lääkärinkoulutuksen lisääminen ja sitä kautta julkisella sektorilla toimivien lääkäreiden palkkatason laskeminen aikakin isoissa kaupungeissa? 

Lisäbonuksena saataisiin myös täytettyä nykyistä paremmin maaseudun lääkärinvirat tarjoamalla palkkaporkkanaa eli säilyttämällä nykyinen tulotaso suurten asutuskeskusten ulkopuolella. 

* * *

Lopuksi nostan esille Helsingin sanomien jutun automaattisesti tarkentuvista silmälaseista. Sellaiset on jutun mukaan kehitetty Suomessa Ixi-nimisessä huipputeknolgisessa startup-yrityksessä, josta odotetaan Ouran kaltaista miljardiyhtiötä. 

Toivoa sopii, että Ixi ja sen omistajat saavat kerättyä riittävän pääoman nopeaa kasvua ja maailmanmarkkinoiden valtaamista varten - ja sitä kautta tuottamaan rahavirtaa myös suomalaiselle verokarhulle, jotta sekin pääsisi tasapainoon. Alku on ainakin ollut lupaava, sillä rahaa ovat tarjonneet virolainen Plural-rahasto, Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi, ranskalainen jättirahasto Eurazeo sekä yhdysvaltalainen teknologiajätti Amazon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehitysmaalaisten ammuskelua ja veneilyä
Hallitusohjelman toteuttaminen on äärimmäisen tärkeää
SDP:n kateudesta ja vastakkainasettelusta ponnistava retoriikka myrkyttää yhteiskunnallisen ilmapiirin

Suhteellinen ja todellinen köyhyys

Suomen sosiaali ja terveys -yhdistys Soste on tehnyt mikrosimulointimallilla laskelmia, joiden mukaan pienituloisten ihmisten määrää voisi vähentää palauttamalla sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotukset, työttömyysturvan lapsikorotuksen sekä työttömyysturvan ja yleisen asumistuen suojaosat samalla tasolle kuin ennen niihin kohdistuneita leikkauksia. Laskelmissa oli määritelty pienituloiseksi henkilöt, joiden käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia väestön keskimääräisestä tulotasosta.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että määritelmän mukaista köyhyyttä voidaan vähentää antamalla köyhimmille ihmisille rikkaammilta otettua rahaa vähän samaan tapaan kuin Robin Hood teki Sherwoodin metsässä, Nottinghamin kaupungin lähistöllä. Enkä epäile lainkaan, ettei laskelmia olisi tehty oikein.

Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon kuitenkin, että loogisesti ajatellen Sosten malli tarkoittaa sitä, että köyhyyttä voitaisiin vähentää vieläkin enemmän jos toimittaisiin entisen neuvostoliittolaisen ihanteen mukaan eli järjestettäisiin valtion kustannuksella jokaiselle ihmiselle töitä ja maksettaisiin kaikille sama palkka. Silloinhan köyhiä ei olisi lainkaan, vaan kaikki olisivat tulojensa suhteen tasa-arvoisia. 

Outoa on vain yksi asia. Nimittäin se, että Neuvostoliitto kärsi Sosten määritelmän mukaisen köyhyyden puuttumisesta huolimatta monenlaisista talousongelmista, joista vähäisimpiä eivät olleet maataloustuotannon riittämättömyys, teknologinen jälkeenjääneisyys, valmistettujen tuotteiden laadun heikkous tai ympäristötuhojen laajuus. Ja lopulta maan asukkaat elivat pääosin samalla tulotasolla eli nauttuivat köyhän köyhästä elämästä vauvoista mummoihin ja vaareihin, vaikka Sosten kriteerien mukaista pienituloisuutta ei esiintynyt lainkaan. 

Siksi on kysyttävä, että onko Sostessa varmasti ymmärretty se, ettei tulonjaon tasaisuus takaa yhteiskunnan menestystä kansainvälisessä kilpailussa eikä suhteellinen köyhyys ole sama asia kuin todellinen köyhyys. Tai tajutaanko siellä, että juuri jälkimmäisen välttämiseksi yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että sen jäsenillä on halu tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista - eli saada palkkio hyvin tehdystä työstä. 

Juuri tämä oli se asia, mikä toimi viime vuosisadalla markkinatalouteen nojaavissa länsimaissa paremmin kuin sosialistisissa valtioissa. Neuvostoliitossa asiaa ei ymmärretty ajoissa, joten se kaatui, mutta kiinalaiset oivalsivat ongelman ja korjasivat sen talousjärjestelmäänsä, joka muutettiin villiksi markkinataloudeksi säilyttäen samalla kuitenkin poliittisten kansalaisvapauksien tiukat rajoitteet.

Näillä opeilla Kiina on kasvanut yhdeksi maailman johtavista talousmahdeista, joka haastaa USA:n globaalista teknologiajohtajuudesta. Ja tulevaisuudessa ehkä jopa maailman johtavan sotilasmahdin asemasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Köyhille altistuminen vaikuttaa eri tavalla rikkaisiin ja köyhiin
Koulujen haaste syntyy köyhistä vaan ei työväenluokkaisista oppilaista
Vihervasemmisto pyrkii heikentämään köyhemmän kansanosan elinolosuhteita

Ihme on tapahtunut

Nyt on tapahtunut ihme. Luin nimittäin suomalaisen poliitikon kirjoittaman alusta loppuun järkevän tekstiin.

Tarkoitan valtiovarainministeri Riikka Purran kirjoitusta, jossa hän sparrasi meitä suomalaisia löytämään keinoja, joilla maamme talous saataisiin kasvuun. Lähtökohdaksi hän otti yritysten velvoitteiden, raportoinnin ja muun hallinnollisen taakan vähentämisen enemmän kuin hallitusohjelmassa on jo sovittu. 

Purran mukaan "kasvutoimet eivät voi eivätkä saa olla höttöä". Ja siksi hän haastoi "yrityskentän tuottamaan ehdotuksia kahdeksikymmeneksi toimeksi hallinnollisen taakan ja yrittämisen byrokratian poistamiseksi nopealla aikataululla". 

Mielenkiintoisin kohta Purran kirjoituksessa oli ehdotus, jonka mukaan työn verotusta kevennettäisiin kautta linjan vuonna 2026, jos BKT ja investoinnit ovat kasvaneet riittävästi. Hallitus voisi siis sitoutua keventämään työn verotusta, jos yrityskenttä tekee tarpeeksi investointeja parin vuoden sisällä. 

Toisin sanoen valtiovarainministeri ehdotti yrityksille kollektiivista investointiporkkanaa. Ja työntekijöille ahkeruusporkkanaa, jotka voisivat vaikuttaa omaan verotukseensa tekemällä tulosta aiempaa ahkerammin - mutta vain, mikäli tarpeeksi moni tekee näin.

Valtiovarainministerin esityksen ajankohta ei liene sattumaa, sillä Teollisuusliiton työehtosopimus on päättymässä kuun vaihteessa ja Hakaniemestä on jo kuultu lakkovaroitus. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka paljon Purran ehdotus vaikuttaa työmarkkinaosapuoliin.

Voisi kuitenkin kuvitella, että tällainen kollektivismiin perustuva ehdotus sopisi erityisesti joukkovoimaansa ja työntekijöiden etua korostavalle ay-liikkelle. Mutta jostain syystä kuitenkin epäilen, ettei näin ole. Ellei muuten, niin siksi, että aloite tuli perussuomalaiselta ministeriltä. 

Joka tapauksessa valtiovarainministerin ehdotus on luovinta, mitä olen pitkään aikaan kuullut suomalaiselta poliitikolta ja ministeriltä. Ja siksi toivon sen ottamista vakavasti harkintaan sekä politiikan että työelämän pelikentillä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä

Viipalointia vai kasvatusta?

Ilta-Sanomat kertoi kansanedustaja Matias Marttisen (kok) sanoneen, että SDP:n puheenjohtaja Antti "Lindtmanin hämärtynyt käsitys Suomen talouden vakavasta tilanteesta ja täysin huteralle pohjalle kyhätty vaihtoehto on osoitus siitä, että Lindtman on uusvasemmistolaisten voimien vietävissä". 

Tällä kommentillaan hän viittasi Lidtmanin taannoiseen ulostuloon, jonka mukaan "tälle hallitukselle on helppoa ottaa viimeinenkin euro pienituloiselta opiskelijalta, eläkeläiseltä tai työttömältä. Mutta on niin vaikeaa ottaa suurituloiselta edes se ensimmäinen euro."

* * *

Tapaus kertoo poliittisen oikeiston ja vasemmiston välisestä syvästä talouspoliittisesta erosta. Siinä missä poliittinen vasemmisto näkee kaiken lähinnä tulonjako- eli kakun viipalointikysymyksenä, on vastapuoleen ajattelussa keskeistä koko kakun kasvattaminen. 

Tämän näkyy hyvin nykyisen ja edellisen hallituksen toiminnassa. Sanna Marinin (sd) johdolla maan talouden ongelmia ei ryhdytty perkaamaan, vaan julkisten varojen puute kuitattiin ottamalla lisää velkaa. Taustalla oli jopa ajatus siitä, että - silloin halvan - lainan ottaminen olisi kannattavaa.

Tämän seurauksena maksamme kuluvana vuonna pelkästään valtion lainojen korkoja yli kolme miljardia. Ja maksaisimme enemmänkin, mikäli Suomi olisi vaalien jälkeen jatkanut Marinin hallituksen linjoilla. Ellei koko rakennelma olisi sitten jo romahtanut kassakriisiin.

Poliittisen oikeiston linja kakun kasvattamisesta on puolestaan johtamassa Petteri Orpon (kok) hallituksen päätöksin siihen, että työnteon ja yrittämisen kannusteita lisätään. Jos tässä onnistutaan, kasvaa koko Suomen talous ja näin myös julkiselle taloudelle syntyy pelivaraa, joka voidaan käyttää esimerkiksi valtionvelkojen maksamiseen ja/tai kansalaisille tarjottavien palveluiden kustantamiseen. 

* * *

Alussa linkittämässäni IS:n jutussa kansanedustaja Jani Mäkelä (ps) totesi sen karun tosiasian, että "Suomessa... ei tunnetusti ole vaikeaa ottaa suurituloiselta edes suurempaa osaa hänen tuloistaan, kuin hänelle itselleen jää". Tämän pitäisi pysäyttää jokainen ajatteleva ihminen: harva lienee oikeasti halukas maksamaan jokaisesta työnteollaan hankitusta eurosta yli 50 senttiä muiden käyttöön. 

Tässä yhteydessä on syytä ymmärtää marginaaliveron käsite. Se tarkoittaa sitä, kuinka monta prosenttia tulonsaaja joutuu maksamaan hankkimistaan lisäeuroista. Juuri nyt tämä osuus ylittää 50 prosenttia jo noin 4 700 euron kuukausiansioilla.

Jos ja kun tilanne on tällainen, ei liene suuri ihme, ettei kaikilla menestykseen kykenevillä ole halua työnteon tai yrittämiseen kautta rikastumiseen - ja siinä sivussa verojen maksuun - Suomessa, vaan he panostavat ahkeroinnin sijaan mieluummin vapaa-aikaan tai siirtyvät yritysmyönteisemmän ja alhaisemman verotuksen maihin (esimerkki ja toinen). Ja samalla vaikuttavat siihen, ettei suomalaispoliitikoille jaettavaksi kertyvä kakku kasva. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Julkinen raha johtaa lailliseen korruptioon
Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen

 

SDP teki epäuskottavan esityksen

Viime hallituskaudella Suomen talouden alasajon toteuttanut Suomen sosialidemokraattinen puolue esitteli eilen omaa vaihtoehtoaan tilanteen korjaamiseksi. Sen kyhäämä lista on kieltämättä ajatuksia herättävä.

Lyhyesti sanottuna SDP vähentäisi julkisen talouden menoja 2,7 miljardilla ja lisäisi sen tuloja 3,4 miljardilla eurolla. Tämä kuulostaa sinänsä aivan kohtuulliselta, mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että niiden lisäksi puolueella olisi tarkoitus etsiä julkiseen talouteen kolmen miljardin euron positiivista vaikutusta myöhemmin toukokuussa julkaistavilla rakenne-, työllisyys-, ja kasvutoimilla - eli se ei sittenkään tehnyt julkisen talouden tasapainottamisen kokonaisesitystä, vaikka mainostikin tekevänsä saman suuruiset yhdeksän miljardin euron sopeuttamistoimet kuin hallitus.

SDP:n ehdotukseen sisältyi hieman hallituksen esitystä pienempi yleisen arvonlisäveron korotus, jota täydennettäisiin virvoitusjuomaveron kaltaisella laajemmalla sokerivalmisteverolla. Lisäksi SDP korottaisi hallitusta enemmän kaivosveroa. 

SDP ilmoitti myös leikkaavansa yritystuista yhteensä 400 miljoonaa euroa. Tästä 150 miljoonan euron säästö syntyisi teollisuuden sähköistämistuen poistosta ja 250 miljoonaa euroa otettaisiin vähentämällä tasaisella juustohöylällä yritystukia.

* * *

SDP:n esitys herätti muutamia kommentteja hallituspuolueissa. Pääministeri Petteri Orpo (kok) ihmetteli puolueen esityksen keskeneräisyyttä ja pyysi, että "viekää ne momenteille, jotta te voitte näyttää, että teillä on oikeasti vaihtoehto. Yhdet momentit löytyvät SDP:n kirjasta, ja ne ovat — yllätys, yllätys — veronkorotusmomentit, kolme ja puoli miljardia, jotka iskevät työhön ja yrittämiseen" toisin kuin hallituksen omat toimet, jotka pääministerin mukaan vastaavat sitä, miten Tanskan talous on saatu terveelle pohjalle. 

Kansanedustaja Joakim Vigelius (ps) puolestaan sanoi, että "väitätte sopeuttavanne tuhansia miljoonia toimilla, joita ette ole edes julkistaneet ja joiden lasketut työllisyysvaikutukset olette salanneet. Milloin te tuon vasemmistopopulismin sijaan esitätte uskottavat luvut taikaseinäsäästöjänne tukemaan".

Hän myös mainitsi, että valtion korkomenot ovat tänä vuonna noin 3,2 miljardia euroa eli noin 3,6 prosenttia koko budjetin loppusummasta. Ja muistutti samalla, että "kuitenkin vielä edellisellä hallituskaudella ministerinkin suusta väitettiin, että velan korot eivät koskaan nousisi".

Heitä säesti sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok), joka totesi SDP:n esityksestä, että "tämä on muutaman sivun powerpoint, jota te esitätte... Täällä ei ole ollenkaan avattu näitä lukuja, mistä nämä säästöt muodostuisivat, jos niitä täältä edes löytyy, ja tässä ainoa vakuuttava sarake on tämä tulosopeutus eli veronkorotusten pitkä lista. Varmasti jossain on siis aineisto, johon voi tutustua tämän powerpoint-aineiston lisäksi, koska tämä ei käytännössä ole minkään tasoinen vaihtoehto."

Kaiken kaikkiaan näyttääkin siltä, ettei SDP ole pystynyt tekemään uskottavaa suunnitelmaa oman pääministeriaikansa aikana romahtaneen julkisen talouden korjaamiseksi. 

Se vaatisi budjettileikkauksiin sellaista politiikkaa - kuten kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps) muotoili - "jossa toissijaisesta ja jopa haitallisesta leikataan ja julkisin varoin rahoitettuja toimintoja laitetaan vihdoinkin tärkeysjärjestykseen". Ja samaan aikaan kannustettaisiin yrityksiä ja kansalaisia taloudelliseen yritteliäisyyteen ja ahkeruuteen, jotta talous tuottaisi sellaiset tulot, joilla voitaisiin ylläpitää kansalaisten ensisijaisesti tarvitsemat ja toivomat hyvinvointipalvelut.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi suuri osa suomalaisista äänestää vihervasemmistoa?
Lindmanin retoriikka toi tuulahduksen vuodelta 1918
Suomen ongelmat eivät ratkea ilman yhteistyötä

 

Nyt oli liian vaikeaa opposition kansanedustajille

Suomessa asuvien etnisesti suomalaisten määrä tulee laskemaan nopeasti silloin kun suuret ikäluokat alkavat poistua joukostamme. Syynä tähän on se, että suomalaisten syntyvyys on ollut vuodesta 1969 lähtien alhaisempi kuin väestön uusiutuminen edellyttäisi. 

Jo sitä ennen pienenee työikäisten etnisten suomalaisten määrä, joten maahamme on muodostumassa kasvava eläkeläisten joukko eli hienommin sanottuna suomalaisten huoltosuhde heikkenee. Ongelman ratkaisuksi on ehdotettu sekä maahanmuuttoa että palveluiden automatisointia.

Todellisuudessa tarvittaneen molempia. Niistä automatisaatio - ja robotisaatio - tulee avuksi mitä erilaisimpiin asioihin, kuten japanilaisten esimerkki osoittaa. 

Sen sijaan maahanmuutto on ongelmallisempi asia. Siinähän kyse ei ole tulijoiden puutteesta vaan siitä, että liian monelta tänne saapuvalta puuttuu edellytykset tuoda positiivinen panos suomalaiseen - tai ylipäätään länsimaiseen - yhteiskuntaan. Ja pahimmillaan he ja heidän jälkeläisensä muodostuvat yhteiskuntaa hajottavaksi ja terrorisoivaksi voimaksi - kuten Ruotsin esimerkki osoittaa.

Siksi on äärimmäisen tärkeää, että suomalainen maahanmuuttopolitiikka asettaa kannusteita sille, että tänne saapuvilla ihmisillä olisi valmiuksia asettua yhteiskunnan rakentavaksi voimaksi. Ja ellei sellaisia ole, motivoisi heitä kepillä ja porkkanalla hankkimaan niitä. 

Tästä syystä on erinomaista, että hallitus on lisäämässä tänne saapuville maahanmuuttajille edellä mainitsemani kaltaisia kannusteita. Kansanedustaja Heikki Vestmanin (kok) mukaan "kansalaisuuslain tiukennuksilla kannustetaan kiinnittymään Suomeen, oppimaan kieli, omaksumaan kansalaisuuskokeella mitattavat perustiedot yhteiskunnasta, noudattamaan maan sääntöjä sekä tekemään töitä toimeentulonsa eteen... samalla kun yleistä asumisaikaedellytystä pidennetään monien EU-maiden tasolle kahdeksaan vuoteen, kansalaisuuden saamiseen tulee nykyistä vahvempi kielikannustin: kansalaisuuden saa jatkossa jo viiden vuoden asumisajalla, kunhan läpäisee kielikokeen... Toisin sanoen ne, jotka opiskelevat ahkerasti suomen tai ruotsin kielen, saavat kansalaisuuden kolme vuotta yleistä asumisaikaedellytystä aiemmin." 

Tämä oli ilmeisesti liian vaikeaa ymmärtää opposition kansanedustajille, jotka kritisoivat eilen hallituksen esitystä kovin sanoin. En sinänsä tietenkään ihmettele heidän ymmärryksensä rajallisuutta, koska suurin osa oppositiota edustaa sellaista poliittista aatetta, jonka historiallinen jalanjälki on lievästikin sanottuna surullista luettavaa. 

Tai sitten opposition kansanedustajat eivät vain olleet edes lukeneet kritisoimaansa lakiesitystä, kuten Vestman epäili. Omanlaistaan tyhmyyttä sekin.

Oli kyse kummasta tahansa, se kertoo omaa surullista kieltään nämä edustajat parlamenttiimme äänestäneiden suomalaisten harkintakyvystä ja poliittisesta valveutuneisuudesta. Eihän Suomelle eikä suomalaisille ole eduksi se, että lainsäädännöstämme on päättämässä niin ymmärrysrajoitteisia ihmisiä kuin eilinen eduskunnassa käyty debatti antoi ymmärtää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantasen ja Leena Meren ministeriöt oikealla asialla
Edes raaka murha ei herättänyt ruotsalaisia
Haluaisitko miellyttää robottia?

Tukehtuuko Suomi-hämähäkki itse kutomaansa verkkoon?

Kelan asiantuntijat ovat tehneet laskelman, jonka mukaan kuluvan vuoden sosiaaliturvan leikkaukset heikentävät merkittävästi työttömyyskassaan kuulumattomien eli Kelasta työttömyysturvaa saavien taloudellisia kannustimia matalapalkkaiseen tai osa-aikaiseen työhön. 

Kannustimet heikkenevät ennen kaikkea siksi, että työttömyysturvasta ja yleisestä asumistuesta poistetaan ansiotulovähennykset eli niin sanotut suojaosat. Sen seurauksena perustoimeentulotuen saaminen vähentää työnteon kannustimia, koska sitä on mahdollista saada entistä korkeammalla palkkatasolla. Eli tämän edun saajien määrä kasvaa aiemmasta.

Nämä laskelmat osoittavat, kuinka hankala järjestelmä Suomeen on rakennettu. Kun korjaat sitä yhdestä kohdasta työntekoa kannustavaksi, seuraa siitä jossain muussa ihmisryhmässä ahkeruutta heikentävä. 

Ei siis ihme, että Kaakkois-Suomeen - eli Kotkaan ja Haminaan - mahdollisesti syntymässä oleva akkuteollisuus on ilmoittanut etsivänsä tulevien tehtaidensa työntekijöitä ulkomailta. Siis esimerkiksi Filippiineiltä, Indonesiasta ja Vietnamista. Syyksi akkuteollisuuden edustaja mainitsi, että "suomalaiset eivät kovin mielellään muuta omalta kotiseudultaan muualle Suomeen työn perässä".

Tämä on karusti sanottu. Teollisuuden työpaikathan eivät ole mitään marjanpoimintaa - jota suomalaisten tiedetään karttelevan epävarman tulotason ja työn rankkuuden takia - vaan lähtökohtaisesti hyväpalkkaisia tehtäviä. Siis sellaisia, joilla pitäisi olla vetovoimaa kautta koko Suomenmaan. 

Puhumattakaan niistä tähän mennessä heikosti työllistyneistä maahanmuuttajaryhmistä, joita maahamme on saapunut jo vuodesta 1990 lähtien ja erityisesti vajaa kymmenen vuotta sitten. Siis esimerkiksi somaleista, irakilaisista ja afgaaneista.

Tämä kaikki herättää kysymyksen siitä, että onko meille rakennettu yhteiskunnan kokonaishyvinvoinnin - ja erityisesti sen rahoittamisen - kannalta aivan liian kattava sosiaaliturvajärjestelmä. Eikö lähtökohtana kuitenkin pitäisi olla se, että jokainen ottaa vastuun omasta toimeentulostaan ja kantaa samalla kortensa kekoon? Eli hakeutuu töihin sinne, missä sitä on tarjolla.

Jos ja kun näin ei kuitenkaan ole, on syytä kysyä, että onko nykyinen hyvinvointi-Suomi kuin hämähäkki, joka on takertunut itse kutomaansa verkkoon? Ja lopulta tukehtuu siihen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nettomaksajia ja veronmaksajien taakkoja
Mätä järjestelmä
Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen

Ottaako 7 000 euron palkka vai konkurssiriski?

Yleisradio julkaisi jutun pienyrittäjistä. Siinä haastateltu entisen työnantaja ja nykyinen yksinyrittäjä kertoi ihmisten työllistämisestä, että "se oli aika rankkaa. Muutama satanen, mikä siitä jää käteen, ei aina ole sen arvoista. Yksinyrittäjänä on paljon helpompaa. Hoidat vain itse omat asiasi."

Siitä huolimatta - edelleen hänen mukaansa - talouden taantuma, nousevat kustannukset ja sähkönhinnat "kuormittaa periaatteessa jokaista ihmistä, mutta pienyrittäjiä vielä enemmän". Kun tämä yhdistetään yrittäjien keskimääräiseen tulotasoon - jutun mukaan 1 700 euroa kuussa - ei ole ihme, ettei yrittäminen kiinnosta kuin pientä osaa suomalaisista. 

Siitä huolimatta Suomen lainsäädäntö on - edelleen saman artikkelin mukaan - hyvin yrittäjämyönteinen, "maailman kärkitasoa". Mutta silti vain harvat suomalaiset ryhtyvät yrittäjiksi ja vielä harvemmat tavoittelevat kasvua. 

Tämän ristiriidan korjaamiseksi professori Jarna Heinonen ehdotti, että politiikka keskittyisi luomaan positiivisia kannustimia yrittäjyydelle. Se tarkoittaisi kulttuurin ja sosiaalisten normien muuttamista yrittäjyyteen kannustaviksi sekä yhteiskunnan turvajärjestelmien korjaamista.

Tähän liittyy vielä työntekijöiden palkkataso. Esimerkiksi omalta osaltani näen käytännössä järjettömäksi edes harkita - ainakaan päätoimiseksi - yrittäjäksi ryhtymistä. Valtiohan maksaa minulle professorina jokaiselta kuukaudelta mukavan taloudellisen toimeentulon varmistavan palkan ja työttömyyskassa tarjoaa lisäksi turvan - sinänsä äärimmäisen epätodennäköisen - työttömyyden varalle. 

Niinpä minulla - ja muilla professoreilla - on joka kuukausi noin 7 000 hyvää syytä olla ryhtymättä päätoimiseksi yrittäjäksi. Etenkään siinä tapauksessa, että perustettavalle yritykselle pitäisi ostaa kalliita laitteita ja palkata töihin muita ihmisiä, jotka molemmat seikat lisäävät riskiä joutumisesta korkean kuukausipalkan saajasta yrityksen kulujen maksumieheksi tai pahimmassa tapauksessa suorastaan konkurssin hakijaksi. 

Toisin sanoen maamme korkea palkkataso ei houkuttele - ainakaan palkansaajien tulohaitarin yläpäässä olevia - ihmisiä yrittäjiksi. Eikä sitä tee myöskään palkansaajien yrittäjiä merkittävästi parempi työsuhdeturva. 

Itse asiassa yrittämisen - ja etenkin kasvua tavoittelevien yritysten - perustamisen houkuttelevuuden tulisi olla suomalaisen poliittisen päätöksenteon keskipisteessä. Onhan selvää, että ilman kasvuhakuisia yrittäjiä Suomen talous ei kasva eikä uusiudu. Eikä siten pysty tarjoamaan maassamme asuville ihmisille muihin länsimaihin vertaantuvaa elintasoa. 

Tässä mielessä olemme siis tavallaan palanneet takaisin 1700-luvun alkupuolelle, jolloin aiemmin harjoitettu taloudenpito oli ajautunut umpikujaan, josta selvittiin - kuten kirjoitin noin kaksi vuotta sitten - synnyttämällä "päätöksiä ja käytäntöjä, jotka suosivat yksityistä omistusoikeutta, sopimusvapautta, rationaalisuutta oikeudenkäytössä ja lisäsivät kansalaisten itsenäisyyttä. Kehitystä vei eteenpäin erityisesti voiton tavoittelu, jonka taustalla on yksityisen omistusoikeuden kautta syntyvä yksityinen yritteliäisyys."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakko aiheuttaa tuhoa perheyrityksissä, mutta osoittaa myös säröilyn merkkejä
Yrittäminen ja yrittämisen kannusteet
Voiton tavoittelu pelasti maan

Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen

Suomen valtio on toiminut vielä tämän vuoden Sanna Marinin (sd) hallituksen laatiman budjetin varassa ja vajonnut sen seurauksena joidenkin kriteerien perusteella peräti paarialuokan taloudeksi. Vuodenvaihteessa meno kuitenkin muuttuu, minkä seurauksena julkiselle sektorille tulee leikkauksia ja kansalaisten verotus laskee. 

Näillä muutoksilla tavoitellaan sitä, että työtä vailla olevat ihmiset saataisiin työllistettyä, jo työssä olevat ahkeroimaan nykyistä enemmän ja maahamme kertyisi pääomia tukemaan talouselämän uudistumista. Toisin sanoen Suomen tulevaisuuden turvaamista.

Hallituksen suunnitelmat ovat aiheuttaneet protestointia sosialistisen ajatusmallin omaksuneiden ihmisten parissa (esimerkki) ja vihervasemmistolaisten poliitikkojen puheissa populistista höpinää rikkaiden suosimisesta köyhien kustannuksella. Näin siitä huolimatta, että Petteri Orpon (kok) kabinetin tavoitteena on Suomen velkaantumisen pysäyttäminen lisäämällä ihmisten kannusteita yrittämiseen ja työntekoon maassa, josta liiallisen verotuksen takia virtaa jatkuvasti korkeasti koulutettuja ihmisiä ulkomaille käteen jäävän palkan lisäämiseksi eikä Suomeen muuta korkeasti koulutettuja ulkomaalaisia heidän jättämäänsä aukkoa paikkaamaan.

Ongelman taustalla on Suomen kansainvälisessä vertailussa äärimmäisen korkea veroaste ja erityisesti sen poikkeuksellisen jyrkkä progressio. Lisäksi meillä on edelleen käytössä perintövero, joka on ajat sitten poistettu esimerkiksi Ruotsissa. Tämän seurauksena maastamme lähtevät etenkin Björn Wahlroosin kaltaiset erityisen vauraat vanhenevat henkilöt.

Samasta syystä - eli korkean pääomaverotuksen takia - suomalaiset kasvuyritykset siirtyvät yksi toisensa jälkeen ulkomaille. Ja kaiken edelle kirjoittamani seurauksena maamme talouskehitys on polkenut paikallaan jo puolentoista vuosikymmenen aikana. 

Tämä kaikki voisi olla toisin, mikäli maamme edelliset hallitukset olisivat halunneet tai uskaltaneet sopeuttaa julkisia menoja tuloihin. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole, vaan julkinen sektori on velkaantunut jo samalle tasolle kuin 1990-luvun alun laman aikana, jolloin velkahanat olivat sulkeutumassa. 

Kuten edeltä ilmenee, hallituksen linjauksissa ei siis ole ensisijaisesti kyse tulonjaon oikeudenmukaisuudesta - eli rikkaiden suosimisesta köyhdyttämällä köyhiä entisestään - vaan taloutemme kokonaispotin kasvattamisesta koko kansan hyväksi. Tämän asian ymmärtämättömyys - rikkaiden suosimisesta ja köyhien köyhdyttämisestä paasaavien - vasemmistolaisesti ajattelevien ihmisten parissa jaksaa hämmästyttää itseäni kerta toisensa jälkeen. 

Nähtäväksi siis jää, onnistuuko Petteri Orpon (kok) hallitus siinä, missä sitä edeltävät hallitukset ovat epäonnistuneet yksi toisensa jälkeen. Eli tervehdyttämään suomalaisen talouden ja pysäyttämään varallisuuden karkaamisen ulkomaille. Vai joutuuko sekin taipumaan sosialistien ajatusmallin omaksuneiden ihmisten painostuksen alla? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Björn Wahlroos ja Javier Milei - kuin kaksi marjaa
Suomalaisten syvin jakolinja kulkee äärivasemmiston ja muiden välillä
Kreikan talous, maahanmuuttokriittinen vasemmisto ja houkuttelevasti pukeutuva adonis

Kirjoitus uppoavasta Suomesta

Suomen talous on vajoamassa taantumaan sen lisäksi, että julkisen talouden velkataakka on ennätyksellisen korkea ja nopeassa kasvussa. Ja ihmisten ansioiden käyttöarvoa syövä inflaatiokin on palannut. 

Näiden tosiasioiden valossa oli sinänsä mielenkiintoista lukea saivartelua siitä, onko maamme veroaste korkea vai vieläkin korkeampi, mutta sellainen lähestymistapa ei auta kovin pitkälle. Ja siksi näin tarpeelliseksi kirjoittaa yhden blogimerkinnän - erään tunnetun blogin nimeä mukaillen - tästä uppoamassa olevasta Suomesta. 

* * *

Aloitettakoon siis muistuttamalla siitä, mistä yritysten ja kansalaisten verotuksessa on viime kädessä kyse. Historiallisestihan se oli hallitsijoille ja muulle ylimystölle keino varustaa sotajoukkoja taistelemaan heidän oman rikastumisensa puolesta. Ja myöhemmin sillä rahoitettiin myös hallintoa, jotta se pystyisi keräämään entistä tehokkaammin verovaroja keisareiden ja kuninkaiden vaurastuttamiseksi. 

Nykyisin verotusta perustellaan monenlaisilla hyödyillä, joista osa on yleisesti hyväksyttyjä, kun taas toiset jakavat kansaa. Tässä yhteydessä olisi hyvä muistaa, ettei veroraha ole mitä tahansa rahaa, vaan kansalaisten työnsä tuottamasta lisäarvosta palkkioksi saamaa vastinetta, jonka julkinen valta sosialisoi pois heidän omasta käytöstään.

Siksi yleisen hyväksynnän saaneisiin aiheisiin käytettävien verovarojen kerääminen on melko yksiselitteisesti hyväksyttävää, kun taas kansaa syvästi jakaviin tarpeisiin käytetyt veroeurot on edelleenkin katsottava hallitsijoiden harjoittamaksi taloudelliseksi väkivallaksi kansalaisiaan kohtaan. Ja siksi ainakin minulle itselleni yksi tulevien vaalien ydinkysymyksistä on puolueiden suhtautuminen verovarojen käyttöön.

Tässä suhteessa parhaan potin kerää pikkuinen Liberaalipuolue, joka on koostanut julkisten menojen leikkauslistan, johon on kerätty mahdollisen kattavasti leikattavaksi sellaisia julkisia menoja, jotka eivät ole keskeisiä yhteiskunnan toiminnan kannalta. Myös Perussuomalaiset, Liike Nyt ja Kokoomus ovat ilmoittaneet leikkaavansa valtion tarpeettomaksi katsottavia menoja, mutta säilyttävänsä hyvinvointivaltion kannalta tärkeimmät eli kansalaisten yleisesti hyväksymät julkisten menojen kohteet. 

Sen sijaan vasemmistopuolueet SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto sekä Keskusta ja RKP ovat nykyisen hallituksen viimeisenä vuonna osoittaneet, ettei niitä kiinnosta verotuksen oikeudenmukaisuus, vaan pikemminkin yrittäjiltä ja palkansaajilta kerättyjen varojen sosialisoiminen omien viiteryhmiensä eduksi. Siksi katson lähtökohtaisesti täysin mahdottomaksi antaa tukeani näiden puolueiden vallassa jatkamisen puolesta. 

* * *

Pitkällä aikavälillä julkisen talouden tasapaino liittyy väestörakenteen muutokseen. Suomessa on sen suhteen nähtävissä kaksi uhkatekijää. Niistä ensimmäinen on heikko syntyvyys, joka yhdistettynä kasvavaan elinikään tulee johtamaan veronmaksajien kannalta kestämättömään tilanteeseen. 

Tämän uhkakuvan edessä olisi suomalaisten verotettavan tulon määrä saatava nostetuksi. Siihen on kaksi keinoa eli työn tuottavuuden eli ihmisten ja yritysten henkeä kohden lasketun verotettavan tulon kasvattaminen - ilman, että verojen suhteellinen osuus tuloista kasvaa - tai nettoveronmaksajien määrän lisääminen. 

Työn tuottavuuden kasvattamiseen on käytännössä vain yksi keino eli tutkimuksen, koulutuksen ja tuotekehityksen kautta tapahtuva tuotteiden lisäarvon kohottaminen. Tämä keino on hidas, mutta se olisi käytettävä joka tapauksessa. Ja siksi on äärimmäisen huolestuttavaa, että tämän ratkaisukeinon pohja - peruskoulutus - on Suomessa romahtamassa juuri nyt. 

Nettoveronmaksajia haluttaisiin tuottaa Suomeen - ainakin Kokoomuksessa - maahanmuuton rajattoman lisäämisen kautta. Keino on äärimmäisen epävarma, koska jo nykyiset tilastot osoittavat, ettei Suomeen parhaiten saatavilla olevan ulkomaisen työvoiman tuottama lisäarvo ole kummoinen - tai se on jopa negatiivinen. Ellei suorastaan katastrofaalinen. 

Sen sijaan käytännössä kaikkien puolueiden kannattama korkean osaamistason työvoiman tuonti maahamme on järkevää, kunhan heidän työpanoksensa tulee hyödynnetyksi täysipainoisesti. Eli tämän uusväestön maahan houkutellut yritys huolehtii sen pysyvästä työllistymisestä osaamistaan vastaaviin tehtäviin.

* * *

Tässä yhteydessä oli mielenkiintoista huomata, että negatiivisessa väestökehityksessään Suomeakin edellä olevassa Japanissa pääministeri oli pohtinut taloudellisia kannusteita lapsenteolle. Eli ehdottanut opintolainojen osittaista mitätöintiä sellaisilta pareilta, jotka hankkivat lapsia. 

Ehdotus on tietenkin herättänyt vastustusta, mutta nähdäkseni pääministeri on lähtökohtaisesti oikeassa. Kantaväestön syntyvyyden kasvattaminen tarkoittaisi sitä, että jo nyt maassa elävä väestö ottaisi vastuun tulevaisuudestaan - ja samalla väestöpohjan kyky tuottaa työllään lisäarvoa vastaisi nykyistä, ellei suorastaan parantaisi sitä, koska myönnetty tuki olisi sidottu työn lisäarvoa nostavaan koulutukseen. Kunhan maassa annettavan koulutuksen profiili on tässä suhteessa kunnossa. 

Tässä yhteydessä muistutan myös omasta vanhasta ehdotuksestani väestön uusiutumisongelman ratkaisemiseksi. Se voidaan tehdä yksinkertaisesti siten, että "lisätään lapsettomien nykyisen lain määrittämään minimieläkeikään kaksi vuotta ja vain yhden lapsen hankkineille yksi lisävuosi. Kahden tai useamman lapsen eli oman osuutensa huoltosuhteesta hoitaneiden vanhempien eläkeikä olkoon entisellään."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yrittäminen ja yrittämisen kannusteet
Eläkkeistä kannustin lastenhankintaan
Kuinka väestökato kesytetään?

Ekologinen elämäntapa ja bussinkuljettajat

Tämän aamun Helsingin sanomissa oli mielipidekirjoitus, jossa haikailtiin ympäristöystävällisen elämäntavan perään. Otsikon mukaan "Yhteiskunnan pitää helpottaa ekologisten valintojen tekoa".

Kirjoituksen juonena oli vastuun ja kustannusten siirtäminen ekologista elämäntapaa haikailevalta yksilöltä yhteiskunnalle. Niinpä siinä mainittiin esimerkkinä se, että "kun joukkoliikenne toimii ja päiväkotipaikka löytyy läheltä, ei sujuva työmatka vaadi auton hankintaa".

Itseäni jäi kiinnostamaan, miten tämä henkilö suhtautuu siihen, että julkisen liikenteen työntekijät ovat varsin usein lakossa. Eikä pelkästään omien etujensa ajamiseksi, kuten tällä viikolla näyttäisi käyvän, vaan myös erilaisten muiden vaatimusten tukemiseksi. 

Tämä asia liittyy edellä linkitettyyn mielipidekirjoitukseen siksi, että julkisen liikenteen lakkoherkkyys on omiaan vierottamaan ihmisiä julkisen liikenteen käyttämisestä. Tai ainakin lisää heidän haluaan omistaa oma auto, jolla pääsee liikkeelle myös silloin, kun julkinen liikenne ei toimi. Ja kun auto on kerran hankittu, sitä käytetään muulloinkin kuin lakkojen aikana.

Lisäksi bussikuskit hakevat nyt suurempia palkankorotuksia kuin muut työntekijäryhmät. Jos nämä korotukset menevät lippujen hintoihin, tekee se julkisesta liikenteestä kalliimpaa eli vähemmän houkuttelevaa. Ellei palkankorotuksia sitten kuitata veronmaksajien varoilla eli julkisen liikenteen tuilla, jolloin maksajaksi joutuvat myös ne, jotka eivät käytä näitä palveluja lainkaan.

Mielipidekirjoittaja lopettaakin tekstinsä seuraavasti: "epäekologisten valintojen seuraukset ovat kuitenkin niin suuret, että muutosta ei ole syytä jättää vain yksilöiden hyvän tahdon varaan. Oikein rakennetut kannusteet ja rakenteet sen sijaan lisäävät kansalaisten ekologisia tekoja tekemällä ne luonteviksi ja kannattaviksi."

Tämä lopetus on - arvoisa lukijani - syytä lukea toisenkin kerran. Onhan se kuitenkin aika harvinaista, että demokraattisessa Suomessa näkee näin avointa vaatimusta sosialistisiin ratkaisuihin, joissa kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhden prosentin vähemmistön armoilla
Bussikuskien ulosmarssi alleviivaa yhteisten pelisääntöjen noudattamisen tärkeyttä
SAK osoitti jälleen, miksi poliittiset lakot olisi kiellettävä