Häiriköt Milanossa ja Suomessa

Milanon-Torinon talviolympialaiset saivat omat härikkönsä. Paikalle nimittäin raahautui viitisen tuhatta USA-vastaisuudesta ja ympäristöaatteista hurmaantunutta mielenosoittajaa, joista osa ryhtyi ampumaan ilotulitteita ja heittelemään kiviä poliiseja kohti.

Näyttää siis siltä, että tälle väestöryhmälle on mahdotonta pitäytyä laillisuuden puitteissa, mikäli heille tarjoutuu jonkinlainen syy – tai minun nähdäkseni pikemminkin tekosyy – julkiselle riehumiselle ja egotrippailulle. 

* * *

Kuten arvoisa lukijani hyvin tietää, on myös meillä Suomessa nähty kaikenlaista egotrippailua ja riehumista erilaisista syistä. Yksi niistä liittyy niin sanottuun metsänsuojeluun. 

Tähän asiaan otti kantaa UPM:n pääjohtaja Massimo Reynaudo, joka ihmetteli Suomen äärimmäisen kriittistä keskustelua metsien käytöstä. Hänen mukaansa sellaista ei ole muualla ja muistutti, että "kyseessä ovat kymmenet tuhannet työpaikat. Niiden menettäminen koskettaisi koko Suomea."

Tämä ei tietenkään vähennä ympäristöaktivistien touhuilua, kuten ei sekään, että Suomen metsäpinta-alasta on suojeltu jo 18 prosenttia. Ja loppujenkin käyttöä on rajoitettu sekä metsänomistajan omilla suojelupäätöksillä että erilaisin sertifikaatein. 

Taitaakin olla niin, että positiivisin asia Reynaudon haastattelussa oli lopulta se, että hänen johtamansa yhtiö tekee hyvää tulosta Uruguayssa, jossa se saa raaka-aineen itse hallinnoimistaan eukalyptusmetsistä. Ja jakaa kertyneitä liikevoittoja yhtiön suomalaisille omistajille, joista kerättyjen verojen kautta niistä osa kanavoituu myös suomalaisen yhteiskunnan ylläpitämiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huippukokki Jouni Toivanen ja hänen brunssilaisena tukevat oman käden oikeuteen perustuvaa yhteiskuntaa
Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään

Tuhosiko ympäristökiihko pikkukaupungin tulevaisuuden?

Yleisradion mukaan Karkkilan kaupunki joutuu maksamaan Rudukselle korvausta 9,5 miljoonaa euroa estettyään yhtiötä hankkimasta alueeltaan maa-ainesta, vaikka asiasta oli sovittu 40 vuotta sitten ja hinta oli maksettu. Vahingon aiheutti kaupungin ympäristölautakunta kieltäytymällä antamasta Rudukselle maanottolupaa. 

Tapaus on – ainakin – kahdella tavalla merkityksellinen. Niistä ensimmäinen on luonnollisesti se, ettei Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa voi kieltäytyä – ei ainakaan ilman seurauksia – noudattamasta vanhoja sopimuksia, vaikka niistä ei syystä tai toisesta haluttaisi enää pitää kiinni. 

Toinen seikka liittyy Karkkilan kaupungin johdon poliittiseen suuntautumiseen. Sikäläisen valtuuston poliittisten ryhmien jakautuminen on nimittäin perin omituinen. Kahdella suurimmalla ryhmällä on nimittäin yhteensä 17 paikka 31:stä eli yli puolet. 

Nämä ryhmät ovat Vasemmistoliitto yhdeksällä ja Karkkilaan Sitoutuneiden (KS) valtuustoryhmä. Ensin mainitun kyvyt – tai niiden puutteen – me toki tiedämme, mutta emme varmaankaan sitä, mistä on kyse KS:ssä.

* * *

Paikallisen lehdessä olleen mainoksen perusteella tästä mystisestä ryhmästä on vaikea saada otetta. Ehkä oleellisinta siinä on toteamus, jonka mukaan sen luottamushenkilöt työskentelevät monenlaisissa työtehtävissä, kuten koulutuksen ja varhaiskasvatuksen asiantuntijoina, palvelualoilla, teollisuudessa ja yrittäjinä. 

Lisäksi mainitaan, että päätöksenteossa on arvostettava asiantuntemusta, kaupunkilaisten asiantuntijuutta ja yhteistyötä. Tämäkin kuulostaa kerrassaan mainiolta.

Kysyin myös tekoälyltä (ChatGTP), onko listan valtuutetuilla ollut aiempaa poliittista taustaa. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, joten Karkkilaan sitoutuneet lienevät tosiaan aidosti sitoutumattomia, eikä heillä näyttäisi olevan ilmiselvää poliittista ideologiaa esimerkiksi Vasemmistoliiton suuntaan.

* * *

Tämän kaiken jälkeen palasin takaisin alussa esittämääni kysymykseen siitä, mistä Kaupungin katastrofi olisi sitten voinut juontua. Ja päädyin takaisin tarkastelemaan edellä linkittämääni paikallislehden mainosta.

Sen lopussa kerrottiin, että valtuustokauden aikana "Karkkilaan on perustettu viisi uutta luonnonsuojelualuetta. Virkistysalueita on laajennettu maanvaihdoilla ja luontoreittejä kehitetty yhteistyömalleilla. Karkkila on liitetty mukaan Karjaanjoen ennallistamisohjelmaan, jonka tavoitteena on palauttaa lohikalat Karjaanjokeen. Ohjelma jatkuu ainakin vuoteen 2030, ja jo vuonna 2025 alkaa Pyhäjärven tilan kartoitus ja toimenpiteiden suunnittelu."

Voisiko siis olla niin, että karkkilalaiset – arvattavasti ainakin KS, Vasemmmistoliitto ja yksi Vihreä valtuutettu – ovat erehtyneet liian innokkaiksi ympäristön- ja luonnonsuojelijoiksi, ja unohtaneet niistä kiihkoillessaan oikeusvaltioperiaatteen mukaisen sopimuksista kiinni pitämisen? Ja tuhonneet kaupunkinsa taloudellisen tulevaisuuden juuri silloin, kun se oli pääsemässä kuiville 1990-laman tuottamista jättiveloistaan. 

Päivän aiempi merkintä:
James Watson – yksi aikamme suurimmista tiedemiehistä on kuollut

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työläiset ymmällään suomalaisen kommunismin vahvimmissa linnakkeissa
Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa
Suoraa toimintaa Karkkilassa

Ainutlaatuisen arvokas ympäristö

Ylen mukaan Espoon ympäristöyhdistys on huolissaan suunnitteilla olevan datakeskuksen vaikutuksista sille varattua 5,4 hehtaarin kokoista tonttia laajemmalle alueelle. Sen mielestä alue on ainutlaatuisen arvokas ja alueen rakentaminen tulisi välittömästi heikentämään sen tilaa.

Asiaa sen paremmin tuntematta en toki väitä, etteikö tällä Kehä III:n varrella olevalla alueella voisi olla ympäristöarvoja. Sen sijaan totean, että me puhumme nyt Suomen toiseksi suurimman kaupungin osasta ja sen läpi kulkevasta väylästä, jolla ajaa noin 80 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Enkä siksi usko hetkeäkään, että juuri tämä tontti tai sen välitön ympäristö olisi ympäristönsuojelullisesti mitenkään ainutlaatuisen arvokas. 

Sen sijaan on tosiasia, että mikäli Suomessa halutaan asua nyt ja tulevaisuudessa, tarvitsemme tähän maahan elinkeinoja, infrastruktuuria, teollisuutta, työpaikkoja, yrityksiä, vientiä, verotuloja, investointeja ja niin edelleen.  

Niiden hankkiminen puolestaan tahtoo aina ja kaikkialla rasittaa ympäristöä. Datakeskukset suurina rakennuksina tietenkin ennen kaikkea vähentävät rakentamatonta maa-alaa. Ja jos nyt oikein vakavasti mietin, niin ympäristön kannalta Espoo jo valmiiksi paljolti rakennettuna - ja vilkkaasti liikennöidyn Kehä III:n vierusta etenkin - on varmasti vähemmän haitallisia ympäristölle tai ihmisille kuin melkein mikään muu Suomen kolkka. 

Lisäksi investointien ja työpaikkojen kannalta on usein eduksi, että paikalla on hyvät liikenneyhteydet ja lähistöllä paljon asutusta. Eikä kai ole epäilystä, etteikö datakeskuksen suunniteltu sijainti täyttäisi näitä toiveita.

 

Ja siksi - jos se datakeskus rakennetaan joka tapauksessa - on vaikea nähdä sille sopivampaa rakennuspaikkaa kuin nyt puheena oleva. Enkä tämän takia voi pitää järjellisenä - vaan pikemminkin älyllisesti epärehellisenä - Espoon ympäristöyhdistyksen nurinaa, joka parhaimmillaankin johtaisi datakeskuksen siirtämisen paikkaan, josta luonto ja ympäristö kärsisivät nyt suunniteltua enemmän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pysäyttääkö opposition ja järjestöjen haukkuma suojelupäätös metsälajien uhanalaistumisen?
Uhkaus, josta ei voi kieltäytyä
Elokapinan vandalismi aiheutti vahinkoa eduskuntatalolle, demokratialle, Koneelle ja omalle asialleen

Suomen luova tuho

Metsäteollisuusyritys Metsä Group aikoo sulkea Äänekoskella yli satavuotiaan vaneritehtaan. Syitä on ilmeisesti useita. 

Ensinnäkin tehtaan tuottavuus on ollut heikko, toiseksi vanerin suosio rakennusmateriaalina on vähentynyt, kolmanneksi raaka-aineen saanti on vaikeutunut sen jälkeen, kun puun tuonti Venäjältä loppui. Ja neljänneksi yhtiö investoi vaneria paremmalla katteella kaupaksi käyvään kertopuuhun. 

Markkinatalous toimii juuri näin eli tuotantoresursseja siirtyy heikosti kannattavista tuotteista paremman tuloksenteon mahdollistaviin silloin, kun saatavilla on parempi kate ja/tai tulevaisuus näyttää seesteisemmältä. Tässä tapauksessa korvaava uuden tuotteen tehdas tulee vieläpä samalle paikkakunnalle, joten työntekijöille on tulossa myös korvaavia työpaikkoja. 

* * *

Metsä Groupin ilmoitus uudesta tehtaasta Suomeen ei ole millään lailla yllättävä, sillä yhtiön omistavat suomalaiset metsänomistajat. Ja siksi sen ensisijaisena tarkoituksena on huolehtia näiden kasvattamien metsien kysynnästä ja jatkojalostuksesta. 

Suomessa toki toimii muitakin metsäyhtiöitä, suurimpina UPM ja Stora-Enso. Niistä jälkimmäinen on viime vuosina investoinut merkittäviä rahasummia Ouluun. Sen sijaan UPM on rakentanut metsäteollisuutta lähinnä muualle Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan, mutta vain vesi- ja mahdollisesti aurinkovoimaa Suomeen.

Siksi suomalaisten poliitikkojen olisi syytä huomata UPM:n pohdiskelu uuden sellutehtaan rakentamisesta. Ja muotoilu, jonka mukaan "jos kaikki Suomen kilpailukykyyn vaikuttavat asiat loksahtavat kohdalleen, ei uusi sellutehdas ole poissuljettu asia".

Epäilen nimittäin, että UPM:n metsäteollisuuden tulevaisuuden Suomessa ratkaisee yhteiskuntamme suhtautuminen metsien talouskäyttöön. Jos niiden käyttöä tullaan - kansalaisjärjestöjen ja ehkä myös EU:n vaatimusten mukaisesti - jatkossa rajoittamaan voimakkaasti, löytyy yhtiön investointeihin käytettäville rahoille parempiakin kohteita. 

Näin toimii niin sanottu luova tuho, jossa vanhat yritykset, tuotteet ja ammatit häviävät uusien, parempien ja tuottavampien tieltä johtaen pitkällä aikavälillä taloudelliseen kasvuun. Globaalisti toimivan metsäteollisuuden osalta kyse on siitä, onnistuuko Suomi houkuttelemaan uusia tuotteita tekeviä yrityksiä - Metsä Groupin lisäksi - vai löytävätkö ne kotinsa vapaamman toiminnan suovista talouksista - ja synnyttävät niihin tarjolla olevat työpaikat ja verotettavat tulot. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anemialääkettä
Metsien hyödyntämistä ja älyllistä epärehellisyyttä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Yle myötäili mafiamaista valtaa Pohjois-Suomessa käyttäviä ympäristöjärjestöjä

Kuluneella viikolla Yleisradio kertoi, että "Rovaniemeläinen energiayhtiö Napapiirin Energia ja Vesi Oy (Neve Oy) on ostanut puuta kiistellystä Värriön yhteismetsästä Sallassa". Näin on tehty siksi, että kyseessä on yksityinen talousmetsä, josta isot metsäyhtiöt ovat kieltäytyneet ostamasta puuta Greenpeacen ja muiden ympäristöorganisaatioiden vientimaissa harjoittaman propagandan pelossa.

Metsää ei syystä tai toisesta ole suojeltu myöskään reilun suomalaisen käytännön mukaisesti eli maksamalla omistajalle täysi korvaus sosialisoidusta omaisuudesta. Voidaan tietenkin kysyä, että miksei näin ole tehty. Ovatko metsän luontoarvot siihen nähden liian vähäiset vai onko samanlaisia luontotyyppejä jo suojeltu riittävästi?

Jälkimmäiseen selitykseen viittaa vahvasti se, että esimerkiksi Sallaa hiukan pohjoisemmassa, mutta luonnoltaan Värriön alueen kaltaisessa Inarissa on suojeltu peräti 72,2 prosenttia kunnan pinta-alasta. Lisäksi itse Värriössäkin sijaitsee jo nyt Venäjään rajautuva Värriön luonnonpuisto.

Jos ja kun tilanne on tämä, on Ylen uutisessa puheena ollut yhteismetsä omistajineen ikään kuin puun ja kuoren välissä. Sillä on pääomaa kiinni metsäomaisuudessa, jota sen enempää valtio kuin suuret metsäfirmatkaan ei suostu vaihtamaan rahaksi. Jäljelle on jäänyt puiden myynti energiaksi. 

Tämäkin on todennäköisesti tapahtunut kalliin tukkipuun hinnan sijasta halvalla. Onhan kuutiohinnan ero tukilla ja energiapuulla yli kaksinkertainen metsänomistajan tappioksi  - linkissä mainittu kuitupuun hinta on nykyisin kutakuinkin sama kuin energiapuun. 

Ylessä nyt yksisilmäisesti - luontojärjestöjen agendaa mukaillen - kirjoitettu juttu saattaakin johtaa siihen, että myös Neve Oy lopettaa puun ostamisen Värriön yhteismetsästä, jolloin sen vaihtoehdot käyvät entistäkin vähäisemmiksi. Pahimmassa tapauksessa saattaa käydä jopa niin, että heidän omaisuutensa menettäisi kotitarvepuu- ja virkistyskäyttöä lukuun ottamatta kokonaan arvonsa. 

* * *

Tapaus ei ole Suomessa ensimmäinen laatuaan, sillä Inarin yhteismetsä ajettiin pari vuotta sitten samanlaiseen tilanteeseen. Ratkaisu löytyi kaivosyhtiöstä, joka osti silloin Värriön yhteismetsän tapaan kaupalliseen paitsioon joutuneen metsän - josta yritykset eivät uskaltaneet ostaa puuta, ja jota valtio ei nähnyt tarpeelliseksi suojella - viherpestäkseen toisaalla tapahtuvaa ympäristöä rasittavaa toimintaansa. 

Nähtäväksi siis jää, syntyykö myös Värriöön samankaltainen älyllisesti epärehellinen, ympäristönsuojelun kannalta kyseenalainen ja oikeusvaltioperiaatteen vastainen ratkaisu. Siis ratkaisu, jossa ei de facto tunnusteta sitä, että "jokaisella on yhdenvertainen oikeussuoja lain edessä". 

Oikeussuojan puuttuminen tarkoittaa Värriön metsänomistajien tapauksessa sitä, että heidän omaisuutensa taloudellinen arvo on hävitetty ympäristöjärjestöjen tehokkaalla propagandalla ja teollisuuden painostamisella tilanteessa, jossa omaisuuden luontoarvot - mitä ilmeisemmin - eivät oikeuta suojelua valtion rahoilla. Eikä omistajille siten jää tosiasiallista mahdollisuutta käyttää omaisuuttaan lain sallimissa rajoissa. 

Tämän asian ymmärtää, kun katsoo Luonnonvarakeskuksen tuottamia tietoja, joiden mukaan Lapin metsistä oli vuonna 2019 suojeltu jo lähes kolmannes kun taas eteläisen Suomen maakunnissa metsistä on suojeltu vain 3,3 - 7,7 prosenttia. Siten metsiensuojelun tarve on Etelä-Suomessa monin verroin suurempi kuin pohjoisessa - ja tarkoitukseen käytettävissä olevat varat on järkevää käyttää pohjoisen ihmisten omistusten sosialisoinnin sijaan etelän vauraissa maakunnissa. 

Tästä syystä olisin mielelläni nähnyt verovaroin toimivan Yleisradion uutisoivan aiheesta nyt nähdyn jutun sijaan sellaisella analyysillä, jossa olisi käsitelty asiaa rehellisesti eli huomioiden edelle kirjoittamani näkökohdat. Ja nyt nähdyn ympäristöjärjestöjen myötäilyn sijaan kyseenalaistettu se mafiamainen valta, joka niillä on nykyisin pohjoisessa Suomessa. Ja jota ne näyttävät käyttävän täysin paikallisten ihmisten elämisen mahdollisuuksien tuhoutumisesta piittaamatta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muutama kommentti Teemu Keskisarjan listaan
Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka
Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia

Luontoarvojen mittaustulos

Luonnonsuojelijat ajattelevat yleensä, että luonnolla on jonkinlainen itseisarvo, mutta silloin tällöin näkyy myös väitteitä siitä, että biodiversiteetin väheneminen ja/tai ekosysteemien toiminnan heikkeneminen johtaisivat taloudellisiin tai terveydellisiin kustannuksiin. Nämä näkemykset eivät perustu juurikaan mitattuun tutkimustietoon, vaan parhaimmillaankin lähinnä teoreettisiin malleihin.

Science-lehdessä julkaistiin kuitenkin viime perjantaina amerikkalaisen Eyal G. Frankin tutkimus, joka tarjosi edelle kuvaamalleni väitteelle ensimmäisen empiirisen todisteen. Kyseessä on lepakoille valkokuonotaudin aiheuttavan sienen leviämisen ja maataloudessa käytettävien hyönteismyrkkyjen käytön välisten suhteen mittaaminen. 

Jo aiemmin oli tiedossa, että hyönteisiä syövät lepakot voivat rajoittaa viljelykasvien tuholaispopulaatioita. Yhdysvaltoihin vuonna 2006 levinnyt valkokuonotauti puolestaan aiheuttaa lepakoille yli 70 prosentin kuolleisuuden. 

Siten taudin leviäminen maakunnasta toiseen tarjosi luonnollisen koeasetelman, joka antoi mahdollisuuden arvioida, miten maatilat reagoivat lepakoiden katoamiseen ja sen seurauksena lisääntyviin tuhohyönteisiin. Ja mitä seurauksia sillä on.

Tutkimus osoitti, että maanviljelijät lisäsivät hyönteismyrkkyjen käyttöä lähes kolmanneksella lepakoiden joukkokuolemien alkamisen jälkeen. Lisäksi tulokset osoittivat, että imeväisikäisten vauvojen kuolleisuus - muiden kuin onnettomuuksien tai henkirikosten seurauksena - kasvoi keskimäärin 7,9 % lepakkokadosta kärsineissä maakunnissa. Tutkijan mukaan tämä tapahtui hyönteismyrkkyjen lisääntyneen käytön seurauksena. 

Edellä lyhyesti kuvaamani tulokset olivat lievästi sanottuna hätkähdyttäviä ja osoittivat lepakoilla olevan suuri merkitys tuhohyönteisten torjuntaan käytettyjen torjunta-aineiden määriin. Ja sitä kautta sekä taloudellisia että ihmisten terveyteen liittyviä seurauksia. 

Tutkimusraportin mukaan nämä "havainnot tukevat käynnissä olevia ponnisteluja, kuten kunnianhimoista tavoitetta suojella 30 % maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä, ja korostavat biodiversiteettitasojen jatkuvan seurannan merkitystä". 

Tämä tietenkin pitää paikkansa, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, ettei meillä ole - ainakaan toistaiseksi - käytettävissä enempää samansuuntaista empiiristä dataa, joka vahvistaisi tässä käsitellyn tutkimuksen tulokset yleispäteväksi tieteelliseksi lainalaisuudeksi. Ja siksi tarvitaan lisätutkimuksia ekosysteemien hyvän/heikon kunnon vaikutuksesta ihmisyhteisöihin ennen kuin ryhdytään ajamaan laajamittaisesti alas vaikkapa suomalaista maa- tai metsätaloutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Geenieditoitu tomaatti
Russakan ihmeelliset seikkailut
Luonnonsuojelubiologian perusteet horjahtivat

Sähköautoilu on rikkaiden huvia Norjassa

Yleisen käsityksen mukaan maailma kulkee kohti sähköistä autoilua, minkä seurauksena säästyy valtava määrä fossiilista energiaa. Tämä on lähtökohtaisesti hyvä asia, sillä fossiilisista luopumista pidetään tärkeänä etappina pyrittäessä pelastamaan maapallo ilmastokatastrofilta. Siksi oli mielenkiintoista lukea norjalaista tutkimusta vuonomaan asukkaiden sähköautojen hankintaan liittyvistä tekijöistä.

Tutkimuksessa selvitettiin trendejä ja sosioekonomisia tekijöitä, jotka vaikuttavat päästöjä aiheuttavien kulkuvälineiden/sähköautojen omistukseen. Työssä hyödynnettiin tietoja norjalaisista kotitalouksista, jotka olivat omistaneet minkä tahansa ajoneuvon vuodesta 2005 vuoteen 2022. Tämä tarkoittaa 2,4 miljoonaa kotitaloutta eli tutkijoiden aineisto oli varsin edustava Norjan kokoisessa yhteiskunnassa. 

Tulosten mukaan yli puolella vähintään yhden sähköauton omistavista kotitalouksista oli vuonna 2022 kolme tai useampia fossiilitonta ajoneuvoa, mikä osoittaa kyseisten perheiden sijoittuvan varakkaimpaan osaan väestöstä. Vain joka kymmenes kotitalous, joka oli joskus omistanut sähköautoja, oli luopunut sellaisesta vuoteen 2022 mennessä eli uusia autoja hankittaessa aiemmatkin ajoneuvot ovat jääneet perheiden käyttöön. 

Tutkimuksessa osoitettiin myös, että matala tulotaso, lasten läsnäolo ja työskentely asuinpaikkakunnan ulkopuolella ovat yhteydessä fossiilisia päästöjä aiheuttavien ajoneuvojen omistamiseen. Toisaalta kotitalouden koko ja korkea koulutustaso vaikuttivat sähköisten ajoneuvojen omistukseen positiivisesti. 

Tutkimus luonnollisesti koskee pelkästään Norjaa eikä siitä voi vetää suoraan esimerkiksi Suomea koskevia johtopäätöksiä. Näistä rajoitteista huolimatta sen tulokset - erityisesti useiden autojen hankinta yksittäisille perheille - osoittivat, etteivät sähköautot itsessään tarkoita välttämättä sitä, että maapallon ympäristökuormitus vähenisi niiden markkinoille tulemisen seurauksena. 

Ehkä jopa toisin päin, koska sähköautojen valmistaminen tuottaa jopa suurempia ympäristöpäästöjä kuin polttomoottoriautojen, vaikka itse autojen käyttövoima tuotettaisiinkin päästöttömästi - eikä asia ole aina edes näin, ei ainakaan Saksassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Melkoista peliä kulkupeleillä?

Vapautta rajoittava verotus nauttii äänestäjien kannatusta
Jääkarhupopulaatioiden genetiikkaa

Metsien hyödyntämistä ja älyllistä epärehellisyyttä

Metsien hyödyntäminen tuottaa Suomelle nykyisin noin 16 prosenttia vientituloista ja työllistää yli 80 000 ihmistä. Lisäksi se tuottaa vuosittain lähes neljän miljardin euron verokertymän ja teollisuuden metsäpohjaisista tuotteista syntyy yli 16 miljoonan hiilidioksiditonnin globaali ilmastohyöty.

Tästä laajamittaisesta metsien hyödyntämisestä huolimatta Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä ympäristön tilaa vertailevissa tutkimuksissa. Esimerkiksi Environmental Performance Indexin mukaan olemme aivan maailman kärjessä. 

Edellä esittämistäni metsien käytön hyödyistä ja luontomme erinomaisesta tilasta huolimatta - tai ehkä juuri siksi - Suomessa on viime vuosina käyty kovaa metsäkeskustelua. Siihen on liittynyt monenlaisia argumentteja sekä ilmastonmuutokseen että luonnon monimuotoisuuteen perustuen. 

Lähtökohtaisesti vastakkain on kaksi puolta, joista yksi (esimerkki) haluaisi suurimpina toimenpiteinä paljon lisää suojelualueita sekä avohakkuista luopumista talousmetsien hoitamisessa eli niin sanottua jatkuvapeitteistä metsänhoitoa. Heidän mukaansa metsähakkuiden vuotuisia kuutiomääriä tulisi pienentää ja sen sijaan kohottaa niistä saatavaa arvonlisää, jotta taloudellinen tuotto säilyisi entisellään. 

Toinen osapuoli (esimerkki) taas kannattaa talousmetsissä tasaikäistä metsänhoitoa, jossa puut kasvatetaan samanikäisinä taimesta korjuuikään, minkä jälkeen metsät uudistetaan avo- eli uudistushakkuun kautta. Monimuotoisuuden suojelussa tämä osapuoli korostaa täysrauhoituksen sijaan talousmetsissä tehtäviä monenlaisia toimia kuten säästöpuiden jättämistä hakkuiden yhteydessä. 

Tälläkään osapuolella ei liene mitään metsien arvonlisän nostamista vastaan, mutta sen tavoitteena lienee pikemminkin metsistä saatavien tuottojen kasvattaminen kuin metsämaan vajaakäytön lisääminen. Toisin kuin kiistan ensin mainitsemallani osapuolella, tehdään tällä puolella myös tutkimusta ja investointeja arvonlisän kasvattamiseksi.

Metsän talouskäyttöä kannattavien näkemyksen mukaan hakkuiden pienentämisellä olisi laajat negatiiviset vaikutukset, koska hakkuut lisääntyisivät muualla maailmassa - ja etenkin Suomea vähemmän vastuullista metsäpolitiikkaa harjoittavissa valtioissa. Lisäksi he korostavat sitä, että jo nyt tehtävien monimuotoisuustoimien vaikutukset nähdään vasta viiveellä ja huomauttavat, että metsien hyötykäyttö vähentää fossiilisien energian käyttöä. 

Molempien osapuolien takana on tutkijoita. Karkeasti ottaen leirit jakaantuvat tieteenaloittain siten, että edellä ensin mainitsemaani osapuolta tukevat ekologit ja jälkimmäistä taas metsäntutkijat, mutta molempien tieteenalojen edustajia on mukana myös vastakkaisissa leireissä. En ryhdy tässä ratkomaan tätä kiistaa, vaan panen tyytyväisenä merkille sen, että keskustelu metsien käytöstä on joka tapauksessa suhteellisen sivistynyttä. 

Ehkäpä juuri siksi Suomi päätti kaataa Euroopan Unionin suunnitteleman ennallistamisasetuksen. Syynä siihen ei sinänsä ollut ympäristön- ja luonnonsuojelun vastaisuus, vaan asetuksen sisältämät maallemme kohtuuttomattomat kustannukset sekä sen sisältämä logiikka, joka olisi käytännössä johtanut ympäristönsä hoidon hyvin hoitaneiden maiden - kuten Suomen - rankaisemiseen hyvin tehdystä työstä.

Toivoa sopii, että Suomi huolehtii jatkossakin siitä, että EU:ssa tehdään kaikkien osapuolten kannalta kohtuullisia ja tosiasioihin perustuvia päätöksiä. Tähän lienee jatkossa erinomaiset mahdollisuudet, mikäli tulevaan komissioon valitaan asiallisia henkilöitä, joilla ei ole samankaltaisia kytköksiä erilaisiin äärimmäisiin aktivisti- tai edunvalvontajärjestöihin kuin edellisen komission Frans Timmermansilla oli Greenpeaceen. 

* * *

Kun kerran ympäristöstä kirjoitin, niin en malta olla lopuksi kommentoimatta Helsingin sanomien uutista siitä, kuinka Botswanassa on reagoitu Saksan ympäristöministeriön ehdotukseen rajoittaa metsästysmuistojen tuomista maahan. Afrikkalaiset nimittäin ehdottivat, että he lahjoittaisivat 20 000 norsua saksalaisille, koska näille ei ole tilaa kotimaassaan. 

Tapaus maalaa kiusallisen kuvan eurooppalaisista ympäristönsuojelijoista. Heistä kun on ilmeisesti vastenmielistä, että joku menee ampumaan eläimen ainoastaan siksi, että saisi siitä muiston seinälleen. 

Ja nyt he siis vaativat siitä syystä kehitysmaalaisia pidättäytymään hyödyntämästä yli äyräidensä kasvanutta luonnonvaraansa. Tämä jos joku on älyllistä epärehellisyyttä.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekninen muutos halpuutti Suomen hiilimaksuja 80 prosentilla
Kaj Mykkänen, Li Andersson ja vihervasemmistolainen logiikka
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

 

Vironvenäläiset, ihmiselämän reunaehdot ja vihreä siirtymä

Virossa on tekeillä valtava koulu-uudistus, jonka myötä maan itäosissa - eli Narvan alueella - luovutaan kaksikielisestä opetuksesta. Asiasta kertoneessa uutisessa oli virke, johon pysähdyin sitä lukiessani. 

Sen sanoi maan venäjänkielisen vähemmistön edustaja, jonka mukaan "me emme ylipäänsä ajattele putineja tai natoja, koska ennen kuin voi ajatella, pitää saada ruokaa pöytään. Haluamme vain normaalia elämää, turismin paluuta ja vastaavaa".

Toinen - niin ikään - venäjänkielinen henkilö totesi niin ikään pysäyttävästi, että "viroa osaavilla on Narvassa selvästi venäjänkielisiä korkeampi sosiaalinen asema. Johtajat ovat aina vironkielisiä... Siksi meillä on tilanne, jossa kaupungin ainoaan vironkieliseen päiväkotiin kuten myös ainoaan vironkieliseen kouluun on jatkuva pitkä jono".

Molemmat kommentit kertovat valaisevalla tavalla siitä, mikä ihmisille on viime kädessä tärkeää. Eli toisin sanoen ihmisten perimmäisistä prioriteeteista. 

Tämä olisi hyvä huomata myös suomalaisessa ympäristö- ja ilmastokeskustelussa. Ja niihin liittyen esimerkiksi luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyvässä päätöksenteossa. 

Jos ja kun tavoitteena on - uskoisin tämän koskevan lähes kaikkia suomalaisia - ekologisesti kestävä tulevaisuus, kannattaisi sen toteuttamiseksi huolehtia siitä, että mentäisiin ihmisten henkilökohtaisen elämän kestävyyden ehdoilla. Eli tehtäisiin tarvittavia lainsäädännöllisiä muutoksia tai toteutettaisiin kansainvälisiä sopimuksia siten, ettei vaarannettaisi ihmisten jokapäiväistä leipää tai muita elämän edellytyksiä. 

Metsäalalla tämä tarkoittaisi ainakin kahta asiaa. Yksi on metsänomistajien toimintaedellytysten ja omaisuudensuojan turvaamisen huomioiminen kaikissa lainsäädännön muutoksissa ja toinen metsiä hyödyntävän teollisuuden käytettävissä olevan raaka-ainemäärän ennustettavuudesta huolehtiminen pitkälle tulevaisuuteen, jotta Suomeen investoiminen ei käy niille liian riskipitoiseksi ja investointipäätökset tulisi yrityksille siitä syystä liian riskipitoisiksi tehtäväksi tänne Pohjantähden alle. 

Maataloudessa taas olisi huolehdittava siitä, että karjankasvattajien ja viljelijöiden toimintaedellytykset säilyvät, jotta saamme myös tulevaisuudessa kotimaista ruokaa. Tässä asiassa erityisesti turvemaille perustetut pellot ovat avainasemassa, koska ne on todettu valtaviksi hiilidioksidilähteiksi ja siksi ympäristöväellä - ja jopa tutkijoilla - näyttäisi olevan kova halu sosialisoida ne - tai ainakin rajoittaa omistajien päätösvaltaa oman omaisuutensa. Jos heidän tahtoaan noudatettaisiin, autioituisi Suomen maaseutu laajoilla alueilla Pohjanmaaalta Kainuuseen ja Lappiin. Eli olisi valtava inhimillinen katastrofi.

Jos edellä esittämistäni reunaehdoista pidettäisiin kiinni, ei niin sanottu vihreä siirtymä herättäisi likimainkaan niin paljon vastarintaa tai inhimillistä kärsimystä kuin se tekee tällä hetkellä, sillä ihmisille on aina tärkeintä - ensin lainaamani vironvenäläisen näkemyksen mukaisesti - oman elämän edellytysten turvaaminen. Ja toisaalta - kuten toinen lainaamani vironvenäläinen totesi - ovat ihmiset valmiita tekemään elämässään suuriakin muutoksia, kunhan he vain näkevät sen kokonaisuuden kannalta järkeväksi ja omia intressejään palvelevaksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muutama kommentti Teemu Keskisarjan listaan
Poliitikkojen tärkeimmät tehtävät vihreässä siirtymässä ovat yksityisistä ihmisistä huolehtiminen ja teollisuuden toimintaedellytysten takaaminen
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Europarlamentin tulisi kaataa von der Leyenin komissio

Maaseudun tulevaisuudessa oli juttu, jonka mukaan europarlamentin suurimman ryhmän EPP:n jäsen Christine Schneider olisi todennut Unionin komission ja etenkin ympäristökomissaari Frans Timmermansin toimineen räikeästi toimivaltansa ulkopuolella ajaessaan valmistelemaansa ennallistamisasetusehdotusta voimaan. Näin siksi, että ympäristöasioiden pääosasto oli lähettänyt lobbausdokumentin, jossa oli listattu vaikutuskeinoja, joilla ihmiset ja yritykset voisivat houkutella meppejä äänestämään ehdotetun asetuksen puolesta.

Schneiderin mukaan komissio oli tajunnut, ettei sen tekemä esitys ole myötätuulessa, joten ”he pyrkivät vaikuttamaan parlamentin jäseniin” lobbareiden kautta. Eikä tämä ole tietenkään EU:n toimielinten vallanjaon mukaista. 

Noista elimistä Eurooppa-neuvosto eli epävirallisesti EU:n huippukokous - johon kuuluvat Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioiden valtionpäämiehet ja komission puheenjohtaja - on muodollisesti korkein. Sen tehtävä on antaa EU:lle sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet sekä määritellä yleiset poliittiset suuntaviivat. Se on EU:n ylin poliittinen elin ja kokoontuu neljästi vuodessa tarkoituksena linjata keskeisiä poliittisia suuntaviivoja ja kehittää toimintaa

Euroopan unionin neuvosto eli ministerineuvosto edustaa jäsenvaltioiden hallituksia ja on EU:n tärkein päätöksentekoelin. Se säätää lakeja yhdessä parlamentin kanssa, hyväksyy budjetin yhdessä parlamentin kanssa, on päävastuussa unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja kokoontuu kymmenessä eri kokoonpanossa käsiteltävästä asiasta riippuen.

Sen kokouksiin osallistuu kustakin jäsenmaasta yksi ministeri käsiteltävän asian mukaan. Äänestyksissä eri jäsenvaltioiden ministereillä on kuitenkin eri määrä ääniä käytettävissään eli suuremmilla valtioilla enemmän ja pienemmillä vähemmän.

Komissio taas muodostuu vajaasta 30 komissaarista, jotka valitaan EU-vaalien jälkeen ja jotka parlamentin on hyväksyttävä. Siihen valitaan yksi komissaari jokaisesta jäsenvaltioista ja sen tehtävänä on edustaa koko unionin etua.

Sitä varten komissiolla on Unionissa aloite- ja toimeenpanovalta, se valvoo varojen käyttöä ja EU-lakien noudattamista sekä pitää komissaarien ja virkamiesten avulla koko unionin käynnissä. Jäsenvaltiot valitsevat omat komissaarinsa, joiden toimikausi on 5 vuotta ja asiat hyväksytään enemmistöpäätöksinä

Sitten on vielä Euroopan parlamentti, joka edustaa periaatteessa EU-kansalaisia ja valitaan vaaleilla joka 5. vuosi. Europarlamentaarikot toimivat osana eurooppalaisia sisarpuolueita ja säätävät lakeja yhdessä ministerineuvoston kanssa. Parlamentilla ei kuitenkaan ole aloiteoikeutta, mutta sillä on valta erottaa komissio.

Tässä mielessä Schneiderin esille tuoma Timmermansin toiminta on tosiaankin ehdottoman epädemokraattista ja EU:n valtarakenteiden vastaista. Ja siksi näkisin, että tässä tilanteessa europarlamentin tulisi toimia päättäväisesti ja kaataa – ei pelkästään ennakointiesitystä – vaan koko Ursula von der Leyenin läpimädäksi osoittautunut komissio.

Tämä toimenpide palauttaisi vallanjaon EU:ssa sovittuihin raameihin ja lisäisi samalla kansalaisten luottamusta koko Unioniin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jäsenmaiden on skarpattava seuraavissa komissaarinimityksissä
Komission Greenpeace-siiveltä tuli jälleen järjetön esitys
Tieteellistä fanatismia ja diktatuurin kaipuuta

Luonnonsuojelijat tieteen kimpussa

Arvoisa lukijani muistanee sen, kuinka luonnonsuojeluaktivistit halusivat suojella Uudenmaan Lapinjärvellä sijaitsevat tutkimusmetsät käytöltä. Näin siitä huolimatta, että osa näistä metsistä on jo nyt suojelukäytössä - nimittäin metsäpuiden geneettisen monimuotoisuuden suojelun. 

Metsissä tehdään myös monenlaista muuta metsäntutkimusta, joka on myös syynä sille, että metsät ovat poikkeuksellisen monimuotoisia verrattuna tavallisiin talousmetsiin. Tästä huolimatta ainakin itseäni on mietityttänyt tässä asiassa se, että eivätkö luonnonsuojelijat ymmärrä, että näin tulee olemaan myös jatkossa, vai ovatko he vain tutkimusvastaisia.

Tähän asiaan jonkinlaista selvyyttä toi tämä aamun Helsingin sanomien artikkeli, jossa kerrottiin kaupunkiekologista, joka - vähemmän yllättävästi - vastusti kaupungin päätöstä sijoittaa jäähalli pieneen metsälämpäreeseen Myllypuron kaupunginosassa. Paikka on sikäli tähän tarkoitukseen sopiva, että se rajautuu vieressä olevaan liikuntapuistoon.

Suojeluekologi kuitenkin katsoi, että kyseinen metsikkö on erittäin arvokas suojelukohde, vaikka sen pituus on vain parisataa metriä ja toisella puolella on avoin kenttä. Lisäksi metsikön vieressä on yksi maan eniten liikennöidyistä väylistä eli Kehä I. 

Niinpä ekologi vihjaisikin, että tämän metsikön sijaan uusi jäähalli pitäisi sijoittaa pellolle. Tosin niistäkin hän totesi, että "toki esimerkiksi Viikin koepeltojen linnusto on arvokasta" - siis vihjaisi, että jäähalli voitaisiin kenties sijoittaa tuolle tutkimukseen varatulle maaperälle.

Itseäni tässä hämmästyttää se, ettei luonnonsuojelupiireissä tunnuta ymmärrettävän lainkaan maa- ja metsätieteiden tarvitsevan tiedonkeruuta varten koepaikkoja, vaan on lähdetty niiden valtaamiseen luonnonsuojelun nimissä. Muutenhan jouduttaisiin luottamaan pelkään mallinnukseen ilman empiiristä sidosta todellisuuteen. 

Tätä kirjoittaessa tuli vielä mieleen kolmaskin samaan suuntaan viittaava äskettäinen tapaus. Se koski luonnonsuojelijoiden onnistunutta kaappausta muuttaa niin sanotun jatkuvan kasvatuksen Rautavaaralla sijaitseva varsin tuore seuranta-ala suojelumetsäksi. Tämän seurauksena jatkossa saadaan aiottua vähemmän tutkimustietoa juuri sellaisesta metsänhoidosta, jota ympäristöihmiset haluaisivat lisätä Suomessa.

Luonnonsuojelijoiden tutkimuskielteisyytenä näyttäytyvä toiminta ei siten näyttäisi olevan sattumaa, vaan erittäin määrätietoista toimintaa. Valitettavasti sen motiiveja on vaikea ymmärtää - ellei kyse sitten ole yksinkertaisesti siitä, että he ovat todenneet yliopistojen ja tutkimuslaitosten olevan taloustoimintaa harjoittaviin tahoihin verrattuna avuttomia vastustajia - ja tarjoavan suojelijoiden hattuihin helppoja voitonsulkia, joilla päteä omissa piireissään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylämaan koirasusivalitukset lisäävät ammuttavien susien määrää
Virheellistä argumentointia
Vihreä metsäpolitiikka menee metsään

Ympäristöjärjestöille veto-oikeus?

Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on tietenkin tärkeä asia myös Suomessa. Ja siksi maassamme on suojeltuja metsiä kaikkiaan 2,9 miljoonaa hehtaaria, josta metsämaata 1,7 miljoonaa hehtaaria, eli 12,6 prosenttia koko metsä- ja kitumaan alasta ja 8,2 prosenttia metsämaan alasta. Lisäksi suojelun ulkopuolelle jääneissä metsissä tehdään monimuotoisuuden suojelun nimissä monenlaisia toimenpiteitä kuten riistatiheikköjen ja säästöpuiden jättämistä pystyyn. 

Näihin tosiasioiden valossa on Kolarin Aalistunturin talousmetsissä käynnissä peräti erikoinen mielenosoitus, jossa luonnonsuojeluaktivistit ovat valmiita aiheuttamaan Metsähallitukselle eli valtiolle mittavia taloudellisia tappioita ja jopa vastustamaan virkavaltaa mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Kysymys kuuluu, että miksi näin kovia toimia tehdään metsässä, joka on ollut jo pitkään talouskäytössä eikä sisällä juuri lainkaan poikkeuksellisia luontoarvoja. Selitys on yksinkertainen. 

Kyse ei nimittäin ole itse Aalistunturin metsistä vaan luonnonsuojelujärjestöjen uudenlaisesta strategiasta asiansa ajamiseen. Aktivistit nimittäin yrittävät keskeyttää laillisia hakkuita vedoten siihen, että kyseisestä alueesta on tehty suojeluesitys, joka läpi mennessään johtaisi ennakkotapaukseen.

 

Ja ennakkotapaus puolestaan tarkoittaisi sitä, että suojelijat voisivat jatkossa keskeyttää lailliset hakkuut aina niin halutessaan tekemällä kyseisestä alueesta yksinkertaisesti suojeluesityksen ympäristöministeriölle. Toisin sanoen suojelijat haluavat saada veto-oikeuden metsätalouden toimenpiteisiin - mukaan luettuna yksityiset omistukset. 

Keino ei liene keksitty sattumalta. Vastaavaa menetelmää on käytetty aiemmin menestyksellä petoeläinten metsästyksen keskeyttämiseksi. Niinpä karhujen metsästystä on onnistuttu vaikeuttamaan kuluneenakin vuonna oleellisesti ja onpa jopa vaarannettu haitallisena vieraslajina pidetyn koirasuden poistaminen luontomme eläimistöstä. 

Aalistunturilla on nähdäkseni osin kyse myös siitä, että luonnonsuojelijat voivat luottaa siihen, ettei nykyinen hallitus ryhdy toimimaan aktiivisesti varmistaakseen lainmukaisten hakkuiden toteuttamisen. Ja että he arvelevat - todennäköisesti aivan oikein - etteivät saa vaalien jälkeen tuekseen omien totalitaristisluonteisten aatteidensa suhteen yhtä myönteistä hallitusta. Eivätkä saa sellaista koko nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta
Vihreää liharuokaa
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan 65 prosenttia suomalaisista suhtautuu Euroopan unionin jäsenyyteen suopeasti. Mutta samalla 64 prosenttia suomalaisista uskoo, että maamme pitää vastustaa EU:n pyrkimyksiä säännellä ja rajoittaa Suomen metsien käyttöä. 

Näkemysten ristiriidassa on kyse siitä, ettei maassamme luoteta Unionin metsäosaamiseen. Tähän lienevät vaikuttaneet nykyisen komission ajamat Unionin ympäristöpolitiikan muutokset, joiden seurauksena talousmetsistämme huomattava osa olisi siirrettävä suojelun tai vajaakäytön piiriin. Ja sen seurauksena supistettava maallemme taloudellista hyvinvointia tuottavaa metsäteollisuutta.

Kyselystä kertovassa uutisessa mainittiin ihmisten näkemyksiä myös puoluekannan mukaan. EU:n metsien käytön sääntely- ja rajoituspyrkimyksiä vastusti Perussuomalaisten kannattajista peräti 92 prosenttia ja Keskustankin äänestäjistä näin teki 91 prosenttia. 

Samoin ajatteli enemmän kuin kolme neljästä Kristillisdemokraatteihin ja Kokoomukseen kallellaan olevista. Eikä Liike Nytin ja SDP:n äänestäjistäkään kuin noin 40 prosenttia kannattanut EU:n metsäpolitiikan pyrkimyksiä. 

Poikkeuksen muodostivat Vihreiden ja Vasemmistoliiton äänestäjät, joista EU:n pyrkimyksiä kannatti selvästi yli 80 prosenttia. Näkemysero muiden puolueiden kannattajiin on siten erittäin suuri - vaikkakaan ei millään tavalla yllättävä. 

Näin siksi, että suomalaisen vihervasemmiston piirissä - sekä puolueiden sisällä että sen kannattajien parissa - on muutenkin esiintynyt ymmärtämättömyyttä metsien talouskäytön ja maamme hyvinvoinnin välisestä kiinteästä yhteydestä. Kevään vaaleissa puoluevalintaansa harkitsevien onkin hyvä muistaa tämä fakta yhtenä tärkeänä äänestyspäätökseen vaikuttavana seikkana. Asia kannattaa huomioida sekä puolueen että ehdokkaan valinnassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia
EU:n ilmastopaketti kaatui
Maria Ohisalo palasi räväkästi - mutta kunnioittaako hän perustuslakia

Sosialismi ei ole järkevä ratkaisu edes ilmastonmuutoksen torjunnassa

Helsingin sanomat kertoi mielenkiintoisesta laskelmasta. Sen mukaan suomalaisten yritysten vienti vähentää kasvihuonepäästöjä enemmän kuin niitä tuotetaan koko Suomessa. Ja myös enemmän kuin on koko Suomen hiilijalanjälki. 

Tässä laskelmassa on verrattu suomalaista vientitavaroita tai palveluja niihin tuotteisiin, joita ne kohdemaassa korvaavat. Ja ilmastokädenjälki on tulkittu positiiviseksi, mikäli se on korvattavalla tuotteella suurempi kuin vientituotteella.

Jutussa on kuva, josta näkee eri teollisuudenalojen ilmastovaikutukset eriteltyinä. Sen mukaan suomalaisyritysten positiivinen ilmastovaikutus on erityisesti metsä-, kemian- ja tekstiiliteollisuuden ansiota. Niiden osuus on lähes 60 prosenttia kokonaisuudesta. 

Nähtäväksi jää, onko laskelmalla vaikutuksia esimerkiksi vihervasemmiston pyrkimyksiin (esimerkki) ajaa alas suomalaista metsänkäyttöä eli metsäteollisuuden tuotantomääriä. Eli pienentää suomalaisten positiivista ilmastokädenjälkeä.

"Yksinkertaista, rakas Watson", sanoisi Sherlock Holmes. Punavihreä sosialismi ei näyttäisi olevaan järkevä ratkaisu edes ilmastonmuutoksen torjunnassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalo ja spedepasaslainen logiikka
30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan
Merkittävän viikon päätteeksi

Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta

Ilmastoahdistunut elokapinallisnainen - Ida Korhonen - kertoi kokeneensa ensimmäistä kertaa ympäristöahdistusta yksitoistavuotiaana istuttaessaan puiden taimia isoisänsä kanssa. Hän oli nähnyt kaadettujen puiden kannot sekä muokatun maan ja suri itselleen rakkaan metsän kaatamista.

Tämä on tietenkin varsin ymmärrettävää, sillä taimikon kasvu takaisin metsäksi kestää ihmisen mittapuulla kauan. Mutta tuntuu oudolta, ettei ahdistunut elokapinallisnainen tunnu ymmärtäneen sitä, että Suomessa on metsiä ylipäätään vain siksi, että niille on talouskäyttöä. Ilman sitä metsämaalle olisi kyllä keksitty viimeistään 1800-luvun lopulla muuta käyttöä, kuten esimerkiksi silloinen suurmies Johan Vilhelm Snellman vaati. 

Nyt elämme tietenkin jo 2000-luvun toista vuosikymmentä ja metsien arvo ymmärretään paljon laajemmin kuin puolitoista vuosisataa sitten. Itse asiassa tällä tielle lähdettiin maassamme jo vuonna 1886, jolloin säädettiin ensimmäinen metsälaki, jonka mukaan "metsiä älköön hävitettäkö". Vaatimus esiintyy myös nykyisessä metsälainsäädännössä, joka alkaa seuraavasti.

"Tämän lain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään". Tosin laissa todetaan myöhemmin, että "tämä laki ei estä metsätalousmaan ottamista muuhun käyttöön".

Ja juuri tämä - metsätalousmaan ottaminen muuhun käyttöön - on Suomessa ainoa tie, jolla metsiä hävitetään tänä päivänä. Näitä muita käyttöjä ovat esimerkiksi rakennusten rakentaminen, liikenneväylien ja kaivosten perustaminen sekä nykyisin valtaviin mittasuhteisiin paisunut vihreään sähköntuotantoon tarvittava sähkölinjojen vetäminen tuulimyllyiltä etelän kasvukeskuksiin. 

Siksi oli outoa nähdä elokapinallisen - jonka voisi kuvitella perehtyneen ajamaansa asiakokonaisuuteen - kirjoittavan, että metsäteollisuus "on suurimpia syitä luontokatoon Suomessa ja hakkuillaan romahduttanut hiilinielut". Siis juuri se teollisuudenala, jonka olemassaolo on mahdollistanut sen Suomen, joka on Euroopan metsäisin maa, ja joka nykyisin vaatii ostamansa puutavaran olevan sertifioitua (esimerkkinä suurimman eli UPM:n kirjaus). 

Sellaisen merkinnän saadakseen on puutavaran oltava peräisin metsästä, jonka hoidon ja käsittelyn on oltava "ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää, eikä tulevien sukupolvien elämisen mahdollisuuksia heikennetä. Metsäluonnon monimuotoisuus sekä metsien kulttuuri- ja virkistysarvot säilytetään samalla kun harjoitetaan suunnitelmallista metsätaloutta". 

Suomessa on lisäksi hyvin tunnettua, että metsiemme puuston määrä on kasvanut jo vuosikymmenien ajan. Näin on edelleen, sillä puuston vuotuinen poistuma, joka sisältää sekä hakkuut että luontaisen poistuman, oli vuosina 2014-2020 vain 83 prosenttia kasvusta. Lisäksi tutkimus on osoittanut, että metsien kehitys on viime vuosikymmeninä ollut suotuisaa monimuotoisuutta edistävien rakennepiirteiden kannalta, äärimmäisinä esimerkkeinä siitä ovat suojellun metsämaan pinta-alan seitsemäntoistakertaistuminen ja järeän haavan määrän moninkertaistuminen Etelä-Suomessa.

Sitä paitsi metsien monimuotoisuus on Suomessa jo nykyisin paljon paremmalla tolalla kuin suurimmassa osassa muuta maailmaa. Tästä kertoo esimerkiksi tämä karttakuva, jonka on koonnut englantilainen Natural history museum.

Kaiken edelle kirjoittamani perusteella minusta näyttääkin siltä, että median luoma ympäristöahdistuneisuus on saanut tässä kirjoituksessa puheena olevan elokapinallisen niin sekavaan tilaan, ettei hän enää kykene erottamaan toisistaan faktaa ja fiktiota. Eikä siksi suuntaamaan aktivisimiaan luonnon kannalta oikeisiin osoitteisiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anarkismilla on kannatusta eduskunnassa
Elokapinan jäsen paljasti
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Kumpi jää käyttämättä: arvotavara vai halpatuote?

Helsingin sanomien pääkirjoitus käsitteli metsäteollisuuden pyrkimyksiä kehittää korkeamman jalostusasteen tuotteita. Aihe on sinänsä hyvinkin kulunut, sillä onhan kyseistä teollisuudenalaa totuttu jo vuosikymmenten ajan moittimaan bulkkituotannosta. 

HS:n pääkirjoitus päätyi tähän blogiin siksi, että siinä oli kaksi kohtaa, joita voisi pitää vähintäänkin mielenkiintoisina. Niistä ensimmäinen oli toteamus, jonka mukaan "ligniinin jalostusarvo on aivan toista luokkaa kuin sellun: ligniinin kilohinta on 10–150 euroa kilolta, kun sellukilosta on saanut viime aikojen korkeasuhdanteessa 70 senttiä". 

Tämä on tietenkin sinänsä totta, mutta vertailu on sikäli outo, ettei sellua tehdä ligniinistä, vaan nimensä mukaisesti selluloosasta. Ja siten sen asettelu on kuin vertaisi lihapullia hajuveteen. Eli kyseessä ei ole "joko tai"-tilanne vaan "molempi parempi"-mahdollisuus.

Vielä oudompi oli kirjoituksen loppukaneetti, jonka mukaan "kun puusta saatava rahamäärä kymmenkertaistuu... metsään voi jättää enemmän puita kasvamaan tulevien keksintöjen materiaaliksi – tai ihan muuten vain."

Kirjoittajan logiikka perustunee oletukseen, jonka mukaan metsäteollisuutemme tähtäisi johonkiin kiinteään lopputulokseen eli tietyn suuruiseen voittoon. Siis tuloon, joka määräytyy tuotteen nettomyyntiarvon ja määrän välisen kertolaskun avulla.  

Tämän näkemyksen osoittaa vääräksi jo se, että Suomessa on jo viidenkymmenen vuoden ajan jätetty metsiin puuta enemmän kuin sieltä on hakattu, vaikka samalla metsistä poistetun puun määrä on kasvanut tehokkaan metsänhoidon ansiosta. Niinpä metsiemme puumäärä on nyt aivan oleellisesti suurempi kuin minun lapsuudessani - samoin kuin metsäteollisuuden tuottama liikevoitto. 

Lisäksi voi miettiä sitä, että jos ihmiseltä on kadoksissa tavallinen sukka, hän tuskin vaivautuu etsimään sitä kovinkaan pitkään. Jos sen sijaan kadoksiin joutuu arvokas timanttikultakoru, näkee sen omistaja epäilemättä melkoisen vaivan löytääkseen koristeensa. Pääkirjoittajan näkemyksen, jonka mukaan puun arvon kasvu johtaisi sen käyttämättä jättämiseen, mukaan pitäisi käydä toisin päin. 

Pääkirjoituksen virheellinen logiikka on kuitenkin yleinen niiden ihmisten parissa, jotka haluaisivat suojella metsiämme joko luonnon monimuotoisuuden tai ilmastonmuutoksen torjunnan takia. Sikäli he ovat kuitenkin oikeassa, että keskusjohtoinen yhteiskunta voi metsien arvon noustessa määrätä metsiä hakkuukieltoon ilman, että sen saamat veroluontoiset tulot vähenevät. 

Mutta samalla tuo keskusjohtoinen yhteiskunta menettää arvonnousun seurauksena kasvavan verotulon, joka mahdollistaisi julkisten palveluiden parantamisen. Tai jolla voitaisiin esimerkiksi tasapainottaa suomalaisen yhteiskunnan akuuttia taloustilannetta, jonka korjaamiseen Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos juuri totesi tarvittavan ensi hallituskaudella neljän miljardin euron vuosittaista sopeuttamista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreä metsäpolitiikka menee metsään
Merkittävän viikon päätteeksi
Suomalaiset metsäyritykset palkittiin vastuullisuudesta

Hätkähdyttäviä kuvia

Olen silloin tällöin kirjoitellut tähän blogiin Kiinan nopeasta kehityksestä, jonka seurauksena se on noussut jopa haastamaan Yhdysvaltain johtoaseman maailmassa. Viimeksi tein näin elokuussa, jolloin kerroin kiinalaisten edistyksestä tieteen saralla. Ja sen jälkeen vielä muutama päivä sitten englanninkielellä presidentti Xi Jinpingin todettua pitävänsä tiedettä ja teknologiaa valtakuntansa "ensisijaisena tuotantovoimana, lahjakkuutta ensisijaisena voimavarana ja innovaatioita ensisijaisena kasvun veturina". 

Tähän asiaan liittyen törmäsin eilen Twitterissä riippumattoman itävaltalaisen ajatushautomon edustajan julkaisemaan kuvapariin, jossa on esitetty kartalla kumpi on niille suurempi kauppakumppani: USA vai Kiina (tosin twiitissä puhuttiin suurimmasta kauppakumppanista, mutta se ei ainakaan Suomen kohdalla ole kumpikaan, joten oletan tarkoitetun vain mainittujen kahden kauppakumppanin keskinäistä vertailua). Kopioin sen tähän alle:

Ainakin itse hätkähdin - ellen suorastaan järkyttynyt - kuvan välittämästä Kiinan kauppataloudellisen merkityksen kasvusta tällä vuosituhannella. Toki Kiinan menestys Afrikassa ja ehkä Aasiassakin oli hyvin tiedossa, mutta sitä en osannut ajatella, että näin olisi myös Etelä-Amerikassa ja Euroopassa. 

Kuvassa oli mielenkiintoista myös se, että Suomi oli tässä yksi harvoista eurooppalaisista poikkeuksista. Meillä USA on edelleen Kiinaa suurempi kauppakumppani toisin kuin esimerkiksi Saksalla, Ruotsilla, Norjalla tai Espanjalla. 

Tämä samainen kuva sai myös jatkoa, kun edellä mainittua viestiä seuraavaan keskusteluun liitettiin kuva, jossa mukaan oli otettu myös EU, vaikka se ei valtio olekaan. Kopioin sen tähän. 

Tämän mukaan EU on edelleen Kiinaa merkittävämpi kauppakumppani monille valtioille - mukaan lukien suurin osa Afrikan maista. Sen sijaan Kiina pysyy EU huomioitunakin ykkösenä Etelä-Amerikassa ja suuressa osassa Aasiaa. 

Nähtäväksi jää pysähtyykö kiinalaisten kaupallinen voittokulku jossain vaiheessa. Näin erityisesti vauraiden länsimaiden parissa, jotka ovat Venäjän Ukrainaan suuntautuneen hyökkäyksen seurauksena heränneet huomaamaan, että riippumattomuus kilpailevista suurvalloista saattaa johtaa hankaliin tilanteisiin. 

Asia kannattaa muistaa myös Suomessa, sillä meidänkin on syytä huolehtia omavaraisuudesta ainakin tärkeimpien asioiden kuten ruuan ja energian suhteen. Toivottavasti tämä asia muistetaan myös EU:n sisäisissä väännöissä siitä, kuinka maailma pelastetaan ennustetun ilmastonmuutoksen tai monimuotoisuuden vähenemisen kaltaisilta uhkakuvilta. Ja katsotaan, ettei omaa turvallisuuttamme uhrata näille alttareille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
China is betting on scientific excellence
Menettääkö USA johtoasemansa Kiinalle?
Terve itsekkyys ei ole synti

Tieteellistä fanatismia ja diktatuurin kaipuuta

Keskustelu monimuotoisuuden suojelemisesta käy Suomessa kuumana, koska EU:n Greenpeace-vetoinen komissaari Frans Timmermans on osoittautunut äärimmäisen tehokkaaksi oman agendansa ajajaksi. Ruotsissa vastaavaa keskustelua ei käydä, koska länsinaapurissa on totuttu huolehtimaan elinkeinoelämän toimintaympäristöstä ja se on ilmoittanut kutakuinkin yksimielisesti vastustavansa Timmermansin pyrkimyksiä sosialisoida maan metsäasiat EU:lle. 

Aivan yksimielisiä ruotsalaisetkaan eivät ole. Tästä sain eilen lukea hätkähdyttävän esimerkin avattuani amerikkalaisen Science-lehden pääkirjoituksen. 

Siinä oli annettu palstatilaa ruotsalaiselle ympäristöekologian professorille, jonka mukaan aiemmin aktiivisesti ympäristöasioita ajaneen Ruotsin uskottavuus on vaakalaudalla. Hän teki tämän valittamalla vasta pidettyjen vaalien tulosta ja sen seurauksena syntyneen hallituksen päätöstä yhdistää ympäristöministeriön tehtävät muihin hallinnonaloihin. 

Koko kirjoitus päättyi eskatologiseen kysymykseen: "jos Ruotsi hylkää yhden ylpeimmistä perinnöistään, on vaarana, että mikä tahansa maa saattaisi tehdä niin". 

* * *

Science-lehti ei malttanut jättää Ruotsin tikunnokkaan nostamista pelkästään pääkirjoituksen varaan. Lisäksi se julkaisi ruotsalaisessa yliopistossa työskentelevän ranskalaistutkijan mielipidekirjoituksen. 

Tämän mukaan Ruotsi on - ei enempää eikä vähempää kuin - vaarantamassa Euroopan biodiversiteetin. Tämä kirjoitus ei liittynyt ympäristöministeriön lakkauttamiseen, vaan Suomessakin poliitikkojen heräämiseen johtaneen EU:n ennallistamisasetuksen hylkäämiseen Ruotsissa. Päätöksen syyksi hän mainitsi viranomaisten ja teollisuuden välisen "sisäsiittoisuuden". 

Lisäksi ruotsinranskalainen epäili nykyisen kotimaansa hidastavan ympäristöasioiden hoitamista omalla puheenjohtajakaudellaan. Niinpä hänen kirjoituksensa päättyy kehotukseen, jonka mukaan EU:ssa tulisi suhtautua Ruotsin johdolla laadittavaksi tulevaan biologisen monimuotoisuuden suojelupolitiikkaan erittäin skeptisesti. 

* * *

Edellä kuvaamani - epäilemättä suuren ja vilpittömän huolen motivoimat - kannanotot kertovat siitä, kuinka määrätietoiset ja omaa agendaansa syystä tai toisesta fanaattisesti ajavat ihmiset ovat valmiita hylkäämään demokraattisen päätöksenteon, mikäli se on ristiriidassa heidän omien uskomustensa kanssa. Kansanvallan sijaan he näyttäisivät kaipaavan jonkinlaista "oikeamielisten diktatuuria", joka sanelisi kaikille ihmisille näiden elämän reunaehdot. 

Tämä ei koske vain tavallisia kaduntallaajia, vaan myös tutkijoita ja näköjään jopa Science-lehden kaltaista tieteellistä instituutiota. Jälkimmäisen osalta saatamme ehkä hakea selitystä USA:n äärimmilleen polarisoituneesta yhteiskunnasta, mutta siitä huolimatta on yllättävää, että tiedelehti haluaa puuttua demokraattisen kansan vaaleissa osoittamaan tahtoon.  

Valitettavasti sama ilmiö on nähtävissä myös Suomessa. Siitä saimme esimerkin viime torstain A-studiossa käydystä keskustelusta viimeistään siinä vaiheessa (vähän yli 26 minuutin kohdalla), kun keskusteluun osallistunut professori sai itkupotkuraivarin ja puuskahti kaiken maapallon elämän tuhoutuvan, mikäli hänen ajamaansa agendaa ei toteutettaisi.

Mieleeni tuli hakematta pikkulasten uhkaustyyli silloin kun tulee kiistaa tekemisestä. Siis tämä: "en ole enää koskaan kaverisi, ellet tee kuten minä tahdon". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Poru maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhdistämisestä
Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Poru maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhdistämisestä

Ruotsin uuden hallituksen muodostamisen yhteydessä luovuttiin kokonaan ympäristöministeriöstä, jonka toiminnot siirrettiin ilmasto- ja elinkeinoministeriöön. Muutoksen ilmeisenä tavoitteena on löytää tasapaino ympäristö- ja talouspolitiikan välille. 

Naapurimaan ratkaisu kirvoitti myös Suomessa poikkeuksellisen mielenkiintoisen poliittisen keskustelun. Sen aloitti kansanedustaja Juha Pylväs (kepu) ehdottamalla, että ympäristöministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö pitäisi sulauttaa luonnonvara-alan ministeriöksi. 

Hänen mukaansa nykyinen ympäristöministeriö ei toimi yhteiskunnan kokonaisedun kannalta järkevästi, vaan "sinne on pesiytynyt ideologisuus, joka katsoo asioita vain yhdeltä kantilta. Jos nämä toimijat saisivat yksin päättää, koko Suomi olisi yhtä reservaattia ja ulkoilmamuseota."

Itse asiassa ympäristöasioiden siirtäminen yhteen maa- ja metsätalousasioiden kanssa ei ole Suomessa mitenkään uusi ajatus. Sitä ehdotti jo vuonna 2015 Juha Sipilä, jonka tavoitteina olivat tuolloin ennen kaikkea valtionhallinnon tehostaminen ja ministereiden määrän karsiminen. Siis hallinnon keventäminen.

Maamme vihreille Pylvään ehdotus oli odotetusti kuin punainen viitta haavoitetulle härälle espanjalaisella härkätaisteluareenalla. Niinpä puheenjohtaja Maria Ohisalo (vihr) vaati ympäristöministeriön aseman vahvistamista suhteessa muihin hallinnonaloihin ja valtion toiminnan asettamista "ilmaston ja ympäristön asettamiin rajoihin".

Tosiasia lieneekin se, että Suomessa tullaan jatkamaan luonnonvara-asioissa kahden - tai oikeastaan kolmen - ministeriön mallilla kuluvan vaalikauden loppuun asti. Ja sen seurauksena ympäristöasioiden ja elinkeinoelämän järkevä yhteensovittaminen on maassamme edelleen lähes mahdotonta, kuten on nähty esimerkiksi EU:n metsäpoliittisten manöövereiden torjunnan horjuvuudessa. 

Yksi tämän ongelman perussyistä on se, että ympäristö- sekä maa- ja metsätalousasioista vastaaviksi ministereiksi hakeutuvat nimenomaisesti henkilöt ja puolueet, jotka kokevat itsensä aivan erityisesti näiden asioiden advokaateiksi. Siis jopa yli ministerin velvollisuuden katsoa ensisijaisesti kansakunnan etua. 

Tähän kuvioon suomalaiset voisivat halutessaan vaikuttaa kevään eduskuntavaaleissa, jotka viimeisten mielipidetiedusteluiden perusteella saattaisivat avata aivan uudenlaisen tilanteen luonnonvara-alan ministereiden valinnalle. Jos ja kun vaalien suuria häviäjiä tulevat olemaan ympäristöasioiden erikoispuolue - Vihreät - ja maaseudun vallankäyttäjä - Keskusta - saattavat molemmat jäädä ilman ministereitä. 

Mikäli näin käy - mikä olisi erittäin positiivinen asia - saatettaisiin myös Suomessa tehdä edellä kuvatun kaltainen ruotsalaistyyppinen ratkaisu. Sen seurauksena maamme tuleva hallitus saisi aidon mahdollisuuden viedä maatamme kohti aidosti kestävää luonnonvarapolitiikkaa, jossa huomioitaisiin tasapuolisesti sekä ekologinen, taloudellinen että sosiaalinen kestävyys. Sekä huolehdittaisiin aiempaa paremmin suomalaisten edusta osana Euroopan Unionia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n poliittinen agenda ja freudilainen lipsahdus
Suomalaiset metsäyritykset palkittiin vastuullisuudesta
Uhmaikäisen käytös, mutta aikuisen valta

Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia

Suomalainen metsätalous on juuri nyt kovassa vedossa ja takoo rahaa omistajilleen, työntekijöilleen, raaka-aineensa tuottajille ja verojen kautta koko yhteiskunnalle. Samaan aikaan Euroopan Unionissa on suunnitteilla kovia vaatimuksia metsiemme siirtämiseksi pois taloudellisen hyödyntämisen piiristä, vaikka niihin liittyvä politiikka on rajattu yksiselitteisesti jäsenmaiden päätettäväksi - taustalla on huoli ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuudesta.

Yhtenä ongelmana tässä asiassa on se, että metsiin kohdistuvien muutosten hintaa tavataan tarkastella pelkästään käyttämättä jäävien puiden myyntihinnan kautta. Tätä asiaa valaisi Maaseudun tulevaisuuden kolumnisti Hannes Mäntyranta, jonka mukaan "kaadettu puu tuottaa metsän ulkopuolella kansantuotetta kymmenkertaisesti metsään nähden. Tätä ei haluta ottaa huomioon, kun metsiä poistetaan talouskäytöstä. Ei esimerkiksi ekologisissa kompensaatioissa ja hiilikompensaatioissa."

Hänen mukaansa EU:n metsiin liittyvät toimet saadaan tällä tavalla "näyttämään taloudellisesti järkeviltä". Ja siten esimerkiksi maamme "ilmastopaneeli on arvioinut, mitä maksaa, jos metsiin luodaan hiilivarastoja hakkuita vähentämällä. Vähänhän se maksaa, kun teollisuuden luomaa kansantuotetta ei oteta huomioon."

Olen kolumnistin kanssa samaa mieltä siitä, että tehtäessä päätöksiä luonnonvarojen käytön rajoittamisesta, tulisi niissä huomioida koko arvoketjun taloudellinen merkitys. Ja Suomessa näin tulisi tehdä erityisesti metsien kohdalla, koska maamme hyvinvointi perustuu suurelta osin juuri niihin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomessa tarvitaan kokonaisvaltainen laskelma biodiversiteetin kustannuksista
Ville Niinistö haluaa suomalaisille muita tiukempia rajoitteita
Komission metsästrategia