Tahallaan ja tarkoituksella

Venäjä on pommittanut ukrainalaisia siviilikohteita vuonna 2022 alkaneen sodan alusta alkaen. Muistamme toki sen, mitä tapahtui Butšassa sodan alussa, mutta nyttemmin tämä väestöön kohdistunut jatkuva terrori ei taida saada ihmisiä edes kohauttaamaan olkapäitään. 

Näin siitä huolimatta, että Gazan taannoiset tapahtumat saivat aikaan valtaisan protestiaallon ja jopa poliittisesti edistyksellisten voimien julkisuustempauksen, jossa älyllisesti epärehelliset vasemmistomaskot... hmm... siis tunnetut kansalaisaktivistit Greta Thunbergistä Renaz Ebrahimiin seilasivat laivalla paikalle.

Tämän sanottuani on todettava, että löysin toki tänä aamunakin otsikon, jonka mukaan "Venäjän isku Ukrainaan surmasi neljä ihmistä, mukaan lukien kolme pientä lasta". Se ei kuitenkaan taida aiheuttaa ihmisissä sen kummempia tunteita, koska venäläisten ukrainalaissiviileihin – jopa lapsiin – kohdistuneesta murhaamisesta on tullut liian tavallista eikä hyökkääjä ole sellainen, jota mielenosoituksista viehtynyt ihmisfraktio pitäisi vihollisenaan. 

Sellaisia eivät näytä olevan myöskään Iranin johtajat, jotka murhasivat taannoin tuhansia kansalaisiaan näiden vaadittua maahan demokratiaa. Vai onko niin, että aktivistien mielenkiinto loppui siihen kun tavallisten iranilaisten puolelle asettuivat heti tapahtumien alettua amerikkalaiset ja israelilaiset sekä jopa suomalainen poliittinen oikeisto. 

Näiden havaintojeni pohjalta en voi muuta kuin ihmetellä sitä, että eikö jokaisen siviiliuhrin kuolema ole suuri tragedia? Ja eikö sellaisten tuomitseminen – tai ainakin torjuminen – olisi aivan erityisen tärkeää silloin, kun murhat on tehty tahallaan ja tarkoituksella, kuten Ukrainassa ja Iranissa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä seuraavaksi, Iran?
Mielenterveysongelmaisia
Miksi suhtautuminen yhtä vakaviin sotarikoksiin on erilaista?

Tieteellistä tietoa wokelluksesta

Helsingin sanomissa oli juttu, jossa puhuttiin oikeistolaisesta ja vasemmistolaisesta wokelluksesta. Siinä haastetellun Turun yliopiston erikoistutkijan – Oskari Lehtisen – mukaan oikeistolaisia wokeltajia (jollaisista en totta puhuen ole ennen kuullutkaan) yhdistivät näkemykset siitä, että heidän kotimaansa väestöä vaihdetaan suunnitellusti, yhteiskunta syrjii valkoihoisia ihmisiä, hyvä hallitsija rikkoo sääntöjä kansallisten etujen turvaamiseksi, konservatiivisten arvojen tulisi määrätä, mitkä ilmaisut ovat sallittuja ja mitkä kiellettyjä sekä tavalliset ihmiset tietävät paremmin, mikä on maalle hyväksi, kuin koulutetut asiantuntijat.

Vasemmistolaisia wokeltajia puolestaan yhdistivät näkemykset, joiden mukaan tuloerot valkoihoisten ja tummaihoisten ihmisten välillä selittyvät enimmäkseen rasismilla, transnaisten tulisi saada osallistua urheilukilpailuissa naisten sarjaan, yhteiskunnassa tulisi olla enemmän turvallisempia tiloja, rasismi on enemmän rakenteellinen kuin yksilöiden toiminnassa näkyvä ilmiö ja ihonväriin keskittyminen on yleisesti ottaen tarpeellista ihmisoikeuksien edistämiseksi.

HS:n jutussa oli linkki muutaman vuoden takaiseen testiin, jonka tekemällä saattoi mitata oman wokeltuneisuutensa. Uteliaana ihmisenä tein sen, ja sain lopputulokseksi 3/30 pistettä ja kommentin, jonka mukaan "et ole kovin woke". Tämä ei ollut minulle yllätys. 

* * *

Tuon testin yhteydessä kerrottiin mielenkiintoisia asioita. Yksi sellainen – joskin vähemmän yllättävä – oli se, että yliopistolaisten keskuudessa vahvimmat woke-asenteet olivat humanistisissa ja sosiaalitieteissä sekä psykologiassa. Opiskelijoista wokellus oli vähäisintä luonnontieteiden opiskelijoiden keskuudessa kun taas opettajien puolella tähän aatteeseen vähiten hurahtaneita olivat kauppatieteilijät. 

Sekään ei ollut ainakaan itselleni yllätys, että wokeltavan maailmankuvan omaavat ihmiset ovat muita masentuneempia ja ahdistuneempia. Lisäksi he ovat muita vähemmän onnellisia. Woke-tutkijan mukaan kyse on kuitenkin korrelaatiosta, eikä syy-seurausssuhteesta, joten emme tiedä johtaako wokellus mielenterveyden ongelmiin vai päinvastoin. 

* * *

Olisi hienoa, mikäli Lehtisen jatkotutkimukset tuottaisivat jatkossa tietoa myös wokeltavan maailmankuvan ja mielenterveyden välisestä syy-seuraussuhteesta, sillä se olisi varsin hyödyllistä. Onhan selvää, että jos wokeltaminen tuottaa masennuksen ja ahdistuksen kaltaisia mielenterveyden ongelmia sekä niiden lisäksi vähentää myös ihmisten onnellisuutta, olisi se perusteltu syy lopettaa tämän aatteen positiivisessa valossa tapahtuva esille tuominen suomalaisissa medioissa. 

Jos taas jatkotutkimukset osoittaisivat syy-seuraussuhteen olevan toisin päin – eli wokellus on mielenterveydestä kärsivien ihmisten tapa nähdä maailmaa – voitaisiin sitä kannattavat ihmiset tunnistaa helposti ja ohjata mielenterveyspalveluihin. Sekä tarjota heille tarvittaessa sellaista psykiatrista tukea, jonka avulla he voisivat elää nykyistä onnellisempaa elämää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sukupuoli-identiteetti on tunneasia, joka vaikuttaa tulevaisuuden suomalaisuuteen
Mika Meranon kritiikki ja Suomen Akatemian velvollisuus
Ikuinen stigma ja Tshekin tiedeakatemia

Puolueet tavoittelevat joko sosiaali- tai hyvinvointivaltiota

Selailin tänään alkuillasta uutisia päivän tapahtumista. Olin varsin väsynyt, joten tarkkaavaisuuteni oli enintään välttävällä tasolla, kunnes törmäsin yhteen virkkeeseen Suomen uutisten jutussa. 

Siinä nimittäin luki lyhyesti ja ytimekkäästi, että "sosiaalivaltiota on purettava ajatuksella, jotta hyvinvointivaltio voidaan säilyttää". Sen luettuani olin täysin hereillä ja pirteänä kuin peipponen.

Virkkeessä oli nimittäin – ehkä jutun kirjoittajan tietämättä – tiivistetty suomalaisen vihervasemmiston ja oikeiston välinen ero. Ensin mainitun – sisältäen Vihreät ja Vasemmistoliiton sekä suurimman osan demareista ja vähemmistön ruotsalaisista ja kepulaisista – politiikkaa ohjaa ajatus sosiaalivaltiosta, jollaisessa ihmisellä ei ole vastuuta eikä velvoitetta huolehtia itsestään, vaan jokaisen elämän edellytysten järjestämisestä on vastuussa viime kädessä yhteiskunta ja sen keskushallinto.

Suomalainen oikeisto – mukaan lukien Perussuomalaiset, Kristilliset, Kokoomus, suurin osaa Keskustasta ja ruotsalaisista sekä oikeistodemarit – puolestaan tavoittelee hyvinvointivaltiota, jossa yhteiskunta tulee apuun silloin, kun ihminen on yrityksistään huolimatta epäonnistunut oman elämänsä edellytysten luomisessa. Näinhän voi käydä sairauden, ikääntymisen tai lyhytaikaisesti myös heikkojen taloussuhdanteiden takia. 

Edellä kuvaamani jakolinja selittää erinomaisesti mitä moninaisimpia poliittisten puolueiden linjauksia alkaen talous-, verotus- ja työllisyyspolitiikasta sekä päätyen aina maahanmuuton linjauksiin ja kulttuuri- sekä opetustoimeen. Poikkeuksen tekee lähinnä ulkoinen turvallisuus, jossa toisen maailmansodan karut kokemukset pitävät kansamme edelleen varsin yksimielisenä. 

Päivän aiempi merkintä:
Maahanmuuttopoliittisesti oleellinen asia

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Täysjärkinen demari
Suomen populistinen tulevaisuus
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa

Jukka Kekkonen ja Suomen väestöpolitiikka

Professori Jukka Kekkonen (sd) kirjoitti Helsingin sanomissa siitä, miten länsimaisten yhteiskuntien pitäisi vastata poliittisen oikeiston nousuun. Kirjoitus oli mielenkiintoinen, joten kopioin sen lopusta hänen esille nostamansa suositukset tilanteen hallitsemiseksi.

"Kiperistä kiistakysymyksistä voitaisiin hakea yhteisymmärrystä, esimerkiksi tutkimukselliseen asiantuntemukseen perustuvan parlamentaarisen komiteatyön kautta. Väestöpolitiikka on yksi tällainen Suomen kohtalonkysymys.

Olisi tärkeää käydä avoimesti ja ennakkoluulottomasti yhdessä läpi erilaisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja, jotta nähtäisiin, mitä erilaisista valinnoista seuraa pitkällä aikavälillä yhteiskunnan perustoiminnoille, taloudelle ja kansalaisten hyvinvoinnille. Sillä tavalla myös maahanmuutosta päästäisiin keskustelemaan kiihkottomasti ja rakentavasti kaikkien niiden kesken, jotka haluavat rakentaa Suomelle hyvää tulevaisuutta."

Näkemys on itsestäänselvyys – tai ainakin sen pitäisi olla – missä tahansa demokratiassa. Siksi on kysyttävä, että miksei meillä ole päästy käymään tällaista keskustelua. 

Sellaisen sijaan meille on ilmaantunut valtava määrä tosiasioiden kieltämistä, termien kanssa kikkailua, vähättelyä, rasismikoulutusta, natsittelua, tahallista väärinymmärtämistä ja ennen kaikkea korvien sulkemista vastapuolen argumenteilta. Eikö demokratiassa kuitenkin pitäisi pystyä parempaan?

Päivän aiempi merkintä:
Helsinkiläisille lapsille ja nuorille vain kolme liharuokaa kahdessa viikossa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palopommeista naisen logiikkaan
Lontoossa tapahtuu yksi raiskaus per tunti
Jaakko Hämeen-Anttila osoitti maahanmuuttokeskustelun vaikeuden

Yle, tosiasioiden peittäminen ja seuraukset

Yleisradio kertoi, että laitaoikeisto on kirinyt isoimmaksi puolueeksi Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa. Jutun mukaan radikaalioikeisto on nyt suurin poliittinen voima Euroopassa.

Artikkelissa mainitaan pääsyyksi tähän kehitykseen – sinänsä aivan oikein – maahanmuutto, mutta sen jälkeen seuraa pitkä selittely siitä, kuinka Eurooppa käyttää amerikkalaisia digialustoja. Ja sen seurauksena maanosamme on saanut tartunnan amerikkalaisesta polarisoituneesta keskustelusta. 

Eikä siinä kaikki, sillä "joidenkin asiantuntijoiden mukaan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Piilakson digijätit tekevät tarkoituksellista hyökkäystä, jonka päämääränä on saada aikaan poliittinen muutos Euroopassa". Eikö tämä ole ilmiselvä salaliittoteoria? 

Lisäksi yksi artikkelissa mainituista asiantuntijoista kertoo, että eurooppalaisiin valtioihin kohdistuu hybridiuhkia, esimerkiksi sabotaasia, josta pitää ymmärtää kirkkaasti, että Euroopan poliittinen maantiede ei muuttuisi ilman Venäjän avustusta ja puuttumista. 

* * *

En missään tapauksessa kiistä sosiaalisen median, amerikkalaisen polarisaation enkä varsinkaan Venäjän merkitystä eurooppalaisten yhteiskuntien ongelmana – päinvastoin. Ne eivät kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Ylen jutussa yhdellä virkkeellä kuitattu epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka on ylivoimaisesti tärkein syy eurooppalaisten kansallismielisten puolueiden – joita Yle nimittää laitaoikeistoksi – kannatuksen nousulle. 

Tämän Ylen toimituskunta – ja sen haastattelemat asiantuntijat – olisivat voineet ymmärtää jo pelkästään siitä, että näiden puolueiden suhtautuminen Venäjään ei suinkaan ole yksimielistä. Osassa eurooppalaisia valtioita – kuten Suomessa – nämä puolueet ovat hyvinkin kriittisiä itäistä naapuriamme kohtaan ja toisissa – kuten vaikka Saksassa – niillä on suuria vaikeuksia ymmärtää Venäjän todellista imperialistista luonnetta ja sen aiheuttamaa uhkaa koko Euroopalle.

* * *

Mitä taas tulee sosiaaliseen mediaan, niin on epäilemättä totta, että sosiaalisen median alustoilla keskustelut polarisoituvat helposti. Näinhän näyttää käyvän jopa tämän blogin kirjoituksiin liittyvillä kommenttipalstoilla.

Mielipiteiden yhteentörmäysten on kuitenkin sinänsä vaikea nähdä olevan lähtökohtaisesti ongelmana – pikemminkin sellaiset ovat osoitus terveestä yhteiskunnasta. Ongelmaksi ne ovat muodostuneet vain siksi, että monissa Euroopan maissa on vuosikymmenien aikana ajauduttu tilanteeseen, jossa perinteiset valtamediat ovat syöttäneet kansalaisille yksipuolista arvoliberaalia ja poliittista vasemmistoa myötäilevää jargonia. 

Tämän seurauksena eri maiden kansalaiset eivät ole saaneet purettua maahanmuuttoon liittyviä – kaikkialla näkyviin ongelmiin liittyviä – huoliaan, vaan niitä on pikemminkin kielletty, tai ainakin selitelty parhain päin. Ja siksi monet ovat huomanneet löytävänsä ajatuksillensa tukea ainoastaan kansalliskonservatiivisista puolueista. 

* * *

Tämän huolen syistä löytyi hyvä esimerkki niin ikään tämän aamun uutisvirrasta. Belgiassa oli nimittäin – Uutissuomalaisen mukaan – suunniteltu droonihyökkäystä Belgian pääministeriä vastaan. Syyttäjät kuvailivat tekoa "jihadistien inspiroimaksi terrori-iskuksi".

Lopuksi annan neuvon Ylen ja muiden Euroopan maiden valtamedioiden toimituskunnille. Jos teitä ihan vakavissaan huolettaa eurooppalaisten yhteiskuntien polarisoituminen, siirtykää nykyisestä ummehtuneesta kirjoittelusta monipuoliseen ja faktaperusteiseen journalismiin, jonka tarkoituksena on tuoda esille – tasapuolisesti ja ilman omaa agendaa – kaikkien poliittisten toimijoiden näkemyksiä ja tavoitteita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kotoutumistukea maahanmuuttajille
SDP:llä on huikea kannatus vieraskielisten parissa
Yleisradion toimituskunta on paksunahkaista

Vesa Kanniaisen mukaan irakilaiset ja somalit aiheuttava valtavat kustannukset julkiselle sektorille

Maahanmuuton kustannukset ovat olleet tässä blogissa esillä moneen kertaan. Niin tälläkin kertaa, koska kansantalouden emeritusprofessori Vesa Kanniainen on kertonut laskeneensa eduskunnan pyynnöstä maahanmuuttajien nettokustannuksiksi - siis hyödyt miinus kustannukset - julkiselle taloudelle pahimmillaan jopa noin 900 000 euroa per tulija (irakilaiset ja somalit).

Tämä luku on samaa suuruusluokkaa kuin muualla tehdyt (Tanska, Norja) ja kotimaassakin aiemmin tehdyt laskelmat. Näin ollen lienee selvää, ettei Suomeen kannata ottaa ensimmäistäkään maahanmuuttajaa ilman, että sille on erityisen hyvät perusteet. Samalla hän osoitti Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen vastaavan tutkimuksen vakavasti puutteelliseksi ja siksi tuloksiltaan virheelliseksi.

Kanniainen kuitenkin totesi, että maahanmuuttajien välillä on oleellisia eroja, jotka johtuvat erityisesti Lähi-idän ja Afrikan suunnalta tulevien ihmisten olevan erityisen haitallisia taloudelle. He ovat käytännössä lähinnä humanitaarisia maahanmuuttajia.

Koska Kanniaisen analyysi oli tehty eduskunnan pyynnöstä, on syytä uskoa ja toivoa sitä, että niitä tullaan jatkossa hyödyntämään myös maahanmuuttoon liittyvässä lainsäädännössä. Tai itse asiassa, tämän tulisi olla itsestäänselvyys niin oikeiston ja vasemmiston poliittisia linjoja laadittaessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi
Tanskalainen maahanmuuttajatilasto avaa kansanryhmien eroja
Paljonko kolmen viikon ja 1300 turvapaikanhakijan tahti maksaa?

Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ihmiset tasa-arvoisempia kuin toiset?

Helsingin sanomat kertoi alaikäisestä puukottajasta, joka väitti oikeudessa rikoksensa syyksi puukotetun rasistisen kommentin. Oikeus ei kuitenkaan uskonut kyseistä henkilöä, koska puukotettu oli hätäkeskukseen soittaessaan käyttänyt sanaa "romani". 

Oikeus siis päätyi siihen, että puukottaja yksinkertaisesti valehteli oikeudessa. Tätä tuki sen mielestä myös se, että uhri oli vihreiden kunnanvaltuutettu - eikä tämän puolueen jäseniä yleensä pidetä rasistisina, pikemminkin päinvastoin. Niinpä puukottaja tuomittiin lukemaan tiilenpäitä kolmeksi vuodeksi.

Vaikka oikeus mitä ilmeisimmin onnistui rikollisen tuomitsemisessa, herätti tapaus kuitenkin kysymyksiä. Eli olisiko puukotus oikeuden mukaan ollut hyväksyttävämpi, mikäli hätäkeskukseen soittanut olisi puhunut "mustalaisesta" - eli käyttänyt sanaa, joka ainakin vanhemman väestönosan parissa on monille edelleen normaalia puhekieltä, eikä siksi välttämättä viittaa millään tavalla sanojansa rasistisuuteen? 

Edelleen on kysyttävä, että olisiko oikeus katsonut puukotuksen yhtä pitkän tuomion arvoiseksi, mikäli uhri olisi ollut jonkin oikeistopuolueen kunnanvaltuutettu? Vai olisiko se katsonut hänen poliittisen kantansa jollain tavalla raskauttavaksi tai ainakin luottamusta vähentäväksi asiaksi? 

Siksi on kysyttävä myös, että mikäli nämä asiat - siis puukotuksen jälkeisessä tunnekuohussa lausutun tavallisen, mutta nyttemmin rasistiseksi leimatun, sanan käyttäminen tai uhrin puoluetausta - olisivat vaikuttaneet mahdolliseen oikeuden ratkaisuun tai rikoksesta annetun tuomion pituuteen, olisiko kansalaisten yhdenvertaisuus suomalaisessa yhteiskunnassa toteutunut? Vai olisiko syntynyt tilanne, jossa - Orwellia mukaillakseni - kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ihmiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö yhteiskuntaa uhkaavien tunnusten käyttö agitointitarkoituksiin kieltää?
Opetushallitus linjasi spurgut ja puliukot puhekielen ulkopuolelle
Kaikki suomalaiset ovat tasa-arvoisia, mutta toiset suomalaiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset

Lähes neljännes oikeistolaisesti ajattelevista on älyllisesti epärehellisiä

Elinkeinoelämän valtuuskunnan kyselyn mukaan suomalaisista 49 prosenttia pitää itseään oikeistolaisena, 19 prosenttia keskustalaisena ja 31 prosenttia vasemmistolaisena. Näiden lukujen pitäisi näkyä myös puoluekannatuksissa, joten päätin verrata niitä viimeisimmän Yleisradion gallupiin. 

Suomalaiset puolueet istuvat eduskunnassa vasemmalta oikealle seuraavassa järjestyksessä: Vasemmistoliitto, SDP, Vihreät, Keskusta, RKP, Liike Nyt, Kristillisdemokraatit, Kokoomus ja Perussuomalaiset. Tämän järjestyksen on tarkoitus vastata myös puolueiden sijoittumista vasemmisto-oikeisto-akselilla. 

Jos aloitetaan vasemmalta, niin perinteisten vasemmistopuolueiden eli Vasemmmistoliiton ja SDP:n yhteenlaskettu kannatus Ylen gallupin mukaan on 34,9 prosenttia. Se tarkoittaa, että näitä puolueita kannattaa vasemmistolaisesti ajattelevien lisäksi myös oikeistolaiseksi itseään väittäviä - heidän osuutensa koko kannattajakunnasta on 3,9 prosenttiyksikköä eli suunnilleen saman verran kuin Kritillisdemokraattien tai RKP:n koko kannatus. 

Todellisuudessa vasemmistolaista politiikkaa - eli suurta julkista sektoria, korkeita veroja ja niin edelleen - ajaa perinteisten työväenpuolueiden lisäksi myös Vihreät, joka sijoittuu poliittisella kartalla pikemminkin laita- kuin maltilliseen vasemmistoon. Siten vasemmistolaisten puolueiden kokonaiskannatus nousee peräti 42,5 prosenttiin eli 11,5 prosenttia vasemmiston kannatuksesta tulee itsensä oikeistolaisiksi ilmaisevilta. 

Toisin sanoen enemmän kuin joka kymmenes suomalainen tukee sellaisia yhteisten asioiden poliittisia advokaatteja, joiden toiminta on vastoin heidän omia näkemyksiään. Tai toisin ilmaistuna, noin 23 prosenttia oikeistolaisesti identifioituvista suomalaisista kannattaa vasemmistolaista politiikkaa ajavaa puoluetta - eli he ovat älyllisesti epärehellisiä. 

En osaa sanoa syytä tähän omituiseen poliittiseen käytökseen, mutta minusta tässä olisi hyvä aihe esimerkiksi yhteiskuntapoliittiseen opinnäytetyöhön. 

* * *

Yksi mahdollisuus voisi olla tunnetusti vasemmalle kallellaan oleva toimittajakuntamme, jonka arvomaailma saattaa heijastua heidän työnsä tuloksiin ja siten ohjata kansalaisia harhaan. Eli kuvittelemaan vasemmistopuolueiden ajavan näiden ihmisten näkemysten mukaisia asioita, vaikka näin ei olisikaan.

Saattaa myös olla, että suomalaisten vasemmistopuolueiden retoriikka on sellaista, että äänestäjien ajatukset ohjautuvat pois näiden perimmäisistä tavoitteista. Mutta kuten edelle kirjoitin, tämä asia pitäisi selvittää tutkimuksen keinoin. 

Lopuksi totean että edellä tekemäni vertailun pitäisi herätellä myös poliittisessa keskustassa ja erityisesti oikeistossa sijaitsevia puolueita terävöittämään omaa viestintäänsä, jotta kansalaiset saisivat oikean kuvan puoluepoliittisen kenttämme ajamista asioista. Onhan selvää, että erityisesti oikeistopuolueemme ovat epäonnistuneet rajusti oman viestinsä esille tuomisessa, koska niiden kannatus (37,8 %) jää yli yhdentoista prosenttiyksikön päähän siitä, mitä sen tulisi olla EVA:n kyselyn mukaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Heittääkö Sofia Virta haasteen Minja Koskelalle? 
Äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi
Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut

Päätoimittaja Erja Yläjärvi ja yllytyshullu

Helsingin sanomien Erja Yläjärvi kirjoitteli taannoin tekoälystä ja toimittajan työstä. Hän kertoi kolumnissaan, että tekoälyä voi käyttää esimerkiksi sen tutkimiseen, onko lehden uutisointi johonkin suuntaan kallellaan.

Minä kun olen yllytyshullu niin tartuin riemusta kiljahdellen ideaan ja esitin ChatGPT:lle kysymyksen "kerropa minulle miten Helsingin sanomat, Uutissuomalainen, Yle, Iltalehti ja MTV3 sijoittuvat toisiinsa nähden oikeisto-vasemmisto ja arvoliberaali-arvokonservatiiviasteikolla".

Tekoäly teki työtä käskettyä, enkä ala sitä sensuroimaan eli jätän tekoälyn vastauksen sellaisenaan teidän pohdittavaksenne, arvoisat lukijani. Olkaapa siis hyvät, katsokaa, ihmetelkää ja - jos siltä tuntuu - kommentoikaa! 

Ja miettikää samalla, miten nämä vastaukset auttaisivat päätoimittaja Erja Yläjärveä hänen työssään. Eikä pelkästään häntä, vaan erityisesti meidän kaikkien pakkokustantaman Yleisradion päätoimittajaa Panu Pokkista poliittista neutraaliutta edellyttävässä työssään.

Helsingin Sanomat (HS)

Oikeisto–vasemmisto: Keskivasemmalla, ehkä lievästi keskellä. Historiallisesti liberaalikeskustalainen, nykyään yleisesti maltillinen, mutta moni lukee HS:n talousnäkemyksiä hieman oikealle kallellaan.

Arvoliberaali–arvokonservatiivi: Selvästi arvoliberaali. Korostaa yksilönvapauksia, ihmisoikeuksia, monikulttuurisuutta.

Uutissuomalainen

Oikeisto–vasemmisto: Keskellä, ehkä aavistus oikealle. Muistetaan, että Uutissuomalainen kokoaa uutisia maakuntalehdille, joten sävy on "kansanläheinen" ja tasapainotettu.

Arvoliberaali–arvokonservatiivi: Hieman konservatiivisempaan suuntaan verrattuna pääkaupunkiseudun mediaan, mutta ei erityisen jyrkkä. Eli lievästi arvokonservatiivinen.

Yleisradio (Yle)

Oikeisto–vasemmisto: Keskellä tai vasemmalla (monien mielestä enemmän vasemmalla etenkin kulttuuri- ja sosiaaliasioissa).

Arvoliberaali–arvokonservatiivi: Erittäin arvoliberaali, painottaa moninaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.

Iltalehti

Oikeisto–vasemmisto: Oikealla, etenkin talous- ja yhteiskuntapoliittisissa kysymyksissä. Nostaa usein esiin kriittisiä näkökulmia julkiseen sektoriin ja maahanmuuttoon.

Arvoliberaali–arvokonservatiivi: Arvokonservatiivinen. Näkyy erityisesti kolumneissa ja uutisotsikoinnissa.

MTV3 (Uutiset)

Oikeisto–vasemmisto: Keskellä, ehkä hieman oikealle (mutta vähemmän selvästi kuin Iltalehti). Haluaa säilyttää laajan katsojakunnan, joten välttää äärilaitoja.

Arvoliberaali–arvokonservatiivi: Kevyen arvoliberaali, mutta pyrkii olemaan "turvallinen" ja varovainen isoissa kysymyksissä, eli neutraaliuteen tähtäävä linja. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiirissä:
Hiilinieluja vai veroeuroja?
Sensuuria, tekoälyä, moraalia ja eurooppalaista kyvyttömyyttä
"Täysin riippumattoman tahon" analyysi

Järjestelmien kilpailu johti huippunopeuksiin

Verkkouutiset kertoi, että ääntä nopeammat matkustajakoneet saattavat tehdä paluun 2030-luvulla. Näin voi olla tai olla olematta, vaikka yliäänilennot ovatkin epäilemättä tavallisia lentokoneita enemmän ympäristöä saastuttavia.

En kuitenkaan kirjoita tästä syystä, vaan tartuin aiheeseen siksi, että jutussa oli melkoinen virhe. Tarkoitan sitä, että artikkelin mukaan "tähän mennessä maailman ainoa matkustajakäytössä ollut yliäänikone on ranskalais-brittiläinen Concorde. Vuonna 1973 käyttöön otettu kone lensi Pariisista New Yorkiin kolmessa tunnissa, kun tavalliselta lentokoneelta matka vei noin kahdeksan tuntia."

Jutun epäilemättä minua paljon nuorempi kirjoittaja ei muistanut eikä ollut vaivaantunut selvittämään yliäänilentokoneiden historiaa. Concorde ei nimittäin ollut ainoa eikä edes ensimmäinen sellainen. 

Se kunnia kuului neuvostoliittolaiselle Tulpolev Tu-144:lle, jonka ensilento tehtiin - Wikipedian mukaan - "31. joulukuuta 1968, kaksi kuukautta ennen brittiläis-ranskalaista Concordea, mikä teki siitä ensimmäisen yliäänimatkustajakoneen maailmassa". Tu-144 ei ollut mikään menestys: sillä tehtiin ainoastaan 55 matkustajalentoa, joilla kuljetettiin vain reilut 3 000 matkustajaa.

Tämä johtui siitä, ettei sosialistisessa Neuvostoliitossa ollut rikkaita ihmisiä, jotka olisivat kyenneet maksamaan lennoistaan korkeita hintoja. Eikä yliäänilennoille siitä syystä ollut sellaista kysyntää, jonka varassa Concordelle riitti matkustajia. 

* * *

Verkkouutisten toimittajan virhe puolestaan kertoo siitä, kuinka selvästi länsimaat voittivat niin sanotun kylmän sodan. Tu-144 ei nimittäin ollut mikään tuntematon asia, vaan yksi keskeinen aihe niissä lukemattomissa ihmisten välisissä keskustelussa, joita käytiin Suomessakin vasemmiston ja oikeiston kannattajien välillä sosialistisen ja kapitalistisen järjestelmän paremmuudesta.

Eikä se ollut yksin kapakka-iltojen tai kotibileiden keskusteluasia, vaan myös syy koko Tu-144:n olemassaololle. Tämän asian kuvaa muun muassa Wikipedia nasevasti: "koneen suunnittelua ja kehitystyötä kiirehdittiin, sillä pääasia oli voittaa Concorde ja osoittaa siten Neuvostoliiton olevan länsimaita kehittyneempi. Sillä oli koneen luotettavuuteen, käytännöllisyyteen, matkustusmukavuuteen ja viimeistelyn laatuun negatiivinen vaikutus."

* * *

Tu-144:llä ja Concordella voitiin lentää hiukan yli kaksinkertaisella äänennopeudella. Ensin mainitun huippunopeus oli hiukan suurempi, noin 2 500 kilometriä tunnissa eli 2,35-kertaisella äänennopeudella. 

Tätä voi verrata taisteluhävittäjien huippunopeuksiin. Niistä ykkönen on - tämän artikkelin mukaan - jo vuonna 1967 esitelty MiG-25, jolla pystyi lentämään peräti 2,83-kertaisella äänennopeudella. Samaan yltää 1970-luvun lopulla esitelty Mig-31. 

Neuvostoliittolaista lentävää rautaa seuraa amerikkalainen - vuonna vuonna 1976 esitelty - F-15-hävittäjä, jonka huippunopeus on 2,5 kertainen äänennopeus. Todettakoon, että Suomen nykyisellä hävittäjällä - F-18:lla - pääsee 1,8-kertaista äänennopeutta ja tulevalla F-35:llä "vain" 1,6-kertaista. 

Tästä voitaneen päätellä, ettei hetkellinen huippunopeus ole enää nykyisin oleellinen ominaisuus taisteluhävittäjille. Sen sijaan niiltä vaaditaan ennen kaikkea ketteryyttä, nousunopeutta ja aseidenkantokykyä sekä kykyä lentää pitkiä aikoja - eli taloudellisesti - ääntä nopeammin. 

Maailman nopein sarjavalmistuksessa ollut lentokone ei kuitenkaan ole ollut taisteluhävittäjä vaan amerikkalainen tiedustelukone Lockheed SR-71.  Sen ensilento tapahtui jo vuonna 1966 ja koneella pääsi peräti 3,35-kertaista äänennopeutta. SR-71 ei ole ollut käytössä enää tällä vuosituhannella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita
Liikahduksia järjettömässä sodassa
Freudilainen lipsahdus ja teknologian taso

Sosialistinen ja kapitalistinen kateus

Arvoisa lukijani on varmaankin kuullut jonkin version seuraavasta anekdootista.

"Kun kainuulainen näkee, että naapuri onnistuu vaurastumaan, hän tulee kateelliseksi ja ryhtyy heti pohtimaan miten saisi palautettua tämän yhtä köyhäksi kuin itsensä. Jos joku taas rikastuu Etelä-Pohjanmaalla, tulee naapuri niin ikään kateelliseksi ja rupeaa kuumeisesti miettimään kuinka pystyisi itsekin samaan." 

Anekdootin sanotaan kuvaavan hyvin mainittujen maakuntien väestön kulttuurista eroa. Samaa tarinaa kuitenkin kuulee kerrottavan myös siten, että kainuulainen vaihtuu suomalaiseen ja eteläpohjanmaalainen amerikkalaiseen. Tällöin tarinan sanotaan kuvaavan kahden valtion asukkaiden välistä kulttuurista eroa. 

Todellisuudessa tarina kuvaa parhaiten poliittisen oikeiston ja vasemmiston välistä eroa. Sosialistihan pyrkii aina tasaamaan ihmisten välisiä tuloja, joten hän ryhtyy tietenkin pohtimaan, miten saisi verotettua rikkaampien tuloja ja omaisuutta mahdollisimman tehokkaasti. Vastaavasti talousliberaali näkee menestyneissä ihmisissä esikuvan, joista hänenkin kannattaa ottaa mallia. 

Tämä pätee niin Suomen poliittisen oikeiston vankimmalla tukialueella Etelä-Pohjanmaalla kuiin poliittisesti enemmän vasemmalle kallellaan olevassa Kainuussa. Ja yhtä hyvin sosiaalidemokraattisessa Suomessa kuin markkinatalouden varassa menestyvässä Yhdysvalloissakin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mätä järjestelmä
Vantaalaiset saavat reilun kahden miljoonan euron savusaunan
Kansan uutisten vieras valaisi vasemmiston maailmankuvaa

Suomen ongelmat eivät ratkea ilman yhteistyötä

Suomalainen yhteiskunta on viime vuosina polarisoitunut aiempaa selkeämmin oikeistoksi ja vasemmistoksi. Tämä näkyy oikeastaan aivan kaikessa, sillä näiden ryhmittymien edustajat eivät tunnu nykyisin pääsevän yhteisymmärrykseen oikeastaan mistään sisäpoliittisesta kysymyksestä vaikka Venäjältä meihin kohdistuva uhka onkin johtanut ulkopoliittiseen yhteisymmärrykseen. 

Tässä suhteessa Suomi muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän 2020-luvun Yhdysvaltoja, jossa aiemmin keskinäisen dialogin kautta välttämättömiä asioita hoitamaan kyenneet puolueet ovat kadottaneet yhteistyökykynsä. Tämä näkyi järkyttävällä tavalla kun osa kongressin republikaaneista viivästytti Ukrainan tarvitsemaa apua niin pitkään, että Venäjän joukot saivat yliotteen rintamilla. 

Siksi oli mielenkiintoista havaita Brianna Wun (dem) sosiaalisen median viesti, jossa hän kirjoitti, että "vasemmisto oppi kaikki väärät läksyt Donald Trumpilta. Meidän olisi pitänyt oppia, että ellet tee mitään liikkeesi ääriainesten suhteen, he ottavat puolueesi hallintaansa ja menetät kaiken. Sen sijaan kerroimme itsellemme lohduttavan valheen, että puolet kanssaihmisistämme oli jo niin halveksittavia, ettei heidän kanssaan kannattanut enää edes keskustella. Lakkasimme kuvittelemasta tulevaisuutta, jossa voisimme elää yhdessä."

Oleellista Wu:n viestissä ei ole sanan "ääriaines" määritelmä vaan se, että demokratiassa on syytä keskustella rakentavasti myös niiden kanssa, joiden kanssa ollaan eri mieltä yhteisten asioiden hoitamisesta. Ja karttaa vallan joutumista sellaisille poliittisille johtajille, jotka kieltäytyvät asiallisesta yhteistyöstä kilpailevien poliittisten toimijoiden kanssa.

Suomessahan on tästä seikasta pitkät perinteet. Minun nuoruudessani Kekkonen, Keskusta ja Vasemmisto pitivät Kokoomuksen poissa hallituksesta ja myöhemmin kaikki suuret puolueet kieltäytyivät yhteistyöstä Perussuomalaisten kanssa pitääkseen sen vallan kammareiden ulkopuolella. 

Tämä seikka on juuri tänään - työläisten ja opiskelijoiden juhlapäivänä - erityisen tärkeä. Meillähän poliittiset johtajat - vasemmistosta oikeistoon - pitävät omia puheitaan, joita on syytä kuunnella tarkalla korvalla. Ja panna erityisesti merkille sellaiset toimijat, jotka korostavat yhteistyötä juuri nyt, kun Suomella on edessään valtavat haasteet. 

Niitä ovat esimerkiksi talouskasvun uudelleen käynnistäminen, julkisen talouden tasapainottaminen, Venäjän uhan torjuminen, maahanmuuton haittojen ehkäiseminen sekä lapsiluvun romahdus ja siitä seuraava väestön vanhenemisen aiheuttamien ongelmien ratkaiseminen. 

Niin ikävää kuin se onkin sanoa, nämä ongelmat eivät katoa itsestään, eikä niitä saada korjattua ilman jonkinlaista "talvisodan henkeä". Siis tosiasioiden tunnustamista ja yhteen hiileen puhaltamista tavalla, jonka seurauksena edellä mainitsemani ja myös tulevat haasteet selvitetään sekä pidetään Suomi hyvänä paikkana elää ja hengittää myös tulevina vuosikymmeninä. 

Arvoisat lukijani, toivotan näillä ajatuksilla teille kaikille oikein hyvää Valpurinpäivää! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spolander ohjeisti, Yle muunteli totuutta, Andersson ei ymmärtänyt ja Halla-aho opetti
Twitteriläistä viisautta
Vasemmistolaista retoriikkaa

Irlantilaiset ovat kyllästyneet turvapaikkasirkukseen

MTV3 kertoi, että Irlannin hallitus aikoo ruveta palauttamaan turvapaikanhakijoita Britanniaan. Lyhyessä ja varsin hämärässä uutisessa kerrottiin, että Iso-Britannian pääministerin mukaan tämä osoittaa maan niin sanotun Ruanda-lain toimivan. 

Lyhyt juttu jätti paljon kysymysmerkkejä ja siksi turvauduin google-hakuun löytäen artikkelin, jossa kerrottiin lain säätämisen johtaneen siihen, että parempaa elintasoa hakevien turvapaikanhakijoiden virta kääntyi kuin taikaiskusta Britanniasta Irlantiin. Niinpä lain läpimenon jälkeen Irlantiin saapuneista turvapaikanhakijoista peräti neljä viidestä on tullut Pohjois-Irlannista.

Suomessa on jäänyt uutispimentoon myös se, että irlantilaiset ovat muutenkin perin kyllästyneitä turvapaikkasirkukseen. Sikäläinen maahanmuuttokeskustelu on muuttunut ajoittain väkivallaksi ja ihmiset ovat pystyttäneet mielenosoituksellisia leirejä, joiden tarkoituksena on osoittaa irlantilaisten saaneen tarpeekseen. 

Viimeksi linkittämässäni jutussa yksi leiriläisistä kertoi, että "kyse ei ole rasismista. Kyse on siitä, millaisen rasituksen se aiheuttaa yhteisölle ja paikallisille palveluille tässä paikassa. Sitä se kaikki on, vanhempien huolestumista."

Jutussa mainitaan myös, että ihmiset pelkäävät poliisin käyttävän väkivaltaa heitä kohtaan. Huoli ei ole aiheeton, sillä näin on käynyt joissain muissa paikoissa, joissa ihmiset ovat protestoineet maassa tähän asti harjoitettua turvapaikkapolitiikkaa vastaan. 

Irlantilaisten mielenosoitukset ovat siitä huolimatta keränneet runsaasti osallistujia, kuten tämä video osoittaa. Se herättää kysymyksen siitä, että voisiko Eurooppa sittenkin herätä ja alkaa lopulta puolustamaan omaa sekä lastensa tulevaisuutta ja länsimaista kulttuuriaan? Niin Suomessa kuin muuallakin. 

Sivistynein tapa puolustautua on vaaleisssa äänestäminen. Siltä osin seuraava mahdollisuus on eurovaaleissa, joissa äänensä voi antaa joko elintasopakolais- tai eurooppalaismyönteiselle ehdokkaalle.

Irlannin osalta on huomattava, että maan johtava konservatiivipuolue Fine Gael on vaatinut eurooppalaisen turvapaikkapolitiikan muuttamista samaan suuntaan kuin Iso-Britannia on juuri tekemässä. Tosin sillä erolla, ettei Irlanti aio brittien tapaan päättää yksinään, mikä maa on turvallinen käytettäväksi turvapaikanhakijoiden säilyttämiseksi. 

Fine Gael kuuluu EU-parlamentissa samaan EPP-ryhmään kuin Suomen Kokoomus ja Kritillisdemokraatit. Mutta turvapaikkapolitiikassa se on lähempänä meidän Perussuomalaisiamme kuin muita suomalaispuolueita. Ja tullee siten vaikuttamaan tulevan EU:n maahanmuuttopoliittisiin linjauksiin merkittävästi, koska EPP lienee parlamentin suurin ryhmä myös vaalien jälkeen.

Toisin sanoen eurovaalien tulos on tänä vuonna tärkeämpi kuin ehkä koskaan ennen. Ja siksi olisi tärkeää, että kaikki suomalaiset käyttäisivät äänioikeuttaan - siis myös ne, jotka eivät ole sitä syystä tai toisesta sitä tehneet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turvapaikanhakijoiden lennätyksiä Euroopasta Afrikkaan
Euroopan siirtyminen oikealle jatkui
Varhainen sukurutsa paljasti muinaisen mahtisuvun

Euroopan siirtyminen oikealle jatkui

Eurooppalaisessa politiikassa puhaltavat nyt raikkaat tuulet. Siitä viimeisin esimerkki on Portugalista, jossa käytyjen vaalien jälkeen keskustaoikeistolainen demokraattinen liittouma -koalitio on saamassa suuren vaalivoiton. Lisäksi äärioikeistolaiseksi tituleerattu Chega-puolue on kolminkertaistamassa oman kannatuksensa. 

Siten on todennäköistä, että myös Portugali saa samantyyppisen hallituksen kuin Suomi eli sen suurimmaksi puolueeksi tulee perinteisen keskustaoikeiston edustaja ja lisäksi mukana on maassa viime vuosina harjoitetun maahanmuuttopolitiikan muutosta ajava puolue. Näin päättyy samalla lähes kymmenen vuotta jatkunut sosialistien ummehtunut hallintokausi, jonka aikana maan talous on Suomen tavoin ollut seisahduksissa.

Siitä huolimatta portugalilaiset ovat saanet julkisen taloutensa siinä mielessä tasapainoon, että sen selvästi Suomea korkeampi velkaantumisaste on viime vuosina ollut laskusuunnassa. Eikä tähän ole odotettavissa muutosta vallanpitäjien vaihdoksen seurauksena, sillä vaalivoittaja lupasi vaalikampanjassaan vauhdittaa Portugalin talouskasvua alentamalla veroja sekä parantamalla epäluotettavaa julkista terveydenhuoltoa ja koulutusta. Siis samoilla lääkkeillä kuin Petteri Orpon (kok) hallitus aikoo korjata Suomen taloutta.

Chegan nousu puolestaan liittyy Portugalin maahanmuuttopolitiikkaan, jonka seurauksena ulkomailla syntynyt väestö on kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana ja muodostaa nykyisin noin kymmenesosan koko maan asukkaista. Puolueen vaalilupauksia olivat tiukempi kontrolli maahanmuuttoon ja korruption torjuntaan sekä joidenkin seksuaalirikollisten kemiallisen kastroinnin salliminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voisiko jengirikollisuuden lopettaa vapauttamalla huumeet?
Valtapuolueet pohjustivat AfD:n voiton
Portugalin ja Suomen eläkeläiset

Orpon hallitus nosteessa, Scholzin kabinetti laskussa ja Sunakin ministeristö esimerkillisenä

Helsingin sanomien tuore puoluekannatuskysely oli mielenkiintoista luettavaa, sillä se osoitti hallituspuolueiden harjoittaman politiikan saavan yhä vahvemman kannatuksen suomalaisilta. Tämän voi päätellä siitä, että Kokoomuksen kannatus oli noussut 0,8, Perussuomalaisten 0,7 ja Kristillisdemokraattien 0,1 prosenttiyksikköä verrattuna kuukauden takaiseen mittaukseen. Kun vielä Ruotsalaisen kansanpuolueenkin kannatus oli pysynyt entisellään, voivat kaikki hallituspuolueiden puheenjohtajat olla tyytyväisiä. 

Saman asian kääntöpuolena voidaan todeta vihervasemmisto-opposition epäonnistuneen uskottavan vaihtoehdon tarjoamisessa. Sosialidemokraatit olivat menettäneet kuukauden takaisesta kannatuksestaan 0,7 sekä Keskusta ja Vihreät - molemmat - 0,3 prosenttiyksikköä. Vasemmistoliiton kannatus oli entisellään ja vain vihervasemmisto-oppositioon kuulumattoman - mutta silti oppositiossa istuvan - Liike Nytin kannatus oli noussut 0,1 prosenttiyksiköllä. 

* * *

Edelle kirjoittamani perusteella on helppo todeta, että ay-liikkeen huomiseksi suunniteltu oppositiota tukeva poliittinen lakko ei vastaa kansan näkemystä maassa harjoitettavasta politiikasta. Samaan asiaan viittasi tuore mielipidekysely, jonka mukaan peräti 46 prosenttia suomalaisista haluaisi lopettaa kokonaan maahan suuntautuvan humanitaarisen maahanmuuton - mukaan lukien ns. kiintiöpakolaiset. 

Ajatusta vastusti vain 41 prosenttia, joten 13 prosentilla ei ollut mielipidettä. Asian voi ilmaista sitenkin, että mielipiteen omaavista suomalaisista 53 prosenttia ei haluaisi sekoittaa yhteiskuntaamme hädänalaisilla vaan auttaisi heitä esimerkiksi pakolaisleireillä. Ehkäpä demareiden olisi syytä huomata sekin, että heidän kannattajistaan 36 prosenttia oli tällä kannalla huolimatta puolueen politrukkien päinvastaisesta näkemyksestä. 

* * *

Kun nyt kerran pääsin mielipidetiedusteluita ruotimaan, niin otanpa vielä yhden näkemyksen myös EU:n suurimmasta valtiosta eli Saksasta. Siellä mielipidetiedustelut ovat osoittaneet jo pitkään, että maan vihervasemmistohallituksen suosio on katoamassa. Tällä hetkellä Sosiaalidemokraattien kannatus on vajonnut noin 15,1, Vihreiden 13,5 ja Liberaalidemokraattien 5,6 prosenttiin. 

Samaan aikaan Saksan Kristillisdemokraatit on noussut 30 ja Vaihtoehto Saksalle 21,5 prosenttiyksikön kannatukseen. Toisin sanoen ne voisivat muodostaa kahdestaan uuden hallituksen, mikäli nyt käytäisiin liittopäivävaalit, joiden tulos vastaisi kannatusmittauksia. 

Tämä tarkoittaa, että noin kaksi vuotta maatansa johtaneen Olof Scholzin Saksan vihervasemmistolaisen hallituksen aikaansaannoksiin on tyytyväisiä vain noin kolmannes maan kansalaisista. Ja vastaavasti selvästi suurin osa on niihin tyytymättömiä.

Suomessa Orpon hallitus on vasta aloittanut, joten sen vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan eivät vielä näy. Toisaalta hallitusohjelman linjaukset esimerkiksi talous-, työllisyys-, koulutus- ja maahanmuuttopolitiikassa ovat olleet kaiken kansan nähtävillä jo pitkään. Ja siksi voisi ainakin kuvitella, etteivät sen toimet tule aiheuttamaan suurta hämmennystä. 

* * *

Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon oikeuden ja hallitusvallan välisistä suhteista. Tässä suhteessa Iso-Britannia näytti eilisiltana mielenkiintoista esimerkkiä. 

Sen tarkoituksenahan on jo pidempään ollut lähettää turvapaikanhakijoita Ruandaan saamaan suojelua hätää ja vainoa vastaan, mutta esteeksi on noussut oikeusviranomaisten laintulkinta, jonka mukaan afrikkalaisvaltio ei olisi turvallinen maa. 

Nyt ovat Rishi Sunakin (Konservatiivit) hallitus ja parlamentti kuitenkin ratkaisseet ongelman hyväksymällä lain, jonka mukaan Ruanda on turvallinen maa eikä sen suhteen ole tarvetta noudattaa kansainvälisiä sopimuksia. Mikäli myös parlamentin ylähuone hyväksyy lain, muuttuu oikeusoppineiden tulkinta - de jure - virheelliseksi. 

Jos ja kun Sunak ryhtyy lakimuutoksen seurauksena siirtämään turvapaikanhakijoita Afrikkaan, tulee olemaan mielenkiintoista seurata sen vaikutusta Britannian vetovoimaan turvapaikanhakijoiden parissa. Eli ehtyykö kehitysmaalaisten virta päätöksen seurauksena, mikä osoittaisi, että kyseessä on ollut pikemminkin elintasopakolaisuus kuin hädältä ja vainolta pakeneminen?  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttoidealismi karilla Suomessa ja Ruotsissa
Riikka Purra loi toivoa paremmasta tulevaisuudesta
Kuinka sukupuolet eroavat toisistaan?

Orwellilainen uuskieli ja kestävän yhteiskunnan luominen

Näyttää siltä, että Suomi jää vaille sitä hirmumyrskyä, josta vielä pari päivää sitten puhuttiin suurilla otsikoilla. Hyvä näin, sillä nyt voin keskittyä politiikan ja sen kommentaattoreiden ruotimiseen ilmastonmuutoksen kauhistelun sijasta. 

Ensimmäiseksi tahtoisin muistuttaa Orwellinkin mainitseman uuskielen käytöstä poliittisessa keskustelussa. Helsingin sanomat nimittäin kirjoitti jutun, jossa se kertoi, että "radikaali­oikeisto pyrkii vaikuttamaan ihmisten ajatteluun kieltä muokkaamalla". 

Jutun aluksi kerrottiin Hommafoorumilla vuonna 2009  mainitun, että "´radikaali vihervasemmisto´ on saanut maahanmuuttonäkemyksensä osaksi keskustelun valtavirtaa". Ja sen jälkeen toimittaja kuitenkin - otsikkonsa mukaisesti - pyrki osoittamaan, että orwellilaisen uuskielen ensisijainen käyttäjä onkin poliittisen vihervasemmiston sijaan radikaalioikeisto. 

Jutussa käytettiin asiantuntijana nykykulttuurin yliopistonlehtoria, dosentti Tuija Saresmaa, jonka mukaan oikeistopopulismille tyypillistä on erilaisten uusien kielellisten ilmausten vakiinnuttaminen myös perinteisen median kieleen. Ja että tällainen kielenmuokkaus on tuttua kansainvälisen radikaalioikeiston toiminnasta.

En kiistä, etteikö näin olisi, mutta haluaisin huomauttaa Saresmalle, että aivan kuin jutun alussa todettiin, vastaava uuskielen muokkaaminen on käytössä myös politiikan toisella laidalla. Ja sieltä se on suomalaisen valtamedian avulla levinnyt perinteisen median kieleen monin verroin tehokkaammin kuin poliittisen oikeiston lanseeraamat ilmaukset. 

Vai väittääkö joku, että esimerkiksi "intersektionaalinen feminismi", "penikselliset naiset", "mamut" tai "kultamunat" olisivat politiikan oikean laidan toimijoiden kehittämiä ilmaisuja? Kyllä ne ovat ihan poliittisen vihervasemmiston alkujaan käyttöönsä ottamia termejä, joiden tarkoituksena on ollut laajentaa feminismin käsitettä kohti ihmisten eriarvoista kohtelua, toimia hellittelyterminä maahan saapuneille kehitysmaalaisille sekä antaa (väärin)ymmärtää näiden tuottavan Suomelle taloudellista hyötyä.

* * *

Lopuksi haluaisin vielä mainita Ylen jutusta, jossa näkyi räikeästi poliittisen oikeiston ja vasemmiston ajattelutavan ero. Siinä haastateltiin ministeri Sanni Grahn-Laasosta (kok), joka kertoi, että hallitus aikoo nyt vähentää pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta ja puolittaa tuen saajien määrän "ensisijaisesti sitä kautta, että työllisyys vahvistuu ja että toimeentulotukea tarvitsevien määrä vähenee".

Tähän reagoi Kelan naispuolinen asiantuntija väittämällä, että toimeentulotuen tarve voi päinvastoin kasvaa, kun hallitus aikoo samaan aikaan leikata asumistukea ja työttömyysturvaa, sillä hänen mukaansa "se yleensä tarkoittaa sitä, että ihmiset joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen. Eli hallituksen tavoite on vähän ristiriitainen". 

Toisin sanoen siinä missä kokoomuslainen ministeri pyrki auttamaan pitkäaikaistyöttömiä pääsemään kiinni työntekoon, virkatyötä tekevä - vasemmistolaista ajatusmallia noudattava - nainen näki ensisijaiseksi sosiaalisen tulonsiirron työtä tekeviltä työttömille. Molemmat lienevät omalla tavallaan oikeassa, mutta vain ministerin ratkaisu johtaa pitkällä aikavälillä taloudellisesti kestävään yhteiskuntaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arkkipiispan rasismi, Jani Mäkelän määritelmä ja todellisuus
Plan International yllätti
Maahanmuuttokriittisyys on tosiasioiden tunnustamista

Kaksi viidestä vihreiden äänestäjästä tukee väärää puoluetta

Vihreiden politiikka on käytännössä vasemmistolaista tai jopa äärivasemmistolaista ja johtaisi ilman muiden puolueiden vastavoimaa sosialistiseen sääntely-yhteiskuntaan. Ja sen seurauksena puolueen rajattomasta vallasta seuraisi - mikäli muun maailman tapahtumista (historiallinen ja nykyinen esimerkki) on jotain opittavissa - Suomen korruptoituminen ja talouden romahtaminen. 

Siksi oli varsin mielenkiintoista, että Ylen uutisen mukaan puolueen kannattajista vain 60 prosenttia katsoi tuoreessa tutkimuksessa olevansa poliittisesti vasemmistolaisia. Toisin sanoen peräti 40 prosenttia vihreiden äänestäjistä - joista suurin osa on naisia - ei ymmärrä minkälaisen tulevaisuuden puolesta he äänensä antavat.

Ylen uutinen perustui kunnallisen kehittämissäätiön tutkimukselle. Sen mukaan Vasemmistoliiton kannattajat ovat kohtuullisen hyvin perusteella puolueensa tavoitteista - jotka eivät juurikaan poikkea Vihreiden ajamista asioista - koska heistä 90 prosenttia katsoi olevansa vasemmistolaisia. 

Itseään oikeistolaisena pitävien yhden prosentin osuus Vasemmistoliiton kannattajista kertonee pikemminkin jotain tällaisten kyselytutkimusten ongelmista kuin puolueen äänestäjien todellisista näkemyksistä. Tämän vahvistaa samansuuruinen Kokoomusta äänestävien yhden prosentin osuus, joka kertoi olevansa vasemmistoon kallellaan. 

Vihreiden ja Vasemmistoliiton lisäksi myös Sosialidemokraattien kannattajat asemoivat itsensä yli 60-prosentisesti vasemmistoon, mutta heidän joukossaan oli paljon myös itsensä poliittiseen keskustaan sijoittavia - lieneekö tähän vaikuttanut puolueen tannerilainen perintö, vaikkei se enää nykyisin näykään demareiden vasemmistosiipeen lukeutuvan Sanna Marinin johtaman puolueen politiikassa. 

Keskustan ja RKP:n äänestäjistä suurin osa sijoitti itsensä odotetusti poliittiseen keskustaan. Sen sijaan Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vertailu on tässä suhteessa erityisen mielenkiintoista, koska eduskunta päätti taannoin sijoittaa jälkimmäisen istumajärjestyksessä Suomen oikeistolaisimmaksi puolueeksi. 

Päätös oli puolueiden äänestäjäkunnan valossa vilpillinen eli väärä. Perussuomalaisten kannattajista nimittäin vain 51 prosenttia sijoitti itsensä poliittiseen oikeistoon, kun taas kokoomuslaisista näin teki peräti 83 prosenttia. Olisiko siis tullut aika eduskunnassakin tunnustaa tosiasiat ja vaihtaa puolueiden suuren salin paikat vastaamaan tosiasioita? 

* * *

Kuten kaikki tiedämme, on huomenna aluevaalien varsinainen äänestyspäivä. Tässä mielessä Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimus sattui juuri sopivaan aikaan, vaikka sillä tuskin onkaan sen suurempaa merkitystä vaalien lopputulokseen. 

Siitä huolimatta olisi hyvä, jos äänestäjät jäisivät hetkeksi pohtimaan tutkimuksen sisältöä. Ja erityisesti sitä, että antavatko he lopulta äänensä sellaiselle ehdokkaalle ja puolueelle, jotka tosiasiallisesti ajavat heidän omaa näkemystään hyvinvointialueiden kehittämisestä. 

Vai ovatko he sittenkin joidenkin puolueiden propagandan uhreja ja tulevat vaaleissa tukeneeksi sellaista yhteiskunnallista kehitystä, joka ei vastaa heidän omaa maailmankatsomustaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät ovat saaneet ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä loppuvuonna 2021
Tarkoittaako vihreä verouudistus sitä, etteivät ohisalolaiset olisi sosialisteja?
Kansan uutisten vieras valaisi vasemmiston maailmankuvaa

Miksi hallitusyhteistyö on vaikeutunut?

Valtio-opin professori Kimmo Grönlundin mukaan oikeistopopulististen liikkeiden kasvu tekee hallitus­yhteistyöstä vaikeampaa Suomessa ja Ruotsissa. Sen seurauksena poliittinen kenttä on pirstaloitunut entisestään, jolloin puolueet joutuvat hallitusneuvotteluissa taipumaan aiempaa enemmän kompromisseihin. 

Kollegan näkemys lienee sinänsä oikea, mutta ei ulotu kuin puolitiehen. Kannatusvaihteluiden sijaan kannattaisi kysyä niitä syitä, jotka ovat johtaneet oikeistopopulismin nousuun. Eli ehdotan professorille analyysin tekemistä siitä, minkä takia uudenlaiset poliittiset liikkeet ovat saaneet kannatusta. 

Minulla itselläni on sellainen käsitys, että kyse on ruotsalaisen ja suomalaisen yhteiskunnan poliittisen eliitin viime vuosina ja vuosikymmeninä harjoittamasta politiikasta, jonka seurauksena yhä useammat ihmiset ovat alkaneet tuntea kotimaansa vieraaksi ja jopa vastenmieliseksi. Ja vieläpä siten, että he ovat joutuneet tämän muutoksen maksumiehiksi ja -naisiksi. 

Jos ja kun tämä pitää paikkansa, on vain terveen demokratian merkki, että syntyy uusia poliittisia liikkeitä, jotka ajavat yhä suuremman väestönosan kaipaamia muutoksia harjoitettuun politiikkaan. Sen sijaan ei ole terveen demokratian merkki, että vanhaa politiikkaa harjoittaneet puolueet sulkevat jo periaatteellisella tasolla vallan ulkopuolelle liikkeitä, joiden kannatuksen suuruus on noussut viidennekseen koko äänestysikäisestä väestöstä.

Siksi ongelma ei viime kädessä ole oikeistopopulismin nousu, vaan vanhojen vallanpitäjien epäonnistunut hallinto ja siitä huolimatta jatkuva vallanhimo, joka estää jouhevan siirtymisen kohti uutta poliittista todellisuutta. Omalta osaltaan tätä ehkäisevät myös vallanpitäjien ja vanhan politiikan tueksi yhä vahvemmin sitoutuneet lehdistö ja oikeuslaitos. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin
Valehtelevat pormestarit menestyvät
Suuret uudistukset eivät saa johtaa alueiden väliseen polarisoitumiseen