maanantai 7. kesäkuuta 2021

HS historiallisten vääryksien äärellä

Olen pitänyt Etelä-Afrikan tasavaltaa eräänlaisena testilaboratoriona sille kysymykselle, että pystyykö Saharan eteläpuolinen alkuperäisväestö ylläpitämään järjestäytynyttä ja vaurasta yhteiskuntaa. Tämä on ollut perusteltua kahdesta syystä: ensinnäkin valkoinen apartheid-valta jätti maan parempaan taloudelliseen tilaan kuin mikään muu alueen valtio ja toiseksi maailmassa ei ole toista esimerkkiä länsimaista katsottuna hyvinvoivasta mustien johtamasta yhteiskunnasta. 

Aiemmissa kirjoituksissani olen todennut Etelä-Afrikan valkoisen väestön pienentyneen varsin tasaisesti vallanvaihdon jälkeen ja myöskin kiinnittänyt huomiota maan mustien johtajien suhteen tapahtuneeseen muutokseen. Siksi oli mielenkiintoista huomata Helsingin sanomien kirjoittaneen maata viime aikoina ravistelleesta maatilojen ryöstöaallosta.

Jutussa kuvattiin aluksi yksi ryöstöä, jossa uhrina oli valkoihoinen perhe ja ryöstäjinä mustia. Sen jälkeen painotettiin maassa esiintyvän myös mustiin kohdistuvan rasismia ja näiden joutuvan useasti ryöstöjen uhreiksi. 

Lopuksi luotiin jonkinlaista vaatimusta siitä, että vanhoja asioita pitäisi edelleen kaivella ja apartheidin aikaisiin rikoksiin syytettyjä saada vastuuseen. Sen sijaan ei pohdittu lainkaan sitä, että - kuten vaikkapa ns. Pyhän maan konflikti osoittaa - loputon historian vääryyksien kaivelu ei johda muuhun kuin ongelmien pitkittymiseen.

Tässä suhteessa varsin mielenkiintoinen seikka on Etelä-Afrikan taloudellisen kehityksen tilasto henkeä kohti lasketulla BKT:llä mitattuna. Sen mukaan maan talous kasvoi aina vuoteen 2014 asti, minkä jälkeen se on siirtynyt laskevaan trendiin romahtaakseen viime vuonna merkittävästi COVID-19 pandemian takia. 

Nähtäväksi siten jää, millä tavoin maan hallinto onnistuu korjaamaan tilanteen kunhan pandemia hellittää. Eli onnistuuko mustan Afrikan johtotähti edelleen ylläpitämään maanosansa viitekehyksessä korkeaa elintasoa ja rauhallista yhteiskuntaa, vai jatkuuko suunta kohti maanosan muiden valtioiden viitoittamaa tietä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jaakko Lehmusvesi: valkoista ihmistä ei sorreta maailmassa 
Kertakaikkinen ratkaisu suunnitteilla Etelä-Afrikkaan?
Onko väestöllä väliä?

9 kommenttia:

  1. Simon wisentahl jahtaa nyt viimesiä "Natisrikollisia" viemällä oikeuteen 90v kakarana keskityslerille määrttyjä pojankoltiaisia, samalla tavallako kohta jahtaavat jotain abarhteidaiajan kakaroita .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sitä vanhatestamentillista kostoajattelua.

      Poista
  2. Yleensä uutiset Etelä-Afrikasta eivät kovin rohkaisevia ole olleet. Raiskausluvut ovat maailman huippua, valkoisia maatilallisia ryöstetään ja tapetaan, paikallinen musta vasemmistolainen nuorisopoliitikko lietsoo avoimesti vihaa valkoisia kohtaan, ja niin edelleen. Aidsiin on hyvä parannuskeino: sukupuoliyhteys neitsyen kanssa. Kehitystasoa kuvannee aika hyvin sekin, että presidentilläkin on neljä vaimoa.

    VastaaPoista
  3. "...Helsingin sanomien kirjoittaneen maata viime aikoina ravistelleesta maatilojen ryöstöaallosta"

    Viime aikoina lienee tässä yhteydessä aika venyvä aikakäsite. Olisiko parempi puhua vuosikymmeniä jatkuneesta pahenevasta valkoisiin kohdistuvasta terroritekojen aallosta, jopa kansanmurhasta.
    Artikkeleita löytyy googlaamalla lukemattomia määriä. Eräs niistä: https://www.abc.net.au/news/2018-07-31/south-african-farm-murders/10013298?nw=0

    Etelä-Afrikka kuuluu koko Afrikan kattavaan koelaboratorioverkostoon.
    Yksittäisten laboratorioiden johtajista kirjoitti Jaska Brown oivallisen yhteenvedon muutama vuosi sitten:

    http://jaskanpauhantaa.blogspot.com/2018/04/gepardihatut.html

    Toivotaan, että tämä virustauti ei karkaa laboratorioista ympäri maailmaa.

    Täytyy kyllä olla varovainen kritisoitaessa Etelä-Afrikan maatilapolitiikan motivaatioita, sillä tällöin saattaa syyllistyä rasismiin.

    VastaaPoista
  4. Etelä-afrikan kannattaisi jakaa itsensä muurilla kahtia rotujen mukaan. Mustille ei kannata jättää järeitä aseita lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellähän ovat kait buurit kelailemassa jonkinlaista itsehallintoaluetta, ellei peräti itsenäisyyttä samalla kun hallinto aikoo kieltää yksityisen tuliaseiden omistuksen.

      On se vaan jännä miten anarkotyrannia on samanlaista kaikkialla - mahdollisuus itsepuolustukseen pois potentiaalisilta uhreilta samalla kun hyvin tiedetään, ettei aseita saada pois rikollisilta...

      Veikkaan, että Kiina tulee korjaamaan potin kun aika on kypsä romahduksen pahetessa.

      Täällä: https://www.youtube.com/channel/UCeNFLCUJ2lM1S_H32ICVs4w

      "Conscious Caracal" käsittelee näitä asioita haastateltaviensa kanssa. Ihan mielenkiintoista tavaraa ilman sensuuria.


      t: Vitjaanutnut Stadilainen

      Poista
    2. Tavallaan sellaista kahtiajakoahan aikoinaan yritettiinkin, kun perustettiin bantustanit. Ne vain käsittivät aivan liian pienen osan maan pinta-alueesta, Ja vaikka ne olisivat olleet paljon laajempia, suureksi ongelmaksi olisi muodostunut, miten niiden rajat olisi pitänyt vetää. Siinä tapauksessa olisi ollut vain huonoja vaihtoehtoja: joko olisi ollut pakkosiirrettävä suuri osa väestöstä alueelta toiselle tai sitten molemmat valtiot olisivat tulleet alueellisesti hyvin epäyhtenäisiksi, eli saman valtion sisälläkään ei monessa tapauksessa olisi ollut mahdollista kulkea yhdeltä paikkakunnalta toiselle muutoin kuin toisen valtion läpi.
      Pahinta oli, että Etelä-Afrikan bantustaneissa oli vieläpä molemmat viat: niihin tosiaan siirrettiin muualta väestöä pakkokeinoin, ja ne olivat alueellisesti hajanaisia. Ja kaiken lisäksi ne käsittivät suhteettoman pienen osan maan pinta-alasta ottaen huomioon, että mustat kuitenkin olivat suurena enemmistönä.

      Poista
  5. Tästä tuli mieleeni aikoinaan lehtileikkeenä talteen panemani Jyrki Vesikankaan Uuteen Suomeen 1980-luvun lopulla kirjoittama kolumni, jonka otsikkona oli: "Vanheneeko poliittinen vääryys joskus?" Siinä hän pohti useita esimerkkejä mainiten, voidaanko politiikassa pätevästi perustella vaatimuksia sillä, että joskus kauan sitten on tapahtunut jokin vääryys, jota ei ole oikaistu.

    Kolumnin alkupuolella mainittiin eita esimerkkejä maista, joissa valta oli aikoinaan vaihtunut väkivalloin, mutta oli jo yhä yleisemmin vaadittu uutta vallanvaihtoa asian oikaisemiseksi ja maan demokratisoimiseksi. Esimerkkeinä mainittiin Venäjän bolševikkivallankumous, jossa "demokratian alkio" väkivaltaisesti syrjäytettiin, Neuvostoliiton vuonna 1968 suorittama Tšekkoslovakian miehitys, Puolan pakolaishallituksen syrjäyttäminen toisen maailmansodan jälkeen ja siellä vuonna 1981 julistettu sotatila sekä Viron liittäminen Neuvostoliittoon vuonna 1940. Näitä maita ei tosin mainittu nimeltä, mutta tapahtumia kuvailtiin sen verran, että oli helppo tunnistaa, mitä maita ja tapahtumia tarkoitettiin. Ohimennen todettiin myös, että suomalaisetkin olivat kokeneet vääryyksiä.

    Kuten kolumnissakin todettiin, Suomessa oli vielä vähän aikaisemmin ollut tapana todeta, että kaikki nuo edellä mainitut olivat tapahtuneet kaukana historiassa ja että niitä tuli ymmärtää "reaalipoliittisista" syistä. Kuitenkaan saman ei katsottu koskevan Pinochetin vallankaappausta Chilestä, vaikka tuota kolumnia kirjoitettaessa siitäkin oli kulunut jo pidempi aika kuin toisesta maailmansodasta oli kulunut "suomalaisen reaalipolitiikan kypsyyskokeeseen" eli yöpakkasiin.

    Kolumnin loppupuolella mainittiin vielä esimerkkejä kaukaisemmastakin historiasta, kuten Ranskan vallankumous ja Vilhelm Valloittajan väkivalta. Ja kysyttiin, mahtaako missään maassa loppujen lopuksi olla laillista hallitusta, jos tarpeeksi pitkälle mennään. Vai vanheneeko poliittinen vääryys joskus?

    Ja eräänlainen ääriesimerkki: oliko juutalaisilla enää nyky-Israelia perustettaessa oikeutta maahan, josta heidät oli karkotettu jo 100-luvulla, kauan ennen kuin yksikään Euroopan nykyinen kansakunta tai valtio olisi muotoutunut. Vai oliko heidän oikeutensa siihen vanhentunut jo kauan aikaisemmin. Kysyttiin, voisiko yhtä hyvin joku espanjalainen sanoa olevansa länsigoottien jälkeläinen ja vaatia sillä perusteella sukulaisilleen puolta Ukrainasta, josta gootit lähtivät 300-luvulla. Mutta kun tuota kolumnia kirjoitettaessa Israelin perustamisestakin oli kulunut jo 40 vuotta (ja nyt yli 70), voitiin myös kysyä, onko tämä aika jo tehnyt Israelistakin "realiteetin", kuten jopa arabimaissa oli jo silloin yhä yleisemmin alettu ajatella. Eli vaikka sen perustaminen olisikin ollut vääryys palestiinalaisia kohtaan, oliko sekin jo vanhentunut.

    Mitään yksiselitteisiä kannanottoja mihinkään edellä mainituista Vesikansa ei esittänyt, vaan jätti asiat lukijoiden pohdittaviksi. Loppuyhteenvetona hän kuitenkin sanoi, että ikuisesti ei voi muistella menneitä vääryyksiä tai oikeuksia, ainakaan jos ei näkyvissä ole mitään todellisia keinoja niiden muuttamiseen. Sitä paitsi ne ovat usein suhteellisia ja riippuvat näkökulmasta: Chilenkin voisi väittää kuuluvan intiaaneille. Tosin esimerkkinä mainittiin, että Etelä-Afrikassa (jossa silloin oli vielä apartheid-järjestelmä voimissaan) muutoksen mahdollisuuksia näytti jo olevan. Sen sijaan Neuvostoliiton hajoamista kirjoittaja ilmeisesti ei vielä pitänyt realistisena mahdollisuutena, vaikka sekin kyllä sitten toteutui vain muutamaa vuotta myöhemmin.

    Monessa tapauksessa ongelmallisia kysymyksiä. Monessa tapauksessa kauan sitten tapahtuneita vääryyksiä on tuskin mahdollista korjata tekemättä vääryyttä jollekulle toiselle, joka on syntynytkin vasta sen jälkeen kun alkuperäinen vääryys oli jo tehty.

    VastaaPoista
  6. Maan tilanne on aika lailla linjassa sen kanssa mitä itse arvioin tulevaisuudeksi käydessäni siellä 2000-luvun alussa.

    Asteittainen "mustien valtaannousu" yrityselämässä & "positiivinen syrjintä" työvoimassa on johtanut infrastruktuurin rapistumiseen noin yhden työntekijäsukupolven aikana. (1994-2021= 27 vuotta)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!