maanantai 13. toukokuuta 2024

Ylen hallituksen puheenjohtajan epäasialliset puhelut

Yksi tärkeimmistä Yleisradion olemassaolon perusteista on poliittisesti neutraalin uutisoinnin tarve suomalaisessa yhteiskunnassa. Jostain syystä tätä ei ole kuitenkaan ymmärretty verorahoitteisessa mediassamme, vaan sen toimituskunta on varsin usein sortunut esittelemään omia yhteiskunnallisia - arvoliberaaleja ja vasemmistolaisia - näkemyksiään (esimerkki ja toinen) . 

Tämän seurauksena esimerkiksi allekirjoittanut on alkanut epäillä Yleen tarpeellisuutta nykyisessä muodossaan ja koossaan. Viehän sen pyörittäminen vuosittain yli puoli miljardia euroa valtion kansalaisiltaan keräämää varallisuutta. Siis noin sata euroa jokaista suomalaista kohti. 

Petteri Orpon (kok) hallitus on tunnetusti tekemässä Suomen kroonisesti alijäämäiseen budjettiin monenlaisia leikkauksia. Se näkyy tietenkin erityisesti vähätuloisten ihmisten arjessa, eikä ole merkityksetöntä myöskään esimerkiksi keskiluokkaisten ihmisten terveydenhuollossa tai lasten koulutuksessa. 

Näistä syistä on erinomaista, että hallitus on asettanut poliittisen työryhmän pohtimaan Ylen rahoituksen tulevaisuutta. Ja sikäli kuin omasta kokemuksestani tiedän, hankkivat tällaiset työryhmät tarvitsemaansa asiantuntijatietoa pyytämällä sitä erilaisilta tahoilta, kuten aiheeseen perehtyneiltä tutkijoilta. 

Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen ei kuitenkaan ole malttanut odottaa mahdollista kutsua, vaan on katsonut asiakseen ryhtyä painostamaan työryhmän jäseniä omilla yhteydenotoillaan. Ensin ryhmän varajäsen, kansanedustaja Pekka Aittakumpu (kesk), kertoi saaneensa Apuselta puhelun, jossa oli kritisoitu hänen sosiaalisessa mediassa esittämäänsä positiivista suhtautumista valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) viestiin sekä hänen ehdotustaan Ylen budjetin leikkaamisesta. 

Myöhemmin kävi ilmi myös, että Apunen oli jo aiemmin ollut yhteyksissä toiseenkin työryhmän jäseneen, kansanedustaja Joakim Vigeliukseen (ps). Tämä tapahtui syksyllä, jolloin Apunen "alkoi poikkeuksellisen suorasukaiseen sävyyn tivata, miksi perussuomalaiset ovat niin ´Yle-vihamielisiä´ ja arvosteli PS:n esittämien Yle-leikkausten suuruutta". Vigelius oli juuri sitä ennen tullut nimitetyksi työryhmään.

Nähtäväksi jää, miten tämä kaikki vaikuttaa - vai vaikuttaako mitenkään - työryhmän linjauksiin. Yleisellä tasolla on kuitenkin selvää, että 1) Ylen budjetti ei voi olla erityisasemassa silloin, kun pohditaan tavalliselle suomalaiselle kohdistettavan verotaakan kokonaissuuruutta eikä 2) yhtiön toimituskunnan krooninen kyvyttömyys täyttää sen olemassaolen tärkeimmän perusteen vaatimuksia päivittäisessä toiminnassaan ainakaan oikeuta Ylestä kansalaisille koituvan verotaakaan säilyttämistä entisellään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista
Vihreät ovat saaneet ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä loppuvuonna 2021
MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

28 kommenttia:

  1. Mitä ilmeisimmin ovat kännipuheluita

    VastaaPoista
  2. Suomen hallinnollinen ja taloudellinen eliitti ei halua vähentää Ylen rahoitusta. Syystä, että Yle toimii kyseisten tahojen narratiivin edistäjänä, vahvistajana ja valtavirtaistajana.

    Narratiiviin kuuluu vihervasemmistolaisen feminismin ja woken kaikki elementit. Ehkä voimakkaampina tällä hetkellä maahanmuuton edistäminen ja "ilmastonmuutoksen vastainen taistelu" vihreine siirtymineen. Pari-kolme vuotta sitten fokus oli hetkellisesti keinotekoisen koronapandemian ja sen ympärille luodun hysterian lietsomisessa.

    Yhtä kaikki; Ylen päätehtävä on pitää kansa halutuissa mielipiteissä, käyttämällä kaikkia propagandan keinoja - varsinkin niitä pehmeitä ja hienovaraisia. Tämä tietysti vaatii jatkuvaa ja turvattua rahoitusta. Ja sen Yle saa ja tulee saamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...nuorehkon helsinkiläisen naistoimittajan maailmankuvan luomassa mielipiteessä.

      Poista
  3. Hyvinhän nuo yleoksennuksen uhkailut purivat kun piti leikata rahoitusta mitä eteekin persut suu vaahdossa julistivat, mutta sitten nostivatkin ylerahoitusta 600.000€.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millä perusteella tämän esität?

      Poista
    2. Onko sisälukutaidossa tai luetun ymmärtämisessä ongelmia ?
      Kuten professori toteaa, hallitus on asettanut poliittisen työryhmän pohtimaan Ylen rahoituksen tulevaisuutta, eli asiahan on vielä auki.
      Toivoa sopii, että ainakin 150 miljoonaa vähennetään, ja ylioppilas Ylä-anttilan järkyttävää palkkaakin kohtuullistetaan samassa suhteessa.
      Tuo Apunen muuten vaikutti aikoinaan aivan järkityypiltä, mutta nyt on usko häneen mennyt täysin. Hänen mielestään on ok, että Aamulehden toimittaja on vetänyt mielikuvituksestaan haastatteluja, ja nyt tämä poliitikkojen painostus Ylen puolustelemiseksi menee yli ymmärryksen. Eiköhän jouda jo eläkkeelle.

      Poista
    3. Yle rahoitusta nostettiin 600.00€ ylöspäin. Lukekaa vaikkapa misteriön sivuilta ennen kun alatte omaa tyhmyyttänne toisia täällä haukkumaan. Tääsä vielä parempaa, hallitus duunaa https://www.ksml.fi/paikalliset/6432420 Eikös näytä "hyvälle" hallituksen suunnitelmat ylelle? Osaatteko edes tuon vertaa lukea?

      Poista
    4. Oletko tyhmä vai leikitkö sellaista? se YLE:n rahoitus nousi edellisten hallitusten säätämän systeemin vuoksi eli siellä on indeksikorotus joka laukeaa automaattisesti, ei hallitus mitään nostanut. Se muutos mitä hallitus on tekemässä koskee juuri tätä vihervasemmiston säätämää lainsäädäntöä jonka vuoksi se YLE:n rahoitus nousi tällaisenakin aikana vaikka olisi pitänyt laskea.

      Poista
    5. Vastahan 8.5. asiaa pohtiva parlamentaarinen työryhmä sai Yleltä selvityksen päätöksensä tueksi. Mitään tuskin tässä välissä on ehtinyt tapahtua, joten odotellaan rauhassa. Persuvihaajatkin voivat yrittää muistaa sen, että yksi puolue ei yksin päätä mistään. Onneksi sentään sellaista despoottia ei enää ole kuin Marin, joka kävi EU:ssa lupaamassa rikkaasta Suomesta muulle Euroopalle kuuden miljardin euron elvytyspaketin.

      Poista
  4. Matti Apusen junttausyritykset jäävät hänen joutsenlaulukseen. Hän taisi saada kenkää parista huomattavasta tehtävästä, joihin oli valittu.

    VastaaPoista
  5. Neuvostoliitto hajosi 1991. YLE sensijaan jatkaa neuvostoliittolaisuutta edelleen.
    Ollen esimerkiksi päiväkotimaisesti Greta Thunbergilaista, vauvamaista ideologiaa tyrkyttämässä tässä meidän valtiollisessa mediassa.
    Menee jankuttamiseksi, mutta ideologisuus on valheellisuuden ydinosaamista.

    VastaaPoista
  6. Suomessa on pitkään puhuttu, että rakenteita pitää uudistaa eli tehdä rakenneuudistus siellä ja täällä.
    Kovin monia esimerkkejä ei tule mieleen.

    Sote:n osalta jonkinlainen on saatu tehtyä.
    Puolustusvoimissa on jo pitkään ollut myös naisia vaikka se oli vuosikymmeniä miesten linnake. Ja nyt Nato tuo sinne taas uudistusta.

    Ylen osalta paisunut pullataikina kaipaa uudistusta ja sitä juuri alleviivaa Apusen toiminta.
    Eikä haittaa vaikka Yle palaisi alkuperäiseen tarkoitukseensa - neutraaliin uutisointiin ja tiedonvälitykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Eikä haittaa vaikka Yle palaisi alkuperäiseen tarkoitukseensa - neutraaliin uutisointiin ja tiedonvälitykseen."

      Aika lievästi sanottu.

      Poista
  7. RKP haluaa lisätä Ylen rahoitusta,Kok pitää sen ennallaan, PS leikata.
    Leikkaa siinä sitten...

    VastaaPoista
  8. Miksi muuten ioulutukseen pitäisi syytää koko ajan enemmän rahaa kun ikäluokat pienenevät koko ajan? Onko tarkoitus lisätä tukihenkilöitä, kuraattoreita ja avustajien määrää ja vain siksi, että erityisluokat on lopetettu, eikä uskalleta tunnustaa sitä, että tasapäistäminen on johtanut umpikujaan? Tämä ei ole kenenkään etu. Terveydenhuokto on kuralla Sote-uudistuksesta lähtien ja siinäkin on menty p--se edellä puuhun. Ylen tuotantokaan ei rahaa kylvämällä parane ja vieläpä markkinahäirikkönä tuottamalla samanlaista soopaa kuin mainoskanavilla ja vasemmalle kallellaan olevia uutisia ja ajankohtaisohjelmia budjetista voisi helposti niistää muutamia satoja tuhansia euroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja samalla kun ongelmatapaukset on ongelmatapausten "oikeuksien" vuoksi tuotu muiden kanssa samoihin luokkiin, on näiltä muilta viety oikeus oppimiseen. Ja samalla on viety oikeus turvalliseen olemiseen koulussa. Tosin siihen ei tarvittu vain näitä ongelmatapauksia, mutta ne olivat bonus päälle. Kun korostettiin oppilaiden oikeuksia, vietiin aikuisilta oikeus järjestyksen pitoon ja siihen että voisivat estää kakaroita raatelemasta toisiaan. Eli luotiin kouluihimme täysi kärpästen herran maailma. Sen seurauksia nyt sitten lapsemme nauttivat. Tämän aikaansaivat sössöhumanistiset mistään mitään oikeati ymmärtämättömät vihervasemmistolaiset naiset. Miehiä koulumaailmassa on niin vähän ja heitä kohdellaan niin toisen luokan kansalaisina, että he eivät tätä edes voineet saada aikaan. Vihervasemmisto on kiimassaan unohtanut kokonaan että ennenkuin voi olla oikeuksia, pitää olla velvollisuuksia. Tässä järjestyksessä. Nyt niitä velvollisuuksia ja etenkään keinoja pakottaa kakarat täyttämään ne velvollisuudet jos niitä olisikin, ei ole lainkaan. Varma keino saada asiat niin vinoon kuin mahdollista.

      Poista
    2. Valtion tärkein tehtävä on turvata kansalaistensa turvallisuus. Mutta tänne on rahdattu meitä halveksia ihmisiä kulttuureista, joissa ei ole saatu aikaan mitään hyvää, sotarikollisia ja sotilaskarkureita. Kouluongelmat ovat vain osa tätä paskaa, joka näkyy myös raiskauksina, ryöstöinä ja väkivaltana.

      Poista
  9. Apunen on Bilderberg-kävijöitä, siinä missä monet muutkin suurten mediatalojen pamput, joille on tehty selväksi mikä agenda on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apunen muistaakseni vastusti "mediamaksua" kun se lanseerattiin, silloin toki Aamulehden kellokkaana. Tässä on varmaan Suomi muuttunut enemmän kuin Apunen, kiitos esim. Mediapoolin. Totaalisempaa meininkiä.
      -jussi n

      Poista
    2. Helsingin-Brysselin Pravda on ylimpien globalistikommunisti-roistojen pääpropagandakanava Suomessa.
      Useat sen päätoimittajat ja aikoinaan myös jo mananmajoille mennyt Aatos Erkko ovat käyneet Bilderberg-kokouksissa ohjeistusta kuulemassa.

      Poista
    3. Seuraavasta käy ilmi, millaisilta miehiltä mm. suomalaiset maanpetturit käyvät kuulemassa ohjeistusta Bilderberg-kokouksissa:
      amerikkalaisen kongressiedustajan Lawrence P. Mc Donald'in esipuhe Gary Allen'in kirjaan The Rockefeller File:

      "Congress of the United States
      House of Representatives
      Washington D.C. 20515

      Johdanto
      Hyvä lukija:
      Amerikan superrikkaat nauttivat vallasta ja etuoikeuksista, joita useimmat meistä eivät voi kuvitellakaan. Kuka voi kuvitella omistaa yksityisen imperiumin, johon kuuluu 100 kotia, 2 500 palvelijaa, lukemattomia tuhansia ylellisyyksiä, ja lukemattomia miljoonia dollareita? Amerikassa on talouselämän kuninkaallinen perhe, joka on tuntenut tällaisen rikkauden jo pitkään, sukupolvien ajan. Se on tietenkin Rockefellerit.
      Mutta jos Rockefellerit olisivat olleet tyytyväisiä rikkauteensa, jos heidän rikkautensa olisi tyydyttänyt heidän halunsa, tätä kirjaa ei olisi kirjoitettu. Enkä kehottaisi teitä lukemaan sitä. Pelkkä raha ei riitä sammuttamaan superrikkaiden janoa ja himoja. Sen sijaan monet heistä käyttävät valtavaa varallisuuttaan ja vaikutusvaltaa, jonka rikkaudet antavat, saavuttaakseen vielä enemmän valtaa. Valtaa, josta ei ole koskaan osattu edes uneksia, edes aikaisempien aikojen tyrannit ja despootit. Valtaa koko maailman mittakaavassa. Valtaa ihmisiin, ei vain tuotteisiin.
      Rockefeller File ei ole fiktiota. Se on tiivis, voimakas ja pelottava esitys siitä, mitä voi olla Rockefellerien ja heidän liittolaistensa pyrkimys luoda yksi- ja ainoa
      maailmanhallitus, jossa SUPERKAPITALISMI JA KOMMUNISMI YHDISTYVÄT SAMAN TELTAN ALLE, heidän valvonnassaan.
      Yli sadan vuoden ajan, siitä lähtien, kun John D. Rockefeller vanhempi käytti kaikkia juonittelevia keinoja ja
      strategiaa, jonka hän pystyi keksimään luodakseen jättiläismäisen öljymonopolin.
      Rockefellereistä on kirjoitettu kirjaston verran. Olen lukenut niistä monia. Ja tietääkseni yhdessäkään niissä ei ole Rockefellerin tarinan olennaisin osa: se, että Rockefellerit ja heidän liittolaisensa ovat ainakin viidenkymmenen vuoden ajan laatineet huolellisesti suunnitelmaa käyttää taloudellista valtaansa saadakseen poliittisen vallan ensin Amerikassa ja sitten muualla maailmassa.
      Tarkoitanko salaliittoa? Kyllä tarkoitan.
      Olen vakuuttunut siitä, että on olemassa tällainen salaliitto, joka on laajuudeltaan kansainvälinen, suunnittelultaan sukupolvia vanha, uskomattoman paha [evil] aikomus. Löydätte totuuden - usein yllättävän, joskus epämiellyttävän, aina elintärkeän totuuden - seuraavilta sivuilta.
      Gary Allen on tehnyt mestarillista työtä yhdistellessään satoja hajallaan olevia faktoja ja tietoja,
      Rockefellerin palapelin piilotettuja johtolankoja, kunnes esiin nousee yksi erehtymätön kuvio.
      Kuva, joka paljastuu, kun The Rockefeller File vihdoin avataan, saattaa järkyttää sinua. Tässä kirjassa,
      saatte tietää, miksi Rockefellerit noudattavat sellaista politiikkaa kuin noudattavat, mitkä ovat heidän tavoitteensa, mihin he aikovat ryhtyä - ottaa Amerikan ... ja miksi on tärkeää, että heidät pysäytetään.
      Kehotan teitä lukemaan The Rockefeller File -kirjan ja kannustamaan ystäviänne tekemään samoin.
      Marraskuu 1975
      LAWRENCE P. Mc DONALD
      Kongressin jäsen"

      Translated with DeepL.com (free version)
      https://ia801004.us.archive.org/28/items/TheGaryAllenCollection/1976%20-%20Rockefeller%20Files%2C%20The%20-%20Gary%20Allen%20%26%20Lawrence%20P.%20McDonald.pdf

      Poista
  10. Mistä sitä neutraalia mediaa löytyisi katsottavaksi, ja luettavaksi ?
    Tarjolla on YLE mediaa, sitten löytyy Putin mediaa, Orban mediaa ym ............
    Joten kertokaa mistä se täysin neutraali ja puolueeton uutisointi oikein löytyy, niin siirryn moisen seuraajaksi välittömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän mitään puolueetonta mediaa edes voi olla olemassa.
      Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

      Poista
    2. Valta- eli propagandamedian lisäksi luettavaksi täytyy koettaa löytää sopivia tietokirjoja, yhtenä esimerkkinä hyvin, hyvin monien muiden joukossa em. Gary Allen'in kirja sekä internetissä olevia vaihtoehtomedioita, joista tosin luotettavien löytäminen ei välttämättä aina ole helppoa. Suomenkielisten lisäksi on välttämättä turvauduttava vähintäänkin englanninkielisiin ja esim. saksan- sekä jossain määrin parhaat ruotsinkielisetkin ovat sitten bonusta päälle. Ilmaisia kielenkäännösohjelmia
      kuten https://www.deepl.com/translator voi käyttää tarvittaessa apuna.

      Poista
    3. Olen pannut merkille, että useita lukemiani vuosia sitten julkaistuja, mielestäni erinomaisia saksankielisiä tietokirjoja ei ole käännetty ainakaan englanniksi, eikä myöskään suomeksi tai ruotsiksi.

      Poista
  11. IL pääkirjoitus tänään

    "SDP:n viime syksyn vaihtoehtobudjetti jää historiaan siitä, että puolue salasi varjobudjettinsa työllisyysvaikutukset.
    Kokoomuksen mukaan ne ovat miinusmerkkiset.
    SDP ei ole kiistänyt asiaa.

    Ollakseen kunnon vaihtoehto hallitukselle SDP:n on syytä esitellä toukokuun lopussa uskottava rakenne-, työllisyys- ja kasvutoimien kokonaisuus. Erityisesti työllisyystoimet nousevat keskiöön.

    Viime hallituskaudella työllisyys parani, mutta talouskehityksen ansiosta.
    SDP-vetoinen hallitus ei onnistunut omilla työllisyystoimillaan juurikaan luomaan uusia työllisiä ja sitä kautta vahvistamaan julkista taloutta toisin kuin se ohjelmassaan lupasi."

    https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/aa593719-483a-4c2e-8dc4-d6d49d724184

    ------------------------

    Vähän tähän tyyliin olisi Ylenkin uutisoitava - reilusti ja rehellisesti!

    VastaaPoista
  12. Summa on järkyttävän suuri/ veronmaksaja. Vähennetään edes 10%/v hallituskaudella.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!