Ovatko länsimaat viimeaikaisten tapausten valossa oikeusvaltioita vai persläpiä?

Oikeusvaltion tunnistaa siitä, että kaikkia ihmisiä pidetään syyttöminä rikoksiin, ellei syyllisyyttä ole todistettu oikeudessa. Siksi edes terroristi ei ole rikollinen, vaan rikoksesta epäilty, siihen asti kunnes syyllisyys on osoitettu lakituvassa.

Tämä asia on meille suomalaisille – tai ainakin itselleni – niin syvällisesti juurrutettu, että suorastaan hätkähdin nähdessäni Yleisradion uutisotsikon, jonka mukaan "Harvey Weinsteinin raiskausoikeudenkäynti jäi taas tuloksettomaksi".

* * *

Kyseessä oli tapaus, jossa syytetty on jo valmiiksi istumassa tuomiotaan muista seksuaalirikoksista, mutta tässä tapauksessa valamiehistö ei päässyt yksimielisyyteen siitä, oliko hän syyllinen myös tällä kertaa käsittelyssä olleessa asiassa. Ylen jutun mukaan tästä seurasi – kuten totesin – oikeudenkäynnin julistaminen tuloksettomaksi. 

Oikeusvaltioperiaatteen – syytön, ellei ole todettu syylliseksi – mukaan tämän ratkaisun olisi pitänyt johtaa syytetyn syyttömäksi toteamiseen. Yhdysvalloissa näin ei kuitenkaan ollut, vaan – myös sikäläisten lähteiden mukaan – tuloksena oli ratkaisematon. Ja vieläpä toista kertaa. 

Siksi on syytä kysyä, että onko USA oikeusvaltio vai jotain muuta.

* * *

Weinsteinin oikeudenkäynti toi mieleeni Anneli Auerin (ja Jens Ihlen) tapauksen, jota on vatvottu erilaisissa rikostutkinnoissa ja oikeusistuimissa vuodesta 2009 alkaen. Hänet on välillä todettu syylliseksi ja sitten taas syyttömäksi. 

Kaiken tämän soutamisen ja huopaamisen aikana Auer on istunut vankilassa ja saanut siitä yli puoli miljoonaa euroa koppikorvauksia. Mutta syyttäjä ei ole hellittänyt, ei edes sen jälkeen, kun käräjäoikeus päätti viime keväänä, että Auer on syytön, vaan on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon. 

* * *

Näiden tapausten valossa on syytä kysyä, että onko – paitsi Yhdysvaltoja – niin myös Suomea syytä epäillä siitä, ettei se ole oikeusvaltio. Ja pohtia, että onko yleinen käsitys länsimaista kansalaistensa oikeuksia kunnioittavina demokratioina oikea. 

Tai kenties vielä vakavammin: onko ihmisten oikeuksia koskeva ero länsimaiden ja kiinalaisen kommunismin, afrikkalaisen diktatuurin tai islamilaisen teokratian välillä pikemminkin suhteellinen (kvantitaviivinen) kuin laadullinen (kvalitatiivinen). Eli ovatko myös länsimaat kansalaistensa oikeuksen kannalta samankaltaisia persläpiä kuin muunkin maailman maat, mutta vain vähemmän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turvallisuus suomalaisessa oikeusvaltiossa
Oikeus- ja sisäministeri bilehuumeiden kimpussa
Irakilaiskaksikon koppikorvausesta

Onko Päivi Räsänen Suomen maineen likaaja?

Nyt kun on noussut kova meteli Päivi Räsäsen (krist) piipahduksesta Yhdysvaltain kongressissa, on tullut pohtia tapahtunutta myös tässä blogissa. Aloitetaan siis alusta. 

Kaikki alkoi siitä, kun Päivi Räsänen tuli kirjoittaaneeksi sanat "psykoseksuaalisen kehityksen häiriö", joilla hän tarkoitti ihmisen seksuaalisuuden suuntautumista omaan sukupuoleensa. Siihen tarttui suomalainen syyttäjälaitos tulkiten sanat kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. 

On kuitenkin biologinen tosiasia, että eliöiden seksuaalisuus on kehittynyt juuri siksi, että niiden geenit voisivat sekoittua eli rekombinoitua niiden jälkeläisissä. Siksi seksuaalisuus kohdistuu luontaisesti toiseen sukupuoleen, vaikka myös omaan sukupuoleen liittyvät käyttäytymistavat ovat luonnossa yleisiä. 

Tässä mielessä homoseksuaalisuus – erityisesti pääasiallisena seksuaalisena käyttäytymistapana – on tosiaan jonkinlainen kehityshäiriö. Se ei kuitenkaan tee ihmistä sen paremmaksi tai huonommaksi kuin muitakaan, eikä Räsänen ole niin väittänytkään.  

* * *

En tiedä onko edelle kirjoittamani ymmärretty käräjä- ja hovioikeudessa, mutta on joka tapauksessa oikein, että ne vapauttivat Räsäsen syytteistä. Selvää lienee silti, ettei syyttäjä ole ymmärtänyt asiaa sen enempää ennen syytteiden nostamista kuin oikeuden päätösten jälkeenkään, vaan jatkaa prosessia korkeimpaan oikeuteen jatkaen samalla edelleen Räsäsen sananvapauden loukkaamista. 

Näin Päivi Räsänen ja Suomi ovat epäilemättä saaneet huonoa kansainvälistä mainetta sellaisten ihmisten parissa, jotka pitävät sananvapautta arvokkaana asiana. Sellaisia on erityisesti Yhdysvalloissa, mutta toki myös muualla kuten Suomessa. 

* * *

Tässä puheena oleva tapaus muistuttaa itse asiassa tilannetta, jossa väkivaltaisessa parisuhteessa elävä nainen astuu julkisuuteen kertomaan miehensä tekemisistä, minkä jälkeen tämän sukulaiset moittivat häntä perheensä ja puolisonsa kunnian likaamisesta. Tässä analogiassa "väkivaltainen parisuhde" = "sananvapauden kieltämisvaatimus", "nainen" = "Räsänen", "mies" = "syyttäjä", "sukulaiset" = "Räsästä moittiva media".

En usko, että juuri kukaan järkevä ihminen ajattelisi edellä olevassa analogiassa naisen olevan kunnian likaaja. Siitä huolimatta suomalaisella toimittajakunnalla ei ole vaikeuksia syyttää Räsästä maamme maineen likaamisesta hänen kertoessaan kokemastaan jatketusta  sanavapauden rajoittamisyrityksestä Yhdysvalloissa. 

Syitä siihen voin vain arvailla, mutta epäilen, että kyse on toimittajakuntaamme pesiytyneestä wokellushenkisestä maailmakatsomuksesta, joka estää journalisteiltamme kyvyn loogiseen ajatteluun erityisesti silloin, kun vastakkain ovat kristillinen ja arvoliberaali maailmankatsomus. Tätä näkemystäni tukee muun muassa juuri popularisoitu tutkimustieto.  

Päivän aiempi merkintä:
Punamultahallitusta pukkaa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oikeuttaako Päivi Räsäsen tapaus vääräuskoisten veren vuodattamisen?
Käräjäoikeus ratkaisi Räsäsen tapauksen, mutta Lehtimäen kiirastuli jatkuu
Omituista

Turvallisuus suomalaisessa oikeusvaltiossa

Suomen sanotaan olevan oikeusvaltio. Se tarkoittaa sitä, että valtio on organisoitu oikeussäännöin, joiden mukaisesti maan valtioelinten, viranomaisten että kansalaisten edellytetään toimivan.  

Oikeusvaltiossa valtioelimet ja viranomaiset ovat sidottuja erityiseen, vaikeutetuin menettelyin säädettyyn perustuslakiin ja yksittäisten ihmisten oikeuksista ja velvollisuuksista voidaan määrätä vain sellaisen elimen päätöksin, jonka asettamiseen yksilö voi itse vaikuttaa. Oikeussääntöjä puolestaan soveltavat riippumattomat tuomioistuimet ja ihmisiä suojaavat perustuslaissa säädetyt perusoikeudet. 

* * *

Näiden kauniiden periaatteiden toteutumista jäin pohtimaan lukiessani uutista Jukka Heikki Kalevi Piristä, joka viilsi veitsellään tuntemattoman miehen kaulaa junassa. Oikeusvaltioon tämä liittyy sikäli, että kyseinen henkilö on aiemmin tuomittu muun muassa useista tapon yrityksistä. 

Niistä hänet on tuomittu viimeksi vankilaan 8,5 vuodeksi. Siihen oli syynä kolmen ihmisen osoittelu pistoolilla ja liipasimen painelu, joskaan ase ei lauennut. Lisäksi hän oli lyönyt yhtä miestä taittoveitsellä.

Näitä rikoksia tehdessään Piri oli ehdonalaisen vapauden koeajalla muun muassa törkeästä raiskauksesta, josta hänet oli tuomittu  yli 7,5 vuoden vankeuteen. Teon taustalla oli kostomotiivi.

* * *

Nyt syyttäjä vaatii oikeudessa, että Piri tuomittaisiin veitsellä viiltelystään viiden vuoden vankeuteen ja sen jälkeen vuodeksi valvonnan alaiseksi. Toisin sanoen tämä erittäin vaarallinen rikollinen olisi vapaa uhkaamaan ihmisten henkeä viimeistään kuuden vuoden kuluttua. Näin siitä huolimatta, että hänet on todettu aiempiin tekoihinsa syyntakeiseksi ja alhaisella kynnyksellä väkivaltarikoksiin syyllistyväksi eli uusintarikollisuuden riski on erittäin korkea. 

Onko siis todella niin, että tämän toistuvasti raakaan väkivaltaan syyllistyvän henkilön oikeudet ajavat yli meidän muiden suomalaisten oikeuden turvalliseen elinympäristöön? Jos näin on ja Piri sitten syyllistyy uuteen väkivaltarikokseen tai jopa tappoon tai murhaan, niin haluaisin kuulla, että millä tavalla suomalainen oikeusvaltio katsoo onnistuneensa ihmisten turvallisuuden takaamisessa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliisi pidätti miehen Vantaa Länsimäessä
Miksei Ylen toimittajalta voi vaatia kauhalla?
13-vuotiaat rikolliset osoittavat, että Suomen kannattaa astua pois Ruotsin tieltä

13-vuotiaat rikolliset osoittavat, että Suomen kannattaa astua pois Ruotsin tieltä

Kuten arvoisa lukijani tietää, on Ruotsi muuttunut monin paikoin maahanmuuttajataustaisten rikollisten temmellyskentäksi. Tästä syystä länsinaapurimme hallitus aikoo laskea rikosoikeudellista ikärajaa kolmeentoista vuoteen. 

Tähän on tultu siksi, että sikäläiset väkivaltaiset jengit ovat ottaneet tavakseen värvätä 15–16-vuotiaita nuoria vakaviin rikoksiin. Ja nyt tälle toiminnalle halutaan loppu. 

Asiasta kertoneen uutisen mukaan ikärajan alentaminen ei kuitenkaan kelpaa kaikille, sillä joukko nykyisiä ja entisiä syyttäjiä on epäillyt sitä, että 13-vuoden ikäraja olisi jonkinlainen takuu väkivaltaisuuksien vähenemiseen. Heidän mukaansa "lapsia hyväksikäyttävät rikollisjengit eivät tunne mitään alaikärajoja. Eikö kymmenvuotiaskin voi jo kantaa asetta?"

Minun nähdäkseni syyttäjät ovat oikeassa. Toki sillä varauksella, että kuvittelen kymmenvuotiaan olevan merkittävästi epäluotettavampi tappaja kuin 15-vuotias. Ja siksi sellaisten käyttö saattaa olla vähemmän houkuttelevaa – tai ellei ole, niin ainakin vähemmän ruumiita tuottavaa.

Meidän suomalaisten kannalta tämäkin tapaus osoittaa, ettei meidän kannata seurata länsinaapuriamme Ruotsin tiellä, vaan poistua siltä, kun se on – toivottavasti – vielä mahdollista. Ja jatkaa sitä työtä, jota Petteri Orpon (kok) hallitus on jo tehnyt, jotta Suomi olisi vähemmän houkutteleva muuttamiskohde kaikille sellaisille kansainvaeltajille, joilla on riski ajautua rikolliseen elämäntapaan länsimaisessa yhteiskunnassa.

Päivän aiempi merkintä:
Toistaako Orpon hallitus Milein ihmeen ja korjaa suomalaisen arvopohjan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennuste seuraavasta eurooppalaisesta sisällissodasta
Mafiamaista ammuntaa ja ymmärtämättömyyttä Ruotsissa ja Suomessa
Uutissuomalaisen lista hallituksen maahanmuuttopoliittisista toimista

Oikeus ratkaisee saako Halla-ahoa kutsua fasistiksi

Poliittisella vasemmistolla on ollut tapana haukkua kanssaan eri mieltä olevia natseiksi tai fasisteiksi. Näin tekivät myös vasemmistolainen koomikko Iikka Kivi ja helsinkiläinen varavaltuutettu Aino Tuominen (vihr) kirjoitellessaan sosiaalisessa mediassa puhemies Jussi Halla-ahosta (ps).

Näiden väitteiden takia puhemies teki poliisille rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta ja sen seurauksena syyttäjä on nostanut syytteen mainittuja koomikkoa ja varavaltuutettua vastaan. Heistä ensimmäinen ei ole halunnut kommentoida asiaa, mutta jälkimmäinen avasi suunsa tavalla, joka on hyvin valaiseva. 

* * *

Ensinnäkin Tuominen väitti, että "on suomalaisen demokratian kannalta ikävää, jos johtavien poliitikkojen tekemää politiikkaa ja linjaa ei voi kommentoida". Hän ei siis ilmeisesti ymmärtänyt, ettei syyte koske sinänsä hänen poliittista kommenttiaan vaan puhemiehen virheellistä leimaamista äärimmäisen negatiivisella termillä.

Wikipedian mukaan "fasismissa autoritaarinen äärinationalismi ja johtajavaltaisuus yhdistyivät korporatistiseen järjestelmään, joka nähtiin 'kolmantena tienä sosialismin ja kapitalismin välillä'. Fasistit vastustivat sekä liberaalidemokratioita että kommunismia...  Fasistit tavoittelivat totalitaristista, valtion kontrolloimaa ja puolueen johtamaa valtiota".

Tätä taustaa vastaan voidaan tarkastella Tuomisen väitettä, jonka mukaan "en ole käyttänyt termiä loukatakseni, vaan kuvaillakseni hänen poliittista kantaansa". Halla-aho ei kuitenkaan ole koskaan tavoitellut edellisessä kappaleessa mainitsemiani asioita. 

Tästä esimerkkinä mainittakoon, että noustuaan Perussuomalaisten puheenjohtajaksi vuonna 2017 hän asetti ainoaksi ehdoksi puolueen jatkamiselle Juha Sipilän (kepu) hallituksessa aiemmin sovitun ohjelman toteuttamisen. Tämä ei kuitenkaan kelvannut pääministerille, joka kieltäytyi toteuttamasta oman hallitusohjelmansa maahanmuuttopoliittista osuutta.

Toisena esimerkkinä mainittakoon, että Halla-aho linjasi vuonna 2020 puolueensa nuorisojärjestöön liittyen, että "puolueen johto on tehnyt täysin selväksi sekä puolueen sisäisesti että julkisuuteen, että fasistisilla ja kansallissosialistilla linjauksilla ei ole tilaa perussuomalaisissa." Lisäksi hän ilmoitti, että "fasistisilla ja kansallissosialistisilla linjauksilla ei ole sijaa perussuomalaisissa emmekä hyväksy sitä, että edes itsenäinen nuorisojärjestö perussuomalaisten logon alla tekee tällaisia ulostuloja".

On siis aivan selvää, ettei Tuomisen käyttämä termi millään tavalla kuvaile Halla-ahon poliittista kantaa. Eikä sitä voi siitä syystä pitää asiallisena sananvapauden käyttönä vaan pikemminkin virheelliseksi ja kohteensa kunniaa loukkaavaksi tarkoitettuna leimasanana.

* * *

Tätä taustaa vastaan on mielenkiintoista, että Tuomisen mukaan "jo se, että johtava poliitikko tekee hänen poliittiseen linjaansa kohdistuvasta termistä yksittäisessä twiitissä rikosilmoituksen, on omiaan kaventamaan kaikkien suomalaisten sananvapautta". 

Tämä on tietenkin vakava syytös, koska sananvapaus on keskeinen osa toimivaa yhteiskuntaa. Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että poliitikkojen leimaaminen poliittisesti latautuneella ja virheellisellä iskusanana olisi keskeinen tai edes tarpeellinen osa sananvapautta. 

Edelle kirjoittamastani huolimatta toivon kuitenkin, ettei oikeus tuomitsisi Iikka Kiveä tai Aino Tuomista minkäänlaiseen rangaistukseen valheellisesta leimakirveestään, vaan ojentaisi heitä lempeällä kädellä - kuin pikkulapsia - siitä, että toisten nimitteleminen ja heistä valehteleminen on tuhmaa. 

Näin siksi, että rangaistus tekisi Kivestä ja Tuomisesta - ainakin omiensa joukosta - sananvapauden marttyyreitä. Eikä se olisi hyväksi sen enempää suomalaiselle politiikalle kuin sananvapaudellekaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n toimittajan kynänjälki oli kuin suoraan oppikirjasta
Onnellisuus, tyytyväisyys ja sananvapaus
Onko X äärioikeistolainen propagandakanava, kuten Timo Harakka väittää?

Merkillinen välikysymys

Ministeri Wille Rydman sai eilen luottamuslauseen eduskunnalta. Tämä oli odotettua, eikä siksi ansaitsisi tulla blogikirjoituksen aiheeksi. 

Päätin kuitenkin kirjata lyhyen huomion tämän prosessin omituisimmasta piirteestä. Eli välikysymyksen seuraavasta kohdasta. 

"Helsingin Sanomat uutisoi 19.6.2022 silloisen kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydmanin pitkään jatkuneesta epäasiallisesta ja ahdistavasta käytöksestä alaikäisiä ja nuoria naisia kohtaan. Artikkelissa useat naiset kertoivat Rydmanin lähennelleen heitä tavalla, jonka he olivat kokeneet ahdistavana heidän ollessaan alaikäisiä tai merkittävästi Rydmania nuorempia. Artikkelin perusteella Rydman hyödynsi poliittista asemaansa hankkiutuakseen tekemisiin nuorten naisten ja tyttöjen kanssa. Rydman on puolustautunut väittämällä artikkelissa haastateltujen naisten valehtelevan sekä jutun tehneiden toimittajien vääristelevän totuutta ja näin syyllistyneen kunnianloukkaukseen... Esitutkinnassa ei löytynyt tukea sille, että HS:n artikkelin tai siinä haastateltujen naisten sanomat asiat olisivat miltään olennaisilta osin valheellisia." 

Välikysymyksessä annettiin siten ymmärtää, että Rydman olisi tosiasiallisesti toiminut kuten naiset olivat HS:n jutun mukaan väittäneet. Ja kuitenkin Ylen haastatteleman oikeusoppineen, apulaisprofessori Tatu Hyttisen mukaan "tällaista tulkintaa syyttäjän päätöksistä ei voi tehdä". 

Hyttinen kertoi lisäksi, että "lakiin lisättiin korotettu pykälä. Siinä todetaan, että jos negatiivinen arvostelu liittyy henkilön toimintaan politiikassa, silloin on korotettu kynnys [tiedotusvälineen] rikosvastuulle... Tämä syyttämättäjättämispäätös kertoo sen, että tämä ajatus on mennyt läpi oikeuskäytännössä".

Lisäksi Hyttinen kertoi, että "tästä voidaan tulkita niin, ettei syyttäjien mielestä HS:n jutussa esitetty ainakaan täysin perusteettomia ja valheellisia väitteitä Rydmanista". Muotoilu on sikäli mielenkiintoinen, että se lienee voimakkain mahdollinen tapa ilmaista näkemys HS:n jutun sisällön totuusarvosta sanomatta suoraan sen olleen puhdasta puppua, vaikka kaikilla lehdistömme päätoimittajilla ei olekaan kykyä ymmärtää tätä. 

Muistutan myös, että kokoomuslainen nuorisopoliitikko Binga Tupamäki (kok) on julkaissut sosiaalisessa mediassa oman näkemyksensä tapaukseen liittyvistä ihmissuhteista ja HS:n toimittajan journalistisesta käytöksestä. Kannattaa lukea koko viestiketju läpi. 

Tätä taustaa vastaan minusta on  peräti merkillistä, että eduskunnan oppositio lähti tekemään välikysymystä sellaisen lehtikirjoituksen perusteella, jonka totuusarvo on kyseenalainen. Eikä käsittänyt tätä edes eduskunnan Rydmanille antaman luottamuksen jälkeen. Tämä ei anna kovin hyvää kuvaa välikysymyksen allekirjoittaneiden puolueiden tai poliitikkojen arvostelukyvystä. 

Eikä heidän pyrkimyksestään pitäytyä tosiasioissa. Eikä etenkään kyvystä tehdä hyviä päätöksiä Suomen ja suomalaisten parhaaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toverituomioistuin
Wille Rydman oikeusmurhan ja Mette Frederiksen väkivallan uhriksi
Demareiden natsista ja kissanrääkkääjästä lehdistön ryhtiliikkeeseen

Toverituomioistuin

Eurovaalien suurvoittaja - eli Vasemmistoliitto eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja Jussi Saramon suulla - haluaa jatkaa elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps) tapauksen käsittelyä eduskunnassa. Tarkalleen ottaen puolueen kansanedustaja  haluaa käyttää kansanedustajien aikaa ja energiaa sen pohtimiseen, että nauttiiko mainittu poliitikko eduskunnan enemmistön luottamusta. 

Vasemmistoliiton toveriksi tähän pelin politiikkaan on ilmoittautunut myös Vihreät, jonka eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne on vahvistanut asian. Nähtäväksi jää, osallistuuko tähän performanssiin vielä muitakin puolueita tai yksittäisiä kansanedustajia. 

Wille Rydman viestitti itse sosiaalisessa mediassa asiasta kuultuaan, että "Hieno juttu! Päästään kumoamaan vääriä väitteitä mahdollisimman avoimesti ja yksityiskohtaisesti. Toki eduskunta on aivan väärä areena näitä käsitellä, mutta itse asia on tärkein. Jos vasemmisto näin haluaa, niin tehdään se sitten oikein eduskunnassa."

Kuten arvoisa lukijani ehkä muistaa, on Rydman kirjoittanut jo viime kesänä Vasemmistoliittoa kiihottaneesta Helsingin sanomien jutusta oikein kirjan, joka sisältää myös hänen näkemystään tukevat todisteet - ja julkaisi blogissaan viime lauantaina siitä lyhennelmän, johon on koottu tiivistetyssä muodossa sen keskeiset johtopäätelmät. 

Itse kunkin - ja erityisesti Vasemmistoliiton kansanedustajien - olisi ollut hyvä tutustua siihen ennen kuin käynnistivät nyt eduskunnassa pystyyn panemansa toverituomioistuinkäsittelyn. Tai lukea läpi edes minun yhteenvetooni Rydmanin kirjasta. 

Näin siksi, ettei kaikkiin aiheeseen liittyviin seikkoihin liittyvistä asioista syyttämättäjättämispäätöksen tehnyt syyttäjä suinkaan todennut ketään syylliseksi lainvastaiseen toimintaan. Mutta tuli juuri siksi mahdollistaneeksi nyt nähtävän performanssin sen lisäksi, että - kuten aiemmin totesin - hän "teki erityisesti Rydmanista, mutta myös hänestä toimittajalle puhuneista naisista sekä jutun kirjoittaneesta toimittajasta, niin sanotusti löysässä hirressä roikkuvia".

Juuri tämä ratkaisu mahdollisti eduskunnassa nyt nähtävän Vasemmistoliiton ja Vihreiden toverituomioistuimen pystyttämisen, minkä ainoana tosiasiallisena - ja likaisena - tarkoituksena on jatkaa Rydmanin mustamaalausta ja siten kampittaa hallituksen toimintaa ja hajottaa sen yhtenäisyyttä.

Sanalla sanoen tällainen likainen peli ei ole kunniaksi kummallekaan kotimaisen laitavasemmistomme puolueelle. Eikä se lisää myöskään suomalaisten yleistä luottamusta suomalaiseen politiikkaan tai poliitikkoihin. 

Tässä tilanteessa olisikin hyvä, mikäli suomalaismediat - erityisesti Ylen uutistoimitus - tarttuisivat tapaukseen ja raportoisivat eduskuntakäsittelyssä ilmenevät faktat ja valheet mahdollisimman tarkoin suomalaisille. Näin siksi, että nämä voisivat tehdä johtopäätöksensä itse niin Rydmanista, tapaukseen liittyvistä naisista, jutun kirjoittaneesta HS:n toimittajasta kuin lehden nykyisestä päätoimittajastakin, jonka mukaan hänen lehtensä jutun "sävy oli asiallinen".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydman oikeusmurhan ja Mette Frederiksen väkivallan uhriksi
Johtaako Rydmanin tapauksen nolo käänne journalistien poliittisten näkemysten selvittämiseen?
Miten vanhat tekstiviestit vaikuttavat Rydmanin, hallituksen ja Helsingin sanomien tulevaisuuteen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Wille Rydman oikeusmurhan ja Mette Frederiksen väkivallan uhriksi

Syyttäjä teki oudon päätöksen tullessaan siihen ratkaisuun, ettei sen enempää Wille Rydman (ps) kuin Helsingin sanomatkaan joudu oikeuteen viime kesän tapahtumista. Sanon näin siksi, että ratkaisulla on ainakin kaksi - ja luultavasti kolme - seurausta, joita ei voi mitenkään pitää hyväksyttävinä. 

Ensinnäkin se jättää suuren yleisön pariin epäilyksen varjon Rydmanin käyttäytymisestä nuoria naisia kohtaan. Näin siitä huolimatta, että tämä on pystynyt osoittamaan dokumentoiduin todistein suuren osan hänestä Helsingin sanomien aikanaan julkaistussa jutussa kirjoitetuista seikoista valheellisiksi. 

Toiseksi tapaus jättää auki mahdollisuuden mustata kenen tahansa julkisuuden henkilön maineen, mikäli useampi henkilö on valmis kertomaan tästä paikkansa pitämättömiä - mutta samansuuntaisia - asioita. Ja löytyy löyhämoraalinen journalisti, joka haluaa saattaa ne ihmisten tietoisuuteen. 

Jälkimmäinen mahdollisuus tuli syyttäjän päätöksessä erikseen mainituksi, koska Helsingin sanomien päätoimittaja Erja Yläjärvi on sanonut, että "päätöksessä korostettiin myös sitä, että työ oli tehty huolellisesti, riippumattomia lähteitä oli useita ja sävy oli asiallinen. Tämä antaa aika paljon tukea meidän journalismille ja vahvistaa niitä periaatteita, joilla työtä on tehty tähänkin asti."

Tästä seuraa kahden edellä mainitun lisäksi mahdollisesti kolmas ongelma. Eli se, että mediatalot voivat tästä eteenpäin luottaa siihen - kuten Yläjärvikin totesi - etteivät ne joudu vastuuseen törkyjournalismista, mikäli onnistuvat löytämään useamman henkilön, jotka ovat valmiita kertomaan totuudenvastaisia, mutta toisiaan tukevia, tarinoita julkisuuden henkilöistä. 

Tämä kaikki olisi voitu välttää, mikäli syyttäjä olisi antanut jutun oikeuden päätettäväksi. Silloin olisi selvitetty jokaisen juttuun liittyvän henkilön kertomuksen ja tekstiviestin aitous, sekä voitu tehdä sen pohjalta lakiin perustuva ratkaisu joko Rydmanin tai Helsingin sanomien eduksi. 

Nyt syyttäjä teki erityisesti Rydmanista, mutta myös hänestä toimittajalle puhuneista naisista sekä jutun kirjoittaneesta toimittajasta, niin sanotusti löysässä hirressä roikkuvia. Ja itse kukin voi päättää ihan itsessään kenet haluavat nähdä tapauksen roistona - kansanedustajan, toimittajan vai hänelle tarinoineet naiset. 

* * *

Rydman on kuitenkin sikäli onnekas, ettei häntä kohtaan sentään tehty väkivaltaista hyökkäystä. Toisin oli Tanskan pääministeri Mette Frederiksenin, joka joutui fyysisen hyökkäyksen kohteeksi. Ja jo aiemmin Slovakian pääministeri Robert Ficon, jota ammuttiin jokin aika sitten. 

Tällaiset hyökkäykset demokraattisesti valittuja päättäjiä kohtaan eivät ole hyväksyttäviä. Siksi sekä Slovakian että Tanskan oikeuslaitosten on syytä olla valveutuneempia kuin Rydmanin/Helsingin sanomien tapauksen syyttäjä ja langettaa hyökkääjille sellainen rangaistus, että sillä on ennaltaehkäisevä vaikutus poliittiseen väkivaltaan turvautumista tulevaisuudessa mahdollisesti harkitseville. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihapuheesta
HS katkeroituneen naisen työkaluna
HS harhautti Tanskan kriminaali­politiikan hyödyistä

Hijab-huivien riisumiselle tuli kova hinta

Turun hovioikeudessa saatiin loppuun - ainakin toivottavasti - tapaus, jossa kaksi 

naista vastusti kasvojensa kuvaamista rekisteröityessään turvapaikanhakijoiksi Hämeenlinnan poliisilaitoksella. Tapauksen vei oikeuteen apulaisvaltakunnansyyttäjä, joka katsoi, että hijab-huivien väkisin riisuminen olisi ollut pahoinpitelyä, virkavelvollisuuksien rikkomista ja yllytystä pahoinpitelyyn.

Hovioikeuden ratkaisu vapautti naisten kasvojen kuvaamiseen osallistuneet poliisit ja vartijat syytteistä sekä totesi naisten liioitelleen tapahtumia, joissa syntyneet mustelmat olivat seurausta heidän omasta käyttäytymisestään. Käytetyt voimakeinot olivat oikeuden mukaan tarpeellisia.

Nähtäväksi jää, viekö apulaisvaltakunnansyyttäjä tapauksen vielä korkeimpaan oikeuteen, vai tyytyykö hän oikeuden sinänsä itsestään selvältä kuulostavaan tuomioon. Omalta osaltani kehotan häntä jälkimmäiseen jo siitäkin syystä, että turhillakin oikeudenkäynneillä on kustannuksensa ja Suomen julkinen talous velkaantuu ilman niitäkin järkyttävällä vauhdilla.

* * *

Muslimien ongelmallisuudesta maahanmuuttajina kertoi myös hollannista saapunut uutinen, jonka mukaan Haagissa sijaitsevaan Israelin suurlähetystöön oli heitetty Molotovin coctail. Tekijästä ei toistaiseksi ole julkaistu tietoa, mutta hänen uskontokunnastaan ei silti liene suurempaa epäilystä.

Hamasin käynnistämä - mutta toisesta päivästään alkaen rankasti tappiollinen - sota Israelia vastaan on synnyttänyt turvallisuusriskejä myös muualla maailmassa. Esimerkiksi Tanskan turvallisuuspoliisi (PET) on arvioinut terrori-iskujen uhan kohonneen konfliktin vuoksi.

Nähtäväksi siten jää, milloin myös Suomi saa uuden terroristin - ja onko hän muslimi. Tässä suhteessahan ympäristöahdistunut vaasalaisnainen oli aikeissa ehtiä ensin, mutta tuli onneksi ajoissa pysäytetyksi. Toivottavasti niin käy myös seuraaville yrittäjille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Britannian Ruandalaki viitoittaa koko Länsi-Euroopan tulevaisuuden
Poliittisesti oikeaoppinen blogimerkintä
Uutisia mukavan oloisista ihmisistä meillä ja maailmalla

HS katkeroituneen naisen työkaluna

Olen viime päivinä ruotinut Helsingin sanomien kirjoittelua. Ensin ihmettelin lehden vaikenemista kehitysmaalaisten maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista, sitten huomautin sen pyrkimyksistä kaataa Petteri Orpon hallitus ja eilen hämmästelin sen takertumista syyteharkintaan johtaneeseen narratiiviinsa Wille Rydmanin (ps) mustamaalaamiseksi.

Eilisessä aihevalinnassani oli se hyvä puoli, että päätin lukea Rydmanin aiheesta kirjoittaman kirjan. Ja ymmärsin sitä kautta lopulta, että Helsingin sanomien toiminta oli vieläkin törkeämpää kuin julkisesta keskustelusta olisi voitu päätellä. 

Rydmanin mukaan kyse on lyhyesti siitä, että Helsingin sanomien "tähtitoimittaja" Paavo Teittinen oli tarttunut hänen entisen tyttöystävän sosiaalisessa mediassa levittämiin valheisiin ja kirjoitti artikkelinsa siitä huolimatta, että oli varmuudella tietoinen juttunsa valheellisuudesta. Prosessin aikana hän värväsi avukseen kollegansa Emil Elon, sarjarikollisena mainetta niittäneen Samuli Suonpään sekä ilmeisesti myös toimittaja Salla Vuorikosken. 

Teittisen toiminnan yksi keskeinen - mutta lähes huomiotta jäänyt piirre - oli hänen soittelunsa lukuisille ihmisille. Ja heille suoraan esitetty kysymys siitä, että onko Rydman  ahdistelija. 

Kuten arvoisa lukijani tietää, riittää tällaisissa asioissa pelkkä kysymyksen esittäminen siihen, että kohde joutuu ihmisten mielissä epäilyksen alaiseksi - jopa silloin, kun asianomainen tuntee tämän henkilökohtaisesti. Tämä tosiasia lienee vaikuttanut muutamiin keskeisiin lausuntoihin. 

Oma lukunsa oli Kokoomuksen johdon suhtautuminen kohujuttuun. Sen sijaan, että Petteri Orpo ja Kaj Mykkänen olisivat suhtautuneet HS:n jutun väitteisiin neutraalisti, he löivät lisää löylyä kiukaalle. Heistä jälkimmäinen vaati oikeusvaltioperiaatteen vastaisesti jopa poliisitutkintaa, jotta "voitaisiin saada lisätietoja paitsi syyteharkintaa varten myös siitä, että meillä olisi viranomaisen tutkimaa tietoa pohjaksi arvioida, onko tässä moitittavaa käytöstä, joka ei ylitä rikoskynnystä". 

Ensin mainittu - nykyinen pääministeri - puolestaan katsoi HS:n esittämät epäilyt toteen näytetyiksi ja lausui, että "se mitä on tapahtunut, se on järkyttävää eikä hyväksyttävää. Eduskuntaryhmä ja puolueyhteisö tuomitsevat tapahtuneen täysin". Lisäksi hän keksi, että "tässä on selvästi ollut valta-aseman väärinkäyttöä".

Kokoomuksen ulkopuolelta Rydman sai kuitenkin jonkin verran myös tukea. Sitä tuli Johanna Ojala-Niemelältä (sd) ja Markus Lohelta (kepu). 

Sekä etenkin Jussi Halla-aholta (ps), joka jakoi Rydmanin blogitekstin Facebookissa ja kyseenalaisti Helsingin Sanomien toiminnan kuvaten myös omia kokemuksiaan Paavo Teittisestä. Hänen mukaansa ”mikään ei ole Hesarin toimittajille pyhää. Mikään rima ei ole liian matalalla. Jos rima lojuu maassa, Hesarin toimittaja kaivaa tunnelin sen ali."

Tässä yhteydessä on syytä mainita vielä Iltalehden Lauri Nurmi, joka julkaisi oman juttunsa otsikolla "Poliisin esiselvitys: näin Rydman puhui 14-vuotiaille seksikkyydestä ja ´kuumuudesta´". Näin siitä huolimatta, ettei poliisi ollut edes selvittänyt kyseisen henkilön väitettä havaittuaan sen käytännössä mahdottomaksi.

* * *

Kuten muutama päivä sitten uutisoitiin, on Rydmanin kirja tällä hetkellä KRP:n pyynnöstä tutkittavana. Syynä eivät ole epäilyt siinä julkaistujen tietojen oikeellisuudesta, vaan sen sisältämien - salaiseksi merkittyjen tietojen - julkaiseminen. 

Tämä tosiasia vahvistaa käsitystäni siitä, että Rydmanin kirjassa ei ole oleellisia asiavirheitä, vaan se antaa oikean kuvan siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Samaan viittaa myös se, että syyttäjät päättivät olla syyttämättä Rydmania HS:n artikkelissa esitettyihin valheisiin liittyen.  

Lopuksi tähän kirjoitukseen on syytä lainata Rydmanin yhteenveto jutussa esiintyneistä naisista. 

"Jutussa väitettiin, että ´yhdeksän naista´ kertoisi minun käyttäytyneen ´ahdistavalla tavalla´. Väite oli täyttä roskaa. Yksi lehden ´yhdeksästä´ oli se minulle tuntematon henkilö, jolle väitetysti olin esittänyt kahvikutsun. Toinen oli ´Anna´, joka oli poliisipuhutuksessa kiistänyt edes tuntevansa minua ja joka oli yrittänyt kieltää HS:ää siteeraamasta tuota puhutusta. Yhdeksään oli laskettu myös ne kaksi satunnaista biletuttavuutta, jotka olivat olleet luonani jatkoilla vuonna 2016. Heistä kumpikaan ei näkynyt antaneen HS:lle haastattelua. Toinen heistä ei ollut vuonna 2020 lausunut poliisillekaan mitään ja toinen heistä oli nimenomaisesti sanonut, etten ollut yrittänyt kumpaakaan heistä lähestyä fyysisesti. Silti hekin olivat HS:n mielestä kokeneet käytökseni ´ahdistavaksi´.

Viiteen muuhun sisältyi vuoden 2016 naisystäväni ja hänen uudet ystävänsä Carolina Nystén ja Adele Botty, jotka olivat aiemmin kuvatulla tavalla maaliskuussa lyöttäytyneet yhteen. Adele esiintyi jutussa ´Oonan´ nimellä, kaksi muuta omilla nimillään. Lisäksi mukana oli vuoden 2019 vaalikampanjaani osallistunut ´Petra´ ja pahaenteisen ennakkoaavistukseni mukaisesti myös ´Milja´. Kun muutamaa viikkoa myöhemmin sain viimein käyttööni vuoden 2020 poliisipuhutukset kokonaisuudessaan, niistä kävi ilmi, että myös Miljan kielteisiin käsityksiin minusta oli vaikuttanut se, mitä vuoden 2016 naisystäväni oli minusta hänelle kertonut."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin sanomat jatkoi valheellista uutisointiaan

Wille Rydman, Helsingin sanomat ja vaimon hakkaaminen
Wille Rydman vastasi Helsingin sanomien juttuun - tapaus ratkaistaneen oikeudessa

Wille Rydman, Helsingin sanomat ja vaimon hakkaaminen

Aloitetaan alusta eli Helsingin sanomien artikkelista, jossa annettiin useiden naisten haastatteluihin viitaten ymmärtää, että kansanedustaja Wille Rydman (kok) olisi syyllistynyt ahdistavaan käytökseen naisia kohtaan. Jutun mukaan osa uhreista olisi ollut tapahtuma-aikaan alaikäisiä, ja osa olisi kertonut alkoholin tuputtamisesta ja väkivallasta. 

Valtakunnan päälehti väitti edelleen, että Rydmanin kiinnostuksesta nuoriin naisiin ja tyttöihin olisi puhuttu laajasti, mutta ulospäin siitä olisi vaiettu. Ja mainitsi Rydmanin kiistäneen, että hän olisi toiminut epäasiallisesti.

Artikkeli oli sikäli merkittävä, että se loi Rydmanin ylle varjon asioista, joille ei suomalaisten parissa juurikaan löydy ymmärrystä. Lisäksi Kokoomuksen eduskuntaryhmä erotti kansanedustajansa joukostaan. Näin siitä huolimatta, että Rydman kommentoi HS:n väitteitä nopeasti omassa blogissaan sisällyttäen siihen kuvakaappauksia, jotka osoittivat hänen puhuneen totta.

Tuossa vaiheessa heräsin asiaan itsekin kirjoittamalla, että "minun asiani ei ole tässä yhteydessä ottaa kantaa Rydmanin ja naisten väliseen tapaukseen, sillä koko vyyhti tullee käsiteltäväksi oikeudessa. Haluan kuitenkin tällä viestillä saattaa Rydmanin vastineen teidän - arvoisat lukijani - tietoonne, jotta ette olisi pelkästään toisen osapuolen antamien väitteiden varassa."

* * *

Eilen saimme sitten kuulla syyttäjän todenneen, ettei Wille Rydmania vastaan nosteta syytettä väitetystä raskausrikoksesta. Näin siksi, että "ei ole todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi". 

Asian voisi siksi kuvitella olevan nyt selvä. Etenkin kun Rydman itse osoitti muutama päivä sitten - jälleen kuvakaappausten tukemana - kuinka yksi niistä naisista, joiden puheiden perusteella koko HS:n juttu oli kirjoitettu, oli levittänyt hänestä perättömiä juttuja eli valehdellut. Kuten kaikesta päätellen oli tehnyt koko se naiskatras, jota oli haastateltu HS:n alkuperäiseen artikkeliin.   

Tapaukseen liittyen on käynnissä toinenkin tutkimus. Se perustuu Wille Rydmanin tekemään tutkintapyyntöön Helsingin sanomien toiminnasta. Nähtäväksi jää, tuleeko lehdelle, sen silloiselle päätoimittajalle tai artikkelin kirjoittajalle seurauksia. 

Tässä suhteessa mielenkiintoista - ellei suorastaan käsittämätöntä - oli se, että Rydmanin syyttömäksi todenneen HS:n uutisen otsikko ei edes vihjaa maan suurimman sanomalehden toimituksen ymmärtäneen toimineensa väärin. Sen mukaan "Kansanedustaja Wille Rydman ei saa syytettä raiskauksesta". 

Muotoilu tuo mieleen tunnetun kompleksikysymyksen "oletko jo lakannut lyömästä vaimoasi?". Siis yhden tunnetuimmista argumentointivirheistä, joka on muotoiltu siten, että vastaaja on joka tapauksessa lyönyt vaimoaan, koska hän voi vastata ainoastaan "kyllä" (hän on lyönyt vaimoaan aiemmin) tai "ei" (hän lyö yhä vaimoaan). 

Niinpä HS:n otsikko tarkalleen luettuna väittää Rydmanin raiskanneen, mutta tämä ei vain saa teostaan syytettä. 

* * *

Tähän tapaukseen liittyy myös joukko muita kysymyksiä. Juuri nyt näyttäisi siltä, että Rydmanin väitetyistä tekemisistä kertoneille naisille ei ole tulossa minkäänlaisisa seurauksia tapahtuneesta. Ainakaan julkisten tietojen mukaan Rydman tai kukaan muukaan ei ole tehnyt heistä tutkintapyyntöjä tai rikosilmoituksia. 

Tämä on sikäli harmillista, että jos ja kun syyttäjän päätös on tosiasioiden mukainen, tulisi myös Rydmanista perättömiä väitteitä esittäneiden henkilöiden joutua puheistaan vastuuseen. Muussa tapauksessa se alentaa ainakin naisten kynnystä kostaa miehille keksimällä näistä ikäviä tarinoita esimerkiksi parisuhteiden takkuillessa. 

Toisaalta ymmärrän kyllä, ettei Rydman halua sorkkia asiaa sen enempää nykyisessä wokeltavassa ilmapiirissä. Eikä etenkään nyt, kun maan johtava sanomalehti jatkoi vielä tänä aamunakin hänen mustamaalaamistaan kirjoittamalla juttunsa hyödyntäen virheellisen mielikuvan luovaa tekstin muotoilua. 

* * *

Entä Rydmanin poliittinen ura tästä eteenpäin?

Siltäkin osin Kokoomuksen maahanmuuttokriittistä siipeä edustava Rydman sai kylmää vettä niskaansa. Sitä hänelle tarjosi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, joka ei vielä halunnut ottaa kantaa hänen mahdollisuudestaan palata ryhmään. 

Sen sijaan Mykkänen kertoi ryhmän palaavan asiaan, "jos kokonaisharkintamme epäasiallisen käytöksen takia menetetystä luottamuksesta Rydmanin kohdalla muuttuu. Poliisi ja syyttäjä tutkivat rikosvastuuta, ja sen yhteydessä syntyvät selvitykset ovat luottamusta arvioitaessa yksi lähde. Tutustumme tähänkin syyttäjän päätökseen."

Tämä kommentti on tietenkin Rydmanille kuin märkä rätti kasvoille, vaikka hän itse totesikin nöyrästi, ettei eduskuntaryhmään paluu ole vielä ajankohtaista. Nähtäväksi siis jää, jatkaako Rydman tulevaisuudessa Kokoomuksessa vai lähteekö hän johonkin muuhun puolueeseen. 

Nähdäkseni ainakin Perussuomalaisten ja Liike NYT:in politiikassa on paljonkin yhtäläisyyksiä Rydmanin poliittiseen linjaan. Enkä olisi siksi hämmästynyt, jos niitä kiinnostaisi edellä käsitellyssä jutussa uhristatuksen saaneen Rydmanin todennäköisesti varsin huomattavaksi nouseva äänisaalis kevään vaaleissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydmanin tapaus onkin isompi juttu
Vastenmielisiä ihmisiä ja Rydman
Wille Rydman vastasi Helsingin sanomien juttuun - tapaus ratkaistaneen oikeudessa

Kaikki suomalaiset ovat tasa-arvoisia, mutta toiset suomalaiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset

Tänä aamuna meille suomalaisille kerrottiin, että paikallislehden päätoimittaja sai sakot siitä, että hän oli hyväksynyt lehteensä mielipidekirjoituksen, jossa Lähi-Idästä, Afrikasta ja Kaukoidästä Suomeen muuttaneita henkilöitä oli kutsuttu muun muassa "rättipäiksi" ja "siivellä eläjiksi" ja heitä oli käsketty mennä takaisin sinne, mistä he ovat tulleetkin.

Asiaa ajaneen syyttäjän mukaan kirjoitus solvasi ja panetteli kaikkia siinä mainittuja kansanryhmiä sekä loukkasi niihin kuuluvien henkilöiden yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa. Hänen mukaansa se oli lisäksi omiaan herättämään halveksuntaa ja vihaa kyseisiä henkilöitä kohtaan.

Sakko tuli siitä huolimatta, että oikeus katsoi päätoimittajan olleen tietämätön kirjoituksen sisällöstä. Näin siksi, että hän oli laiminlyönyt päätoimittajan tehtäviin kuuluneen velvollisuuden perehtyä mielipidekirjoituksen sisältöön riittävällä tavalla ennen sen julkaisemista.

Ottamatta edellä kuvattuun tapaukseen tässä sen kummemmin kantaa, totean kyseisen uutisen asettavan peräti outoon valoon apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rapen päätöksen taannoisessa viestikoekeskus-tapauksessa. Siinähän Helsingin sanomien päätoimittaja Kaius Niemi vapautettiin syytteistä hänen vedottuaan kuulusteluissa itsekriminointi- ja lähdesuojaan. 

Toisin sanoen siinä missä paikallislehden toimittajan on suomalaisessa oikeuslaitoksessa katsottu olevan syyllinen lehdessään olleen mielipidekirjoituksen lainvastaisuudesta - vaikka hän ei ole ollut tietoinen sen sisällöstä - ei syyttäjä ole katsonut maan johtavan sanomalehden päätoimittajalla olleen mitään vastuuta lehdessään julkaistusta toimituksellisesta artikkelista. 

Nämä kaksi tapausta viittaavat siihen, ettei laki olisi Suomessa sama kaikille ihmisille, vaan sen ankaruus on merkittävässä asemassa oleville henkilöille vähäisempi kuin vähäisemmän työuran tehneille. On myös nähtävä, ettei tämä asia muutu miksikään, vaikka nyt uudelleen herännyt epäilys Kaius Niemen rikoksesta johtaisikin tuomioon, koska sen nimenomaisena perusteena on epäily siitä, että Niemi olisi sittenkin ollut tietoinen viestikoekeskus-jutusta - siis asiasta, jolla ei ollut merkitystä paikallislehden päätoimittajan tuomioon. 

Siten voidaan katsoa osoitetuksi, että - George Orwellia mukaillen - kaikki suomalaiset ovat oikeuden edessä tasa-arvoisia, mutta toiset suomalaiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lukutaito riveiltä ja rivien väleistä
Suomi rikkoo avoimesti oikeusvaltioperiaatetta
Komisario havainnollistaa rikkaiden ja köyhien eriarvoista kohtelua lain edessä

Oikeus osoitti maahanmuuttopolitiikan järjettömyyden

MTV3 kertoi tapauksesta, jossa irakilaismiehiä oli pidetty Suomessa vangittuna pitkän aikaa, koska heitä epäiltiin kotimaassaan tehdyn joukkomurhan osasyyllisiksi. Tutkinnan aikana miehiä vastaan todisti anonyymejä henkilöitä ja miesten omista puheista oli saatu dokumentoitua yksityiskohtia, joissa he kertoivat halukkuudestaan tappaa hiukan eri tavalla Allahiin uskovia.

Näyttö ei kuitenkaan riittänyt ja oikeus totesi yksimielisesti miehet syyttömiksi. Joukkomurhaan osallistumisen sijaan miehet olisivat oman kertomansa mukaan joutuneet suomalaisessa vastaanottokeskuksessa olleiden toisten asukkien uhreiksi, koska nämä olivat siellä käydyn riidan jälkeen esittäneet väitteen heidän osallistumisestaan joukkomurhaan. 

Kaiken lopputuloksena nyt riidellään siitä, kuinka suuret korvaukset meidän veronmaksajien tulisi maksaa irakilaismiehille heidän istuttuaan syyttömänä vankilassa. Miesten - epäilemättä suomalaisjuristien neuvosta esitetty - vaatimus perustuu Anneli Auerin saamiin yli 400 000 euron korvauksiin. 

Nähtäväksi jää, saavatko miehet rahansa vai jäävätkö ne saamatta. Omalta osaltani tämäkin tapaus on kuitenkin selvä osoitus siitä, että nykyisen kaltainen turvapaikkapolitiikka on järjetöntä ja meille suomalaisille haitallista. Tämä siis täysin riippumatta siitä, vastasiko oikeuden joukkomurhapäätös tosiasioita vai ei.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nokkelia ja kyvykkäitä irakilaisia 
Moni ihminen on oikeutettu turvapaikkaan Suomesta?
Nigerialaisnainen sai jäädä lapsensa kanssa Suomeen

Käräjäoikeus ratkaisi Räsäsen tapauksen, mutta Lehtimäen kiirastuli jatkuu

Syyttäjänviraston ristiretkeläiset hävisivät käräjäoikeusessa taistelunsa Päivi Räsäsen (krist) tuomitsemiseksi kiihottamisesta kansanryhmää varten. Asiassa oli oudointa ehkä se, että yksi syyttäjän syytteistä todettiin jopa valhelliseksi - asia, jonka merkitystä ei voi yliarvioida pohdittaessa syyttäjän ammattipätevyyttä. 

Kuten olen jo aiemmin tähdentänyt, tämä farssi käytiin maassa, jossa valtio on oikein erikseen ohjeistanut, että luterilaisen seurakunnan tulee perustaa oppinsa Raamattuun. Tarkalleen ottaen se on todennut, että "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa".

Asiassa ei siis pitäisi olla mitään epäselvää: Räsänen on Suomen lain valossa ollut oikeutettu lainaamaan Raamatun jakeita arvostellessaan kirkon toimintaa, vaikka siitä tulisikin jollekin paha mieli. Siksi on järjetöntä, että valtionsyyttäjä on päättänyt lähteä ruuhkauttamaan oikeuslaitosta entisestään.

Eikä syyttäjän järki näytä palanneen edes käräjäoikeuden opastamana, vaan hän aikoo viedä tapauksen korkeampiin oikeusasteisiin. Näin siitä huolimatta, että nyt kuullussa ratkaisussa todettiin, etteivät Räsäsen esittämät mielipiteet ole olleet vihapuhetta, eikä hänellä ole ollut tarkoitus solvata homoseksuaaleja.  

* * *

Eilen saatiin hiukan lisävaloa myös Mika Lehtimäen tapaukseen. Sehän johti lopulta hänen itse pyytämäänsä eroon olympiakomiteasta, mikä ei kuitenkaan riittänyt miehisen veren makuun päässyttä Yleisradion toimitusta, vaan se jatkoi hänen kiirastultaan jatkamalla asian pöyhimistä väittämällä, että tapaukseen on liittynyt myös Lehtimäen aiemmin kiistämää fyysistä kontaktia.

Tämän Lehtimäki kuitenkin kiisti asianajajansa välityksellä uudemman kerran ja väitti edelleen, että kyse on ollut vain liian kaverillisista tekstiviesteistä öiseen aikaan. On siis syntynyt tilanne, jossa on sana sanaa vastaan - eli Ylen lähteen väite Lehtimäen omaa väitettä vastaan. 

Tapaus on nyt lähtenyt myös paisumaan, koska Olympiakomitean puheenjohtajan Jan Vapaavuoren (kok) epäillään hyssytelleen Lehtimäen tekoja ja häntä vaaditaan siksi eroamaan. Sitä hän ei kuitenkaan aio tehdä. 

Nähtäväksi siis jää, jääkö asia tähän, vai jatkaako se paisumistaan kuin pullataikina. Veripaltun ystäville jää tässä tilanteessa kuitenkin ainoaksi mahdollisuudeksi vain seurata vesi kielellä, kuinka paljon verta vielä roiskuu ennen kuin tapaus on loppuun taputeltu. 

Tosiasia kuitenkin on, että Mika Lehtimäen olisi kannattanut ymmärtää nykyajan feministinen henki ja jättää yölliset viestinsä lähettämättä - puhumattakaan siitä, jos hän on syyllistynyt Ylen väittämiin lähentelyihin. Tässä vaiheessa hänellä on joka tapauksessa vain huonoja vaihtoehtoja: maine on pilalla riippumatta siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut, eikä asiaa saa enää millään keinoin kokonaan korjatuksi. 

  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raija Toiviaisen ristiretki ajoi karille - ja eläkeikäkin lähestyy
Miten uskonnonvapaudesta voitaisiin luopua?
#Metoo-henkiset haistoivat Mika Lehtimäen veren

Baltzarin vapauttava tuomio ei puhdista demareita

Romani, kulttuurineuvos ja kirjailija Veijo Baltzar (sd) on saanut käräjäoikeudelta vapauttavan tuomion syytteestä, jonka mukaan hän olisi syyllistynyt mm. törkeään ihmiskauppaan. Päätöstä perusteltiin sillä, että "asiassa on jäänyt näyttämättä, että Baltzarin tarkoituksena on ollut saattaa asianomistajat pakkotyöhön, seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi taikka muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin".

Syyttäjä oli kuitenkin äärimmäisen tyytymätön oikeuden ratkaisuun. Siksi on odotettavissa, että tapausta puidaan vielä ainakin hovioikeudessa. 

Itse asiassa syyttäjän kommentit olivat varsin poikkeukselliset korkeasti koulutetun lakimiehen suusta kuulluksi. Hänen mukaansa "lehteen ei voi laittaa kirosanoja". 

Lisäksi hän mainitsi, että "näyttää siltä, että käräjäoikeus on aika monessa kohtaa arvioinut väärin esitettyä näyttöä ja sen luotettavuutta. Tässä on ollut sana vastaan sana -tilanne. Yksi sanoo toista ja viisikymmentä muuta sanoo toista." Ja jatkoi epäuskoisena, että "sitten on todettu, että jää järkevä epäilys syyllisyydestä."

Tämä lienee tulkittava siten, että syyttäjä on varma käräjäoikeuden ratkaisun virheellisyydestä. Tosiasia kuitenkin on, ettei hän onnistunut vakuuttamaan oikeuttaa Baltzarin syyllisyydestä. Ja koska näin on, ei oikeutta istuneella tuomarilla ollut muuta mahdollisuutta kuin antaa vapauttava tuomio. 

Itse kukin voi tietenkin ajatella tapauksesta mitä haluaa, mutta toistaiseksi Baltzar on virallisesti syytön ja siihen meidän on tyytyminen, elleivät korkeammat oikeusasteen päätä toisin. Ennakoin itse tätä vaihtoehtoa jo epäilyjen noustua julkisuuteen myös siltä kantilta, että miltä nyt vapauttavan tuomion saaneen romanin poliittiseksi kodiksi asettuneen pääministeripuolueemme toiminta näyttää tapauksen valossa. 

Niinpä päätän tämän aamun kirjoitukseni kopioimalla tuon huomioni myös tähän.

"Toistaiseksi Baltzar on kuitenkin virallisesti syytön törkeään ihmiskauppaan, sillä syylliseksi hän muuttuu vasta, mikäli oikeus näin toteaa. Siitä huolimatta on selvää, että nyt käynnissä oleva prosessi vahvistaa SDP:n asemaa täysin kritiikittä etnisiin vähemmistöihin suhtautuvana puolueena.

Kysymys tietenkin kuuluu, että ulottuuko tämä sinisilmäisyys myös valtakunnan huipulle nyt, kun maan pääministeri sattuu olemaan demari ja puheena olevan puolueen puheenjohtaja?"

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Johtiko poliittinen korrektius tyttöjen hyväksikäytöön?
SDP vahvisti asemaansa
Sinisilmäinen pääministeripuolue

Eikö kiihottamis­pykälän tarkoituksena ole suojata ilmaston­muutoksen kieltäjiä eikä natseja?

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen linjasi eilen, ettei kiihottamis­pykälän tarkoituksena ole suojata ilmaston­muutoksen kieltäjiä eikä natseja. Niiden sijaan suojaa on tarkoitus antaa tyypillisesti vain sellaisille ryhmille, jotka voidaan määritellä syntyperäisten tai muuten tahdosta riippumattomien ominaisuuksien perusteella.

Siten näiden kollektiivisella tappamisella uhkaaminen on hänen mukaansa laillista, eikä vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtajana toiminutta Misha Dellingeriä vastaan nosteta syytettä. Tämä tuntui kuitenkin olevan toista mieltä ja kielsi kirjoittaneensa sellaiseen yllyttäneet viestinsä omalle Twitter-tililleen - kuitenkaan kertomatta kuka ne sitten on sinne naputellut. 

Valtakunnansyyttäjän näkemys on peräti mielenkiintoinen sitä vastaan, että Toiviainen on aiemmin nähnyt oikeutetuksi syytteen nostamisen Raamatun siteeraamisesta samaisen kiihottamispykälän perusteella. On siis syytä kerrata, mitä tuossa pykälässä sanotaan.

Tarkalleen ottaen laissa todetaan, että "joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." 

Pyydän arvoisaa lukijaani huomaamaan laissa olevat sanat "uhataan" ja "vakaumuksen". Siten Toiviaisen perustelu on eksplisiittisesti eli tarkalleen ottaen vastoin lain kirjainta Misha Dillingerin kohdalla. Ja kyllä se lienee yhtä selvästi myös vastoin lain henkeä, jonka tarkoituksena on suojata kaikkia ihmisiä uhkauksia vastaan. 

Raija Toiviaisen nyt ja aiemmin nähdyn toiminnan perusteella on hämmästyttävää, että hänet on aikanaan asetettu korkeaan virkaansa. Ja vielä hämmästyttävämpää on se, ettei häntä ole poistettu siitä ilmeisen pätemättömyyden ja jopa viran väärinkäytön perusteella. Tai - sallikaa epäilyni - ilmeiseltä näyttävän henkisen suorituskyvyn varhaisen heikkenemisen takia.

Onni tässä onnettomuudessa on se, että Toiviainen on syntynyt vuonna 1954, joten hän on jo selkeästi eläkeiässä, eikä voi jatkaa valtakunnansyyttäjän virassa enää kovin kauaa. Toivon mukaan Suomi saa hänen jälkeensä valtakunnansyyttäjän, joka kunnioittaa sekä Suomen lakia että toimii puolueettomasti ja rehellisesti ilman ilmeisiä poliittisia päämääriä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten uskonnonvapaudesta voitaisiin luopua?
Raija Toiviaisen ristiretki ajoi karille - ja eläkeikäkin lähestyy
Amerikkalaisprofessorit vaativat näpäytystä Suomen valtakunnansyyttäjälle

Miten uskonnonvapaudesta voitaisiin luopua?

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen jopa keksittyjä perusteluja sisältänyt ristiretki veteraanipoliitikko Päivi Räsästä (krist) vastaan on saamassa uuden vaiheen sen jälkeen, kun Turun arkkihiippakunnan naispuolinen piispa oli kirjoittanut aiheesta valtakunnansyyttäjän kantaa myötäilevän kolumnin. 

Tämän aamun Helsingin sanomissa nimittäin kaksi pohjalaista pastoria kyseli mielipidekirjoituksessaan sitä, kuinka Raamattua saa tulkita. Ja muistuttavat, että "kristilliset kirkkokunnat ovat kautta aikojen nähneet Raamatun olevan ennen kaikkea Jumalan sanaa. Yksittäinen jae tulkitaan suhteessa Raamatun kokonaisuuteen. Pyrkimys on toimia Raamatun ohjeiden mukaan – myös eettisten ja moraalisten."

He kiinnittävät - aivan oikein - huomiota siihen, että Räsäsen valtakunnansyyttäjän hampaisiin joutuneet kirjoitukset ovat yhdenmukaisia laajalti kristittyjen parissa omaksutun raamatuntulkinnan kanssa. Ja että "Suomessa ja maailmalla on lukuisa määrä kristittyjä ja kristillisiä kirkkokuntia, jotka tulkitsevat Raamattua samansuuntaisesti kuin Räsänen. Tämänkaltainen tulkintatraditio on vuosituhansia vanha."

Lisäksi kirjoittajat muistuttavat, että kristilliset kirkkokunnat ovat kautta aikojen nähneet Raamatun olevan ennen kaikkea Jumalan sanaa. Siten kolumnin kirjoittaneen piispan näkökulma on heidän maailmankuvassaan todennäköisesti jopa harhaoppinen todetessaan, että se olisi vain "vivahteikas ja kertomus­perinteeltään rikas kirjakokoelma." Ja "samalla... kristittyjen pyhä kirja."

Kahden pastorin mielipidekirjoituksen luettuani vakuutuin siitä, että Räsäsen tapaus on sekä sananvapaus, mutta ennen muuta uskonnonvapauskysymys. Ja uskonnonvapaudesta perustuslakimme puolestaan sanoo yksiselitteisesti, että "jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

Vaikka itselläni ei ole pienintäkään uskoa yliluonnollisiin olioihin, pidän kuitenkin tärkeänä lainsäädäntömme noudattamista. Ja siinä suhteessa yksi avainpelureista on valtakunnansyyttäjä, jonka tulisi tuntea tuo lainsäädäntö kuin omat taskunsa - ja toimia sen ohjaamana. Näin myös uskonnonvapauskysymyksissä.

Jos maastamme kuitenkin halutaan poistaa uskonnonvapaus, sen ei tule tapahtua oikeusteitse vaan lainsäätämisjärjestyksessä. Uskonnonvapauden osalta se tarkoittaa perustuslain säätämisjärjestystä. Siitä puolestaan vastaa Suomen eduskunta, eikä valtakunnansyyttäjällä ole siinä asiassa päätösvaltaa. Ei myöskään kirkkojen piispoilla tai edes oikeusistuimilla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raija Toiviaisen ristiretki ajoi karille - ja eläkeikäkin lähestyy
Amerikkalaisprofessorit vaativat näpäytystä Suomen valtakunnansyyttäjälle
Valtakunnansyyttäjä Toiviaisen kyvyt eivät riitä

Raija Toiviaisen ristiretki ajoi karille - ja eläkeikäkin lähestyy

Ihminen ei mielestäni ole kovin fiksu, mikäli hän tuntee vetoa Saksassa 1930- ja 1940-luvulla valtaa pitäneisiin natseihin. Mutta kuten tiedämme, eivät kaikki ihmiset ole fiksuja, ja myös Suomesta löytyy ihmisiä, jotka haluavat tuoda esille mieltymyksensä natsien ajatuksiin kantamalla heidän aikanaan käyttämiänsä tunnuksia. 

Näin tapahtui myös itsenäisyyspäivänä 2018, minkä seurauksena todellisuudentajunsa menettänyt Suomen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen päätti nostaa oikeusprosessin lippuja kantaneita vastaan. Syytteen perusteena oli kiihottaminen kansanryhmää vastaan. 

Helsingin käräjäoikeus antoi eilen lipunkannosta vapauttavan tuomion, sillä sen - ja normaalin arkijärjen - mukaan pelkkä lippujen kantaminen ei uhkaa yhtäkään kansanryhmää. Lisäksi on syytä huomata, ettei hakaristilipun käyttämistä ole Suomessa kielletty, toisin kuin joissain muissa maissa, joten sen esitteleminen kuuluu vastenmielisyydestään huolimatta laillisen sanavapauden piiriin. 

Ylen mukaan valtakunnansyyttäjä haluaa tässä vaiheessa tutustua oikeuden argumentteihin ja tekee vasta sen jälkeen päätöksen siitä, haluaako hän rasittaa korkeampia oikeuksia tällä asialla. Iltalehden uutisessa puolestaan kerrotaan hänen vievän asian varmasti hoviin.  

Sananvapauden kannalta selvän asian vieminen hovioikeuteen olisi luonnollisesti kestämätöntä - kuten oli jo nyt nähty farssi. Se saattaisi myös johtaa natsiaatteen kannattajien uhriutumiseen ja sitä kautta heidän kannatuksensa nousuun vähemmän fiksujen joukossa. Mutta tätä valtakunnansyyttäjä ei näytä ymmärtävän.

Tässä yhteydessä on syytä huomata, että valtakunnansyyttäjän toiminta tässä tapauksessa oli typeryydestään huolimatta johdonmukainen suhteessa hänen muuhun poliittisesti motivoituneeseen toimintaansa. Keskenhän on edelleen hänen kansainvälistäkin huomiota saanut ajojahtinsa kristillisten Päivi Räsästä vastaan ja muistamme myös hänen hyökkäyksensä kansanedustaja Juha Mäenpäätä (ps) vastaan.

Toiviainen on syntynyt vuonna 1954. Siten hän täyttää tänä vuonna 67 vuotta. Tämä tarkoittaa, että valtakunnansyyttäjän eläkeikä lähestyy vääjäämättä. Hänen poistumisensa on viranhoidossa nähdyn perusteella sinänsä hyvä uutinen ja saattaa tervehdyttää syyttäjälaitoksen hänen aikanaan pahasti politisoitunutta toimintaa. 

Syyttäjälaitoksen ja koko suomalaisen oikeuskäytännön legitimiteetin kannalta olisikin tärkeää, että seuraava valtakunnansyyttäjä olisi poliittisesti neutraali ja ymmärtäisi perustaa toimintansa lainsäädäntöön maailmankatsomuksellisten seikkojen sijaan. Uskon, että myös nimitysasiassa päättäjänä toimiva tasavallan presidentti ymmärtää tämän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Amerikkalaisprofessorit vaativat näpäytystä Suomen valtakunnansyyttäjälle
Toiviaisen ristiretken jälkinäytös ja johtopäätökset
Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

Amerikkalaisprofessorit vaativat näpäytystä Suomen valtakunnansyyttäjälle

Suomen uutiset kertoi, että amerikkalaiset professorit ovat pyytäneet maan hallintoa asettamaan taloudellisia pakotteita valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiselle, koska tämä on loukannut Päivi Räsäsen (krist) oikeuksia. Kirjeessä todetaan Raija Toiviaisen rikkovan muun muassa YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artiklaa 18, jossa todetaan kaikille ihmisille kuuluva ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus. 

En tiedä onko esityksellä minkäänlaisia läpimenon mahdollisuuksia. Minun nähdäkseni olisi kuitenkin suomalaisen oikeudenkäytön kannalta tervehdyttävää, mikäli Toiviainen saisi USA:n hallinnolta professorien esittämän näpäytyksen. Onhan hän selkeästi lähtenyt vainoamaan Räsästä tämän perinteisen kristinuskon ja Raamatun mukaisen näkemyksen takia. 

Enkä toivo tätä siksi, että millään tavalla jakaisin Räsäsen näkemyksiä. Päinvastoin, en pidä jumalien olemassaoloa mitenkään todennäköisenä, enkä etenkään näe minkäänlaisia perusteita sille, että Raamatun kaltainen sekava kirja olisi Jumalan sanaa tai että se sisältäisi tähän päivään sopivia käsityksiä ihmisten seksuaalisuudesta.

Sen sijaan pidän sananvapautta yhtenä tärkeimmistä kelvollisen yhteiskunnan edellytyksistä. Ja siksi myös sellaisia näkemyksiä, joita en itse kannata, on voitava sanoa ääneen elleivät ne sisällä suoranaista yllytystä ihmisiä tai kansanryhmiä vastaan. 

Räsäsen julki tulleet kommentit eivät sellaista sisällä, eikä valtakunnansyyttäjällä siksi ole perusteita ajojahdilleen. Eikä myöskään suomalaisella medialla näy olevan sen vertaa tarvetta sananvapauden puolustamiseen, että se olisi selkein sanoin kertonut Toiviaiselle, miksi tämän toiminta on sanan- ja uskonnonvapauden vastaisuutta.

Niinpä näyttää siltä, että tässä tilanteessa suomalainen yhteiskunta tarvitsee ulkopuolista puuttumista sanan- ja uskonnonvapauden turvaamiseksi yhteiskunnassamme. Ja siksi amerikkalaisprofessorien kannanoton läpimenolla Yhdysvaltain hallinnossa olisi tervehdyttävä vaikutus koko suomalaiseen yhteiskuntaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lainsäädäntömme on vajonnut lasten ymmärryskyvyn tasolle
Kuinka poistaa harhainen kultti tuhoamasta yhteiskuntaamme?
Valtakunnansyyttäjä Toiviaisen kyvyt eivät riitä

Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi nosti esille Suomen oikeuslaitoksen riippumattomuuden poliittista vaikuttamista vastaan. Hänen mukaansa pitäisi tehdä selvitys siitä, kestääkö oikeusvaltiomme tilannetta, jossa vahvaa parlamentaarista kannatusta nauttiva maan hallitus hyökkää sen periaatteita vastaan. 

Kuusiniemen pelko saattaa hyvinkin olla todellinen, sillä eduskunta voi yksinkertaisella äänten enemmistöllä vaikuttaa maassamme ylimpien tuomioistuinten koostumukseen esimerkiksi säätämällä eläkeikää tai lisäämällä oikeusneuvosten lukumäärää. Sekä korkeimman oikeuden että korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet eli oikeusneuvokset nimittää tasavallan presidentti, joten poliittisessa vaikuttamiseen tarvitaan myös hänen suostumuksensa. 

Oikeusvaltiolle saattaa siis syntyä vaaratilanne, jos maassamme nousee valtaan vallankumouksellinen hallitus, jota tukee tasavallan presidentti. Tämä tilanne ei liene mahdoton, mutta ei se suomalaisen laillisuutta korostavan demokratiaperinteen valossa ole kovin todennäköinenkään. Hyvä kuitenkin, mikäli maamme oikeusvaltioperiaatteen kestävyys poliittista vaikuttamista vastaan tutkitaan. 

Tämän aamun pääkirjoituksessaan Helsingin sanomat jatkoi Kuusiniemen ehdotuksesta nostaen esille myös lehdistönvapauden. Kirjoituksen mukaan "Suomessa hallitus ja kansanedustajat voivat muuttaa esimerkiksi median ja muun kulttuurin toimintaedellytyksiä. Riippumatonta tiedonvälitystä voi yrittää ohjailla vähemmän riippumattomaksi. Jos esimerkiksi Ylen sisältö ei miellytä vallanpitäjiä, Ylen rahoitus tarjoaa keinon vaikuttaa yhtiöön. Valtaan kriittisesti suhtautuvaa tutkimusta ja taidetta voidaan myös rahalla ohjailla."

HS:n hahmottelema vaikutusmekanismi näyttäisi toimivan erinomaisesti ainakin Ylen suhteen, sillä sieltä ei ole juurikaan kuulunut kritiikkiä nykyistä hallitusta kohtaan, vaikka sen toiminta on ollut monella tavalla epäonnistunutta, jopa yhteiskunnan kannalta vaarallista. En toki epäile, että hallitus olisi suoraan painostanut verorahoitteisen mediamme toimittajia, mutta ehkäpä maassamme sotien jälkeen vuosikymmeniä harjoitettu itsesensuuri on jäänyt itsenäistymistä edeltävän ajan laillisuusperiaatteen tavoin elämään ns. maan tapana.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Ylen toimittajat näyttävät nuolevan hallituksen pers... öh... kirjoittavat hallituksesta myötäsukaisesti turvatakseen yhtiön määrärahojen korkean tason. Tämä on tietenkin inhimillisesti ymmärrettävää, mutta ei Ylelle asetettujen tavoitteiden tai sen toiminnan rahoittavien veronmaksajien edun mukaista. 

HS:n aamun juttu vei ajatukseni takaisin Kuusiniemen ehdotuksesta kertoneeseen alkuperäiseen kirjoitukseen ja kiinnitin huomioni erityisesti siinä esiintyvään professori Kimmo Nuotion virkkeeseen, jonka mukaan "minusta olisi hyvä, että valtakunnansyyttäjän asema olisi erottamista vastaan yhtä turvattu kuin tuomarin. Edellinen valtakunnansyyttäjähän erotettiin virkamieslain nojalla, eikä siihen tarvittu tuomioistuimen määräämää viraltapanoa".

Ottaen huomioon nykyisen valtakunnansyyttäjän ilmiselvästi poliittisesti motivoituneen toiminnan jäin miettimään, että mikä mahtaa Suomessa olla oikeusvaltion suoja siihen, että oikeuslaitos eli varsinaiset tuomioistuimet ryhtyisivät itselähtöisesti toteuttamaan poliittisesti motivoitunutta oikeutta. Eli voiko kansakunta luottaa siihen, etteivät korkeimmat oikeusasteet täyty poliittisesti samanmielisistä oikeusneuvoksista, joilla on valta ja tahto ohjata oikeuslaitoksen ratkaisuja omien poliittisten intressiensä mukaisesti.

Siksi kysyn, että eikö Kuusiniemen toivoman selvityksen lisäksi pitäisi tutkia politiikan ja oikeusvaltion suhdetta myös toisin päin. Eli selvittää kuinka turvassa oikeusvaltiomme on oikeuslaitoksen sisältä nousevaa uhkaa vastaan, jossa oikeuden päätökset tehtäisiin samalla tavoin poliittisin motiivein - eikä lain kirjaimen perusteella - kuin nykyinen valtakunnansyyttäjä näyttää tekevän omia selvityksiään.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Niljakasta ja röyhkeää tanssia oikeusvaltion haudalla
Sanna Marin oikeusvaltiota murtamassa
Valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti