tiistai 23. huhtikuuta 2024

Turvapaikanhakijoiden lennätyksiä Euroopasta Afrikkaan

Iso-Britanniassa on mennyt läpi lakiesitys, jonka seurauksena turvapaikanhakijat voidaan jatkossa viedä Ruandaan odottamaan turvapaikkapäätöstään. Aivan vielä näin ei kuitenkaan tehdä, sillä kuningas Charlesin pitää ensin vahvistaa laki ja sen jälkeen niin sanotut ihmisoikeusaktivistit järjestänevät oikeudenkäyntifarssin, jonka jälkeen asialle on myös oikeuden päätös. 

Jatkossa tulemme siis näkemään turvapaikanhakijoiden joukkolennätyksiä Euroopasta Afrikkaan. Lisäksi brittien uuden lain mukaan mahdollinen turvapaikkakin oikeuttaisi hakijansa jäämään vain Ruandaan - eikä siis värisyttämään britannialaista yhteiskuntaa. 

Tapauksessa erityisen mielenkiintoista on se, että pääministeri Rishi Sunak on suoraan sanonut lain säätämisen tarkoituksena olleen pelotevaikutuksen luominen Britanniaan suuntaaville turvapaikanhakijoille. Toisaalta oppositiossa on epäilty, ettei sillä ole vaikutusta kanaalin yli pyrkivien ihmisten määriin. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka laki tulee vaikuttamaan Englanin kannaalin yli pyrkivien turvapaikanhakijoiden määriin. Eli saavuttaako se tavoitteensa ihmisvirtojen uudelleensuuntaamiseksi vai jatkuuko entinen meno sillä erotuksella, että brittien verovaroja käytetään tulijoiden lähes 6 500 kilometrin lentomatkoihin? 

Kysymys on aiheellinen, sillä Brittien oman parlamentaarisen toimielimen mukaan Ruanda-ohjelma maksaa lähes kaksi miljoonaa puntaa Afrikkaan lähetettävää turvapaikanhakijaa kohden. Mikäli tämä arvio pitää paikkansa, tulee lasku nykyajan kansainvaelluksen torjumisesta olemaan melkoinen. 

Toisaalta on niin, että mikäli elintasopakolaisten virrat todella ohjautuisivat tehdyn päätöksen seurauksena tehokkaasti muualle, säästyisi Lontoon hallinnolta monin verroin enemmän rahaa. Ja ennen kaikkea Britannian asujaimiston muutosprosessi, jota joskus näkee kutsuttavan myös väestönvaihdoksi, hidastuisi aivan oleellisesti nykyisestä. Ja sen seurauksena Britannian väestö säilyisi - pitkälle tulevaisuuteen - pääosin eurooppalaisena.

20 kommenttia:

  1. Taitaa olla Britannian säilyminen edes pääosin eurooppalaisena olla jo toiveajattelua, kuten monen muunkin valtion kohdalla; hyvänä esimerkkinä entinen hyvinvoiva kansankoti Ruotsi. Idealistinen maailmanhalaus on johtanut järkyttävään lopputulokseen. Liekö vihervasemmistolaisten vahva naisten osuus päättävissä elimissä joka maassa ja joka tasolla saanut tämän aikaan? Unelmahöttö on tullut kalliiksi, eikä pelkästään taloudellisessa mielessä. Onko pattitilanteesta enää Suomessakaan ulospääsyä?

    VastaaPoista
  2. Britannian epätoivoinen torjuntataistelu kansainvaellusta vastaan voisi toimia Euroopalle viimeisenä varoitussignaalina, mutta koska eurooppalainen ajattelu on taantumassa sokean individualismin kautta EU-totalitarismiksi, tuskin millään päämäärärationaalisella suunnitelmalla mitään odotettuja seurausvaikutuksia on.

    Liian monet ovat suttuisen alitajuntansa vankeja, ja toiskulttuuria ihannoivat ideologiat ja niiden pohjana oleva viehättämisen- ja miellyttämisetarve sanelevat mitä käytännössä tapahtuu.

    Vanhat kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot pysyisivät pystyssä vain jos falskin moraalirelativismin ja "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" harhaisuus ymmärrettäisiin. Mutta siitä ei nähdäkseni ole mitään vakuuttavia merkkejä.

    VastaaPoista
  3. Blogin mukaan ”Ruanda-ohjelma maksaa lähes kaksi miljoonaa puntaa Afrikkaan lähetettävää turvapaikanhakijaa kohden” brittiviranomaisten laskelman mukaan. Mustassa Afrikassa punnan arvo paikallisena rahana on 10-15-kertainen Britanniaan verrattuna.

    Suomen Perusta-ajatuspaja laski 20-24 vuotiaana Suomeen muuttaneen somalin elinkaarikustannukseksi 951.000 euroa. Itse pääsin 2010 MOT-ohjelmaa varten tekemässäni laskelmassa yli miljoonan euron.

    Punnalla saa 1,16 euroa. Valuuttakurssi ei selitä eroa. Eikä Suomi mitenkään säästele rahoja maahanmuuttajiin käytettäessä.

    Parhaiten tulijavirtaan vaikuttaisi rajojen sulkeminen turvapaikanhakijoilta. Jos heidät kuitenkin päästetään maahan kaiken sosiaaliturvan maksamatta jättäminen vähentäisi tulijoita merkittävästi. Toki siihen pitää sisällyttää välitön palauttaminen kotimaahansa, mikäli tulija elättää itsensä pimeillä töillä ja muulla rikollisuudella.

    VastaaPoista
  4. Olisi pitäny tulla tuon lain jo 15 vuotta aiemmin, ehkä olisi voinut auttaa, nyt tullessaan, tuskin auttaa mitenkään.

    VastaaPoista
  5. Usein tulee mieleeni miten oikeassa E Heathin hallituksen terveysministeri ja II MS:ssa prikaatinkenraaliksi kohonnut Enoc Powel olikaan jo 1960 luvulla varoittaessaan brittejä puheessaan veriset virrat:
    'https://fi.wikipedia.org/wiki/Rivers_of_Blood_-puhe

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti ihmiset äänestävät joukolla EU-vaaleissa 9.6.2024.
    Suomen eduskuntavaaleissa saatiin selkeä muutos parempaan viime vuonna. Samaa toivotaan EU-vaaleista eli

    Äänestä oikein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Äänestä oikein" Tässä maassa on ihan sama ketä, mitä äänestää, kehitys jatkaa samaan suuntaan, suomen tuhoon. Alv nosto oli vain yksi törkeä teko nykyhallitukselta mikä kohdistuu pahiten köyhimpiin, noit samaoja tolloja tekoja on kymmenittäin nykyhallitukselta, yrittäjät lopettaa, maatilat tyhjentyy, maa täyttyy 3 maailman tulijoilla, uusi eu laki jonka persut allekirjoitti tuhoaa tämän maan. Että ketä ja mitä luulet että kannattaa äänestää, minä en äänetä enää koskaan, oli viimeinen kerta.

      Poista
    2. Kunhan hallitus saa karsittua turhat kulut niin kyllä se tästä lutviutuu.

      Poista
  7. PT-media eilen

    Afrikkalaiselle viisi vuotta vankilaa lapsenraiskauksesta Helsingissä

    https://pt-media.org/2024/04/22/afrikkalaiselle-viisi-vuotta-vankilaa-lapsenraiskauksesta-helsingissa/

    Artikkelista poimittua

    Helsingin käräjäoikeus tuomitsi afrikkalaisen miehen kohtuulliseen viiden vuoden vankeuteen 15-vuotiaan tytön raiskauksesta. Rikosnimike oli lapsenraiskaus.

    Teko tapahtui elokuussa 2023, kun 15-vuotias tyttö oli matkalla juhliin. Epäonnekseen hän tapasi reilu kolmikymppisen Ousman Ceesayn, jolla oli ovelat mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvakit opettivat nuoret luottamaan näihin kulttuurisen värinän tuojiin.

      Poista
    2. Tästä muuten harvoin puhutaan. Kun vanhemmat tai opettajat koulussa selittävät, että kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä ja kaikki ihmiset ihan samanlaisia, kenen on syy, kun nuoret tytöt ja naiset lähtevät pahaa aavistamatta kehitysmaamaahanmuuttajien matkaan ja tulevat raiskatuiksi? Vastauksena tulee korkeintaan vain se, että raiskaavathan ne suomalaisetkin. Onneksi on PS, joka sentään yrittää tehdä ongelmille jotakin, vaikka vihervasemmisto ja RKP neliraajajarruttaa ja pelkästään siitä syystä, että saisi lisää äänestäjiä ja sitä kautta valtaa. Kiitos ei!

      Poista
  8. Pari hyvää videota ja taas voi miettiä miten sairaita muslimit voi olla?
    Sääliksi käy ranskalaisia... ja olympialaiset tulossa...

    PT-media 21.4.2024

    Pariisissa taas suuria afgaanimellakoita

    https://pt-media.org/2024/04/21/pariisissa-taas-suuria-afgaanimellakoita/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Videoista näkyy minkälainen Paskastania maasta muodostuu kun Lähi-idän ja Afrikan rikastuttajat tulevat maahan. On vain ajan kysymys milloin vastaavat tapahtumat alkavat pääkaupunkiseudullla :(

      Poista
    2. En tietenkään toivo mitään levottomuuksia suomeen, niiden ei toivottujen osalta. Mutta välillä tulee mieleen, että jos alkaisivat riehumaan oikein kunnolla, kuten länsinaapurissa tyyliin paikat paskaksi, sekö autot/rakennukset liekkeihin, niin mikä vaikutus sillä olisi?

      Poista
  9. Joku kirjoitti: sos.turvan leikkaukset ei koske " pakolaisia", vaan kela korvaa ne ylimääreisenä toimeentuotukena.

    VastaaPoista
  10. Juristiliitto

    Tarvitsemme puolueettoman selvityksen poliittisen vaikuttamisen rajoista

    https://juristiliitto.fi/blogit/tarvitsemme-puolueettoman-selvityksen-poliittisen-vaikuttamisen-rajoista/

    Tekstistä poimittua

    Juristiliitossa olemme todella vakavin mielin seuranneet viime päivien medianostoja siitä, miten jo asetettujen työryhmien toimeksiantoihin ja jäsenyyksiin on vaikutettu poliittisella ohjauksella (Helsingin Sanomat, MTV). Kehitys on saamassa niin huolestuttavia piirteitä, että se on katkaistava alkuunsa.

    Juristiliitto vaatii puolueetonta selvitystä laillisuusvalvojilta siitä, missä menevät oikeusvaltiossa poliittisen vaikuttamisen rajat. Selvitys tulee käynnistää välittömästi ja tutkia kaikki ministeriöt poliittisen vaikuttamisen asianmukaisuuden osalta.
    jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HS tänään

      Oikeus­ministeriön kanslia­päällikkö Pekka Timonen puolustaa ministeri Leena Merta

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010379916.html

      Poista
    2. Juristeilta lähtenyt ihan homma lapasesta. Nimenomaan poliitiko, eikä kukaan muu, määrittävät mitä ja millaisia lakeja ja millä sisällöllä meillä säädetään. Ne työryhmät kirjoittavat sellaiset lait kuin käsketään sillä periaatteella että niiden työryhmien tekemillä lakien sanoituksilla saadaan aikaan se mitä ne poliitikot käskivät lain sisällön olla. Ne asiantuntijat ja muut työryhmäläiset EIVÄT PÄÄTÄ MITÄ SIINÄ LAISSA ON, eivät tippaakaan, vaan he ovat vain työrukkasia sen kirjoittamisessa sellaiseksi kuin hallitus käskee. Miten tämä voi olla demokraattisessa valtiossa mitenkään epäselvää kenellekään?

      Poista
    3. Olisiko DEMLAn lakihenkilöt liikkeellä?

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!