Onko RKP:n nuorten julkilausuma toteuttamiskelpoinen?

Ruotsalaisen kansanpuolueen nuoret haluaisivat, ettei heidän puolueensa menisi enää koskaan Perussuomalaisten kanssa hallitukseen. Tämä on niin mielenkiintoista, että päätin kirjoittaa aamuisen Ahmed-merkintäni lisäsi toisenkin tekstin.

Onhan nimittäin kaikkien suomalaisten tiedossa, että RKP:n olemassaolon oikeutus ja päätarkoitus on ruotsinkielisen väestön etujen – erityisesti toisen kotimaisen kielen – säilyttäminen ikuisesti. Ja siksi puolue on aina joustanut hallitusneuvotteluissa kaikesta muusta, jotta se olisi puolustamassa pääasiaansa maan korkeimmassa toimeenpanevassa elimessä.

* * *

Jos nyt sitten otamme todesta RKP:n nuorten tahdon ja kuvittelemme tilanteen, jossa Kokoomus, Kristillisdemokraatit ja Keskusta olisivat pystyttämässä enemmistöhallitusta Perussuomalaisten kanssa, niin mitä RKP:n pois jäämisestä voisi seurata suomenruotsalaisten tunnetuille eduille – omille kouluille, omalle kielelle, Ahvenanmaan asemalle ja niin edelleen? Tätä voinee jokainen teistä – arvoisat lukijani – pohdiskella aivan rauhassa. 

Ja sen jälkeen kun olette päätyneet  johonkin lopputulemaan, kannattaa käyttää lyhyt hetki – enempää ei tarvita – sen pohtimiseen, että minkä tason järjenjuoksua RKP:n nuorison kannanotto osoittaa. Eli onko se nerokasta, heidän äänestäjäkuntansa kannalta erinomaista tai muuten vain vakavasti otettavaa ja toteuttamiskelpoista? Vai jotain ihan muuta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Suomi on joukosta poissa?
Poliittinen peli
Perussuomalaisten ja RKP:n välinen suhde

Ilmeisen harhaanjohtava johtopäätös

Ilta-Sanomat julkaisi mielipidekyselyn eri hallituspohjien suosiosta kansalaisten parissa. Otsikon mukaan siinä tuli täystyrmäys todennäköisimmälle hallituspohjalle, joka olisi jutun mukaan Kokoomuksen ja SDP:n varaan rakennettu sinipunahallitus. 

Sen sijaan kyselyn ykköseksi kiri punavihreä, kakkoseksi kolmen suuren ja kolmanneksi perusporvarihallitus, jossa olisi mukana myös Keskusta. Nykyisen hallituspohjan suosio oli alhainen.

* * *

Tosiasia kuitenkin on, ettei punavihreä hallitus saa kannatusta käytännössä mistään muualta kuin punavihreän kolmikon – Vasemmistoliiton, Vihreiden ja SDP:n – kannattajilta. Siten siitä tuskin tulee seuraavan hallituksen pohja, koska koko vasemmiston kannatus on Suomessa jäänyt yleensä noin neljänkymmenen prosentin tasolle, eikä siltä pohjalta synny enemmistöhallituksia. 

Näin ollen IS:n jutussa asiantuntijan väite, jonka mukaan "suomalaisilla on selvä suosikki, siitä ei pääse mihinkään, se on punavihreä hallitus" on ilmeisen harhaanjohtava. Siihen en sitten ota kantaa, onko se sitä tarkoituksella vai ainoastaan asiantuntijan ymmärtämättömyyden takia.

* * *

Joka tapauksessa on syytä katsoa ennen kaikkea maamme suosituimman oikeistopuolueen eli Kokoomuksen kannattajien näkemyksiä. Heidän parissaan kaksi vaihtoehtoa menee ohi muiden: perusporvari- ja kolmen suuren hallituspohja. Ensin mainittu on myös Perussuomalaisten suosikki, ja saa kohtuullisesti kannatusta myös Keskustan ja Kristillisdemokraattien kannattajien parissa.

Näin ollen pidän kyselyn perusteella suomalaisten suosikkivaihtoehtona viiden puolueen perusporvarihallitusta, jonka neljä puoluetta saisi juuri nyt karvan verran yli 50 prosentin kannatuksen. Kun siihen lisätään hallitukseen kaikissa tapauksissa himoitseva RKP, on tällä pohjalle selvä enemmistö myös tulevassa eduskunnassa.

* * *

Kansalaisten suosikkivaihtoehto on kuitenkin merkityksetön asia silloin kun puhutaan hallitusten muodostamisesta. Sitä tärkeämpiä ovat johtavia puolueita luotsaavien puheenjohtajien näkemykset. 

Tässä suhteessa perusporvarihallitusta puoltaa se, että sellaiseen osallistuvien puolueiden lienee helpompi sopia ohjelmasta kuin kolmen suuren hallituspohjassa. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä suomalaisessa politiikassa hallituksen muodostamista pääsee yrittämään eniten kannatusta saanut puolue. Ja se tulee mitä todennäköisimmin olemaan oppositiossa kannatustaan kasvattanut SDP.

* * *

Näin ollen hallitusneuvottelut käydään luultavasti nykyisen oppositiopuolueen johdolla, eikä se sulje pois sen enempää kolmen suuren puolueen kuin SDP-Kokoomus-akselin varaan rakennettua sinipunaista kabinettia – tai edes punamultapohjaa. Suomen kannalta tämä tilanne ei ole optimaalinen, sillä SDP:n johdolla hallitusohjelmaan kirjattaisiin epäilemättä paljon kohtia, jotka vesittäisivät nykyisen hallituksen päätöksiä. 

Siksi voisi toivoa, että Kokoomus ja Keskusta ymmärtäisivät tulevissa hallitusneuvotteluissa olla tiukkana ja sitä kautta joko estää SDP-vetoisen hallituksen muodostuminen tai ainakin estämään poliittisen soutaminen ja huopaaminen. Pidän tätä kuitenkin äärimmäisen epätodennäkäisenä erityisesti Keskustan osalta.

* * *

Vaaleihin on vielä puolitoista vuotta ja sinä aikana ehtii tapahtua paljon. Erityisen merkittäviä kysymyksiä tässä suhteessa on kaksi: lähteekö Suomen talous nousuun ja mitä tapahtuu eurooppalaiselle turvallisuustilanteelle. 

Kummassakin tapauksessa negatiiviset uutiset nostavat kolmen suurimman puolueen muodostaman tai jopa – IS:n kyselyssä vain vähän suosiota saaneen – sinipunahallituksen todennäköisyyttä. Toisaalta etenkin talouteen liittyvät positiiviset saattavat nostaa nykyisten päähallituspuolueiden kannatusta merkittävästi – jopa SDP:n ohi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus sai kansalta valtakirjan kasvojen peittämisen kieltämiselle
Hallituksen kannatus lähti nousuun
SDP:llä on huikea kannatus vieraskielisten parissa

Kaatuuko Suomen hallitus palestiinakysymykseen?

Helsingin yliopiston Johanna Vuorelma arvioi, että kysymys Palestiinan tunnustamisesta voisi kaataa Petteri Orpon (kok.) hallituksen, koska Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset vastustavat sitä. Jos näin kävisi, olisi tilanne lievästikin sanottuna täysin absurdi erityisesti jälkimmäisen kannalta.

Perustelen tätä sillä, ettei palestiinalaiskysymyksellä ole juuri minkäänlaista reaalipoliittista merkitystä puolueen kannattajille, joille Suomen aiemmin harjoittama epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka sekä siihen liittyneet lieveilmiöt oli viime eduskuntavaaleissa ylivoimaisesti tärkein syy äänestää Riikka Purraa ja kumppaneita. Tämän seurauksena puolue ajoi hallitusohjelmaan suuren joukon maahanmuuttopolitiikan uudistuksia, joita on myös toteutettu nopeaan tahtiin - eikä tehtävä ole suinkaan vielä suoritettu loppuun. 

Siksi olisin äärimmäisen yllättynyt, jos puolueen johto päättäisi kaataa hallituksen mahdollisen Palestiinan valtion muodollisen - ja sinänsä merkityksettömän - tunnustamisen takia. Sen sijaan pidän hyvinkin mahdollisena - tai ainakin järkevänä - että puolue pyrkisi kytkemään arabivaltion tunnustamisen johonkin muuhun itselleen tärkeään tavoitteeseen.

* * *

Toinen Palestiinan tunnustamista vastustava puolue on Kristillisdemokraatit. Heille tämä asia lienee paljon tärkeämpi kuin Purralle tai hänen puolueelleen, sillä juutalaisvaltion olemassaolo on heille tärkeä identiteettipoliittinen kysymys. 

Tosiasia kuitenkin on, ettei hallitus kaatuisi Kristillisdemokraattien lähtöön, sillä puolue sai viime vaaleissa vain viisi kansanedustajaa, eikä hallituksen pohja ole niin kapea, etteikö sen enemmistö kestäisi heidän lähtöänsä. Mutta toki marginaali pienenisi ja lakiesitysten läpi ajaminen vaikeutuisi jonkin verran. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, esittääkö Orpon hallitus presidentti Stubbille Palestiinan valtion tunnustamista. Yksi tapa sen tekemiseksi ilman, että hallituksessa syntyisi suurta erimielisyyttä, olisi asettaa selkeät ehdot tunnustamisella vähän samaan tapaan kuin Ranska teki. 

Luontevaa olisi esimerkiksi se, että ehdoksi asetettaisiin Hamasin antautuminen, aseista luopuminen, Israelin valtion yksiselitteinen tunnustaminen sekä sen johtohenkilöiden saattaminen kansainvälisen oikeuden eteen Hamasiin liitetyistä terroriteoista. Itse asiassa nämä ehdot eivät olisi pelkästään luontevia, vaan välttämätön edellytys sille, että Pyhälle maalle voisi edes kuvitella syntyvän pysyvää ratkaisua kahden valtion malliin pohjalta. 

Sikäli tällaista ratkaisua voisi pitää myös palestiinalaisia kannustavana - ja mikäli he toteuttaisivat Suomen vaatimukset - myös Israeliin suuntaan painetta luovana toimenpiteenä. Ja lopultakin yhtenä askeleena kohti pysyvää rauhaa laajemminkin Lähi-idässä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa
Pelihimo ja takapiru
Maahanmuuttopolitiikalla on hintansa, Teemu Keskisarja!

Edistivätkö Saksan vaalit Ukrainan sodan jälkeen uhkaavaa pohjoista erikoisoperaatiota?

Saksan vaalit päättyivät odotetulla tavalla. Suurimmaksi puolueeksi nousi Kristillisdemokraatit (28,6 %) ja Vaihtoehto Saksalle puolueesta (20,8 %) tuli maan toiseksi suurin poliittinen voima. Sosiaalidemokraatit (16,4 %) puolestaan saavuttivat historiansa heikoimman vaalituloksen ja Vihreiden (11,6 %) kannatus supistui - mahdollisesti kannatustaan nostaneen Vasemmistopuolueen (8,8 %) hyväksi.

Jos vaalit olisi pidetty demokraattisessa Suomessa, seuraisi vaalituloksesta puhdas kahden puolueen hallitus, jonka ohjelman ytimenä olisivat markkinatalouden edistäminen ja maahanmuuttopolitiikan tervehdyttäminen. Onhan kansan tahdonilmaisu tuloksen perusteella varsin selkeä.

* * *

Saksan tapauksessa näin ei kuitenkaan ilmeisesti tapahdu - ainakaan aluksi - vaan CDU/CSU:n puheenjohtaja Friedrich Merz on luvannut syrjiä vaalien kakkospuoluetta ja lähteä neuvottelemaan hallituksen muodostamisesta demareiden ja vihreiden kanssa. Nähtäväksi jää, millaisen ohjelman hän pystyy heidän kanssaan sopimaan - tuskin ainakaan maahanmuuttokriittistä eikä varmaankaan edes vapaata markkinataloutta edistävää.

Nähtäväksi siis jää, lunastaako Merz lupauksensa AfD:n syrjimisestä, vai päättääkö hän lopulta sittenkin ryhtyä neuvottelemaan sen kanssa yhteisestä ohjelmasta. Ja jos näin käy, niin mitä se tarkoittaa ulkopoliittisesti eli etenkin suhteessa Venäjään.

Kysyn tätä siksi, että AfD poikkeaa Venäjän-suhteessaan aivan oleellisesti Perussuomalaisista, joiden linja on ollut yksiselitteisesti Putinin sotarikokset tuomitseva. Toisin on ollut AfD:llä, joka on Venäjän suhteen hajautunut, mikä saattaa vaikeuttaa puolueen saamista edellistä - Schozin - hallitusta selvemmin Ukrainaa tukevan merziläisen ulkopolitiikan tueksi. 

* * *

Suomen kannalta olisi joka tapauksessa onnetonta, mikäli Saksaan syntyisi pitkäaikainen hallituskriisi, joka ehkäisisi sen tehokasta toimintaa Ukrainan puolesta tilanteessa, jossa USA:n johto painostaa Zelenskiyn hallitusta solmimaan Venäjälle voitokkaan rauhan. Jos sellainen toteutuisi, syntyisi riski Putinin seikkailupolitiikan jatkumisesta parin vuoden hengähdystauon jälkeen.

Jos näin kävisi, saattaisi Putin kokeilla NATO-maiden keskinäistä solidaarisuutta ryhtymällä erikoisoperaatioon esimerkiksi Baltian maissa. Silloin suuri kysymys olisi se, että kuinka yksiselitteisen tuen hyökkäyksen kohteeksi joutunut valtio saisi liittolaisiltaan. 

Liikuteltaisiinko suuria sotavoimia Atlantin yli? Löytäisivätkö Euroopan suurvallat jostain aseita ja etenkin miehiä puolustamaan erikoisoperaation uhria? Vai jäisikö NATO:n reaktio käytännössä pelkästään Venäjän pohjoisten rajamaiden - Suomi, kaksi muuta Baltian maata ja Puola - varaan?

* * *

Lopuksi haluan edelle kirjoittamien synkkien näkemysten vastakohdaksi huomauttaa, että on olemassa myös positiivinen vaihtoehto. Sen mukaan Merz onnistuu rakentamaan omaa poliittista linjaansa tukevan hallitusohjelman, jonka avulla Saksa ottaa sille kuuluvan johtavan aseman Euroopassa.

Näin Merz voisi johtaa maanosamme - lupaustensa mukaisesti - tervehdyttämään Saksan johdolla taloutensa ja yhdistämään sen ulkopoliittisesti vahvaksi toimijaksi, joka pelkällä olemassaolollaan ehkäisi Putinin tulevat sotaseikkailut. Ja samalla vahvistaisi myös Suomen taloutta ja ulkopoliittista turvallisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaihtoehto Saksalle
EU:n kolme tärkeintä tehtävää
Onko X äärioikeistolainen propagandakanava, kuten Timo Harakka väittää?

Rauha vai ei - kas siinäpä vasta kysymys

Verkkouutiset kertoi, että NATO:n Euroopan joukkojen entinen komentaja James Stavridis arvelee Ukrainan ja Venäjän sodassa päädyttävän USA:n tulevan presidentin Donald Trumpin johdolla ratkaisuun, joka muistuttaa Korean sodan aselepoa. Tuolloin sodan molemmat osapuolet saivat pitää hallussaan olevat alueet, joiden pohjalle muodostuivat sitten Korean tasavallan ja Korean demokraattisen tasavallan - tuttavallisemmin Etelä- ja Pohjois-Korean - valtiot, joiden välille muodostettiin demilitarisoitu vyöhyke. 

Stavridiksen mukaan nyt synnytettävä demilitarisoitu vyöhyke jäisi eurooppalaisten valtioiden sotilaiden vahdittavaksi ja Ukrainalle avautuisi NATO:n jäsenyys. Lisäksi sen kanssa aloitettaisiin neuvottelut Euroopan Unioniin liittymisestä. 

Tällainen loppuratkaisu tuntuu toki mahdolliselta, mutta on huomattava, että Koreassa oli kyse sisällissodasta ja Ukrainassa Venäjän hyökkäyssodasta. Tämä tarkoittaa sitä, että edellä kuvatun ratkaisun toteutuessa Venäjä jäisi Ukrainan sodassa kiistattomasti voittajaksi samalla tavalla kuin Neuvostoliitto jäi talvi- ja jatkosodassa, jolloin Suomi joutui luovuttamaan sille alueitaan. Tämän seurauksena Putinille ja hänen seuraajilleen jäisi käytettäväksi malli siitä, kuinka sotilaallisella voimalla voidaan järjestellä asioita haluttuun suuntaan. 

Tämä voisi puolestaan johtaa saman ratkaisumallin hyödyntämiseen myös jatkossa joko Ukrainassa tai muissa Venäjän rajavaltiossa. Vaara ei ehkä kohdistuisi niinkään Suomeen tai muihin NATO-maihin, mutta esimerkiksi aiemminkin Venäjän uhriksi joutunut Georgia tai Venäjästä viime aikoina etääntynyt Armenia olisivat ilmeisessä vaarassa. 

* * *

Ratkaisun avaimet Ukrainassa ovat joka tapauksessa länsimaiden varassa. Lyhyellä aikavälillä merkittävin asia on Donald Trumpin rooli eli hänen mainostamansa rauhanratkaisun sisältö. Mikäli se ei johda sodan päättymiseen - esimerkiksi Stavridiksen arvelemalla tavalla - nousee EU-maiden Ukrainalle antaman avun sotilaallisen merkitys, koska USA tullee vähentämään omaa aseellista panostustaan joka tapauksessa. 

Tällöin mitataan eurooppalaisten tahdonlujuus, sillä EU:n talouskehitys on ollut viime aikoina heikkoa, minkä seurauksena rahalle olisi muutakin käyttöä. Myös sellaista, joka lisää asioista päättävien poliitikkojen kannatusta enemmän kuin Ukrainan tukeminen.

Tämä koskee varsinkin parhaillaan hallituskriisiä potevaa Saksaa, jossa järjestetään ennemmin tai myöhemmin luottamuslauseäänestys. Jos ja kun Olaf Scholzin hallitus kaatuu siihen, seuraavat parlamenttivaalit, joissa Kristillisdemokraattien ja - Venäjään myötämielisesti suhtautuvan - Vaihtoehto Saksalle puolueen kannatukset noussevat rajusti. 

Epäselvempää kuitenkin on, pystyvätkö ne sopimaan seuraavan hallituksen muodostamisesta, vai etsitäänkö jotain muuta ratkaisua mahdollisesti jopa hyvin pitkään. Molemmissa tapauksissa Saksan kyky toimia Ukrainan tukena tulee olemaan kyseenalainen. Ja hinnan siitä maksavat ennen kaikkea Putinin imperialistisista haaveista kärsivät tavalliset ukrainalaiset.

Kaiken kaikkiaan juuri nyt näyttää siis siltä, että ukrainalaisilla on edessään vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. Ja siten jää nähtäväksi, onnistuvatko he pääsemään edes kohtuulliseen lopputulokseen Venäjän heille järjestämässä tragediassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ukraina värvää 160 000 sotilasta, mutta kääntääkö se sodan kulun?
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
Maahanmuutto ja Ukrainan sota järisyttivät Saksan valtapolitiikkaa

Suomalaisista paljastui järkyttävä totuus

Suomen hallitus on ollut vallassa reilun vuoden ja neljä kuukautta. Tänä aikana se on tehnyt ohjelmansa mukaisesti sellaisia päätöksiä, joita siihen kuuluvat puolueet lupasivat ennen viime eduskuntavaaleja. Eli laki- ja budjettiesityksiä, jotka supistavat julkisia menoja, järkevöittävät suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa ja edistävät suomalaisen liike- ja työelämän toimintaedellytyksiä sekä hillitsevät verotuksen kasvua. 

Samaan aikaan oppositiopuolueet ovat pyrkinyt torjumaan näitä muutoksia tarjoamatta niille kuitenkaan järkeviä vaihtoehtoja - ellei sellaiseksi lasketa Rinteen/Marinin hallitusten aikaiseen vanhaan menoon palaamista. Eli sellaisen politiikan jatkamista, minkä lopputuloksena on Suomen talouden romahtaminen ja huonosti maahamme integroituvien maahanmuuttajien määrän jatkuva kasvaminen. 

Tästä palkaksi hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on - Ylen tuoreen gallupin mukaan - laskenut alemmalle tasolle kuin kertaakaan sitten viime eduskuntavaalien. Eli 43,1 prosenttiin. 

Tällä kertaa eniten - 1,2 prosenttiyksikköä - laski Kokoomuksen kannatus, mutta myös Perussuomalaiset putosivat kokonaisella prosenttiyksiköllä. Sen sijaan sekä RKP:n että Kristillisten kannatus nousi prosenttiyksikön kymmenyksellä. Näin ollen Perussuomalaisten kannatus on laskenut vaaleista peräti 4,4, Kokoomuksen 2,0 prosenttiyksikköä, RKP:n 0,3 ja Kristillisdemokrattien 0,7 prosenttiyksikköä.

Tällä perusteella suomalaisten viesti on varsin selvä. Tässä maassa ihmisten enemmistö haluaa ajaa julkisen talouden entistä velkaisemmaksi, ottaa elätettäväkseen rajattomasti intergoitumishaluttomia kehitysmaalaisia ja vaikeuttaa sekä suurten että pienien yritysten toimintaa maassamme sekä nostaa verotusta entistäkin kovemmaksi. 

Tämä järkyttävä totuus tuli erityisen selväksi sillä, että kaikkia näitä asioita voimakkaasti korostaneen SDP:n kannatus nousi nyt 1,7 prosenttiyksiköllä eli se on kasvanut vaalien jälkeen peräti 4,4 prosenttiyksiköllä. Lisäksi kasvua - joskin lievempää - on ollut myös edelliseen hallitukseen osallistuneiden Keskustan, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannatuksessa. Oppositiopuolueista vain Liike Nytin kannatus on laskenut.

Minusta tämä on - anteeksi vain, hyvät suomalaiset - järkyttävää. Ja siksi toivon, että Petteri Orpon hallitus kestää ne paineet, joita gallupdemokratia niille aiheuttaa, koska juuri nyt opposition ilmeinen vaihtoehto - eli Rinteen/Marinin hallitusten aikaisen menon jatkaminen - olisi lievästi sanottuna karmea etenkin lastemme tulevaisuudelle. 

Aiempia ajatuksia samastaa aihepiirille:

Hallitus toimii ja oppositio räksyttää
Vasemmistolaisia vaalikiemuroita
Panoksena koko Euroopan tulevaisuus

Nuoriso vaatii Yleisradiolta vastuullisuutta

Kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien nuorisojärjestöt ovat laatineet kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan että "Yleisradio osallistuu tiukempiin taloudellisiin sopeutustoimiin ja sen lakisääteiset tehtävät rajataan tarkemmin vastaamaan kansalaisten tahtoa ja yhteiskunnan tarpeita. Ylen on osoitettava vastuullisuutta verovarojen käytössä ja sopeuduttava julkisen talouden realiteetteihin kuten muidenkin julkisten toimijoiden. On myös varmistettava, ettei Yle-veroa koroteta sopeutustoimien seurauksena, vaan Yle ohjataan tarkkarajaisemmilla tehtävillä ja tiukemmalla rahoituksella keskittymään vain tärkeimpiin ydintehtäviinsä: tiedonvälitykseen, ajankohtaisohjelmiin, kansalliskulttuurin tukemiseen ja kriisiajan viestintään."

Kansalaisaloite sai heti ensimmäisenä päivänä yli 10 000 allekirjoittajaa, joten on hyvinkin mahdollista, että se saavuttaa eduskuntakäsittelyyn pääsyn vaatiman 50 000 allekirjoituksen rajan hyvinkin nopeasti. Ja johtaa sitä kautta Ylen toiminnan tarkasteluun lainsäätäjien parissa. 

Yleisradio katsoi asiaa pohdittuaan lopulta eilen iltapäivällä kello 15 aikaan tarpeelliseksi julkaista lyhyen jutun kansalaisaloitteesta. Artikkeli oli lyhyt ja lakoninen, eikä maininnut sanallakaan siitä, että aloite oli päivän mittaan kerännyt poikkeuksellisen paljon allekirjoituksia. 

Sen sijaan Ilta-Sanomat kirjoitti aiheesta pitkähkön artikkelin, jossa haastateltiin muun muassa Yleä kritisoinutta kansanedustaja Jani Mäkelää (ps), joka suositteli kansalaisaloitteen allekirjoittamista. Siinäkään ei silti mainittu nimien nopeaa kertymistä. Tätä kirjoitettaessa allekirjoittajia on 13 464.

Itse kukin voi tietenkin miettiä, mistä syystä allekirjoittajia kertyy niin nopeasti. Itse uskon syyksi sen, että Yleisradio on jo pitkään harjoittanut ohjelmapolitiikkaa, jonka sisällön tarkoituksena on ilmiselvästi laitavasemmistolaisen ajatusmaailman istuttaminen suomalaiseen yhteiskuntaan (esimerkki) - vaikka sitten pakolla, ellei muuten. Eikä se vastaa yhtiötä erillisellä verolla rahoittavan kansan suuren enemmistön näkemyksiä tai tahtoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Merja Ylä-Anttila käyttäytyy kuin uhmaikäinen lapsi ja on siksi erotettava
Yleisradio ja feministinen dramaturgi
Onko Suomi punavihreä demokratia?

Porvarihallitusta pukkaa

Eilisen päivänä jälkeen näyttää siltä, että Suomeen saadaan tuleviksi vuosiksi Kokoomuksen ja Perussuomalaisten varaan rakennettu porvarihallitus. Toki se vaatii vielä monista asioista sopimista - sellainen on erityisesti maahanmuuttopolitiikka - mutta isänmaan etu vaatii nyt joustavuutta kaikilta vastuullisilta osapuolilta. 

Helsingin sanomat yritti vielä aamun pääkirjoituksessaan lyödä kiilaa tulevien hallituspuolueiden väliin ja ajaa demareita vallan kahvaan arvelemalla, että Kokoomusta arveluttaisi soinilaisten perussuomalaisten eli Sinisen tulevaisuuden fiaskoksi muuttunut hallituskausi. Ikään kuin pääkirjoitustoimittaja ei tietäisi nykyisen Perussuomalaisten olevan aivan eri puolue - vaatihan sen ydin jo vuonna 2017 hallitusohjelman noudattamista, mikä ei silloiselle pääministerille kuitenkaan kelvannut. 

Maahanmuuttopolitiikankin osalta erot puolueiden välillä ovat lopulta pieniä. Tämän osoitti Antti Häkkäsen (kok) eilinen kannanotto, jossa hän totesi, että "Kokoomuskin on esittänyt matkan varrella tiettyjä maahanmuuton kontrollitoimenpiteitä ihan järkevistäkin syistä. Ne voivat olla harkinnassa. Mitä ne tosiasiassa voivat olla, on sitten neuvottelukysymys".

Jotain viitettä Kokoomuksen neuvotteluhalukkuudesta antoi myös se, että Häkkänen korosti Suomen tarvitsevan ihmisiä, jotka tulevat tekemään töitä reiluilla pelisäännöillä, noudattavat lakeja ja käyttäytyvät kunnolla. Tässä ei liene suurempaa eroa perussuomalaisten linjaan, vaikka heidän listallaan onkin ensisijaisena toiveena saada työperäisiä maahanmuuttajia EU:n sisältä - se ei kuitenkaan liene realismia niin kauan, kuin meillä verotetaan kaikki tavalliset palkansaajat köyhiksi. 

Huolimatta nähtävästi varsin pitkälle edenneestä yksimielisyydestä Kokoomuksen ja Perussuomalaisten välillä, tarvitaan porvarihallituksen syntymiseen vielä Kristillisdemokraatit - jotka kyllä ottavat vastaan tarjotut ministerinpaikat - ja RKP.  Nähtäväksi jää, minkä hinnan Anna-Maja Henriksson (ruots) kumppaneineen vielä vaatii - mutta on hyvä huomata, että heille tärkein eli ruotsinkielen asema on jo turvattu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kolmen suuren hallitus?
Kommentteja Petteri Orpon listaan
Välimeren tilanne edellyttää kansan tahdon noudattamista

Kohti valoisampaa tulevaisuutta

Sanna Marinin (sd) kauhukabinetti ei kaatunut turpeeseen eikä edes EU:n elvytyspakettiin. Sen sijaan se näyttäisi tähtäävään entistä tiukemmin sellaisen sosialistisen Suomen rakentamiseen, jossa - Harry Harkimon (liik) sanoin - tavoitteena on pakottaa "kaikki töihin valtiolle ja kunnille! Sitä harjoitusta yritettiin Neuvostoliitossa tunnetuin seurauksin". 

Hallituksen kaatuminen tänä vuonna näyttää kuitenkin juuri nyt epätodennäköiseltä jopa siinä tapauksessa, että Keskustan kannatus romahtaisi kesäkuun vaaleissa alle kymmeneen prosenttiin. Onhan pönkäpuolue juuri vaihtamassa uutta ketjua ministeriautojen takapenkille, eikä sen intresseissä todellakaan ole muutaman viikon ajelu, vaan parin vuoden mittainen autoilu, kun se on vielä mahdollista katoavan kansanliikkeen riveistä.

Tästä huolimatta meille on nyt tarjottu arvokasta tietoa - toivottavasti - tulevan hallituksen linjauksista. Tarkoitan Petteri Orpon (kok) kannanottoa siitä, millä ehdoilla hänen puolueensa olisi valmis samaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa: se on nykyisen EU-myönteisen politiikan jatkuminen ja eurossa pysyminen.

Elleivät vaatimukset tästä lisäänny, on helppo nähdä opposition keskustaoikeistopuolueiden löytävän helposti toisensa. Orpo saisi pitää EU-politiikkansa ja vastaavasti Perussuomalaiset voisi linjata Suomen maahanmuuttopolitiikan mieleisekseen. Talouden peruslinjastahan puolueet ovat varsin yksimielisiä enkä näe ylipääsemättömiä eroja myöskään puolustus-, sosiaali- ja terveys- tai ympäristöpolitiikassa. 

Jos ja kun tälle linjalle lähdetään, en usko Kristillisdemokraateilla tai Liike Nytilläkään olevan vaikeuksia liittyä joukkoon. Sen sijaan RKP tai vihervasemmisto tuskin lähtevät missään tilanteessa samaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa. 

Keskusta on sitten oma kysymyksensä, mutta todennäköistä lienee, ettei puolueessa ole vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen hallitusintoa etenkään, jos kannatus on edelleen laskenut. 

Oleellista tässä kaikessa on kaksi asiaa. Ensimmäinen on sen taloudellisen kraaterin syvyys, johon Marinin kauhukabinetti onnistuu meidät kaivamaan. Ja toinen on vuoden 2023 vaalitulos.

Nykyisinhän Perussuomalaisilla, Kokoomuksella, Kristillisdemokraateilla ja Liike Nytillä on eduskunnassa yhteensä vain 83 edustajaa (tai 82, jos huomioimme Turtiaisen). Siten puolueiden kannatuksen pitäisi nousta aivan oleellisesti edellisistä vaaleista, jotta Suomen suunta saataisiin jälleen käännetyksi kohti valoisampaa tulevaisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Markkinatalouden kannattajat eivät ole arvoliberaaleja
Ennakoivatko puolueiden maahanmuutto-ohjelmat tulevaa hallituspohjaa
Petteri Orpo: kannattaisi katsoa peiliin

Elvytyskysymys eduskunnassa

Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit ja Nyt-liike ovat tehneet hallitukselle välikysymyksen Suomen osallistumisesta EU:n elpymispakettiin. Toinen suurista oppositiopuolueista eli Kokoomus jättäytyi kysymyksen ulkopuolelle. 

Välikysymys on luettavissa täällä. Tai itse asiassa välikysymysrypäs, joka kuuluu seuraavasti.

1. Miksi Suomi hyväksyy, että EU saa rikkoa perussopimuksiaan muodostamalla niistä uuden oikeudellisen tulkinnan?

2. Miksi Suomi on hyväksynyt paketin, jossa Suomi on nettomaksajan roolissa ja maksaa paketista enemmän kuin saa takaisin?

3. Miksi hallitus jakaa ensin rahat kestävän kasvun ohjelmallaan ja vasta sen jälkeen pohtii, miten omien varojen esityksellä kerättäisiin rahat ohjelmaan?

4. Miksi hallitus ei ole muodostanut selkeää kantaa EU:n taloudellisen liittovaltion synnyttämiseen ja ilmaissut, mihin asti Suomi on valmis venymään yhteisvastuiden ja tulonsiirtojen tiellä?

5. Aikooko hallitus tehdä kattavan selvityksen EU:n elpymispaketin vaikutuksista Suomeen?

6. Miksi hallitus sivuuttaa taloustutkijoiden ja asiantuntijoiden esittämän kritiikin ja eikö hallitus luota suomalaisten asiantuntijoiden näkemyksiin?

7. Mihin hallitus perustaa näkemyksensä, jonka mukaan hallitus väittää paketin olevan vain kertaluontoinen, elvytysrahaa ei jaeta suoraan koronapandemian talousvaikutusten perusteella, vaan jakoperusteissa painotetaan jäsenmaiden taloustilannetta jo ennen koronakriisiä?

8. Miksi hallitus silti väittää, että elvytyspaketti on tarkoitettu ainoastaan koronasta aiheutuneisiin vahinkoihin?

9. Onko hallituksen linja, että EU:ta tai euroaluetta on hyväksyttävää muuttaa kohti taloudellista liittovaltiota, jossa Suomen rooli on toimia muiden maiden velkojen takaajana ja tulonsiirtojen maksajana, ja aiemmin moni poliitikko on kertonut, että mikäli EU olisi muuttumassa taloudelliseksi liittovaltioksi, Suomen osallistumisesta siihen pitäisi järjestää kansanäänestys. 

10. Jos nyt ei hallituksen mielestä ole kansanäänestyksen paikka, koska se sitten olisi?"

Mielenkiintoista kyllä, en löytänyt yhdestäkään suomalaisesta valtamediasta tätä kysymyslistaa sellaisenaan. Lieneekö se sitten tarkoituksellista vai ainoastaan tilan säästämisestä, mutta minun mielestäni olisi ollut kohtuullista, että kansa olisi saanut nähtäväkseen sen, mistä tarkkaan ottaen on kysymys.

Joka tapauksessa arvaan, ettei hallitus tule varsinaisesti vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, vaan toteaa vain yleisluontoisesti, että asiantuntijanäkemyksiä on moneen suuntaan ja että EU:n elpymispaketti on hyväksi EU:lle ja sen talouskasvulle, eikä sen tarkoituksena ole viedä Unionia kohti liittovaltiota. Toivon kuitenkin, että hallitus antaisi yksityiskohtaiset vastaukset erityisesti listan kysymyksiin 3, 4, 9 ja 10. Ja että ne tuotaisiin kansan tietoon näkyvästi myös valtamediassa. 

Palatakseni vielä Kokoomuksen poisjääntiin opposition välikysymyksestä, olisi mielenkiintoista tietää, johtuiko se puolueen yleisfederalistisesta linjasta, vai pelin politiikasta. Jälkimmäisellä tarkoitan tien rakentamista kohti seuraavien eduskuntavaalien jälkeistä hallitusta, joka rakennettaisiin sinipunapohjalle siten, että Perussuomalaiset jätettäisiin oppositioon vaalituloksesta riippumatta.

Niin tai näin, välikysymys on suomalaisen politiikan keskeinen elementti. Ja siksi tulee olemaan mielenkiintoista, miten hallitus vastaa kysymyksiin ja syntyykö sen riveihin loppuäänestyksessä rakoilua. Vaikka toki on myönnettävä, että välikysymyskeskustelu on suurelta osin pelkkää poliittista viihdettä, koska enemmistöhallituksilla ei ole tapana kaatua oppositioiden hyökkäilyihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n jakopolitiikka vs. suomalainen oikeusvaltio
Sanna Marin oikeusvaltiota murtamassa
Kansanäänestus Portugalista

Hallitus haluaa naisten juoksevan pakoon miehen nähdessään

Helsingin Sanomat kertoi tänään, että yökerho Namun edustalla on hakattu yksi nuori mies sairaalahoitoon. Sen sijaan se ei kertonut miksi ja miten väkivallanteko oli tapahtunut, vaan syyllisti tekopaikan vieressä ollutta yökerhoa tapahtuneesta.

Yhteiskunnallisesti olisi luonnollisesti ollut tärkeämpää uutisoida siitä, minkä HS jätti mainitsematta. Kyseessähän oli tilanne, jossa maahanmuuttajamiehet olivat häirinneet naisia, johon pohjanmaalainen nuori mies oli kotimaakuntansa oikeudenmukaisuuden perinnettä noudattaen yrittänyt puuttua ja tullut pahoinpidellyksi sairaalakuntoon.

Kyselin jokin aika sitten useampaan maahanmuuttajien väkivaltatapaukseen viitaten lehdistön vastuuta näihin tapauksiin, koska tuntomerkkien salaaminen estää ihmisiä ymmärtämästä uussuomalaisten potentiaalista vaarallisuutta. Mikään ei tietenkään muuttunut, kuten edelle täydentämäni uutinen osoittaa.

Tästä voidaan päätellä, että Helsingin Sanomien poliittisena agendana on maahanmuuttajataustaisen rikollisuuden pimittäminen lukijoiltaan ja sitä kautta pyrkimys aiheuttaa heille tarpeetonta kärsimystä. Valitettavasti sama näyttäisi koskevan myös verovaroin toimivaa Yleisradiota, joka ei tietääkseni ole edes uutisoinut koko tapausta. Sen sijaan se teki jutun ulkomaalaissyntyisen miehen tappamasta 17-vuotiaasta porilaistytöstä kertomatta rikollisen taustasta halaistua sanaa.

Helsingin Sanomien osalta olen lehden valitseman uutisointilinjan niljakkuudesta huolimatta valmis suomaan sille oikeuden omaan agendaansa. Näin siksi, että kyseessä on yksityinen yritys enkä kannata sellaisten holhoamista. Toki toivon samalla, että mahdollisimman monet maksavat asiakkaat tekisivät valheellisesta uutisoinnista omat johtopäätöksensä ja jättäisivät lehden ostamatta.

Sen sijaan Yleisradio toimii veronmaksajien rahoilla, joten sen tulisi keskittyä oikean tiedon jakamiseen. Niinpä vaadin seuraavaa eduskuntaa puuttumaan asiaan ja korjaamaan yhtiön toimintaa ohjaavaa lakia siten, että teksti "tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta" poistetaan verovaroin tapahtumalle toiminnalle sopimattoman poliittisen luonteensa takia koko laista.

Lopuksi haluan tuoda esille sen, että Suomen hallitus on tänään päättänyt ottaa jälleen 300 ylimääräistä kiintiöpakolaista maahamme. Siis yhteensä 1050 korkeaan osaamiseen perustuvaan yhteiskuntaan huonot valmiudet omaavaa ihmistä, joiden sopeutumisessa maahamme on lievästi sanoen melkoiset haasteet. Ja sen seurauksena riskit.

Ottaen huomimoon humanitaarisen maahanmuuton korkeat kustannukset sekä sen kautta Suomeen tulleiden ihmisten aiheuttamien väkivallantekojen suuren määrän (sekä seksuaali- että pahoinpitelyrikoksista järkyttävän suuri osa on afrikkalaisten tekemiä) pidän päätöstä täysin vastuuttomana ja ilmaisen syvän halveksuntani kaikille hallituspuolueille eli Kokoomukselle, SDP:lle, RKP:lle ja Kristillisdemokraateille. Vain täysi idiootti voi edes harkita äänestävänsä niitä tämän päätöksen jälkeen.

Kuitenkin tiedostan, etteivät humanitaarisessa maahanmuutossa pahinta ole sen kautta sattuvat yksittäiset väkivallanteot tai korkeat kustannukset. Ei edes maahamme leviävä terrorismi vaan koko yhteiskunnan muuttuminen turvallisesta Suomesta sellaiseksi, jota kuvaa parhaiten uutinen monikulttuuristumisessaan meitä paljon pidemmällä olevassa Ruotsissa.

Uutisen mukaan naapurimaan naiset lähtevät nykyisin juoksemaan pakoon heti nähdessään miehen paikassa, jossa ei ole muita ihmisiä. Toisin sanoen monikulttuurinen naisiin kohdistuva väkivalta on Ruotsissa saavuttanut asteen, jossa näiden turvallisuudentunne on kokonaan kadonnut. Median vaikeneminen maahanmuuttajien osuudesta lisääntyneisiin väkivallantekoihin ei ilmeisesti auta enää siinä vaiheessa, kun jokaisella alkaa olla omia tai lähipiirin kokemuksia yksinäisiin naisiin kohdistuneista sattumuksista.

Tämä on surullista, sillä vielä minun lapsuudessani Ruotsia pidettiin maailman parhaana ja turvallisimpana paikkana asua. Sellaisena se kelpasi esikuvaksi myös köyhemmälle kotimaalleni sen kurottaessa kohti hyvinvointia

Nyt Ruotsi on kuitenkin muuttunut ilmeisen peruuttamattomasti väkivaltaisten maahanmuuttajaghettojen, hurjien raiskaustilastojen, kehnon koulumenestyksen ja poliittisen väkivallan tyyssijaksi. Siis monien uusruotsalaisten kotimaita muistuttavaksi paikaksi.

Koska minä en halua Suomesta samanlaista, vaadin pakolaiskiintiön ja toissijaisin humanitaarisin syin myönnettyjen oleskelulupien määrän laskemista nollaan sekä turvapaikkojen rajoittamisen vain sellaisille ihmisille, jotka pystyvät osoittamaan toimineensa kotimaassaan demokraattisin ja väkivallattomin keinoin hirmuhallitsijaa vastaan. Ja lisäksi osoittamaan tämän uhkaavan henkeään. Siis reilusti alle kymmeneen vuodessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kannatatko vakaviin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamista?
Auttaako media etnisiä rikollisia tappamaan ja raiskaamaan?
Tarvitseeko Suomi työvoimapulan paikkaajia

Hallitus haluaa hoitaa koko maailman pitkäaikaissairaat terveiksi!

Eduskunnassa käytiin eilen keskustelua laittomasti maassa oleskeleville tarjottavasta terveydenhuollosta. Ministeri Susanna Huovinen (sd) esitteli hallituksen lakiehdotusta, jonka mukaan näille ihmisille tarjottaisiin terveydehuoltopalvelut mm. kroonisiin sairauksiin. Lisäksi alaikäiset laittomasti maassa oleskelevat saisivat kaikki samat terveyspalvelut kuin Suomen kansalaiset. Kustannuksiksi hän arveli puoli miljoonaa euroa ja käyttäjämääräksi alle 2000 henkeä vuodessa.

Hallituksen esitys voidaan muotoilla seuraavasti. "Kaikki maailman pitkäaikaissairaat: olette tervetulleet Suomeen saamaan hoitoa vaivoihinne kunhan vain onnistutte jollain tavalla keplottelemaan itsenne maamme rajojen sisäpuolelle."

Tämä asia on jokaisen suomalaisen syytä ymmärtää ja luoda sen pohjalta käsitys nykyisten hallituspuolueiden (Kokoomus, SDP, RKP ja Kristillisdemokraatit) intresseistä terveydenhuollon vaikeuksien keskellä. He asettavat laittomat maahantulijat omien kansalaistemme terveydenhuollon edelle tilanteessa, jossa terveydenhuollon rakenteiden muutoksilla yritetään epätoivoisesti saada rahat riittämään näiden terveydenhuoltoon.

Samalla hallitus haluaa luoda uuden vetovoimatekijän, jolla houkutellaan erityisesti Itä-Euroopan romaneita ja kehitysmaiden ihmisiä maahamme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Atte Kaleva johtaa vaalikarjaa harhaan kertomalla totuuden islamista
Miten lopetamme maailman pahimman humanitaarisen kriisin?
Portugalin ja Suomen eläkeläiset

Kristillisten Jouko Jääskeläinen haluaa mällätä toisten rahoilla

Eduskunta käsitteli eilen opposition varjobudjetteja. Keskustelua herätti etenkin perussuomalaisten ehdotus kehitysavun muuttamisesta pääosin vapaaehtoiseiin lahjoituksiin perustuvaksi.

Verotus lienee aikanaan syntynyt mahtimiesten hulppean elämän ja heidän valtaansa kohottavien sotajoukkojen rahoittamiseksi. Nykyisin se kuitenkin mielletään yhteisen hyvän tuottamisen rahoituskeinoksi. Koska elämme kansanvaltaisessa demokratiassa, tulisi näillä kuluilla olla äänestäjien eli veronmaksajien hyväksyntä.

Perussuomalaisten ehdotus paljasti sen, kuinka poliittinen apparaattimme edelleenkin näkee itsensä pikemminkin entisaikojen epädemokraattisten mahtimiehien seuraajina kuin demokraattisina yhteisen hyvän tuottajina. Tästä selvimmän osoituksen antoi kristillisdemokraattien Jouko Jääskeläinen, joka sanoi eduskunnassa: "tei­dän leik­kauk­sen­ne mer­kit­si­si, et­tä jo­kai­nen suo­ma­lai­nen an­tai­si sa­ta eu­roa vau­vas­ta vaa­riin. En jak­sa sii­hen us­koa". 

Voisiko sen selvemmin sanoa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Kataja hyökkäsi Sipilän kimppuun?
Jyväskylän dosentti ehdottaa suomalaisten aivopesua
Lapsettomuus ja kestävyysvaje