Nuorista berliiniläisnaisista yli puolet äänesti äärivasemmistoa

Saksalaisessa politiikassa on tapahtumassa järisyttävä muutos, koska ihmiset ovat tyytymättömiä vanhoihin valtapuolueisiin, etenkin maata johtaviin Kristillisdemokraatteihin. Tyytymättömuus oli Mecklenburg-Etu-Pommerin osavaltiovaaleissa niin suurta, että puolue putosi kokonaan pois osavaltion parlamentista. Eikä kannatus ollut kummoinen Berliinissäkään, vaikka äänimäärä oli sentään edes 19 prosenttia.

Vaalien seurauksena CDU:n puheenjohtajan, liittokansleri Friedrich Merzin asema maan johdossa ja hänen omassa puolueessaan heikkenee, mikä epäilemättä vaikuttaa valtakunnanpolitiikkaan kuten monet suomalaiset mediat ovat uutisoineet. Nähtäväksi kuitenkin jää, miten tämä vaikuttaa Saksan maahanmuutto-, Venäjä- ja EU-politiikkaan. 

* * *

Nyt käydyistä vaaleista on syytä nostaa esille pari mielenkiintoista nyanssia. Ensinnäkin nuorten naisten ja miesten ero äänestämisessä oli lievästi sanottuna mielenkiintoinen. 

Visegrád 24:n mukaan alle 25-vuotiaista berliiniläisistä naisista 51 prosenttia äänesti entisen DDR:n valtapuolueen jatkajaa eli äärivasemmistolaista Linkeä – miehistä näin teki 34 prosenttia. Toisaalta nuorista miehistä AfD:tä äänesti 15 prosenttia, kun kauniimpaan sukupuoleen kuuluvista näin teki vain yhdeksän prosenttia. 

On vaikea kuvitella, mitä nuoret berliinittäret ajattelivat äänestyskopissaan. Halusivatko he DDR:n aikaisen kurjuuden takaisin? Vai kaipasivatko he lisää muslimeita kaupunkiinsa, koska Linken listoilta meni meni läpi myös islamisteja, tai ainakin sellaisten kavereita. Vai mistä tässä on oikein kysymys?

Yksi vaalien todennäköisistä seurauksista on myös se, että Berliinin pormestariksi noussee Elif Eralp, joka on turkkilaistaustainen. Häntä on jo ehditty verrata New Yorkin talouden kuralle saaneeseen muslimipormestariin Zohran Mamdaniin. Nähtäväksi siis jää, käykö Berliinissä samoin.

* * *

On selvää, että Friedrich Merzin ja muiden kristillisdemokraattien on muutettava politiikkaansa, mikäli he haluavat jatkaa yhtenä Saksan valtapuolueena. Kysymys kuitenkin kuuluu, että mihin suuntaan puoluetta pitäisi kehittää. 

Olisiko CDU/CSU uskottava vaihtoehto AfD:lle maahanmuuton aiheuttamien ongelmien kuntoon panijana, mikäli se siirtyisi sellaiseen suuntaan? Vai pitäisikö puolueen ryhtyä Venäjä-myönteiseksi ja palkita Vladimir Putin tämän ponnisteluista Ukrainassa? 

* * *

Minä suosittelen, että Friedrich Merz ryhtyy yhteistyöhön AfD:n kanssa estääkseen sosiaalidemokraattien, vihreiden ja äärivasemmiston valtaannousun koko Saksassa? Esimerkkiä Merz voisi hakea Suomesta, missä AfD:n tavoin maahanmuuttokriittiset perussuomalaiset ovat osoittautuneet asiansa hoitaviksi ministereiksi ja samalla johtaneet Suomea pitkin askelin kohti kestävää talous- ja maahanmuuttopolitiikkaa. 

Toki Perussuomalaiset ja Vaihtoehto Saksalle ovat monin tavoin erilaisia puolueita – erityisesti Venäjä-suhteessaan. Siinä missä suomalaispuolue ymmärtää venäläisen imperialismin aiheuttaman uhan ja suhtautuu siihen vakavasti, ollaan AfD:n piirissä käsittämättömän sinisilmäisiä Moskovan päättäjien suhteen. 

Toisaalta suomalainen tapa ottaa protestipuolueiden edustajia hallitukseen – aikanaan kommunisteja ja sittemmin perussuomalaisia – on osoittanut, että valta ja vastuu johtavat ymmärryksen syvenemiseen. Ja samalla kansallinen politiikka huomioi varsin kohtuullisesti kansalaisten vaaleissa osoittaman tahdon. 

Suomessa se on tarkoittanut viimeisten kolmen vuoden aikana maahanmuuttopolitiikan järkeistämistä, erinäisiä yksityisen ja julkisen talouden korjausliikkeitä ja aivan viime aikoina myös järjen käytön palauttamista koulutuspolitiikassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Esimerkillinen demokratia
AfD:n voitto nostatti älyllistä epärehellisyyttä suomalaispoliitikoissa
Saksalainen vaihtoehto

Ei oikeudenkäyntiä, eikä valitusoikeutta

Hamas muistutti meitä eurooppalaisia siitä, millainen järjestö se on. Tämä tapahtui teloittamalla julkisesti kahdeksan Israelin kanssa tehdystä yhteistyöstä epäiltyä ihmistä. Ei ollut oikeudenkäyntiä, eikä siis myöskään valitusoikeutta. 

Tämä olisi hyvä huomata ja ymmärtää myös täällä Suomessa niissä piireissä, joissa on tapana heilutella Palestiinan lippua ja banderolleja, joihin on kirjoitettu "from the river to the sea". Sellainen on suoraa tukea ihmisiä murhaavalle terroristijärjestölle, jonka toiminta on merkittävästi vaikuttanut palestiinalaisten mahdollisuuksiin elää normaalia elämää. 

Valitettavasti en usko, että tapaus vaikuttaa millään tavalla suomalaisten palestiinalaisfanaatikkojen toimintaan. He ovat tunteiden vietävissä olevia ihmisiä ja sellaisina umpisokeita tosiasioille. 

Samalla heidän tukensa Pyhän maan terroristeille pidentää näiden valtaa – ja sen seurauksena Israelin miehitystä Gazan alueella. Ja omalta osaltaan tarjoaa perusteita yhä julmempiin vastareaktioihin, joista innostuvat erityisesti vastapuolen fanaatikot.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lisääkö terrorismin tukeminen Ruotsin vasemmistopuolueen kannatusta?
Libanonilaiskristityt osoittivat suomalaisen palestiinalaisaktivismin virheen
Erävoitto aktivisteille

Eurooppalaisia trendejä ja tulevaisuudennäkymiä

Kuten arvoisa lukijani tietää, on Eurooppa ollut nopeassa muutoksessa viimeistään vuodesta 2015 lähtien. Siksi on mielenkiintoista nähdä, miten tämä muutos näkyy mielipidekyselyissä. 

Tästä syystä päätin jakaa näin sunnuntaina muutaman kuvan eri maiden puoluekannatuskyselyiden kehityksestä. Kuvien lähteenä on Politico.eu-sivuston Poll of Polls.

* * * 

Aloitetaan Saksasta.

Kuvasta näkyy hyvin, kuinka vielä 20 vuotta sitten Saksan poliittista kenttää hallitsi kaksi suurta puoletta CDU/CSU ja SPD. Kuvaan ilmaantui vuonna 2013 uusi pieni maahanmuuttokriittinen puolue AfD, jonka kannatus on kuluneen noin 13 vuoden aikana noussut aaltoilleen nykyiseen noin 28 prosentin tasoon, mikä tekee siitä Euroopan suurimman talousalueen suurimman puolueen. 

Toinen oleellinen muutos on SPD:n perinteisen kannatuspotin jakaantuminen Vihreiden kesken. Juuri tällä hetkellä Vihreät on jopa suositumpi kuin vasemmiston vanha valtapuolue.

Seuraavaksi Ranska. 

Vuodesta 2017 alkavasta kuvasta näkyy maahanmuuttokriittisen Kansallisen liittouman nousu keskisuuresta puolueesta Ranskan suosituimmaksi poliittiseksi liikkeeksi. Kaksi muuta merkittävää kehityskulkua ovat olleet hajallaan olleen vasemmiston keskittyminen, mikä on tehnyt siitä maan toiseksi suurimman poliittisen liikkeen ja Emmanuel Macronin keskustalaisen puolueen kannatuksen vähittäinen haihtuminen.

Kolmanneksi vanha maailmanvalta eli Iso-Britannia.

Kuvasta näkyy, että siellä kaksi vanhaa valtapuoluetta ovat pitäneet pintansa pitkään, mutta sittemmin asetelma on muuttunut kolmen keskisuuren puolueen asetelmaksi. Juuri nyt kärjessä on Työväenpuolue, mutta Nigel Faragen johtama ja maahanmuuton ongelmista nousunsa saanut Reform UK -puolue sekä konservatiivit "hengittävät" aivan sen niskaan. Viime kuukausina vanhojen valtapuolueiden kannatus on kuitenkin ollut nousussa, kun taas Reform UK:n suunta näyttäisi saavuttaneen huippunsa viime vuoden puolella.

* * *

Kaiken kaikkiaan nämä puoluegallupit kertovat maahanmuuton valtavan suurista vaikutuksista läntisen Euroopan suurimpien läntisten valtioiden poliittiseen kenttään. Sama on tapahtunut myös Suomessa ja Ruotsissa – ja Italiaa hallitsee maahanmuuttokriittinen pääministeri Giorgia Meloni. Kun tähän lisätään se, ettei nykyaikaista kansainvaellusta kaivata myöskään Itä-Euroopan valtioihin, huomataan, että kyse on yleiseurooppalaisesta kansojen näkemyksestä.

Tämä näkemys kuitenkin näkyy varsin heikosti eurooppalaisessa politiikassa. Euroopan Unionin rajoja ei ole saatu suljetuksi, haitalliselle maahanmuutolle on edelleen olemassa avoin reitti eli niin sanottu turvapaikan hakemisoikeus. Ja lisäksi esiintyy spontaaneja laittoman maahanmuuton aaltoja, viimeksi Espanjan Ceutassa.

Nähtäväksi jää, vaikuttaako EU-kansalaisten näkemysten muuttuminen eurooppalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Ja jos vaikuttaa, niin miten. 

Hylätäänkö natsi-Saksan hirmutekojen seurauksena syntynyt turvapaikkaoikeus liiallisen väärinkäytön takia? Lähtevätkö eurooppalaiset valtiot palauttamaan tehokkaasti rajojen yli viimeisten kymmenen vuoden aikana tulvineita ja niiden yhteiskuntiin sopeutumiseen haluttomia ihmisiä? Ja jopa näiden EU:ssa syntyneitä jälkeläisiä?

* * *

Meidän tavallisten kansalaisten kannalta oleellista on luoda Euroopan paremmalle tulevaisuudelle pohjaa äänestämällä vaaleissa sellaisia puolueita ja ehdokkaita, joiden kautta maanosamme väestö ja kulttuuri voivat säilyttää elinvoimansa. Edellä kuvaamani kehitys osoittaa, että monet eurooppalaiset ovat tämän myös ymmärtäneet, mutta myös sen, että kaikkien ymmärrys ei ole riittänyt.

Tulevaisuus on tietenkin arvaamaton, joten jääköön tämä merkintä yhdeksi välimerkiksi tämänhetkisestä tilanteesta. Ja samalla muistutukseksi kaikille teille – arvoisat lukijani – että viime kädessä jokainen yhteiskunta rakentuu juuri sellaiseksi, kuin siinä asuvat ihmiset haluavat. Ainakin silloin, kun näissä valtioissa elävät ihmiset ymmärtävät oman parhaansa ja käyttävät äänioikeuttaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tulevaisuuden maailman geneettiset ja kulttuuriset juuret
Massamaahanmuutto on EU-nuorison suurin huoli
Britannian Ruandalaki viitoittaa koko Länsi-Euroopan tulevaisuuden

Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan keskustelemaan suomalaisesta korruptiosta

Hallituksen päätös 35 miljoonan euron ehdollisesta tuesta jäähallin rakentamiseksi Helsingin IFK:n jääkiekkojoukkueen pelien ja erilaisten tapahtumien pitopaikaksi suunnitellulle Garden-hallille on johtanut siihen, että eduskunnan puhemies Jussi-Halla-aho (ps) on kutsunut kansanedustajan lomalta keskustelemaan asiasta. 

Päätös on tässä tilanteessa ainoa oikea, sillä tapaus on periaatteellisesti paljon tärkeämpi kuin pelkkä 35 miljoonan euron rahasumma. Näin siksi, että sitä on syytä epäillä malliesimerkiksi suomalaisesta korruptiosta, joka ei toimi monien muiden maiden tapaan "ruskeina kirjekuorina" vaan julkisten varojen ja etujen jakelemisena poliittisen eliitin kesken. 

Asia käsitellään eduskunnassa tänään, minkä jälkeen olisi toivottavaa, että siihen on tullut selvyys. Eli hallille annettavalle tuelle löytyy kestävät perustelut, kuten myös sille, ettei tukea ole annettu muille vastaaville hankkeille – kuten Vantaan kansainvälistä rahoitusta keränneelle areenalle – tai vaihtoehtoisesti Helsinki Garden-hankkeen ehdollinen tuki perutaan. 

Pidemmällä tähtäimellä on syytä toivoa, että ratkaisu – mikä ikinä se sitten onkaan – johtaisi suomalaisen korruption läpivalaisuun ja sitä kautta poliitikkojemme moraalin kohennukseen. Eikä tämä koske pelkästään nykyistä hallitusta tai Petteri Orpoa (kok) vaan koko suomalaista poliittista kenttää. Siis aivan erityisesti veronmaksajien rahojen käytöstä itsenäisyytemme aikana eniten päättämään päässeitä vanhoja valtapuolueita SDP:tä, Keskustaa ja Kokoomusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekka Aittakumpu ja penistyöpaja

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Suomen hallitus on viime päivinä osoittanut, kuinka vaikeaa on budjetin supistaminen, eli veronmaksajan rahojen säästäminen. Tarkoitan tietenkin episodia, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) esitys STEA-avustusten uusista jakokriteereistä haluttiin uudelleen käsiteltäväksi koko Valtioneuvoston voimin. 

Nämä avustukset on tarkoitettu sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi toimiville sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille ja säätiöille. Vaikeuden aiheuttaa se, että eri puolueilla on niihin liittyen omia intressejään, joista vähäisimpiä eivät ole ex-poliitikoille läänitetyt hyväpalkkaiset yhdistysten ja säätiöiden johtajantehtävät. 

* * *

Erilaisia palkkiovirkoja ja muita etuja on luonnollisesti kertynyt eniten vanhoille valtapuolueille, joista vain osa on hallituksessa. Siten perimmältään kyse on – asiassa aktiivisesti toimineen – maamme "ikuisen hallituspuolueen" kokoaan suuremmista läänityksistä verovarojen käyttämiseen. 

Sen sijaan vallasta oleellisesti vähemmän nauttimaan päässeelle Perussuomalaisille – mutta myös Kristillisdemokraateille – niistä leikkaaminen tosiasioiden perusteella eli karsimalla yhteiskunnalliseen vaikuttamis-​ tai neuvontatyön tai erilaisten keskusjärjestöjen ja tausta-​ tai identiteettiryhmien tukirahoja sopii Kokoomusta, RKP:tä ja myös oppositiossa istuvia vihervasemmiston puolueita paremmin. 

* * *

Suomalaisen journalismin korruptoituneisuudesta kertoo jotain se, että Orpon–Adlercreutzin–Rydmanin riita on lehdistössämme puettu (Yleisradio, Ilta-Sanomat, MTV3) vaalien läheisyydestä johtuvaksi puolueiden profiilinnostoksi. Voisihan nimittäin kuvitella, että erityisesti vapaata mediaa kiinnostaisi poliittisen korruption purkaminen. 

Koska näin ei kuitenkaan ole – enkä usko toimittajakuntamme olevan henkisesti niin köyhää, etteikö se ymmärtäisi asiaa – on syitä haettava jostain muualta. Pelkäävätkö journalistimme "imperiumin vastaiskua"? Vai ovatko he tavalla tai toisella tämän korruption edunsaajia? Vai onko Perussuomalaiset ja erityisesti ministeri Rydman tunnetusti vasemmalle kallellaan oleville vallan vahtikoirillemme niin vastenmielinen hahmo, että sitä kohtaan tunnettu viha ylittää jopa heidän korruptiota vastaan kokemansa inhon?

Vastauksia minulla ei ole, mutta tässä on kieltämättä tuleville politiikan tutkijoille mielenkiintoinen tapaus selitettäväksi. Ja meille veronmaksajille poikkeuksellinen mahdollisuus seurata suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia
Orwellismi elää ja voi hyvin journalistiikan opiskelijoiden keskuudessa
Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys

Ukraina nolasi Vladimir Putinin

Presidentti Vladimir Putinin oli tarkoitus kiillottaa omaa ja maansa mainetta samanmielisten kanssa pidettävässä talousfoorumissa. Hänen kannaltaan kaikki meni kuitenkin pieleen, koska Venäjän armeija ei kyennyt estämään ukrainalaisten iskua kaupunkiin, ainakin yhteen öljysäiliöön ja merkittävään sotalaivaan. Noloa, vai mitä?

Ehkä sotilaallista häpeää enemmän naapurimaamme presidenttiä lienee kuitenkin korvennut se, että iskujen seurauksena Pietarin kaupungin internetyhteydet olivat – tai todennäköisemmin ne pidettiin – kokouksen aikana poissa käytöstä. Tunne oli varmaankin samanlainen kuin sadun keisarilla silloin, kun mielestään loisteliasta hallitsijaa katsomassa ollut pikkupoika ilmoitti, ettei tällä ole päällään rihmankiertämää. 

* * *

Ukrainan isku alleviivasi varsin osuvasti vuonna 2022 alkaneen sodan käännettä, jossa yliote on viime viikkoina siirtynyt yhä enemmän venäläisiltä ukrainalaisille. Tämä aiheuttaa Putinille melkoisen päänvaivan, sillä tappio sodassa suistaisi hänet lähes varmasti vallasta. 

Toisaalta Putinilla on edelleen yksi valttikortti hihassaan eli mahdollisuus julistaa liikekannallepano armeijansa vahvistamiseksi. Sellaisesta on liikkunut jopa huhuja, mutta on vielä auki, että toteutuuko se, sillä pahimmassa tapauksessa miesten määrääminen drooninruuaksi saattaisi aiheuttaa venäläisten parissa sellaisen vastustuksen, että se saattaisi johtaa samaan tulokseen kuin tappio ilman liikekannallepanoa – siis diktaattorin kukistumiseen. 

* * *

Totta puhuen, melkein käy sääliksi Vladimir-poikaa, joka meni tyhmyyksissään hyökkäämään "pikkuveljensä" kimppuun ja sai todeta, ettei tämä luovuttanutkaan isompansa edessä. Antautumisen sijaan Ukraina puolustautui päättäväisesti sekä pyysi ja sai apua "pihan" muilta sälleiltä. 

Toistaiseksi tätä tarinaa ei kuitenkaan ole vielä kirjoitettu loppuun, joten tulevat päivät, viikot, kuukaudet ja ehkä vuodetkin vasta näyttävät kuinka Putinin käy. Siitä huolimatta jo nyt on selvää, ettei hänen Venäjänsä ole sellainen suurvalta, jollaista Vladimir-poika haluaisi johtaa suuren esikuvansa Josif Stalinin tavoin. Vai voisiko joku kuvitella, että isä aurinkoinen olisi turvautunut Pohjois-Korean apuun sotatoimissa tai kerjännyt kiinalaisia auttamaan talouden tasapainottamisessa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin ja taisteleva leijona
Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Kiinalainen juttu

Helsingin Sanomien mukaan New York Times olisi kertonut, että Iran on suostunut luopumaan rikastetusta uraanistaan. Saman uutisen mukaan CNN olisi kertonut, että "Iran on suostunut siihen, että salmen kautta kulkee jatkossa sama määrä laivoja kuin ennen sotaa. Mutta se ei missään nimessä tarkoita, että Hormuzinsalmi aukeaa samalla tavalla, miten se oli ennen sotaa".

Näiden myönnytysten seurauksena USA:n ja Iranin välinen sota olisi päättymässä, mikä olisi erinomainen uutinen maailmanrauhalle. Ja samalla pöyristyttävä tieto etenkin iranilaisille naisille – mutta myös tavalliselle kansalle ja nuorille, jotka jäisivät edelleen mielipuolisen muslimihallinnon vallan alle. 

* * *

Mikäli edelle kirjaamani tiedon pitävät paikkansa, on myös selvää, että erityisesti Israelissa on syytä olla tyytyväinen Iranin aiheuttaman eksistentiaalisen ydinaseuhan poistuessa. Amerikkalaisille puolestaan jää käteen tietoisuus siitä, ettei sen sotilaallinen kyvykkyys ollut sittenkään sitä, mitä he – ja koko maailma – olivat kuvitelleet sen olevan. 

Tämä johtanee suuriin muutoksiin Yhdysvaltain armeijassa tilanteen korjaamiseksi, mutta avaa samalla Kiinalle tilaisuuden harkita vakavasti etenemistä Taiwanin tilanteessa. Ja monen mielestä saattaa olla jopa yllättävää, ettei näin ole jo tapahtunut. 

* * *

Syitä tälle voi tietenkin olla monia, mutta omasta mielestäni vakavimmin otettava vaihtoehto on se, ettei Xi Jinpingillä edes ole aikomusta ratkaista Taiwanin kysymystä aseellisesti. Olisihan Formosan saaren valtaaminen tietenkin historiallinen voitto, mutta samalla valtava riski kiinalaisten johdolle – jolle amerikkalaisten kyvyttömyys kaataa Iranin hallinto on lisäksi tarjonnut varoittavan esimerkin.  Kuten myös Putinin armeijan juuttuminen Ukrainan aroille. 

Siksi luulen, että Xi panostaa parhaillaan sodan sijasta Venäjän alistamiseen Kiinan taloudelliseksi vasalliksi ja ennen kaikkea raaka-ainereserviksi. Siinä onnistuminen tarjoaisi kiinalaiselle kommunistijohdolle pitkäaikaista hyötyä ja mahdollisuuden ylläpitää kestävää taloudellista kasvua siitä huolimatta, että maan väestörakenne on muuttumassa vuosi vuodelta yhä haastavammaksi. 

* * *

Suomen pankin mukaan Kiinan väkiluku on viime vuosina kääntynyt laskuun ja syntyvyys pudonnut jopa maan yhden lapsen politiikan aikasta tasoa alemmaksi: maassa syntyy nykyisin vain noin yksi lapsi naista kohden, mikä on oleellisesti vähemmän kuin vaikkapa Suomessa. Ja samaan aikaan vanhusten määrä kasvaa nopeasti.

Siksi olisi suoranaista hulluutta lähteä valloitusretkelle Taiwaniin, missä varmuudella kuolisi joukoittain nuoria sotilaita. Näin siitäkin huolimatta, että kiinalaisten robottiteknologinen osaaminen epäilemättä mahdollistaisi samankaltaisen teknologisen sodankäynnin, jota ukrainalaiset harjoittavat omalle maaperälleen tunkeutuneita venäläisiä vastaan.

* * *

Valloitussota sisältäisi myös valtavan riskin sille, että ainakin osa Kiinan kansasta kääntyisi Xin hallintoa vastaan. Ja siksi hänen kannaltaan on paljon järkevämpää varmistaa oman asemansa säilyminen keskittymällä rakentavampaan ulkopolitiikkaan niin Venäjällä kuin muuallakin maailmassa. 

Siis samaan tapaan, jolla kiinalaiset ovat tehneet monista Afrikan maista eräänlaisia siirtomaita, joista maa tuo nykyaikaisessa teollisuudessa keskeisiä kobolttia, litiumia, alumiinia, kuparia sekä harvinaisia maametalleja sekä raakaöljyä ja maataloustuotteita. Ja samalla se vie sinne kiinalaisia aseita ja elektroniikkaa sekä rakentaa infrastruktuuria. 

* * *

Edellä kuvaamani tilanne on kiinalaisille ja erityisesti maan yksinvaltiaalle johtajalle aivan liian hyvä – ja tämän kirjoituksen alussa kuvaamani USA:n ja Venäjän esimerkit järkyttävän pelottavia esimerkkejä – jotta Kiinan johto lähtisi seikkailemaan Taiwaniin juuri nyt. Samalla on kuitenkin syytä huomata, että mikäli Xin – tai tulevien kommunistijohtajien – asemassa tapahtuisi merkittävää heikkenemistä, nousisi Taiwanin kysymys varmasti yhdeksi mahdollisuudeksi katkaista tällainen kehitys: onhan hyökkäyssota ollut maailman sivu yksi mahdollisuus epäsuositulle hallinnolle hakea kansan tukea sodan synnyttämän isänmaallisen hurmoksen seurauksena.  

Toistaiseksi näin ei ole, vaan Xi voi hyödyntää amerikkalaisten ja venäläisten Iranissa ja Ukrainassa kokemien epäonnistumisten tarjoamia mahdollisuuksia. Ja nostattaa – tai ainakin ylläpitää – omaa suosiotaan niillä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Taiwanin kysymys uuteen vaiheeseen?
YK:sta ei ole rauhan, turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden tai ihmisoikeuksien edistäjäksi
Poistaako kiinalainen kapitalismi afrikkalaisten ruokapulan?

Tampereen Mannerheim-patsaan töhrijöillä on ilmeisiä puutteita yleissivistyksessä

Tampereelle on vuonna 1956 pystytetty Evert Porilan jo ennen talvisotaa tekemä Mannerheim-patsas paikalle, josta marski seurasi vuonna 1918 punakapinan ratkaisutaisteluiden etenemistä. Patsas ympäristöineen on hieno ja sen sijoituspaikkaan liittyvä historiallinen oivallus mainio. Suosittelen kaikille suomalaisille siellä käymistä. 

Iltalehti kertoi, että tämä patsas oli – ilmeisesti toissayönä – töhritty punaisella maalilla. Patsaan alustaan ja sen sivuun oli kirjoitettu tekstejä, jotka viittaavat vahvasti tekijöiden alykkyyosamäärään, jonka kirjoittamiseen tuskin tarvitaan kahta numeroa enempää. 

* * *

Näille töhrijöille olisi opettavaista katsoa Ylen Areenasta löytyvä, Antti Tuurin romaaniin, perustuva Antti Jussi Annalan ohjaama elokuva Ikitie. Sen jälkeen he ehkä ymmärtäisivät, minkälaiselta kohtalolta Mannerheimin johtaman valkoisen armeijan voitto kapinallisista säästi heidän isovanhempansa sekä näiden äidit ja isät, sillä punainen Suomi olisi mitä todennäköisimmin liitetty Neuvostoliittoon Holodomorin kauhut kokeneen Ukrainan tavoin. 

* * *

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvää. Punakapina johti nimittäin siihen, että demokraatiaamme  sisältyi erittäin vahva toimeenpanovalta. Tämä oli täysin poikkeavaa suhteessa muihin maailmansodan jälkeen itsenäistyneisiin Euroopan valtioihin.

Vahvan toimeenpanovaltansa ansiosta Suomi säilyi demokratiana muiden ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneiden - eduskuntiensa valtaa korostavien - demokratioiden ajautuessa oikeistodiktatuureiksi. Toisin oli täällä Pohjantähden alla, missä kommunistit kiellettiin ja äärioikeistolainen Lapuan liike jäi historialliseksi kuriositeetiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hakaristiryijy
Wokeltava Petra Laiti ja maalaava Playboy-malli tukkanuottasilla
Verinen sisällissota

Tarttuvako iranilaiset tilaisuuteen?

Yhdysvaltojen ja Israelin isku Iraniin on ollut voimakas ja tuhoisa Teheranissa hirmuvaltaa pitäneille. On kuitenkin selvää, ettei valta vaihdu ilman iranilaisten omaa aktiivisuutta. 

Tässä suhteessa oli mielenkiintoista huomata, että Iranista on ilmaantunut sosiaaliseen mediaan video, joissa ihmiset ovat käyneet hallinnon edustajien kimppuun. Yksi tapaus ei tietenkään riitä kaatamaan hallintoa, mutta se kertoo siitä, että kynnys on ylitetty ja esimerkki annettu. 

Nähtäväksi siis jää, seuraavatko iranilaiset laajemmin annettua esimerkkiä vai tyytyvätkö he vain seuraamaan tilannetta ja toivomaan parasta, kunnes vanha valta jälleen saa otteen ja vanha meno jatkuu. Vai tarttuvatko he tilaisuuteen ja syöksevät islamistit vallasta, ja samalla ehkä myös islaminuskon, sillä suurin osa heistä ei ole syvästi uskonnollisia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Vaihtuuko Iranissa valta?
Mitä seuraavaksi, Iran?
Tunisia on matkalla kohti nykyaikaa

Nasima Razmyar: saalistajan vaistot heräsivät

SDP:n häirintäkohu näyttää aktivoineen Nasima Razmyarin (sd) saalistajan vaistot. Afgaanitaustainen kansanedustaja ei nimittäin ole antanut tukeaan puolueen johdolle, vaan pitää "riippumatonta selvitystä erityisen tärkeänä, jotta spekuloinnin sijaan voimme keskittyä todellisten ongelmien korjaamiseen".

Näin hän haastoi avoimesti puolueensa johtoa – röyhkeää Antti Lidtmania ja kiusaamisesta epäiltyä Tytti Tuppuraista – ilmoittautumalla vaihtoehdoksi vähintäänkin eduskuntaryhmän, mutta mahdollisesti jopa puolueen puheenjohtajan, himoitulle paikalle. 

Nähtäväksi tietenkin jää, onnistuuko Razmyar tavoitteessaan. Ja siksi on mielenkiintoista pohtia, miltä suomalainen poliittinen kenttä vaikuttaisi, mikäli maan suosituimman puolueen johtoon nousisi afgaanitaustainen nainen. 

* * *

Asiasta ei liene minkäänlaista tutkimusnäyttöä, mutta maltillisena vasemistopuolueena demareiden joukossa on edelleen paljon varsin myötämielisesti maahanmuuttajiin suhtautuvia ihmisiä. Toisaalta joukossa lienee myös sellaisia – lähinnä perinteisissä duunariammateissa toimivia miehiä – jotka eivät tosipaikan tullen sittenkään katsoisi hyvällä Razmyaria puolueen johdossa.

Niinpä voisi olettaa, että puolueen kannattajista osa jättäisi äänestämättä Razmyarin puoluetta ja siirtyisi joko muiden puolueiden – Vihreiden, keskustan tai Kokoomuksen – kannattajaksi tai jättäisi kokonaan äänestämättä. Toisaalta aivan yhtä lailla maahanmuuttajataustaisen naisen vetämä demaripuolue saattaisi hyvinkin saada kannattajia muista  puolueista, lähinnä Vasemmistoliitosta ja Vihreistä, joiden suosio maahanmuuttajien joukossa on tällä hetkellä suuri.

Näiden siirtymisten loppusaldoa on vaikea ennakoida, mutta lopputuloksena olisi joka tapauksessa SDP:n siirtyminen kohti vasenta äärilaitaa. Sen sijaan mahdollinen puolueen kannatuksen nousu nostaisi paineita maahanmuuttajataustaisten poliitikkojen nostamiseksi myös Vasemmistoliiton ja Vihreiden johtoon. 

Vastaavasti demareiden kannatuksen laskiessa muiden vasemmistopuolueiden ensimmäisten maahanmuuttajataustaisten johtajien nousu puolueidensa johtajiksi siirtyisi kauemmas tulevaisuuteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Piika aatelismiehen tiellä
Onko Tytti Tuppurainen työpaikkakiusaaja?
Ovatko Veronika Honkasalo, Nasima Razmyar ja Sofia Virta antisemitistejä vai ihmisoikeusadvokaatteja?

YK:sta ei ole rauhan, turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden tai ihmisoikeuksien edistäjäksi

Yhdistyneet Kansakunnat eli YK perustettiin toisen maailmansodan jälkeen Kansainliiton seuraajaksi. Sen tarkoituksena on edistää rauhaa, turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä ihmisoikeuksia.

Yksi syy Kansainliiton epäonnistumiseen oli sotilaallisen voiman puuttuminen. Tästä syystä YK:lle annettiin mahdollisuus lähettää kriisialueille aseistettuja kriisinhallintajoukkoja. 

Juuri nyt näyttää kuitenkin, ettei YK lopultakaan ole sen kummempi järjestö kuin Kansainliitto. Siitä toimii parhaana esimerkkinä tietenkin olemassaolostaan taisteleva Ukraina, jonka puolustamisen YK-joukoilla Venäjä – turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä – pystyy estämään täsmälleen niin kauan kuin haluaa. 

Toinen esimerkki on Iran, jota YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk vaati välittömästi lopettamaan väkivaltaisuudet mielenosoittajia kohtaan. Siitä Iranin johto luonnollisesti viis veisaa, sillä toisessa vaakakupissa on sen oma asema. 

Sen sijaan on mahdollista, että Yhdysvallat yksinään tai yhdessä muiden kanssa toteuttaa Iranissa väkivaltaisen vallanvaihdon. Sellaisen tavoitteena tuskin on sinänsä mielenosoitusten lopettaminen vaan yksinkertaisesti maan islamistisen johdon vaihtaminen länsimaille mieluisampaan hallintoon. 

Tässä suhteessa YK:lla ei ole – eikä voi olla – roolia, koska suuri osa sen jäsenmaista on nykyisin länsimaiden vastaisia. Ja ainakin Venäjällä – ehkä myös Kiinalla – on halu estää Iranin hallinnon vaihtuminen länsimieliseksi.

Siten Iranin kansan ainoa toivo kotimaansa hallinnon vaihtumiseksi on presidentti Donald Trumpissa, joka on kyllä puhunut asiasta ja lähettänyt Persianlahden suuntaan myös sotilaallista voimaa. Nähtäväksi kuitenkin jää käyttääkö hän sitä iranilaisten vapauttamiseen islamistivallasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez
Kuka on syyllinen ihmisten ampumiseen?
YK:n pääsihteeri toivoi USA:n iskun jälkeen rauhaa, mutta minkälaista?

Mitä seuraavaksi, Iran?

Julkisuudessa on pohdittu aika vähän sitä, mitä tapahtuu sitten, jos Iranin islamistihallinto kaatuu käynnissä olevan kansalaistensa kapinan seurauksena. Astuuko valtaan – edesmenneen, diktatorisesti maata hallinneen, shaahin poika – Reza Pahlavi. Ja jos astuu, järjestääkö hän lupauksensa mukaisesti maahan vapaat vaalit, jolloin iranilaiset saisivat demokraattisen hallinnon? Vai ryhtyykö seuraamaan isänsä jalanjälkiä epädemokraattisena, mutta länsimaihin tukeutuvana johtajana? 

Vai hajoaako maa sisällissotaan, jossa erilaiset poliittiset ryhmät ottavat yhteen aseellisesti. Ja jonka lopputuloksen ratkaisevat osittain iranilaiset itse, mutta myös sen tuen määrä, mitä eri osapuolet saavat kilpailevilta suurvalloilta. Siis Trumpin Yhdysvalloilta ja Xin Kiinalta – mutta tuskin kuitenkaan omaan erityisoperaatioonsa hukkuvalta Venäjältä tai joka suhteessa levällään olevalta Euroopalta. 

* * *

Olisi tietenkin hienoa, mikäli iranilaiset pääsisivät valitsemaan vapaissa vaaleissa valistuneen maan isän, jonka johdolla maahan luotaisiin moderni perustuslaki ja sen pohjalta uudistettaisiin myös muu lainsäädäntö. Ja samalla uskonto määriteltäisiin jokaisen ihmisen omaksi asiaksi, kuten on tehty esimerkiksi täällä Pohjantähden alla. 

Kysymys kuitenkin kuuluu, että onko tämä sitä, mitä kaikki iranilaiset tahtovat? Vai onko heillä muunlaisia haaveita? Tai onko kenties suurvalloilla tai esimerkiksi naapurimailla omat lusikkansa sopassa, jota hämmentämällä he ajavat iranilaiset uskonnollisesta dystopiasta maalliseen tyranniaan? 

Ellei sitten käy niin, että maan nykyinen islamistinen hallinto onnistuu sittenkin säilyttämään asemansa ja jatkaa valtiolaivan peräsimessä käyttäen entistäkin raaempia ohjauskeinoja kansalaistensa alistamiseen.

Päivän aiempi merkintä:
Tanskalainen todellisuus ja Teemu Keskisarja

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Miksi Yle vaikenee Iranin kansannoususta?
Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista
Kapina fanatismia vastaan

Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez

USA poisti Venezuelan sosialistidiktaattorin Nicholas Maduron vallasta ja kuljetti tämän Yhdysvaltoihin odottamaan oikeudenkäyntiä. Siellä valtansa menettänyttä hirmuhallitsijaa tullaan syyttämään muun muassa huumeterrorismista sekä konekiväärien ja muiden tuhovälineiden hallussapidosta Yhdysvaltoja vastaan.

Venezuelassa valta siirtyi varapresidentti Delcy Rodríguezille eikä maassa ole tiettävästi enää amerikkalaisia sotilaita. Toivon mukaan maan uusi johtaja ymmärtää tilanteen ja ryhtyy pikaisesti toimiin rehellisten vaalien järjestämiseksi. 

Niissä sitten voittakoon se, jota Venezuelan kansan enemmistö ilmaisee kannattavansa. Ja oli se sitten viimevuotisen Nobelin palkinnon voittaja María Corina Machado tai joku muu, saakoon hän amerikkalaisten tuen palauttaessaan valtionsa jälleen demokraattisen hallinnon johdettavaksi, sen talouden markkinamekanistisilla periaatteilla toimivaksi ja ulkopolitiikassaan Kiinan sijasta läntisiin demokratioihin tukeutuvaksi. 

Venezuelalle on Maduron aikana kertynyt kuitenkin paljon merkittäviä ongelmia. Siis sellaisia kuin 2000-luvun aikana romahtanut talous, lisääntynyt huumerikollisuus ja nyt tehdyn operaation jälkeen myös Trumpin mahdolliset vaateet maan öljyvaroihin. Ja siksi venezuelalaisten kannalta on keskeistä löytää kaikkiin näihin sellaisia ratkaisuja, jotka ovat tehokkaita ja saavat taakseen ihmisten tuen.

* * *

Tässä yhteydessä on syytä huomata YK:n pääsihteerin Antonio Guterrezin käsittämätön reagointi tapahtuneeseen. Sen sijaan, että tämä olisi ilmaissut tyytyväisyytensä diktaattorin kaatumiseen, hän katsoi asiakseen olla syvästi huolissaan Yhdysvaltain iskusta Venezuelaan, koska se ei kunnioita kansainvälistä oikeutta. 

Ihanko oikeasti tämä maailmanjärjestön johtoon asetettu hyypiö on kuvitellut, että Maduron hallinto olisi sitten tehnyt niin? 

Onni onnettomuudessa on, ettei YK:lla ole tosiasiallisia mahdollisuuksia vaikuttaa Venezuelan tapaukseen, eikä länsimaista näyttäisi löytyvän tukea Guterrezin absurdille "huolelle" tai Maduron hallinnolle. Ja vaikka olisikin, Donald Trump tuskin välittäisi sellaisesta edes sen vertaa kuin amerikkalaisten karjatilojen nautoja kiusaavista paskakärpäsistä.

Kaiken kaikkiaan venezuelalaisten tulevaisuus näyttääkin – Guterrezista huolimatta – kohtuullisen valoisalta, ainakin verrattuna muutaman päivän takaiseen. Toki pitkään jatkuneen sosialistisen diktatuurin aiheuttaman ankeuden purkaminen vie aikansa, mutta määrätietoisella työllä kansa voi saada mitä se ansaitsee. 

Toistaiseksi emme kuitenkaan tiedä, mitä tämä tarkoittaa. Ja siksi voimme jäädä vain odottamaan, mitä venezuelalaiset itse tahtovat – kunhan presidentti Trumpin hallinto ensin palauttaa heille päätöksenteko-oikeuden omiin asioihinsa.

JK kello 8:03. Tätä kirjoitusta voi toki verrata esimerkiksi MTV3:n toimittajien näkemykseen siitä, että Venezuelan vallansiirto olisi alku jonkinlaiselle suurelle salaliitolle, jossa USA, Kiina ja Venäjä pyrkivät jakamaan maailman keskenään. Toki myönnän, että tässä tapauksessa on nähtävissä piirteitä myös sellaisesta, mutta asiassa ei sinänsä ole mitään uutta. Ovathan suurvallat aina pyrkineet maksimoimaan vaikutusvaltaansa – joskus avoimemmin ja joskus piilotellummin, mutta aina juuri niillä keinoilla, joita ne ovat sillä hetkellä pitäneet tehokkaimpina. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitä saa, mitä tilaa
Sananvapauden itsesensuurin perustelut, käytännöt ja seuraukset
Maailmanpolitiikan pilkkeitä

Kapina fanatismia vastaan

Iranilaiset protestoivat – suomalaisten uutislähteiden (Yle, Uutissuomalainen) mukaan – maan talouden heikentymisen takia. Taustalla ovat näiden juttujen mukaan länsimaiden Iranille asettamat pakotteet, mutta uskoisin, että kapinointiin on vaikuttanut myös uskonnollisten johtajien taannoinen – nöyryytykseen johtanut – uhoaminen Israelille. 

Maata johtavat islamistit ovat ryhtyneet koviin otteisiin mielenosoittajia vastaan, joten tilanne on eskaloitunut. Sen sijaan presidentti Masoud Pezeshkian on kehottanut sisäministeriä kuuntelemaan mielenosoittajien "perusteltuja vaatimuksia".

* * *

Oman mielenkiintoisen lisänsä tähän tilanteeseen on tuonut ennen islamistista hallintoa maata johtaneen shaahin poika Reza Pahlavi, joka on pyrkinyt jo jonkin aikaa nostattamaan Iraniin kansaa vallankumoukseen. Eilen hän julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin, jossa hän kehotti "Iranin kansaa liittymään maanlaajuisiin lakkoihin ja protesteihin: valtion työntekijät, energia- ja liikennealan työntekijät, kuorma-autonkuljettajat, sairaanhoitajat, opettajat ja akateemikot, käsityöläiset ja yrittäjät, eläkeläiset ja säästönsä menettäneet – kaikki, yhdistykää ja liittykää tähän kansalliseen liikkeeseen"".

Lisäksi hän pyysi "ulkomailla asuvia iranilaisia ​​– Australiasta ja Itä-Aasiasta Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan – tehostamaan toimintaansa 'Rise Iran' -kampanjan puitteissa vahvistaakseen Iranin kansan ääntä mediassa, kansainvälisissä instituutioissa, ulkomaisissa hallituksissa ja parlamenteissa", sekä julisti, että "me tulemme voittamaan, koska olemme yhtenäisiä ja meitä on monta".

Koska vuosi vaihtuu ensi yönä, esitän tässä omalta osaltani toivomuksen siitä, että iranilaiset lopultakin onnistuisivat suistamaan islamistit maansa johdosta ja siirtäisivät ikivanhan kotimaansa keskiaikaisesta totalistarismista demokratiaan. Ja aloittaisivat kehityksen, joka johtaisi ajan myötä uskonnollisen fanatismin heikkenemiseen koko lähi- ja keski-idän alueella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmisto sallisi Iranille ydinaseet, mutta ei henkilömiinoja Suomelle
YK:n pääsihteeri toivoi USA:n iskun jälkeen rauhaa, mutta minkälaista?
Iranin hallitus kaatuu - entä sitten?

Ovatko Veronika Honkasalo, Nasima Razmyar ja Sofia Virta antisemitistejä vai ihmisoikeusadvokaatteja?

Kuten kaikki tiedämme, saatiin Gazaan lopulta tulitauko ja terroristisen Hamasin pari vuotta sitten ottamat panttivangit vapautettiin. Onko alueella nyt siis rauha ja ihmisillä hyvä tahto?

Yhden vastauksen tähän on antanut Hamas, joka on tappanut sotatoimien loputtua noin kolmekymmentä palestiinalaista. Ainakin osa heistä teloitettiin kadulla. 

Hamasin mukaan kyse oli rikollisista, mutta heidän tekemiensä rikosten laatu on epäselvää. Palestiinalaisterroristien mukaan kyse on Israelin "kätyreistä", mutta saattaa olla pikemminkin niin, että ainakin osa tapetuista oli Hamasin kanssa vallasta kilpailevien klaanien jäseniä. 

Oli asia sitten niin tai näin, on tänään ja huomenna mielenkiintoista seurata medioista, ketkä kaikki tuomitsevat nähdyt teloitukset. Ovathan ne – perusteistaan riippumatta – kiistatta poikkeuksellisen räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia. 

Erityisen kiinnostunut olen tässä suhteessa alueen ihmisoikeusloukkauksista aiemmin mölynneiden Vasemmistoliiton kansanedustajan Veronika Honkasalon, SDP:n Nasima Razmyarin ja Vihreiden Sofia Virran edesottamuksista tässä suhteessa. Tulihan näille kauniimman sukupuolen edustajille heti aselevon alettua tilaisuus osoittaa, ettei heidän motiivinsa ole ollut antisemitistinen vaan aidosti ihmisoikeusperusteinen. Eli kaikenlaisen väkivallan vastustaminen riippumatta sen tekijästä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen eilinen pääuutislähetys oli ala-arvoinen

Syömälakko Hamasin puolesta
Haluavatko palestiinalaisterroristit rauhan?

Lontoossa suuri mielenosoitus – entä sitten?

Lontoossa järjestettiin mielenosoitus maan väestöpolitiikkaa vastaan. Siihen osallistui brittipoliisin arvion julkaisseen Yleisradion uutisen mukaan yli 110 000 ja ehkä peräti 150 000 ihmistä – tosin nämä luvut on myös kiistetty ja väitetty kaduilla olleen jopa miljoonia ihmisiä (esimerkki, toinen). 

Oli todellinen osallistujen määärä sitten mikä tahansa, on selvää, että alhaisimpienkin arvioiden mukaan mielenosoittajia oli todella paljon. Ja on kiistatonta, että suuri määrä kertoo siitä tyytymättömyydestä, joka Britanniassa vallitsee siellä harjoitettua väestöpolitiikkaa sekä siihen liittyviä lieveilmiöitä kohtaan.  

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten Iso-Britannian hallinto reagoi mielenosoittajien vaatimuksiin. Ja ennen kaikkea, miten britit äänestävät seuraavissa parlamenttivaaleissa, joihin tosin menee vielä vuosia, sillä edelliset järjestettiin kesällä 2024. 

* * *

Juuri nyt saarivaltion tilanne on sellainen, että Reform UK puolueen kannatus on selvästi korkein noin 31 prosentin kannatuksella. Toisena on hallituksessa istuva Työväenpuolue, jota äänestäisi noin 21 prosenttia ihmisistä. Toista perinteistä valtapuoluetta, eli Konservatiiveja kannattaa vain 17 prosenttia äänestäjistä. 

Nämä luvut tarkoittaisivat Suomessa sitä, että Reform UK:sta tulisi pääministeripuolue – tai mikäli muut puolueet eivät suostuisi siihen – syntyisi maahan vaikea hallituskriisi. Britannian yhden edustajan vaalipiirit voivat kuitenkin johtaa siihen – kuten on käynyt jo aiemmin – että perinteisten puolueiden kannattajat keskittävät äänensä toisilleen kaikissa niissä vaalipiireissä, joissa Reform UK:n ehdokas näyttäisi voittavan, ja näin parlamenttipaikka säilyisi vanhoilla vallanpitäjillä. 

Tätä voisi kutsua Veikko Vennamon (smp) aikanaan lanseeraamaksi pelin politiikaksi, mutta se on karua realismia Iso-Britanniassa. Ja siksi on täysin mahdollista, että saarivaltiota hallitsevat myös jatkossa konservatiivit tai työväenpuoluelaiset  – eikä sikäläinen maahanmuuttopolitiikka muutu seuraavissakaan vaaleissa oleellisesti nykyisestä, vaan Yhdistyneiden Kuningaskuntien väestörakenne muuttuu myös jatkossa siten, että Englannin, Walesin ja Skotlannin kantaväestöt jäävät lopulta vähemmistöiksi omilla kotikulmillaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomessa on noin 150 000 muslimia ja 19 000 afrikkalaista, entä sitten?
Ihmissalakuljettaja sai 25 vuoden vankeustuomion
Britannia kuohuu!

Ville Vedenpään raportti Flow-festivaaleista oli kuin Hamasin propagandalehtisestä

Yleisradio on kaikkien suomalaisten kustantama mediayhtiö, jonka tulisi siksi olla poliittisesti täysin neutraali. Näin ei kuitenkaan ole, vaan sen on todettu moneen kertaan olevan kallellaan vasemmalle ja jopa syrjivän etnisesti suomalaisia nuoria miehiä aina TV-uutisten tunnusta myöden.  

Tämän kaiken tietäenkin hätkähdin lukiessani Ylen juttua Flow-festivaaleissa esiintyneiden artistien kannanotoista Palestiinan tilanteeseen. Sen sijaan, että toimittaja olisi raportoinut niistä neutraalisti, hän intoutui itsekin ottamaan kantaa ja kirjoittamaan palestiinalaismyönteistä propagandaa sekä ohjeistamaan Suomen hallitusta sellaisin sanamuodoin, että piti oikein tarkistaa, etten sittenkin lueskellut rahoittamani mediayhtiön nettisivujen sijaan Kansan Uutisia tai Hamasin propagandalehtistä. 

Jutun oli kirjoittanut euroviisutoimittajana tunnettu Ville Vedenpää, jonka sanakäänteet eivät jättäneet epäilyjä hänen omista näkemyksistään. Onneksi poliittinen valta Suomessa on kuitenkin edelleen hallituksella, eduskunnalla ja presidentillä, joista viimeksi mainittu asemoi itsensä jo aiemmin kumileimasimeksi eli hallituksen päätösten mukaisesti toimivaksi palestiinalaisvaltion tunnustamiskysymyksessä.

Siten ratkaisun avaimet ovat tässä vaiheessa pääministeri Petteri Orpon ja hänen hallituksensa käsissä. Sillä suunnalla on pysytty rauhallisena, ja todettu, että pysyvän rauhan ja kahden valtion eteneminen on kiinni vain siitä, että Hamas luopuu aseistaan ja että Palestiinassa – myös Gazassa – valtaa pitää siviilihallinto. Sekä siitä, että sekä länsimaat että arabimaat sitoutuvat tukemaan myös Israelin valtion olemassaoloa.

Näiden edellytysten puuttuessa Suomen hallitus ei - aivan oikein - ryhdy valmistelemaan Palestiinan tunnustamista, vaan odottaa edellä mainittujen ehtojen toteutumista. Näin siitäkin huolimatta, että Ylen viisutoimittaja ja nuorisofestivaalien esiintyjät vaativat maatamme tekemään egotrippailun tuomaa mielihyvää lukuun ottamatta merkityksettömän tunnustamiseleen.

Tästä syystä haluankin sanoa erityisesti Ville Vedenpäälle - ja samalla koko Yleisradion toimituskunnalle - että heidän kannattaisi hylätä palestiinalaiskysymyksessä älyllinen epärehellisyytensä ja vaatia todellista rauhan estettä eli Hamasia antautumaan ja laskemaan aseensa. Sekä sitä kautta de facto edistämään rauhan syntymistä Gazan alueelle - ja ehkäpä spero fore jopa palestiinalaisvaltion syntymistä Israelin rinnalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle
Kaatuuko Suomen hallitus palestiinakysymykseen?
Etnisesti suomalaisen näköisiä poikia ei löytynyt edes piilokuvista

Israel haluaa Gazaan uuden arabihallinnon

Israelin turvallisuuskabinetti on ilmoittanut, että se ottaa Gazan hallintaansa ja tuhoaa aluetta aiemmin hallinneen terroristijärjestö Hamasin. Lisäksi se on kertonut viidestä periaatteesta, joita aiotaan soveltaa kyseisellä alueella. 

Nämä periaatteet ovat Hamasin aseistariisunta, panttivankien vapauttaminen, Gazan kaistan demilitarisointi, Israelin turvallisuusneuvonta Gazassa ja kokonaan uuden arabisiviilihallinnon perustaminen. Lopullisen päätöksen niiden soveltamisesta tekee koko Netanyahun hallitus, joka kokoontuu aikaisintaan sunnuntaina. 

Suunnitelman toteuttamiseksi Israel on siirtänyt sotilaitaan Gazan rajan läheisyyteen sellaisiin muodostelmiin, jotka viittaavat uuden suureen maahyökkäyksen aloittamiseen. Nähtäväksi siis jää, siirtyykö Hamasin terroriteolla 7. lokakuuta 2023 käynnistynyt sota lopultakin rauhaan johtavaan ratkaisuvaiheeseensa.

* * *

Nopeasti ajatellen suunnitelmassa on monia kysymysmerkkejä. Onhan varmaa, että Hamasin taistelijat pyrkivät välttämään omaa kiinni joutumistaan viimeiseen asti - vaikka sitten suojautumalla ihmiskilpien taakse. Samalla he epäilemättä pyrkivät estämään panttivankien vapauttamisen. 

Suhtaudun myös suurella varauksella siihen, että voiko Gazaan synnyttää kokonaan uutta arabihallintoa, jossa ei olisi mukana lainkaan aiempia vallanpitäjiä. Ja vaikka sellainen saataisiinkin aikaan, onnistuisiko se hankkimaan itselleen sellaisen sotilaallisen voiman, jolla Hamasin uusi nousu pystyttäisiin estämään. Ongelmia saattaa herättää jo pelkästään se, että tällainen hallitus katsottaisiin epäilemättä Israelin nukkehallinnoksi, jonka olisi siksi vaikea saavuttaa aiemmin lähinnä Hamas-mielisten gazalaisten luottamusta.

Toisaalta kaikki yrityksen Gazan sodan päättämiseksi - ja pidempiaikaisen kestävän rauhan saavuttamiseksi - ovat epäilemättä tervetulleita niin Palestiinan arabien kuin juutalaistenkin kannalta. Ja siksi toivon, että nyt esitetty suunnitelma lihallistuisi alueella tosiasiallista valtaa pitäväksi ja siellä kymmeniä vuosia pesineen terrorismin tukahduttavaksi hallinnoksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle
Pelihimo ja takapiru
Palestiinalaiset ovat kyvyttömiä oppimaan

Ylen vastuuttomuus ja kansan ymmärrys

Suomessa ei ole juurikaan puhuttu Argentiinan taloudesta. Näin siitä huolimatta, että maa oli Javier Milein noustessa valtaan lievästi sanottuna konkurssin partaalla. Siitä esimerkkinä julkisen talouden velan suuruus, joka oli vuonna 2023 peräti 155 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. 

Samana vuonna myös maan talouskasvu painui miinukselle ja inflaatio nousi tammikuun 98 prosentista joulukuuhun mennessä peräti 211 prosenttiin. 

Milei nousi valtaan joulukuun 10. päivänä vuonna 2023 ja aloitti reippaalla kädellä talouden remonttitoimet. Ne herättivät runsaasti vastustusta, jota esiteltiin varsin näyttävästi myös Suomen Yleisradiossa.

* * *

Lueskelin eilisiltana sosiaalista mediaa ja huomasin suomalaisten talousasiantuntijoiden keskustelevan siellä Suomen talouden mahdollisuuksista.  Ja siksi päätin vilkaista mitä Argentiinalle kuuluu tänä päivänä. 

Ensin katsoin maan talouskasvun tuoreita lukuja. Milein hallinto on näköjään kääntänyt Argentiinan negatiivisen kehityksen hulppeaksi 5,8 prosentin talouskasvuksi tämän vuoden ensimmäiseen vuosineljännekseen mennessä. Siis jopa nopeammaksi kuin Kiinan kasvu.

Entäpä sitten inflaatio? Se on edelleen korkea, mutta kuitenkin laskenut noin 43 prosentin tasolle. Eli pudotusta on Milein valtaannoususta tullut käsittämättömät 168 prosenttiyksikköä puolessatoista vuodessa. 

Ja vielä maan velka, jonka kääntäminen on asia, joka pitäisi pystyä tekemään myös Suomessa. Sekin on Milein lyhyen hallintokauden aikana laskenut 155 prosentista 83 prosenttiin BKT:stä. Tämä tarkoittaa, että Argentiinan valtionvelka on - kyllä - edelleen erittäin korkealla tasolla, mutta kehityssuunta on kuitenkin oikea ja muutoksen nopeus suuri. 

* * *

Tarkastelua voisi - ja pitäisikin - jatkaa toki pidemmälle, mutta minusta jo nämä luvut osoittavat, että suomalaisten medioiden, erityisesti Yleisradion, tulisi nykyisen täysin vastuuttoman salailun ja suoranaisen mustamaalaamisen sijaan tuoda  erittäin vahvasti esille Argentiinan viimeisen parin vuoden aikaisia saavutuksia. Ja kyseenalaistaa niiden valossa opposition epä-älyllinen kritiikki Petteri Orpon (kok) hallituksen - Suomen talouden tilaan nähden - turhan varovaisista uudistuksista julkishallinnossa ja talouspolitiikan alueella. 

Ehkäpä sitä kautta voitaisiin saada myös Suomen kansa ymmärtämään, että taloutta voidaan kohentaa nopeastikin, kunhan vain valtiojohto uskaltaa ja osaa tehdä riittävän voimakkaita ja oikeita ratkaisuja. Sekä lopettamaan nillittämisensä niistä peräti vähäisistä muutoksista, joita Riikka Purran (ps) johtama valtiovarainministeriö on tähän mennessä onnistunut viemään läpi valtioneuvoston sisällä ja eduskunnassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen kateusjournalismia
Ylen kannattaisi kutsua Matti Viren, Eemil Nuuttila, Matias Mäkynen ja Mika Maliranta A-studioon
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta

Mitäpä yhdestä kolmijalkaisesta jakkarasta?

Suomi palautti Beniniin yhdestä puupalasta valmistetun kolmijalkaisen jakkaran, koska sitä oli sieltä pyydetty. Ilmeisesti tämä asia koettiin suomalaisessa lehdistössä varsin merkittäväksi asiaksi, koska siitä on kirjoitettu varsin monta artikkelia eri lehtiin ja nettisivuille. 

Niinpä ajattelin, että miksen sitten minäkin voisi liittyä joukkoon ja tempaista blogimerkinnän kolmijalkaisesta jakkarasta ja samalla tarkastella sen kotimaan tulevaisuudennäkymiä. Onhan tapaus sellaiseen tarkoitukseen kerrassaan oiva keppihevonen.

* * *

Palautettava esine on beniniläiseltä nimeltään Kataklé. Sellaisia on aikanaan käytetty Dahomeyn kuningaskunnassa muun muassa kuninkaan kruunajaisissa, joissa jakkara symboloi yhteistyötä, vakautta, johtajuutta ja voimaa ja sillä oli voimakas rituaalinen ja seremoniaalinen merkitys.

Lisäksi pappi saattoi istua hallitsijoille omistetuissa seremonioissa kuninkaallisella djande-valtaistuimella, jollon hänen jalkansa lepäsivät pienellä kataklé-tuolilla. Tuolia säilytettiin pääkaupungin Abomeyn ulkopuolella olevassa kylässä, jossa kuninkaan veistäjät asuivat. 

Sieltä se tuotiin kuninkaan palatsiin jokaisen uuden hallitsijan kruunajaisiin. Tuolien merkitystä korostaa se, että johtajaa kutsuttiin nimellä zinkponon, ”tuolin omistaja”. Vastaavia istuimia saattoivat käyttää kuninkaan hovin naiset, papit ja alueelliset päälliköt.

Nyt palautettu Kataklé ei siis ollut ainut laatuaan, vaan niitä on olemassa useampia. Mutta hyvä kuitenkin, että se on nyt saatu palautetuksi sinne, missä ihmiset pitävät sitä arvokkaana. 

* * *

Benin sijaitsee Afrikassa Guineanlahden pohjoisrannalla. Sen itsenäistyi Ranskan alaisuudesta vuonna 1960, minkä jälkeen siellä tehtiin lukuisia vallankaappauksia. Vuosina 1975–1989 se ehti olla myös marxilainen valtio eli niin sanottu kansantasavalta. 

Maan noin viisitoistamiljoonainen väestö koostuu 42 etnisestä ryhmästä, joissa syntyvyys on korkealla tasolla. Sen seurauksena maassa elävien ihmisten määrä kasvaa vuosittain yli kolmella prosentilla, mutta siitä huolimatta maan bruttokansantuote kasvaa - jopa asukasta kohden laskettuna - nopeasti. Tosin siitä huolimatta maa oli vuonna 2023 tässä suhteessa valtioiden vertailussa vasta sijalla 156.

Talouden nopeaan kasvuun vaikuttanee se tosiasia, että kansantasavallan kukistumisen - eli sosialistisille maille tyypillisen kurjistumisvaiheen - jälkeen maa oli afrikkalaisittain varsin vakaa demokratia. Tosin nykyinen - vuodesta 2016 hallinnut - presidentti Patrice Talon on heikentänyt kansalaisvapauksia ja poliittisten kilpailijoiden toimintamahdollisuuksia. 

Viimeisimpänä merkittävänä käänteenä nähtiin kuluvan vuoden tammikuussa Talonin entisten liittolaisten Olivier Bokon ja Oswald Homekyn tuomitseminen kahdeksikymmeneksi vuodeksi vankeuteen. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, jatkaako pallinsa takaisin saanut valtio tulevina vuosina kehityksen tiellä, vai johtaako nopea väestönkasvu, asukkaiden etninen kirjavuus ja presidentin itsevaltisuuspyrkimykset Beninin afrikkalaisille tyypilliseen sekasortoon. 

Sellaiseen saattaa viitata myös beniniläisten uskonnollinen kirjavuus. Maan väestöstä oli nimittäin - vuonna 2013 - kristittyjä noin 48,5 prosenttia, muslimeja 27,7 %, voodoo- ja muihin perinteisiin uskontoihin uskovia 14,2 %, muihin vieraisiin uskontoihin uskovia 2,6 % ja uskonnottomia 5,8 %. 

Toivoa tietenkin sopii, että beniniläiset edellä mainituista seikoista huolimatta jatkaisivat positiivisen kehityksen polulla. Ja että Suomesta palautettu kolmijalkainen jakkara auttaisi heitä siinä! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin taskussa ja sveitsiläisellä pankkitilillä
Demareiden esitykset ovat yhtä järkeviä kuin housuihin kuseminen talvipakkasilla
Maailmanjärjestyksen uusiminen on aloitettu