Miksi Suomesta ei löydy töitä?

MTV3 julkaisi jutun siitä, kuinka suomalaiset nuorehkot ihmiset ovat saaneet töitä Tanskasta ja Norjasta. Lyhyesti sanoen se on tapahtunut helposti, vaikka artikkelissa haastatellut ovat enemmän tai vähemmän pitkään yrittäneet sitä ennen työllistyä Suomeen.

Tällainen maastamuutto on luonnollisesti äärimmäisen haitallista suomalaiselle yhteiskunnalle ja sen tulevaisuudelle. Ja siksi on syytä pohtia hetki sitä, miksi asia on näin. 

* * *

Suomalaisen työmarkkinan perusongelma on luonnollisesti pian kaksikymmentä vuotta jatkunut talouden pysähtyneisyys. Tämä näkyy esimerkiksi henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen kehityksessä.

Kuvassa Norjan BKT:n kehitys on ylimmäisenä, Tanskan keskimmäisenä ja Suomen alimmaisena. Ja kuten arvoisat lukijani huomaatte, on Suomi jäänyt verrokeistaan jälkeen jo 1990-luvulta alkaen, vaikka varsinainen stagnaatio ajoittuukin vasta viimeiselle 17 vuodelle. 

Tämä kehitys näkyy myös alla olevassa kuvassa, jossa on kuvattu työttömyyden kehitys samoissa maissa, jotka ovat ylhäältä alaspäin lukien Suomi, Tanska ja Norja. 

Kuva osoittaa selkeästi suomalaisen talouselämän epäonnistumisen suhteessa MTV3:n jutussa mainittuihin maihin, joista ihmiset löysivät helposti työtä. Siksi ei ole liioiteltua todeta, että Suomen talouspolitiikka on ollut epäonnistunutta jo vuosikymmenien ajan.

* * *

Tälle seikalle voidaan tietenkin esittää erilaisia syitä, jos niin halutaan. Omalta osaltani kiinnittäisin huomiota MTV3:n jutussa Tanskasta töitä saaneen henkilön näkemykseen: "täällä on helppo palkata, mutta helppo myös antaa kenkää".

Toisin sanoen Suomen ongelma kulminoituu työmarkkinoiden korporatiivis-sosialistiseen ylisääntelyyn ja siitä seuranneeseen jäykkyyteen. Ja siksi ole pannut tyytyväisyydellä merkille sen, että Petteri Orpon (kok) hallitus on ottanut askeleita – vaikkakin kovin lyhyitä – tämä asian muuttamiseksi. 

Toivoa sopii, että työmarkkinoitamme ja yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan myös tulevilla hallituskausilla. Ja että sitä kautta Suomen työmarkkinat mahdollistaisivat tulevaisuudessa työhaluisille ihmisille työpaikkojen löytämisen myös kotimaasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko maallamme malttia vaurastua?
Ihme on tapahtunut
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta

 

Korporaatiovallan väärinkäyttö oikeuttaa veropohjan laajentamisen

Monilla ihmisillä on kaipuu keskitettyyn valtaan, vahvoihin johtajiin tai jopa diktaattoreihin. Tähän joukkoon ilmoittautui eilen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, joka kaipasi Euroopan Unionia puuttumaan Suomen sisäpolitiikkaan.

Anderssonin ulostulo johtui siitä, että Suomessa järjestettiin alle vuosi sitten eduskuntavaalit, joiden seurauksena maahamme syntyi vuosikymmenin ensimmäinen hallitus (JK kello 18:35: tässä on virhe sillä myöskään Sipilän hallituksessa ei ollut mukana vihervasemmistoa), jossa ei ole mukana vihervasemmistopuolueita. Ja vieläpä siten, että oppositioon jäi peräti kaksi puoluetta - Keskusta ja Liike Nyt - joiden ei katsota kuuluvan vasemmistoon. 

Tämä johtui siitä, että vain kolmannes äänestäjiltä valtakirjan päätöksentekoon saaneista ehdokkaista kannatti SDP:tä, Vihreitä ja Vasemmistoliittoa. Ja siten kansa ilmaisi vaaleissa tukensa sellaiseen politiikkaan, jolla vahvistetaan yritysten toimintaedellytyksiä, ihmisten vapautta ja demokraattista päätöksentekoa. Ja antoi tuomionsa Anderssonin kaipaamalle keskusjohtoiselle käskyttämiselle ja korporatiovallalle. 

Demokratia ei kuitenkaan näytä kelpaavan poliittiselle äärivasemmistolle, joten Andersson ilmoitti kaipaavansa Euroopan Unionin laajuista lainsäädäntöä vasemmiston agitoimien - ja sivullisille suuria taloudellisia tappioita ja harmia tuottavien - poliittisten lakkojen laillistamiseksi nyt, kun suomalainen demokraattinen päätöksentekokoneisto on rajaamassa niitä yhden päivän mittaiseksi sekä lisäämässä työrauhan rikkomisesta koituvia hyvityssakkoja. 

Oleellista tässä asiassa on huomata se, ettei hallitus ole millään tavoin rajaamassa työtaisteluja, joilla tavoitellaan parempia työehtoja omalla alalla. Eikä Andersson siten ole huolissaan työntekijöiden oikeuksista vaan poliittisen vasemmiston ohjauksessa olevan ulkoparlamentaarisen korporaatiovallan vähenemisestä. 

* * *

Tässä yhteydessä en malta olla kommentoimatta Teollisuusliiton miljardiomaisuutta. Liitto on kerryttänyt varojaan vuosi vuodelta ja kertoi eilen kykenevänsä rahoittamaan jopa kuukausien mittaisia poliittisia lakkoja. 

Demokraattisen päätöksenteon vastustaminen ei tietenkään ole ammattiliittojen varsinainen tehtävä, eikä sitä voida pitää myöskään verovapauden ansaitsevana yleishyödyllisenä toimintana. Siksi on kysyttävä työministeri Arto Satoselta (kok) ja oikeusministeri Leena Mereltä (ps), että kävisikö Teollisuusliiton toiminta perusteesta veropohjan laajentamiselle koskemaan myös Ay-liikkeen kaikkia tuloja.

Samalla tekisi mieleni kysyä teollisuusliiton jäsenten näkemyksiä siihen, että heidän ammattiliittonsa on kerännyt varallisuutta kyetäkseen vastustamaan demokraattista päätöksentekoa. Eli olisivatko he mieluummin maksaneet kohtuullisempia jäsenmaksuja?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Silmiä avaava keskustelu
Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista
Kaj Mykkänen, Li Andersson ja vihervasemmistolainen logiikka

Jarkko Elorannan alleviivaus

Ammattiyhdistysliike lähti pelaamaan äärimmäisen kovilla panoksilla suomalaista demokratiaa ja elinkeinoelämää vastaan julistaessaan kahden viikon mittaiset lakot vientiteollisuutta vastaan. Pelin tarkoituksena on painostaa elinkeinoelämän nostattaminen hallituksen suunnittelemia työelämämuutoksia vastaan. 

Lakkokenraali Jarkko Elorannan hyökkäys ei kuitenkaan ole johtanut hänen toivomaansa tulokseen, vaan elinkeinoelämä on pysynyt maan hallituksen tukena. Esimerkiksi Suomen yrittäjien Mikael Pentikäinen julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin, jossa hän totesi, että "on täysin vastuutonta, että SAK toteuttaa poliittisia lakkoja tilanteessa, jossa Suomi on taantumassa ja velkaantuu hallitsematonta vauhtia sekä Euroopassa on käynnissä ankara sota. Lakoilla syvennetään Suomen talouden ongelmia entisestään."

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies puolestaan muistutti, että "viimeistään nämä rajut poliittiset lakot osoittavat, että lainsäädäntömme pitää muuttaa kilpailijamaiden tasolle. Hallituksen ei tule antaa periksi ay-liikkeen massiivisen lakonuhan edessä."

Häntä säesti saman järjestön työlämäasioista vastaava johtaja Ilkka Oksala linjaamalla, että "SAK:n jäsenliittojen juuri ilmoittamat täysin vastuuttomat lakot osoittavat tarpeen toteuttaa hallituksen esittämän työrauhauudistuksen. Taloudellinen tilanne on huono ja tulee lakkojen seurauksena huonontumaan."

Myös pääministeri Petteri Orpo (kok) muistutti, että "ei asiat lakoilla ratkea. Suomen julkisen talouden tilanne on jo entuudestaan vaikea. Hallitusta vastaan suunnatut pitkät ja massiiviset poliittiset lakot aiheuttavat suurta vahinkoa Suomen taloudelle ja tulevat kalliiksi veronmaksajille."

Lisäksi hän ohjeisti korporaatiojohtajia demokratian pelisäännöistä, joiden mukaan "SDP teki juuri välikysymyksen työmarkkinatoimista ja hallitus sai eduskunnan luottamuksen. Työmarkkinauudistuksille on eduskunnan enemmistön tuki". 

Pääministeri linjasi myös, että "liitot osoittavat lakoillaan tarpeen rajoittaa poliittisia lakkoja". 

* * *

Nähtäväksi siis jää, onnistuuko ammattiyhdistysliike horjuttamaan suomalaista demokratiaa vai onko se lopulta taivuttava. Toistaiseksi liittojen toimet ovat olleet yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta haitallisuudestaan huolimatta laillisia, mutta tilanne muuttuu heti kun hallituksen esitykset on hyväksytty eduskunnassa. 

Mikäli ay-liike vielä sen jälkeenkin jatkaisi toimiaan, ei kyse olisi enää laillisesta edunvalvonnasta vaan suorasta kapinasta suomalaista demokratiaa vastaan. Ja sen myötä lakkokenraalin rooli vaihtuisi kapinakenraaliksi, jonka toimintaa tarkasteltaisiin rikoksena. 

Tästä syystä suosittelen Jarkko Elorannalle juuri nyt sen pohtimista, että olisiko suomalaisen talouselämän tuhoamisen sijaan parempi keskittyä tekemään hallitukselle esityksiä siitä, millä tavalla Suomen julkisen sektorin velkaantuminen saataisiin taitettua muilla kuin hallitusohjelmassa mainituilla keinoilla - jos sellaisia on löydettävissä. Sekä hyväksymään poliittisten lakkojen rajoittamisen yhteen vuorokauteen, jotta nyt käynnissä olevan arvottoman näytelmän toistuminen voitaisiin välttää tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kysymys, johon en löytänyt vastausta
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta

Ay-liike alleviivaa lakkouhkauksillaan hallituksen esittämien poliittisten lakkojen rajoitusten tarpeellisuutta. Töistään helmikuun alussa kieltäytyvien määrä näyttäisi tällä hetkellä nousevan noin 70 000 henkeen ja se sulkisi muun muassa satamat ja lentokentät. 

Suunnitellut lakot pysäyttäisivät muun muassa satamat eli teollisuuden tavaraviennin sekä lentoliikenteen. Jälkimmäisen osalta vaikutus näkyisi muun muassa pohjoisimman Suomen leipäpuussa eli turismissa, joka on hidastanut Lapin kuntien väestökatoa ja tuonut sinne merkittävää tuloa. Epäilen, että moni lakon takia lomansa perumaan joutunut britti jättää Lapin pois suunnitelmistaan jatkossakin. 

Erityisen vastuutonta ja typerää ay-väeltä on puolustusteollisuuden toiminnan pysäyttäminen. Esimerkiksi ammuksia valmistava lapualainen Nammo on lakon piirissä, vaikka sen tuotteita tarvittaisiin kipeästi muun muassa Ukrainassa. Näyttää siis siltä, että suomalaisten työntekijöiden politrukit haluavat kaiken muun ohella tukea Vladimir Putinin sodankäyntiä naapureitaan vastaan. 

Työministeri Arto Satonen (kok) totesi eilen, että "Suomen taloustilanne on niin vakava, että näitä uudistuksia on pakko tehdä". Siis uudistuksia, joiden tarkoituksena on kehittää Suomen työmarkkinoita joustavampaan suuntaan siten, että työllisyys, talouskasvu, kilpailukyky ja tuottavuus saataisiin jälleen nousuun. Lisäksi hallitus haluaa rajoittaa tässä puheena olevien demokraattista päätöksentekoa vastaan suunnattuja lakkoja. 

Omalta osaltani pidän juuri viimeksi mainitsemaani tärkeimpänä nyt tekeillä olevista uudistuksista. Ja - toisin kuin hallitus - en tyytyisi pelkästään rajaamaan poliittisia lakkoja, vaan kieltäisin ne kokonaan. 

Tämä ei tarkoita, etteikö Suomen yli viisitoista vuotta seisahduksissa olleeseen talouteen - ja viime aikoina suorastaan syöksykierteessä olevaan julkisen talouden rahoituskriisiin - tarvittaisi muutosta. Kyllä sekin tarvitaan, mutta siltä osin pallon voi heittää myös työmarkkinajärjestöille. 

Siltä osin ehdotan edesmenneeseen Martti Ahtisaaren (sd) rauhanvälitystoimintaan liitetyn väitteen - mahdollisesti urbaanin legendan - mukaista toimintaperiaatetta. Eli suljetaan työmarkkinaneuvottelijat yhteen huoneeseen, jossa he saavat etsiä yhteistä näkemystä niin kauan, että syntyy ratkaisu. Uskoisin, että viimeistään toisella kuukaudella alkaa molemmin puolin löytyä kompromissihalua.

Ja ellei löydy, voisi maan demokraattisen prosessin kautta nimitetty hallitus tulevaisuudessa säätää asiasta tarvittavat lakimuutokset ilman, että ay-liikkeellä olisi enää mahdollisuutta nykyisen kaltaiseen lakkoihin perustuvaan ay-pamppujen veto-oikeuteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi
Kympin oppilas osasi ennen enemmän kuin nyt
Orpon hallitus nosteessa, Scholzin kabinetti laskussa ja Sunakin ministeristö esimerkillisenä

Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta perusteli työntekijöiden poliittista lakkoilua suuttumuksella ja sillä, että maan hallitus toimii perustuslain suomin valtuuksin antamatta järjestölle sille kuulumatonta valtaa. Jälkimmäisen vaatimuksen taustalla on eräänlainen maan tapa, jota on luonnehtinut aiempien hallitusten noudattama käytäntö delegoida valtaa työmarkkinajärjestöille. 

Tämä tilanne on tietenkin absurdi jo sellaisenaan, etenkin kun Eloranta perustelujensa lisäksi katsoi asiakseen esittää hallitukselle myös suoria uhkauksia. Ei sentään fyysisestä väkivallasta, mutta joka tapauksessa entistä vakavammin ja pidempään maamme taloutta häiritsevistä toimista.

Tosiasia tietenkin on, ettei hallitus ole pyytänyt ay-liikettä ja työnantajia niin sanottuihin kolmikantaneuvotteluihin. Toisaalta työministeri Arto Satonen (kok)  on kuitenkin pyytänyt työmarkkinajärjestöiltä ehdotuksia mallista, "joka täyttää ne tavoitteet, jotka hallitusohjelmalla on, niin silloin se on rinnakkainen vaihtoehto. Silloin voidaan luopua tästä hallitusohjelman kirjauksesta."

Valitettavasti työmarkkinajärjestöt eivät ole kyenneet tekemään työministerin pyytämää esitystä, eikä hallitus voi jäädä sellaista myöskään ikuisesti odottamaan. Tämän tosiasian alleviivasi kylmäävällä tavalla tuore tieto, jonka mukaan Sanna Marinin (sd) punavihreän hallituksen jättämä rahoitusvaje kuluvalle vuodelle oli yllättäen peräti 3,2 miljardia suurempi kuin aiemmin oli luultu. 

Lisäksi Valtionvarainministeriö kertoi pari kuukautta sitten, että "Suomen talous on taantumassa loppuvuoden" ja "julkinen talous heikkenee tästä vuodesta lähtien, ja julkisyhteisöjen alijäämä on 3 prosenttia, tai yli, vuosina 2024–2026". Toisin sanoen Suomen asiat ovat menossa päin helvettiä ja maan talous on vaipumassa yhä suurempiin ongelmiin, joista nouseminen käy sitä vaikeammaksi, mitä pidempään tilannetta korjaavien päätösten tekemiseen ja toimeenpanoon kuluu. 

Tilanne on siis vakava mutta ei vielä toivoton. Valtionvelka on kaikesta huolimatta vielä hiukan matalampi suhteessa bruttokansantuotteeseen kuin se oli 1990-luvun puolivälissä, jolloin maa oli todellisessa vaarassa menettää luottokelpoisuutensa ja sen myötä taloudellisen itsenäisyytensä. Siksi Suomen julkisen talouden ongelmat voidaan edelleen ratkaista, kunhan toimeen ryhdytään välittömästi sekä riittävän voimakkaasti. 

Tämä kaikki näyttää kuitenkin olevan liian vaikeaa Jarkko Elorannan ymmärrettäväksi. Samoin kuin se, että jos järkevä ihminen ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi itselleen ja ympäristölleen, tekisi hän kaikille kanssaeläjilleen palveluksen toteamalla tilanteen ja astuen syrjään tehtävistä, joita ei kykene hoitamaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Viivyttely julkisen sektorin tervehdyttämisessä tulee kalliiksi
Demokratian vastainen korporaatio
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä

Demokratian vastainen korporaatio

Suomea on totuttu pitämään vakiintuneena demokratiana. Siis sellaisena, jossa jokaisella kansalaisella on oikeus ilmaista poliittinen tahtonsa säännöllisesti järjestettävissä vaaleissa, joiden seurauksena syntyneet instituutiot - europarlamentti, eduskunta sekä alue- ja kunnanvaltuusto - käyttävät valtaa päätettäessä yhteisistä asioista. 

Näin kansalaisten tahto siirtyy - ainakin periaatteessa - sitä heijastaviin päätöksiin. Toki järjestelmässä tiedetään olevan valuvikoja, joista parhaiten tunnettu lienee niin sanottu pakkoruotsi, joka on säilynyt siitä huolimatta, että kansalaisten ylivoimainen enemmistö haluaisi luopua siitä. 

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tänään kirjoittaa pakkoruotsista, vaan ammattiliittojen käymästä demokratian vastaisesta sodasta, joka on juuri nyt akuutissa vaiheessa, koska ay-liike organisoi lakkoja, joiden tarkoituksena on estää demokraattisen prosessin toteutuminen. Eli kansan vaaleissa ilmaiseman tahdon tyhjäksi tekeminen järjestämällä hallitusohjelman vastaisia lakkoja. 

Tässä asiassa on erotettava ay-liikkeen legitiimi tehtävä puolustaa työntekijöitä työnantajien yksipuolista vallankäyttöä vastaan. Äärimmäisenä toimena tämä tarkoittaa lakkoilua tilanteessa, jossa työnantaja- ja työntekijäosapuoli eivät työehtoneuvotteluissa pääse yksimielisyyteen työnteon ehdoista. Tämä oikeus on sekä tarpeellinen että yleisesti hyväksytty (ainakin lähes) koko kansan parissa.

Nyt käynnissä oleva lakkoilu ei kuitenkaan koske työnantajan ja työntekijän välistä neuvottelua vaan demokraattiseen prosessiin vaikuttamista. Tämä ilmenee selvästi esimerkiksi siitä, että SAK:n puheenjohtaja Jarmo Eloranta on kertonut järjestönsä puolustavan "työntekijöiden asiaa ennen kuin hallitus riistää meiltä ja heiltä oikeuden työtaisteluihin". 

Eloranta on asiassa puoliksi oikeassa. Hallitushan on tosiaan rajaamassa lakko-oikeutta siten, ettei jatkossa enää voisi järjestää poliittisia lakkoja, joiden tarkoituksena on estää demokraattisen päätöksentekoprosessin toiminta. Tosin näitäkään ei kiellettäisi kokonaan, vaan ainoastaan rajattaisiin niiden kestoa siten, etteivät ne häiritsisi oleellisesti talouden toimintaa. 

Nyt käynnissä olevassa työmarkkinaselkkauksessa ei siis ole kyseessä minkään yrityksen sisäinen työtaistelu, vaan rajanveto sen välillä mistä asioista päätetään demokraattisella prosessilla ja mistä asioista korporaatioiden välisillä neuvotteluilla. Ja tämä asia on akuutti nimenomaan siksi, ettei Suomen talous mm. väestörakenteen seurauksen pysty enää ylläpitämään menneiden vuosien kaltaista hyvinvointivaltiota - jonka kulut ovat suuremmat kuin kansantalouden kautta syntyvät tulot.   

Tästä syystä hallitus on halunnut rajata työnantajien ja -tekijöiden oikeutta neuvotella palkoista siten, että  pelivara määräytyisi vientiteollisuuden tekemien ratkaisujen mukaisesti. Tässä yhteydessä on syytä huomata, että vaikka asia koskeekin palkkoja, kyse ei silti ole työntekijöiden ja -antajien välisestä kiistasta - eikä siten työmarkkinoille kuuluvasta asiasta - vaan demokraattisesta päätöksenteosta, jolle on syntynyt valtuutus viime kesän eduskuntavaaleissa, joissa jokaisella täysi-ikäisellä suomalaisella on ollut täsmälleen samanlainen valta vaikuttaa. 

Tähän asiaan otti kantaa myös elinkeinoministeri Wille Rydman (ps). Hänen mukaansa "hallitus kuulee mielellään työmarkkinajärjestöjen näkemyksiä" ja on valmis muuttamaan hallituksen suunnitelmia, mikäli niiltä tulee ehdotuksia, joilla hallitusohjelmaan kirjattu tavoite Suomen talouden tasapinottamiseksi täyttyy muilla keinoilla. Toisin sanoen hallitus on edelleen valmis kuuntelemaan työmarkkinajärjestöjä, kunhan niiden ehdotukset täyttävät demokraattisen prosessin kautta määritellyn tavoitteen, joka on tarpeen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan taloudellisen perustan säilyttämiseksi.

Olisi tietenkin hienoa, mikäli ay-liike kykenisi esittämään tällaisen vaihtoehdon. Mutta jos ja kun se ei siihen kykene, on hallituksen joka tapauksessa toimittava ja pelastettava se, mikä pelastettavissa on. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä
Suomalaiset eivät halua sosialismia - eivätkä vasemmiston eduskuntaperformansseja
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain