Progressiivinen asiantuntija, muunneltu totuus ja unohdus

En millään tavalla kiistä Helsingin sanomien oikeutta julkaista mitä se haluaa. Kiinnittäisin kuitenkin teidän – arvoisat lukijani – huomion siihen, että se julkaisi artikkelin, jonka mukaan maahanmuutto on ollut yksi niistä keinoista, jotka ovat säilyttäneet Ruotsin talouden kasvu-uralla samaan aikaan kuin Suomi on ajautunut taloudelliseen alhoon. 

Kommentti kieltämättä kuulostaa oudolta suomalaisten korvissa, sillä olemmehan varsin hyvin tietoisia niistä vaikeuksista, joiden parissa ruotsalaiset ovat joutuneet painiskelemaan maahanmuuttajiensa kanssa. Lisäksi näiden työttömyysaste on perin alhainen verrattuna kantaväestöön. 

Tästä syystä HS:n jutussa asiantuntijana käytetyn henkilön – Elinor Odebergin – kommentit näyttäisivät liittyvän pikemminkin hänen poliittiseen taustaansa. Onhan hän Arena Idé -nimisen progressiivisen ajatushautomon palkkalistoilla. Ja siten mitä todennäköisimmin vahvasti vasemmistolainen. 

Tosiasia joka tapauksessa on se, että maahanmuuttajien tuottavuus yhteiskunnalle on ainakin Suomessa ja Tanskassa negatiivinen – ja erityisen negatiivinen se on Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleiden kohdalla. Tilanne ainakaan tämän ryhmän osalta tuskin poikkeaa Ruotsissa, joten progressiivisen asiantuntijan näkemys lienee persees... hmmh... muunneltua totuutta. 

* * *

Haastatellun asiantuntijan mainitsemat kolme muuta asiaa sen sijaan osunevat kohdalleen, mutta eivät ole koko totuus. Nuo seikat ovat länsinaapurimme Suomea monipuolisempi ja suurempi talous, oma valuutta – joka joustaa tarvittaessa – sekä sopuisammat työmarkkinat. 

Näiden lisäksi on yhtälöön lisättävä vielä  – progressiivinen asiantuntijan sanomatta jättämä –perintöverotus, minkä puuttuminen kannustaa ruotsalaisia sukuja – kuten Wallenbergit – pääomien ylisukupolviseen kerryttämiseen ja edelleen sijoittamiseen sekä ehkäisee varakkaiden ihmisten maastamuuttoa. Siis sellaisten kuin esimerkiksi Suomesta Ruotsiin muuttanut Björn Wahlroos. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastopaneelin toive toteutumassa
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen

Riikka Purra vilautti

Valtioivarainministeri Riikka Purra vilautti eilen mahdollisuutta, että maahanmuuttajilta edellytettäisiin työntekoa sosiaalitukien saamiseksi. Hänen ajatuksensa taustalla oli Tanskan malli, jossa toimitaan juuri näin. 

THL:n tutkimusprofessori Pasi Moisio kuitenkin totesi, ettei se onnistuisi Suomessa, koska meillä perustuslaki ja sen tulkinta antavat myös maahanmuuttajille poikkeuksellisen vahvan oikeuden viimesijaiseen sosiaaliturvaan. SDP:stä taas kuultiin näkemys, jonka mukaan sosiaalitukien saaminen voitaisiin sitoa esimerkiksi suomen kielen oppimiseen, kunhan opetuksen resurssit ovat riittävät. 

Tässä keskustelussa ehkä mielenkiintoisimman kommentin antoi professori Moisio todetessaan, että "Suomi eroaa muista Pohjoismaista juuri siinä, että sosiaaliturvamme keskittyy passiiviseen rahan jakamiseen. Velvoitteita tai mahdollisuuksia palveluihin ja kasvokkaiseen kohtaamiseen on vähän. Tämä koskee niin pitkäaikais­työttömien ja maahanmuuttajien etuuksia kuin sairaus- ja työkyvyttömyys­etuuksiakin."

Minun nähdäkseni onkin ilmeistä, että juuri helposti saatavan ilmaisen rahan seurauksena erityisesti maahanmuuttajien motiivi työpaikan saamiseksi on heikko. Siksi ehdotan, että kaikki suomalaiset puolueet sitoutuisivat jo ennen vaaleja lisäämään työnteon ja yrittämisen kannusteita sekä maahanmuutajille että myös kantaväestölle.

Tavoitteena pitäisi olla – ei enempää eikä vähempää kuin – järjestelmä, jossa työn tekeminen on aina selvästi palkitsevampaa kuin sosiaaliturvalla eläminen. Ja joka kannustaisi myös yrittämiseen silloin, kun siihen on hyvät edellytykset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työpaikkojen synnyttämisestä
Kehitysmaalaisten maahanmuutto johtaa kehitysmaalaistyyppisiin ongelmiin
Miljardi uutta afrikkalaista

Miksi Suomesta ei löydy töitä?

MTV3 julkaisi jutun siitä, kuinka suomalaiset nuorehkot ihmiset ovat saaneet töitä Tanskasta ja Norjasta. Lyhyesti sanoen se on tapahtunut helposti, vaikka artikkelissa haastatellut ovat enemmän tai vähemmän pitkään yrittäneet sitä ennen työllistyä Suomeen.

Tällainen maastamuutto on luonnollisesti äärimmäisen haitallista suomalaiselle yhteiskunnalle ja sen tulevaisuudelle. Ja siksi on syytä pohtia hetki sitä, miksi asia on näin. 

* * *

Suomalaisen työmarkkinan perusongelma on luonnollisesti pian kaksikymmentä vuotta jatkunut talouden pysähtyneisyys. Tämä näkyy esimerkiksi henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen kehityksessä.

Kuvassa Norjan BKT:n kehitys on ylimmäisenä, Tanskan keskimmäisenä ja Suomen alimmaisena. Ja kuten arvoisat lukijani huomaatte, on Suomi jäänyt verrokeistaan jälkeen jo 1990-luvulta alkaen, vaikka varsinainen stagnaatio ajoittuukin vasta viimeiselle 17 vuodelle. 

Tämä kehitys näkyy myös alla olevassa kuvassa, jossa on kuvattu työttömyyden kehitys samoissa maissa, jotka ovat ylhäältä alaspäin lukien Suomi, Tanska ja Norja. 

Kuva osoittaa selkeästi suomalaisen talouselämän epäonnistumisen suhteessa MTV3:n jutussa mainittuihin maihin, joista ihmiset löysivät helposti työtä. Siksi ei ole liioiteltua todeta, että Suomen talouspolitiikka on ollut epäonnistunutta jo vuosikymmenien ajan.

* * *

Tälle seikalle voidaan tietenkin esittää erilaisia syitä, jos niin halutaan. Omalta osaltani kiinnittäisin huomiota MTV3:n jutussa Tanskasta töitä saaneen henkilön näkemykseen: "täällä on helppo palkata, mutta helppo myös antaa kenkää".

Toisin sanoen Suomen ongelma kulminoituu työmarkkinoiden korporatiivis-sosialistiseen ylisääntelyyn ja siitä seuranneeseen jäykkyyteen. Ja siksi ole pannut tyytyväisyydellä merkille sen, että Petteri Orpon (kok) hallitus on ottanut askeleita – vaikkakin kovin lyhyitä – tämä asian muuttamiseksi. 

Toivoa sopii, että työmarkkinoitamme ja yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan myös tulevilla hallituskausilla. Ja että sitä kautta Suomen työmarkkinat mahdollistaisivat tulevaisuudessa työhaluisille ihmisille työpaikkojen löytämisen myös kotimaasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko maallamme malttia vaurastua?
Ihme on tapahtunut
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta

 

Onko maallamme malttia vaurastua?

Markkinatalous johtaa eroihin ihmisten varallisuuteen - joskaan ei likimainkaan yhtä tehokkaasti kuin aikanaan teki 1600-luvun ruotsalainen feodaalivaltio. Tästä syystä perityt omaisuudet poikkeavat toisistaan huomattavasti, mikä näkyy myös valtiolle maksettavissa perintöveroissa. 

Tuoreen tiedon mukaan noin 42 prosenttia perinnönsaajista joutui vuonna 2021 maksamaan saamisistaan perintöveroa. Heistä vain alle kymmenen prosenttia sai vähintään 200 000 euron perintöosuuden, mutta he maksoivat vajaat 60 prosenttia kaikkien perintöverojen yhteenlasketusta arvosta. Jos katsotaan kaikista suurimpia perintöjä, niin noin 0,2 prosenttia kaikista perinnönsaajista maksoi 19 prosenttia perintöveroista. 

Alla olevaan kuvaan (lähde) on merkitty maksuosuudet ikäluokan mukaan jaoteltuna. Siitä nähdään, että suurimmat perinnöt ja siten myös kovimmat verot osuvat 45-64-vuotiaille suomalaisille. 

Toisin sanoen juuri nämä työelämän loppupuolelle ehtineet suomalaiset saavat sekä suurimmat perinnöt että maksavat niistä eniten rahaa valtion kassaan. Samalla he tulevat tasoittaneeksi suomalaisten välistä tulonjakoa.  

* * *

Veroista saatua rahaa käyttävät Suomessa ennen kaikkea valtio, hyvinvointialueet ja kunnat. Näistä ensimmäinen ja viimeinen keräävät menoihinsa veroja, mutta hyvinvointialueet elävät valtion budjettirahoituksella. 

Siksi juuri maan hallituksen johtamalla valtionhallinnolla on keskeinen asema julkisessa rahankäytössä. Siis sekä menojen hallinnassa, että myös verotettavien tulojen tuottamisessa. Viimeksi mainittujen osalta keskeistä on talouskasvu - joka hyvin hyrrätessään luo lisätuloja, mutta takkuillessaan aiheuttaa rahanpuutetta. 

Siksi on hyvä huomata, että nykyinen - Petteri Orpon hallitus - aloitti valtakautensa kesäkuun 20. päivänä vuonna 2023. Sekä nähdä alle kopioimani tuore tilastokuva, jonka mukaan Suomen työpäiväkorjattu talouskasvu syöksyi juuri silloin negatiiviseksi. 

Saman tilaston mukaan Suomen talous kääntyi lopulta jonkinlaiseen kasvuun kesäkuussa 2024. Näistä kahdesta käänteestä ensimmäinen johtui Sanna Marinin (sd) ja jälkimmäinen Orpon hallituksen aikaisista tapahtumista. Tämä on kiistämätöntä, joskin muutoksiin ovat vaikuttaneet muutkin seikat kuin näiden hallitusten toimet.

Nähtäväksi siis jää, miten nämä tilastot vaikuttavat suomalaisten sekä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen. Pysyykö maan talouden nenä pinnalla jatkossakin - kuten pääministeri eilen vakuutti - vai vaipuuko se uudelleen pinnan alle. 

* * *

Tässä suhteessa yksi keskeinen seikka on suomalaisten työllistyminen. Tilastojen mukaan työttömyysaste on kasvussa ja noussut viimeisen 12 kuukauden aikana 7,5 prosentista 8,4 prosenttiin. Talouden kannalta sitäkin merkittävämpi on kuitenkin työllisyysaste, joka on samana aikana laskenut 77,8 prosentista 76,4 prosenttiin - eivätkä lähiaikojenkaan odotukset ole kummoiset, vaikka julkisen sektorin keventäminen parantaakin yksityisen sektorin toimintaedellytyksiä. 

Tämä kevennys on kuitenkin tärkeä parannus aiempaan, sillä työllisyystilastojen ja sitä kautta talouskasvun kannalta keskeistä osaa näyttelevät yritysten investoinnit sekä innovaatio- ja kilpailukyky. Niiden suhteen varsin oleellisia ovat myös alkaneet työmarkkinaneuvottelut, joissa määritetään suomalaisen työn kustannustaso lähivuosiksi. Sekä toisaalta myös työnteon motivaatio, jota osaltaan ylläpitää reilu tulonjako.

Jos lopputulos on linjassa yritysten tuottavuuden kanssa, saattaa muutos Suomen taloudessa tapahtua hyvinkin nopeasti. Ja päinvastoin, mikäli palkkataso nostetaan yli työn tuottavuustason tai ajaudutaan pitkiin työtaistelutoimiin, saadaan Suomen talouden nousua odottaa vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Siksi on kysyttävä presidentti Kekkosen tapaan, että onko maallamme malttia vaurastua. Tosin tällä kertaa keinona ei voi olla jo valmiiksi korviaan myöden velkaantuneen valtion rahoittama teollistaminen, vaan yksityisen sektorin toimintaedellytyksistä huolehtiminen. Ja suomalaisten yhteen hiileen puhaltaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihme on tapahtunut
Demareiden esitykset ovat yhtä järkeviä kuin housuihin kuseminen talvipakkasilla
Työmarkkinaneuvotteluissa tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja niiden huomioon ottamista

Ihme on tapahtunut

Nyt on tapahtunut ihme. Luin nimittäin suomalaisen poliitikon kirjoittaman alusta loppuun järkevän tekstiin.

Tarkoitan valtiovarainministeri Riikka Purran kirjoitusta, jossa hän sparrasi meitä suomalaisia löytämään keinoja, joilla maamme talous saataisiin kasvuun. Lähtökohdaksi hän otti yritysten velvoitteiden, raportoinnin ja muun hallinnollisen taakan vähentämisen enemmän kuin hallitusohjelmassa on jo sovittu. 

Purran mukaan "kasvutoimet eivät voi eivätkä saa olla höttöä". Ja siksi hän haastoi "yrityskentän tuottamaan ehdotuksia kahdeksikymmeneksi toimeksi hallinnollisen taakan ja yrittämisen byrokratian poistamiseksi nopealla aikataululla". 

Mielenkiintoisin kohta Purran kirjoituksessa oli ehdotus, jonka mukaan työn verotusta kevennettäisiin kautta linjan vuonna 2026, jos BKT ja investoinnit ovat kasvaneet riittävästi. Hallitus voisi siis sitoutua keventämään työn verotusta, jos yrityskenttä tekee tarpeeksi investointeja parin vuoden sisällä. 

Toisin sanoen valtiovarainministeri ehdotti yrityksille kollektiivista investointiporkkanaa. Ja työntekijöille ahkeruusporkkanaa, jotka voisivat vaikuttaa omaan verotukseensa tekemällä tulosta aiempaa ahkerammin - mutta vain, mikäli tarpeeksi moni tekee näin.

Valtiovarainministerin esityksen ajankohta ei liene sattumaa, sillä Teollisuusliiton työehtosopimus on päättymässä kuun vaihteessa ja Hakaniemestä on jo kuultu lakkovaroitus. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka paljon Purran ehdotus vaikuttaa työmarkkinaosapuoliin.

Voisi kuitenkin kuvitella, että tällainen kollektivismiin perustuva ehdotus sopisi erityisesti joukkovoimaansa ja työntekijöiden etua korostavalle ay-liikkelle. Mutta jostain syystä kuitenkin epäilen, ettei näin ole. Ellei muuten, niin siksi, että aloite tuli perussuomalaiselta ministeriltä. 

Joka tapauksessa valtiovarainministerin ehdotus on luovinta, mitä olen pitkään aikaan kuullut suomalaiselta poliitikolta ja ministeriltä. Ja siksi toivon sen ottamista vakavasti harkintaan sekä politiikan että työelämän pelikentillä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä

Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta

Yle julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan Suomen talouden kasvu on bruttokansantuotteella mitattuna koko maailman kymmenenneksi heikointa. Itse asiassa kasvua ei ole ollut lainkaan, vaan BKT on supistunut 0,3 prosentilla eli Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta.

Arvion tehneen Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan Suomi on kärsinyt erityisesti Venäjälle suuntautuvan kaupan hyytymisestä. Siitä huolimatta se suhtautuu positiivisesti maamme tulevaisuuteen, koska hallituksen - paljon sisäpoliittista porua herättäneet - budjettileikkaukset ovat tasapainottaneet tilannetta. 

Kaiken kaikkiaan IMF arvelee, että Suomen talous on kyllä jo nousemassa taantumasta, mutta lyhyen aikavälin kasvu jatkuu edelleen vaimeana. Erityisesti julkisen talouden alijäämä syvenee edelleen ja siksi sitä pitää sopeuttaa edelleen julkisen velan vähentämiseksi. 

Myös työmarkkinoilla tarvitaan lisätoimia työllisyysasteen nostamiseksi ja koulutusta tulisi suunnata vastaamaan tarkemmin työelämän tarpeita. Lisäksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia yritysten innovaatiokyvyn ja kasvun vahvistamiseksi sekä palvelusektorin tuottavuuden lisäämiseksi. 

IMF näki myös pankkisektorilla kehittämisen tarvetta, jotta esimerkiksi ihmisten ja yritysten korkea velkaantuneisuus, kyberhyökkäykset tai laitosten omat likviditeettikriisit eivät johtaisi vaikeuksiin. Toki pankkien varautuminen erilaisiin uhkiin sai myös kiitosta.  

* * *

Tässä yhteydessä oli jossain määrin outoa, ettei IMF tuonut esille yhtä keskeistä Suomen talouteen liittyvää ongelmaa. Eli maamme kuulumista eurojärjestelmään, vaikka monella talouden alalla kanssamme kilpaileva Ruotsi luottaa omaan valuuttaansa. 

Ero näkyy siinä, että naapurimaamme keskuspankki teki pari päivää sitten päätöksen jo neljännestä ohjauskoron laskemisesta tänä vuonna ja se oli suurin sellainen yli kymmeneen vuoteen. Samalla se ilmoitti laskevansa korkoa vielä tämän jälkeenkin, jos maan muutenkin positiivinen talouskasvu sitä vaatii. Suomen pankilla taas ei ole koronlaskuoikeutta, vaan se noudattaa tässä asiassa Euroopan keskuspankin päätöksiä, johon pienen pohjoisen valtion talousongelmat eivät vaikuta sitä eikä tätä.

Lisäksi on syytä huomata, että kruunun kurssi on kymmenessä vuodessa laskenut eli devalvoitunut siten, että yhdellä eurolla saa silloisen 9,2:n sijasta nykyisin 11,5 kruunua.  Tämä tarkoittaa kotimaan kulujen osalta ruotsalaisyrityksille noin 25 prosentin alennusta suhteessa euromaihin, mikä suomalaisten kilpailijoiden olisi pitänyt pystyä tuottamaan jollain muulla tavalla. 

Ei siis ihme, että esimerkiksi ruotsalais-suomalaisessa metsäyhtiössä Stora-Ensossa ruotsalaisille tehtailla menee mukavasti, mutta suomalaiset kyntävät syvällä. Tai että SSAB:n investoi fossiilivapaaseen teräksen tuotantolaitokseen Luulajassa eikä Raahessa. 

Tai että Suomen talouskasvu on negatiivista ja Ruotsin kasvaa - humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista huolimatta - lähes prosentin vuosivauhtia ilman, että maa olisi velkaantumassa Suomen tapaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua

Hallituksen esitys paikallisesta sopimisesta on parhaillaan käsittelyssä eduskunnassa. Siinä on kolme kohtaa, joilla muutetaan työmarkkinoiden kulttuuria. 

Käytännössä tarkoituksena on laajentaa paikallinen sopiminen myös järjestäytymättömiin yrityksiin. Toiseksi työntekijöille tulee mahdollisuus tehdä paikallinen sopimuksen työnantajan kanssa. Kolmanneksi työehdoista voidaan sopia paikallisesti yrityksissä, joissa ei ole luottamusmiestä ole, vaan henkilöstöä edustaa luottamusvaltuutettu. Ja vaikka luottamusmies olisikin, voisi hänen rinnalleen valita myös luottamusvaltuutetun.

Esityksen tarkoituksena on joustavoittaa työmarkkinoiden toimintaa siten, että kukin työyhteisö voisi sopia asioista sille sopivalla tavalla. Käytännössä tämä tarkottaisi lievää ammattiliittojen vallan rajoittamista. 

Perimmäinen tavoite on kuitenkin yritysten ja sitä kautta Suomen talouden toimintaedellytysten parantaminen. Ja siksi oli mielenkiintoista lukea Kauppakamarin yrityksille suuntaaman kyselyn tuloksista. 

Sen mukaan yli viisi prosenttia vastanneista yrityksistä arvioi uudistuksen lisäävän rekrytointia merkittävästi ja runsas 27 prosenttia jonkin verran.  Lisäksi kyselyyn vastanneista yrityksistä 56 prosenttia arvioi uudistusten vauhdittavan tuottavuuden kasvua yrityksissä. Jos nämä asiat toteutuvat edes osittain läpi koko yrityskentän, tulee sillä olemaan merkittävä positiivinen vaikutus koko Suomen talouteen.

Tämän toi esiin myös Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi, joka totesi, että "jos kolmasosa yrityksistä palkkaa edes yhden henkilön lisää, tarkoittaisi se kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja". Lisäksi edes kohtuullisella talouskasvulla olisi tätäkin suurempi vaikutus.

Jos ja kun laki astuu voimaan parin kuukauden kuluttua - kuten on tarkoitus - on edessä jännittävä aika. Näin siksi, että kyselyn perusteella voidaan jopa ounastella sillä, että Suomen talous kääntyisi 16 vuoden tauon jälkeen lopultakin kasvu-uralle. Ja sen myötä jopa julkisen sektorin supistusten tarve voisi ajan myötä helpottaa. 

Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä talousasioissa mikään ei ole varmaa etukäteen. Eikä nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa - viittaan Ukrainan, Lähi-idän ja Taiwanin tilanteiden mahdolliseen eskaloitumiseen - edes se, että yritykset todellisuudessa lisäisivät rekrytointejaan tai lähtisivät aiempaa nopeampaan kasvuun. 

Juuri nyt ei kuitenkaan ole syytä pessimismiin, vaan on aika siirtää katse luottavaisesti kohti ensi vuotta. Ja kiinnittää huomio uuden työmarkkinalainsäädännön vaikutukseen työllisyys- ja talouskehitykseen täällä Pohjantähden alla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä
Gallupdemokratian vastainen päätös
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta

Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä

Tänään on tärkeän prosessin aloituspävä, sillä teknologiateollisuuden työnantajat ja työntekijöitä edustava Teollisuusliitto istuvat neuvottelupöytään sopimaan tulevista työehdoista ja palkoista. Lähtökohta on kuitenkin huono, sillä - Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon mukaan - neuvottelutilannetta mutkistavat hallituksen jo toteuttamat ja parhaillaan tekeillä olevat lait, joilla muutetaan sosiaaliturvaa ja työlainsäädäntöä.

Myös Teknologiateollisuuden Jarkko Ruohoniemi on pessimistinen, sillä hänen mukaansa alan taloustilanne vaikeuttaa neuvotteluita. Näin siksi, että hänen mukaansa alan yritysten talous ei ole odotuksista huolimatta kääntynyt kasvuun, joten Suomessa on edelleen tarve maltillisille palkkaratkaisuille, jotta yritysten kilpailukyky suhteessa eurooppalaisiin verrokkeihin säilyisi.

Nähtäväksi siis jää, millainen työmarkkinasyksy meille suomalaisille avautuu tänä syksynä. On selvää, että edellä mainitut johtajat pyrkivät puheillaan asemoimaan jo etukäteen omiensa neuvotteluasemia mahdollisimman vahvoiksi. Ja yhtä lailla pelaavat julkisuuspeliä, jolla tavoitellaan meidän suomalaisten hyväksyntää heidän omille vaatimuksilleen. 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomen talous on ollut rähmällään jo yli puolitoista vuosikymmentä, eikä siitä kuopasta nouseminen onnistu ilman työnantajien kustannuskilpailukykyä ja työntekijöiden vahvaa motivaatiota. Ja tästä syystä pitää toivoa, että nyt alkavien neuvotteluiden lopputuloksena on molempia osapuolia tyydyttävä suomalaisen teknologiateollisuuden toimintaedellytyksiä tukeva loppuratkaisu.

Erityisen typerää tässä tilanteessa olisi, mikäli nyt käynnistyvissä neuvotteluissa ryhdyttäisiin politikoimaan hallituksen Suomen talouden kasvuun tähtääviä työmarkkinauudistuksia vastaan. Tai tekemään jonkinlaista protestia sellaisista päätöksistä, jotka eivät varsinaisesti koske töiden tekemistä vaan esimerkiksi oikeutta poliittisiin lakkoihin tai työttömyyskorvauksiin. 

Näin jo siitäkin syystä, ettei Suomen suurin työntekijöiden puolue löydy suinkaan poliittisesta vasemmistosta tai edes oppositiosta, vaan Petteri Orpon (kok) porvarihallituksesta. Ja tämän puolueen puheenjohtaja istuu sen valtiovarainministerinä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus toimii ja oppositio räksyttää
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Demokratian vastainen korporaatio

Irakilaismiesten 288 000 euron bisnes - syyt ja seuraukset

Suomessa on paljastunut ihmissalakuljetustapaus, jossa latvialaisnaisten tukemat irakilaisveljekset ovat järjestelleet iranilaisia, irakilaisia, bangladeshilaisia, srilankalaisia, afganistanilaisia, syyrialaisia, jemeniläisiä, kamerunilaisia, kuubalaisia, tadzhikistanilaisia, kongolaisia, komorilaisia, pakistanilaisia, intialaisia ja malilaisia sosiaaliturvapeusteisia turvapaikanhakijoita näiden haluamiin EU-maihin käyttäen Suomea kauttakulkumaana. 

Salakuljettajien taksa oli 1 800 euroa turvapaikanhakijalta eli heidän ainakin 160 ihmisen bisneksensä liikevaihdoksi ehti muodostua vähintään hulppeat 288 000 euroa. Uutisen perusteella ei kuitenkaan pysty laskemaan, miten tämä potti jaettiin veljesten ja latvialaisnaisten välillä - tosin pidän itse hyvinkin mahdollisena, että jälkimmäisten osuus maksettiin niin sanotusti luonnossa.

Irakilaisveljesten pimeä ja lainvastainen liiketoiminnan ovat mahdollistaneet kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja EU-valtioiden maahanmuuttajille tarjoamat sosiaalitukiperusteiset edut ja/tai pimeät työmarkkinat. Näin siksi, että ilman niitä heidän palveluksilleen ei olisi ollut kysyntää eikä tarjontaa.

Eivätkä he aiheuttaisi eurooppalaisille pahimmillaan lähes miljoonan - ellei suorastaan reilun kolmen miljoonan euron - kustannuksia kutakin salakuljetettua kehitysmaalaista kohden. Eivätkä nämä vaarantaisi yhteiskuntajärjestystä tuomalla kotimaissaan tavanomaisia tapoja täkäläisiin yhteiskuntiin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuutto on voimavara USA:ssa, mutta Euroopassa pelkkä taakka
ISIS-rahaa ja persupoliisin ammuntaa
Tukehtuuko Suomi-hämähäkki itse kutomaansa verkkoon?

Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta

Ay-liike alleviivaa lakkouhkauksillaan hallituksen esittämien poliittisten lakkojen rajoitusten tarpeellisuutta. Töistään helmikuun alussa kieltäytyvien määrä näyttäisi tällä hetkellä nousevan noin 70 000 henkeen ja se sulkisi muun muassa satamat ja lentokentät. 

Suunnitellut lakot pysäyttäisivät muun muassa satamat eli teollisuuden tavaraviennin sekä lentoliikenteen. Jälkimmäisen osalta vaikutus näkyisi muun muassa pohjoisimman Suomen leipäpuussa eli turismissa, joka on hidastanut Lapin kuntien väestökatoa ja tuonut sinne merkittävää tuloa. Epäilen, että moni lakon takia lomansa perumaan joutunut britti jättää Lapin pois suunnitelmistaan jatkossakin. 

Erityisen vastuutonta ja typerää ay-väeltä on puolustusteollisuuden toiminnan pysäyttäminen. Esimerkiksi ammuksia valmistava lapualainen Nammo on lakon piirissä, vaikka sen tuotteita tarvittaisiin kipeästi muun muassa Ukrainassa. Näyttää siis siltä, että suomalaisten työntekijöiden politrukit haluavat kaiken muun ohella tukea Vladimir Putinin sodankäyntiä naapureitaan vastaan. 

Työministeri Arto Satonen (kok) totesi eilen, että "Suomen taloustilanne on niin vakava, että näitä uudistuksia on pakko tehdä". Siis uudistuksia, joiden tarkoituksena on kehittää Suomen työmarkkinoita joustavampaan suuntaan siten, että työllisyys, talouskasvu, kilpailukyky ja tuottavuus saataisiin jälleen nousuun. Lisäksi hallitus haluaa rajoittaa tässä puheena olevien demokraattista päätöksentekoa vastaan suunnattuja lakkoja. 

Omalta osaltani pidän juuri viimeksi mainitsemaani tärkeimpänä nyt tekeillä olevista uudistuksista. Ja - toisin kuin hallitus - en tyytyisi pelkästään rajaamaan poliittisia lakkoja, vaan kieltäisin ne kokonaan. 

Tämä ei tarkoita, etteikö Suomen yli viisitoista vuotta seisahduksissa olleeseen talouteen - ja viime aikoina suorastaan syöksykierteessä olevaan julkisen talouden rahoituskriisiin - tarvittaisi muutosta. Kyllä sekin tarvitaan, mutta siltä osin pallon voi heittää myös työmarkkinajärjestöille. 

Siltä osin ehdotan edesmenneeseen Martti Ahtisaaren (sd) rauhanvälitystoimintaan liitetyn väitteen - mahdollisesti urbaanin legendan - mukaista toimintaperiaatetta. Eli suljetaan työmarkkinaneuvottelijat yhteen huoneeseen, jossa he saavat etsiä yhteistä näkemystä niin kauan, että syntyy ratkaisu. Uskoisin, että viimeistään toisella kuukaudella alkaa molemmin puolin löytyä kompromissihalua.

Ja ellei löydy, voisi maan demokraattisen prosessin kautta nimitetty hallitus tulevaisuudessa säätää asiasta tarvittavat lakimuutokset ilman, että ay-liikkeellä olisi enää mahdollisuutta nykyisen kaltaiseen lakkoihin perustuvaan ay-pamppujen veto-oikeuteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi
Kympin oppilas osasi ennen enemmän kuin nyt
Orpon hallitus nosteessa, Scholzin kabinetti laskussa ja Sunakin ministeristö esimerkillisenä

Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta perusteli työntekijöiden poliittista lakkoilua suuttumuksella ja sillä, että maan hallitus toimii perustuslain suomin valtuuksin antamatta järjestölle sille kuulumatonta valtaa. Jälkimmäisen vaatimuksen taustalla on eräänlainen maan tapa, jota on luonnehtinut aiempien hallitusten noudattama käytäntö delegoida valtaa työmarkkinajärjestöille. 

Tämä tilanne on tietenkin absurdi jo sellaisenaan, etenkin kun Eloranta perustelujensa lisäksi katsoi asiakseen esittää hallitukselle myös suoria uhkauksia. Ei sentään fyysisestä väkivallasta, mutta joka tapauksessa entistä vakavammin ja pidempään maamme taloutta häiritsevistä toimista.

Tosiasia tietenkin on, ettei hallitus ole pyytänyt ay-liikettä ja työnantajia niin sanottuihin kolmikantaneuvotteluihin. Toisaalta työministeri Arto Satonen (kok)  on kuitenkin pyytänyt työmarkkinajärjestöiltä ehdotuksia mallista, "joka täyttää ne tavoitteet, jotka hallitusohjelmalla on, niin silloin se on rinnakkainen vaihtoehto. Silloin voidaan luopua tästä hallitusohjelman kirjauksesta."

Valitettavasti työmarkkinajärjestöt eivät ole kyenneet tekemään työministerin pyytämää esitystä, eikä hallitus voi jäädä sellaista myöskään ikuisesti odottamaan. Tämän tosiasian alleviivasi kylmäävällä tavalla tuore tieto, jonka mukaan Sanna Marinin (sd) punavihreän hallituksen jättämä rahoitusvaje kuluvalle vuodelle oli yllättäen peräti 3,2 miljardia suurempi kuin aiemmin oli luultu. 

Lisäksi Valtionvarainministeriö kertoi pari kuukautta sitten, että "Suomen talous on taantumassa loppuvuoden" ja "julkinen talous heikkenee tästä vuodesta lähtien, ja julkisyhteisöjen alijäämä on 3 prosenttia, tai yli, vuosina 2024–2026". Toisin sanoen Suomen asiat ovat menossa päin helvettiä ja maan talous on vaipumassa yhä suurempiin ongelmiin, joista nouseminen käy sitä vaikeammaksi, mitä pidempään tilannetta korjaavien päätösten tekemiseen ja toimeenpanoon kuluu. 

Tilanne on siis vakava mutta ei vielä toivoton. Valtionvelka on kaikesta huolimatta vielä hiukan matalampi suhteessa bruttokansantuotteeseen kuin se oli 1990-luvun puolivälissä, jolloin maa oli todellisessa vaarassa menettää luottokelpoisuutensa ja sen myötä taloudellisen itsenäisyytensä. Siksi Suomen julkisen talouden ongelmat voidaan edelleen ratkaista, kunhan toimeen ryhdytään välittömästi sekä riittävän voimakkaasti. 

Tämä kaikki näyttää kuitenkin olevan liian vaikeaa Jarkko Elorannan ymmärrettäväksi. Samoin kuin se, että jos järkevä ihminen ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi itselleen ja ympäristölleen, tekisi hän kaikille kanssaeläjilleen palveluksen toteamalla tilanteen ja astuen syrjään tehtävistä, joita ei kykene hoitamaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Viivyttely julkisen sektorin tervehdyttämisessä tulee kalliiksi
Demokratian vastainen korporaatio
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä

Demokratian vastainen korporaatio

Suomea on totuttu pitämään vakiintuneena demokratiana. Siis sellaisena, jossa jokaisella kansalaisella on oikeus ilmaista poliittinen tahtonsa säännöllisesti järjestettävissä vaaleissa, joiden seurauksena syntyneet instituutiot - europarlamentti, eduskunta sekä alue- ja kunnanvaltuusto - käyttävät valtaa päätettäessä yhteisistä asioista. 

Näin kansalaisten tahto siirtyy - ainakin periaatteessa - sitä heijastaviin päätöksiin. Toki järjestelmässä tiedetään olevan valuvikoja, joista parhaiten tunnettu lienee niin sanottu pakkoruotsi, joka on säilynyt siitä huolimatta, että kansalaisten ylivoimainen enemmistö haluaisi luopua siitä. 

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tänään kirjoittaa pakkoruotsista, vaan ammattiliittojen käymästä demokratian vastaisesta sodasta, joka on juuri nyt akuutissa vaiheessa, koska ay-liike organisoi lakkoja, joiden tarkoituksena on estää demokraattisen prosessin toteutuminen. Eli kansan vaaleissa ilmaiseman tahdon tyhjäksi tekeminen järjestämällä hallitusohjelman vastaisia lakkoja. 

Tässä asiassa on erotettava ay-liikkeen legitiimi tehtävä puolustaa työntekijöitä työnantajien yksipuolista vallankäyttöä vastaan. Äärimmäisenä toimena tämä tarkoittaa lakkoilua tilanteessa, jossa työnantaja- ja työntekijäosapuoli eivät työehtoneuvotteluissa pääse yksimielisyyteen työnteon ehdoista. Tämä oikeus on sekä tarpeellinen että yleisesti hyväksytty (ainakin lähes) koko kansan parissa.

Nyt käynnissä oleva lakkoilu ei kuitenkaan koske työnantajan ja työntekijän välistä neuvottelua vaan demokraattiseen prosessiin vaikuttamista. Tämä ilmenee selvästi esimerkiksi siitä, että SAK:n puheenjohtaja Jarmo Eloranta on kertonut järjestönsä puolustavan "työntekijöiden asiaa ennen kuin hallitus riistää meiltä ja heiltä oikeuden työtaisteluihin". 

Eloranta on asiassa puoliksi oikeassa. Hallitushan on tosiaan rajaamassa lakko-oikeutta siten, ettei jatkossa enää voisi järjestää poliittisia lakkoja, joiden tarkoituksena on estää demokraattisen päätöksentekoprosessin toiminta. Tosin näitäkään ei kiellettäisi kokonaan, vaan ainoastaan rajattaisiin niiden kestoa siten, etteivät ne häiritsisi oleellisesti talouden toimintaa. 

Nyt käynnissä olevassa työmarkkinaselkkauksessa ei siis ole kyseessä minkään yrityksen sisäinen työtaistelu, vaan rajanveto sen välillä mistä asioista päätetään demokraattisella prosessilla ja mistä asioista korporaatioiden välisillä neuvotteluilla. Ja tämä asia on akuutti nimenomaan siksi, ettei Suomen talous mm. väestörakenteen seurauksen pysty enää ylläpitämään menneiden vuosien kaltaista hyvinvointivaltiota - jonka kulut ovat suuremmat kuin kansantalouden kautta syntyvät tulot.   

Tästä syystä hallitus on halunnut rajata työnantajien ja -tekijöiden oikeutta neuvotella palkoista siten, että  pelivara määräytyisi vientiteollisuuden tekemien ratkaisujen mukaisesti. Tässä yhteydessä on syytä huomata, että vaikka asia koskeekin palkkoja, kyse ei silti ole työntekijöiden ja -antajien välisestä kiistasta - eikä siten työmarkkinoille kuuluvasta asiasta - vaan demokraattisesta päätöksenteosta, jolle on syntynyt valtuutus viime kesän eduskuntavaaleissa, joissa jokaisella täysi-ikäisellä suomalaisella on ollut täsmälleen samanlainen valta vaikuttaa. 

Tähän asiaan otti kantaa myös elinkeinoministeri Wille Rydman (ps). Hänen mukaansa "hallitus kuulee mielellään työmarkkinajärjestöjen näkemyksiä" ja on valmis muuttamaan hallituksen suunnitelmia, mikäli niiltä tulee ehdotuksia, joilla hallitusohjelmaan kirjattu tavoite Suomen talouden tasapinottamiseksi täyttyy muilla keinoilla. Toisin sanoen hallitus on edelleen valmis kuuntelemaan työmarkkinajärjestöjä, kunhan niiden ehdotukset täyttävät demokraattisen prosessin kautta määritellyn tavoitteen, joka on tarpeen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan taloudellisen perustan säilyttämiseksi.

Olisi tietenkin hienoa, mikäli ay-liike kykenisi esittämään tällaisen vaihtoehdon. Mutta jos ja kun se ei siihen kykene, on hallituksen joka tapauksessa toimittava ja pelastettava se, mikä pelastettavissa on. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä
Suomalaiset eivät halua sosialismia - eivätkä vasemmiston eduskuntaperformansseja
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Petteri Orpon hallitus ja Sanna Marinin perintö

Petteri Orpon (kok) hallitus aloittaa budjettiriihensä punavihreän opposition ilmaistessa kovaan ääneen tyytymättömyytensä kaikista mahdollisista vähennyksistä julkisten varojen käytössä ja arvostellessa hallitusohjelman linjauksia työnteon kannattavuuden lisäämiseksi. Oppositiota säestävät työmarkkinajärjestöt arvostellessaan suunnitelmia työttömyysturvamaksujen käyttämisestä budjetin tulopuolen vahvistamiseen. 

On tietenkin totta, että täydellisessä sosialistisessa yhteiskunnassa kaikilla ihmisillä tulisi olla sama palkka - tai ainakin käytettävissä elämäänsä sama rahamäärä - riippumatta työtehtävistä. Samoin on selvää, että työttömyysvakuutusmaksuja kerätään työttömyysturvamenojen katteeksi, eikä valtion budjetin katteeksi. 

Siksi on kysyttävä, että miksi pääministeri Petteri Orpo ja valtionvarainministeri Riikka Purra (ps) aikovat kuitenkin toimia toisin kuin oppositio ja työmarkkinajärjestöt vaativat. Ja vastaus on yksinkertainen: Sanna Marinin (sd) hallituksen perintö, jonka hinta näkyy alla olevassa kuvassa. 

Taustalla on se tosiasia, että Marinin hallituksella oli hoidettavinaan koronapandemian ja Ukrainan sodan kaltaisia ongelmia, joihin paloi paljon rahaa. Näiden menojen katteeksi se otti rutkasti lisää velkaa tinkimättä milliäkään muista julkisista menoista, vaikka jo aikaisemmat hallitukset olivat eläneet yli varojensa. 

Näistä kuvioista ensimmäisessä näkyvä valtion korkokulujen äkkinäinen kasvu johtuu siitä, että EU on jo pitkään pitänyt akuuttia talouskriisiään piilossa painamalla lisää rahaa. Tämä on mitä ilmeisimmin tehty siinä luulossa, että talouden lait olisivat muuttuneet, eikä markkinoille tulviva raha enää aiheuttaisi inflaatiota ja sen myötä korkojen nousua. 

Luulo ei kuitenkaan ole tiedän väärtti, joten inflaatio on lähtenyt - ellei nyt aivan laukalle, niin kuitenkin liikkeelle - ja toteuttanut parin vuoden takaisen ennustukseni, jonka mukaan "on todennäköistä, että inflaatio lähtee liikkeelle myös EU:ssa, joten siihen tilanteeseen on hyvä itse kunkin varautua".

Tämä näkemys poikkesi Sanna Marinin käsityksestä, jonka mukaan hänen hallituksensa tuhlailevan "talouspolitiikan ansiosta pitkän aikavälin taloudellinen kestävyys on parempi kuin miltä tilanne näytti ennen koronaa" ja siksi "velkasuhteen taittuminen, joka vielä vuosi sitten näytti vaativan miljardileikkauksia ja vuosikymmenen aikaa, voi toteutua jo lähivuosina ilman merkittävää sopeutusta".

Marinin taloustieteen vastainen näkemys on siten johtanut siihen, että Petteri Orpon (kok) hallituksella on taakkanaan rajusti kasvavat korkokulut samaan aikaan kun maailmantalouden kasvu yskähtelee. Eli sen vastuksena ovat sekä maailmantalouden heikko tilanne, että punavihreän hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan realisoituminen. 

Siten ikävä tosiasia on se, että hallituksen talouspoliittinen pelivara on vähissä ja se on siksi pakotettu toimiin, joilla julkinen talous saadaan tasapainotettua. Siitä huolimatta sen budjetin oletetaan edelleen olevan peräti 10 miljardia euroa alijäämäinen. 

Tästä summasta kolme miljardia on yllä olevan kuvan mukaisesti pelkkää aiempien valtionvelkojen korkojen maksua. Ja tämä summa tulee kasvamaan lähivuosina, koska vanhoja halpakorkoisia lainoja joudutaan maksamaan uusilla - korkeakorkoisemmilla - lainoilla. 

Siten hallituksen olisi onnistuttava sekä julkisten menojen supistamisessa että talouskasvun elvyttämisessä. Ensimmäinen näistä tarkoittaa ihmisille tarjottavien vastikkeettomien etuuksien leikkaamista ja ja jälkimmäinen yrittämisen ja työnteon kannusteiden lisäämistä - eli verotuksen keventämistä siten, että yrittämisestä ja työstä käteen jäävä raha kasvaa. 

Budjettia arvioitaessa olisi siten seurattava sitä, miten hallitus onnistuu juuri näissä kahdessa asiassa. Tämä olisi myös opposition - tai edes lehdistön - ymmärrettävä, ja niiden olisi kritisoidessaan tulo- ja menoarvion jotain momenttia tarjottava sille vaihtoehto. 

Eli jos arvostellaan jonkin menoerän leikkausta olisi tarjottava vastineeksi jonkin toisen menoerän leikkausta tai vaihtoehtoisesti tulolähdettä, joka ei heikentäisi talouskasvun edellytyksiä. Tai jos arvostellaan verotuksen progression leikkaamista, olisi tarjottava jokin muu keino, jolla yrittämisen ja/tai työnteon kannattavuus paranisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kissaliitto huolestui
Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila
Suomella ei ole varaa ylläpitää korkeaa veroastetta

Järki voitti

Sanna Marinin (sd) feministisen vihervasemmistohallituksen kyvyttömyys on syössyt Suomen julkisen talouden syöksykierteeseen. Se näkyi esimerkiksi äskettäisessä lisäbudjetissa, johon valtio joutui sisällyttämään yli miljardin potin kyetäkseen maksamaan velkansa korot.

Kaikkiaan valtion velkaantuminen on Marinin kabinetin johdolla ollut täysin holtitonta, koska menoista ei ole tingitty, mutta sen kattamiseksi ei ole myöskään saatu aikaan riittävää talouskasvua. Niinpä jokaisen nelihenkisen perheen kontolla oli viime joulukuun lopulla omien lainojen lisäksi reilun 100 000 euron velkavastuu. 

Tässä tilanteessa oli erinomaista, että maamme viennin kannalta tärkeät teknologia- ja kemianteollisuudet säästyivät suuremmilta työtaisteluilta. Sellaisten sijaan työnantajat ja ammattiliitot sopivat eilen kahden vuoden työehdoista, joten Suomi säästyi entistä jyrkemmältä syöksykierteeltä. Toivoa sopii, että tämän jälkeen myös muut työnantajat ja palkansaajajärjestöt seuraavat esimerkkiä.

Tosiasiahan on, että pitkä lakkokevät olisi syössyt suomalaisen yhteiskunnan entistä suurempiin ongelmiin. Ja pakottanut tulevan hallituksen vieläkin kovempiin toimiin talouden tasapainottamiseksi, kuin tulemme seuraavan nelivuotiskauden aikana näkemään - helpollahan ei päästä näinkään.

Näyttää siis siltä, että suomalaiset pystyvät tiukan paikan tullen toimimaan järkevästi. Omasta puolestani lausun siitä kiitokset nyt sopimuksen tehneille työmarkkinaosapuolille. 

On hyvä, että järki voitti!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lisää liksaa!
Kunta-alaan sopimus aiheutti vaikeasti selvitettävän vyyhdin
UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita

Kunta-alaan sopimus aiheutti vaikeasti selvitettävän vyyhdin

Suomessa solmittiin jokin aika sitten kunta-alalle hankala työsopimus, jossa työntekijöiden palkat sidottiin muiden palkankorotuksiin. Totesin tämän mallin ongelmallisuuden jo aiemmin eli edelleen kesken olevien hoitajien vaatimusten yhteydessä.

Sopimuksen solmimisen jälkeen on yksityisellä sektorilla ja aivan erityisesti vientiteollisuudessa kipuiltu. Uusin ulostulo nähtiin teknologiateollisuuden työnantajilta, jotka ehdottivat työehtosopimusta, jossa ei mainittaisi lainkaan palkankorotuksia. 

Näin toimien kunta-alan työntekijöiden palkannousuille ei löytyisi vertailukohtaa, eikä niiden määrittely olisi helppoa. Myös Suomen yrittäjien toimitusjohtaja on ollut samoilla linjoilla.

Vaikka kunta-alan sopimus herätti paljon närää myös yksityisen sektorin työntekijäpuolella, ei Teollisuusliiton puheenjohtaja innostunut ajatuksesta, vaikka ei hyväksykään kunta-alan ratkaisumallia. Hänen pelkonaan oli se, ettei työnantaja nostaisi työntekijöiden palkkoja lainkaan, mikäli niitä ei mainittaisi sopimuksessa: "käytännössä työnantaja tarjoaa tässä meille nollaratkaisua":

Oman lisänsä tähän vyyhteen tuo kiihtyvä inflaatio. Työntekijäpuolelta todettiinkin, että "kun inflaatio hakkaa kahdeksaa tai kymmentä prosenttia, niin voi kysyä, onko kukaan huolissaan työntekijöiden ostovoimasta".

Todettakoon tässä, että inflaation kiihtyminen alkoi jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Ja sen perustukset luotiin itse asiassa viimeistään noin kymmenen vuotta sitten, kun EKP ryhtyi ostamaan ongelmavaltioiden velkakirjoja pois markkinoilta - eli EU ryhtyi käytännössä painamaan rahaa. 

Tämän päälle tulivat koronakauden hulppeat - ja velkavetoiset - avustukset maasta riippuen joko yrityksille ja/tai ihmisille. Sekä kaiken kukkuraksi kansainvälisen kaupan sekoaminen Venäjän hyökkäysen takia sekä vihreän siirtymän aiheuttama energiakustannusten nousu.

Jos ja kun nyt lähdetään sopimaan kilvan yhä kovempia palkankorotuksia, ei inflaatio ainakaan seisahdu. Eivätkä numerollisesti aiempaa suuremmat palkankorotukset näy ihmisten ostovoimassa. 

Nähtäväksi jää, millä tavalla nyt käsillä oleva suma purkautuu. Selvää on tässä vaiheessa ainoastaan se, että rahaa sukanvarteensa säästäneille on edessä harvinaisen vaikeat ajat, joiden seurauksena heidän omaisuutensa olisi sijoitettava taiten, jotta inflaatiopeikko ei söisi siitä leijonan osaa. Ja vieläkin hankalammaksi käy nuorten asuntovelkaisten asema.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakkokenraali Rytkönen pelaa kovaa peliä
Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä
Pääministeri pelaa uhkapeliä ihan pokerina

Maria Ohisalo on ihana nainen

Maria Ohisalo (vihr) on poliittista blogia pitävän ihmisen kannalta ihana nainen. Näin siksi, että hän kehittelee jatkuvasti uusia ideoita, joiden arviointi on tällaisen blogin leipä ja suola. 

Tällä kertaa kiinnitin huomiotani siihen, että humanitaarista maahanmuuttoa ykkösprioriteettinaan pitävä sisäministerimme on jälleen keksinyt uuden keinon edistää kehitysmaalaisten kansainvaellusta. Enkä nyt tarkoita raja-aseman auki pitämistä, mikäli suuri itänaapurimme mahdollisesti käynnistäisi hybridivaikuttamiskampanjan pikkuveljensä esimerkin mukaisesti meidän rajoillamme. 

Sen sijaan tai pikemminkin lisäksi Ohisalon mukaan "meidän tulee pohtia vaihtoehtojen luomista nykytilanteelle, joka tällä hetkellä johtaa usein laittomiin ulkorajojen ylityksiin ja ihmissalakuljettajiin turvautumiseen". Ja ilmaisi ajatuksenaan, että Suomen tulisi harkita kehitysmaalaisille olevista ihmisistä saapua maahan laillisesti myös esimerkiksi työntekijöinä tai opiskelijoina.

Näin sisäministerimme tuli kertaheitolla määritelleeksi uudelleen sen, minkälaista työperäistä maahanmuuttoa maamme tulisi harjoittaa sekä minkälaista opiskelija-ainesta korkeatasoiseksi usein mainittu koulutusjärjestelmämme saisi leivottavakseen  ammattimiehiksi ja -naisiksi, maistereiksi ja tohtoreiksi sekä myös koneinsinööreiksi, johon ammattiin tällä väellä on sanottu olevan aivan erityisen otollinen tausta.

Koska kyse on sisäministeristä, jääkäämme odottamaan saako hän tahtonsa läpi hallituksessa ja edelleen eduskunnassa. Jos näin käy, jääkäämme odottamaan työnantajien rekrytointitarjouksia sekä eri-asteisten oppilaitosten päätöksiä näiden opiskelijoiden opetuksen aloittamiseksi. 

Vai käykö sittenkin niin, kuten vihreiden entinen mahtimies Osmo Soininvaara on todennut työmarkkinoistamme, että nämä ihmiset olisi ay-liikkeen toimesta jo "hinnoiteltu ulos työmarkkinoilta", koska työnantajat eivät haluaisi maksaa pienintäkään työehtosopimuksessa määriteltyä taulukkopalkkaa heidän työpanoksestaan.

Tai pelkäisivätkö yliopistot ja ammattikoulut - kuten itse luulen - kehitysmaalaisten kouluttumaisen olevan turhan hankalaa, koska suuri osa maahamme saapuvista turvapaikanhakijoista ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Ei ainakaan millään länsimaisella kielellä. 

Ohisalon ehdotuksen vastaanottoa odotellessamme voimme kuitenkin maistella ja maiskutella sisäministerin ihanan raikkaita ulostuloja, joita realismi tai tosiasiat eivät rajoita. Näin toimien ihmisten ideoiden rajanahan on vain mielikuvituksen vilkkaus - eikä sisäministeriämme voi todellakaan syyttää ainakaan sen puutteesta.  

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalon ratkaisut jengirikollisuuteen: perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä nuorisorikoskoordinaattorin rekrytoiminen
Huolestunut ministeri ja älyllinen epärehellisyys
Maria Ohisalolta uusi linjaus

Kysymyksiä Jarkko Elorannalle (SAK)

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on käynyt taisteluun ammattiliittojen vallan puolesta. Hänen mukaansa metsä- ja teknologiateollisuuden lanseeraama paikallinen sopiminen johtaisi siihen, että työntekijöiltä katoaisivat niin lomarahat, ylityökorvaukset, vuoro- ja pyhälisät, palkalliset vanhempainvapaapäivät, palkallinen sairausloma, neljää viikkoa pidemmät alakohtaiset vuosilomat, 37,5-tuntiset työviikot, sairaan lapsen hoitomahdollisuudet, sairausajan palkka, työajan lyhennykset sekä ilta-, yö- ja lauantailisät.

Kovaa tekstiä ay-johtajalta. Mutta onko meidän uskominen sitä?

Tukea hänen ajatuksilleen antaa se, että historiallisesti tarkasteltuna työnantajat ovat olleet haluttomia antamaan työntekijöille tes-neuvotteluissa uusia etuja eivätkä he liene koskaan myöskään ehdottaneet yleistä palkkatason nostamista. Mutta oleellinen kysymys tässä yhteydessä on se, että miten hyvin tämä menneisyys kuvaa tulevaisuutta?

Tosiasiahan kuitenkin lienee, että Suomessa eletään jatkossa pikemminkin työvoimapulan kuin työvoiman puutteen tilassa. Tästä kertoo myös se, että maamme hallitus haluaisi kiireellä helpottaa myös alhaisen koulutuksen saaneiden työperäisten maahanmuuttajien Suomeen saapumista - korkeasti koulutetuille suuripalkkaisille ulkomaalaisille asiantuntijoillehan ei ole ollut sen kummempia esteitä aiemminkaan. 

Oleellista tässä on ymmärtää, ettei suomalaisten työmarkkinoiden historiassa ole ollut työvoimapulaa oikeastaan koskaan, sillä Suomen väestö on kasvanut nopeasti aina 1700-luvulta lähtien. Sikäli tilanne on kuitenkin muuttunut, että väestömme on nyt vanhenemassa nopeasti, mikä on johtanut huoltosuhteen nopeaan alenemiseen eli työikäisen väestön suhteellisen osuuden vähenemiseen.

Näin ollen työntekijöistä tulee olemaan jatkossa pulaa. Markkinatalouden oloissa se tarkoittaa, että yritysten välinen kilpailu työntekijöistä kiristyy. Eli jokaisen työnantajan intressi houkutella hyviä työntekijöitä lisääntyy aiemmasta. Sen sijaan automaatio tulee korvaamaan bulkkitehtäviä hoitavia ihmisiä, jotka muuttuvat tarpeettomiksi sitä nopeammin, mitä korkeampaa korvausta he saavat suhteessa omaan tuottavuuteensa - riippumatta millä mekanismilla nämä edut on saavutettu.  

Siksi haluaisin kysyä SAK:n puheenjohtajalta, että millä logiikalla tässä tilanteessa työnantajan kannattaisi heikentää työvoiman työsopimusehtoja kautta linjan? Eikö sen pikemminkin kannattaisi henkilöstöpolitiikassaan huolehtia siitä, etteivät etenkään työnsä asiallisesti hoitavat henkilöt halua siirtyä pois palveluksesta? Eli tarjota heille entistä parempia sopimuksia, jollaisia jo nyt on tapana tarjota erityistä osaamista omaaville asiantuntijoille.

En tietenkään voi näitä kysymyksiä esittää - tai siis saada niihin vastauksia - mutta en myöskään usko, että puheenjohtaja osaisi antaa niihin uskottavasti perusteltuja vastauksia. Sen sijaan olen varma siitä, että hänen ulostulonsa on hätähuuto ay-liikkeen vaikutusvallan säilyttämisen puolesta.

Tosiasia kun joka tapauksessa tulee olemaan, että työvoiman vähentyessä palkka- ja etuushaitarit tulevat kussakin tehtävässä kasvamaan. Asiansa hyvin hoitava työvoima tulee saamaan työnantajiltaan parempaa korvausta uhraamastaan ajasta kuin työnsä leväperäisesti hoitava joukko. Siten osa ihmisistä tulee kokemaan muutoksen vapauttavaksi toisten tuntiessa itsensä kaltoin kohdelluksi. 

Työnantajien kannalta työvoimakustannukset tulisivat paikallisesti sopien kuitenkin jakaantumaan tarkemmin työsuoritusten ja yrityksen kannattavuuden mukaan kuin nykyisessä järjestelmässä. Parhaassa tapauksessa tämä voisi johtaa myös suomalaisen elinkeinoelämän nykyistä parempaan kannattavuuteen, mikä lienee myös paikallista sopimista ajavien perimmäinen tarkoitus. Nykymuotoiselle ay-liikkeelle työmarkkinoita jäykistävänä elementtinä tässä yhtälössä ei sen sijaan näyttäisi jäävän paikkaa - ei ainakaan ilman oleellista ajatusten ja tavoitteiden uudistamista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Älyllisesti epärehellisen palkka
Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin
Miksei It-veteraani työllisty?

Älyllisesti epärehellisen palkka

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n ja kuntatyönantajan palkkaneuvotteluissa JHL vaati alalle vientiteollisuutta merkittävästi suurempia palkankorotuksia. Kuntatyönantajan mukaan sellaisiin ei ole varaa.  

Kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesti kuntatyönantajan varallisuudesta, vaan verotuksen tasosta. Kuntahan voi kerätä alueensa asukkailta haluamansa määrän veroja ja sitä kautta maksaa mitä palkkoja tahansa. 

Paitsi että liian korkealla verotuksella on negatiivinen vaikutus ihmisten työmotivaatioon ja sitä kautta myös verokertymään. Ja mikä vielä pahempaa, erityisesti parhaiden veronmaksajien asumishalukkuuteen kunnassa - ja viime kädessä koko Suomessa.

Tänä aamuna Helsingin sanomien mielipidekirjoittaja kertoi puolestaan, että mansikkamaille ei hakeudu kotimaisia työntekijöitä, vaikka työttömyyttä näyttää olevan joka kolkassa, koska maataloustyöstä ei makseta tarpeeksi. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, ettei suomalainen työtön näytä haluavan lähteä mansikkamaalle samalla tuntiansiolla kuin vierastyöläinen.

Mansikkamaiden omistajien osalta kyse on tietenkin siitä, millä hinnalla hän saa marjansa myydyksi. Eli jos niiden poiminnasta maksettaisiin nykyistä korkeampaa palkkaa, olisi marjoistakin saatava kovempi hinta. 

Silloin reunaehdoksi ilmaantuu ensinnäkin se hintataso, jota suomalaiset ovat valmiita maksamaan marjoistaan. Ja toisaalta se lisähinta, jonka mansikanhimoinen on valmis maksamaan kotimaisesta marjasta verrattuna tuontimarjoihin tai muihin vaihtoehtoisiin herkuteltaviin.

Näin erityisesti siinä tapauksessa, jos korkeapalkkaisempi työntekijä kerää palkkaeuroa kohti vähemmän marjoja tai muuten vain kyllästyy kesken satokauden jättäen tuottajan ihmettelemään mistä saisi uuden poimijan ennen kuin marjat homehtuvat pellolle.  

Edelle kuvaamani syyt ovat niitä, miksi pidän älyllisesti epärehellisenä vaatimuksia, joiden mukaan mikä vain työ tulisi tehdyksi, jos siitä vain maksettaisiin riittävää palkkaa. Näin siitä huolimatta, että väite on sinänsä teknisesti totta.  

Samoin pidän älyllisesti epärehellisenä silloin tällöin kuulemiani vaatimuksia, joiden mukaan korkean koulutuksen takia olisi saatava korkeaa palkkaa. Siinä jää ymmärtämättä, ettei yksityinen eikä julkinenkaan työnantaja voi maksaa enempää palkkaa kuin työ tuottaa maksajalleen. Sille taas asettavat rajoitteensa kansallinen tai kansainvälinen kilpailu sekä julkisissa tehtävissä yhteiskunnan maksimaalinen verotustaso.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ansio- ja pääomatulojen verotuksesta

Vihervasemmistossa ei ymmärretä jakopolitiikan ja verotuksen yhteyttä

Verotuksesta ja sen oikeutuksesta

Maahanmuuttokissa vaanii myös postissa

Helsingin Sanomien mukaan postin määrä vähenee nopeasti nyt ja nähtävissä olevassa tulevaisuudessa. Samalla Posti on yhtiöittämänsä pakettien kuljettamisen erilliseen yhtiöön, joka haluaisi teettää työn samoilla ehdoilla kuin kilpailijat.

Ammattiliiton mukaan näin ei saisi tehdä, vaan myös uudessa yhtiössä pitäisi toimia aiemmin postissa vallinneilla työehdoilla, koska postin haluama muutos tarkoittaisi työntekijöille pienempiä palkkoja, pidempää työaikaa ja arkea vaikeuttavia työaikamalleja.

Taloussanomien mukaan ainakin joulupaketit ovat nyt lakon seurauksena siirtymässä kilpailijoille, mikä sahaa Postin asemaa entisestään - ainakin jos asiakkaiden kokemukset ovat hyviä. Esimerkiksi Matkahuollon asiakaspalvelussa on nyt ollut 40 prosenttia tavanomaista enemmän yhteydenottoja. Samoin PostNordilla ja DHL Expressillä on ollut kysyntää.

Pidemmällä aikavälillä Postin ongelma on siinä, että kilpailijat noudattavat eri työehtosopimusta ja pystyvät siten käyttämään halvempaa työvoimaa. Se tekee Postin kilpailuasemasta pitkällä aikavälillä käytännössä mahdottoman.

Kaikki edelle kirjoittamani on tuotu moneen kertaan esille suomalaisessa mediassa, ei pelkästään edelle linkittämissäni jutuissa. Sen sijaan sitä mediassa ei ole tuotu esiin, että tämäkin lakko liittyy maahanmuuttoon.

Maahanmuuttokissan nosti pöydälle  Riikka Purra (ps), joka totesi Suomen Uutisissa, että "suuri osa postinjakajista, etenkin pääkaupunkiseudulla, on maahanmuuttajia. Kun työehdot shopataan heikompiin, yhä suurempi osa jakajista on maahanmuuttajia, koska suomalaisilla – ja aiemmin saapuneilla maahanmuuttajilla – on yhä vähemmän kannustimia tehdä halpuutettua työtä."

Purra totesi myös, että "rajan yli saapuva halpatyövoiman syöttövaikutus nimenomaan ylläpitää halpuutus- ja työehtoshoppailuprosessia, niin postissa kuin kaikilla muillakin matalamman palkan sektoreilla... Mikäli sellaista ei olisi, työnantaja ei voisi lähteä tällaiseen toimintaan."

Harmi kyllä Purran ulostulo ei taida saada kovin näyttävää julkisuutta suomalaisessa valtamediassa. Sen sijaan siellä lähinnä voivotellaan postilaisten kurjaa tilannetta (mikä on tietenkin totta) ja syyllistetään työnantajaa (mikä on kilpailutilanteen takia älyllisesti epärehellistä).

Itse haluaisin tässä tilanteessa nähdä hallituksen ottavan tästä(kin) tapauksesta oppia ja pohtivan nykyistä syvällisemmin koko maahanmuuttopolitiikkansa. Siihen sitä luulisi velvoittavan jo se, että pääministeripuolue on perinteisesti ollut työläisten asialla ja saanut siinä tukea Vasemmistoliitolta ja sen edeltäjiltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle esitti samanmielisten maahanmuuttokeskustelun
Ann Selin perussuomalaisella linjalla
Lakkoilemallako Suomi saadaan kuntoon?

Yle esitti samanmielisten maahanmuuttokeskustelun

Kirjoitin eilen illalla pienestä "tutkimuksestani", jossa selvitin Ylen ajankohtaisohjelman A-studion valintoja poliittisiksi kommentaattoreiksi kolmen viime viikon aikana. Tulos oli sikäli hätkähdyttävä, ettei tuossa ohjelmassa esiintynyt sinä aikana ainoatakaan maan toiseksi suurimman puolueen edustajaa.

Illalla katselin sitten eilisen A-studion ja hätkähdin entistä enemmän. Sen loppupuolella puhuttiin nimittäin nimien vaikutuksesta työntekijöiden rekrytointeihin eli väitteestä, jonka mukaan työnantajat syrjivät maahanmuuttajia.

Koska maahanmuutto ja sen ongelmat ovat nimenomaisesti Perussuomalaisten agendalla, olisi luullut, että myös heidän edustajansa olisi kutsuttu ohjelmaan. Sen sijaan siitä oli keskustelemassa toimittajan lisäksi kolme henkilöä, joista kaksi ihonväristä päätellen maahanmuuttajataustaisia ja kolmas oli Vantaan kaupungin nimettömän työnhakukokeilun tehnyt edustaja.

Ei siis ihme, että koko ohjelma oli yhteen ääneen laulamista suomalaisten työnantajien ennakkoluuloista ja vaatimusta työhakemusten anonymisoimisesta ja rekrytointipäätösten jakamisesta väestösuhteiden perusteella. Sen sijaan en kuullun ohjelman aikana ensimäistäkään ajatusta siitä, mitä tuon väitetyn suomalaisten ennakkoluuloisuuden taustalla mahtaisi olla.

Olisi mielenkiintoista nähdä, millä A-studion tekijät perustelevat valintojaan kyseiseen keskusteluun osallistuvista henkilöistä. Eli oliko heidän tietoinen tarkoituksensa edistää omaa agendaansa kutsumalla keskusteluun pelkästään yhtä näkökantaa edustavia henkilöitä? Vai oliko kenties päätarkoituksena pimittää koko Suomen kansalta tieto siitä, että ihmisten ennakkoluuloisuudelle saattaa olla myös rationaalisia syitä - siis esimerkiksi huonot kokemukset maahanmuuttajista työntekijöinä tai monikulttuurisen työyhteisön toimivuudesta?

Sinänsä en epäile, etteikö olisi olemassa myös perusteetonta ennakkoluuloisuutta maahanmuuttajia kohtaan. Toisaalta tiedän myös, että on olemassa henkilöitä, jotka soveltavat rekrytointeihinsa positiivista diskriminaatiota. Minusta olisikin mielenkiintoista kuulla jälkimmäisten motiiveista - etenkin silloin kun (jos?) he toimivat omalla rahallaan eli yksityisellä sektorilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko tämä sattumaa vai Yle-tutkimuksen aihe?
Pelastaisiko 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa suomalaisten eläkkeet?
Miksei Moataz saa jäädä Suomeen?