Tieteellis-teknologista kehitystä vai sosialismia – siinäpä vasta EU-ongelma

Kuten te – arvoisat lukijani – olette epäilemättä huomanneet, on Euroopan Unionin asema yhtenä maailman johtavista talousalueista rapistunut viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Tämä näkyy alla olevasta bruttokansantuotteen kehitystä kuvaavasta kaaviosta.

Yksi selkeä syy tälle epäsuotuisalle kehitykselle on jatkuvasti kasvanut – suorastaan räjähtänyt – sinänsä hyvää tarkoittavien ja mitä erilaisimpien sääntelymääräysten eli EU-direktiivien kasvu. Tutkijana olen havainnut jopa omakohtaisesti, kuinka ne muodostavat sellaisen hämähäkinverkoston, joka estää tehokkaasti julkisesti tuotetun tieteellisen tiedon siirtymistä yritysten teknologisiksi ratkaisuiksi ja EU:n taloudellisen kehityksen vetureiksi.

Tämä on luonnollisesti vaikuttanut merkittävästi EU:n teknis-taloudellinen kehityksen jäämisen niin Yhdysvaltojen kuin Kiinankin jälkeen. Tämä näkyy mainiosti esimerkiksi patenttien määrissä. Siinä missä kiinalaiset ovat jättäneet kuluvana vuonna 1,4 miljoonaa, amerikkalaiset 262 tuhatta, japanilaiset 222 tuhatta ja jopa eteläkorealaiset 186 tuhatta patenttia, on suurista EU-maista Saksasta, Ranskasta, ja Italiasta jätetty yhteensä vain hiukan yli 60 tuhatta patenttihakemusta. 

* * *

Tässä mielessä on positiivista, että muutamat pohjoiset jäsenvaltiot pyrkivät leikkaamaan eli vähentämään kaikkialle byrokraattista jähmeyttä levittävän EU:n keskushallinnon käytettäväksi allokoitavaa rahoitusta. Ja siksi panin tyytyväisen merkille pienen uutisen siitä, kuinka pääministeri Petteri Orpo (kok) ilmoitti, ettei Suomi voi hyväksyä Irlannin ehdotusta EU:n budjetin supistamisesta vain 140 miljardilla. 

Hänen mukaansa "säästöjä on löytynyt, mutta liian vähän ja osin vääristä kohteista". Viimeksi mainitulla hän viittasi puolustukseen, tutkimukseen ja uusiin teknologioihin kohdistuviin budjettileikkauksiin eli budjettileikkausten kohdistamiseen EU:n tulevaisuuden kannalta tärkeimpiin menoeriin sen sijaan, että niitä olisi suunnattu sosialististyyppisiin menoihin kuten esimerkiksi koheesiorahastoihin, joilla on pyritty tasaamaan EU:n alueiden välisiä eroja.

* * *

Nähtäväksi kuitenkin jää, mitä EU:n hallintokoneisto lopulta päättää. Suomen kanssa samoilla linjoilla ovat Saksa, Hollanti, Itävalta, Ruotsi ja Tanska, mutta vastustusta löytyy etenkin Etelä- ja Itä-Euroopasta, jotka ovat – paljolti kehitysapuun vertautuvien – koheesiorahojen hyötyjiä ja puolestapuhujia. 

Asiaan saataneen jonkinlainen ratkaisu ensi viikon huippukokouksessa Brysselissä. Ihmeitä tuskin kuitenkaan kannattaa odottaa, sillä kaikkien poliittisten järjestelmien pahana taipumuksena tahtoo olla byrokratian paisuttaminen ja pilkkujen viilaaminen sen sijaan, että luotettaisiin markkinoiden näkymättömän käden uutta luovaan voimaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU-parlamentti lisäsi Muslimiveljeskunnan terrorijärjestöjen listalle – suomalaismeppien vastustuksesta huolimatta
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Muistutus Euroopan poliittisten johtajien kyvyttömyydestä

Ennuste Länsi-Euroopan väestön vaihtumisesta

Kuten hyvin tiedätte – arvoisat lukijani – on maahanmuutto muuttamassa nopeasti Eurooppaa. Siihen liittyen silmiini sattui tänä aamuna sosiaalisesta mediasta seuraava Ruotsissa tehty kuva. 

Siinä on esitetty Länsi-Euroopan valtioiden kohdalla ne vuosiluvut, jolloin kantaväestö jää – matemaattisen mallin mukaan – vähemmistöksi omassa maassaan. Kuvasta nähdään, että ensimmäisenä näin on käymässä Sveitsissä. Siellä muutos ei kuitenkaan tule olemaan kulttuurisesti niin merkittävä kuin monessa muussa eurooppalaismaassa, koska maahanmuuttajista suurin osa on koulutettuja länsimaalaisia. 

Asia on kuitenkin toisin seuraavina tulevissa Belgiassa, Saksassa, Ruotsissa, Itävallassa ja Iso-Britanniassa, joiden maahanmuuttoa hallitsevat kehitysmaalaiset. Tämä tulee tarkoittamaan syvällistä muutosta näissä yhteiskunnissa. 

* * *

Kartan mukaan Suomi tulisi olemaan Länsi-Euroopan viimeinen kolkka, jossa alkuperäisväestö jää vähemmistöksi. Siten täkäläisillä päättäjillä on aikaa toimia vielä senkin jälkeen, kun ensimmäiset eurooppalaismaat ovat käyneet läpi omat muutoksensa ja niiden seuraukset ovat kaikkien nähtävissä.

Tässä yhteydessä on syytä huomata myös se, että monissa eurooppalaisissa yhteiskunnassa on tapahtumassa suuri muutos maahanmuuttoasenteissa. Ja sen seurauksena siihen kriittisesti suhtautuvat poliittiset voimat ovat vahvistumassa nopeasti (esimerkki, toinen).  

Siten saattaa hyvinkin käydä niin, ettei Länsi-Euroopan yhteiskuntien väestönmuutos tule tapahtumaan kartan mukaisella aikataululla, vaan selvästi hitaammin. Siitä huolimatta se tulee ennemmin tai myöhemmin johtuen kehitysmaalaistaustaisten maahanmuuttajien eurooppalaista kantaväestöä nopeammasta lisääntymisestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Esimerkillinen demokratia
Ceutaan tunkeutuneille ei pidä antaa turvapaikkoja Espanjasta eikä Suomesta
Eurooppalaisia trendejä ja tulevaisuudennäkymiä

Miksi Suomi on joukosta poissa?

Tuoreen uutisen mukaan Saksa, Hollanti, Kreikka, Itävalta ja Tanska ovat edenneet palautuskeskusten perustamisessa muita EU-maita nopeammin ja pääsevät vuoden loppuun mennessä sopimukseen sellaisten perustamisesta Unionin ulkopuolelle. Keskuksiin voitaisiin lähettää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita maahanpyrkijöitä.

Suomi ei ole tuossa joukossa, vaan selvittelee palautuskeskuksen perustamista yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa. Sisäministeri Mari Rantasen (ps) mukaan tämä johtuu siitä, ettei hallituksessa ole tehty linjausta suhtautumisesta palautuskeskuksiin, vaikka sellaiset sopisivat yhtenä työkaluna erinomaisesti ainakin Perussuomalaisille.

Syynä lienee se, että hallituksessa on muita puolueita tai ainakin ministereitä, jotka vastustavat laittoman maahanmuuton torjuntaa. Jag säger inte att jag vet, mutta epäilen sellaiseksi ainakin yhtä hallituksen pienpuoluetta. Toki voi olla, ettei se ole ainoa.

* * *

Palautuskeskuskysymys nostaa jälleen kerran esille sen, että suomalaisen politiikan pirstoutuneisuus peräti yhdeksän eduskuntapuolueen teemmellyskentäksi vaikeuttaa monien tärkeiden asioiden hoitamista. Näin siksi, että jokainen niistä luonnollisesti vahtii omia erityisiä intressejään, ja hallitukseen päästessään estää niiden kanssa ristiriitaisten uudistusten tekemisen. 

Siten demokratiamme toimii tavallaan toinen käsi selän taakse sidottuna, koska enemmistöhallitusten pystyyn saaminen edellyttää aina useamman puolueen koalitiota. Tässä tilanteessa erityisen menestyksellisiä ovat yhden asian pienpuolueet, jotka omien pääintresseidensä ajamiseksi ja säilyttämiseksi ovat valmiita tukemaan melkein mitä tahansa itselleen tärkeitä politiikan linjauksia. 

Merkittävin – mutta ei ainoa – tällainen puolue on RKP, jonka poliittisena päätavoitteena on menneisyydestä periytyvä suomenruotsalaisten erityisoikeuksien säilyttäminen. Ja sitä tukevan kaikenkarvaisen yhteiskunnallisen monimuotoisuuden puolustaminen jopa silloin, kun se on ilmiselvästi haitallista suomalaiselle yhteiskunnalle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Poliittinen peli
Perussuomalaisten ja RKP:n välinen suhde

Itävalta on kieltämässä muslimihuivit lapsilta

Itävalta on kieltämässä islamilaiset päähuivit alle 14-vuotiailta lapsilta. Lisäksi siellä on suunnitteilla nuorille musliminaisille jonkinlaisia voimaantumisohjelmia, vanhempainiltoja ja toimenpiteitä tukemaan nuoria tyttöjä heitä islamilaisen moraalin nimissä huivia käyttämään painostavia nuoria islamistimiehiä vastaan. 

Tätä tyttöjen alistettua asemaa vastaan suunnattua toimenpideohjelmaa vastustetaan luonnollisesti sillä perusteella, että Itävallassa saattaa olla nuoria tyttöjä, jotka nauttivat muslimihuivin pitämisestä. Ja samaan hengenvetoon puhutaan sukupuolten tasa-arvosta, jota huivikiellon väitetään loukkaavan. 

Jokainen järkevä ihminen luonnollisesti ymmärtää, että muslimihuivipakko loukkaa kaikkien musliminuorten tasa-arvoa, mutta huivikielto loukkaisi enimmilläänkin vain harvojen ääriuskonnollisten tyttöjen oikeuksia. Toisin sanoen huivikiellon vastustamisessa on kyse yksinkertaisesti vain yrityksestä väärinkäyttää länsimaista tasa-arvokäsitystä islamistisen partiarkaatin ylläpitämiseksi. 

Nähtäväksi siis jää, onnistuvatko itävaltalaiset vapauttamaan musliminaiset islamilaisten muslimimiesten - ja ilmeisesti valitettavan usein myös islamististen teokraattien aivopesemien naisten - pakkovallasta. 

Toki voimme myös ihmetellä, että mahdetaanko myös Suomessa puuttua jonain päivänä muslimityttöjen ja -naisten kokemiin tasa-arvoloukkauksiin. Toistaiseksi sitä on kuitenkin pyritty lähinnä ainoastaan tukemaan kehittelemällä erilaisia erityisratkaisuja - kuten omia uimavuoroja - kauniimpaa sukupuolta edustaville muslimeille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itävallan vaalit muistuttivat EU:n maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta
Burkini, hygienia ja naisten alistaminen
Burkineista ja naisten tasa-arvosta

Muslimien maahanmuutto hyödyttää Putinin Venäjää

Itävallan hallitusneuvottelut päätyivät umpikujaan. On siis tullut aika katsoa, mitä tähän asti hallitusneuvotteluista ulkona pidetyllä Vapauspuolueella on tarjottavana muille puolueille. Ja tarkkailla sitä, että hyväksyvätkö maan poliitikot kansalaisten päätöksen nostaa puolue sikäläisen parlamentin suurimmaksi. 

Wikipedia muistuttaa meitä siitä, että Vapauspuolue menestyi hyvin Itävallan parlamenttivaaleissa jo vuonna 1999 saaden 26,9 % äänistä. Silloin se muodosti hallitukseen nyt parlamentin toiseksi suurimman ryhmittymän eli Kansanpuolueen kanssa. Toisin sanoen näiden kahden puolueen hallituskoalitio ei olisi mitenkään uusi asia.

Sikäli tilanne on kuitenkin muuttunut, ettei Itävalta luultavasti joutuisi nyt neljäntoista Euroopan maan julistamaan boikottiin. Eikä Suomessa olisi enää Paavo Lipposen tapaista epädemokraattista pääministeriä tekemään boikottipäätöstä yksinään ja kuulematta muita ministereitä, presidenttiä tai edes eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa, kuten neljännesvuosisata sitten tapahtui.

* * *

Tässä yhteydessä on huomattava, että muslimien ja muiden kehitysmaalaisten kansainvaelluksella on tässäkin suhteessa valtava vaikutus Euroopan kehitykseen. Näin siksi, että Itävallassa elää sen seurauksena noin 750 000 muslimia, mikä on epäilemättä tärkein syy sille, että Vapauspuolue on maan suurin poliittinen liike. 

Valitettavasti Vapauspuolue ei ole ulkopoliittisesti mikään Perussuomalaiset, vaikka vastustaakin holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa. Europarlamentissa se nimittäin kuuluu Euroopan patriootit -ryhmittymään yhdessä muun muassa Unkarin Fideszin kanssa, ja suhtautuu sen mukaisesti myönteisesti Venäjään ja vastustaa Ukrainan tukemista. 

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos Vapauspuolue onnistuu hallituksen kokoamisessa, tulee EU-maiden yhtenäisyys Venäjän hybridi- ja muita operaatioita vastaan olemaan entistäkin heikompaa. Ja se taas tulee aikanaan näkymään myös Venäjän Suomeen kohdistuvassa toiminnassa. 

Siten on selvää, että eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka on hyödyttänyt - ja hyödyttää jatkossa vieläkin enemmän - Putinin Venäjää. Eikä se ole meidän suomalaisten kannalta hyvä asia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itävallan vaalit muistuttivat EU:n maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun
Onko FPÖ:n Strache valtavirtaa vai mätä omena?

Itävallan vaalit muistuttivat EU:n maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta

Yleisradio painotti uutisoinnissaan Itävallan eilisistä vaaleista sitä, että ne voittanut Vapauspuolue on "Venäjä-mielinen". Tämä pitänee sinänsä paikkansa, mutta venäjämielisyys tuskin on ollut tärkein - eikä ehkä edes kovin tärkeä - syy äänestää tätä puoluetta. 

Sen sijaan syy on sama kuin itäisen Saksan osavaltiovaaleissa kannatustaan rajusti lisänneiden AfD:n ja BSW:n äänestäjillä tai Ruotsissa Ruotsidemokraatteja ja Ranskassa Kansallista liittoumaa kannattavilla. Eli ihmisten kyllästyminen Euroopassa harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan, joka on johtanut kaikissa näissä maissa monenlaisiin ongelmiin.

Suomessa on Riikka Purran (ps) johtaman Perussuomalaisten kannatus noussut samasta syystä, mutta sitä erottaa itävaltalais- ja saksalaispuolueista venäläisen todellisuuden ymmärtäminen. Eli sen, että Venäjä aiheuttaa uhan Suomelle ja koko eurooppalaiselle turvallisuudelle. 

Siksi on kysyttävä, että olisiko myös Euroopassa aika noudattaa Juho Kusti Paasikiven oppia ja todeta tosiasioiden tunnustamisen olevan viisauden alku. Ja muuttaa EU-maiden maahanmuuttopolitiikka sellaiseksi, ettei itävaltalaisten tai saksalaisten tarvitse sitä vastustaaksen äänestää Vladimir Putinia myötäileviä puolueita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun
Kehitysmaalaisten määrä Välimerellä on jälleen kasvussa
Onko FPÖ:n Strache valtavirtaa vai mätä omena?

Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun

Suomi on vastustanut EU:n ennallistamisasetusta - ei luonnon tilan parantamista välttääkseen vaan - koska jäsenmaiden kohtelusta tulisi sen mukaan epätasa-arvoista. Erityisesti Suomen tai Itävallan kaltaiset metsiään hyvin hoitaneet valtiot joutuisivat maksumiehiksi niiden sijaan, jotka ovat jo ehtineet tuhota oman luontonsa. 

Eilen sitten nähtiin erikoinen koreografia, kun ennallistamisasetusta aiemmin vastustaneen Itävallan vihreä ympäristöministeri äänesti sittenkin asetuksen hyväksymisen puolesta. Näin siitä huolimatta, ettei hänellä ollut Itävallan kansanpuoluetta edustavan liittokanslerin mukaan oikeutta äänestää asetuksen puolesta.  

* * *

Kyse ei ole meidän kannaltamme pikkuasiasta, sillä tämä tarkoittaa Suomelle uusimpien arvioiden mukaan yli 700 miljoonan euron vuotuisia lisäkustannuksia. Summa vastaa lähes yhtä prosenttia valtion 87,9 miljardin euron budjetista. 

Positiivista tässä on se, että Ministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan "meidän täytyy päästä selvästi kustannustehokkaampaan toimeenpanoon ja varmaan päästäänkin. Mihin ne kustannukset lopulta asettuvat, en lähde sitä nyt tässä lukitsemaan."

Maksoi asetus lopulta mitä tahansa, saadaan sillä epäilemättä luonnon kannalta hyviä tuloksia. Hymy kuitenkin saattaa hyytyä pian, sillä eilen julkaistiin myös Valtiovarainministeriön ennuste taloutemme tulevasta kehityksestä. 

Sen mukaan julkinen sektori ei ole muuttumassa ylijäämäiseksi. Eikä koko talouden kasvuluvuissakaan ole juuri hehkuttamista, joten nyt todennäköiseltä näyttävää 700 000 000 euron lisärahoitusta ei varmasti löydy valtiovarainministerin taskusta kuin yskänlääkettä apteekin hyllyltä.

Niinpä nyt säädetty asetus asettaa paineita hallitukselle - ja eduskunnalle - valtion muiden menojen vähentämiseksi. Vielä ei kuitenkaan ole ehditty pohtimaan, mistä tarvittava lisäraha löytyy eli kuka tai mikä taho lopulta kuittaa ennallistamislaskun. Vai kuitataanko se lisävelalla eli siirretään nuorison ja tulevien sukupolvien maksettavaksi?

Ehkä ihan vielä ei kuitenkaan kannata riemuita ympäristön pelastamisesta eikä myöskään heittää kirvestä kaivoon talousasioissa, sillä Itävalta aikoo viedä asian EU:n tuomioistuimeen. 

Nähtäväksi siis jää, onko oikeudenkäynnillä jotain vaikutusta suomalaisten maksuosuuteen tai perutaanko kenties koko asetus. Sekä tietenkin se, mitä seuraa itävaltalaiselle ministerille, joka ylittää valtuutensa maansa edustajana. Selviääkö hän kuin koira veräjästä vai tuleeko teosta peräti linnaa ja kaltereiden tutkiskelemista?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajien tekemä vallankumous
Euroviisujen aikana paljastui EU:n korkean virkamiehen kyvyttömyys
Ennallistamisasetus kaatui epäreiluun taakanjakoon

Tyhmistä johtajista kärsii koko Palestiinan kansa

Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola varoitti MTV3:n uutisessa, että  Gazasta on vaarassa syntyä merkittävä uusi terrorismin kasvualusta. 

Hänen mukaansa "jos Gazasta tulee kaoottinen alue, jota oikein kukaan ei hallitse eli syntyy valtatyhjiö, niin samat ilmiöt voivat toistua, joita on nähty esimerkiksi Somaliassa, Syyriassa ja Irakissa... Tällaisessa tapauksessa valtaan nousisi jokin sen tyyppinen järjestö, joka keskittyy ensisijaisesti terroriin ja myös kansainväliseen terroriin."

En epäile lainkaan, ettei Juusola olisi oikeassa, sillä palestiinalaisten terroristien lista on jo nyt varsin pitkä. Esimerkiksi vuonna Abu Nidalin joukot alkoivat vuonna 1985  tulittaa matkustajia lähes samanaikaisesti  Rooman ja Wienin lentoasemilla. Iskuissa kuoli 18 ihmistä ja 138 haavoittui. Ja Abu Daud järjeesteli vuoden 1972 olympialaisissa verisen iskun, jossa tapettiin 12 israelilaista urheilijaa.

Niinpä on jopa todennäköistä, että vuosikymmeniä väkivallalla asemaansa parantamaan pyrkivien palestiinalaisten joukosta löytyy jatkossakin sellaisia, jotka arvelevat saavuttavansa itsenäisen Palestiinan valtion tekemällä iskuja kaukana kotiseuduiltaan. Tosiasiassa sellaisilla toimilla lienee päinvastainen merkitys, eli palestiinalaisten juuri nyt länsimaissa saama tuki vähenee ja paine Israelin painostamiseksi pienenee. 

Tästä syystä palestiinalaisten kannattaisi juuri nyt tukea sitä, että Israelin annettaisiin rauhassa tuhota Hamas niin pitkälle kuin mahdollista. Ja sen jälkeen etsiä rauhan mahdollisuutta jollain muulla keinolla kuin väkivallalla. 

Valitettavasti tämä ei taida olla kovinkaan todennäköistä. Eikä Israelin tarvitse jatkuvan väkivallan takia ottaa vakavasti Länsirannan tai Gazan palestiinalaisten pyrkimyksiä itsenäisyyden saamiseksi. Saati harkita kansalaisuuden myöntämistä näille. 

Palestiinalaisten tilannetta kuvaakin parhaiten vanha sanonta, jonka mukaan "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis". Eli tyhmistä johtajistaan kärsii koko Palestiinan kansa. Ja on kärsinyt jo lähes kahdeksankymmentä vuotta - eikä tälle kärsimykselle näyttäisi olevan tulossa loppua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailma lankesi Hamasin johdon virittämään ansaan
Elina Valtoselle osoitettu kirje osoittaa laatijoidensa kyvyttömyyden ymmärtää tosiasioita
"Maahanmuuttajanuoret" kiusaavat juutalaislapsia - Halla-aho Ukrainassa

Hätkähdyttäviä kuvia

Olen silloin tällöin kirjoitellut tähän blogiin Kiinan nopeasta kehityksestä, jonka seurauksena se on noussut jopa haastamaan Yhdysvaltain johtoaseman maailmassa. Viimeksi tein näin elokuussa, jolloin kerroin kiinalaisten edistyksestä tieteen saralla. Ja sen jälkeen vielä muutama päivä sitten englanninkielellä presidentti Xi Jinpingin todettua pitävänsä tiedettä ja teknologiaa valtakuntansa "ensisijaisena tuotantovoimana, lahjakkuutta ensisijaisena voimavarana ja innovaatioita ensisijaisena kasvun veturina". 

Tähän asiaan liittyen törmäsin eilen Twitterissä riippumattoman itävaltalaisen ajatushautomon edustajan julkaisemaan kuvapariin, jossa on esitetty kartalla kumpi on niille suurempi kauppakumppani: USA vai Kiina (tosin twiitissä puhuttiin suurimmasta kauppakumppanista, mutta se ei ainakaan Suomen kohdalla ole kumpikaan, joten oletan tarkoitetun vain mainittujen kahden kauppakumppanin keskinäistä vertailua). Kopioin sen tähän alle:

Ainakin itse hätkähdin - ellen suorastaan järkyttynyt - kuvan välittämästä Kiinan kauppataloudellisen merkityksen kasvusta tällä vuosituhannella. Toki Kiinan menestys Afrikassa ja ehkä Aasiassakin oli hyvin tiedossa, mutta sitä en osannut ajatella, että näin olisi myös Etelä-Amerikassa ja Euroopassa. 

Kuvassa oli mielenkiintoista myös se, että Suomi oli tässä yksi harvoista eurooppalaisista poikkeuksista. Meillä USA on edelleen Kiinaa suurempi kauppakumppani toisin kuin esimerkiksi Saksalla, Ruotsilla, Norjalla tai Espanjalla. 

Tämä samainen kuva sai myös jatkoa, kun edellä mainittua viestiä seuraavaan keskusteluun liitettiin kuva, jossa mukaan oli otettu myös EU, vaikka se ei valtio olekaan. Kopioin sen tähän. 

Tämän mukaan EU on edelleen Kiinaa merkittävämpi kauppakumppani monille valtioille - mukaan lukien suurin osa Afrikan maista. Sen sijaan Kiina pysyy EU huomioitunakin ykkösenä Etelä-Amerikassa ja suuressa osassa Aasiaa. 

Nähtäväksi jää pysähtyykö kiinalaisten kaupallinen voittokulku jossain vaiheessa. Näin erityisesti vauraiden länsimaiden parissa, jotka ovat Venäjän Ukrainaan suuntautuneen hyökkäyksen seurauksena heränneet huomaamaan, että riippumattomuus kilpailevista suurvalloista saattaa johtaa hankaliin tilanteisiin. 

Asia kannattaa muistaa myös Suomessa, sillä meidänkin on syytä huolehtia omavaraisuudesta ainakin tärkeimpien asioiden kuten ruuan ja energian suhteen. Toivottavasti tämä asia muistetaan myös EU:n sisäisissä väännöissä siitä, kuinka maailma pelastetaan ennustetun ilmastonmuutoksen tai monimuotoisuuden vähenemisen kaltaisilta uhkakuvilta. Ja katsotaan, ettei omaa turvallisuuttamme uhrata näille alttareille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
China is betting on scientific excellence
Menettääkö USA johtoasemansa Kiinalle?
Terve itsekkyys ei ole synti

Demokratian ja sananvapauden puolesta

Kirjoitin eilen raikkaasta tuulahduksesta suomalaisessa lehdistössä. Sama jatkui eilen kun MTV3 julkaisi Vallilassa henkirikoksen tehneen 16-vuotiaan romanipojan etnisen taustan ja yhdisti tämän myös aiempaan puukotustapaukseen. Samalla maamme rehellisin valtamedia kertoi, että tämän kaksi kaveria olivat ulkomaalaistaustaisia.   

Yksikään valtamedia ei sen sijaan ole kertonut, että myös raiskauksen tehnyt turkulaismies oli ulkomaalaistaustainen. Tai ainakin hänen nimensä oli oululaisen raiskausringin paljastaneen Junes Lokan mukaan Taif Falih. 

Asia kuuluu meille veronmaksajille myös sikäli, että me maksoimme Falihin oikeudenkäyntikuluja yhteensä 2 200 eurolla. Ja joutunemme lopulta kuittaamaan myös hänen uhrille maksettavaksi määrätyt huomattavasti suuremmat korvaukset. 

* * *

Itävallan pääkaupungissa Wienissä on tapahtunut juutalaisen synagoogan lähellä terrori-isku, jossa on kuollut ainakin kolme ja loukkaantunut seitsemän ihmistä. Tavallista suuremman uhriluvun selittää se, että iskussa käytettiin konetuliaseita.  

Iskun tekijöistä ei ole tätä kirjoitettaessa kerrottu sen enempää, joten emme tiedä oliko kyseessä islamilla vai juutalaisvastaisista rotuopeistaan tunnetulla natsismilla motivoitu teko. Oli kyse kummasta tahansa, on Euroopan syytä seistä yhtenäisenä terroristeja vastaan puolustaen rauhanomaista demokratiaa ja sananvapautta. 

Tämä on tärkeää siksi, että riippumatta Wienin tapahtumien perimmäisestä motiivista, ovat juuri nämä länsimaisen elämäntavan keskiössä olevat arvot terroristien tähtäimessä. Eikä sitä voi hyväksyä yksikään, joka ymmärtää miltä näyttävät vaihtoehdot. 

Sikäli terrorismirintamalta on kuitenkin kuulunut myös jotain hyvää. Muslimiterroristien ärsyttämä Ranska on nimittäin tehnyt Malissa operaation jossa yli 50 Al-Qaidan terroristia on absurdien uskomustensa perusteella päässyt raiskaamaan paratiisiin 72 neitsyensä koskemattomuutta.

Nähtäväksi kuitenkin jää, pystyykö Ranska tekemään mitään omalla maaperällään vaikuttavia terroristeja vastaan. Tai Saksa, missä yksi 600 kiihkeimmästä radikaalimuslimista oli tappanut miesparin homovihansa motivoimana. Islamisteja Saksassa lasketaan olevan 30 000.

Suomen sen sijaan tiedämme. Nykyinen hallitus jatkaa terrorismiriskiä kasvattavaa politiikkaa heti kun COVID-19-pandemian aiheuttama este tai ainakin hidaste poistuu. Siksi on tärkeää, että maamme vastuulliset poliittiset voimat saavat vaalivoiton ensin vuoden 2021 kunnallis- ja sen jälkeen vuoden 2023 eduskuntavaaleissa, jotta haitallinen kehitys saataisiin loppumaan Suomessa. 

JK kello 9:55. Wienissä iskun tekijät olivat islamisteja. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Alistuminen vai aggression sietäminen?
Heikki Aittokoski, Itävalta osoittaa demokratian voiman
Itävallassa toteutui kansan tahto

Ville Rydman kaipasi tervettä järkeä

Terveen järjen mukainen politiikkaa näyttäisi kannattavan Suomessa ja muualla Euroopassa. Tästä merkkinä Itävallan konservatiivipuolue otti melkoisen vaalivoiton viime sunnuntaina nostaessaan kannatuksensa peräti 37 prosenttiin.

Tapahtuneen taustalla olivat puolueen lisääntynyt maahanmuuttokriittisyys ja lähtökohtaisesti maahanmuuttokriittiseen FPÖ-puolueeseen liittyneet skandaalit, joiden seurauksena monet jälkimmäistä puoluetta aiemmin äänestäneet henkilöt siirtyivät konservatiivien kannattajaksi. Jatkossa nuoren konservatiivijohtajan Sebastian Kurzin tulevaisuus liittyy siihen, pitävätkö hänen poliittiset linjauksensa myös hallitusta muodostettaessa.

Suomessa Yle julkaisi toissapäivänä uuden puolueiden kannatuskyselyn ja sen mukaan Perussuomalaiset ovat repineet etumatkaa muihin puolueisiin. Nyt se on jo 3,8 prosenttiyksikköä - tai toisin ilmaistuna Halla-ahon luotsaama puolue on noin 22 prosenttia suositumpi kuin toisena majaileva perinteinen konservatiivipuolueemme Kokoomus, joka on viime vuosina siirtynyt yhä arvoliberaalimpaan suuntaan.

Tämä ero johtuu ennen kaikkea perussuomalaisten järkeenkäyvistä poliittisista linjauksista. Puolue ajaa hallittua ja kantaväestön kannalta hyödyllistä maahanmuuttopolitiikka sekä talouden toiminnan kannalta järkevää ilmastopolitiikka toisin kuin yhä vihreämmäksi muuttunut kokoomus.

Tämä sai nuorehkon kokoomuslaisen kansanedustajan Wille Rydmanin vaatimaan myös omaa puoluettaan linjaamaan politiikkaansa uudelleen. Suorana lainauksena: "yksikään kokoomuksen eurooppalainen sisarpuolue ei ole onnistunut nostamaan kannatustaan jäljittelemällä vihreitä. Päinvastoin; sellainen on pahimmillaan näivettänyt entisistä valtapuolueista politiikan pysyviä lilliputteja... Viherhenkiset roolileikit eivät ole tuoneet uusia äänestäjiä, mutta sitäkin tehokkaammin ne ovat karkottaneet vakaita peruskannattajia... Uuden sukupolven Sebastian Kurz käänsi puolueensa maahanmuuttopolitiikan tälle vuosituhannelle ja sai palautettua puolueensa kannattajien luottamuksen kysymyksessä, joka on monelle äänestäjälle ratkaiseva."

Nähtäväksi jää mikä vaikutus Rydmanin ulostulolla on hänen puolueensa linjaan tulevaisuudessa. Asia ei ole vähäpätöinen, sillä se näkyy jatkossa suoraan konservatiivisten äänestäjien jakautumisessa Perussuomalaisten ja Kokoomuksen välillä.

Ensin mainittuja tosin auttaa se, että myös monilla demareiden kannattajilla on suhteellisen matala kynnys siirtää kannatuksensa heille. Ylen mittauksen mukaan perussuomalaisia kannattaa juuri nyt 34 prosenttia useampi suomalainen kuin vanhaa valtionhoitaja- ja nykyistä pääministeripuoluetta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Perussuomalaiset ovat nousussa?
Aatteesta ja aatteettomasta ilmastopopulismista
Elina Lepomäki, talousliberaali

Onko FPÖ:n Strache valtavirtaa vai mätä omena?

Euroopan kansallismielisten oikeistopuolueiden ongelmana ei ole se, etteikö erittäin suuri osa kansasta kannattaisi heidän poliittisia näkemyksiään. Se on käynyt selväksi monenlaisissa kyselyissä.

Sen sijaan näiden puolueiden ongelmana on uskottavuuden puute, jota vihervasemmalle kallellaan olevat valtamediat ruokkivat päivästä toiseen. Ja lähes kaikissa EU-maissa.

Tällaisessa tilanteessa näiden puolueiden johtohenkilöiden tulisi ymmärtää toimiensa olevan erityisen tarkkailun alla. Ja jopa mahdollisten ansojen olevan mahdollisia.

Tällainen ansa asetettiin ilmeisesti Itävallan vapauspuolueen FPÖ:n puheenjohtajalle Heinz-Christian Strachelle, joka joutui eroamaan varaliittokanslerin pestistään neuvoteltuaan videokameran edessä eduista, joita hän voisi saada venäläisiltä urakoiden järjestämistä ja medianäkyvyyttä vastaan. 

Strache ei ole kieltänyt sanomisiaan eikä tapaus sikäli ole vähääkään epäselvä. Eikä selitykseksi käy humalatila eikä kaunis nainen. Sen sijaan Itävaltaan on tulossa syysvaalit, joiden jälkeen pulinat on syytä lopettaa, koska kansa on puhunut ja halutessaan pudottanut FPÖ:n pois politiikan keskiöstä - tai vaihtoehtoisesti antanut sille luottamuslauseen.

Videon esille tuominen juuri eurovaalien alla on ilmeisesti tarkoitushakuista, koska se on tehty jo kauan sitten päätellen siitä, että video on ollut tunnetun koomikon tiedossa jo pitkään. Tämä on tavallaan ikävää, mutta tietenkin myös vaalitaktiikkaa, jolla pyritään tuhoamaan EU:n tasolla yhdistymässä olevien kansallismielisten puolueiden kannatus.

Samalla väitteet kansallismielisten puolueiden venäjämielisyydestä vellovat - suomalaisena esimerkkinä vaikkapa keskuskauppakamarin Juho Romakkaniemen Twitter-tili - ja niiden kilpailijat lyövät Kremlin kätyrin leimaa koko poliittiseen liikkeeseen. Asiaa ei muuta se, ettei suomalaispuolueen Venäjä-suhteen kriittisyydestä ole pienintäkään epäilystä.

Lopullisena tavoitteena on tietenkin estää kansallismielisten puolueiden yhteisen euroryhmän perustaminen ja ylipäänsä niiden vuoden 2015 tapahtumien seurauksiin perustuva kannatuksen nousu kaikkialla Euroopassa. Jos tämä onnistuu, saavat esimerkiksi Suomen Perussuomalaiset "kiittää" Strachen arvostelukyvyttömyyttä ja ahneutta itselleen aiheutetuista vahingoista.

Lopuksi totean, että jokainen lukijani päättää tietenkin itse siitä, kenelle äänensä antaa. Ja suomalaispuolueet puolestaan päättävät itse, mihin EU-parlamentin ryhmään itsensä asemoivat. Tässä pelissä Venäjän tarkoitusperien edistäminen tuskin vastaa kansallismielisten puolueiden äänestäjien tahtoa, mutta toisaalta puolueiden yhdessä toimiminen lisää aivan oleellisesti niiden vaikutusvaltaa eurooppalaisessa politiikassa.

Kansallismielisen äänestäjän kannalta on valittava kahden vaihtoehdon väliltä: tahtooko hän ajaa EU:ssa näkemyksensä mukaista politiikkaa vai pelkääkö enemmän sitä, että Venäjän vaikutusvalta Unionissa kasvaisi äänestämällä kansallismielisiä tahoja. Eli onko Strache näiden puolueiden eurooppalaisen valtavirran ilmentymä vai pikemminkin niihin liittyvä mätä omena.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu
Itävallassa toteutui kansan tahto
Keski-idän miehet toteuttamassa Kianderin visiota Itävallassa

Seefeldin MM-hiihdot: kisaennakko

Hiihdon MM-kilpailut alkavat puolentoista viikon kuluttua Itävallassa. Parhaiten alppimaassa on menestynyt vuoden 1964 Olympiakisojen kuningas Eero Mäntyranta, joka saalisti kaksi kultaa ja niiden päälle viestistä hopean.

Mäntyrannan hiihtotyyli oli silmiä hivelevän legendaarinen, eikä sellaista näe enää missään arvokisoissa. Syynä siihen lienevät niin hiihtovälineiden kuin latujenkin täydellinen muuttuminen vuosikymmenien kuluessa.

Niin tai näin. Itselleni on tullut aika kirjoittaa Seefeldin MM-hiihtojen kisaennakko, koska joukkue on eilen nimetty. Tällä kertaa teen sen kilpailija kerrallaan ja lopuksi kirjaan vielä odotukseni joukkuekilpailuista eli viesteistä.

* * *

Iivo Niskanen on hiihtäjänä parhaassa iässä ja perinteisen hiihtotavan normaalimatkojen ylivoimainen hallitsija koko maailmassa. Tekisi mieleni sanoa, että 15 kilometrin maailmanmestaruutta ei voi estää kuin sairaus tai huoltoryhmän totaalinen epäonnistuminen - mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Niskanen on myös kohentanut vapaan hiihtotavan tekniikkaansa ja siten jää nähtäväksi mille muille henkilökohtaisille matkoille hän osallistuu. Suksenvaihtohässäkässä eli skiathlonissa hän pääsisi etenemään puolet matkasta perinteisellä, mutta kisojen ohjelma taitaa estää sille osallistumisen. Sen sijaan viidellekympille osallistumiselle ei liene esteitä. Henkilökohtaisiin mitaleihin en näiltä matkoilta kuitenkaan usko.

Ristomatti "Rise" Hakolaa on pidetty puhtaana sprinttihiihtäjänä. Kirikyky ei kuitenkaan riitä mitaleille, vaikka kaiken osuessa kohdalleen mies saattaakin raivata tiensä finaaliin asti.

Julkisuudessa on puhuttu vähemmän Risen kyvyistä normaalimatkoilla. Siitä huolimatta veikkaan Otepään 15 km kilpailun perusteella miehen sijoittuvan toivottavasti Iivon voittoon päättyvässä MM-kilpailussa paremmin kuin sprintissä. Muita henkilökohtaisia normaalimatkoja vapaalla hiihtotavalla helposti väsyvä Hakola tuskin hiihtää Seefeldissä.

Lari Lehtonen on nykyisessä terveydentilassaan puhtaasti vapaan erikoismies, joka saattaa hyvänä päivänä sijoittua viidenkympin kilpailussa jopa kymmenen joukkoon. Nähtäväksi kuitenkin jää miehen kunto MM-hiihtojen viimeisenä päivänä, sillä myös todella heikko sijoitus on mahdollinen.

Perttu Hyvärinen on lupsakka savolainen ja Iivo Niskasen hyvä ystävä, jonka kehitys ei ole ainakaan vielä täyttänyt juniorivuosien odotuksia. Mies on tällä kaudella hiihtänyt varsin kohtuullisesti ja sijoittunee kahdenkymmenen joukkoon niillä matkoilla joille osallistuu.

Se tarkoittanee ainakin kahta henkilökohtaista normaalimatkan kilpailua. Mitaleille Hyvärisellä ei ole mahdollisuuksia henkilökohtaisissa kilpailuissa, mutta hänen tilanteestaan tekee arvoituksellisen alkuvuoden ylikuntotilanne, jonka tuloksena saattaa olla vahva kuntopiikki tai sitten täysi romahdus MM-hiihdoissa.

Matti "Happo" Heikkinen on ollut tällä kaudella totuttua merkittävästi heikommassa kunnossa. Siksi hänen menestyksensä ennustaminen on tässä vaiheessa vieläkin mahdottomampaa kuin Hyvärisen. Enkä ryhdy sitä edes yrittämään.

Sen sijaan totean, että Hapon päämatkana Seefeldissä lienee viisikymppinen, johon on onneksi maksimaalinen aika - toivotaan siis kunnon nousua kohisten ennen kisastartteja. Ellei kunto nouse, ei Heikkinen edes hiihdä viisikymppistä. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Hapon suoritukset arvokisoissa ovat olleet selvästi vahvempia kuin kauden yleismenestyksen perusteella olisi voinut kuvitella.

Antti Ojansivu ei liene kovin tunnettu hiihtäjä. Hän on kuitenkin kehittynyt tasaisesti ja lienee tullut valituksi joukkueeseen täydennysmiehenä, joka hiihtää niillä normaalimatkoilla, joille ei löydy muita halukkaita. Omana toivematkana Ojansivullakin lienee vapaan viisikymppinen, koska luisteluhiihto on hänelle perinteistä parempi etenemistapa. Kuitenkin lienee niin, että jos Iivo Niskanen haluaa hiihtää päätösmatkan, jää Ojansivu syrjään - paitsi jos Heikkinen on edelleen rapakunnossa

Joni Mäki on nuorista hiihtäjistämme se, josta odotan kasvavan todellisen maailmantähden. Toistaiseksi hän on loistanut lähinnä sprintin karsinnoissa, mutta sortunut aivan liian usein taktisiin virheisiin erävaiheessa. Seefeldiä ajatellen nuorukaisen olisi siis hyvä perehtyä sprinttihiihdon taktiikkaan. Muita matkoja miehelle tuskin tarjotaan - ellei sitten täydennysmiehen roolissa skiathloniin.

Mäestä vielä sen verran, että hän tulee kehityksen jatkuessa odotusten mukaisesti hiihtämään tulevaisuudessa kovaa myös normaalimatkoja. Niillä ongelmaksi saattaa kuitenkin muodostua pään kestävyys - eli luonteen lujuus silloin kun matka alkaa painaa ja väsymyksen tuska kasvaa. Uskon kuitenkin, että ikä auttaa tässä asiassa.

Lauri Vuorinen on Mäen ikätoveri, joka on profiloitunut puhtaana sprinttihiihtäjänä. Seefeldissä hän osallistunee pelkästään sprinttiin ja saattaa ehtiä siinä parhaillaan välieriin saakka. Eli toivon sijoitusta 12 parhaan joukossa.

Anssi Pentsiseltä voi odottaa puolivälieräpaikkaa sprintistä. Lisäksi hän saattaa pöljänä päivänä hiihtää perinteisen 15 kilometrillä maailman 20 parhaan joukkoon ja saattaa siten saada viidennen suomalaispaikan - Niskanenhan hiihtää omassa puolustavan maailmanmestarin kiintiössään.

Tässä vielä arvaukseni suomalaishiihtäjistä henkilökohtaisilla kisamatkoilla.

• Sprintti V: Ristomatti Hakola, Joni Mäki, Lauri Vuorinen ja Anssi Pentsinen
• 15 km P: Iivo Niskanen, Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Matti Heikkinen ja Anssi Pentsinen
• Skiathlon: Perttu Hyvärinen, Matti Heikkinen, Antti Ojansivu ja Joni Mäki
• 50 km V: Matti Heikkinen, Iivo Niskanen, Lari Lehtonen ja Perttu Hyvärinen

* * *

Naisten puolella on vain yksi suomalainen mitalikandidaatti. Hän on ylivoimainen ykköshiihtäjämme Krista Pärmäkoski, joka hallitsee molemmat hiihtotavat ja oli jo vuosi sitten varsinainen mitalirohmu. Tämän vuoden näytöt eivät ole olleet kovin vahvat, mutta Ikaalisten nainen on ennenkin taitanut kuntonsa ajoituksen. Siten oletan hänen ottavan näistäkin kisoista ainakin kaksi henkilökohtaista mitalia.

Muilta osin naisten joukkue on aivan turhan suuri. Nähtäväksi jää joutuuko joku sen takia jäämään sivustakatsojan rooliin koko kisojen ajaksi. Mutta ei murehdita sitä tässä.

Kerttu Niskanen ajautui jo harjoituskaudella pahaan ylikuntoon, jota ei osattu korjata ajoissa. Kunto lienee nyt nousussa ja naiselta voikin normaalimatkoilla odottaa sijoituksia kymmenen joukkoon ainakin perinteisellä.

Riitta-Liisa Roponen on puolestaan vapaan hiihtotavan erikoisnainen, jonka taso ei ole enää parhaiden vuosien tasolla. Uskon kuitenkin, että hän taistelee sijoittumisesta kymmenen joukkoon vapaan hiihtotavan kolmekymppisellä.

Laura Monosella on ollut vuosiin heikoin kausi. Myös hän on ollut viimeiset viikot nousukunnossa ja sen jatkuessa taistelee sijoituksesta kymmenen parhaan joukkoon perinteisellä hiihtotavalla, mutta vapaalla sijoitus valunee kahdenkymmenen huonommalle puolelle.

Nuorista tulokkaista kenenkään ei voi odottaa taistelevan mitaleista. Seefeld on opiskelua heille kaikille eli Johanna Matintalolle, Eveliina Piipolle, Anita Korvalle ja Katri Lylynperälle. Näin tulin tosin ennustaneeksi myös Iivo Niskaselle ennen hänen ensimmäisiä aikuisten arvokisojaan Sotshissa - toivottavasti nyt menee yhtä lahjakkaasti pieleen.

Matintalo voi onnistuessaan sijoittua kymmenennen kieppeille perinteisen kympillä ja Piippo kolmenkympin vapaalla. Sprinttiin osallistuville Korvalle ja Lylynperälle kiitettäväksi on katsottava pääsy puolivälieriin.

Tästä huolimatta näissä nuorissa naisissa on paljon tulevaisuuden potentiaalia: etenkin Johanna Matintalo, Eveliina Piippo ja Anita Korva ovat erityisen lupaavia. Ehkäpä heidän aikansa koittaa jo kahden vuoden kuluttua seuraavissa MM-hiihdoissa Oberstdorfissa.

Lopuksi vielä kaksi naista, joista ensimmäinen lunasti paikkansa alkukaudella ja toinen viime hetkellä. Tarkoitan Susanna Saapunkia ja Anne Kyllöstä.

Saapunki on periaatteessa äärettömän lahjakas hiihtäjä. Kova hapenottokyky, keveys ja hyvä voimataso viittaavat Therese Johaugin tai Ebba Anderssonin suuntaan. Jossain kuitenkin mättää ja Susanna on kaukana mainittujen maailmanhuippujen takana. Toivottavasti hän kuitenkin pääsee kisojen aikana ladulle ja saattaa kaltaiseni epäilijät häpeään.

Anne Kyllönen taas on aiemmin moneen kertaan osoittanut lahjojensa olevan kovaa tasoa. Tällä kaudella ongelmia on kuitenkin riittänyt. Hyvä hiihto Lahden parisprintissä nosti naisen kisakoneeseen ja siellä kenties parisprinttiin. Toivotaan että Anne pääsee kisoissa hiihtämään.

Tässä arvaukseni naisista eri kisamatkoille:

• Sprintti V: Krista Pärmäkoski, Katri Lylynperä, Anita Korva ja Anne Kyllönen
• 10 km P: Krista Pärmäkoski, Kerttu Niskanen, Johanna Matintalo ja Laura Mononen
• Skiathlon: Krista Pärmäkoski, Riitta-Liisa Roponen, Kerttu Niskanen ja Eveliina Piippo
• 30 km V: Krista Pärmäkoski, Riitta-Liisa Roponen, Eveliina Piippo ja Susanna Saapunki

* * *

Joukkuekilpailuissa Iivo Niskasen ja Ristomatti Hakolan voi olettaa taistelevan parisprintin mitaleista. Kuluneena viikonloppuna Lahdessa Niskasen suksi oli kelvoton, eikä Hakolankaan kapuloita tarvitse hehkuttaa. Siitä huolimatta parivaljakko otti pronssia. Vahva näyttö, joten maailmamestaruuskaan ei ole mahdoton.

Norja ja Venäjä ovat kuitenkin pahoja kantoja kaskessa, joten mestaruuden edellytyksenä on joukkueen täydellinen onnistuminen niin kunnon ajoituksessa, taktiikassa kuin huollossakin. Jos Hakola tai Niskanen ei ole käytettävissä, ei Suomella käytännössä ole mitalimahdollisuuksia - särkymisvaraa kun ei kahden ylivoimaisesti parhaan mieshiihtäjämme takaa löydy riittävän läheltä.

Naisten parisprintissä mitali on mahdollinen vain, mikäli Krista Pärmäkoski osallistuu lajiin. Tämä on kuitenkin äärimmäisen epätodennäköistä, joten Suomi sijoittunee noin viidenneksi riippumatta joukkueen kokoonpanosta.

Pitkässä viestissä Suomi sen sijaan on potentiaalinen mitalikandidaatti sekä naisissa että miehissä. Miesten joukkueessa kahden ensimmäisen osuuden hiihtäjät ovat itsestään selvät: Ristomatti Hakola ja Iivo Niskanen. Heidän jälkeensä Suomi lienee kilpailun kärjessä.

Kolmatta osuutta hiihtää Perttu Hyvärinen tai Lari Lehtonen ja ankkurina Matti Heikkinen. Heidän tehtävänään on ottaa torjuntavoitto takaa-ajajista. Kolmannen osuuden hiihtäjävalinnalla ei liene merkitystä, koska miesten välillä ei käytännössä ole eroa kympin matkalla.

Sen sijaan Heikkisen kunto on täydellinen arvoitus - jos mies tai paremminkin valmennusjohto tietää sen olevan kuralla, hän saattaa joutua luopumaan koko viestipaikasta kolmannen osuuden parivaljakon toiselle hiihtäjälle.

Naisten puolella kilpailun avaa Kerttu Niskanen tai Johanna Matintalo riippuen siitä kumpi sijoittuu paremmin perinteisen kympillä. Toisella osuudella Krista Pärmäkoski taistelee Therese Johaugin ja kumppaneiden kanssa kilpailun kovatasoisimmalla osuudella.

Kolmannen osuuden hiihtäjänä nähdään Riitta-Liisa Roponen, jonka tehtävänä on pitää takanaan ne joukkueet, jotka ovat perinteisen osuuksilla jääneet Suomesta jälkeen. Neljännellä osuudella nähtäneen Eveliina Piippo, joka valitettavasti häviää loppukirissä kaikille niille, jotka ovat loppusuoralle tullessaan samassa porukassa. Siten loppusijoituksen ratkaisee kolmen ensimmäisen osuuden jälkeinen tilanne ja Piipon kyky ylläpitää kovaa matkavauhtia.

Loppuyhteenvetona veikkaan - huomioiden epäonnistumisen mahdollisuuden - Suomelle maastohiihdosta yhteensä neljää mitalia, joista kaksi joukkuekilpailuista ja kaksi henkilökohtaisilta matkoilta. Jos palkintopallilla nähdään tätä useammin suomalaisia ovat kisat menneet loistavasti. Jos taas vähemmän, on jotain mennyt pieleen.

Näillä ajatuksilla jään odottamaan Seefeldin MM-kilpailujen alkamista tiedostaen sen, että vaikka tämä kirjoitus on tehty parhaan ja kohtuullisen valistuneen ymmärrykseni mukaisesti, menee se monessa kohtaa pieleen. Sillä juuri arvaamattomuudessahan urheilun suurin jännitys ja maukkain suola ovat!

* * *

Kisoja kiivaimmin odottelevia varten linkitän vielä vuosien takaisen kirjoitukseni suomalaisen hiihdon 1930-luvusta. Silloin ladulla oli miehiä eikä perässähiihtäjiä. Heistä legendaarisimman suorituksen tehnyt menetti seuraavalla vuosikymmenellä henkensä puolustaessaa maatamme tunkeilijalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mytologisia tapahtumia
Pjongchangin kisaennakko
Iivo Niskanen, maailmanmestari

Välimeren liikenne ylitti uutiskynnyksen hyvässä ja pahassa

Euroopan Unioni on luonut kehitysmaalaisille ihmisille insentiivin kotiseudultaan lähtemiseen tarjoamalla turvapaikkoja löperöin perustein. Varsinainen massaryntäys koettiin vuonna 2015, mutta tulijoita riittää runsaasti edelleen - jopa kaukaiseen Suomeen on löytänyt viimeisten 12 kuukauden aikana tiensä lähes 5 000 turvapaikkahakemuksen jättänyttä. Heistä ylivoimaisesti suurin ryhmä on turvallisesta demokratiasta eli Irakista saapuneita.

Iltalehti kertoi eilen, että espanjalaiset olivat pelastaneet Välimereltä noin 400 paremman elintason piiriin pyrkinyttä afrikkalaista. Nämä ihmiset olivat lähteneet matkaan hengenvaarallisissa veneissä, joista kolme upposi seikkailijoiden päästyä turvaan.

Mainitut 400 tulijaa ovat vain pisara meressä, sillä samaisen jutun mukaan viime vuonna Espanjaan oli saapunut yli 22 000 ihmistä. Heidän turvapaikkahakemustensa käsittelystä ei mainittu sen enempää - eikä edes sitä onnistuivatko he jatkamaan matkaansa kohti pohjoista. Suomeen heitä lienee saapunut varsin vähän, koska mustan Afrikan tulijoille ei meillä juurikaan myönnetä turvapaikkoja.

Iltalehti kertoi myös Libyassa sattuneesta episodista, jossa EU:n luomaa insentiiviä noudattaneet nuorukaiset olivat yrittäneet paeta heidän kustannuksellaan miljoonia tekeviä ihmissalakuljettajia, jotka olivat avanneet tulen. Paikalla edelleen ihmisiä kuolemaan houkutteleva Lääkärit ilman rajoja -järjestö on pyrkinyt hoitamaan vammoja saaneita.

Edellä olevat ovat synkkiä uutisia luettavaksi täällä Pohjolan perukoilla. Hiukan valoa pimeyteen tarjosi kuitenkin Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz, joka - edelleen Iltalehden mukaan - halusi EU:n lopultakin tukkivan rajansa ja pysäyttävän Eurooppaan pyrkivät jo Pohjois-Afrikkaan.

Näin toimien voitaisiin säästää Välimereen nyt hukkuvien henget, lopettaa ihmisiä ammuskelevien salakuljettajien miljoonabisnekset ja kaikista tärkeimpänä saada kehitysmaalaiset suunnittelemaan elämänsä kotimaihinsa, joiden elintason nostamiseksi heidän työpanoksensa olisi korvaamaton. Samalla syntyisi ympäristöteko, sillä kotiseudulleen jääneen kehitysmaalaisen ekologinen jalanjälki on monin verroin pienempi kuin EU:n alueelle saapuneen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko eurooppalaisten elätettäväksi pääseminen suurin ihmisoikeus?
Ehdotan Nobelin rauhanpalkintoa Libyan rannikkovartiostolle
Ihmissalakuljetus Välimerellä

Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu

Tämän aamun Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen juttu hallitusten muodostamisesta eri EU-maissa. Siinä todettiin, että ongelmia on ollut erityisesti kahden suuren puolueblokin kilpailuun perustuvissa demokratioissa.

Esimerkkeinä mainittiin Saksa, Iso-Britannia ja Ruotsi. Syyksi niiden ongelmiin nimettiin puoluekentän pirstoutuminen ja protestipuolueiden kannatuksen nousu. Käsittelemättä sen sijaan jäi se, mihin tuo nousu on perustunut.

Vaikka asiaa ei käsiteltykään, annettiin jutussa kuitenkin pieni vihje. Sen mukaan "Ruotsissa ruotsidemokraattien pelitilaa on yritetty kaventaa luomalla uusia poliittisia käytäntöjä valtiopäiville, mutta ongelma ei ole sillä poistunut."

Toisin sanoen eurooppalaisten maiden ongelmat juontavat siitä, ettei vanha valtaeliitti ole halunnut antaa valtaa kansan muuttuvaa tahtoa ajaville puolueille. Sen sijaan ne on yritetty sysätä marginaaliin ilmeisesti toivoen, että kansa unohtaisi sellaiset yhteiskunnan epäkohdat, joille ei syystä tai toisesta haluta tehdä mitään, mutta joista yhä useampi ihminen kokee kärsivänsä.

HS:n uutista kirjoittaneella toimittajalla on siis kyllä ollut tieto mistä joidenkin EU-maiden hallituksenmuodostamisongelmat ovat oikeasti johtuneet, mutta hän ei ole joko tahtonut tai osannut tehdä niistä perimmäisiä johtopäätöksiä. Eli nähdä vanhan valtaeliitin halu luopua mieluummin demokratiasta kuin ministerinpaikoista.

Tämän osoittavat Itävallan ja Tanskan äskettäiset hallitusratkaisut, joissa on Saksan, Iso-Britannian ja Ruotsin lanseeraamien käytäntöjen sijasta haluttu jakaa valtaa demokraattisissa vaaleissa poliittista uudistamista hakeville puolueille. Itävallassa hallitus saatiin näin toimien aikaiseksi parissa kuukaudessa ja Tanskassa nouseva poliittinen voima tukee ministereitä sillä ehdolla, että he ajavat kansan tahdon mukaista politiikkaa.

Suomessa nähtiin tässä suhteessa varsin erikoinen näytelmä. Siinä kansan tahtoa ajava poliittinen voima otettiin kyllä hallitukseen, mutta se saatiin hajottamaan itsensä tarjoamalla puolue-eliitille muutaman vuoden hillotolppaa. Samalla puolueen hallitukseen nostaneesta ja hallitusohjelmaan kirjatusta politiikasta ollaan vähitellen luopumassa, kuten esimerkiksi ministeri Kai Mykkäsen äskettäisestä ulostulosta ja apupuolueeksi vajonneiden hillotolppalaisten siihen kohdistamasta reaktiosta voidaan päätellä.

Todennäköistä kuitenkin on, että kansan tahdosta piittaamaton politiikka tulee ajautumaan umpikujaan kaikissa niissä maissa, joissa siitä pidetään kiinni. Kuten äskettäinen Puhoksenkin tapaus osoittaa, eivät epäkohdat poistu tosielämästä, vaikka poliittinen eliitti jättäisi ne huomiotta, media tukisi vallanpitäjiä peittelemällä tosiasioita tai parlamenteissa harrastettaisiin Ruotsin mallin mukaisia koulukiusaamistyyppisiä mykkäkouluja.

Näin siksi, että demokraattinen järjestelmä tarjoaa rauhanomaisen mahdollisuuden vaikuttaa kaikkien sen varassa hallittavien maiden politiikkaan. Siihen joutuvat ennemmin tai myöhemmin sopeutumaan myös Saksan, Iso-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin hallitukset. Elleivät ne sitten onnistu vaihtamaan kansaansa ennen kuin se herää käyttämään demokratian suomaa valtaansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalainen politiikka ajatumassa järisyttäviin muutoksiin
Saksastakin on tullut mielenkiintoinen maa
Äänestäjä on kuningas

Heikki Aittokoski, Itävalta osoittaa demokratian voiman

Tänä aamuna Helsingin Sanomien toimittaja Heikki Aittokoski vertaili muun Euroopan vaisuja reaktioita siihen dogmaatiseen vihaan ja Itävallan muun Euroopan ulkopuolelle sulkemiseen, jonka Vapauspuolueen edellinen valtaannousu aiheutti. Hän päätti juttunsa seuraaviin sanoihin: "miksi kukaan ei jaksa hämmästellä Itävallan hallitusratkaisua vuonna 2017. Kannattaisi ehkä jaksaa."

Perusteluja sille, miksi kannattaisi hän ei jutussaan antanut, ellei sellaiseksi katsota siitä huokuvaa eurooppalaisten kansojen tahdon halveksuntaa. Sen sijaan hän kirjoituksessaan tuli maininneeksi muutaman syyn sille, miksi ei kannattaisi.

Niistä keskeisin kuului yksinkertaisesti siten, että vuonna 2000 "ei ollut ääri-islamilaisen terrorismin aaltoa". Ja jatkoi mainitsemalla saman ajan muita tapahtumia: "Euroopan unioni oli riittävän yhtenäinen tehdäkseen todella isoja ratkaisuja. Yhteisvaluutta oli syntyvaiheessa, unioni laajenemassa, rajoja avattu."

Kuten lukijani tietää, johtui terrorismi-aalto tuosta viimeiseksi mainitusta seikasta. Siis rajojen avaamisesta kehitysmaalaisille, joka on johtanut valtavaan muslimi-invaasioon ja sen mukana tulleeseen radikaalin islamin nousuun maanosassamme. Samalla tavallisten ihmisten elämän edellytykset ovat muuttumassa peruuttamattomasti huonommiksi.

Aittokoski palautti lukijoidensa mieleen myös vuodelta 2000 peräisin olevan lausahduksensa. Sen mukaan "Itävallan muukalaisvastaisuus poikkeaa useimmista muista EU-maista siinä, että Itävallassa sillä on voimakas laillinen äänitorvi".

Niinpä. Jäin sen kohdalla miettimään, että olisiko lauseen kirjoittaja onnellisempi, jos meillä olisi laillisen äänitorven sijaan laiton, ulkoparlamentaarinen ja antifasistien tai uusnatsien tapaan väkivaltainen, mutta voimakas "äänitorvi". Itse en sellaista kaipaa, minulle riittää esimerkiksi kansallissosialismista yksi heikko Pohjoismainen vastarintaliike - joka ei toivottavasti kerää sympatiaa eikä kannatusta joutuessaan järjestelmän kieltämäksi.

Sitä paitsi meillä on Suomessa pitkät ja menestykselliset perinteet vallan käyttämisestä ääri-ilmiöiden hillitsemiseen. Parhaiten tunnettu esimerkki lienee sotien jälkeen maan alta nousseiden kommunistien nostaminen hallitusvastuuseen. Sen kautta äärivasemmiston vallankumoushalu hiipui ja Suomi vältti esimerkiksi Tshekkoslovakian kovan kohtalon, kun kommunistit tekivät siellä vallankumouksen ja tuhosivat maan tulevaisuuden puoleksi vuosisadaksi.

Samaa menetelmää käyttivät maamme valtapuolueet tuhotakseen Soinin johtamat ja kansan maahanmuuttotuntoihin vastanneet Perussuomalaiset. Puolue sai kyllä omia asioitaan kohtuullisesti hallitusohjelmaan, mutta niistä tärkeimpiä, kuten maahanmuuttopolitiikkaa, ei ryhdytty koskaan oikeasti toteuttamaan.

Lopulta soinilaisuus tuhottiin maastamme tarjoamalla muutaman vuoden hillotolppaa, eli ministeriauton takapenkkiä, minkä seurauksena maahamme syntyi kokonaan uusi sirpalepuolue, jonka ilmeisesti toivottiin syövän vanhan emopuolueen kannatusta. On kuitenkin helppo ennustaa, että Halla-ahon johtamien Perussuomalaisten suosio tulee pitkällä aikavälillä nousemaan, koska sen käyttövoimalle, eli maahanmuuttoon liittyville ongelmille, ei olla oikeasti tekemään yhtään mitään - pikemminkin päin vastoin.

Palatakseni takaisin itse asiaan. Itävallassa valtaa on siis jaettu jälleen maahanmuuttokriittiselle puolueelle. Se on luonnollista, koska sillä on kansan parissa enemmän kuin joka neljännen tuki takanaan.

Jatkossa näemme, johtaako tehty ratkaisu puolueen kesyyntymiseen Suomen kommunistien tai jopa romahdukseen kuten soinilaisuuden tapauksessa. Vai onnistuuko se lunastamaan lupauksensa ja tiensä lopullisesti itävaltalaisten sydämiin.

Juuri tässä on demokratian voima. Kun valta ja vastuu jaetaan vaaleissa ja hallituksissa, voittajat pääsevät testaamaan teesejään, jolloin jokainen kannatusta saanut aatesuunta joutuu osoittamaan kelpoisuutensa.

Jos kelpoisuus on olematonta, käy kuin sodanjälkeisille kommunisteille tai soinilaisille. Mutta jos jälki on laadukasta, on seurauksena uuden poliittisen voiman vakiintuminen ja sitä kautta yhteiskunnan kehittyminen kohti parempaa tulevaisuutta.

Mutta tokihan toimittaja Aittokoskella on oikeus kirjoittaa tekstinsä johtopäätös sellaiseksi kuin hän haluaa. Näin siitäkin huolimatta, että itse tekstissä tai maamme historiassa mikään ei tue tuota johtopäätöstä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsin Kokoomus Itävallan Kansanpuolueen jalanjäljillä
Itävallassa toteutui kansan tahto
Hyviä uutisia Suomen turvapaikkapolitiikasta

Ruotsin Kokoomus Itävallan Kansanpuolueen jalanjäljillä

Kuten eilen kirjoitin, Itävallassa kansa päätti ratkaista vuonna 2015 räjähtäneen maahanmuuttopoliittisen ongelman poliittisen eliitin oltua kykenemätön tekemään asiassa tarvittavia ratkaisuja. Ensin maahanmuuttokriittisen Vapauspuolueen eli FPÖ:n presidenttiehdokas voitti vaalien ensimmäisen kierroksen, ja hävisi vain niukasti toisen.

Seuraavan puolentoista vuoden kuluessa poliittisesti korrektimpana pidetty Itävallan Kansanpuolue ÖVP otti omakseen FPÖ:n maahanmuuttokriittisen linjan ja voitti parlamenttivaalit. Aika näyttää, osoittautuuko puolue äänestäjien luottamuksen arvoiseksi, vai tekeekö se soinilaiset ja jättää maahanmuuttopoliittiset toimet valtaan päästyään tekemättä.

Yleisradio kertoi eilen illalla, että myös Ruotsissa tapahtuu kummia. Seuraavassa lainaus veromedian uutisesta.

"Ruotsin Kokoomus vaatii EU:n yhteisiä pakolaiskiintiöitä, jonka perusteella turvapaikkaa ei voisi hakea yksittäisestä EU-maasta, vaan esimerkiksi EU:n rajojen ulkopuolisilla pakolaisleireillä... Puolueen maahanmuuttopolitiikasta vastaava Johan Forssell perustelee... ´aiempi politiikka on pikemminkin pahentanut maahanmuuton ongelmia, koska tulijoille ei ole voitu asettaa vaatimuksia´... Kokoomus päätti myös vaatia kerjäämisen kieltämistä koko maassa."

Ruotsissa Sosiaalidemokraatit ovat puheissaan arvostelleet Kokoomuksen tiukempia linjauksia, mutta kuitenkin  tiukentaneet kantojaan lisääntyneeseen jengiväkivaltaan maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä.

Ylen jutun mukaan myös Ruotsissa poliittisesti korrekteina pidettyjen puolueiden uusissa linjauksissa on taustalla kansan tahto eli maahanmuuttokriittisen puolueen eli Ruotsidemokraattien kannatuksen nousu. Sekä Sosiaalidemokraatit että Kokoomus ovat mielipidemittausten mukaan menettäneet kannattajiaan heille ja maassa on parlamenttivaalit jo vuoden kuluttua.

Nähtäväksi jää, onnistuuko Ruotsin poliittinen eliitti kääntämään kannatuksensa omimalla valtamediassa poliittisesti epäkorrektin puolueen maahanmuuttopolitiikan. Ja jos onnistuu, vastaako se puheistaan, vai tekeekö soinilaiset.

Kansan kannalta tässä tilanteessa oleellista niin Itävallassa kuin Ruotsissakin on pysyä hereillä. Jos rima äänestää varsinaisia maahanmuuttokriittisiä on valtamedian painostuksen alla liian korkealla, on äänestäjien ainakin pidettävä silmänsä ja korvansa auki seuraavia vaaleja ajatellen.

Mikäli heidän maansa maahanmuuttopolitiikka ei siihen mennessä ole järkevöitynyt, on äänestäjien viimeistään silloin tullut aika hypätä valtamedian ja vanhojen vallanpitäjien asettaman riman yli. Juuri nyt on kuitenkin oleellista muistaa, että paras vakuutus poliittisen eliitin maahanmuuttopolitiikan suunnanmuutoksesta on pitää huoli maahanmuuttokriittisten niille aiheuttamasta riskistä: juuri näin kävi Itävallassa, missä Vapauspuolue keräsi noin 26 prosentin kannatuksen.

Mikäli Ruotsidemokraatit nousevat samanlaisiin lukemiin vuoden 2018 vaaleissa, on myös Kokoomuksen ja Sosiaalidemokraattien pidettävä huoli vaalilupaustensa pitämisestä. Näin ainakin, mikäli vaalien jälkeiset gallupit ylläpitävät pelkoa ihmisten lopullisesta tympääntymisestä monikulttuurin pakkosyöttöön.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itävallassa toteutui kansan tahto
Muutoksen tuulia ruotsalaisessa politiikassa
Ruotsi välttyi maahanmuuttovaaleilta

Itävallassa toteutui kansan tahto

Itävaltalaiset äänestivät eilisissä vaaleissa kansan tahdon mukaisesti. Tuo tahto näkyi erityisesti holtittoman maahanmuuttopolitiikkaan vastustamisena.

Samankaltainen tahto löytyy myös muista EU-maista, joiden kansalaisten selkeä enemmistö ilmaisi viime vuodenvaihteen suuressa kyselyssä vastustavansa kaikkea maahanmuuttoa muslimimaista. Itävaltalaiset eivät tässä kyselyssä juurikaan poikenneet muista EU-kansalaisista.

Tulosta on maamme valtamediassa hämmästelty ja kauhisteltu jo etukäteen. Siinä ei kuitenkaan ole mitään kummallista, vaan on ainoastaan luonnollista, että vaalien tuloksena parlamentit täyttyvät sellaisista henkilöistä, joiden näkemykset vastaavat kansan näkemyksiä. Sitä kutsutaan demokratiaksi.

Sen sijaan on varsin kummallista, että esimerkiksi Suomen hallitus toteuttaa edelleen kansan tahdon vastaista maahanmuuttopolitiikkaa. Meillä esimerkiksi annetaan laittomasti maassa oleskelevien ihmisten kulkea vapaasti muun kansan parissa, vaikka sellainen voi todistetusti johtaa jopa terroritekoihin ja kansan ylivoimainen enemmistö vastustaa sitä.

On kuitenkin selvää, että myös meillä demokratia tulee ennemmin tai myöhemmin johtamaan myös maahanmuuttopolitiikan muutoksiin. Tätä kehitystä saattoi maamme ainoan maahanmuuttokriittisen puolueen hajottaminen hidastaa, mutta lopputulos on joka tapauksessa vääjäämätön.

Lopuksi pieni kommentti Ylen Sampo Vaarakallion analyysistä Itävallan vaaleista. Hänen mukaansa EU:n "yhteisiä arvoja koetellaan. Itävallan EU-politiikka tiukkenee entisestään ainakin maahanmuuttoasioissa."

Minä ihmettelen kenen yhteisistä arvoista Vaarakallio  puhuu? Ilmeisesti EU-eliittin arvoista, mutta kuten edeltä ilmenee, ei ainakaan EU-kansalaisten arvoista, jotka päin vastoin ovat juuri toteutuneet Itävallassa.

Tässä tullaankin ongelman ytimeen. EU:n eliitti ja myös valtamedia ovat eriytyneet omaan kuplaansa. Ne eivät tunnista tosiasioita vaan kuvittelevat voivansa johtaa Unionia oman tahtonsa ja omien arvojensa mukaan.

Tähän asiaan taitaa valitettavasti tulla muutos vasta sitten, kun suurin osa EU-kansoista on omissa vaaleissaan äänestänyt omien arvojensa mukaisesti. Mutta pahoin pelkään, että vielä silloinkin ainakin media ja komissio taistelevat tiukasti omien arvojensa puolesta kansalaisten tahtoa vastaan. Toivottavasti ei kuitenkaan samalla tavalla, joka on meille hiukan vanhemmille ihmisille tuttu jo viime vuosisadalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
Minne menet, Euroopan Unioni?
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja

Hyviä uutisia Suomen turvapaikkapolitiikasta

Helsingin Sanomien nettiliittymä muuttui tänä aamuna jälleen kelvolliseksi. Hyvä niin, sillä nyt sieltä löytyi paljonkin kommentoitavaa. Valitettavasti päätyökseen ihan muuta tekevällä blogistilla ei ole aikaa tarttua kuin yhteen aiheeseen kerrallaan.

Valitsen Suomen turvapaikkapolitiikan koska siihen liittyi suoraan kaksi aamun lehden kirjoitusta. Niistä ensimmäisessä kerrottiin, että Suomi on aloittanut 230 000 euron tiedotuskampanjan Afganistanissa, Irakissa ja Somaliassa.

Kampanjan tavoitteena on "vähentää perusteetonta turvapaikanhakua" ja sen toteuttaa sosiaalisen median ja johtamisen konsultointiyritys Dingle. Kampanjaa käydään muun muassa Facebookissa ja WhatsAppissa, mutta myöhemmin myös muilla foorumeilla, joita jutussa ei täsmennetä.

Toivotan kampanjalle menestystä. Mitä useampi turvapaikanhakua Suomesta harkitseva jättää tulematta maahamme, sitä kovemman koron saamme sijoituksellemme kun huomioimme kampanjan kohdemaista tulleiden henkilöiden kustannuksen yhteiskunnallemme nousevan lähes miljoonaan euroon per turvapaikan saanut - siis noin nelinkertaiseksi koko tiedotuskampanjan kustannuksiin nähden.

* * *

HS:n toinen uutinen koski sitä, mitä Suomen pitäisi tehdä maassa laittomasti oleville ihmisille. Sen mukaan "noin 3 000 turvapaikanhakijaa on kadonnut vastaanottojärjestelmästä. Osa saattaa oleskella Suomessa laittomasti, ja osa on palannut kotimaahansa tai poistunut muualle Schengen-alueelle."

Asiaa on pohdittu ministerityöryhmässä ja ministeri Paula Risikon mukaan "tavoitteena on, että maassa ei olisi yhtään laittomasti maassa oleskelevaa. Mutta se on haasteellinen tavoite. Kaikilla oli yhteinen tahto, että vapaaehtoinen paluu on ensisijaista."

Vapaaehtoisuustavoitteesta huolimatta myös pakkopalautusten edellytyksiä on uutisen mukaan edistetty. Niihin liittyen "Irakin neuvottelut ovat siinä vaiheessa, että ne on käynnistetty ja kansliapäällikkö on tavannut Irakin suurlähettilään. Meiltä on myös delegaatio lähdössä Irakiin vielä joulukuussa. Somalian kanssa neuvotteluja käynnistellään."

Afganistanin kanssahan meillä on jo sopimus pakkopalautuksista. On siis syytä uskoa, että samanlainen saadaan aikaiseksi myös muiden lähtömaiden kanssa. Ja että asiasta uutisoidaan aikanaan näyttävästi niin Suomessa, Irakissa kuin Somaliassakin.

* * *

Päivän kolmas turvapaikanhakijauutinen tuli Itävallasta. Ei kokonaisena uutisena, vaan osana maan presidentinvaaleista tiedottamista.

Uutisen mukaan Itävallan "hallitus on ottanut kovan linjan maahanmuuttoon – siihen sen on pakottanut myös vapauspuolueen huima noin 30 prosentin kannatus. Nyt päähuomio on jo pakolaisten kotouttamisessa, mutta uusia tulijoita on yhä, lokakuun loppuun mennessä yli 37 000." Määrä on noin puolet vuoden 2015 tasosta.

Tätä taustaa vastaan on syytä huomata, että Suomeen saapui vuonna 2015 yhteensä noin 32 000 turvapaikanhakijaa. Tänä vuonna heitä oli lokakuun loppuun mennessä saapunut "vain" noin 5000, eli vuositasolle muutettuna noin 6000 tulijaa.

Sivumennen sanoen naapurimaahamme Ruotsiin on tämän vuoden aikana saapumassa noin 29 000 turvapaikanhakijaa. Siis noin viisinkertainen määrä Suomeen verrattuna. Toki sielläkin tulijoiden määrät ovat olleet merkittävässä laskussa viime vuoteen verrattuna.

* * *

Kaikkiaan on syytä todeta, että Suomen turvapaikkapolitiikka on ainakin Itävaltaan ja Ruotsiin verrattua ollut ongelmistaan huolimatta melkoinen menestystarina. Näin siitä huolimatta, että tulijoista suurin osa on edelleenkin liikkeellä muista kuin turvapaikkaan oikeuttavista syistä.

Hyvä kysymys tässä tilanteessa onkin, että miltä meidän turvapaikanhakijatilanteemme mahtaisi näyttää, jos maata johtaisi SDP:n puheenjohtaja aisaparinaan vihreitä, vasemmistoliittolaisia ja RKP:läisiä ministereitä sekä täydennyksenä maahanmuuttoasioissa parhaimmillaankin vähemmistöksi jääviä Keskustan punamultamiehiä ja -naisia?

Niinpä. Johtopäätös on hyvä muistaa kevään kuntavaaleissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kielteisen päätöksen saaneille on rakennettava turvapaikka
Mitä tilastot kertovat irakilaisten kansainvaelluksesta Suomeen?
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia

Lehdistöllä on valta ja vastuu

Itävaltaan valittiin Vihreä presidentti, Alexander van der Bellen, mutta lehdistö puhuu vain vaalit niukasti hävinneestä ehdokkaasta. Siis äärioikeistolaiseksi tai oikeistopopulistiseksi luonnehditusta Vapauspuolueen Norbert Hoferista.

Viimeinen aiheesta lukemani kirjoitus oli tämän aamun Helsingin Sanomissa. Siinä kauhisteltiin sitä, kuinka "noin puolet länsimaisen valtion äänestäjistä on valmis äänestämään maansa johtoon ehdokasta äärioikeistolaisena pidetystä puolueesta".

Samassa jutussa puhutaan myös Unkarin ja Slovakian politiikasta. Näin syntyneen kokonaisuuden toimittaja vetää yhteen seuraavasti: "huolestuttavampaa on se, että äärioikeistolaisesta politiikasta ja muslimivastaisuudesta on tullut jo valtavirtaa."

Kansan mielipiteestä huolestuneelta toimittajalta jäi kokonaan kertomatta - ja ehkä myös ymmärtämättä - ettei kansa äänestä väärin, vaan valinnat johtuvat vallassaolijoiden väärinkäytöksistä. Itävallan vanhat mahtipuolueet hävisivät Vihreille ja Vapauspuolueelle siksi, että ne ajoivat väestönvaihtopolitiikkaa ja heräsivät maan kulttuuria, turvallisuutta ja taloutta uhkaavaan kansainvaellukseen vasta sitten, kun nyt tapahtunut alkoi näyttää ilmeiseltä.

Tämä on osa sitä muutosta, joka seuraa parempaa elintasoa hakevien kehitysmaalaisten ryntäyksestä Eurooppaan. Kansa vastaa kun sitä petetään: vielä tällä kertaa Itävallan presidentiksi pääsi vanhaa valtaa kannattava puoli, mutta sitä ei valittu oman erinomaisuutensa perusteella vaan siksi, että Vapauspuolue on - syystä tai syyttä - demonisoitu natsien perilliseksi.

Tästä huolimatta hänelläkään ei voi olla kuin yhdenlainen maahanmuuttopolitiikka, mikäli Vapauspuolueen nousu halutaan pysäyttää. Ja se on Vapauspuolueen maahanmuuttopolitiikka. Eli Itävallan islamisaation ja kehitysmaalaistamisen pysäyttäminen.

Siis aivan samanlainen politiikka kuin HS:n jutussa kerrottu Unkarin hallitsevan Fidesz-puolueen tiukka maahanmuuttopolitiikka, jonka "takuumiehenä" on vielä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa vaativa äärioikeistolaiseksi luonnehdittu Jobbik. Niinpä vaalin lopputuloksella ei lopulta ollut kovin suurta merkitystä meille Itävallasta pohjoiseen asuville, sillä maan rajat pysynevät kiinni myös jatkossa. Tai sitten Vapauspuolueelle aukeaa oopperamaan seuraavissa vaaleissa tie lähes rajattomaan valtaan.

* * *

Jos tästä halutaan oppia jotain Suomessa, niin järkevällä maahanmuuttopolitiikalla vaalivoiton saavuttaneiden Perussuomalaisten tulee hallituksessa pitää huoli siitä, ettei meillä ajauduta enää toista kertaa holtittomaan maahanmuuton kohteeksi. Vain siten voidaan säilyttää suomalainen moniarvoinen poliittinen järjestelmä, joka kaikista heikkouksistaan huolimatta tarjoaa äänestäjälle mahdollisuuden löytää omia mielipiteitään lähellä oleva puolue kulloisissakin vaaleissa. Sekä säilyttää yhteiskuntarauha maahanmuuttajien aiheuttamista ongelmista huolimatta.

Tässä asiassa lehdistöllä on suuri vastuu ja valta. Sen tulisi lopultakin oivaltaa, että maahanmuutto on ongelma kaikille sen uhreiksi joutuneille ihmisille. Siis esimerkiksi niille, jotka kokevat heidän takiaan turvattomuutta. Tai niille, joiden verorahat palavat heidän hyysäämiseensä. Tai niille, jotka jäävät positiivisen syrjinnän takia työtä vaille. Tai niille, jotka jäävät asuntojonossa tai terveyspalveluissa maahanmuuttajien jalkoihin. Siis lähes kaikille etnisesti suomalaisille.

Tässä tilanteessa tarkoitan lehdistön vastuulla sitä, että sen pitäisi lopettaa höperehtivä ja epärehellinen uutisointi maahanmuutosta ja sen aiheuttamista ongelmista. Ja sen sijaan huolehtia siitä, että poliittiselle järjestelmälle asetetaan riittävä paine huolehtia Suomen säilymisestä Suomena - eli sellaisena kuin suurin osa suomalaisista haluaa sen olevan.

Hyvän mahdollisuuden tähän tarjonnee jo ensi viikonloppu, jolloin esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Yleisradio voisivat uutisoida kattavasti niistä tapahtumista, jotka tulevat valaisemaan ruotsalaisten maahanmuuttajavaltaisten lähiöiden todellisuutta. Tätä odotellessa Ruotsin tapahtumia voi halutessaan seurailla sosiaalisesta mediasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekka Tuomola paljasti Luona Oy:n ongelmien syyn
Miksi suomalainen media vaikenee?
Auttaako media etnisiä rikollisia tappamaan ja raiskaamaan?