sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Maailmanjärjestyksen uusiminen on aloitettu

Virallisen totuuden mukaan ihmisryhmillä ei ole eroa älykkyydessä tai muissakaan henkisesti tärkeissä asioissa. Tämä on sikäli merkittävää, että kyseisen "totuuden" perusteella voidaan kehitysmaiden kurjan tilanteen syynä pitää yli puoli vuosisataa sitten päättynyttä imperialismia. 

Olen silloin tällöin (esimerkki) kirjoittanut tähän aiheeseen liittyen afrikkalaistaustaisista ihmisistä, koska edellä mainitusta virallisesta totuudesta voidaan johtaa sellainen oletus, että kaikkien ihmisryhmien hallitsemat valtiot tulevat ajan myötä saavuttamaan samanlaisen elintason kuin vaikkapa Euroopassa on. Tai jos sellainen on olemassa jo valmiiksi, se säilyy sukupolvesta toiseen samaan tapaan kuin eurooppalaisillakin. 

Jälkimmäisen tapauksen "mannekiinina" toimii apartheidin vuonna 1993 taakseen jättänyt Etelä-Afrikka. Siellä valta on ollut mustaihoisella väestön enemmistöllä jo 30 vuotta, jonka aikana maan BKT:lla mitattu talouskehitys per asukas on jakaantunut kahteen osaan. 

Vuosina 1993-2011 maan talous kasvoi nopeasti, mutta viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana tämä positiivinen kehitys on halvaantunut. Toisaalta maan taloudessa ei ole tapahtunut myöskään varsinaista romahdusta.

Jos sitten pyytää edellä linkitetyltä maailmanpankin tilastosivulta maita, joiden talous on kooltaan samankaltainen kuin Etelä-Afrikan, saa katsottavakseen Valko-Venäjän, Botswanan, Thaimaan sekä Bosnian ja Herzegovinan BKT-käyrät. Näistä erityisesti kahden ensin mainitun talouskehitykset muistuttavat selvästi Etelä-Afrikkaa nousuineen ja halvaantumisineen. 

Botswanan kohdalla syynä samankaltaisuuteen lienee maantieteellinen ja taloudellinen läheisyys Etelä-Afrikkaan, mutta Valko-Venäjällä syyn täytyy olla jossain muualla. Kyse lieneekin lähinnä Venäjän nykyisen stalinissimuksen eli Vladimir Putinin toimien negatiivisista vaikutuksista nukkevaltioonsa.

Siksi oli mielenkiintoista havaita Ilta-Sanomissa pikku-uutinen siitä, kuinka Etelä-Afrikan valtapuolue Afrikan kansalliskongressi on lähettänyt korkeita edustajiaan Venäjälle. Sen tarkoituksena on keskustella "maailmanjärjestyksen uudistamisesta" Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä-puolueen kanssa. 
 
Nähtäväksi jää, minkälaisiin maailmanjärjestyksen uudistamistoimiin eteläafrikkalaiset ja venäläiset lopulta ryhtyvät. Ja vielä mielenkiintoisempaa on nähdä, millä tavoin Saharan eteläpuolisen Afrikan vauraimman talouden tulevaisuus muotoutuu Putinin kainalossa. Ja mitä sen seurauksena voidaan mahdollisesti tulkita sitä hallitsevan ihmisryhmän älykkyydestä ja muista henkisesti tärkeistä asioista.

13 kommenttia:

  1. Saahan sitä keskustella mutta tuloksena paljon porua, vähän villoja.
    Putinin viimeinen pullistelu on armeijan esillä pito. Mitään kyvykkyyksiä hänen armeijallaan ei ole. Ja tuskin on sen enempää Etelä-Afrikan armeijallakaan.
    Molemmat maat käyttävät vähiä varojaan aivan epäoleelliseen asiaan.
    Ei länsimailla ole mitään tarvetta valloittaa kyseisiä maita. Tätä vaan putinistit pienessä päässään eivät ymmärrä.
    Toinen mitä he eivät ymmärrä, on Nato. Se on puolustusliitto, ei hyökkäysliitto.
    Kaikille olisi parempi tehdä yhteistyötä kansojen kesken ja jättää lapselliset pullistelut sikseen.

    Yle 23.1.2023

    Etelä-Afrikka puolustaa sotaharjoituksia Venäjän ja Kiinan kanssa

    https://yle.fi/a/74-20010573/64-3-134262

    Artikkelista poimittua

    Etelä-Afrikan puolustusministeri Naledi Pandor puolusti maanantaina maansa päätöstä järjestää yhteiset sotaharjoitukset Venäjän ja Kiinan kanssa.

    Pandorin mukaan sotaharjoitusten järjestäminen ystävien kesken on luonnollista.

    Puolustusministeri kommentoi harjoituksia Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin vieraillessa Etelä-Afrikassa.
    --------------

    Nyt on aamukahvit juotu, aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja eikun äänestämään.

    VastaaPoista
  2. Yllä anonyymi ennätti ennen minua. Olisin nimenomaan korostanut Kiinan roolia E-Afrikan tulevaisuudessa. Venäjä lienee siellä pikkutekijä. Sattumoisin äsken ilmestyneessä Suomen Sotilas -lehdessä oli artikkeli sanottujen maiden kolmikantasotaharjoituksesta.
    Itse pidän E-Afrikkaa nykyhallinnon ansiosta menetettynä maana. Kaikki katsomisen arvoinen on rakennettu sinne Eurooppalaisten aikakaudella. Viimeisten 30 vuoden aikana maahan ei ole kyetty luomaan mitään merkittävää. Valkoisen väestönosan kohtalo tullee muistuttamaan Rhodesian tapahtumia.

    VastaaPoista
  3. Eikä pidä unohtaa Manner-Kiinan harjoittamaa kolonialismia (ns. Belt and Road Initiative) Afrikassa. Sen tarkoituksenahan on vaivihkaa valloittaa suuri osa tästä valtavasta mantereesta Kiinan Kommunistisen Puolueen teräsnyrkin alle.

    VastaaPoista
  4. Nämä maailmanjärjestyksen korjaajat eivät mitään varsinaisia ruudinkeksijöitä ole, kun tosiaankin negroidien (Wikipedia) älykkyysosamaarä on tasoa 75, kun se valkoisilla on luokkaa 100. Venäläisillä voi tosin (viimeisten kokemuksienkin mukaan) olla vähän vähemmän, kun siellä on perinteisesti ollut suuret toleranssit.

    VastaaPoista
  5. Tuon eka kappaleen logiikka ei oikein aukea. Jos rotujen välillä ei ole eroa älykkyydessä, niin mikä kele on estänyt sen, ettei puolessa vuosisadassakaan siellä ole päästy irti imperialismin ikeestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on se poliittisen korrektiuden ja vimmaisen tasa-arvoideologian logiikka.

      Poista
    2. Luin taas mediasta miten joku julkkis oli käynyt jonkin valkoisen hyvämieliryhmän kanssa viemässä ja asentamassa rouva abubutu membelelle uuden riukulan, kun edellinen oli käynyt liian pieneksi talossa kokoontuvalle ompeluseuralle. Jos meidän edelleen pitää käydä täältä saakka kaivamassa heille paskahuussit (etteivät paskanna nurkkiinsa) ja kaivamassa kaivot, eli teknologiaa joka on ollut muualla maailmassa olemassa tuolla tavoin toteutettuna tuhansia vuosi (vanhimmat löydetyt ovat viime jääkauden ajalta) niin kuka helvetin idiootti oikein luulee että se porukka nousee mihinkään sieltä muinaisesta kulttuuristaan ja elintasostaan?

      Poista
    3. Kannattaa opetella tunnistamaan ironia; ensimmäinen kappale alkaa sanoilla "Virallisen totuuden mukaan" minkä pitäisi antaa vihjettä...

      Poista
    4. Mitä ihmettä?! Eikö sieltä tulekaan kirurgeja, hoitajia ja insnöörejä nostamaan elintasomme uusiin sfääreihin?😮 Eikö Suomi tarvitsekaan uutta väestöä oikaisemaan väestöpyradimme vääristymiä? 🤔 Emmekö tienaakaan maahanmuutolla?🤑 Onko valtamedia muka väärässä?🤭

      Poista
    5. Tietenkin sieltä tulee. AInakin parinsadan vuoden sisällä, jos hyvin käy. Ehkä ei koskaan. Kannattaa pitää peukkua! 👍

      Poista
    6. Kyllähän sieltä tulee jatkuvalla syötöllä. Siitä pitää huolen salakuljettajat ja vastaanotosta EU:n meritaksiliikenne.
      Kyllä tämän kaikki tietävät mutta kukaan ei puutu siihen, vähiten Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex.
      Troijan hevonen on vaan uudessa muodossa.

      Poista
    7. Ei tule porukkaa, joka voisi suoraan liittyä Akavaan. Sehän nyt on päivänselvää. Koulutettua osaaja täällä odottaa huono palkka, korkeat elinkustannukset, Euroopan korkein verotus ja ikävä ilmasto. Sen sijaan kehitysmaalainen, joka osaa rajalla sanoa taikasanan "asylum" kokee tulevansa paratiisiin. Siinä ei edellämainitut asiat häiritse; ei tarvitse päätään vaivat ikävillä asioilla eli mistä isolle lapsikatraalle ruokaa ja vaatetta, mistä saa asunnon ja millä maksaa vuokra, älypuhelimet ja harrastukset. Kaikki hoidetaan yhteiskunnan piikkiin. Ja päälle poliitikot kehtaavat puhua tasa-avosta.

      Poista
  6. Vaikka joku pyrkisikin luomaan uutta järjestystä, on meidän syytä oman etumme vuoksi pitää kiinni omasta kulttuuristamme, kielestämme, elintavastamme ja kotimaistamme.
    Vaikka tämä keino alla taitaa jotain maksaakin, noudatetaan brittien esimerkkiä ja lähetetään afrikkalaiset takaisin vaikka Ruandan kautta.

    Yle tänään

    Britannian sisäministeri: Ruanda on turvallinen maa siirtolaisten palata

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-145930

    Artikkelista poimittua

    Britannian sisäministeri Suella Braverman on tyytyväinen Britannian ja Ruandan yhteistyöhön Britanniaan laittomasti saapuneiden siirtolaisten palauttamiseksi Ruandaan.

    Sisäministeri Braverman ei antanut aikataulua siitä, milloin ensimmäiset siirtolaislennot voitaisiin aloittaa.

    Itä-Afrikassa sijaitseva Ruanda on ilmoittanut olevansa valmis majoittamaan ihmisiä, jotka pyrkivät luvatta Ranskasta Britanniaan Englannin kanaalin yli. Sopimuksen arvo on 120 miljoonaa puntaa.
    -----------------

    PS. Ei muuten puhuta enää turvapaikanhakijoista. Mihin he ovat kadonneet? Vai onko toimittajissa tapahtunut kielellistä uudistumista tai rehellisyyskö maan perii?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!