Johanna Vuorelman mielikuvat ja todellisuus

Politiikan tutkija Johanna Vuorelma kirjoitti kolumnin, jossa hän arveli monien eurooppalaisten poliittisten päättäjien toimineen – ja toimivan edelleen – sen perusteella, millainen on heidän mielikuvansa Yhdysvalloista. Tämän seurauksena läntisen maailman voimakkainta valtiota on pidetty "demokratian lähettiläänä, vaikka se rikkoo kansainvälistä oikeutta ja on säilyttänyt kuolemanrangaistuksen".

En toki kiistä Vuorelman näkemystä siitä, että poliitikot toimivat mielikuviensa pohjalta. Enkä edes sitä, että vanhat käsitykset säilyvät usein silloinkin, kun niille ei enää ole perusteita. 

* * *

On kuitenkin selvää, ettei Yhdysvaltain ongelma suinkaan kulminoidu kansainvälisen oikeuden rikkomiseen tai kuolemanrangaistuksen säilyttämiseen, vaan sikäläisen vapaan yhteiskunnan ajautumiseen historiallisen syviin poliittisiin taisteluhautoihin. Yhtäällä on vuosi vuodelta yhä absurdimmaksi käynyt arvoliberaali vasemmisto ja toisaalla sen vastareaktiona vahvistunut uuskonservatiivisuus.  

Tämän polarisoitumisen tuote on Vuorelman mainitsema Donald Trump, jonka mahdollisuudet nousta valtaan ilman amerikkalaisen yhteiskunnan syvää jakautuneisuutta olisivat olleet olemattomat. Enkä usko, että mahdollisuuksia suurvallan johtoon olisi ollut myöskään Barack Obamalla, joka nousi valtaan – ohi perinteisemmän Demokraattisen puolueen edustajan Hillary Clintomin – kahtia jakautuneen yhteiskunnan vasemmalta laidalta saamallaan kannatuksella.

* * *

Obamasta alkaen Yhdysvaltoihin näyttäisi syntyneen tilanne, jota hallitaan vuorotellen yhteiskunnallisten aatteiden äärilaidoilta, mikä on tietenkin monella tavalla ongelmallista. Ja siksi yhdyn Vuorelman näkemykseen siitä, ettei eurooppalaisten länsimaiden tule luottaa amerikkalaisiin etenkään oman turvallisuutensa äärimmäisinä takaajina, vaan huolehtia siitä itse.

Sen lisäksi Atlantin tällä puolella on syytä herätä huomaamaan USA:n tapahtumien pohjalta, ettei hyvää yhteiskuntaa luoda äärimmäisten aatteiden pohjalta, vaan käyttäen tervettä järkeä. Tämä koskee sekä sotilaallista että yhteiskunnallista turvallisuutta, joissa molemmissa pätee presidentti Juho Kusti Paasikiven näkemys, jonka mukaan tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. 

Tämä koskee paitsi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, niin ennen kaikkea talous- ja sisäpolitiikkaa. Ja siksi myös jälkimmäisen osalta olisi Suomessa syytä siirtyä idealismin sijasta pragmaatismiin, jossa tunnistettaisiin ja tunnustettaisiin tosiasiat ja toimittaisiin niiden mukaisesti.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tamperelaistyyppinen empatia johti Donald Trumpin valtaannousuun
Yle, tosiasioiden peittäminen ja seuraukset
Tapaus Charlie Kirk

Miksi Ukraina luottaisi Donald Trumpiin, kun Barack Obamakin petti?

Donald Trumpin hallinto on vakuuttanut, että mahdollinen Ukrainan ja Venäjän välinen rauhansopimus "turvaisi täysin Ukrainan suvereniteetin". Tämä on tietenkin lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta joutuu outoon valoon siksi, että Ukrainan suvereniteetti oli periaatteessa turvattu jo vuonna 1994 solmitulla Budapestin sopimuksella.  

Siinä Ukraina luopui maaperälleen sijoitetuista Neuvostoliiton ydinaseista ja vastineeksi  Yhdysvallat, Venäjä ja Yhdistynyt kuningaskunta lupasivat, etteivät ne käytä tai uhkaa käyttää taloudellisia tai sotilaallisia keinoja Ukrainan pakottamiseen tai rajojen muuttamiseen. Myöhemmin niiden seuraksi liittyivät myös Ranska ja Kiina. 

Näiden suurvaltojen "sitoutumisen" seurauksena Ukraina tulkitsi, että sopimus takaa sen turvallisuuden ja luovutti hallussaan olleet ydinaseet Venäjälle. Tämä johti vuonna 2014 siihen, että Putin päätti ottaa riskin länsimaiden reaktioista ja liitti Krimin Venäjään. 

* * *

Putinin riski kannatti, sillä pieniksi vihreiksi miehiksi kutsutuista Venäjän sotilaista tunnettu Krimin operaatio ei johtanut käytännössä minkäälaisiin seurauksiin. Näin siitä huolimatta, että Venäjä rikkoi kiistatta Budapestin sopimusta käyttäen tekosyynä ilmiselvää valhetta Ukrainan hallinnon laittomuudesta. 

Tuolloin Yhdysvaltoja johti Barack Obama, joka kyllä asetti Venäjälle joitakin sanktioita, mutta päätti olla muuten puuttumatta venäläisten aggressioon. Samalla hän tuli vakuuttaneeksi Vladimir Putinin siitä, ettei USA:lta ole odotettavissa voimakasta vastareaktiota sotilaallisesta hyökkäyksestä edes silloin, kun hän rikkoo turvatakuiksi tulkittuja voimassa olevia kansainvälisiä sopimuksia.

* * *

Kysymys siis kuuluu, että mikä takaa Ukrainalle länsimaiden riittävän tuen nyt solmittavan sopimuksen perusteella, mikäli Venäjä päättää jossain vaiheessa jatkaa sotaretkeään? Olisiko Donald Trump tai joku hänen seuraajistaan silloin kuin Obama vuonna 2014? Eli katsottisiinko uudenkin hyökkäyksen tapahtuessa riittäväksi asian tuomitseminen poliittisissa korupuheissa yhdistettynä joihinkin sanktioihin ja rajoitettuun aseapuun?

Kaiken tämän seurauksena ymmärrän hyvin, etteivät Trumpin vakuuttelut houkuta Zelenskyä ja muita ukrainalaisia. Ja hänen nyt esitettämänsä sopimuksen sijaan Ukraina vaatii turvakseen – Trumpin rauhanehdotuksen kieltämää – NATO:n jäsenyyttä, mikä vähintäänkin nostaisi merkittävästi Venäjän riskiä länsimaiden sotilaallisen voiman käytöstä, mikäli se ryhtyisi uuteen hyökkäykseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Maailmanparantajien rajallisen harkintakyvyn demonstraatio

Suomalaiset maailmanparantajat ovat keränneet yli 50 000 allekirjoitusta kansalaisaloitteelleen puolustushankintojen säätelystä. Se tarkoittaa sitä, että aloite etenee eduskunnan käsittelyyn.

Aloitteessa ehdotetaan, että "eduskunta edellyttää valtioneuvostoa ryhtymään lainvalmisteluun puolustushankintojen sääntelemiseksi, ja antavan asiaa koskevan hallituksen esityksen eduskunnalle mahdollisimman pian. Aloitteessa ehdotetaan, että puolustushankinnoissa huomioidaan kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden tavoitteiden toteutuminen sekä muut ulko- ja turvallisuuspoliittiset seikat. Lisäksi lakiin on kirjattava, että valvonnassa noudatetaan hyviä käytäntöjä".

Aloitteen tekijöiden akuuttina tarkoituksena on ilmeisesti ollut erityisesti puolustusvälinehankintojen kieltäminen Israelista. Eli yhdestä maailman edistyneimmän sotilasteknologian valmistusmaista, jossa valmistetun äärimmäisen tehokkaaksi osoittautuneen Daavidin linko -ohjusjärjestelmän Suomi on jo sopinut ostavansa tehostamaan ilmatorjuntaamme. 

Näin he ovat seuranneet Vasemmistoliittoa, joka on kyseenalaistanut Israelista tehtäviä asehankintoja jo pitkään. Samoin ovat tehneet myös esimerkiksi Vihreiden Atte Harjanne ja Kokoomuksen Aura Salla, joten aloitteella on kannatusta monilla poliittisen kentän lohkoilla. Siksi on kysyttävä, että onko aloitteella läpimenon mahdollisuuksia sekä ennen kaikkea mitä sen hyväksymisestä seuraisi. 

* * *

Puheena olevan kansalaisaloitteen läpimeno eduskunnassa jää nähtäväksi, mutta monet sen seuraukset ovat hyvin selkeästi nähtävissä. Ensimmäinen ja tärkein niistä on se, että rajaamalla aseiden hankintavaihtoehtoja vähennettäsiin Suomeen puolustusvoimien kykyä torjua maahan kohdistuvaa sotilaallista uhkaa. 

Toinen seuraus olisi epäilemättä ajan ja rahan loppumaton käyttäminen uusia asejärjestelmiä hankittaessa sen määrittämiseen, mikä maa voidaan luokitella sellaiseksi, jossa ei esiintyisi aloitteessa mainittujen kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden tavoitteiden toteutumisen tai muiden ulko- ja turvallisuuspoliittisten seikkojen suhteen ongelmia. Kävisikö siis aseiden hankinta juuri tällä hetkellä esimerkiksi sotaa käyvältä Venäjältä, Uiguurien ihmisoikeuksia tunnetusti rikkovalta Kiinalta, tai muiden ulko- ja turvallisuuspoliittisten seikkojen suhteen ongelmalliselta Donald Trumpin Yhdysvalloilta? 

Entä mitä tapahtuisi sitten, kun Putin poistuu Venäjän johdosta ja uusi tsaarintekele puhuisi kansainvälisistä asioista yhtä kauniisti kuin Nobelin palkinnon aikanaan saanut USA:n presidentti Barack Obama? Tai muuttuisiko USA jälleen kaikkien mielestä asehankintaan sopivaksi valtioksi Donald Trumpin kauden jälkeen? 

Lisäksi on vielä huomattava se, että suomalainen puolustusvälineteollisuus on viime aikoina ollut suorastaan hurjassa kasvussa ja siitä näyttäisi muodostuvan jatkossa merkittävä osa maamme vientiteollisuutta. Jos Suomi nyt sitten ryhtyisi rajoittamaan omia aseostojaan poliittisista syistä, se johtaisi todennäköisesti myös vastatoimiin, jotka heikentäisivät suomalaisen aseteollisuuden markkinoita - ja sitä kautta vaikeuttaisi maamme tulevaa taloudellista menestystä, mikä näkyisi verotulojen määrässä eli viime kädessä julkisten palveluiden määrässä ja tasossa.

Kuten arvoisa lukijani huomasi, johtaisi nyt eduskuntaan etenevä kansalaisaloite maan turvallisuuden heikkenemisen lisäksi melkoiseen sisäpoliittiseen sirkukseen ja negatiivisiin taloudellisiin vaikutuksiin. Eikä sitä siksi voi pitää vakavasti otettavana lakiehdotuksena, vaan pelkästään niin sanottujen maailmanparantajien rajallisen harkintakyvyn demonstraationa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aseviennillä on sellaista kasvuvaraa, jota Suomi tarvitsee
Kansalaisaloite Elokapinan lakkauttamiseksi johtaa mielenkiintoisen parlamentaarisen keskusteluun
Nuoriso vaatii Yleisradiolta vastuullisuutta

Varoittavia esimerkkejä monikulttuurisuuden riskeistä

Kirjoitin vuonna 2011 siitä, kuinka Afrikkaan oli syntymässä kansanäänestyksen seurauksensa uusi valtio. Otsikoksi olin keksinyt presidentti Urho Kekkosen tunnettua kysymystä mukaillen "Onko Etelä-Sudanilla malttia kehittyä?"

Seuraavaksi tartuin asiaan vuonna 2013 otsikoiden "Miksi Etelä-Sudanilla ei ole malttia vaurastua?". Ja viimeksi palasin asiaan vuonna 2021 tehden sen huomion, ettei tämä mielenkiintoni kohteena oleva maa ole kärkisijoilla maailman rikostilastoissa - siis vihdoinkin jotain positiivista. 

Tänään vapunpäivänä päätin palata aiheeseen ja tarkastella Etelä-Sudanin kehitystä tilastojen valossa. Ja verrata sitä viime aikoina ikävissä uutisissa vahvasti esillä olleen - tässä tämän aamun performanssi - entisen emämaan eli Sudanin tilastoihin.

Ihan ensimmäiseksi hain näiden maiden väestötilastot. Sudan näyttäytyi niissä kiihtyvän kasvun valtiona, jonka pääluku kasvaa yli miljoonalla ihmisellä vuodessa. Etelä-Sudanin väestö oli puolestaan pysynyt vakaana itsenäistymisen jälkeen. 

Jäin hetkeksi miettimään mistä moinen kehitys, kunnes hoksasin katsoa pakolaistilastoja. Sieltä selvisi, että eteläsudanilaisista yli kaksi miljoonaa eli yli viidennes on jättänyt maansa pakolaisena. Toisin sanoen eteläsudanilaiset ovat tavallaan lisääntyneet maan rajojen ulkopuolelle. 

Yli neljä kertaa väkirikkaammasta Sudanista pakolaisia on lähtenyt "vain" reilut 800 000. Mutta ilmeisesti tänä vuonna siirrytään aivan uudelle tasolle maassa syntyneiden levottomuuksien takia. Hyvin ei siis näyttäisi menevän kummallakaan Sudanilla. 

Siksi olikin syytä katsoa vielä maiden BKT:n kehitystä asukasta kohden. Tämän tilaston mukaan sudanilaisten vauraus kasvoi nopeasti aina vuoteen 2017 asti, jolloin se romahti. Syynä tähän lienevät olleet USA:n presidentti Barack Obaman johdolla maalle asettamat taloudelliset pakotteet ja niitä seuranneet levottomuudet. 

Etelä-Sudanin vauraus oli puolestaan loivalla laskevalla uralla itsenäistymisestä vuoteen 2015 asti. Sen jälkeen maasta ei ole olemassa edes tilastoja. Siten on selvää, että vuonna 2011 peräänkuuluttamaani malttia vaurastumiseen ei ole ollut. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka lopulta käy entisen Suur-Sudanin perillisille. Kumpikin on afrikkalaisille maille tyypillisessä sekasorrossa, josta pois pääseminen edellyttäisi jonkinlaista yhteiskuntasopimusta. 

Sen suurimpana esteenä lienee molempien maiden monikulttuurisuus. Etelä-Sudanin väestö koostuu peräti 64 heimosta tai etnisestä ryhmästä, joiden intressien yhteensovittaminen on epäilemättä haastavaa. 

Etelä-Sudanin etninen kirjavuus on kuitenkin varsin vaatimatonta verrattuna sen pohjoiseen naapuriin. Siellä on nimittäin yli 500 etnistä ryhmää, jotka puhuvat yli 400 eri kieltä. Ja niiden kaikkien tulisi päästä yhteisymmärrykseen siitä, minkälainen valtio Sudanista tehdään. 

Tästä kaikesta onkin helppo tehdä ennuste: sen enempää Sudanilla kuin Etelä-Sudanilla ei ole loistavaa tulevaisuutta. Eikä minulla totta puhuen ole minkäänlaista käsitystä siitä, millä näiden epäonnistuneiden valtioiden tulevaisuudesta saataisiin valoisa.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Molemmat valtiot nimittäin toimivat meille suomalaisille varoittavana esimerkkinä monikulttuurisen yhteiskunnan riskeistä. Eivätkä ne valitettavasti ole ainoita - tai edes surkeimpia - monikulttuurisuuden uhreja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afrikkalaisnaisten hedelmällisyysluku laskee, mutta elinikä kasvaa
Ruuasta on ehkä pula, mutta ei sentään lapsista
Monikulttuuri ja väestöräjähdys tuottivat maailman kurjimman elinpaikan

Murha-aalto herättää keskustelua USA:ssa

Yhdysvalloissa on syntynyt  mielenkiintoinen tilanne sen jälkeen kun useat poliisit olivat joutuneet vaikeuksiin väitettyjen rasististen väkivaltaisuuksien takia. Vyyhdenhän aloitti Fergusonin tapaus, jossa poliisi ampui aseettoman mustan nuorukaisen.

Kiistatonta tässä tilanteessa on se, että USA:ssa on tapahtunut äkkinäinen käänne murhien määrissä. Ne ovat 20 vuoden alamäen jälkeen kääntyneet nopeaan nousuun. Käänteen syistä ollaan kuitenkin kovasti erimielisiä.

Liittovaltion poliisin päälliköllä on selkeä näkemys siitä, että fataalin väkivallan lisääntymisen takana on "Ferguson-ilmiö" eli poliisien pelko puuttua rikoksiin sen jälkeen kun siitä on saattanut joutua julkisiin vaikeuksiin. Puoliksi eurooppalaisen perimän omaava presidentti Barack Obama tai ainakin hänen hallintonsa virkamiehet sen sijaan epäilevät syyksi maan puutteellisia aselakeja.

Tutkimus osoittanee aikanaan kumpi on oikeassa, presidentti vai poliisipäällikkö. Jälkimmäiseen viittaa kuitenkin vahvasti se, ettei USA:ssa ole tiettävästi viime aikoia tehty muutoksia aselakeihin. Sen sijaan sellaisia on kyllä kovasti vaadittu, joskaan ei aseiden saantia helpottavaan suuntaan.

Aselakien voi perustellusti epäillä olevan Yhdysvaltojen yleisesti korkeiden murhalukujen syy. Sen sijaan on selvää, että aselait voivat olla murhien määrissä tapahtuneen muutoksen syynä ainoastaan, mikäli niitä olisi muutoksen edellä löysennetty. Näin ei siis kuitenkaan ole.

Siten on selvää, että mikäli nykyiseen murha-aaltoon on jokin erityinen syy, se on pikemminkin Ferguson-ilmiö kuin aseiden saamisen helppous. Tai sitten muutos johtuu jostain kolmannesta syystä, jota kumpikaan väittelyn osapuoli ei tunne tai halua tuoda esiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Abdikadirin kohtalo lienee pelkästään hänen oman hyvän tahtonsa varassa
Pelastakaa noitalapset!
Monikulttuurinen kuolema haastaa laillisuusperiaatteen

Alaska ja globaali ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos sai paljon huomiota äskettäisen ilmastokokouksen aikana. Sieltä kantautuneiden väitteiden mukaan Alaskan ilmasto on lämmennyt hurjasti viimeisen 60 vuoden aikana. 

Katsotaanpa, mitä Nasa:n ilmastotilastot kertovat aiheesta. Otetaan tarkasteluun Fairbanksin lentokentän ilmastodata, koska se sijaitsee aika lailla keskellä Alaskaa ja muodostaa pitkän yhtenäisen sarjan.

Copy/paste menetelmällä saamme seuraavan kuvan:

Ja totta tosiaan. Jos katsomme 60 vuoden taakse eli 1950-luvun puoliväliin, on Alaskan ilmasto tosiaankin lämmennyt hurjasti. Tosin sitä edeltäneen 15 vuoden aikana se oli kylmennyt vieläkin enemmän. Sitä kokouksessa ei kuitenkaan taidettu kertoa.

Koska edellä mainittu uutinen saattoi minut jälleen ilmastoasioiden pariin en malta olla liittämättä tähän samaan kirjoitukseen satelliittisarjaan perustuvaa kuvaa viimeisen 15 vuoden globaaleista lämpötilaestimaateista, jotka ovat juuri nyt lähes uunituoreita elokuun osalta. 

Seuraavassa kuvassa on siis globaaleja lämpötiloja kuvaava 15 vuoden aikasarja, johon olen punaisella merkinnyt aineistosta lasketun lineaarisen trendin. Jokainen voinee tehdä siitä omat johtopäätöksensä. 

Taustaksi kerrottakoon lukijalle vielä se, että sama aikasarja osoittaa nopeaa lämpenemistä perustamisestaan eli vuodesta 1979 vuoteen 1998. Eli siltä osin se noudattaa varsin hyvin jatkuvaa lämpenemistä skenarioivia ilmastomalleja.

Kaiken edelle kirjoittamani valossa ainakin itsestäni oli mielenkiintoista huomata Alaskasta kantautunut uutinen, jonka mukaan "Presidentti Barack Obama huomautti Alaskan Anchoragessa arktisen neuvoston kokouksessa, että lämpeneminen häiritsee jo maataloutta ja ekosysteemejä ja uhkaa ihmisten terveyttä ja turvallisuutta." 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Etelämantereen jäähyllyt sulavat, mutta lämpeneekö manner?
Suomalaisten ilmastonmuutoshuoli ei kanavoidu käytännön toiminnaksi, mutta miksi edes pitäisi?
Kasvipeite sitoo yhä enemmän ilmakehän hiiltä

Monikulttuurinen kuolema haastaa laillisuusperiaatteen

Valkoinen poliisi ampui nuoren mustan miehen Fergusonissa. Tapaus sai maailmanlaajuista julkisuutta, mutta sen yksityiskohdat ovat ainakin julkisuudessa olleiden tietojen perusteella epäselvät.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole ottaa kantaa siihen, johtuiko ampuminen mustiin kohdistuvasta rasismista, uhkaavasti käyttäytyvään mustaan nuoreen kohdistuvasta itsepuolustuksesta vai jostain muusta. Sen sijaan käsittelen tapauksen seurauksia.

Kuten kaikki tietävät, on tähän tapaukseen liittyen tehty oikeudellinen ratkaisu, joka vapautti ampujan syytteistä. Normaalisti länsimaissa tällaisiin päätöksiin ei ole liittynyt sen kummempaa dramatiikkaa, mutta nyt näyttää olevan toisin.

Monin paikoin on nimimttäin syntynyt mielenosoituksia, joissa yksiselitteisesti tuomitaan poliisin vapauttaminen. Hänet halutaan ainakin mielenosoituksissa kannettavien kylttien mukaan vankilaan. Vaatimus ei juuri poikkea siitä, mistä mielenosoittajat syyttävät poliisimiestä. Luulisi heidän pikemminkin vaativan tapauksen yksityiskohtien selvittämistä.

Yhdysvalloissa on aiemminkin ollut rotujen välisiin jännitteisiin liittyviä mielenosoituksia. Alkuun ne vaativat mustille samoja oikeuksia kuin valkoisille ja sitten kun tasa-arvo oli saavutettu lain edessä siiryttiin vaatimaan käytännön tasa-arvoa.

Oikeuden päätöksen jälkeisiä melenosoituksia ei ole estänyt se, että sekä ammutun pojan vanhemmat että presidentti Barack Obama ovat vedonneet yhteiskuntarauhan puolesta. Presidentti vielä erikseen mainitsi laillisuusperiaatteesta maansa perustana. Tällä ei kuitenkaan näyttäisi olevan vaikutusta mielenosoittajien intoon.

Seuraavat tunnit, päivät ja viikot epäilemättä näyttävät mihin suuntaan kehitys jatkuu. Laantuvatko mielenosoitukset vai kärjistyvätkö ne mellakoiksi tai jopa verenvuodatukseksi. Toistaiseksi ne näyttäisivät laajuudestaan huolimatta pysyneen varsin rauhallisina.

Tässä tilanteessa huomion ulkopuolelle on jäänyt mustan miehen ampuneen poliisin tilanne. Häneen on lyöty loppuelämän ajaksi stigma, enkä usko hänen voivan enää harjoittaa ammattiaan. Itse asiassa on suuri riski, että poliisin mielenterveys pettää - etenkin siinä tapauksessa jos hän ei ole rasistinen murhaaja vaan itsesuojelutarkoituksessa aggressiivisen nuoren miehen ampunut tavallinen ihminen.

Olisikin todennäköisesti ollut kaikissa suhteissa paljon parempi, mikäli poliisi olisi saanut syytteen ja tapaus olisi tutkittu oikeudessa. Mikäli ratkaisu olisi ollut siellä vapauttava, olisi yhteiskunnan reaktio ollut todennäköisesti vähäisempi ja myös poliisimiehen tulevaisuuden ja mielenterveyden kannalta suotuisampi.

Kaikkinensa koko surullinen tapahtumaketju muistuttaa jälleen kerran meitä suomalaisia siitä, kuinka ikävä paikka monikulttuurinen yhteiskunta on. Sen väitetään tuovan yhteiskuntaa eteenpäin vievää dynamiikkaa, mutta selkeää näyttöä on vain siitä miten monikulttuurisessa yhteiskunnassa syntyy väestöryhmien välisiä jännitteitä, joiden vaikutus on kaikkien kannalta negatiivinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jyväskylän dosentti ehdottaa suomalaisten aivopesua
Kanada siirtyy kohti kontrolliyhteiskuntaa
Afrikkalaiset aktiivisina - EU suunnittelee taakanjakoa

JK Eipä odottelu kauaa kestänyt, sillä heti tämän kirjoituksen julkaisemisen jälkeen ilmestynyt uutinen kertoo mellakoiden alkaneen Fergusonissa, Missourissa. Ainakin 12 taloa on tulessa, autoja on poltettu ja tuliaseita käytetty. Poliisipäällikkö arvelee tarvitsevansa ainakin 10 000 miestä rauhoittaakseen tilanteen.

Münchausen - poliitikkojen ilmeinen esikuva!

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kertoi, että muslimit löysivät Amerikan vuonna 1178. Perusteluna väitteelleen hän mainitsi Kolumbuksen nähneen moskeijan Kuubassa.

Erdogan näyttäisi siis olevan kuin kuuluisa paroni von Münchausen, joka suohon pudottuaan tarttui omiin  hiuksiinsa vetäen itsensä suosta. Pelkkä palturinpuhuja.

Erdoganin väite lienee herättänyt huvitusta ainakin kaikissa hiukankin historiaa tuntevissa ihmisissä. Mutta onko huvitukseen aihetta, vai pitäisikö hymyn sittenkin hyytyä totuuden edessä 

Otetaan esimerkiksi vaikkapa Venäjän johtaja Vladimir Putin. Hänen mukaansa Krimillä taisteli pieniä vihreitä miehiä. Hän myös kiisti tiukasti Venäjän asevoimien osallistumisen Itä-Ukrainan tapahtumiin. 

Eivät Erdogan ja Putin kuitenkaan ole maailman ainoita palturinpuhuja-poliitikkoja. Sellaisia löytyy nimittäin länsimaistakin.

Maailman ainoan suurvallan presidenteistä Bill Clinton muistetaan parhaiten seksistä nuoren Monica Lewinskyn kanssa. Tapauksen yhteydessä Clinton kertoili tarinoita niin paljon, että olisi joutanut syytteeseen valehtelusta; ainakin jos uskomme erikoissyyttäjä Robert Rayta.

Eikä taida nykyinen presidentti Barack Obamakaan olla sen parempi. Hänhän valehteli terveyslakinsa yhteydessä, mutta pyysi sentään jälkikäteen anteeksi.

Entä Euroopassa? Onko meilläkin münchauseneita hoitamassa yhteisiä asioitamme?

Viime päivinä esillä on ollut Euroopan Unionin ykkösmies Jean Clude Juncker, jonka kuolemattomiin lausahduksiin kuuluu "kun tilanne muuttuu vakavaksi, täytyy valehdella". Kuten tiedämme, on Juncker viime päivinä jälleen joutunut aivan poikkeuksellisen vakavaan tilanteeseen.

Suomesta taas tuli miettimättä mieleen maan ensimmäinen naispääministeri Anneli Jäätteenmäki, joka sai pyytämättään tietoja presidentin kansliasta, ja kertoi "yrittäneensä puhua mahdollisimman totta". Jyrki Kataisen valehtelusta ystävänsä Pekka Himasen raportin yhteydessä olen kirjoittanut aieminkin, joten hänestä ei sen enempää.

En jatka listaa pidempään vaan tyydyn toteamaan, että tosiasioiden perusteella valehteleminen on varsin tavallista poliitikkojen joukossa. Siksi olisi tärkeää, että demokraattisessa maassa lehdistö toimisi rehellisesti ja paljastaisi tuoreeltaan ainakin merkittävät muunnellut totuudet.

Ja koska myöskään lehdistö ei liene vapaa valehtelusta, olisi moniarvoisen lehdistön ja ennen kaikkea kaikkia poliittisia suuntauksia tasaisesti edustavan toimittajakunnan olemassaolo välttämätöntä - vain siten voi totuus päästä esille. Ja äänestäjä tehdä oikeita päätöksiä valitessaan uudet münchausenit seuraavalle vaalikaudelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kristillisten Jouko Jääskeläinen haluaa mällätä toisten rahoilla
Miksi Kataja hyökkäsi Sipilän kimppuun?
Jyväskylän dosentti ehdottaa suomalaisten aivopesua

Rohkeita miehiä, ressukoita ja väkivaltaa

Viime aikojen uutiset kertovat käsittämättömästä väkivallasta. Ja samalla opettavat jotain ihmisluonteen erilaisista piirteistä.

Aloitetaan Libyan uutisella, jonka mukaan profeettavideo netissä oli aiheuttanut Yhdysvaltain suurlähettilään murhan. Voiko tosiaan olla niin, että murhaan syyllistynyt lynkkaajajoukkio kuvittelee tällä teollaan saavuttavansa jotain hyvää maailman tai jumalansa edessä? Korkeintaan nämä uskonkiihkoiset raketeilla leikkivät ressukat voivat saattaa maansa uudelleen sekasortoon. Onkohan sitten kiva olla?

Murhan aiheuttamat laineet löivät korkealle myös valtameren toisella puolella, missä presidenttiehdokas Mitt Romney hyökkäsi välittömästi istuvan presidentin ja kilpailijansa Barack Obaman kimppuun syyttäen tämän hallintoa iskujen tekijöiden sympatisoinnista. YLE:n mukaan taustalla oli se, että "Yhdysvaltain Kairon-suurlähetystö rauhoitteli tuoreeltaan yhdysvaltalaisvideosta loukkaantuneita egyptiläisiä mielenosoittajia sanomalla, että se tuomitsee jatkuvat pyrkimykset loukata muslimien tunteita samoin kuin pyrkimykset loukata kaikkien uskontojen edustajia".

Presidentin tiedottaja - eli ilmeisesti itse Obama - puolestaan kauhisteli hyökkäyksestä toivuttuaan sitä, miten Romney käyttää suurlähettilään murhaa poliittisiin tarkoitusperiinsä. Ja samalla tuomitsi murhan jyrkästi.

Näin Suomesta katsottuna Kairon suurlähetystössä äänessä olleen ressukan kannattaisi kaiken tämän jälkeen miettiä kannattaako tällaisella hetkellä antaa edes epäsuoraa tukea murhaajille. Romney puolestaan voisi miettiä mitä järkeä on murhan valjastamisella omiin tarkoituksiinsa, sillä ainakin minun mielessäni tällainen murhatun päällä riekkuminen synnytti hänestä kuvan pelkästään moraalittomana ressukkana. Ellei suorastaan lierona.

Itse Obama ja hänen tiedottajansa selvisivät tästä asiasta kutakuinkin puhtain paperein. Ainakin toistaiseksi.

* * *

Seuraavaksi haluaisin käsitellä Somaliaa. Siellä vasta valittu presidentti Hassan Mohamud joutui itsemurhatappajan epäonnistuneen iskun kohteeksi. Tämä tapahtuma osoittaa jälleen kerran, että järjestyksen palauttaminen Somaliaan ei ole ressukoiden hommaa - siihen vaaditaan rohkeita miehiä.

Toivottavasti presidentti Mohamud on sellainen - ja pystyy saattamaan muslimiterroristit kestämättömään asemaan ja lopulta tappioon - ilman että sortuu itse oman edun tavoittelijaksi eli sotapäälliköksi muiden sellaisten joukkoon. Vain siten Somalialla on toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Ja tämän blogin aiheeseen liittyen: näitä itsemurhaterroristeja en osaa oikein pitää muuna kuin muiden hyväksikäyttäminä harhaanjohdettuina ressukoina. Vaikea sitten sanoa, onko se hyvä vai huono asia, etteivät raukat kuoltuaan enää pysty ajattelemaan ja huomaamaan, ettei palkkiona ollutkaan niitä luvattuja 72 neitsyttä...

* * *

Kolmas huomiotani herättänyt uutinen on kotimaasta. Jääkiekkoväkivalta on nimittäin jälleen kerran noussut parrasvaloihin. Tällä kertaa sen nosti Jokereiden pelaaja Semir Ben-Amor, joka pahoinpiteli vuoden 1995 sankarihyökkääjän Ville Peltosen. Tapatuneen seurauksena SM-liiga jakoi tapahtuneesta historiansa kovimmat rangaistukset.

Samalla keskusteluun nousi valmentajien toiminta: nyt kuullun perusteella näyttää siltä, että suomalaiseen jääkiekkoon on pesiytynyt järjestäytynyt vastustajan tahallisen ja tarkoituksellisen loukkaamisen kulttuuri. Kaukana on siis ajatus vastustajan kunnioittamisesta ja rehellisestä kilpailusta. Mikä pahinta, yksi keskeisistä tähän sotkeutuneista ressukoista on nuorten maajoukkueessa vaikuttava valmentaja. Varsinainen "kasvattajalahjakkuus" siis...

Myös poliisi tutkii tapahtumia. Toivon että se saa tapahtumat selvitetyksi ja asianosaiset aikanaan tuomiolle. Minusta on selvää, että jääkiekossa on sallittua kaikki se, mikä sääntökirjaan on merkitty. Samalla perusteella esimerkiksi ammattinyrkkeilyssä on vastustajan lyöminen jopa tajuttomaksi sallittu.

Jääkiekkosäännöistä merkittävästi poikettaessa tapahtumat olisi kuitenkin aina puitava jääkiekkopiirien lisäksi myös siviilioikeudessa - ja väkivaltarikoksiin syyllistyneitä tai siihen yllyttäneitä ressukoita rangaistava Suomen lain mukaisesti aivan samoin kuin jos väkivalta olisi tapahtunut Helsingin kauppatorilla.

Tämän jääkiekkoepisodin suurimmat ressukat taitavat kuitenkin löytyä jääkiekkoa seuraavasta yleisöstä. Näin ainakin nimimerkki Maken videon perusteella kirjoitettaman nettikommentin perusteella: "Katsokaapa Youtubesta tapahtuman videotallenne. Se näyttää paljastavasti miten joukko katsojia nousee seisomaan ja käsiään taputtaen osoittaa suosiota pahoinpitelylle." Tähän ei tarvitse lisätä sanaakaan.


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Muut syyt hukassa

Polarisaatio lisää etnisten konflktien riskiä

Vielä Hyvinkään tragediasta

Osaman ansaittu loppu

Osama Bin Laden sai hyvin ansaitsemansa lopun. Yhdysvaltain täsmäoperaatiossa kuoli nurkkaan ajettu terroristi - ja samalla syntyi kuolematon sankari, legenda ja marttyyri.

Tässä mediatapahtumassa voittajia olivat Barack Obama ja islamistiterroristit. Molemmat saivat tapahtuneesta energiaa tuleville pyrkimyksilleen: Obama haaveilleen toisesta presidenttikaudesta ja terroristit käyttövoimaa rekrytointiinsa.

Kovimman tappion taisi kärsiä nykyinen Pakistanin johtaja Asif Ali Zardari, joka tapauksen seurauksena joutuu vaikeuksiin - ja mikäli Obama saa selville hänen tienneen Osaman asuinpaikan - tullee ennemmin tai myöhemmin syrjäytetyksi virastaan.  Hänen käteensä näyttää tässä pelissä jääneen pelkkä Musta Pekka.

Tappion kärsi myös käsitys länsimaisen, tai ainakin yhdysvaltalaisen, sivistyksen moraalia kohottavasta vaikutuksesta. Tämä siksi, että amerikkalaiset näyttivät riemuitsevan ihmisen murhaa lähes yhtä villisti kuin muslimit amerikkalaisten terroriuhrien kuolemaa.

Kristityn lännen ja islamilaisen idän rauha näyttää edelleen valitettavan kaukaiselta.

Aiempia kirjoituksia samasta aihepiiristä:
Gaddafin poika ja lapsenlapset kuolivat - entä sitten?
Päättäjien kädet veressä - mutta minkä takia?