Näin on, mutta olkoon!

Eilinen päivä oli Tilastokeskukselta varsinaista ilotulitusta. Se nimittäin julkaisi peräti viisi tiedotetta suomalaisten luettavaksi. 

Ensin tuli ulos tiedote, jonka mukaan suomalaisissa majoitusliikkeissä vietettyjen yöpymisten kokonaismäärä kasvoi 3 % edellisvuodesta. Ei hullumpaa, ei ainakaan, jos sattuu olemaan majoitusliikkeen omistaja. 

Seuraavaksi päivänvalon näki uutinen, jonka mukaan teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 7,3 % verrattuna vuoden 2025 maaliskuuhun. Eikä tässä kaikki, sillä heti perään Tilastokeskus kertoi, että teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2026 maaliskuussa 7,7 % vuodentakaisesta. Hurjaa!

Näiden jälkeen tilastomiehet ja -naiset viestittivät myös siitä, kuinka teollisuuden työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 5,6 % vuoden 2025 maaliskuusta. Ja jatkoivat kertomalla, että rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 5,7 % verrattuna vuotta aiempaan. Onhan tämä melkoista!

* * *

Kun vielä huomioidaan, että neljä päivää sitten kirjoitin merkinnän samasta aihepiiristä otsikolla "Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön", niin miten muutenkaan tästä jatkaisi kuin toteamalla, että näin on, mutta olkoon! Sekä alkamalla vähitellen uskoa, että pääministeri Petteri Orpon (kok) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) talouspoliittinen linja näyttäisi alkavan vähitellen tuottaa tulosta.

Tai no, toki voisin viitata eilisen illan päivitykseeni ja vihjata myös Yleisradion journalisteille, että kenties näistäkin tiedotteista kannattaisi repiä näyttäviä otsikoita – tai ainakin mainita pari sanaa. Ellei suorastaan tehdä rehellinen analyysi siitä, miten Suomen talouden kasvuun lähteminen vaikuttaisi hallitus- ja oppositiopuolueiden näkymiin ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön
Yhteiskunnallisen keskustelun sävy
Himoverotus huolettaa suomalaisia

Onko Kuuban kommunistihallinto kaatumassa?

Suomessa on uutisoitu varsin vähän läntisen pallonpuoliskon pitkäikäisimmän ja vahvimman kommunistipesäkkeen tapahtumista. Siksi oli mielenkiintoista, että eilen tai tänään julkaistiin monissa suomalaismedioissa STT:n tiedote, jonka mukaan "joukko mielenosoittajia turmeli lauantain vastaisena yönä maata hallitsevan kommunistisen puolueen aluetoimiston". 

Tapahtumasta saattoi löytää myös videomateriaalia, joka osoitti todeksi STT:n maininnan, jonka mukaan "joukko murtautui puolueen toimistoon, kantoi sieltä huonekaluja ulos kadulle ja sytytti ne tuleen." Poliisi oli myös ampunut tapahtumapaikalla. 

* * *

Edellä kuvaamieni tapahtumien jälkeen Kuuban nykyinen diktaattori Miguel Díaz-Canel on ilmoittanut halukkuutensa keskustella Yhdysvaltojen kanssa maansa tulevaisuudesta. Vastapelurikseen hän saanee ulkoministeri Marco Rubion, jolla kuubalaisena emigranttina lienee kovin vähän sympatioita maan kommunistihallinnon vaikeuksille. 

Nähtäväksi siis jää, ollaanko lopultakin tultu tilanteeseen, jossa Kuuba vapautuu kommunismin ikeestä ja kansa saa takaisin vapautensa ja mahdollisuuden surkean elintasonsa nostamiseen. Tämä on tietenkin hieno asia, mutta kuten esimerkiksi eurooppalaisten sosialistivaltioiden luhistuminen 1990-luvulla osoitti, edessä voi olla joko onnistuminen tai epäonnistuminen, kuten alla oleva Puolan ja Moldovan talouskehitystä esittävä kuva osoittaa. 

Nähtäväksi siis jää, millaiseksi Kuuban tulevaisuus muodostuu. Ja miten se vaikuttaa tavallisten kuubalaisten elämään ja tulevaisuuteen. 

* * *

Toki olisi toivottavaa juuri nyt, kun poliittisen vihervasemmiston kannatus on ollut nousussa, että kuubalaisen sosialismin vaikeudet ja sen mahdollinen kaatuminen lisäisivät myös täällä Pohjantähden alla ymmärrystä sosialismin vahingollisuudesta. Vai löytyykö äänestysikäisten suomalaisten joukosta edelleen yli 44 prosenttia sellaisia ihmisiä, jotka luulevat Marxin ajatusten soveltamisesta seuraavan jotain hyvää? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punamultahallitusta pukkaa

Sitä saa, mitä tilaa
Ydinsodan pelko ja sen seuraukset

Työpaikka, jossa väkivalta, kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu ja syrjintä ovat jokapäiväistä arkea?

Etelä-Suomen sanomat kertoi, että "Suomessa lähes joka kolmas väitöskirjatutkija tai vastikään väitellyt kertoo kohdanneensa kiusaamista tai väkivaltaa akateemisessa työympäristössä vähintään joskus". 

Eikä siinä kaikki, sillä saman jutun mukaan "yhtä moni väitöskirjatutkija tai vastikään väitellyt kertoi kohdanneensa syrjintää. Seksuaalisesta häirinnästä kertoi hieman yli kymmenesosa vastaajista. Lisäksi useampi kuin joka viides koki joutuneensa esihenkilön, ohjaajan tai muun vanhemman henkilön syrjinnän, kiusaamisen tai väkivallan kohteeksi."

Tämä kaikki kuulostaa enemmän kuin huolestuttavalta, ellei suorastaan järkyttävältä. Eikä vastaa lainkaan omaa käsitystäni ja kokemustani tiedemaailmasta.

Siksi päätin katsoa asiaa tiedon sylttytehtaalta eli Tieteentekijöiden liiton kotisivuilta. Sieltä löytyikin nettisivu, jolla kerrottiin tästä kyselystä hiukan pidemmin. 

Ja löytyihän sieltä myös se mitä etsinkin. Nimittäin selvitys siitä minkälaiseen kyselyyn uutinen perustui. 

Sen mukaan "tiedot kerättiin helmi–maaliskuussa 2024 sähköisellä lomakekyselyllä". Tästä voidaan päätellä - kuten arvelinkin - että lehtijutussa ilmaistut väkivallan, syrjinnän, seksuaalisen häirinnän ja kiusaamisen määrät ovat todellisuutta suurempia. 

Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin epäasialliseen kohteluun liittyvään sähköinen kyselylomake täytetään ja palautetaan epäilemättä todennäköisemmin silloin, kun ihminen on joutunut sellaisen kohteeksi. Ja päinvastoin, mikäli kohtelu on ollut asiallista, jäävät tuollaiset kyselyt vastaamatta. 

Toiseksi kyselyyn vastaajat ilmaisivat omia tulkintojaan ja tuntojaan saamastaan kohtelusta. Uskon toki, että väkivallan osalta ilmoitukset ovat hyvinkin luotettavia, mutta varsinkin syrjinnän ja todennäköisesti myös seksuaalisen häirinnän osalta joukossa on paljon ihmisten kanssakäymiseen liittyviä väärinkäsityksiä. 

Tällä en tarkoita sitä, etteikö tiedeyhteisössä esiintyisi mainittuja ongelmia tai etteivät sellaisen tapaukset olisi vakavia. Enkä myöskään sitä, ettei sellaisiin pitäisi puuttua silloin kun niitä havaitaan. 

Sen sijaan tartuin tähän asiaan siksi, että uutinen perustui nimenomaisesti tieteentekijöiden etujärjestön tiedotteeseen. Siis viestiin, jonka on laatinut juuri se ihmisryhmä, jonka pitäisi ymmärtää kyselytutkimusten sudenkuopat paremmin kuin muiden ihmisten. Ja osata tuoda ne selkeästi esiin uutisoinnissaan.

Näin ei kuitenkaan ollut, vaan tutkijoiden edunvalvojat syöksyivät sudenkuopan pohjalla olleeseen seipääseen suorastaan päätä pahkaa. Ja tulivat samalla tahranneeksi koko tutkijakunnan maineen muuta yhteiskuntaa luotettavampana tiedontuottajana. 

Ja samalla leimanneeksi heikoin perustein koko tiedeyhteisön hirvittäväksi työpaikaksi, jossa väkivalta, kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu ja syrjintä ovat jokapäiväistä arkea. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ikuinen stigma ja Tshekin tiedeakatemia
Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa
Wokeltajat harhateillä

Jokaisella on oikeus

Eilisen päivän urheilu-uutinen oli algerialaisen nyrkkeilijän voitto italialaisesta naisnyrkkeilijästä. Näin siksi, että algerialainen todettiin kesken vuoden 2023 naisten MM-kisoja mieheksi. 

Jokaiselle normaalille ihmiselle on tietenkin selvää, että miehen nyrkkeilyttäminen naista vastaan on epäeettistä ja pikemminkin pahoinpitelyn sallimista kuin kamppailu-urheilua. Eikä sellaista pidä missään tapauksessa sallia. 

Eilen asiaan otti kantaa myös algerialaisen nyrkkeilemisen naisia vastaan sallinut kansainvälinen olympiakomitea. Sen mukaan "kaikki Pariisin 2024 olympialaisten nyrkkeilyturnaukseen osallistuvat urheilijat noudattavat kilpailun kelpoisuus- ja osallistumissääntöjä sekä kaikkia sovellettavia lääketieteellisiä määräyksiä, jotka Pariisin 2024 nyrkkeily-yksikkö on asettanut". 

Tähän asti tämä kuulostaa hyvältä, mutta sen jälkeen seuraa pommi, sillä olympiakomitean viesti jatkuu seuraavasti: "kuten aiemmissakin olympialaisten nyrkkeilykilpailuissa, urheilijoiden sukupuoli ja ikä perustuvat heidän passitietoihinsa". Kyllä - arvoisat lukijani - luitte oikein, algerialaisen oletettu sukupuoli perustuu passitietoihin.

Toisaalta tekstissä mainitaan myöhemmin, että kansainvälisen nyrkkeilyliiton "IBA:n verkkosivuilta saatavilla olevien pöytäkirjojen mukaan tämä päätös" - siis algerialaisen hyllyttäminen - "tehtiin alun perin yksinomaan IBA:n pääsihteerin ja toimitusjohtajan toimesta. IBA:n hallitus vahvisti sen vasta jälkikäteen ja pyysi vasta myöhemmin menettelytavan laatimista vastaavien tapausten käsittelemiseksi tulevaisuudessa, mikä olisi sisällytettävä IBA sääntöihin. Pöytäkirjoissa todetaan myös, että IBA:n tulisi 'luoda selkeä menettely sukupuolitestaukselle'".

Toisin sanoen kansainvälinen olympiakomitea alleviivasi sitä, ettei myöskään sen oma päätös sallia puheena olevan algerialaisen nyrkkeileminen naisten sarjassa perustu tämän sukupuolen asialliseen testaamiseen. Sen sijaan se perustui - vain ja ainoastaan - epäilyyn siitä, että algerialaisen hyllyttäminen MM-kisoista olisi ollut vailla asiallista perustetta. 

Siksi on vähintäänkin kornia lukea - edelleen samasta tiedotteesta - että kansainvälinen olympiakomitea "KOK on sitoutunut suojelemaan kaikkien olympialaisiin osallistuvien urheilijoiden ihmisoikeuksia perustuasiakirjansa, KOK:n eettisen koodin ja KOK:n ihmisoikeuksia koskevan strategisen kehyksen mukaisesti. KOK on pahoillaan näiden kahden urheilijan tällä hetkellä kokemasta häirinnästä."

Tämän ulostulon perusteella kansainvälinen olympiakomitea näyttää - ihan tosissaan - katsovan, että on asiallista sallia naisten pahoinpitely henkilölle - mahdollisesti miehelle - jonka sukupuolesta on olemassa varteenotettava epäily. Ja jättää asian selvittäminen jonnekin tulevaisuuteen eli ajalle, jolloin kyseinen henkilö - mahdollisesti mies - on ehtinyt pahimmillaan pahoinpidellä viisi naista kansainvälisen olympiakomitean tuella ja suostumuksella. 

Lopuksi on todettava, että edelle kirjoittamani tarkastelun seurauksena kansainvälisen tiedotteen wokeltava alkulause kuulostaa suorastaan irvokkaalta ja sovinistiselta. Siinä nimittäin sanotaan, että "jokaisella on oikeus harrastaa urheilua ilman syrjintää". 

Mitähän tästä - ja etenkin omasta - oikeudestaan mahtaa ajatella algerialaisen hakkaama italialaisnainen? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistreatment of Women at the Olympics?
Wokellus vastatuulessa
Testosteronia pullistelevat naiset

Suomen Akatemian roolista tieteen rahoittajana

Sosiaalisessa mediassa on käyty kummallista keskustelua, jossa tiedeyhteisön ulkopuolinen henkilö on kaivanut esille julkisten tietojen perusteella turhanaikaisilta vaikuttavia Suomen Akatemian rahoittamia tutkimushankkeita. Siis sellaisia kuin "julkitehdyn ulosteen politiikka kaupunkikuvassa, taiteessa ja bioetiikassa", "afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa" tai "diagnoosina arkistokuume: historioitsijat, arkistot ja muuttuva keskiluokkainen kulttuuri n. 1840-1914". 

En ole huomannut kyseisten tutkimusten tekijöiden lähteneen puolustamaan hankkeitaan, mutta heidän rahoittajansa on näin tehnyt julkaisemalla tiedotteen otsikolla "Suomen Akatemia tuomitsee virkamiehiin ja tutkijoihin kohdistuvan häirinnän". Siinä toisaalta tuomitaan nyt sosiaalisessa mediassa käynnissä oleva keskustelu ja avataan rahoituspäätöksiin johtavaa prosessia, mutta todetaan myös, että "tutkimuksesta ja sen rahoituksesta on voitava jatkossakin kertoa avoimesti. Tutkimusaiheista ja -näkökulmista keskustelu on osa yhteiskunnallista keskustelua, mutta sitä on käytävä asiapohjaisesti ja muita osapuolia arvostaen".

On totta, että sosiaalisen median keskustelu on ainakin osittain sisältänyt ruokotonta kieltä, jonka kaltainen ei kuulu sivistyneeseen keskusteluun. Tässä suhteessa tässä puheena oleva viestintä ei kuitenkaan poikkea muusta sosiaalisen median keskustelusta, jossa epäasialliset kommentit ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. 

Toisaalta keskustelussa pääosaan noussut henkilö - Mika Merano - on pyytänyt, että koko päätöksentekoprosessi dokumentaatioineen tehtäisiin julkiseksi, että julkisessa hankekuvauksessa kerrottaisiin selkeästi, mitä hyötyä hanke voi tuottaa, että kaikki hankkeen tuottamat artikkelit julkisesti listattaisiin rahoituspäätöksen yhteyteen sitä mukaa kun hanke niitä tuottaa ja hankkeen lopuksi tehtäisiin vaikuttavuusanalyysi ja yhteenveto siitä, mitä ollaan saatu aikaan. 

Nämä eivät ole kohtuuttomia pyyntöjä, sillä rahoitusta saaneet tutkijat toimittavat muutenkin Akatemialle lähes kaikki pyydetyt asiat. Siten kutakuinkin ainoa asia, joka Akatemian tulisi tehdä, olisi niiden saattaminen kaiken kansan nähtäväksi - tai kertoa miksei sellainen tule kyseeseen.

Tässä yhteydessä on myös muistettava, että Suomen Akatemialla on kahdenlaista rahoitusta. Se on perinteisesti rahoittanut perustutkimusta, jonka tärkein ja käytännössä ainoa tavoite on tieteellisen tiedon lisääminen. Vaikka tämä voi maallikon silmin kuulostaa rahan haaskaukselta, on juuri perustutkimus tuottanut ihmiskunnalle sen tärkeimmät edistysaskeleet, joita soveltamalla on luotu nykyinen teknologiaan painottuva hyvinvointiyhteiskunta. 

Ongelmana näissä on kuitenkin se, että kun tutkitaan tuntematonta, ei kukaan pysty etukäteen sanomaan mistä tutkimuksesta löytyy se maailmaa muuttava edistysaskel ja mikä kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Käytännössä tutkimushakemusten arvioinnissa on se vaara, että rahoituspäätös osuu poikkeuksellista tietoa tuottavien tutkimusten sijaan sinänsä hyvin tehtyyn akateemiseen puuhasteluun. 

Mika Meranon sosiaalisessa mediassa esittämät vaatimukset sopivat tähän Suomen Akatemian perinteisen roolin osaan huonosti. Sen sijaan minun nähdäkseni niitä voitaisiin aivan hyvin soveltaa niin ikään Akatemian hallinnoimaan strategisen tutkimuksen neuvoston rahoitukseen. Sen päättämät hankkeen ovat soveltavaa tutkimusta, jonka tarkoituksena on nimenomaisesti tuottaa käytäntöä hyödyntävää tutkimusta. 

Lopuksi totean keskustelua jonkin aikaa seurattuani, ettei minun olisi tarvinnut kirjoittaa tätä blogimerkintää, vaan sen olisi tuottanut Suomen Akatemia sen sijaan, että se julkaisi nyt nähdyn turhanaikaisen tiedotteensa. Samaan hengenvetoon ilmaisen omana näkemyksenäni, että kaikesta kritiikistä huolimatta juuri Suomen Akatemia on suomalaisen tieteen rahoittajista ylivoimaisesti luotettavin ja tieteen kehitystä parhaiten edistävä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tieteellis-tekninen kehitys ja taide
Muutama kommentti Teemu Keskisarjan listaan
Tieteen kehitys on hidastumassa

Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Yle julkaisi jutun otsikolla "UPM pahoittelee tapaa, jolla se kertoi lapsille metsän hävittämisestä Loviisassa". Kyse on paljon huomiota saaneesta kohtuullisen laajasta yksityismetsän hakkuusta Isnäsin kylän alueella. 

Artikkeli on sikäli asiallinen, että metsäyhtiö on tosiaan epäonnistunut tiedotustilaisuudessaan eläinten tulevaisuudesta huolestuneille lapsille. Tämän osoittaa jo sekin, että UPM on pyytänyt edustajansa ylimielisyyden takia tapahtunutta epäonnistumista anteeksi tilaisuuteen osallistuneilta lapsilta. Enkä siis kirjoita tätä blogimerkintääni sen takia. 

Huomioni nimittäin kiinnittyi - kuinkas muuten - Ylen jälleen kerran omituisen epäonnistuneeseen sananvalintaan. En toki tiedä, johtuiko se jutun kirjoittaneen toimittaja Toni Joukasen tietämättömyydestä vai peräti tarkoituksellisesta harhaanjohtamisesta. 

Tarkoitan sitä, että otsikon mukaan UPM olisi tilaisuudessa puhunut metsän hävittämisestä. Näin ei ole tapahtunut ainakaan jutun linkittämän videon mukaan, eikä muutenkaan, sillä metsän hävittäminen tarkoittaa yksityismetsälain mukaan metsämaan jättämistä sellaiseen tilaan tai käyttöön, että sen luontainen uudistuminen tai viljelyllä toteutettava uudistaminen joutuu vaaraan, samoin kuin kehitettäväksi kelvollisen metsän sellainen käsittely, joka on ristiriidassa sen järkevän kasvattamisen kanssa.

Edelle linkitetyn videon mukaan Isnäsissä on tehty kasvatus- eli harvennushakkuu, jossa puita on harvennettu siten, että ne tuottaisivat aikanaan tehtävässä uudistushakkuussa mahdollisimman paljon tukkipuuta. Tämä täyttää metsälain ensimmäisen pykälän vaatimuksen, jonka mukaan "lain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään".

Tilanne ei muutu, vaikka kyseessä olisi ollut avo- eli uudistushakkuu. Sekin on aivan laillinen ja metsän omistajan päätösvallan alainen toimenpide, jolla ei ole mitään tekemistä metsänhävityksen kanssa. Näin kaikissa niissä tapauksissa, joissa hakkuualue uudistetaan metsäksi joko viljelyn tai luontaisen uudistamisen kautta.  

Jos Ylen toimittaja haluaisi ihan oikeasti tehdä jutun metsien hävittämisestä, tulisi hänen etsiä kohteita, joita ei enää uudisteta metsäksi. Sellaisia ovat esimerkiksi peltojen, kulkuväylien ja rakennusten sekä aurinkovoimaloiden ja tuulimyllyjen sekä niistä asutuskeskuksiin vievien sähkölinjojen rakentaminen. 

Tällä hetkellä erityisesti viimeksi mainittuun metsien hävitykseen on maassamme satsattu paljon, sillä pohjoisen Suomen tuulimyllyjen sähköä varten rakennetaan useita tuhansia kilometrejä uutta kapasiteettia. 

Nämä lähes sata metriä leveät linjat täyttävät metsän läpi kulkiessaan metsän hävityksen tunnusmerkit, koska niiden kohdalle tai välittömään läheisyyteen ei tule kasvamaan uutta metsää. Eikä maansa pakkolunastuksella menettävä omistajakaan saa omaisuudestaan kuin pienen kertakorvauksen.  

Nähtäväksi siten jää, tekeekö toimittaja Tomi Joukanen jutun myös tästä - ihan oikeasta - metsien hävittämisestä. Ja siihen liittyvästä tiedottamisesta lapsille. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnonsuojelijoiden suurtyön hyödyntämisestä
EU:n komission ja Kanada metsäpalojen välinen yhteys
Virheellistä argumentointia

Tiedote - Announcement

Tämän aamun kirjoitukseni koski kaikkia suomalaisia kiinnostavaa aihetta eli veronmaksajien rahojen polttamista maamme kannalta hyödyttömiin tai jopa haitallisiin tarkoituksiin. Tällä päivän toisella merkinnälläni on puolestaan tiedotustarkoitus, eli ilmoitan tässä teille - arvoisat lukijani - aktivoituneeni jälleen englanninkielisen blogin kirjoittajana. 

Aiemmasta linjastani - lähinnä tämän blogin käännöstekstien julkaisemisesta - poiketen tulen jatkossa kirjoittamaan sinne tästä suomenkielisestä blogista riippumattomia englanninkielisiä merkintöjä, joiden arvelen kiinnostavan kansainvälistä ja Suomessa asuvaa muunkielistä lukijakuntaa. Ja miksei myös teitä suomenkielisiä lukijoitani, joista suurimman osan uskon tulevan hyvin toimeen myös englannin kielellä.

Nähtäväksi siis jää, saavuttaako englanninkielisille ihmisille tarkoitettu blogini sille tarkoittamani lukijakunnan vai jääkö se saavuttamatta. Kokemuksesta tiedän, ettei kohdeyleisön huomion saaminen blogille ole mikään itsestäänselvyys. 

Tosin tämän Professorin ajatusten lukijakunnan kehitys oli varsin sujuvaa, sillä kirjoitin ensimmäisen blogimerkintäni helmikuussa 2010, minkä jälkeen lukukertojen määrä yritti 1 000 lukukertaa/kk jo lokakuussa 2010. Sen jälkeenkin kehitys oli nopeaa, sillä 10 000 kuukausittaisen lukijan määrä ylittyi maaliskuussa 2011

Sen sijaan 20 000 lukukerran/kk määrä saavutettiin vasta joulukuussa 2014, minkä jälkeen lukukertojen määrä on kasvanut suhteellisen tasaisesti vuosi vuodelta. Hulppea 100 000 kuukausittaisen lukukerran määrä ylittyi ensimmäisen kerran viime vuoden heinäkuussa, mistä nöyrä kiitokseni teille kaikille, arvoisat lukijani.  

Sen sijaan käännöksiin perustuvan englanninkielisen blogini lukijamäärät eivät lähteneet nousuun oikeastaan lainkaan, sillä sieltä on tähän mennessä avattu blogimerkintöjä yhteensä vain noin 2 600 kertaa. Toisin sanoen se ei ole missään tapauksessa tavoittanut kohdeyleisöään. Enkä oikeastaan edes ihmettele asiaa, koska suomenkielisen tekstin kääntäminen - suomea äidinkielenään puhuvan ihmisen toimesta ja kiireessä - ei tuota tekstille hyvää englanninkielistä logiikkaa.

Siksi halusin yrittää vielä uudelleen, sillä pidän tärkeänä sitä, että suomalaisen yhteiskunnan tilasta viestitään monin tavoin myös maassamme asuville vieraskielisille sekä myös maamme rajojen ulkopuolella asuville ihmisille siten, ettei viesti ole kulkenut minkäänlaisen sensuurin kautta eikä sitä ole suodatettu monikulttuurisen, wokeltavan tai muunlaisen suodattimen kautta, vaan tosiasiat on esitetty tosiasioina ja niistä tehdyt johtopäätökset noudattavat logiikan lakeja. Siis samoilla periaatteilla, joita olen pyrkinyt noudattamaan myös näissä - tähän suomenkieliseen blogiin kirjaamissani - professorin ajatuksissa.  

Ensimmäisen tämän uuden linjan kirjoitukseni otsikkona on "Finland and NATO - problems to be solved".