tiistai 28. joulukuuta 2021

Pääsylippu lakien kiertämiselle

Yksi suomalaisen demokratian omituinen piirre on oikeuden päätösten halventaminen työmarkkinaneuvotteluiden yhteydessä. Siitä on tänä talvena antanut esimerkin Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto, joka asetti yksityisen yrityksen - Keitele Groupin - viennin saartoon suomalaisissa satamissa tukeakseen Teollisuusliittoa palkkaneuvotteluissa. 

Tämän seurauksena käräjäoikeus määräsi AKT:n lopettamaan toimintakieltonsa sakon uhalla eli totesi sen laittomaksi. Siitä huolimatta kiistan tämän riidan suhteen ulkopuolisen työntekijäliiton pamput päättivät jatkaa aloittamallaan linjalla. Tänään on sitten vuorossa AKT:n yhden päivän lakko koko Suomen viennin pysäyttämiseksi eli tilanteen eskaloiminen riidan ulkopuolisten yritysten haitaksi. 

Erityisen omituiseksi tilanteen tekee se, että Keitele Groupin työntekijöistä reilusti alle puolet kuuluu Teollisuusliittoon. On siis kysyttävä, että millä valtakirjalla AKT katsoo olevansa oikeutettu uhkailemaan yritystä - jopa oikeuden päätöstä uhmaten - kun edes sen tukema liitto ei edusta suurinta osaa kiistan keskiössä olevan yrityksen työntekijöistä.

Lisäksi yritys on hallituksensa puheenjohtajan mukaan maksanut henkilökunnalleen vuosittain suurempia palkankorotuksia kuin mitä yleissitova työehtosopimus olisi edellyttänyt - enkä ole nähnyt tätä kiistetyn missään. Eikä kiista ilmeisesti siksi koskekaan palkkoja vaan vapaapäivien lukumäärää.

Nähtäväksi jää, minkälaiseksi tilanne lopulta muodostuu. En luonnollisesti ota tässä kantaa neuvottelujen lopputulokseen - se on yrityksen ja työntekijöiden välinen asia - mutta totean, että oikeuden päätöksen noudattamatta jättäminen ei kuulu demokraattisen valtioon. 

Siksi nyt nähdyn näytelmän - ja takavuosina niin ikään nähtyjen samanlaisten teatteriesitysten - pitäisi johtaa sekä oikeuslaitoksen että myös hallituksen ja eduskunnan toimenpiteisiin, joilla huolehditaan siitä, että oikeuden päätöksiä noudatetaan. Nykyinen käytäntö uhkasakosta ei näytä toimivan, vaan on muodostunut ikään kuin pääsylipuksi lakien kiertämiselle. Sellaisia pääsylippuja oikeusvaltio ei kuitenkaan tarvitse.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raju ratkaisu vientiteollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi
Työtaistelulainsäädäntö olisi uudistettava
Laittomat lakot ovat valtiovallan erityisessä suojelussa

7 kommenttia:

  1. Jos oikeudessa laittomaksi todettua lakkoa organisoivat ammattiyhdispamput laitettaisiin linnaan laittomaan toimintaan yllyttämisestä, niin ehkä näitä "korpilakkoja" olis vähän vähemmän.

    Työntekijäpuolella pitää olla lakko-oikeus, mutta lakollakin pitää olla lainmukainen oikeutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlaiset rahalliset vahingonkorvaukset laittomien lakkojen kohteina olleille yrityksille olisivat paikallaan, ja siten, että ne tuomittaisiin ainakin osittain myös lakkopäätöksen tehneiden lakkokenraalien maksettaviksi. Kun olisi uhkana, että voi sattua omaan lompakkoon, voisi lakkoherkkyys pienentyä. Törkeää, että yritykset, joilla ei ole mitään tekemistä riidan kanssa, eivätkä voi siihen myöskään vaikuttaa, joutuvat hankaluuksiin. Mafialuokan kiristystä Akt:ltä (kuten aina), kuvaa hyvin sosialistien moraalia.

      Poista
    2. Ei kai siinä muuta kuin että lasauttaa sen millin maksettavaksi. Saa siinä rekkamies kaivaa kuvettaan vielä syvemmältä. Ja nyssekuski kans.

      Poista
    3. Mitä luulisitte käyvän, jos näiden isojen yritysten vastapainona ei olisi ammattiliittoja ? pojat tekis sillä rahalla töitä mitä yritys haluis tarjota ja jos ei kävis niin pihalle surutta ..

      Poista
    4. Proffessorien ja muiden akateemisten alojen liitot tulisi kieltää, kuitenkin työnantajana on veronmaksajat jotka joutuu repimään rahansa noilta suuryrityksiltä suuri osa.. Suuri osa akateemisistä vielä työllistyy valtiolle huuhaa virkoihin joiden tehtävä on palkata lisää tyyppejä keksittyihin huuhaa virkkoihin.

      Poista
  2. Sosialistihallituksen vasemmistososialistipääministeri ei puutu sosialistijärjestön sosialisointitouhuihin.
    Verovapaan sosialistiklikin takia asuminen on sosialistien johtamassa maassamme liian kallista. Silti kansa äänestää sosialisteja. Onhan sosialistiSanna kaunis.

    VastaaPoista
  3. Niin, AKTn lakko tuomittiin laittomaksi. Mutta täytyy muistaa, että lakko on laiton vain silloin kun työtuomioistuin sen laittomaksi tuominnut. Työnantajalla on toki aina himo tuomita lakko laittomaksi, vaikka se sitä ei olisikaan, eikä sen päättäminen työnantajalle edes kuulu. Suurin osa lakoista johtuu TESn tulkinnoista, jotka katsotaan aina erikseen. Ja jos tes ei ole voimassa, jokainen lakko on laillinen. Työnantajapuoli haluaisi tietysti riistää koko lakko oikeuden pois. Keitele maksaa 10 - 12 e/t ja on nyt julistanut uudet työehdot yksipuolisesti. Luuletteko, että työntekijöiltä on kysytty yhtään mitään niitä ehtoja laadittaessa?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!