Iranin sota – salaliitto, epäily ja jälkikäteinen besserwisserismi

Yleisradio on seurannut tiiviisti Iranin diktaattorin Ali Khamenein hautajaisia. Samalla se on kertonut, ettei uusi ajatollah Mojtaba Khamenei näyttäydy hautajaisissa eikä häntä ei ole nähty kertaakaan julkisuudessa sodan alkamisen jälkeen. 

Iranissa on kyllä luettu Khamenein julkaisemiksi lähetettyjä viestejä jo aiemmin. Lisäksi Yhdysvalloilla ja Israelilla on kerrottu olevan tiedustelutietoja, joiden perusteella näyttäisi siltä, että Mojtaba on elossa. 

Näin saattaa tietenkin olla tai olla olematta. Selvää kuitenkin on, ettei rotan lailla piilossa oleva valtionpää voi olla todellinen hallitsija – ei edes Iranissa – vaan hänen sijastaan valtaa käyttää joku muu. Siis joku, joka ei halua nimeään mainittavan julkisuudessa, vaan panee omat määräyksensä Mojtaban nimiin.

Jos taas Mojtaba kaikesta huolimatta on kuollut, olisi varsin hyvin ymmärrettävää, ettei todellinen vallankäyttäjä siinäkään tapauksessa haluaisi nimensä kirkuvan otsikoissa. Sen sijaan hänelle olisi varsin edullista väittää tämän elävän ja johtavan maataan salaisesta bunkkerista kuin Adolf Hitler vuonna 1945. 

* * *

Tunnustan toki, että edelle kirjoittamassani tekstissä on salaliittoteorian piirteitä. Nähtäväksi siis jää, palaako Mojtaba takaisin Iranin näkyväksi uskonnolliseksi johtajaksi ja valtionpäämieheksi kun rauha lopulta koittaa Iraniin. 

Omalta osaltani epäilen – edesmennyttä Matti Nykästä lainaten – tämän todennäköisyyden olevan enintään fifty-sixty. Sitä ennen jää nähtäväksi, onnistuuko Donald Trump lopulta irtautumaan Iranista ilman, että hänen katsotaan kärsineen nöyryyttävän tappion. 

Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei Iran luovu sen enempää rikastetusta uraanistaan kuin islamistisesta hallinnostaankaan. Ja jopa laivaliikenteen vapauden palauttaminen Hormuzin salmen vesille vaikuttaa epätodennäköiseltä. 

* * *

Jos ja kun kerran aloitin salaliittoteorialla, niin lienee paikallaan lopettaa jälkikäteisellä besserwisserismillä. Trump ja USA eivät olisi nykyisessä tilanteessa, mikäli maan armeija olisi jatkanut kesän 2025 käsittämättömän menestyksellistä hyökkäystään Iraniin. 

Trump ei kuitenkaan halunnut sen tekevän niin vaan jätti hyökkäyksen kesken, ja antoi Iranille aikaa toipua sekä ottaa opiksi – minkä se myös teki. Lopputuloksena oli iranilaisten sotilaallisen kyvykkyyden oleellinen koheneminen ja nyt nähtävissä oleva pattitilanne, jossa amerikkalaiset voivat parhaimmillaankin saavuttaa vain jo ennen hyökkäystä vallinneen tilanteen – eikä välttämättä edes sitä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiinalainen juttu
Onko Donald Trump häviämässä Iranin islamisteille omaa tyhmyyttään?
Ystävämme Donald Trump

Helsingin sanomat ja suojelupoliisin valvonta

Helsingin sanomat kirjoitti jutun pohjoiskaukaasialaisista muslimimiehistä, jotka ovat suojelupoliisin mukaan uhka Suomen turvallisuudelle. Siinä miehet – vähemmän yllättävästi – kertoivat, etteivät he ole uhaksi kenellekään, eikä toimittaja kyseenalaistanut tätä näkemystä. 

Jutusta ei jäänyt lukijalle käteen kuin se, että osa miehistä on ollut tekemisissä ISIS:ssä toimineen Belgiassa tuomitun terroristin kanssa. Ja siksi ainakin neljän haastatellun pakolaisasema ja oleskelulupa on peruttu ilman muuta perustetta kuin väite heidän aiheuttamastaan turvallisuusuhasta. 

Venäjälle miehiä ei kuitenkaan palauteta, koska siellä heidän henkensä saattaisi olla vaarassa. Ja siksi he elävät jatkossa edelleen Suomessa Kelan toimeentulon varassa, millä – yhden turvallisuusuhaksi luokitellun mukaan – pärjää kyllä. Mutta minkä suojelupoliisi toivoo olevan niin hankalaa, että miehet poistuisivat kaikessa hiljaisuudessa maastamme.

Toimittaja kertoi myös, ettei suojelupoliisi perustele päätöksiään millään tavalla, koska se vaarantaisi tulevaisuuden tiedonhankinnan. Tämä on toki lähtökohtaisesti oikeusvaltion näkökulmasta ongelmallista, mutta maamme turvallisuuden kannalta välttämätöntä. 

* * *

Jutun luettuani jäin hiukan ristiriitaisiin tunteisiin. Onhan selvää, että Suomessa elävien ihmisten turvallisuus on ensisijaisen tärkeää, ja jos joku on sille uhaksi, ei hänen oleskelunsa maassamme ole suotavaa. 

Yhtä selvää on, että suojelupoliisin tulee kyetä suorittamaan tehtäväänsä tehokkaasti, eikä sen toimia tai edes toimintatapoja kannata – eikä edes voi – siksi läpivalaista julkisuudessa. Sen sijaan sitä tulee valvoa ilman julkisuutta. 

Jutussa kerrottiin, että suojelupoliisin päätöksistä voi valittaa hallinto-oikeuteen, mutta se johtaa äärimmäisen harvoin päätösten muuttumiseen. Lisäksi valitusten käsittely tapahtuu sikäli poikkeuksellisesti, ettei valittaja saa tietoa päätösten perusteluista.

Toisin sanoen toimittaja antoi epäsuorasti ymmärtää, että suojelupoliisin toiminnassa olisi sellaisen mielivallan mahdollisuus, joka ei sovi oikeusvaltioon. Ja että sen uhreina olisi juuri nyt joukko muslimimiehiä.

* * *

Jostain syystä HS:n toimitus jätti kuitenkin kertomatta, ettei suojelupoliisi suinkaan ole valtio valtiossa, vaan myös sen toiminta on jatkuvan valvonnan alaista. Tuo valvoja on tiedusteluvalvontavaltuutettu, jonka tehtävänä on vahtia laillisuutta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista tiedustelussa. 

Valtuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, jolla on rajoittamaton tiedonsaantioikeus suojelupoliisin asiakirjoihin ja tietoihin sekä pääsy tiloihin ja tietojärjestelmiin, jotta hän voi tehdä tarkastuksia. Hänellä on myös oikeudessa puheoikeus, ja hän voi kannella tuomioistuimen ratkaisusta, jos se on tehty väärin perustein. 

Tiedusteluvalvontavaltuutettu voi valvoa tiedustelumenetelmien käyttöä myös reaaliaikaisesti, ja hänellä on oikeus keskeyttää niiden käyttö. Lisäksi hänellä on velvollisuus ilmoittaa esitutkintaviranomaisille, jos hän havaitsee laittomuuksia. 

Tiedusteluvalvontavaltuutetun lisäksi eduskunnassa on tiedusteluvalvontavaliokunta, joka valvoo yleisellä tasolla sitä, millaista tietoa tiedustelulla tuotetaan ja miten tiedustelua tehdään. Sillä on oikeus ottaa oma-aloitteisesti käsiteltäväksi mikä tahansa suojelupoliisin valvontaan kuuluva asia ja mahdollisuus laatia mietinnön eduskunnan täysistunnolle, jos se katsoo asian merkityksen vaativan sitä. 

* * *

Minusta näyttääkin siltä, ettei Helsingin sanomat suinkaan pyrkinyt edellä linkittämälläni jutulla suinkaan kertomaan lukijalleen objektiivisesti suojelupoliisin toiminnasta, vaan sen sijaan vaikuttamaan lukijoidensa maahanmuuttopoliittisiin asenteisiin jättämällä jutusta pois oleellisesti asiaan liittyviä faktoja. Tällainen saattaa – muiden salaliittoteorioiden tapaan – olla vaikuttavaa retoriikkaa, mutta samalla myös ilmeisen tarkoituksellista harhaanjohtamista. 

Toki valistuneet lukijat ymmärtävät tämän, mutta valitettavasti kaikki eivät ole sellaisia. Ja siksi laatulehtenä yleisesti pidetyn HS:n artikkelin jutussaan harjoittama puolitotuuden viljely ei ole omiaan parantamaan yhteiskuntamme ilmapiiriä sen enempää kantaväestön kuin maahanmuuttajienkaan kannalta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttaja löytyi, mutta kuva sensuroitiin
Maahanmuuttopolitiikka rajoittaa ihmisten valinnanvapautta
Suojelupoliisin Juha Marteliuksen mukaan lapsia radikalisoidaan kotiopetuksessa

Tiedustelujohtajan mukaan Venäjä miehittää Baltian vuonna 2027

Ukrainan tiedustelujohtajan mukaan Putin suunnittelee valtaavansa Baltian maat jo vuoden 2027 aikana. Hänen mukaansa "Venäjän federaation piti olla valmis aloittamaan operaatiot vuonna 2030. Nyt suunnitelmia on mukautettu ja tarkistettu siten, että määräajat on lyhennetty vuoteen 2027."

Putinin motiiviksi tiedustelujohtaja ilmoitti kieltämättä hiukan mystisen ajatuksen siitä, että imperiumin on "aina liikuttava johonkin vaikutusvaltansa ja alueidensa laajentamiseksi". Baltian valikoitumisen hyökkäyksen kohteeksi hän katsoo puolestaan johtuvan sen heikkoudesta arktisella alueella verrattina muissa ilmansuunnissa vastaan tuleviin Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että kaikki kolme Baltian maata ovat NATO:n jäseniä, ja sellaisena niillä on maailman voimakkaimman sotilasliitoutuman turvatakuut. Artikla viiden mukaan "osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että yhteen tai useampaan osapuoleen kohdistettu aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa katsotaan hyökkäykseksi kaikkia osapuolia vastaan". 

Lisäksi siinä todetaan, että "kukin osapuoli käyttää... oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen ja auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta yhtä tai useampaa osapuolta ryhtymällä viipymättä erikseen ja yhdessä muiden osapuolten kanssa tarpeelliseksi katsomiinsa toimiin, mukaan lukien aseellisen voiman käyttö".

* * *

Viidennessä artiklassa ei kuitenkaan ole määritetty sitä, millä voimalla jäsenmaita kohtaan tehtyyn hyökkäykseen vastataan. Siellä ei siten lue, että jäsenmaahan kohdistuneeseen hyökkäykseen vastataan riittävällä tai NATO:n koko sotilaallisella voimalla tai että Baltiaan tuotaisiin hyökkäyksen tapahduttua kymmeniä tuhansia NATO-sotilaita. 

Puhumattakaan, että hyökkääjää uhattaisiin tällaisen tilanteen sattuessa täysimittaisella ydinsodalla.  Sen sijaan artikla viidessä todetaan vain, että hyökkäykseen vastataan ryhtymällä tarpeelliseksi katsottuihin toimiin.

* * *

Siksi keskeinen kysymys Venäjän kannalta – mikäli se haluaa hyökätä Baltiaan – on NATO-maiden tarpeelliseksi katsottujen toimien laatu ja määrä. Enkä pidä mahdottomana, että se saattaisi – luultavimmin kuitenkin vasta Ukrainan sodan päätyttyä – haluta ottaa asiasta selvää. 

Tämä voisi tietenkin tapahtua suurhyökkäyksellä tai toteuttamalla – onnistuneesti – salamasota ("erityisoperaatio" po-russkii), jossa Baltia miehitettäisiin muutamassa päivässä. Sellaiseen sisältyisi kuitenkin valtavia riskejä – jopa ydinsodan mahdollisuus – joiden välttämiseksi Venäjä luultavammin käyttäisi niin sanottua "sammakko vesikattilassa" -menetelmää ja lisäisi voimaansa pienillä askelilla.

Tällaisen toiminnan alkuna voisi halutessaan pitää jo tapahtuneita taannoisia kehitysmaalaisia kansainvaeltajia hyödyntäviä hybridioperaatioita, ilmatilan loukkauksia, ilmapallojen lennätyksiä ja viimeisimpänä aseistettujen rajamiesten käymistä Viron maaperällä. Siksi etenkin Euroopassa on syytä seurata tarkasti, kohdistuuko Baltian maihin jatkossa entistä vakavampia rajaloukkauksia. Ja mikäli niitä tapahtuu, lisätä valmiustasoa. 

Omasta mielestäni NATO:n kannalta järkevintä olisi tehdä selväksi, että se käyttää kaikissa NATO-maihin kohdistuvissa hyökkäyksissä riittävää voimaa hyökkääjän armeijan pysäyttämiseksi. Eli huolehtisi tarvittaessa kaikin käytettävissä olevin voimin hyökkääjän pysäyttämisestä. 

* * *

Valitettavasti on olemassa hyviä syitä epäillä, ettei kaikilla NATO:n jäsenmailla – erityisesti niistä vahvimman nykyisellä hallinolla tai läntisimmän Euroopan valtioilla – ole halua antaa tällaista lupausta. Ja vaikka olisikin, saattaisi Putinin Venäjä siitä huolimatta katsoa, miten "sammakko" reagoi varovaisiin vesikattilan lämmitystoimenpiteisiin.

Tästä syystä Baltian, muiden Venäjän rajamaiden ja – seuraavaksi Venäjän diktaattoreiden mielenkiinnon kohteeksi joutuvien – näiden valtioiden länsinaapureiden on itse huolehdittava siitä, että Moskovan hallinnon mahdollisiin aggressioihiin vastataan päättäväisesti. Ja varmistettava siihen tarvittavan sotilaallisen suorituskyvyn riittävyys. 

Vain näin toimimalla voidaan Putinille tehdä selväksi, ettei Venäjän kannata edes ajatella ottavansa sellaista riskiä, josta Ukrainan tiedustelujohtaja puhui. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää
Volodymyr Zelenskyin vierailu USA:ssa herätti ajatuksia
Ankka, joka korosti uuden rajalain kiireellisyyttä

Nyt nähdään, onko EU maailmanpolitiikan toimija vai paperitiikeri?

Tuoreiden uutisten perusteella juuri nyt näyttää siltä, että EU joutuu päättämään onko se merkittävä toimija vai paperitiikeri maailmanpolitiikassa. Tarkoitan sitä, että Yhdysvallat on painostanut Ukrainaa hyväksymään Venäjän saneleman – tai ainakin siltä näyttävän – Donald Trumpin nimissä kulkevan rauhansuunnitelman. 

Painostus on mediatietojen mukaan tapahtunut uhkaamalla ukrainalaisia amerikkalaisen aseavun ja tiedustelutietojen vähentämisellä, mikäli suunnitelmaa ei hyväksytä. Tämä on vakava paikka, sillä – ainakin minun käsittääkseni – on täysin selvää, ettei Ukraina pysty etenkään ilman amerikkalaisten tiedusteluapua jatkamaan sotaa nykyisessä tilanteessa, jossa vihollisesta selviäminen on muutenkin niin sanotusti hiuskarvan varassa.

Mikäli Donald Trump on tosissaan, jää Ukrainalle kaksi vaihtoehtoa: joko paljolti Suomelle vuonna 1944 pakkosyötetyn kaltaisen rauhansopimuksen hyväksyminen tai eurooppalaisten puuttuminen peliin korvaamalla täysimääräisesti amerikkalaisten tuki. 

Se ei tarkoita sitä, että Saksan Merz, Ranskan Macron ja Iso-Britannian Starmer tyytyvät vakuuttelemaan edelleen tukeaan, vaan nyt on suurten EU-maiden sitouduttava tosissaan Ukrainan laajamittaiseen auttamiseen, sillä pelkästään Baltian ja Pohjoismaiden hartian eivät missään tapauksessa riitä pysäyttämään Venäjää. Tai sitten lahjoitettava Ukraina venäläisille.

Nykytiedon valossa ratkaisu tapahtuu ensi torstaihin mennessä, sillä Trump odottaa siihen asti Zelenskyin vastausta. Sen jälkeen hän – mahdollisesti jonkinlaisen menneisiin Moskovan-matkoihinsa perustuvan kiristyksen takia – hylkää ukrainalaiset oman onnensa nojaan. 

Päivän aiempi merkintä:
SS-ryhmä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Presidentti Zelenskyin virhe vaatii toimia
Onko Trumpilla ässäkortteja hihassaan?

Suojelupoliisin Juha Marteliuksen mukaan lapsia radikalisoidaan kotiopetuksessa

Ilta-Sanomat julkaisi suojelupoliisin päällikön Juha Marteliuksen haastattelun, joka sisälsi muutamia äärimmäisen mielenkiintoisia asioita, jotka kaikkien suomalaisten tulisi tietää. Niistä ehkä tärkein löytyi jutun loppupuolelta, joka pitkän artikkelin tapauksessa jää suurelta osalta ihmisiä lukematta

Niinpä päätin nostaa sen esiin tässä merkinnässäni. 

Koulun sijasta kotiopetukseen osallistuvien lasten määrä on nimittäin runsastunut vain kymmenessä vuodessa – reilusta 300 lapsesta lähes 900 lapseen vuodessa. Ja tämä on ongelma, sillä lapset radikalisoituvat Marteliuksen mukaan helposti poliittisia äärilaitoja edustavissa perheissä annettavassa kotiopetuksessa ja kotikouluissa.

Sellaisen pyrkiviä perheitä on sekä kantasuomalaisissa että maahanmuuttajataustaisissa, ja suojelupoliisin huoli liittyy nimenomaan niihin vanhempiin, jotka pyrkivät istuttamaan omaa ääri-ideologiaansa lapsiin. Lopputuloksena on riski siitä, että kotiopetus eriyttää väestöryhmiä toisistaan.

Suomessa väkivaltaiset ryhmittymät ovat toistaiseksi joko jihadistisia tai äärioikeistolaisia. Vasemmistolaiset sen sijaan vain töhrivät ja pysäyttelevät liikennettä, mutta muualla Euroopassa myös väkivaltaiset äärivasemmistolaisryhmät ovat lisääntymässä. Lienee siis vain ajan kysymys kun myös tämä ilmiö saapuu Suomeen.  

Olisikin toivottavaa, että suojelupoliisimme päällikön nyt selkeästi tuotua esiin väkivaltaisten ideologioiden taustan ja todennäköisen muutossuunnan, että asia tiedostettaisiin sekä poliittisessa johdossa että meidän tavallisten kansalaisten parissa. Ja monikulttuuristuvassa yhteiskunnassamme kiinnitettäisiin erityistä huomiota kotiopetuksen väärinkäyttämiseen ääri-ideologioiden siirtämiseen jälkipolville sekä haettaisiin ratkaisuja sellaisen estämiseksi.

* * *

Jutun alkupuolella Martelius puhui Venäjän uhasta. Sitä lukiessa ainakin itselleni tuli sellainen käsitys, että suojelupoliisi tietää mitä sen tulee tehdä - ja osaa myös toteuttaa tarvittavat toimenpiteet. 

Erityinen huomio kannattaa kiinnittää siihen, että Martelius näkee Ukrainan sodan loppumisen olevan riski Suomelle. Hänen mukaansa maamme on Venäjän retoriikassa siirtynyt epäystävällisestä valtiosta vihollisvaltioksi ja sen äänenpainot ovat koventuneet.

Siksi Venäjällä "Suomea pyritään selkeästi eriyttämään ja kertomaan, että Suomi olisi jotenkin erilainen maa kuin aiemmin. Luulen, että tämä aika voimakas ja kova narratiivi on suunnattu myöskin Suomeen, mutta ennen kaikkea kotimaan yleisölle."

Tätä taustaa vastaan on ollut hyvä huomata, että Suomi on viime aikoina ryhtynyt vahvistamaan omaa puolustustaan ja myös NATO:n kautta valmiuttaan torjua mahdolliset sotilaalliset aggressiot. Samalla on yhä tärkeämpää, että Suomella on oikea käsitys siitä, mitä idästä on odotettavissa. 

Tässä suhteessa oli hyvä huomata, että suojelupoliisin päällikön mukaan "meillä on hyvä kuva siitä, miten Suomea vastaan tiedustelua harrastetaan". Ja epäilemättä myös käsitys Venäjän maatamme koskevista suunnitelmista ja mahdollisista toimista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
ISIS-rahaa ja persupoliisin ammuntaa
Ei sananvapaus-, vaan turvallisuuskysymys
Suomen turvallisuus ja terrorismi

Ukrainasta on löytynyt kiinalaisia sotilaita - mutta löytyykö Putinin taskusta jotain?

Presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi tänään sosiaalisessa mediassa, että "armeijamme on vanginnut kaksi Kiinan kansalaista, jotka taistelivat osana Venäjän armeijaa. Tämä tapahtui Ukrainan alueella – Donetskin alueella. Heidän hallustaan ​​löytyi henkilöllisyystodistuksia, pankkikortteja ja henkilötietoja.

Meillä on tietoa, jonka mukaan miehittäjäyksiköissä on paljon enemmän Kiinan kansalaisia ​​kuin nämä kaksi. Tarkistamme parhaillaan kaikkia tosiasioita – tiedustelupalvelu, Ukrainan turvallisuuspalvelu ja asevoimien asiaankuuluvat yksiköt työskentelevät asian parissa.

Olen kehottanut Ukrainan ulkoministeriä ottamaan välittömästi yhteyttä Pekingiin ja selvittämään, miten Kiina aikoo vastata tähän.

Venäjän osallistuminen muiden maiden kanssa suoraan tai välillisesti tähän sotaan Euroopassa on selvä merkki siitä, että Putin aikoo tehdä kaikkea muuta kuin lopettaa sen. Hän etsii tapoja jatkaa taistelua. Tämä vaatii ehdottomasti vastausta - vastausta Yhdysvalloista, Euroopasta ja kaikilta niiltä ympäri maailmaa, jotka haluavat rauhaa.

Vangitut Kiinan kansalaiset ovat nyt Ukrainan turvallisuuspalvelun hallussa. Asiaa koskevat tutkinta- ja operatiiviset toimet ovat käynnissä."

* * *

Nähtäväksi jää, miten Kiina vastaa tietoon vai vastaako lainkaan. Samoin kuin se, miten Donald Trump ja hänen hallintonsa reagoivat. 

Jälkimmäisen osalta minua kiinnostaa erityisesti se, mitä Trumpin vastaus kertoo hänen ja Vladimir Putinin välisestä suhteesta ja Venäjän diktaattorin taskussa mahdollisesti oleskelevien olentojen identiteetistä.

Näin myös siitä syystä, että Trump on viime päivinä ilmaissut olevansa tyytymätön siihen, että Putinin armeija on jatkanut ihmisten tappamista Ukrainassa. Voisi siis kuvitella, että kiinalaisten taisteleminen Venäjän joukoissa johtaisi muuhunkin kuin maailman voimakkaimman suurvallan johtajan retoriseen mahtailuun ja käsien heilutteluun. 

Ellei hän sitten satu olemaan taskussa, joka on liian ahdas mihinkään muuhun.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ottawan sopimus ei ole ainoa ongelma
Putinin taskussa ja sveitsiläisellä pankkitilillä
Alexander Stubb väänsi rautalankaa

Järjestelmien kilpailu johti huippunopeuksiin

Verkkouutiset kertoi, että ääntä nopeammat matkustajakoneet saattavat tehdä paluun 2030-luvulla. Näin voi olla tai olla olematta, vaikka yliäänilennot ovatkin epäilemättä tavallisia lentokoneita enemmän ympäristöä saastuttavia.

En kuitenkaan kirjoita tästä syystä, vaan tartuin aiheeseen siksi, että jutussa oli melkoinen virhe. Tarkoitan sitä, että artikkelin mukaan "tähän mennessä maailman ainoa matkustajakäytössä ollut yliäänikone on ranskalais-brittiläinen Concorde. Vuonna 1973 käyttöön otettu kone lensi Pariisista New Yorkiin kolmessa tunnissa, kun tavalliselta lentokoneelta matka vei noin kahdeksan tuntia."

Jutun epäilemättä minua paljon nuorempi kirjoittaja ei muistanut eikä ollut vaivaantunut selvittämään yliäänilentokoneiden historiaa. Concorde ei nimittäin ollut ainoa eikä edes ensimmäinen sellainen. 

Se kunnia kuului neuvostoliittolaiselle Tulpolev Tu-144:lle, jonka ensilento tehtiin - Wikipedian mukaan - "31. joulukuuta 1968, kaksi kuukautta ennen brittiläis-ranskalaista Concordea, mikä teki siitä ensimmäisen yliäänimatkustajakoneen maailmassa". Tu-144 ei ollut mikään menestys: sillä tehtiin ainoastaan 55 matkustajalentoa, joilla kuljetettiin vain reilut 3 000 matkustajaa.

Tämä johtui siitä, ettei sosialistisessa Neuvostoliitossa ollut rikkaita ihmisiä, jotka olisivat kyenneet maksamaan lennoistaan korkeita hintoja. Eikä yliäänilennoille siitä syystä ollut sellaista kysyntää, jonka varassa Concordelle riitti matkustajia. 

* * *

Verkkouutisten toimittajan virhe puolestaan kertoo siitä, kuinka selvästi länsimaat voittivat niin sanotun kylmän sodan. Tu-144 ei nimittäin ollut mikään tuntematon asia, vaan yksi keskeinen aihe niissä lukemattomissa ihmisten välisissä keskustelussa, joita käytiin Suomessakin vasemmiston ja oikeiston kannattajien välillä sosialistisen ja kapitalistisen järjestelmän paremmuudesta.

Eikä se ollut yksin kapakka-iltojen tai kotibileiden keskusteluasia, vaan myös syy koko Tu-144:n olemassaololle. Tämän asian kuvaa muun muassa Wikipedia nasevasti: "koneen suunnittelua ja kehitystyötä kiirehdittiin, sillä pääasia oli voittaa Concorde ja osoittaa siten Neuvostoliiton olevan länsimaita kehittyneempi. Sillä oli koneen luotettavuuteen, käytännöllisyyteen, matkustusmukavuuteen ja viimeistelyn laatuun negatiivinen vaikutus."

* * *

Tu-144:llä ja Concordella voitiin lentää hiukan yli kaksinkertaisella äänennopeudella. Ensin mainitun huippunopeus oli hiukan suurempi, noin 2 500 kilometriä tunnissa eli 2,35-kertaisella äänennopeudella. 

Tätä voi verrata taisteluhävittäjien huippunopeuksiin. Niistä ykkönen on - tämän artikkelin mukaan - jo vuonna 1967 esitelty MiG-25, jolla pystyi lentämään peräti 2,83-kertaisella äänennopeudella. Samaan yltää 1970-luvun lopulla esitelty Mig-31. 

Neuvostoliittolaista lentävää rautaa seuraa amerikkalainen - vuonna vuonna 1976 esitelty - F-15-hävittäjä, jonka huippunopeus on 2,5 kertainen äänennopeus. Todettakoon, että Suomen nykyisellä hävittäjällä - F-18:lla - pääsee 1,8-kertaista äänennopeutta ja tulevalla F-35:llä "vain" 1,6-kertaista. 

Tästä voitaneen päätellä, ettei hetkellinen huippunopeus ole enää nykyisin oleellinen ominaisuus taisteluhävittäjille. Sen sijaan niiltä vaaditaan ennen kaikkea ketteryyttä, nousunopeutta ja aseidenkantokykyä sekä kykyä lentää pitkiä aikoja - eli taloudellisesti - ääntä nopeammin. 

Maailman nopein sarjavalmistuksessa ollut lentokone ei kuitenkaan ole ollut taisteluhävittäjä vaan amerikkalainen tiedustelukone Lockheed SR-71.  Sen ensilento tapahtui jo vuonna 1966 ja koneella pääsi peräti 3,35-kertaista äänennopeutta. SR-71 ei ole ollut käytössä enää tällä vuosituhannella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita
Liikahduksia järjettömässä sodassa
Freudilainen lipsahdus ja teknologian taso

Venäläisten stressi kasvaa kunnes Ukraina iskee

Ylen mukaan Ukrainan varapuolustusministeri oli sanonut vastahyökkäyksestä, että sitten kun se tapahtuu, on Venäjä paniikissa. Tämä on jatkoa ukrainalaisten aiemmille kommenteille (esimerkki), joissa on vihjailtu hyökkäyksen alkavan pian. Sekä demonstraatiolle, joka osoitti ukrainan pystyvän ylittämään Dnepr-joen, jota venäläiset (ja muutkin) ovat pitäneet lähes mahdottomana tehtävänä. 

Mitään suurhyökkäystä ei kuitenkaan ole tapahtunut, joten mistä on kysymys? Propagandasta tietenkin. Siis toimista, jotka aiheuttavat epätietoisuutta ja levottomuutta niissä venäläisissä sotilaissa, poliitikoissa ja ehkäpä itse Putinissakin, jotka ovat kuulleet näistä viesteistä. 

Epätietoisuuden luominen taas on tärkeää siksi, että sen kautta lisätään jännitystä venäläisten parissa. Eikä pelkästään päiväksi tai kahdeksi, vaan pidemmäksi aikaa, jolloin vihollisen stressi kasvaa lopulta hallitsemattomaksi. Ja sen seurauksena Putinin armeijan kykyä tehokkaaseen puolustukseen saadaan murretuksi.  

Tosiasia kuitenkin on, ettei Ukraina voita pelkästään luomalla stressiä venäläisten keskuuteen. Sen lisäksi stressiä on kyettävä käyttämään hyväksi. 

Eikä siinä tarpeessa mikään auta enempää kuin venäläisiin nähden ylivoimaisen läntisen aseistuksen saapuminen Ukrainaan - sekä siihen liittyvä venäläiset saavuttava epätarkka tieto sen laadusta ja määrästä. Ja kuin taivaan lahjana mahdottomaksi torjuttavaksi mainostetun ohjuksen tuhoaminen.

Tämä taktiikka on myös toiminut. Sen osoittaa esimerkiksi paniikinomainen asutusten evakuoiminen Zaporizzjan ydin­voimalan lähellä. Ja ilmeisesti myös Venäjän sodanjohdon yhä paheneva sekoilu.

Oma tulkintani Ukrainan sodan tämänhetkisestä tilanteesta on siis se, että Ukraina varustautuu ja valmistautuu hyökkäykseensä kuumeisesti ja materiaalisesti samaan aikaan kun se levittää stressaavia, mutta epätarkkoja tietoja venäläisille. 

Tätä ukrainalaiset tulevat tekemään niin kauan, kuin se tuottaa selvää tulosta. Ja sen jälkeen maataan puolustava ja hyvin motivoitunut Zelenskiyn armeija iskee hetkellä ja paikassa, jota venäläiset eivät osaa ennakoida. Ja jonka määrittämisessä ukrainalaisia auttavat läntiset tiedustelupalvelut.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että 

Twitteriläistä viisautta
Viinaa Bakhmutiin, Pernod Ricard!
Vasemmiston suosikki vaati länsimaita lopettamaan Ukrainan kannustaminen sotaan

 

Laajennetaanko Saksassa owellilaisen isoveljen toimivaltuuksia

Saksassa on käynnissä mielenkiintoinen näytelmä, jossa maan kotimaantiedustelu otti Vaihtoehto Saksalle-puolueen (AfD) erityistarkkailuun julistamalla sen ääriryhmäksi. Päätös oli sikäli mielenkiintoinen, että vuoden 2017 vaalien tuloksen mukaan peräti 13,5 % maan kansalaisista kannattaisi ääriryhmää, ja tuoreiden puoluekannatusmittaustenkin mukaan noin 10 %.

Asia sai eilen uuden käänteen Saksan kotimaantiedustelun päätöksen tultua julki ja oikeuden vihellettyä pelin poikki ainakin siksi aikaa, että AfD:n nostama oikeusprosessi saadaan päätökseen. Saksalaisen yhteiskunnan avoimuudesta kertonee omaa karua kieltään se, että viranomaispäätös tuli julkisuuteen vain siksi, että joku tuntematon taho oli vuotanut lehdistölle tiedon viraston päätöksestä.

Nähtäväksi jää, minkälaisen päätöksen oikeus tekee aikanaan. Kyse on joka tapauksessa perustavanlaatuisesta poliittisen kentän rajaamisesta EU:n johtavassa valtiossa, eikä sen lopputulos voi olla näkymättä myöskään Suomessa.

Meillähän mikään puolue ei liene sisäisestä turvallisuudesta vastaavan suojelupoliisin erityistarkkailussa, vaikka yksittäiset puolueiden jäsenet sitä saattavatkin olla. On kuitenkin selvää, että mikäli suosittujen ja laillisten poliittisten ryhmien tarkkailuun ryhdytään Saksassa, laskee kynnys tällaiseen erityistarkkailuun myös Suomessa. 

Jos näin käy, voidaan eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisen listaan lisätä yksi ranskalainen viiva. Eli orwellilaisen isoveljen toiminnan ulottaminen yksilötason lisäksi myös puolueisiin. 

Näin siksi, että AfD:n kannatuksen nousun moottorina on monien saksalaisten vastustama maahanmuuttopolitiikka tai oikeammin sen monikulttuuriset seuraukset. Suomessa vastaava ilmiö on nähtävissä halla-aholaisten Perussuomalaisten kannatuksen nousuna siten, että se on kasvanut kilpailemaan jopa valtakunnan suosituimman puolueen asemasta. 

AfD on käsittääkseni aatteiltaan ja asenteiltaan Perussuomalaisia paljon radikaalimpi liike, eikä näitä puolueita voi siksi verrata suoraan toisiinsa. Sekä Saksassa että Suomessa on kuitenkin positiivista vallanpitäjien toimintaan kohdistuvan tyytymättömyyden kanavoituminen poliittisen järjestelmän kautta, eikä esimerkiksi kapinana tai terroritekoina yhteiskuntaa vastaan.

Jos ihmisiltä viedään laillinen kanava vaikuttaa yhteiskunnallisiin päätöksiin, ei tyytymättömyys poliittisen establishmentin järjettömyyksiin suinkaan katoa, vaan se etsii purkautumiselleen muita reittejä. Siksi vallanpitäjien ("järjestelmäpuolueen") kannattaa yhteiskunnan väkivaltakoneiston sijaan hyödyntää tosiasioihin perustuvaa argumentaatiota taistelussaan maahanmuuttokriittisiä puolueita vastaan. 

Tai mikäli harjoitettua politiikkaa ei voi uskottavasti perustella asiallisilla argumenteilla, on syytä tunnustaa tosiasiat ja muuttaa politiikan suuntaa. Tässä suhteessa lisäkannusteena toimikoon myös se, että juuri tosiasioiden tunnustamisella on saavutettu länsimaiden nykyinen hyvinvointi ja yhteiskuntarauha - eikä tätä hyviä tuloksia tuottanutta linjaa ole syytä muuttaa edes kehnon maahanmuuttopolitiikan jatkamiseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmistolainen sanaili vasemmistosta
Väkivalta Saksan poliisia kohtaan lisääntyy
Saksalainen dilemma

Ei sananvapaus-, vaan turvallisuuskysymys

Helsingin Sanomien salaiseksi merkittyihin papereihin liittynyt uutinen sai uuden käänteen, kun poliisi kävi tekemässä kotietsinnän jutun kirjoittaneen toimittajan luona tämän aiheutettua tulipalovaaran tuhotessaan tietokoneensa kovalevyn. Lehden päätoimittaja luonnollisesti taivasteli tapahtunutta.

Tässä koko vyyhdessä ei mielestäni oikeastaan ole kyse sananvapaudesta tai sen rajoista. Ja siksi keskustelun pyöriminen Helsingin Sanomien ympärillä ei ole järkevää, vaan huomion viemistä pois oleellisesta.

Oleellista on nimittäin se, että suomalaisten tiedusteluviranomaisten salaisiksi luokiteltujen - vaikka merkityksettömienkin - papereiden vuotamisesta on mitä todennäköisimmin haittaa maamme turvallisuudelle. Vaikka nyt esille tulleet seikat eivät sinänsä sisällä maallemme vaarallista tietoa, vaarantaa tietojen vuotaminen Suomen luotettavuuden maamme turvallisuusyhteistyökumppaneiden kanssa. Ja se on tämän asian pihvi.

Poliisin kotietsintä kertoo sen, että tietojen vuotaja halutaan saada kiinni tosissaan. Mikäli se onnistuu, olisi vieläkin tärkeämpää, että hänen kauttaan onnistuttaisiin ehkäisemään vastaavat - ja ehkä muualle kuin kotimaiselle lehdistölle tapahtuvat - tietovuodot. Onhan selvää, että jos tieto voi päätyö Helsingin Sanomille, voi se päätyä vaikka Kim Jong-Unille, puhumattakaan Vladimir Putinista.

Siksi Helsingin Sanomien toimittaja teki tavallaan palveluksen suomalaiselle turvallisuudelle. Tosin samaan hengenvetoon on todettava, että maallemme tapauksesta aiheutunut vahinko olisi voitu välttää kokonaan, mikäli toimittaja olisi käynyt kertomassa viranomaisille tietovuodosta ja samalla paljastanut sen tekijän henkilöllisyyden.

Ilmeisesti toimittajien skuuppihimo vei kuitenkin voiton järjestä. Sen osalta ei ole kyse mistään muusta kuin törkeästä vastuuttomuudesta, jonka rikosoikeudellisen merkityksen maamme oikeusjärjestelmä tullee aikanaan mittaamaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen turvallisuus ja terrorismi
Totaalikieltäytyjien vapausrangaistuksista olisi luovuttava
Pienen ei kannata leikkiä turvallisuudella