Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arto Luukkainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arto Luukkainen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. joulukuuta 2024

Myyräntyötä Ylestä vai myyräntyötä Ylessä?

Ylen julkaisi jutun, jossa soinilaisten perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelä (sin) väitti puolueen halla-aholaisen vähemmistön vaatineen häntä tekemään ennen vuonna 2017 tapahtunutta puolueen hajoamista myyräntyötä Yleisradiota vastaan ja sitä kautta nakertamaan ihmisten luottamusta medioihin.  Tämän mukaan "se oli ihan tällainen ohjelmallinen julistus, että perussuomalaisten pitää tehdä ulostuloillaan selväksi, mitä he ajattelevat Ylestä".

Juttu on sikäli kummallinen, ettei toimittaja kommentoi siinä sanaakaan Ylen linjasta tuona aikana. Siksi päätin virkistää muistiani ja katsoa, mitä olen itse kirjoittanut aiheesta ennen vuotta 2017.

* * *

Kesäkuussa 2013 kirjoitin Arto Luukkaisen (ps) ehdotuksesta, jonka mukaan Yle voisi tehdä ajankohtaisohjelman, jossa maahanmuuttajille esitettäisiin heidän tyttölapsiin suhtautumiseensa liittyviä kysymyksiä. Siis sellaisia kuin "hyväksytkö sen, että tyttäresi seurustelee kristityn suomalaispojan kanssa ilman että poika kääntyy muslimiksi?"

Luukkaisen ehdotuksen pohjalta ehdotin samassa kirjoituksessa Ylelle ajankohtaisohjelmaa, johon kutsuttaisiin monipuolinen keskusteluryhmä pohtimaan samaa aihetta niin ikään kysymyslistan pohjalta. Kummankaan kaltaista ohjelmaa ei ole tietääkseni esitetty Ylellä vielä tänäkään päivänä, vaikka arvelin silloin, että "näistä aineksista saataisiin aivan erinomaista journalismia, josta saattaisi seurata ennennäkemätömän hienoa maahanmuuton arvokeskustelua".  

Helmikuussa 2015 kirjoitin siitä, kuinka Yle haastatteli Syyriaan lähtenyttä jihadistia salaten tämän oikean nimen. Näin siitä huolimatta, "etteivät länsimaiden toimet taisteluihin osallistumisen estämiseksi ole vaikuttaneet nimeksikään; ja uutisen tehdessään valtionmedia tulee mainostaneeksi jihadismia kaikille kuulolla oleville". 

Lokakuussa 2015 ihmettelin, kuinka Ylen silloisessa useiden kymmenien ihmisten maahanmuuttajaillassa "on kutsuttu salillinen maahanmuuttoon kritiikittä suhtautuvia ihmisiä. Sekä maahanmuuttajatoteemeja ja muodon vuoksi tai vain altavastaajiksi kaksi aiheeseen kriittisesti suhtautuvaa."

Huhtikuussa 2016 pohdin, että miksi Ylen toimitus käänsi Guardianista jutun suomeksi muuten varsin uskollisesti, mutta jätti kertomatta sen, että Belgiaan tuleville maahanmuuttajille allekirjoitettavaksi annettu julistus "kertoo tulijoilta vaadittavaan homojen oikeuksien sekä naisten ja miesten välisen tasa-arvon tunnustamista". Ihmetelin, että "eihän kyse vain ole siitä, että yleläiset epäilevät suomalaisilla olevan varsin hyvän käsityksen tietyistä kulttuureista tulevien henkilöiden suhtautumisesta homojen oikeuksiin ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon".

Maaliskuussa 2017 hämmästelin Ylen uutista Ruotsin rajusti lisääntyneistä jengirikoksista tarjoten monenlaisia lukuja. Kummallista oli kuitenkin se, ettei Ylen "uutinen mainitse sanallakaan rikollisjengien etnisistä kytkennöistä eli maahanmuuttajataustoista. Ei, vaikka sen linkittämä Expressen-lehden uutinen kertoi yhden tapetun jengijohtajan nimenkin (Merhawi Aregai) ja julkaisi hänestä jopa Afrikkaan viittaavan valokuvan."

* * *

Näiden viime vuosikymmenellä tehtyjen muistiinpanojeni perusteella näyttää siltä, ettei Yleisradio tosiaankaan pystynyt tuolloin - ainakaan maahanmuuttokysymyksissä - neutraaliin uutisointiin. Sen sijaan sen toimitus syötti kaikelle kansalle omaa vihervasemmistolaista propagandaansa, joka on sittemmin osoittautunut suomalaisten harhaanjohtamiseksi ellei suorastaan etnisesti suomalaista vastaan suunnatuksi myyräntyöksi - yleläistä kielikuvaa käyttääkseni. 

Siten ei ole ihme, että jo tuolloin harjoitetun maahanmuuttopolitiikan ongelmallisuuden erinomaisesti ymmärtäneet halla-aholaiset suhtautuivat yhtiön tosiasioita peittelevään journalismiin hyvinkin kriittisesti. Ja vaativat Yleä korvaamaan valheellisen uutisointinsa tosiasioihin perustuvalla journalismilla siinä kuitenkaan onnistumatta, kuten vaikkapa tämä syyskuinen tapaus osoitti. 

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Hyväksytkö sen, että tyttäresi seurustelee eriuskoisen pojan kanssa ilman että poika kääntyy tyttärellesi opetettuun uskoon?

Arto Luukkainen on ehdottanut seuraavien kysymysten esittämistä islamilaistatustaiselle maahanmuuttajalle jossain Yleisradion ajankohtaisohjelmassa:

"- Hyväksytkö sen, että tyttäresi seurustelee kristityn suomalaispojan kanssa ilman että poika kääntyy muslimiksi?
- Hyväksytkö sen, että lapsesi luopuvat islamista ja muuttuvat vaikkapa kristityiksi?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi viettää aikaa suomalaisten nuorten kanssa vaikka mukana on myös poikia?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi pukeutuu länsimaalaisittain?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi osallistuu koulun uintiharjoituksiin?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi muuttaa kotoa pois ennen avioliittoa?
- Jos tyttäresi ei noudata tahtoasi, käytätkö väkivaltaa häntä kohtaan tai pyydätkö poikiasi käyttämään väkivaltaa?"

Olen sitä mieltä, että nämä Luukaisen muotoilemat kysymykset avaisivat islamilaisten maahanmuuttajien arvomaailmaa monella tavalla. Toisaalta on todennäköisesti niinkin, että myös kaikilla muilla Suomessa asuvilla ihmisryhmillä tyttären käyttäytyminen on erityisen huolen kohteena. Siksi olisi hyvä, jos asiaa pystyttäisiin lähestymään laajemmin.

* * *

Pienenä aivoharjoitteluna kehitin Luukkaisen idean pohjalta ohjelmaformaatin, jota voisi ajatella toteuttavaksi esimerkiksi Ylen A-talk-ohjelmassa tai jossain muussa vastaavassa ajankohtaiskeskusteluohjelmassa.

Ehdotan siis TV-studioon kerättäväksi joukon taustayhteisönsä suhteen erilaisia henkilöitä: tunnettu maahanmuuttokriitikko (esimerkiksi Jussi Halla-aho tai Olli Immonen), punavihreä poliitikko (esimerkiksi Anne Sinnemäki tai Paavo Arhinmäki), tunnettu maahanmuuttotaustainen islamilainen henkilö (esimerkiksi Kadar Gelle) sekä joku tunnettu Itä-Aasialainen maahanmuuttaja (esimerkiksi joku Nokian IT-asiantuntija). Joukon ollessa koolla heille kaikille esitettäisiin sarjana seuraavat kysymykset:

- Hyväksytkö sen, että tyttäresi seurustelee eriuskoisen pojan kanssa ilman että poika kääntyy tyttärellesi opetettuun uskoon?
- Hyväksytkö sen, että lapsesi luopuvat nykyisestä maailmankatsomuksestaan/uskonnostaan ja vaihtavat sen joksikin muuksi?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi viettää aikaa nuorisojoukossa, jossa on mukana myös poikia?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi pukeutuu kesähelteellä olkapäät paljastavan yläosaan ja kevyeen kesähameeseen?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi pukeutuu kesähelteellä koko vartalon peittävään asuun?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi osallistuu koulun uintiharjoituksiin tavallisella uimavuorolla?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi muuttaa kotoa pois ennen avioliittoa?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi haluaa aviottoman lapsen?
- Miten toimit, jos tyttäresi ei noudata edellä käsitellyissä tilanteissa sinun tahtoasi?

Jokaisen vastauksen jälkeen toimittajan tulisi jatkokysymyksenä pyytää lyhyt selvitys vastauksen perusteluista, ellei vastaaja tee sitä omaehtoisesti. Kaikkien vastattua omaan kysymyssarjaansa tulisi sitten käydä joukolla keskustelemaan siitä, millä tavalla esitetyt näkemykset edesauttavat nuoren menestystä ja hyvinvointia suomalaisessa yhteiskunnassa. Vai edesauttavatko lainkaan?
 
Väitän, että näistä aineksista saataisiin aivan erinomaista journalismia, josta saattaisi seurata ennennäkemätömän hienoa maahanmuuton arvokeskustelua. Jätän edelle kuvaamani idean kaikkien toimittajien vapaasti käytettäväksi, ja uskon ajatuksen takana olevan myös Arto Luukkaisen, jota kiitän tämän kirjoituksen innoittamisesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttokysymyksiä Jyrki Kataiselle
Suomi-Ruotsi ihmisoikeusmaaottelu amerikkalaisin silmin nähtynä
Kuka on naisen holhooja?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!