perjantai 29. syyskuuta 2023

Matias Mäkynen: armeija panemaan maahanmuuttajajengit kuriin?

Iltapäivälehdet innostuivat eilen paljastamaan karuja tosiasioita Ruotsin tilanteesta. Ilta-Sanomien mukaan länsinaapurissa on peräti 30 000 jengiläistä, jotka aiheuttavat kaaosta Svea-mamman kansankodissa. 

Iltalehti puolestaan mainitsi, että sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Magdalena Andersson on vaatinut uusia toimia maata riivaavien väkivaltaisuuksien kitkemiseksi - ja ehdottanut lainsäädännön uudistamista siten, että maan armeija saataisiin mukaan pitämään yllä yhteiskunnallista järjestystä. Sekä toivonut Suomen, Norjan ja Tanskan poliisivoimia apuun.

Näiden kirjoitusten jälkeen ei kenelläkään suomalaisella voi olla epäselvyyttä siitä, kuinka syvälle ruotsalainen yhteiskunta on vajonnut harjoittamansa maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Nähtäväksi kuitenkin jää, ymmärretäänkö asiasta tehdä oikeat johtopäätökset Suomen hallituksessa. 

Ja saammeko vastoin kaikkia odotuksia kuulla ruotsalaisdemareiden tapaan vaikkapa Matias Mäkysen (sd) suulla vaadittavan armeijaa panemaan meillä orastavat maahanmuuttajajengit kuriin... No niin. Taas meni sarkasmin puolelle. 

Siitä huolimatta suomalaisten ei ehkä kannata heittää kaikkea toivoa järjen voitosta täällä Pohjanlahden itäpuolella, sillä jopa Yleisradio kertoi Ruotsissa sattuneen tänä vuonna jo yli 260 ammuskelua ja räjähtäneen yli 120 pommia. Tosin jäin ihmettelemään Ylen toimittajan sananvalintaa "sattunut" - ikään kuin aseet sylkisivät tulta ja pommit räjähtelisivät ihan vain sattumalta. 

Aina luotettava Helsingin sanomat ei kuitenkaan pettänyt, sillä se keksi syyllistää ikävistä tapahtumista erityisesti hyvätuloisia korkeakoulutettuja kantaruotsalaisia. Ilman heitä - lehden haastatteleman henkilön mukaan - "tuskin olisi tämän kaltaista jengiväkivaltaa". Ja siksi tarvitaan "lisää erityisopettajia, lisää ilmaisia harrastuksia, lisää tukea perheille ja niin edelleen".

Ja totta puhuen, hiukan omituiselta minun korviini kuulosti kyllä sekin, että Yle mainitsi omassa jutussaan Turkin poliisin olleen Istanbulissa tapahtuneen ampumatapauksen jälkeen tekemisissä "ruotsin kansalaisuuden" omaavien "ruotsalaismiesten" kanssa. 

Mutta koska koira ei pääse karvoistaan eroon, niin menköön nämä tällä kertaa ilman moitteita, sillä niistä huolimatta Ylen jutussa näytettiin grafiikkaa, joka osoittaa sen - minkä minä ja arvoisat lukijani hyvin tietävät ennestäänkin - etteivät ammuskelut tai räjäytykset ole alkaneet tänä vuonna, vaan näillä sattumuksilla on länsinaapurissa pitkä ja verinen historia. 

Ja mainittiinhan Ylen artikkelissa muutamia nimiäkin, joilla ei ole mitään tekemistä skandinaavisen viikinkiperinteen kanssa. Pikemminkin ne viittasivat muhamettilaisen maailman suuntaan.

Nähtäväksi siis jää, miten Ruotsi selviää ahdingostaan. Eli onnistuvatko sikäläisten demareiden apuun pyytämät poliisi ja armeija korjaamaan uusruotsalaisen vaikutuksen yhteiskuntaan, vai onko maailmankuulun kansankodin idylli menetetty ikuisiksi ajoiksi. 

Samoin jää nähtäväksi osataanko Suomessa ottaa oppia siitä, mitä Ruotsissa parhaillaan tapahtuu. Ja ymmärtääkö Petteri Orpon (kok) hallitus ryhtyä tarvittaviin toimiin mieluummin tänään kuin huomenna, jotta sama ei toistuisi täällä. 


 



 

49 kommenttia:

  1. Tuskinpa Suomessa vielä moneen vuoteen kyetään muuhun kuin kauhistelemaan Ruotsin tilannetta, tällöin Suomen tilannetta on helpompi vähätellä ja kääntää aina tarvittaessa huomio Ruotsin suuntaan: " juu, mutta ei tuo ole mitään Ruotsin ongelmiin verrattaessa"...
    - Lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on tapahtunut hienoinen muutos parempaan kun ihmiset äänestivät perussuomalaisia ja mm. sisäministerinä PS:n Rantanen.
      Mikäli jatkossakin äänestetään PS:ää, uskon, että sillä on positiiviset vaikutukset Suomen maahanmuuttopolitiikkaan.

      Poista
    2. Nyt on toivoa, kun on saatu hallitus, jossa avainministereillä, eli mm Rantasella, on realistinen kuva Suomen tilanteesta. Toisin kuin painajaismaisella edellisellä hallituksella, jossa oli aivan käsittämättömän aivottomat Ohisalo ja Mikkonen sisäministereinä, ja johtava opportunistinen bilettäjä pääministerinä.
      Tässä on nyt ns tuhannen taalan paikka saada maahanmuuttoon järkeä, kunhan Kokoomuksen kukkahattuosasto ei saa liikaa vaikutusvaltaa. Kaikkein suurin riski on tietysti RKP:n täysin todellisuudesta karannut Biaudet-kolonna, joka voi olla suurin Akilleen kantapää järkevälle toiminnalle. Toivottavasti nämä Ruotsin avunhuudot päivittäisten pommi- ja ampumistapausten keskeltä herättävät jo luutuneimmatkin haittamaahanmuuton kannattajat. Siihen on saatava loppu.

      Poista
    3. Toivotaan pahinta, ei tämä muuten puhdistu.

      Poista
  2. Yle oli oikein haastatellut jotain niin sanottua tutkijaa - nimestä päätellen ei kantaväestöä.
    Sai sanottua:
    "Mohagebin mukaan jengeihin liittyvät nuoret ovat perinteisesti olleet vaikeista kotioloista tulevia ensimmäisen tai toisen sukupolven maahanmuuttajia. Nyt asiassa on hänen mukaansa tapahtunut muutos.
    – Minä ja moni työtoverini koemme, että myös hieman vakaammista taustoista tulevat pojat ja tytöt, jotka eivät sovi tähän perinteiseen muottiin, ovat alkaneet hakeutua jengeihin."

    Ei saanut sanottua, että ongelman aiheuttivat ruotsalaiset poliitikot ja kansa, mitkä hölmöyksissään jatkoivat haittamaahanmuuttoa vuodesta toiseen vaikka näkivät mihin tilanne johtaa.
    Käsittääkseni ruotsalaisissa kouluissa on "vaikeat" oltavat vierasmaalaisten tulokkaiden vuoksi.
    Ja esim. Pisa-tulokset ovat pahasti tippuneet. Tulokkaita ei edes kaikkialla laiteta tekemään niitä testejä.

    Inkluusion ja maahanmuuttajien häirinnän vuoksi on mahdollista etteivät kantaväestönkään lapset opi mitään kouluissa ja heistäkin tulee niin sanottuja "koulupudokkaita".
    Ja seuraus on, että liitytään jengeihin kun ei muuten pärjää.

    Tätä ei soisi suomessa tapahtuvan, joten lopetetaan kouluissa inkluusio ja maahan tulevien haittamaahanmuutto.

    https://yle.fi/a/74-20052478

    VastaaPoista
  3. Kaikki keinot, joilla olisi vaikutusta ovat rasismia ja näinollen kiellettyä.
    Naton on asetuttava Välimertelle ja käännytettävä kaikki ihmiskuljetukset ja takavarikoitava ihmiskauppiaiden meritaksit.
    Rikokseen syyllistynyt karkoitetaan välittömästi.
    Kaikki sosiaalituet lakkautettava maahantunkeutujilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja myös kaikki laittomasti maassa olevat eli niin sanotut paperittomat ulos maasta.
      Jos jokin valtio ei suostu ottamaan omia kansalaisiaan vastaan, esim. Irak, kaikki Suomen antama rahallinen ja muu tuki lopetettava kyseiselle maalle.

      Poista
  4. Ivan Puopolon nettiohjelmassa maahanmuuton ongelmista keskustelivat Mari Rantanen ja joku muslimitutkija. Jälkimmäinen oli sitä mieltä, että esim. jengiytymisen syyt eivät ole kulttuurissa tai uskonnossa. Missä ne syyt sitten ovat, kun tällaista ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin? Hän esitti mielestään hyviä esimerkkejä Saksasta ja Englannista, jossa maahanmuuttajat ovat sulautuneet nopeasti valtaväestöön. Ja kattia kanssa!

    Yksi räikeimmistä esimerkeistä on Rotherdamissa pyörinyt noin 1400 alaikäistä lasta vuosina 1997-2013 raiskanneiden pakistanilaisten miesten raiskausrinki. Mitä tekivät viranomaiset? Eivät mitään, koska eivät uskaltaneet rasismisyytösten pelossa puuttua asiaan. Törkeää ja anteeksiantamatonta! Silmien ummistaminen, mitättömät tuomiot ja matelu kivikautisten kulttuurien ja uskontojen edessä "sivistyneessä" Euroopassa on käsittämätöntä! Ruotsi näyttää myös esimerkkiä, kuinka holtiton maahanmuutto kehitysmaista muutamassa vuosikymmenessä tuhoaa hyvinvoivan länsimaan. Suomi ei saa olla seuraava!

    VastaaPoista
  5. Ruotsin tilanne on todella kun demarien naispoliitikko haluaa armeijan taltuttamaan jengiväkivaltaa. Toisaalta tulee mieleen, mitä ylik. Torniainen sanoi intissä Ruotsin armeijasta: sota-aikaan ne veti kasarmilla pullan päälle marmelaadia ja meidän pojat margariinia vanikan sivuille juoksuhaudoista.

    VastaaPoista
  6. Tässä pissassa ollaan, koska täysin leväperäinen maailmanhalaus ja halu olla humanitäärinen suurvalta. Paitsi että on tullut htin kalliiksi, myös omat kansalaiset on saatettu vaaraan jne. Paitsi että ollaan oltu sinisilmäisiä idiootteja, niin ollaan lisäksi alistuttu ns häpeämään omaa menestynyttä ja upeata kotimaata, jonka ajatuksen viherkommunistit ovat onnistuneet istuttamaan vmp:n avulla monien takaraivoon. Meillä on unelma, meillä on tilaa, meillä on syyllisyyden taakka, meillä on sitä ja tätä. Wellcome! Nämä erilaiset avustusjärjestöt, jotka esim välimerellä kuskaavat ongelmia Eurooppaan, pitäisi kertakaikkiaan laittaa kuriin. Vaikka sitten kovilla toimilla.

    VastaaPoista
  7. Mitä ilmeisimmin kantakansalaisen täytyy olla hyvin sivistynyt ja menestynyt, kun hän ei pysty enää ymmärtämään ihmisyyden perusasioista mitään.

    Ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen yhteisöolento, joka olemassaolon taistelussa on miljoonat vuotensa selviytynyt nimenomaan yhteisöinä, ei toisiaan vastaan tasitelevina yksilöinä. Tästä olemuksellisesta sosiaalisuudestamme suoraan seuraa, että evolutiivisesti valikoituneet, yhteisöjämme sosiaalisesti sisältä sitovat "kulttuuriset" voimat ovat ylivoimaisesti "perinnöllisintä" mitä ihminen saattaa nahkansa alla kantaa.

    Ja nyt sitten itseään ihan sivistyneinä pitävät ihmiset yrittävät sopeuttaa toisiinsa kulttuurisesti täysin yhteismitattomia, yhteisötekijöiltään toisensa pois sulkevia kulttuureja. Ja sitten he ihmettelevät että onpas kummaa, kun teokraattinen järjestelmä ei sovikaan demokratian kanssa.

    Ja kun joku tohtii sanoa jonkin kaikkein yksinkertaisimman ja jo kymmenien vuosien "monikulttuurisuuskokeilussa" väitämättömäksi osoittautuneen tosiseikan kulttuuristen hylkimisreaktioiden tuhoisuudesta, eivätkös nämä itseään sivistyneinä ja viisaina pitävät kliseidensä toistelijat aina palaa samoihin resepteihin joilla he ovat oppineet oman kulttuurimme epäsosiaalisuutta hoitelemaan. Ja siinä yhteydessä muuten unohtavat senkin, ettei omaakaan yhteisöllisyyttämme ole niillä keinoilla juuri pystytty vahvistamaan.

    Oma oppihistoriamme ja koululaitoksemme ovat pettäneet meidät. Olemme opettaneet lapsillemme vain käsitteellisesti harhaista näennäistietoa. Ja koulumme ovat olleet kuin valtioita valtioissa, omalakisia, omaa skolastista "tietoaan" toistavia, hmmm, uskaltaisiko tämän sanoa ääneen, eräänlaisia raamattukouluja.

    VastaaPoista
  8. sUOmen seksikkäimmälle miehelle.. rynkky kätteen ja kuva kansainväiseen leivtykseeeeen

    VastaaPoista
  9. toteutuma; tämä on uusi normaali..ja enemmän #normalisoituu"..eli valkoiset ruotsalaiset jouvat kulkemaan isommiss ryhmissä, siis vastatakseen pikipäiden laumoihin

    silti ääänestyskäyttäytyminen ei muutu

    VastaaPoista
  10. eihän uudet äänestäjät...tiedä..ymmärrä..millainen oli Ruotsi ennen pikipäitä, nämä pitävät sitä ihan uutena normaalina, että joka maassa pitää olla enemmistiönä pikipäitä, paitsi tietty pikipääämaissa, joiden arjalaistaminen olisikin mitä syvintä rasissmia

    VastaaPoista
  11. Keksiikö joku ihan oikeasti jonkun muun tehokkaasti toimivan toimenpiteen kuin massakarkoitukset? massa siksi että niiden 30000 karkottaminen ei mitenkään riitä, vaan heidän mukanaan tulee lähteä myös se suku joka tämän kunkin heidän osaltaan aiheuttaa. Puhutaan siis useamman sadan tuhannen ihmisen karkottamisesta niihin maihin mistä he tai heidän sukunsa ovat alumperin tulleet. Tai ihan vain ylipäätään jonnekin muualle karkottaminen. Ei tuosta millään muulla oikeasti selvitä. Ruotsalaisilla on jäljellä enää vain huonoja vaihtoehtoja, eli toinen on LIbanonin tie eli sisällissota etnisten ryhmien välillä, tai sitten karkotukset. Tosin karkotukset saattavat nekin johta sisällisodan omaiseen tilanteeseen poliisin ja armeijan jahdatessa rikollisia ja heidän sukuaan jotta saisivat heidät karkotettua. Otan osaa ruotsalaiset. Kolmas tie on vain alistua dhimmiksi ja ruotsalaisten massamuutot ulkomaille. Osa tietysti jää, merkittäväkin osa, mutta heidän osansa ei ole kovin hääppöinen sharia-lain alla muslimivaltaisessa maassa jossa kunkin mullahin on todisteltava heidän keskinäisessä valtataistelussaan omaa uskoaan ja oikeaoppisuuttaan toisilleen.

    VastaaPoista
  12. Tuli mieleen. Entäpä jos Ruotsiin tulisi laki, jonka mukaan maahanmuuttaja ei saisi toisen maahanmuuttajan tappamisesta lainkaan tuomiota. Syntyisi myönteisyyden kierre, jolla päästäisiin vähitellen eroon haitallisesta maahanmuutosta. Eikä tarvittaisi karkotuksia kun ruotsalaiset eivät niihin kuitenkaan pysty.

    Uuden lain myötä jengien ei tarvitsisi laittaa lapsia tappamaan maahanmuuttajia, mikä saattaisi pelastaa edes osan toisen tai kolmannen polven lapsista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki sivullisen (kantaruotsalaisen) tappamisesta on annettava kaksinkertainen rangaistus, mikä johtaisi tarkempaan räjäyttämiseen ja ampumiseen

      Poista
    2. Olen mustan huumorin ystävä, ja tuo on mustaa jopa minun mielestäni.. 🤣

      Poista
    3. Tuo ei ole huumoria, vaan kannatettava idea.

      Poista
  13. Ruotsin poliisihan ei saanut kuriin edes mustalaisperhettä Haaparannalla,niin miten 10000 kertaa isompaa ongelmaa?
    Lopulta tämän kehityksen päässä on että lähiöihin mennään niinkuin SS Varsovan ghettoon...
    Onko kukaan ajatellut mistä on peräisin ajatus,että tuollainen porukka alkaisi käyttäytyä ihmisiksi,kun se siirretään johonkin kehittyneeseen valtioon?
    On puhuttu esim siirtomaaisäntien piirtämistä rajoista afrikassa,mutta ei nähdä,että mikäli se sakki tuodaan toisten rajojen sisään niin mitä se muuttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka lieneekään sanonut, että kun hollitupalaiset muuttavat saliin, sali muuttuu hollituvaksi...

      Poista
    2. ooonhan se sanottu...suvakkien teoria, esim. kouluissa inkluusi eli valkoisten lasten samassa luokassa pikipäiden kanssa oleminen jotenkin vetää pikipäät sivistykseen, se on valkoisten lasten vastuulla!!!!!! Nostaa pikipäiden älykkyysosamäärä!!!

      Samoin asuinalueiden sekoittamiinen!" eli pikipäitä joka paikkaan!!! Pelksästään jos pikipää asuu samassa talossa valkoisen kanssa! jotenkin telepaattisesti KOTOUTTAA pikipään ihmiseksi!!!

      Poista
  14. Mitä armeija siteen muka tekee? Tarjoaa viineireitä karvakuonille? Vaikea oikein uskoa muuta kun unissa että armeija tekisi mitään ruotsin tilanteelle, muistutus vielä että armeijaa vaatii oppotiosta huutelija, nehän voi huudella vaikka jeesusta kaduille partioimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ruotsalaiset tule antamaan sen enempää armeijalleen, poliisille tai oikeuslaitokselleen mitään sellaisia oikeuksia tai velvollisuuksia millä tuohon tilanteeseen olisi mitään vaikutusta. Ei sillä että menee pullahalaamaan mamuja leväpuvussa, luotiliiveissä ja rynkky kädessä ole mitään sen kummempaa vaikutusta kuin että sen tekee sosiaalitätikään. Sosiaalitädiltä ei vain saa ryöstettyä sitä liiviä ja rynkkyä.... eihän heillä ole siellä nykyään oikeutta edes puolustaa itseään, saati sitten tehdä jotain ongelmaan vaikuttavaa. Ihan tyhjää puhetta tuo armeijan apuun pyytäminen. Ja jos armeijalle ja poliisille annettaisiin sellaiset oikeudet joista ehkä voisi olla jotain apua, nousisi kaiken maailman ihmisoikeusasiantuntijoilta ja -tutkijoilta ja järjestöihmisiltä huuto taivaanlakeen saakka. Eli on luotu mekenismi joka ajaa ruotsalaiset tuolla tiellää ihan loppuun saakka. Meidän pitää vain muistaa sulkea länsiraja, koska meidän lakienmme mukaan pakolaiset saavat oikeuden äänestää ja kun ruotsalaiset ovat äänestäneet oman maansa tuohon tilaan, niin he äänestävät taatusti meidänkin maamme samaan tilaan yhdessä täkäläisten hörhöjen kanssa.

      Poista
  15. Ruotsin armeija ei tuota taistelua/sotaa voita.
    Jengeillä on enemmän henkilöstöä, paikallistuntemus ja paikallisten tuki.

    -Tvälups-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se voitettavissa on, mutta ei länsimaisen yhteiskunnan säännöin. Se vaatisi koko porukan keräämisen kokoon talo talolta ja uudelleensijoittamisen/karkottamisen. Ja siihen eivät säännöt tänä päivänä taivu. Ne säännöt ja moraali kun ei ole tehty kovin koviin tilanteisiin. Se moraalikoodi johtaa sitten mihin johtaa. Karua. Kaikki vaihtoehdot on karuja.

      Mitenkäs se menikään, hyvät ajat luovat heikot ihmiset, heikot ihmiset luovat kovat ajat, kovat ajat luovat vahvat ihmiset, vahvat ihmiset luovat hyvät ajat. Ja pyörä pyörii.

      Poista
  16. Yle tänään

    Meiltä ei löydy avaimia Ruotsin jengirikollisuuden ratkaisuun, painottaa poliisien ammattiliitto

    Suomen poliisi haluaa auttaa jengien väkivallasta kärsivää Ruotsia, mutta viime kädessä länsinaapuri on vastuussa omista ongelmistaan.

    https://yle.fi/a/74-20052532
    //////////////////////

    Naapurimaiden poliisit ei tätä pysty ratkaisemaan.

    Ensin Ruotsin armeija kaduille tiukalla otteella ja pahimmat tyypit - se 30 000 jengiläisen porukka - kerätään ja kootaan suljetulle leirille ja mietitään muutama vuosi mitä niiden kanssa tehtäisiin.
    Kiinasta voi kysyä neuvoa koulutusleirien käytännöistä.

    Jos joku pistää haettaessa hanttiin niin saa ampua itsepuolustukseksi pari sarjaa niin neuvotteluhalukkuus paranee.
    Nämä ymmärtää vain voimaa - ei mitään nössöilyä.

    Yllä kommentoita oli eri mieltä ja voi olla, että Ruotsin armeijalla on haasteita niin sitten pidetään isommalla joukolla armeijoiden kaupunkisota-harjoitukset ja laitetaan porukat kuriin ja järjestykseen.

    VastaaPoista
  17. Nyt pitää hiekkaperseiden pitää tuumaustauko. Jos Euroopassa kohdellaan niin syrjivästi, että lapsoset ja ei-niin-lapset alkavat riehua pahaa oloaan, olisiko parasta kutsua karavaani kokoon ja läpsytellä sinne oikeauskoisten synnyinseudulle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiväthän he sitä tee, koska pyhässä kirjassa on annettu tavoitteeksi umman ja dar es salaamin laajeneminen maailman laajuiseksi. Hehän kutsuvat meidän maitamme dar es harbiksi, sodan alueeksi.

      Poista
    2. Joskus naurattaa kun historiasta mitään käsittämätön porukka puhuu kauhistellen ristiretkistä. Mitenkähän he luulevat islamin laajentuneen koko Pohjois-Afrikan mitalta aina Espanjaan saakka sekä Balkanille ja Aasiaan? lähetyssaarnaajien työnä? ei helvetti. Käyräsapeli se työväline oli. Ja satoja vuosia kestänyt sota muun uskoisia vastaan. Ristiretket olivat vain pieni hidaste siinä laajenemisessa, epäonnistunut sellainen. Kun Välimeren rannikkokaupungit linnoitettiin tuhatluvulta alkaen ja niemiin tehtiin vartiotorneja, niin ketähän vastaan tuo ne tehtiin? aivan muslimimerirosvoja vastaan, jotka ryöstivät Välimeren alueella kaiken mitä irti saivat ihmisiä myöten aina 1800-luvulle saakka. Mielenkiintoisinta on että USA:n merijalkaväki laskee oman historiansa alkaneen siitä kun he sotivat muslimimerirosvoja vastaan 1800-luvun alussa Pohjois-Afrikan rannikolla kun nämä olivat menneet liian pitkällä ryöstelyssään jenkkien osalta. Orjuushan lakkasi virallisesti viimeisissä muslimimaissa 1980-luvulla, muutamassa maassa ei sitä ole lainsäädännössä kielletty vieläkään. Käytännössä se on jatkunut tähän päivään saakka, muuallakin kuin ISIS:n keskuudessa. Kannattaa muistaa että jos ripottaa tuhkaa päähänsä esi-isiensä (jenkit) orjanomistajuudesta, niin tänä päivänä saattaa kadulla vastaan kävellä muslimeita joilla on itsellään orjia tai heidän sukulaisillaan on tai ollut vain muutama vuosikymmen sitten.

      Poista
  18. Kirjoituksessa mainitaan kaksi asiaa: Matias Mäkynen ja Helsingin sanomat. Puhumme siis valheellisuuden juurisyistä.

    VastaaPoista
  19. Kirjoitit, että HS "keksi syyllistää ikävistä tapahtumista erityisesti hyvätuloisia korkeakoulutettuja kantaruotsalaisia. Ilman heitä - lehden haastatteleman henkilön mukaan - tuskin olisi tämän kaltaista jengiväkivaltaa".

    Syyllistettiinkö siinä yleisesti "hyvätulosia korkeakoulutettuja kantaruotsalaisia"?
    Ei, vain pientä osaa heistä. Jotkut heistäkin saattavat käyttää huumeita, mutta suurin osa varmaankaan ei. Siinähän sanottiin:
    "Hänen mukaansa jokaisen huumeidenkäyttäjän, ja erityisesti hyvätuloisten korkeakoulutettujen
    hupikäyttäjien, tulisi katsoa itseään peiliin."
    Sillä huumekaupastahan ne jengit saavat suurimman osan tuloistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahahha...Ikäänkuin pikipäät ei vät keksisi uusia tulonlähteitä, jos "hyvätuloiset" ruotsalaiset eivät ostaisi näiltä huumeita täh?...Seuraavakaksi syyllisiä olisivat "huonotuloiset" ruotsalaiset jostain syystä, joka aina keksitään by suvakit

      Poista
    2. Koskahan roistot keksii että vanhuksilla on käteistä, kun eivät osaa käyttää kortteja.

      Poista
    3. Keitä pidät vanhuksina? Suuria ikäluokkia? Saanen kertoa, että varsinkin toimistotöissä olleet naiset ovat tottuneet käyttämään tietokonetta 1990-luvun alusta lähtien ja hoitavat tänä päivänä netissä asiansa ihan samalla tavalla kuin nuoremmatkin kansalaiset. Käteistä on lompakossa harvoin, vaikka ikä lähenee 80:tä. Tänne Professorin ajatuksiin ja moneen muuhunkin blogiin on mukava kirjoitella.

      Poista
  20. Valtamedian uutisointi EI ole muuttunut, edelleenkään aiemmasta, juurisyytä ko tapahtumiin ja tilanteeseen yleensäkään EI mainita kertaakaan noissa arvon Professorin linkkaamissa uutisissa. Vain yhdestä toisesta uutisesta löytyy suora viittaus juurisyihin, maahanmuutto, meillä on unelma, maailman halaaminen ja naivi sisnisilmäisyys.
    Suurin ongelma mielestäni on, ettei lehdistö tutki taustoja miksi maahanmuutto on sallittu siinä laajuudessa, kuin se nyt on tapahtunut! Toimijat jotka ovat syyllisiä tähän tilanteeseen pitäisi tuoda nyt julkisuuteen taustoineen!
    Tässäkin pitäisi seurata rahaa, kuka hyötyy? Hyödyllisiä idiootteja on aina hoilaamassa kuorossa, mutta kuka kerää hyödyn ja rahat?
    Mistä valtamedian kyvyttömyys johtuu? Toimittajista? Omistajista? miksi lehdistö ei toimi niinkuin sen pitäisi?

    Voi Aikoja Voi Tapoja

    VastaaPoista
  21. Maatias Mäkynenhän voisi mennä vaikka Rinkebyhyn LAITTAMAAN ASIAT KUNTOON!!!!..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sINNE vaan Rinkebyn torille seisomaan ja hoitamaan hommot!!!

      Poista
    2. Ei Matias Mäkynen laita. hän panee.

      Poista
  22. Ruotsin katastrofaalisen tilanteen yhteydessä kannattaa pitää mielessä, että meillä on presidentiksi pyrkimässä herra nimeltä Alexander Stubb, joka on ollut niin pihalla Ruotsin todellisuudesta kuin olla voi. Hän jopa neuvoi asioista perillä olevaa Trumpia, että Ruotsi on maailman turvallisimpia maita ! Lisäksi Stubb on valmis luovuttamaan sen vähäisenkin vallan EU:lle, jota vielä Suomessa on jäljellä. Tuollaisesta Uuno Turhapurosta ei missään tapauksessa saa tulla Suomen presidenttiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka mahtoi olla se, joka toistakymmentä vuotta sitten varoitti siitä, mitä tulee tapahtumaan? Ei kuunneltu, vaan syljettiin päälle ja vietiin oikeuden eteen kansanryhmiä vastaan kiihottamisesta.
      On mahdotonta kuvitella kiihottajana tätä miestä, joka ei hermostu eikä provosoidu mistään vaikka provosoidaan. Sen sijaan tämän maan syyttäjät ja PS:n vastustajat kiihottuvat milloin mistäkin. Siitä nähtiin viimeksi naurettava rasismiteatteri viime kesänä.

      Poista
  23. Pessimisti, kun olen... Kristerson on sitten ilmeisesti tavannut Ruotsin armeijan "edustajia", hyvä niin... En kuitenkaan usko, että armeija saa tarvittavat valtuudet ja työkalut käyttöönsä ja lopputulos on se että Ruotsin armeijan sotilaat ovat kadulla ilman aseita toimivat lähinnä nyrkkeilysäkkeinä...
    -Lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... ja toimivat lähinnä nyrkkeilysäkkeinä... piti siis kirjoittamani
      -Lukija

      Poista
  24. Ruotsi on itse aiheuttanut omat ongelmansa ja nyt itkee Suomea apuun? Panisivat jo ne rajat kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nythän sille kouluruotsille tulisi käyttöä. Irtisanotaan 200000 virkakyöstiä ja -kaisaa ja uudelleen koulutetaan ne poliiseiksi pikakurssilla ja annetaan Ruotsiin töihin. Laskutetaan siitä oikein suolaisesti. Pidetään oikeat poliisit täällä itsellämme 🤣

      Poista
  25. Balkanin sotarikolliset ovat aseistaneet Ruotsin kriminaaleja tehokkaasti jo kymmeniä vuosia, ihme ja kumma ettei sama ole ajautunut tänne. Ei löydy maamiinoja, kranaatteja tai raketinheittimiä Suomessa.
    Ja sotilaat kaduilla, valvonnan ja kyttäämisen lisääminen, ulkonaliikkumiskiellot, alueiden välinen rajavalvonta, aidatut alueet jne jne - kaikki täysin ennustettua israelisaatio-kehitystä.

    VastaaPoista
  26. Adressit.comissa voi allekirjoittaa adressin Jari Taposen lähettämisestä ennaltaehkäisevään toimintaan Ruotsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne voisi lähettää monta muutakin suomalaista; etupäässä vihreitä Pekka Haaviston ja Maria Ohisalon johdolla.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!