lauantai 23. maaliskuuta 2024

Maahanmuutto on voimavara USA:ssa, mutta Euroopassa pelkkä taakka

"Ihmiset kritisoivat maahanmuuttoa, mutta se on talouskasvun lähde". Näin totesi Berliinin Humboldt-yliopiston taloustieteen professori Michael C. Burda.

Onko kyse siis siitä, että meidän pitäisi ottaa vastaan kaikki Suomeen pyrkivät mahanmuuttajat? Ja ainakin pitää itäraja avoimena, jotta saisimme oman taloutemme kasvamaan?

No ei, sillä professori jatkoi ajatustaan näin: "Yhdysvaltoihin tulevat ihmiset eivät saa toimeentulotukea, se ei ole mahdollista. Yhdysvalloissa on hyvin vaikeaa saada rahaa ilmaiseksi."

Toisin sanoen maahanmuutto ei sellaisenaan tule pelastamaan Suomen taloutta, vaan lisäksi tulijat pitäisi integroida osaksi tuottavaa taloutta estämällä heiltä vaihtoehtoinen elämäntapa, jonka eurooppalainen sosiaalidemokratia tarjoaa. 

Ja tämä. Juuri tämä on syynä siihen, miksi humanitaarinen maahanmuutto on Euroopalle pelkkä taakka, eikä sellainen voimavara, jonka sen toivoisi olevan. 

* * *

Eilinen terrori-isku moskovalaiseen konserttitaloon oli poikkeuksellisen verinen vaatiessaan 60 kuolonuhria ja peräti 145 loukkaantunutta. Sen tekijäksi on ilmoittautunut islamilainen ISIS-järjestö, jonka motiiveista ei ole tietoa. 

Ei myöskään siitä, olivatko tekijät Venäjällä syntyneitä vai sinne muuttaneita tai vain iskua varten maahan saapuneita muslimeja. USA:n tiedustelupalvelulla oli kuitenkin jo etukäteen tieto siitä, että Venäjälle oli tulossa terroristinen isku.

Tässä yhteydessä on syytä todeta, etteivät terrori-iskut ole milloinkaan hyväksyttäviä, eikä niistä ole syytä iloita edes silloin, kun ne kohdistuvat Putinin johtamaan diktatuuriin. Sen sijaan on pantava huolestuneena merkille ISIS-järjestön uusi nousu, jonka seuraukset tulevat epäilemättä näkymään ennemmin tai myöhemmin myös läntisissä demokratioissa niissä harjoitetun ihmisoikeus- ja maahanmuuttopolitiikan seurauksena. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiirissä:
Raha ratkaisee
Hallinto vai hoito - terveydenhuolto hölmöjen käsissä
Uutisia mukavan oloisista ihmisistä meillä ja maailmalla

27 kommenttia:

  1. USA:n tiedustelupalvelu tiesi etukäteen? USA on ennenkin liittoutunut kyynisesti isisin ja talebanin yms.terroristijärjestöjen kanssa jos siitä on ollut sille etua. Nyt suomikin kuuluu naton kautta tähän terroristialianssiin. Euroopassa maahanmuutto aiheutaa vain kustannuksia, muttta USA yllyttää Europpaa ottamaan maahanmuuttajia koska eivät ymmärrä eurooppalaista sosiaaliturvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. USA:lla oli linkittämäni uutisen mukaan tieto iskusta. Asiasta julkaistiin tieto myös suomalaisessa mediassa (esimerkiksi https://www.verkkouutiset.fi/a/usa-varoittaa-kansalaisiaan-venajalla-aariliikkeet-voivat-iskea-kohta/#fae6aa74).
      Kyynisestä liittoutumisesta tai USA:n yllyttämisestä en ole kuullut koskaan, enkä usko sellaista olevan.

      Poista
    2. Liittoutunut? Jenkithän kertoivat ihan julkisesti näistä tiedoistaan pari viikkoa sitten. Eli paljastivat venäläisillekin että jotain on tekeillä. Eli ystävällisesti varoittivat heille vihamielistä tahoa. Kyllä on tuo ano sekaisin USA vihassaan.

      Poista
    3. Sitäkin kyynisemmin, enpä ihmettelisi vaikka kyseessä olisi ryssän oma false flag. Mistä ikinä syystä ne sitten sellaista tarvitsevatkin tähän väliin.

      Poista
    4. "Putin tuomitsi lännen varoitukset terrori-iskusta "kiristykseksi ja pelotteluksi" vain päiviä ennen Moskovan hyökkäystä"

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/putin-tuomitsi-lannen-varoitukset-terrori-iskusta-kiristykseksi-ja-pelotteluksi-vain-paivia-ennen-moskovan-hyokkaysta/8904102#gs.68yhte

      Poista
    5. FSB:hän organisoi muinoin edellisen tällaisen hyökkäyksen jotta Putin saisi syyn hyökätä Tsetseniaan. Eli ei tuo ole kovin kaukaa haettua tai kyynistä olettaa nytkin olevan niin.

      Poista
    6. Jospa nämä isis-miehet oli tarkoitettu Suomeen, mutta raja onkin pantu kiinni...

      Poista
    7. Pietarin trollitehdas vauhdissa taas, vai onko kotimainen dosentti asialla tällä kertaa.
      Putinhan kertoo myös, että USA tämän takana on.

      Poista
  2. Ameriikkalaisten siirtolaisissa on hyvin vähän amerikkalaisia halveksivaa väkeä. Amerikan siirtolaisilla uskonto on varsin neutraalia tai usein kristillistäkin. Näinollen ei synny tilannetta, jossa siirtolainen joutuisi tekemään töitä vääräuskoisen kanssa - tai mikä vielä kauhistuttavampaa, sen (vääräuskoinen ei ole hänen tasoisensa) alaisena.

    Vääräuskoisen alaisena oleminen murentaa vääjäämättömästi työntekijän ja myös perheen "kunninan". Tmä on ongelma, jota ei eurostoliitossa haluta tunnustaa,mutta on avankysymys. Eilen "perjantai" ohjelman aloitus oli jo luotaantyöntävää jargonia, alas on päästy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, myös itse maahanmuuttajissa on eroja. Mutta on myös selvää, ettei eurooppalainen sosiaaliturva ainakaan edistä tulijoiden integroitumista työelämään tai yhteiskuntaan.

      Poista
    2. Ei se pelkkä sosiaaliturva, mutta Suomi näyttää valinneen kaikkein järjettömimmät tavat kohdella maahantulijoita. On täysin mieletöntä asuttaa täysin tuottamattomia ihmisiä metron ja radan varteen, jossa pitäisi olla asuntoja työssäkäyville tuottaville ihmisille.

      Poista
    3. Kieli-, luku- ja kirjoitustaidottomien kamelikuskien ja lammaspaimenien "ammattitaidolla" ei maastamme tehdä teknologian ja talouden kärkimaata.

      Poista
  3. Mikäli Moskovan isku oli Isis:n tekemä, se on yksi syy estää epämääräisen aineksen tuleminen itärajan yli tänne.

    VastaaPoista
  4. "Ihmiset kritisoivat maahanmuuttoa, mutta se on talouskasvun lähde". Tuossa lauseessa tulee oikeastaan näkyviin se maahanmuuttoon liittyvien ongelmien takana oleva todellinen ongelma. Se on alkeellinen ajattelu, joko aidosti alkeellinen tai tietoisesti alkeellistettu. Kun puhutaan maahanmuutosta, pitäisi huomioida esimerkiksi millä kriteereillä maahanmuuttajan maahantulo hyväksytään, millaisia maahanmuuttajamääriä vastaanotetaan, miten tulijoiden kulttuuriset etäisyydet suhteessa kantaväestöön huomioidaan. Se, miten maahanmuutto vaikuttaa yhteiskuntarauhaan, turvallisuuteen ja talouteen riippuu täysin siitä, minkälaisesta maahanmuutosta käytännössä puhutaan. Huonosti hallittu maahanmuutto tuottaa omat ongelmansa mutta tuollainen alkeellinen ajattelu, jossa ei katsota nenäänsä pidemmälle vaan tyydytään eriytymättömään puolesta-tai-vastaan kannanmuodostukseen, on yleisesti monien muidenkin ongelmien aiheuttaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ihmiset kritisoivat maahanmuuttoa, mutta se on talouskasvun lähde".
      Paskapuhetta !
      Globalisaation nimissä EK haluaa "orjatyövoimaa", ja vihervasemmisto äänestäjiä. Siinä kaikki.

      Poista
    2. Juuri noin!
      EK:n johdossa oli yli kymmenen vuotta eräs Bilderberg-maanpetturi, joka todennäköisesti sai ohjeistusta Bilderberg-kokouksessa mm. rosvoparoni Rockefellereiltä ja Wall Streetin pääbanksteri Rotschildeilta sekä oli myöhemmin Ylenkin johdossa jonkin aikaa.

      Poista
  5. Onko tämän maailman johtajat kuitenkin jotain moraaliposeeraajia? Kaikki ovat Stubbia, Macronia, Bideniä jne. myöten joko järkyttyneitä, kauhistuneita ja tuomitsevat iskun jyrkästi. Eikö heidän pitäisi olla joka päivä järkyttyneitä, kauhistuneita ja tuomita Venäjän terrori-iskut selvästi siviilikohteisiin samalla tavalla. Niissä iskuissa on kuollut tuhatkertaisesti tavallisia ihmisiä ja lapsia, kuten muodikkaasti korostetaan tässäkin Moskovan iskussa. Tämä isku saattaa hyvinkin olla Putinin juoni laajentaa liikekannallepanoa ja Ukrainan SOTAA. Nyt siis sotaa. Aikoinaan kerrostalot räjähtelivät sen takia, että voitiin pistää Tšetšenia kuriin. Saatiin jopa FSB:n virkailija kiinni asttamassa aitoja räjähteitä kerrostaloon. Vapautettiin tietysti, koska kysymyksessä oli "harjoitus".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjähän on läpi koko sodan pommittanut siviilikohteita, joilla ei ole mitään sotilaallista merkitystä. Sen sijaan Scholz ja myös USA on pitänyt tarkkaan huolta siitä, että Ukraina ei voisi tehdä mitään edes Venäjän sotataloutta palveleville kohteille kuten öljynjalostamoille. Niiden pommittamisen on nyt Bidenkin kieltänyt oman vaalikampanjansa takia. Kaunista puhetta riittää, mutta ei kunnon aseapua.

      Poista
  6. Jos väkirikkaus on edellytys talouskasvulle, miksi väkirikkaat maat ovat kehitysmaita? Jos ei ole työteon tai opiskelemisen kulttuuria, taikausko, muu uskonto tai korruptio rehottaa, länsimaat kaatavat sinne rahaa ja muuta apua joka vuosi ja 16-päinen lapsilauma on miehen kunnian mitta, mitä muuta voi odottaa? Ei siis se määrä, vaan laatu ratkaisee.

    VastaaPoista
  7. "Maahanmuutto on rikkaus ja voimavara"
    Propaganda jatkuu ja voi hyvin esim. YLE:n uutisissa.
    https://yle.fi/a/74-20080036
    Huom. Ruotsalaisnuoret.

    VastaaPoista
  8. Yksi muistaakseni David McClellandin talousteoreettisista teeseistä oli, että perinteinen avioliitto pitäisi lakkauttaa, koska se sitoi ihmisiä toisiinsa ja omaan kotiinsa, ja esti näin muuttoliikettä ja muodostui siksi talouskasvulle pahaksi rasitteeksi.

    Niin että paljonhan sitä olisi näiden talousnerojen mielestä vielä tehtävissä jotta "talouskasvu" voisi kukoistaa. Mustan väestön muuttoliike omilta syntymäseuduilataan Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan näyttäytyy numeerista kasvua tavoitteleville kuin taivaan lahjana.

    Uskontoahan tämä rahaohjasteinen talousajattelumme on, ja ihmisen sopiikin syntisenä siirtyä syrjään ja hävitä maailmasta talouskasvua estämästä. Niin, ja myös muita Suuria Tunnustuksellisia Oppeja, kuten Ilmastonmuutosta aiheuttamasta.

    Hohoijaa. Kyllä ihmiset ovat pieniä. Ja pieniaivoiset, maagisiin oppeihinsa hurahtaneet milkvistit pitävät suurta valtaa niin Suuressa Lännessä kuin Uudelleen Nousevassa Pahan Valtakunnassa, Venäjällä.

    Ja meillä vallitsee koko ajan syvenevä puhumattomuuden kulttuuri, jossa valtamedia uutisoi tarkasti valituilla yliyleistävillä yleiskäsitteillä "maahanmuuton" (hahhah) todellisista seurauksista -- tuo kuvakavalkadi "ruotsalaisista" jenginuorista olisi ollut ratkihauska -- olihan siinä muutama valkoihoinenkin mukana -- ellei näihin asioihin liittyisi niin synkkä, mutta nyt siis julkilausumattomaksi jäävä totuus.

    VastaaPoista
  9. Ei se maahanmuutto Yhdysvalloissakaan ole pelkkä voimavara. Kyllä sielläkin maahanmuuton lieveilmiöistä on saatu kärsiä jo kauan. Paljon on kaikenlaista rikollisuutta tullut Yhdysvaltoihin roskaväen mukana.

    Maahan muuttaville ihmisille pitäisi olla ensin jotakin ihan aikuisten oikeaa käyttötarkoitusta (sitä paljon puhuttua instrumentaalista arvoa), kuten oikean työn tekemistä VIENTITEOLLISUUDESSA. Vasta sitten voidaan puhua maahan muuton ihan oikeasta hyödystä.

    Näinhän muun muassa Ruotsi menetteli 1950 luvulta lähtien aina 80-luvulle asti houkutellessaan työvoimaa Suomesta. Suurin osa Ruotsiin muuttaneista suomalaisista meni johonkin suureen vientiyritykseen töihin.

    Mutta tuolla nykyisellä ihmistulvalla tänne Eurooppaan ei ole mitään tekemistä talouskasvun kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä Ruotsiin töihin muuttaneille suomalaisille ollut tarjolla mitään seuraavassa kuvatuista "ylellisyyksistä", jotka olisisvat kaatuneet ruotsalaisten veronmaksajien kustannettaviksi:
      https://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/12/kuinka-maahanmuutto-pelastaa-suomen.html

      Mainitut ylellisyydet ovat tulleet maksamaan suomalaisille veronmaksajille tähän mennessä jo vähintäänkin kymmeniä miljardeja euroja.

      Poista
  10. Sir Paulin reseptiikka maahanmuuttokysymykseen on niin hyvä ettei vasemmalla tai oikealla ole kunnollisia vasta-argumentteja sille.
    https://www.socialeurope.eu/the-migration-challenge-and-reform-capitalism-through-mutual-solidarity
    Ehdotankin että P. Orpo soittaa professori Collierille välittömästi ja tilaa häneltä konsultointia.

    V-V F

    VastaaPoista
  11. Mikäli joku kuvittelee, että vaikka Teksasissa noita sotilasikäisä raiskareita ja huumekauppiaita pidetään vomavarana, niin suosittelen matkaa rajaseudulle. Mitä sosiaaliturvaan tulee niin kaikissa vassariliberaalien hallitsemissa kaupungeissa sitä kyllä piisaa tunkijoille. Joittenkin kannattisi oikeasti päivittää tietonsa ajan tasalle,

    VastaaPoista
  12. USAssa pakolaisen vastaanotto menee jotakuinkin niin että alkuun tulee muistaakseni puolen vuoden rahallinen tuki ja asunto ja sen jälkeen onnea matkaan. Ja hopsis, menevät töihin.

    VastaaPoista
  13. MTV uutiset 23.3.2024

    Suomen Pankki vaatii velkakattoa lakiin – Olli Rehn MTV:lle: "Kansantaloutemme pohja murenemassa"

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/olli-rehn-mtv-lle-velkakatto-kirjattava-lakiin-kuten-ruotsissa-suomen-pankki-valmistelee-ehdotusta-orpon-hallitukselle/8903092

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!