Vältä epärehellisiä poliitikkoja!

Poliitikot ovat henkilöitä, jotka haluavat päättää yhteisönsä yhteisistä asioista. Toisin sanoen ihmisiä, joiden käsiin tavalliset ihmiset luottavat veroilla kerättyjen rahojensa hoitamisen. 

Loogisesti ajatelleen tämän voisi kuvitella tarkoittavan sitä, että tavallinen vaalikarja olisi hyvinkin tarkka siitä, että poliitikkoina menestyvät vain erittäin rehelliset ihmiset, jotka osaavat katsoa yhteistä etua. Tämä käsitys on kuitenkin jälleen kerran joutunut mielenkiintoiseen valoon. Enkä tarkoita pelkästään Kepua, joka tunnetusti pettää aina - jopa innokkaimmat kannattajansa. 

Aloitettakoon silti Keskustasta, jonka kansanedustaja sekä entinen pääministeri ja puhemies Matti Vanhanen esitti muutamia päiviä sitten väitteen, jonka mukaan eduskunnan nykyinen puhemies Jussi Halla-aho suosisi kyselytunnilla hallituspuolueita. Näin tehdessään Vanhanen ei tullut ajatelleeksi, että väitteen todenperäisyys on helppo tarkastaa. 

Näin teki kansanedustaja Sanna Antikainen (ps), joka pyysi eduskunnan tietopalvelusta tilastot puhemieskausien aikaisista puheenvuorojen jakautumisista. Niiden mukaan Halla-aho on siis antanut oppositiolle jopa suuremman osuuden puheenvuoroista kuin Vanhanen itse antoi ollessaan puhemiehenä. 

Näin ollen Vanhasen ristiretki eduskunnan puhemiestä vastaan päättyi nolosti ja paljasti hänen omat puheensa epärehellisiksi. Ja samalla nosti tikun nokkaan myös maamme - tunnetusti vasemmalle kallelleen olevat - poliittiset toimittajat, jotka eivät olleet vaivautuneet tarkastamaan asiaa ennen kuin toistivat Vanhasen niin sanottua muunneltua totuutta sisältäviä väitteitä.

Toinen tuore tapaus koskee Harry Harkimoa (liik), joka on asettunut Helsingin pormestariehdokkaaksi. Siis tehtävään, johon voi asettua vain helsinkiläinen. 

Nyt on kuitenkin paljastunut, että hänen Helsingin asuntonsa on ollut Bed & Breakfast -käytössä, joten hän itse ei ole siellä asunut, vaan mitä todennäköisimmin Sipoon suuressa omakotitalossaan. Tästä huolimatta pikkupuolueen johtaja väitti sosiaalisessa mediassa, että olisi "asunut stadissa lähes koko ikäni". 

Väite voi tietenkin pitää paikkansa, mutta koska hän on Ilta-Sanomien mukaan sanonut jo aiemmin, että on asunut koko elämänsä Sipoossa, on jompikumpi väite valheellinen. Ja Harkimo siten aivan yhtä epärehellinen kuin Vanhanenkin. Mutta katsoo silti olevansa äänestäjien luottamuksen arvoinen.

Eikä kahta ilman kolmatta, sillä jatkuvasti nykyisen hallituksen julkisen talouden korjaustoimia (esimerkki ja toinen) vastustanut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman oli yrittäjien vaalitentissä murehtivinaan sitä, että "kyllähän tässä pitää ottaa huomioon julkisen talouden raamit. Jonkun pitää pitää huolta tästä, mitä tälle velkaantumiselle käy". 

Tai neljättä, sillä Vihreiden Fatim Diarra on ollut kovasti huolissaan ilmastonmuutoksesta. Tästä huolimatta hän on päättänyt puolisonsa kanssa ottaa vastaan lahjamatkan lentokoneella Taiwaniin. 

Tämä ei tietenkään ole hänen kohdallaan mitenkään erikoista, sillä kirjoitin vain puoli vuotta sitten myös hänen taksinkäytöstään, joka ei ole sen enempää hänen vihreiden puheidensa kuin terveytensäkään kannalta kestävää. Eikä jälkimmäinen seikka ole ollut jättämättä jälkiä hänen habitukseensakaan.

* * *

Esimerkit jääkööt tällä kertaa tähän, sillä jo edelle kirjoittamani tapaukset osoittavat poliitikkojemme olevan varsiin epärehellistä väkeä. Ja siksi on kysyttävä, että miksi ihmeessä suomalaiset äänestäjät ovat valmiita jättämään yhteiseen käyttöön luovuttamansa verovarat - pitkälle yli 100 miljardia euroa - epärehellisten ihmisten hallittavaksi. 

Ovathan kaikki edellä käsittelemäni epärehelliset poliitikot tuttuja vähemmänkin politiikkaa seuraaville ihmisille ja jokainen edelle kirjaamani tapaus on luettavissa kaikkien ihmisten tavoitettavissa olevista medioista, jopa useammista. Lienee myös hyvin tiedossa, etteivät yllä käsitellyt poliitikot ole suinkaan ainoita kaltaisiaan, vaikka tulivatkin edellä nostetuksi esimerkeiksi. 

Minusta tähän olisi aika saada muutos tulevissa alue- ja kuntavaaleissa, eli äänestäjien tulisi pidättäytyä antamasta kannatustaan sellaisille poliitikoille, joka on jäänyt kiinni tahallisesta epärehellisyydestä - puhumattakaan heistä, joille on käynyt näin jo useampaankin kertaan. 

Samalla äänestäjien kannattaisi pidättäytyä äänestämästä samoja poliitikkoja sekä eduskuntaan, aluevaltuustoon että kunnanvaltuustoon. Eihän kukaan ehdi millään paneutua niissä kaikkiin päätettävänä oleviin asioihin, vaan toimii parhaimmillaankin ainakin osassa päätöksistä pelkkänä kumileimasimena. Pahimmillaan he eivät saavu edes paikalle ajaakseen äänestäjänsä toivomaa politiikkaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi suuri osa suomalaisista äänestää vihervasemmistoa?
Fatim Diarran vihreät arvot
Minkä peluri luonteelleen voi?

Oliko Petteri Orpon hallitus viimeinen naula poliittisen liikkeen arkkuun?

Harry "Hjallis" Harkimon johtama oppositiopuolue Liike Nyt on nykyisen porvarihallituksen aikana hankalassa asemassa. Näin siksi, että hallitus tekee tosiasiallisesti varsin samansuuntaista politiikkaa, jota Harkimo ja hänen puolueensa itsekin haluaisivat tehdä. Eikä Harkimon puolue sen takia saavuta helposti medianäkyvyyttä. 

Nettisivujensa mukaan harkimolaiset tavoittelevat esimerkiksi EU:n keskushallinnon vallan supistamista, hallintokulujen vähentämistä terveydenhuollossa, sähkötuotannon omavaraisuutta, ruuantuotannon tekemistä kannattavaksi, suomalaiskoulujen tason nostamista ja valikoivaa maahanmuuttoa. Kaikki sellaisia asioita, jotka sisältyvät tavalla tai toisella myös Petteri Orpon (kok) kabinetin hallitusohjelmaan. 

Tällaisessa tilanteessa puolueen on vaikea saada näkyvyyttä ja sitä kautta kannatusta. Niinpä harkimolaisten kannatus on pudonnut toissakevään eduskuntavaalien 2,4 prosentista vain 1,1 prosenttiin. Siis alle puoleen.    

On ilmeistä, että tämä huolettaa Harkimoa, joka ongelman ratkaistakseen on terävöittänyt poliittista retoriikkaansa ja äärevöittänyt puolueen tavoitteita. Sen merkkinä hän ehdotti eilisen Ilta-Sanomien jutun mukaan perintöveron poistamista, ruoan arvonlisäveron pudottamista 5 prosenttiin, tuloverotuksen alentamista, kotitalous­vähennyksen korottamista, menojen jäädyttämistä nykyiselle tasolle, yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin, yritystukien pudottamista, skaalausrahaston perustamista investoinneille ja koko Suomen julistamista "erityis­talousalueeksi".

Nähtäväksi jää, onnistuuko puheiden terävöittäminen nostamaan Harkimon joukkojen näkyvyyttä ja kannatusta. Selvää kuitenkin on, että talousvaatimuksillaan puolue siirtyy hiukan vielä Liike Nytiäkin pienemmän Liberaalipuolueen suuntaan.

Talousliberalismi on sinänsä ihan hyvä aate, mutta siltä suunnalta ei Suomessa löydy juurikaan äänestäjiä, eikä siten merkittävää lisäkannatusta puolueelle. Siten saattaa hyvinkin käydä niin, että Petteri Orpon hallituksen syntyminen ja Liike Nytin jääminen sen ulkopuolelle oli viimeinen naula poliittisen harkimolaisuuden arkkuun. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisista paljastui järkyttävä totuus
Vain Perussuomalaiset ja Liike Nyt ovat kansan linjoilla kulttuurikysymyksessä
Ylen uutistoimitus ei ymmärrä olemassaolonsa ainoaa oikeutusta

Arabian- ja somalinkieliset uutiset

Näin kotimatkalla huomasin, että tämä päivä toi mukanaan kaksi Yle-uutista, joita en voi olla kommentomatta, vaikka aamulla kirjoitinkin jo yhden tekstin. 

Yle-uutisista ensimmäinen nimittäin kertoi, että omalla verollaan toimivan mediamme rahoitukseen on saatu parlamentaarinen sopu. Vain Harry Harkimo (liik) on jäämässä siitä ulos katsottuaan, että leikkaukset ovat riittämättömät.

Toisena Yle-uutisena Yle ilmoitti itse, että se aikoo jatkossa käyttää suomalaisilta kerättyjä verovaroja arabian- ja somaliankielisiin uutislähetyksiin. Nähtäväksi jää, millä tavalla ne edistävät kielitaidottomien maahanmuuttajien integroitumista uuden kotimaansa suomen- ja ruotsinkieliseen ympäristöön. Ja sensuroimattomia sosiaalisia medioita seuraamalla havaita, mitä veroja maksavat kansalaiset ajattelevat asiasta.

JK kello 21.20. Kansanedustaja Sanna Antikainen (ps) näkee tämän asian kutakuinkin samalla tavalla kuin minäkin. Eli vaikka on totta, että arabian- tai somalikieliset uutiset voivat lisätä tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta - mikä sinänsä on positiivista - ne samalla heikentävät näitä kieliä puhuvien ihmisten motivaatiota opiskella Suomen virallisia kieliä. Ja lopputuloksena on pahimmillaan jopa entistä tiukempi eristäytyminen muusta yhteiskunnasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yleisradio ja feministinen dramaturgi
Yle, yhdenvertaisuuslaki ja perussuomalaisia kannattavat työntekijät
Mistä 274 000 euron keinu ja Ylen monimuotoisuuspuuhat kertovat?

Minne vie Wille Rydmanin tie?

Kansanedustaja Wille Rydman (kok) joutui Helsingin sanomien levittämien - ainakin osittain perättömien - juttujen kohteeksi, minkä seurauksena hänet pakotettiin eroamaan puolueensa eduskuntaryhmästä. Sen jälkeen syyttäjä on todennut, ettei ole syytä epäillä hänen syyllistyneen mihinkään rikolliseen toimintaan. 

Eilen Rydman kävi blogissaan läpi suhdettaan Kokoomukseen sekä erityisesti sen johtomiehiin Petteri Orpoon ja Kai Mykkäseen, jotka eivät ole ottaneet kantaa hänen poliittisen tulevaisuutensa jatkoon puolueessa. Kirjoitus loppui sanoihin "kun nyt näyttää ilmeiseltä, ettei kokoomuksesta puolueena löydy riittävästi väkeä näitä sen johdon linjauksia kyseenalaistamaan, niin luonnollista toki on, että itsekin osaan asiasta omat johtopäätökseni vetää".

Tuo johtopäätös lienee uuden poliittisen kodin etsiminen. 

Asiaa ajateltuani tulin siihen johtopäätelmään, että mikäli Rydman jättää Kokoomuksen, olisi hänelle luonnollisinta liittyä Harry Harkimon Liike Nyt-puolueen riveihin. Sen poliittinen linja on erittäin lähellä nykyisen puolueensa oikeaa laitaa edustavan Rydmanin näkemyksiä sekä talouden, maahanmuuttopolitiikan että Eurooppapolitiikan suhteen. 

Muita Rydmanille edes periaatteessa mahdollisia vaihtoehtoja ovat Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit, RKP ja Keskusta. Niistä ensin mainittu tuskin tulee kyseeseen, koska sen ja Rydmanin EU-linjaukset ovat pahasti ristiriidassa. RKP taas sulkeutuu pois ultraliberaalin maahanmuuttopolitiikkansa takia. 

Sen sijaan Kristillisdemokraatit saattaisivat periaatteessa haluta ja saada Rydmanin joukkoonsa, mutta voi olla, että tässä puheena olleen vyyhdin aloittanut Helsingin sanomien juttu on lyönyt Rydmaniin sellaisen leiman, ettei hänen olisi helppoa löytää kannatusta uskonnollista seksuaalimoraalia korostavassa puolueessa tai sen äänestäjäkunnassa. 

Sen sijaan poliittisesti varsin linjaton Keskusta saattaisi houkutella Rydmania. Toki puolueen kannatus on ollut syöksykierteessä, mutta se on selvinnyt ahdingosta ennenkin. Jos niin kävisi, voisi Rydman puolueen nosteessa kohota jopa ministeriksi - ainakin paljon helpommin kuin pienpuolue Liike Nytin tai useimpien muiden puolueiden vieroksuman Perussuomalaisten riveistä. 

Ja niin. Vielä on toki sekin mahdollisuus, että Rydmanille löytyy sittenkin Kokoomuksen sisältä niin vahva tuki, ettei hän vaihda puoluetta. Siinä vaihtoehdossa ongelmana lienee kuitenkin se, että hänen ministeritiensä olisi joka tapauksessa tukossa niin kauan kuin Orpo tai hänen poliittinen linjansa jatkaa puolueen ohjaksissa.

Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan, minkä puolueen listoille Rydman lopulta asettuu. Ja ryhmittyykö vaalikarja hänen taakseen - koska suomalaiset tyypillisesti tuntevat sympatiaa väärin kohdeltua kohtaan - vai onko HS:n toimittaja sittenkin onnistunut mustamaalaamaan Rydmanin niin syvästi, ettei hänelle enää löydy kannatusta. 

Omalta osaltani toivon, että Rydman menee läpi - asettui hän minkä tahansa puolueen listoille. Näin siksi, että vaihtoehto olisi sikäli karmea, että sen voisi tulkita tarkoittavan likasankojournalismin olevan tehokas tapa hankkiutua eroon median mielestä vastenmielisestä poliitikosta. Eikä sellainen olisi hyväksi sen enempää Suomen, demokratian, oikeudenmukaisuuden kuin lopulta itse mediankaan kannalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydman, Helsingin sanomat ja vaimon hakkaaminen
Wille Rydmanin tapaus onkin isompi juttu
Vastenmielisiä ihmisiä ja Rydman

AlfaTV

Helsingin sanomat kirjoitti pitkän jutun AlfaTV:stä, joka pyrkii kasvamaan merkittäväksi tekijäksi suomalaiseen mediatodellisuuteen. Jutussa korostettiin erityisesti kanavan konservatiivikristillistä taustaa sekä epäiltiin vahvasti sen menestymismahdollisuuksia. Merkittävin asia jutussa oli kuitenkin AlfaTV:n suunnittelema oma uutistuotanto, jossa on tarkoitus nostaa esille myös sellaisia seikkoja, jotka jäävät nykyisissä uutistoimituksissa ilman huomiota. 

Omalta osaltani kokemukset AlfaTV:n ajankohtaisohjelmista rajoittuvat yhteen mielenkiintoiseen keskusteluohjelmaan, jossa juontajana toimi Hjallis Harkimo (liik). Lisäksi olen katsonut vain joitain kanavalta tulleita konsertti- ja/tai elokuvataltiointeja, enkä näillä perusteilla ryhdy tekemään syväanalyysiä sen enempää itse kanavasta kuin siitä kertovasta HS:n jutustakaan. 

Sen sijaan kiinnitän arvoisan lukijani huomion siihen, että kanavan taustalle on ilmaantunut joukko nimekkäitä julkisuuden henkilöitä - joista Harkimo on vain yksi - sekä myös mediatalo Keskisuomalainen. Lisäksi se on hakenut julkisen sanan neuvoston jäsenyyttä. Siten näyttäisi siltä, että AlfaTV:llä on aito pyrkimys korkeatasoiseen tarjontaan erityisesti ajankohtaisohjelmien puolella. 

Tämä on hyvä asia, sillä nykyinen televisioitu uutistarjontamme on mediasta riippuen enemmän tai vähemmän kallellaan vasemmalle. Se ei kuitenkaan ehkä johdu niinkään TV-kanavien tiedostetuista linjauksista, vaan suomalaisen toimittajakunnan voimakkaasta poliittisesta vinoumasta. 

Heistähän ylivoimaisesti suurin osa on ainakin opiskeluvaiheessa vasemmistolaisia ja sielläkin vasemman laidan kulkijoita eli Vasemmistoliiton ja Vihreiden kannattajia. Ja tämä tietenkin näkyy heidän ammatillisessa otteessaan poliittisena vääristymänä.  

Yksi AlfaTV:n suurista haasteista tuleekin olemaan alan ammattikunnan poliittisen suuntautumisen vaikutuksen välttäminen ohjelmien tuotannossa. Sitä vaikeuttaa erityisesti se, että äärimmäinen vasemmisto on viime vuosina luisunut yhä syvemmälle totalitaristiseen suohon, jonka ääriesimerkki on ns. cancel-kulttuuri, jossa ihmisiä pyritään rankaisemaan mielipiteistään. 

Aamun lehti julkaisi myös tästä aiheesta kolumnin, jossa pohdittiin onko suvaitsevaistosta kuoriutunut uusia puritaaneja, jotka sallivat vain omat mielipiteensä. Eivätkä siksi kykene rakentavaan keskusteluun edes niiden kanssa, joiden näkemykset poikkeavat vain hiukkasen heidän omistaan.

Suomessa cancel-kulttuuri ei ole ainakaan vielä saanut samanlaista vaikutusvaltaa kuin rapakon takana - eikä toivottavasti saakaan, sillä me emme sitä kaipaa. Tässä suhteessa HS:n AlfaTV-jutun päättyminen Jussi Saramon (vas) ajatuksiin oli rohkaisevaa. 

Hän nimittäin sanoi, että "aidosti ajattelen, että on todella hyvä, että meillä on useampia vakavasti otettavia uutis- ja ajankohtaiskanavia... ehkä pitää antaa mahdollisuus ennen kuin itse tuomitsee". Näin aion tehdä itsekin, sillä näkemäni Hjalliksen ohjelma ainakin antoi uskoa siihen, että AlfaTV:llä on todellinen mahdollisuus monipuolistaa suomalaisille tarjolla olevaa uutis- ja ajankohtaisohjelmistoa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Puolueiden kannatus ei vastaa niiden näkyvyyttä Ylen A-studiossa
Martti Häikiö ja punainen vallankumous
Oikea Media

Kohti valoisampaa tulevaisuutta

Sanna Marinin (sd) kauhukabinetti ei kaatunut turpeeseen eikä edes EU:n elvytyspakettiin. Sen sijaan se näyttäisi tähtäävään entistä tiukemmin sellaisen sosialistisen Suomen rakentamiseen, jossa - Harry Harkimon (liik) sanoin - tavoitteena on pakottaa "kaikki töihin valtiolle ja kunnille! Sitä harjoitusta yritettiin Neuvostoliitossa tunnetuin seurauksin". 

Hallituksen kaatuminen tänä vuonna näyttää kuitenkin juuri nyt epätodennäköiseltä jopa siinä tapauksessa, että Keskustan kannatus romahtaisi kesäkuun vaaleissa alle kymmeneen prosenttiin. Onhan pönkäpuolue juuri vaihtamassa uutta ketjua ministeriautojen takapenkille, eikä sen intresseissä todellakaan ole muutaman viikon ajelu, vaan parin vuoden mittainen autoilu, kun se on vielä mahdollista katoavan kansanliikkeen riveistä.

Tästä huolimatta meille on nyt tarjottu arvokasta tietoa - toivottavasti - tulevan hallituksen linjauksista. Tarkoitan Petteri Orpon (kok) kannanottoa siitä, millä ehdoilla hänen puolueensa olisi valmis samaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa: se on nykyisen EU-myönteisen politiikan jatkuminen ja eurossa pysyminen.

Elleivät vaatimukset tästä lisäänny, on helppo nähdä opposition keskustaoikeistopuolueiden löytävän helposti toisensa. Orpo saisi pitää EU-politiikkansa ja vastaavasti Perussuomalaiset voisi linjata Suomen maahanmuuttopolitiikan mieleisekseen. Talouden peruslinjastahan puolueet ovat varsin yksimielisiä enkä näe ylipääsemättömiä eroja myöskään puolustus-, sosiaali- ja terveys- tai ympäristöpolitiikassa. 

Jos ja kun tälle linjalle lähdetään, en usko Kristillisdemokraateilla tai Liike Nytilläkään olevan vaikeuksia liittyä joukkoon. Sen sijaan RKP tai vihervasemmisto tuskin lähtevät missään tilanteessa samaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa. 

Keskusta on sitten oma kysymyksensä, mutta todennäköistä lienee, ettei puolueessa ole vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen hallitusintoa etenkään, jos kannatus on edelleen laskenut. 

Oleellista tässä kaikessa on kaksi asiaa. Ensimmäinen on sen taloudellisen kraaterin syvyys, johon Marinin kauhukabinetti onnistuu meidät kaivamaan. Ja toinen on vuoden 2023 vaalitulos.

Nykyisinhän Perussuomalaisilla, Kokoomuksella, Kristillisdemokraateilla ja Liike Nytillä on eduskunnassa yhteensä vain 83 edustajaa (tai 82, jos huomioimme Turtiaisen). Siten puolueiden kannatuksen pitäisi nousta aivan oleellisesti edellisistä vaaleista, jotta Suomen suunta saataisiin jälleen käännetyksi kohti valoisampaa tulevaisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Markkinatalouden kannattajat eivät ole arvoliberaaleja
Ennakoivatko puolueiden maahanmuutto-ohjelmat tulevaa hallituspohjaa
Petteri Orpo: kannattaisi katsoa peiliin