Elina Hiltunen ja Kokoomuksen naistenpuute

Kokoomus savusti alle kolmekymppisen turkulaisen kunnanvaltuutetun Elina Hiltusen pois puolueesta, koska tämä esitti sosiaalisessa mediassa islamia kritisoivaksi tulkittuja kannanottoja. Jatkossa tämä nuori nainen tekee politiikkaa Perussuomalaisissa. 

Tapaus ei sinänsä ole kovin merkittävä, sillä Hiltunen ei missään tapauksessa – ainakaan toistaiseksi – ole ollut erityisen merkittävä poliitikko. Sikäli hänen häätämisensä puolueesta on kuitenkin merkityksellistä, että Kokoomus on jo pitkään kärsinyt naisten puutteesta ja ehkäpä sen seurauksena myös alhaisesta suosiosta kauniimman sukupuolen joukossa. 

* * *

Asiaa ei taida myöskään parantaa se, että monet Kokoomuksen vahvimmista naispoliitikoista ovat leimallisesti arvoliberaaleja. Tarkoitan Aura Sallan ja Sirpa Pietikäisen kaltaisia naisia, joita ei arvokysymyksissä pysty erottamaan vihervasemmistolaisista. Lisäksi monet muut, kuten Elina Valtonen, Pia Kauma tai Sari Multala, sijoittuvat lähinnä konservatiivin ja liberaalin keskivaiheille.

Tässä suhteessa Elina Hiltunen arvokonservatiivina poikkesi kokoomusnaisten valtavirrasta ja tuli siksi savustetuksi ulos puolueestaan. Ja koska kyseinen nuori nainen on aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä, nousi asia esille näkyvämmin kuin hänen tähänastisilla poliittisilla meriiteillään olisi muuten käynyt. 

Lopputuloksena tästä kaikesta on todennäköisesti se, että osa Kokoomusta tähän asti kannattaneista arvokonservatiivisista suomalaisnaisista siirtyy Hiltusen mukana Perussuomalaisten kannattajiksi. Eikä Kokoomuksen kannatus tämän seurauksena ainakaan kohene naisten parissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU-parlamentti lisäsi Muslimiveljeskunnan terrorijärjestöjen listalle – suomalaismeppien vastustuksesta huolimatta
Päähallituspuolueiden kannattajat luottavat hallitusyhteistyöhön
Hallitus sai kansalta valtakirjan kasvojen peittämisen kieltämiselle

60 000 afrikkalaista lähti toivioretkelle

Kuten arvoisa lukijani muistaa, päätti Espanja antaa puolelle miljoonalle laittomalle siirtolaiselle kansalaisuuden. Tekoa pidettiin harkitsemattomana jo tuoreeltaan, ja nyt sen seuraukset ovat lihallistuneet Espanjan afrikkalaisen kolonian Ceutan arjessa, kun jopa 60 000 toivioretkelle lähtenyttä afrikkalaista on änkenyt itsensä sinne muutaman päivän aikana. 

Vaihtoehtoisen selityksen mukaan ryntäyksen pääsyynä olisi Marokon suuttumus siitä, että Espanja on tiivistänyt suhteitaan Algeriaan. Pääministeri Pedro Sánchez on kuitenkin kertonut, että "marokkolaisviranomaisten kanssa käydyistä keskusteluista kävi ilmi, että ihmissalakuljetusmafiat ovat tehneet itseään hyödyttäviä tulkintoja korkeimman oikeuden päätöksestä". 

* * *

Ilta-Sanomat kertoi, että kansanedustaja Tere Sammallahti (kok) on vaatinut Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia sulkemaan Espanjan ja Marokon välisen rajan ja palauttaa laittomasti rajan ylittäneet. "Tarvittaessa sotilaallista voimaa käyttäen".

Kansaneustaja Jouni Ovaska (kepu) on – saman lähteen mukaan – puolestaan sanonut, että Euroopan on kyettävä turvaamaan ulkorajansa samalla, kun se pitää kiinni kansainvälisistä velvoitteistaan ja mahdollistaa laillisen maahanmuuton. Tätä hän perustelee sillä, että muussa tapauksessa "kansalaisten luottamus yhteiseen eurooppalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan rapautuu".

Myös ulkoministeri Elina Valtonen (kok) otti kantaa asiaan, kertomalla, ettei kukaan saa tulla EU:hun noudattamatta yhteisiä sääntöjä. Ja siksi "palautusten on tapahduttava nopeasti. Olen ollut yhteydessä EU-kollegoihini".

Luonnollisesti myös perussuomalaiset ovat reagoineet asiaan. Sisäministeri Mari Rantanen (ps) seurasi Italian pääministeri Giorgia Melonia vaatimalla Espanjan sulkemista tilapäisesti ulos Schengen-alueesta. Samoilla linjoilla oli myös kansanedustaja Miko Bergbom (ps), joka vetosi, että kaikkien puolueiden tulisi asettua tukemaan vaatimusta.

* * *

Ehkä yllättäen, myös SDP:stä on kuultu järjen ääntä. Kansanedustaja Saku Nikkanen (sd) nimittäiin halusi irrottaa Ceutan Schengen-alueesta, mikäli tilannetta ei saada nopeasti hallintaan.

Toisaalta demareiden Pinja Perholehto ja Vihreiden Fatim Diarra arvelivat ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristösyiden yht´äkkiä ajaneen nämä kymmenet miljoonat ihmiset liikkeelle. Ikään kuin Espanjan pääministerin vastuuttomalla kansalaisuuden jakopolitiikalla ei olisi mitään tekemistä vyöryn kanssa. 

Pääministeriä sijaistava Riikka Purra (ps) kuitenkin palautti keskustelun asialliselle tasolle muistuttamalla, että "EU-tasolla tulee tehdä tarvittavat toimet Espanjan ruotuun saamiseksi. Yksittäinen jäsenmaa ei voi tehdä toimia, joista pahimmillaan seuraa huomattavaa haittaa koko Euroopalle."

Omalta osaltani pidän selvänä, että olisi valtavaa tyhmyyttä olla palauttamatta tässä puheena olevia laittomia maahanmuuttajia takaisin sinne mistä he tulivatkin. Ja samalla säätää nopeasti tarvittavat lait, joiden perusteella kukaan laiton maahanmuuttaja ei saa vapaata oleskeluoikeutta Euroopassa, vaan heidät sijoitetaan sitä varten perustettaviin turvapaikkoihin siksi aikaa, että tilanne heidän kotiseuduillaan kohenee.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono
Espanjalainen ja suomalainen ratkaisu
Massamaahanmuutto on EU-nuorison suurin huoli

Orpon hallituksen ministerit ovat onnistuneet hallitustyössään – vain Multala ja Marttinen ovat poikkeuksia

Helsingin sanomat julkaisi eilen tulokset mielenkiintoisesta kyselystä, jossa tiedusteltiin ihmisiltä ministereiden onnistumisesta hallitustyössään. Itse HS:n artikkelissa niitä kommentoi erittäin asiantuntevasti professori Markku Jokisipilä, joten juttu kannattaa ehdottomasti lukea. 

Yksi näkökulma jäi kuitenkin pohtimatta niin Jokisipilältä kuin Erkkomedian toimittajaltakin. Nimittäin se, miten suuri osa kansasta katsoo ministereiden onnistuneen suhteessa heidän taustapuolueidensa kannatukseen. 

Siksi katsoin viimeisen Yleisradion mielipidetutkimuksen luvut hallituspuolueille. Niiden mukaan Kokoomuksen kannatus oli 17,4 prosenttia, Perussuomalaisten 14,5 prosenttia ja Ruotsalaisen kansanpuolueen 3,8 prosenttia. 

* * *

Jos nyt jaetaan kunkin ministerin toimia hyvin tai melko hyvin onnistuneena pitäneiden henkilöiden määrä heidän taustapuolueidensa tämänhetkisellä kannatuksella, nähdään yli suhdeluvun 1,0 saaneiden ministereiden onnistuneen yli puoluerajojen. Alle 1,0 suhdeluvun sanoneet eivät puolestaan ole onnistuneet edes kaikkien lähtökohtaisesti "heidän puolellaan" olevien mielestä. 

Näin saamme seuraavan listan HS:n jutussa mainituista ministereistä:

Adlercreutz (ruots) 5,26

Häkkänen (kok) 2,82

Valtonen (kok) 2,47

Purra (ps) 1,59

Rantanen (ps) 1,52

Meri (ps) 1,31

Ranne (ps) 1,24

Orpo (kok) 1,21

Rydman (ps) 1,04

Multala (kok) 0,92

Marttinen (kok) 0,63

* * *

Lista osoittaa, että suhteessa oman taustapuolueensa kannatukseen on opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutz omaa luokkaansa. Myös Antti Häkkäsen ja Elina Valtosen työhön ovat tyytyväisiä sekä heidän oman puolueensa kannattajat että suuri osa muiden puolueiden äänestäjistä. 

Myös Riikka Purran ja Mari Rantasen hallitustyötä onnistuneena tai melko onnistuneena pitävien suomalaisten määrä ylittää varsin selkeästi heidän oman puolueensa suosion. Samoin Leena Meren, Lulu Ranteen ja Petteri Orpon – joskin pienemmällä erolla. 

* * *

Näin meille jäi "pahnan pohjimmaisiksi" kolme ministeriä, joista kaksi ei ole edes oman puolueensa kannattajien mielestä onnistuneet tehtävässään hyvin. He ovat Kokoomuksen Sari Multala ja Matias Marttinen. 

Kolmanneksi viimeiseksi jäänyt Wille Rydman on ehkä koko joukon mielenkiintoisin tapaus, koska häntä on riepoteltu useaan otteeseen medioissa tällä hallituskaudella. Tässä kyselyssä hän oli myös eniten negatiivisia arvioita työstään saanut ministeri, mikä nostettiin vahvasti esille HS:n jutussa kirjaamalla hänen nimensä jopa otsikkoon. 

Tosiasia kuitenkin on, että myös Wille Rydmanin hallitustyö on ollut hyvin tai melko hyvin onnistunutta sekä hänen oman taustapuolueensa kannattajien että suuren joukon muita puolueita äänestävien mielestä. Toisin sanoen hänen tekemänsä ministerityö on saanut hyväksynnän yli puoluerajojen siitäkin huolimatta, että mitä ilmeisimmin selvästi suurin osa suomalaista suhtautuu häneen henkilönä äärimmäisen negatiivisesti. 

* * *

Minusta tämä on suorastaan hämmästyttävää, enkä siksi pidä onnistuneena HS:n toimituksen luonnehdintaa Rydmanin (ja Purran) työn hyväksyneiden määrästä. Sen mukaan "Rydmanilla että Purralla on omat kannattajakuntansa, joiden mielestä he ovat onnistuneet työssään hyvin". 

Tämä näkemys lienee sinänsä totta, mutta se ei selitä sitä, että heidän työtään arvosti – Purran osalta jopa selvästi – suurempi osa vastanneista kuin Perussuomalaisilla on tällä hetkellä kannattajia. Ja siksi heidän työskentelynsä on vakuuttanut myös muita ihmisiä kuin heidän "omat kannattajakuntansa" siitäkin huolimatta, että he herättävät – pääministerin tavoin – monissa ihmisissä negatiivisia tunteita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Helsingin sanomat ja jatkosodan alun tapahtumat

Sallittakoon pieni kommentti yhdestä eilisen ja tämän päivän aiheesta. Tarkoitan sitä kun Helsingin sanomat teki jutun otsikolla, jonka mukaan "Elina Valtonen unohti jatkosodan televisiossa". 

Siinä väitettiin, että Suomi olisi hyökännyt Neuvostoliittoon vuonna 1941 eli jatkosodan alussa. Tämä herätti monella taholla parranpärinää ja ehkä huulipunan roiskettakin, koska on kiistaton tosiasia, että jatkosodan sotatoimet aloitti Neuvostoliitto.

* * *

Wikipedian kertoo asiasta  – heti väliotsikon "Sota alkaa" alla – näin. "Neuvostoliiton hyökkäykset Suomea vastaan alkoivat 22. kesäkuuta 1941 kello 6.05 aamulla, jolloin Neuvostoliitto aloitti tykistötulituksen Hangon tukikohdasta suomalaisiin kohteisiin saaristossa ja mantereella sekä lentoiskut suomalaisia laivoja vastaan merellä. Samana päivänä Neuvostoliitto suoritti useita tykistöiskuja itärajalla.

Saman lähteen mukaan "tämän jälkeen samana päivänä Suomi osallistui eteläisen Suomenlahden miinoittamiseen. Saksa oli aloittanut Operaatio Barbarossan kello 3.00 ja Itä-Preussista Leningradin alueelle miinoituslentoja suorittaneet saksalaiskoneet lensivät paluumatkalla Utin lentokentälle tankkaukseen. Neuvostoliitto jatkoi ilma- ja tykistöiskuilla suomalaisiin sotilaskohteisiin Suomessa. Suomi pidättäytyi vastaamasta tuleen ja yritti vakuutella puolueettomuutta uudessa sodassa."

Sekä edelleen Wikipediaa lainaten: "kesäkuun 25. päivänä 1941 Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Helsinkiä, Turkua, Heinolaa ja Porvoota sekä tusinaa muuta paikkakuntaa noin 500 koneella, joista ammuttiin alas Suomen alueelle 27 konetta. Näiden pommitusten ja aiempien tapahtumien perusteella eduskunnalle antamassaan tiedonannossa hallitus oli tehnyt sen johtopäätöksen, että maa oli joutunut sotatilaan. Tämän kannanoton eduskunta hyväksyi. Vielä samana päivänä 25.6. pääministeri Jukka Rangell totesi radiossa, että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa.... Sota julistettiin 26. kesäkuuta 1941. Suomen armeija ja Suomessa olleet saksalaiset joukot aloittivat maahyökkäyksen."

* * *

Tänään HS on sitten pyrkinyt korjaamaan virheensä lisäyksellä, jonka mukaan "Suomi julisti sotatilan vasta Neuvostoliiton pommitettua Suomea, mutta Suomi oli tehnyt jo ennen tätä laajoja hyökkäysvalmisteluja liittyäkseen sotaan Saksan rinnalla. Suomen tavoitteena oli miehittää laajoja alueita Neuvostoliitosta myös talvisodassa menetettyjen alueiden ulkopuolella."

Tämä oikaisu on kyllä oikean suuntainen, mutta edelleen harhaanjohtava. Olihan Neuvostoliitto se, joka yksiselitteisesti aloitti jatkosodan. Ja sivumennen sanoen teki ainakin nykyajan mittapuulla vakavan rikoksen ihmisyyttä vastaan, sillä terroripommitukset – edes sotaan väitetysti varustautuvien valtioiden – siviiliväestöä vastaan ovat kiistatta sellaisia. 

Puna-armeijan ilmavoimien pommitukset 25. kesäkuuta olivat kuitenkin kiistatta juuri sellaisia – siis valtiollista terrorismia. Ja yhtä kiistatonta on, että Suomi aloitti omat hyökkäystoimensa vasta niiden jälkeen. 

Sodan kolmen ensimmäisen päivän ajan kaikki suomalaisten sotatoimet olivat olleet puolustuksellisia. Eikä siinä kaikki, sillä – kuten edelle lainaamistani Wikipedia-teksteistäkin näkee – jopa sellaisista oli osin pidättäydytty.

* * *

On toki todettava kiistattomaksi se, että Suomeen oli saapunut saksalaisia sotilaita. Samoin on hyvin tunnettua, että monilla Suomen silloisista poliittisista johtajista oli halu ottaa revanssi talvisodan tappiosta. 

Itse pidän varsin todennäköisenä Heikki Ylikankaan näkemystä, jonka mukaan tähän ajatukseen oli päädytty – Hermann Göringin taivuttelun tuloksena – jo talvisodan lopulla. 

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä totuutta, että Suomi ei ollut jatkosodan hyökkääjä, vaan se oli Stalinin Neuvostoliitto. Tosiasia on myös se, että koska historia ei ole kokeellinen tiede, emme voi kääntää aikaa taaksepäin ja katsoa olisiko Suomi hyökännyt Neuvostoliittoon ilman Stalinin aloittamaa sotaa. 

Edelleen olisi ymmärrettävä jatkosodan luonteesta se, että vaikka Suomen useita päiviä puna-armeijan sotatoimien jälkeen alkanut hyökkäys Neuvostoliittoon oli kiistatta valloitussotaa, se ei ollut kommunistivaltiolle eksistentiaalinen uhka. Näin siksi, että armeijan ylipäällikkö Carl Gustaf Mannerheim kieltäytyi aktiivisesta hyökkäyssodasta Leningradiin eikä myöskään komentanut valloitusretken jatkamista Suomenlahdelta Laatokan ja Äänisen kautta Seesjärvelle ulottuneen kolmen kannaksen taakse. Tähän olisi kuitenkin ollut tuolloin hyvät edellytykset. 

* * *

Kaiken tämä perusteella minun täytyy ihmetellä syvästi sitä, miksi HS ei edes juttuaan korjatessaan antanut kesäkuun 1941 tapahtumista oikeaa kuvaa. Sen sijaan se antoi tukea Putinin Venäjän ja sen trollien viime aikoina pitkin sosiaalista mediaa levittämälle valheelliselle propagandalle (esimerkki), jonka mukaan Suomi olisi ollut natsivaltio, joka hyökkäsi viatonta Neuvostomaata vastaan. Tosiasia on, ettei Suomen eduskunnassa ole koskaan edes ollut natsipuoluetta.

* * *

Samalla on syytä korjata se käsitys – suorastaan urbaani legenda – ettei Neuvostoarmeija olisi valmistautunut Saksan hyökkäystä vastaan. Itse asiassa, sen armeijaa oli talvisodan jälkeen vahvistettu todella voimaperäisesti, joten kesällä 1941 se oli – ainakin paperilla – paljon vahvempi kuin Saksan sotavoimat. Eikä Hitlerin tiedustelu ollut saanut selville tätä tosiasiaa. 

Pidän itse jopa mahdollisena sitä, että juuri tämä seikka – Neuvostoarmeijan oletettu vahvuus – selittäisi puna-armeijan hyökkäyksen Suomeen heti Barbarossan alettua. Onhan sinänsä järjetöntä, että Stalin avasi uuden rintaman – uutta vihollista vastaan – jouduttuaan puolustussotaan saksalaisia vastaan. 

Perustelen tätä sillä, että Stalin saattoi kuvitella ennennäkemättömän vahvan puna-armeijansa kykenevän pysäyttämään ja tuhoamaan hyökkäävän Saksan armeijan toisin kuin ranskalaiset edellisenä vuonna. Ja kuten tiedämme, niinhän se lopulta tekikin – tosin vasta vuosien kuluttua ja massiivisten amerikkalaisen avustuspakettien tukemana. 

Suomen armeija sen sijaan jäi Stalinilta lyömättä ja Helsinki valloittamatta. Ja siksi historiaamme ei sisälly 50 vuoden ajanjaksoa kommunistisen diktatuurin kurjuudessa.

Päivän aiempi merkintä:
Laitavasemmisto ja Keskusta haluaisivat Suomesta koko maailman ilmaisen koulutuskeskuksen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Onko Suomi koskaan uhannut Venäjää?
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu

Vasemmisto sallisi Iranille ydinaseet, mutta ei henkilömiinoja Suomelle

USA:n hyökkäys Iranin ydinohjelmaa vastaan sai aikaan melkoisen pulinan suomalaisessa vasemmistossa. Esimerkiksi vanha Moskovan juoksupoika Erkki Tuomioja (sd) kritisoi iskuja laittomiksi ja piti surullisena sitä, että Suomen ulkoministeri Elina Valtosella (kok) ilmaisi ymmärrystä "Israelin kansainvälistä oikeutta rikkovalle voimakäytölle Irania vastaan".

Vasemmisoliiton puheenjohtaja Minja Koskela puolestaan pelotteli, että "jos Suomi ei ole kykenevä vaatimaan meitä pienenä maana suojaavien kansainvälisen oikeuden, sääntöpohjaisen järjestelmän ja monenkeskisyyden vaalimista muilta, mukaanlukien Israelilta ja Yhdysvalloilta, meidän on turha odottaa muiden tekevän sitä puolestamme".

Hänen puoluetoverinsa Veronika Honkasalo puolestaan arveli, että "nyt olemme tilanteessa, jossa hän uhkaa kansainvälisen oikeuden vastaisilla iskuilla koko maailmanrauhaa ja lisää eskalaation riskiä, josta kärsimme kaikki."

Näitä lueskellessani jäin ihmettelemään sitä, että vaikka kaikki kolme vastustivat vielä hetki sitten Suomen eroamista Ottawan henkilömiinat kieltävästä sopimuksesta, he ovat nyt valmiit sallimaan Iranille ydinaseen. Onko tämä siis ymmärrettävä niin, että suomalaisen äärivasemmiston näkemyksen mukaan Suomi - rauhanomaisena länsimaana -  ei saisi hankkia oman turvallisuutensa takaamiseen jalkaväkimiinoja, mutta monenlaisia terrorijärjestöjä tukevalle Iranille olisi sallittava jopa oma ydinase?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
YK:n pääsihteeri toivoi USA:n iskun jälkeen rauhaa, mutta minkälaista?
Suomi tarvitsee mahdollisimman tehokkaat henkilömiinat
Naisen logiikka, Putin ja hollantilainen maahanmuuttopolitiikka

Onko Suomi koskaan uhannut Venäjää?

Suomen ulkomministeri Elina Valtonen (kok) on kertonut saksalaisille, ettei Suomi olisi koskaan uhannut Venäjää. Väite on perin kummallinen ja herättää kysymyksen hänen historiantuntemuksestaan. 

Tosiasia nimittäin on, että Suomi uhkasi Venäjää viimeksi vuonna 1941 lähtiessään Hitlerin Saksan mukaan Neuvostoliittoon kohdistuneeseen hyökkäykseen, jossa suomalaisten tavoitteena oli talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin saamisen lisäksi myös Itä-Karjalan valloittaminen osaksi Suur-Suomea. Samalla maamme tuki Saksan tavoitetta lyödä koko Venäjä - tai siihen aikaan oikeammin Neuvostoliitto. 

Historiasta löytyy myös muita ajankohtia, jolloin suomalaiset sotilaat ovat käyneet hyökkäyssotaa Venäjää vastaan. Näin oli erityisesti Ruotsi suurvalta-aikana, jolloin suomalaissotilaat muodostivat osan valtakunnan armeijasta, joka esimerkiksi vuonna 1610 miehitti Jacob de la Gardien suomalaisen sotajoukon johdolla Moskovaa ja valloitti sen jälkeen Novgorodin pakottaen venäläiset luovuttamaan Ruotsille muun muassa Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan katkaisten Venäjän yhteyden Itämereen.

Heimosotien aikana suomalaiset vapaaehtoisjoukot hyökkäsivät Venäjälle osallistuen muun muassa Viron vapaussotaan ja pyrkien liittämään isoja osia Itä-Karjalasta vasta itsenäistyneeseen Suomeen. Jälkimmäinen tavoite tunnetusti epäonnistui, vaikka taustalla oli myös kansannousun piirteitä.

Edelle kirjoittamieni tosiasioiden perusteella on siis selvää, että suomalaiset sotajoukot ovat aikojen kuluessa hyökänneet useita kertoja Venäjälle. Eikä tämä muutu miksikään sillä, ettei Suomella ole toisen maailmansodan jälkeen ollut hyökkäysaikeita Venäjälle - eikä mihinkään muuallekaan - tai ettei sellainen sotaretki saisi nyky-Suomessa juuri minkäänlaista kannatusta. 

Siksi ulkoministeri Valtosenkin kannattaisi pitäytyä maailmalla kulkiessaan tosiasioissa, eikä maalailla valheellisia kuvia meidän menneisyydestämme. Kyllä suomalaisten ja venäläisten välinen historia tunnetaan myös itärajan tuolla puolen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paasikiven-Kekkosen linja
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Suomen historian kurjin aika

Alexander Stubb teki järkevän ja vähemmän järkevän linjauksen

Tasavallan presidentti Alexander Stubb osoitti johtavansa Suomen ulkopolitiikkaa. Tämä tapahtui koska ministeri Ville Tavio (ps) ilmoitti, ettei Suomi liity Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyvään tasa-arvoliittoumaan, ja ministeri Elina Valtonen (kok) äänesti sellaisen YK:n yleiskokouksessa päätös­lauselman puolesta, jossa vaaditaan Israelia lopettamaan palestiinalais­alueiden laiton miehitys vuoden sisällä. 

Stubbin mukaan Suomi kyllä kohtelee Israelin Länsirannan siirtokuntia jatkossakin laittomina, mutta ei ole tunnustamassa Palestiinan valtiota näillä näkymillä. Sen sijaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet korostuvat hänen päätöksellään suomalaisessa ulkopolitiikassa. 

Omalta osaltani näen stubbilaisen suhtautumisen Länsirannan asemaan järkeväksi, joskaan asia ei millään tavalla kuulu meille suomalaisille. En myöskään vastusta sukupuoli- ja seksualivähemmistöjen ihmisoikeuksia, mutta en nyt kuitenkaan lähtisi päsmäröimään niille erityisasemaa juuri Ukrainassa. 

Jälkimmäinen näkemykseni perustuu kahteen asiaan. Ensinnäkin Ukrainassa on tällä hetkellä paljon akuutimpikin ongelma - venäläisten aloittama sota - jonka ratkaisemiseen Suomenkin kannattaisi keskittyä. Toiseksi, en näe LBGTQ-käyttäytymisen laillistanutta Ukrainaa mitenkään erityisen ongelmallisena yhteiskuntana sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien suhteen. 

Siksi pitäisin järkevänä - jos jälkimmäiseen asiaan halutaan vaikuttaa - suomalaispanosten sijoittamista sinne, missä normaalista sukupuolikäyttäytymisestä poikkeavia ihmisiä rangaistaan kuolemalla tai muilla tavoilla. Ensin mainittujakin nimittäin löytyy edelleen maailmasta (esimerkki, toinen ja kolmas) puhumattakaan jälkimmäisistä (esimerkki ja toinen). 

Niin tai näin. Olen kuitenkin kaiken kaikkiaan pitänyt nykyisen tasavallan presidentin aiempaa toimintaa korkeassa virassaan odotuksiani parempana. Ja toivon, että näin jatkuu myös tulevaisuudessa.

Lisäksi tiedostan sen, että presidentinvaalin toisen kierroksen vaihtoehtona oli henkilö - Pekka Haavisto - jonka nousu ulkopolitiikkamme johtoon olisi varsin suurella todennäköisyydellä ollut kansallinen katastrofi. Enkä tarkoita tällä hänen seksuaalista suuntautumistaan, vaan miehen "näyttöjä" poliittisen uransa eri vaiheissa (esimerkki, toinen ja kolmas). 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Disinformaation levittäminen on osa Venäjän sodankäyntiä
Suomalaiset haluavat rajalain
Alexander Stubb, Suomen presidentti

Uhmaikäisiä Lapin yliopistolla?

Ministeri Elina Valtonen (kok) osallistui Lapin yliopistolla arktisia asioita ruotivaan paneelikeskusteluun. Tilaisuus sai kuitenkin omituisen käänteen sen jälkeen, kun muutamat aggressiiviset opiskelijat järjestivät välikohtauksen Hamasin käynnistämästä Gazan sodasta. 

Asiasta kertova uutinen ei kertonut kyseisistä opiskelijoista sen enempää, mutta tapaus on sikäli merkittävä, että se osoittaa maamme keskustelukulttuurin vaipuvan yhä syvemmälle eräänlaiseen anarkismiin. Tämä tapahtuu siten, etteivät jotkut ihmiset kunnioita tilaisuuksien järjestäjiä, vaan hyödyntävät niitä omien agendojensa esittämiseen. 

Tapaus on sikäli ikävä, ettei kukaan ollut saapunut Lapin yliopistolle keskustelemaan Gazan tilanteesta - eikä edes Suomen hallituksen toimista sen suhteen. Siitä syystä kyseiset opiskelijoiden käyttäytyminen on nähtävä lähinnä muita ihmisiä vastaan suunnattuna niin sanottuna egotrippailuna, joka ei ainakaan lisää näiden tuntemaa sympatiaa palestiinalaisten asialle, vaikka tuottikin heille itselleen hetken mediajulkisuutta.

Siksi tunsin uutisen luettuani voimakasta vastenmielisyyttä kyseisiä opiskelijoita kohtaan. Lähinnä mieleeni nousivat uhmaikäiset lapset, jotka kaipaavat jatkuvaa huomiota - ja elleivät saa sitä, ryhtyvät käyttäytymään huonosti. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wokeltavat puolestaloukkaantujat
Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia
Pyhän maan sota alleviivaa Suomen suomalaisena säilyttämisen tärkeyttä

Elina Valtoselle osoitettu kirje osoittaa laatijoidensa kyvyttömyyden ymmärtää tosiasioita

Israel on iät ja ajat ollut siitä outo maa, että se on hyväksynyt jopa vuosikymmenten ajan säännöllisen epäsäännöllisesti toistuvat raketti-iskut omaa siviiliväestöään kohtaan. Mutta näyttää se mitta jossain vaiheessa täyttyvän myös juutalaisilla. 

Se tapahtui siinä vaiheessa kun palestiinalaisten Hamas oli tehnyt yli tuhannen ihmisen kuolemaan ja 240 siviilipanttivangin ottamiseen johtaneen terrori-iskun ja Israel oli aloittanut vastahyökkäyksen tuhotakseen kyseisen terroristijärjestön. Tällöin - säästyäkseen kostolta ja päästäkseen kansainvälisten ns. ihmisoikeusjärjestöjen suojelukseen - terroristit piiloutuivat gazalaisten siviilien joukkoon ja sairaaloihin. 

Sen seurauksena Israelin armeijan toimet johtivat nopeasti kasvavaan määrään siviiliuhreja. Siitä huolimatta sota jatkui taukoamattomana, koska sen vaihtoehtona olisi ollut terroristien voitto tai ainakin heidän uudelleenjärjestäytymisensä ja sitä kautta sodan pidentyminen sekä lopullisten uhrien määrän kasvu.

Tätä ei ymmärretty YK:ssa, vaan siellä vaadittiin tulitaukoa terroristien ihmiskilviksi joutuneiden siviilien auttamiseksi. Kun tämä tehtiin vielä siten, että lauselmaehdotuksessa syyllistettiin vain hyökkäyksen uhri, ei sodan suhteen puolueettomalle Suomelle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin pidättäytyä sen allekirjoittamisesta.

Eilisen päivän uutisen mukaan ulkoministeriön nuoret työntekijät eivät tuolloin ymmärtäneet edelle kirjaamiani tosiasioita, vaan pyysivät ulkoministeriltä, että Suomi vaatisi palestiinalaisterroristeille hengähdys- ja uudelleenryhmittymistaukoa. Sellaisen nämä ovatkin saaneet myöhemmässä vaiheessa suostuttuaan luovuttamaan osan panttivangeistaan ja myös Suomi on ottanut kantaa tulitaukojen puolesta muun maailman ymmärrettyä tuomita myös terroristien teot. 

Tapaus on sikäli mielenkiintoinen, että ministeriöiden henkilöstön tehtävänä on toimia hallituksen päättämien poliittisten linjausten käytännön toimeenpanijoina ja toisaalta kulloisenkin hallituksen tahtotilaa noudattavan lainvalmistelun valmistelijoina. Toisin sanoen heidän omilla mielipiteillään ei saisi olla pienintäkään vaikutusta heidän toimiinsa, vaikka niissä olisikin ristiriitaa suhteessa hallituksen linjauksiin.

Toisaalta nyt julkisuuteen tullut kirje oli osa ministeriön sisäistä ajatustenvaihtoa, eikä siinä mielessä missään tapauksessa kiellettyä. Lähinnä se osoitti ainoastaan laatijoidensa kyvyttömyyden ymmärtää laajempia kokonaisuuksia tosiasioiden pohjalta. 

* * *

Tuoreiden tietojen mukaan Etelä-Afrikka on asettunut Hamasin bulvaaniksi ja pyytänyt kansainvälistä tuomioistuinta ottamaan Israelin toimet Gazassa käsittelyyn mahdollisena sotarikoksena tai suorastaan kansanmurhana. Näin myös tulee tapahtumaan, mutta on epäselvää, millä tavoin mahdollinen päätös - suuntaan tai toiseen - vaikuttaa itse sotaan. 

Itse näen rehellisenä humanistina, että Israelin tulisi sallia kitkeä Hamas mahdollisimman tarkoin tästä maailmasta - ja muun maailman tulisi käyttää energiansa turhanaikaisten lausumien sijaan sen pohtimiseen, minkälaisella mallilla pysyvän rauhan tekeminen olisi realistista. Näin siksi, ettei se voi toteutua ainakaan vuosikymmeniä esillä olleen kahden valtion mallin pohjalta. Eikä myöskään sellaisella yhden valtion mallilla, jossa palestiinalaisista tehtäisiin suoraan Israelin kansalaisia.

Yksi tällainen ehdotus perustuu Palestiinan perustamiseen osittain Egyptin hallinnassa olevalle Siinain niemimaalle. Ja oman ehdotukseni tällaisesta mallista julkaisin jouluaattona. Kirjoitus perusteluineen löytyy täältä. 

Siksi ehdotankin, että ulkoministeriön nuoret virkamiehet ottaisivat ja keskittyisivät - ministerille osoitettujen terroristeja tukevien kirjeiden sijaan - pohtimaan näitä tai kenties aivan muita vaihtoehtoja, joilla Israeliin suuntautuvat terroristihyökkäykset loppuisivat ja myös palestiinalaiset pääsisivät kehittämään omaa hyvinvointiaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pyhän maan joululahja
Sairaalassa komentokeskus ja hybridisotaa itärajalla
Pyhän maan sota alleviivaa Suomen suomalaisena säilyttämisen tärkeyttä

Sitä saa mitä tilaa myös Gazassa

Punaisen Ristin johtaja on vaatinut toimenpiteitä inhimillisen kärsimyksen lopettamiseksi Gazassa. Hänen mukaansa on mahdotonta hyväksyä tilannetta, jossa siviileillä ei ole turvapaikkaa pommituksilta. 

Kannanotto liittyi siihen, että Israel on aloittanut maahyökkäyksensä Gazan kaistaleelle tarkoituksenaan äskettäiseen äärimmäiseen terrorismiin syyllistyneiden ja sen jälkeen siviilien selän taakse piiloutuneiden Hamasin terroristien mahdollisimman täydellinen tuhoaminen. Siksi Punaisen ristin johtajan vetoomuksen voi katsoa koskevan ensisijaisesti Hamas-järjestöä ja sen johtoa. 

Epäilen kuitenkin, ettei Hamas muuta taktiikkaansa, vaan evää edelleen siviileiltä turvallisen tilan toimimalla myös jatkossa näiden keskuudessa saadakseen mahdollisimman paljon huomiota ja sympatiaa maailmalta. Ja sitähän se on saanutkin ottaen huomioon, että jopa YK:n pääsihteeri on vaatinut Israelia lopettamaan pitkään valmistellun hyökkäyksensä.

Tähän asiaan liittyen panin tyytyväisenä merkille Suomen pidättäytymisen ottamasta kantaa YK:n tulitaukoa vaatineessa äänestyksessä. Valitettavasti ulkoministeri Elina Valtonen (kok) kuitenkin kertoi, että Suomi olisi äänestänyt lauselman puolesta, mikäli siinä olisi selkeästi tuomittu terroristijärjestö Hamasin isku. 

Tämä olisi ollut paha virhe, sillä tulitauko juuri nyt ei olisi mitään muuta kuin terroristien pussiin pelaamista. He saisivat lisäaikaa hyökkäyksen torjumiseen, entistä parempaan piiloutumiseen siviilien joukkoon, hyökkäyksen alta pakenemiseen tai jopa maailman muiden muslimien kiihottamiseen juutalaisia vastaan. 

Tämän kirjoituksen lopuksi on syytä todeta vielä se, ettei gazalaisten tilannetta ole juurikaan syytä sääliä. Heistä 57 prosenttia suhtautui kesällä positiivisesti Hamasiin eli hyväksyi sen tavan hoitaa heidän asioitaan. 

Eivätkä palestiinalaiset - ainakaan heidän TV-lähetyksissä näytetyistä kommenteistaan päätellen - edelleenkään moiti järjestön Israeliin tekemää laajamittaista terrori-iskua, joka laukaisi nyt käynnissä olevan yhteenoton. Päinvastoin, en ole huomannut yhdenkään haastatellun palestiinalaisen syyttäneen Hamasia ahdingostaan. 

Eivätkä kai palestiinalaisetkaan sentään niin tyhmiä ole, etteivät ymmärtäisi, että - Yölinnun laulun mukaisesti - sitä saa mitä tilaa. Ja juuri siitä he nyt nauttivat riippumatta siitä, mitä YK:n pääsihteeri tai Punaisen Ristin johtaja vaativat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
YK:n pääsihteeri valitsi historiallisen alkupisteen
Kuka hyökkäsi sairaalaan?
Tosiasioiden tunnustaminen tekisi hyvää palestiinalaisille

Mihin heidät on valittu?

Sanna Marinin (sd) hallituksen taloudellinen epäonnistuminen on ollut ilmiselvää ainakin viimeiset kaksi vuotta. Tästä muistuttaa esimerkiksi joulukuun 2020 kirjoitukseni, jossa totesin, "etteivät ongelmat poistu pelkästään ihmeitä odottamalla tai olemassa olevaa rahaa uudelleen jakamalla, vaan ainoastaan maailmanluokan tuotekehityksellä, tulevaisuuteen luottavilla investoinneilla, taitavalla yrittämisellä ja ahkeralla työnteolla sekä niihin kannustavalla talous- ja veropolitiikalla... Näistä vain viimeksi mainitut ovat poliitikkojen vastuulla, joten onnistumisen ei pitäisi olla liian vaikeata Sanna Marinin (sd) hallitukselle. Eihän?"

Kuten olemme viime päivinä saaneet lukea, on hallitus jättänyt yrittämisen ja työntekoon kannustamisen sikseen ja niiden sijaan keskittynyt ihmisten ja yritysten kurittamiseen verotuksella. Niinpä tämän aamun lehdistä saimme luettavaksemme Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ottaneen kantaa sen politiikkaan. 

VATT:in mukaan "riski talouden haaksirikkoutumisesta kasvaa". Ja siksi "onkin hämmästyttävää, että talouspolitiikan nimetty päämäärä, kestävä julkinen talous, ei näy budjetissa sellaisina olennaisina toimenpiteinä, jotka merkittävästi tasapainottaisivat julkisen talouden tilannetta. On merkillepantavaa, että kohdatuista kriiseistä huolimatta ei ole ryhdytty toimiin."

Niinpä tutkimuskeskus "vaatii julkisen sektorin palveluiden, tulonsiirtojen ja tehtävien asettamista tärkeysjärjestykseen", minkä jälkeen "täytyisi tehdä päätöksiä siitä, mikä ei kuulu tärkeimpien tehtävien joukkoon ja mitä julkisrahoitteisia toimintoja lopetetaan". Toisin sanoen keskuksen talousviisaat kehottavat maata johtavaa hallitusta ja eduskuntaa tekemään sitä, mihin heidät on valittu. 

Valitettavasti joudun täältä aamuisen näppäimistön takaa toteamaan, etten usko Marinin hallituksen edes korvaansa lotkauttavan. Enkä etenkään pääministerin itsensä, joka näyttäisi välttelevän ikävien asioiden kommentoimista julkisuudessa - eihän mikään ole ikävämpää kuin ottaa äänestäjiltä pois heille luvattuja eli ns. saavutettuja etuja.

Toki oppositiokin on herännyt. Esimerkiksi Elina Valtonen (kok) käytti kovaa kieltä pääministerin tekemisistä - tai pikemminkin tekemättä jättämisistä. Hänen mukaansa "pääministeri on täysin epäonnistunut sekä Suomen intressien ajamisessa EU:ssa mutta myös oman valtioneuvostonsa koossa pitämisessä".

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla oppositiopuolueemme osoittavat hallitusta suuremman halunsa julkisen sektorin tehtävien priorisoimiseen ja valtiontalouden tasapainottamiseen. Tähän niille tarjoutuu oiva tilaisuus, kun ne julkistavat parhaillaan tekeillä olevat varjobudjettinsa vuodelle 2023. Se tapahtunee vielä tämän vuoden puolella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallituksen verotuskiima nosti kansliapäällikön kapinaan
Marinin kabinetti päätti olla pihtailematta
Pääministeri pelaa uhkapeliä ihan pokerina

Erikoinen demari ja virtahepo olohuoneessamme

Olen jo aiemmin ihmetellyt Kamala Jafin (sd) kannanottoja sosiaalisessa mediassa. Eilen vastaan tuli jälleen yksi sellainen, sillä hänen mukaansa "fakta on se, että Suomessa joutuu maksamaan tolkuttoman paljon veroja. Verotus vaikuttaa yrittäjyyteen, palkansaajan ja köyhien elämään."

Kurditaustainen Jafi jatkoi edelleen, että "verotuloista saa palveluja, mutta verotus ei saa olla itseisarvo ja vastaus kaikkeen. Ja totesi vielä jatkuneessa keskustelussa, että "verotuksella on oma roolinsa hyvinvointivaltiossa. Veroja on korotettu vuosien varrella ihan riittävän paljon. Nyt olisi korkea aika pitää se ennallaan tai laskea mahdollisuuksien mukaan. Järjen ääntä pitää saada tähän!"

Kuulostaa kovin paljon samankaltaiselta puheelta kuin äskettäin samasta asiasta julkisuudessa puhuneen Kokoomuksen Elina Valtosen retoriikka. Lisäksi Jafi on aiemmin ottanut kantaa myös kulttuureiden välisiin eroihin ja haittamaahanmuuttoon tavalla, jota on totuttu kuulemaan pikemminkin perussuomalaisten kuin sosiaalidemokraattien riveistä. Ja nyt siis veroihin kokoomuslaisittain. 

Nähtäväksi jää, minkälainen tulevaisuus Jafilla tulee jatkossa olemaan puolueessaan. Toistaiseksi hänen kannanottojaan ei ole kommentoitu lainkaan valtamediassa (tai ainakaan minun tietokoneeltani tehty Google-haku ei löydä sellaisia). 

Ehkäpä SDP:n johto ei siksi ole huomannut hänen lausuntojaan, vaikka miehellä näyttää olevan Twitterissä peräti 5 182 seuraajaa. Siis lähes yhtä paljon kuin esimerkiksi saman puolueen helsinkiläisellä valtuutetulla Ville Jalovaaralla ja kaksinkertaisesti verrattuna toiseen puolueen valtuutettuun Elisa Gebhardiin.

Jääkäämme siis jännityksellä seuraamaan, koska valtamediamme huomaa Jafin ulostulot ja millä tavalla hänen puolueensa johtoporras siihen reagoi. 

Pientä toivoa saattaa olla, sillä suomalaismedia näyttäisi olevan hiljalleen tiellä, joka johtaa pois takavuosien ummehtuneisuudesta. Tästä tuorein esimerkki on Iltalehden pääkirjoitus, jossa sen kirjoittanut toimittaja nosti viime vuosien suurimman olohuoneessamme rymistelevän virtahevon eli lehdistöltä muka huomaamatta jääneen heikon maahanmuuttaja-aineksen mukanaan tuoman väkivaltaongelman näkyvästi esille.

Pääkirjoituksen johtopäätös oli suoraa puhetta, sillä sen mukaan "ensin pitäisi tunnustaa, että Suomi ottaa jo ensiaskeleitaan Ruotsin tiellä. Ongelman peittely tai selittely koronalla ei auta mitään. On erikoista, että esimerkiksi valtioneuvoston toukokuussa tullut selonteko sisäisestä turvallisuudesta sivuutti maahanmuuttajataustaisen jengiväkivallan tyystin. Erityisen vaikea aihe tuntuu olevan sisäministeri Maria Ohisalolle (vihr)."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paskoja kulttuureita ja älyllistä epärehellisyyttä?
Lähes koko valtamedia vaikeni Rikosylikomisarion viestistä
Onnittelut SDP:lle ja Sanna Marinille onnistuneesta rekrytoinnista

Kirsi Pihan ja Atte Kalevan suvaitsevaisuus

Kokoomuksessa on syntynyt mielenkiintoinen tilanne itsensä alusta asti sorsituksi tunteneen Kirsi Pihan hyökättyä puolueen arvokonservatiivista siipeä vastaan. Hän teki sen vertaamalla näitä enoon, "joka tulee sukujuhliin aina kännissä. Se on kiusallista, mutta annetaan sille pullo ja annetaan sen kato olla tuolla nurkassa, kun tuo meidän eno nyt on vähän tuommoinen." 

Hän kertoi ehdokkaaksi asettumisensa johtaneen arvosteluun internetissä. Sen seurauksena hän myös kertoi, että "viikon aikana mä mykistin 468 Twitter-tiliä”.

Pihan ulostuloon reagoivat tämän aamun Helsingin sanomissa monet muut kokoomuslaiset. Varapuheenjohtaja Elina Valtonen kertoi, ettei puolue tarvitse ”ajatuspoliiseja” vaan vahvaa omaa linjaa. 

Pääkaupungin kokoomuslaiseksi pormestariksi nouseva Juhana Vartiainen puolestaan puhui moniarvoisuuden puolesta sanomalla, että ”Kokoomuksen vahvuus on siinä, että puolustetaan hyvää taloudenpitoa, oikeusvaltiota ja Euroopan unionia, mutta puolueeseen täytyy mahtua niin hippi kuin pappi. Olen itse arvoliberaali, joka sisältää sen, että ihmiset saavat olla perinteisten arvojen kannattajia, jos haluavat".

Vartiainen totesi myös sen suomalaisen politiikan itsestäänselvyyden, että "jos haluaa vaikuttaa hyvien asioiden puolesta, niin on paljon tärkeämpää koettaa päästä valtaan ja vaikuttamaan kuin käyttää kovin paljon aikaa sen miettimiseen, onko oma puolue riittävän samanmielinen."

Itse Kirsi Pihan hyökkäyksen pääkohde eli Wille Rydman (kok) otti puoluetoverinsa kritiikin vastaan pienellä piikillä todeten, että "puolueissa useinkin on tilanteita, että yhdestä ja samasta paikasta kilpailee useampi henkilö. Sitten äänestetään ja jatketaan matkaa. Politiikassa tämä kai yleisesti ottaen tunnistetaan demokratiaksi."

Pihastä hän totesi, ettei "tunne ketään toista henkilöä, joka yhtä voimakkaasti ja rumasti itse edelleenkin lietsoisi puolueen sisäistä vastakkainasettelua" ja mainitsi tämän tyylin olevan "päinvastoin kuin hän itse haastattelussa antaa ymmärtää, voimakkaasti sisäistä vastakkainasettelua korostava". Nähdyn perusteella analyysi osuu täsmälleen kohteeseensa.

Toinen Pihan kritiikin kohteeksi arveltu henkilö eli eduskuntaan nouseva Atte Kaleva (kok) kommentoi Pihan ulostuloa maltillisesti todeten, että häntä "hiukan kyllä huvittaa" se, kuinka "omaa suvaitsevaisuuttaan kuuluttavat eivät omassa puolueessaan hyväksy erilaisuutta". Tätä on toki ihmetellyt viime aikoina moni muukin.

Omaa linjaansa Kaleva luonnehti maahanmuuttopolitiikassa perussuomalaiseksi, mutta EU- ja Nato-kysymysten erottavan hänet näistä. Siitä huolimatta hän toivoi Kokoomuksen tiivistävän yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa, koska nyt vahvasti vallan kahvassa olevan vihervasemmiston vastavoimaksi pitäisi muodostaa oikeistokoalitio.

Muslimien maahanmuuton seurauksena Suomeen ilmaantuneesta salfismista ja jihadismista Kaleva totesi, että "olisihan se kauhean herttaista, jos ongelmat ratkeaisivat ummistamalla silmät". Pihalaiseen ja vihervasemmistolaiseen suvaitsevaisuuteen hän teki kuitenkin eroa kommentoimalla eduskuntaan niin ikään nousevaa Suldaan Said Ahmedia (vas) todeten tämän tuoneen vasemmistolaisia teemojaan johdonmukaisesti esiin: ”hän ei häpeä olla sitä mieltä mitä on. Kyllä se on kunnioitettavaa.”

Politiikan jonkinlaisena kommentaattorina en voi olla päättämättä tätä merkintää toivomalla, että Suomessa poliittiseksi valtavirraksi nousisi kalevainen suvaitsevaisuus yhdistettynä pragmaattisen politiikan harjoittamiseen, jonka seurauksena markkinatalouteen perustuva ja kansan vaaleista toiseen tukema politiikka nousisi myös maata hallitsevan valtioneuvoston linjaksi nykyisen vihervasemmistolaisen agendan sijaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kirsi Piha ja Ano Turtiainen ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin!
ISIS-naiset, Kärnän lupaus syödä hatullinen paskaa ja muita mielipiteitä
Atte Kaleva johtaa vaalikarjaa harhaan kertomalla totuuden islamista