Vielä pari sanaa Milano-Cortinan talviolympialaisista

Suomen mieshiihtäjät jäivät Milano-Cortinan olympialaisissa ilman mitaleita, mutta naiset sentään saivat yhden viestimitalin joukkueella Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Vilma Ryytty ja Jasmi Joensuu. 

Miesten mitalittomuuden varmisti se, että Iivo Niskasella todettiin viisi päivää ennen hänen päämatkaansa – 50 km yhteislähtöä – virusinfektio. Toisin sanoen joukkueen suurin mitalitoivo oli mitä todennäköisimmin saanut tartunnan kisapaikalla. 

Tilanne oli sikäli äärimmäisen karu, että Niskaselta menivät ohi myös viime vuoden MM-hiihdot. Miehen pettymys oli kaikkien suomalaisten nähtävänä ja koettavana kilpailun jälkeisessä haastattelussa, sillä olihan hän uhrannut koko oman ja perheensä elämän vuoden ajan menestyksen eteen, mutta jäi vaille sen tuottamaa palkintoa. 

Toki Suomen joukkue kärsi muutenkin viruksista. Ne estivät Vilma-parin osallistumisen tänään hiihdettyyn viiden peninkulman kilpailuun, eikä myöskään Ristomatti Hakola välttynyt tartunnalta. 

Tätä taustaa vastaan on käsittämätöntä, että Ylen urheilutoimittaja Petra Manner kertoi Suomen hiihtojoukkueen valmentajan käyneen oman lajin välipäivänä Milanon täpötäydessä jäähallissa. Siis ottamassa valtavan riskiä virustartunnasta.  

On tietenkin sanomattakin selvää, ettei tällaisen valmentajan ymmärrys ole sellainen, että häntä voitaisiin edes ajatella tuleviin olympialaisiin tai ylipäänsä Suomen maajoukkueen valmennukseen. Toivottavasti tämä ymmärretään myös Olympiakomiteassa ja Suomen hiihtoliitossa. 

Noin muuten minusta tuntuu, ettei tämänkertainen olympiahuuma kaipaa sen enempää kommentteja suomalaisten suhteen. Sen sijaan on pantava merkille Johannes Kläbo, joka viimeistään näissä kisoissa osoitti olevansa maailman kaikkien aikojen paras maastohiihtäjä. Näin siitä huolimatta, että näin suomalaisena sen tunnustaminen on varsin katkera pala.  

Tulevaisuus ei lupaa paljon parempaa, sillä juniorihiihtäjien määrä on maassamme romahtanut. Vielä vuonna 2005 maassamme oli noin 8 000 kilpahiihtoa harrastavaa nuorta kun nyt heitä on reilusti alle 3 000. Tämä tarkoittaa sitä, että joukkoon sattuu yhä harvemmin sellaisia lahjakkuuksia, jotka voisivat kilpailla tasavertaisesti muun maailman parhaiden hiihtäjien kanssa.

Lopuksi on todettava positiivisena asiana, että veikkaukseni suomalaisten menestyksestä osui suhteellisen hyvin kohdalleen. Sehän kuului näin: "veikkaan, ettei Milano-Cortina jää aikakirjoihin suurena suomalaisena menestystarinana. On jopa mahdollista, että jäämme kokonaan ilman hiihtomitalia, mikäli Niskaset epäonnistuvat eikä suksihuolto ole parhaiden joukossa."

 

Päivän aiempi merkintä:
Yahuan Bablees ja Mahmoud Mahmoud maahanmuuton mannekiineina

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Milano-Cortinan olympialaiset – kisaennakko
Pari poikkeuksellisen tärkeätä asiaa
Taktinen osaaminen toi Lauri Vuoriselle MM-hiihtojen pronssimitalin

Milano-Cortinan olympialaiset – kisaennakko

Milanossa ja Cortinassa järjestetään olympialaiset 6.-22.2. – ellei lasketa tätä ja huomista kisapäivää. Itseäni eniten kiinnostavan maastohiihdon osalta kisatapahtumat alkavat lauantaina, jolloin kilpaillaan naisten 20 kilometrin yhdistelmähiihdossa. 

Toisin sanoen nyt on tullut – aiempien arvokisavuosien tapaan – aika spekuloida suomalaisten mahdollisella menestyksellä. Aloitettakoon siis kauniimmasta sukupuolesta. 

* * *

Suomalaisnaisten ykköstoivo on ilman muuta alkukaudesta vaikeuksissa ollut, mutta sen jälkeen nousukuntoa osoittanut Kerttu Niskanen, joka on maailman valioita erityisesti perinteisellä hiihtotavalla, mutta parhaimmillaan myös vahva luisteluhiihtäjä. Suurimmat odotukset liittyvät hänen kohdallaan viiden peninkulman kilpailuun. Toivoa siis sopii, että Kerttu onnistuu silloin ja tuo tullessaan mitalin – ehkä jopa kultaisen – pitkän uransa viimeisistä olympialaisista.

Jos Kerttu on vahvin edustajamme pidemmillä matkoilla, on Jasmi Joensuu joukkueemme valttikortti sprintissä, joka käydään perinteisellä hiihtotavalla. Taustalla on – Tour de Skin yhteydessä – olympialaduilla hiihdetyn maailmancupin sprintin voitto, joten Jasmilla itsellään ja penkkiurheilijoilla on varmasti suuret odotukset menestyksestä. 

Olisi mukava olla samaa mieltä, mutta joudun siitä huolimatta olemaan pessimistisempi. Näin siksi, että Jasmille voittoisasta kilpailusta puuttuivat kovimmat ruotsalaiset ja myös useita muita vahvoja sprinttihiihtäjiä. Siksi olisin tyytyväinen jo finaaliin pääsystä. Tästä syystä veikkaan Joensuulle parhaimmillaankin vain finaaliin pääsyä, mutta mitalisijoilta putoamista. 

Sprinttinaisista puhuttaessa ei sovi unohtaa myöskään juuri uransa ensimmäisen maailmancupin voiton saavuttanutta Johanna Matintaloa, ei etenkään silloin, kun hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla. Hänenkin tapauksessaan pahimpana esteenä ovat samat kovat ruotsalaiset kuin Jasmilla, joten jo finaalipaikka olisi myös hänen kohdallaan positiivinen yllätys.

Matintalo on huomioitava myös – ja aivan erityisesti – perinteisellä hiihtotavalla käytävässä 50 kilometrin hiihdossa. Hän on tämän hiihtotavan taitaja – kuten tällä kaudella Gomsissa saavutettu 20 kilometrin yhteislähdön voitto osoitti – ja sellaisena Johanna saattaa hyvinkin taistella jopa mitaleista. Sen edellytyksenä on luonnollisesti suksihuollon täydellinen onnistuminen.

* * *

Suomalaisnaisilla on mitalisaumoja edellä mainittujen hiihtäjien lisäksi myös vapaalla hiihtotavalla käytävässä pariviestissä. Siinä karsinnan muuttuminen aika-ajoksi tarkoittaa käytännössä sitä, että sprinttihiihtäjät ovat lajissa kilpailukykyisempiä kuin silloin, kun Suomi kahmi sitä mitaleita. Siksi joukkueessamme hiihtänevät Jasmi Joensuu ja – Matintaloa paremmin vapaan hiihtotavan hallitseva – Jasmin Kähärä, mutta en usko heidän yltävän mitaleihin, vaikkakin kuuden parhaan joukkoon. 

Suomi kuuluu mitalisuosikkeihin myös pitkässä viestissä. Sen aloitusosuuden hoitaa kärjen mukana Johanna Matintalo. Toiselle osuudelle laittaisin Kerttu Niskasen pudottamaan matkasta mahdollisimman monta muuta joukkuetta. 

Kolmannen hiihtäjän paikalle sijoittaisin kolmikosta Krista Pärmäkoski, Vilma Nissinen ja Vilma Ryytty sen, joka sijoittuu parhaiten kisojen avausmatkalla. Ankkuriksi tarvitaan Jasmi Joensuu, joka pääsee toivottavasti taistemaan – kaukana Ruotsin takana – hopea- ja pronssimitaleista Saksan ja Norjan kanssa. 

Minulla ei ole mitaliodotuksia Krista Pärmäkosken,Vilma Nissisen, Vilma Ryytyn, Jasmin Kähärän tai Amanda Saaren kisamatkasta – heidän kohdallaan jo sijoittuminen kymmenen joukkoon olisi iloinen yllätys. Positiivista on kuitenkin se, että – ensin mainittua lukuun ottamatta – nämä hiihtäjät ovat nuoria ja saavat arvokisoista arvokasta kokemusta, joka toivottavasti auttaa heitä nousemaan jatkossa kohti maailman huippua. 

* * *

Miesten osalta mahdolliset mitaliodotukset koskevat käytännössä vain viime aikoina nousukuntoa osoittanutta Iivo Niskasta sekä molempia viestejä. Iivo lähtee – terveenä ollessaan – ennakkosuosikkina perinteisellä hiihtotavalla ja yhteislähtönä käytävälle kuninkuusmatkalle, mutta hänen voittoansa uhkaa  – huippukuntoon pääsyn lisäksi – erityisesti Johannes Kläbo, joka Niskasen on kyettävä pudottamaan matkan aikana. 

Siinä auttaa mahdollisesti Itävallan Mika Vermeulen, joka Iivon tapaan saattaa perustaa taktiikkansa kovaan matkavauhtiin ja lähteä siksi yhteistyöhön tämän kanssa. Lisäksi on huomioitava, että viisikymppinen on vuorossa vasta kisojen lopulla, jolloin Kläbo ei enää ole terävimmillään. Eivätkä toivottavasti muutkaan norjalaiset, joista erityisesti Martin Löwström Nyenget on osoittanut olevansa vaarallinen.

* * *

Parisprintissä parimme Lauri Vuorinen ja Joni Mäki olisi lähtökohtaisesti kilpailukykyinen, mutta ensin mainitun kunto ei ole tänä vuonna ollut odotetun kaltainen. Joni sen sijaan on osoittanut nousukuntoa, mutta parisprinttimitali vaatisi molemmilta huippusuoritusta, joten se jää todennäköisesti saamatta – ellei sitten Lauri Vuorisessa tapahdu täydellistä metamorfoosia suhteessa kauden aiempiin tapahtumiin.  

Pitkän viestin menestysmahdollisuudet riippuvat Ristomatti Hakolan päivän kunnosta, joka Tampereen Suomen cupin perusteella on lievästi sanottuna surkea. Hänen kohdallaan asiaa ei varmaankaan auta myöskään se, että hänen valinnastaan kisoihin seurasi melkoista parranpärinää.

Siksi saattaa olla, ettei toiselle osuudelle lähtevä Iivo Niskanen saa tilaisuutta pudottaa matkasta muita joukkueita, vaan joutuu tuhlaamaan voimansa takaa-ajajana. Tämä tarkoittaisi mitalitaistelusta putoamista, koska vapaan osuuksilla luultavasti hiihtävillä Arsi Ruuskasella ja Niko Anttolalla ei ole eväitä loppukirissä. 

Lisäksi juuri pitkää viestiä ajatellen oli käsittämätöntä, että Suomi otti kahdeksan miehen joukkueeseensa jostain syystä neljä sprinttimiestä. Samalla uhrattiin pitkän viestin joukkueesta rikkoontumisvara. 

Ellei valmennusjohto sitten ajatellut, että Joni Mäen viimeisissä kilpailuissa nähty nousukunto tarkoittaa myös sitä, että hän pystyisi toimimaan pitkän viestin ankkurina, jolloin loppuratkaisuihin saataisiin myös kirivoimaa. Valitettavasti Joni ei kuitenkaan ole tällä kaudella loistanut pidemmillä vapaalla hiihtotavalla hiihdetyillä matkoilla.

* * *

Kuninkuusmatkan ja viestien lisäksi olympialaisissa hiihdetään myös muita kilpailuja. Niistä sprintissä ei Niilo Moilasella tai Emil Liekarilla ole kaikkien parhaiden ollessa mukana mahdollisuutta päästä pidemmälle kuin välieriin, eikä nykykuntoiselta Lauri Vuoriseltakaan ole realistista odottaa finaalipaikkaa. Sen sijaan Joni Mäeltä kuuden parhaan joukkoon nouseminen – ja jopa mitalin nappaaminen – saattaisi onnistua, mikäli kunnon kehittyminen on jatkunut edelleen. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa se, että mies on onnistunut usein aiemminkin kuntohuippunsa ajoittamisessa.

Yhdistelmähiihdossa Iivo Niskanen – mikäli osallistuu – hiihtänee kärjen kanssa perinteisen osuuden, mutta putoaa mitaleilta vapaalla hiihtotavalla. Muille miehille ei voi siinä eikä muissa normaalimatkan kilpailuissa asettaa suuria odotuksia, vaikka Arsi Ruuskasen voi odottaa sijoittuvan kymmenen parhaan joukkoon kummalla tahansa hiihtotavalla. Anttolalle tai etenkään Hakolalle minulla ei ole sanottavia menestysodotuksia.

* * *

Yhteenvetona kaikesta edelle kirjoittamastani veikkaan, ettei Milano-Cortina jää aikakirjoihin suurena suomalaisena menestystarinana. On jopa mahdollista, että jäämme kokonaan ilman hiihtomitalia, mikäli Niskaset epäonnistuvat eikä suksihuolto ole parhaiden joukossa. 

Olen kuitenkin optimisti ja veikkaan, että joku edelle kirjaamistani useista mitalimahdollisuuksista myös toteutuu sekä naisten että miesten puolella. Ja siten Suomen mitalisaldo koostuisi kahdesta mitalista, joista toinen saattaisi olla jopa kultainen, mikäli sen saavuttaisi Niskanen – siihen en kuitenkaan ota kantaa, olisiko etunimen ensimmäinen kirjain K vai I. 

Päätän kirjoitukseni muistuttamalla vielä siitä, että tällä kertaa kisoihin vaikuttaa myös tuntematon tekijä, jonka merkitystä ei voi tietää. Se on kohuttu suomalainen suksikeksintö, joka sattaa olla hyvinkin merkittävä ja nostaa joukkueen menestysmahdollisuksia oleellisesti. Tai sitten ei. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Trondheimin MM-hiihtojen kisaennakko
Planican MM-hiihtojen kisaennakko
Pekingin kisaennakko

Kiroileminen auttaa huippusuoritukseen

Huomasin mielenkiintoisen tutkimusartikkelin kiroilusta. Siis sellaisesta verbaalisesta käytöksestä, jota pidetään yleisesti sopimattomana, mutta joka on yhdistetty parempaan fyysiseen suorituskykyyn. Rumien puhumisen vaikutusmekanismi on kuitenkin edelleen epäselvä. 

Yksi sille ehdotettu selitys kiroilun voimaan on disinhibitio eli psykologinen tila, jossa yksilöt pidättäytyvät vähemmän käyttäytymisensä rajoittamisesta. Lukemassani amerikkalaisessa Richard Stephensin ja kumppaneiden artikkelissa esitettiin tutkimustuloksia siitä, parantaako kiroileminen fyysistä suorituskykyä ja välittyykö tämä vaikutus psykologisten muuttujien kautta, jotka liittyvät tilan disinhibitioon.

Raportoidussa tutkimuksessa järjestettiin kaksi toistomittauskokeilua sekä yhdistetty analyysi, johon sisältyi aiempi tutkimus. Niissä testattiin tuolipunnerrustehtävässä itse valitun kirosanan toistamisen vaikutusta verrattuna neutraalin sanan käyttämiseen. Molemmat kokeet toistivat kiroilun edun ja osoittivat merkittäviä suorituskyvyn parannuksia kiroillessa.

Vaikka välittäjäanalyysien tulokset vaihtelivat yksittäisten kokeiden välillä, yhdistetty analyysi osoitti, että psykologinen flow, häirintä ja itseluottamus välittivät merkittävästi kiroilun vaikutusta. Tulokset viittaavat siihen, että kiroilu edistää psykologisia tiloja, jotka auttavat maksimoimaan ponnistelun ja ylittämään sisäisiä rajoitteita.

Näillä vaikutuksilla voi olla merkitystä urheilusuorituksessa, kuntoutuksessa sekä tilanteissa, jotka vaativat rohkeutta tai määrätietoisuutta. Kiroilu saattaakin edustaa edullista ja helposti saatavilla olevaa psykologista interventiota, joka auttaa yksilöitä ylittämään itsensä silloin, kun tarvitaan todellista huippusuorituskykyä.

Toivokaamme siksi, että pian alkavissa Torinon olympiakisoissa suomalaisurheilijat kiroilisivat mahdollisimman paljon suoritustensa aikana. Ja ettei heillä olisi siihen tarvetta niiden jälkeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi äiti rakastaa vastasyntynyttä lastaan?
Tekoäly voi parantaa salaliittoteoreetikon
Suomalaisten tulevaisuus on karu

Tiesitkö, että vuosi 1952 oli maailmankausien käännekohta?

Arvoisa lukijani varmasti tietää, että dinosaurukset hävisivät maapallolta liitukauden lopulla, minkä jälkeen alkoi kenotsooinen ja edelleen kvartäärikausi, jonka viimeinen epookki on holoseeni, joka on virallisesti käynnissä meidän aikanamme. 

Monet tutkijat kuitenkin haluaisivat nimetä uuden maailmankauden ajalle, jota dominoi ihmiskunta. Sen nimeksi on ehdotettu antroposeenia. Tämän aikakauden alun ajoittamisessa on kuitenkin ollut erimielisyyksiä, vaikka yleisesti ottaen sen ajatellaan kuvaavan aikaa, jolloin ihmisen toiminnan kumulatiivinen paine alkoi vaikuttaa merkittävästi maapallon järjestelmiin. 

Ongelmia on aiheuttanut nimenomaisesti se, että ihmisen vaikutuksen paikallinen ja ajallinen vaihtelu ovat varsin suuria. Siksi oli hauska lukea japanilaisen Michinobu Kuwaen ja kumppaneiden USA:n tiedeakatemian julkaisusarjassa ilmestynyt artikkeli, johon he olivat koonneet tietoja ihmisen vaikutuksista 137 paikasta ympäri maailmaa viimeisten 7 700 vuoden ajalta. 

Tutkijat tunnistivat kolme ajankohtaa, jolloin ihmisen vaikutus lisääntyi voimakkaasti. Ensimmäinen ajankohta sijoittuu vuosien 1855–1890 aikaan, jolloin tapahtui merkittäviä teolliseen vallankumoukseen liittyviä muutoksia, kuten maaperän lyijypitoisuuksien ja järvien ravintotasapainojen muutoksia.

Vuosien 1909–1944 aikana taas havaittiin muun muassa siirtymiä siitepölyn koostumuksissa, mustan hiilen pitoisuuksien kasvua ja laajalle levinneitä vakaiden isotooppien muutoksia. Kolmas tutkijoiden tunnistama muutos oli vuosien 1948–1953 aikana tapahtunut muutos, joka kasvatti merkittävästi orgaanisten saasteiden ja mikromuovien määriä sekä toi esille plutoniumin ja ydinräjäytyksistä peräisin olevan modernin hiili-14:n. 

Tutkijoiden mukaan juuri vuosien 1948–1953 ajanjakso edustaa merkittävintä ihmisen maailmanlaajuista vaikutuksen kasvua, joka johti luonnon järjestelmien ja tärkeiden geokemiallisten indikaattoreiden nopeaan muuttumiseen. Niinpä heidän mukaansa antroposeenin alkamisajankohta tulisi sijoittaa vuoteen 1952.

Itse kannatan juuri tätä vuotta, koska silloin tapahtui paljon muitakin merkittäviä asioita kuin tutkimuksessa mainitut. Tarkoitan tietenkin sitä, että juuri sinä vuonna järjestettiin Helsingin olympialaiset sekä valittiin Armi Kuusela Miss Universumiksi. 

Lisäksi antroposeenin alkua vuonna 1952 tukee vahvasti se, että juuri silloin maksettiin viimeinen erä Suomen sotakorvauksista Neuvostoliitolle ja maahamme alettiin varsinaisesti tuoda myytäväksi Coca-Colaa. Valitettavasti Suomen ensimmäinen suihkuhävittäjä otettiin käyttöön vasta seuraavana vuonna, mutta kuitenkin jo tammikuun 22. päivänä, joten laskettakoon sekin merkiksi uuden maailmanhistoriallisen kauden alkamisesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen
Historiallista tuontitavaraa
Kumulatiivisen kulttuurin alku

Jokaisella on oikeus

Eilisen päivän urheilu-uutinen oli algerialaisen nyrkkeilijän voitto italialaisesta naisnyrkkeilijästä. Näin siksi, että algerialainen todettiin kesken vuoden 2023 naisten MM-kisoja mieheksi. 

Jokaiselle normaalille ihmiselle on tietenkin selvää, että miehen nyrkkeilyttäminen naista vastaan on epäeettistä ja pikemminkin pahoinpitelyn sallimista kuin kamppailu-urheilua. Eikä sellaista pidä missään tapauksessa sallia. 

Eilen asiaan otti kantaa myös algerialaisen nyrkkeilemisen naisia vastaan sallinut kansainvälinen olympiakomitea. Sen mukaan "kaikki Pariisin 2024 olympialaisten nyrkkeilyturnaukseen osallistuvat urheilijat noudattavat kilpailun kelpoisuus- ja osallistumissääntöjä sekä kaikkia sovellettavia lääketieteellisiä määräyksiä, jotka Pariisin 2024 nyrkkeily-yksikkö on asettanut". 

Tähän asti tämä kuulostaa hyvältä, mutta sen jälkeen seuraa pommi, sillä olympiakomitean viesti jatkuu seuraavasti: "kuten aiemmissakin olympialaisten nyrkkeilykilpailuissa, urheilijoiden sukupuoli ja ikä perustuvat heidän passitietoihinsa". Kyllä - arvoisat lukijani - luitte oikein, algerialaisen oletettu sukupuoli perustuu passitietoihin.

Toisaalta tekstissä mainitaan myöhemmin, että kansainvälisen nyrkkeilyliiton "IBA:n verkkosivuilta saatavilla olevien pöytäkirjojen mukaan tämä päätös" - siis algerialaisen hyllyttäminen - "tehtiin alun perin yksinomaan IBA:n pääsihteerin ja toimitusjohtajan toimesta. IBA:n hallitus vahvisti sen vasta jälkikäteen ja pyysi vasta myöhemmin menettelytavan laatimista vastaavien tapausten käsittelemiseksi tulevaisuudessa, mikä olisi sisällytettävä IBA sääntöihin. Pöytäkirjoissa todetaan myös, että IBA:n tulisi 'luoda selkeä menettely sukupuolitestaukselle'".

Toisin sanoen kansainvälinen olympiakomitea alleviivasi sitä, ettei myöskään sen oma päätös sallia puheena olevan algerialaisen nyrkkeileminen naisten sarjassa perustu tämän sukupuolen asialliseen testaamiseen. Sen sijaan se perustui - vain ja ainoastaan - epäilyyn siitä, että algerialaisen hyllyttäminen MM-kisoista olisi ollut vailla asiallista perustetta. 

Siksi on vähintäänkin kornia lukea - edelleen samasta tiedotteesta - että kansainvälinen olympiakomitea "KOK on sitoutunut suojelemaan kaikkien olympialaisiin osallistuvien urheilijoiden ihmisoikeuksia perustuasiakirjansa, KOK:n eettisen koodin ja KOK:n ihmisoikeuksia koskevan strategisen kehyksen mukaisesti. KOK on pahoillaan näiden kahden urheilijan tällä hetkellä kokemasta häirinnästä."

Tämän ulostulon perusteella kansainvälinen olympiakomitea näyttää - ihan tosissaan - katsovan, että on asiallista sallia naisten pahoinpitely henkilölle - mahdollisesti miehelle - jonka sukupuolesta on olemassa varteenotettava epäily. Ja jättää asian selvittäminen jonnekin tulevaisuuteen eli ajalle, jolloin kyseinen henkilö - mahdollisesti mies - on ehtinyt pahimmillaan pahoinpidellä viisi naista kansainvälisen olympiakomitean tuella ja suostumuksella. 

Lopuksi on todettava, että edelle kirjoittamani tarkastelun seurauksena kansainvälisen tiedotteen wokeltava alkulause kuulostaa suorastaan irvokkaalta ja sovinistiselta. Siinä nimittäin sanotaan, että "jokaisella on oikeus harrastaa urheilua ilman syrjintää". 

Mitähän tästä - ja etenkin omasta - oikeudestaan mahtaa ajatella algerialaisen hakkaama italialaisnainen? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistreatment of Women at the Olympics?
Wokellus vastatuulessa
Testosteronia pullistelevat naiset

Kumpi pitäisi sulkea olympialaisista?

Ranskan ja Malin välisessä olympiakisojen jalkapallo-ottelussa nousi esille palestiinalaisten ja Israelin välinen jännite. Ylen jutun mukaan kyse oli lähinnä palestiinalaisia puoltavista mielenosoituksista ja israelilaisten reaktioista niihin. Suoralta väkivallalta kuitenkin vältyttiin. 

Jutussa mainittiin - jälleen kerran - että "Gazan sodan vuoksi osa kisoihin osallistuvista maista on vaatinut Israelin sulkemista olympialiikkeestä. Näin ei ole käynyt, mikä on nostanut kisoihin kohdistuvaa turvallisuusuhkaa."

Tuo vaatimus on sikäli erikoinen, että nyt akuutit tapahtumat Gazassa saivat alkunsa palestiinalaisten tekemästä poikkeuksellisen raa´asta terroristisesta hyökkäyksestä, jonka yhteydessä otettiin suuri joukko panttivankeja. Ja Israelin toiminta on nimenomaisesti vastaus siihen. 

Siten myös Gazan tilanteen rauhoittamisen ensimmäisen askeleen pitäisi tulla palestiinalaisilta, tarkemmin sanoen heidän terroristijärjestöltään Hamasilta. Käytännössä se tarkoittaisi kaikkien panttivankien vapauttamista ja heidän käsissään mahdollisesti kuolleiden henkilöiden ruumiiden palauttamista. 

Jokainen voi tältä pohjalta tietenkin vetää omat johtopäätoksensä siitä, kumpi osapuoli pitäisi sulkea kisoista, jos sellaiseen ryhdyttäisiin. Terrorismin seurauksena sotaan ryhtynyt Israel, vai - niin ikään kisoihin osallistuva - Palestiina, joka ei ole tehnyt selvää pesäeroa Hamasiin, vaan jonka hallinto on jopa hieronut sopua sen kanssa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ida Korhonen ja Aura Kinnunen tieteen vapautta vastaan
Israelin armeijan mukaan Hamasia ei voi voittaa
Tyhmistä johtajista kärsii koko Palestiinan kansa

Tyhmistä johtajista kärsii koko Palestiinan kansa

Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola varoitti MTV3:n uutisessa, että  Gazasta on vaarassa syntyä merkittävä uusi terrorismin kasvualusta. 

Hänen mukaansa "jos Gazasta tulee kaoottinen alue, jota oikein kukaan ei hallitse eli syntyy valtatyhjiö, niin samat ilmiöt voivat toistua, joita on nähty esimerkiksi Somaliassa, Syyriassa ja Irakissa... Tällaisessa tapauksessa valtaan nousisi jokin sen tyyppinen järjestö, joka keskittyy ensisijaisesti terroriin ja myös kansainväliseen terroriin."

En epäile lainkaan, ettei Juusola olisi oikeassa, sillä palestiinalaisten terroristien lista on jo nyt varsin pitkä. Esimerkiksi vuonna Abu Nidalin joukot alkoivat vuonna 1985  tulittaa matkustajia lähes samanaikaisesti  Rooman ja Wienin lentoasemilla. Iskuissa kuoli 18 ihmistä ja 138 haavoittui. Ja Abu Daud järjeesteli vuoden 1972 olympialaisissa verisen iskun, jossa tapettiin 12 israelilaista urheilijaa.

Niinpä on jopa todennäköistä, että vuosikymmeniä väkivallalla asemaansa parantamaan pyrkivien palestiinalaisten joukosta löytyy jatkossakin sellaisia, jotka arvelevat saavuttavansa itsenäisen Palestiinan valtion tekemällä iskuja kaukana kotiseuduiltaan. Tosiasiassa sellaisilla toimilla lienee päinvastainen merkitys, eli palestiinalaisten juuri nyt länsimaissa saama tuki vähenee ja paine Israelin painostamiseksi pienenee. 

Tästä syystä palestiinalaisten kannattaisi juuri nyt tukea sitä, että Israelin annettaisiin rauhassa tuhota Hamas niin pitkälle kuin mahdollista. Ja sen jälkeen etsiä rauhan mahdollisuutta jollain muulla keinolla kuin väkivallalla. 

Valitettavasti tämä ei taida olla kovinkaan todennäköistä. Eikä Israelin tarvitse jatkuvan väkivallan takia ottaa vakavasti Länsirannan tai Gazan palestiinalaisten pyrkimyksiä itsenäisyyden saamiseksi. Saati harkita kansalaisuuden myöntämistä näille. 

Palestiinalaisten tilannetta kuvaakin parhaiten vanha sanonta, jonka mukaan "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis". Eli tyhmistä johtajistaan kärsii koko Palestiinan kansa. Ja on kärsinyt jo lähes kahdeksankymmentä vuotta - eikä tälle kärsimykselle näyttäisi olevan tulossa loppua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailma lankesi Hamasin johdon virittämään ansaan
Elina Valtoselle osoitettu kirje osoittaa laatijoidensa kyvyttömyyden ymmärtää tosiasioita
"Maahanmuuttajanuoret" kiusaavat juutalaislapsia - Halla-aho Ukrainassa

Auttaako oma kokemus johtajana?

Ymmärtämättömyys nykyaikaisesta wokellus-kulttuurista vapautti suomalaisen urheiluhallinnon huippupestin eli Olympiakomitean johtajuuden haettavaksi. Eilen tehtävään valittiin maastohiihdon maailmanmestari ja moninkertainen arvokisamitalisti Matti Heikkinen. 

Asiaa ei oikeastaan tarvitse tässä kommentoida sen kummemmin, koska lehdistö on käsitellyt valinnan varsin kattavasti. Niinpä päätin tehdä tänä aamun jutun, josta voisi sanoa "lyhyestä virsi kaunis". 

Heikkisen valinta on nimittäin sikäli äärimmäisen mielenkiintoinen, että sen seurauksena pääsemme näkemään mihin itse omakohtaisesti huippu-urheilun vaatimukset tunteva ja maailman parhaaksi lajissaan yltänyt henkilö kykenee luotsaamaan suomalaisen olympiaurheilun. Tässä asiassa auttanee vielä sekin, että Heikkinen tunnettiin jo omalla urheilu-urallaan äärimmäisen analyyttisenä ja itseltään paljon vaativana henkilönä. 

Uudessa tehtävässään Heikkistä auttaa lisäksi se, että - kuten yleisurheilun mm-kisajoukkueen koko ja maastohiihdon viimetalvinen olympiamenestys osoittavat - on suomalainen olympiaurheilu juuri nyt mukavassa nosteessa. Suurin syömähammas jatkaa uransa huipulla, jääkiekkoilijat ovat parempia kuin koskaan ja hiihto- sekä yleisurheilunuorisossa on sellaista potentiaalia (esimerkki, toinen, kolmas ja neljäs), joka oikein jalostettuna omaa mahdollisuuden palauttaa ainakin osa siitä loistosta, jossa minä kasvoin suomalaisen olympiaurheilun kultaisella 1970-luvulla.

Näillä sanoilla toivotan Matti Heikkiselle menestystä tehtävässään!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
#Metoo-henkiset haistoivat Mika Lehtimäen veren
Happo palaa - ja Messias myös
Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista

Transnaisille oma sarja

Helsingin sanomat kertoi, että kansainvälinen uimaliitto on näyttänyt pitkää nenää wokeltajille. Se on nimittäin päättänyt rajoittaa transihmisten osallistumista kilpailuihinsa siten, että naisten joukkoon pääsevät kilpailemaan vain ne henkilöt, jotka ovat muuttaneet sukupuolensa kahteentoista ikävuoteen mennessä ja heidän testosteronitasonsa ovat riittävän alhaalla. 

Samalla se päätti perustaa avoimen sarjan, johon mieheksi syntyneet transihmiset saavat osallistua. Näin liitto mahdollistaa kaikkien ihmisten osallistumisen omiin kilpailuihinsa. 

Itse asiassa uimaliitto teki useita muitakin päätöksiä. Niiden mukaan esimerkiksi kaikkien uimareiden on todistettava sukupuolikromosomistonsa koostumus, jotta he voisivat osallistua kilpailuihin.

Miesten kilpailuihin voivat osallistua kaikki miehet, joilla on Y-koromosomi. Siis myös ne, joiden sukupuolielimistön kehitys ei vastaa kromosomistoa. Miesten kilpailuihin saavat osallistua myös naisesta mieheksi sukupuolensa muuttaneet, mutta lajit, joissa on loukkaantumisvaara, edellyttävät liitolle vastuuvapauden antavan lomakkeen täyttämistä.

Naisesta mieheksi muuttumisprosessinsa kesken jättäneet urheilijat saavat osallistua naisten kilpailuihin, mikäli testosteronihoito on kestänyt enintään vuoden ja heidän testosteronitasonsa ei poikkea normaalista. Lisäksi hoidon anabolisten vaikutusten on pitänyt kadota. 

Nähdäkseni päätökset ovat kohtuullisen hyvin perusteltuja ja mahdollistavat jatkossa myös normaaleille naisille mahdollisuuden menestyä urheilussa. Nähtäväksi kuitenkin jää, mitä koko urheilumaailman merkittävintä tapahtumasarjaa järjestävä kansainvälinen olympiakomitea päättää transsukupolisten urheilijoiden kohdalla. 

Erityisen mielenkiintoisen vivahteen asiaan tuo se, ettei KOK halua kasvattaa urheilijoiden määrää kilpailuissaan. Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että myös urheilun huipputapahtumaan lisättäisiin uintiin - ja ehkä muihinkin lajeihin - transsukupuolisten vapaa sarja, poistettaisiinko ohjelmasta saman lajiryhmän kilpailuja?

Vai osuisiko vähennystarve muihin lajiryhmiin? Siis esimerkiksi jo muutenkin vaakalaudalla olevaan yhdistetyn hiihtoon. 

Varmaa lienee kuitenkin, että kansainvälisen urheiluyleisön kiinnostus transgendereiden kisoihin tulisi olemaan merkittävästi pienempi kuin miesten ja naisten kilpailuihin. Eikä tämä varmaankaan ole KOK:n intresseissä. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, minkälaiseen painostuskampanjaan wokeltajat asian suhteen lähtevät. Ja taipuuko KOK mahdollisesti syntyvän paineen alla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nainen: huono vitsi
Poikkeuksellinen ylivoima ei synny ilman poikkeuksellisia keinoja
Puhtaan urheilun toistaiseksi suurin voitto

 

Kertulle pronssi ja jääkiekkojoukkueelle historiallinen ensimmäinen olympiavoitto!

Tämä aamupäivä meni TV:n katselussa eli seuratessa ensin Kerttu Niskasen taistelua maastohiihdon 30 km matkalla, joka päättyi uskomattomalla tavalla pronssimitaliin. Ja sen jälkeen jääkiekkojoukkueen näytösluonteista olympiavoittoa. 

Näillä kahdella saavutuksella on tosin aivan oleellinen ero. Kertun saavutushan tarkoitti sitä, että hän oli tänään maailman kolmanneksi paras naishiihtäjä. Se on kova saavutus, vaikka toki Therese Johaug ja Jessi Diggins olivat vielä parempia.

Jääkiekkojoukkueen mestaruus taas oli ensimmäinen Suomen saavuttama ja siksi todellista olympiahistoriaa. Ja siksi joukkueen mestaruutta tullaan epäilemättä juhlimaan paljon riehakkaammin kuin Kertun saavutusta. 

Pienen varjon joukkueen saavutuksen ylle luo kuitenkin se, että - kuten Jaskan pauhantaa-blogissa toissapäivänä todettiin - puuttui olympiajääkiekkoturnauksesta 1 045 maailman parasta kiekkoilijaa. Tai no, ehkäpä KHL:stä löytyy jonkin verran sellaisia, jotka ovat parempia kuin NHL:n huonoimmat pelaajat, mutta joka tapauksessa on selvää, ettei näissä kisoissa voittanutta joukkuetta voi sanoa sellaiseksi, etteikö NHL-pelaajista olisi löytynyt paljonkin parempia joukkueita. 

* * *

Edelle kirjoittamallani ei kuitenkaan ole sen suurempaa väliä, koska mestaruudet ratkaistaan niiden kesken, jotka ovat paikalla. Erityismausteen tähän toi itselleni latvialaisen kollegani tämänpäiväinen puhelu, jossa hän onnitteli minua Suomea voitosta. 

Puhelun aikana hän kertoi, että neuvostoaikana hän ja muut latvialaiset olivat aina Tshekkoslovakian puolella kun se pelasi Neuvostoliittoa vastaan. Sellainen kun tuntui jonkinlaiselta protestilta miehittäjää vastaan.

Lisäksi hän mainitsii lukeneensa jostain venäläislehdestä Putinin sanoneen, että ellei hänen joukkueensa voita Pekingissä jääkiekon kultamitalia, on koko olympialaiset hävitty. Mikäli kollegani kertoma pitää paikkansa, mahtaa Putinin asenne harmittaa aivan loistavat olympiakisat hiihtänyttä Alexander Bolshunovia. 

* * *

Tähän kaikkeen liittyen kirjoitin Jaskan blogiin jo eilen seuraavan kommentin. 

"Tässä näemme eron yksilöurheilun ja joukkuepelaamisen välillä. Ensin mainitussa kilpaillaan konkreettisesti siitä, kuka on lajissaan maailman paras ja jälkimmäistä seurataan lähinnä sen tarjoaman urheiluviihteen vuoksi. Niinpä yksilölajissa maailman parhaiden puuttuminen lässäyttäisi koko tapahtuman mielenkiinnon, mutta viihdemielessä ei ole kovin suurta väliä ovatko paikalla maailman parhaat vai ei, kunhan joukkueet pelaavat ja niillä on kannettavanaan kotimaansa edustusasu.

Sivumennen sanoen: nyt nähdyt olympialaiset mittaavat huippumaiden osalta tarkalleen ottaen sitä, millä niistä on maailman (lue NHL:n) vähiten arvostetut jääkiekkoilijat. Eli mitä heikompi arvostus, sitä parempia pelaajia kullakin maalla on ollut käytössään joukkuetta muodostettaessa. 

Nähtäväksi siis jää, ovatko suomalaiset kiekkoilijat maailman vähiten arvostettuja vai vasta toisiksi vähiten arvostettuja. Sen tiedämme huomenna, mutta epäilen, ettei yksikään lehti nosta tätä näkökulmaa esille sen enempää Suomen voittaessa kuin hävitessäkään."

Se siitä lainauksesta, mutta kuten tänään huomasimme, olivat suomalaiset jääkiekkoilijat jopa ylivoimaisesti maailman vähiten arvostettuja, sillä siksi ylivoimainen oli Jukka Jalosen luotsaaman joukkueen näytös venäläisiä vastaan. Eikä ole Jukka Jalosen tai voittoisan joukkueemme vika, ettei NHL päästänyt pelaajiaan mukaan. 

Siksi on syytä onnitella aivan yhtä lailla Suomen jääkiekkojoukkuetta, Kerttu Niskasta ja kaikkia muitakin mitalistejamme Pekingin olympiakisoista. Ja jäädä odottamaan, että suurhiihtäjäksi viimeistään näissä kisoissa noussut Iivo Niskanen valitaan vuodenvaihteen jälkeen jälleen kerran valtakunnan parhaaksi urheilijaksi ja voittoisat leijonat parhaaksi joukkueeksi.

* * *

Tämän merkinnän lopuksi vielä kaksi asiaa. 

Yksi: Pekingin kisojen ennakossa veikkasin Suomen saavan maastohiihdoista neljä mitalia, joista yksi kultainen. Kultamitalien määrä osui oikeaan, mutta muilta osin aliarvoin hiihtäjiemme kyvyt. Hyvä kuitenkin, että tällä kertaa kävi näin päin.  

Kaksi: Maastohiihdon lisäksi Suomi saavutti mitaleita vain jääkiekosta, jossa miehet olivat parhaita ja naisetkin Euroopan parhaita sijoittumalla kolmanneksi. Siksi kaikissa muissa lajeissa alppihiihdosta ja lumilautailusta ampumahiihtoon ja curlingiin on tullut aika miettiä, olisiko asialle tehtävissä jotain. Näin ainakin siinä tapauksessa, että ihmisten kiinnostusta näihin lajeihin halutaan ylläpitää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekingin kisaennakko
Viikonlopun pilkkeitä
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Iivo Niskanen: suomalainen suurhiihtäjä

Kuten kaikki suomalaiset tietävät, Iivo Niskanen toteutti tänään ennustukseni osoittaessaan kuka on maailman paras perinteisen hiihtäjä. Ehkäpä Iivo ajatteli selvän voiton tuoneen armottoman suorituksensa aikana samoin kuin toinen suomalainen olympiavoittaja - purjehtija Thomas Johansson - totesi Sydneyssä vuonna 2000, että "parasta ei ole voitto, vaan ylivoimainen voitto", sillä juuri sellaisen Iivo otti Pekingissä.

Iivosta on epäilemättä ehditty sanoa jo kaikki tarvittava - maailman paras perinteisen hiihtotekniikka, poikkeuksellinen hapenottokyky ja maaginen kyky olla parhaassa kunnossaan juuri oikealla hetkellä. Ja olenhan itsekin kommentoinut hänen voittoaan Sotshin parisprintissä, Lahden MM-hiihdoissa ja Pyeongchangin olympialaisissa, joten aika lailla kaikki tarvittava on jo tullut tässäkin blogissa sanottua. 

Pekingin kisat ovat nyt suunnilleen puolivälissä ja Suomi on saavuttanut maastohiihdossa jo neljä mitalia: Iivon kullan lisäksi hänen pronssimitalinsa yhdistelmähiihdosta sekä Kerttu Niskasen hopea- ja Krista Pärmäkosken pronssimitalit naisten kympiltä. Jäljellä ovat kuitenkin edelleen kaikki viestit, joista kaikista mitali näyttää tähän mennessä nähdyn perusteella jopa kisaennakkoon kirjoittamaani realistisemmalta tavoitteelta. 

Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaan nautitaan siitä tiedosta, että messias Iivo Niskanen on tuoreimman voittonsa jälkeen kolminkertainen olympiavoittaja ja lisäksi maailmanmestari sekä olympialaisten yksinkertainen ja MM-hiihtojen kaksinkertainen pronssimitalisti. 

Siksi on nöyränä kiitettävä Vieremän hiihtohirmua niistä ikimuistoisista hetkistä, jotka hän on tarjonnut meille suomalaisille penkkiurheilijoille. Ja pantava nöyränä merkille, mitä se on vaatinut: lupauksensa lunastanut hiihtomme messias on harjoitellut vuosikausia enemmän ja laadukkaammin kuin kukaan muu suomalainen mieshiihtäjä - tai luultavasti kukaan muukaan urheilija - elänyt pari vuotta käytännössä neljän seinän sisällä välttääkseen elimistöön ylimääräisiä ongelmia aiheuttavat virukset sekä testannut määrättömän määrän suksipareja löytääkseen jokaiselle kelille mahdollisimman kilpailukykyisen kaluston. Sekä kestänyt ne paineet, jotka Suomen kansa on häneen asettanut.

Onnea moninkertaiselle olympiavoittajalle! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mytologisia tapahtumia
Iivo Niskanen, maailmanmestari
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Pekingin kisaennakko

Iivo Niskanen. Messias, maailmanmestari ja olympiavoittaja sekä Suomen kultamitalitoivo Pekingin olympialaisten 15 km matkalla ja parisprintissä. 

Tästä siis alkaa eilen käynnistyneiden olympialaisten maastohiihtojen kisaennakko, joka seuraa aiemmin sinivalkoisin lasein muistiin merkitsemiäni vastaavia ajatuksia. Koska messias on nyt käsitelty, voitaisiin kultamitaleiden osalta melkein lopettaa tähän, mutta mennään nyt kuitenkin kilpailu kerrallaan. 

Eli aloitetaan kisojen ensimmäisestä lauantaista, jolloin käydään naisten takaa-ajo eli yhdistelmähiihto. Se ei ole hiihtäjien suosikkilajeja, mutta kahden hiihtotavan taitajana Krista Pärmäkoski saattaa ottaa jopa mitalin. 

Voimahiihtäjänä tunnettu, mutta Pekingiä varten painoaan muutaman kilon pudottaneen Pärmäkosken mahdollisuuksia paransi selvästi Heidi Wengin lähtöviivalta poistanut norjalaisten koronatilanne. Todennäköisempää on kuitenkin, että hän yhdessä Kerttu Niskasen kanssa kilpailee sijoituksesta viiden parhaan joukkoon. Anne Kyllönen saattaa sijoittua kymmenennen sijan paikkeille, mutta neljäs hiihtäjä täytynee määrätä matkalle ilman ennakko-odotuksia.

Sunnuntaina on vuorossa miesten yhdistelmähiihto. Siinä en odota suomalaisille mitaleita, vaikka kovan hapenottokyvyn, mutta heikomman luisteluhiihtotaidon varassa kilpaileva Iivo Niskanen onkin ilmoittanut matkan itselleen hyväksi lajiksi ja sijoittunee minimissäänkin kahdeksan parhaan joukkoon. 

Myös mitali on mahdollisuuksien rajoissa, mikäli maastot sisältävät riittävästi Iivoa suosivia wassberg-tekniikalla hiihdettäviä mäkiä. Lisäksi norjalaisten COVID-19-tilanne auttaa, koska se poisti lähtöviivalta etukäteen matkan suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluneen Simen Hegstad Krügerin. 

Perttu Hyvärinen ja Remi Lindholm osallistunevat myös vapaaehtoisesti yhdistelmähiihtoon ja taistelevat hyvänä päivänä 20 tai Perttu jopa 10 parhaan joukkoon pääsemisestä. Neljäs edustaja on määrättävä samaan tapaan kuin naistenkin kilpailussa - ja ilman sen suurempia sijoitusodotuksia. Tai saattaa olla, että valmennusjohto päättää hiihdättää suomalaiset vajaalla joukkueella.

Tiistaina on vuorossa sprinttipäivä vapaalla hiihtotavalla. Suomalaiset eivät lukeudu ennakkosuosikkeihin, mutta tämä on Jasmi Joensuun, Katri Lylynperän ja Jasmin Kähärän pääkilpailu. Heistä jokaisella on mahdollisuus kymmenen parhaan joukkoon, mutta tuskin mitaleille. 

Neljännelle paikalle määrätään joko Pärmäkoski tai Matintalo, joista kummallakaan ei ole mitalimahdollisuuksia. Tai sitten hiihdetään vajaalla joukkueella, mikä minun nähdäkseni olisi järkevää.

Miehistä sprintti on Joni Mäen ja Lauri Vuorisen pääkilpailu näissä kisoissa. Heistä molemmilla on periaatteessa mahdollisuus finaaliin, mutta tuskin siellä menestymiseen. Ristomatti Hakola ei pysty eikä halua hiihtää sprinttiä, vaikka onkin aiemmin ollut vahva näillä matkoilla. 

Kolmannen ja neljännen sprinttimiehen paikan saavat ne, jotka haluavat lähteä hiihtämään. Muuten matka jää vajaamiehitykselle, koska pientä eli kuusimiehistä joukkuetta ei kannata rasittaa matkoilla, joissa he eivät missään tapauksessa sijoittuisi kahdenkymmenen parhaan joukkoon. 

Torstaina on naisten maastohiihtojen suomalaispäivä eli perinteisen kymppi. Silloin on siis sekä Krista Pärmäkosken, Kerttu Niskasen että Johanna Matintalon bravuurimatka, jolta odotetaan myös menestystä. Jopa mitalia, jota lähimpänä näin etukäteen ajatellen ovat Pärmäkoski ja Niskanen. Neljännelle paikalle haluavat ainakin Joensuu ja Kyllönen. Nähtäväksi jää, kumpi sitä pääsee hiihtämään - mitalia ei kannata kuitenkaan odottaa kummaltakaan. 

Perjantaina on sitten alussa mainittu Iivon kultamitalimetsästys eli miesten pikamatka käyttääkseni aiemmin käytettyä nimitystä. Hopea tältä matkalta olisi pettymys niin Iivolle itselleen kuin kilpailua TV:n ääreen asettuville puolelletoista tai kahdelle miljoonalle katsojallekin. 

Totuus kuitenkin on, ettei olympialainen kultamitali ole koskaan etukäteen varmaa, eikä siis tälläkään kertaa. Iivolle itselleen voi sattua huono päivä, joku muu voi törttöillä ladulla, kulkuvälineeksi tulee valituksi keskinkertainen suksi tai voitelu- ja kuviohommat menevät pieleen. Itseäni tämä kaikki alkoi hirvittää jo tätä kirjoitettaessa. 

Viidelletoista kilometrille tähtää myös Ristomatti Hakola. Jos mies on palautunut täyteen kuntoon, on hänkin tällä matkalla ilman muuta kymmenen joukossa. Ja ehkä jopa viiden. Mutta mitali vaatisi kyllä suomen voiteluryhmän ylivoimasta voittoa norjalaisista ja venäläisistä. 

Muista hiihtäjistä Perttu Hyvärinen hiihtää tämän matkan ja epäilemättä myös Remi Lindholm sekä sprinttimiehet Joni Mäki ja Lauri Vuorinen haluavat matkalle. Itse valitsisin Lindholmin, koska Mäkeä tarvitaan viestijoukkueen ankkuriksi levänneenä, eivätkä Vuorisen näytöt ole viime aikoina vakuuttaneet.

Lauantaina hiihdetään jälleen suomalaisittain mielenkiintoinen matka eli naisten viesti. Siihen asettuu vahva joukkue, johon itse valitsisin Matintalon aloittajaksi, Niskasen jatkajaksi, Pärmäkosken ensimmäiselle vapaan osuudelle ja Joensuun ankkuriksi. 

Kyllönen on vahva varanainen mille tahansa osuudelle ja mikäli Joensuu ei vakuuta sprintissä hänen tulee hiihtää kolmantena Pärmäkosken siirtyessä ankkuriksi. Kummassakin tapauksessa Suomi taistelee himmeimmästä mitalista tasapäisesti Ruotsin, Norjan ja USA:n kanssa - ja siksi ankkuriksi tarvitaan kirikykyinen nainen.  

Sunnuntaina viestittelevät puolestaan miehet. Myös heillä on vahva joukkue, josta Hakola tuo joukkueen kärjen mukana ensimmäiseen vaihtoon, Niskanen repii eroa muihin, Hyvärinen yrittää parhaansa säilyttääkseen johtoaseman ja Mäki taistelee loppusuoralla mitalista Norjan ja Venäjän kanssa. Lindholm on hyvä varamies kaikille muille osuuksille paitsi ankkuriksi, mutta mitalimahdollisuutta hän ei vielä pysty ylläpitämään kuin siinä tapauksessa, että sijaistettavaksi osuu Hyvärinen. 

Viestien yhteydessä on muistettava, että joukkue valitaan paljolti kisanäyttöjen varassa. Siksi esimerkiksi Kyllösen huippuonnistuminen tai Matintalon epäonnistuminen 15 kilometrillä muuttaisi naisten joukkuetta. Miesten puolella vastaava tilanne on Lindholmin ja Hakolan välillä - jälkimmäisen kuntohan on rikkonaisen kauden takia ainakin jossain määrin arvoitus.

Keskiviikkona hiihdot palaavat sprinttimatkoille eli pariviestiin perinteisellä hiihtotavalla. Siinä naisten joukkue määräytyy aikaisempien kisatapahtumien mukaan, mutta todennäköisimmin joukkueessa hiihtävät Pärmäkoski ja Niskanen, mutta valintaan vaikuttavat aiemmat kisatapahtumat. Siten myös ainakin Matintalo ja Joensuu haaveilevat pääsystä etukäteen varsin todennäköiseen mitalijoukkueeseen. Kultamitaliin en kuitenkaan usko, mutta ainakin pronssinen lätkä Norjan ja Ruotsin perässä on ilman muuta mahdollinen.

Miesten puolella joukkueeksi on kaavailtu kaksikkoa Niskanen ja Hakola. Lisäksi mukaan haluaisivat varmuudella myös Joni Mäki ja Lauri Vuorinen. Heille paikka avautuu kuitenkin vain, mikäli Hakola epäonnistuu 15 kilometrillä ja jompikumpi ottaa sprintistä mitalin. Itse kilpailussa Suomi on ilman muuta yksi voittajasuosikeista, ellei jopa suurin sellainen. Odotetaan siis kultaa.

Seuraavan lauantain ohjelmassa on sitten miesten viiden peninkulman matka. Siihen suomalaisista osallistunevat Niskanen, Hyvärinen, Lindholm ja todennäköisesti Vuorinen. Heistä Niskanen hiihtänee heikommallakin hiihtotavallaan sijoille viidestä kymmeneen, sillä onhan kysymys kuitenkin raa´asta kestävyysmatkasta. 

Suurista harjoitusmääristään tunnettu Lindholm saattaa yllättää ja voittaa Hyvärisen sijoittuen 15 parhaan joukkoon jälkimmäisen sijoittuessa viisi sijaa alemmaksi. Vuorinen on kaukana takana. 

Sunnuntaina maastohiihdot päättää naisten 30 km hiihto. Suomalaisista Pärmäkoski hiihtänee parhaiten, mutta ei mitaleille. Niskanen tulee maaliin pari sijaa myöhemmin ja Kyllönen sijan 15 paikkeilla. Neljäs hiihtäjä jouduttaneen määräämään, ellei joukkueesta löydy vapaaehtoisia.  

Kaiken kaikkiaan edelle kirjoittamani mukaan suomalaisilla olisi etukäteen ajatellen mahdollisuus yhteensä kahdeksaan maastohiihtomitaliin, joista kaksi kirkkaimpia. Tosiasia kuitenkin on, että yleensä noin puolet odotuksista toteutuu, joten meidän penkkiurheilijoiden on realistista odottaa neljää mitalisijaa, joista yksi kultainen. 

Lopuksi haluan muistuttaa siitä, että edelle kirjoittamani veikkaukset ovat vain veikkauksia. Eli paraskaan asiantuntija ei pysty ennakoimaan maastohiihdon arvokisojen lopputuloksia, vaikka jotkut asiat - vaikkapa norjalaisen hiihtohirmun Johannes Kläbon sprinttikulta - vaikuttavatkin lähes kaikkien mielestä varmalta jo etukäteen. Ja juuri siksi seuraavat kaksi viikkoa ovat suomalaisen penkkiurheilijan suurta juhlaa, joka tuottaa sekä onnen että pettymyksen kyyneleitä. Siis suuria tunteita ja alkukantaista nautintoa! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mytologisia tapahtumia
Pjongchangin kisaennakko
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Ai, ai, Arto

Olympiapronssia aikanaan tuoneen ennätyksensä äskettäin menettänyt entinen huippu-urheilija ja poliitikko Arto Bryggare (sd) kommentoi Iltalehdessä junioreiden maailmanennätyksen nuoruudessaan tehneen Wilma Murron uutta tulosta tavalla, josta ei taida seurata mitään hyvää. Tai ei ainakaan seuraisi, ellei sen sanoja olisi poliittista vasemmistoa.

Bryggare tuli nimittäin todenneeksi, että Murron uusi ulkoratojen ennätys, 462, ei ole tälle "mikään tulos". Kommentoijan mukaan "Wilman pitäisi pystyä hyppäämään 470, jos hän haluaa mennä olympiafinaaliin. Hänellä on potentiaalia aivan valtavasti."

Bryggare on tässä tietenkin oikeassa. Sen sijaan joku saattaa pillastua hänen analyysistään, jonka mukaan "pitää miettiä, mitkä ovat huippu-urheilun vaatimukset, ja onko hän niissä kaikissa siinä suunnassa, jossa pitääkin. Suhteellisen voiman osuuden pitää olla mahdollisimman korkea, eli voimantuottosuhde massaan."

Nykyisen kehopositiivisuuden ja feminismin aikakaudella vanhan mestarin lausahdus on riskipeliä. Sehän saatetaan helposti tulkita arvosteluksi Murron kehon koostumusta ja painoa kohtaan. Eikä sellaisen sanominen kuulu nykyaikana Bryggaren kaltaisten vanhempien setämiesten oikeuksiin. 

Näinhän ei kuitenkaan - tietenkään - ole, vaan Bryggare tahtoi vain opastaa nuorta naista sillä tosiasialla, että saavuttaakseen urheilullisen potentiaalinsa maksimin, tulisi seiväshyppymme johtotähden huolehtia mainitun suhteen optimoinnista nykyistä paremmin.

Tässä tilanteessa olisi toivottavaa, että jokainen Bryggaren lausunnon kuullut tajuaa, ettei kehopositiivisuudella tai feministisellä loukkaantumisella saavuteta ensimmäistäkään arvokisamitalia. Ja että Wilma Murto ja hänen taustajoukkonsa ymmärtävät, ettei sellaista voiteta myöskään pelkillä laihdutuskuureilla, vaan rehellisellä tosiasioiden analysoinnilla, tunnistamisella ja tunnustamisella. 

Nykypäivän huippu-urheilussahan arvokisamitalit ovat kiven alla, ja niitä voi sieltä kaivaa ainoastaan optimoimalla kaikki urheilijan suoritukseen vaikuttavat tekijät, mukaan lukien painon hallinta siten, että - Bryggaren sanoin - voimantuoton suhde massaan on mahdollisimman suuri. Tai tarkemmin sanottuna, että urheilijalla on poikkeuksellista lahjakkuutta, lajin kannalta fyysinen suorituskyky on tapissaan, tekniikka on täydellinen, henkinen kantti pitää ja vielä kunnon ajoittaminenkin on hallussa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Naistenpäivä, markkinavoimat ja urheiluhijab
Wilma Murto hyppäsi nuorten maailmanennätyksen, jolla olisi otettu aikuisten olympiamitali!
Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista

Mytologisia tapahtumia

Katselin televisiosta 50 kilometrin hiihtokilpailua. Suomalainen kulki edellä, mutta venäläinen saavutti häntä kilometri kilometriltä. Lopulta tämä tuli suomalaisen kannoille kuin huuhkaja ja meni jopa ohi. Ero suomalaiseen oli selvä ja näytti siltä, että Suomelta karkaisi arvokisojen kultamitali jälleen kerran.

Peli ei ollut kuitenkaan vielä pelattu, sillä suomalainen lisäsi vauhtia ja meni uudelleen venäläisen ohi. Tahti tiivistyi tiivistymistään ja ladulta kuului venäjänkielistä pulinaa. Lopulta suomalainen karkasi ja venäläinen jäi sekunti sekunnilta. Suomeen tuli maailmanmestaruus.

Niin. Edellä oleva kuvaus on Ylä-Tatran MM-hiihtojen kuninkuusmatkalta vuodelta 1970. Neuvostoliiton Vjatseslav Vedenin oli jo voittanut kisoissa kultaa ja hiihti minuutin lähtöeron Kalevi Oikaraiseen kiinni. Kyse oli siis väliaikalähdöstä eli suomalainen oli enimmillään yli minuutin venäläisen perässä.

Kuten kaikki muistamme, voitti Iivo Niskanen viime sunnuntaina 50 kilometrin hiidon olympiakultaa kilpailussa, jonka tapahtumat voisi kirjoittaa lähes identtisillä sanoilla kuin Oikaraisen voiton 48 vuotta sitten. Yhteistä miehille oli myös susi.

Niskanen nimittäin kuvattiin voiton jälkeen susiturkissa, jollainen liittyy hiihtokansan mytologiaan. Se puolestaan lienee saanut alkunsa siitä, kun "Susi-Kalle" Oikarainen hiihti iltahämärissä suden väsyksiin ja ampui sen kuolleeksi.

1960-luvulla suden ampuminen oli vielä uroteko, eikä kukaan tiettävästi moittinut Oikaraista pedon kellistämisestä - päin vastoin. Niskanen sen sijaan sai someloukkaantujien ryöpyn niskaansa käyttäessään vanhaa turkkia, jonka alkuperäinen kantaja ei palaisi henkiin vaikka karvavaatteelle antaisi tekohengitystä.

Siksi someloukkaantuminen oli sekä tekopyhää että perinteitä halveksivaa. Susiahan kaadetaan Suomessa sekä laillisesti että laittomasti. Niskasen turkki on kuitenkin nyljetty venäläisen suden päältä jo vuosikymmeniä sitten.

Eikä Suomessa liene muutenkaan sellaisia markkinoita uusille susiturkeille, että se vaikuttaisi susien laittomaan kaatamiseen. Sille on aivan muut - sinänsä yhtä mytologiset syyt.

Tosiasia kuitenkin on, että 50 kilometrin hiihdon suomalainen olympiakulta on paljon yleisempi tapahtuma kuin suden aiheuttamat ihmisvahingot: kultaa on tullut vuoden 1900 jälkeen neljästi kun suden tappamia ihmisiä ei ole ollut ainuttakaan. Siksi tappamiseen johtavat mytologiset syyt eivät ole hyväksyttäviä, vaikka toimivatkin hyvänä perusteena petokannan lailliselle säätelylle.

Annetaan siis hiihtäjien pitää mytologinen turkkinsa. Ja huolehditaan samalla siitä, ettei susiin kohdistu laitonta vainoa vaan kanta pidetään kurissa luvallisella metsästyksellä.

Näin voittavat sekä suomalainen kulttuuri että maamme ainoa peto, jolla on merkitystä ylisuuren hirvikannan aiheuttamien vahinkojen säätelyssä. Sillä on nimittäin varsin suuri merkitys myös ihmishenkien menetyksen kannalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Iivo Niskanen, maailmanmestari
Sundby vaatii väliaikalähtöä arvokisojen kuninkuusmatkalle
Sus siunatkoon

Pjongchangin kisaennakko

Pjonchangin olympialaiset ovat edessä ja maamme maastohiihtojoukkue on valittu. On siis tullut aika kirjata tähän blogiin perinteinen Professorin kisaennakko.

Aiemminhan nämä ennakot ovat osoittautuneet pääsääntöisesti höpötykseksi, ehdottomana helmenä Sotshin ennakossa - kisoista kultaa ja neljännen sijan saalistaneen - Iivo Niskasen arveleminen opintomatkalaiseksi, jolta ei ole syytä odottaa menestystä. Pyydän arvoisaa lukijaani siis ottamaan tämän blogimerkinnän höpötyksen vaatimalla vakavuudella.

Vaan tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee. Mennään mieluummin itse asiaan: seuraavassa on siis arvaukseni Suomen maastohiihtojoukkueen menestyksestä Pjongchangissa hiihtäjä hiihtäjältä.

Ristomatti Hakola on ollut tämän kauden ylivoimaisesti paras sprinttihiihtäjämme. Kausi alkoi lupaavasti, mutta viimeisissä kilpailuissa vire on vienyt pikemmin alas- kuin ylöspäin. Veikkaukseni perinteisen sprinttiin on niukka jääminen finaalin ulkopuolelle eli pistesija.

Hakola aloittanee myös Suomen pitkän viestin. Sen hän tekee kohtuudella, vaikka ei tulekaan Sami Jauhojärven tapaan kärjessä vaihtoon. Sen sijaan hän putoaa muusta porukasta viimeisellä kilometrillä, mutta ei kauas. Parisprintissä hiihtäessään kolmas kierros tuottaa haasteita.

Maailmanmestari Matti "Happo" Heikkinen on aina suuri arvoitus. Menestyspotentiaali on olemassa kaikilla henkilökohtaisilla matkoilla paitsi sprintissä. Kausi on kuitenkin ollut hyvin ailahtelevainen, joten lopputuloksen veikkaaminen on mahdotonta.

Valmentaja Toni Roponen on kertonut, että tällä kaudella kaikki on panostettu olympialaisiin, joten toivon Heikkisen heikohkon menestyksen johtuneen siitä. Mikäli kauden tulokset heijastelevat kovan harjoittelun tuomaa kokovartalojumia ja Hapon viimeistely on onnistunut hyvin, voidaan odottaa yhtä tai useampaa mitalisijaa sekä viestin ankkuriosuuden luotettavaa hoitamista.

Perttu Hyvärinen harjoitteli itsensä syksyllä ylikuntoon, jollaisesta toipuminen on aina epätasaista. Mies lähtee kisoihin sen takia viestin särkymävarana ja saattaa jäädä kisoissa ilman starttia. Jos starttaa, on kyse viestin kolmannesta osuudesta. Tästä huolimatta näen Hyvärisessä paljon potentiaalia tuleviksi vuosiksi.

Martti Jylhä on vapaan sprintin erikoismies; parhaimmillaan maailman huipputasolla. Perinteisen sprintissä välierävaiheeseen pääseminen olisi hyvä tulos. Jylhä saattaa olla toinen parisprinttimiehistä, jolloin kysymysmerkiksi nousee palautuminen kaikkien kuuden lähdön välillä koska sprinttilatu tulee olemaan raskas.

Lahden yhdistelmähiihdon yhdeksännen eli Lari Lehtosen kausi on ollut täynnä ongelmia. Kenraaliharjoituksessa vauhti näytti kuitenkin olevan tulollaan. Jos sama kehitys jatkuu, hiihtänee Lehtonen vapaalla ja/tai yhdistelmähiihdossa kymmenen joukkoon. Kilpailee Anssi Pentsisen kanssa viestijoukkueen kolmospaikasta, jonka ratkaissee miesten keskinäinen sijoittuminen 15 km vapaan hiihtotavan kilpailussa.

Naishiihtomme superlahjakkuus Johanna Matintalo sairastui odotuksiin nähden muutenkin hieman apeasti sujuneissa nuorten MM-hiihdoissa. Siksi - ja ehkä muutenkin - hänelle on luvassa paikka ainoastaan kisojen päämatkalla eli kolmellakympillä. Siellä on lupa odottaa sijoittumista 20 parhaan joukkoon. Viestijoukkuetta ajatellen Matintalo on perinteisen osuuden varanaisen roolissa.

Laura Monosen piti nousta tällä kaudella maailman terävimmälle huipulle. Jotain meni kuitenkin pieleen, eikä toivottua menestystä ole tullut. Päinvastoin, kausi on varmasti ollut suuri pettymys. Hiihtänee joitain matkoja, mutta on parhaimmillaankin vain 20 parhaan joukossa. Ei asiaa viestijoukkueeseen, mikäli Roponen ja Pärmäkoski pysyvät terveinä.

Maastohiihtomme Messias eli Iivo Niskanen on koko kauden ajan tähdännyt viidelle peninkulmalle. Valitettavasti Pjongchangin kevyehköt normaalimatkojen ladut eivät suosi suomalaista. Siitä huolimatta uskon miehen ottavan päämatkaltaan mitalin, mutta tuskin kuitenkaan kultaista.

Sprintissä Niskasen tavoitteena lienee vähintäänkin finaalipaikka. Se on toki tiukassa, mutta hyvänä päivänä saavutettavissa. Viestissä hän tulee toiselta osuudelta kärjessä ja lähettää joukkueen etukäteen epävarmimman lenkin matkalle. Iivo saattaa hiihtää myös parisprintin Hakolan kanssa, mutta siinä pistesijakin olisi hyvä saavutus.

Isosisko Kerttu Niskanen ei ole tällä kaudella päässyt aivan aikaisempien vuosiensa tasolle. Hän on kuitenkin varma hiihtäjä, joka hoitaa kiitettävästi viestin kakkososuuden ja tuo Suomen vaihtoon kärkiporukassa.

Henkilökohtaisilla matkoilla Niskanen tulee olemaan joukkueen toiseksi paras yleishiihtäjä Krista Pärmäkosken jälkeen. Hän hiihtänee useampiakin pistesijoja, mutta mitalien saavuttaminen ei liene realismia. Sellaisia Kepa kuitenkin lähtee varmasti hakemaan ja iloitsen kovasti, mikäli hän saattaa tämän ennusteeni häpeään.

Anssi Pentsinen on loistava karsintahiihtäjä. Vaikeutena hänellä on kuitenkin ollut palautuminen erävaiheen hiihdoista, mikä on sikäli omituista, että mies pystyy parhaimmillaan hiihtämään myös normaalimatkoilla maailman kahdenkymmenen parhaan joukkoon.

Ellei ihmeitä tapahdu karsiutuu Pentsinen sprintin puolivälierissä. Vapaan viidellätoista hän taistelee viestijoukkueen kolmospaikasta Lari Lehtosen kanssa ja sijoittunee noin kahdenneksikymmenenneksi.

Viestiin päästessään Pentsinen hoitaa osuutensa kohtuullisesti, vaikka joutuukin matkalla päästämään muutaman joukkueen edelleen. Ero kärkeen ei kuitenkaan kasva tolkuttomaksi. Anssi on tarjolla myös parisprinttiin.

Krista Pärmäkoski hiihti jo 21-vuotiaana Oslon MM-kisoissa maailmanluokan vauhtia sijoittuen parhaimmillaan viidenneksi. Sen jälkeen taso on vähitellen noussut - mutta paino valitettavasti sanalla vähitellen. On kuitenkin selvästi maamme paras naishiihtäjä.

Kristalle sopivat kaikki henkilökohtaiset matkat, ja niistä jokaisella hän saattaa yltää mitaleille. Se edellyttää kuitenkin täydellistä toipumista juuri parantuneesta flunssasta sekä onnistumista kunnon viimeistelyssä. Itse uskon Kristan avaavan Pjongchangissa arvokisojen mitalitilinsä, mahdollisesti jopa useammalla matkalla eikä kullan kimalluskaan ole poissuljettu.

Pärmäkoski on viestijoukkueen itseoikeutettu ankkuri. Mikäli huolto onnistuu ja Kristalla on normaalipäivä, tulee hän maaliin vähintään samalla sijalla jolta lähti matkalle. Parisprintin jättäisin hänenä väliin, mutta jos Krista lähtee matkaan, hoitaa hän oman osuutensa mitalivauhdilla.

Naisjoukkueemme äideistä Riitta-Liisa Roponen ei ole tänä vuonna ollut aiempien vuosiensa vedossa. Hän on parhaimmillaan vapaan kympillä, mutta sijoitus jäänee niukasti kymmenen huonommalle puolelle.

Roponen on yksi mahdollinen, joskaan ei todennäköinen, parisprinttihiihtäjä. Pitkässä viestissä Ritu hoitaa kolmannen osuuden kelvollisesti, vaikka ainakin Norja karkaa. Täysosuma saattaisi tarjota Suomelle jopa mitalisauman - toivotaan siis sellaista.

Toinen äiti eli Aino-Kaisa Saarinen on perinteisen hiihtotavan erikoisnainen. Kunto on ollut koko kauden nousussa, eikä naisen tavoitteista Pjongchangissa ole pienintäkään epäilystä. Se on mitali kisojen päätösmatkalta.

Lisäksi Aino-Kaisa osallistunee sprinttiin, jossa tuloksena lienee karsiutuminen puolivälierissä, sekä yhdistelmähiihtoon, jossa sijoitus lienee kymmenennen kieppeillä. Henkilökohtaisten matkojen lisäksi Saarinen aloittaa myös naisten pitkän viestin, ja tuo Suomen ensimmäiseen vaihtoon kärjen mukana - ellei suorastaan muilta karanneena.

Lauri Vuorinen on nuorin mieshiihtäjistämme. Kauden alku povasi todellista läpimurtoa, mutta vauhti on talven edetessä hiipunut: juuri päättyneet nuorten MM-hiihdot olivat varmasti kova pettymys. Siksi Pjongchang jäänee Vuoriselle opintomatkaksi ja koko kausi merkiksi kunnonajoituksen tärkeydestä.

Edellä olen käynyt läpi Suomen maastohiihtojoukkueen kilpailija kilpailijalta. Lisäksi on vielä mainittava Mari Laukkanen, joka hiihtänee maastohiihdon parisprintin. Lopputulosta on mahdotonta lähteä arvailemaan, mutta mitalimenestys siinä Krista Pärmäkosken tai jonkun muun parina olisi itselleni mieluisa superyllätys.

Yhteenvetona totean, että veikkaan Suomen saavuttavan Pjongchangin olympiakisoista kaksi henkilökohtaista mitalia - jolloin niiden tuojat löytyvät todennäköisyysjärjestyksessä kuusikosta Pärmäkoski, Iivo Niskanen, Heikkinen, Saarinen, Kerttu Niskanen ja Hakola  - sekä yhden viestimitalin jonka tuovat aina yhtä ihanat naishiihtäjämme. Menestys yli tämän veikkauksen olisi erittäin mieluisa yllätys, mutta alle jääminen kovin karvas pettymys.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lahden kisaennakko
Falunin lumikarkeloista
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Häviäminen on vaikeaa

Nyrkkeilijä Mira Potkonen varmisti Suomelle mitalin Rion olympialaisista. Sen väri paljastuu kuitenkin vasta jatko-otteluissa.

Mitalin saaminen edellytti sarjaa hallinneen irlantilaisen Katie Taylorin voittamista. Se ei estänyt Mira Potkosta, vaan hän löi ja suojasi niin, että irlantilainen taipui tappioon.

Tapauksessa ei olisi mitään kummallista, ellei siihen olisi liittynyt pientä episodia. Irlantilaisen valmentaja nimittäin syytti kovin sanoin suojattinsa tappiosta tuomaritoimintaa.

Väite on sikäli ymmärrettävä, että nyrkkeilytuomareiden tehtävä on vaikea ja johtaa usein vääriin ratkaisuihin. Ei kuitenkaan irlantilaisvalmentajan esittämällä tavalla, sillä ihmisen psykologia on sellainen, että pisteitä annetaan helpommin ennakkosuosikille kuin haastajalle.

Itse olen nähnyt ottelusta vain ensimmäisen ja viimeisen erän sekä toisesta ja kolmannesta hidastuskuvat. Näkemäni perusteella Potkosen voitosta ei ole epäselvyyttä. Samaa osoittaa valmentaja Maarit Teurosen näkemys, jonka mukaan hän arveli viimeisen erän jälkeen Potkosen voittaneen väännön.

Näyttäisi siis siltä, että voittamiseen tottuneelle on vaikea hyväksyä tappio. Saman jouduimme havaitsemaan historian parhaan soutajan Pertti Karppisen pudottua finaalista Soulin olympialaisissa. Hän ei toki protestoinut tapahtunutta vaan iso mies puhkesi kyyneliin.

Se ei kuitenkaan ole pois Karppiselta - mies on jäänyt ikuisiksi ajoiksi suomalaiseen urheiluhistoriaan kolminkertaisena olympiavoittajana. Tappion hetkellä näkynyt pettymys toi suuren urheilijan kuvaan vain tilkan inhimillisyyttä ja osoitti hänenkin olevan vain ihminen.

Valmentajan sanailu ei ole poisi myöskään irlantilaisnyrkkeilijältä: myös hän jää nyrkkeilyn historiaan suurena mestarina eilisestä tappiosta huolimatta. Sen sijaan valmentaja voisi hiukan tarkastella omaa käytöstään, sillä se ei ole kunniaksi sen enempää hänelle itselleen kuin Katie Taylorillekaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muhammad Ali - mestari on poistunut joukostamme
Antti Ruuskaselle kultaa ja minulle vanhoja muistoja
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Venäläinen valtiodoping

Venäjä on jäänyt kiinni valtiojohtoisesta dopingohjelmasta, johon liittyy näytteiden vaihtamista ja dopingtestissä näkymättömiä steroidikoktaileja. Siis todellisesta DDR-meiningistä. Tänään on Kansainvälisen olympiakomitean kriisikokous, jossa päätetään itänaapurimme sulkemisesta pois Rion kisoista - tai sitten ei.

Julkisuudessa olleista tiedoista olen saanut sen käsityksen, että dopingohjelmassa on ollut mukana vain osa venäläisurheilijoista. Siten kaikkien maan urheilijoiden sulkeminen ulos kisoista on ilmiselvä oikeusmurha puhtaita venäläisurheilijoita kohtaan. Tästä ei ole epäselvyyttä.

Toisaalta on selvää, että valtiojohtoiseen ja siten erityisen systemaattiseen ja häikäilemättömään sääntöjen rikkomiseen ei voida mitenkään vastata silkkihansikkain. Näin erityisesti siksi, että nyt paljastunut järjestelmä osoittaa urheilumenestyksen olevan maan valtiojohdolle poikkeuksellisen tärkeää. Ja kilpailijoita kohtaan törkeää.

Ajatellen nykyisiä urheilijoita ja erityisesti tulevia urheilijasukupolvia olisi erityisen tärkeää, että tämän luokan dopingvilpistä rangaistaan mahdollisimman raskaasti. Sellainen olisi sekä häpeäksi epärehellisen maan urheilu- ja poliittiselle johdolle että toimisi pelotteena muita vastaavia yrityksiä kohtaan.

Jos nyt lepsutaan, voidaan saman tien lopettaa puheet pyrkimyksestä puhtaaseen urheiluun ja samalla lopettaa jälkeläistensä terveydestä välittävien vanhempien lasten ohjaaminen urheilun pariin. KOK on siis tärkeän ja suuren päätöksen edessä.

Mutta onko moneen venäläisurheilijaan kohdistuva oikeusmurha sittenkin liian kova hinta? Olympiakomitealla on siis edessään vaikea päivä.

* * *

Toinen ja paljon vähemmälle huomiolle jäänyt asia on se, että voidaanko epärehellisiltä venäläisurheilijoilta peruuttaa jälkikäteen mitalit. Tämä edellyttäisi tavalla tai toisella sen osoittamista, että juuri heidän näytteensä on ollut positiivinen. Se on itse näytettä analysoimalla mahdotonta, koska alkuperäiset eritteet on hävitetty.

Yhden keinon saattaa kuitenkin tarjota se, että näyteastioihin on jäänyt niiden avaamisesta jälkiä. Jos ja kun näin on, voidaanko urheilijat tuomita dopingrikkeeseen astioista löytyneiden avaamisjälkien perusteella? Ja antaa mitalit niille, joiden ei ole syytä epäillä käyttäneen dopingia.

Jos tähän päädytään, on mahdollista, että esimerkiksi Sotshin 50 kilometrin hiihdon koko mitalikolmikko vaihtuu. Mikäli näin tapahtuu, nousee Iivo Niskanen tuloslistalla seitsemänneksi, Matti Heikkinen kahdenneksitoista ja Lari Lehtonen kahdenneksikymmenenneksi. Mestariksi nousisi tunturien ja turskansyöjien maan Martin Johnsrud Sundby. Tämä tietenkin vain jos sekä Aleksander Legkovin, Maxim Vilegzhanin että Ilja Tshernusovin näytepulloja on kopeloitu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt käryää...
Abebe Aregawi loi doping-varjon etiopialaisen juoksukulttuurin ylle
Nicklas Bäckström - doping-valvonnan viaton uhri

Nicklas Bäckström - doping-valvonnan viaton uhri

Jääkiekko lajina osoittautui Sotshin olympialaisissa asenteiltaan huvittavaksi. Ensin tuli tieto pseudoefedriiniä käyttäneestä ruotsalaisesta jääkiekkoilijasta Nicklas Bäckströmistä.

Sitten vilunkipelin tunnustamisen sijasta joukkueen lääkäri Björn Waldebäck otti koko vastuun itselleen. Joukkueen valmentaja Per Mårts puolestaan kutsui tapahtumaa oikeusmurhaksi.

Vastaavaa näytelmää olisi tänä päivänä mahdoton kuvitella esimerkiksi rankkojen dopingskandaalien riivaaman pyöräilyn parissa. Tai suomalaisen hiihdon. Tai kansainvälisen pikajuoksun. Kaikissa näissä tapauksissa Siperia on jo antanut riittävästi opetusta.

Mutta ei jääkiekossa, sillä ensi järkytyksestä selvittyään myös kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n lääketieteellinen johtaja Mark Aubry ryhtyi puhumaan erehdyksestä ja vakuutteli kiekkoilijan olevan syytön ja viaton uhri.

Tänään saimmekin sitten kuulla itseään Kalervo Kummolaa, joka piti rikkomusta pienenä ja arveli (vai toivoi) rangaistuksen jäävän varoitukseen. Samalla hän vakuutti, ettei suomalaisessa jääkiekossa esiinny doping-ongelmaa. NHL:stä hän ei omien sanojensa mukaan tiedä.

Siitä päätellen, että Suomen jääkiekon keskushahmo haluaa pitää Suomen antidpoingtoimikunnan Timo Seppälän ulkona sarjataulukoista viittaa lisäksi siihen, ettei Kummola edes halua käryllä olevan minkäänlaisia seurauksia.

Edellä kerrottuja tarinoita voi verrata siihen, että entinen maajoukkuelääkäri kertoo NHL:n testaavan tarkasti olympialaisiin osallistuvia pelaajia, jotta maine ei tahraantuisi käryjen takia. Näinhän teki myös kaikkien aikojen doping-järjestelmän rakentanut DDR aikanaan. Erilaisten doping-aineiden käytön yleisyydestä NHL:ssä on kertonut myös entinen jääkiekkoilija Juha Lind.

Mielenkiintoiseksi Lindin ja maajoukkuelääkärin kertomuksen tekee se, että lääkärin mukaan NHL:ssä käytetään yleisesti pseudoefedriiniä sisältäviä käsikauppalääkkeitä, koska ne ovat "mietoina" liigassa sallittuja. Niinpä, mutta kysyn silti miksi NHL-kiekkoilijat sitten käyttävät yleisesti pseudoefedriiniä, ellei suorituksen parantamiseen? Ainakin Jari Kurrin mukaan sellainen on olemassa.

Selvyyden vuoksi on myös todettava, että "miedoilla" käsikauppalääkkeillä ei edes päästä samanlaisiin pitoisuuksiin, jollainen löydettiin Nicklas Bäckströmin verestä. Kyseessä ei siis missään tapauksessa ollut "rehellisille ruotsalaisille" sattunut vahinko.

* * *

Tämä ikävä tapaus kertoo minulle sen, että jääkiekko on dopinvalvontaan liittyvien asenteiden suhteen valovuoden esimerkiksi hiihtoa tai pyöräilyä jäljessä. Lähinnä ne muistuttavat muinaisen Itä-Saksan urheilujohtajien moraalia.

Enkä oikeastaan ole edes yllättynyt. Jos sellaisen pienen rahan lajin kuin maastohiihdon piirissä dopingin käyttö on edelleen yleistä, niin miksi ihmeessä miljoonien ansioita tarjoava jääkiekko ei houkuttelisi urheilijoita kaikin keinoin lisäämään kauppa-arvoansa; ja siihen pyrkiessään hyödyntämään kemiallista valmennusohjelmaa.

Lopuksi esitän kainona toiveena, että dopingvalvonta otettaisiin tosissaan myös jääkiekossa, ja ongelmaa ryhdyttäisiin valvomaan sillä mielellä että kemiallinen valmennus saataisiin myös loppumaan. Tässä suhteessa ainakin arvokisoissa olisi syytä harkita Timo Seppälän ehdotusta, jonka mukaan yksikin käry johtaisi automaattisesti kisasuorituksen hylkäämiseen.

Nicklas Bäckströmille, Per Mårtsille, Björn Valdebäckille, Mark Aubrylle ja Kalervo Kummolalle puolestaan povaan menestyksekästä viihdetaiteilijan uraa, mikäli heillä on nykyisten tehtäviensä jälkeen tervetta uuteen leipäpuuhun. Osuva ohjelmaformaatti voisi olla vaikkapa tämä suomalainen klassikko.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansa kaipaa leipää ja sirkushuveja
Kari-Pekka Kyrön karu kohtalo
Doping-pommi käryää myös jääkiekossa

Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Venäjällä oli tänään hieno päivä Sotshin olympialaisissa. He saivat nimittäin hopeaa miesten pariviestissä heti Suomen jälkeen. Lisäksi he sijoittuivat toiseksi jääkiekko-ottelussa häviten ainoastaan Suomelle.

Ei vaan. Onnea Sami ja Iivo - te teitte tänään miehen työn ja palautitte Suomen hiihdon talviolympialaisten kultakantaan kuudentoista pitkän vuoden jälkeen! Mutta mitäpä muuta voikaan odottaa joukkueelta, jonka molemmat jäsenet Niskanen ja Jauhojärvi ovat nuorten maailmanmestareita.

Onnea myös isosiskolle ja Aikulle hopeasta. Luulen sen maistuneen aika paljon paremmalta kuin venäläisten hopeiden.

Seuraavaksi toivotan onnea Suomen jääkiekkomaajoukkueelle taistelussa olympialaisista mitaleista. Enteet ovat nyt poikkeuksellisen hyvät!

Enkä vielä heitä kirvestä kaivoon viikonlopun pitkiltä hiihtomatkoiltakaan. Veikkausenihan oli neljä maastohiihtomitalia näistä kisoista - eikä plakkarissa ole "vasta" kuin kolme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sprintti, Sotshi 2014
Naisten takaa-ajo, joka miehen suosikkilaji (tätä en olisi voinut kirjoittaa tänään....)
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Sprintti, Sotshi 2014

Tänään hiihdettiin sprinttikilpailut Sotshissa. Värikkäiden vaiheiden jälkeen voittajiksi selvisivät norjalaiset Maiken Caspersen Falla ja Ola Vigen Hattestad.

Suomalaiset sen sijaan jäivät kauas kärjestä, vaikka itse odotin ainakin Martti Jylhän menestyvän. Mielestäni sekä naiset, että miehet jäivät alamäessä, mikä viittaa siihen, että suomalaisten välinehuolto epäonnistui jälleen, vaikka hiihtäjät eivät sellaisesta vihjanneetkaan.

* * *

Kerroin kahdessa aiemmassa viestissäni (ensimmäinen ja toinen), että hiihtäjien sijoittumisella puolivälieriin on huomattava merkitys sprinttihiihdon lopputulosten kannalta. Tämän päivän olympiasprintissä tuo käsitys sai vahvistusta: molemmat voittajat tulivat ensimmäisestä puolivälierästä.

Muutenkin sijoitukset ovat mielenkiintoiset: katsotaan niitä taulukon muodossa. 

Ensin miehet

sijoitus	numero	puolivälierä	välierä
1	1	1	1
2	6	3	1
3	5	3	2
4	4	2	1
5	2	5	2
6	15	3	1

Ja sitten naiset

sijoitus

numero

puolivälierä

välierä

1	1	1	1
2	6	3	2
3	4	2	1
4	7	2	1
5	5	3	1
6	9	4	2

Taulukoista nähdään, että kolmannesta puolivälierästä meni jälleen eniten hiihtäjiä finaaliin. Koska tämä toistui myös kahdessa aiemmin tarkastelemassani aiheistossa, ilmiölle lienee olemassa jokin syy.

Samoin nähdään, että neljännestä ja viidennestä puolivälierästä finaaleihin pääsi yhteensä vain kaksi hiihtäjää. Tämä sopii hyvin aiempien analyysieni kanssa, ja vahvistaa että näistä puolivälieristä on käytännössä mahdotonta saavuttaa menestystä.

Kolmanneksi tarkastelen vielä hiihtäjien menestystä välierittäin. Se osoittaa, että ensimmäisestä välierästä selvisi finaaleihin kahdeksan hiihtäjää, kun toisesta välierästä vain kaksi. 

Lisäksi ensimmäisestä välierästä finaaliin päässeet hiihtäjät menestyivät toisen välierän kautta tulleita paremmin - sijoitusten keskiarvot finaaleissa olivat 3,25 ja 4,00.

* * *

Vaikka miesten finaalissa kolmen miehen kolarilla olikin iso merkitys lopputulokselle, olivat ensimmäisen välierän kautta finaaliin selvinneet Hattestad ja Peterson kolarin tapahtuessa jo karkaamassa muilta ja toisesta välierästä tullut Jönsson pudonnut. Jälkimmäinen kuitenkin nousi kolarin ansiosta kolmanneksi. 

Siten myös tämän tarkastelun perusteella hiihtäjien sijoittumisella puolivälieriin ja välieriin on lähes ratkaiseva merkitys sprinttihiihdossa.

Kuten jo aiemmin ole todennut, löytyy selitys puolivälierien merkitykselle hiihtojen väliin jäävästä lepoajasta. Lepoaikojen erot korostuvat vielä arvokisoissa, joiden sprinttiradat on pyritty tekemään tavallistakin raskaammiksi. Tämän perusteella toistan ehdotukseni sprinttihiihtosääntöjen muuttamiseksi.

Ensinnäkin ehdotan että sprinttihiihdossa ja etenkin arvokisoissa siirryttäisiin nykyistä oleellisesti lyhyemmille matkoille.

Toiseksi ehdotan että erävaiheen aikatauluja väljennettäisiin merkittävästi, jolloin puolivälierien ja välierien hiihtojärjestyksen suhteellinen vaikutus palautumisaikoihin vähenisi. Jopa kilpailun jakamista kahdelle päivälle kannattaisi harkita arvokisoissa.

Kolmanneksi ehdotan, että hiihtäjät saisivat karsinnan mukaisessa järjestyksessä valita puolivälieränsä. Tämä valintaprosessi toisi lisää taktisia kuvioita kilpailuihin ja voitaisiin tuotteistaa uutena mielenkiintoisena lisäjännittämisen kohteena katsojille.

Näiden ehdotusteni kautta sprinttihiihdon tulokset vastaisivat nykyistä paremmin hiihtäjien todellista paremmuutta. Jätän ehdotukseni hiihtokilpailuja järjestävien käytettäväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Naisten takaa-ajo, joka miehen suosikkilaji

Sprinttihiihtohypoteesin "tieteellinen falsifiointiyritys"

Sotshin sprintin voittajaksi - ohje suomalaisille sprinttereille