perjantai 3. elokuuta 2012

Maahanmuuttajat raiskaajina

Iltalehden maahanmuuttajien raiskauksia käsittelevän jutun mukaan "Suomen vankiloissa istui toukokuussa noin sata miestä seksuaalirikoksista, joista 25 oli ulkomaalaisia. Suomessa asuu kaiken kaikkiaan hiukan alle 200 000 ulkomaalaista, jolloin raiskaajien määrä kyseisestä ryhmästä on todella pieni." 

Tarkalleen ulkomaalaisten todennäköisyys joutua vankilaan raiskauksesta on tämän mukaan 0,000125, eli noin yksi kymmenestätuhannesta.

Pureskellaan hiukan näitä lukuja.

Jos vajaa viisi miljoonaa suomalaista raiskaisi yhtä useasti kuin ulkomaalaistaustaiset, olisi meillä vankilassa yli 620 suomalaista raiskaajaa nykyisen noin 75 sijaan (luku laskettu Iltalehden jutusta). Näin ei kuitenkaan ole, ja vankilassa istuukin raiskauksen takia vain yksi noin yksi sadastatuhannesta - tarkalleen ottaen suomalaisten näin laskettu todennäköisyys joutua vankilaan raiskauksesta on 0,000015.

Toisin sanoen keskimääräisen maahanmuuttajan raiskausfrekvenssi on noin kahdeksankertainen verrattuna suomalaiseen mieheen.

Tässä täytyy kuitenkin pysähtyä. Kaikki maahanmuuttajathan eivät ole samanlaisia. Raiskaukselle altteimpia näyttäisivät olevan irakilaiset. Iltalehden jutun pohjana olleessa A-studiossa nimittäin todettiin noin 6000 Suomessa asuvan irakilaisen joukosta seitsemän istuvan tuomiota raiskauksesta. Irakilaisen riski joutua raiskauksesta vankilaan on siis 0,001167. Siis noin yksi tuhannesta. 

Tai jos halutaan ilmaista suhdelukuna niin yhden irakilaisen riski joutua vankilaan raiskauksesta on noin 77-kertainen verrattuna suomalaiseen. 

Ero ei siis lltalehteä mukaellakseni ole "todella pieni" vaan järkyttävän suuri.

* * *

Kuten edelle kirjoittamani tarkastelu osoittaa, eri väestöryhmien alttius raiskata poikkeaa erittäin merkittävästi toisistaan. Tähän on esitetty erilaisia maahanmuuttajien geenien, kulttuurin ja tapojen lisäksi erilaisia ikään kuin "hyväksyttävämpiä" tai "poliittisesti korrekteja" syitä, kuten maahanmuuttajien väestörakennetta (paljon nuoria miehiä) tai naisten suurempaa herkkyyttä ilmoittaa ulkomaalaisen tekemä raiskaus.

Näistä ensimmäisellä eli nuorten miesten suurella osuudella lienee osansa ulkomaalaisten suurissa raiskausluvuissa, vaikka en uskokaan sen voivan selittää irakilaisten 77-kertaista ylivoimaa raiskaajina. Mutta pienen osan kuitenkin.

Sen sijaan tämä jälkimmäinen, eli naisten ilmoitusherkkyys lienee yksinkertaisesti virheelliseen logiikkaan perustuva urbaani legenda. Perusteluksi esitän sen, ettei kaapuun alistettu nainen, joka on pienestä pitäen opetettu siihen, että aviomiehelle kuuluu mitä hän haluaa, kerro kenellekään häneen kohdistuneesta raiskauksesta. Ei etenkään perheen sisäisestä.

Lisäksi on huomattava, että myös maahanmuuttajanaisen maahanmuuttaja-aviomiehelle on opetettu, että hän voi ottaa aina halutessaan sen mikä mieheelle kuuluu. Tämän seurauksena näissä perheissä voidaan hyvällä syyllä olettaa tapahtuvan perheensisäisiä raiskauksia merkittävästi enemmän kuin suomalaisia/länsimaisia arvoja noudattavissa perheissä.

Edelle kirjoittamani perusteella on käytännössä varmaa, että suomalaisten tekemät raiskaukset uutisoidaan merkittävästi suuremmalla todennäköisyydellä kuin maahanmuuttajataustaisten, ja että jälkimmäiset tekevät tuttujen kesken (etenkin perheen sisäisiä) raiskauksia merkittävästi useammin kuin kantaväestö.

Perusteluni ovat kuitenkin pelkkää loogista päättelyä, ei tutkimustietoa. Niinpä ulkomaalaisten raiskaukset tulisikin ehdottomasti tutkia pohjamutia myöden. Näin erityisesti siksi, että naisten raiskausilmoittamiseen liittyvän yleisen, mutta mitä todennäköisimmin virheellisen, urbaanin legendan levittäminen vaikeuttaa tähän vakavaan - ja etenkin maahanmuuttajanaisiin kohdistuvaan - ongelmaan puuttumista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kissa hyppäsi jälleen pöydälle
Miksi lehdistö halveksii lukijakuntaansa?
Maahanmuutolla on seurauksia, mutta myös hinta

11 kommenttia:

  1. Olisi myös kiva tietää että moniko näistä "suomalaisista" raiskaajista on kansallisuuden saaneita maahanmuuttajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kolmas helsingin käräjäoikeuden raiskauksesta tuomitsema SUOMALAINEN vuonna 2011 oli nimeltään Muhammed tai mohammed....

      Poista
  2. Eräs mahdollisesti tilastoja vääristävä asia on maahanmuuttajaväestön erilainen väestörakenne. Joillakin maahanmuuttajaryhmillä voi olla useita vaimoja ja heillä on myös yleensä paljon lapsia.

    Naisten ja lasten määrä vääristää laskelmia jos se eroaa kantaväestön naisten ja lasten määristä. Naiset ja lapset eivät nimittäin raiskaa.

    VastaaPoista
  3. "Asiantuntijoiden" usein mainitsema arvelu, että ulkomaalaisten raiskaukset ilmoitettaisiin herkemmin, on pelkkä mielipide, mitä vastaan voi esittää arkijärkeen perustuvan mielipiteen. Lähdettyään ulkomaalaisen matkaan ja tultuaan sitten raiskatuksi, nainen saattaa hävetä hyväuskoisuuttaan ja piittaamattomuuttaan varoituksista, ettei ilmoita raiskauksesta säilyttääkseen kasvonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehen esittämää arkijärkevä mielipide? En usko, että suomalaisessa yhteiskunnassa naiset pelkäävät esitetyn kaltaista "kasvojen menetystä", etenkään jos kyseessä on vakava seksuaalirikos. Kasvojen menetyksen kulttuuri lienee tavallisempaa Aasian maissa...

      Poista
  4. Voidaanko käsitteellisesti pitää raiskauksena jos mies toteuttaa aviollisia velvollisuuksiaan kulttuurissa, jossa naisen mieleen ei ole juolahtanutkaan, että kieltäytyäkin voisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ennen kaikkea: Joutuuko siitä vankilaan Suomessa?

      Poista
  5. Ruotsista voisi ollla hyvä aloittaa, vuonna 2011 tapahtui 6500 raiskausta. Ruotsissa tapahtuu suhteessa väkimäärään maailman toiseksi eniten raiskauksia. Pääsosissa lähi-idän suunnalta saapuneet.

    Suosittelen seuraamaan alla olevaa uutisportaalia jos pohjoismaiden tapahtumat kiinnostavat. Suurin osa uutisista on sellaisia joista ei kotimaan uutisissa mainita ollenkaan.
    http://rahmispossu.net/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.iltalehti.fi/uutiset/201312130152840_uu.shtml
      Suomessa kirjattiin vuonna 2012 noin 730 viharikosepäilyä.
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288782833034.html
      Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana toimii kansanedustaja Päivi Lipponen (sd).
      Ns tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja vaihdettava välittömästi. Vertaa tapaus halla-aho.
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288351448052.html
      Tampereen MURHApoltto.
      Onko joillain ilman mitään todisteita oikeutta väittää mitä tahansa ilman syytteitä? Joillakin tuollainen ns oikeus näyttää olevan, mutta ei kaikilla .
      Perustuslain vastaista toimintaa.
      Kuuluuko joukkoon KAIKENMAAILMAN PÄKÄT, jotka perusteettomasti syyttivät kantaSuomalaisia Tampereen ravintolapalosta (2010 tässäyhteydessä erolla 2010/2012 ei merkitystä). Tutkinnassa selvisi mamujen ITSE sytyttäneen hallinnoimansa ravintolan tuleen tarkoituksella ja vakuutuskorvauksia saadakseen. Tässä yhteydessä kuoli kolme kantaSuomalaista, jotka asuivat kiinteistössä
      Missä viipyy oikeusviranomaisten toimet KIIHOTTAMISESTA KANSANRYHMÄÄ VASTAAN?

      Poista
  6. Eikö professori näe tekstissään mitään kehäpäätelmän tapaistakaan?
    Jos suurin osa tuomioon johtaneista ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista olisi tehty kaapuihin alistettuja naisen kurjaketta kohtaan, niin sitten tuolla perustelulla voisi olla jotain merkitystä (joskaan en siinä tapauksessa usko raiskattujen kohtalon kiinnostavan kirjoittajaa pätkääkään). Ja jos taas tuo väite, ettei kaapuun alistettu nainen uskalla kertoa siitä kellekään (mitä pidän melko todnenäköisenä), miten silloin siitä voisi päätyä raiskausTUOMIOtilastoja koristamaan?

    Kun suomalainen raiskaa baaritutun naisen yhden illan tuttavuuden jälkeen, ja nainen vieläpä ylittää itsensä ja tilastolliset odotukset ja jopa ilmoittaa tämän raiskauksen, on poliisin reaktio useimmiten kyseenalaistava ja epäilevä, jos ei nyt suorastaan syyllistävä. Tuolla asenteella esitutkintaa ei välttämättä edes aloiteta, saati että se johtaisi syyteeseen, puhumattakaan tuomiosta.
    Uskotteko, että sama kynnys syyteharkinnassa pätee koppaviin ja ummikoihin arabeihin?

    Voitaisiinko tässä nyt unohtaa jeesustelu perheen sisäisistä raiskauksista, kun eivät ne ole niitä jotka lööppeihin päätyvät, eivätkä niitä jotka raiskaustilastoista kiihtyneitä suomalaismiehiä edes kiinnostavat... Konsistenssia, kiitos.

    VastaaPoista
  7. "Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilaston mukaan Afrikassa ja Lähi-Idässä syntyneiden suhteellinen osuus raiskauksista on 17-kertainen suomalaisiin verrattuna."

    Törkeää ! Missä faktat ?

    Sama koskee ns. "Tapanilan raiskausta". Yleisölle ei ole esitetty tuoreita kuvia raiskauspaikalta, vain poliisin epämääräisiä vihjailuja että raiskaajat olisivat ulkomaalaisia. Sama koskee mediaa ! Missä faktat, kysyn minä !!

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!