AfD:n voitto nostatti älyllistä epärehellisyyttä suomalaispoliitikoissa

Oli hämmentävää eilen lukea suomalaispoliitikkojen ajatuksia Vaihtoehto Saksan (AfD) rökälevoitosta Saksi-Anhaltin vaaleissa. Eniten siitä tuntui olevan sekaisin Sofia Virta (vihr), joka kertoi ajattelevansa pelokkaasti, "että se varmasti kertoo myös maan sisäisestä eriarvoistumiskehityksestä, ja kuten Saksastakin on kuvattu, että on ollut kyse myös protestivaalista Saksan hallitusta vastaan".

Aika lailla samoilla linjoilla oli hänen kollegansa laitavasemmistossa, Minja Koskela (vas), joka arveli, että "tässä on kyse pitkälti protestista valtapuolueita vastaan. Ei olla pystytty vastaamaan nouseviin arjen kustannuksiin ja ihmisten elämän parantamiseen." Sekä edelleen, että "talouskuripolitiikalla vain ruokitaan äärioikeista nousua, koska se ei johda siihen, että tavallisilla ihmisillä olisi parempi arki".

* * *

Tai no. Oikeastaan noiden kahden – kesähelteellä pihalla seisovaa lumikkoa muistuttavat – aatokset eivät hämmentäneet, pikemminkin päinvastoin. 

Sen sijaan hämmennyin oikeasti Anders Adlercreutzista (ruots), joka ilmeisesti arveli vaalivoiton johtuneen AfD:n ulkopoliittisista linjauksista todetessaan, että "nyt siellä nousi isoimmaksi puolueeksi puolue, joka on selvästi EU-kriittinen, ja joka omassa viestinnässäänkin toistaa Venäjän narratiivia. AfD suhtautuu ymmärtävästi Venäjän asioihin ja suhtautuu vähintäänkin varauksellisesti, ellei jopa kielteisesti Ukrainaan tukemiseen."

Eikö hänellä tosiaankaan ollut muuta sanottavaa? Vai jättikö vain MTV3:n toimittaja kirjaamatta ne kaiken kansan luettavaksi? Mene ja tiedä, mutta olisi hämmästyttävää jos lähes puolet äänioikeutetuista olisi äänestänyt AfD:tä ensisijaisesti tukeakseen Venäjän hallintoa ja sen sotaretkeä naapurimaahansa.

* * *

Antti Kaikkonen (kepu) puolestaan kiinnitti huomiota siihen, että AfD:n voitossa oli kyseessä laajempikin ilmiö. Hänen mukaansa "saadaan jännittää vähän... muun muassa Ranskan tulevien presidenttivaalien suhteen, sekä Iso-Britannian kehitystä." 

Tämän toki ymmärrän ja olen jopa samaa mieltä. Mutta sitten Kaikkonen hämmensi minut totaalisti ilmaistessaan näkevänsä tummia pilviä Euroopan taivaalla ja arvellessaan, että "tämän yhtenäisyyden säilyttämiseksi saamme kyllä työtä tehdä". 

Samoilla linjoilla oli Antti Häkkänen (kok), joka niin ikään puhui EU:n yhtenäisyydestä ja puolustuspolitiikasta arvellen, että "se, mikä on Suomen omissa käsissä, niin sitä kannattaa tehdä, eli vahvistaa meidän omaa puolustustamme". Eipä sanonut hänkään yhtään sanaa siitä, mikä johti AfD:n voittoon. 

* * *

Jani Mäkelä (ps) sen sijaan totesi sen, minkä kaikki vähänkin kartalla olevat ihmiset tietävät. Hänen mukaansa "siellä on aiemmin tukahdutettu näkemyksiä, joita ei haluta politiikkaan. Esimerkiksi, että ihmiset ovat olleet jotain mieltä maahanmuuttopolitiikasta ja he eivät ole saaneet ilmaista näitä mielipiteitä vapaasti. Tämä voi johtaa ennemmin tai myöhemmin siihen, että nousee valtaan äärimmäisiä tahoja."

Hän ei ole tässä ajatuksessaan yksinään, sillä esimerkiksi kollegani Jukka Kekkonen on todennut saman. Hänen mukaansa "olisi tärkeää käydä avoimesti ja ennakkoluulottomasti yhdessä läpi erilaisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja, jotta nähtäisiin, mitä erilaisista valinnoista seuraa pitkällä aikavälillä yhteiskunnan perustoiminnoille, taloudelle ja kansalaisten hyvinvoinnille. Sillä tavalla myös maahanmuutosta päästäisiin keskustelemaan kiihkottomasti ja rakentavasti kaikkien niiden kesken, jotka haluavat rakentaa Suomelle hyvää tulevaisuutta."

* * *

Lopuksi on syytä todeta, että jos jollakulla on epäilyksiä siitä, mistä syystä AfD sai vaalivoittonsa, hänen kannattaa lukea sosiaalisesta mediasta avoimin mielin Matias Turkkilan viesti, jossa hän on käynyt läpi AfD:n nousun kannalta oleellisia tapahtumia. Minun nähdäkseni hän on onnistunut aivan erinomaisesti kokoamaan oleellinen tästä asiasta. 

Näkemyksen jakaa myös amerikkalaisen Brookings Instituutin Robin J. Brooks, entinen Goldman Sachsin ekonomisti ja IIF:n päästrategi. Hänen mukaansa "AfD:n kannatuksen kasvun taustalla on väestönosa, joka vaatii huomattavasti järeämpiä toimia siirtolaisten karkottamiseksi. Saksan poliittinen keskusta ei ole tähän valmis, joten tilanne tulee todennäköisesti huononemaan ennen kuin se paranee."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksalainen vaihtoehto
Outo yhteensattuma – vai onko?
Jukka Kekkonen ja Suomen väestöpolitiikka

0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista

Kokoomuksen kaverikapitalismi-yritys sai odotetun onnellisen lopun, kun eduskunta päätti olla hyväksymättä SDP:n välikysymystä Garden-areenan rahoittamisesta. Toivoa sopii, että tämä kesäteatteri ehkäisee jatkossa julkisen rahankäytön jakamista puolueiden lähipiirille. 

Sen edistämiseksi on syytä huomata muutama esille noussut seikka. Ehkä merkittävin sellainen kuultiin kansanedustaja Pia Kaumalta (kkok), joka ihmetteli sitä, kuinka "SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on toistuvasti vaatinut ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden palauttamista, ja hän on jopa ilmoittanut sen yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi seuraavalle hallitukselle, jos SDP on siinä mukana. Hän siis ajaa suoraan SDP:n vaalirahoittajan asiaa."

Demareiden toiminta ay-liikkeen poliittisena siipenä ei tokikaan ole mikään salaisuus, vaan erinomaisesti tunnettu tosiasia. Sama koskee myös Vasemmistoliittoa, vaikka kukaan ei ilmeisesti maininnutkaan siitä eilen.

* * *

Värikkäästä retoriikastaan tunnettu Teemu Keskisarja (ps) linjasi puolestaan, että "minä kestän politiikan henkilökohtaisuudet helposti, mutta en kestä kaverikapitalismia, enkä kestä kaverisosialismia ja kaverikepulaisuutta. Ne ovat paitsi markkinatalouden sukupuolitauteja myös kansantalouden kuolemantauteja".

Tämä kommentti oli luultavasti koko Garden-keskustelun rehellisin tuodessaan esille suomalaisen korruption ulottumisen läpi puoluekentän. Se kun ei rajoitu pelkästään Petteri Orpoon (kok) ja lobbari Jan Vapaavuoreen (kok), vaan ulottuu laajalle suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tästä esimerkkinä on RKP:tä rahoittavan säätiökentän pyrkimys suomenruotsalaisten etujen ajamisesta, jota tämä "yhden asian puolue" tunnetusti edistää hallituksesta toiseen. Maaseudun asioita edistäviä kepulaisia tukee muun muassa Maataloustuottajien Keskusliitto, eikä liene syytä unohtaa sen puheenjohtaja Antti Kaikkosen aikanaan saamaa vankeusrangaistusta luottamusaseman väärinkäytöstä. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten Petteri Orpon kujanjuoksu Garden-areena-teatterin läpi vaikuttaa tähän suomalaiseen korruptioon. Vaikka lieneekin turhaa toivoa sen häviämistä kokonaan suomalaisesta politiikasta, on kuitenkin syytä toivoa, että se ainakin nostaisi rimaa erilaisille suhmuroinneille.

Sinänsä Garden-kohussa oli kyse "vain" 35 miljoonasta eurosta, joka sekin olisi käytetty ainoastaan, mikäli hallin loppurahoitus olisi saatu kerätyksi kokoon. Summa vastaa 0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista, joten tästä eteenpäin niin hallituksen kuin oppositionkin on syytä keskittyä sen lopun eli 99,961 prosentin käyttöön meidän suomalaisten hyväksi. Ja ennen kaikkea siitä puuttuvan lähes kymmenentuhannen miljoonan euron rahoitusvajeen paikkaamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan keskustelemaan suomalaisesta korruptiosta
Historia painaa suomalaisuuden kuvassa
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Jukka Kopra avasi pelin politiikan

Jokaisen maahanmuutosta huolestuneen kannattaa huomata Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan, Jukka Kopran, eilinen linjaus. Sen mukaan: "jos kokoomus olisi yksin kirjoittanut maahanmuuttopoliittisen osuuden, se voisi olla hiukan erilainen" kuin nykyisessä hallitusohjelmassa.

Toki Kopra halusi säilyttää nykyisen hallituksen työrauhan kertomalla, ettei kokoomuksen tavoitteiden korostaminen välttämättä tarkoita irtiottoja hallitusyhteistyöstä. Mutta jätti myös kertomatta miten hän tarkalleen ottaen muuttaisi suomalaista rajapolitiikkaa.

Käytännössä kommentti voi – ainakin oman käsitykseni mukaan – tarkoittaa vain sitä, että Kopra ilmaisi olevansa valmis taipumaan maahanmuuttokysymyksissä Antti Lindtmanin (sd) ja Antti Kaikkosen (kepu) vaatimuksiin. Eli käytännössä käytännössä palaamaan takavuosien maahanmuuttopoliittiseen hurlumheihin.

* * *

Ymmärrän Kopran kannanoton siis ennen kaikkea valtapoliittiseksi ulostuloksi eli pelin politiikaksi, jonka takana on se tosiasia, että viimeisimmän puoluekannatuskyselyn mukaan Kokoomus, SDP, ja Keskusta saisivat yhteensä eduskuntaan selvän enemmistön. 

Näin Kokoomus voisi antaa periksi nykyisen Petteri Orpon (kok) hallituksen aikana – perussuomalaisten ministereiden johdolla – saavutetusta edistyksestä maahanmuutokysymyksissä sitä vastaan, että sen talouspoliittiset linjaukset toteutuisivat mahdollisimman pitkälle myös tulevalla hallituskaudella. Tällainen esitys saattaisi hyvinkin sopia Lindtmanille. Ja myös Kaikkoselle, mikäli hän saisi ohjelmaan aluepoliittisia vaatimuksiaan. 

Itse asiassa luulen, että jopa demareiden razmyarilaiset olisivat onnesta soikeana, mikäli maamme rajat avattaisiin jälleen kehitysmaalaisten hillittömälle invaasiolle. Näin siitäkin huolimatta, että kokoomuslainen talouspolitiikka maistuu Nasiman ja kumppaneiden "suussa" katkeralta kalkilta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Somalit osoittivat EU:n suunnittelemien palautuskeskusten tarpeellisuuden

Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi
Seksuaaliturvallisuus Ruotsin ja Suomen tilastojen valossa

Voisiko ensi vuonna syntyä ei-sosialistinen hallitus?

Minun nuoruudessani yksi eniten lehdistöä, muita politiikan seuraajia ja tavallisia kansalaisia kiinnostavista asioista oli sosialistien ja ei-sosialistien välinen äänten jakauma eduskunnassa. Näin siitä huolimatta, ettei vaalituloksilla ollut juurikaan merkitystä, sillä Suomea johtava ministeristö rakentui aina vuonna 1987 valtaan nousseeseen Harri Holkerin (kok) hallitukseen asti sosialistien ja kepulaisten yhteistyön eli punamullan varaan. 

Mielipidetiedusteluiden mukaan eduskunnan voimasuhteet ovat edelleen karkeasti ottaen samanlaiset kuin puoli vuosisataa sitten. Ja siksi – ellei kansalaisten poliittisissa mielipiteissä tapahdu jotain odottamatonta – vihervasemmisto jää myös ensi vuoden vaaleissa vähemmistöksi kansanedustajien määrässä, eikä pysty yksinään muodostamaan enemmistöhallitusta.

Tästä syystä olisi luontevaa – ja kansan tahtoa noudattavaa – että Suomen johtoon nousisi vaalien jälkeen hallitus, jonka ytimen muodostaisivat Kokoomus, Perussuomalaiset ja Keskusta. Samalla taattaisiin julkisen sektorin supeuttaminen yhteiskuntamme kantokykyä vastaavaksi jatkamalla nykyistä talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa. 

* * *

Tällaisen suomalaisten vaaleissa osoittamaa tahtoa noudattavan ratkaisun edessä on kuitenkin kaksi kantoa. Niistä ensimmäinen on se, että nykyisin hallitustunnustelijan tehtävä lankeaa automaattisesti vaaleissa suurimman puolueen aseman saaneen puolueen puheenjohtajalle, joka – ainakin nykyisten gallupien valossa – on Antti Lindtman (sdp).

Hänen voi odottaa pyrkivän ensisijaisesti minun lapsuudestani ja nuoruudestani tunnettuun punamultapohjaan, johon sisältyisi vähintään yksi puolue poliittisen kentän vasemmalta äärireunalta. Lindtmanilta tämä edellyttäisi samaa kuin puoli vuosisataa sitten, eli Antti Kaikkosen johtaman Keskustan maanittelemista hallitukseen sen johtohenkilöitä ja ehkä äänestäjäkuntaakin tyydyttävillä – mittavilla – lupauksilla. 

Sama luonnollisesti koskee mukaan otettavia laitavasemmistopuolueita ja jokaiseen hallitukseen janoavaa RKP:tä, jolle tosin riittänee pelkkä ruotsin kielen aseman turvaaminen.

Jos Antti Kaikkonen toimii tässä tilanteessa samoin kuin hänen edeltäjänsä puoli vuosisataa sitten kerta toisensa jälkeen teki, saamme lopputuloksena Keskustalla täydennetyn punavihreän hallituksen, jonka voi olettaa noudattavan holtintonta talous- ja maahanmuuttopolitiikkaa. Ja siten Suomen taloudellinen ahdinko sekä sisäisen turvallisuuden heikkeneminen tulee jälleen kiihtymään seuraavien neljän vuoden aikana. 

* * *

Jos kuitenkin kävisi niin, että Antti Kaikkoselta löytyisi selkärankaa ja aitoa kiinnostusta Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden parantamiseen, hän voisi kieltäytyä Lindtmanin tarjoamista houkutuksista. Ja tavoitella punamullan sijaan nykyisen hallituksen linjauksia – keskustalaisella vivahteella – jatkavaa kabinettia, jonka johdossa olisi mitä todennäköisimmin Petteri Orpo. 

Toisin sanoen Orpon pitäisi tarjota Keskustalle jotain sellaista, mikä tyydyttäisi Lindtmanin lupauksia enemmän Kaikkosta ja puolueen muita johtohenkilöitä. Siis jotain, joka ei olisi ristiriidassa – ei ainakaan liian räikeässä – Kokoomuksen omien tai Perussuomalaisten poliittisten tavoitteiden ja suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden edellytysten rakentamisen kanssa. 

* * *

Valitettavasti tällainen asetelma on kuitenkin vinoutunut, sillä Keskusta on perinteisesti kuulunut niin sanottuihin jakopoliittisiin puolueisiin. Ja siten on todennäköistä, että – niin ikään holtittomasta rahankäytöstään tunnetun – SDP:n lienee lähtökohtaisesti Kokoomusta helpompi täyttää Kaikkosen toiveet.  

Lindtmanin kannalta ongelmana on vain se, että samalla Kaikkonen varmistaisi Suomen syöksyn sellaiseen taloudelliseen kurimukseen, jollaiseen se ei ole joutunut toisen maailmansodan jälkeen, eikä tämä ole niin tyhmä, ettei ymmärtäisi sitä. Siksi voidaan olettaa – tai ainakin toivoa – että Kaikkonen kaikesta huolimatta pyrkisi Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten yhteistyöhön nojaavaan hallitukseen. 

Näin myös Suomen seuraava hallitus voisi jatkaa maamme massiivisten ongelmien ratkaisemista jatkamalla Orpon nykyisen hallituksen vastuullista talous- ja väestöpolitiikkaa. Ja sitä kautta pelastaa suomalaisille hyvä tulevaisuus tuleviksi vuosikymmeniksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono
Ilmeisen harhaanjohtava johtopäätös
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista

Mustamaalausta liike-elämässä ja eduskunnassa

Entinen puolustusministeri ja europarlamentaarikko Carl Haglund (ruots) pyrki edistämään omaa uraansa Aktia-pankissa mustamaalaamalla firman muita johtajia yhtiön hallituksen silmissä. Peli kuitenkin päättyi hänen omaan irtisanomiseensa.

Täytyy luonnollisesti toivoa, ettei Haglundin käytös ole tyypillistä suomalaisille poliitikoille. Mutta toisaalta, mitä pitäisi ajatella Haglundin tapauksen valossa esimerkiksi seuraavista lausunnoista. 

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta väitti Ylen politiikkaradiossa, että "eiköhän siellä oo vääränvärisiä ihmisiä, joita pitäis täs tilanteessa puolustaa" kun puhe oli perussuomalaisten näkemyksestä – tosiasiassa olemattoman – Palestiinan tunnustamiseen. 

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela väitti, että "rasismi normalisoituu pääministerin siunauksella" viitaten Teemu Keskisarjan (ps) esittämään faktaan, jonka mukaan afrikkalaiset ja lähi-itäläiset maahanmuuttajat eivät ole koulutuksellisesti, sivistyksellisesti tai ammatillisesti samalla tasolla kuin suomalaiset. Ja siksi Suomeen muuttaa enimmäkseen heikkolaatuisia tulokkaita.

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen syytti eduskunnassa pääministeri Petteri Orpoa harhaanjohtavista väitteistä työllisyys- ja talouskehityksen nousun osalta. Kuitenkin Orpo oli jo aiemmin kertonut, että hänen optimistiset näkemyksensä talouskasvusta olivat perustuneet ajankohtaiseen tilannekuvaan (esimerkki, toinen).

Nähdäkseni edelle kirjoittamani esimerkit osoittavat ex-poliitikko Haglundin Aktiassa käyttämien toimintatapojen olevan, ellei nyt aivan arkea niin kuitenkin, tavanomaisia suomalaisessa poliittisessa arjessa. Enkä usko, että sellaisten käyttäminen on yhtään sen terveempi ilmiö politiikassa kuin liike-elämässä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
RKP:n Carl Haglund haluaa kunnille pakolliset mamu-kiintiöt
Yleisradion toimituskunta on paksunahkaista
Hallituksen leikkaukset johtivat kehuihin, muunneltuun totuuteen ja yhteiskuntaa polarisoiviin puheisiin

Yleisradion toimituskunta on paksunahkaista

Yleisradio on viime aikoina pyrkinyt kaatamaan Petteri Orpon (kok) hallitusta perussuomalaisiin poliitikkoihin kohdistuvilla rasismipuheillaan. Menestys on kuitenkin ollut heikko, kuten hallituksen kuluneella viikolla tekemä ensi vuoden tulo- ja menoarvioesitys osoittavat. 

Ylen toimituskunnan hyökkäys on kuitenkin sikäli merkittävä, että Perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra on lähtenyt vaatimaan yhtiötä poistamaan valheellisen tiedon syyskuun neljäntenä päivänä julkaisemastaan uutisesta. Hän teki tämä sosiaalisessa mediassa samana päivänä kuin uutinen julkaistiin.  

Hän sai tähän vaatimukseensa vastauksen, jonka mukaan "ei ole toimituksen mielestä olennaista asiavirhettä, joka vaatisi oikaisua. Kyse on journalistisesta tulkinnasta, jolle on perusteet". Toisin sanoen Ylen toimitus kyllä tunnusti – epäsuorasti – uutisensa sisältäneen virheellisen väitteen, josta se oli tehnyt oman tulkintansa ja pannut sen Purran suuhun, mutta kieltäytyi siitä huolimatta paksunahkaisesti korjaamasta asiaa. 

Niinpä valtiovarainministeri pyysi Yleä korjaamaan uutisensa useampaan kertaan, ja välitti myös – edelleen sosiaalisessa mediassa - suojelupoliisin näkemyksen puheena olleesta sanamuodosta kansalliselle radioyhtiöllemme. Yle ei kuitenkaan ole reagoinut edes tähän, vaan pitää edelleen virheellistä tulkintaansa näkyvissä nettisivuillaan.

Tapaus on siksi mielenkiintoinen, että se osoittaa Ylen toimituskunnan elävän paksunahkaisesti omassa maailmassaan. Eivätkä sitä kiinnosta edes journalistin ohjeet, joiden mukaan "olennainen asiavirhe on korjattava mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on tullut toimituksen tietoon, ja niin, että se tavoittaa yleisön mahdollisimman kattavasti. Korjaus on julkaistava kaikissa julkaisukanavissa, joissa virheellinen juttu on julkaistu tai tuotu yleisön saataville. Korjauksen yhteydessä yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu."

* * *

Edelle kirjoitettamani havainnot eivät tietenkään yllätä ketään, joka on perillä Yleisradion toimituskunnan poliittisesta suuntautumisesta. Se on ensinnäkin kallellaan vasemmalle, kuten maamme toimituskunta yleensäkin, mutta lisäksi erittäin perussuomalaisvastainen. 

Tämän osoittaa yhtiön toiminta budjetin julkaisemisen yhteydessä, kun se sitä alustavassa A-studiossa vielä jatkoi itse rasismikohuksi nostattamansa Teemu Keskisarjan kommenttien vatvomista, vaikkei asialla ollut mitään tekemistä julkaistavan tulo- ja menoarvion kanssa. Tässä suhteessa olikin valaisevaa huomata, mitä kunta- ja aluevaalien alla Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen oli puhunut ilman, että Ylen toimitus olisi korvaansa lotkauttanut. 

Kaikkosen mukaan "me lähdemme siitä, että tänne voi tulla, jos tulee tekemään tänne työtä. Eli emme rikollisia, emme pummeja tänne kaipaa." 

En toki väitä, etteikö Kaikkosen kommentti olisi ollut asiallinen, mutta – arvoisat lukijani – oleellista onkin, että miksi se ei ollut Ylen toimituskunnan mielestä epäasiallinen, jos kerran saman poppoon mielestä Riikka Purran puheet Suomen väestörakenteen tilastollisesti todelliseksi osoitettavasta Suomen väestön muutoksesta olivat. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pari sanaa naismurhista ja turvapaikkatilastoista

Faktatietoa pääministeri Petteri Orpon ja kansanedustaja Teemu Keskisarjan välisen debatin arvioimiseksi

Suomessa on noin 150 000 muslimia ja 19 000 afrikkalaista, entä sitten?

Heittääkö Sofia Virta haasteen Minja Koskelalle?

Yleisradion tuoreen gallupin mukaan Suomen suosituimpana puolueena jatkaa SDP, jota kannattaa edelleen noin neljännes maan asukkaista. Toisena jatkaa päähallituspuolue Kokoomus, jolle antaisi äänensä yli viidennes suomalaisista. 

Näillä näkymin nämä kaksi puoluetta tulevat kilpailemaan seuraavissa eduskuntavaaleissa pääministerin paikasta, sillä kolmantena majailevan Keskustan nousu jäi lyhyeksi ja puoluetta kannattaa jälleen vain alle 14 prosenttia suomalaista. Siten sille olisi ensi vaalikaudella tarjolla periaatteessa enintään hallituksen apupuolueen paikka, mutta toisaalta puheenjohtaja Antti Kaikkoselle (kepu) saattaa tarjoutua mahdollisuus valita kahdesta suuresta ja siten kiristää tulevaan hallitusohjelmaan merkittävä määrä omia tavoitteita. 

Gallupin kaksi oleellisinta tulosta olivat kuitenkin Perussuomalaisen kannatuksen putoamisen loppuminen - kuten itse ennakoin jo kaksi viikkoa sitten - sekä Vasemmistoliiton kannatuksen kasvu Vihreiden kustannuksella. Näin ollen Petteri Orpon (kok) hallituksen selvässä kasvussa olleet sisäiset jännitteet jäänevät lopulta suhteellisen pieniksi ja toisaalta suomalaisen laitavasemmiston punaväri on kirkastumassa vihreän kustannuksella. 

Tämä saattaa ärhäköittää Sofia Virtaa (vihr) entistä räväkämpään suunsoittoon ja mahdollisesti suuntaamaan taisteluhaasteita hallituksen sijasta Minja Koskelan (vas) suuntaan. Nähtäväksi siis jää, syntyykö tästä jopa pysyvä railo laitavasemmiston keskelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen
Hakaristiryijy

Ylen toimitus salasi jälleen SDP:n lapsipornokytköksen

Riikka Purra jakaa ihmisiä ikäluokkien mukaan

Uutissuomalainen teki kyselytutkimuksen puoluejohtajien onnistumisesta. Kärkisijat menivät siinä odotetusti oppositiojohtajille järjestyksessä Antti Lindtman (sd), Minja Koskela (vas) ja Antti Kaikkonen (kepu). 

Kirjoitin odotetusti siksi, että oppositiossa ollaan vailla vastuuta, joten kansaa on paljon helpompi miellyttää kuin vastuullisessa hallituksessa. Tässä yhteydessä sana "vastuullinen" on oleellinen, sillä olihan edellisen pääministerin, Sanna Marinin (sd), suosio kansan parissa aivan huikea - mutta hänen hallituksensapa ei toiminutkaan vastuullisesti. 

Tässä suhteessa raskain taakka on näkyvimmillä hallituksen jäsenillä eli pää- ja valtiovarainministerillä. Heistä Petteri Orpo (kok) pärjäsi Riikka Purraa (ps) selvästi paremmin ja onnistui sentään voittamaan pahasti epäonnistuneen Sofia Virran (vihr).

Näistä kahdesta Purran tilanne oli varsin valaiseva, sillä häntä piti onnistuneimpana puheenjohtajana lähinnä keski-ikäinen ja vanhempi väestö. Sen sijaan alle 40-vuotiaiden - ja erityisesti kolmekymppistä nuorempien - parissa vain aniharva katsoi hänen katsoi onnistuneen puheenjohtajana.

Tämä on sikäli mielenkiintoista, että valtiontalouden tasapainoon saattamisesta - mihin Purra pyrkii hallituksessa ja siten myös puolueensa puheenjohtajana - hyötyisivät ennen kaikkea nuorimmat suomalaiset, joilla on edessään vielä pitkä työura. Ilmeisesti tämä logiikka ei kuitenkaan avaudu nuorille tai nuorehkoille suomalaisille. Sen sijaan yli nelikymppiset suomalaiset näyttäisivät arvostavan hänen työtään.

Toinen mielenkiintoinen piirre Uutissuomalaisen kyselyssä oli se, että kaikkien puheenjohtajien kohdalla heitä parhaiten onnistuneena pitäneet olivat oman puolueen väkeä. Toisin sanoen suomalaiset eivät osaa tai halua erottaa toisistaan puoluejohtajien onnistumista oman puolueen vetäjinä näiden poliittisista linjauksista. 

Tämä tukee edelle kuvaamaani analyysiä poliittisen vastuun vaikutuksesta Riikka Purran alhaiseen suosioon. Häntä lienee arvioitu enemmän yleispolitiikan kuin puolueen johtamisen kannalta eli ihmisten vastauksiin ovat vaikuttaneet muutkin seikat, kuin varsinainen kysymyksen sisältö/tarkoitus. Mutta tämänhän te - arvoisat lukijani - jo tiesittekin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Paljastava näytelmä
Riikka Purraa harmittaa juuri nyt kuin pientä eläintä

Onnistuuko Antti Kaikkonen luomaan Keskustan nahan uudelleen

Keskusta vaihtoi puheenjohtajansa ja siirtyi jälleen miehiseen valtaan. Uusi johtotähti, Antti Kaikkonen on aiemminkin toiminut johtotehtävissä, sillä toimiessaan Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana hän korruptoitui jakaen vaalitukirahaa itselleen kunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa.

Sen seurauksena Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Kaikkosen viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä. Ja nyt hän siis pyrkii perinteikkään eduskuntapuolueen puheenjohtajana saamaan kansan luottamuksen johtaakseen koko Suomea. 

Tässä tehtävässä häneltä odotetaan tupailloissa ennen kaikkea Maalaisliiton perillisen nostamista jälleen suurten puolueiden joukkoon. Tehtävä on kuitenkin vaikea, sillä viime vuosien aikana Keskustan kannalta turhan monet syvän maaseudun miehet ovat tykästyneet Perussuomalaisiin ja osa kuvittelee edelleen, että poliittisella vasemmistolla olisi syrjäkulmille jotain annettavaa. 

Toivoa Kaikkoselle ja hänen puolueelleen antaa kuitenkin se, että eurovaaleissa maalaiset vetivät tukensa pois perussuomalaisilta ehdokkailta ja jäivät vaali-iltana nukkumaan. Siksi Kaikkosen suuri kysymys kuuluukin, että olisivatko he valmiita palaamaan jälleen Keskustan äänestäjiksi. 

Puolueen tilannetta kuvaa kuitenkin parhaiten luonnehdinta, jonka mukaan sillä ei ole oikein minkäänlaista linjaa. Lisäksi maine tahraantui Marinin (sd) hallituksessa, mutta toisaalta nykyisenkään hallituksen politiikka ei oikein jaksa innostaa.

Tämän lausui sanoiksi eräs keskustalainen nuori, jonka mukaan "Keskusta tuntuu olevan tällä hetkellä sekä hallituksen että opposition apupuolueena. Keskustan pitäisi kasvattaa selkärankaa ja olla oma-aloitteisempi. On uskallettava sanoa, että nämä ovat meidän asioitamme ja tällä lailla saa meidän tukemme hallituksen esityksille."

Niin tai näin. Heti ensimmäisissä puheenvuoroissaan Kaikkonen on ilmaissut suhtautuvansa edeltäjäänsä suopeammin yhteistyöhön Perussuomalaisten kanssa. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä, jää nähtäväksi.

Selvää on kuitenkin, että Marinin hallituksen muistojen ja Orpon hallituksen toimien ollessa edelleen äänestäjien mielissä, on Kaikkosen oltava kieli keskellä suuta linjatessaan puolueensa politiikkaa. Seuraavat vuodet osoittavat, onnistuuko hän tässä eli löytämään keskustalle oman poliittisen linjan - tai luomaan sen nahan uudelleen - saamaan sille kannatusta sekä viemään puolueensa osaksi vuoden 2027 vaalien jälkeistä hallitusta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vakaa kallio ja turvallinen tila paljastivat sekä tietämättömyyden että tietoisen valinnan
Minkä peluri luonteelleen voi?
Katoaako hyödyllinen idiootti politiikastamme?

Katoaako hyödyllinen idiootti politiikastamme?

Kirjoitin eilisessä ensimmäisessä blogimerkinnässäni niistä kysymyksistä, joihin pitäisi saada vastaus ja toimintasuunnitelma ennen kuin sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) hinku turvapaikanhakijalasten tuomiseksi voitaisiin toteuttaa. Kirjoitukseni jälkeen tuohon listaan ilmaantui vielä yksi lisäkysymys.

Sen toi esille puolustusministeri Antti Kaikkonen (kepu), joka väitti, ettei hänellä ole kantaa lasten tuomiseen, koska siitä ei ole vielä puhuttu hallituksessa. Kaikkosen tyrmäsi Emma Kari (vihr), jonka mukaan väite ei pidä paikkaansa, koska asia on ollut esillä valtioneuvoston iltakoulussa.

Olen tässä asiassa taipuvainen uskomaan Emma Karia, koska Kaikkosella on hyvä motiivi puhua muunneltua totuutta. Hänen puolueensahan toimii maakuntahallinnon ja ministeri-Audin takapenkin kulutusoikeuden saadakseen vihersosialistista politiikkaa tukevana hyödyllisenä idioottina, minkä suuri osa puoluetta aiemmin äänestäneistä on ymmärtänyt - kuten Keskustan kannatuksen romahdus on osoittanut.

Nähtäväksi kuitenkin jää, mihin Keskustan kipuilu johtaa. Sinänsä hyödyllisenä idioottina toimimisen ei pitäisi aiheuttaa ongelmia puolueelle, jonka yhtenä ääneen lausuttuna periaatteena on se, ettei äänestäjillä saa olla sellaisia illuusioita, että he voisivat äänestämällä vaikuttaa erilaisiin poliittisiin päätöksiin.

Näin ollen pidän valitettavan todennäköisenä, että vanha valtapuolueemme pitäytyy mitä todennäköisimmin hallituksen hyödyllisen idiootin roolissa karuun loppuunsa asti. Jos näin käy, on odotettavissa hallituksen päätöksiä sekä nyt puheena olevien kehitysmaalaisten nuorukaisten maahan hakemisesta, terroristinaisten kotiin auttamisesta lastensa mukana, että monista muista punavihreän ihmisoikeus-, ilmasto- ja talouspolitiikan tavoitteita edistävistä asiakokonaisuuksista.

Pidemmällä aikavälillä maamme kuitenkin hyötyisi, sillä Keskustan katoaminen poliittiselta kartalta selkeyttäisi suomalaista politiikkaa. Näin siksi, että ainoaksi kaikki periaatteensa hallitus-Audin takapenkkiä vastaan myyväksi puolueeksi jäisi RKP, jonka viiden prosentin kannatus ei mahdollista yhtä törkeää kansan vaaleissa - ja sen jälkeen - ilmaiseman tahdon vastaista poliittista toimintaa kuin Keskustan on nähty tekevän viime vaalien jälkeen.

Toistaiseksi joudumme kuitenkin odottamaan sitä, näemmekö veret seisauttavan hallitusvetoisen myyräntyön suomalaisen yhteiskunnan perusteiden järkyttämiseksi vai sittenkin Keskustan odottamattoman vetäytymisen hyödyllisen idiootin roolistaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät ja kepulaiset nuoret tahtovat sosialisoida työeläkkeet
Haataisen ja Vanhasen maahanmuuttopoliittiset linjaukset
Keskustan linja: äänestämällä ei voi vaikuttaa

Onko kepulaisuus katoamassa?

Yle julkaisi uuden puolueiden kannatusmittauksen, jonka mukaan Perussuomalaiset on edelleen Suomen selvästi suosituin puolue. Se ei kuitenkaan ole enää uutinen, mutta sen sijaan keskustan kannatuksen putoaminen historiallisen alhaiseksi - vain 11,6 prosenttiin - on suorastaan uutispommi.

Edellinen Keskustan "ennätys" Ylen gallupeissa oli syyskuulta 2011, mutta nyt se tuli lyödyksi peräti kokonaisella prosenttiyksiköllä. Siinä välissä silloinen tuore puheenjohtaja Juha Sipilä onnistui politiikan ulkopuolelta tulleena nostamaan gallupkannatuksen peräti 26,8 prosenttiin, joka on myös Ylen mittausten ennätys ainakin vuoden 1995 jälkeen.

Nähtäväksi jää, pystyykö uusi pääkepulainen - oli se sitten Antti Kaikkonen tai Katri Kulmuni - tekemään tämän Sipilän tempun. Epäilen, sillä Sipilän etuna oli tietty politiikan ulkopuolisuus ja joukko uusia yritysmaailmasta tulleita raikkaita ajatuksia. Niitä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa olevan sen enempää Kulmunilla kuin Kaikkosellakaan.

Jos nyt käy niin, ettei heistä kumpikaan onnistu, saattaa edessä olla kepulaisuuden katoaminen suomalaisen politiikan keskiöstä. Syy siihen on itse asiassa helppo löytää: puolueen johto on sinnikkäästi tukenut kehitysmaalaisten kansainvaellusta maahamme vastoin heidän kannattajakuntansa tahtoa. Lisäksi Sipilän hallitustaipaleessa painavat muutkin asiat, joista etenkin Anne Bernerin ministerinpostin hoitamisesta seurasi voimakas vastareaktio puolueen kannattajien - ja monien muidenkin - piirissä.

On selvää, että nykyiset puheenjohtajaehdokkaat eivät tule tuottamaan muutosta puolueen maahanmuuttolinjauksiin - eivät ainakaan istuessaan nykyisessä viherpunamultahallituksessa. Myöskään nykyhallituksen muiden osapuolten maaseutuvastaisuus ei auta keräämään Keskustalle kannatusta ainakaan maaseudulta tai pikkukaupungeista, vaan ne ovat siirtymässä yhä vahvemmin Perussuomalaisten tukialueiksi.

Elämme siis jälleen kerran mielenkiintoisia aikoja Suomen politiikassa. Etenkin nyt kun tämän hetken valovoimaisin poliitikkomme eli Jussi Halla-aho (ps) on palannut eduskuntaan ja sitä kautta lisää näkyvyyttään mediassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät ja kepulaiset nuoret tahtovat sosialisoida työeläkkeet
Miksi Perussuomalaiset ovat nousussa?
Suomalainen politiikka on rikki

Kahdeksasta tuli kolmetoista

Yle kertoi, että Suomi päätti päätti tukea Välimeren ihmissalakuljettajia aiemmin päätetyn kahdeksan hengen lisäksi viidellä uudella "merihädästä" pelastetulla. Tällä kertaa Maltalle rantautuneilla.

Jutun mukaan valtioneuvoston tiedotteessa luvattiin, että "jatkossa Suomi pidättäytyy ottamasta vastaan sisäisesti siirrettäviä turvapaikanhakijoita, kunnes EU:ssa on sovittu väliaikaisesta sisäisten siirtojen järjestelystä". Toivoa sopii, että lupaus pitää tällä kertaa sillä vain parin viikon takaisen kahdeksan hengen maahan ottamisen yhteydessä EU-ministeriövaliokunta eli Rinne (sd), Haavisto (vihr), Skinnari (sd), Henriksson (ruots), Kaikkonen (kepu), Lintilä (kepu), Andersson (vas) ja tarvittaessa Ohisalo (vihr) ilmoitti, että päätös ensimmäisestä kahdeksasta hengestä on kertaluonteinen.

Nyt maahamme otettavat viisi lisähenkilöä osoittavat, ettei näin ollut vaan EU-ministeriövaliokunnan ilmoitus tapauksen kertaluonteisuudesta oli pelkkää vaalikarjan harhauttamista. On siis tullut aika todeta tosiasiat Rinteen viherpunamulta-hallituksen ja erityisesti edellä mainittujen ministereiden rehellisyyden asteesta sekä tehdä niistä tarvittavat johtopäätökset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt tarkkana, sillä ei ole olemassa yleiseurooppalaista tai pohjoismaista maahanmuuttopolitiikkaa
Vihervasemmiston hallitus ryhtyi tukemaan ihmissalakuljettajia
Toive Maria Ohisalolle