Saksan ja Ranskan synty

Uskoisin, että suurimmalla osalla suomalaisista on jonkinlainen käsitys Antiikin Egyptistä, Rooman keisarikunnasta, Arabien valtakunnasta, Iso-Britannian imperiumista tai Venäjästä/Neuvostoliitosta sekä niiden vaikutuksesta historian kulkuun. Mutta epäilen, ettei kovinkaan moni ole erityisen perehtynyt keskiaikaiseen Frankkien keisarikuntaan – saati sen merkitykseen tämän päivän Euroopalle.

Tämän valtakunnan tarina alkaa varsinaisesti 700-luvun alussa, jolloin frankkien valtakuntaa hallinneet merovingikuninkaat menettivät valtaansa paikallisille johtajille. Yksi sellainen oli Kaarle Martel, jolta hänen poikansa Pipin Pieni peri asemansa. 

* * *

Pipin ei tyytynyt vain tosiasialliseen valtaan vaan halusi asemalleen myös muodollisen tunnustuksen eli kuninkaan kruunun. Ovelana miehenä hän kääntyi paavin puoleen kysyen "kumpi on oikea kuningas – se jolla on titteli vai se jolla on valta?" Paavi vastasi, että se, jolla on todellinen valta, on oikea kuningas.

Tämän jälken Pipin syrjäytti viimeisen merovingikuninkaan – joka lähetettiin luostariin – ja kruunautti itsensä frankkien kuninkaaksi vuonna 751. Uusi paavi Stefanus II kruunasi hänet uudelleen vuonna 754, jolloin Pipin sai myös pyhän voitelun, mikä teki hänen vallastaan uskonnollisesti oikeutetun. Samalla alkoi kehittyä ajatus, jonka mukaan kuninkaan valta tulee Jumalalta.

* * *

Kruunaus vahvisti Paavin ja Pipinin liittolaisuutta, joka realisoitui sen jälkeen, kun Italian langobardit uhkasivat kirkon keskusta, Roomaa. Paavilla ei ollut omaa armeijaa, joten hän teki sopimuksen Pipinin kanssa, jotta tämä suojelisi paavia sotilaallisesti. 

Vastineeksi Rooman Pyhä istuin sitoutui tukemaan tämän kuninkuutta. Niinpä Pipin hyökkäsi ja löi langobardit sekä lahjoitti heiltä valtaamiaan alueita paaville: näin syntyi Italian niemimaan keskelle Paavin johtama kirkkovaltio.

Pipin teki muutenkin tiivistä yhteistyötä kirkon kanssa tukemalla luostareita, vahvistamalla sen asemaa sekä uudistamalla uskonnollista hallintoa. Lisäksi hän kävi sotia Akvitaniassa (nykyisessä Lounais-Ranskassa) kapinallisia herttuoita vastaan sekä muslimeja vastaan Umayyadien hallussa olleilla alueilla valloittaen muun muassa Narbonnen vuonna 759. 

* * *

Tämä kaikki loi pohjaa tulevalle Karolingien suurvallalle, vaikka Pipin jakoikin valtakuntansa poikiensa Kaarlen ja Carlomanin kesken. Jälkimmäisen kuoltua vuonna 771 Kaarlesta tuli yksin Frankkien kuningas, ja valloitussodat alkoivat.

Ensimmäiseksi Kaarle – joka tunnetaan nykyään yleisesti lisänimellä "Suuri" – käynnisti sodan saksilaisia vastaan vuonna 772. Kyseessä oli pitkä ja brutaali kamppailu nykyisen Saksan alueella, jonka motiiveina olivat sekä Kaarlen pyrkimys alistaa saksit että levittää kristinuskoa. Siihen liittyi myös kuuluisa Verdenin verilöyly (782), jossa teloitettiin tuhansia saksilaisia. 

Langobardien valtakunta kukistui vuonna 774 Kaarlen hyökättyä Italiaan. Hän valloitti pääkaupunki Pavian ja otti itselleen langobardien kuninkaan arvon. Näin valtakunta ulottui etelässä lähelle Roomaa.

* * *

Kaarle soti myös muslimeja vastaan Iberian rajalla Espanjassa ja Pyreneillä, missä hän perusti puskurialueen islamin leviämistä vastaan. Tähän liittyy kuuluisa Roncevaux'n solan taistelu (778). 

Se sai alkunsa, kun Espanjasta vetäytyvän Kaarlen armeijan jälkijoukko joutui väijytykseen Pyreneillä Roncevaux'n solassa. Paikalliset baskit hyökkäsivät ja tuhosivat sen lähes kokonaan. Taistelussa kaatui myös Kaarlen sotapäällikkö Roland. Tapahtuma ei ollut sotilaallisesti ratkaiseva, mutta siitä syntyi myöhemmin kuuluisa sankarieepos Rolandin laulu, jossa hyökkääjät on tosin muutettu muslimeiksi ja Rolandista tehty sankari.

* * *

Kaarle laajensi valtakuntaansa myös itään päin avaareja vastaan ja eteni Tonavalle asti nykyisen Unkarin alueelle. Näin hän sai haltuunsa runsaasti rikkauksia ja vahvisti asemaansa.

Lopputuloksena Kaarle Suuren valtakunta tai sen puoli-itsenäiset vasallivaltiot ulottuivat lounaasta Pyreneiden vuorilta koilliseen Tanskan rajoille ja Balkanin rajoilta Englannin kanaalille. Toisin sanoen Eurooppaan oli jälleen syntynyt jättimäinen keisarikunta.

* * *

Tämä kaikki oli mahdollista, koska Kaarle kävi jatkuvasti sotia eikä antanut vihollisille aikaa toipua. Sen taas mahdollisti hänen hyvin organisoitu armeijansa, joka perustui feodaaliseen järjestelmään: Kaarle määräsi, kuinka monta ja millaista sotilasta kukin alue toimitti. Varakkaimmat lähettivät useampia sotureita ja köyhimmät yhden.

Raskas ratsuväki oli armeijan tärkein voima. Siinä palvelivat aateliset tai varakkaat miehet, joiden varustukseen kuuluivat miekka, keihäs, kilpi ja usein rengashaarniska. Heidän sotapalvelusvelvollisuutensa perustui maanomistukseen.

Jalkaväki koostui tavallisista miehistä, joilla oli kevyempi varustus. He muodostivat enemmistön, mutta toimivat lähinnä ratsuväen tukena ja piirityksissä.

* * *

Kaarle kehitti myös taistelutaktiikkaa: sotaretket tehtiin yleensä kesäisin, ja armeija jaettiin usein useaan osaan, jotka hyökkäsivät eri suunnista. Tämä teki puolustautumisesta vaikeaa. Lopuksi Kaarle varmisti valloitukset rakentamalla linnoituksia ja huoltamalla armeijaa sekä varastoista että paikalliselta väestöltä hankitulla ravinnolla.

Sotilaita motivoi sekä se, että Kaarle johti usein itse sotaretkiä, että kristinuskon levittämisen ajatus. Hallinto järjestettiin jakamalla valtakunta kreivikuntiin, joiden uskollisuutta valvoivat kuninkaan lähettämät tarkastajat.

Kaikki edellä kuvattu johti – ja huipentui – siihen, että Paavi Leo III kruunasi hänet Roomassa keisariksi vuonna 800. 

* * *

Kaarlesta on säilynyt kuvaus hänen hovimiehensä Einhardin kirjoittamana. Sen mukaan hän oli pitkä ja voimakasrakenteinen, noin 190 cm pitkä, vaaleatukkainen ja arvokas. 

Kaarle söi kuvauksen mukaan kohtuullisesti, piti paistetusta lihasta ja vältti liiallista juomista. Hän arvosti sivistystä, yritti opetella kirjoittamaan ja puhui latinaa sekä ymmärsi kreikkaa. Hän kävi roomalaiseen tapaan kylvyissä ja kutsui usein ystäviään mukaan. Johtajana hän oli sekä uskonnollinen että käytännöllinen ja arvosti järjestystä ja kuria.

* * *

Kaarlen jälkeen valtakuntaa hallitsi hänen poikansa Ludvig Hurskas, joka korosti kristillistä moraalia, katumusta ja syntien sovittamista. Hän teki jopa julkisia katumusrituaaleja ja pyrki elämään muutenkin esimerkillisesti. Kirkkopolitiikassaan hän tuki luostareita ja kirkkoa sekä yhtenäisti kirkollista kuria ja luostarielämää tavoitteenaan kirkollisen elämän yhtenäistäminen.

Ludvig jatkoi hallinnollisesti isänsä jalanjäljissä, mutta oli tätä heikompi hallitsija. Hän ei myöskään tehnyt suuria valloituksia, vaikka puolusti valtakuntaansa kapinoita ja ulkoisia uhkia vastaan. Hän teki esimerkiksi viikinkipäällikkö Harald Klakin kanssa sopimuksen rannikkoseutujen turvaamiseksi. 

* * *

Ludvik halusi jakaa valtakunnan neljälle pojalleen. Se ei kuitenkaan sopinut hänen vanhemmille lapsilleen Lotharille, Ludvig saksalaiselle ja Pipin Akvitanialaiselle, joilla oli eri äiti kuin Kaarle Kaljupäällä. Siten valtakunta ajautui pitkiin sisällissotiin, minkä seurauksena jopa Ludvig itse syrjäytettiin hetkeksi keisarin asemasta.

Tämän valtakamppailun ratkaiseva taistelu käytiin kuitenkin vasta Fontenoyssa vuonna 841. Siinä olivat vastakkain Lothar eli vanhin veli, joka vaati koko imperiumia itselleen, sekä Ludvig ja Kaarle Kaljupää, jotka yhdistivät voimansa myöhemmin Strasbourgin valoilla (842). Ne lausuttiin sekä romaanisella kansankielellä että vanhalla saksalla.

Molemmat armeijat koostuivat frankkilaisista ylimyksistä ja heidän joukoistaan, mutta kummallakaan osapuolella ei ollut selvää taktista ylivoimaa, joten voittaja ratkaistiin lähitaistelussa. Taistelusta tuli siten äärimmäisen verinen ja se vei hengen suurelta osalta frankkilaisesta aatelistosta niin, että sitä pidettiin jopa "kansakunnan tragediana".

Lopputuloksena oli Kaarlen ja Ludvigin voitto, mikä johti lopulta Verdunin sopimukseen, jossa valtakunta jaettiin kolmeen osaan, joista kahdesta muodostuivat aikojen kuluessa Ranska (Kaarlen osa) ja Saksa (Ludvigin osa). Lothar sai Italian sekä siitä Pohjanmerelle ulottuvan keskiosan ja jopa keisarin kruunun, mutta hänen valtakuntansa jäi aikojen kuluessa kahden muun jalkoihin, eikä sillä ole nykyisin selvää perillistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seuraako Putinin Venäjä 1900-luvun alun keisareiden ja keisarikuntien jalanjälkiä?
Ääri-ilmiöitä 1650-luvulta
Islam nousi sekasorrosta

Pojat seksuaalisen väkivallan kohteena

Minun käsittääkseni suurin osa ihmisistä ajattelee tyttöjä silloin, kun puhutaan lapsiin kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallasta. Tosiasia kuitenkin on, että myös pojat ovat pedofiilien kohteena. 

Tällaisten uhrien määrä ei ole vähäinen, sillä pojista joka seitsemäs on kokenut lapsuudessaan seksuaaliväkivaltaa. Se on usein alkanut alle kymmenvuotiaana genitaalialueiden kosketteluna ja/tai heidän peniksensä suuhun ottamisena tai jopa hyväksikäyttäjän penetraationa vastineeksi alkoholista tai muusta palveluksesta. 

Vaaran paikkoja poikien kokemaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön ovat aiemmin olleet kirkon, koulun tai urheiluharrastusten kaltaiset instituutiot tai harrastukset, mutta nykyisin lähestymiset ovat siirtyneet yhä enemmän digitaalisiin ympäristöihin. Tyypillinen tekijä on asunut samassa taloudessa tai on ollut pojille jostain muusta syystä ennestään tuttu mies, mutta he joutuvat myös naisen tai alaikäisen tekijän uhriksi useammin kuin tytöt.

Miehet salaavat lapsuudenkokemuksensa useammin kuin tytöt, mutta kertovat myös naisia useammin itsemurhayrityksistä, haasteista arkeen sopeutumisessa tai elintapojen epävakaudesta, sosiaalisista haasteista ja päihteiden väärinkäytöstä. He myös syyttävät tapahtumista usein itseään, sekä saattavat eristäytyä tai muuten vältellä tekojen käsittelyä.

* * *

Edelle kirjoittamiani ongelmia ei ole juurikaan käsitelty suomalaisessa yhteiskunnassa, ei ainakaan julkisuudessa. Näin siitä huolimatta, että ne ovat aivan yhtä vakavia rikoksia kuin tyttöjen ja naisten kokemat seksuaalirikokset. 

Siksi on tärkeää, että myös poikien hyväksikäytöstä puhutaan yhteiskunnassa ja se tuomitaan yhtä selkein sanoin kuin tyttöjen ja naisten kokema seksuaaliväkivalta. Näin siksi, että jokainen tapaus on inhimillinen tragedia ja äärimmäisen vakava rikos.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laillistettu lapsenraiskaus
Eva Biaudet ja oululaiset lapsenraiskaajat
Kiitokset Turun hovioikeudelle

Tappoyritys Nurmijärvellä

Nurmijärvi tunnetaan kahdesta asiasta. Se oli kansalliskirjaisija Aleksis Kiven kotikunta, jonne hän sijoitti myös Seitsemän veljeksen tapahtumat. Siellä toimi 1800-luvulla lisäksi Suomen ensimmäinen järjestäytynyt rikollisjengi, johon kuului yhtenä konnana mainitsemani kirjailijan isosetä. Kunnan tunnetuin kylä taas lienee Klaukkala, jonne löytää seuraamalla Valtatie kolmen reunalle asetettua uutta viittaa. 

Viime vuosina Nurmijärvi on tullut kuuluisaksi myös siitä, että sen seurakunta oli joutunut poistamaan rippikoululeiriltä pastorin epäasialliseksi koetun käytöksen vuoksi. Lisäksi se muistetaan - paitsi Matti Vanhasen hehkuttamana asuinkuntana - myös poikkeuksellisen positiivisesta suhtautumisestaan kehitysmaalaisiin pakolaisiin. 

* * *

Tänään huomasin sitten uutisen rikoksesta, josta Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 17-vuotiaan pojan kolmen vuoden vankeuteen tapon yrityksestä. Tämä oli lyönyt uhria kerran puukolla selkään ja yrittänyt lisäksi kahdesti yrittänyt tehdä saman muualle ylävartalon alueelle. Puukotus tapahtui päiväsaikaan julkisella paikalla puistossa Nurmijärvellä.

Puukottajan ja uhrin kertomukset erosivat oikeudessa toisistaan, mutta ensin mainitun versio oli ristiriidassa muun näytön kanssa ja siitä syystä ilmeisen valheellinen. Niinpä oikeus uskoi uhria, ja totesi että tappaminen jäi oikeuden mukaan yritykseksi vain siitä syystä, että uhri onnistui pakenemaan tilanteesta eikä puukolla lyönti vaurioittanut suuria verisuonia tai elintärkeitä sisäelimiä.

Minun tämän aamun aihevalintani kannalta oleellinen tieto tässä tapauksessa oli kuitenkin se, että pojan valheelliseksi todetun näkemyksen mukaan mies oli kieltäytynyt tulemasta hänen luokseen ja siinä yhteydessä solvannut häntä rasistisesti. Poika kertoi suuttuneensa tästä ja halunneensa siksi pelotella uhria. Puukotetun miehen mukaan pojan väite solvauksesta tuntui kuitenkin absurdilta, koska hänen arvomaailmaansa ei kuulu kenenkään syrjiminen.

Tällä rikoksella, sen tekijällä tai siitä annetulla tuomiolla ei tietenkään ole sen suurempaa yleistä merkitystä. Siitä huolimatta se täydensi omalta pieneltä osaltaan sitä kuvaa, joka ainakin itselleni on syntynyt Suomessa - ja Nurmijärvellä - harjoitetun maahanmuuttopolitiikan vaikutuksesta tavallisten suomalaisten elämään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mielenterveysongelmaisia 
Mystinen nuorisoaines tekee väkivaltarikoksia
Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun

Kirkon muuttaminen moskeijaksi olisi käännekohta suomalaisessa yhteiskunnassa

Ylen uutinen kertoi, että Vaasassa on muslimeita niin paljon, että he haluaisivat ostaa kirkon muuttaakseen sen moskeijaksi. Yhteisön johtajan mukaan "tärkeintä olisi saada tarpeeksi suuri keskus, sillä yhteisö kasvaa jatkuvasti. Tarvitsemme rukoussalin, luokkahuoneita ja tilan kulttuurisille ja perheiden toiminnoille."

Jutun mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin 140 000 muslimia. Se on varsin tarkasti 2,5 prosenttia kaikista maamme asukkaista ja kasvaa - edelleen saman jutun mukaan - noin 10 000 hengellä eli  seitsemällä prosentilla vuodessa. 

Siksi vaasalaismuslimien toive on hyvin ymmärrettävä. Heidän toivomansa kirkko ei kuitenkaan ole tällä hetkellä myynnissä, mutta - sen omistavan säätiön puheenjohtajan mukaan - "jos nykyinen vuokrasuhde päättyisi, saattaisi kirkko hyvinkin tulla uudestaan myyntiin. Silloin kaikki olisivat periaatteessa samalla viivalla."

Jos Vaasassa käy lähiaikoina niin, että luterilainen kirkko tosiaan muutetaan moskeijaksi, on tapaus luonnollisesti merkittävä käännekohta suomalaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi sillä on symbolinen merkitys, koska sen voi halutessaan nähdä merkkinä kristinuskon taipumisesta islamille. 

On myös huomattava, että sellaisessa tapauksessa olisi mielenkiintoista nähdä naapuruston reaktio tapahtuneeseen. Kertoihan tuore tutkimus, että suomalaisten suhtautuminen moskeijan ilmaantumiseen omaan naapurustoon on jakautunutta: yli kolmannes suomalaisista suhtautuu sellaiseen kielteisesti ja viidennes myönteisesti. Lopuille asialla ei ole sen kummempaa merkitystä.

Jääkäämme siis seuraamaan ruotsinkielisen Pohjanmaan suurimman kaupungin 68 000 asukkaan suhtautumista tilanteen kehittymiseen. Heistä on suomenkielisiä 64,7 %, ruotsinkielisiä 23,2 % ja muita kieliä puhuvia 12,1 %. 

Tässä yhteydessä myös sillä saattaa olla merkitystä, ettei kaupungin asukasluku ole kasvanut juuri lainkaan enää moneen vuoteen, minkä seurauksena Vaasa on jäämässä lähivuosina nopeasti kasvavan Etelä-Pohjanmaan vahvasti suomenkielisen Seinäjoen varjoon alueen johtavana keskuksena. Myös tällä saattaa olla ainakin psykologista merkitystä vaasalaisten identiteettiin.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Tolppanen syyllisti raiskauksista väärää tahoa
Yle ja viharikos
Oulun demari-imaami kiistää oikeuden näkemyksen lapsiraiskausasiassa

Terroristinen hyökkäys moskeijaan sekä harhaanjohtava Ylen uutinen

Muun muassa Vantaan sanomien julkaiseman uutisen mukaan Myyrmäessä sijaitsevan moskeijan ulko-oven ikkuna oli rikottu ja siitä oli heitetty sisälle jotain palavaa, joka oli aiheuttanut tulipalon. Se rajoittui onneksi pelkästään eteiseen, mutta aiheutti kuitenkin savuhaittoja.

On tietenkin selvää, ettei tällainen toiminta ole hyväksyttävää Suomen kaltaisessa demokraattisessa oikeusvaltiossa. Ja siksi on helppo yhtyä Uskontojen yhteistyöjärjestö Uskot-foorumin kannanottoon, jonka mukaan "tapaus ei loukkaa vain tiettyyn uskontokuntaan kuuluvia, vaan suomalaisen yhteiskunnan perusarvoihin ja perusoikeuksiin kuuluvaa uskonnonvapautta". 

Sen sijaan en vielä tässä vaiheessa ole valmis jakamaan foorumin johtajan näkemystä, jonka mukaan tapaus olisi "huolestuttava merkki kasvavasta islaminvastaisuudesta". Näin siksi, että tapauksen tutkinta on vasta alussa, eikä rikoksen tekijöistä ole toistaiseksi minkäänlaista tietoa.

Eli odotellaan nyt kuitenkin minkälaisiin johtopäätöksiin poliisi päätyy asiaa selvitellessään. En tarkoita tällä sitä, etteikö rikos voisi johtua islaminvastaisuudesta, mutta yhtä hyvin sen motiivina saattaa olla muslimiryhmien keskinäinen vihanpito. 

* * *

Yle kertoi eilen siitä maahanmuuttoon liittyvästä julistuksesta, jonka kirkot - mukaan lukien molemmat Suomen valtiokirkot - julkaisivat jokin aika sitten. Asia nousi julkisuuteen ilmeisesti siksi, että kansanedustaja Joakim Vigelius totesi sen edustavan tosiasiallisesti nykyistä sinisilmäisempää ja naiivimpaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Kirjoitin uskonmiesten julistuksesta itsekin muutama päivä sitten listaten kahdeksan seikkaa, jotka sisältyivät tähän uskonmiesten asiakirjaan. Ja sen muistaen jäin ihmettelemään Ylen uutista. 

Sen leipätekstissä nimittäin todettiin, että kirkot "nostavat vetoomuksessaan esiin esimerkiksi kansalaisuuden ehtojen kiristämisen, perheenyhdistämisen tiukentamisen ja vastaanottorahan pienentämisen". Esille nostettiin siis kolme kahdeksasta julkistuksessa mainitusta seikasta - eikä siitä ilmennyt, että uskonmiehet eivät pelkästään nostaneet esiin mainittuja asioita, vaan esittivät niihin liittyviä vaatimuksia.

Ylen juttu sisälsi  myös listan hallituksen suunnittelemista maahanmuuttopoliittisista tiukennuksista. Ne sisälsivät seuraavat kuusi kohtaa, joihin edellä mainitut kolme kohtaa sisältyvät. Lisäsin siksi alla olevaan - Ylen jutusta kopioituun - listaukseen myös kirkonmiesten vaatimukset.

1. Kansalaisuuden saamisen ehtoja kiristetään - kansainvälistä suojelua saavien sekä kansalaisuudettomien kansalaisuuden myöntämistä tulee helpottaa

2. Pysyvän oleskeluluvan ehtoja tiukennetaan - kansainvälistä suojelua saavien oleskelulupien pituutta ei saa lyhentää.

3. Perheenyhdistämistä vaikeutetaan - perheenyhdistämistä ei tule entisestään hankaloittaa ja turvapaikanhakijoiden mahdollisuus vaihtaa työperäisen oleskeluluvan hakijaksi tulee säilyttää.

4. Kansainvälinen suojelu muutetaan väliaikaiseksi - erityisesti paperittomilla tulee jatkossakin olla mahdollisuus laillistaa oleskelunsa.

5. Vastaanottorahaa pienennetään - turvapaikkaprosessin aikainen vastaanottoraha tulee säilyttää ennallaan.

6. Välineellistetty maahanmuutto yritetään estää - mahdollisten turvapaikanhakijoiden takaisintyönnön sijaan on etsittävä muita ratkaisuja.

Lisäksi valtionkirkkomme vaativat, että palauttamiskieltoa tulee noudattaa kaikissa tilanteissa ja että henkilöille, joita ei voida palauttaa, on myönnettävä työntekoon oikeuttava oleskelulupa tilapäisen oleskeluluvan sijaan.

Oleellista tässä on huomata se, että Ylen kirkonmiesten vaatimuksista kertova uutinen ei itse asiassa maininnut heidän laatimansa julistuksen sisältöä vaan teki ainoastaan listan hallituksen aikeista. Miksi verorahoitteinen mediamme päätyi tällaiseen ratkaisuun on tietenkin salaisuus, mutta omalta osaltani olisin valmis lyömään vaikka vetoa siitä, että jutun tehneen toimittajan tavoitteena oli - ei enempää eikä vähempää kuin - antaa käsittelemästään asiasta valheellinen kuva kansalaisille. Siis harjaanjohtaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arkkipiispa Tapio Luoma ja kirkko asettuivat Venäjän tueksi
Nyt Yle alitti jopa itse asettamansa riman
Göteborgin murhapolttoyritys

Pojat ovat tyttöjä uskonnollisempia, mutta miksi?

Tuoreen tutkimustiedon mukaan rippikouluikäiset suomalaispojat ovat uskonnollisempia kuin tytöt. Heistä 46 prosenttia uskoo Jumalaan kun taas kauniimman sukupuolen edustajista näin tekee vain 35 prosenttia. 

Jakauma on historiallisesti poikkeava, sillä aiemmin tytöt ovat olleet lähes aina poikia uskonnollisempia. Toisin sanoen nuorten uskonnollisuudessa on käynnissä varsin yllättävä muutos. 

Tutkimuksen tekijällä ei ollut varmaa tietoa muutoksen syistä, mutta hänellä oli haastattelussa esittää muutamia mahdollisuuksia sen taustoista. Ensimmäisen mukaan "rippikoulu saattaa tulla poikien kehityksen kannalta sopivampaan vaiheeseen, kun tytöt voivat olla siinä kohtaa jo liian vanhoja" - eli he olisivat ehtineet muodostaa oman uskonnollisen vakaumuksensa jo ennen rippikoulua ja ilman seurakunnan vaikutusta. 

Toisen selityksen mukaan viime aikoina lisääntynyt "tyttöjen kriittisyys konservatiivisuutta kohtaan ja voimakas tasa-arvovaatimus voi näkyä myös suhtautumisessa uskontoon". Tässä tutkija viittaa siihen tosiasiaan, että suomalaiset naiset ovat poliittisissa mielipiteissään kaukana vasemmalla verrattuna miehiin. 

Kolmantena selityksenä tutkija tarjoaa sukupuolten omaan hyvinvointiinsa liittyviä eroja. Tytöistä vain 31 prosenttia kokee voivansa hyvin kun taas pojista näin tekee tasan puolet. 

Jutun luettuani ja hetken pohdittuani tulin siihen lopputulokseen, että toinen ja kolmas selitys ovat itse asiassa saman asian kääntöpuolia. Tytöt kokevat tunnetusti kaikenlaista ahdistusta luonnon, ilmaston ja tasa-arvon puolesta - eli suhtautuvat kriittisesti konservatiivisuuteen. Tämä aiheuttaa heille tutkitusti miehiä enemmän ahdistusta, kun taas miehet osaavat suhteuttaa ympäristöhuolensa paremmin osaksi elämänsä kokonaisuutta ja siten rajaamaan niiden vaikutusta omiin tunteisiinsa ja mielenterveyteensä.

Tästä syystä epäilen, että tyttöjen vähentynyt usko perinteisiin kristillisiin arvoihin - ja sen osana Jumalan olemassaoloon - on nimenomaisesti seurausta siitä, että kaikkialla erittäin voimakkaasti vaikuttavat wokellus ja ympäristöuhat ovat syrjäyttäneet luterilaisen uskonnon heidän elämänsä keskeisenä vaikuttajana. Ilmiöön lienee lisäksi vaikuttanut se, että kirkon asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa on jo pitkään rapauttanut yleinen sekularisoituminen, minkä seurauksena luterilaisuus ei enää muodosta nuorille sellaista itsestään selvää turvaa ja henkisen tuen lähdettä kuin aiemmin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Yhden prosentin vähemmistön armoilla
Kuplautuminen johtaa ahdistukseen

Stalinismia kirkossa ja torilla

Poliittisen äärivasemmisto demonstroi eilen jälleen kerran ääretöntä typeryyttään. Se teki näin jopa kahteen kertaan. 

Ensimmäinen performanssi tapahtui Helsingin tuomiokirkossa järjestetyn juhlajumalanpalveluksen aikana. Siellä punikit heiluttelivat banderollia ja örisivät jotain omia höpinöitä. 

Toivoa sopii, että tällaiseen käytökseen liittyvä laki pannaan toimeen asianmukaisesti. Sen mukaanhan se, joka meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta, on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Toinen äärivasemmiston oman typeryyden demonstraatio tapahtui Töölöntorilla, missä natseja vastustaviksi itseään kutsuvat typerykset häiritsivät noin viidensadan osallistujan kansallismielistä kulkuetta. Poliisi puuttui asiaan ja toimitti 54 rettelöitsijää putkan pahnoille. 

Kuten aiemmin kirjoitin, oli poliisilla jo etukäteen tieto äärivasemmiston aikeista häiritä kulkuetta. Siksi tässä tapauksessa olisi syytä soveltaa rikoslain kohtaa, jossa todetaan, että se, joka jättää noudattamatta poliisimiehen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi taikka tehtävän suorittamiseksi toimivaltansa rajoissa antaman käskyn tai kiellon, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, niskoittelusta poliisia vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi. 

* * *

Edelle kuvaamani tapahtumat ovat erityisen surullisia siksi, että ne kertovat siitä, kuinka suomalainen äärivasemmisto ei kunnioita laissa säädettyjä suomalaisten oikeuksia. Tässä suhteessa oleellista on huomata, että tämä tarkoittaa kyseisten henkilöiden vastustavan demokraattista yhteiskuntaa ja sen takaamia kaikkia koskevia oikeuksia. Ja sen sijaan he kaipaavat totalitarismia. 

Toisin sanoen on nähtävä, että meillä on keskuudessamme henkilöitä, joiden ajatusmaailma ei viime kädessä eroa periaatteiltaan Stalinin, Hitlerin tai Pol Potin ajatusmaailmasta. Heidän kohdallaanhan poliittinen aate oikeutti erimielisten oikeuksien kaventamisen, häiritsemisen ja - kuten viime vuosisadalla nähtiin myös Suomessa - lopulta myös murhaamisen. 

Jollain lailla lohdullista tässä asiassa on kuitenkin se, ettei suomalaisten stalinistien määrä ole kovin suuri. Jokaisen suomalaisen sopii toivoa, ettei se sellaiseksi myöskään kasva.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia
Verinen sisällissota
Pitäisikö väkivaltainen vasemmisto kieltää?

Arkkipiispan rasismi, Jani Mäkelän määritelmä ja todellisuus

Arkkipiispa Tapio Luoma tuli julkisuuteen sanomaan, että "jokaisen on oltava valmis tunnistamaan rasismia heijastavia piirteitä juuri omassa ajattelussaan. Miksi minun on vaikea nähdä erilainen ihminen vertaisenani? Miksi pelkään erilaisuutta ja minkä takia erilaisuus herättää ahdistusta, aggressiota ja jopa suoranaista vihaa?"

Vaikka en arkkipiispan laumaan kuulukaan, jäin miettimään, mitä hänen lausahduksensa tarkoitti omalla kohdallani. Teenhän kuitenkin työtäni monikulttuurisessa ympäristössä ja arvostan kaikkia siellä työskenteleviä kollegoitani ihmisinä täysin riippumatta heidän etnisestä taustastaan. 

Tosin joitakin heistä pidän suuremmassa arvossa kuin toisia - tämä liittyy esimerkiksi siihen, miten menestyksekkäästi he ammattiaan harjoittavat. Ovathan tutkijat ja heitä avustavat tekniset henkilöt työn tuottavuudeltaan erilaisia aivan samoin kuin muissakin työpaikoissa. 

Pieni joukko tutkijoista saa kerta toisensa jälkeen nerokkaita oivalluksia ja toteuttaa niiden pohjalta tutkimuksia, joiden kautta ihmiskunnan tieteellinen tieto kasvaa oleellisesti. Toiset taas tekevät julkaisuja, joiden suurin merkitys taitaa olla heidän julkaisuluettelonsa piteneminen yhdellä merkinnällä.

Tekniset työntekijätkin poikkeavat ammattitaidoiltaan ja osaamiseltaan. Heistä toiset tekevät pyydetyt analyysit erittäin luotettavasti, kun taas joidenkin kohdalla virheitä sattuu tämän tästä. Eivät jälkimmäiset sinänsä ole sen huonompia ihmisiä, mutta toki pyydän omia analyysejäni mieluiten tekemään jonkun ensin mainitsemaani ryhmään kuuluvalta.  

Jotkut muita enemmän arvostamani henkilöt taas ovat mukavia kavereita, joiden kanssa on mukava vaihtaa ajatuksia kahvitauolla tai muussa sopivassa tilanteessa. He luovat työyhteisöön mukavaa tunnelmaa, mutta jos pitäisi luokitella työyhteisöni jäsenet tämän ominaisuuden perusteella, olisi järjestys suurelta osin toinen kuin työn tuottavuutta mittarina käyttäen. 

Saattaisipa joku loistavaa tutkimusta tekevä - ja sitä kautta suuresti arvostamani - henkilö olla jopa niin sanotusti varsin epämiellyttävä tyyppi. Sellainen olisi sikäli ristiriitainen tapaus, että arvostaisin kyllä hänen tieteellistä kyvykkyyttään, mutta käyttäytymisen puolesta pikemminkin päinvastoin.

* * *

Luulen kuitenkin, ettei arkkipiispa tarkoittanut näitä - ihmisten yksilöllisiä ominaisuuksia korostavia - erilaisuuden lajeja vaan ihmisten perinnöllistä olemusta. Siis ennen kaikkea heidän etnistä taustaansa, joka on ollut ennennäkemättömällä tavalla esillä viime vuosien rasismikeskustelussa.

Tässä suhteessa oli hyvä, että rasisteiksi syytettyjen perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä antoi haastattelun siitä, mitä rasismi hänen ja hänen puoluetovereidensa mielestä tarkoittaa. 

Mäkelän mukaan "Suomen lainsäädäntö antaa aika hyvät raamit sille, mikä on kiellettyä syrjintää ja mikä ei. Jos sinulla on edessäsi yksilö, joka on esimerkiksi eri värinen kuin sinä, niin et saa kohdella häntä eri tavalla, kuin miten kohtelisit jonkun toisen väristä ihmistä. Syrjintä tällaisella perusteella, johon henkilö itse ei voi vaikuttaa, on kiellettyä."

Tämä on hyvä määritelmä rasismille, ja voin hyvin allekirjoittaa sen. Tarkempi määritelmä löytyy Suomen perustuslaista, jonka mukaan "ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella... Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti... Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään." 

Kun nyt puhutaan vaikkapa Riikka Purran (ps) tunnetusta turkkilaista apinaa koskevasta kirjoituksesta, on hyvä huomata, ettei se perustunut puheena olleen henkilön edellä mainittuihin ominaisuuksiin, vaan hänen käyttäytymiseensä naisen edessä - siis seksuaaliseen häirintään. Eikä se siten ole rasistinen. 

* * *

Mäkelä nosti esille myös toisen nyt käynnissä olevaan keskusteluun liittyvän oleellisen asian. Hän nimittäin totesi, että "jotkut poliittiset suuntaukset... ottavat tämän termin, määrittelevät sille mielivaltaisesti oman sisältönsä ja alkavat peilaamaan muita keskustelijoita sen oman määrittelemänsä mukaan". 

Tämä - Orwellinkin mainitseman uuskielen lanseeraaminen - on asia, johon vastuullisen median tulisi ehdottomasti tarttua, mikäli Suomessa olisi sellainen. Toisin kuin vihervasemmisto näyttäisi ajattelevan, ei rasismia ole esimerkiksi maahanmuuton rajoittaminen sellaisilta ihmisryhmiltä, joiden maahantulo aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia, lisää suhteettomasti seksuaalirikollisuutta ja on naapurimaissa johtanut vakavan rikollisuuden kasvuun. 

Rasismia olisi, mikäli rajoituksen syynä olisi esimerkiksi muslimien maahanmuuton rajoittaminen siitä syystä, että heillä on erilainen ihonväri, uskonto ja ruokakulttuuri kuin meillä suomalaisilla. Rasismia ei ole myöskään näiden ihmisten pukeutumiseen puuttuminen silloin, kun se estää heitä osallistumasta työelämään tai toimii sukupuolisen syrjinnän ja/tai naisten alistamisen työkaluna. 

* * *

Lopuksi on vielä todettava, ettei rasismia ole myöskään se, ettei yhteiskunta ota vastaan kantokykyään enempää pakolaisia - heitähän on koko maailmassa yli sata miljoonaa, joten on selvää, ettei 5,5 miljoonan asukkaan Suomi pysty ottamaan heitä kaikkia vastaan. Mutta sitä enemmän me kuitenkin pystymme, mitä nopeammin tänne jo saapuneet sopeutuvat yhteiskuntaamme ja ryhtyvät osaltaan lisäämään sen taloudellisia voimavaroja. 

Tässä suhteessa hyvän vertailukohdan tarjoavat kymmeniä vuosia maassamme asuneet somalit, joiden työllisyysaste on edelleen vain noin 30 prosenttia kun taas viime vuosina maahamme saapuneista yli 15-vuotiaista ukrainalaisista on jo nyt työllisinä noin 22 prosenttia. Näiden lukujen valossa on selvää, että Suomessa asuvien ukrainalaisten työllisyysaste nousee somaleiden ohi hyvinkin nopeasti, joten heidän aiheuttamansa taakka suomalaiselle yhteiskunnalle tulee jo lähivuosina olemaan pienempi kuin somaleiden aiheuttama. 

Tämän seurauksena Suomi voi vähentää maailman pakolaisten määrää huomattavasti tehokkaammin ottamalla maahamme ukrainalaisia somaleiden sijaan. Eikä tämän asian ääneen sanominen ole rasismia vaan tosiasioiden toteamista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajien työllisyys lähestyy Suomessa syntyneiden työllisyysastetta
Hyväksyttävää rasismia ja sovinismia?
Rasismia vai itsesuojeluvaistoa?

Miten uskonnonvapaudesta voitaisiin luopua?

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen jopa keksittyjä perusteluja sisältänyt ristiretki veteraanipoliitikko Päivi Räsästä (krist) vastaan on saamassa uuden vaiheen sen jälkeen, kun Turun arkkihiippakunnan naispuolinen piispa oli kirjoittanut aiheesta valtakunnansyyttäjän kantaa myötäilevän kolumnin. 

Tämän aamun Helsingin sanomissa nimittäin kaksi pohjalaista pastoria kyseli mielipidekirjoituksessaan sitä, kuinka Raamattua saa tulkita. Ja muistuttavat, että "kristilliset kirkkokunnat ovat kautta aikojen nähneet Raamatun olevan ennen kaikkea Jumalan sanaa. Yksittäinen jae tulkitaan suhteessa Raamatun kokonaisuuteen. Pyrkimys on toimia Raamatun ohjeiden mukaan – myös eettisten ja moraalisten."

He kiinnittävät - aivan oikein - huomiota siihen, että Räsäsen valtakunnansyyttäjän hampaisiin joutuneet kirjoitukset ovat yhdenmukaisia laajalti kristittyjen parissa omaksutun raamatuntulkinnan kanssa. Ja että "Suomessa ja maailmalla on lukuisa määrä kristittyjä ja kristillisiä kirkkokuntia, jotka tulkitsevat Raamattua samansuuntaisesti kuin Räsänen. Tämänkaltainen tulkintatraditio on vuosituhansia vanha."

Lisäksi kirjoittajat muistuttavat, että kristilliset kirkkokunnat ovat kautta aikojen nähneet Raamatun olevan ennen kaikkea Jumalan sanaa. Siten kolumnin kirjoittaneen piispan näkökulma on heidän maailmankuvassaan todennäköisesti jopa harhaoppinen todetessaan, että se olisi vain "vivahteikas ja kertomus­perinteeltään rikas kirjakokoelma." Ja "samalla... kristittyjen pyhä kirja."

Kahden pastorin mielipidekirjoituksen luettuani vakuutuin siitä, että Räsäsen tapaus on sekä sananvapaus, mutta ennen muuta uskonnonvapauskysymys. Ja uskonnonvapaudesta perustuslakimme puolestaan sanoo yksiselitteisesti, että "jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

Vaikka itselläni ei ole pienintäkään uskoa yliluonnollisiin olioihin, pidän kuitenkin tärkeänä lainsäädäntömme noudattamista. Ja siinä suhteessa yksi avainpelureista on valtakunnansyyttäjä, jonka tulisi tuntea tuo lainsäädäntö kuin omat taskunsa - ja toimia sen ohjaamana. Näin myös uskonnonvapauskysymyksissä.

Jos maastamme kuitenkin halutaan poistaa uskonnonvapaus, sen ei tule tapahtua oikeusteitse vaan lainsäätämisjärjestyksessä. Uskonnonvapauden osalta se tarkoittaa perustuslain säätämisjärjestystä. Siitä puolestaan vastaa Suomen eduskunta, eikä valtakunnansyyttäjällä ole siinä asiassa päätösvaltaa. Ei myöskään kirkkojen piispoilla tai edes oikeusistuimilla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raija Toiviaisen ristiretki ajoi karille - ja eläkeikäkin lähestyy
Amerikkalaisprofessorit vaativat näpäytystä Suomen valtakunnansyyttäjälle
Valtakunnansyyttäjä Toiviaisen kyvyt eivät riitä

Kirkon ristiretki valkoista heteromiestä vastaan

Kirkko ja kaupunki -lehden perusteella maamme evankelisluterilainen kirkko on lähtenyt ristiretkelle lihaa syövää heteromiestä vastaan. Ensin lehti julkaisi kolumnin, jossa rinnastettiin eläinten tuotanto Saatanan tuhotekoihin. Ja seuraavaksi sen julkaisema toinen kirjoitus syytti maailman etuoikeutetuimpiin ihmisiin kuuluviksi väittämäänsä valkoista miestä uhriutumisesta.

En tiedä mihin Kirkko ja kaupunki tai sitä julkaisevat pääkaupungin seurakunnat pyrkivät tämänkertaisella ulostulollaan. Joka tapauksessa ne ovat onnistuneet pahoittamaan ainakin suomalaisten eläintuottajien mielen, eikä jälkikäteinen selittelykään taida juuri auttaa. En myöskään usko, että nuo kirjoitukset lisäisivät kirkon suosiota tavallisten työtä tekevien ja kirkollisveronsa maksavien suomalaismiesten keskuudessa. 

Tuo eläinkirjoitus oli sikäli mielenkiintoinen, että samaan aikaan on Pohjanmaalta paljastunut eläinsuojelurikos, jossa on tapettu lampaita antiikkisin menoin ja suunnatonta kärsimystä tuottaen. Syynä siihen on ollut islamilaisten fanaatikkojen ruokaan liittyvien vaatimusten täyttäminen eläinparkojen kustannuksella. Ainakaan tätä kirjoitettaessa Kirkko ja kaupunki ei ollut ottanut asiaan minkäänlaista kantaa, saati tuominnut tekoa.

Näyttäisikin siltä, että Kirkko ja kaupunki tekee - todennäköisesti ymmärtämättömyyttään - työtä ainoana puolueena valkoista heteromiestä muiden ihmisten kanssa tasa-arvoisena pitävän Perussuomalaisten eteen. Onhan hyvin tunnettua, että suomalaisten sympatiat asettuvat aina altavastaajan puolelle. Ja juuri nyt sellainen on nykyaikana tavallinen naisista ja hyvästä lihasta tykkäävä mies, jonka ihmisyyden on aiemmin kyseenalaistanut vihervasemmiston hallitsema valtamedia ja nyt siis myös kristillisen kirkkomme näkyvin julkaisu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan afrikkalaisia
Päivi Räsänen, Raamattu ja homoseksuaalisuus
Kirkon linja pakolaiskysymyksissä

 

Pitäisikö iraninafgaani palkita seikkailustaan?

MTV3 kertoi tapauksesta, jonka yhteydessä ei voi kuin ihmetellä joidenkin ihmisten logiikkaa. Tällä kertaa Turun Valkonauha ry:n toiminnanjohtajan ja Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherran ajatuksenjuoksua.

Kyse on iranilaissyntyisestä afgaanista, joka saapui vuoden 2015 kansainvaelluksen mukana paremman elintason toivossa Suomeen, on opetellut suomenkielen sekä opiskellut lähihoitajaksi ja tehnyt maassamme myös töitä. Sekä toiminnanjohtaja että kirkkoherra ihmettelivät, että miksi Suomi on palauttamassa henkilön, joka on tehnyt töitä maassamme.

Näille ihmisille tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää, ettei työnteolla ole tässä yhtälössä mitään merkitystä, koska puheena oleva henkilö on saapunut maahamme hakemaan turvapaikkaa ilmeisen kevein perustein. Turvapaikkahan myönnetään vain ja ainoastaan henkilökohtaisen vainon ja hädän perusteella. Sellaista ei ole afgaanilla, joka saapuu turvallisesta Iranista.

Toinen suuri "ongelma" tässä tapauksessa tuntuu olevan se, että afgaania ollaan palauttamassa Afganistaniin, jossa hän ei ole koskaan asunut. Se johtuu kuitenkin vain siitä, että hän on afgaani, jota muut valtiot kuin hänen kotimaansa eivät ota vastaan.

Itseäni tympi tässä tapauksessa erityisesti toiminnanjohtajan ja kirkkoherran kyvyttömyys ymmärtää sitä, että heidän logiikkansa mukaisesti puheena oleva afgaani pitäisi palkita turvapaikka- ja työskentelyoikeudella lähtemisestä kevein perustein seikkailemaan Iranista Suomeen paremman elintason toivossa. Näin siitä huolimatta, että hän varmasti tiesi, ettei Iran ole sen jälkeen enää halukas päästämään häntä takaisin. Sehän oli jo yhden kerran tarjonnut hänelle turvapaikan, jolle kyseinen afgaani kuitenkin haistatti pitkät lähtemällä EU:n alueelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mielen selvennys
Elintasopakolaisen tarina
Afgaanit shoppailemassa

Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan afrikkalaisia

Yleisradio ja Helsingin Sanomat kertoivat tutkimuksesta, jonka mukaan suurin osa suomalaisista haluaisi säilyttää laissa pykälän, jonka perusteella ihmisiä voidaan tuomita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Vain lain poistamisesta aloitteen tehneiden perussuomalaisten kannattajat olivat eri mieltä.

Tämä uutinen on vain yksi osa sitä kuvaa, joka meistä suomalaisista on piirtynyt. Toinen kuva on se, ettei Suomessa syntynyt merkittäviä mielenilmauksia silloin kun maahamme vuonna 2015 saapui 32 150 ihmistä vaatimaan elatusta meidän piikkiimme, vaikka näiden määrä oli väkilukuumme nähden Euroopan viidenneksi suurin. 

* * *

Eurooppalaiset ovat läntisiä, koulutettuja, teollistuneita, rikkaita ja demokraattisia - ja siksi heitä kutsutaan joskus näistä sanoista johdetulla lyhenteellä WEIRD eli OUTO. Erityisen mielenkiintoista tässä on se, että eurooppalaisperäiset ovat outoja myös silloin, kun he ovat perustaneet yhteiskuntansa kotimantereensa ulkopuolelle.

Siten eurooppalaiselle outoudelle täytyy olla jokin selitys. Science lehdessä julkaistun tutkimuksen tehneiden Jonathan F. Schulzin ja hänen kollegoidensa  mukaan se on läntisessä kirkossa jo antiikin aikana syntynyt vastenmielisyys sukulaisavioliittoja kohtaan. Siis sitä käytäntöä, joka oli ollut - ja on edelleen - vallitseva suurimmassa osassa maailman kulttuureja.

Asiaa selvittääkseen tutkijat osoittivat, että eri ihmisryhmien serkusavioliittojen määrä korreloi käänteisesti siihen aikaan, jonka ne olivat olleet katolisen kirkon vaikutusvallan alla. Eli mitä pidempään Paavin kirkko oli vallinnut kansan uskonnollista ajattelua, sitä vähemmän herkuiksi olivat serkut muuttuneet. 

Sukulaisavioliittojen määrä korreloi vahvasti myös ihmisten yksilökeskeiseen psykologiaan (vs. yhteisöllisyys). Jälkimmäisellä tarkoitettiin korkeaa yksilöllisyyttä ja riippumattomuutta, vähäisempää mukautuvuutta yhteisönormeihin ja kuuliaisuutta sekä taipumusta luottaa ja tehdä yhteistyötä vieraiden kanssa. Myös yksilökeskeisyyden ja läntisen kirkon vaikutusvallan keston väliltä löytyi vahva korrelaatio. 

Seuraavaksi tutkijat selvittivät sukulaissuhteiden kiinteyden ja yksilökeskeisyyden välistä suhdetta. Myös ne korreloivat keskenään siten, että mitä tiukemmin ihmiset olivat kiinni sukulaisissaan, sitä yhteisöllisempiä he olivat. 

Tutkijat osoittivat myös, että yhteys kirkon vaikutusvallan pituuden ja kansojen psykologian välillä toteutui myös Euroopan sisällä. Ja vieläpä maahanmuuttajien parissa. Sen sijaan tutkijoiden tutkimat vaihtoehdot eli antiikin Rooman valtakunnan, keskiaikaisen Karolingien valtakunnan tai 1900-luvun sosialistisen blokin vaikutus osoittautuivat merkityksettömiksi. 

Yhteenvetona tutkijat totesivat, että heidän havaitsemansa psykologiset lainalaisuudet yksilöllisyydestä ja luottamuksesta sopeutuvuuteen ja analyyttiseen ajatteluun ovat Euroopassa muokkautuneet varhaisen katolisen kirkon ainutlaatuisen lapsipolitiikan seurauksena. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että monet näistä psykologisista eroista ovat sellaisia, että niillä selitetään maailmanlaajuista vaihtelua kansojen innovatiivisuudessa sekä niiden instituutioiden toimivuudessa ja taloudellisessa menestyksessä. 

Itselleni heräsi juttua lukiessa kysymys meistä suomalaisista. Valitettavasti meidän osaltamme data oli kovin vajavainen yksityiskohtaisia tietoja sisältävässä liitetiedostossa. 

Oli kuitenkin mielenkiintoista havaita, että yksilökeskeisyyden osalta me emme ole tyypillisiä eurooppalaisia vaan kuulumme pohjoisena erikoisuutena samaan joukkoon entisten Jugoslavian alueen kansojen, kiinalaisten, intialaisten ja monien afrikkalaisväestöjen kanssa. Ehkäpä tämä selittää osaltaan niitä päivän uutisia, joilla aloitin tämän blogimerkinnän. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Hyttynen on historiantekijä

Viikinkien retket perustuivat teknis-taloudelliseen vallankumoukseen

Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?

Päivi Räsänen, Raamattu ja homoseksuaalisuus

Olen tutkijoiden suuren enemmistön tapaan jumaluskoa vailla. Mutta olen kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että ilman sananvapautta ei voi olla ihmisarvoista paikkaa elää.

Niinpä - huolimatta edelle kirjoittamastani ensimmäisestä virkkeestä eli syvästä periaatteellisesta erimielisyydestä uskonasioissa - haluan puolustaa kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) oikeutta lainata Raamatun jakeita. Näin siksi, että valtakunnansyyttäjä on epäillyt hänen käyttämiään lauseita kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan.

Tämä siis maassa, jossa valtio on oikein erikseen ohjeistanut, että luterilaisen seurakunnan tulee perustaa oppinsa Raamattuun. Tarkalleen ottaen se on todennut, että "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa".

Asiassa ei siis pitäisi olla mitään epäselvää: Räsänen on Suomen lain valossa ollut oikeutettu lainaamaan Raamatun jakeita arvostellessaan kirkon toimintaa, vaikka siitä tulisikin jollekin paha mieli. Siksi on järjetöntä, että valtionsyyttäjä on päättänyt lähteä ruuhkauttamaan oikeuslaitosta entisestään.

Nähtäväksi jää, johtaako valtakunnansyyttäjän päätös aikanaan oikeudenkäyntiin ja minkälainen ratkaisu sieltä tulee. Suomen tulevaisuuden ja sananvapauden kannalta on syytä toivoa, että oikeuslaitos hylkäisi mahdollisen syytteen ja lisäksi nuhtelisi valtakunnansyyttäjää oikeuslaitoksen käyttämisestä perustuslain takaaman sanavapauden vastaiseen politikointiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsinki pride tahtoo veronmaksajan lompakolle
Onko Päivi Räsänen tyhmä vai epärehellinen?
Armokuolema ja kansanvalta

Kirkon linja pakolaiskysymyksissä

Arkkipiispa Tapio Luoma perusteli tämän aamun lehdessä kirkon linjaa maahanmuuttokysymyksissä. Luettuani jutun päätin jakaa hänen sanansa myös arvoisille lukijoilleni siltä varalta, etteivät ne ole sattuneet heidän silmiinsä.

Luoman mukaan "eurooppalaiset kirkot ovat sanoneet, että kun hädänalainen ihminen tulee tänne, häntä pitää auttaa. En keksi mitään kristillistä perustetta, jonka mukaan auttamisen voisi asettaa kyseenalaiseksi."

Lisäksi hän totesi, että "sellainen nationalismi ei ole kristillinen, jossa suljetaan muut pois tietoisuudesta ja keskitytään omaan hyvinvointiin. Kirkko on aina ollut globaali ja rajat ylittävä."

Ja lopuksi että "voimakas puhe kristillisistä arvoista saa minut kysymään, mitä ne oikein ovat? Ei kristittyjä ole viime kädessä kutsuttu puolustamaan arvoja vaan elämään todeksi Jeesuksen ylösnousemusta ja rakkautta."

Jutussa tarkennettiin tätä vielä sillä, että on vain yksi kristillinen arvo, joka on Jeesuksen opetus: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Ja ettei Jumalaa saa vetää omien näkemysten takuuhahmoksi.

Edelle kirjoittamani ja lainaamani jälkeen minusta tuntuu, etteivät arkkipiispan sanat tarvitse omaa tulkintaani. Miehen puhe on selkeää, vastaa myös omaa käsitystäni Raamatun sanomasta ja on sen mukaista kuin olemme viimeisten neljän vuoden - siis myös Luoman edeltäjän - aikana havainneet kirkon toiminnassa. Siis siinä toiminnassa, jonka seurakuntien jäsenet rahoittavat maksamalla kirkollisveronsa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arkkipiispa unohti mahdollisen ja todennäköisen eron
Hoksaamaton ja huomaamaton piispa
Seurakunnat demonstroivat maahanmuuttopolitiikkaa vastaan

Edistyksellisiä kulttuuriuutisia

Tänä aamuna luin kaksi äärimmäisen mielenkiintoista länsimaisen kulttuurin traditioihin liittyvää uutista. Niistä ensimmäinen liittyi suomalaisen sotasankarin Carl Gustaf Mannerheimin hahmoa hyödyntävään taidenäyttelyyn ja toinen kristinuskon perusoppeihin.

Mannerheim-uutinen oli jatkumoa jo pitkään Suomessa vaikuttaneeseen taidesuuntaukseen, jossa maamme merkittävintä sankarimyyttiä halutaan vetää lokaan yhteiskunnallisen edistyksellisyyden nimissä. Tällä kertaa kyse on taideteoksesta, jossa Mannerheim-hahmo kävelee ruumiskasan päällä.

Valitettavasti en näe teoksen tehneen taiteilijan tuotoksessa mitään omaperäistä. Onhan Suomen kolmeen kertaan pelastanut sankarimme ehditty jo aiemmin esitellä sekä homona että tummahipiäisenä afrona, joten kyse on lähinnä jo puhtaaksi kaluttuun luuhun palaamisesta.

Itselleni oleellinen kysymys tässä asiassa on se, että mitä tämä itsensä toistaminen kertoo suomalaisen taiteen tasosta?

Aamun toinen kulttuuriuutinen puolestaan kertoi paavin päättäneen muuttaa Isä meidän -rukouksen sanamuotoja, koska kreikankielinen alkuteksti ei vastaa hänen omaa käsitystään Jumalan luonteesta. Kyse on siitä, ettei paavi katso jumalansa saattavan ihmisiä kiusaukseen, vaan pyrkii pikemminkin estämään sitä.

Itselläni ei ole uskoa jumaliin sen enempää katolisen kuin minkään muunkaan uskomusjärjestelmän mukaisesti. Näin ulkopuolisena tuntuu kuitenkin oudolta, että maailman tunnetuin kirkonmies asettaa oman näkemyksensä uskontonsa pyhän tekstin luoman kuvan yläpuolelle.

Näin toimiessaan paavi taitaa olla aikamme lapsi, sillä onhan jo pitkään tiedetty ihan tavallisten sekularisoituneiden suomalaisten poimivan uskonnoista omaan maailmankuvaansa sopivia palasia ja tekevän niistä itselleen opinkappaleita. Näin paavi ohjaa myös katolista kirkkoa kohden nykyaikaista viipaleuskontoa, jolla ei enää ole juurikaan vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen, mutta joka ohjaa koko yhteiskuntaa kohti entistä tukevampaa arvorelativismia.

Siis sitä arvorelativismia, jonka yhtenä ilmentymänä on edistyksellisenä itseään pitävien taiteilijoiden tarve häpäistä kerta toisensa jälkeen muiden ihmisten kunnioittamia ihmisiä ja arvoja. Kuten tässä kirjoituksessa siteeratun ensimmäisen kulttuuriuutisen taiteilija luodessaan Mannerheimista ruumiskasan päällä kävelevän murhaajan.

Tässä genressä ei tosiasioilla - kuten Mannerheimin ansioilla kriisitilanteissa tai Raamatun alkuperäisillä teksteillä ja niiden pohjana olleilla alkuperäisillä uskonnollisilla käsityksillä - ole merkitystä, vaan oleellisempaa ovat ihmisten subjektiiviset arvot, näkemykset ja tavoitteet. Siis sellaiset kuin taiteilijoiden parissa yleisesti vallitseva poliittinen edistyksellisyys ja huomionkipeys tai kirkon helpompi lähestyttävyys eli suurempi houkuttelevuus potentiaalisten kymmenysten maksajien parissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko taiteesta provosoituminen kulttuurinen tai suorastaan geneettinen eikä uskonnollinen ominaisuus?
Poliittinen korrektius tuhoaa kansakunnan tietoisuuden
Taideuutisia

Amnestyn ymmärtämättömyys ja yllätyksettömyys saivat lisävalaistusta

Amnesty International on tunnettu hyvää tarkoittavasta, mutta monesti pieleen menneestä toiminnastaan. Hyvän esimerkin muodostavat vaikkapa järjestön kampanjointi musliminaisten hunnuttamisen puolesta ja ihmiskilpien käytöstä vaikeneminen Syyrian sodassa.

Olenkin taannoin todennut järjestöstä, että se on lähinnä vitsi, jota luonnehtii kaksi y-alkuista luonnehdintaa: ymmärtämättömyys ja yllätyksettömyys. Näistä luonnehdinnoista ensimmäinen sai tänään uuden ulottuvuuden.

Yle nimittäin uutisoi, että järjestössä on äärimmäisen huono työilmapiiri, jota luonnehditaan myrkylliseksi ja vihamieliseksi. Lisäksi sen työntekijöihin kohdistuu syrjintää, julkista nöyryytystä ja muuta vallan väärinkäyttöä sekä myös luottamuksen puutetta ja kiusaamista.

Työntekijät ovat myös kertoneet useita kertoja syrjinnästä, joka perustui rotuun ja sukupuoleen. Kaiken huippuna järjestön kaksi työntekijää on lyhyen ajan kuluessa tehnyt itsemurhan, jotka johtivat nyt uutisoituun selvitykseen.

Entä se yllätyksettömyys?

Totta on, etten ole edes tullut ajatelleeksi Amnestyn sisäistä työilmapiiriä. Mutta ottaen huomioon monien muiden maailmanparantajaorganisaatioiden työilmapiirin ei siitäkään voi olla kovin yllättynyt. Selvisihän taannoin, että myös monissa suomalaisissa seurakunnissa on ollut äärimmäisen heikko työilmapiiri ja aivan uutena tietona jouduimme tänä aamuna uskomaan, että katolisessa kirkossa papit olivat pitäneet nunnia seksiorjinaan.

Unohtaa ei sovi myöskään Amnestyn ja Greenpeacen feissareiden asemaa. Tulosvastuu on kova kuin kivi ja kengänkuva ilmaantuu takapuoleen alta aikayksikön mikäli se ei täyty.

Olen myös itse päässyt paikan päällä seuraamaan yhtä tutkimusmaailman episodia, jossa laitoksen ehdottomasti kovin maailmanparantaja pyrki salassa tuhoamaan useiden työtovereidensa koko uran. Onneksi yritys valui hukkaan ja ainoa tuhoutunut tutkijanura osui maailmanparantajan itsensä kohdalle.

Mitä tästä opimme?

En tiedä. Mutta ainakin itse olen aina varuillani kun lähistöllä kuljeskelee kovia maailmanparantajia. Puheet saattavat olla yhtä ja teot toisia. Kuten nyt vaikka Ville Niinistön (vihr) auto- ja taksiskandaalit tai Sanna Marinin (sd) toiminta vanhusten hoivatyön rahoituksen parissa osoittavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vain siksi, että se kuvaa identiteettiä ja vakaumusta
Amnesty ei yllätä eikä ymmärrä
Amnesty, Suomi ja ihmisoikeudet

Susanna Koski havaitsi kaksinaismoralismia

Kokoomuksen Susanna Koski otti kantaa kirkon ympäristönsuojeluinnostukseen. Hänen mukaansa "kirkkoherroilla tuskin on ilmastopolitiikasta osaamisen kovinta ydintä" - ja on mitä todennäköisimmin oikeassa.

Samalla Koski toi esille kirkon kaksinaismoralismin siinä, että kristilliset seurakunnat ovat saaneet viime vuonna yhteensä 22 miljoonaa euroa tuottoa metsistään. Mikäänhän ei estäisi seurakuntia suojelemasta oma-aloitteisesti metsäomaisuuttaan ja sitä kautta lisäämästä maamme hiilinieluja ja metsiemme monimuotoisuutta - sikäli kuin metsien museoimisesta sellaisia edes seuraa. 

Suomen kirkko on muutenkin politikoinut viime aikoina näyttävästi. Muistamme erityisesti sen ylimmän paimenen aktiivisen roolin viranomaisten työn vaikeuttamiseksi laittomasti maassa oleskelevien elintasopakolaisten suhteen.

Toki kirkolla on kansalaisjärjestönä oikeus tuoda esiin poliittisia näkemyksiään. Samalla voidaan kuitenkin kysyä, vastaavatko kirkon johdon näkemykset seurakuntalaisten näkemyksiä. Eli ovatko piispat ja kirkkoherrat pikemminkin omalla kuin seurakuntalaistensa (saati Suomen kansalaisten) asialla?

Jos vastaus edelliseen kysymykseen on - kuten luulen - että omalla asiallaanhan he ovat, olisi ryhdyttävä miettimään myös valtion osallistumista kirkollisveron keräämiseen. Eikö olisi reilumpaa, että myös kirkko keräisi kymmenyksensä suoraan seurakuntalaisilta sen sijaan, että se rasittaisi sekulaaria valtiota varojenkeruullaan?

Valtiolla tulisikin olla suhteessa seurakuntaan pragmaattinen toimintatapa. Eli mikäli kirkkoa tuetaan nykyisin käytössä olevalla tavalla, tulisi sen pysyä omassa lestissään ja hoitaa vain seurakuntalaistensa hengellisiä tarpeita ja heidän hyvinvointiaan, eikä ainakaan hankaloittaa maallisen vallan toimintaa tai toimia poliittisena painostusjärjestönä asioissa, joissa sillä ei ole osaamista.

Erityisen tuomittavaa tässä suhteessa on etsiä lain rajoja poliittisissa kiistakysymyksissä. Enkä totta puhuakseni näe, miten kaksinaismoralismi Jumalan nimissä toimittaessa olisi eduksi jo Suomessakin vähintään tuhatvuotiselle kristilliselle perinteelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hoksaamaton ja huomaamaton piispa
Helluntaiseurakunnat muutoksen edessä
Uskonnon, uskontotiedon vai logiikan opetusta?

Suomen irakilaistamista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn

Suomessa näyttäisi toimivan vahva liike sen puolesta, ettei Irakista Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita palautettaisi lainkaan kotimaahansa. Hyvä esimerkki siitä saatiin aamun Helsingin Sanomista, jossa jo aiemminkin heikosti perusteltuja väitteitä esittänyt kolumnisti Anu Kantola piti irakilaisten turvapaikanhakijoiden kokonaismäärää vaatimattomana.

Kantolalta näyttäisi jääneen kuitenkin huomaamatta se, ettei tulijoiden lukumäärä ole laissa mainittu syy turvapaikan myöntämiselle, koska se annetaan ainoastaan arvioidun tarpeen mukaan. Nyt on vain käynyt niin, että samaan aikaan kun vuonna 2015 maahamme saaneiden turvapaikanhakijoiden anomuksia on tarkasteltu, on myös Irakin turvallisuustilanne parantunut. Tämän vahvisti maahanmuuttovirasto viimeksi tänään Ylelle, eikä yksi Irakissa tuntemattomasta syystä kuollut entinen turvapaikanhakija muuta asiaa miksikään.

Kantola kertoi jutussaan myös siitä, kuinka Suomeen tulleiden irakilaisten määrä on vuoden 2015 jälkeen vähentynyt. En tietenkään tiedä varmuudella mistä se johtuu, mutta veikkaan Suomesta tulijoille annettujen palautuspäätösten ja muiden EU-maiden kiristyneen turvapaikkapoliittisten linjausten vaikuttaneen asiaan. Suomen kannalta hyvä oli myös uutinen, jonka mukaan Ranskasta ei haluttu palauttaa Suomeen täältä sinne matkannut irakilaista Dublin-tapausta.

Myös kirkonmiehet ja -naiset ovat olleet jo pitkään mukana Suomen irakilaistamisyrityksessä. Niinpä monet turvapaikanhakijat ovat viimeisenä keinonaan päästä lihapatojen ääreen ilmoittaneet vaihtaneensa uskontoaan. Eikä pelkästään luterilaisuuteen vaan myös esimerkiksi helluntailaisuuteen.

Esimerkkinä pappiemme sinisilmäisyydestä valitti kirkkoherra Kari Kanala Ylen jutussa siitä, ettei eräs irakilaismies saanut uutta valituskierrosta negatiiviselle turvapaikkapäätökselleen aiemmin ilmoittamatta jääneen (ja siten mitä todennäköisimmin keksityn) kunniaväkivaltapelon takia. 

Tässä tilanteessa on vain toivottava, että maahanmuuttovirasto pysyy laillisuuden tiellä. Ja että poliitikkomme ymmärtävät, etteivät julkista näkyvyyttä saavat kantolat ja kanaset aja äänestävän kansan näkemystä vaan omaa maailmanparannusideologiaansa. Sekä vaalien pelossa huolehtivat siitä, ettei turvapaikkapolitiikkaamme jatkossa kehitetä ainakaan elintasopakolaisia suosivaan suuntaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Miksi media pallottelee irakilaisen murhalla?

Kehitysmaasta tulleen lapsen etu

Helluntaiseurakunnat muutoksen edessä

Arkkipiispa unohti mahdollisen ja todennäköisen eron

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen kirjoitti eilen yhdessä Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtisen kanssa, että "turvapaikkamenettelyssä ei ole kyse solidaarisuudesta tai politiikasta vaan lain ja kansainvälisten sopimusten noudattamisesta. Sen perustana ovat ihmisarvo ja ihmis­oikeudet, joiden kunnioittamiseen Suomi on sitoutunut. Yksikin tapaus, jossa palautettu on vaarassa joutua vainon kohteeksi, rikkoo tätä sitoumusta."

Muotoilu on äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä siinähän sanotaan suoraan, että kansainvälisen sopimuksen velvoittavuus ulottuisi ilmeisten vainon kohteeksi joutuvien lisäksi myös tapauksiin, joissa vainon kohteeksi joutumisen todennäköisyys jäisi vähänkin epäselväksi.

Jos Suomesta esimerkiksi hakisi turvapaikkaa henkilö, jonka todellisesta henkilöllisyydestä ei saataisi tietoa, jonka kertomus olisi epälooginen ja epäuskottava ja jonka turvapaikantarpeesta ei saataisi varmuutta, jäisi parhaimmankin tutkinnan jälkeen ilman muuta edelleen jossain määrin mahdolliseksi se, että hän kotiin palautettuaan saattaisi joutua kotimaassaan vainon kohteeksi. Eihän se tietenkään todennäköistä olisi, mutta mahdollista kuitenkin, joten turvapaikka olisi myönnettävä.

Samaan hengenvetoon arkkipiispa ja hänen turvapaikanhakijabisneksestä leipänsä saava kumppaninsa totesivat, että "pakolaisten ahdinko on saavuttanut maailmassa ennennäkemättömät mittasuhteet. Yli 65 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa... EU-maissa on nyt vain 3,5 prosenttia maailman pakolaisista."

Mainittu 3,5 prosenttia on 2,2 miljoonaa ihmistä. Jo heidän saapumisensa Eurooppaan on aiheuttanut yhteiskunnallista vastakkainasettelua, haasteellisten asuinalueiden syntymistä, islamilaista terrorismia, naisten tasa-arvon heikkenemistä, ihmisten turvallisuudentunteen katoamista, seksuaali- ja väkivaltarikosten kasvua sekä kaiken sen seurauksena uusien poliittisten liikkeiden nousua, vihapuhetta ja myös maahanmuuttajiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Jos noudattaisimme kirjoittajien toivetta ja käytännössä hyväksyisimme kaikki turvapaikkaa hakevat pakolaisiksi joukkoomme, ei olisi epäilystäkään siitä, että Euroopan vetovoima kehitysmaalaisten joukossa kasvaisi räjähdysmäisesti ja mainittu 3,5 prosenttia muuttuisi aivan toisiin mittasuhteisiin. Lisäjoukko ei koostuisi pelkästään hätää ja vainoa pakenevista, vaan sitä kasvattaisivat yhä suuremmalta osin parempaa elintasoa hakevat henkilöt. Eikä meillä olisi keinoja estää heidän tulemistaan, sillä ainahan olisi mahdollista, että joku heistä olisi sittenkin vaarassa joutua vainon kohteeksi köyhässä kotimaassaan.

Seurauksena olisi lähes varmasti Euroopan historiallisesti poikkeuksellisen vakaan ajanjakson päättyminen ja sortuminen kohti monikulttuurista ja polarisoitunutta yhteiskuntaa, jonka elämänmeno muistuttaisi luultavasti nykyisen Etelä-Afrikan todellisuutta, jossa vauras eliitti elää vartioitujen muurien takana kasvavan köyhälistön sortuessa yhä väkivaltaisempaan elämänmenoon. Tilannetta pahentaisi vielä se, ettei tuolle kasvavalle rääsyläisten joukolle olisi enää varaa ylläpitää nykyisen kaltaista sosiaalitukea.

Näin kehittyvä etnisesti leimautunut köyhyys loisi vahvan pohjan rikollisjengien sekä uskonnollisten ja aatteellisten ääriliikkeiden kasvulle, minkä seurauksena yhteiskunnalliset ristiriidat ja epävakaus vahvistuisivat edelleen. Sen seurauksena kuilu etnisesti leimautuneen köyhälistön ja vauraan väestönosan välillä kasvaisi päivä päivältä. Tämän kehityksen päätepiste saattaisi olla mitä tahansa Zimbabwen kaltaisesta täydellisestä romahduksesta aina etniseen puhdistukseen asti. 

* * *

Arkkipiispan ja maahanmuuttobisnesnaisen kirjoituksen luettuani jäin miettimään heidän motiivejaan. Jälkimmäisen toki ymmärrän, sillä hänellä on kannanottoonsa selkeä taloudellinen insentiivi - tosin kovin lyhytnäköinen.

Sen sijaan arkkipiispan kannanoton perusteita en ole onnistunut keksimään. Juontaako hänen ajatuksensa kristillisestä lähetyskäskystä ja älyllisesti epärehellisestä unelmasta tehdä tänne saapuvat eriuskoiset kristityiksi? Vai johtuuko se Jeesuksen saarnaamasta lähimmäisenrakkaudesta, jonka hän on ulottanut kaikkiin maailman köyhiin ajattelematta tai ainakaan ymmärtämättä mitä siitä seuraisi? Vai onko kyse pelkästään halusta samastua vihervasemmistolaiseen ajatusmaailmaan?

Olivat kirjoittajien motiivit mitä tahansa, oli heiltä jäänyt huomaamatta, että  harva suomalainen haluaa kireää turvapaikkapolitiikkaa siksi, ettei pitäisi hädässä olevien ihmisten auttamista tärkeänä. Sen sijaan me haluamme pitää sen tiukkana siksi, ettemme näe ongelman ratkeavan tuomalla kaikki maailman hädänalaiset kotinurkillemme, vaan sitä kautta tuhoamme ainoastaan oman yhteiskuntamme sellaisena kuin haluamme sen olevan.

Näin siksi, että potentiaalisia tulijoita - ja heidän joukossaan elintasopakolaisia - on yksinkertaisesti liikaa, jotta heidät voitaisiin sijoittaa yhteiskuntaamme onnistuneesti. Epäonnistumisen takaavat rajalliset taloudelliset resurssimme sekä tulijoiden monissa maissa nähty taipumus hakeutua omille asuinalueilleen ja muodostaa siellä lähtömaidensa kaltaisia yhteiskuntia. Varoittavia esimerkkejä on yllin kyllin alkaen rakkaasta naapurimaastamme Ruotsista.

Siksi auttamiseen käytettävissä olevat resurssimme on syytä suunnata turvapaikkojen tarjoamisesta tulijoiden kotiseutujen kehittämiseen. Ihmisten akuutti auttaminen on siellä helpompaa ja halvempaa, joskaan se ei ratkaise niitä perusongelmia, joiden takia pakolaistilanne on päässyt syntymään.

Perussyiden ratkaisemiseksi olisi turvapaikanhakijoiden lähtömaiden väestönkasvu saatava pikaisesti loppumaan, yhteiskunnallinen epävakaus muutettua ennustettavaksi liiketoimintaympäristöksi ja väestö koulutettua siten, että menestyvälle yritystoiminnalle olisi edellytyksiä. Toisin sanoen auttaa niissä eläviä ihmisiä ottamaan tulevaisuutensa positiivisella tavalla omiin käsiinsä.

Tämän lienee jollain tavalla ymmärtänyt maamme poliittinen eliittikin siirtäessään kehitysyhteistyövaroja hädänalaisten auttamisesta yhä voimallisemmin taloudellisten yhteistyöhankkeiden ja koulutusprojektien suuntaan. Sen sijaan lähtömaiden kehitystä jarruttavien kulttuuristen piirteiden - kuten dogmaattisten uskontojen tai väestö- ja klaaniristiriitojen - poistamiseksi emme ole käsittääkseni tehneet juuri mitään.

Ne on ikään kuin hyväksytty osana kaunista - mutta aivan varmasti virheellistä - ajatusta kaikkien kulttuureiden samanarvoisuudesta. Jos näin olisi, eivät maailman hyvinvointierot jakaantuisi vanhojen kulttuuriperinteiden mukaisesti, vaan hyvinvointia esiintyisi Afrikassa siinä missä Euroopassakin - ja öljyrikkaat islamilaiset maat tuottaisivat Nobelin arvoisia tieteellisiä läpimurtoja sata kertaa enemmän kuin vähäisillä luonnonvaroilla varustettu Israel.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hoksaamaton ja huomaamaton piispa
Miksi he eivät saisi turvapaikkaa maasta, joka on vauras ja turvallinen maa?
Oxfordin professori lopettaisi Välimeren tragedian

Hoksaamaton ja huomaamaton piispa

Helsingin piispa Teemu Laajasalon toimista paljastui jokin aika sitten kaikenlaisia epäselvyyksiä. Hänen toimessa ollessaan on hänen yrityksensä kirjanpito paljastunut vaikealukuiseksi, mutta se on kiistatta laskuttanut tuloa kirkon töistä. Lisäksi Laajasalon rahankäyttö matkoilla ja muutenkin on ollut hulppeata ja työnantajan ohjeiden vastaista.

Helsingin Sanomat uutisoi tänään siitä, kuinka muut kirkon piirissä toimivat merkkihenkilöt ymmärtävät kovasti Laajasaloa. Tuota ymmärryksen astetta kuvaa Espoon hiippakunnan piispa Ilkka Luoman toteamus, jonka mukaan "pitkälle kyse näyttää olevan hoksaamattomuudesta ja huomaamattomuudesta".

Lisäksi kirkonmiehet muistuttivat oikeusvaltioperiaatteesta, jonka mukaan ihmiset ovat syyttömiä, kunnes toisin todistetaan, ja siitä, että kristinuskon syvin sanoma on anteeksiannossa. Hyväksyttäviä argumentteja toki molemmat.

Itse muistan piispa Laajasalon parhaiten hänen letkeästä huumoristaan. Erityisesti mieleeni on jäänyt hänen leikkisä - vaikkakin millään tavalla tosiasioihin perustumaton - sanailunsa, jonka mukaan nykyisen europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon (ps) mielestä "ainoo semmonen onnistunu lasiasia on kristalliyö", jonka aikana tuhottiin yli 1300 synagogaa, monia juutalaisia hautausmaita, lähes 7000 liikettä ja kotia sekä vietiin yli 30 000 juutalaista keskitysleireihin ja tapettiin lähteestä riippuen 36-91 juutalaista.

Nähtäväksi jää se, millä tavoin Helsingin hiippakunnan paimen hoksaa ja huomaa jatkossa vastaan tulevia asioita. Varmaa lienee kuitenkin se, ettei koira karvoistaan pääse. Eikä korppi korpin silmää noki.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Moniavioinen ja viileä apina
Kristalliyö
Ristiretkeläisten jäljillä