Jatkossa ainoastaan sellaiset yritykset, jotka työllistävät keskimäärin yli tuhat työntekijää, ja joiden vuotuinen liikevaihto on yli 450 miljoonaa euroa, joutuvat raportoimaan yhteiskunnallisista ja ympäristövaikutuksistaan. Lisäksi niin sanottuja huolellisuusvelvoitteita edellytetään jatkossa vain yrityksiltä, joissa on yli 5000 työntekijää ja joiden vuotuinen liikevaihto on yli 1,5 miljardia euroa.
Päätös tulee voimaan kesällä ja auttaa – toivottavasti – sen jälkeen eurooppalaisia yrityksiä keskittymään oleelliseen. Eli kasvuun, työpaikkojen luomiseen, liikevoiton tekemiseen ja tuotekehitykseen.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että Euroopan taloudesta tulisi pelkästään tällä päätöksellä kilpailukykyinen amerikkalaisten ja itäaasialaisten kanssa. Siksi on tärkeää, että Unionin poliittinen johto lähtee laajemmin ja pitkäaikaisesti tälle linjalle. Ja hylkää – mieluiten lopullisesti – edellisten komission ja parlamentin byrokraattis-sosialistisen lähetymistavan EU:n johtamisessa.
* * *
Hyvät uutiset meille suomalaisille eivät pääty edellä kirjoittamaani, sillä huomenna – 17. joulukuuta – tulee voimaan ensimmäinen osa kansalaisuuslain muutosta. Siihen sisältyvät seuraavat asiat.
Ensinnäkin, hakijan toimeentulon pitää olla turvattu. Se tarkoittaa omalla työllä tai yrittämisellä saavutettua elinkustannusten kattamista ilman tulonsiirtoja kahden vuoden ajan siten, että hän on saanut alle kolme kuukauden työttömyysetuutta tai toimeentulotukea
Toiseksi, Suomen kansalaisuutta hakevan asiakkaan pitää esittää voimassa oleva kansallinen passi. Ellei sellaista ole, on hänen pystyttävä osoittamaan henkilöllisyytensä muilla luotettavilla asiakirjoilla.
Kolmanneksi, hakijan rikokset vähentävät entistä enemmän mahdollisuutta saada Suomen kansalaisuus. Tässä korostetaan aiempaa enemmän kansallista turvallisuutta.
Neljänneksi, Suomen kansalaisuuden voi menettää aiempaa helpommin, mikäli henkilö on antanut vääriä tietoja tai toiminut muutoin petollisesti kansalaisuuden hakemisen aikana. Samoin sen voi menettää syyllistymällä vakaviin rikoksiin.
Kaikki tämä on oikein ja kohtuullista. Ja mikä parasta, kansalaisuuslainsäädännön valmistelutyö jatkuu edelleen, joten kannattaa varautua hyviin uutisiin myös jatkossa.
Päivän aiempi merkintä:
Vastuutonta rahankäyttöä EU:ssa ja Tampereella
Vastuutonta rahankäyttöä EU:ssa ja Tampereella
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Faktatietoa pääministeri Petteri Orpon ja kansanedustaja Teemu Keskisarjan välisen debatin arvioimiseksi
Faktatietoa pääministeri Petteri Orpon ja kansanedustaja Teemu Keskisarjan välisen debatin arvioimiseksi
