Suomen sosiaalidemokraattien näkemys vuodelta 1930

"Noihin aikoihin Suomen sosiaalidemokraatit olivat tosiasiallisesti puolustusnihilistejä. Heidän asenteensa kävi selvästi ilmi siitä mietinnöstä, jonka puolueen hallitus esitti puoluekokoukselle tammikuussa 1930 ja jossa mm. lausuttiin näin:

´Sosiaalidemokratia hylkää sellaiset uskottelut, että työväenluokka aina ja kaikissa olosuhteissa olisi velvollinen puolustamaan sotilaallisesti omaa maataan... Sotalaitosta vastaan puhuu nykyään yhä voimakkaammin se seikka, että sotalaitos merkitsee vaaraa, joka uhkaa niin hyvin kansojen sisäistä vapautta kuin niiden ulkonaista rauhaa. Tämän vuoksi koko työväenluokan ja Sosialistisen Työväen-Internationaalin vaatimukset sotalaitosten supistamisesta käyvät yhä kiinteämmiksi. Yhä vähemmän kiinnitetään enää huomiota siihen ennen niin tärkeänä pidettyyn näkökohtaan, että aseistariisumisen piti tapahtua asteittain ja kaikissa maissa yhtaikaa, jotta mikään maa ei joutuisi vaaralle alttiiksi. Nyt tunnustetaan, että sotalaitosten vähentämiseen on pyrittävä kaikkialla odottamatta turvallisuustakeitakaan, ja hyväksytään myös se, että useiden, varsinkin pienten maiden sosiaalidemokraattinen työväki on omaan maahansa nähden astettunut välittömän ja täydellisen aseistariisumisen kannalle.´
 

Mietinnössä ei jätetty ottamatta huomioon sitä mahdollisuutta, ´että Suomi joutuisi venäläisten imperialismin uhriksi, mutta vaikkakaan tätä mahdollisuutta ei voida pitää kokonaan poissuljettuna... ei kuitenkaan mitään tällaista todennäköisyyttä näyttäisi olevan eikä siis kannata ylläpitää täällä kallista ja kansamme turvallisuutta ehkä vaarantavaa sotalaitosta siltä varalta, että joskus sodanvaara syntyy, joka silloin ei lienekään sotilaallisilla keinoilla torjuttavissa.´ Puolustuslaitos olisi siitä syystä korvattava ´poliisintapaisella rajavartiostolla, jonka nimestä käykin ilmi sen tehtävä; jos kerran rajalta on täytynyt perääntyä ja vihollinen jatkaa etenemistään tarkoituksessa valloittaa maa, niin rajavartioston tehtävä on loppunut´. Puoluekokous hyväksyi mietinnön pääasiallisesti kokonaan." 

* * *

Edelle kirjoittamani teksti on peräisin marsalkka Carl Gustaf Mannerheim vuonna 1951 julkaistuista muistelmista, joita olen parhaillaan lukemassa. Kopioin tekstin tähän blogiin siksi, etten ole oman - jo varsin pitkän elämäni aikana - huomannut aiemmin kuulleeni missään yhteydessä - koulussa, yliopistossa, televisiossa, lehdistössä tai edes internetissä - mitään vuoden 1930 suomalaisten sosiaalidemokraattien suhtautumisesta itsenäisen Suomen puolustamiseen. 

Siis tuolloin maan ylivoimaisesti suurimman puolueen varsin oudosta näkemyksestä maanpuolustukseen vain yhdeksän vuotta ennen kuin puna-armeija ampui Mainilan laukaukset. Ja ylitti valtakunnan rajan tunkeutuakseen Helsinkiin kahdessa viikossa.

Edelle kirjoittamani teksti kuvaa hyvin sitä, miten historiamme monia piirteitä on pidetty piilossa kansalaisilta. Se puolestaan lienee peruja pitkältä suomettumisen ajalta ja toisaalta lehdistön ja journalistien vasemmistolaistumisesta sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. 

Tästä syystä pidin tärkeänä tuoda esille sen, mitä edelle kopioin Marsalkan muistelmista. Ja samalla mahdollisuuden ilmaista suuri tyytyväisyyteni siihen, että Suomessa vallitsee nykyisin varsin suuri yksimielisyys maanpuolustuksen tärkeydestä. 

Tästä linjasta poikkeavat - esimerkiksi rajalakiin liittyvien äänestysten tai Ottawan sopimuksen hylkäämisestä käydyn prosessin perusteella - ainoastaan äärimmäinen vasemmisto, osa vihreistä sekä muutamia sosiaalidemokraatteja. Se olkoon yksin heidän häpeänsä. Ja pohjimmiltaan tannerilainen sosiaalidemokratia tämän päivän valtavirtademareiden kunnia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin valinta vahvisti äärivasemmistolaisen maailmankuvan
Äärioikeiston kapina
Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita

Suomi tarvitsee mahdollisimman tehokkaat henkilömiinat

Kun Suomi on nyt päättänyt palauttaa henkilömiinat puolustusvoimien käyttöön, kannattaa puolustusvoimien käyttää hetki aikaa sen pohtimiseen, minkälainen miinavarustus olisi tehokkainta. Tarkoitan tällä kahta asiaa.

Niistä ensimmäinen on miinatyypien valinta siten, että pelotevaikutus viholliseen on mahdollisimman suuri. Toki suomalaisilla oli ennen Ottawan sopimukseen liittymistä hyvä kirjo näitä aseita, mutta ehkäpä neljäntoista vuoden aikana tapahtunut tekninen kehitys mahdollistaa aivan uusia mahdollisuuksia nyt, kun lähdetään puhtaalta pöydältä. 

Toinen aivan oleellinen miinojen tehokkaaseen käyttöön liittyvä seikka on miina-aseistuksen huoltovarmuus. Tässä suhteessa paras vaihtoehto on oma tuotanto, jossa tekninen ja raaka-aineriippuvuus ulkomaista olisi mahdollisimman vähäinen. 

Uusia ja teknisesti erinomaisia miinoja voitaisiin myös myydä halukkaille ostajille. Ja siten kattaa Suomen miina-aseen uusvarustelu joko kokonaan tai osittain vientituloilla, mikäli niin halutaan. 

Tässä suhteessa on tietenkin selvää, ettei Suomen tai suomalaisyritysten pidä lähteä viemään miinoja sellaisiin valtioihin, joiden historia ja kulttuuri viittaavat sellaiseen mahdollisuuteen, että niiden käyttö olisi vastuutonta. Tämä tarkoittaa mahdollisten vientikohteiden rajaamista lähinnä länsimaiset arvot omaavien valtioiden puolustusvoimiin, erityisesti EU-maihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiitokset miehen työn tehneelle Tytti Tuppuraiselle!
On toimittava nyt, kun Putin on juuttunut Ukrainaan!
Kremlin kätyreiden eli Putinin advokaattien ilmoittautumislistat ovat tulossa näkyville

Kiitokset miehen työn tehneelle Tytti Tuppuraiselle!

SDP:n eduskuntaryhmä kävi eilen läpi ilmeisen vaikean prosessin, jossa se asettui kannattamaan Suomen irtautumista henkilömiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Asiasta kertoneessa uutisessa ei kerrottu yksittäisten kansanedustajien näkemyksiä, mutta sen mukaan osa demareista olisi halunnut, ettei maamme puolustamisessa aggressiivista hyökkääjää vastaan olisi jatkossakaan saanut hyödyntää henkilömiinoja. 

Kiitokset demariryhmän taipumuksesta sopimuksen kannalle on mitä ilmeisimmin annettava ryhmänjohtaja Tytti Tuppuraiselle, joka oli tehnyt kokouksessa niin sanotusti miehen työn ajamalla - ainakin hävinneiden mukaan - väkisin oman kantansa ryhmän kannaksi. Lisäksi hänen johtamansa kokous linjasi, ettei ryhmä salli Eduskunnan äänestyksessä erivapauksia eli Ottawan sopimuksesta irtautumista vastaan äänestämistä.

Sellaista oli kannattanut yhdeksän kansanedustajaa eli reilu neljännes koko eduskuntaryhmästä. Näitä henkilöitä ei jutussa eritelty, mutta ei liene vaikeaa päätellä ainakin muutamia, kuten asiasta puolen vuosisadan takaisen taistolaisnuorison henkeä huokuvan mielipidekirjoituksen julkaissutta - vanhaa venäläisten kätyriä - Erkki Tuomiojaa. 

Nähtäväksi jää, äänestääkö demareiden eduskuntaryhmä yhtenäisenä sitten, kun asia aikanaan tulee eduskunnassa käsiteltäväksi. Ja ellei äänestä, millaiset seuraukset siitä tulee niille, jotka ovat äänestäneet Venäjän puolesta. Siis sellaisen valtion, joka käy tälläkin hetkellä hyökkäyssotaa naapuriansa vastaan, eikä ole allekirjoittanut puheena olevaa sopimusta.

Pääasia tässä kaikessa kuitenkin on se, että myös SDP:n eduskuntaryhmän selvä enemmistö tukee Suomen turvallisuutta. Ja että se takaa käytännössä Suomen puolustusvoimille käytettäväksi henkilömiinapelotteen, jonka avulla maahan hyökkäävän sotajoukon etenemistä voidaan oleellisesti hidastaa ja vaikeuttaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
On toimittava nyt, kun Putin on juuttunut Ukrainaan!
Kremlin kätyreiden eli Putinin advokaattien ilmoittautumislistat ovat tulossa näkyville
Hakaristiryijy

Kuuluuko natsitervehdys oikeuteen?

Helsingin sanomat kertoi, että Karjalan prikaatissa palveluksessa olevaa alikersanttia oli syytetty natsitervehdyksen tekemisestä. Kahden todistajan mukaan hän oli nostanut kätensä tunnettuun asentoon samaan aikaan, kun elokuvassa "Tuntematon sotilas" esiintyvä laulu "Erika" oli soinut. 

Asiaan käytettiin peräti kaksi oikeuden istuntoa, koska ensimmäisen aikana käräjäoikeus oli tehnyt virheen jättämällä määräämättä alikersantille avustajan. Toisessa istunnossa sellainen sitten oli, ja alikersantti vapautui syytteestä neljän henkilön todistaessa, ettei kyseessä ollut natsi- vaan tavallinen kättä heilauttamalla tapahtunut tervehdys.

Taustalla koko vyyhdissä oli lisäksi se, että syytetty oli esimiesasemassa huomauttanut rikosilmoituksen tehnyttä tykkimiestä korjaamaan asunsa oikeanlaiseksi. Niille, jotka eivät ole suorittaneet varusmiespalvelusta todettakoon, että tällaiset huomautukset ovat varuskunnissa varsin yleisiä - tai ainakin olivat omana aikanani. 

* * *

Syy, miksi kirjoitan asiasta ei kuitenkaan ole sotaväki ja sen käytännöt vaan tyrmistys siitä, miten muutenkin ruuhkautuneen oikeuslaitoksen  prosesseja käytetään Suomessa hyväksi. Terveessä yhteiskunnassa pitäisi ihmisten kyetä käyttämään järkeään ja ymmärtää, ettei natsitervehdys tai sen tekemättä jättäminen - puhumattakaan normaaliin varusmiespalvelukseen liittyvän käskyn aiheuttamasta suuttumuksesta - ole sellainen asia, jota varten yhteiskunta ylläpitää kallista oikeusjärjestelmää. 

Ja siksi sopii toivoa, ettei tämän kaltaisia oikeudenkäyntejä - vieläpä kahdesti - käytäisi suomalaisissa lakituvissa kovin usein, vaan ne jätettäisiin rauhaan, jotta rikoksiin ja vakavampiin ristiriitoihin liittyvät oikeudenkäynnit saataisiin ratkaistuksi mahdollisimman nopealla aikataululla.

* * *

Toinen syy, miksi päätin nostaa tämän tapauksen esille liittyy siihen, ettei alikersantista tai varusmiehestä annettu uutisessa sen tarkempia tietoja. Oliko taustalla esimerkiksi ensin mainitun alaiseensa kohdistamasta simputuksesta - mitä siis aiheellinen huomautus asun korjaamisesta ei ole - tai tykkimiehen kelvottomasta asenteesta käskyjä kohtaan. 

Tietoa ei annettu myöskään henkilöiden taustoista. Olivatko molemmat henkilöt etnisesti suomalaisia miehiä, vai liittyikö tapaukseen esimerkiksi ennakkoluuloja, rasismia tai sukupuolista syrjintää. Näin siksi, että suuttumus pelkästä asun korjaamisesta vaikuttaa sellaisenaan vaikeasti uskottavalta syyltä lähteä käymään oikeutta. 

Tämä olisi ollut tärkeää siksi, että jos tapaukseen olisi liittynyt mainitsemiani suurempia ongelmia, olisi kyseessä lähtökohtaisesti asiasta, jollainen heijastuu vakavalla tavalla maamme puolustusvoimien toimintaan sotatilanteessa. Ja olisi siksi korjattava päättäväisesti ja yksiselitteisesti. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koulukiusaaminen, oikeus ja kohtuus
Eilinen oli Ylen uutistoimitukselle misinformaation juhlaa
Natsittelevat tutkijatohtorit ilman ymmärrystä

Isku ja uho

Israel teki tuoreen uutisen mukaan iskun Iraniin. Syyksi se ilmoitti mullahien pyrkimyksen saada itsellensä ydinase. Se oli juutalaisvaltion edustajien mukaan onnistumassa, ja ilmeisesti siitä syystä hyökkäyksessä tapettiin myös muutamia projektiin liittyviä avainhenkilöitä. 

Tapausta ei liene tässä vaiheessa syytä kommentoida enempää kuin toteamalla, että tässä asiassa koko muulla maailmalla on syytä tyytyväisyyteen, koska Israel esti sen puolesta uuden hurmahenkisen ydinasevaltion syntymisen. Siksi on mielenkiintoista nähdä seuraako nyt nähdyille iskulle Israelin lupauksen mukaisesti myös jatkoa. Ja jos seuraa, niin miten muu maailma reagoi siihen. 

* * *

Iranin johto on tapojensa mukaisesti uhonnut kostavansa iskun, mutta nähtäväksi jää, onko sillä minkäänlaisia edellytyksiä lunastaa uhkaustaan. Vai jääkö mullahien vastaus jälleen kerran suunsoiton asteelle. 

On kuitenkin syytä huomata, että Israelin asevoimien komentaja varoitti, että tällä kertaa Iran saattaa tavalla tai toisella onnistua jonkinlaisessa vastaiskussa. Sekä ilmoitti, ettei voi luvata "pelkkää menestystä".

Pidemmällä aikavälillä jää nähtäväksi pystyykö Israel yksinään estämään Iranin ydinaseen syntymisen, sillä USA:n hallinto on ilmoittanut, ettei se ollut mukana iskussa ja sanonut Donald Trumpin kehottaneen Israelia olemaan tekemättä sitä. Luulen kuitenkin, että tästä huolimatta USA asettuu Israelin rinnalle, mikäli tilanne muodostuu sen kannalta uhkaavaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vastuullista vai vastuutonta maahanmuuttojournalismia?
Henkisesti alakouluikäiset joutuivat hyökkäyksen kohteeksi, mutta tuleeko Iran apuun?
Huono, huonompi ja huonoin - sekä yksi hyvä - muslimiuutinen

Maailmanparantajien rajallisen harkintakyvyn demonstraatio

Suomalaiset maailmanparantajat ovat keränneet yli 50 000 allekirjoitusta kansalaisaloitteelleen puolustushankintojen säätelystä. Se tarkoittaa sitä, että aloite etenee eduskunnan käsittelyyn.

Aloitteessa ehdotetaan, että "eduskunta edellyttää valtioneuvostoa ryhtymään lainvalmisteluun puolustushankintojen sääntelemiseksi, ja antavan asiaa koskevan hallituksen esityksen eduskunnalle mahdollisimman pian. Aloitteessa ehdotetaan, että puolustushankinnoissa huomioidaan kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden tavoitteiden toteutuminen sekä muut ulko- ja turvallisuuspoliittiset seikat. Lisäksi lakiin on kirjattava, että valvonnassa noudatetaan hyviä käytäntöjä".

Aloitteen tekijöiden akuuttina tarkoituksena on ilmeisesti ollut erityisesti puolustusvälinehankintojen kieltäminen Israelista. Eli yhdestä maailman edistyneimmän sotilasteknologian valmistusmaista, jossa valmistetun äärimmäisen tehokkaaksi osoittautuneen Daavidin linko -ohjusjärjestelmän Suomi on jo sopinut ostavansa tehostamaan ilmatorjuntaamme. 

Näin he ovat seuranneet Vasemmistoliittoa, joka on kyseenalaistanut Israelista tehtäviä asehankintoja jo pitkään. Samoin ovat tehneet myös esimerkiksi Vihreiden Atte Harjanne ja Kokoomuksen Aura Salla, joten aloitteella on kannatusta monilla poliittisen kentän lohkoilla. Siksi on kysyttävä, että onko aloitteella läpimenon mahdollisuuksia sekä ennen kaikkea mitä sen hyväksymisestä seuraisi. 

* * *

Puheena olevan kansalaisaloitteen läpimeno eduskunnassa jää nähtäväksi, mutta monet sen seuraukset ovat hyvin selkeästi nähtävissä. Ensimmäinen ja tärkein niistä on se, että rajaamalla aseiden hankintavaihtoehtoja vähennettäsiin Suomeen puolustusvoimien kykyä torjua maahan kohdistuvaa sotilaallista uhkaa. 

Toinen seuraus olisi epäilemättä ajan ja rahan loppumaton käyttäminen uusia asejärjestelmiä hankittaessa sen määrittämiseen, mikä maa voidaan luokitella sellaiseksi, jossa ei esiintyisi aloitteessa mainittujen kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden tavoitteiden toteutumisen tai muiden ulko- ja turvallisuuspoliittisten seikkojen suhteen ongelmia. Kävisikö siis aseiden hankinta juuri tällä hetkellä esimerkiksi sotaa käyvältä Venäjältä, Uiguurien ihmisoikeuksia tunnetusti rikkovalta Kiinalta, tai muiden ulko- ja turvallisuuspoliittisten seikkojen suhteen ongelmalliselta Donald Trumpin Yhdysvalloilta? 

Entä mitä tapahtuisi sitten, kun Putin poistuu Venäjän johdosta ja uusi tsaarintekele puhuisi kansainvälisistä asioista yhtä kauniisti kuin Nobelin palkinnon aikanaan saanut USA:n presidentti Barack Obama? Tai muuttuisiko USA jälleen kaikkien mielestä asehankintaan sopivaksi valtioksi Donald Trumpin kauden jälkeen? 

Lisäksi on vielä huomattava se, että suomalainen puolustusvälineteollisuus on viime aikoina ollut suorastaan hurjassa kasvussa ja siitä näyttäisi muodostuvan jatkossa merkittävä osa maamme vientiteollisuutta. Jos Suomi nyt sitten ryhtyisi rajoittamaan omia aseostojaan poliittisista syistä, se johtaisi todennäköisesti myös vastatoimiin, jotka heikentäisivät suomalaisen aseteollisuuden markkinoita - ja sitä kautta vaikeuttaisi maamme tulevaa taloudellista menestystä, mikä näkyisi verotulojen määrässä eli viime kädessä julkisten palveluiden määrässä ja tasossa.

Kuten arvoisa lukijani huomasi, johtaisi nyt eduskuntaan etenevä kansalaisaloite maan turvallisuuden heikkenemisen lisäksi melkoiseen sisäpoliittiseen sirkukseen ja negatiivisiin taloudellisiin vaikutuksiin. Eikä sitä siksi voi pitää vakavasti otettavana lakiehdotuksena, vaan pelkästään niin sanottujen maailmanparantajien rajallisen harkintakyvyn demonstraationa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aseviennillä on sellaista kasvuvaraa, jota Suomi tarvitsee
Kansalaisaloite Elokapinan lakkauttamiseksi johtaa mielenkiintoisen parlamentaarisen keskusteluun
Nuoriso vaatii Yleisradiolta vastuullisuutta

Ottawan sopimus ei ole ainoa ongelma

Presidentti Alexander Stubb ja Iso-Britannian pääministeri Keir Starmer totesivat pari päivää sitten, että eurooppalaisten maiden on jossain vaiheessa ryhdyttävä palauttamaan välejään Venäjään. Tämän seurauksena Venäjän tsaarintekeleen edustaja lausui eilen - aprillipäivänä - että Vladimir Putin on valmis palauttamaan suhteet halukkaiden maiden kanssa. 

Nähtäväksi jää, oliko kyse aprillipilasta vai vakavasta aikomuksesta. Ensin mainittua näkemystä tukee ainakin se, että venäläiset toistelevat edelleen Venäjän vaatimusta Ukrainan sodan "perussyiden" poistamisesta rauhansopimuksen edellytyksenä. Eikä se ole lopettanut edes iskujaan ukrainalaisiin energialaitoksiin, vaikka niiden lopettamisesta on jonkin aikaa sitten sovittu.

* * *

Petteri Orpon (kok) hallitus on linjannut, että Suomi ottaa jälleen käyttöön jalkaväkimiinat. Eli irtisanoutuu Ottawan sopimuksesta, johon maamme liittyi valheellisin perustein Tarja Halosen johdolla.

Tämä on hyvä päätös, jonka seurauksena itärajan puolustaminen tehostuu huomattavasti. Näin ennen kaikkea siksi, että miinojen esiintyminen maastossa aiheuttaa niin sanottua miinakauhua, joka vähentää oleellisesti vihollisen hyökkäysintoa ja taistelumoraalia.

Jalkaväkimiinoilla voidaan myös hidastaa panssarimiinaesteiden purkamista ja sitä kautta pidätellä putinilaisten hyökkäysvaunujen etenemistä suomalaisella maaperällä, mikä antaa puolustajalle aikaa puolustuksen uudelleenryhmittymiseen. Lisäksi panssarikolonnan tuhoaminen helpottuu tykistön, sinkojen tai droonien avulla, kun vaunut ovat pysähtyneet miinakentän eteen. 

 * * *

Tämä kaikki toki edellyttää, että Suomi saa sodan aikana jalkeille sotilasyksiköitä, joilla on fyysinen ja henkinen kyky ja kestävyys pärjätä taistelukentällä. Tässä suhteessa valtiojohdon on syytä kiinnittää huomiota molempiin. 

Fyysisellä puolella huolta nimittäin herättää se, etteivät varusmiehet edelleenkään jaksa juosta 12 minuutin aikana edes 2400 metrin matkaa. Eikä suomalaisten nuorten henkinenkään hyvinvointi herätä luottamusta suomalaisten suorituskykyyn sotaolosuhteissa, sillä jopa joka neljännellä nuorella on jokin mielenterveyden häiriö. 

Onneksi nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa, sillä Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan parempi kestävyyskunto ja sen parantuminen lapsuudesta nuoruuteen heijastuivat vähäisempiin stressi- ja masennusoireisiin aikuisuuden kynnyksellä. Ja siksi on kysyttävä, että miksei tätä tietoa hyödynnetä lasten ja nuorten kasvatuksessa esimerkiksi lisäämällä koululiikunnan tuntimääriä oleellisesti nykyisestä.

Eihän kyse nimittäin ole pelkästään Suomen sotilaallisesta kyvystä, vaan myös julkisten menojen säästötoimesta. Ja viime kädessä kaikkien suomalaisten edusta - eikä vähiten niiden suomalaisten, joiden oman tai läheisten ihmisten mielenterveyteen ilmaantuu elämän kuluessa ongelmia, jotka olisi voitu välttää (edellä linkittämäni tutkimuksen perusteella) pelkästään huolehtimalla riittävästä liikunnasta elämän kaikissa vaiheissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen tulevaisuus on mielenterveysongelmaisten käsissä
Alexander Stubb väänsi rautalankaa
Ottawan sopimuksesta irtautuminen olisi vaikuttava teko rauhan puolesta

Ottawan sopimuksesta irtautuminen olisi vaikuttava teko rauhan puolesta

Ottawan miinakieltosopimus on Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1997 saanut kansainvälinen valtiosopimus, joka kieltää henkilömiinojen eli jalkaväkimiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Suomi liittyi siihen mukaan vuonna 2012. 

Sopimuksen taustalla on maailmalla yleinen vastuuton miinojen käsittely, jonka seurauksena esimerkiksi vuodesta 1999 vuoden 2004 syyskuuhun asti siviileille sattui kymmeniä tuhansia onnettomuuksia. Myös Suomessa kuoli toisen maailmansodan jälkeen ihmisiä saksalaisten Lapin sodan aikana pohjoisessa kylvämiin miinoihin. 

Suomen armeijan ohjesäännöt velvoittivat kuitenkin - ennen vuotta 2012 - merkitsemään miinakentät maastoon sekä dokumentoimaan niiden sijainnin siten, että kentät voidaan tarvittaessa purkaa turvallisesti. Tästä syystä suomalaiset miinat eivät ole koskaan olleet samanlainen ongelma kuin kansainvälisistä tilastoista voitaisiin päätellä.

* * *

Ukrainan sota on osoittanut miinankieltosopimuksen järjettömyyden. Tarkoitan sitä, että venäläiset käyttävät hyväkseen Ukrainan kuulumista kyseisen sopimuksen piiriin lähettämällä taisteluihin massiivisia jalkaväkiyksiköitä. Se ei olisi tehokasta, mikäli maasto olisi miinoitettu jalkaväkeä vastaan.

Suomen Ottawan sopimukseen liittymisen taustalla oli maan historian kelvottomimman presidentin - Tarja Halosen - sekä rauhanjärjestöjen ja silloisen ulkoasiainministeriön tahto, jonka toteuttamista puolustusministeriö ei saanut torjuttua. Siksi Suomen puolustusvoimat joutuisivat täsmälleen samaan tilanteeseen ukrainalaisten kanssa, mikäli Venäjä päättäisi suunnata maahamme hyökkäyksen - koska massiivisten jalkaväkiyksiköiden hyökkäystä vastaan ei olisi käytettävissä jalkaväkimiinojen tarjoamaa passiivista hidastetta. 

Yhdysvaltain väistyvä presidentti Joe Biden - tai ainakin hänen hallintonsa - on nyt todennut tilanteen mahdottomuuden ja lähetti ukrainalaisille miinoja. Mikäli ne menevät tehokkaaseen käyttöön, vaikeutuu venäläisten eteneminen rintamilla oleellisesti. Ja samalla niin sanottu miinakauhu heikentää entisestään hyökkääjien taistelutahtoa ja -kykyä.

Tämä sai ilmeisesti myös puolustusvoimain komentajan Janne Jaakkolan avaamaan suunsa miinoista. Hänen mukaansa niiden käyttöön ottamisesta uudelleen tulisi Suomessa aloittaa keskustelu, johon liitettäisiin myös pohdintaa "kaikista muistakin esimerkiksi teknologian kehittymisen myötä tulevista vaihtoehdoista, joista voi olla hyötyä Suomen turvallisuuden ja puolustuksen kehittämisessä".

* * *

Olkoon tämä blogimerkintä siis suomalaisen siviilin kannanotto tähän keskusteluun. Eli totean selväsanaisesti, että minä - aikanaan varusmieskoulutuksessa myös miinojen käyttöön perehtyneenä - ilmaisen tässä mielipiteeni.

Tai oikeastaan vaatimukseni. Eli vaadin, että Suomen hallitus ja eduskunta ottavat puolustusvoimain komentajan ehdotuksen tosissaan ja käynnistävät mahdollisimman pikaisesti prosessin, jolla Suomi irtautuu Ottawan sopimuksesta. Sekä ryhtyy kiireesti toimenpiteisiin palauttaakseen Suomen armeijalle kyvyn torjua massiivinen jalkaväkihyökkäys hyödyntäen passiivista aseistusta eli jalkaväkimiinoja sekä muita vastaavia taistelukeinoja. 

Erityisenä perusteluna vaatimukselleni esitän, että mahdollisen hyökkäyksen sattuessa vihollisella olisi suomalaisiin nähden moninkertainen miesylivoima: Suomen armeijan sodan ajan koko on 280 000 miestä ja naista, joita vastaan Venäjällä on asettaa 2,2 miljoonaa sotilasta. Tämän eron tasoittamiseksi jalkaväkimiinat ovat erinomainen ja halpa keino, joka lisäisi pelkällä olemassaolollaan kynnystä hyökkäyssodan aloittamiseksi maatamme vastaan. 

Toisin sanoen jalkaväkimiinojen uudelleen käyttöön ottaminen vahvistaisi rauhan säilymistä Suomen ja Venäjän välillä. Eli olisi vaikuttava teko rauhan puolesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuen Alexander Stubbia ja Jussi Niinistöä
Ottawan sopimus täytäntöön!
Ottawan sopimuksesta, Wikipediasta ja kansalaisten mielenkiinnon suuntaamisesta

Ukrainan vaikeuksista on otettava oppia myös Suomessa

Aamun uutistarjonnan perusteella Ukrainan vaikeudet lisääntyvät jatkuvasti. Länsimaiden avun kangertelu on presidentti Volodymyr Zelenskiyn mukaan johtamassa siihen, että "ohjukset saattavat loppua" ja maa joutuu valitsemaan yhä tarkemmin mitä kohteita se suojelee ilmahyökkäyksiltä.

Suurin syyllinen asiaan on Yhdysvaltain kongressi, joka on jo lähes puoli vuotta estänyt Bidenin hallinnon suunnitteleman reilun 60 miljardin dollarin apupaketin toimittamisen Ukrainalle. Presidentti Vladimir Putin on luonnollisesti äärimmäisen tyytyväinen tähän asiaintilaan. Kuten myös eurooppalaisten maiden harjoittamaan parikymmentä vuotta jatkuneeseen omien puolustusvoimiensa laiminlyönteihin, joiden seurauksena niiden kyky korvata USA:n avun takertelu on vajavainen. 

Tämä kokonaisuus on syytä panna merkille myös Suomessa. Mehän olemme nyt läntisen puolustusliiton jäsenmaa ja sikäli oletamme saavamme mahdollisen Venäjän hyökkäyksen tapahtuessa riittävän avun puolustustoimillemme. 

Ukraina ei tietenkään ole NATO:n jäsenmaa, eikä länsimailla siinä mielessä ole velvoitetta auttaa sitä taistelussaan Putinin sotajoukkoja vastaan. Mutta toisaalta eurooppalaisten NATO-maiden fundamentaalinen kyvyttömyys Ukrainan tukemiseksi koskee yhtä lailla Suomea kuin sitäkin.

Siksi Suomen on NATO-maana edistettävä sitä, että jokainen jäsenmaa huolehtii omasta sotilaallisesta kyvykkyydestään. Ja muistuttaa siinä yhteydessä myös siitä, että niiden resurssien on riitettävä tarvittaessa oman puolustautumisen lisäksi myös helpottamaan mahdollisen hyökkäyksen kohteena olevien jäsenmaiden taistelua oli kyseessä sitten Suomi tai jokin muu sotilasliiton jäsenmaa. 

* * *

Slovakiassa käytiin presidentinvaalit, joiden voittaja Peter Pellegrini suhtautuu negatiivisesti Ukrainan tukemiseen sen puolustustaistelussa Venäjän hyökkäystä vastaan. Näin entisen Tshekkoslovakian pienemmän puoliskon kansa jatkoi suomettumispolitiikkaansa Venäjän suhteen huolimatta siitä, että se on myös NATO:n ja EU:n jäsenmaa.

Me suomalaiset luonnollisesti tiedämme mitä suomettuminen tarkoittaa. Ja mihin se voi pahimmillaan johtaa. Nähtäväksi siis jää minkälaisia lieveilmiöitä Slovakiaan syntyy sen seurauksena.

Ukrainan osalta pääkysymys on kuitenkin se, että asettuuko Slovakia jossain vaiheessa vastustamaan Euroopan Unionin yhteisiä toimia Ukrainan auttamiseksi. Ja saako se siihen tukea esimerkiksi Unkarin samanmieliseltä hallitukselta.

Slovakia on kuitenkin demokratia ja vaalit olivat rehelliset, joten vaalitulosta on sikäli kunnioitettava myös täällä Suomessa. Samalla on kuitenkin syytä ymmärtää, että myös se korostaa tarvetta huolehtia Suomen oman puolustuskyvyn riittävyydestä ehkäisemään jo ennalta Venäjän mahdolliset aiheet loukata omaa suvereniteettiamme. 

Onneksi tästä asiasta vallitsee kohtuullisen suuri yhteisymmärrys suomalaispoliitikkojen kesken. Toivottavasti näin on myös jatkossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Länsimaiden viivyttely maksetaan sotilaiden verellä
Lännen väsymys, Ukrainan saamattomuus ja Venäjän voiton hinta
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja

Pekka Haavistolla on käsittämättömän korkea kannatus

Minua ihmetyttää suuresti se, että Pekka Haavisto (vihr) on mukana presidentinvaalin toisella kierroksella. Onhan hän poliittisella urallaan osoittautunut moneen kertaan epärehelliseksi ja kyvyttömäksi hoitamaan vaativia tehtäviä, jollainen suomalaisen ulkopolitiikan johtaminenkin on. 

Jos katsotaan vaikkapa vain Wikipediasta löydämme hämmästyttäviä tietoja hänen kyvyttömyydestään toimia päättäjänä. Ensimmäisenä mainitaan, kuinka Haavisto ajoi vastuuministerinä läpi luonnollisen monopolin asemassa olevien sähköverkkojen myymisen Carunalle. Tämä toimi johti välittömästi siirtomaksujen räjähdysmäiseen nousuun ja Suomeen jäävien verotulojen laskuun. 

Haavisto myös rikkoi - ISIS-naisia Suomeen järjestäessään - lakia niin vakavasti, että vain korkea kynnys ministerisyytteen nostamiseksi valtakunnanoikeudessa esti häntä joutumasta tuomiolle. Tuoreen uutisen mukaan hän ei edelleenkään ymmärrä aiheuttaneensa tuolloisella toiminnallaan suomalaisille pysyvän turvallisuusriskin.

Toki Haavisto oli jo aiemmin halunnut aiheuttaa turvallisuusriskin maallemme. Tarkoitan sitä, kun hän - edelleen Wikipedian mukaan - ajoi Suomen puolustuskyvyn alasajoa 1990-luvulta 2010-luvulle asti esittämällä suoria leikkauksia armeijan määrärahoihin sekä vaatimalla armeijan miesvahvuuden vähentämistä.

* * *

Pelkästään edelle kirjoittamani kiistattoman tosiasiat osoittavat Pekka Haaviston täysin kykenemättömäksi hoitamaan Suomen presidentin virkaa. Lisäksi hänen munauksensa ovat olleet julkisuudessa sekä tapahtuma-aikana että myös nyt käytävän vaalikeskustelun yhteydessä - kuten esimerkiksi edelle linkittämäni tuore uutinen osoittaa.

Siksi on täysin käsittämätöntä, että tuoreen kannatuskyselyn mukaan Haaviston valintaa presidentiksi kannattaa peräti 46 prosenttia suomalaisista. Siis lähes puolet kansastamme haluaa tilanteessa, jossa maailmanrauha on Venäjän aggressiivisuuden seurauksena hatarampi kuin puoleen vuosisataan, Suomen ulkopolitiikan johtoon miehen, joka on epäonnistunut vastuutehtäviensä hoitamisessa kerta toisensa jälkeen. 

Tätä haluavat etenkin naiset, joista suurin osa haluaisi seuraavaksi presidentikseen juuri sarjatuotantona tyhmiä päätöksiä urallaan tehneen Haaviston. Tämä on itselleni täysin käsittämätöntä, enkä voi ymmärtää, mistä tämä kauniimman sukupuolen halukkuus johtuu. 

Tyhmyydestä? Haluttomuudesta selvittää tosiasioita? Vastuuttomuudesta? Ajattelemattomuudesta? Vai mistä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wokeltavat puolestaloukkaantujat
Kumpi on kumpi silloin, kun Putin ärähtää?
Saksassa ISIS-naiselle 14 vuoden tuomio - entä Suomi?

Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia

Suomen 106. itsenäisyyspäivä lähestyy ja sen myötä erilaiset juhla- ja muut tapahtuvat. Suurimman kiinnostuksen kohteena tullee luonnollisesti olemaan luonnollisesti olemaan viimeinen presidentti Sauli Niinistön vastaanotto daamien avonaisine juhlapukuineen ja herkullisine ruokalistoineen. Sen tekee kansainvälisestikin äärimmäisen erikoiseksi se, että tapahtuma televisioidaan koko kansalle - tai pikemminkin, että puoli kansaa katselee sitä innoissaan. 

Lisäksi järjestetään muita tapahtumia kuten puolustusvoimien valtakunnallinen paraati Oulussa. Siellä esitellään suomalaista väkivoimaa, jotta mahdolliset vihollisemme ulkomailla ymmärtäisivät, että tämä kansa on valmis puolustamaan itsenäisyyttään. Toivottavasti asia menee perille. 

Muista tapahtumista Ilta-Sanomien eilinen juttu mainitsi Helsingissä järjestettävät äärioikeistolaiseksi leimatun Suomi Herää -mielenosoituksen, kansallismieliseksi perinteeksi muodostuneen 612-soihtukulkueen, ylioppilaiden perinteisen soihtukulkueen sekä Rauhan puolesta -nimisen ryhmän tapahtuman. Sekä Helsinki ilman natseja -porukan järjestämän tapahtuman, jonka aika ja sijainti näyttäisivät valitun siten, että he pääsisivät häiritsemään 612-soihtukulkuetta. 

Suomalainen poliisi on onneksi hereillä ja ilmoittanut, etteivät nämä äärioikeistolaisten ja natsien vastustelijoina itseään pitävät äärivasemmistolaiset rettelöitsijät voi pitää mielenosoitustaan tahtomassaan paikassa ja aikataulussa. Tämä ei tietenkään ole miellyttänyt tätä tappelunhauista "rauhanporukkaa", joka on kieltäytynyt neuvottelemasta asiasta järjestysvallan kanssa. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka poliisi onnistuu turvaamaan lailliset mielenosoitukset häirinnältä. Toivottavasti se kuitenkin onnistuu ja jokainen suomalainen pääsee tahtoessaan osallistumaan turvallisesti haluamaansa itsenäisyyspäivän tapahtumaan. 

Kovin lupaava ei kuitenkaan ole natsinvastustajien ilmoitus nettisivullaan, jonka mukaan he eivät aio antaa periksi - mitä ikinä he sitten tarkoittaakin sillä. Tyhjänpäiväistä uhoa vai juhlamielistä putkareissua? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittisen väkivallan oikeus ja seuraus
Miksi täysmulkuille annetaan TV-aikaa?
Kiakkovieraat ja itsenäisyys

Sanasta Sannaa ja sarvesta miestä

Yleisradio näytti tänään pääuutisissaan pääministeri Sanna Marinin (sd) kertomassa lehdistölle, että "olin kyllä hieman yllättynyt tästä vahvasta reaktiosta, jonka se täällä kotimaassa tietyissä piireissä sitten sai. Ehkäpä tässä näkyy se, että vaalit ovat aina kulman takana. Kovasti muista puolueista esimerkiksi on mutkia vedetty suoriksi ja minun suuhuni sellaisia sanoja laitettu, jota en ole ikinä sanonut".

Voi tietenkin olla, että Marinin suuhun on joku jossain laittanut jotain sanoja, siihen en siis ota kantaa. Tässä tilanteessa on kuitenkin syytä vielä kerrata, mitä hän tarkalleen ottaen sanoi Ukrainassa. Siksi kopioin Ilta-Sanomien jutusta sanatarkasti Marinin kyseisen lausunnon keskeisen sisällön. 

Ensinnäkin pääministeri sanoi, että "me tiedämme meidän tulevien hävittäjien aikataulun, millä saamme niitä Suomeen, ja kyllä me voimme mielestäni käydä keskustelua myös Hornetien osalta, olisiko mahdollista Ukrainaan luovuttaa". Lisäksi hän totesi, että "Suomi on tässä kiinnostavassa asemassa, juuri sen vuoksi, että me olemme tehneet päätökset uudesta hankinnasta ja meillä on olemassa olevaa kalustoa ja me voimme totta kai arvioida tuon kaluston käyttöä".

Arvoisa lukijani voi noiden kommenttien pohjalta päätellä itse, miten nämä Marinin sanat on tarkoitettu ymmärrettäväksi. Ja miten ne on kuulijoiden parissa tulkittu. 

Minun käsitykseni mukaan Marin ilmoitti noilla sanoillaan Ukrainan presidentille Volodomyr Zelenskiylle ja Ukrainan kansalle varsin selkeäsanaisesti - ja vakuutti jopa kahteen kertaan - että Suomi on sellaisessa tilanteessa, että se sekä pystyy luovuttamaan Hornet-hävittäjiä että myös harkitsee tekevänsä näin. 

Enkä mitenkään jaksa uskoa, että Zelenskiy sen enempää kuin hänen apua odottava kansansa olisivat voineet tulkita pääministerimme sanoja toisin. Tai että Marin olisi edes tarkoittanut niitä tulkittavan muuten, kuin olen edelle kirjoittanut.

Syitä Marinin lausunnolle voimme vain arvailla. Ehkäpä hän toimi hyvässä uskossa ja halusi tosissaan luovuttaa suomalaisia hävittäjäkoneita pahassa ahdingossa olevalle kansalle. Ja halusi siksi käynnistää asiasta keskustelun kotimaassa. 

Tai sitten hän on mieltynyt siihen valtavaan ihailuun, josta hän on saanut nauttia maailmalla otettuaan moneen kertaan tiukasti kantaa Ukrainan puolesta käynnissä olevan sodan aikana. Ja arveli sodan keskellä antamansa haastattelun tuottavan lisää samanlaista - kukapa meistä ei olisi nauttinut niistä elämän hetkistä, kun on saanut nauttia jonkun muun ilmaisemasta ihailusta. 

Kolmas vaihtoehto voisi olla se, että Sanna Marin toimi SDP:n puheenjohtajana ja arveli suomalaisten Ukrainan kansaa kohtaan tunteman vahvan tuen auttavan puoluettaan voittamaan huhtikuun alun vaalit, mikäli hän lupaisi meidän auttavan sitä siinä, missä suuremmat länsimaat ovat epäröineet. Ja voisi siten saada itselleen jopa jatkokauden maan vaikutusvaltaisimpana poliitikkona eli pääministerinä. 

Tragikoomiseksi asian tekee se, ettei meillä ole oikeastaan mitään annettavaa Ukrainalle. Suomalaiset Hornetit nimittäin tullaan käyttämään loppuun Suomen ilmavoimissa, eikä niistä siksi olisi juurikaan hyötyä Ukrainan taistelussa venäläisiä vastaan. 

Tästä kertoi Twitterissä Suomen puolustusvoimien entinen komentaja - kenraali Jarmo Lindberg - jonka mukaan on nimittäin niin, että "millään poistettavalla koneyksilöllä ei ole juurikaan vuosia jäljellä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Sen lisäksi varaosavarastoa ajetaan tietysti alas, koska osille ei ole tarvetta tulevaisuudessa. USA:lta pitää saada lupa jatkokäyttöön, mutta elinkaarta ei ole jäljellä."

Oli asia sitten niin tai näin, joudun ikäväkseni toteuttamaan, että siinä missä Marin nousi suureen kansansuosioon kansainvälistäkin huomiota saaneen ulkonäkönsä, vakuuttavien korona-esiintymistensä, on hänen kautensa loppupuoli - kansakunnan varallisuuden tuhoajana ja bileprinsessana - rapauttanut käsitystäni hänen kyvykkyydestään pääministerinä. Eikä nyt nähty hävittäjä-avaus ainakaan paranna asiaa - ja sanon tämän ihan ilman sarvia ja hampaita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vuosi sotaa on takana, mutta muistettakoon kuitenkin tosiasiat
Sanna Marinilta rohkeaa puhetta
Sanna Marinin tanssi

Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys

Ukraina on parhaillaan käynnissä olevassa sodassa ottanut lähes täydellisen yliotteen venäläisistä. Tälle tosiasialle on nähdäkseni kolme selitystä. 

Niistä ensimmäinen ja tärkein on ukrainalaisten isänmaarakkaus ja halu puolustaa omaa maataan. Ilman sitä olisi slaavilaisen kulttuurin kehto miehitetty jo kauan sitten. 

Toinen on lähinnä NATO-maiden ukrainalaisille antama tiedustelutieto Putinin joukkojen liikkeistä. Sen avulla Zelenskiyn armeija on pystynyt sodan alusta lähtien mitoittamaan ja ajoittamaan toimensa oikein. 

Kolmas Kiovan hallinnon menestyksen tekijä on länsimainen aseapu ukrainalaisille. Sen avulla he ovat saaneet ylivoimaiset työkalut venäläisten kukistamiseksi. 

Näiden kolmen tekijän yhteisvaikutuksena Venäjän armeija on noin kahdeksassa kuukaudessa menettänyt mm. yli 60 000 sotilasta, lähes 2 500 panssarivaunua ja yli 250 lentokonetta. Ja tulee ennen sodan päättymistä menettämään myös vuonna 2014 miehittämänsä Ukrainan alueet mukaan lukien Krimin niemimaan. 

* * *

Näitä asioita miettiessäni suuntautui ajatukseni jälleen kerran Suomen talvisotaan. Silloin esi-isämme joutuivat taistelemaan huonosti varustettuina käytännössä yksin Stalinin Neuvostoliittoa vastaan. 

Siitä huolimatta puna-armeijan tappiot olivat reilussa kolmessa kuukaudessa ainakin 126 000 kaatunutta tai kadonnutta sotilasta ja yli 300 lentokonetta. Panssarivaunuista en löytänyt kokonaismäärää, mutta pelkästään Raatteen tiellä saatiin sotasaaliiksi 43 venäläistä hyökkäysvaunua. 

Edelle kirjoittamieni tosiasioiden valossa näyttääkin siltä, että mikäli Suomi olisi saanut vuosina 1939-40 käydyssä sodassaan länsimailta samanlaista tukea kuin Ukrainalle on nyt annettu, olisi maamme pystynyt pysäyttämään puna-armeijan, eikä jatkosotaa olisi tarvinnut käydä. Eikä Karjalaa, Sallan itäosia tai Petsamoa olisi koskaan menetetty. 

Näin siksi, että talvisodan alettua Neuvostoliiton hyökkäyksen uhriksi käytännössä yksinään jätetyn Suomen johtomiehet - presidentti Risto Ryti ja ministeri Väinö Tanner - tekivät saksalaismarsalkka Hermann Göringin kanssa sopimuksen, jonka mukaisesti maamme solmi talvisodan lopuksi raskaan rauhan (silloin vielä Saksan kanssa kaveeranneen) Stalinin kanssa saadakseen pian alkavassa suursodassa menetyksensä takaisin korkoineen. 

Ryti ja Tanner kuitenkin veikkasivat väärää hevosta. Neuvostoliitto kesti vuosina 1941-45 Saksan massiivisen hyökkäyksen, eikä Suomi saanut talvisodan menetyksilleen Göringin lupaamaa korkoa. Päinvastoin, maamme joutui maksamaan lisämaksua väärästä hevosestaan. 

* * *

Suomi kuitenkin selvisi tuhoutuneen ja miehitetyn kansallissosialistinen Saksan kohtalolta eli säilyi jatkosodassa täpärästi itsenäisenä. Kiitos siitä kuuluu Talin-Ihantalan taistelussa venäläiset pysäyttäneille suomalaisille sotilaille, jotka kykenivät ihmeeseen eli pysäyttämään puna-armeijan suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. 

Tämän ihmeen taustalla oli sotilaidemme taistelutahdon lisäksi ennen kaikkea kenraali Vilho Nenosen nerokkuus, jonka seurauksena tykistömme oli noussut koko maailman tehokkaimmaksi. Lisäksi osa kunniasta kuuluu saksalaisilta viime hetkellä saatuun apuun, jonka ansiosta venäläiset jäivät hyökkäyksensä aikana vaille ilmaylivoimaa. 

Toisin sanoen jatkosodan lopulla saatiin esimerkki modernin aseistuksen merkityksestä kansan päättäväisyyden tukena - samaan tapaan kuin olemme nähneet viimeisten kuukausien aikana Ukrainassa. Onneksi asia on ymmärretty myös maamme johdossa ja armeijamme kalusto on pidetty huippumodernina. 

Sen sijaan itsenäisyytemme ylläpidon ensimmäinen - ja tärkein - tekijä on viime päivien uutisten mukaan aseita heikommassa hapessa yhä useamman miehen ilmoittaessa kieltäytyvänsä puolustamasta kotimaataan asein. Eivätkö he näin tehdessään ymmärrä tarjoavansa kotimaataan kultalautaselta röyhkeille erikoisoperationisteille? Vai ymmärtävätkö sittenkin, mutta eivät välitä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Tsaarintekele on lukenut Stalininsa
Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita

Hallitus päätti nostaa valtionvelan 120 000 euroon perhettä kohti

Sanna Marinin (sd)) hallitus päätti eilen valtion tulevien vuosien rahankäytöstä. Se poikkeaa siinä aiemmin asettamistaan menokehyksistä eli valtion enimmäismenoista lisäämällä velanottoa vuositasolla noin kaksi miljardia euroa tänä ja ensi vuonna.

Vuosille 2023-2024 valtio aikoo siten käyttää menoihinsa peräti 7,4 miljardilla euroa enemmän kuin sillä on tuloa. Vuonna 2025 tulot ylitetään 7,0 miljardilla ja vuonna 2026 7,6 miljardilla. Siis yhteensä noin 29,4 miljardilla eurolla. 

Koska Suomessa asuu noin 5,6 miljoonaa asukasta, voidaan Marinin kabinetin laskea ottavan jokaisen suomalaisen vastattavaksi uutta velkaa noin 5 250 euroa. Koska sitä on tällä hetkellä 24 790 euroa asukasta kohden, saavat kaikki suomalaiset vauvasta vaariin vuoden 2026 jälkeen vastattavakseen noin 30 000 euron velkamerkinnän.

Tästä voi jokainen sitten laskea, paljonko valtiovelkaa on omaa perhettä kohti. Lapsettomalla pariskunnalla sitä on 60 000 ja kaksilapsisella perheellä 120 000 euroa. Nämä eivät ole mitään pikkusummia. 

Tosiasia kuitenkin on, että hallituksen nyt tekemille menonlisäyksille on hyvä perusteet. Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan on osoittanut Suomen puolustusvalmiuden ylläpidon tärkeyden, ja sodan takia kasvaneiden elinkustannusten kompensoiminen vähävaraisimmille on inhimillisyyden nimissä enemmän kuin hyväksyttävää. Eikä maamme tulevaisuuden kannalta voi väheksyä myöskään tutkimus- ja koulutusmenojen merkitystä. Ja onhan maahamme saapuneista ukrainalaispakolaisistakin pidettävä huoli. 

Edelle kirjaamieni ja niistä edelleen laskemieni tolkuttomien velkamäärien valossa on kuitenkin käsittämätöntä, ettei hallitus ole näiden hyväksyttävien menonlisäysten vastineeksi juuri millään tavalla priorisoinut kulujaan, vaikka pientä juustohöylää onkin käytetty. Kauan sitten turhanaikaiseksi osoittautuneen kehitysavun budjetti seisoo lähes koskemattomana eikä kehitysmaalaisten epäilemättä COVID-19 pandemian päätyttyä jälleen alkavaa kansainvaellustakaan aiota suitsia millään tavalla. 

Lisäksi juuri julkaistu IPCC:n raportti vaatii entistä jyrkempiä toimia ilmastonmuutoksen suitsimiseksi ja EU:n biodiversiteettistrategia vähentämään rajusti metsien käyttöä teollisuutemme raaka-aineena. Nähtäväksi jää, onnistutaanko Suomessa ratkomaan nämä haasteet siten, että talouden pohja kestää ja sen myötä valtion tulorahoitus kestää.   

Minun käy sääliksi nyt työelämään tulevia ja heitä seuraavia ikäluokkia. Heidän maksettavakseenhan tämä kaikki lopulta tulee ennemmin tai myöhemmin. Toivon mukaan heistä on onnistuttu kasvattamaan iloisia veronmaksajia, jotka tekevät koko ikänsä työtä - stahanovilaisittain itseään säästämättä - koko yhteiskunnan hyödyksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpo nosti puolueiden ideologiat näkyviin
Pelastetaan tutkimus vähentämällä afrikkalaisten gepardihattujen määrärahoja
Sairaanhoitajille lisää liksaa

Iranin palvelus Israelille

On varsin hyvin tunnettua, että yhteinen vihollinen yhdistää ihmisiä. Siitä huolimatta oli melkoinen yllätys lukea, että Arabiemiraatit, Bahrain, Marokko ja Egypti suunnittelevat puolustusyhteistyötä Israelin kanssa. 

Syynä on näitä kaikkia uhkaava teokraattinen Iran. Ja nyt nähdyn prosessin alkuunpanija USA:n entinen presidentti Donald Trump, joka valtansa päivinä houkutteli arabimaita solmimaan rauhansopimuksia Israelin kanssa. 

Nähtäväksi jää, johtavatko edellä mainittujen valtioiden yhteistyöpuuhastelut todelliseen pulustusyhteistyöhön. Avoimista kysymyksistä ehkä tärkein on se, kuinka alueen muut islaminuskoiset suhtautuvat mukana olevien arabimaiden aikomuksiin. Ja mitä tekevät palestiinalaiset?

Joka tapauksessa käsillä on pitkästä aikaa kehityskulku, joka saattaa normalisoida Israelin suhteet naapureihinsa. Toisin sanoen Lähi-idän historiassa merkittävä käännekohta - tai ainakin sellaisen taimi. 

Mikäli näin tapahtuu, tulee Iranin mullahhallinto tehneeksi Israelille valtavan palveluksen. Eikä se liene ollut Iranin johtajien perimmäinen tarkoitus niiden harjoittaessa aggressiivista politiikkaa naapurimaitaan kohtaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Intersektionaalinen feminismi ja pyhän maan ongelmat
Mielenkiintoinen Trump
Iranilaisohjuksen seurauksista

Nuoleeko pääministeri Marin Putinin persettä vai näytteleekö hän tarkoin varjeltua näytelmää?

Tuoreiden uutisten mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti maansa aloittavan Ukrainassa sotilasoperaation, minkä vahvistavat sieltä raportoidut ohjusiskut ja maihinnousut. Näin Putin on osoittanut, ettei EU:n pakotteilla tai kansainvälisillä sopimuksilla ole vaikutusta Venäjän toimiin. 

Suomi on Ukrainan tavoin Venäjän naapuri, jonka on etenkin nyt nähtyjen tapahtumien jälkeen huomioitava erityisen tarkasti itäinen uhka. Toki tämä on tehty jo aiemminkin. 

Sotien jälkeisestä ajasta 1990-luvulle asti maamme selviytymiskeinona oli suomettumiseksi kutsuttu nöyristely itänaapurin edessä. Sen karusta todellisuudesta kertoi lapsena kuulemani vitsi, jonka mukaan pääsihteeri Leonid Brezhnevin perseen tiedettiin tehdyn puusta, koska suomettumispolitiikan luojan presidentti Urho Kekkosen kielestä löytyi tikkuja. 

Myöhemmin Suomi on liittynyt läntiseen talousliittoon eli Euroopan Unioniin saadakseen siltä mm. turvallisuustukea sekä vahvistanut omaa sotilaallista voimaansa. Ensimmäinen on ollut pelkkää toiveajattelua ja jälkimmäisenkin osalta on tunnustettu se realiteetti, ettei viiden miljoonan ihmisen kansa voi voittaa Venäjää vastaan käytävää sotaa, vaan ainoastaan tehdä maan valloittamisesta niin kallista, ettei kukaan järkevä taho ryhdy sellaiseen. 

Nyt nähdyt tapahtumat Ukrainassa osoittavat kuitenkin, ettei Venäjän johto ole järkevissä käsissä. Tämä asettaa suomalaisen turvallisuusratkaisun uuteen tilanteeseen, koska 30 vuotta käytetty turvallisuusratkaisumme on mitä ilmeisimmin perustunut virheellisiin premisseihin, koska siinä ei ole huomioitu itänaapurin ajautumista järjettömiin käsiin. 

Tässä tilanteessa olisi Suomen johdon katsottava peiliin ja todettava rehellisesti, että Suomen turvallisuuden varmistamiseksi on vain kaksi ratkaisumallia. Niistä ensimmäinen on paluu edellä mainittuun Putinin perseen valmistumateriaalin päivittäiseen testaamiseen ja toinen turvallisuustakuiden hakeminen läntisestä sotilasliitosta, jonka aseiden voima on moninkertainen Venäjään nähden.

Tätä taustaa vastaan oli järkyttävää kuulla, kun pääministerimme Sanna Marin (sd) ilmoitti, ettei Suomi ole juuri nyt edes keskustelemassa niin sanotun NATO-optiomme käytöstä, mutta ilmoitti samalla maamme hyväksyvän aseviennin Ukrainaan. Toisin sanoen pääministerimme ei aio ryhtyä Putinin perseennuolijaksi, vaan on päättänyt luottaa siihen jo virheelliseksi osoittautuneeseen premissiin, että Putin olisi järkevä henkilö.

Tässä tilanteessa on syytä toivoa, ettei pääministerimme tilannetaju ole niin heikko kuin edelle kirjoittamastani voisi kuvitella, vaan että käynnissä olisi sittenkin tarkoin varjeltu näytelmä, jonka lopputuloksena Marin ja presidentti Sauli Niinistö ilmoittavat lähitulevaisuudessa yhdessä Naton Jens Stoltenbergin kanssa Suomen liittyneen kaikessa hiljaisuudessa läntiseen sotilasliittoon saadakseen turvan Venäjän uhkaa vastaan.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin sulki Ukrainan NATO-oven
Marin antoi signaalin Moskovaan ja Washingtoniin
Venäjä ratkaisee sen, liittyykö Suomi Natoon

Ruotsalainen paperitiikeri pullistelee

Yhteiskunnalla on paljon sellaisia toimia, joista ei ole akuuttia hyötyä vaan pelkkää rahanmenoa. Suurin niistä on armeijan eli puolustusvalmiuden ylläpitäminen. 

Suomessa tähän toimintaan kuluu vakinaisten sotilaiden ja äärimmäisen kalliin sotakaluston ylläpitäminen sekä lähes kaikkien nuorten miesten ja vapaaehtoisten naisten elämästä 6-12 kuukauden uhraaminen varusmiespalveluun. Tämä kaikki näkyy epäilemättä valtion vauraudessa. 

Tämä lienee ollut syy siihen, että Ruotsi päätti lopettaa yleisen asevelvollisuuden vuonna 2010 ja suunnata voimansa lähinnä kriisienhallintaan. Tämän linjauksen seurauksena maasta alkoi kadota koulutettu reservi, jollainen tekee Suomen asevoimista maamme kokoa merkittävästi suuremman voiman.

Ruotsi havaitsi nopeasti tehneensä virheen asevelvollisuuden lopettamisessa ja se palautettiin osittain vuodesta 2018 alkaen. Vahinko on kuitenkin pitkäaikainen, sillä kestää kauan, ennen kuin ruotsalaisten puolustuskyky saavuttaa edes kohtuullisen tason suhteessa maan pinta-alaan. 

Tätä taustaa vastaan on ymmärrettävä ruotsalaisten viime päivien näyttävät toimet Gotlannissa. Keino on vanha ja tunnettu kaikenlaisista paperitiikereistä: tosiasiallinen heikkous halutaan peittää suuriin puheisiin ja aseiden näyttävään kalisteluun. 

Syynä ruotsalaisten aktivoitumiseen Itämeren keskellä sijaitsevassa saaressa on luonnollisesti venäläisten viime aikana kasvanut aktiivisuus Itämerellä ja laajemminkin. Eikä merkityksetöntä liene sekään, että osa ruotsalaisjoukoista siirrettiin Gotlantiin amerikkalaisella kuljetuskoneella - signaali on selvä: länsinaapuri haluaa ilmaista, ettei se ole aggression sattuessa yksin.

Tiedä sitten, mitä amerikkalaiset tekisivät tositilanteessa. Selvää on kuitenkin, ettei Ruotsi joudu sotilaallisten aggressioiden kohteeksi ilman, että ne ulottuvat myös Suomeen. 

Venäläisten uhka on Suomessa ollut kautta historian paljon Ruotsia konkreettisempi ja maassamme on juuri siksi uhrattu niin paljon oman puolustuskyvyn ylläpitämiseen. Ja se puolestaan selittää suomalaisten matalan profiilin armeijan liikkeistä - ei tarvitse uhota, jos voi luottaa oman puolustuksen pelotuskykyyn, joka tunnustetaan myös muualla. Eikä vähiten Venäjällä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maan ystävien puolustusdoktriini jäi epäselväksi
Pienen ei kannata leikkiä turvallisuudella
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet

Erilaisia, mutta samanarvoisia

Afganistanista levisi eilen videoita, joissa ihmiset juoksivat amerikkalaisen sotilaskoneen vieressä ja pyrkivät mukaan vaikka koneen ulkopuolella. Tämä kertoi selvää kieltä siitä, kuinka ainakin osa afgaaneista haluaa paeta maasta, jossa yhteiskunnan suunnan määrää kirjaimellinen islamin tulkinta. 

Näin suomalaisena kiinnitin huomiotani talebaneja pakenevien ihmisten sukupuoleen. Joukossa ei näkynyt naisia, vaikka juuri nämä menettivät eniten talebanien vallankaappauksessa. 

Avoimeksi jäi, että osoittaako tämäkin sitä, että kaikki kulttuurit ovat erilaisia, mutta samanarvoisia. Eli siinä missä joissakin kulttuureissa miehillä on tapana vaaran uhatessa huolehtia ensin naisista ja lapsista, näyttää toisissa - yhtä arvokkaissa - kulttuureissa miehille tärkeintä olevan oman hengen pelastaminen jättämällä naiset ja lapset vainolaisten armoille. 

* * *

Mielenkiintoista kyllä, me suomalaiset olemme viimeisten vuosien aikana tulleet tukeneeksi edellä kuvattua samanarvoista kulttuuria lähes miljardilla eurolla. Vai olikohan epäonnistuneena tarkoituksemme sittenkin muuttaa sitä enemmän meidän samanarvoisen kulttuurimme kaltaiseksi? 

Joka tapauksessa tästä manööveristä meidän puolustusvoimamme sai hiukan kokemusta vuoristoisessa maassa käytävästä sodasta. Lisäksi saamme työvoimapulaamme paikkaamaan 170 uutta afgaania edullisella 700 000 euron matkakustannuksella Afganistanissa kuolleiden kahden kantasuomalaisen, 15 haavoittuneen ja mahdollisesti menetetyn kaluston korvaukseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onnittelut SDP:lle ja Sanna Marinille onnistuneesta rekrytoinnista
Suomen- ja arabiankielisten asenteista muita etnisiä ryhmiä kohtaan
Jos kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, niin mitä sitten?

Jengirikollisuuden tilasta Suomessa ja Ruotsissa

Eilen julkaistiin tutunoloinen uutinen, jonka mukaan kaksi nuorta miestä puukotti kolmatta Helsingin Itäkeskuksessa. Tutunoloisen siksi, että samasta aiheesta on viime vuosina kuultu useampiakin uutisia. 

Yksi tunnetuimmista tapahtui saman kaupungin Pikku-Huopalahdessa, missä ryhmä parikymppisiä somalimiehiä hyökkäsi kahden nuoren kimppuun aseistautuneina monenlaisin astaloin. Tapauksen on epäilty olevan merkki maahamme pesiytymässä olevasta ruotsalaistyyppisestä jengirikollisuudesta. 

Tähän viittaa se, että somalinuoret ovat jättäneet kokonaan vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, tai jos ovat vastanneet, eivät ole nähneet eivätkä kuulleet mitään. Kun vastaan on tullut vääjäämättömiä todisteita esimerkiksi henkilön paikallaolosta, on sille keksitty rikokseen osallistumisen sijasta vaihtoehtoinen selitys. Eikä kukaan tietenkään ole tuntenut ketään toista. 

Ottamatta tässä kantaa somali- ja joidenkin muidenkin maahanmuuttajajengien ilmiselvään olemassaoloon totean, että kehitys Suomessa näyttäisi olevan kohti ruotsalaistyyppistä järjestäytyneiden maahanmuuttajajengien aikakautta. Ja sen seurauksena muusta yhteiskunnasta erillään olevien valtiovallan heikosti otteessaan pitämien lähiöiden syntymistä. 

Asia on sikäli ajankohtainen, että Ruotsissa maahanmuuttajajengien välinen väkivalta on alkukesästä puhjennut poikkeuksellisen veriseksi. Sen seurauksena tavallinen medelsvenssonkin on heräilemässä todellisuuteen. 

Tästä kertoi Suomen uutiset, jonka mukaan jengirikollisuus on nousemassa tärkeimmäksi teemaksi Ruotsin ensi vuonna pidettävissä valtiopäivävaaleissa. Poliittisen paineen voimasta kertoo se, että Moderaatit on esittänyt tuplarangaistuksia jengirikollisille ja Ruotsidemokraatit ovat valmiita jopa puolustusvoimien yksiköiden lähettämiseen ongelmalähiöihin.

Nähtäväksi siis jää, mitä Suomessa aiotaan tehdä nousussa olevalle maahanmuuttajanuorten väkivallalle. Odotellaanko tilanteen kehittymistä yhtä vakavaksi kuin Ruotsissa ja jatketaan verovarojen syytämistä tehottomiin kotouttamistoimiin entiseen malliin sen sijaan, että asetettaisiin maahanmuuttajanuorille selkeä oma vastuu toimeentulostaan ja kulttuurisesta kotoutumisestaan - ja rikolliselle poluille eksyneille annettaisiin se ainoa rangaistus, jolla olisi pelotevaikutus. Eli palauttaminen esi-isien kotiseudulle. 

Tämä muutos nähdään - jos nähdään - vasta vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen. Ja silloinkin vain, mikäli Perussuomalaiset saavuttaa selvästi suurimman puolueen - eli hallituksen kokoajan - aseman, Kokoomuksessa konservatiivisiipi vahvistuu siten, että sillä on todellinen vaikutus puolueensa maahanmuuttopolitiikkaan ja vihervasemmiston kannatus supistuu edelleen siten, että sen paikkamäärä painuu alle kolmannekseen kansanedustajista. 

Tässä vaiheessa ei liene perusteita olettaa maahamme näin vahvaa poliittista siirtymää. On kuitenkin yksi asia, joka voi muuttaa tilanteen - ja sen totetuminen on ennen kaikkea nuorten uussuomalais- ja uusruotsalaisten maahanmuuttajien käsissä. 

Eli mikäli Ruotsi vajoaa entistä syvemmälle jengirikollisuuden syövereihin ja samaan aikaan Suomen luisuminen kohti samaa tilaa kiihtyy entisestään, saattaisivat suomalaisetkin äänestäjät todeta, että nyt riittää. Ja äänestää sen mukaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Klaanirikollisuuden torjunnalla alkaa olla kiire
Selittääkö väestö väkivalta- ja henkirikollisuutta
Monikulttuuri: uutisointi ja seuraukset

Maan ystävien puolustusdoktriini jäi epäselväksi

Tänä aamuna Maan ystävät Ry:n hallituksen jäsen kertoi mielipidekirjoituksessaan, etteivät Suomessa tekeillä olevat hävittäjähankinnat sovi yhteen maamme ilmastotavoitteiden kanssa. Tästä on helppo olla samaa mieltä.

Lisäksi hänen mukaansa "ilmastokriisi on sekä Suomelle että maailmalle merkittävästi suurempi turvallisuusuhka kuin sotilaallinen hyökkäys, jonka varalle puolustusministeriö haluaa hävittäjiä hankkia" ja kertoi, että Sveitsissä 22 hävittäjän hankinta "torpattiin" kansanäänestyksellä. Niinpä hän kaipasi myös Suomeen avointa keskustelua hävittäjähankinnasta.

Maan ystävä ei kertonut oliko hänen mielenilmauksensa tarkoituksena vastustaa hävittäjähankintoja, joten avoimeksi jäi, halusiko hän ilmastovaikutukset yhdeksi kilpailutuksen kriteeriksi vai perua koko kaupan. Niinpä asia jäi askarruttamaan mieltäni.

Jos hän halusi ostaa hävittäjän ilmastovaikutusten perusteella, tulikohan hän ajatelleeksi sitä lentäjäparkaa, joka pahimmassa tapauksessa tietäisi joutuneensa vihollisen kanssa ilmataisteluun suorituskyvyltään heikommalla kalustolla kuin olisi ollut mahdollista. Ja tulisi sen takia ammutuksia alas jättäen ammottavan reiän maamme puolustukseen muutenkin ylivoimaista vihollista vastaan.

Jos hän taas halusi luopua koko hävittäjäkaupasta, minkä hän näkee siksi keinoksi, jolla sotilaallisesti heikoissa Georgiassa ja Ukrainassa valloitushalunsa osoittanut naapurimme pidettäisiin poissa Suomen ilmatilasta? Uskoiko hän itsellään ja muilla kansalaiskeskustelijoilla olevan tästä asiasta parempi näkemys kuin puolustusvoimien asiantuntijoilla?

Entä ilmaston kannalta yhtä lailla haitallinen muu sotakalusto? Pitäisikö panssarivaunuista ja muista moottoriajoneuvoista pyrkiä eroon ja luottaa pienten vihreiden miesten pysymiseen omalla maaperällään pelkästä hyvästä tahdosta?

Vai ajatteliko hän Natoon liittymistä ja sitä kautta saatavia turvatakuita? Se ei ole mahdollista ilman nykyistä merkittävästi suurempaa sotilaallista panostusta ja siitä aiheutuvia ilmastopäästöjä. Tästä antoi vahvan viesti USA:n presidentti Donald Trump muistuttaessaan Euroopan maita riittävästä sotilasbudjetista heti valtaan astuttuaan - ja sai tahtonsa myös läpi.

Kuten totesin, ei maan ystävä kertonut vastauksia näihin kysymyksiin. Siksi olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että Suomessa tarvitaan keskustelua niistä geopoliittisista syistä, miksi maamme sotilaallista voimaa kannattaa ylläpitää. Ellei muuten, niin siksi, että puolustuskyvyn unohtamisen seurauksena sotilaallinen uhka saattaisi muuttua Suomen kannalta merkittävästi ilmastonmuutosta suuremmaksi uhaksi.

Ellei sitten maamme ystävän tarkoitus mielipidekirjoitusta rustatessaan ollutkin se, että pienet vihreät miehet ottavat maamme valtaansa ja luovuttavat sen sitten suurelle itäiselle naapurillemme. Siinä tapauksessahan sotilaallinen uhka ei enää olisikaan uhka vaan suorastaan mahdollisuus. Epäilen kuitenkin, ettei tämä ajatussuunta saa kovin suurta kannatusta mahdollisessa kansalaiskeskustelussa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vegaaniarmeija?
Donald Trumpista Suomen puolustusvoimien hankintoihin ja Euroopan puolustus
Pienen ei kannata leikkiä turvallisuudella