Antin enkelit ja vihreät vesiliskot Saharassa

Viikonlopun aikana uutisotsikoissa näkyivät SDP:n ja Vihreiden puoluekokoukset. Niissä ei sinänsä kuultu mitään poliittisesti merkittävää: sekä Antti Lindtman (sd) että Sofia Virta (vihr) pitivät puolueidensa sisäiset oppositiot kurissa ja kertasivat puolueidensa sanomaa, mutta tekivät myös tulevaan hallitukseen pääsemiseen vaadittavia linjauksia etenkin maan taloustilanteen suhteen. Sekä tietenkin kosiskelivat potentiaalisia kannattajiaan esittelemällä omia suosikkiteemojaan.

Yhden mielenkiintoisen asian panin kuitenkin merkille: SDP:n puoluejohto Antti Lindtmanin takana koostuu nyt tehtyjen valintojen jälkeen pelkistä naisista. Toisin sanoen puolue on kuin takavuosien menestyssarja Charlien enkelit, jossa käytännön hommissa on kolme naista, mutta porukan johdossa häärii mies. 

* * *

Tilanne on SDP:lle sikäli kimurantti, että sen kannattajissa on edelleen paljon miehiä, joiden kannatuksella on iso merkitys kilpailussa maan suorituimman puolueen asemasta – eli seuraavan pääministerin salkusta. Toki Antti Lindtman on varapuheenjohtajia näkyvämmässä roolissa, mutta siitä huolimatta lienee todennäköistä, että osa puolueen mieskannattajista on kohottanut tai jopa kurtistanut kulmakarvojaan "Antin enkeleiden" tultua valituksi. 

Näin erityisesti siksi, että myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja edustaa kauniimpaa sukupuolta. Eikä siinä kaikki, sillä myös puoluevaltuuston johtoon valittiin nainen, Emilia Kangaskolkka.

Nähtäväksi siis jää, onko demareiden johdon naisistumisella merkitystä puolueen kannatukseen ja/tai sen harjoittamaan politiikkaan. Toki tilannetta tasoittaa se, että puolueen varsinaisen puheenjohtajan eli Lindtmanin näkyvyys julkisuudessa on aivan toista luokkaa kuin puoluejohdon naisenemmistöllä. Ja siksi demarijohdon feminisöityminen saattaa hyvinkin jäädä huomaamatta monelta puolueen kannattajalta. 

* * *

Myös Vihreiden puoluejohto koostuu kolmesta naisesta ja yhdestä miehestä, joista viimeksi mainittu on maahanmuuttajataustainen varapuheenjohtaja.

Tämä epäsuhta heijastelee sukupuolten poliittisten näkemysten muutosta, jonka seurauksena naisten arvot ovat vasemmistolaistuneet samaan aikaan kun yhä useammat miehet ajattelevan politiikasta konservatiivisesti. Sen seurauksena Vihreiden – ja myös Vasemmistoliiton – mieskannattajat alkavat olla suurempi harvinaisuus kuin vesiliskot Saharassa.

Siten Vihreiden osalta puoluejohdon koostumus on nähtävä ikään kuin tosiasioiden tunnustamisena, eli naisten ja maahanmuuttajien puolueella on näköisensä johto. Ja siten myös sen asema marginaalipuolueena on taattu myös tulevaisuudessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen
Naisen logiikka, Putin ja hollantilainen maahanmuuttopolitiikka

Suomen sosiaalidemokraattien näkemys vuodelta 1930

"Noihin aikoihin Suomen sosiaalidemokraatit olivat tosiasiallisesti puolustusnihilistejä. Heidän asenteensa kävi selvästi ilmi siitä mietinnöstä, jonka puolueen hallitus esitti puoluekokoukselle tammikuussa 1930 ja jossa mm. lausuttiin näin:

´Sosiaalidemokratia hylkää sellaiset uskottelut, että työväenluokka aina ja kaikissa olosuhteissa olisi velvollinen puolustamaan sotilaallisesti omaa maataan... Sotalaitosta vastaan puhuu nykyään yhä voimakkaammin se seikka, että sotalaitos merkitsee vaaraa, joka uhkaa niin hyvin kansojen sisäistä vapautta kuin niiden ulkonaista rauhaa. Tämän vuoksi koko työväenluokan ja Sosialistisen Työväen-Internationaalin vaatimukset sotalaitosten supistamisesta käyvät yhä kiinteämmiksi. Yhä vähemmän kiinnitetään enää huomiota siihen ennen niin tärkeänä pidettyyn näkökohtaan, että aseistariisumisen piti tapahtua asteittain ja kaikissa maissa yhtaikaa, jotta mikään maa ei joutuisi vaaralle alttiiksi. Nyt tunnustetaan, että sotalaitosten vähentämiseen on pyrittävä kaikkialla odottamatta turvallisuustakeitakaan, ja hyväksytään myös se, että useiden, varsinkin pienten maiden sosiaalidemokraattinen työväki on omaan maahansa nähden astettunut välittömän ja täydellisen aseistariisumisen kannalle.´
 

Mietinnössä ei jätetty ottamatta huomioon sitä mahdollisuutta, ´että Suomi joutuisi venäläisten imperialismin uhriksi, mutta vaikkakaan tätä mahdollisuutta ei voida pitää kokonaan poissuljettuna... ei kuitenkaan mitään tällaista todennäköisyyttä näyttäisi olevan eikä siis kannata ylläpitää täällä kallista ja kansamme turvallisuutta ehkä vaarantavaa sotalaitosta siltä varalta, että joskus sodanvaara syntyy, joka silloin ei lienekään sotilaallisilla keinoilla torjuttavissa.´ Puolustuslaitos olisi siitä syystä korvattava ´poliisintapaisella rajavartiostolla, jonka nimestä käykin ilmi sen tehtävä; jos kerran rajalta on täytynyt perääntyä ja vihollinen jatkaa etenemistään tarkoituksessa valloittaa maa, niin rajavartioston tehtävä on loppunut´. Puoluekokous hyväksyi mietinnön pääasiallisesti kokonaan." 

* * *

Edelle kirjoittamani teksti on peräisin marsalkka Carl Gustaf Mannerheim vuonna 1951 julkaistuista muistelmista, joita olen parhaillaan lukemassa. Kopioin tekstin tähän blogiin siksi, etten ole oman - jo varsin pitkän elämäni aikana - huomannut aiemmin kuulleeni missään yhteydessä - koulussa, yliopistossa, televisiossa, lehdistössä tai edes internetissä - mitään vuoden 1930 suomalaisten sosiaalidemokraattien suhtautumisesta itsenäisen Suomen puolustamiseen. 

Siis tuolloin maan ylivoimaisesti suurimman puolueen varsin oudosta näkemyksestä maanpuolustukseen vain yhdeksän vuotta ennen kuin puna-armeija ampui Mainilan laukaukset. Ja ylitti valtakunnan rajan tunkeutuakseen Helsinkiin kahdessa viikossa.

Edelle kirjoittamani teksti kuvaa hyvin sitä, miten historiamme monia piirteitä on pidetty piilossa kansalaisilta. Se puolestaan lienee peruja pitkältä suomettumisen ajalta ja toisaalta lehdistön ja journalistien vasemmistolaistumisesta sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. 

Tästä syystä pidin tärkeänä tuoda esille sen, mitä edelle kopioin Marsalkan muistelmista. Ja samalla mahdollisuuden ilmaista suuri tyytyväisyyteni siihen, että Suomessa vallitsee nykyisin varsin suuri yksimielisyys maanpuolustuksen tärkeydestä. 

Tästä linjasta poikkeavat - esimerkiksi rajalakiin liittyvien äänestysten tai Ottawan sopimuksen hylkäämisestä käydyn prosessin perusteella - ainoastaan äärimmäinen vasemmisto, osa vihreistä sekä muutamia sosiaalidemokraatteja. Se olkoon yksin heidän häpeänsä. Ja pohjimmiltaan tannerilainen sosiaalidemokratia tämän päivän valtavirtademareiden kunnia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin valinta vahvisti äärivasemmistolaisen maailmankuvan
Äärioikeiston kapina
Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita