Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste myynti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste myynti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. marraskuuta 2024

Kirkon muuttaminen moskeijaksi olisi käännekohta suomalaisessa yhteiskunnassa

Ylen uutinen kertoi, että Vaasassa on muslimeita niin paljon, että he haluaisivat ostaa kirkon muuttaakseen sen moskeijaksi. Yhteisön johtajan mukaan "tärkeintä olisi saada tarpeeksi suuri keskus, sillä yhteisö kasvaa jatkuvasti. Tarvitsemme rukoussalin, luokkahuoneita ja tilan kulttuurisille ja perheiden toiminnoille."

Jutun mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin 140 000 muslimia. Se on varsin tarkasti 2,5 prosenttia kaikista maamme asukkaista ja kasvaa - edelleen saman jutun mukaan - noin 10 000 hengellä eli  seitsemällä prosentilla vuodessa. 

Siksi vaasalaismuslimien toive on hyvin ymmärrettävä. Heidän toivomansa kirkko ei kuitenkaan ole tällä hetkellä myynnissä, mutta - sen omistavan säätiön puheenjohtajan mukaan - "jos nykyinen vuokrasuhde päättyisi, saattaisi kirkko hyvinkin tulla uudestaan myyntiin. Silloin kaikki olisivat periaatteessa samalla viivalla."

Jos Vaasassa käy lähiaikoina niin, että luterilainen kirkko tosiaan muutetaan moskeijaksi, on tapaus luonnollisesti merkittävä käännekohta suomalaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi sillä on symbolinen merkitys, koska sen voi halutessaan nähdä merkkinä kristinuskon taipumisesta islamille. 

On myös huomattava, että sellaisessa tapauksessa olisi mielenkiintoista nähdä naapuruston reaktio tapahtuneeseen. Kertoihan tuore tutkimus, että suomalaisten suhtautuminen moskeijan ilmaantumiseen omaan naapurustoon on jakautunutta: yli kolmannes suomalaisista suhtautuu sellaiseen kielteisesti ja viidennes myönteisesti. Lopuille asialla ei ole sen kummempaa merkitystä.

Jääkäämme siis seuraamaan ruotsinkielisen Pohjanmaan suurimman kaupungin 68 000 asukkaan suhtautumista tilanteen kehittymiseen. Heistä on suomenkielisiä 64,7 %, ruotsinkielisiä 23,2 % ja muita kieliä puhuvia 12,1 %. 

Tässä yhteydessä myös sillä saattaa olla merkitystä, ettei kaupungin asukasluku ole kasvanut juuri lainkaan enää moneen vuoteen, minkä seurauksena Vaasa on jäämässä lähivuosina nopeasti kasvavan Etelä-Pohjanmaan vahvasti suomenkielisen Seinäjoen varjoon alueen johtavana keskuksena. Myös tällä saattaa olla ainakin psykologista merkitystä vaasalaisten identiteettiin.
 

maanantai 21. lokakuuta 2024

Aseviennillä on sellaista kasvuvaraa, jota Suomi tarvitsee

Suomi on tunnetusti maa, joka elää viennistä. Siinä mielessä oli mukava lukea uutinen, jonka mukaan maamme asevienti oli rahallisesti suurempaa kuin koskaan ennen: 333 miljoonaa euroa.

Noin kolmannes sotatuotteiden viennin arvosta oli maa-ajoneuvoja ja niiden komponentteja. Seuraavaksi eniten vietiin ampumatarvikkeita sekä räjähteitä ja panoksia. Viennin arvosta oli noin 42 prosenttia koostui siviiliaseista.

Juttua lukiessani muistin, että miljoona euroa on sellainen summa, jonka kokoa on vaikea mieltää. Niinpä tein pari google-hakua todetakseni, että maamme kemianteollisuuden viennin arvo oli 2 900 miljoonaa euroa vuonna 2021. Eikä sekään ole kovin suurta verrattuna metsäteollisuuden vientiin, jonka arvo vuonna 2023 oli 12 000 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaakin jo 16 prosenttia Suomen viime vuoden tavaraviennistä. 

Maailmalla aseiden vienti on kuitenkin vielä paljon suurempaa liiketoimintaa. Vuonna 2021 sen arvo maailmankaupassa oli peräti 562 000 miljoonaa euroa - eli suomalaisten osuus siitä on vaivaiset 0,06 prosenttia. 

Toisin sanoen suomalainen asevienti on kyllä hyvässä nousussa, mutta siitä huolimatta vielä varsin vähäistä. Kuitenkin sen kasvumahdollisuudet ovat ilmeiset, mutta vaativat toteutuakseen onnistunutta tuotekehitystä, investointeja ja tehokasta myyntityötä. Eikä alasta voi puhua erityisen merkittävänä ennen kuin se on kasvanut kertaluokkaa suuremmaksi. 

Tämän asian voi nähdä joko hyvänä tai huonona - enkä nyt tarkoita pasifistista moralisointia. Sen sijaan haluan korostaa sitä, että puhumme maailmanlaajuisesti valtavasta tuotannonalasta, johon panostamalla ja menestymällä Suomen kuralla olevaa taloutta voisi kohentaa merkittävästi. 

Tästä syystä aseviennin uusi ennätys on erinomainen uutinen kaikille suomalaisille, kunhan alan kehitys säilyy positiivisena myös jatkossa. Tässä mielessä maamme jäsenyys NATO:ssa ja EU:ssa tarjoavat hyvät lähtökohdat, jotka on vain osattava hyödyntää tehokkaasti.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!