Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste maanpetturuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maanpetturuus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. heinäkuuta 2025

Suomen sosiaalidemokraattien näkemys vuodelta 1930

"Noihin aikoihin Suomen sosiaalidemokraatit olivat tosiasiallisesti puolustusnihilistejä. Heidän asenteensa kävi selvästi ilmi siitä mietinnöstä, jonka puolueen hallitus esitti puoluekokoukselle tammikuussa 1930 ja jossa mm. lausuttiin näin:

´Sosiaalidemokratia hylkää sellaiset uskottelut, että työväenluokka aina ja kaikissa olosuhteissa olisi velvollinen puolustamaan sotilaallisesti omaa maataan... Sotalaitosta vastaan puhuu nykyään yhä voimakkaammin se seikka, että sotalaitos merkitsee vaaraa, joka uhkaa niin hyvin kansojen sisäistä vapautta kuin niiden ulkonaista rauhaa. Tämän vuoksi koko työväenluokan ja Sosialistisen Työväen-Internationaalin vaatimukset sotalaitosten supistamisesta käyvät yhä kiinteämmiksi. Yhä vähemmän kiinnitetään enää huomiota siihen ennen niin tärkeänä pidettyyn näkökohtaan, että aseistariisumisen piti tapahtua asteittain ja kaikissa maissa yhtaikaa, jotta mikään maa ei joutuisi vaaralle alttiiksi. Nyt tunnustetaan, että sotalaitosten vähentämiseen on pyrittävä kaikkialla odottamatta turvallisuustakeitakaan, ja hyväksytään myös se, että useiden, varsinkin pienten maiden sosiaalidemokraattinen työväki on omaan maahansa nähden astettunut välittömän ja täydellisen aseistariisumisen kannalle.´
 
Mietinnössä ei jätetty ottamatta huomioon sitä mahdollisuutta, ´että Suomi joutuisi venäläisten imperialismin uhriksi, mutta vaikkakaan tätä mahdollisuutta ei voida pitää kokonaan poissuljettuna... ei kuitenkaan mitään tällaista todennäköisyyttä näyttäisi olevan eikä siis kannata ylläpitää täällä kallista ja kansamme turvallisuutta ehkä vaarantavaa sotalaitosta siltä varalta, että joskus sodanvaara syntyy, joka silloin ei lienekään sotilaallisilla keinoilla torjuttavissa.´ Puolustuslaitos olisi siitä syystä korvattava ´poliisintapaisella rajavartiostolla, jonka nimestä käykin ilmi sen tehtävä; jos kerran rajalta on täytynyt perääntyä ja vihollinen jatkaa etenemistään tarkoituksessa valloittaa maa, niin rajavartioston tehtävä on loppunut´. Puoluekokous hyväksyi mietinnön pääasiallisesti kokonaan." 

* * *

Edelle kirjoittamani teksti on peräisin marsalkka Carl Gustaf Mannerheim vuonna 1951 julkaistuista muistelmista, joita olen parhaillaan lukemassa. Kopioin tekstin tähän blogiin siksi, etten ole oman - jo varsin pitkän elämäni aikana - huomannut aiemmin kuulleeni missään yhteydessä - koulussa, yliopistossa, televisiossa, lehdistössä tai edes internetissä - mitään vuoden 1930 suomalaisten sosiaalidemokraattien suhtautumisesta itsenäisen Suomen puolustamiseen. 

Siis tuolloin maan ylivoimaisesti suurimman puolueen varsin oudosta näkemyksestä maanpuolustukseen vain yhdeksän vuotta ennen kuin puna-armeija ampui Mainilan laukaukset. Ja ylitti valtakunnan rajan tunkeutuakseen Helsinkiin kahdessa viikossa.

Edelle kirjoittamani teksti kuvaa hyvin sitä, miten historiamme monia piirteitä on pidetty piilossa kansalaisilta. Se puolestaan lienee peruja pitkältä suomettumisen ajalta ja toisaalta lehdistön ja journalistien vasemmistolaistumisesta sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. 

Tästä syystä pidin tärkeänä tuoda esille sen, mitä edelle kopioin Marsalkan muistelmista. Ja samalla mahdollisuuden ilmaista suuri tyytyväisyyteni siihen, että Suomessa vallitsee nykyisin varsin suuri yksimielisyys maanpuolustuksen tärkeydestä. 

Tästä linjasta poikkeavat - esimerkiksi rajalakiin liittyvien äänestysten tai Ottawan sopimuksen hylkäämisestä käydyn prosessin perusteella - ainoastaan äärimmäinen vasemmisto, osa vihreistä sekä muutamia sosiaalidemokraatteja. Se olkoon yksin heidän häpeänsä. Ja pohjimmiltaan tannerilainen sosiaalidemokratia tämän päivän valtavirtademareiden kunnia.

keskiviikko 18. joulukuuta 2024

Suomalaisten suosikki esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista

Olin tänä aamuna pudota tuoliltani avattuani Suomen uutisten nettisivun. Syynä oli otsikko, jonka alkuosan mukaan "SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista".

Artikkelin päätekstin mukaan SDP esitti hallituksen kiristyksistä luopumista perumalla vastaanottorahan leikkaukset sekä tuplaamalla Suomen pakolaiskiintiön. Lisäksi puolue nostaisi pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon käytettävää julkista rahoitusta viisi ja vastaanottotomintaan yhdeksän miljoonaa euroa.

Tämä siis juuri silloin, kun hallitus on joutunut tekemään - muun muassa SDP:n vastustamia - leikkauksia monien sairaaloiden yöpäivystyksiin. Ja aikana, jolloin peräti joka viides Suomen täpötäysissä vankiloissa tekojaan sovittavista ihmisistä on ulkomaalainen ja usein juuriltaan pakolaistaustainen irakilainen tai uusruotsalainen.

Eikä siinä kaikki, vaan suurelta osin turvapaikanhakijataustaisten nuorten muodostamat jengit harjoittavat väkivaltaa ja käyvät huumekauppaa erityisesti pääkaupunkiseudulla, mutta myös muualla Suomessa. Ja isommille apajille ovat maassamme pyrkimässä maahanmuuttajataustaisten uusruotsalaisten rikollisjärjestöt. 

Eivätkä ongelmat rajoitu pelkästään ammattirikollisiin ja nuorisojengiläisiin, vaan jopa niin sanotut suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuneet maahanmuuttajataustaiset ihmiset aiheuttavat ongelmia. Tästä uunituore esimerkki kertoi naisen raiskanneesta taksikuskista, jonka "kielitaito oli huono, ja nainen joutui itse kirjoittamaan osoitteen kuljettajan navigaattoriin".

Eikä siitäkään ole kuin reilut kaksi viikkoa, kun yksi SDP:n jäsen jäi kiinni maanpetoksellisluonteisesta toiminnasta. Ja joutui sen seurauksena eroamaan valiokunnan puheenjohtajan paikalta.

Näiden tosiasioiden valossa ei voi kuin ihmetellä sitä, että miten ihmeessä SDP:n kannatus voi olla äänestysikäisten suomalaisten parissa suurempi kuin minkään muun puolueen. Ja hämmästellä, kuinka peräti 51 prosenttia suomalaisista haluaa juuri sen osallistuvan maamme seuraavaan hallitukseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajia, jengejä, päätöksiä ja oman edun tavoittelua
Viime päivien järkevin kommentti, Petteri Orpo ja Paavo Arhinmäki
Demareiden esitykset ovat yhtä järkeviä kuin housuihin kuseminen talvipakkasilla


tiistai 7. toukokuuta 2024

Putinin kätyriksi paljastuneesta Tarja Cronbergista tuli Vihreiden Bäckman

Jokainen suomalainen taitaa tuntea dosentti Johan Bäckmanin Putinin Venäjän kätyriksi eli suomalaiseksi maanpetturiksi. Eilinen päivä toi sitten suomalaisten tietoisuuteen toisen kaikille tutun nimen samaan kerhoon. Kyse on Vihreiden entisestä puheenjohtajasta Tarja Cronbergista, joka asuu nykyisin Ruotsissa.

Olin hiukan yllättynyt siitä, ettei Yle tehnyt eiliseen pääuutislähetykseensä juttua Cronbergin kiinnijäämisestä, vaan kuittasi tapauksen mainitsemalla, että asiasta on löydettävissä nettiartikkeli. Ehkä tämä johtuu siitä, että tämä venäläisten Vihreä kätyri asustelee nykyisin Ruotsissa.

Tapaus on sikäli yllättävää, että Vihreissä on vaikuttanut myös poliitikkoja, joilla on ollut hyvin tiukka linja suhteessa Venäjään ja sen johtoon. Toisaalta en lähtisi etsimään erityisen suurta isänmaallisuutta puolueesta, joiden kädenjälki näkyy erityisesti suomalaisessa haitallisessa maahanmuutossa, maallemme kalliiksi tulevissa ylikansallisissa ympäristöpoliittisissa ratkaisuissa sekä aivan viimeiseksi ylikansallisen verotusoikeuden ajamisessa.

Siksi oli hyvä, että puolueen näkyvät poliitikot - kuten puheenjohtaja Sofia Virta ja kansanedustaja Atte Harjanne - ymmärsivät irtisanoutua Cronbergin bäckmanilaisista touhuista. Toivon mukaan tämä asenne yhdistää kaikkia suomalaisia vihreitä.

Tapauksen surkeimman ulostulon teki Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro, joka piti Cronbergin toimintaa tutkimuksellisesti perusteltuna. Eikä asiaa suinkaan paranna - vaan pikemminkin sen sanojan tyhmyyttä korostaa se, että Cronberg on instituutin vieraileva professori. 

Lisäksi Kangaspuro totesi, että entinen Vihreiden puheenjohtaja "on hyvin avoimesti kertonut pitävänsä henkilökohtaisella puolella yhteyksiä venäläisiin tutkijoihin, niin kuin aika moni tutkija tekee". Vaikka asia lieneekin juuri näin, se ei millään tavalla oikeuta Cronbergin osallistumista Putinin propagandatilaisuuksiin, joissa yhtenä esiintyjänä on ollut itse diktaattori. 

Nähtäväksi jää, millä tavalla Cronbergin toiminta vaikuttaa suomalaiseen politiikkaan. Ainakin Vihreät puolueena on toiminut oikein, eikä entinen puheenjohtaja ole enää vuosiin osallistunut sen päivänpoliittiseen toimintaan. 

Toisaalta varsin monen suomalaisen mielissä puolue on harjoittamansa politiikan seurauksena leimaantunut lähtökohtaisesti epäisänmaalliseksi ja sellaisena epäluotettavaksi vallanpitäjäksi. Tämä käsitys lienee saanut nyt vahvistusta.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!