Kalasataman opetukset

Helsingin uutisissa julkaistiin ajatuksia herättävä juttu. Sen mukaan Kalasataman isojen asuntojen myynti takkuaa, eikä se ole ihme. 

Noiden asuntojen kappalemyyntihinta on nimittäin lähes miljoona euroa. Aika harvalla on sellaiseen varaa, ja jos onkin, niin moni ei halua käyttää sellaista euromäärää kerrostaloasuntoon kaupungin ydinkeskustan ulkopuolella. 

HU:n jutun mukaan ongelma on tiedostettu ja nyt rakennetaan isoja asuntoja, joita tuetaan kaupungin veronmaksajien rahoista. Niiden hinnaksi – ostajalle – tulee "vain" 590 000 euroa.

Vaihtoehtona veronmaksajien tukirahoille olisi tietenkin antaa markkinamekanismin toimia, jolloin miljoona-asuntojen hinnat laskisivat ennemmin tai myöhemmin. Samalla rakennuttajat oppisivat, että ennen rahojen panemista kiinni asuntorakentamiseen kannattaisi selvittää paljonko ihmisillä on oikeasti varaa ja halua sijoittaa asuntoonsa suunnitellulla paikalla.

Toinen mieleeni tullut kysymys koskee sitä, että onko veronmaksajien tuki tosiaan ihan välttämätöntä silloin, kun ihminen on halukas ja kykenevä sijoittamaan asuntoonsa 590 000 euroa. Sen verran sosialistia nimittäin löytyy minustakin, etten pidä noinkin rikkaille ihmisille kohdistettuja tulonsiirtoja järkevinä. 

Kolmas kysymys on sitten se, että mikä on kaavoituksen rooli Helsingin kaupungin – ja koko pääkaupunkiseudun – asuntojen hinnanmuodostuksessa. Oma käsitykseni on, että se on varsin suuri. Ellei suorastaan ratkaiseva. 

Positiivista HU:n jutussa oli se, että se päättyi sanoihin "Helsingin kaupunki on päättänyt luopua hitas-järjestelmästä". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsinki tuottaa asukkailleen sutta ja sekundaa – ilman huolta huomisesta
Helsingin Hernesaaresta halutaan väestönsekoittamo
Espoon Finnoossa on asuntoja, jotka kaipaavat asukkaita

Vantaalainen tragedia

Helsingin Sanomat kirjoitti vantaalaisten pientaloasukkaiden taistelusta asuinalueensa muuttumista vastaan. Omakotitalojen viereen ollaan kaavoittamassa kerrostaloja.

Juttu vaatii kaksi lyhyttä kommenttia.

Ensinnäkin jutussa väitetään, että vuoteen 2050 mennessä Vantaan "väestön määrä kasvaisi 370 000:een nykyisestä 220 000:sta. Perusennusteessakin oletetaan asukasluvun nousevan yli 300 000:n. Jostain pitäisi siis kehittää asuntoja 80 000–150 000 uudelle vantaalaiselle."

Minä puolestani väitän, ettei Vantaalle muuta ihmisiä yhtään enempää kuin siellä oleviin asuntoihin mahtuu. Eli logiikka menee toisin päin kuin HS kirjoitti.

Enkä epäile yhtään sitäkään, että Vantaalle muuttaisi 200 000 uutta asukasta, mikäli joku rakentaisi heitä varten asunnot: kyllä pääkaupunkiseudulle on halukkaita tulijoita niin maamme rajojen sisä- kuin ulkopuolellakin.

Jos taas uusia asuntoja ei rakennettaisi lainkaan, jäisi kyllä 300 000 asukkaan raja saavuttamatta, sillä ei juuri kukaan halua Suomen ilmastossa asua savimajoissa tai kovin pitkään toisten nurkissakaan.

Toinen kommentoitava asia on se, että koska pääkaupungin väkiluvun halutaan kasvavan, on uusien ihmisten asuttaminen hyvien liikenneyhteyksien lähistölle yhteiskunnan kannalta perusteltua. Siksi Rekolankin omakotiasujien toiveet omakoti-idyllinsä säilymisestä ovat toiveunta.

Kuten jutusta ilmeni, on kaupunki halukas kaavoittamaan heidän kotiensa lähitienoot nykyistä merkittävästi suuremmalle väkiluvulle. Taikasana sen taustalla on vieressä oleva Rekolan rautatieasema, josta halutaan saada irti täysi hyöty työmatkaliikenteessä. Enkä epäile yhtään, etteikö kaupunki voittaisi tässä asiassa asukkaitaan.

Jos nuo kaksi kohtaa vetää yhteen, päädytään siihen, että mikäli rekolalaiset haluavat jatkossakin asua omakoti-idyllin keskellä, on nyt viimeiset hetket vaihtaa maisemaa jonnekin, missä julkinen liikenne ei ohjaa suunnittelua eikä väestön muuttopaine ohjaa kunnan päättäjiä. Vantaallahan ei ole ollut tapana arvottaa tavallisen ihmisen omistusoikeutta kovinkaan korkealle.

Kysymys kuitenkin kuuluu: onko uuteen omakoti-idylliin lähtevillä töitä sellaisella etäisyydellä, että asukas on valmis sen päivittäin kulkemaan? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, mutta omakoti-idylliä kaipaavan olisi ne kuitenkin pystyttävä ratkaisemaan tavalla tai toisella. Siinä ei ainakaan suomalainen yhteiskunta ole halukas auttamaan millään tavalla, pikemminkin päinvastoin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
VR osoitti tietä pääkaupunkiseudun liikenteen kehittämiselle
Voisiko Koivukylästä tehdä korkeatasoisen aluekokonaisuuden?
Maahanmuutto on Vantaan kaupungin talouden tuhoava voimavara
Laillinen varkaus Vantaalla

Laillinen varkaus Vantaalla

Vantaan kaupunginhallitus päätti viedä valtuuston käsittelyyn Keimolassa sijaitsevan noin 300 vuotta saman suvun hallussa olleen Saraksen tilan pakkolunastuksen. Tähän päädyttiin, koska neuvotteluissa ei päästy tilan omistajien kanssa sopimukseen hinnasta. Itse pääasiasta eli tilan maiden rakentamisesta ei ollut erimielisyyttä.

Lisätietoa tapauksesta löytyy Vantaan kaupungin nettisivuilta, joilla kerrotaan mm. seuraavaa: "hinnoittelu perustuu pääsääntöisesti lähivuosina toteutuneisiin vertailukelpoisiin kiinteistökauppoihin. Lunastuslain mukaan lunastettavasta omaisuudesta määrätään sen käyvän hinnan mukainen täysi korvaus. Kaupungin käsityksen mukaan sen ostotarjous vastaa käypää hintaa."

Lisäksi sivulta löytyy tieto siitä, että "maa pyritään hankkimaan kaupungin omistukseen ennen asemakaavoitusta." Lunastukseen liittyvästä kaupunginhallituksen käyttämästä selvityksestä voi lukea, että "rakentamiseen osoitetun alueen osalta hinnoittelussa käytettiin detaljikaavoittamattoman maan hintaa 8 €/m2. " 

Näin tehdyn tarjouksen loppusumma on hieman yli kaksi miljoonaa euroa. Tämä on mielenkiintoista, sillä Rakennusliike SRV oli tehnyt muutamaa vuotta aiemmin samasta maa-alasta kymmenen miljoonan euron tarjouksen, joka raukesi koska kaupunki ei silloin antanut lupausta alueen kaavoittamisesta. Näyttäisi siis siltä, että Vantaan kaupungin käsitys "käyvästä hinnasta" on lievästi sanottuna erikoinen perustuessaan sen omaan rakennuslupakeinotteluun.  

Minun näkökulmastani tapauksessa kulminoituu markkinatalouden ja sosialismin välinen ajattelutavan ero. Markkinatalouden ehtojen mukaan toimien olisi Saraksen tila jo aiemmin kaavoitettu, jolloin suku olisi voinut myydä perintönsä SRV:lle tarjottuun kymmenen miljoonan euron  hintaan. Sosialistisen järjestelmän periaatteiden mukaan toimittaessa yhteiskunta määrää hinnan, joksi on nyt muodostunut vajaa neljännes tuosta summasta.

Länsimainen ajattelu perustuu yksilöiden vapaudelle ja omaisuuden turvaamiselle. Sosialismissa puolestaan korostuu enemmistön diktatuuri, jossa ns. yhteinen hyvä voi viime kädessä ohittaa yksityisen omistusoikeuden ja vapauden. Toisin sanoen se oikeuttaa edellä kuvatun kaltaisen laillisen varkauden yhteiskunnan lyhytaikaisen edun nimissä.

Tutustuttuani edellä kuvattuun tapaukseen jään suurella mielenkiinnolla odottamaan sekä nyt tehdyn päätöksen puolesta äänestäneiden nimiä ja puoluekantoja, että aikanaan valtuustossa tapahtuvaa lopullista päätöksentekoa. Nämä tiedot paljastavat sen, kuka kaupungin poliitikoista on ajatusmaailmaltaan länsimainen ihminen ja kuka Karl Marxin hengenheimolainen. 

Voin luvata, etten tule äänestämään niitä, jotka ovat asettuneet marxilaisen mielivallan tielle. Sellaisen yhteiskunnan saavutuksiahan voi itse kukin käydä tarkastelemassa vaikkapa Pohjois-Koreassa. Vertailuna voi käyttää vaikkapa Korean niemimaan eteläosaa, joka oli samaa valtiota vielä alle 70 vuotta sitten.

Lopuksi on todettava, että jos Saraksen tilan maat tämän kaiken jälkeen päätyvät rakennusliike SRV:lle selvästi alle kymmenen miljoonan hinnasta, on kyseessä selvääkin selvempi korruptio. Tosin tässä tapauksessa en edes itse usko sellaiseen röyhkeyteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 

Valitaanko Vantaalle ensimmäinen perussuomalainen kaupunginjohtaja?

Kaupunginmuseon ristiretki homeisen kirkon puolesta

Vantaa, kaavoitus ja maan ansiottoman arvonnousun uusjako

Vantaa, kaavoitus ja maan ansiottoman arvonnousun uusjako

Vantaan uusi apulaiskaupunginjohtaja Juha-Veikko Nikulainen on Helsingin Sanomien mukaan ilmoittanut harkitsevansa Vantaalla yksityisten maiden lunastamista ennen niiden kaavoittamista. Näin kaupungin ei tarvitsisi maksaa maanomistajalle kaavoituksesta aina seuraavaa arvonnousua, vaan tonttimaa voitaisiin myydä edullisemmin rakennusliikkeille ja siten alentaa uusien asuntojen hintoja.

Nikulaisen aloite kuulostaa hyvältä, mutta vantaalaisten kannattaa olla tarkkana, että aikomuksen takana todella on vilpitön halu alentaa pääkaupunkiseudun kohtuuttoman kalliita asunmiskustannuksia, eikä rahansiirto hyvä veli -järjestelmässä?

* * *

Nikulaisen ajattelun taustana lienee se, että kaavoituksesta johtuva rakennusmaan hinnan nousu ei millään muotoa ole maanomistajan ansio, joten maanomistajan näin saama taloudellinen voittokaan ei ainakaan periaatteessa ole oikein. Toisaalta, silloin kun kyse on esimerkiksi pitkään suvun hallitseman maatilan pakkolunastuksesta yhteisen edun nimissä, olisi mielestäni kohtuullista, että korvaussumma ylittäisi selvästi raa´an metsä-, jouto- tai maatalousmaan arvon, koska siinä yhteydessä myydään myös mittaamaton määrä tunnearvoa.

Useimmiten kaupunkien maanomistuksessa ei kuitenkaan ole kyse perintömaista, vaan maa-alueet ovat voineet päätyä omistajan hallintaan mitä erilaisimmista syistä - mukaan lukien tulossa olevan kaavoituksen mahdollistama keinottelu. Nikulaisen harkitsemalla tavalla toimien tällainen moraalisesti arveluttava, vaikka ei ehkä laiton, liiketoiminta kävisi mahdottomaksi, eikä enää nostaisi tonttimaita kaupungilta lunastavien rakennusliikkeiden kustannuksia.

Ei kuitenkaan niin hyvää, ettei myös riskejä. On nimittäin selvää, että Nikulaisen ehdotukseen liittyy myös väärinkäytön mahdollisuus. Tarkoitan sitä, että mikäli halvemmat tonttihinnat eivät siirrykään uusien asuntojen hintoihin, tonttien ansioton arvonnousu siirtyy joko kokonaan tai osittain suoraan rakennusliikkeen voitoksi. Toisin sanoen kaavoitettujen tonttien ansioton arvonnosusu saattaa siirtyä vanhoilta maanomistajilta rakennusliikkeille.

Nostin tämän riskin esille tässä, sillä Nikulaisen koko työura on tehty asunnonrakennutusbisneksessä, joten hänellä täytyy olla vahvat kytkökset siellä toimiviin yrityksiin. Ja Suomen tunnetusti hyvistä veljeksistä koostuva eliittihän on aina osannut keskinäisen edunjaon, kuten viime päivien surullisista ministeritason asuntokaupoista viimeksi huomasimme.

En tässä tietenkään väitä, että Nikulainen olisi ilmiselvä roisto ja ehdottomasti harkitsemassa esittämäni kaltaista varainsiirtoa vanhoilta maanomistajilta rakennusliikkeille. Koko kuvio on kuitenkin sellainen, että esittämäni riski on olemassa. Lisäksi sen todennäköisyyttä lisää se, ettei uusien kaupunki-asuntojen hinnoittelu mitä ilmeisimmin ole enää vuosikymmeniin perustunut rakennuskustannuksiin vaan puhtaasti markkinahintoihin.

Edelle kirjoittamani perusteella kehotan Vantaan kunnallispoliitikkoja, vantaalaista lehdistöä ja yksityisiä vantaalaisia veronmaksajia pitämään silmänsä auki ja valvomaan, että - mikäli Nikulaisen ajama uudistus menee läpi - alentuneet tonttimaakustannukset siirtyvät uusien asuntojen hintoihin myös todellisuudessa. Mikäli näin käy, tekee Nikulainen palveluksen kaikille tavallisille vantaalaisille. Mikäli taas ei.......niin, jääköön se vantaalaisten omaksi asiaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuntavaaleja odotellessa
Kultainen kädenpuristus
Jaakko Ilkka, Mika Vehviläinen ja Finnairin johdon bonukset