Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiedonvälitys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiedonvälitys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. toukokuuta 2026

Maahanmuuttaja löytyi, mutta kuva sensuroitiin

Suomalainen lehdistö (esimerkki, toinen) teki eilen mielenkiintoisen ratkaisun poistamalla kuvan, jonka se oli saattanut julkaistavaksi poliisin pyynnöstä. Kyseessä oli henkilö, jonka epäillään syyllistyneen Espoossa törkeään seksuaaliseen kajoamiseen, törkeään pahoinpitelyyn, seksuaalista ahdisteluun ja raiskauksen yritykseen. 

Kyseisen – ilmiselvästi maahanmuuttajataustaisen henkilön – kuvan voi toki nähdä edelleen sosiaalisessa mediassa niin halutessaan. Eikä kuvan poistamisella siten ole saavutettu muuta kuin entistäkin suurempi kiinnostus hänen henkilöllisyyteensä. 

* * *

Koska maamme lehdistön aiemmin julkaiseman vakavista rikoksista epäiltyjen suomalaismiesten kuvat ovat edelleen näkyvissä (esimerkki ja toinen), ainakin itselleni syntyi tapahtuneesta epäilys, ettei nyt sensuroitua kuvaa poistettu lehtien nettisivuilta siksi, että miestä suojeltaisiin syytteiden mahdollisen kaatumisen takia. Sen sijaan arvelen – tai olen suorastaan vakuuttunut siitä – että se poistettiin vain ja ainoastaan hänen ilmeisen – mitä todennäköisimmin humanitaarisen – maahanmuuttajataustaisuutensa takia. 

Toisin sanoen tarkoituksena näyttäisi olevan vaikuttaminen tavallisten suomalaisten käsityksiin maahanmuuttajista. Siis eräänlainen ihmisten aivopesu tai ainakin harhaanjohtaminen. 

* * *

Sellainen ei tietenkään ole journalistin ohjeiden mukaista. Näin siksi, että niihin sisältyy muun muassa kohdat, joiden mukaan "yleisöllä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu" ja "journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen". 

Nähtäväksi siis jää, miten suomalainen lehdistö tulee jatkossa käsittelemään rikoksista epäiltyjen kantasuomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten kuvia. Poistetaanko ne nyt nähdyn esimerkin mukaan jälkikäteen aina sen jälkeen kun haettu henkilö on saatu kiinni, vai koskeeko jälkisensuuri vain ulkomaalais- tai peräti pelkästään kehitysmaalaistaustaisia? 

tiistai 19. elokuuta 2025

Oulun bussiliikenteen matkustajat sosialismin uhrina

Yle kertoi, että Oulussa käy yhä useammin siten, että bussit ajavat kyytiin haluavien ohi, koska ne ovat täynnä. Asiaan saataisiin luonnollisesti korjaus, mikäli busseihin ja niiden henkilöstöön investoitaisiin enemmän rahaa. 

Syynä ongelmaan eivät ole itse bussiyhtiöt, vaan niitä työllistävän Oulun kaupungin rahapula. Tämä ongelma juontaa puolestaan juurensa siitä, etteivät bussilippujen hinnat määräydy markkinoilla, vaan ovat yhteiskunnan sääteleminä, eivätkä siksi kata palvelusta aiheutuneita kuluja - saati liikennöitsijöiden liikevoittoja. 

Niinpä kaupunki maksaa liikennöitseville bussiyhtiöille lippujen todellisen tuoton ja rahantarpeen välisen erotuksen verovaroista. Mutta valitettavasti kaupungilla ei juuri nyt ole varaa panna nykyistä suurempia rahasummia joukkoliikenteeseensä, eikä asiasta päättävillä poliitikoilla ole halua nostaa lippujen hintoja, koska sellainen saattaisi vaikuttaa negatiivisesti heidän kannatukseensa.

Tästä tarjosi tuoreen esimerkin Helsingin joukkoliikenne, jonka matkalippujen hintojen nostopaine on kova, mutta etenkin poliittinen laitavasemmisto pyrkii estämään sen. Nähtävästi kaupungin vihreiden ja vasemmistoliittolaisten päättäjien mielestä olisi parempi sisällyttää entistä suurempi osa joukkoliikenteen kuluista verovaroista kustannettavaksi - eli piiloon äänestäjiltä.

* * *

Otin asian esille siksi, että edellä kuvaamani oululainen bussiongelma on suorastaan klassinen esimerkki siitä, miksi sosialismi ja jopa vain sen osittainenkin soveltaminen - Oulun tapaan - johtaa kerta toisensa jälkeen ongelmiin. Sekä siitä, miksi sosialismiin perustuvat yhteiskunnat ovat historian kuluessa aina muuttuneet kansalaisilleen helvetinloukuiksi, joissa vallanpitäjät pyrkivät säilyttämällä asemansa rajaamalla ihmisten vapauksia ja tiedonvälitystä. 

Vain yksi asia on outoa. Nimittäin se, miksi Suomessakin noin neljä kymmenestä äänestysikäisestä ihmisestä antaa vaali toisensa jälkeen tukea sellaisille ehdokkaille, jota pyrkivät rakentamaan yhteiskuntamme sosialismin perustalle. 

Onhan suomalaisten koulutustaso kuitenkin OECD-maiden keskitasoa ja kansan älykkyyskin on ihan kelvollinen, joten luulisi näinkin ilmeisen asian tulevan ymmärretyksi kaikissa yhteiskuntaluokissa.

maanantai 26. toukokuuta 2025

Valtamediat harjoittivat jälleen uutisten piilotusleikkiä

Yhdeksän EU-maan (Italia, Tanska, Itävalta, Belgia, Tshekki, Viro, Latvia, Liettua ja Puola) johtajat ovat allekirjoittaneet viime torstaina Giorgia Melonin ja Mette Frederiksenin johdolla avoimen kirjeen, jossa he vaativat Euroopan ihmisoikeussopimuksen uudelleentulkintaa. 

Allekirjoittajat katsovat, että rikoksia tehneiden maahanmuuttajien karkottamisen pitäisi olla helpompaa ja vaativat siitä syystä ihmisoikeussopimuksen tulkinnan uudelleenarviointia. Kirjeen mukaan "on tärkeää arvioida, onko tuomioistuin joissakin tapauksissa laajentanut sopimuksen soveltamisalaa alkuperäisiin tarkoituksiin nähden liiallisesti, ja siten muuttanut suojattavien etujen välistä tasapainoa".

Frederiksenin ja Melonin mukaan kirjeellä pyritään "avaamaan poliittinen keskustelu joistakin eurooppalaisista yleissopimuksista ja siitä, kykenevätkö nämä sopimukset käsittelemään aikamme suuria kysymyksiä — alkaen juuri muuttoliikkeestä."

Kirjeessä ehdotetaan muun muassa, että valtioille annetaan vapaus päättää, milloin karkottaa ulkomaalaisia henkilöitä. Lisäksi siinä vaaditaan valtioille mahdollisuutta toimia tehokkaasti sellaisia valtioita vastaan, jotka pyrkivät käyttämään länsimaisia arvoja ja oikeuksia EU-maita itseään vastaan organisoimalla maahanpyrkijöitä Unionin rajoille.

* * *

Tulin huomanneeksi edelle kirjoitetun uutisen sosiaalisesta mediasta. Ja siksi yritin etsiä siitä kertovaa suomalaismedian uutista netistä - ilman tulosta. Ainoa suomalaislinkki koski aina valveilla olevaa PT-Mediaa. Toisin sanoen suuret suomalaiset mediayhtiöt ovat joko katsoneet uutisen merkityksettömäksi tai päättäneet piilottaa sen tavallisilta ihmisiltä, joiden ainoa tietolähde ovat valtamediat. 

Tässä yhteydessä on tietenkin huomattava, että medioilla on sananvapaus ja sen mukaisesti oikeus julkaista mitä ne itse haluavat. Toisaalta - mikäli tiedon julkaisematta jättäminen on ollut tarkoituksellista - on kyse, ainakin eettiseltä katsantokannalta katsoen, sananvapauteen liittyvän määräävän markkina-aseman väärinkäytöksestä.  

Tämä ei tietenkään olisi mitenkään ainutlaatuista suomalaisessa mediakentässä, jolla on koko tämän blogin olemassaolon ajan ollut taipumus vähätellä humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamia ongelmia. Eikä linja näyttäisi muuttuneen, vaikka - kuten edellinen kirjekin osoittaa - muissa EU-maissa asia näyttäytyy yhä suurempana ongelmana, joka halutaan pois päiväjärjestyksestä.

Päivän aiempi blogimerkintä:
Maanantai-aamun puiset jalat

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Median tulisi tarkkailla erityisesti konfliktiteollisuustaustaisia päättäjiä
Maahanmuuttopolitiikalla on hintansa, Teemu Keskisarja!
Ihmisoikeusjärjestöjen raportti osoittaa kansainvälisten sopimusten muutostarpeen

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!