Sudenmetsästyksen alkaminen johti vihreään kaunokirjailuun ja salaliittoteoriaan

Sofia Virta (vihr) ja Ville Niinistö (vihr) ovat kauhistelleet sitä, että metsästäjät ovat ryhtyneet nopeasti ampumaan susia sen jälkeen kun niille annettiin sata kaatolupaa. Ensin mainittu on lähtenyt vastustamaan asiaa pyrkimällä vaikuttamaan ihmisten tunteisiin.

Hänen mukaansa "moni kokee surua siitä, miten susien ampuminen on nyt aloitettu. Monen upean eläimen elämä päättyy nyt hangille, vaikka susi ei ole hyökännyt ihmisen kimppuun sitten 1800-luvun."

Lisäksi hän on kaunokirjaillut, että "eläimet ovat tuntevia olentoja ja osa ekosysteemiä. Sudet ovat älykkäitä, sosiaalisia ja kiintyviä – meidän koiriemme esivanhempia. Niillä on oikeus olla olemassa".

Niinistö taas lähesty asiaa keksimällä salaliittoteorian. Sen mukaan "koko tämä suden metsästysvimma on Orpon hallitukselta vain epätoivoinen yritys siirtää keskustelu pois omista teoistaan keksittyyn ulkoiseen uhkaan". 

* * *

Suurin osa suomalaisista haluaa maassamme olevan susia. Samalla useimmat katsovat, että niiden määrää tulee rajoittaa vahinkojen vähentämiseksi ja estämiseksi sekä tietenkin ihmisten turvallisuuden takaamiseksi. 

 

Tämä asia on tullut ajankohtaiseksi siitä syystä, että Luonnonvarakeskuksen tieteellinen arvio viime vuoden maaliskuisesta susien määrästä osoitti Suomessa olleen silloin noin 430 (413–465) sutta. 

Oleellista on huomata, että tämä yksilömäärä oli peräti noin 46 prosenttia suurempi kuin vuotta aiempi arvio. Sekä ymmärtää, ettei tämä kasvu ole jäänyt ilman seurauksia, vaan susien käytös on samalla muuttunut aiempaa röyhkeämmäksi. 

* * *

Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että suden metsästykselle on hyvät perusteet. Ja siksi suden kaatolupia myönnettiin peräti sata kappaletta. 

Se, että susien metsästys käynnistyi niin tehokkaasti, että eläimiä oli eilisen tiedon perusteella ammuttu jo 21 kappaletta osoittaa suomalaismetsästäjien kyvykkyyden panna täytäntöön poliitikkojen päätöksiä. Samalla susien käyttäytyminen muuttuu – ainakin toivottavasti – aremmaksi, jolloin ne älykkäinä eläiminä pysyttelevät kauempana ihmisistä, mikä vähentää niistä maataloudelle aiheutuvia taloudellisia vahinkoja sekä ihmisille – erityisesti lapsille – aiheutuvaa riskiä.  

Olisin myös odottanut Sofia Virran ja Ville Niinistön ymmärtävän, että yhdenkin suden kuolemaan johtava hyökkäys ihmistä vastaan johtaisi salametsästyksen lisääntymiseen. Eikä se olisi toivottavaa sen enempää suden kuin sen kannan turvalliseen määrään tähtäävän petoeläinpolitiikankaan kannalta. 

* * *

Suden itsensä kannalta oleellista on seurata sekä eläinten yksilömäärää, niiden jakautumista eri populaatioihin sekä lajin perinnöllisen monimuotoisuuden kehitystä. Raamit tälle työlle antaa EU:n luontodirektiivi, jonka mukaan suotuisan suojelutason viitearvon tulisi olla suurempi kuin pienin elinvoimainen kanta.

Vuonna 2022 todettiin, että silloisen susipopulaation koko oli liian pieni varmistamaan elinkelpoisen susipopulaation säilymisen Suomessa. Nyt nopeasti kasvanut susipopulaatio on kuitenkin – kuten edellä totesin – selvästi suurempi kuin tuolloin. Eikä edes nyt käynnistynyt sadan suden ampuminen tule pudottamaan maaliskuista susimäärää likimainkaan silloiselle tasolle saati alle suotuisan suojelutason viitearvon.

* * *

Kaiken kaikkiaan onkin aivan erinomainen asia, että suden metsästys on nyt sallittu eli saatettu poliittisen kontrollin alle, mikä toivottavasti – ja todennäköisesti – näivettää lajiin kohdistuvan salametsästyksen. Siksi palautan teidän – arvoisat lukijat – ja erityisesti vihreiden poliitikkojen mieleen sen, mitä kirjoitin susipolitiikasta lähes kolmetoista vuotta sitten.

"Niinpä suosittelenkin luontoväkeä huolehtimaan siitä, että asutuskeskuksissa säännöllisesti näyttäytyvät sudet tapetaan laillisesti. Samoin uhkaavasti käyttäytyneet tai vaikka vain ihmistä rohkeasti lähestyneet sudet ammutaan ajoissa. Ja mikäli tämä ei pidä susikantaa sen kokoisena, että riski ihmislapsen saaliiksi jäämisestä on olematon, vaatia lisää metsästyslupia. Sekä vastapainoksi susien laittomasta tappamisesta kovempia rangaistuksia."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen ja Amerikan lihansyöjät

Saalistajista ja niiden vaikutuksesta
Susi jo syntyessään - vai onko sittenkään?

Metsien hyödyntämistä ja älyllistä epärehellisyyttä

Metsien hyödyntäminen tuottaa Suomelle nykyisin noin 16 prosenttia vientituloista ja työllistää yli 80 000 ihmistä. Lisäksi se tuottaa vuosittain lähes neljän miljardin euron verokertymän ja teollisuuden metsäpohjaisista tuotteista syntyy yli 16 miljoonan hiilidioksiditonnin globaali ilmastohyöty.

Tästä laajamittaisesta metsien hyödyntämisestä huolimatta Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä ympäristön tilaa vertailevissa tutkimuksissa. Esimerkiksi Environmental Performance Indexin mukaan olemme aivan maailman kärjessä. 

Edellä esittämistäni metsien käytön hyödyistä ja luontomme erinomaisesta tilasta huolimatta - tai ehkä juuri siksi - Suomessa on viime vuosina käyty kovaa metsäkeskustelua. Siihen on liittynyt monenlaisia argumentteja sekä ilmastonmuutokseen että luonnon monimuotoisuuteen perustuen. 

Lähtökohtaisesti vastakkain on kaksi puolta, joista yksi (esimerkki) haluaisi suurimpina toimenpiteinä paljon lisää suojelualueita sekä avohakkuista luopumista talousmetsien hoitamisessa eli niin sanottua jatkuvapeitteistä metsänhoitoa. Heidän mukaansa metsähakkuiden vuotuisia kuutiomääriä tulisi pienentää ja sen sijaan kohottaa niistä saatavaa arvonlisää, jotta taloudellinen tuotto säilyisi entisellään. 

Toinen osapuoli (esimerkki) taas kannattaa talousmetsissä tasaikäistä metsänhoitoa, jossa puut kasvatetaan samanikäisinä taimesta korjuuikään, minkä jälkeen metsät uudistetaan avo- eli uudistushakkuun kautta. Monimuotoisuuden suojelussa tämä osapuoli korostaa täysrauhoituksen sijaan talousmetsissä tehtäviä monenlaisia toimia kuten säästöpuiden jättämistä hakkuiden yhteydessä. 

Tälläkään osapuolella ei liene mitään metsien arvonlisän nostamista vastaan, mutta sen tavoitteena lienee pikemminkin metsistä saatavien tuottojen kasvattaminen kuin metsämaan vajaakäytön lisääminen. Toisin kuin kiistan ensin mainitsemallani osapuolella, tehdään tällä puolella myös tutkimusta ja investointeja arvonlisän kasvattamiseksi.

Metsän talouskäyttöä kannattavien näkemyksen mukaan hakkuiden pienentämisellä olisi laajat negatiiviset vaikutukset, koska hakkuut lisääntyisivät muualla maailmassa - ja etenkin Suomea vähemmän vastuullista metsäpolitiikkaa harjoittavissa valtioissa. Lisäksi he korostavat sitä, että jo nyt tehtävien monimuotoisuustoimien vaikutukset nähdään vasta viiveellä ja huomauttavat, että metsien hyötykäyttö vähentää fossiilisien energian käyttöä. 

Molempien osapuolien takana on tutkijoita. Karkeasti ottaen leirit jakaantuvat tieteenaloittain siten, että edellä ensin mainitsemaani osapuolta tukevat ekologit ja jälkimmäistä taas metsäntutkijat, mutta molempien tieteenalojen edustajia on mukana myös vastakkaisissa leireissä. En ryhdy tässä ratkomaan tätä kiistaa, vaan panen tyytyväisenä merkille sen, että keskustelu metsien käytöstä on joka tapauksessa suhteellisen sivistynyttä. 

Ehkäpä juuri siksi Suomi päätti kaataa Euroopan Unionin suunnitteleman ennallistamisasetuksen. Syynä siihen ei sinänsä ollut ympäristön- ja luonnonsuojelun vastaisuus, vaan asetuksen sisältämät maallemme kohtuuttomattomat kustannukset sekä sen sisältämä logiikka, joka olisi käytännössä johtanut ympäristönsä hoidon hyvin hoitaneiden maiden - kuten Suomen - rankaisemiseen hyvin tehdystä työstä.

Toivoa sopii, että Suomi huolehtii jatkossakin siitä, että EU:ssa tehdään kaikkien osapuolten kannalta kohtuullisia ja tosiasioihin perustuvia päätöksiä. Tähän lienee jatkossa erinomaiset mahdollisuudet, mikäli tulevaan komissioon valitaan asiallisia henkilöitä, joilla ei ole samankaltaisia kytköksiä erilaisiin äärimmäisiin aktivisti- tai edunvalvontajärjestöihin kuin edellisen komission Frans Timmermansilla oli Greenpeaceen. 

* * *

Kun kerran ympäristöstä kirjoitin, niin en malta olla lopuksi kommentoimatta Helsingin sanomien uutista siitä, kuinka Botswanassa on reagoitu Saksan ympäristöministeriön ehdotukseen rajoittaa metsästysmuistojen tuomista maahan. Afrikkalaiset nimittäin ehdottivat, että he lahjoittaisivat 20 000 norsua saksalaisille, koska näille ei ole tilaa kotimaassaan. 

Tapaus maalaa kiusallisen kuvan eurooppalaisista ympäristönsuojelijoista. Heistä kun on ilmeisesti vastenmielistä, että joku menee ampumaan eläimen ainoastaan siksi, että saisi siitä muiston seinälleen. 

Ja nyt he siis vaativat siitä syystä kehitysmaalaisia pidättäytymään hyödyntämästä yli äyräidensä kasvanutta luonnonvaraansa. Tämä jos joku on älyllistä epärehellisyyttä.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekninen muutos halpuutti Suomen hiilimaksuja 80 prosentilla
Kaj Mykkänen, Li Andersson ja vihervasemmistolainen logiikka
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

 

Saalistajista ja niiden vaikutuksesta

Yellowstonen kansallispuistossa USA:ssa tehtiin mielenkiintoinen havainto sen jälkeen kun sieltä oli hävitetty kaikki sudet 1920-luvulla. Sikäläisten hirvieläinpopulaatioiden kasvu nimittäin räjähti kasvuun ja samaan aikaan kasvillisuus alkoi kärsiä ja eroosio lisääntyä. 

Sudet palautettiin puistoon 1990-luvun puolivälissä, minkä jälkeen myös kasvillisuudessa nähtiin positiivisia muutoksia ja eroosio väheni. Tämän oletettiin ajallisen yhteyden perusteella johtuvan suden hirvieläimiin kohdistuvista saalistuksesta, joka niiden määrän lisäksi vaikutti käyttäytymiseen. Eli hirvet olivat aiempaa enemmän liikkeellä, jolloin niiden aiheuttama paine kasvillisuudelle levisi laajemmalle alueelle kuin aiemmin.

Tieteellisessä mielessä tällaista muutosta kutsutaan ekologiseksi kaskadivaikutukseksi. Mutta ongelmana oli, ettei Yellowstonen ympäristönmuutoksen ja suden yhteyttä oltu osoitettu tieteellisesti. Eli periaatteessa nämä muutokset voisivat ajallisesta yhteydestään huolimatta olla toisistaan riippumattomia. 

* * *

Siksi oli mielenkiintoista lukea tuore tutkimusraportti, jossa oli tutkittu merisaukkojen palauttamisen vaikutuksia Kaliforniassa. Siellä merisaukko on tietyssä ympäristössä samanlainen huippupeto kuin susi Suomessa tai Yellowstonessa ja eräs rapu hirven kaltainen ympäristöään muokkaava kasvissyöjä. Ja yllä linkittämäni tutkimuksen mukaan saukon palauttamisen rannikolle havaittiin vähentävän rapujen aiheuttamaa eroosiota. 

Tämä tulos vastaa Yelloswtonessa havaittua muutosta susien palauttamisen jälkeen. Mutta poikkeaa siitä sikäli, että tällä kertaa merisaukkojen palauttamisen vaikutuksia oli selvitetty tieteellisin menetelmin ja voitu siten osoittaa, että suden kaltaisten huippupetojen palauttaminen korjata ekosysteemien häiriöitä ja voi kaskadivaikutuksen kautta vähentää maaperän eroosiota ainakin vesistöjen välittömässä läheisyydessä. 

* * *

Suomessa tilanne poikkeaa edellä kuvatuista amerikkalaisista esimerkeistä, eikä meillä ole havaittu ympäristön tilan heikenneen oleellisesti susipopulaatioiden pienenemisen eikä myöskään paranevan niiden viimeaikaisen kasvun seurauksena. Sen sijaan on kylläkin havaittu, että etenkin lounaisessa Suomessa valkohäntäpeurat ovat lisääntyneet holtittomasti ja samalla puutiaisten määrä on karannut käsistä. Ja että metsätaloudelle aiheutuu hirvieläimistä valtavat kustannukset.

Siten myös meillä on todennäköistä, että mikäli lounaisen Suomen susipopulaation annettaisiin kasvaa niin suureksi, että se pienentäisi valkohäntäpeurojen määriä, vähenisivät myös puutiaiset ja niiden kantamat taudinaiheuttajat. Ja samalla myös niiden metsätaloudelle aiheuttamat tuhot. 

Toistaiseksi näin ei kuitenkaan ole tehty, vaan hirvieläinten määriä pyritään Suomessa säätelemään metsästämällä. Se puolestaan perustuu harrastustoimintaan, joiden harjoittajilla on vahva intressi pitää kaikki hirvieläinkannat - mukaan lukien vieraslajiksi laskettava valkohäntäpeura - niin korkealla, että niistä vuosittain saatavan lihan määrä on mahdollisimman suuri. 

Sillä on tietenkin valtava taloudellinen merkitys, jonka hinnan maksavat muut metsissä oleskelevat suomalaiset borreliooseina ja aivokuumeina. Ja myös sudet - metsästäjien harjoittamana laillisena, ja todennäköisesti myös, laittomana metsästyksenä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hengenvaarallinen vieras
Valkohäntäkauris toi punkin iholle
Krokotiilit hyötykäyttöön

Ylämaan koirasusivalitukset lisäävät ammuttavien susien määrää

Luontojärjestöillä on tapana asettua kaikenlaisia asioita vastaan. Tunnetuinta lienee metsähakkuiden vastustaminen, mutta osaavat ne muutakin. 

Yksi tavallisista toimista on suurpetojen metsästysluvista valitusten tekeminen. Näin kävi myös Etelä-Karjalan Ylämaan koirasusilauman harventamisen kanssa: Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piiri valitti aiemmin talvella myönnetystä luvasta ilmeisesti siksi, että se perustui viime talven DNA-tuloksiin.

Kun myöhemmin sitten paljastui, että laumassa oli peräti neljä koirasutta, ymmärsi luonnonsuojeluliittokin, että nyt tuli munattua ja veti valituksensa pois. Valitettavasti vain jokin toinenkin järjestö (ilmeisesti luonnonsuojeluyhdistys Tapiola-Karelia ry) on valittanut asiasta, joten luonnonsuojeluliiton mielenmuutoksella ei ole seurauksia. 

Ei edes siksi - kuten luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja totesi - että "koirasusien leviäminen muihin laumoihin vaarantaisi Ylämaan laumaa paljon suuremman määrän susia". Ja WWF:n ohjelmajohtaja oli samoilla linjoilla todetessaan, että "koirasusi on laissa määritelty haitalliseksi vieraslajiksi, jonka poisto vaatii välittömiä toimia. Siksi tarvitsemme koirasusille lainsäädäntöön omat pykälät".

Nähtäväksi siis jää, kuinka koirasusien käy. Selvää lienee kuitenkin, että ne tullaan hävittämään ennemmin tai myöhemmin - ja että mitä pidempään valituskierre jatkuu, sitä enemmän joudutaan ampumaan myös geneettisesti puhtaita susia. 

Tapaus ei tietenkään ole kovin merkittävä koko Suomen kannalta, mutta osoittaa jälleen kerran sen, kuinka tavallisten ihmisten oikeusturvan takia säädettyä valitusoikeutta erilaisiin hallinnollisiin päätöksiin voidaan käyttää väärin. Ratkaisun löytäminen on kuitenkin hankalaa, sillä oikeusistuimet ovat ruuhkautuneet - paljolti vielä koirasusitapaustakin turhanpäiväisempien valitusten seurauksena. 

Asian korjaaminen on kuitenkin hankalaa, koska valitusoikeus on joka tapauksessa oleellinen osa oikeudenmukaista yhteiskuntaa, jota ilman eriasteisten hallintoelimien mielivalta paisuisi kestämättömäksi. Toivottavaa kuitenkin olisi, ettei oikeutta väärinkäytettäisi erilaisten vähäistä kannatusta nauttivien poliittisluonteisten tavoitteiden ajamiseksi, kuten Ylämaan koirasusien tapauksessa on valitettavasti käynyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ympäristöjärjestöille veto-oikeus?
Susi on hyötyeläin
Susisopu

Hengenvaarallinen vieras

Valkohäntäpeura eli oikeammin -kauris on Pohjois-Amerikasta vajaat sata vuotta sitten metsästettäväksi tuotu hirvieläin, jonka kanta Suomessa on viimeisten vuosikymmenien aikana räjähtänyt käsiin. Se tunnetaan myös nimellä laukonpeura sen kartanon mukaan, johon näitä eläimiä ensimmäiseksi lahjoitettiin. 

Nykyisin valkohäntäkauris on yleinen näky kaikkialla Länsi- ja Lounais-Suomessa. Kaunis, jäntevä ja valkoinen häntä pystyssä juoksenteleva suurehko eläin. Kaikkiaan valkohäntäkauriita on maassamme tänä päivänä reilusti yli 100 000 yksilöä, jotka kaikki toimivat punkkien eli puutiaisten taksina niiden valloittaessa viimeisetkin koskemattomat erämaat ja kesämökkien pihat. 

Yleisradio julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan valkohäntäkauriiden leviäminen on maamme metsästäjien erityisessä suojeluksessa. Sen mukaan niitä nimittäin ruokitaan talven yli peräti 17,6 miljoonalla kilolla ruokaa. 

Tämän ravinnon avulla valkohäntäpeura selviää talven yli hyvässä kunnossa ja synnyttää runsaasti vasoja. Bonuksena eläinten sukukypsyys aikaistuu ja vasat säilyvät todennäköisemmin elossa. Siten ei ole mikään ihme, että näiden eläinten määrä on räjähtänyt maassamme. 

Samalla puutiaisten valkohäntävetoinen taksiliikenne toimii vuosi vuodelta yhä tehokkaammin. Eivätkä talousmetsien taimikotkaan saa olla rauhassa, vaan pahimmilla alueilla on nähty jopa täydellisiä tuhoutumisia. 

Asiaa ei muuta miksikään se, että metsästäjät ampuvat näitä eläimiä nimenomaisesti ruokintapaikoilta. Ammuttavien eläinten määrä on tarkasti säädelty, eikä valkohäntäkauriskantaa päästetä supistumaan. Ja sitä paitsi, eläinten houkuttelemiseen ammuttavaksi riittäisi vähempikin ruokamäärä. 

Nähtäväksi siis jää, koska ihmiset ryhtyvät laajamittaisemmin vaatimaan tässä puheena olevan haitallisen vieraslajin kitkemistä luonnostamme. Vai onko niin, että sen herttainen ulkonäkö tekee meistä sokeita ymmärtämään, miten ikävä - ja punkkien taksina jopa hengenvaarallinen - kiusankappale se lopulta on. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kokoomuksen Markku Eestilältä kovia väitteitä
Valkohäntäkauris toi punkin iholle
Vieraslajin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa

Kokoomuksen Markku Eestilältä kovia väitteitä

Korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus ovat Suomen ylimpiä tuomioistuimia. Siksi niillä on ns. viimeinen sana tulkittaessa Suomen lakia. Tästä syystä on äärimmäisen tärkeää, että niiden toiminta nojaa ainoastaan yleisiin oikeusperiaatteisiin ja - aivan erityisesti - on poliittisesti täysin riippumatonta.

Näiden tuomioistuinten jäsenet nimitetään asianomaisen tuomioistuimen esityksestä. Toisin sanoen ne ovat käytännössä itse itseään täydentäviä. 

Tähän seikkaan puuttui eilisessä Maaseudun tulevaisuudessa kansanedustaja Markku Eestilä (kok), jonka oli saanut aktiiviseksi KHO:n viimekeväinen päätös kieltää ilveksen metsästys kansallisen hoitosuunnitelman perusteella. Sen seurauksena ympäristöväki onnistui tänä vuonna estämään karhujen kannanhoidollisen metsästyksen perustamalla pääkaupunkiseudulta käsin maakuntiin Tapiola-nimen alla toimivia näennäisjärjestöjä valittamaan päätöksistä. Näin siksi, että kunkin valituksen tekijän pitää aina olla paikallinen järjestö. 

Kansanedustaja Eestilän kritiikki oli poliittisen päätöksentekijän suusta poikkeuksellisen kovasanainen. Hänen mukaansa "valitettavasti näyttää siltä, että KHO on politisoitunut. Johtuuko ongelma siitä, että korkeimmat oikeudet täydentävät itse itseään? Samanmieliset ovat yleensä taipuvaisia tekemään vinoja päätöksiä."

Nämä ovat hyviä kysymyksiä, jotka ansaitsevat näkyvyyttä siitä huolimatta, ettei poliitikkojen kannanottoja oikeuslaitoksen toimintaan ole Suomessa katsottu hyvällä - noudatetaanhan meillä vallanjaon kolmijako-oppia. Siksi Eestilän kommenttia ei pidä käsitellä suurpetojen metsästysasioiden kantilta, vaan tutkia, onko hänen väitteensä korkeimpien oikeusasteiden politisoitumisesta perusteltu. 

Jos näin havaitaan tapahtuneen, on poliittisen päätöksentekijän eli eduskunnan asia tehdä päätös nykyistä paremmasta järjestelmästä korkeimpien oikeuksien jäsenten valitsemiseksi. Tähän on maailmalta löydettävissä erilaisia malleja, joista Suomessa tunnettaneen parhaiten USA:n korkeimman oikeuden nimitysprosessi. 

Se edustaa Suomeen nähden kutakuinkin toista ääripäätä, sillä nimitysprosessi on puhtaasti poliittinen, mutta tuomareiden asema sen jälkeen täysin koskematon. Kuten hyvin tiedämme, on tässäkin mallissa omat ongelmansa erityisesti silloin, kun jompikumpi USA:n suurpuolueista pääsee kerralla nimittämään useampia jäseniä - ja sitä kautta muokkaamaan oikeustulkintojen poliittista väriä pitkälle tulevaisuuteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin
Eikö Suomessa ole oikeutta eikä kohtuutta?
Valtapolitiikkaa

Valkohäntäkauris toi punkin iholle

Nyt kävi niin, että kesälomalaiseen tarttui puutiainen eli punkki. Ja vieläpä kesämökillä, jossa ei vielä viisi vuotta sitten oltu kuultukaan punkeista. Mutta nyt niitä on tarttunut kaikenlaisiin ihmisiin lapsista professoreihin ja lomalaisista eläkeläisiin.

Vaan mitäpä näillä seuduilla on sitten tapahtunut? Hiiriä ja myyriä täällä on aina ollut. Ja niin on hirviä ja naapureiden koiriakin. Mutta yksi on varsin uutta.

Ja se yksi on valkohäntäpeura eli -kauris. Niitä olen tänäkin kesänä nähnyt pitkälle toistakymmentä kesäpaikkani välittömässä läheisyydessä. Ja keväällä ympäröivät metsät olivat pullollaan niiden ulosteita. 

Ja tämä, juuri tämä amerikkalaista alkuperää oleva ja viime vuodet eksponentiaalisesti lisääntynyt valkohäntäeläin on se syy, miksi jouduin irrottamaan itsestäni punkin. Ja pelkäämään joko borrelioosibakteerin tai aivokuumeviruksen tartuntaa. Niinpä päätin palata valkohäntäisen peuran ja punkin väliseen suhteeseen myös tässä blogissani, sillä pidetäänhän punkkia levittämisensä tautien takia jopa Suomen vaarallisimpana eläimenä. 

Googlaamalla löysin professorikollega Heikki Henttosen, joka kertoi viisi vuotta sitten Helsingin sanomille tosiasioita punkista. Niistä ensimmäinen oli se, että valkohäntäkauriin ja borrelioosin välisestä suhteesta liikkuu vääriä huhuja, joiden mukaan kauriit puhdistaisivat punkkeja bakteereista ja olisivat siitä syystä ihmisen kannalta hyödyllisiä. 

Tosiasiassa valkohäntäkauriissa talvehtinut punkki ei enää tartu ihmiseen, joten sen mahdollisella puhdistumisella taudinaiheuttajasta ei ole merkitystä meidän kannaltamme. Sen sijaan valkohäntäiset kauriit toimivat tehokkaina kulkuvälineinä punkeille, koska aikuisessa hirvieläimessä voi olla jopa 2 000 punkkia. 

Kun nuo 2 000 punkkia lisääntyvät, tarttuvat niiden 2 000 - 4 000 jälkeläistä ensimmäisenä yleensä myyriin ja muihin pikkunisäkkäisiin, jotka välittävät punkkien taudinaiheuttajia. Myöhemmin nämä taudinaiheuttajat saattavat sitten siirtyä ihmiseen, mikäli niitä kantava punkki on löytänyt sellaisen isännäkseen. 

Voin siis hyvällä syyllä todeta punkkien ilmaantumisen kesänviettoseudulleni johtuvan alueella runsastuneesta valkohäntäkauriskannasta. Ja vain päivitellä sitä, että paikalliset metsästäjä kantavat syksyllä satoja kiloja omenia ja muuta apetta lähimetsien reunoille valkohäntäkauriiden syötäväksi, jotta saisin ensi kesänäkin nauttia punkeis... ei kun siis saadakseen seuraavana syksynä saalista entistä suuremmasta kauriskannasta.

Olen aika harvoin samaa mieltä Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa juuri mistään. Mutta tässä asiassa toivon todella, että sen aloite valkohäntäpeuran lisäämiseksi kansalliseen haitallisten vieraslajien listaan toteutuisi ja valkohäntäpeurasta tulisi vapaata riistaa. 

Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että jopa viranomaiset haluavat ylläpitää maassamme tolkutonta valkohäntäkauriskantaa, kuten tuore lupapäätös Uudeltamaalta osoittaa. Toivottavasti kyse ei ole siitä, että maamme riistahallinto katsoisi olevansa metsästäjien etujärjestö sen sijaan, että se palvelisi yhteistä etua.

Siksi joudun toivomaan - epäilemättä tätäkin yhdessä luonnonsuojeluliiton kanssa - kesänviettopaikkakunnalleni oikein suurta susilaumaa, joka panisi poskeensa ylimääräiset kauriit valkoisine häntineen. Enkä murehdi, jos ne siinä sivussa söisivät muutaman sellaisen koiran, joka kuuluu valkohäntäkauriita ruokkiville metsästäjille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susi on hyötyeläin
Vieraslajin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa
Punkit leviävät koirien mukana

Krokotiilit hyötykäyttöön

Vieraslajit ovat eliölajeja, joka ei esiinny tarkasteltavalla alueella alkuperäisenä, vaan ihmisen sinne joko tahattomasti tai tahallisesti siirtämänä kantana. Ne ovat maankäytön muutosten ohella merkittävin uhka luonnon monimuotoisuudelle syrjäyttäessään paikallista lajistoa ja muuttamalla sitä kautta ympäristöä yksipuolisemmaksi. 

Australian pohjoisosissa yksi hankalimmista vieraslajiongelmista liittyy villiintyneisiin sikoihin. Ne levittävät rikkaruohoja, heikentävät maaperää ja vettä, saalistavat kotoperäisiä lajeja, vahingoittavat kasveja ja karjaa sekä kantavat sairauksia. 

* * *

Kaakkois-Aasiassa ja Australian pohjoisosissa elävä suistokrokotiili on suurin nykyään elävä matelija suurin ja  myös ihmiselle vaarallinen peto. Lajin uros kasvaa normaalisti noin viiden metrin pituiseksi, mutta voi kasvaa yli kuusimetriseksi ja lähes 800 kilon painoiseksi.  Naaraat ovat kuitenkin pienempiä eivätkä yleensä kasva kolmea metriä pidemmiksi. 

Suistokrokotiililla on järeät leuat, joiden purentavoimaksi on mitattu jopa 1,1 tonnia. Hampaita pedolla on 64–68 kappaletta. 

Tämän eläimen normaalia ravintoa ovat meren ja rannan muut eläimet kuten kalat, ravut ja kilpikonnat, mutta myös sammakkoeläimet, muut matelijat ja erilaiset nisäkkäät. Saalistus tapahtuu vedessä vaanimalla ja sopivan kohteen erehtyessä lähelle krokotiili syöksyy siihen kiinni ja tappaa sen puraisemalla yhden kerran. Sen jälkeen krokotiili syö uhrinsa pinnan alla.

Suistokrokotiilia metsästettiin Australiassa 1900-luvun puolivälissä niin innokkaasti, että sen kanta oli romahtanut 1970-luvulle mennessä muutamaan tuhanteen yksilöön. Sen jälkeen tulleet rajoitukset krokotiilinnahkojen maailmanlaajuisessa kaupassa sekä kansallinen suojelu ovat mahdollistaneet Australian suistoalueen krokotiilipopulaation toipumisen. Toipuminen on kuitenkin kangerrellut monissa Australian osissa, mutta erityisesti Pohjoisterritoriossa lajin paluu on ollut nopea.

* * *

Tämän vaihtelun syihin saatiin selvyyttä tuoreessa tutkimuksessa, jossa vertailtiin hiili-isotooppeja nykyisten ja noin 50 vuotta sitten Pohjoisterritoriossa eläneiden petojen luista. Niissä oli selkeä ero, joka kertoi muutoksesta eläinten ruokavaliossa. 

Puoli vuosisataa sitten eläneet krokotiilit söivät monipuolisesti meren ja merenrannan eläviä, mutta nykyisin niiden pääravintolähteet elävät kuivalla maalla. Pääaterioiksi ovat nimittäin muodostuneet villiintyneet siat, joiden populaatio on kasvanut alueella huomattavan suureksi. 

Tutkijat totesivatkin, että krokotiilien biomassan ylläpitämiseen ja kasvattamiseen kulutettujen luonnonvaraisten sikojen määrä voi auttaa hallitsemaan haitallisten sikapopulaatioiden kasvua. Toisin sanoen pedot ovat tietämättään tulleet valjastetuksi hyötykäyttöön. 

* * *

Australialaisten krokotiilitutkimus osoitti saaliiden saatavuuden suuren merkityksen pyrkimyksissä elvyttää suurpetopopulaatioita. Suomessa suurpedoilla ei ole ravinnon suhteen ongelmia - päinvastoin. Suuret hirvieläinkannat kauriista ja peuroista varsinaisiin hirviin takaavat kaikille maamme suurpedoille ravinnon saannin. 

Ongelmana on Lapissa poronhoito, jonka takia pohjoisten alueiden suurpedoille ei ole elintilaa, vaan ne tapetaan armotta. Siten vain äärimmäisen arka ahma on pystynyt menestymään poronhoitoalueella, mutta se on kasvattanut populaatiotaan myös etelämpänä. 

Etelä-Suomessa suden suurena ongelmana on ollut ihmisten tottumattomuus suurpetoihin. Niitä pelätään ja salametsästetään, eivätkä asiaa ainakaan helpota susien syömät metsästyskoirat. Siitä huolimatta myös susien kanta on runsastunut ja sen arvioitiin olleen vuonna 2021 suurempi kuin 120 vuoteen. 

Susi on lisääntynyt etenkin Lounais- ja Länsi-Suomessa, koska siellä sille löytyy runsaasti ravintoa vierasperäisen valkohäntäkauriin lisääntyessä räjähdysmäisesti. Siksi ihmisten susipelko on sinänsä varsin perusteeton, koska vain nälkäinen susi pyrkii saalistamaan ihmisiä. 

Toisaalta, jos lounaissuomalaiset haluaisivat vähentää susikantaansa, olisi yksinkertaisin laillinen keino sen saavuttamiseksi vähentää asutusalueiden ympäriltä hirvieläimiä, jolloin myös niitä syövät pedot hakeutuisivat paremmille saalistusmaille. Tätä en kuitenkaan ole havainnut ehdotettavan missään yhteydessä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susi on hyötyeläin
Vieraslajin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa
Sus siunatkoon

Susi on hyötyeläin

Susi on yksi Suomen neljästä suurpedosta. Se käytännössä hävitettiin maastamme 1900-luvun alkuun mennessä, mutta on ihmisten asenteiden muututtua palannut luontoomme. Nykyisin susia on noin 300 kappaletta suunnilleen 50 reviirillä. 

Petona, potentiaalisesti ihmisten henkeä uhkaavana ja kotieläimiä tappavana eläimenä susi herättää kuumia tunteita. Siksi sitä metsästetään jopa luvatta ja hallituksen päätöksellä jatkossa myös luvallisesti. Itse kannatan varovaisesti jälkimmäistä, koska susi on älykäs ja sosiaalinen eläin, joka ymmärtää varoa ihmistä, mikäli sen kantaa verotetaan säännöllisesti ja kautta maan. 

Tässä yhteydessä meidän susikeskustelustamme on kuitenkin pitkälti unohtunut yksi asia. Se on suden saaliseläinten eli hirven, mutta myös kauriiden, holtittoman lisääntymisen aiheuttamien ongelmien torjunta. Ne aiheuttavat metsätaloudelle tuhoja jopa 50 miljoonaa euroa vuodessa sen lisäksi, että hirvikolareissa kuolee joka vuosi ihmisiä - ja loukkaantuu monikertainen määrä. Lisäksi hirvieläimet pitävät yllä tolkutonta hirvikärpäs- ja puutiaspopulaatiota.

Siksi haluan välittää Suomen yhteiskunnalliseen keskusteluun tieteellistä susitietoa Pohjois-Amerikan Wisconsinista. Siellä oli nimittäin tutkittu susien liikenteelle aiheuttamia vahinkoja suhteessa osavaltion eri piirikuntiin palautettujen susien saapumisajankohtaan - tai saapumatta jäämiseen.

Näissä vertailuissa todettiin susien vaikuttavan hirvieläimiin siten, että tieliikenteen hirvivahingot vähenivät aivan oleellisesti. Kaikkiaan hirvieläinvahinkojen määrä putosi suden takia 24 prosenttia niissä osavaltioissa, joihin susi oli palannut. 

Tuosta määrästä noin neljännes johtui susien määrästä ja kolme neljännestä niiden saaliseläinten muuttuneesta käyttäytymisestä. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että hirvieläimet viettivät vähemmän aikaansa maanteillä, koska myös sudet liikkuivat niillä. 

Tutkijat laskivat myös hirvieläinten käyttäytymisen muutoksen rahallisen arvon autoilijoille. Heidän mukaansa suden kokonaisvaikutus oli noin 375 miljoonaa dollaria, josta 275 miljoonaa liittyi hirvieläinten käytöksen muutokseen. Tämä ylittää 63-kertaisesti susien kotieläimille aiheuttaman vahingon määrän. 

Tutkijat totesivat myös, että susien kiintiömetsästyksellä voitaisiin saavuttaa vain sama tulos kuin susimäärän vaikutus liikenteeseen. Siis yllä mainittu neljännes. Siksi oleellista olisi ymmärtää susien aiheuttama hirvieläinten käyttäytymismuutos, jota samansuuruisella kiintiömetsästyksellä ei saavuteta, koska se tapahtuu vuosittain suhteellisen lyhyen kauden aikana.

Ottamatta tässä sen enempää kantaa susipolitiikkaan - sen olen tehnyt jo aiemmin - totean, että tiede on jälleen kerran osoittanut asioita, jotka ovat äärimmäisen mielenkiintoisia. Ja joita on mahdollista hyödyntää myös poliittisessa päätöksenteossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susikoe saa jatkoa
Susisopu
Sus siunatkoon

Vieraslajin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa

Viime vuosina on puhuttu paljon vieraslajeista ja niiden luonnolle aiheuttamasta uhasta. Niitä pidetään yhtenä merkittävimmistä eliökunnan globaalia monimuotoisuutta uhkaavista tekijöistä ja on arvioitu, että jopa 40 prosenttia eläinten sukupuutoista johtuisi niistä.

Yksi Suomessa esiintyvistä haitallisista vieraslajeista on laukonpeura alias valkohäntäpeura alias valkohäntäkauris. Tuoreen tiedon mukaan tämän monin tavoin luontoamme rasittavan eläimen kanta on kasvanut viime vuonna noin 15 prosentilla. Ja 2000-luvun aikana se on enemmän kuin kolminkertaistunut. Toisin sanoen valkohäntäkauriin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa.

Suomessa valkohäntäkauris aiheuttaa liikenneonnettomuuksia, levittää punkkeja ja lisää metsätuhoja. Esimerkiksi tuon viimeisen osalta löysin tiedon, jonka mukaan "Pohjois-Amerikan boreaalisissa osissa valkohäntäkauriin on todettu vaikuttavan metsien uudistumisessa puulajisuhteisiin yli 30–50 yksilön per 1000 ha tiheyksillä. Yllä mainittuja tiheyksiä alkaa tällä hetkellä jo Etelä-Suomesta löytymään varsinkin, kun arvioidaan metsä- ja valkohäntäkauriiden yhteismäärää."

Tätä taustaa vastaan on varsin käsittämätöntä, etteivät metsänomistajat, liikenneturvallisuudesta vastaavat tai etenkään ympäristönsuojelijat ole pitäneet juurikaan meteliä tässä puheena olevan vieraslajin kannan kasvusta. Lieneeköhän motiivin puutteena se, että eläin on muiden kauriiden tavoin varsin söpö ja vihreyteen kallellaan olevien kohdalla lisäksi se, että siitä aiheutuu haittaa autoilijoille ja metsänomistajille?

Mielenkiintoista on sekin, ettei vieraslajit.fi portaalissa julkaistussa yleisimpien vieraslajien luettelossa ole mainittu lainkaan valkohäntäkaurista. Toki se kuitenkin löytyy kokonaisesta lajiluettelosta, josta avautuvassa lajikuvauksessa sen suurimmaksi haitaksi on arveltu liikenneonnettomuuksia.

Joka tapauksessa on selvää, että valkohäntäkauriin kannan kasvaminen aiheuttaa ajan myötä yhä pahempaa haittaa. Ja siksi sen kannan kasvu pitäisi pysäyttää mahdollisimman pikaisesti. Hyviä keinoja voisivat olla ainakin rauhoitusajan poistaminen (miksi ihmeessä sellaista on ylipäänsä säädetty haitalliselle vieraslajille) ja metsästyksen vapauttaminen turhasta säätelystä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arabialaistaustaiset villikissat
Luonto on julma
Suomi toimi aktiivisesti jokiravun hävittämisen puolesta

Mitä sikarutto opettaa?

Yle kertoi, että afrikkalainen sikarutto on suuri uhka suomalaiselle sikataloudelle. Niin suuri, että metsästäjiä kannustetaan pitämään tautia levittäviä villisikapopulaatioita kurissa jopa maksamalla palkkioita.

Syynä Ylen juttuun on se, että sikaruttoa on löytynyt entistä lähempää maamme rajoja: vain 250 kilometrin päässä itärajalta. Näyttäisi siis olevan vain ajan kysymys, milloin se saavuttaa Suomen. Ja ennemmin tai myöhemmin myös jonkin maamme sikaloista.

Sikaruton aiheuttaa sikaruttovirus, joka leviää helposti sekä pisaratartuntana että viruksella saastuneiden lihapalojen myötä. Afrikassa sitä levittävät myös punkit. Vaara on niin suuri, että jokaisen suomalaisen tulee ilmoittaa sikaruttoepäilyistä viranomaiselle (Evira) ja mikäli sikatilalta löytyy virus, hävitetään koko tilan sikakanta viranomaisten toimesta. Ihmiselle virus ei kuitenkaan ole vaarallinen.

Itse sikaruttovirus on kaksijuoste-DNA-virus, joka lisääntyy solujen sytoplasmassa. Viruksen genomissa on noin 150 geeniä eli noin kymmenesosa bakteerien geenimäärästä, joten se kuuluu virusmaailman jättiläisiin.

Viruspartikkelissa on genomin ja siihen assosioituneiden proteiinien lisäksi proteiinikapsidi ja edelleen sitä ympäröivä lipidivaippa. Kooltaan virus on noin 200 nm eli 0,0002 mm kokoinen. Eli kaukana silmin tai edes tavallisen valomikroskoopin avulla nähtävästä.

Sikaruttoviruksella on myös samankaltaisuutta muihin isokokoisiin viruksiin mukaan lukien isorokkovirus ja ameebojen jättimäiset mimivirukset. Evolutiiviset tutkimukset ovat osoittaneet sikaruttovirusten yhteisen esi-isän "eläneen" noin vuoden 1700 paikkeilla, mikä näyttäisi liittyvän tuolloin vilkastuneeseen mantereiden väliseen sikabisnekseen.

Mutta palatakseni takaisin Suomeen. Meillä siis pelätään sikaruton leviämistä maahamme Venäjän puolelta tulevien villisikojen myötä. Ja siksi villisikakannan pitäisi olla hallinnassa.

Toivotan siis suomalaisille metsästäjille menestystä villisianpyynnissä. Toivon mukaan tämän tulokaslajin kaikki yksilöt saadaan hävitetyksi maastamme, ja Venäjältä tulevat yksilöt pois päiviltä saman tien.

Venäläisiltä toivoisin puolestaan yhtä jänteviä toimia villisikakannan rajoittamiseksi rajan tuolla puolella. Sehän olisi myös venäläisten oma etu, sillä ei sikarutto suinkaan ole mikään pieni asia sikäläisillekään sianomistajille.

Laajemmassa mielessä sikaruttotapaus kertoo siitä riskistä, minkä maailmanlaajuinen biologisen materiaalin kauppa aiheuttaa niin maataloudelle kuin luonnollekin. Näin siksi, että siirrettäessä eläimiä ja myös kasveja mantereiden välillä saattaa mukana kulkeutua myös kutsumattomia vieraita: viruksia, bakteereita ja muita mikrobeja, jotka kerran siirryttyään uuteen elinympäristöön jatkavat siellä leviämistään omin neuvoin.

Ja niin - sikaruttovirushan on toiminut tästä ikävänä esimerkkinä jo 300 vuoden ajan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi villisika, mutta ei citykani eikä minkki?
Punkit leviävät koirien mukana
Kyykärmes on terveellinen

Norjassa lahdataan 2000 poroa

Arvoisa lukijani varmasti muistaa vuosien takaisen hullun lehmän taudin. Sen aiheuttaja on tavallinen lehmien aivoissa toimiva valkuaisaine, joka on vain laskostunut väärin.  Kyseessä on siis ns. prionitauti, joissa väärin laskostunut valkuaisaine aiheuttaa väärinlaskostumista myös muissa samanlaisissa valkuaisaineissa ja voivat siten tarttua yksilöstä toiseen.

Myös hirvieläimillä on omat prionitautinsa. Sellainen havaittiin ensimmäisenä vuonna 1967 Kanadassa ja se aiheuttaa nykyisin valtameren takana pahoja tautiepidemioita. Esimerkiksi Wyomingissa valkohäntäkauriin populaatiot supistuvat prionin takia 10 prosentin vuosivauhdilla.

Norjassa hirvieläinten prionitauti löydettiin ensimmäistä kertaa viime vuoden maaliskuussa Nordfjellan alueella kuolleesta porosta. Sen havaitsemisen jälkeen prioneja etsittiin intensiivisesti kaikenlaisista hirvieläimistä, minkä seurauksena kahden vanhan hirven havaittiin Trondheimin alueella kuolleen prionitaudin seurauksena. Tapauksia pidetään toisistaan riippumattomina, koska porosta ja hirvistä löytynyt prioni oli erilainen.

Myös Nordfellan poroista löytyi lisää prioneja. Niinpä norjalaiset ovat päättäneet tuhota koko paikallisen poropopulaation. Yhteensä noin 2000 eläintä tapetaan ja testataan prionin suhteen. Tehtävän hoitavat metsästäjät voivat syödä niistä ne, joiden testit osoittavat olevan puhtaita prioneista. Näin siitä huolimatta, ettei hirvieläinten prionien tiedetä tarttuvan ihmisiin.

Tapaus osoittaa, että eläintaudit ovat vakava asia. Sitä ei tiedetä mistä prioni ilmaantui Norjaan, mutta mahdollisuuksina on esitetty luontomatkailijoiden jalkineita ja Amerikasta Norjaan hirvieläinten houkutteluaineeksi tuotavaa peuran virtsaa. On myös mahdollista, että prioni on laskostunut väärin jonkin norjalaisen poron elimistössä ja aloittanut epidemian ilman ulkopuolelta tullutta tartuntaa.

Oli syynä mikä tahansa, norjalaiset hirvieläimet joutuvat erikoistarkkailuun. Niistä kerätään tänä vuonna 20 000 näytettä tutkittavaksi, jotta nähtäisiin esiintyykö prioneja laajemminkin Norjassa. Lisäksi monitorointia jatketaan tulevina vuosina.

Suomen kannalta oleellista olisi, että norjalaiset onnistuisivat prionin hävittämisessä. Levitessään se nimittäin uhkaisi sekä Lapin porotaloutta että maamme metsästettäviä hirvieläimiä. Molemmilla olisi suuri vaikutus suomalaisen maaseudun elämään erityisesti Lapissa, mutta myös muualla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyttysiä ja sarvettomia lehmiä
Yksisarvisia
Hirvikärpänen

Eurooppalaispoliitikot Erdoganin diktatuurin asialla

Euroopan reunalla sijaitseva islamilainen Turkki on ajautumassa diktatuuriksi. Kyseessä lienee ensisijaisesti presidentti Erdoganin suuruudenhulluus, mutta sen toteuttamiseksi on valjastettu myös uskonto.

Maailmanparantamiseen taipuvaisen Länsi-Euroopan on vaikea sulattaa ajatusta diktatuurista aivan rajallaan. Etenkin kun samassa maassa on jo ennestään väkivaltaisia ristiriitoja väestöryhmien välillä.

Nyt nähty ongelma liittyy Turkin presidentin pyrkimykseen lisätä valtaansa kansanäänestyksen kautta. Sitä varten hänen hallituksensa jäsenten oli tarkoitus kiertää niissä Euroopan maissa, joissa on suuri - ja äänioikeutettu - turkkilaisväestö.

Pelkään pahoin, että kieltämällä diktaattorikandidaatin vasallien puhekierrokset ovat eurooppalaiset poliitikot varmistaneet ulkoturkkilaisten äänet Erdoganille ja samalla tasoittaneet uuden sulttaanin tietä kohti rajatonta valtaa. On siis jälleen kerran käymässä niin, että hyvää tarkoittavat ihmiset ovat korkeaotsaista periaatteellisuuttaan korostamalla aiheuttamassa ongelmia.

Jos ja kun Turkki siirtyy eurooppalaispoliitikkojen maailmanparantamisen seurauksena (tai ilman sitä) kohti diktatuuria, joutuu turkkilainen maallistunut keskiluokka vaikeuksiin. Ja mikäli Erdogan on tosissaan islaminsa kanssa, joutuvat he myöskin suuriin elämäntavan muutoksiin - tulee paineita sekä naisten hunnuttamiseen, että alkoholinkäytön kieltämiseen.

Vaarana on myös turkkilaisten ja kurdien entistä kovempi vastakkainasettelu. Se voi pahimmillaan johtaa jälkimmäisten laajamittaiseen ryntäykseen kohti EU:ta turvapaikan toivossa.

Turkkilaisen yhteiskunnan noin satavuotias kemalistinen sekulaaris-demokraattinen perinne on siis tuhoutumassa tavalla, joka ei lupaa hyvää sen enempää Osmannien valtakunnan perillisille kuin eurooppalaisillekaan. On ikävää, että eurooppalaispoliitikot ovat ymmärtämättömyyttään lähteneet tukemaan tätä kehitystä.

Harmi kyllä, vahinko on jo tapahtunut, eikä sitä taida enää saada korjatuksi. Siitä pitää huolen Erdoganin propagandakoneisto.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohtaako Eurooppa uuden pakolaistulvan?
Turkin kohtalo Erdoganin käsissä
Turkin kapina vahvisti Erdogania

Seurakunnat demonstroivat maahanmuuttopolitiikkaa vastaan

Kirkkokansan on yleensä ajateltu olevan arvokonservatiivista. Siksi oli yllättävää lukea, että muutamat seurakunnat ovat päättäneet demonstroida Suomen islamisoitumiskehityksen puolesta lukemalla kielteiset turvapaikkapäätökset iltapäiväjumalanpalveluksissaan.

Jään odottamaan suurella mielenkiinnolla miten kirkkokansa reagoi näihin päätöksiin, joiden taustalla asiasta kertoneen uutisen mukaan on lähinnä naispappeja. Onnistuvatko he muuttamaan lampaidensa ajattelua arvoliberaalimpaan suuntaan vai syntyykö kirkkokansan piirissä jonkinlainen kapina.

Joka tapauksessa on selvää, että maamme evankelis-luterilainen kirkko on suuren murroksen edessä. Se lienee päässyt yli naispappeuden aiheuttamista ristiriidoista, mutta edessä ovat homoliittokysymykset ja nyt ilmeisesti myös lähinnä muslimien maahanmuuttokysymykset. Jopa naispappeus saattaa palata asialistalle.

Jos merkittävä osa seurakunnista suhtautuu näihin asioihin liberaalisti - ja etenkin jos naispapit ovat siinä johtavassa roolissa - saattaa valtionkirkon konservatiivinen siipi lähteä omille teilleen. Siinäkin tapauksessa kirkon katto saattaa olla korkea, mutta seinien väliin saattaa syntyä ylipääsemätön railo.

Kirkon hajoamista ehkäisee myös kirkon valtava omaisuus eli seurakuntatoiminnan keskiössä olevat kirkkorakennukset. Lisäksi sen verotusoikeus saattaa jarruttaa opetuksiin pettyneiden uskovaisten halua jättää seurakuntansa.

Kirkon tulevaisuuden kannalta pappien liberalisoitumisella voi olla kahdenlaisia seurauksia. Niistä ensimmäinen on jäsenkato konservatiivisimpien - ja usein seurakuntien palveluja aktiivisimmin käyttävien - ihmisten jättäessä oman katsomuksensa mukaan kerettiläisen kirkon. Jos tunne on voimakas, eivät edes kirkkorakennukset ja verotusoikeus kykene estämään heidän lähtemistään.

Toinen vaihtoehto on, että seurakunnat onnistuvat liberalisoituessaan haalimaan toimintaansa uusia aktiivisia jäseniä, jolloin kirkon vuosia jatkunut jäsenkato lopulta päättyy. En tiedä pyrkivätkö liberaalit papit tähän, mutta joka tapauksessa he ovat lähteneet uhkapeliin, jossa panokset ovat kovat, mutta niin myös mahdollinen voitto.

Lopuksi on huomautettava, ettei kenenkään pidä aliarvioida kirkon kykyä selvitä ongelmistaan. Sillä on kahdentuhannen vuoden värikäs - mutta menestyksellinen - historia. Siltä pohjalta voitaneen ammentaa keinoja myös nykyisen tilanteen ratkaisemiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luterilainen kulttuurivaikutus Suomessa
Miksei perustuslaki suojele islamista eronneita
Uskonnon, uskontotiedon vai logiikan opetusta?

Terhi Kiemunki haitanaiheuttajana

Kansanedustaja Lea Mäkipään (ps) avustaja Terhi Kiemunki on erotettu puolueensa jäsenyydestä. Syynä ovat median mukaan useaan kertaan haetut matkakulut.

Kiemunki sai aiemmin 450 euron sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, koska oli tullut kirjoittaneeksi kaikkien Euroopan terroristien olevan muslimeja. Väite ei tietenkään pidä paikkaansa, koska eurooppalainen terrorismi ei rajoitu pelkkiin islaminuskoisiin, vaikka nämä muodostavatkin ylivoimaisen enemmistön maanosamme terrorismista nykyaikana.

Kiemungin rikosta ei voi pitää kovin vakavana. Ensinnäkin hänen näkemyksensä muslimeista eurooppalaisen terrorismin suurimpana ongelmana oli oikea, joskin sanamuoto asian ilmaisemiseksi oli liioiteltu. Toiseksi 450 euroa kertyi Kiemungille 30 päiväsakosta, jollaisen voi saada esimerkiksi huomattavasta ylinopeudesta, näpistyksestä tai ilkivallasta.

Siksi oli oikein, että myöskään Perussuomalaiset eivät erottaneet Kiemunkia tämän kirjoitteluiden takia. Mielipiderikoksen tehneiden tuomitseminen tai armahtaminen kuuluu politiikassa äänestäjien tehtäviin. Lisäksi oikeusvaltiossa tuomionsa suorittaneen katsotaan sovittaneen rikoksensa ja olevan sen jälkeen tasavertainen muiden ihmisten joukossa.

Sen sijaan yhteisten varojen väärinkäyttö on asia, jota minkään puolueen ei voi olettaa hyväksyvän. Siinä on kyse luottamuksen pettämisestä ammatissa, jossa pyritään hoitamaan luottamustehtäviä - erityisesti verovaroja.

Siten rahojen käytössä epäluotettavaksi osoittautuneelle henkilölle ei voi olla käyttöä missään vakavasti otettavassa poliittisessa liikkeessä. Ei edes siinä tapauksessa, että äänestäjä armahtaisi hänet.

Tätä taustaa vastaan on outoa, että Tampereen Perussuomalaiset ovat päättäneet säilyttää Kiemungin aseman yhdistyksensä johdossa. Asiaa perusteltiin vaalien läheisyyden aiheuttamilla käytännön syillä.

Perussuomalaisten politiikkaa monissa suhteissa ymmärtävänä henkilönä ilmaisen pettymykseni tamperelaisten toiminnasta. Tekemällään ratkaisulla he heikentävät puolueensa julkisuuskuvaa, joka muutenkin on aivan liian monien heidän potentiaalisten kannattajiensa mielestä este sen äänestämiselle.

Tämä on vahingollista maamme talouspolitiikalle, sillä se vahvistaa taloudellisesti tuhoisaa jakopolitiikkaa ajavien vihervasemmistopuolueiden asemaa heikentämällä niiden kanssa osittain samoista äänestäjistä kilpailevien Perussuomalaisten vetovoimaa.

Tämä on vahingollista myös maamme maahanmuuttopolitiikalle, jonka suhteen Perussuomalaiset ovat ainoa edes suhteellisen järjellistä linjaa ajava poliittinen voima.

Lisäksi tämä on vahingollista maamme demokratiakehitykselle, koska Perussuomalaiset ovat onnistuneet kanavoimaan suomalaisen "eliitinvastaisuuden" poliittisesti rakentavaksi voimaksi sen sijaan, että se olisi radikalisoitunut mittavassa määrin ulkoparlamentaariseksi tai jopa väkivaltaiseksi toiminnaksi.

Tässä tilanteessa Perussuomalaisten johto on hankalassa välikädessä. Puuttuminen paikallisyhdistyksen toimintaan saattaa osoittautua kaksiteräiseksi miekaksi, vaikka Kiemungin asema onkin selvästi puolueen omien sääntöjen vastainen.

Onhan selvää, että suomalainen vastuullinen media ei jätä käyttämättä ainuttakaan mahdollisuutta kiilojen lyömiselle heidän valtaansa uhkaavaa poliittista liikettä vastaan. Eikä sen valtaa kannata aliarvioida.

Kuntavaalit järjestetään huhtikuussa. Tässä tilanteessa on vaikea sanoa, mikä olisi järkevintä Perussuomalaille. Ehkä yksinkertaisinta olisi kaikesta huolimatta antaa asian toistaiseksi olla ja palata siihen vasta vaalien jälkeen. Ellei Kiemunki sitten ota järkeä käteen ja lopeta ihan itse lisävahingon aiheuttamista entiselle puolueelleen.

Samalla on kysyttävä kansanedustaja Lea Mäkipään arviointikyvyn perään. Voiko todellakin olla niin, että hän haluaa pitää avustajanaan henkilön, jonka moraali ei estä edes matkalaskuvilppiä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spekulointia ja luottamusta
Demokratian ongelmista afrikkalaisen syrjähypyn valossa
Yllätysloikkari kohti uusia seikkailuja

HS maahanmuuttajien kokemuksista

Tämän aamun Helsingin Sanomissa nostettiin suurennuslasin alle humanitaarisiin maahanmuuttajiin kohdistuva häirintä ja rikollisuus. Suomessa ääneen pääsi tummahipiäinen nainen, joka kertoi joutuneensa yli viisikymmentä kertaa erilaisen häirinnän ja muun muassa sylkemisen kohteeksi.

Hänen väittämiensä häirintätapausten määrä on uskomattoman suuri. Näin etenkin siksi, etten ole itse havainnut kertaakaan maahanmuuttajiin kohdistuvaa häirintää liikkuessani julkisessa liikenteessä enkä missään muuallakaan. Kantasuomalaisiin kohdistuvaa (ja sellaisen tekemää) häirintää olen sen sijaan vuosien kuluessa havainnut useammankin kerran, myös itseeni kohdistuvaa.

Ovat tummahipiäisen naisen kokemien tapausten määrät totta tai ei, pitäisi kaikille suomalaisille olla itsestäänselvyys, ettei minkäänlainen häirintä ole asiallista. Ei myöskään maahanmuuttajiin tai tummaihoisiin kohdistuva.

Olisi myös hyvä, että maahanmuuttajia häiritsevät ihmiset ymmärtäisivät, ettei heidän toiminnallaan ole positiivisia vaikutuksia maahanmuuttokriittisen ajattelun leviämisen kannalta, vaan asiaton käyttäytyminen pikemminkin vaikeuttaa siitä käytävää yhteiskunnallista keskustelua ja maahanmuuton hallintaan tähtäävää poliittista päätöksentekoa. Jos häiriköiden tavoitteena on siis tiukka maahanmuuttopolitiikka, olisi syytä pitää mölyt mahassa ja käyttäytyä ihmisiksi.

* * *

Lehden toisessa jutussa kerrottiin että Saksassa hyökättiin viime vuonna melkein kymmenen kertaa päivässä siirtolaisia vastaan. Tiedon lähteenä on uutistoimisto, joka kertoo saaneensa tiedon maan sisäministeriön tekemästä selvityksestä. Siten lukua ei ole syytä epäillä.

Tämän jutun osalta olisin kuitenkin kaivannut tietoa hyökkääjien etnisestä taustasta. Kysymys on aivan oleellinen, sillä ainakin Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan "maahanmuuttajaryhmien sisäinen rikollisuus selitti merkittävän osan siitä, että eräiden maahanmuuttajaryhmien keskuudessa riski joutua väkivaltarikosten kohteeksi oli niin korkea".

Suomalaisen selvityksen valossa onkin syytä epäillä, että myös Saksassa huomattava osa siirtolaisia vastaan tehdyistä hyökkäyksistä on muiden kuin kantasaksalaisten tekemiä. Olisi hienoa, jos Helsingin Sanomat olisi valaissut uutisessaan myös asian tätä puolta, sillä voisihan sellaisen olettaa kuuluvan itsestäänselvyytenä objektiivisuuteen ja monipuoliseen tiedonvälitykseen tähtäävän vastuullisen median agendaan.

* * *

Samassa uutisessa kerrottiin myös ruotsalaisessa vastaanottokeskuksessa sattuneesta tulipalosta. Blogisti Rähmis kertoi, että ruotsalaisen poliisin mukaan "murhapoltoksi tämä kirjattiin. Epäiltyjä ei ole tiedossa ja teemme tutkimuksia selvittääksemme miten palo on alkanut." Blogisti ei ole linkittänyt lähdettä, mutta yleensä hänen kirjoituksensa ovat perustuneet valtamediaan tai muihin luotettaviin lähteisiin. Oli sittenkin linkki.

Ruotsalaisen tulipalon osalta jää siis arvoitukseksi myös se, onko kyseessä hyökkäys vastaanottokeskusta ja sen asukkaita vastaan, vai onko kyseessä tekninen vika, asukkaiden oma vahinko tai suorastaan heidän itse tekemänsä tuhopoltto. Näiden vaihtoehtojen todennäköisyyksiä voi pohtia blogisti Paavo Tajukankaan vuonna 2015 tekemän (alkuperäisuutisten linkit sisältävän) listauksen mukaan.

Tässä tilanteessa on siis ainakin toistaiseksi jäätävä odottelemaan Helsingin Sanomien uutista vastaanottokeskuksen tulipalon syystä. Onhan selvää, että vastuullisesti toimiva lehti uutisoi myös tulipalon syyn otettuaan sen esille maahanmuuttajiin kohdistuvien hyökkäysten yhteydessä. Onhan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi mediaan ei luoteta?
Kajaanin ja Itäkeskuksen tapaukset on tutkittava ja uutisoitava näyttävästi
Yle uutisoi vajavaisesti maahanmuuttajanuorten peloista

Ruotsalainen politiikka ajatumassa järisyttäviin muutoksiin

Suomessakin kehuttiin joitain vuosia sitten, että Ruotsin politiikassa puoluekentän jakautuminen porvarilliseen ja punavihreään blokkiin olisi hieno juttu. Sen sanottiin muun muassa takaavan äänestäjälle ennakkotiedon siitä, minkälaista politiikkaa hänen valinnastaan seuraisi, mikäli se päätyisi hallitusvastuuseen.

Suomessa tällaista äänestäjäturvaa ei ole. Sen sijaan meillä on perinteisesti ollut kolme tai neljä keskisuurta puoluetta, joiden ennalta arvaamattomana kombinaationa on syntynyt uusi hallitus. Siten myös hallitusohjelma on ollut kompromissi hallituspuolueiden vaalien aikana ilmaisemista tavoitteista.

Uusien poliittisten voimien nousu on aiheuttanut sekä Suomessa että Ruotsissa poliittisen järjestelmän muutoksia. Suomessa vuoden 2011 jytkyvaalien jälkeen vaalien suurvoittajaa Perussuomalaisia houkuteltiin kyllä hallitukseen, mutta sen tärkeimmät vaalilupaukset haluttiin jättää ulos hallitusohjelmasta. Timo Soini ei siihen suostunut.

Tuloksena oli Suomen historian huonoin hallitus, koska myös rökäletappion kärsinyt Keskusta oli haluton hallitusyhteistyöhön. Niinpä maata hallitsi ensin Jyrki Kataisen ja sittemmin Alexander Stubbin johtama äärivasemmistosta kristillisdemokraatteihin ulottunut porukka, joka ei käytännössä pystynyt tekemään yhtäkään merkittävää päätöstä tilanteessa, jossa esimerkiksi maan talous oli ajautumassa ongelmiin.

Hallitustaipaleen loppuvaiheessa tilanne ajautui suoranaiseksi farssiksi jopa pääministerin äänestäessä hallituksen esitystä vastaan eduskunnassa. Myös äärivasemmisto (ensin Vasemmistoliitto ja myöhemmin myös Vihreät) jätti hallitusvastuun julki lausumattomana - mutta ilmeisenä - tavoitteenaan oman kannatuksen nostaminen.

Vuoden 2015 vaaleissa Perussuomalaiset uusivat kannatuksensa ja pääministeripuolue vaihtui. Nyt myös Perussuomalaiset saivat hallitusohjelmaan omia tärkeinä pitämiään asioita ja Suomeen syntyi kolmen suurimman puolueen oikeistohallitus. Sen toiminta on takkuillut, mutta joka tapauksessa myös tärkeitä päätöksiä on saatu syntymään ja maan talous on lähtenyt lopulta nousuun.

Mutta palataan Ruotsiin. Siellä vuoden 2014 vaalit johtivat jonkinlaiseen pattitilanteeseen, jossa sen enempää punavihreä kuin porvarillinenkaan blokki ei saanut enemmistöä parlamenttiin. Hallitusvastuun otti punavihreä "feministihallitus", joka joutuu tukeutumaan politiikassaan keskustaoikeistolaiseen oppositioon.

Hallitus on sen seurauksena ollut ymmärrettävästi äärimmäisen heikko, ja kaadettavissa milloin tahansa. Siten feministihallituksen päätöksentekokyky on ollut lähes yhtä heikko kuin Kataisen/Stubbin hallituksella.

Tässä tilanteessa Ruotsin Kokoomus on alkanut vilkuilla vuosikaudet täydellisessä pannassa olleisiin Ruotsidemokraatteihin päin. Syitä lienee kaksi: puolueen kannatusta on valunut Ruotsidemokraateille kasvaneen maahanmuuttokriittisyyden seurauksena ja toisaalta on selvää, ettei maahan synny jatkossakaan vanhojen blokkirajojen mukaisia enemmistöhallituksia. Siten "jotain tarttis tehrä".

Vilkuilulla on kuitenkin ollut yllättävä seuraus; ainakin gallupien perusteella. Kokoomuksen kannatus on nimittäin laskenut ja Keskustan vastaavasti noussut.

Syynä  kannatuksen laskuun lienee, ettei maahanmuuttopolitiikan äkkikäännös ole vakuuttanut niitä, jotka ovat pääseet yli sen korkean kynnyksen, joka länsinaapurissa liittyy Ruotsidemokraatteihin. Toisaalta näihin päin vilkuilu on kauhistuttanut kansankodin kuplaan vielä uskovia. Myös jälkimmäinen johtunee Ruotsidemokraatteihin liittyvästä stigmasta.

Ruotsalaisen politiikan uudet käänteet ovat merkittävämpiä kuin äkkiseltään voisi arvata. Sanoisin, että ne ovat suorastaan järisyttäviä, sillä juuri nyt näyttäisi siltä, että ruotsalaisen politiikan perustukset ovat murtumassa. Tarkoitan tällä meille suomalaisille käsittämättömän syvää erottelua punavihreiden ja porvarillisten puolueiden välillä.

Ruotsalaisen hallituspolitiikan vaikeuksista seuraava toinen, ja ainakin lyhyemmällä tähtäimellä kokoomuksen ja Ruotsidemokraattien flirttailua paljon merkittävämpi muutos nimittäin liittyy ruotsalaisen politiikan vasemmalle laidalle. Maan demareissa on oivallettu, että enemmistöhallituksen voi muodostaa muutenkin kuin yhteistyössä Ruotsidemokraattien kanssa. Eli astumalla yli vanhan blokkijaon ottamalla suosiotaan kasvattaneet keskustalaiset mukaan hallitusyhteistyöhön.

Käytännössä blokkirajat ylittävä hallitus ohjaisi Ruotsin vuoden 2018 jälkeisenä aikana kohti Suomelle tyypillistä koalitiopolitiikkaa, jossa äänestäjillä ei olisi takuuta tulevasta hallitusohjelmasta. Samalla Ruotsidemokraatit jatkaisivat kannatuksensa nostamista - ellei hallitus sitten onnistu tekemään runsaasta maahanmuuttajaväestöstä menestystarinaa.

Edelle kirjoitetusta huolimatta lienee selvää, että vuoden 2018 parlamenttivaalit käydään Ruotsissa edelleen perinteisen blokkijaon merkeissä. Jos vaalitulos on nykyisen kaltainen, tai Ruotsidemokraattien kannatus nykyistäkin suurempi, ovat edessä hallitusneuvottelut, joiden lopputuloksena on joko ruotsalainen punamulta tai nykyisen kaltainen - joko porvarillinen tai punavihreä, mutta joka tapauksessa heikko - vähemmistöhallitus.

Näin siksi, ettei edes Kokoomus ole ehdottanut Ruotsidemokraatien ottamista mukaan hallitusvastuuseen. Ainoastaan puhunut keskusteluyhteydestä ja yhteistyöstä yksittäisissä asioissa heidän kanssaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Feministipuolue ja inhimillinen turvallisuus
Ruotsin Kokoomus katuu - mutta miten korjata tehdyt virheet?
Halveksiiko Anu Vehviläinen demokratiaa?

Lahden kisaennakko

Viikonloppuna hiihdettiin Viron Otepäässä viimeiset näytöt ennen Lahden MM-kisoja. Suomalaisittain jäi monenlaista mietittävää. Siitä huolimatta on tullut aika tehdä perinteinen Professorin MM-kisaveikkaus. Tällä kertaa en käsittele hiihtäjiä erikseen vaan listaan matkoittain ne hiihtäjät, joihin kohdistan suurimmat odotukset.

Sprintin osalta suurimmat suomalaistoiveet Lahdessa kohdistuvat ampumahiihtäjä Mari Laukkaseen. Hän on kauden aikana osoittanut, että suksi kulkee liukkaasti myös sprintin karsinnassa, mutta erähiihto tuottaa vaikeuksia. Toivottavasti ryhmähiihdon taktiikka on Lahdessa kohdillaan ja meno kauden parasta. Professorin veikkaus sprintistä on Laukkaselle välieräpaikka eli sijat 7-12.

Miesten puolella Ristomatti Hakola on ollut tällä kaudella varmin hiihtäjä, vaikka onkin kärsinyt pystyssä pysymisen vaikeudesta. Otepäässä myös Martti Jylhä selvisi välieriin. Kummallakaan ei kuitenkaan näyttäisi olevan asiaa finaaliin. Professorin optimistinen veikkaus on molemmille välieräpaikka eli sijat 7-12.

Toinen Lahdessa hiihdettävä kilpailumatka on skiathlon eli yhdistelmähiihto, joka myös takaa-ajona tunnetaan. Naisten puolella Krista Pärmäkoskella on mahdollisuus jopa mitaliin. Miesten puolella tämä saattaa hyvinkin olla Matti Heikkisen paras matka.

Molemmat osaavat tasavahvasti sekä perinteisen että vapaan hiihtotavan ja myös kunto-ominaisuudet ovat tänä vuonna olleet kohdallaan. Otepäästä parivaljakko saalisti perinteisellä hiihtotavalla viidennen ja kuudennen sijan. Professorin eritäin optimistinen veikkaus on Pärmäkoskelle pronssia Charlotte Kallan ja Marit Björgenin jälkeen sekä "Happo" Heikkiselle hopeaa Sundbyn jälkeen.

Sunnuntaina hiihdetään parisprintit perinteisellä hiihtotavalla. Tämä olisi suomalaisten etukäteen varmin mitalipäivä, mikäli viivalle saataisiin parhaat mahdolliset joukkueet. Näin tuskin kuitenkaan käy, vaan sekä Heikkinen että Pärmäkoski jättänevät tämän arvokisaohjelman vähiten arvostetun kilpailumuodon väliin.

Professorin veikkaus on, että naisista hiihtävät Aino-Kaisa Saarinen ja Kerttu Niskanen. Sillä kokoonpanolla joukkue selviää kolmanneksi Norjan ja Ruotsin jälkeen. Miehissä matkaan lähtevät olympiavoittajat Jauhojärvi/Niskanen, jotka jäävät neljänneksi Norjan, Ruotsin ja Venäjän jälkeen.

Tiistaina on suomalaisten naisten päämatka eli perinteisen kymppi. Kauden alkaessa odoteltiin, että Suomi ottaisi varmasti mitalin ja ainakin itse toivoin vielä joulukuussa, että saataisiin jopa kaksi suomalaisnaista palkintopallille.

Otepään perusteella kuitenkin vain Krista Pärmäkoskella on asiaa kärkihiihtäjien vauhtiin, mutta sekin edellyttää suksihuollolta merkittävästi parempaa onnistumista kuin Otepäässä. Professorin ylioptimistinen veikkaus on, että Pärmäkoski saa kuin saakin pronssilätkän. Edellä ovat Marit Björgen ja Heidi Weng.

Keskiviikkona hiihdetään miesten 15 kilometriä jota aiemmin kutsuttiin pikamatkaksi. Koko kauden perusteella Iivo Niskanen on vahvassa mitalikunnossa. Edes voitto ei ole mahdoton, vaikka vaatiikin venymistä ja huollon huippu-onnistumista.

Matti Heikkinen ei Otepään perusteella näyttäisi juuri nyt olevan mitalikunnossa, mutta hänen päivittäiset suorituksensa ovat tunnetusti kovin vaihtelevia. Professorin veikkaus on, että toinen mitalitoivoistamme onnistuu ja Suomi saa hopeaa. Kulta jää saalistamatta, koska Martin Sundby näyttäisi juuri nyt olevan voittamaton - vaikka toki hänkin voi sortua huollon virheisiin.

Torstai on sitten viestipäivä. Sen suhteen puhetta on herättänyt eniten naisten viestijoukkueen koostumus. Professorin veikkaus joukkueeksi on Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Kaisa Mäkäräinen (tai Laura Mononen) ja Mari Laukkanen.

Valitettavasti Norja karkaa kolmannella osuudella Ruotsin kanssa ja Neljännellä osuudella myös Yhdysvallat hiihtää Suomen kiinni ja ratkaisee kilpailun viimeisessä nousussa. Suomen viestinaisten tuloksena on siten Professorin vähän negatiivissävyisen arvauksen mukaan neljäs sija.

Perjantaina ottavat toisistaan mittaa miehiset viestijoukkueet. Suomen joukkue lienee ensimmäisessä vaihdossa kärjen mukana Sami Jauhojärven tuomana. Toiselta osuudelta Iivo Niskanen tuo Suomen vaihtoon yhdessä Norjan ja Ruotsin kanssa. Tilanne näyttää erittäin hyvältä.

Kolmannella osuudella hiihtää luultavasti Lari Lehtonen, joka jää lopussa joitain kymmeniä metrejä Norjasta ja Ruotsista, mutta pitää silti muut takanaan. Ankkuriosuudella Matti Heikkisen tehtäväksi jää varmistaa Suomen pronssimitali, joka on siis Professorin varsin realistinen veikkaus.

Lauantaina naiset lopettavat kisaurakkansa hiihtämällä vapaalla hiihtotavalla 30 kilometriä. Tässä vaiheessa kilpailijat ovat varsin väsyneitä, niin myös Krista Pärmäkoski.

Mikäli Kaisa Mäkäräinen ei ole hiihtänyt viestiä, saattaa hän tällä matkalla olla levänneenä yllättävän vahva. Professorin reallistinen veikkaus on, että mainitut kaksi naista sijoittuvat kymmenen joukkoon. Voitoin vie kisojen hiihtokuningatar Marit Björgen.

Sunnuntaina on vuorossa miesten viisikymppinen. Siitä tulee Norjan suurta juhlaa. Näin siksi, että vuonomaalla riittää asettaa peliin muita levänneempiä kovia miehiä ja tuloslistasta tulee sen mukainen.

Suomalaisista parhaaksi noussee Matti Heikkinen tai Iivo Niskanen. Heikkinen taistelee voitosta kärjen mukana 40 kilometriin asti, mutta sitten tulee noutaja. Sisu vie "Hapon" kuitenkin kelvollisesti maaliin. Niskanen saa tässä vaiheessa Heikkisen kiinni. Professori veikkaa realistisesti, että molemmat sijoittuvat lopputuloksissa kymmenen joukkoon.

Kokonaisuutena on selvää, etteivät kaikki suomalaiset tule onnistumaan toiveideni mukaan. Siten Suomi saanee Lahden maastohiihtokilpailuista lopulta "vain" viisi mitalia. Samalla muistutan, etteivät aiemmat ennustukseni ole juurikaan osuneet kohdalleen. Saa siis nähdä joko nyt osuisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Falunin lumikarkeloista
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!

Turvapaikanhakijat ovat islamilaisen terrorismin rahoituskeino

Luultavasti kaikki suomalaiset ovat jo pitkään tienneet, että subjektiivinen oikeus turvapaikan hakemiseen EU:n alueelta on johtanut laajamittaiseen ihmissalakuljetukseen kehitysmaista Eurooppaan. Harvempi lienee sen sijaan ennen tätä aamua tiedostanut, että bisneksessä ovat vahvasti mukana myös ISIS:in terroristit, joiden toimintaa rahoitetaan sen kautta. 

Asiaa on tutkinut italialainen Loretta Napoleoni, jolla on myös hyviä neuvoja asian hoitamiseksi. Toistettakoon nuo neuvot myös tässä blogissa.

"Jos olisi Pohjoismaista, panisin rajanne kiinni. Italialla ei ole rahaa ja halua tukkia siirtolaisvirtaa."

"Rajojen avaaminen on väärin. Ei voi ajatella, että kaikki avoimuus on hyväksi. Täytyy löytää tasapaino."

Napoleonin mielestä ihmisiä tulisi auttaa ensisijaisesti Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Perinteisen kehitysavun lisäksi voi kokeilla uusia keinoja: "kun tulijoita lähetetään takaisin, heille voisi antaa esimerkiksi mikrolainan oman yrityksen perustamiseksi."

Tuosta viimeisestä todettakoon, että esimerkiksi Homma-foorumilla toimivat henkilöt ovat jo pitkään antaneet mikrolainoja kehitysmaalaisille. Toimintaan voi käsittääkseni osallistua kuka tahansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ihmissalakuljetus Välimerellä

Halla-aho vaati EU:ta puuttumaan kansalaisjärjestöjen rikolliseen toimintaan

Media ja pahuuden ilmentymät 

Ihmissalakuljetus Välimerellä

Tämän aamun Helsingin Sanomat oli koonnut surullisen tarinan Välimereen hukkuvista pakolaisista. Heidän määränsä oli jutun mukaan viime vuonna korkeampi kuin koskaan ennen.

Kirjoituksen aluksi "Lääkärit ilman rajoja" -järjestöön kuuluva ruotsalainen kertoi kokemuksistaan Välimerellä ja otti kantaa siellä näkemäänsä. Lopussa oli puolestaan Välimeren tilanteeseen liittyvää taustatietoa.

Jutussa kerrottiin heti kärkeen, että "Eurooppaan yrittävät siirtolaiset pakenevat sotaa, vainoa ja köyhyyttä."

Tästä täytyy huomauttaa, että näistä ainakaan viimeinen ei ole legitiimi syy pyrkiä Eurooppaan, vaikka se lieneekin tulijoiden tavallisin motiivi. HS:n jutun taustaosuudessa nimittäin mainittiin, että "YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan... oikeus varsinaiseen turvapaikkaan täyttyy vain noin joka kymmenennellä."

Lehdessä kirjoitettiin myös, että "ihmissalakuljetus kukkii Libyan rannikolla, koska palveluille on kysyntää: maasta yritetään pois hinnalla millä hyvänsä."

Tämän väitteen osalta on todettava, ettei kyse ole ihmisten spontaaneista lähtöhaluista, vaan ihmissalakuljettajat ylläpitävät kysyntää kertomalla kehitysmaalaisille Euroopassa odottavista lihapadoista ja auliista naisista. Tämän vahvistaa myös Suomen ulkoministeriön lähtömaihin kohdistama tiedotuskampanja, jolla ihmissalakuljettajien bisnestä pyritään suitsimaan antamalla heidän potentiaalisille uhreilleen oikeaa tietoa.

Jutun henkilötarinaosuudessa ruotsalaislääkäri "kertoo 16-vuotiaasta bangladeshilaispojasta, joka oli jättänyt kotinsa tarttuakseen Libyasta tulleeseen työtarjoukseen. Vasta perillä hänelle oli selvinnyt, ettei mitään työtä ollut vaan hänet siepattiin ja vietiin paikalliseen vankilaan rikollisten kidutettavaksi."

Lienee selvää, ettei tällä pojalla ole turvapaikkaoikeutta Euroopassa. Sen sijaan Bangladeshin viranomaisten pitäisi järjestää hänelle kotiinkuljetus kotimaahansa, joka on tiettävästi täysin turvallinen. Koska hänet kuitenkin ongittiin Välimerestä, herää kysymys, miksei hän ollut lähtenyt pohjoisen sijasta kohti itää?

Lääkäri kertoi myös kauhutarinan: "näin heidän kuolevan jalkojeni juuressa. Heidän keuhkoissaan oli luultavasti merivettä ja veneen bensiiniä. Se oli järkyttävää."

On tosiaan varmaa, että ihmisten kuoleminen jalkojen juuressa on erittäin järkyttävää. Koska nämä ihmiset olivat kuitenkin lähteneet Välimerelle omasta halustaan ja todennäköisesti ilman turvapaikkaan oikeuttavaa henkilöhistoriaa olisi pohdittava heidän kuolemansa perimmäisiä syitä.

Itse näen niitä kolme. Ensimmäinen on edellä mainittu ihmissalakuljettajien bisneksensä edistämiseksi levittämä propaganda mahdollisuuksista Euroopassa, toinen ihmissalakuljettajien liiketoimintaa tukeva eurooppalainen turvapaikkapolitiikka, joka mahdollistaa hyvälle ja loogiselle tarinankertojalle pääsyn kotimaataan merkittävästi vauraampiin oloihin.

Kolmas - ja erityisesti Välimereen liittyvä - syy on eurooppalaisten järjestöjen ja viranomaisten Libyan rannikolle järjestämä meripelastuspalvelu, joka houkuttaa ihmisiä hakeutumaan merihätään. Tämä järjestely on erinomainen erityisesti ihmissalakuljettajien kannalta, koska hengenvaarallisissa aluksissa matkaan lähetetyt tulevat joko ongituksi Eurooppaan tai vaihtoehtoisesti hukkuvat purtiloidensa upotessa. Varmaa on vain, että näiden vaihtoehtojen vallitessa kukaan ei tule valittamaan saamastaan palvelusta eikä siten vaatimaan rahojaan takaisin.

Ruotsalaislääkäriltä löytyi myös ratkaisuehdotus ongelmaan. Hänen mukaansa "pitäisi joko kohentaa siirtolaisten lähtömaiden oloja tai parantaa heidän mahdollisuuksiaan siirtyä Eurooppaan laillisia ja turvallisempia reittejä".

Ensimmäisen ratkaisuehdotuksen toteuttamiseksi Eurooppa käyttää jo nyt varsin paljon rahaa. Esimerkiksi Suomessa kehitysyhteistyöhön käytetään lähes kaksi prosenttia valtion budjetista. Edellisen hallituksen aikana rahaa poltettiin nykyistäkin enemmän. Tulokset ovat kuitenkin ainakin Välimeren tilanteesta katsoen olleet heikkoja.

Mitä tulee ruotsalaislääkärin ehdottamiin laillisiin ja turvallisempiin reitteihin, on ensin todettava sellaisia jo olevan mikäli maahantulon perusteena on työnteko. Toki sen osalta sovelletaan tarveharkintaa, jotta työmarkkinoitamme ei sotkettaisi kokonaan halpatyövoimalla.

Jos laillisella reitillä kuitenkin tarkoitetaan sitä, kuten ymmärsin, että kehitysmaalaisilla tulisi olla subjektiivinen oikeus asettua EU:n alueelle, on todettava sille olevan kaksi käytännön estettä. Ensinnäkin lähtömaiden väestö kasvaa vuosittain kymmenillä miljoonilla ihmisillä. On selvää, ettei sellaisen väestönkasvun vallitessa Eurooppaan haluavien tulijoiden määrälle olisi kattoa eikä Unioni kestäisi syntyvää kansainvaellusta muuttumatta itse sekasortoiseksi.

Siksi on selvää, ettei nyt nähdyn surullisen tarinan johtopäätöksenä voi olla Euroopan rajojen avaaminen tulijoille. Sen sijaan ongelmaa voidaan vähentää lyhyellä aikavälillä lopettamalla Välimerelle pelastettavaksi hakeutuvien ihmisten kalastaminen ja kuljettaminen EU:n alueelle sekä tutkimalla mahdollisimman tarkasti tulijoiden turvapaikan tarvetta ja siirtämällä tarpeen osoittamisen tulijalle. Eurooppalaispoliitikkojen suunnitelma Libyaan perustettavasta vastaanottokeskuksesta näyttäisi olevan myös toimiva idea, ainakin jos Australian vastaavasta järjestelystä on opittavissa jotain.

Pidemmällä aikavälillä olisi pyrittävä vaikuttamaan lähtömaiden väestönkasvuun ja niiden taloudellisen kehityksen edellytyksiin. Siinä tehokkain keino olisi luultavasti taloudellinen yhteistyö lähtömaiden kanssa. Valitettavasti monissa noista maista uskonnollinen ja etninen monikulttuurisuus tekevät rauhallisen kehityksen kohti hyvinvointia lähes mahdottomaksi.

Uskonnollisten ja kulttuuristen tekijöiden poistaminen ei kuitenkaan ole meidän eurooppalaisten syy eikä myöskään meidän ratkaistavissamme. Ei ainakaan niin kauan, kun katsomme noille maille kuuluvan suvereenin itsemääräämisoikeuden.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Humanitaarinen maahanmuutto ja sammakko kattilassa
Halla-aho vaati EU:ta puuttumaan kansalaisjärjestöjen rikolliseen toimintaan
Turvapaikkatalouden monet kasvot