Onko Suomi koskaan uhannut Venäjää?

Suomen ulkomministeri Elina Valtonen (kok) on kertonut saksalaisille, ettei Suomi olisi koskaan uhannut Venäjää. Väite on perin kummallinen ja herättää kysymyksen hänen historiantuntemuksestaan. 

Tosiasia nimittäin on, että Suomi uhkasi Venäjää viimeksi vuonna 1941 lähtiessään Hitlerin Saksan mukaan Neuvostoliittoon kohdistuneeseen hyökkäykseen, jossa suomalaisten tavoitteena oli talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin saamisen lisäksi myös Itä-Karjalan valloittaminen osaksi Suur-Suomea. Samalla maamme tuki Saksan tavoitetta lyödä koko Venäjä - tai siihen aikaan oikeammin Neuvostoliitto. 

Historiasta löytyy myös muita ajankohtia, jolloin suomalaiset sotilaat ovat käyneet hyökkäyssotaa Venäjää vastaan. Näin oli erityisesti Ruotsi suurvalta-aikana, jolloin suomalaissotilaat muodostivat osan valtakunnan armeijasta, joka esimerkiksi vuonna 1610 miehitti Jacob de la Gardien suomalaisen sotajoukon johdolla Moskovaa ja valloitti sen jälkeen Novgorodin pakottaen venäläiset luovuttamaan Ruotsille muun muassa Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan katkaisten Venäjän yhteyden Itämereen.

Heimosotien aikana suomalaiset vapaaehtoisjoukot hyökkäsivät Venäjälle osallistuen muun muassa Viron vapaussotaan ja pyrkien liittämään isoja osia Itä-Karjalasta vasta itsenäistyneeseen Suomeen. Jälkimmäinen tavoite tunnetusti epäonnistui, vaikka taustalla oli myös kansannousun piirteitä.

Edelle kirjoittamieni tosiasioiden perusteella on siis selvää, että suomalaiset sotajoukot ovat aikojen kuluessa hyökänneet useita kertoja Venäjälle. Eikä tämä muutu miksikään sillä, ettei Suomella ole toisen maailmansodan jälkeen ollut hyökkäysaikeita Venäjälle - eikä mihinkään muuallekaan - tai ettei sellainen sotaretki saisi nyky-Suomessa juuri minkäänlaista kannatusta. 

Siksi ulkoministeri Valtosenkin kannattaisi pitäytyä maailmalla kulkiessaan tosiasioissa, eikä maalailla valheellisia kuvia meidän menneisyydestämme. Kyllä suomalaisten ja venäläisten välinen historia tunnetaan myös itärajan tuolla puolen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paasikiven-Kekkosen linja
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Suomen historian kurjin aika

Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo

Tämä on yhdestoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kymmenennessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka suomalaisuusaate johti yhtenäisen, mutta kaksikielisen suomalaisuuden syntymiseen. 

Seuraava muutos tapahtui kuitenkin venäläisen yhteiskunnan kehityksen edettyä sellaiselle tasolle, että maa saattoi haaveilla valtakunnan hallinnon yhdenmukaistamisesta. Tämän seurauksena tsaari Nikolai II päätti lopettaa myös Suomen autonomisen aseman keisarikunnan osana - eli maassamme alkoi ensimmäinen sortokausi, joka kesti vuodesta 1899 vuoteen 1905.

Sortokauden alkaminen politisoi maatamme rajusti, jolloin kaikkialle tunkeutuva poliittinen taistelu siirtyi kielitaistelusta uusille rintamille: ennen kaikkea talonpoikaiston varaan tukeutuvat vanhasuomalaiset ryhtyivät noudattamaan myöntyvyyspolitiikkaa ajatuksenaan yhdistää suomalaisten ja keisarin edut, kun taas sivistyneistön ja teollisuuspiirien nuorsuomalaiset sekä vanhan säätyläistön ja suurteollisuuden ruotsinkieliset muodostivat perustuslaillisen rintaman, joka piti kiinni automiasta sellaisena kuin siihen oli totuttu. 

Ensimmäinen sortokausi päättyi Venäjän kompastuttua Japaniin vuosien 1904-05 sodassa, minkä seurauksena tsaari menetti itsevaltiutensa ja valtakuntaan perustettiin parlamentti eli duuma. Samalla keisarin ote Suomesta löystyi, jolloin kansa meni yleislakkoon vaatien autonomian palauttamista ja omaa eduskuntaa. 

Pitkällisen kädenväännön seurauksena maahan saatiin kuin saatiinkin yksikamarinen eli kansanvallan maksimoiva eduskunta ja työväen ohella myös naiset saivat äänioikeuden. Sekä ajan myötä muutenkin tasaveroisen aseman miesten rinnalla. 

Arvoisaa lukijaani saattanee kiinnostaa, että kauniimman sukupuolen pääsyä vallankäyttäjäksi vastustivat kiivaimmin maamme ruotsinkieliset joidenkin nuorsuomalaisten tukemana. Tuo vastustus sai muotonsa joskus myös varsin mielenkiintoisin sanankääntein. 

Muinainen kollegani nimittäin vastusti naisten vaalikelpoisuutta sillä perusteella, että "naiset tunneihmisinä saattaisivat huojahtaa helpolla liian jyrkkiin kannanottoihin" - ilmaisten näin vastaansanomattomasti sen, ettei sukupuolten tasa-arvoa vastustettu niinkään eettisistä tai poliittisista, vaan ennen muuta kansanvallan pelosta. Toisin sanoin naisten kykyyn tehdä järkeviä poliittisia päätöksiä ei luotettu.

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Pakkoruotsi ja demokratia
Miksi suomalaisnaiset ovat tasa-arvoisia?
Is President Putin on his way to repeat the destiny of Czar Nicholas II?