Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta

Yle julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan Suomen talouden kasvu on bruttokansantuotteella mitattuna koko maailman kymmenenneksi heikointa. Itse asiassa kasvua ei ole ollut lainkaan, vaan BKT on supistunut 0,3 prosentilla eli Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta.

Arvion tehneen Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan Suomi on kärsinyt erityisesti Venäjälle suuntautuvan kaupan hyytymisestä. Siitä huolimatta se suhtautuu positiivisesti maamme tulevaisuuteen, koska hallituksen - paljon sisäpoliittista porua herättäneet - budjettileikkaukset ovat tasapainottaneet tilannetta. 

Kaiken kaikkiaan IMF arvelee, että Suomen talous on kyllä jo nousemassa taantumasta, mutta lyhyen aikavälin kasvu jatkuu edelleen vaimeana. Erityisesti julkisen talouden alijäämä syvenee edelleen ja siksi sitä pitää sopeuttaa edelleen julkisen velan vähentämiseksi. 

Myös työmarkkinoilla tarvitaan lisätoimia työllisyysasteen nostamiseksi ja koulutusta tulisi suunnata vastaamaan tarkemmin työelämän tarpeita. Lisäksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia yritysten innovaatiokyvyn ja kasvun vahvistamiseksi sekä palvelusektorin tuottavuuden lisäämiseksi. 

IMF näki myös pankkisektorilla kehittämisen tarvetta, jotta esimerkiksi ihmisten ja yritysten korkea velkaantuneisuus, kyberhyökkäykset tai laitosten omat likviditeettikriisit eivät johtaisi vaikeuksiin. Toki pankkien varautuminen erilaisiin uhkiin sai myös kiitosta.  

* * *

Tässä yhteydessä oli jossain määrin outoa, ettei IMF tuonut esille yhtä keskeistä Suomen talouteen liittyvää ongelmaa. Eli maamme kuulumista eurojärjestelmään, vaikka monella talouden alalla kanssamme kilpaileva Ruotsi luottaa omaan valuuttaansa. 

Ero näkyy siinä, että naapurimaamme keskuspankki teki pari päivää sitten päätöksen jo neljännestä ohjauskoron laskemisesta tänä vuonna ja se oli suurin sellainen yli kymmeneen vuoteen. Samalla se ilmoitti laskevansa korkoa vielä tämän jälkeenkin, jos maan muutenkin positiivinen talouskasvu sitä vaatii. Suomen pankilla taas ei ole koronlaskuoikeutta, vaan se noudattaa tässä asiassa Euroopan keskuspankin päätöksiä, johon pienen pohjoisen valtion talousongelmat eivät vaikuta sitä eikä tätä.

Lisäksi on syytä huomata, että kruunun kurssi on kymmenessä vuodessa laskenut eli devalvoitunut siten, että yhdellä eurolla saa silloisen 9,2:n sijasta nykyisin 11,5 kruunua.  Tämä tarkoittaa kotimaan kulujen osalta ruotsalaisyrityksille noin 25 prosentin alennusta suhteessa euromaihin, mikä suomalaisten kilpailijoiden olisi pitänyt pystyä tuottamaan jollain muulla tavalla. 

Ei siis ihme, että esimerkiksi ruotsalais-suomalaisessa metsäyhtiössä Stora-Ensossa ruotsalaisille tehtailla menee mukavasti, mutta suomalaiset kyntävät syvällä. Tai että SSAB:n investoi fossiilivapaaseen teräksen tuotantolaitokseen Luulajassa eikä Raahessa. 

Tai että Suomen talouskasvu on negatiivista ja Ruotsin kasvaa - humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista huolimatta - lähes prosentin vuosivauhtia ilman, että maa olisi velkaantumassa Suomen tapaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Suomen luova tuho

Metsäteollisuusyritys Metsä Group aikoo sulkea Äänekoskella yli satavuotiaan vaneritehtaan. Syitä on ilmeisesti useita. 

Ensinnäkin tehtaan tuottavuus on ollut heikko, toiseksi vanerin suosio rakennusmateriaalina on vähentynyt, kolmanneksi raaka-aineen saanti on vaikeutunut sen jälkeen, kun puun tuonti Venäjältä loppui. Ja neljänneksi yhtiö investoi vaneria paremmalla katteella kaupaksi käyvään kertopuuhun. 

Markkinatalous toimii juuri näin eli tuotantoresursseja siirtyy heikosti kannattavista tuotteista paremman tuloksenteon mahdollistaviin silloin, kun saatavilla on parempi kate ja/tai tulevaisuus näyttää seesteisemmältä. Tässä tapauksessa korvaava uuden tuotteen tehdas tulee vieläpä samalle paikkakunnalle, joten työntekijöille on tulossa myös korvaavia työpaikkoja. 

* * *

Metsä Groupin ilmoitus uudesta tehtaasta Suomeen ei ole millään lailla yllättävä, sillä yhtiön omistavat suomalaiset metsänomistajat. Ja siksi sen ensisijaisena tarkoituksena on huolehtia näiden kasvattamien metsien kysynnästä ja jatkojalostuksesta. 

Suomessa toki toimii muitakin metsäyhtiöitä, suurimpina UPM ja Stora-Enso. Niistä jälkimmäinen on viime vuosina investoinut merkittäviä rahasummia Ouluun. Sen sijaan UPM on rakentanut metsäteollisuutta lähinnä muualle Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan, mutta vain vesi- ja mahdollisesti aurinkovoimaa Suomeen.

Siksi suomalaisten poliitikkojen olisi syytä huomata UPM:n pohdiskelu uuden sellutehtaan rakentamisesta. Ja muotoilu, jonka mukaan "jos kaikki Suomen kilpailukykyyn vaikuttavat asiat loksahtavat kohdalleen, ei uusi sellutehdas ole poissuljettu asia".

Epäilen nimittäin, että UPM:n metsäteollisuuden tulevaisuuden Suomessa ratkaisee yhteiskuntamme suhtautuminen metsien talouskäyttöön. Jos niiden käyttöä tullaan - kansalaisjärjestöjen ja ehkä myös EU:n vaatimusten mukaisesti - jatkossa rajoittamaan voimakkaasti, löytyy yhtiön investointeihin käytettäville rahoille parempiakin kohteita. 

Näin toimii niin sanottu luova tuho, jossa vanhat yritykset, tuotteet ja ammatit häviävät uusien, parempien ja tuottavampien tieltä johtaen pitkällä aikavälillä taloudelliseen kasvuun. Globaalisti toimivan metsäteollisuuden osalta kyse on siitä, onnistuuko Suomi houkuttelemaan uusia tuotteita tekeviä yrityksiä - Metsä Groupin lisäksi - vai löytävätkö ne kotinsa vapaamman toiminnan suovista talouksista - ja synnyttävät niihin tarjolla olevat työpaikat ja verotettavat tulot. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anemialääkettä
Metsien hyödyntämistä ja älyllistä epärehellisyyttä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Nyhtökauran surullisen kohtalon opetus

Nyhtökaura oli yksi niistä tuotteista, jotka lanseerattiin markkinoille suurin toivein ihmisten tunteman ilmastohuolen ja veganismin siivillä. Se saavuttikin huiman alkumenestyksen: tuote valittiin viisi vuotta sitten vuoden suomalaiseksi elintarvikkeeksi ja jopa minä kirjoitin siitä positiiviseen sävyyn.

Alkuun nyhtökaura oli keksijänsä pienyrityksen Gold & Green Foodsin tuote, jolla oli tarkoitus täyttää kasvavan kasvissyöjäjoukon proteiinitarve. Firma myytiin sittemmin Pauligille ja noin kuukausi sitten Gold & Green Foodsin aineeton omaisuus sekä tutkimus- ja kehitystoiminta siirtyivät Valiolle.

Yhtiö päätti myös lopettaa tuotannon ja sen seurauksena käydyissä YT-neuvotteluissa jouduttiin päättämään 57 ihmisen työsuhde. Tapaus on tietenkin suomalaisittain surullinen tapaus. 

Olihan nyhtökauraan investoitu pelkästään veronmaksajan euroja seitsennumeroinen summa ja lisäksi yksityistä rahaa. Ja olisihan se ollut koko kansakunnan kannalta hienoa, mikäli suomalainen innovaatio olisi valloittanut elintarvikkeiden maailmanmarkkinat ja sitä kautta tuonut maahamme hyvinvointia valmistajan liikevoiton, kauranviljelijöiden maataloustulon, työntekijöiden palkanmaksun ja kaikkeen tähän kohdistetun verotuksen kautta.  

Tapaus ei tietenkään ole mitenkään ainutlaatuinen. Eikä se poista sitä tosiasiaa, että nykyaikana maailmanlaajuiset menestystuotteet perustuvat tieteeseen ja tutkimukseen. Mutta se ei yksin riitä: niille pitää olla myös kuluttajien parissa tilaus, joka tuotteen on täytettävä.

Nyhtökaura siis perustui Suomessa tehtyyn tutkimukseen ja sille oli ilmastonmuutoksen luoma tilaus. Valitettavasti sen kohtalosta päätellen tuote ei kuitenkaan täyttänyt kohderyhmänsä odotuksia. Syytä en osaa sanoa, koska en tullut koskaan itse maistaneeksi sitä, vaikka asia kävi kaupan hyllyjen välissä mielessäni muutamankin kerran. Päädyin kuitenkin aina aitoon lihaan tai kalaan.

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvää. Tästäkin tapauksesta on Suomessa otettava opiksi eli nähtävä se, ettei tuotanto kannata pelkän yhteiskunnallisen tilauksen takia. Eikä yksistään tieteellisen innovaation varassa. Eikäpä ehkä edes ainoastaan korkean laatunsa takia. 

Yksittäisten asioiden sijaan menestystuotteen pitää olla muista erottuva kokonaisuus, jolla on sekä yhteiskunnallinen tilaus, selvä uutuusarvo, erinomainen laatu että kaiken kukkuraksi sopiva hinta. Siis jotain sellaista kun vaikkapa suomalaisissa metsäkoneissa tai Vaisalan mittauslaitteissa on ollut jo vuosikymmenten ajan. 

Seuraavaksi jännitämme, käykö Stora Enson hiiliakuille, UPM:n puupohjaisille täyteaineille tai Metsä Groupin ja/tai Spinnovan puukuiduille paremmin kuin nyhtökauralle. Onnistuminen on näillä kaikilla yhtä epävarmaa kuin nyhtökaurallakin, mutta mikäli tuotteiden laatu riittää, on niistä jokaisella valloitettavanaan valtavat maailmanmarkkinat, joille tunkeutumisessa ilmastonmuutoksen torjunta antaa vipuvarren.

Eikä periksi kannata antaa myöskään ruokasektorilla, vaan ottaa tarkasti opiksi aiemmasta. Mämmistä tuskin tulee maailmanmenestystä, vaikka sen myynnissä onkin kuluvalla viikolla havaittavissa huima nousu verrattuna edellisiin 11 kuukauteen. Mutta onnistuminen jonkin muun tuotteen kohdalla on - nyhtökauran kohtalosta huolimatta - mahdollista myös elintarviketeollisuuden puolella.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Suomalaisen vihreän talouden nykytila ja tulevaisuus
Nyhtökauran äiti puhuu viisaita

Suomi päätti äänestää omien etujensa puolesta - mutta turhaan

Suomi päätti kerrankin äänestää omien etujensa vastaista EU-aloitetta vastaan. Kyse on asetuksesta, jossa määritellään, millaista metsätaloutta pidetään ilmaston kannalta kestävänä. Asetus on nähdäkseni varsin selvästi Unionin subsidiariteettisäädösten vastainen sekä ristiriidassa sen kanssa, että metsäpolitiikka on EU:ssa määritelty kansalliseksi asiaksi. 

Opposition suuret ja ilmeisesti pienemmätkin puolueet ovat hallituksen päätöksen kannalla, mutta valtioneuvoston vihervasemmistolainen äärilaita vastusti sitä. Tämä kertoo omaa karua kieltään siitä, kenen etua suomalainen vihervasemmisto ajaa - ei ainakaan suomalaisten - mutta se ei ole tämän asian suurin ongelma.

Se on nimittäin se tosiasia, ettei Suomen kanta - edes tässä asiassa kanssamme samanmielisen Ruotsin kanssa - pysty käytännössä estämään meille haitallisen päätöksen tekemistä. Siten metsäpolitiikkaammekin tullaan jatkossa ohjaamaan yhä kovemmalla kädellä Brysselistä käsin. 

Seuraavaksi lieneekin vuorossa talousmetsiemme sosialisointivyörytys, jonka seurauksena 30 prosenttia vihreästä kullastamme siirtyy biodiversiteetin ylläpitämisen ja hiilinielujen kasvattamisen takia pois talouskäytöstä. Tästä asiastahan tuleva sisäministeri Emma Kari (vihr) jo ehti ottaa yhteen maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Ottelu päätyi tulevan valtioneuvoston jäsenen niskalenkkiin, josta ministeriön virkamiehet pääsivät ulos vain anteeksipyynnön kautta. 

Jos ja kun 30 prosenttia metsistämme siirtyy pois talouskäytöstä, se ei voi johtaa muuhun kuin suomalaisen metsäteollisuuden toimintojen supistamiseen kotimaassa. Tässä suhteessa on hyvä muistaa, että alalla toimivien suuryritysten kokonaismerkitys Suomen taloudelle on erittäin suuri.

Isoista metsäyhtiöistä UPM-Kymmene ja Stora Enso ovat aidosti kansainvälisiä yrityksiä, joiden investoinnit suuntautunevat jatkossa Suomea varmempiin kohteisiin - lähes varmasti ainakin Etelä-Amerikkaan, missä niiden aiemmat sijoitukset ovat osoittautuneet lähes rahantekokoneen arvoisiksi. 

Sen sijaan kolmas suuri metsäteollisuusyrityksemme Metsä Group on meikäläisten metsänomistajiensa vanki ja siksi sitoutettu huolehtimaan ensisijaisesti suomalaisten metsävarojen hyödyntämisestä. Se lienee myös perustelu sille, että yhtiö on viime vuosina panostanut uusiin suomalaisiin tuotantolaitoksiin. 

Talouskäytöstä poistuvan metsäalan kasvaessa EU:n johdolla tulevat niidenkin elinkelpoisuuden kuitenkin määrittämään lähinnä muiden toimijoiden tuotantokapasiteetin väheneminen, raaka-aineen tuontimahdollisuudet sekä jäljelle jäävän talousmetsän hyödyntämisaste. 

Jälkimmäisen osalta keskeistä on niiden omistajien määrä, jotka pyrkivät saamaan metsistään mahdollisimman suuren taloudellisen tuloksen - eli kääntäen sellaisten metsänomistajien määrä, joiden tavoitteet ovat jossain aivan muualla kuin taloushyötyjen tuottamisessa. Tässä auttaa se, että metsänomistus on viime vuosina siirtynyt voimallisesti kohti liiketaloudellista metsien yhteisomistusta.

Koska EU:n havittelema 30 prosentin suojelu tulee pienentämään metsäsektorin tuloja, tulee se vähentämään myös metsästä saatavien julkiselle sektorille tilitettävien verojen pienenemiseen. Tämän seurauksena on kadonneet veroäyrit kerättävä jotain muuta kautta - siis joko suoria tai välillisiä veroja korottamalla. Oli valinta kumpi tahansa, laskun kuittaa yksi ja sama taho eli suomalainen veronmaksaja. 

Kuten edellä pyrin osoittamaan, on nyt nähty suomalaismetsien sosialisoiminen meidän tulevalle hyvinvoinnillemme suuri asia. EU:n kannalta se on kuitenkin varsin ymmärrettävä, sillä nyt käynnistynyt omaisuudensiirto tarjoaa monille muille EU-maille lisää vapausasteita niiden sopeuttaessa omaa talouttaan vihreään siirtymään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia
Komission metsästrategia
Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin

Rautalankaa ja biohiiliakkuja

Suomalainen metsäkeskustelu on juuttunut väittelyksi, jossa yksi osapuoli haluaa lopettaa tai ainakin oleellisesti vähentää metsien taloudellista hyödyntämistä toisen osapuolen puolustaessa metsien laajamittaista käyttöä. Helsingin sanomissa oli tänään kaksi tärkeää puheenvuoroa tämän keskustelun jatkoksi. 

Niistä ensimmäisessä professori Juha Lipponen väänsi rautalangalla kuinka metsien käytön vähentäminen saattaa toimia tosiasiallisena hiilenlähteenä verrattuna tilanteeseen, jossa vihreää kultaa hyödynnetään korvaamaan fossiiliseen hiileen perustuvia tuotteita. Hän kehotti ajattelemaan tilannetta, jossa "kuvitellaan, että kehitämme kokonaan uuden puupohjaisen tuotteen, johon liittyvään arvoketjuun – mukaan lukien puunkorjuuseen liittyvä hiilinielun laskennallinen pieneneminen – liittyy yhden kilon hiilidioksidijalanjälki. Jos kyseinen tuote korvaa fossiilisen vastaavan tuotteen, joka arvoketjuineen tuottaa ilmakehään kaksi kiloa (fossiilista) hiilidioksidia, olemme siis poistaneet ilmakehästä kilon hiilidioksidia verrattuna fossiiliseen tuotteeseen. Puutuote itse on tällöin hiilinielu."

Kuinka sattuikaan, saman lehden toisessa jutussa kerrottiin esimerkki juuri tällaisesta kehityksestä. Stora Enson insinöörit olivat nimittäin kehittäneet biohiileen perustuvan fossiilista grafiittia korvaavan ligniinituotteen, joka voidaan ottaa käyttöön akkujen raaka-aineena. Sitä tuottava tehdas tulee sijaitsemaan Kotkan Sunilassa.

Akkujen käyttöhän on lisääntymässä hurjasti sähköautojen yleistymisen myötä. Ligniinistä ei kuitenkaan tule pulaa, sillä kaikesta maapallon biomassasta noin 30 prosenttia on sitä. Eikä se ole nykyisinkään vailla käyttöä, sillä metsäteollisuus polttaa sen energianlähteekseen. Näin esimerkiksi sellutehdas on samalla voimalaitos. 

Mikäli Stora Enson haaveet toteutuvat, vähenee ligniinin energiakäyttö samassa suhteessa kuin sitä sijoitetaan sähköautojen ja muiden laitteiden akkuihin. Sikäli lopputulos olisi hiilineutraali suhteessa nykytilanteeseen, mutta - aivan kuten professori Lipponen kuvitelmassaan päätteli - fossiilisen grafiitin korvaaminen biomateriaalilla tekee muutoksesta hiilinielun. 

Todettakoon vielä lopuksi se, ettei Stora Enson tuotekehitys olisi ollut mahdollista ilman yhtiön vahvaa kassavirtaa, joka perustuu metsien perinteiseen hyödyntämiseen eli sahatavaraan, paperiin ja selluloosaan. Siksi on erinomaista, että yhtiö on pystynyt näiden varassa tekemään alkuvuodesta huipputulosta, joka mahdollistaa tehtyjen innovaatioiden kaupallistamisen sekä myös uusiin tuotteisiin johtavan tuotekehityksen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Pirullisia ympäristöongelmia
Tuotekehityksen kautta markkinoille

Metsä hyötykäytössä

Vanha sanonta "Suomi elää metsästä" on saanut katetta viime vuoden tulosjulkistuksista. Ensimmäisenä tuloksestaan kertoi UPM, jonka liikevoitto oli 1292 miljoonaa euroa. Siis lähes 234 euroa per suomalainen tai 2,3 prosenttia alkaneelle vuodelle suunnitellusta valtion budjetista.

Toiseksi kiiruhti Metsä Group, jonka kuluneen vuoden liikevoitto oli 581 miljoonaa euroa. Se on 105 euroa per suomalainen eli noin 1,04 prosenttia valtion budjetista.

Kolmas suuri metsäfirmamme Stora Enso teki puolestaan 1004 miljoonan euron liikevoiton. Edellä käyttämieni vertailujen mukaan se tuotti siis lähes 1,8 prosenttia valtion suunnitellun budjetin loppusummasta tai noin 182 euroa per suomalainen.

Metsäyhtiöiden tulosjulkistuksissa on tulos ilmoitettu monin eri tavoin. Niinpä niistä voi päätellä myös yhtiöiden maksamat verot. Ne ovat yhteenlaskettuna 443 miljoonaa euroa eli 0,79 prosenttia valtion budjetista eli 80 euroa per suomalainen.

Mainittuun lukuun eivät sisälly esimerkiksi työntekijöiden palkat tai osakkeenomistajien osinkoverot. Tässä tarkasteltavien yhtiöiden yhteenlasketun henkilöstön määrä oli kuluneena vuonna noin 55 000 ihmistä ja alan palkat olivat noin 20 euroa tunnissa, joten yksinkertaisena laskutoimituksella voidaan päätellä, että yritykset maksoivat palkkoja yhteensä suunnilleen 1,7 miljardia euroa.

Olettaen että tuosta palkkasummasta verotettiin 30 prosenttia, kilati valtion ja kuntien kassaan yhteensä noin 520 miljoonaa euroa käytettäväksi kaikkeen hyvään ja kauniiseen. Se on 94 euroa per suomalainen eli 0,93 prosenttia valtion budjetin loppusummasta.

Lisäksi metsäyhtiöiden toiminnalla oli viime vuonnakin valtavasti seurannaisvaikutuksia. Teollisuuden raaka-ainehuolto tuotti tuloja pitkälle hankintaketjulle metsänomistajista metsäkonekuskeihin. Nämä yhdessä teollisuuden suorien palkollisten kanssa käyttivät palveluita. Tästä kaikesta syntyi liiketoimintaa ja siten yhteiseen kirstuun verotettavaa tuloa.

Yhteenvetona edelle kirjoitetusta voidaan päätellä, että suomalaisten metsien hyötykäyttö on aivan erinomainen asia. Ilman sitä meidän olisi löydettävä yhteiskunnan muista toiminnoista valtavia rahasummia, jotta voisimme ylläpitää kaikkia julkisia toimintojamme maataloustuista terveydenhoitoon, koulutuksesta puolustusvoimiin ja kulttuurikuluista maahanmuuton kustannuksiin. Sekä allekirjoittaneen palkkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Todellinen monikäyttöluonnonvara
EU:n metsäkiista päättyi järkevään ratkaisuun
Heidi Hautala ja Sirpa Pietikäinen aikovat vahingoittaa Suomen taloutta

Kurkistus metsäteollisuusmiehen ajatuksiin

Aamun Helsingin Sanomat haastatteli metsäjätti Stora-Enson toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundströmiä. Miehen ajatukset avaavat mielenkiintoisen teollisuusmiehen näkemyksen tulevaisuuteen.

Jutun aluksi toimitusjohtaja toteaa asian, joka on tainnut päästä unohtumaan aika monelta: "vielä viime vuosisadan puolivälissä Pohjoismaat olivat köyhiä maita, joissa oli jonkin verran raaka-aineita mutta ei todellakaan suotuisa sää elää. Silti pystyimme rakentamaan Suomen ja Ruotsin kaltaiset hyvinvointivaltiot sekä juurruttamaan niihin varsin aikaisessa vaiheessa demokratian."

Koska pohjoismaat ovat pystyneet tähän, on kysyttävä sitä, mikseivät sitten muutkin. Esimerkiksi Irak, Haiti tai Tansania? Miksei niihin ole syntynyt sellaista kansallista yhtenäisyyttä, yritteliäisyyttä ja tahtoa, jonka päässä on kaikille parempi elämä?

Päteekö niihin sama lausahdus, jonka Sundström toteaa Pohjolan tulevaisuudesta: "en näe mitään syytä, miksi kehitys kääntyisi toiseen suuntaan”? Se olisi toteutuessaan irakilaisille, haitilaisille tai somaleille kirous siinä missä meille siunaus.

Toimitusjohtaja paljastuu kansallismieliseksi. Hän nimittäin uskoo "kansallisiin identiteetteihin", vaikka ei uskokaan, "että esimerkiksi suomalaiset tai ruotsalaiset olisivat jollakin tavalla fundamentaalisesti erilaisia."

Olisi mukava tietää uskooko hän myös pohjoiseen tulleiden irakilaisten tai somaleiden olevan fundamentaalisesti samanlaisia kuin suomalaiset tai ruotsalaiset ja siten tulevat ajan myötä sulautumaan pohjoismaiseen elämäntapaan.

Toimitusjohtaja on myös demokratian puolestapuhuja. Hänen mukaansa "ihmiskunta yritti monenlaisia järjestelmiä ennen kuin se löysi demokratian. Se on ensimmäinen järjestelmä, joka on tuonut hyvinvoinnin massoille. Se ei ole täydellinen, mutta se on paras vaihtoehto."

Sundström uskoo, että metsäyhtiöillä on edessään hyvä tulevaisuus Pohjoismaissa. Se johtuu pitkäkuituisista pohjoisista havupuista, joista valmistetaan kansainvälisesti huipputasoista sellua. Sitä taas tarvitaan tulevaisuuden erikoistuotteisiin.

Niistä hän toteaa, että puumateriaalilla "voidaan korvata muoveja ja monia nykyään uusiutumattomista raaka-aineista tehtäviä tuotteita". Tämä edellyttää kuitenkin investointeja. Niiden "elinikä voi olla 50–70 vuotta, joten pitää todella tarkkaan harkita, mihin yhtiöt nyt käyttävät varojaan."

Sitä varten "on investoitava paljon tuotekehitykseen. Tässä Suomea hyödyttää alan korkeatasoinen koulutus. Voin sanoa, että se on parempaa kuin Ruotsissa."

Tulevaisuus metsäteollisuudessa on kahdella ihmisryhmällä. Niillä "joilla on hyvin laaja näkemys. Siis sellaisi[ll]a, jotka ymmärtävät laajasti esimerkiksi arvoja ja muutoksia." Sekä ihmisillä, "joilla on hyvin syvää osaamista, kuten kemistejä, tietotekniikkainsinöörejä ja koodaajia."

Jutun luettuani jäin miettimään kuinka hyvä onkaan, että yhteiskuntamme talouselämän huipulla toimii ihmisiä, joilla on realistinen ja vahva tulevaisuudenusko. Se on menestyksen edellytys - ei pessimismi, sinne tänne poukkoileva maailmanparantaminen tai perusteeton haaveilu. HS:n julkaiseman haastattelun perusteella vaikuttaisi siltä, että Stora-Enso on hyvissä käsissä.

Niin on syytä ollakin: ovathan alkujaan suomalaisen Enson juuret vuodessa 1872 ja syntyjään ruotsalaisen Storan alku peräti vuodessa 1288, jolloin yhtiön juuria alettiin rakentamaan kaivostoiminnan varaan. Näin pitkä perspektiivi on epäilemättä jalostanut myös nykyisen yhtiön toimitusjohtajan ajatuksia. Ja siksi niihin kannattaa tutustua muidenkin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Puusta on moneksi
Metsänomistajat tukevat Suomen raskasta metsäteollisuutta
Koska ja miten Suomen yrityssektori kääntyy kasvuun?

Metsänomistajat tukevat Suomen raskasta metsäteollisuutta

Suomi vaurastui metsäteollisuuden varassa. Erityisen merkittävää viimeisen sadan vuoden aikana on ollut raskas paperi- ja selluteollisuus. Niistä paperin valmistus on nyt ajautunut vaikeuksiin, mutta sellun tekeminen, bioenergia ja vielä uudemmat innovaatiot tarjoavat uusia vaihtoehtoja, joihin on tartuttu innokkaasti.

Aiemmin raskasta metsäteollisuutta harrasti Suomessa suuri joukko yrityksiä, mutta myöhemmin tämä joukko on fuusioiden ja yrityskauppojen seurauksena supistunut muutamaan. Merkittävimpiä ovat UPM-Kymmene, Stora-Enso ja Metsä Group -ryhmä.

UPM-Kymmene ja Stora-Enso ovat viime aikoina katsoneet tiukasti halvempien tuotantokustannusten maihin. Eukalyptus raaka-aineena kiinnostaa, vaikka Metsälehti kertoikin jokin aika sitten, että sen hinta on lähestymässä suomalaisen koivun tasoa.

Samalla puun käyttö on Suomessa vähentynyt niin, että siitä suuri osa uhkaa jäädä kokonaan käyttämättä. Tässä tilanteessa onkin luonnollista, että Suomeen on syntynyt päätös rakentaa uusi jättimäinen biotuotetehdas. Ja että kyseessä on kotimaisten metsänomistajien hallitseman Metsä Groupin hanke.

Toinen esillä ollut hanke on Kuopioon rakennettava jättimäinen sellutehdas. Eilen kuulimme, että MTK on mennyt mukaan siihenkin. Näin se tahtoo luonnollisesti varmistaa suomalaisten metsänomistajien puumarkkinat pitkälle tulevaisuuteen. Kuopion tehtaalla on kuitenkin pitkä matka toteutuakseen, koska sen takana ei ole maamme suuria metsäjättejä, vaikka kylläkin yksi vanha metsäteollisuussuku eli Björnbergit löytyykin.

Näin tavallisena suomalaisena minua hiukan huolestuttaa se, etteivät Suomessa syntyneet ja meille sadan vuoden ajan vaurautta luoneet metsäteollisuusyritykset ole enää kovin kiinnostuneita kotimaastaan vaan investoivat muualle. Tarkoitan UPM-Kymmeneä ja Stora Ensoa, vaikka eivät nekään ole kokonaan Suomea jättämässä.

Toki raaka-aineiden eli metsän olemassaolo houkuttelee uusia yrittäjiä, kuten Kuopion tapaus osoittaa, mutta niiden toimintaedellytykset pääomavaltaisella alalla eivät välttämättä ole parhaat mahdolliset. Ongelmia voi syntyä erityisesti silloin, jos nykyinen sellun ja uusien biotuotteiden buumi ajautuu jossain vaiheessa laskusuhdanteeseen.

Onko silloin edessä Suomessa toimivan metsäteollisuuden ajautuminen ulkomaisiin käsiin? Jos näin, niin miten se vaikuttaisi suomalaisten hyvinvointiin?

Vai tulevatko suuret metsäyhtiöt hätiin ja ostavat tehtaan itselleen. Ainakin metsänomistajien hallitsema Metsä Group joutuisi vakavasti harkitsemaan peliin puuttumista. Sen sijaan kahden muun jätin kiinnostus saattaisi ainakin niiden nykylinjausten valossa olla vähäistä.

Niin tai näin, ollaan kuitenkin tyytyväisiä metsäteollisuuteen uudelleen virinneestä investointiaallosta. Sitä tarvitaan kipeästi juuri nyt kun talouskavumme on hiipumassa Euroopan heikoimmaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksan presidentti avasi tien Suomen vaurastumiselle
Pyttipannuprotestista tuottajien omaan aktiivisuuteen
Vuoristoniluri luo Suomelle kilpailuetua