Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulos. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. huhtikuuta 2026

Yhteiskunnallisen keskustelun sävy

Tilastokeskus kertoi eilen, että kuluttajien luottamus on pudonnut entistäkin alemmaksi, koska sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta. Tästä Yleisradio teki jutun, jossa kerrottiin monen asiantuntijan suulla, että luottamuksen puutteeseen ovat vaikuttaneet sekä maailmanpolitiikan ikävät uutiset, hallituksen julkisten menojen leikkaukset että niistä käydyn yhteiskunnallisen keskustelun luomat negatiiviset mielikuvat. 

Tämä kaikki lienee sinänsä totta, mutta tilanne ei kuitenkaan ole niin heikko kuin Ylen jutusta voisi ymmärtää. Esimerkiksi tammikuussa Helsingin sanomat uutisoi, että "kotitalouksien talletukset nousivat kaikkien aikojen korkeimmalle tasolleen marraskuussa 2025" eli suomalaisille on kertynyt varallisuutta – jota kuluttamalla ainakin kotimarkkinatalous voisi lähteä hyvinkin nopeasti kasvuun, mikäli säästössä oleva raha lähtisi liikkeelle. 

* * *

Näinä päivinä pörssiyritykset julkaisevat kvartaalituloksiaan. Suurimmista yrityksistä Nesteeltä odotetaan selvää tulosparannusta verrattuna vuoden 2025 ensimmäiseen kvartaaliin, Nokian tulos oli selvästi positiivinen, Nordealla liikuttiin viime vuoden tasolla, Keskon tuloksen arvellaan nousevan, Koneen liikevoiton ennakoidaan paranevan hiukan edellisestä vuodesta ja UPM:n liikevoiton pohditaan pienenevän liikevaihdon kasvusta huolimatta.  

Toisin sanoen suurimpien yritystemme tämän vuoden ensimmäinen neljännes näyttäisi keskimäärin hyvinkin lupaavalta. Siten kotitalouksien luottamuspula Suomen talouteen ei perustu ainakaan suuryritystemme tuloskehitykseen, vaan pikemminkin yhteiskunnallisen keskustelun luomiin negatiivisiin mielikuviin. 

Siksi olisi erinomaista, mikäli suomalaiset poliitikot ja lehdistö lopettaisivat kauhukuvien luomisen. Enkä tarkoita tällä perusteetonta optimismia, vaan neutraalia tiedottamista ja keskustelua maan taloustilanteesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Himoverotus huolettaa suomalaisia

perjantai 13. helmikuuta 2026

Orion teki 47 prosentin liikevoiton

Parhaillaan ovat käynnissä suomalaisten yhtiöiden viime vuoden tulosten julkistamiset. Itse kiinnitin eilen huomioni Orionin tulokseen, joka oli etenkin loppuvuoden osalta hulvaton ottaen huomioon, että yritys kuuluu Helsingin pörssin suuriin yhtiöihin. 

Yhtiön liikevoitto kasvoi nimittäin loka-joulukuussa 328,1 miljoonaan euroon eli se kolminkertaistui vuoden takaisesta vertailukaudesta. Myös liikevaihto kasvoi 60 prosenttia lähes 700 miljoonaan euroon, joten liikevoittoprosentti oli – hulppeasta kasvusta huolimatta – peräti 47.

Koko viime vuoden osalta Orionin tulos oli vähän maltillisempi, sillä se oli vajaan 1,9 miljardin euron liikevaihdolla noin 632 miljoonaa euroa. Sekin on noin 33 prosenttia. Pääsyynä koviin lukuihin on Orionin yhdessä Bayerin kanssa kehittämä Nubeqa-lääke, jonka niin sanottu etappimaksu osui vuoden lopulle. 

Lääkettä myydään erityisesti Yhdysvalloissa, joten yhtiön menestys perustuu omaan tuotekehitykseen, siihen tarvittavaan maailmanluokan osaamiseen ja vientiin. Siten Orion on juuri sellainen yritys, jollaisia Suomi tarvitsee pitääkseen yllä asemansa korkean osaamisen ja teknologian maana. 

* * *

Toki maahan tarvitaan kaikenlaista yritystoimintaa, mutta suuria voittoja ei voi pidemmällä aikavälillä tuottaa kuin sellainen liiketoiminta, joka on ainakin yhden tuotteen osalta edellä kilpailijoitaan. Siis samaan tapaan kuin Orion on Nubeqan ja telakkataollisuutemme jäänmurtajien osalta.

Toivottavasti sellaisia on ja syntyy myös lisää mahdollisimman monelle alalle, sillä vain siten Suomi ja suomalaiset voivat pitää yllä korkeaa elintasoa. Sen varmistamiseksi tarvitsemme väestöä, joka on hyvin koulutettua, motivoitunutta ja työhönsä sitoutunutta. 

Siksi on tärkeää, että nuorille ihmisille on tarjolla motivaatiotekijöitä. Siis hyvämaineisia työpaikkoja,jotka tarjoavat kilpailukykyisiä palkkoja – tai selkeä tie fiksujen ihmisten omien ajatusten pohjalle syntyville menestyville yrityksille. 

Ja kaiken tämä lisäksi verotusjärjestelmä, joka ei taita ahkeruuden, osaamisen ja/tai yrittäjäriskin kautta syntyvää tulonlisää kohtuuttomalla verotuksen progressiolla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Positiivisia uutisia
Hiilinieluja vai veroeuroja?
Anemialääkettä

torstai 22. tammikuuta 2026

Onko Ylen hallintoneuvosto tehtäviensä tasalla?

Suomen Yleisradio on päättänyt palauttaa henkilöstölleen niin sanotut tulospalkkiot. Niistä luovuttiin taannoin muun muassa siksi, että johtajien hulppeat palkkiot herättivät ihmetystä ja valtionradiomme budjetin kasvua hillittiin. 

Ylen johdon palkkojen tasosta ja bonusten vaikutuksesta antaa kuvan se, että viime lokakuussa toimitusjohtajana aloittaneen Marit af Björkesteinin kuukausipalkka on 26 000 euroa, jonka päälle hänen on mahdollista saada vuosibonuksena noin 47 000 euroa.

Tavallisella toimittajalla on toki pienemmät tulot, ja lienee odotettavissa myös, että bonus osuu heidän kohdalleen harvemmin kuin johtajille. Nähtäväksi jää, toteutuvatko nämä odotukset. 

Omalta osaltani ihmettelen asiaa sikäli, että Yle toimii budjettirahoitteisena, eikä bonusten perusteena voi siten käyttää yritysmaailmassa vakiintuneita taloudellisia mittareita, jotka palkitsevat yritysten nettotulokseen positiivisesti vaikuttaneita onnistumisia. Näin ollen mielivallan riski on – lievästi sanottuna – sekä todellinen että suuri.

Tästä ongelmasta kertonee se, ettei myöskään Ylen henkilöstö ole ilahtunut palkkioiden palauttamisesta, ei ainakaan työntekijöiden ammattijärjestön (YOT) kyselyn mukaan, sillä suurin osa pitää kannustinjärjestelmää epäoikeudenmukaisena. Ja palkitsemisen perusteita jopa mielivaltaisina. 

Näin ollen vaikuttaa siltä, ettei Ylen kannustimilla tule olemaan yhtiön toimintaan positiivista vaikutusta, vaan pikemminkin päinvastoin. Ja siksi on kysyttävä, että onko yhtiön – omistajan eli veronmaksajien etua vaalimaan valittu – hallintoneuvosto tehtäviensä tasalla? Vai pitäisikö sinne löytää nykyistä pätevämpää väkeä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksei Ylen toimittajalta voi vaatia kauhalla?
Havaintoja sukupuolten välisistä eroista ja Ylen katsojiin vaikuttamisesta
Ylen porsastelu näyttäisi ajaneen seinään

perjantai 14. marraskuuta 2025

Ylen porsastelu näyttäisi ajaneen seinään

Yleisradion johdon porsastelu näyttäisi tällä kertaa ajaneen seinään. Tarkoitan sen aikomusta maksaa johtajilleen huikeita tulospalkkioita huolimatta siitä, että yhtiö on tällä vaalikaudella määrätty säästötalkoisiin, joiden seurauksena on tehty muun muassa ohjelmiston supistuksia ja potkittu peräti 150 ihmistä pellolle niin, että yhtiön ay-väki on hermostunut perusteellisesti. 

Tälle tullee nyt siis loppu, sillä yhtiön hallintoneuvosto näyttäisi kerrankin käyttävän valtaansa. Tai ainakin sen puheenjohtaja, Sinuhe Wallinheimo (kok), on kertonut, että selkeästi yli puolet puolueista kannattaa asian nostamista esille hallintoneuvoston kokouksessa – ja että näin myös tehdään.

Tämän seurauksena Ylen toimitusjohtaja Marit af Björkestenilta jäänee saamatta ensi vuodelta hulppea 47 000 euron tulospalkkio, joka olisi saattanut tulla hänen 26 000 euroa kuukausipalkkansa päälle. Ei siis mikään pieni menetys eikä olematon siivu veronmaksajien rahaa. 

* * *

Noin muuten odottelen edelleen sitä, milloin Yleisradio tunnustaa tavalla tai toisella lähettäneensä vääristynyttä ohjelmatarjontaa johtaakseen suomalaisia harhaan tai pimittääkseen näiltä tosiasioita. En lähde tässä yksilöimään kaikkia tällaisia tekoja, mutta esimerkkejä löytyy vaikkapa tästä, tästä, tästä, tästä, tästä ja ehkä parhaiten koko yhtiön vääristynyttä maailmankuvaa kuvaten tästä kirjoituksestani.

Asian edistymistä odotellessani seurailen kiinnostuneesti, mitä tapahtuu Ylen roolimallille eli BBC:lle, jonka johtoa joutui lähtemään kilometritehtaalle sen jälkeen, kun sen toiminnasta löytyi samantapaista mis- ja jopa disinformaatiota kuin Yle harjoittaa Suomessa. Viimeisin tieto tilanteen kehittymisestä liittyy Donald Trumpiin liittyvään ihmisten harhaanjohtamiseen jo vuonna 2022. Ja lisää lienee odotettavissa...

Päivän aiempi merkintä:
Poliisi julkaisi poliittisen perusteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylellinen raiskausvihje
BBC:n johtajat erosivat valheellisen uutisoinnin takia – entä Yleisradion johto?
Yleisradion toimituskunta on paksunahkaista




maanantai 20. lokakuuta 2025

Ilmastopaneelin toive toteutumassa

Suomi rypee tunnetusti järkyttävän pitkässä talouslamassa, joka alkoi jo vuodesta 2008. Tämä ei kuitenkaan näytä vaikuttavan maamme ilmastopaneelin kannanottoihin, sillä sen uusimman ulostulon mukaan Suomessa pitäisi vähentää metsien taloudellista hyödyntämistä. 

Tosiasia kuitenkin on, että maamme metsät ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen selvästi enemmän kuin niistä poistetaan puuta. On kuitenkin totta, että turvemailta eli metsitetyiltä soilta vapautuu enemmän hiiltä kuin niissä kasvavaan puustoon sitoutuu – mutta myös se, että tähän asiaan ollaan jo tekemässä korjausliikettä. 

Toinen tosiasia on sitten paljon ikävämpi. Se on suomalaisen metsäteollisuuden parissa käynnistynyt nopea alasajo. Lista on pitkä, sillä siihen kuuluvat ainakin Stora Enso Anjalassa, Metsä Group Suolahdella ja Tampereella, UPM Lappeenrannassa ja Sappi Lohjalla.

Samaan aikaan metsäteollisuuden tulokset ovat romahtaneet. Ja viimeisimmän tiedon mukaan puukauppa on jopa lähes pysähtynyt, mikä on ajamassa metsäkoneyritykset peruuttamattomasti alas. 

Voidaan siis sanoa, että Ilmastopaneelin toive on jo toteutumassa. Siksi avoimeksi jää vain kaksi kysymystä. 

Millä Suomi korvaa metsäteollisuutemme menetetyt vientitulot? Ja mistä saadaan töitä suomalaisille – etenkin haja-asutusalueilla eläville ihmisille, joiden tuloista suuri osa liittyy metsien hyödyntämiseen. 

Ellei ratkaisuja löydy, saattaa meillä olla paluu takaisin 1960-luvulle, jolloin suomalainen työvoima muutti maalta kaupunkeihin ja osa karkasi Ruotsin autotehtaille, koska Suomi ei pystynyt heitä elättämään. 

torstai 24. heinäkuuta 2025

Positiivisia uutisia

EU ja USA ovat pääsemässä yhteisymmärrykseen kaupankäynnin tulleista. Tuoreen tiedon mukaan nämä talousmahdit poistaisivat keskinäisen kauppansa tullimaksut muun muassa lentokoneilta, alkoholijuomilta ja lääkinnällisiltä laitteilta. 

Jos ja kun tällainen sopimus saadaan aikaan, on uutinen erityisen hyvä ulkomaankaupasta riippuvaiselle Suomelle. Näin etenkin, jos tilannetta verrataan vaihtoehtona olevaan tullisotaan, jollainen syöksisi muutenkin jo vuodesta 2008 alkaneeseen nollakasvuun juuttuneen taloutemme uuteen pudotukseen. 

* * *

Talouteen liittyen elämme juuri nyt jännittäviä aikoja, sillä pörssiyhtiöt julkaisevat yksi kerrallaan puolivuotiskatsauksiaan. Niistä Nokia on jo ennakkoon kertonut huonoista tuloksista, mutta esimerkiksi Nesteeltä odotetaan selvää tulosparannusta. 

Kovin hyvin ei ole pyyhkinyt myöskään metsäteollisuusyhtiö Stora Ensolla, joka ei häikäissyt, vaikka yhtiö itse katsookin saaneensa jonkinlaisen torjuntavoiton. Toisen suuren metsäkonsernin eli UPM:n tulosraporttia odotetaan tänään. 

Wärtsilällä sen sijaan on sujunut hienosti ja mikä parasta, yhtiö ennakoi tulevaisuutensa olevan vieläkin ruusuisempi. Eikä Valmetillakaan mene huonosti. Ja lääketeollisuutemme lippulaiva Orion - uutisen mukaan - suorastaan "jyräsi analyytikkoennusteet... niin liikevaihdon kuin liikevoiton osalta".

Pankkisektorilla Nordea teki erinomaisen tuloksen ja hissiyhtiö Koneellakin pyyhki ihan mukiinmenevästi. Eikä Kesko jättänyt asiakkailleen tai tuottajille turhaan ylimääräistä rahaa, vaan teki mukavan tuloksen. Sama koskee mitä todennäköisimmin myös S-ryhmää, jonka puolivuotistulosta vielä odotellaan.

* * *

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten tämä positiivisen oloinen talousvuosi jatkuu. Ja ennen kaikkea se, että kääntyvätkö Suomen surkeat työllisyys- ja työttömyysluvut positiivisemmiksi siten, että myös kehitysmaalaistaustaiset maahanmuuttajat pääsisivät töihin elättääkseen itsensä. 

Tämä olisi tärkeää jo siitäkin syystä, että Suomen heikko talous on antanut vihervasemmisto-oppositiolle vahvan aseen lyödä hallitusta kuin vierasta sikaa. Sekä myös horjuttaa sen yhtenäisyyttä lyömällä kiilaa kahden suurimman porvaripuolueen väliin. 

Tosiasia kuitenkin on, että hallituksen toimet ovat olleet oikean suuntaisia pyrkiessään supistamaan julkista ja elvyttämään yksityistä sektoria. Valitettavasti kuoppa viimeisen kahden vuosikymmenen aikana kaivettu niin syväksi, ettei sieltä nousta nopeasti ilman radikaaleja toimia. Eivätkä suomalaiset liene valmiita samantapaisiin moottorisaha-uudistuksiin kuin Javier Milei teki Argentiinassa kääntäen sen umpisurkean talouskehityksen lähes yhdessä yössä.



sunnuntai 16. helmikuuta 2025

Hiilinieluja vai veroeuroja?

Viime aikoina on keskusteltu paljon Suomen metsistä ja niiden hiilinieluista. Erityisesti on vaadittu hakkuiden vähentämistä, millä olisi luonnollisesti seurauksia maamme metsäteollisuudelle. 

Tästä syystä päätin kysyä ChatGPT-tekoälyltä, että miten suomalaiset isot metsäyhtiöt UPM, Stora Enso ja Metsä Group reagoisivat, mikäli metsien hakkuita vähennettäisiin kymmeneellä prosentilla. Vastauksen mukaan hakkuiden rajoittaminen voisi nostaa puun hintaa, mikä vaikuttaisi suoraan yhtiöiden kustannuksiin ja kannattavuuteen. 

UPM ja Stora Enso voisivat sopeutua helpommin, koska niillä on globaalia toimintaa ja vaihtoehtoisia raaka-aineiden hankintalähteitä. Näistä kahdesta Stora Enso voisi suhtautua hakkuiden vähentämiseen maltillisimmin, koska se panostaa muita enemmän uusiin tuotteisiin ja vähähiiliseen tuotantoon.

Sen sijaan kolmikosta suomalaisin eli Metsä Group on täysin riippuvainen suomalaisista metsistä ja niiden hakkuista. Ja siitä syystä se vastustaisi hakkuiden vähentämistä vielä voimakkaammin kuin kaksi muuta metsäjättiä. 

Tekoälyn mukaan UPM ja Stora Enso saattaisivat siirtää tuotantoa muihin maihin (esimerkiksi Uruguayhin, Ruotsiin tai Kiinaan), joissa raaka-ainetta on helpommin saatavilla. Ne voisivat myös alkaa investoida entistä enemmän kiertotalouteen, uusiutuviin materiaaleihin ja jalostusarvoltaan korkeampiin tuotteisiin kuten biopohjaisiin pakkauksiin ja kemikaaleihin sekä tekstiilikuituihin.

Metsä Groupin tilanne sen sijaan olisi hankala, koska se nojaa pitkälti kotimaiseen raaka-aineeseen. Sen seurauksena yhtiön raaka-aineiden hankinta vaikeutuisi ja niiden hinta nousisi kilpailijoita enemmän. 

Mielenkiintoinen oli myös tekoälyn näkemys siitä, että viimeksi mainittu saattaisi ratkoa tätä ongelmaa keksimällä uusia tapoja hyödyntää metsiään, esimerkiksi kehittämällä hiilinieluhyvityksiä metsänomistajille tai panostamalla entistä enemmän korkeamman jalostusarvon tuotteisiin.

Kysyin vielä tekoälyn näkemystä siitä, että voisivatko Stora Enso ja UPM lähteä kokonaan pois Suomesta, jolloin tänne jäisi vain Metsä Group, joka on lähinnä metsänomistajien osuuskunta. Tekoäly piti tällaista skenaariota mahdollisena, mutta huomautti, että Metsä Groupin asema kallistuvan suomalaisen puun käyttäjänä voisi tällaisessa tilanteessa muuttua nykyistä epävarmemmaksi. 

Lyhyellä aikavälillä Metsä Group voisi kuitenkin pärjätä hyvin. Lisäksi tekoäly arveli, että Suomen metsäteollisuuden arvo ja kilpailukyky voisivat kärsiä pitkällä aikavälillä, koska innovaatiota ja tehokkuutta edistävä kilpailu vähenisi Suomessa. Metsänomistajat olisivat joka tapauksessa tällaisen tilanteen suurimpia häviäjiä, elleivät he löytäisi vaihtoehtoisia tapoja hyödyntää metsiään.
 
* * *

Omalta osaltani pidän tekoälyn näkemyksiä varsin järkevinä ja perusteltuina. Ja siksi olisi hyvä, mikäli ne huomioitaisiin myös suomalaisessa metsäpolitiikassa. 

Näin erityisesti siksi, etteivät metsäteollisuuden viime vuoden tulokset olleet kovin hääppöisiä. UPM toki suoriutui hyvin - kiitos Uruguayn toimintojen - mutta Metsä Group ja Stora Enso kyntävät syvällä. Tämä tarkoittaa sitä, että myös suomalaisen yhteiskunnan hyöty niistä jää toiveita vähäisemmäksi. 

Asian korjaamiseksi voisi siksi kuvitella, että poliittiset päättäjämme pohtisivat tosissaan, miten metsiä ja metsätaloutta voitaisiin hyödyntää koko yhteiskunnan hyödyksi parhaiten juuri nyt - ja myös tulevaisuudessa - kun valtio velkaantuu edelleen päätähuimaavaa vauhtia. Samalla heidän tulisi myös ymmärtää, etteivät muutkaan EU-maat saavuta ilmastotavoitteitaan.

Tästä syystä ei ole realistista kuvitella, että Suomen omista hiillineutraaliuslupauksista laistaminen johtaisi valtaviin laskuihin hiilinielukauppiaille - jollaisia ei tosiasiallisesti siis tule edes olemaan ainakaan tällä vuosikymmenellä eikä EU:ssa. Ja siksi Suomessakin olisi pohdittava uudelleen se, missä suhteessa meidän kannattaa supistaa veroeuroja tuottavaa metsien teollista hyödyntämistä - saati edistää vihreän kullan jalostuksen valumista muualle - jotta saavuttaisimme laskennallisia hiilinieluja.

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Antti Lindtman haluaa Suomen EU:n alijäämämenettelyyn

Suomalaiseen demokratiaan kuuluu se, että vaalien jälkeen muodostetaan enemmistöhallitus niiden puolueiden kesken, jotka pystyvät sopimaan ohjelmasta. Näin kävi myös viime kevään vaalien jälkeen. 

Suomalaiseen demokratiaan kuuluu lisäksi se, että oppositio räksyttää hallituksen toimista eduskunnassa ja julkisuudessa, mutta ei pysty vaikuttamaan oikeastaan millään tavalla hallituksen toimenpiteisiin. Tätä peliä on nähty eduskunnassa viimeksi eilen, kun SDP:n Antti Lindtman uhkaili hallitusta välikysymyksellä. 

Asialla ei olisi merkitystä, ellei maamme oppositio saisi vahvaa tukea vasemmistopuolueiden talutusnuorassa olevalta ammattiyhdistysliikkeeltä, joka tekee kaikkensa estääkseen Suomen pelastamisen edellisten hallitusten - ja aivan erityisesti viimeisen eli Sanna Marinin (sd) vihervasemmistokoalition - aiheuttamasta talouskatastrofista. Suomen valtionvelka kasvaa hurjaa vauhtia, julkiset menot ovat räjähtäneet käsiin ja parhaillaan julkistettavat yritysten vuositulokset ovat enimmäkseen surkeaa luettavaa. 

Suomen talouden pelastamiseksi nämä asiat olisi käännettävä. Eli julkiset menot olisi saatava laskuun tai ainakin niiden kasvu pysähtymään, talouden rattaat pyörimään ja sitä kautta valtion keräämät verotulot kasvamaan ilman, että ne vaikuttavat ihmisten ja yritysten investointi-, yrittämis- ja työhaluihin. 

Pääministeri Petteri Orpo (kok) muistutti oppositiota eilen vaihtoehdosta. Se on on joutuminen EU:n alijäämämenettelyyn, joka tarkoittaisi - pääministerin mukaan sitä - "että joku muu sanelee meille, mitä on tehtävä. Tälle tarkkailuluokalle emme halua". 

Ilmeisesti Antti Lindtman järjettömine taustajoukkoinen kuitenkin haluaa. Ja siksi opposition ja ay-liikkeen hallituksenvastainen toiminta on älyllisesti epärehellistä ja vastuutonta kannatuksen kalastelua, mitä vielä korostaa se, ettei kummaltakaan taholta ole kuultu - ainakaan julkisuudessa - yhtään ainutta hallituksen suunnitelmille vaihtoehtoista esitystä, johon turvautumalla maamme julkisen talouden kehitys voitaisiin kääntää. Sellaisten sijaan - valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) sanoin "vastustetaan jokaista säästötoimea, vastustetaan jokaista uudistusta, kaikki on vaan ei, ei, ei".

Tästä syystä panin tyytyväisenä merkille pääministerin eilisen vakuutuksen, jonka mukaan "viime kädessä vastuu Suomelle välttämättömien uudistusten läpiviemisestä kuuluu kuitenkin eduskunnan enemmistön luottamusta nauttivalle hallitukselle. Emmekä me pakene vastuutamme."

Toivoa sopii, että hallitus säilyy tässä asiassa yhtenäisenä opposition ja ulkoparlamentaaristen voimien raivokkaan vastustuksen paineessa ja huolehtii siitä huolimatta Suomen talouden kääntämisestä kohti parempaa tulevaisuutta. Sillä se, mitä nyt vähiten tarvittaisiin, olisi ministereiden paineensiedon romahtaminen ja maan talouden jättäminen ajelehtimaan vielä seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. 


keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Plug Power haluaa investoida miljardeja Suomeen

Eilisen päivän jymyuutinen oli amerikkalaisen Plug Power -yhtiön ilmoitus kolmen vetytehtaan mahdollisesta rakentamisesta Suomeen. Kyse olisi 3,9-7,3 miljardin euron investoinnista ja tuhansien uusien työpaikkojen syntymisestä maahamme. Siis erittäin merkittävästä asiasta. 

Helsingin sanomat ehtikin jo kertoa, ettei kyseinen yritys ole tuottanut voittoa yhtenäkään vuonna tällä vuosituhannella. Tarkemmin sanottuna sitten vuoden 1997. 

Sen sijaan investoijakandidaatti on tänä aikana onnistunut tekemään yhteensä 2 920 miljoonan dollarin tappiot, joista 680 miljoonaa dollaria viime vuonna. Siksi minun oli aivan pakko katsoa onko kyseessä täysi vitsi, jossa tarkoituksena on jollain tavalla hyötyä suomalaisten sinisilmäisestä innosta päästä maailman nopeimmaksi vihreäksi siirtyjäksi. 

Hyvää yrityksessä on ensinnäkin se, ettei sitä ole perustettu näitä investointeja varten, vaan se on ollut olemassa edellä mainitut 26 vuotta. Lisäksi Plug Power on ollut kovassa kasvussa ja arvelee liikevaihtonsa kasvavan kuluvana vuonna 1,4 miljardiin euroon.  

Kovin ristiriitaiselta siis näyttää. Ja siksi etsin yrityksen osakekurssin pidemmän ajan kehityksen, joka osoitti, että aikanaan lähes 67 dollarissa käyneen osakkeen nykyarvo on selvästi alle kymmenen dollarin - ja pudonnut äskettäin jopa alle kahdeksaan dollariin. 

Löysin myös tiedon, jonka mukaan yritys on viimeisten vuosineljänneksien aikana alittanut kerta toisensa jälkeen analyytikkojen ennusteet. Toisaalta nämä arvelevat sen tästä huolimatta kääntyvän voitolliseksi vuonna 2025.

Osinkoa yritys ei luonnollisesti ole maksanut ainakaan viime vuodelta, mutta jotain hyvää siinä kuitenkin näyttäisi olevan, koska analyytikkojen keskimääräinen arvio siitä oli kaikesta edelle kirjoittamastani huolimatta varovainen ostokehotus. Eli ainakin heidän mukaansa kyseessä olisi todennäköisesti kannattava sijoituskohde. 

Wikipedia puolestaan tiesi kertoa, että "maaliskuun 2. päivänä 2021 Plug Power ilmoitti... Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissiolle..., ettei se pystynyt toimittamaan ajoissa vuosikertomustaan... Maaliskuun 16. päivänä 2021 yhtiö ilmoitti joutuvansa muuttamaan taloudellisia raporttejaan vuosilta 2018 ja 2019 sekä joitakin viimeaikaisia kvartaaliraportteja". 

Lisäksi saman lähteen mukaan yhtiötä "vastaan on meneillään osakkeenomistajien ryhmäkanne arvopaperihuijauksesta, jossa väitetään, että yhtiö on vääristellyt ja/tai jättänyt ilmoittamatta kyvyttömyytensä toimittaa vuoden 2020 vuosikertomus ajallaan ja että sillä on materiaalivajauksia sisäisissä taloudellisten raporttien valvontajärjestelmissään".

Näillä perusteilla sanoisin, että antaa Plug Powerin tulla Suomeen ja toivottakoon sille parasta, mutta pidättäydyttäköön veronmaksajien varojen käyttämisestä sen tänne saamiseksi. Tai täällä toimimisen tukemiseksi. 



Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!