Suomalaisten enemmistö haluaa vaihtaa julkisia palveluita metsien monimuotoisuuteen

Näyttäisi siltä, ettei elintasolla ole merkitystä suurelle osalle suomalaisista. Tämä ilmeni Helsingin sanomien uutisesta, jossa kerrottiin Metsätiedepaneelin kyselystä. 

Sen mukaan 38 prosenttia kansalaisista oli samaa mieltä siitä, että "metsien hakkuumääriä tulee rajoittaa, vaikka se heikentäisi nykyisenkaltaisen metsätalouden toimintaedellytyksiä". Erimielisiä oli 34 prosenttia ja lopuilla ei ollut mielipidettä. 

Kun kysymys asetettiin siten, ettei siinä puhuttu taloudesta, nousi metsänkäytön rajoittamista kannattavien määrä 45 prosenttiin. Ja kun kysymys muotoiltiin siten, että "metsien hakkuumääriä ei pidä rajoittaa, vaikka se vaikeuttaisi kansallisten luonnon monimuotoisuustavoitteiden saavuttamista" oli väitteen kanssa erimielisiä - eli kannatti hakkuiden rajoittamista - enemmistö eli 54 prosenttia vastanneista. 

* * *

Minun nähdäkseni kyselyn tulokset saattavat vaikuttaa teollisuuden halukkuuteen investoida suomalaiseen metsätalouteen. Se johtuu siitä, että erityisesti selluteollisuus perustuu äärimmäisen kalliisiin investointeihin, joista nettotuoton saaminen kestää pitkään. 

Tästä esimerkkinä on Metsä Fibren sellutehdas Kemiin, jonka hintalapuksi muodostui noin kaksi miljardia euroa vuodessa. Tätä voi verrata omistajan koko liiketoiminnan tulokseen, joka oli viime vuonna vain yksi promille näistä kustannuksista eli kaksi miljoonaa euroa. Liikevaihtokin oli vain hiukan suurempi kuin tehtaan hinta eli 2,3 miljardia euroa.

Selluteollisuus puolestaan edistää raaka-aineen saamista sahateollisuudelle. Tämä johtuu siitä, että sahoilla käytetään vain järein ja täysin terve runkopuu, joten suuri osa puiden rungosta hyödynnetään selluna samoin kuin vaurioituneet ja sisältä lahoamaan alkaneet rungot. Näin olleen metsänomistajien kuitupuusta saama hinta jäisi oleellisesti nykyistä alhaisemmaksi ilman pienimittaisemman kuitupuun markkinoita. 

Tämä luonnollisesti vähentäisi metsänomistajien puunmyyntihalujaan ja investointeja metsänhoitoon. Toki se voisi nostaa myös raakapuun hintaa nykyisestä, mikäli sahoilla olisi maksukykyä. Näin ei kuitenkaan ole varsinkaan lama-aikoina.

* * *

Tämän kaiken seurauksena - oletettavasti lähinnä kaupungeissa asuvien - ihmisten kasvava halu rajoittaa metsien hyödyntämistä johtaa teollisuuden investointiriskin kasvuun nykyisestä. Sen seurauksena erityisesti kansainvälisiä metsäyhtiöitä - kuten UPM:ää ja Stora Ensoa - houkuttaa jatkossa vielä nykyistäkin enemmän investointien suuntaaminen sellaisiin maanosiin, joissa metsäteollisuuden tarjoama talouskasvu otetaan vastaan kiitollisuudella. 

Samalla tämä raha jää investoimatta suomalaiseen metsätalouteen. Se puolestaan johtaa siihen, että Suomen verokarhulta jää saamatta siitä seuraava tulovirta kansainvälisessä kaupassa. Ja edelleen siihen, että julkisen sektorin olisi tavalla tai toisella kyettävä korvaamaan sen varassa suomalaisille järjestettävien palveluiden rahoitus - tai luovuttava niistä. 

Lyhyesti tiivistettynä alussa referoimani kyselyn lopputulos tarkoittaisi sitä, että suomalaisten enemmistö haluaa vaihtaa osan verovaroin maksettavista julkisista palveluista metsien monimuotoisuuteen. Toivoa sopii, että he ovat myös ymmärtäneet tämän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Metsien hyödyntämistä ja älyllistä epärehellisyyttä

Metsien hyödyntäminen tuottaa Suomelle nykyisin noin 16 prosenttia vientituloista ja työllistää yli 80 000 ihmistä. Lisäksi se tuottaa vuosittain lähes neljän miljardin euron verokertymän ja teollisuuden metsäpohjaisista tuotteista syntyy yli 16 miljoonan hiilidioksiditonnin globaali ilmastohyöty.

Tästä laajamittaisesta metsien hyödyntämisestä huolimatta Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä ympäristön tilaa vertailevissa tutkimuksissa. Esimerkiksi Environmental Performance Indexin mukaan olemme aivan maailman kärjessä. 

Edellä esittämistäni metsien käytön hyödyistä ja luontomme erinomaisesta tilasta huolimatta - tai ehkä juuri siksi - Suomessa on viime vuosina käyty kovaa metsäkeskustelua. Siihen on liittynyt monenlaisia argumentteja sekä ilmastonmuutokseen että luonnon monimuotoisuuteen perustuen. 

Lähtökohtaisesti vastakkain on kaksi puolta, joista yksi (esimerkki) haluaisi suurimpina toimenpiteinä paljon lisää suojelualueita sekä avohakkuista luopumista talousmetsien hoitamisessa eli niin sanottua jatkuvapeitteistä metsänhoitoa. Heidän mukaansa metsähakkuiden vuotuisia kuutiomääriä tulisi pienentää ja sen sijaan kohottaa niistä saatavaa arvonlisää, jotta taloudellinen tuotto säilyisi entisellään. 

Toinen osapuoli (esimerkki) taas kannattaa talousmetsissä tasaikäistä metsänhoitoa, jossa puut kasvatetaan samanikäisinä taimesta korjuuikään, minkä jälkeen metsät uudistetaan avo- eli uudistushakkuun kautta. Monimuotoisuuden suojelussa tämä osapuoli korostaa täysrauhoituksen sijaan talousmetsissä tehtäviä monenlaisia toimia kuten säästöpuiden jättämistä hakkuiden yhteydessä. 

Tälläkään osapuolella ei liene mitään metsien arvonlisän nostamista vastaan, mutta sen tavoitteena lienee pikemminkin metsistä saatavien tuottojen kasvattaminen kuin metsämaan vajaakäytön lisääminen. Toisin kuin kiistan ensin mainitsemallani osapuolella, tehdään tällä puolella myös tutkimusta ja investointeja arvonlisän kasvattamiseksi.

Metsän talouskäyttöä kannattavien näkemyksen mukaan hakkuiden pienentämisellä olisi laajat negatiiviset vaikutukset, koska hakkuut lisääntyisivät muualla maailmassa - ja etenkin Suomea vähemmän vastuullista metsäpolitiikkaa harjoittavissa valtioissa. Lisäksi he korostavat sitä, että jo nyt tehtävien monimuotoisuustoimien vaikutukset nähdään vasta viiveellä ja huomauttavat, että metsien hyötykäyttö vähentää fossiilisien energian käyttöä. 

Molempien osapuolien takana on tutkijoita. Karkeasti ottaen leirit jakaantuvat tieteenaloittain siten, että edellä ensin mainitsemaani osapuolta tukevat ekologit ja jälkimmäistä taas metsäntutkijat, mutta molempien tieteenalojen edustajia on mukana myös vastakkaisissa leireissä. En ryhdy tässä ratkomaan tätä kiistaa, vaan panen tyytyväisenä merkille sen, että keskustelu metsien käytöstä on joka tapauksessa suhteellisen sivistynyttä. 

Ehkäpä juuri siksi Suomi päätti kaataa Euroopan Unionin suunnitteleman ennallistamisasetuksen. Syynä siihen ei sinänsä ollut ympäristön- ja luonnonsuojelun vastaisuus, vaan asetuksen sisältämät maallemme kohtuuttomattomat kustannukset sekä sen sisältämä logiikka, joka olisi käytännössä johtanut ympäristönsä hoidon hyvin hoitaneiden maiden - kuten Suomen - rankaisemiseen hyvin tehdystä työstä.

Toivoa sopii, että Suomi huolehtii jatkossakin siitä, että EU:ssa tehdään kaikkien osapuolten kannalta kohtuullisia ja tosiasioihin perustuvia päätöksiä. Tähän lienee jatkossa erinomaiset mahdollisuudet, mikäli tulevaan komissioon valitaan asiallisia henkilöitä, joilla ei ole samankaltaisia kytköksiä erilaisiin äärimmäisiin aktivisti- tai edunvalvontajärjestöihin kuin edellisen komission Frans Timmermansilla oli Greenpeaceen. 

* * *

Kun kerran ympäristöstä kirjoitin, niin en malta olla lopuksi kommentoimatta Helsingin sanomien uutista siitä, kuinka Botswanassa on reagoitu Saksan ympäristöministeriön ehdotukseen rajoittaa metsästysmuistojen tuomista maahan. Afrikkalaiset nimittäin ehdottivat, että he lahjoittaisivat 20 000 norsua saksalaisille, koska näille ei ole tilaa kotimaassaan. 

Tapaus maalaa kiusallisen kuvan eurooppalaisista ympäristönsuojelijoista. Heistä kun on ilmeisesti vastenmielistä, että joku menee ampumaan eläimen ainoastaan siksi, että saisi siitä muiston seinälleen. 

Ja nyt he siis vaativat siitä syystä kehitysmaalaisia pidättäytymään hyödyntämästä yli äyräidensä kasvanutta luonnonvaraansa. Tämä jos joku on älyllistä epärehellisyyttä.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekninen muutos halpuutti Suomen hiilimaksuja 80 prosentilla
Kaj Mykkänen, Li Andersson ja vihervasemmistolainen logiikka
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa