Uhmaikäisiä ja kiinanpalatsikoiria

Tavallisella järjellä varustettu ihminen tietää hyvin, että itseään suuremman ja vahvemman kanssa kannattaa olla varovainen. Näin toimi Suomi toisen maailmansodan jälkeen sikäli hyvällä menestyksellä, että Neuvostoliitto ja myöhemmin Venäjä eivät kohdistaneet maahamme sotilaallista hyökkäystä. 

Sama logiikka toimii edelleen, mutta sillä erotuksella, että nyt Suomi osana NATO:a on Venäjää voimakkaampi, eikä tämä ymmärrä muuttunutta asemaansa. Asia on kuitenkin sikäli merkityksetön, ettei Venäjän uhoamisella ole sen enempää merkitystä kuin uhmaikäisen lapsen kiukuttelulla isälleen. 

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö meidän kannattaisi suhtautua hyväntahtoisesti suureen itäiseen naapuriimme ja välttää turhaa vastakkainasettelua. Mutta minkäänlaista käskyvaltaa suhteessa itseemme meidän ei tarvitse eikä pidä antaa sen uhmaikäisen lapsen tasolle jääneelle diktaattorille. 

Analogia toimii myös sikäli, että kyseinen henkilö näyttää yhtä kyvyttömältä ymmärtämään omaa asemaansa kuin uhmaikäinen lapsi joutuessaan vaikeuksiin. Tässä suhteessa saimme mainion esimerkin tämän aamun uutisvirrasta, jossa kerrottiin hänen valehdelleen armeijansa tekemisistä Ukrainassa yhtä sujuvasti kuin kiven ikkunaan heittänyt uhmaikäinen seistessään kourallinen kiviä käsissään lasinsirpaleiden keskellä.

Toki maailmanpolitiikassa vaikuttaa vielä venäläisditaattoriakin surkuhupaisempi henkilöitä. Yksi sellainen istuu vallassa Pohjois-Koreassa, joka luonnehäiriöisen kiinanpalatsikoiran tavoin murisee ja näyttelee hampaitaan susikoiralle. 

Vai mitä pitäisi ajatella hänen uhkailustaan tuhota Yhdysvallat perusteellisesti?  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan
Paasikiven-Kekkosen linja
Diktaattorin ja hänen kansansa dilemma

Sota Ukrainassa on käännekohdassa - mitä tekee Putin?

Viime päivät ovat olleet katastrofi Vladimir Putinille. Ukraina on itäisellä rintamalla tuhonnut hänen armeijansa puolustuslinjan ja valloittanut sen huollon kannalta tärkeän rautatieliikenteen solmukohdan sekä edennyt myös etelässä Hersonin suunnalla. Viimeinen siitä huolimatta, että Ukraina on kertonut eteläisen suunnan toimien olleen vain hämäys, kuten jo aiemmin totesin. 

Tässä vaiheessa on mahdollista, että Venäjän armeijan miehistön moraali romahtaa täydellisesti. Olemmehan saaneet tästä viitteitä myös viime päivien aikana. Jos näin käy, on Putinin peli Ukrainassa pelattu lopullisesti. 

Olisikin mielenkiintoista tietää, mitä tsaarintekele Vladimirin päässä liikkuu juuri tällä hetkellä. Tajuaako hän häviävänsä sodan? Entä haluaako hän taistella katkeraan loppuun asti, vai luovuttaa Ukrainalle sen mitä sille kuuluu - eli vetää venäläisjoukot ennen vuoden 2014 tapahtumia vallinneille rajoille. 

Entä kesääkö hänen valtansa? Laillisia keinojahan Putinin vallasta syöksemiselle ei ole, koska hän on pitkällä valtakaudellaan poistanut sellaiset.

Mutta kansan parissa saattaa todellisuuden valjettua ilmaantua tyytymättömyyttä, joka vaikeuttaa Putinin asemaa. Sellainen voisi johtaa avoimeen kapinaan etenkin siinä tapauksessa, että hän yrittäisi pelastaa Ukrainan-sotansa yleisen liikekannallepanon avulla. 

Sitä paitsi venäläiset oligarkit tuskin katsoisivat hyvällä pitkään jatkuvia sotatoimia, jotka vaikeuttaisivat heidän elämäänsä ja varainhankintaansa. On siis hyvinkin mahdollista, että spontaani kapinaliike saisi taloudellista ja henkistä tukea myös heiltä.

Vielä pahemmaksi Putinin tilanne muuttuisi, mikäli nöyryytetyn armeijan johto löytäisi jostain rohkeutta ja kyvykkyyttä nousta häntä vastaan. Silloin tsaarintekeleen tilanne kävisi todella vaikeaksi ja suuri Venäjänmaa saattaisi suistua jopa veriseen sisällissotaan, jonka aikana maan itsenäisyydestä haaveilevat osat saattaisivat pyrkiä irrottautumaan Moskovan vallasta. 

En sano, että Putinin vastainen kapina olisi todennäköinen, mutta hänen pitää kuitenkin huomioida sellaisen mahdollisuus. Ja joka tapauksessa on selvää, ettei Putin halua toistaa tsaari Nikolai II:n kohtaloa, vaikka sekin vaihtoehto on olemassa - ja jopa varsin todennäköinen. Eikä etenkään joutua tuomittavaksi Haagin sotarikostuomioistuimeen.

Nämä asiat eivät voi olla vaikuttamatta Putinin ratkaisuihin. Tässä vaiheessa hänen kannaltaan keskeistä on tietenkin vallan pitäminen tiukasti omissa käsissä. Mutta saattaisiko Vladimir pohdiskella myös maastapakoa?

Mutta kuka hänet ottaisi vastaan? Pohjois-Korean Kim Jong-Un? Syyrian Bashar al-Assad? Eivät kuulosta kovin hääveiltä vaihtoehdoilta, mutta niihin on turvauduttava, ellei ole muutakaan mahdollisuutta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukraina veti Venäjää höplästä
Ukrainan hyökkää - vai hyökkääkö?
Is President Putin on his way to repeat the destiny of Czar Nicholas II?

Diktaattorin ja hänen kansansa dilemma

Helsingin sanomat kirjoitti Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-unin haasteista tämän hallinnon täyttäessä kymmenen vuotta. Jutussaan lehti referoi tämän tekemiä - jopa lähisukulaisiin kohdistuneita - puhdistuksia ja ydinaseilla pullistelun tuottamia vaikeuksia demokraattisten naapurimaiden kanssa. 

Lopuksi pääkaupungin suurmedia arveli, että Kimin suurin ongelma saattaa tulla nousevasta sukupolvesta, jolla on edeltäjiään enemmän tietoa suljetun kotimaansa ulkopuolisesta elämästä. Mitä Kimin siis tulisi tehdä?

Historiallinen tosiasia näyttäisi olevan, että otettaan hellittäneet veriset diktaattorin tahtovat päätyä varsin nopeasti mullan alle. Esimerkiksi Irakin Saddam Hussein luopui kemiallisista aseistaan, eikä aikaakaan, kun hänet hirtettiin. Libyassa taas Muammar Gaddafi menetti otteensa ja siirtyi sen seurauksena varsin nopeasti muslimien paratiisiin. 

Siksi Kimin kannattaa - kerran vallan otettuaan ja sitä brutaalisti ylläpidettyään - jatkaa samalla linjalla. Kotimainen oppositio on syytä pitää pelossa ja murskata riittävällä voimakäytöllä jo ennen kuin se ehtii kasvaa vakavasti otettavaksi haastajaksi. Ulkovaltojen puuttumattomuus maan tapahtumiin on puolestaan estettävissä parhaiten kehittämällä ydinaseiden iskukykyä siten, ettei kenellekään tulisi edes mieleen uhata erakkovaltiota väkivallalla. 

Näin toimien diktaattori saattaa hyvinkin säilyä vallassa kymmeniä vuosia ja nauttia pitkään kaikesta sen tuomasta hyvästä. Ja juuri siksi Kimin kannattaa kohdistaa kovat otteet ja sananvapauden rajoitteet myös nykyisiin nuoriin ja likvidoida ajoissa heidän mahdollisesti nousevat johtajansa. Käytännön vaihtoehtona kun olisi vain oman henkikullan menetys vallankumouksen pyörteissä. 

Edelle kirjoittamani on siis jonkinlainen diktaattorin ja hänen kansansa dilemma. Vallan kerran otettuaan ja sitä keinoja kaihtamatta ylläpidettyään on diktaattorin ehdoton etu pitää maa muuttumattomuuden tilassa. Ja sen taidon Kim Jong-un on ainakin toistaiseksi hallinnut varsin hyvin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lukashenko opettaa länsimaita irakilaisten avulla
Idän uusi itsevaltias
Trumpin vaihtoehdot Koreassa

Trumpin vaihtoehdot Koreassa

Pohjois-Koreassa on kovaotteisten Kimien dynastia kurjistanut väestöään jo kolmannessa sukupolvessa. Dynastian perustajan syntymästä tuli juuri kuluneeksi 105 vuotta ja maa esitteli sen kunniaksi uusia ohjuksiaan.

Kimien dynastia on muusta takapajuisuudestaan huolimatta onnistunut kehittämään itselleen ydinaseen. Sen ensimmäinen koelaukaisu tapahtui vuonna 2006. Lisäksi maassa on kehitetty ohjustekniikkaa, jonka avulla pommit saadaan maaliinsa.

Nykyisin pohjoiskorealaiset pystyvät lennättämään ohjuksiaan naapurimaidensa suuriin asutuskeskuksiin kuten Etelä-Korean Souliin tai Japanin Tokioon. Siten maan puolustusdoktriini näyttäisi perustuvan pelotteluun - vallassa oleva Kim voi vastata jopa sotilaallisesti täysin ylivoimaiseen hyökkäykseen tehokkaasti tuhoamalla suurkaupungin.

Sellaista riskiä eivät ainakaan demokraattiset valtiot voi ottaa. Tämän tosiasian edessä on juuri tällä hetkellä maailman suurimman sotilasmahdin johtaja eli Yhdysvaltain Donald Trump.

* * *

Iltalehden mukaan monet tutkijat ovat kritisoineet Trumpin bluffausdoktriinia, eli esimerkinomaista hyökkäystä Afganistanissa ja laivaston lähettämistä Pohjois-Korean lähettyville. Heidän mukaansa Kimin dynastia osoitti äsken tekemällään epäonnistuneella ohjuskokeella, että se on valmis katsomaan bluffin.

Nyt kun se on katsottu, on Donald Trump vaikeassa tilanteessa - uskottavuuden nimissä hänen tulisi rangaista Pohjois-Koreaa jollain tavalla, mutta kohteen arvaamattomuus yhdistettynä ydinasevalmiuteen saattaa johtaa täydelliseen katastrofiin. Mikä siis neuvoksi?

Periaatteessa Trumpilla on useita vaihtoehtoja.

Ensimmäinen on jo valmiiksi eristäytyneen maan vielä tehokkaampi eristäminen muusta maailmasta eli Kiinan saaminen mukaan saartorenkaaseen. Sen seurauksena jo muutenkin kurjissa olosuhteissa elävät pohjoiskorealaiset joutuisivat vielä nykyistäkin ankeampaan tilanteeseen etenkin, jos esimerkiksi heidän maatalouttaan kohtaisi katovuosi.

Nousisivatko he tämän seurauksena kapinaan diktaattoriaan vastaan? Entä olisiko tavallisten pohjoiskorealaisten rankaisemisella merkitystä diktaattorin mielenrauhalle?

Toinen vaihtoehto olisi vähäinen ja kertaluonteinen sotilaallinen isku. Eli Trump voi yrittää niin pientä sotilaallista näpäytystä, ettei Kim Jong-un lähtisi sen takia käyttämään ydinasettaan. Tähän ratkaisuun liittyy kuitenkin riski siitä, että vallassa oleva ja äärimmäisen arvaamaton Kim päättäisi pienenkin sotilasoperaation yhteydessä turvautua varmuuden vuoksi ydinaseeseensa.

Kolmas vaihtoehto voisi olla kattava sotilaallinen isku, jossa yhtäaikaisesti sekä tapettaisiin itse diktaattori, että tuhottaisiin hänen ydinaseensa. Tässä vaihtoehdossa on useitakin riskejä: esimerkiksi tiedustelutieto ei välttämättä ole riittävää, jotta kaikki ydinaseet saataisiin kerralla tuhotuiksi. On myöskin mahdollista, ettei Kimiä saataisi sittenkään hengiltä - ovathan terroristijohtajatkin selvinneet useita kertoja amerikkalaisten likvidointiyrityksistä.

Tällaisen hyökkäyksen epäonnistuessa katsottaisiin Kimin bluffaus - enkä ainakaan minä epäile hänen kykyään lähettää ydinohjuksia naapurimaihinsa. Lopputuloksena saattaisi siten olla joukoittain kuolleita eteläkorealaisia ja japanilaisia, elleivät heidän turvakseen sijoitetut Patriot ohjuksentorjuntaohjukset sitten osuisi erehtymättä maaleihinsa.

Neljäs vaihtoehto olisi hyväksyä bluffauksen epäonnistuneen ja antaa pulskalle Kim Jong-unille sulka hattuun. Sen, kuten ensimmäisenkin vaihtoehdon, seurauksena Kimien diktatuuri saisi jatkoaikaa, jonka se epäilemättä käyttäisi joukkotuhoaseidensa lisäkehittämiseen.

Kehitteillä oleva mannertenvälinen ohjus ydinkärkineen voitaisiin kullakin hetkellä vallassa olevan Kimin niin halutessa suunnata myös Yhdysvaltoihin tai Eurooppaan. Siten myös niissä jouduttaisiin varautumaan Kimien suoraan uhkaan.

Viides vaihtoehto voisi olla systemaattinen Kimin syrjäyttämisoperaatio maan sisältä käsin. Sen suhteen nuori Kim Jong-un lienee oppinut läksynsä ja pitää kansalaisiaan sellaisen rautahanskan puristuksessa, että amerikkalaisten rekrytoimien kapina-agitaattoreiden työ päättyisi varmuudella ennen kuin on kunnolla alkanutkaan. En siis näe tällä vaihtoehdolla minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia.

* * *

Kaiken kaikkiaan Donald Trumpin vaihtoehdot näyttäisivät siis olevan huonoja tai vielä huonompia. Mutta eivät pelkästään Yhdysvaltojen vaan myös koko muun maailman kannalta.

Ennen lopullista tuomiota nostan kuitenkin esiin vielä yhden vaihtoehdon. Mikäli diktatuuria ei voi tuhota voimatoimin sen enempää ulkoa kuin sisältäkään, kannattaisiko yrittää silkkihansikkaita?

Mitä tapahtuisi, jos Kimin ihmisoikeusrikkomukset unohdettaisiin ja maa sidottaisiin kansainväliseen talouteen. Olisiko Kimien dynastia valmis sellaiseen - siis normaaliin kaupankäyntiin, koulutukseen ja diplomaattisiin suhteisiin? Ja tarvittaessa vaikkapa diktaattorin pieneen voiteluun?

Kaupankäynti piristäisi Pohjois-Korean taloutta ja Kimien alistaman väestön elinolosuhteet paranisivat. Ajan myötä myös heidän yleissivistyksensä lisääntyisi ja paineet hirmuhallinnon korvaamiseksi kasvaisivat. Mutta aavistaisiko Kim Jong-un juonen ja kieltäytyisi kaikesta avoimesta kanssakäymisestä ulkomaailman kanssa?

Kaiken kaikkiaan näyttäisi siis siltä, että ydinasepelote takaa Pohjois-Korean diktaattoreille sellaiset turvatakuut, ettei heidän toimintaansa voi juurikaan puuttua. Lisäksi heidän määrätietoinen pyrkimyksensä entistä suurempaan ydinpelotteeseen vain vaikeuttaa ratkaisujen löytämistä.

Yksi suuri riski asiassa liittyy myös esimerkkivaikutukseen. Jos esimerkiksi ISIS:in kalifaatin köytössä olisi Pohjois-Korean asearsenaali, ei sitä vastaan voitaisi käydä sotaa ilman riskiä länsimaiden valtavista omista tappioista.

Siksi olisi erityisen tärkeää, että Trumpin hallinto pystyisi minun ja Iltalehden siteeraamien tutkijoiden epäilyistä huolimatta tekemään asialle jotain - ja mahdollisimman pian. Onhan Kim kaikesta hulluudestaan huolimatta varsin säyseä otus verrattuna uskonkiihkoisiin jihadisteihin, jotka haluavat omien seuraajiensa lisäksi alistaa myös kaikki muut maailman ihmiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veljesvihaa Koreassa ja Ruotsissa
Paavo Rautio osoittaa syvällistä ymmärtämättömyyttä
Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto

Pohjois-Koreassa diktaattori on hankkiutunut vaaralliseksi katsomansa sukulaisen koko perheestä eroon. Näin hän osoittaa koko kansakunnalle, kuka on maan kiistaton johtaja. Tällä perusteella on aika turvallista ennustaa, ettei Pohjois-Koreassa tule esiintymään poliittisia levottomuuksia Kim Jong-Unin hallintokaudella.

Diktaattorin toimenpiteet ovat ainakin meille vanhemmille ihmisille tuttuja Neuvostoliiton ajalta. Siellähän Josif Stalin käytti samankaltaisia menetelmiä. Näin maassa säilyi rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

Sellainen ero Stalinin ja Kimin hallitsemistavoissa mahdollisesti on, että neuvostodiktaattori aika ajoin testasi läheistensä uskollisuutta. Moni ei näistä testeistä selvinnyt, mutta suomalainen Otto Wille Kuusinen selvisi: hintana oli mm. hänen ystäviensä Nikolai Buharinin ja Kullervo Mannerin tuomitseminen kuolemaan. Ehkä lohtua toi se, että Stalinin kuoltua Kuusinen saattoi tuomita entisen diktaattorin henkilöpalvonnan.

Sen sijaan monet Stalinin läheiset ja sukulaiset eivät selvinneet vaan tulivat tapetuksi Pohjois-Korean diktaattorin tädin miehen ja tämän sukulaisten tapaan. Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että Pohjois-Korean nuori ja pulska diktaattori on hakenut oppinsa yhdeltä ihmiskunnan kaikkien aikojen hirviöltä.

* * *

Vaan olisikohan diktaattorilla oikeasti vaihtoehtoja?

Ajatellaan vaikka Saddam Husseinia. Hän hallitsi maataan rautaisella otteella vuosikymmeniä, kunnes erehtyi valtaamaan Kuwaitin. Silloin peliin puuttui öljytoimituksista huolestunut Yhdysvaltain presidentti George Bush, ja tylytti Saddamin armeijaa.

Persianlahden sotana tunnetun tylytyksen aikana ja jälkeen Irakissa syntyi kapinoita, mutta rauan koitettua Saddam onnistui kukistamaan ne nopeasti. Näin maahan palasi rauha ja ihmisille hyvä tahto.

Kymmenen seuraavan vuoden kuluessa Saddam luopui Yhdysvaltain vaatimuksesta joukkotuhoaseistaan. Sen seurauksena George W. Bush saattoi viedä loppuun Irakin diktaattorin kaatamisen siirtääkseen huomion oman hallintonsa aiemmasta terrorismiin liittyvästä epäonnistumisesta muualle.

Toki virallinen historiankirjoitus toistaa Yhdysvaltain väitettä siitä, että he olisivat luulleet Saddamilla olleen joukkotuhoaseita, mutta on mahdoton kuvitella ettei maailman johtavalla tiedustelupalvelulla olisi ollut asiasta oikeata tietoa.

Saddamin loppu oli sitten hirressä ja Irak vaipui maanlaajuiseen terroriaaltoon, joka ei ole loppunut vielä tähän päivään mennessä, eikä maassa siis vallitse rauha eikä ihmisillä hyvä tahto.

Olettaisin Pohjois-Korean hyvin syöneen diktaattorin oppineen läksynsä myös Saddamin tapauksesta - nykyisessä globaalissa maailmassa diktaattorin ei pidä luopua parhaasta henkivakuutuksestaan.

Tässä tapauksessa siis ydinaseesta. Sen avulla Kim Jong-Un voi varmistaa, että myös Yhdysvaltojen presidentillä on hyvä tahto häntä ja hänen kansaansa kohtaan.

* * *

Mitä tästä kaikesta opimme?

Ehkäpä sen, että jos olet joskus syystä tai toisesta joutunut diktaattoriksi, on sinun syytä pitää huoli, ettei asemasi järky. Tämän päivän diktaattori löytää monta omalta kannaltaan surullista ja opettavaista esimerkkiä - Libyan Muammar Gaddafi tapettiin, Kongon Laurent Kabila ja Liberian Samuel Toe tapettiin, mutta hänet tapattanut Charles Taylor sentään pääsi "vain" loppuiäkseen vankilaan.

Tätä taustaa vastaan on ymmärrettävä myös Syyrian Bašar al-Assadin tinkimättömyys Syyrian sisällissodan yhteydessä. Jos vaihtoehtoina ovat oman kansan tapattaminen tai vaihtoehtoisesti itsensä altistaminen todennäköiselle murhalle, on valinta varmaankin aika helppo. 

Toisaalta tämän kirjoituksen perusteella al-Assadin pehmeys joukkotuhoaseiden suhteen johtanee joka tapauksessa hänen elämänsä päättymiseen ennenaikaisesti. Sellaiseen Pohjois-Korean ystävällisesti väkijoukkoja tervehtivällä virkaveljellä ei tähän mennessä nähdyn perusteella ole aikomustakaan sortua. 

* * *

Tässäpä se onkin se diktaattorin dilemma. Jos luovut piirunkin verran rautaisesta otteestasi, on vaarana että henkikulta menee. Mutta jos pidät kiinni hirmuhallinnon kaikista kauheuksista, säilyy samalla se henkiripukin. 

Ja kun tukahdutettu hirmuvalta on painanut yhteiskunnan ongelmat piiloon, nousevat ne diktaattorin poistuttua väistämättä pintaan sitä suuremmalla voimalla, mitä tukevampi uskonnollinen, etninen tai sosiaalinen tausta niillä on. Heikoimmilla tällöin ovat eri syistä monikulttuuriset yhteiskunnat.

Niinpä monikulttuuristen maiden hirmuhallitsijoiden kesken onkin kaikilla maailmanparantamiseen taipuvaisilla käsissään vähän samantapainen dilemma kuin Eino Leinolla aikanaan:

Kumpi on kauniimpi:
uskoa, että vapaus koittaa,
toivoa, että valkeus voittaa,
ja taistella valkeuden eestä, -
vai taistella
tietäen, ettei valkeus koita,
tietäen, ettei vapaus voita,
ja sentään taistella?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:Vuoden myönteisin kehityskulku löytyi Afrikasta!

Afrikkalaisuus Suomen historian valossa
Ihmisestä järkevästi toimivana olentona Libanonin viimeaikaisten tapahtumien valossa