Keskustelu syyrialaispakolaisten palauttamisesta voidaan aloittaa

Timo Soini asetti vuonna 2014 tavoitteekseen hillotolpan. Sen hän saikin vuoden 2015 vaaleissa, mutta jatko taitaa kulkea vähän erilaisten tolppien ja pylväiden parissa. Kiitos maan tunnetuimman populistin ahneuden ministeriauton takapenkkiin.

Syyria puolestaan saavutti oman virstanpylväänsä eilen. Siellä suurin osa maan kansasta pääsi nimittäin äänestämään vaaleissa ja sitä kautta tarjoamaan hillotolppia syyrialaisille poliitikoille.

Toki vaalit olivat hiukan vaihtoehdottomat, sillä ehdolla oli - ainakin asiasta kertoneen Helsingin Sanomien artikkelin mukaan - vain presidentti Al-Assadin kavereita ja tukijoita. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että maa on palaamassa takaisin rauhantilaan, josta länsimaiden tukema vallankaappausyritys sen suisti vuonna 2012.

Vaalit tulivat Syyriassa mahdollisiksi siksi, että maassa on käyty sarja verisiä taisteluita. Vielä on edessä kuitenkin yksi taistelu - josta saattaa tulla kaikkien syyrialaistaisteluiden äiti - Syyrian naapurimaan edesmennyttä diktaattoria mukaillakseni. 

Vastakkain ovat Venäjän tukema Syyrian armeija ja arviolta 70 000 islamistitaistelijaa, jotka on kerta toisensa jälkeen päästetty pakenemaan edellisistä taisteluista, mutta joilla ei enää ole paikkaa minne kadota. Ei ainkaan Syyrian alueella. Ongelma syntyy siitä, että jo etukäteen ratkaistulta vaikuttava taistelu tullaan käymään miljoonien siviilien keskellä.

Sota on kuitenkin julmaa, eikä verenvuodatukselle ole vaihtoehtoa, ellei sellaiseksi lasketa Syyrian jakamista Al-Assadin Syyriaan ja islamistien Idlib-valtioon. Kaikesta journalistien ja eurooppalaispoliitikkojen höpötyksestä huolimatta sellainen ei taitaisi ihan aikuisten oikeasti sopia kenellekään. Niinpä Al-Assad saa Venäjän tukemana möyhentää islamistien viimeisen tukikohdan maassaan - jos ja kun hän siihen pystyy. 

Idlibin taistelun jälkeen Syyria päässee lopulta rauhan tilaan, mikä lienee kaikille tavallisille syyrialaisille hillotolppien hillotolppa. Tosin kurdialue on edelleen Al-Assadin ulottumattomissa, mutta sen suhteen on syytä toivoa rauhanomaista ratkaisua.

Sellaiselle saattaa antaa pontta se, että kurdeja tukee ja heidän sotilaallista iskukykyään on vahvistanut Yhdysvallat ja mahdollisesti pienessä määrin myös Suomi. Näin ollen myös Al-Assadin liittolainen Venäjä saattaa taivutella maansa takaisin voittamassa olevaa Syyrian diktaattoria etsimään rauhanomaista ratkaisua kurdiongelmaansa, ellei hän itse sitä ymmärrä.

Suomen ja Euroopan kannalta tärkeintä tässä kaikessa on se, että Syyria pääsee palaamaan normaaliin rauhantilaan. Sen jälkeen sinne voidaan haluttaessa palauttaa myös Syyriasta tulleet turvapaikanhakijat samaan tapaan kuin Norja on tekemässä 1600 turvapaikan saaneelle somalille heidän lähtömaansa rauhoituttua (muuten asia, josta valtamediamme on vaiennut liikuttavan yksimielisesti ja näin alleviivannut punavihreää poliittista agendaansa).

Tätä varten on myös Suomessa käynnistettävä keskustelu tänne tulleiden pakolaisten turvapaikan tarpeesta silloin kun heidän kotimaansa on rauhoittunut. Eli turvallisista maista turvapaikan saaneiden palauttamisesta rakentamaan kotimaataan mukaan lukien kansalaisuuden peruuttaminen. Näin siitä huolimatta, että Suomi on jäänyt aika lailla syrjään syyrialaisten turvapaikanhakumatkoilta, eli ratkaisu koskisi vain pientä osaa maahamme otetuista pakolaisista.

Itse kannatan mallia, jossa pakolaisstatuksella maassamme olevat voivat halutessaan hakea työpaikan nojalla oleskeluluvalleen jatkoa Suomessa, mutta puhtaasti yhteiskunnan varoilla elävät palautettaisiin kotimaihinsa. Näin resurssimme voitaisiin siirtää niin haluttaessa enemmän apua tarvitseville. Toivottavasti kuitenkin jollain muulla tavalla kuin siirtämällä heidät kotimaistaan tänne kauas Suomeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hätäkokouksia
Varoitus!
Kaksi hyvää uutista - vai onko?