torstai 16. marraskuuta 2023

Sairaalassa komentokeskus ja hybridisotaa itärajalla

Eilen uutisoitiin syy sille, miksi Israel on piirittänyt Al-Shifan sairaalaa. Maan armeijan julkaiseman ja videomateriaalin tukeman tiedon perusteella sairaalan alla on sijainnut Hamasin komentokeskus. 

Hamas on luonnollisesti kiistänyt asian, sillä sen tunnustaminen olisi terroristijärjestön kannalta järkevää. Tosiasia kuitenkin on, että myös Yhdysvaltain tiedustelu on kertonut sairaalan alla sijaitsevasta komentokeskuksesta, joten asia näyttää täältä tietokoneen näppäimistön takaa päivänselvältä. 

Asiaa voi toki pohtia myös sitä tietoa vastaan, että Israel ylipäätään joutui tunkeutumaan väkivalloin sairaalaan. Ei kai sellaiselle ole muuta järkevää syytä kuin se, että joku esti sinne kävelemisen rauhanomaisesti?

Eilen saimme kuulla toisenkin mielenkiintoisen lausunnon. Sen antoi välimerellisten ihmissalakuljettajien avustusjärjestönä tunnetuksi tullut Lääkärit ilman rajoja. 

Sen mukaan Gazassa ammutaan jopa ambulansseja. Tämä tieto pitänee toki paikkansa, ja ampujakin lienee Israelin armeija. Syytä voi itse kukin pohtia mielessään sitä taustaa vastaan, että Hamasin terroristeilla lienee tappion häämöttäessä kiireellinen tarve päästä pois Al-Shifan sairaalasta ja ylipäätään pohjoisesta Gazasta. 

* * *

Suomessa nähtiin eilen erikoinen näytelmä, kun hallitus ensin ilmoitti pitävänsä tiedotustilaisuuden ja sen jälkeen peruutti sen. Ajattelin - tai kirosin mielessäni - uutisen kuultuani, että jo Petteri Orpon (kok) kabinetin alkumetreillä omaa peliään pelannut hallituksen pienpuolue olisi jälleen nähnyt pelin paikan, mutta lienen ollut väärässä. 

Tiedotustilaisuudessa oli tarkoitus kertoa toimista, joilla pysäytetään venäläisten kehitysmaalaisia turvapaikanhakijoita hyödyntävä hybridisotatoimi itärajalla. Päivän aikana rajalla ehti kuitenkin tapahtua niin paljon, että hallitus päätti siirtyä suoraan suunniteltua järeämpiin toimiin, jotta tilanne saataisiin vakautetuksi - eikä kyse siis ollut hallituspuolueiden välisistä kiistoista, vaan toimien uudelleensuunnittelun vaatimasta lisäajasta.

Tiukkoihin toimiin lienee myös tasavallan presidentin mandaatti, koska tämä katsoi ulkomaanvierailunsa yhteydessä tarpeelliseksi ehdottaa rajan sulkemista. Tämä on erinomaista, sillä antamallaan taustatuella hän epäilemättä vähensi jo ennakolta hallituksen tuleviin toimiin mahdollisesti kohdistuvaa kritiikkiä. 

Tämä kaikki kertoo siitä, kuinka oleellinen muutos Suomessa tapahtui kevään 2023 eduskuntavaalien seurauksena. Ja antoi ripauksen toivoa siitä, että Suomi voisi sittenkin säilyä turvallisena hyvinvointivaltiona.

32 kommenttia:

  1. Äärivasemmistolainen TS julkaisi jutun turkkilaisesta tarhapaikan hakijasta. Kyseinen epeli oli kertomansa mukaan lentänyt Pietariin ja sieltä viranomaisten avustuksella saanut taksikyydin Suomen rajalle. Kuulemma asian arkaluontoisuuden takia onnenonkija esiintyi etunimellään ja kuva oli takaapäin.

    Oikeassa hengenhädässä olevan turvaa hakevan kannattaisi kertoa avoimesti minkälaista vainoa hän lähti karkuun. Omalla naamalla esiintyminen edesauttaisi omaa ja muiden vainottujen asemaa. Ainakin vastaanotto olisi suopeampi.

    Nyt wokejournalisti tyytyi vain teknisiin kuvailuihin matkan sujumisesta. Tuollainen hampaaton raportointi ei ole journalismia vaan loruilus, joutavaa asioiden kiertelyä ja epäolennaisuukssin keskittymistä. Juttu loppui voivotteluun, kuinka karvaranteen käsiä oli niin kovasti palellut. Lettas sentään

    VastaaPoista
  2. Mitä ne "tiukat" toimet ovat? Tuttuni asuu ko rajan lähellä ja on kertonut että eilen ja tänäaamuna ainakin 9 linjaautoa on tullut tupaten täynnä isisläisiä rajan ylitte. Elikkä puhuvia päitä ilman tekoja, siinäon suomen hallitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä niin sanotuilla "turvapaikanhakijoilla" on aina kohdemaa, jonne pyrkivät.
      Puolan ja Baltian maiden tapana on pitää nämä rynnijät aidan takana eikä päästää maahan. Näin on videoissa näytetty esim. Valko-venäjän rajalla.
      Suomi kuljettaa ja hyysää bussikuljetuksella.
      Kumpi on parempi tapa kohdemaan kannalta?

      Poista
    2. "Kumpi on parempi tapa kohdemaan kannalta?"
      Tietysti Suomen malli, koska me kuulemma tienataan näillä ja nämä ovat meille impivaaralaisille rikkaus, eikä hyville pelihetkille puukkohippasten kera kannata laskea hintaa.

      Poista
  3. Vasemmisto ehti jo ihmetellä miksi päätöstä rajojen sulkemista lykättiin.
    En ihmettelis vaikka siellä hallituksessa eräs puolue vitkuttelisi tässäkin asiassa, koska näin paitsi saisivat vielä muutaman "pakolaisen" tuotua maahan, samalla vierittää kansalaisten silmissä syytä sisäministerille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RKP:n suurin pelko on, että perussuomalaiset saavat krediittiä tämän asian hoidosta :)

      Poista
    2. Israel itse rakensi Shifan sairaalan alla olevan komentokeskuksen ja siihen liittyvän tunneliverkoston vuonna 1983 kun se miehitti Gazaa. Joten sen "löytymistä" ei voi pitää kovin suurena tiedusteluvoittona sen enempää Israelin kuin USA:n viranomaisilta. Kuinka merkittävä bunkkeri on tällä hetkellä Hamasin toiminnan kannalta on sitten eri juttu. Tuskin kovin, koska Israelilla on aseita joilla voi tuhota maanalaisia kohteita ilman että yläpuoliset rakenteet kärsivät merkittävästi ja tämä taas on Hamasilla hyvin tiedossa.

      Poista
    3. No mitäs luulisit tapahtuvan jos israel pistäsi tuollaisia aseita meilahden sairaalan alla olevaan parkkihalliin ja siellä sijaitseviin tunneleihin, väitätkö, että tornisairaa ei heiluisi?

      Poista
    4. The Washington Post'issa v. 2014 julkaistun artikkelin mukaan Israel oli avustamassa Hamasin luomista, https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/2014/07/30/how-israel-helped-create-hamas/

      Useista muista lähteistä olen lukenut vastaavan asian perusteluineen.
      Pidän mahdollisena, jopa todennäköisenä, että Israelilta Hamasin sunteen on "mopo karannut käsistä".

      Poista
    5. Niin suomeesa muummuassa halonen ja lippone on ollut avustalmassa putinin luonista...

      Poista
    6. Jopa valta- eli propagandamediassa on kritisoitu kaasuputki-Lipposta.
      Vähemmällä on päässyt se naistenlehtien lemmikkinä oleva narsistinen lesbo, jonka toimesta Suomi allekirjoitti maallemme kalliiksi tulleen jalkaväkimiinat kieltävän sopimuksen.
      Sen sijaan esim. Venäjä ei allekirjoittanut sitä ja tiedetään, että Venäjä käyttää Ukrainan sodassa erittäin paljon jalkaväkimiinoja! Mutta sehän ei naistenlehtien toimittajia paljoa hetkauta heidän ylitsevuotavassa suitsutuksessaan lemmikilleen.

      Poista
    7. Se on sama jauhaminen aina," Persut on oppisitiossa,ei sieltä voi mihinkään vaikuttaa" Nyt sama valitus jatkuu vaikka persut on hallituksessa ja helkkari sisäministeri on persu, "ei sieltä voi vaikuttaa". Kuinka vankkumaton tyhmyys johtaa persu uskovaisia.

      Poista
  4. Onko muslimeilla ja venäläisillä jotain yhteistä?
    Valehdellaan suu vaahdossa.

    VastaaPoista
  5. Kun muistopäivä 30.11. lähestyy, oman inframme tulee varmistaa varallaolon ja päivystyksen riittävyys. Häiriöitä voi tulla monin tavoin. Keskeisillä aloilla suosittelen pikkujoulujen siirtämistä vaikkapa tammikuulle.

    VastaaPoista
  6. Joo on noi israelilaiset aika törkeitä hevoset on hauskoja eläimiä ja ne ampuvat niitä ambulanseja jopa hevosilla:

    https://www.anteryasa.fi/p/laakarit-ilman-rajoja-levitti-hamas-propagandaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lääkärit ilman rajoja" ovat yhtä pölhöä porukkaa kuin esim. Ohisalo, Biaudet, Baja-Maja & Co.
      Heitä ei yhtään hetkauta se, että kaukomailta maahamme masinoidusti tunkeutuvien elintaso-loisten elättämiseen upotettavat rahat välttämättä tarvittaisiin oman maamme tukalassa asemassa olevien varattomien vammaisten, sairaaalloisten vanhusten, itsemurhaa hautovien nuorten ym. monien vastaavanlaisten ihmisten auttamiseen.
      On laskelmin osoitettu, että noiden maahaamme tervetulleiksi toivotettujen loisten elättäminen jo
      nykyisellään maksaa yli 3 miljardia euroa vuodessa. Vuosien aikana kumuloitunut summa on varmasti jo varmasti kaksinumeroinen miljardien eurojen määrä ja se on osa huimaa ULKOMAANVELKAAMME. Tuon velan maksamiseen tarvittavien vientitulojen kasvu on takkuillut, mm. koska maassamme työn tuottavuuden kasvu on polkenut paikallaan n. 15 vuotta; maahamme tunkeutuneista kieli-, luku- ja kirjoitustaidottomista kamelikuskeista, lammaspaimenista ja vastaavanlaisen huippuosaamisen omaavista työntekijöistä ei ole apua tuottavuuden kasvattamiseen, päinvastoin.
      Sitä paitsi enevässä määrin mainitunlaisten "huippuosaajien" ja "moniosaajien" työllistämismahdollisuudet vähenevät vähenemistään automaation ja tekoälyn kasvavan käytön myötä. Mutta kommunisti P. Arhinmäen mukaan ulkomaanvelkaa ei tarvitse maksaa takaisin - varsinainen idioottimaisuuden huippu, varsinkin ministerinä olleelta mieheltä; valitettavasti se näyttää kuvastavan vallitsevaa käsitystä viher- ja varsinaisille kommunisteilla - sekä hallitusta keikuttaneella globalistisella kääpiöpuolueella, ks. http://ylewatch.blogspot.com/2023/09/globalistinen-kaapiopuolue-rkp.html

      Ks. myös Jukka Hankamäen artikkeli "Kuinka maahanmuutto pelastaa Suomen työllisyyden? ",
      http://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/12/kuinka-maahanmuutto-pelastaa-suomen.html

      Poista
    2. Noin isolla eläimellä ampuminen vaatii katapulttia. Vai tiputettiinko se lentokoneesta lanssin eteen?

      Poista
    3. Bidee ja Anna Maja ei koskaan muuten kumpikaan ole sanoutunut irti Elisabeth Rehnin aloittamista suomalaisen rodun jalostus (puheista&teoista) vaikka kumpikin on ollut jo siihen aikaa puolueessaa, ovat siis todellisia natsi-eugeniikka-rasisteja. Milloin saamme kuuulla sen ja miksi kukaan ei ole tätä vaatinut, ja mielellään vaatinut sitä aktiivista katumista, mutta koskaan ei ole tullut julkista anteeksi pyyntöä keneltäkään tuossa puolueessa.

      Poista
    4. Niin, israelilla on varmasti tästä: https://www.youtube.com/watch?v=JQ8jGqdE2iw kehittyneempi nykyaikaiseen sodankäyntiin sopivampi malli käytössä, niillä on tekniikka hallussa eivätkä halunneet mitään selkkausta intian kanssa.

      Poista
    5. On se suorastaan irvokasta, että nuo "rasismin" ja "vihapuheen" vastaisen propagandasodan kärkijoukkoon kuuluvat Biaudet ja Baja-Maja eivät ole irtisanoutuneet suomalaisia alempiarvoisena rotuna pitävästä natsi-eugeniikka-joukkiosta!

      Poista
    6. Mainitun "rasismin" ja "vihapuheen" vastaisen propagandasodan todellinen ja varsinainen tarkoitushan on tukahduttaa kritiikki erittäin rasistista valkoisten eurooppalaisten matalan intensiteetin kansanmurhaa kohtaan. Päämenetelmänä on MASINOITU
      värillisten INVAASIO.
      Esim. globalistivihollis-propagandamedia Brysselin Pravda tukee tuota kansanmurha-prosessia myös mm. homo- ja sinkkuihannoinnillaan.
      Sanotaan että "hyvästä" disinformaatiosta on n. 97% totta ja loput "muunnettua" totuutta. Se on myös yksi Pravdan joukkoharhautus-menetelmistä.

      Poista
    7. No eikös kelvollista saa aikaan parilla faktalla ja loput voi olla tarinointia eli 20%totta 80% tarinaa.. Noilla tietyillä sivuilla tuo suhde on about 50/50 enkä tarkoita suinkaan valtamediaa...

      Poista
  7. Kun palestiinalaisia siviilejä kuolee Gazassa, syytä pohtiessa kannattaa pitää mielessä Hamasin johtajan lausunto, että nyt tarvitaan paljon palestiinalaisten marttyyrien verta, naisten, lasten ja vanhusten. Siten nimittäin saadaan maailman myötätunto heidän puolelleen.
    Eli Hamas käyttää tietoisesti siviiliuhreja sotansa propagandavälineenä, joten turha ihmetellä, miksi siviilit eivät pääse evakuoitumaan pois sodan jaloista.

    VastaaPoista
  8. Olen tainnut hyvinkin moneen kertaan heittää kysymyksen siitä, osaako demokratia puolustaa itseään. Tämän päivän kysymys tietysti on, osaako demokratia lopultakin herätä puolustamaan itseään. Reaganin puhe pahan valtakunnasta kuulosti aikoinaan pateettiselta, mutta tämän päivän näyttöjen valossa ilmaus oli ja on hyvinkin perusteltu. Demokraattista yhteisöä vaivaa naiivius, arkuus ja mukavuudenhalu. Ne ovat tuhoisia piirteitä, sillä juuri ne muodostavat sen alustan, jossa ääriliikkeet pääsevät kasvamaan ja jossa reaktiona yhdenlaisiin ääriliikkeisiin syntyy toisenlaisia ääriliikkeitä. Mutta demokratia pystyy myös puolustamaan itseään, jos ymmärrystä ja tahtoa löytyy. Omasta historiastamme esimerkkinä muistuu mieleen sotien jälkeinen "Jo riittää"-kampanja.

    VastaaPoista
  9. Strix S: hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
  10. Onko muuten proffesori liitto ikinä tehnyt laskelmia proffesorien kustannuksista yhteiskunnalle esim: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d1c642e3-7ab8-4ab0-810a-49ebc7e20d1a

    Näiden proffesorien jäljiltä meillä mennään varmasti tuhansissa raiskatuissa kakaroissa/naisissa ja kustannukset ovat olleet katastrofaaliset koko kansantalaudelle jota nuo onnettomat lapsoset sitten vielä joutuvat maksamaan..

    Eikös tuo Vahtera arvionut/laskeskellut, että 75% valtion velasta on näiden proffien aiheuttamaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.vahtera.blog/post/kehitysapu-ja-maahanmuuton-menot-78-valtionvelasta

      Poista
  11. Tämä "rajan sulkeminen" on lähinnä irvokasta propagandaa. Rajan apulaiskomentaja kertoo että miten se todellisuudessa menee. Vaikka nuo raja-asemat ovat miten suljettuja, niin jos tulija pääsee niin lähelle suomalaista viranomaista että pystyy sen asylumin huikkaamaan, niin hänelle avataan suljetutkin portit ja viedään lämpimään ja hauskoihin pelihetkiin. Ja kun tuolla ei ole niitä aitoja, joiden tekemistä pissishallitus viivytteli tappiin saakka, niin pääseväthän ne sen asylluminsa huikkaamaan. Ja silloin sama meno jatkuu eli sieltä tulee tuhansittain porukkaa, vaikka miten se ylityspaikka olisi olevinaan suljettu. Ei todellisuudessa ole, tai siis on, mutta KAIKILTA MUILTA paitsi näiltä asylymin haluajilta. Ja sekös se oli meidän tarkoitus että kukaan muu kuin turvapaikka haluavat ei saa kulkea? tässä toteutuu aivan täysillä meidän pissishallituksen kusetus tämän lainsäädännön osalta. Mahtavat ne nauraa selällään tämän hallituksen touhuille kun hyvin tietävät millaisen lain tekivät ja mitä siitä seuraa.

    VastaaPoista
  12. Yle tänään

    Rajalla varaudutaan estämään fyysisesti turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen

    Mitä rajanylityspaikkojen sulkeutuminen käytännössä tarkoittaa? Vastaamme kysymyksiin tässä jutussa.

    https://yle.fi/a/74-20060547

    Artikkelista poimittua

    Rajaviranomaiset ovat varautuneet estämään turvapaikanhakijoiden maahantulon jopa fyysisin keinoin sulkeutuvilla raja-asemilla.
    Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran ja Niiralan raja-asemat sulkeutuvat lauantain vastaisena yönä.
    ...
    ...
    Jos Venäjä jatkaa turvapaikanhakijoiden päästämistä rajalle, joutuu Suomen rajaviranomainen estämään heidän pääsynsä rajan ylitse.
    Kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt ohjataan heitä edelleen vastaanottaville rajanylityspaikoille, eli Vartiukseen tai Sallaan.

    ///////////////////////

    Putinin kanssa on turha leikkiä.
    Ei ole mitään syytä antaa venäläisten välineellistää ihmisiä.
    Suljetaan koko itäraja ja lopetetaan leikkiminen. Loppuu samalla ihmisten kiusaaminen ja annetaan signaali näille tulijoille, että hölmö elatusautomaatti ei enää elätä elintasopakolaisia.
    Muutkin maat alkavat heräämään tähän elintasopakolaisten elättämisen järjettömyyteen. Kuten Jussi Halla-aho on todennut: Emme voi olla koko maailman sosiaalitoimisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle tänään

      Soitimme ihmis­sala­kuljettajille – ”Meillä on sopimus Venäjän poliisin kanssa”

      Yle selvitti Venäjän rajalla pyörivää salakuljetusbisnestä. Salakuljettaja kertoo järjestävänsä turvapaikanhakijoita Suomeen yhteistyössä Venäjän viranomaisten kanssa.

      https://yle.fi/a/74-20060539

      Artikkelista poimittua

      Yle tavoitti puhelimitse kaksi salakuljettajaa, jotka kertoivat tiiviistä yhteistyöstä, kun turvapaikanhakijoita järjestetään Venäjältä rajan yli Suomeen.

      Venäjän Suomen vastaista rajaa kontrolloi maan turvallisuuspalvelu FSB:n alaisuuteen kuuluva rajavartiolaitos. Salakuljettajat puhuvat rajalla toimivista viranomaisista ”poliisina”.
      – Kyllä, poliisin kanssa on sopimus, sanoo yksi salakuljettaja Ylelle.

      Molemmat Ylen haastattelemat henkilöt kuvaavat toimintaa samankaltaisesti.
      – Viemme hänet [turvapaikanhakijan] Pietarista rajalle. Poliisi hoitaa viisumiprosessin, maastapoistumisen ja passin leimaamisen, haastateltava kertoo puhelimitse.

      Poista
  13. Just, mutta valitettavasti ei.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!