Kaupunkilaisnaiset ja maalaismiehet

Helsingissä on enemmän nuoria naisia kuin miehiä. Niinpä paikallinen sanomalehti kertoi, että lajimme synnyttävään sukupuoleen kuuluvilla henkilöillä on vaikeuksia löytää siittävään sukupuoleen kuuluvia ihmisiä. 

Ongelma on syntynyt muuttoliikkeestä, jonka seurauksena jo aiemmin on tunnistettu, että maaseudun miehillä on vaikeuksia löytää itselleen vaimoja. Nyt lukemani juttu oli ensimmäinen, jossa huomasin puhuttavan ilmiön loogisesta kääntöpuolesta. 

Toki siihen olisi olemassa yksinkertainen ratkaisu eli muuttaminen. Naiset maalle ja miehet kaupunkeihin. Valitettavasti ainakin leivän hankkiminen aiheuttaa kuitenkin vaikeuksia, sillä naiset kouluttautuvat usein ammatteihin, joita voi käytännössä harjoittaa vain kaupungeissa, koska erityisesti julkiset palvelut ovat keskittyneet niihin. Monet miehet taas ovat kiinni maaseudun taloudellisissa ja harrastuksellisissa perinnöissään. 

* * *

Pariutumisongelma ei ole vain henkilökohtainen asia, vaan myös yhteiskunnallinen ongelma. Suomalaisten lapsiluku on aivan liian pieni, jotta väestö uusiutuisi. Viime vuonna maassamme syntyi vain 1,3 lasta naista kohden.

Tämän seurauksena väestön huoltosuhde on nopeasti muuttumassa yhä heikommaksi. Ja sen myötä entistä pienempi joukko työtä tekeviä joutuu elättämään työvoiman ulkopuolella olevia – eikä ongelmaa paranna eliniän kasvu, joka lisää eläkeläisten määrää. 

Tosin suomalaisten eläkkeelle jäämisen iän nousu on osittain lieventänyt ongelmaa. Ja vastaavasti kehitysmaalaistaustaisen väestön jääminen työelämän ulkopuolelle vaikeuttanut sitä – samoin kuin maamme pitkään jatkunut heikko talouskasvu. 

Nähtäväksi siis jää, millaiseksi Suomen tulevaisuus muodostuu. Erityisen tärkeää olisi, että – jos ja kun maamme talous on lopultakin lähtenyt nousuun – se näkyisi heteroparien määrän lisääntymisenä ja suomalaisten lapsiluvun kasvuna huolimatta sukupuolten alueellisesta eriytymisestä. 

* * *

Viime kädessä ratkaisu löytyy yksittäisten naisten ja miesten valinnoista. Onnistuvatko he löytämään ratkaisuja kohtaanto-ongelmaan vai jäävätkö nykyisille sijoilleen akattomina ukkoina ja valittavina vanhapiikoina? 

Onni onnettomuudessa on se, että työelämän digitalisoituminen tarjoaa aiempaa enemmän mahdollisuuksia. Mahdollisuuksia, joista ihmisten olisi osattava valita oikea tie oman elämänsä – ja suomalaisen yhteiskunnan – onnen rakentamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvun vaikutukset

Seksi ei jakaudu tasaisesti - eikä siitä seuraa lapsia
Anna Rotkirchin selitykset suomalaisten parisuhde- ja naisten mielenterveysongelmille

Ilmastopaneelin toive toteutumassa

Suomi rypee tunnetusti järkyttävän pitkässä talouslamassa, joka alkoi jo vuodesta 2008. Tämä ei kuitenkaan näytä vaikuttavan maamme ilmastopaneelin kannanottoihin, sillä sen uusimman ulostulon mukaan Suomessa pitäisi vähentää metsien taloudellista hyödyntämistä. 

Tosiasia kuitenkin on, että maamme metsät ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen selvästi enemmän kuin niistä poistetaan puuta. On kuitenkin totta, että turvemailta eli metsitetyiltä soilta vapautuu enemmän hiiltä kuin niissä kasvavaan puustoon sitoutuu – mutta myös se, että tähän asiaan ollaan jo tekemässä korjausliikettä. 

Toinen tosiasia on sitten paljon ikävämpi. Se on suomalaisen metsäteollisuuden parissa käynnistynyt nopea alasajo. Lista on pitkä, sillä siihen kuuluvat ainakin Stora Enso Anjalassa, Metsä Group Suolahdella ja Tampereella, UPM Lappeenrannassa ja Sappi Lohjalla.

Samaan aikaan metsäteollisuuden tulokset ovat romahtaneet. Ja viimeisimmän tiedon mukaan puukauppa on jopa lähes pysähtynyt, mikä on ajamassa metsäkoneyritykset peruuttamattomasti alas. 

Voidaan siis sanoa, että Ilmastopaneelin toive on jo toteutumassa. Siksi avoimeksi jää vain kaksi kysymystä. 

Millä Suomi korvaa metsäteollisuutemme menetetyt vientitulot? Ja mistä saadaan töitä suomalaisille – etenkin haja-asutusalueilla eläville ihmisille, joiden tuloista suuri osa liittyy metsien hyödyntämiseen. 

Ellei ratkaisuja löydy, saattaa meillä olla paluu takaisin 1960-luvulle, jolloin suomalainen työvoima muutti maalta kaupunkeihin ja osa karkasi Ruotsin autotehtaille, koska Suomi ei pystynyt heitä elättämään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Virheellistä argumentointia

EU:n komission ja Kanada metsäpalojen välinen yhteys

Maaseudun tulevaisuudessa oli pari päivää sitten juttu Kanadan metsäpaloista. Sen mukaan jättiläisvaltiossa on palanut metsiä peräti neljä miljoonaa hehtaaria. Samojen palojen seurauksista on raportoitu muissakin medioissa (esimerkki). 

Pinta-alaa voi verrata Suomen koko metsäalaan, joka on 26,3 miljoonaa hehtaaria. Toisin sanoen Kanadassa tänä kesänä palaneiden metsien koko on noin kuudesosa meidän metsiemme pinta-alasta. Melkoinen roihu siis.

Tämän aiheen valitsin tähän blogiin kuitenkin suomalaisen metsäkeskustelun takia. Eli siksi, että meillä vaaditaan yhä suurempaa osuutta metsistä pois talouskäytöstä. 

MT:n jutussa haastateltu tutkija nimittäin kertoi, että Suomessa ei esiinny jättimäisiä metsäpaloja siksi, että maamme metsissä on pieni kuviokoko, tiheässä metsäautoteitä sekä joka notkelmassa suurempia tai pienempiä asutuksia ja niissä vapaapalokuntia - kaikki nämä asiat ovat toisin kuin Kanadassa, jossa lähes kaikki ihmisasutus on keskittynyt kapealle vyöhykkeelle maan eteläosaan.

Jos nyt Suomessa sitten luovuttaisiin suuresta osasta metsätaloutta ja turvemaiden peltojakin entisöitäisiin kovalla kädellä, muuttaisivat asukkaat pois etenkin pohjoisimmasta Suomen syrjäseuduilta, joissa maaperä on suurelta osalta turvepohjaista. Samalla häviäisivät ajan myötä niin metsien pienet kuviokoot kuin kulkukelpoiset metsäautotietkin.  

Tämän taas voi olettaa näkyvän jossain vaiheessa metsäpalojen sammuttamisen vaikeutumisena ja siten metsäpalojen oleellisena laajentumisena nykyisestä. Toisin sanoen, tämä on yksi osa sitä tulevaisuudenkuvaa, joka on edessämme, mikäli EU-parlamentin oikea laita epäonnistuu komission ennallistamisvaatimusten torppaamisessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Europarlamentin tulisi kaataa von der Leyenin komissio
30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan
Halla-aho twiittasi metsäpalojen syistä

Muuttuuko Vihreät markkinatalousmyönteiseksi vai romahtaako Suomen brändi?

Atte Harjanne (vihr) ilmoitti eilen, ettei aio pyrkiä puolueensa puheenjohtajaksi. Ilmoitus oli alun perin Harjanteen blogissa - ja etenkin sen kootut selitykset.

Blogin mukaan Harjanteella "ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö vihreät tänä päivänä voisi valita johtoonsa oikeistoliberaalia miestä, joka kannattaa näkyvästi ydinvoimaa ja puhuu paljon maanpuolustuksesta". Näinköhän?

Lisäksi sieltä löytyi paljon viestejä hänen lukijoilleen (lue: tulevalle puheenjohtajalle). Niiden mukaan puolueen pitäisi jatkossa vahvistaa talousprofiiliaan markkinaliberaalin ja taloutta uudistavan otteen kautta sekä ja palata "keskemmälle ja monipuolisemmaksi siitä ahtaasta positiosta, johon olemme ihmisten mielissä valuneet". 

Nähtäväksi siis jää, kuka ottaa toteuttaakseen nämä haaveet. Olisiko se Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Fatim Diarra, entinen taideylipiston ylioppilaskunnan projektipäällikkö Saara Hyrkkö vai peräti ilmastoasiantuntija Oras Tynkkynen? Takavuosien TV-poliisi Reinikaista mukaillen: saas panna kattoen.

* * *

Eilen nähtiin myös mielenkiintoinen sananvaihto Riikka Purran (ps) ja Annika Saarikon (kepu) välillä. Sen taustana oli ensin mainitun kolumni Maaseudun tulevaisuudessa, jossa hän totesi, että "jos keskusta on oppositiossa SDP:n kanssa, se jää sen jalkoihin, koska asetelma on hallituksen oikeisto vastaan opposition vasemmisto. Jos keskusta on oppositiossa perussuomalaisten kanssa, tilanne on sen kannalta vielä huonompi."

Tähän vastasi Keskustan puheenjohtaja piruilemalla samassa lehdessä, että "eikö Purra halua hallitukseen kuin vain Keskustan kanssa? Suunnitteleeko hän oppositioon menoa?"

Näyttää siis siltä, että Keskusta on kerta kaikkiaan päättänyt jäädä oppositioon jättäen viimeisetkin kannattajansa muiden poliittisten liikkeiden hyväntahtoisuuden varaan. Mahtaakohan puolueen pullantuoksuinen puheenjohtaja siis luottaa siihen, ettei maaseudun keskustalainen väki arvelisi tämän osoittavan oman edun tavoittelemisen olevan hänelle tärkeämpää kuin äänestäjien asioiden ajamisen?

* * *

Edelle kirjoittamani tapaukset ovat toki mielenkiintoisia. Mutta kaikista mielenkiintoisinta on vaalien voittajan eli Kokoomuksen näkymättömyys. Onkohan Petteri Orpo kollegoineen painunut maan koloon odottelemaan tänään valmiiksi tulevia puolueiden vastauksia hänen kysymyslistaansa?

Oman kansan etujen ajattelemista vahingollisena pitävä Tytti Tuppurainen sen sijaan ei ole malttanut pitää kynttiläänsä vakan alla, vaan otti ja kertoi, että "minusta perussuomalaisia ei pidä päästää hallitukseen". Tällä hän asettui samaan rintamaan RKP:n Eva Biaudet´n kanssa, joka oli samoilla linjoilla jo aiemmin väittäessään, että koko Suomen brändi maailmassa romahtaisi, jos perus­suomalaiset olisivat hallituksessa. Näinköhän?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kommentteja Petteri Orpon listaan
Fatim Diarra tulisi valita Vihreiden puheenjohtajaksi puolueen uskottavuuden säilyttämiseksi
Vaalitulos ja sen seuraukset

Elokapinan jäsen paljasti

Suomen merkittävin ekoterroristijärjestö Elokapina on viime päivinä terrorisoinut metsäteollisuutta. Ilmeisesti tästä syystä Maaseudun tulevaisuus on haastatellut järjestön edustajaa. Haastattelu on - miten sen nyt sanoisi - silmiä avaava. 

Jutussa avautunut elokapinallinen nimittäin kertoi näkemyksenään, että "syrjäisempien seutujen ja pienempien kaupunkien asukkailla on oikeus parempiin töihin, joissa he eivät joudu toimimaan omien arvojensa vastaisesti". Väitteessä on useita reaalimaailmalle vieraita kohtia. 

Ensinnäkin haastateltu näyttää kommenttinsa perusteella olettavan, että syrjäisimmillä seuduilla ja pienemmissä kaupungeissa on tarjolla metsäalaa parempia töitä. Tai että sellaisia syntyy halukkaille kuin itsestään, mikäli ihmiset vain jättävät nykyisen leipäpuunsa. 

Toiseksi hän oletti, että metsätalous on syrjäseutujen ja pienempien kaupunkien ihmisten arvojen vastaista toimintaa. Oliko hän kenties teettänyt tutkimuksen tai ainakin mielipidemittauksen näiden ihmisten arvoista? Vai mistä hän tiesi niiden sisällön?

Jos ja kun järjestön jäsenten käsitys maailman realiteetetista on edellä kuvatun kaltainen, ei liene ihme, että sen toimintakin on järjetöntä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maija Alander sanaili fanatismista täydellisen ymmärtämättömyyden antamalla varmuudella
Antifa kehotti tappamaan ja jakoi osoitteita sekä räjähteiden valmitusohjeita
Terroristijärjestö iski jälleen Helsingissä

Omintakeinen poliittis-aatteellinen vaihtoehto on kadonnut

Valta Suomessa on Sanna Marinin hallituksella vielä puolisen vuotta. Siksi on mielenkiintoista tarkastella Yleisradion tuoretta puoluekannatuskyselyä. 

Sen mukaan yksi maamme demokraattisen historian valtapuolueista eli Maalaisliitto/Keskusta on vaipumassa pienpuolueiden joukkoon. Sen gallupkannatus oli nimittäin historiallisen huono: Annika Saarikon johtama puolue sai mittauksessa vain 10,3 prosentin kannatuksen.

Yksittäinen mittaus on tietenkin aina varsin epätarkka, mutta puolueen pitkän aikavälin kannatus - vielä vuoden 2019 vaaleissa se sai 13,8 prosentin äänisaaliin - on kuitenkin vahvasti suuntaa antava. Eikä siinä mikään vihjaa muuhun kuin vanhan valtapuolueen alamäkeen. 

Ongelma on toki tiedostettu myös Keskustan itsensä piirissä. Siitä merkkinä vanha konkari Seppo Kääriäinen (kepu) kirjoitti kolumnissaan, että "Keskustan elinehto on ollut ja on se, että puolue on – ja se myös koetaan – itsenäiseksi ja omintakeiseksi poliittis-aatteelliseksi vaihtoehdoksi vasemmistolle ja oikeistolle". 

Eikä Kääriäinen jättänyt myöskään toteamatta sitä itsestäänselvyyttä, että "leimautuminen apupuolueeksi jompaankumpaan suuntaan on tuhoisaa. Joustava yhteistyöpolitiikka ei saa johtaa omintakeisuuden kutistumiseen eikä puolueen muuttumiseen osto- ja myyntiliikkeeksi."

Ja juuri tästä on nähdäkseni kyse Keskustan alamäessä. Puolue on Marinin hallituksessa siunannut talouden tosiasioista täydellisen ymmärtämättömän pääministerin vastuuttoman talouspolitiikan ja samaan aikaan puolueen ydinkannattajien eli maaseudun väestön tulevaisuudennäkymät ovat - pitkälti Marinin hallituksen ja EU-päättäjien ajaman vihreän siirtymän seurauksena - vaipuneet toivottomiksi. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka suomalaisen poliittisen erikoisuuden eli suuren agraaripuolueen lopulta käy. Katoaako se lopullisesti pienpuolueeksi, vai keksivätkö Saarikko ja kumppanit vielä kerran keinon kääntää puolueensa suunta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho: vihervasemmisto panee köyhät kyykkyyn
Onko Annika Saarikko kuuro, ymmärtämätön vai epärehellinen?
Aisankannattajan uikutusta

WMO ennusti mittaushistorian lämpimintä vuotta

Yksi tämän blogin kestoaiheista on meneillään olevan ilmastonmuutoksen seuranta. Siksi on syytä huomioida myös Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) ennuste, jonka mukaan saamme kärsiä mittaushistorian lämpimimmästä vuodesta erittäin todennäköisesti seuraavan viiden vuoden sisällä. Tämän todennäköisyydeksi on laskettu 93 prosenttia.

Ilmaston lämpenemisen pitäisi näkyä erityisen nopeasti arktisella alueella ja siten myös pohjoisen merijään pinta-alassa, jonka vuosittain syyskuussa saavuttaman minimikoon ennätys on jo vuodelta 2012. Siksi on syytä asettaa tässä blogissa hypoteesi, jonka mukaan pohjoinen merijää sulaa mittaushistoriansa pienimmäksi seuraavan viiden vuoden aikana. 

WMO ennakoi myös, että Pariisin ilmastosopimuksessa mainittu 1,5 asteen raja ylittyisi hetkellisesti yli 50 prosentin todennäköisyydellä seuraavan viiden vuoden aikana. Järjestön johtaja Petteri Taalaksen mukaan tämän rajapyykin saavuttamisen jälkeen ilmastovaikutukset tulevat kasvavissa määrin haitallisemmiksi ihmiskunnalle ja koko planeetalle. 

Tosin tuo mainittu raja ylittynee vain, mikäli seuraavaan viiteen vuoteen sattuu El Niño-ilmiö, joka lämmitti ilmastoa viimeksi vuonna 2016 ja sitä ennen 2008. Wikipedian kuvauksen mukaan El Niño syntyy kun ilmanpaine nousee Tyynenmeren länsiosassa, jolloin pasaatituulet laantuvat, ja siitä seuraa meren pintaveden lämpeneminen Tyynenmeren itäosassa päiväntasaajan tienoilla. Tämä lämpeneminen ilmenee 2–7 vuoden jaksoissa (tavallisimpia ovat 3–4 vuoden jaksot), ja kukin lämmin kausi kestää vuoden tai puolitoista.

Toisin sanoen olemme saaneet jo nyt elää tavallista pidemmän ajanjakson ilman  El Niñoa. Nähtäväksi jää, tarkoittaako se, että seuraavalla kerralla lämpeneminen tulee tavanomaistakin rajumpaa? Vai eikö ilmiön vaihteluvälillä ole sen kummempaa merkitystä.

* * *

Joka tapauksessa Suomessa on nyt ollut varsin kylmä kevät. Ja sen seurauksena maanviljelijöiden kylvötyöt ovat pahasti myöhässä. Satoa ei kuitenkaan ole vielä menetetty, mutta ennätyssuuret syyskylvöt ovat kuluneen talven seurauksena tuhoutuneet monin paikoin. 

Tämän seurauksena viljelijät joutuvat kylvämään nämä pellot uudelleen, mikä tietenkin lisää heidän kustannuksiaan. Tämä tapahtuu samaan aikaan, kun Venäjän toimet Ukrainassa ovat nostaneet polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat ennennäkemättömän korkeiksi. 

Niinpä peräti 40 prosenttia viljelijöistä aikoo supistaa omaa viljelyalaansa - osa harkitsee peltojensa jättämistä kokonaan viljelemättä. Toteutuessaan tämä tarkoittaisi Suomen ruokaomavaraisuuden supistumista tilanteessa, jossa maailman ruokahuolto on jo muutenkin vaikeuksissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutos ja väestönkasvu tuottavat tuhansia uusia viruksia
Hellettä ja koleaa
Tilasto ja sen selitykset

Jussi Halla-aho: vihervasemmisto panee köyhät kyykkyyn

Jussi Halla-aho (ps) kertoi sosiaalisessa mediassa sen itsestäänselvyyden, että Sanna Marinin (sd) vihervasemmistolaisen hallituksen politiikasta kärsivät eniten vasemmiston kannattajat. Siis juuri ne samat ihmiset, jotka ovat äänestäneet hallituspuolueet valtaan. 

Halla-ahon logiikka on virheetön. Sen mukaan liberaalin maahanmuuttopolitiikan seurauksena terveydenhoito- ja koulutuspalveluiden laatu heikkenee vauraampien ihmisten maksaessa omat palvelunsa, jolloin julkisten palveluiden varaan jäävät vain ongelmalliset maahanmuuttajat sekä kantaväestön köyhin osa. 

Halla-aholle tämäntyyppinen logiikka ei ole uutta, vaan hän ihmetteli jo vuosia sitten Vieraskirjassaan (en aamukiireessä löytänyt kyseistä tekstiä) sitä, kuinka liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa puolustavat kiivaimmin juuri ne, jotka kärsivät siitä eniten. Siis naiset ja seksuaalivähemmistöt. 

Olen kuitenkin sitä mieltä, että huolimatta näiden kahden Halla-ahon kannanoton ajallisesta etäisyydestä - tai ehkä juuri siksi - niistä löytyy totuus. Mutta samalla tuo totuus kertoo jotain oleellista siitä, miksi ihmiset kannattavat poliittista vasemmistoa. 

Kyse ei ole siitä, etteivätkö nämä ihmiset olisi nähneet poliittisen vasemmiston vallan johtaneen kaikkialla taloudellisiin vaikeuksiin, hirmuvaltaan ja/tai poliittisen establishmentin erioikeuksiin. Ei, vaan se johtuu lähinnä tosiasioiden kiertämisestä vaihtoehtoisen totuuden eli älyllisen epärehellisyyden nimissä, koska vasemmiston agenda kuulostaa hyvältä ja reilulta. 

Onhan kai jokainen lukijani kuullut siitä, kuinka sosialistinen suunnitelmatalous on hyvä järjestelmä, mutta toistaiseksi mikään valtio ei vain ole vielä tullut kokeilleeksi oikeaa sosialismia eikä ainakaan kommunismia? On ilmeisen harmillista, että huolimatta Leninin Neuvostoliitosta, Maon Kiinasta, Pol Potin Kamputseasta, Kimien Pohjois-Koreasta tai Chávezin Venezuelasta tuo kokeilu on jäänyt tekemättä. Vai olisiko kyseessä sittenkin mission impossible, kuten edelliseen virkkeeseen kirjaamastani todistusaineistosta voisi päätellä? 

* * *

Älyllinen epärehellisyys ei kuitenkaan rajoitu pelkästään poliittiseen vasemmistoon. Tämä nähtiin äskettäisissä aluevaaleissa, joissa vasemmisto ja Kokoomus sekä yllättäen myös ennen vaaleja kannatussyöksyssä ollut Keskusta menestyivät lupaamalla täysin epärealistisia palveluita kaikille hyvinvointialueille. Sen sijaan noiden julkisin varoin maksettavien palveluiden kustannuksista ja niiden seurauksista puhumaan pyrkinyt Riikka Purran (ps) puolue koki veret seisauttavan romahduksen. 

Niinpä etenkin Keskustaa innokkaasti äänestäneet maaseudun ihmiset joutuvat tulevina vuosina joko pettymään saamatta jäävistä palveluistaan tai maksamaan äänestyskäyttäytymisensä seuraukset kohonneina matkakustannuksina, kiristyneinä veroina ja maaseutuelinkeinojen edellytysten katoamisena. Eivätkä myöskään maaseudun pienissä kuntakeskuksissa Kokoomusta tai Vasemmistopuolueita äänestäneet tule saamaan heille luvattuja palveluita siinä mitassa kuin ovat odottaneet.

Tämä kaikki on nähdäkseni mahdollista siksi, että ihmisten mielestä olisi mukavaa saada kaikenlaisia palveluita ilmaiseksi. Etenkin keskitasoa köyhempien ihmisten, koska he eivät juurikaan maksa tulo- ja muita välittömiä veroja - rikkain viideskymmenesosahan maksaa 20 prosenttia kaikista välittömistä veroista. 

Mutta he eivät huomaa, että välilliset verot koskevat heitä aivan samalla tavalla kuin vauraampiakin. Tai vielä raskaamminkin, koska valtaosa verokertymästä koostuu niistä ja heidän tulotasollaan ne kirpaisevat monin verroin enemmän kuin suuripalkkaisimmilla ihmisillä. Ja siksi näiden ihmisten vapausasteet oman työnsä hedelmien eli palkan käyttämisestä pienenevät entisestään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Kouluvalintojen syistä
Halla-aho esitti loogisesti pätevät ja älyllisesti rehelliset perustelut

Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista

Maaseudulla kytee jonkinlainen kapina vihreää siirtymää vastaan. Sen yhtenä merkkinä toivakkalainen mielipidekirjoittaja vaati metsien omistajille kunnollista korvausta puiden hiilensidonnasta.

Hänen mukaansa "EU:n päästökaupassa myydään juuri hiilinieluja, muulla tavoin päästöjä ei voi kompensoida. On välttämätöntä, että metsät arvostetaan käypään arvoon EU:n päästökaupassa. Metsänomistajien tulee saada ansaitsemansa taloudelliset kannustimet, jotta metsät kannattaa pitää hyvässä hiilensidontakunnossa."

Niinpä toivakkalainen oli laskenut, että "nykyisellä päästötonnin hinnalla – 80 euroa – Suomen metsien hiilinielujen vuotuinen arvo olisi noin 2,3 miljardia euroa", mutta "Suomi sai kuitenkin kompensaatioita viime vuonna vain 106 miljoonaa euroa". 

Näkemys on mielenkiintoinen, koska - olettaen että laskelma on oikein, sitä en tarkistanut - mainittu summa eli 2,3 miljardia on karkeasti ottaen saman suuruinen kuin metsistä vuosittain saatava kantohintatulo eli metsänomistajien hakkuista saama rahamäärä. Tai metsäteollisuuden vuotuinen liikevoitto.

Jos siis nyt ajateltaisiin, että hiilinielut kompensoitaisiin kirjoittajan vaatimalla tavalla, katoaisi metsänomistajilta luonnollisesti tarve myydä metsiään teollisuudelle, koska saman rahan saisi ilmankin. Ja jos sitten tulisi katumapäälle, voisi järeytyneen metsänsä myydä myöhemminkin - ainakin niin kauan kuin Suomessa olisi ostajia.

Tämä tarkoittaisi sitä, että Suomelta katoaisi 18,1 prosenttia tavaraviennistä, 74 000 työpaikkaa, 2,7 miljardia euroa verotuloja ja 2,4 miljardia euron arvosta investointeja. Sekä näiden kaikkien kerrannaisvaikutukset. 

Siten on selvää, että vaikka hiilinielujen hinnan eli korvauksen nostaminen 2,3 miljardiin euroon vuodessa olisi metsänomistajalle erinomainen diili, ei se olisi sitä muulle yhteiskunnalle. Mutta toisaalta olen kyllä toivakkalaisen kanssa samaa mieltä siitä, että kyllähän korvauksen hiilinieluista tulisi olla todellisella tasolla. Ainakin siinä tapauksessa, että EU määrää Suomen suojelemaan metsiänsä myös Itä-, Keski- ja Etelä-Euroopan päästöjen kompensoimiseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä
Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin
Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia

Suomessa tarvitaan kokonaisvaltainen laskelma biodiversiteetin kustannuksista

Tämän päivän lehdessä oli kaksi metsäaiheista mielipidekirjoitusta. Niistä ensimmäisen mukaan luonnon monimuotoisuuden turvaaminen "ei vaadi metsätaloudesta luopumista. Se vaatii vain, että suojelisimme kaikkialla Suomessa tarpeeksi paljon metsiä, jotta se todella riittäisi turvaamaan luonnon monimuotoisuuden."

Toisen kirjoituksen mukaan "metsäala kaipaa kipeästi metsätaloudellisten arvojen rinnalle yhteisesti laaditut hyvän monimuotoisuusarvioinnin ohjeet sekä konkreettiset mittarit... Monimuotoisuusarvon tuominen metsätalousarvon rinnalle saattaisi synnyttää metsätiloille uudet luontoarvomarkkinat. Kun euro saadaan mukaan keskusteluun, mutu-vaikuttamiselle jää vähemmän tilaa."

Yhdessä kirjoitukset osoittavat Suomen keskeisen metsäpoliittisen ongelman eli kunkin keskustelijan eräänlaisen osaoptimoinnin. Ensimmäiselle suojelu on itseisarvoinen asia, josta on pidettävä huoli kustannuksista riippumatta. Jälkimmäinen kirjoittaja taas näyttäisi laskevan kustannuksiksi vain metsänomistajan suorat menetykset, jotka korvattaisiin verovaroista unohtaen täydellisesti metsätalouden kerrannaisvaikutukset, joiden kautta syntyy suuri osa julkisista tuloista.

Tämä ei liene ensimmäisen kirjoittajan - opiskelijan - tai toisen kirjoittajan - metsätilan välittäjä - vika. Heidän sijaansa on syytettävä suomalaisen metsäntutkimusjärjestelmän kyvyttömyyttä tuottaa oikea-aikaista ja kokonaisvaltaista tietoa yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon pohjaksi. 

Tässä tapauksessa jäin kaipaamaan puolueetonta tieteellistä laskelmaa siitä, mitä esimerkiksi ympäristöväen muodostaman Luontopaneelin suojeluvaatimus - 30 prosenttia metsien pinta-alasta - tarkoittaisi taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden kannalta. Nythän tällaista laskelmaa ei ole, vaan ainoastaan Luontopaneelin heittämä arvio 6,8 miljardista eurosta, jonka perusteita ei ole avattu julkiselle keskustelulle.

Tehtävä kuuluisi valtion tutkimuslaitoksille eli Luonnonvarakeskukselle ja/tai Suomen ympäristökeskukselle, jotka valtionhallinnon tulisi mitä pikimmin määrätä tekemään tällainen selvitys. Keskeisiä kysymyksiä vastattavaksi olisivat esimerkiksi vaikutukset metsäteollisuuden toimintaedellytyksiin, Suomen vientiin ja verotuloihin, sekä maaseudun elinvoimaisuuteen ja suojelusta mahdollisesti syntyvien muuttoliikkeiden kustannuksiin. 

Samalla olisi arvioitava myös metsien suojelun kautta saavutettavan uudenlaisen toimeliaisuuden merkitys. Sekä suhteutettava se siihen, mistä vihreän kullan käytön lopettamisen takia jouduttaisiin luopumaan. Kaikki tämä vaatisi yhteisen mittapuun, joksi epäilemättä kelpaisi ainoastaan euro. 

Vasta tällaisen laskelman perusteella voitaisiin ryhtyä keskustelemaan ensimmäisen mielipidekirjoittajan loppukaneetista: "haluamme pysäyttää luontokadon, mutta emme ole valmiita tavoitteen vaatimiin tekoihin". Eikä pelkästään keskustelemaan, vaan myös tekemään päätöksen siitä, kuinka suuren osan taloudellisesta hyvinvoinnistamme olisimme lopulta valmiita sijoittamaan ekologisen kestävyyden säilyttämiseksi eli luontokadon pysäyttämiseen.

Tai jos näemme sen hinnasta riippumatta välttämättömäksi, niin kuinka pystyisimme rahoittamaan biodiversiteettimme säilyttämiseen tarvittavat toimenpiteet ilman, että yhteiskunnan vakaus vaarantuisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sata vuotta metsätietoa on tarua ihmeellisempää
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
Suomen metsäpolitiikka on kohdallaan

SDP ojentelee pitkiä sormiaan kohti nuorten lompakoita

Kuten kaikki suomalaiset ovat varmasti huomanneet, on Suomen nykyisellä hallituksella ollut tinkimätön halu rahoittaa nykyisistä ja tulevista verovaroista kaikenlaista heidän mielestään hyvää ja kaunista. Näinhän tapahtui heti Antti Rinteen (sd) koottua hallituksen, kun se päätti esimerkiksi lisätä kahdeksi vuodeksi opettajia ammattikouluihin ja runsaasti pelimerkkejä kehitysapuun. 

Marinin kabinetiksi muuttuneen hallituksen rahankäyttö karkasi käsistä lopullisesti koronapandemian aikana - sinänsä hyvästä syystä - kun yhteiskunnan sulkeminen uhkasi kaataa suurella luudalla maamme yrityselämää erityisesti palvelusektorilla. Sen jälkeen suurille julkisille menoille on löydetty uusia käyttömuotoja ns. vihreän siirtymän takia, mutta niitä ei ole saatu sovitetuksi budjettiin, koska Suomi haluaa olla koko maailman suunnannäyttäjä tässä asiassa. 

Niinpä pääministeri Sanna Marin (sd) on keksinyt, että Suomessa voitaisiin lisätä vihreän siirtymän menoja siten, ettei niitä laskettaisi mukaan valtion budjettiin, jolloin budjetin alijäämä ei paisuisi aivan tolkuttomaksi. Tämä tapahtuisi käytännössä ottamalla tarvittavat rahat lainaksi ja jättämällä ne tulevien sukupolvien maksettavaksi. Yhtälö toimisi, mikäli usko rahan arvoon ei katoaisi - eli inflaatio ei lähtisi laukkaamaan.

Myös Saksaan on tulossa demarivetoinen hallitus, jossa istuvat vihreät ja poliittisen keskitien kulkijat. Sen ohjelmaa ollaan toki vastaa sopimassa, mutta jo nyt on selvää, että myös tämä hallitus tulee tekemään isoja päätöksiä vihreästä siirtymästä - mutta ilman että veroja korotetaan tai julkista velkaa kasvatetaan. 

Toisin sanoen Euroopan suurimmassa taloudessa siirtymä toteutetaan reaalitalouden ehdoilla eli poistamalla menoja sieltä, missä niiden välttämättömyys on alhaisempaa kuin talouden vihreässä uudistamisessa. Valitettavasti tämä - kuten juuri käydyssä veikkausvarakeskustelussa havaitsimme - ei onnistu Marinin hallitukselle edes pienissä asioissa, saati vihreän siirtymän kaltaisissa suurissa ratkaisuissa.

Jollain tavalla kuvaavaa tämän päivän demareille on myös se, että puolueen eduskuntaryhmän enemmistö haluaisi korottaa eläkkeitä, vaikka kotimaisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden mukaan eläkejärjestelmämme suurin ongelma on varojen riittämättömyys - tai pikemminkin eläkemaksujen jo alkanut holtiton kasvu lohkaisemaan yhä suuremman osan meidän jokaisen palkkasummasta. 

Jo nyt tuo leikkuri kasvattaa merkittävästi työnantajiemme ja meidän omista tuloistamme otettavia veroluonteisia maksuja. Ja väestön keski-iän noustessa tämä maksu tulee kasvamaan heikentäen työnteon kannattavuutta entisestään.

Demareiden vanhentuneen äänestäjäkunnan kannalta pääministerin toiminta on varsin loogista. Minun kaltaiseni vanhenevat ihmisethän pääsevät hyötymään sekä velkavetoisesta budjetista että korkeista eläkkeistä ilman pelkoa joutumisesta niiden maksumiehiksi. Ainakaan siinä tapauksessa, ettei koko korttitalo romahda meidän elinaikanamme.

Sen sijaan on hämmästyttävää, että nuorten äänestäjien suosiossa olevat vihreät hyväksyvät Marinin löysän budjettipolitiikan, jonka seurauksena he joutuvat lopulta sen maksumiehiksi. Mutta ehkä nuorten ajatus ei kanna niin pitkälle kun toisessa vaakakupissa on mahdollisuus loistaa maailman nopeimpien ympäristötekojen valossa.

Nähtäväksi kuitenkin jää, hyväksyvätkö vihreät ministerit ja kansanedustajat myös eläkkeiden korottamisen - aiemminhan puolueen johtotähtenä eläkepolitiikassa on ollut lähinnä eläke-iän nostaminen.

Lopetan tämän aamun pohdintani uutiseen, joka kertoi yhdestä vihreän siirtymän aikaansaamasta - meille kaupunkilaisille suhteellisen pienestä - mutta joillekin muille elämän edellytyksiä kovalla kädellä tuhoavasta tosiasiasta eli bensiinin hinnan erityisesti maalla asuvia pienituloisia ihmisiä rankasti kurittavasta noususta. Siitä seuraavan katkeruuden tiivisti jutussa haastateltu henkilö toteamalla, että "tästä ne vihreät nauttivat ja me maalaiset kärsimme", mutta hänkään ei osannut yhdistää asiaa demareihin maan tosiasiallisena vallankäyttäjänä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksan vaalit määrittävät Suomen tulevaisuuden
Yhdeksän hyvää ja ja kymmenen kaunista - mutta valtio maksaa
Vihreät ja kepulaiset nuoret tahtovat sosialisoida työeläkkeet

Menneiden aikojen perheidylli

Entiseen aikaan agraari-Suomessakin oli tapana, että isäntä jätti talonsa vanhimmalle pojalleen. Tyttäret naitiin enemmän tai vähemmän kauas kotoa muihin taloihin tai torppiin ja pojista tuli useimmiten lähiseuduille pojattomien talojen isäntiä, paikkakunnan talollisten leskinaisten puolisoita, veljiensä torppareita tai jopa oman talon renkejä. 

Tämä tapa tiedettiin jo aiemmin varsin vanhaksi, sillä jo viitisen tuhatta vuotta sitten Lech-joen varrella eläneet ihmiset elivät tämän mallin mukaisesti. Mahtisuvut ylläpitivät talojaan mutta vaimot ja työväki haettiin kauempaa.

Tuoreessa Science-lehdessä kerrottiin tutkimuksesta, jossa oli selvitetty peräti kahdentoista 49 000 vuotta sitten eläneen neandertalilaisen genomisekvenssit. Heidän jäänteensä oli löydetty Altai-vuorilla sijaitsevasta luolasta, jonka läheltä on aiemmin tehty myös ensimmäiset havainnot denisovanihmisistä.

Nyt tutkitut genomit paljastivat perheyhteisön, joiden joukossa oli sekä isä että tytär. Ja kaikki muut miehet olivat näiden sukulaisia. Naisten geeneistä sen sijaan saatettiin päätellä, että he liikkuivat paljon enemmän kuin miehet. 

Tässä on huomattava, etteivät 49 000 vuoden takaiset neandertalilaiset viljelleet maata eikä heillä siten ollut maataloja, joita miessukupolvet olisivat viljelleet. Siitä huolimatta näyttää siltä, että jo silloisilla miehillä oli omia reviirejään, joilla he pysyttelivät. 

Merkille pantavaa oli myös se, että nämä neandertalilaiset olivat läheisempää sukua Espanjasta aiemmin löytyneille neandertalilaisille kuin Altai-vuorella aiemmin eläneille lajitovereilleen. Siten kansainvaellukset eivät näyttäisi olevan mikään uusi ilmiö. 

Mielenkiintoista oli myös se, että kaikilla perheen miehillä oli nykyihmisen Y-kromosomi. Siten myös heidän esi-isiensä joukossa oli nykyihmiseen kuuluva mies, kuten muillakin loppuvaiheen neanderalilaisilla. Vastaavasti myös kaikkien eurooppalaisten esi-isiin kuuluu neandertalilaisia. 

Tutkimuksesta luettuani jäin miettimään sitä, kuinka nykyisten länsimaalaisten elämä on muuttunut. Mutta näyttäisi siltä, että jotain lienee jäänyt myös geeneihimme tuon pitkän historian aikana. 

Enkä nyt tarkoita pelkästään maaseudun peräkammarin poikia, jotka ovat jääneet naisettomiksi tyttöjen lähdettyä kaupunkeihin, vaan myös sitä kyselyä, jonka mukaan 18–30-vuotiaista miehistä peräti 66 prosenttia haaveilee maallemuutosta tai harkitsevansa sitä vakavasti - todennäköisesti oman sukunsa juurille. Sen sijaan nuorista naisista maallemuutosta on innostunut "vain" 32 prosenttia. 

Toki maallemuuttohalukkuuteen on muitakin tekijöitä - epäilen esimerkiksi kaupunkien väestörakenteen muutoksen vaikuttavan siihen - mutta oma osansa saattaa hyvinkin olla siinä kymmenien ellei satojen tuhansien vuosien traditiossa, jossa miehet ovat pysytelleet kotiseudullaan ja naiset ovat liikkuneet pitkiäkin matkoja miehelään. Olisihan suoranainen ihme. ellei tämä olisi jättänyt myös perinnöllisiä sopeumia sekä naisiin että miehiin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vanhat normit säilyvät ja näkyvät pitkään
COVID-19 ja neandertalilaiset
Suurmiehiä maahanmuuton avulla

Satiiri Vihreiden alamäen syistä

Helsingin sanomat ja Yle ruotivat syitä vihreiden vaalitappiolle. Ja molemmissa medioissa henki oli puolueen alamäkeä parhain päin selitteleminen - Ylen tapauksessa jopa siten, että yritetään kääntää musta valkoiseksi kyseenalaistamalla puolueen siirtyminen kauas vasemmalle poliittiselta keskiviivalta.

Suurmedioidemme ruotimisen taustalla on ainakin osin vihreiden veteraanipoliitikkojen oma pohdiskelu. Siitä esimerkkinä puoluetta aikanaan perustamassa ollut Pekka Sauri kirjoitti Twitterissä, että "Vihreiden vaalitappion lyhyt analyysi: vasemmalta ei löydy tilaa eikä äänestäjiä. Suomesta puuttuu liberaali kaupunkilaispuolue, joka yhdistää pohjoismaisen hyvinvointimallin, yrittäjyyden ja ympäristönsuojelun. Vihreät voisivat yhä olla se puolue."

Osuvimman luonnehdinnan Vihreiden vaalitappion syistä taisi kuitenkin kirjoittaa Simo Ralli Maaseudun tulevaisuudessa julkaistussa satiirissaan. Siinä hän ehdotti betoniliitto-nimisen todellisen ympäristöpuolueen perustamista ja sen puoluetoimiston sijoittamista Paltamoon. 

Puolueen linjan mukaan raidejokerin matkalippuihin tulisi sisällyttää kolmen euron ympäristöntuhomaksu, koska radan alle on jäänyt tammihiiriesiintymä. Uusiin betonirakennuksiin taas pitäisi niiden rakentamiseen syntyvän hiilidioksidin korvaamiseksi määrätä 100 euron vuosittainen ilmastontuhoamisvero neliömetriä kohti. 

Niissä kaupungeissa, joissa on toimiva julkinen liikenne, puolue vaatisi oman auton käyttökieltoa pois lukien ulkopaikkakunnille siirtyminen. Tosin kiellolta voisi välttyä maksamalla viiden euron kilometrimaksun. Tämä maksun avulla kerättäisiin varat asfalttikatujen saattamiseksi tulevaisuudessa takaisin luonnon tilaan.

Betoniliitto vaatisi myös Helsingin Jätkäsaaren alueen rakentamisen keskeyttämistä, koska sen oman selvityksen mukaan alueesta tulee liian ankara paikka ihmiselle asua. Siten rakennukset pitää purkaa, alue tasata ja istuttaa tilalle metsä. Näin Jätkäsaaresta tulisi helsinkiläisten hengähdyspaikka, jossa voisi nähdä kauniin rakentamattoman rannan ja tulevaisuudessa vaikkapa tammihiiren jälkiä.

Suosittelen kaikille vihreille poliitikoille koko edelle linkittämäni satiirin lukemista, jotta he ymmärtäisivät minkälaiselta heidän politiikkansa näyttää maaseudulta katsottuna. Tämän tehtyään heidän kannattaisi pohtia myös sitä, miltä näyttävät tavalliselle työtä tekevälle ja veroja maksavalle suomalaiselle vihreä maahanmuutto-, tasa-arvo-, teollisuus-, yritys- ja yksilönvapauspolitiikka. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmalla laidalla
Mahtavatkohan vihreät ymmärtää politiikkansa seurauksia?
Vihreiden kannatuksessa on noin neljännes ilmaa

Anni Sinnemäki hidasti Helsingin detroitisoitumista

Helsingin pormestariehdokas Anni Sinnemäen (vihr) hyvän ystävän saama poikkeuksellinen rakennuslupa on johtanut virkarikostutkintaan. Koska Sinnemäki oli salannut tutkinnan kohteeksi joutumisensa jopa puolueensa puheenjohtajalta, nousi asia esille vasta juuri ennen vaaleja. Vaalitulosvaikutusten suhteen täydellinen ajoitus tuskin oli sattumaa.

Jos tapauksesta haluaa löytää jotain hyvää, niin se on tapauksen seurauksena pienenevä todennäköisyys siitä, että Vihreät nousisi pääkaupungin suurimmaksi puolueeksi - tai että Sinnemäestä tulisi Helsingin pormestari. Tämä on asia, joka tuskin on vailla merkitystä puhuttaessa koronapandemian jälkeisestä elämästä.

*  * *

Koronapandemia on aiheuttanut työelämään suuren muutoksen siirtäessään konttoreilta pois sellaiset ihmiset, jotka pystyvät hoitamaan enimmät asiansa konttorissa istumisen sijaan tietokoneen ja datayhteyksien avulla. Siis korkeasti koulutetut asiantuntija- tai hallintotyötä tekevät ja pääosin kantasuomalaiset valkokaulustyöläiset. 

Kuulun itsekin tähän joukkoon, enkä enää usko palaavani vanhaan. Enkä siis todellakaan ole ainoa tässä tilanteessa oleva. Ja siksi työelämän muutos tullee olemaan merkittävä, kun syksyllä palaamme normaaliin päivärytmiin. 

Tässä tilanteessa voittajia tulevat olemaan isojen kaupunkien ympäryskunnat, jotka pääkaupunkiseudulla imivät jo viime vuonna helsinkiläisiä ja espoolaisia. Eikä näiden kaupunkien muuttotappio ollut satunnaista, vaan pois lähti erityisesti suomen- ja ruotsinkielisiä. 

Jos ja kun nyt nähty kehitys jatkuu, on sillä merkittäviä seurauksia. Ensinnäkin jopa kaukaisemman maaseudun kunnat voivat etätyön edellytyksistä huolehtimalla saada veronmaksukykyisiä uusia asukkaita ja nousta siitä negatiivisesta kierteestä, jossa ne ovat olleet jo yli puolen vuosisadan ajan. 

Se toki edellyttää monia asioita, eikä pelkkä tietoliikenneyhteyksistä huolehtiminen riitä. Niiden lisäksi tarvitaan joustavaa kaavoituspolitiikkaa, hyviä liikenneyhteyksiä, toimivaa kouluverkostoa ja monia muita työ- ja arkielämän sujuvuuden varmistavia asioita. Ja juuri näihin asioihin liittyvät seikat tulevat ratkaistavaksi kunnallisvaalien kautta valitut valtuutetut maaseudun monissa kunnissa. 

Maaseudun toivonpilkahduksen kääntöpuolena suurten asutuskeskusten ja etenkin pääkaupunkimme monikulttuuristuminen tulee kiihtymään, sillä väestösuhteisiin ei enää vaikuta pelkkä maahanmuutto vaan myös kantaväestön virtaaminen ulos suurimmista kaupungeista. Näin Helsinki on muuttumassa vielä ennusteitakin nopeammin joksikin aivan muuksi kuin mitä se on ollut tähän asti - eli kehitys saattaa pahimmillaan seurata jopa rapakon takaa tuttua detroitisoitumista. 

Tähän kehitykseen vaikuttaa myös suurissa kaupungeissa poliittinen päätöksenteko, jossa etenkin Vihreät ja muu vihervasemmisto ovat ajaneet monikulttuurisuuden agendaa. Ja siinä suhteessa Sinnemäen hölmöys saattaa hiukan hidastaa pääkaupunkimme detroitisoitumista viedessään hänen puolueeltaan jo silmissä siintäneen valta-aseman. 

Silti edes Vihreiden vaalitappio tuskin pelastaa kokonaan Helsingin tulevaisuutta Pohjolan valkeana pääkaupunkina, sillä kaupungin tähänastinen kehityshän on tapahtunut Kokoomuksen vetämänä, eikä senkään vaalivoitto siten pysäyttäisi monikulttuurisuuden edistymistä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka nainen eroaa miehestä?
Tiedostava etujoukko ei välitä kansan tahdosta
Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden

Mistä Halla-ahon ja kepulaisten viikonlopun sanailussa oli kyse?

Jussi Halla-aho (ps) sanoi viikonloppuna, että "me uskomme vakaasti, että maaseudulla asuvilla ihmisillä on luja halu tulla toimeen omalla työllään, eikä ketkutella kepulaisella tukipolitiikalla. Kepu ajaa tosiasiallisella politiikallaan ajaa maaseudun elinvoimaa alas ja sen jälkeen esiityy tukihanan valvojana: Äänestäkää keskustaa, tai muuten tukiaiset loppuvat."

Tämä herätti Keskustassa vahvan reaktion. Esimerkiksi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kutsui Halla-ahoa "Helsingin tulevaksi pormestariksi" ilmeisenä tarkoituksenaan vähentää tämän suosiota puolueelleen tärkeällä maaseudulla. 

Samaan rakoon iski myös Mikko Kärnä (kepu), jonka mukaan "kaikkien on nyt syytä ymmärtää, että #perussuomalaiset vastustaa kaikkia maatalous- ja aluetukia. Kuka äänestää maaseutua vihaavaa helsinkikeskeistä puoluetta muualla kuin Helsingissä?"

Halla-aho itse kuittasi tyylilleen uskollisesti tähän Twitterissä: "Halla-aho: - Maaseudunkin ihmiset varmasti haluavat ensi sijassa pärjätä omalla työllä eivätkä kitkutella kepun säännöstelemien tukiaisten varassa... Kurvinen: - Se on aika halventavasti sanottu maaseudun ihmisistä... Kepulainen käsitys maalaisista."

Tähän vastasi Kurvinen, että "voisitko tämän jälkeen kertoa, mitä "kepulaisia tukiaisia joilla kituutellaan" haluat leikata? Luuletko maanviljelijöiden pärjäävän paremmin ilman nykyisiä maataloustukia? Haluatko viedä pk-yrittäjältä investointituet pois?" 

Tosiasiassa sanailu kertoo siitä, että nyt käydään kovaa taistelua maaseudun johtavan puolueen asemasta. Halla-ahon kommentin tosiasiallinen tarkoitus oli nimittäin EU:n budjettiesityksen ja koronatukipakettien vastustaminen eli suomalaisen päätösvallan entistä suuremman Brysseliin ulkoistamisen pysäyttäminen. 

Lisäksi hän totesi sen itsestäänselvyyden, että "meidän lähtökohtamme on se, että koko maa täytyy pitää asumiskelpoisena" ja sanoi siihen tarvittavan maan sisäisiä tulonsiirtoja. Kyse ei siis ollut kepulaisten maalailemasta maaseudun tukien lopettamishalusta, vaan tukipolitiikan päätösvallan pitämisestä omissa käsissä. 

Nyt onkin jännittävä nähdä, miten sanailu etenee tämän päivän aikana. Erityisesti kaipaisin kotimaisen journalismin raportoivan sen etenemisestä kohta kohdalta siten, että molempien puolueiden sanoma tulisi todenmukaisesti välitetyksi kaikelle kansalle. 

Juuri nyt asia ei näyttäisi olevan näin vaan keskustelu näyttäytyy julkisuudessa aivan väärän akselin suhteen polarisoituneelta. Ja sen seurauksena media tulee ajaneeksi - joko tarkoituksella tai tahtomattaan - Keskustan asiaa Perussuomalaisia vastaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?
Feministinen olkinukke vai valeuutinen?
Keskustan linja pitää

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

Yleisradio oli aikanaan punainen Reporadio. Ja nykyisinkin se on aika lailla punavihreä verorahoitteinen mediatalo. Näitä kahta yhdistää se, että niiden toimintaa ohjaa vasemmalle kallellaan oleva poliittinen agenda.

Vaikka asia on varsin monelle kansalaiselle vähintänkin selvä, ovat yhteiskunnan merkkihenkilöt olleet asiasta aika hiljaa. Ainakin perussuomalaisia lukuun ottamatta.

Nyt on kuitenkin ylitetty yksi kynnys, kun MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila avasi sanaisen arkkunsa verorahoitteisen mediamme edesottamuksista. Annetaanpa siis puheenvuoro hänelle.

"Journalismi on ideologisesti värittynyttä. Kattaus asiantuntijoita on lähetyksissä kovin kummallinen."

Mattila puhui luonnollisesti Ylen linjasta suhteessa maaseudun perinteisiin elinkeinoihin. Niistä hän totesi, että "kyse on paitsi ilmastosta, myös keskeisesti siitä, että ihmisillä on ruokaa. Nälänhädän määrä maailmassa lisääntyy. Ruuantuotannon resurssit on ylläpidettävä ja uusia innovaatioita pitää tukea."

Turvetuotantokin nousi esiin. Hänen mukaansa "ei se riitä, ettei lailla kielletä turpeen nostoa". Ja haastoi Marinin punavihreää kabinettia kysymällä täysin vastoin sen poliittista tahtotilaa, että "mitä hallitus tekee, että turveala ja monet erilaiset käyttötarkoitukset elvytetään?"

Hän totesi ääneen myös sen, mitä me sivulliset olemme ihmetelleet - eli maaseudun väestön käsittämättömät sympatiat nykyistä vihervasemmiston tukipylvästä eli haja-asutusalueiden pitkäaikaista valtapuoluetta Keskustaa kohtaan. Tämän hän totesi lakonisesti: "jos suunta ei käänny valmistelussa, ei keskusta voi olla hallituksessa, joka vie näitä lakeja eteenpäin".

Nähtäväksi jää, miten Mattilan lausunto - erityisesti tuo viimeksi mainittu ultimaatumi - vaikuttaa Sanna Marinin hallituksen vakauteen. Luulisi nimittäin, että aika moni puolueen kansanedustaja - ainakin jos hän on ammattipoliitikko eli poliittinen broileri eli elintaso on uudelleenvalinnasta kiinni - huolestuisi omasta tulevaisuudestaan kansanedustajana. 

Näin etenkin kun Keskustan kannatus jo muutenkin laahaa puheenjohtajavaihdoksesta huolimatta pohjalukemissa. Eikä asiaa taida paljonkaan auttaa se, että Ylen uutistoimitus on vaiennut visusti Mattilan siihen kohdistamasta arvostelusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen toimintaa valaiseva metsäkeskustelu
Valeuutinen metsässä
Millä perusteilla luonnontieteelliset tutkimukset vanhenevat?

Vihervasemmisto ja maaseudun kurittaminen

Iltalehden välittämän tiedon mukaan turkistarhauksen kieltäisi siirtymäajan jälkeen 37 prosenttia vastaajista. Jutun otsikkoon oli tosin kirjoitettu "Lähes 40 prosenttia kansanedustajista kieltäisi turkistarhauksen".

Tutkimuksen mukaan turkistarhauksen haluaisi säilyttää 60 prosenttia kansanedustajista. Siten tarhauksen kannatus oli laskenut aavistuksen verrattuna edelliseen eduskuntaan, mutta siitä huolimatta se nauttii edelleen parlamentaarikkojemme selvän enemmistön kannatuksesta.

Itse jäin kaipaamaan jutusta turkistarhauksen kannatuksen jakautumista puolueittain. Näin siksi, että voisin testata ennakkoluuloni siitä, mitkä puolueet haluavat ylläpitää maaseudun elinvoimaa - ja mitkä taas vaikeuttaa siellä asumista. Turkistarhaushan on edelleen merkittävä työllistäjä ja metsätalouden lisäksi ainoa perinteinen maaseutuelinkeino, joka menestyy itsenäisesti ilman merkittävää veronmaksajan tukea.

Tuo mainitsemani ennakkoluulo perustuu vuotta aiemmin tehtyyn kyselyyn, jonka mukaan turkistarhauksen haluaisi kieltää enemmistö kaikkien punavihreiden puolueiden kansanedustajista. Muissa puolueissa kansanedustajien enemmistö oli tuolloin elinkeinon puolella.

Asia liittyy parin viime päivän kuumimpaan poliittiseen keskustelunaiheeseen, joka sai alkunsa opetusministeri Li Anderssonin (vas) kimpaantumisesta oppositiojohtaja Jussi Halla-ahoa (ps) kohtaan. Tuon paskapuhe-sanastaan kuuluisan raivoisan reaktion synnytti oppositiojohtajan toteamus, jonka mukaan "Keskusta pyrkii puolustamaan alueellisia näkökohtia ja vihervasemmisto taas sellaista politiikkaa, joka käytännössä johtaa siihen, että alueet Suomessa muuttuvat vähitellen asuinkelvottomiksi ja ihmisten on pakko keskittyä".

Hauskaksi sanailun teki se, että Halla-aho nosti myöhemmin tuekseen tuoreen Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoituksella tehdyn dokumentin. Sen mukaan "kustannusten nousu ja suurin tarve investoida uusiin ratkaisuihin osuu eniten niihin, joilla on pitkät työ- ja asiointimatkat ja suuret, vanhat asunnot. Tämä voi vähentää yksityisautoiluun perustuvaa pendelöintiä ja siten pienentää työssäkäyntialueita, käytännössä ohjata ihmisiä muuttamaan maaseutukunnista kaupunkeihin".

Tutkimustiedon valossa on siis kiistatonta, että hallituksen ja erityisesti vihervasemmiston kaavailemat polttoaineiden hinnankorotukset ja nopeutettu muutos autokannassa heikentävät maaseudun elinoloja. Siten Halla-aho ei syyllistynyt paskapuheeseen, vaikka Andersson näin silmin nähden tulistuneena väittikin.

Lännen Median kyselyn puoluepoliittiset yksityiskohdat tässä yhteydessä olisivat siten tärkeitä sen ymmärtämiseksi, että sisältääkö vihervasemmiston keinovalikoima suomalaisen maaseudun autioittamiseksi myös perinteisten maaseudun elinkeinojen alasajon, vai tyytyvätkö he pelkästään vaikeuttamaan ihmisten liikkumista.

* * *

Sivumennen sanoen ja tätä Suomen lämmintä talvea kauhistellen välitän arvoisalle lukijalleni sen enempää asiaa kommentoimatta, että pohjoinen merijää on juuri nyt (helmikuun 7. päivä) ajankohtaan nähden laajempi kuin kertaakaan sitten vuoden 2009. Samalla se on jo ohittanut vuoden 2017 maksimilaajuutensa (jolloin se jäi mittaushistorian pienimmäksi) siitä huolimatta, että jääpeite on laajimmillaan keskimäärin vasta maaliskuussa eli tullee tänäkin vuonna laajenemaan vielä useiden viikkojen ajan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turkistalous vakavan paikan edessä
Jaana Pelkonen ei tunne empatiaa eikä huolta
Turkistarhaus on kiellettävä!

Politiikan perusteet järisevät

Suomessa on kymmeniä vuosia puhuttu kolmesta suuresta puolueesta. Siis SDP:stä, Kokoomuksesta ja Keskustasta.

Eduskuntavaalin tuloksen jälkeen näytti siltä, ettei maassamme olisi enää yhtään suurta puoluetta. Suurimmankin eli SDP:n kannatus oli vain 17,7 prosenttia. Kun vielä Keskustan kannatus putosi 13,8 prosenttiin oli meillä vain kolme pikku- tai keskisuurta puoluetta eli SDP, Perussuomalaiset ja Kokoomus.

Uusin Helsingin Sanomien julkaisema mielipidetiedustelu vahvisti Ylen edellisen gallupin tuloksen, jonka mukaan tilanne on jälleen muuttunut: meillä on yksi muista selvästi erottuva suuri puolue eli Perussuomalaiset 22,4 prosentin ja toinen pikkusuuri eli kokoomus 17,3 prosentin kannatuksella. Niiden jälkeen tulevat keskikokoiset SDP reilun 15 prosentin ja Vihreät 13,1 prosentin kannatuksellaan.

Perussuomalaisten suosion kasvun lisäksi on syytä huomata Keskustan pysyväksi muuttunut alamäki. Siihen ei ole auttanut edes puheenjohtajan vaihtaminen nuoreen naiseen, eikä hallitukseen meneminen vihervasemmiston aisankannattajaksi siltarumpuvoittojen toivossa.

Kansan poliittiset mielipiteet ovat tietenkin aina vaihdelleet, eikä nykyistä kannatustilannetta voi edes ajatella pysyvänä olotilana. Siitä huolimatta sillä on seurauksia päivän politiikkaan: nähtyjen kannatusmuutosten seurauksena sen perusteet suorastaan järisevät.

Järistyksistä pienin ei ole Rinteen hallituksen sisältä päin kasvava paine - ei pelkästään Keskustan kentän vaan myös pääministeripuolueen taholta. Tämä ei voi olla näkymättä hallituksen toimintakyvyssä.

Merkittävää on myös se, että meillä perinteisesti noin 40 prosentin paikkeilla olleen vasemmiston (SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto) kannatus on pudonnut jo reiluun 36 prosenttiin. Tästä kertonee omaa kieltään se, että Perussuomalaiset ovat nousseet maan suurimmaksi työväenpuolueeksi. Näin siitä huolimatta, että suuri osa puolueen kannatuksen noususta selittyy edellisissä vaaleissa nukkuneiden aktivoitumisella.

Nähtäväksi jää, vaikuttaako kannatuksen lasku vihervasemmiston politiikkaan. Perussuomalaisten suosiohan perustuu erityisesti nykyiselle maahanmuutto- ja ilmastopolitiikalle esitettyyn vaihtoehtoon.

Toisin sanoen, nämä erityisesti vihervasemmiston johdolla ajetut poliittiset linjaukset ovat muuttuneet ja muuttumassa päivä päivältä yhä epäsuositummiksi. Tässä oleellinen kysymys kuuluu, että luopuuko vihervasemmistomme jossain vaiheessa nykyisistä maahanmuutto ja ilmastopoliittisesta linjastaan.

Tämä olisi vahinko, sillä todellinen demokratia tarvitsee vaihtoehtoja. Siksi olisi hyvä, että myös jatkossa äänestäjille olisi maahanmuutto- ja ilmastopolitiikan saralla valittavana maamme elinolosuhteita kurjistava maailmanparannuspolitiikka ja sen vastakohtana tosiasioihin perustuva pragmaattinen järkipolitiikka.

Lopuksi on syytä vielä todeta, että maassamme vuosikymmeniä vallinnut ristiriita maaseudulla lähes yksinvaltaa käyttäneen Keskustan ja enemmän kaupungeista kannatustaan hakeneiden muiden puolueiden välillä on menettämässä poliittisen merkityksensä. Jos hyvin käy, pystyy Perussuomalaiset puolueena yhdistämään kaupunkiväestön yrittäjien ja työväestön toiveet haja-asutusalueiden ihmisten intresseihin siten, että vastakkainasettelu maamme eri osien välillä katoaa koko valtakunnan poliittisen edun tavoittelun tieltä. Tästä hyötyisivät kaikki suomalaiset pois lukien tästä vastakkainasettelusta hyötyvät keskustalaiset poliitikot.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaisten ennennäkemätön kannatus vaikuttaa politiikkaan
Onko kepulaisuus katoamassa?
Vihreä aate johtaa harmaaseen ja masentavaan tulevaisuuteen

Feministinen olkinukke vai valeuutinen?

Helisngin Sanomat julkaisi jutun, jossa kritisoitiin keskustanuorten vaatimusta feministisestä aluepolitiikasta. Sen teki mielenkiintoiseksi vain ja ainoastaan se, millä tavoin maan suurin sanomalehti käyttää valta-asemaansa harhauttaakseen lukijoitaan.

Oleellista jutussa olivat seuraavat lauseet: "vaikka asiaa ei ihan suoraan sanota, käytännössä kannanotossa ollaan huolissaan maaseudun nuorten miesten kohtalosta... Tiedotteen mukaan feministisellä aluepolitiikalla olisikin 'positiivinen vaikutus maamme syntyvyyden kehitykseen'. Käytännössä feminismi ilmeisesti toteutuisi sillä, että maaseudun naiset ymmärtäisivät jäädä kotipaikkakunnilleen synnyttämään."

Toimittajan muotoilu toi hakematta mieleeni ikävän kuvan maaseudun nuoresta naisesta maalaismiehensä nyrkin ja hellan välissä. Se lienee myös ollut tarkoituksena.

Itse tiedotteesta voidaan toki lukea virke, jonka mukaan "feministisellä aluepolitiikalla Keskustaopiskelijat uskoo olevan positiivinen vaikutus myös maamme syntyvyyden kehitykseen". Mutta se ei ole aloitteen varsinainen sisältö vaan pikemminkin arvioitu seuraus.

Aloitteen kannalta keskeistä ei siis ole se, että naiset jäisivät "kotipaikkakunnilleen synnyttämään" kuten toimittaja olkinukkensa muotoili. Sen sijaan siinä vaaditaan sitä, että korkeakouluissa "hankittua osaamista on opiskeluiden jälkeen oltava mahdollista hyödyntää ympäri Suomen".

Toisin sanoen keskustanuorten tavoitteena oli luoda aluepolitiikan keinoin koko maahan edellytykset korkeakoulutetuille sopivien työpaikkojen syntymiselle. Tämän onnistuessa helpottuisi luultavasti myös nuorten ns. kohtaanto-ongelma, jolla tarkoitetaan naisten yliedustusta kaupungeissa ja miesten maaseudulla. Tästä tosiasiasta eivät kärsi vain maaseudun miehet, joista pelkästään toimittaja arveli keskustanuorten olevan huolissaan, vaan yhtä lailla kaupunkien parisuhdetta vaille jäävät naiset.

Toimittaja puhui jutussaan feminismin venyttämisestä. Tämä ei kuitenkaan todellisuudessa koske keskustanuorten aloitetta, sillä sen tekee varsin perinteiseksi feminismiksi se, että aloitteen tavoitteiden toteutuessa korkeakoulutetuille naisille avautuisi mahdollisuus asua kaupunkien lisäksi myös maaseudulla näin halutessaan.

Nyt tätä mahdollisuutta ei käytännössä ole lähinnä opettajia ja lääkäreitä lukuun ottamatta. Tästä HS:n toimittaja ei kuitenkaan ollut huolissaan juttua kirjoittaessaan.

Kirjoitin tämän blogimerkintäni siksi, että halusin nostaa esille sen vallan, jota suurimmat mediat - Helsingin Sanomien lisäksi Yle - voivat kenenkään kyseenalaistamatta käyttää edistääkseen sellaisia poliittisia aatteita, joita toimituskunta kannattaa. Keinot ovat moninaiset sisältäen myös poliittisten kilpailijoiden aloitteiden vääristelyn - kuten keskustanuorten aloitteen käsittelystä erkkomediassa näimme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Vasemmistoliiton synkät juuret elävät ja voivat hyvin

Simon Elo muunteli olkiukkoa

Elinkeinoelämän valtuuskunnan puheenjohtaja ja populismi

Työttömyysaste - aktivimallin toimivuuden mittari

Suomen taloudella on mennyt viime aikoina hyvin, ja yhtensä sen seurauksena maan työllisyysaste on lähtenyt niin nopeaan nousuun, että hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta saavutettaneen jo kuluvan vuoden aikana. Valitettavasti työttömyys ei ole juurikaan laskenut, vaan lisätyöllistetyt ovat peräisin työmarkkinoiden käytettävissä olevan työvoiman ulkopuolelta.

Syitä työttömyysasteen pysyvyyteen voi tietenkin hakea monelta taholta, mutta todennäköisimmin kyse on rakennetyöttömyydestä, eli siitä, että työpaikat ovat maantieteellisesti eri paikoissa kuin työttömät tai siitä, että nykyiseen työelämään vaaditaan sellaista osaamista, jota työttömillä ei ole. Näiden kahden ongelman ratkaisut löytyvät joko työvoiman liikkuvuuden tai koulutuksen kautta.

Luultavasti siitä syystä maahamme on luotu työttömien aktiivimalli. Se toimii sekä keppinä että porkkanana. Keppi koostuu ehdollisesta työttömyysturvan 4,65 prosentin laskusta ja porkkanana ovat aiempaa paremmat kouluttautumismahdollisuudet sekä vähäisen työnteon tai yritystoiminnan salliminen ilman työttömyysturvan alenemista.

Julkisuudessa on esille nostettu lähinnä keppipuolta, minkä seurauksena aktiivimallia on kritisoitu rajusti poliittisen vasemmiston ja jopa Perussuomalaisten piirissä. Tosiasia kuitenkin on, että nyt nähty työllisyysasteen nousu ilman työttömyysasteen laskua on yhtälö, joka edellyttää työmarkkinoille oleellista muutosta, mikäli haluamme välttää pitkäaikaistyöttömien syrjäytymisen ja kestävyysvajeen syvenemisen kaltaiset ongelmat.

Toisaalta esille on nostettu myös se, että suuressa osassa Suomea työpaikkojen määrä on selvästi työvoiman suuruutta pienempi - eli työn saaminen työssäkäyntietäisyydeltä on käytännössä mahdotonta. Argumentti pitää sinänsä paikkansa, mutta perustuu pysähtyneeseen maailmankuvaan, jossa työpaikkojen määrä on ikään kuin ylhäältä annettu, eivätkä ihmiset muka omilla toimillaan pystyisi vaikuttamaan siihen.

Näin ei tietenkään ole, vaan työpaikkojen määrän kullakin työssäkäyntialueella ratkaisevat yrittämisinnon määrä ja kotiseuturakkaus. Siksi erityisesti syrjäseutujen kannalta on tärkeää, että aktivointimalli mahdollistaa myös yrityselämän aloittamisen työttömyysturvan avulla.

Mikäli tilaisuuteen tartutaan miehissä - ja naisissa - saattaa myös maaseutu siirtyä uudenlaisen pienyritysten johtaman kasvun buumiin. Siinä sitä auttavat digitalisaation tuomat mahdollisuudet, kunhan ne on saatettu koulutuksen ja infran kautta kaikkien halukkaiden saataville.

Omalta osaltani jään seuraamaan jännityksellä työttömyysasteen - ja aivan erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden - kehittymistä kuluvana vuonna. Mikäli siinä ei tapahdu muutosta, voidaan aktivointimalli katsoa epäonnistuneeksi ja se on korvattava jollain toisenlaisella mallilla. Sen sijaan jos ensi vuoden alussa työttömien ja erityisesti pitkäaikaistyöttömien määrä on laskenut oleellisesti nykyisestä, voidaan mallia pitää onnistuneena ja sen jatkokehittämiseen on syytä satsata.

Omana nyanssinaan todettakoon vielä, että yhä suurempi osa työttömistämme on humanitaarisen maahanmuuton kautta Suomeen saapuneita. Heidän jämähtämisensä puhtaasti tukien varaan ei ole kenenkään etu.

Siten on syytä toivoa, että uussuomalaiset saataisiin aktivoitua ja hyväksyttyä työntekoon nykyistä huomattavasti paremmin. Etenkin somalien, irakilaisten ja arabien työllisyysluvut ovat äärimmäisen alhaiset. Kuitenkin sen mikä on onnistunut vietnamilaisille, ei pitäisi olla mahdotonta heillekään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 
Talouttamme vaivaa turvallisuushakuisuus
Aktiivimallia puoltaa moni asia
Hyväksikäytön kääntöpuoli