Tuhoutuvatko koralliriutat lähivuosina?

Tuore tiedeuutinen kertoi, että 160 tutkijan allekirjoittaman raportin mukaan koralliriuttojen tuhoutuminen on nyt lähes varmasti peruuttamatonta. Sen mukaan suurin osa koralliriutoista kuolee, kun ilmaston lämpeneminen ylittää 1,5 asteen rajan esiteolliseen aikaan verrattuna. 

Juuri nyt ilmasto on tutkijoiden mukaan lämmennyt 1,4 astetta, joten riuttojen peruuttamattomaan tuhoutumiseen johtava lämpötila tulee nykyisten ennusteiden mukaan tapahtumaan lähivuosina. Silloin esimerkiksi Grönlannin ja Läntisen Etelämantereen jäätiköt romahtavat. 

Eikä siinä kaikki, sillä raportin johtavan tutkijan Tim Lentonin mukaan yksi keikahduspisteistä on nykyisten merivirtausten romahdus, millä olisi katastrofaalisia vaikutuksia. Jos se tapahtuisi Pohjois-Atlantin kiertoliikkeeksi (AMOC) kutsutun merivirtausjärjestelmän kohdalla, se mullistaisi globaalin ilmaston ja muun muassa viilentäisi Suomen ja muun Euroopan talvia.

* * *

Tartuin tähän aiheeseen siksi, että raportissa on selkeä ennuste, jota on mielenkiintoista – jos toki myös pelottavaa – seurata tulevina vuosina. Se on erityisen kiintoisa siksi, että aikajänne on "lähivuosina", mikä ainakin omissa korvissani kuulostaa pikemminkin alle kuin yli kymmenen vuoden aikajaksoa. Eikä ainakaan useiden vuosikymmenten odottelua, kuten alle kopioimani Berkleyn yliopiston pari vuotta sitten julkaisema kuva osoittaa.

Niinpä yritän muistaa seurata tätä asiaa tulevina vuosina. Ja raportoida siitä tässä blogissa, ellen sitten muutu vanhuudenhöperöksi ennen koralliriuttakatastrofin tapahtumista. 

* * *

Sitä ennen muistutan kuitenkin vuoden takaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan koralliriuttojen ennallistaminen vauhdittaa korallipeitteen ja karbonaattituotannon nopeaa elpymistä siten, että niiden nettokarbonaattibudjetit muistuttavat terveitä riuttoja jo neljän vuoden kuluessa. Ja tämä tapahtuu siis nykyisessä eli esiteolliseen aikaan verrattuna 1,4 astetta nousseessa ilmastossa. 

Eikä siinä kaikki, sillä tänä vuonna julkaistiin myös uusi tutkimus, jonka mukaan on olemassa myös sellaisia koralliriuttoja, jotka ovat tervehtymässä. Niitä on ainakin Chagos-saarilla, joiden eturiutalla ja laguunilla korallipeite kasvoi 59–67 % useiden vuosien vaalenemisen jälkeen. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, onko tämä suunnanmuutos vain väliaikaista, vai jääkö se pysyväksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja
Jos tädillä olisi munat, hän olisi...
Diversiteettikeskusten kestävyys

Peltojen vettämisellä on seurauksensa

Euroopan unionin ennallistamisasetuksen seurauksena on osa suomalaisista turvepelloista vetettävä. Se tarkoittaa joko niiden viljelykäytön lopettamista kokonaan tai peltojen muuttamista kosteikkoviljelyyn. Tämän seurauksena erityisesti pohjanmaalaisten peltojen määrä laskee ja suomalaisen ruuan määrä vähenee nykyisestä. 

Samalla pohjalaisten maanviljelijöiden talouden selkäranka on vaarassa murtua ja jopa peltolakeuksistaan tunnettu kansallismaisema kadota. Samalla suomalaisen ruuan huoltovarmuus heikkenee, koska kivennäis- ja turvemaiden peltojen altistuminen kadolle tapahtuu yleensä eri vuosina. 

Voidaan siis hyvin kysyä, että onko tämä kestävää kehitystä vai hulvatonta riskinottoa suomalaisten ruokaturvallisuudella. Sitä taas kannattaa arvioida ruokaomavaraisuutta tarkastelemalla.

* * *

Vuonna 2020 Suomessa tuotettiin kananmunia yksitoista, sianlihaa seitsemän, leipäviljaa viisi ja maitotuotteita kaksi prosenttia enemmän kuin käytettiin. Näiden osalta muutaman prosentin poistaminen pelloista ei siis aiheuttaisi riippuvuutta viennistä. 

Sen sijaan siipikarjan, kurkun, juuresten, naudanlihan, herukoiden, tomaatin, sokerin, vademien ja omenoiden suhteen olemme jo valmiiksi tuonnin varassa. Sitä enemmän, mitä alemmas listalla mennään. 

Näiden tuotteiden osalta omavaraisuuden puute siis syvenisi entisestään ennallistamistoimien seurauksena. Sen seurauksena saisimme - etenkin kivennäismaiden - katovuosina käyttää entistä enemmän rahaa ruuan tuomiseen ulkomailta, mikä luonnollisesti heikentäisi Suomen vaihtotasetta entisestään. 

* * *

Sallittakoon lopuksi pari pientä historiallista anekdoottia, jotka valaisevat edellä käsittelemään ruuan omavaraisuuden puuttumisen ongelmaa. 

Vuoden 1868 tammikuussa Suomessa kuoli nälkään 8 000, helmikuussa 9 400, maaliskuussa 14 500, huhtikuussa 20 600 ja toukokuussa 25 200 ihmistä. Kaikkiaan niin sanottuina suurina nälkävuosina ruuan puutteeseen kuoli peräti 150 000 suomalaista.

Tämä oli seurausta useita vuosia jatkuneista epätavallisista sääoloista, joiden seurauksena suuri osa viljasadosta menetettiin vuosi toisensa jälkeen. Lisäksi tilannetta pahensi Suomen senaatin kyvyttömyys toimia riittävän määrätietoisesti ja ripeästi ruuan saamiseksi maahan.

Nälkävuosien jälkeen Suomen maataloutta monipuolistettiin erityisesti karjatalouden suuntaan ja lisäksi parannettiin liikenneyhteyksiä. Näin toivottiin voitavan vähentää katovuosien ikäviä seurauksia sekä valtakunnallisesti että paikallisesti.

Näistä toimista huolimatta Suomi joutui uudelleen ruokapulaan jatkosodan vuosina 1942 ja 1943, mistä sen pelasti vain saksalaisten tarjoama ruoka-apu. Kääntöpuolena sille oli kuitenkin pakkositoutuminen Saksaan vielä kauan senkin jälkeen, kun Hitlerin tiedettiin häviävän sodan ja Suomessa ymmärrettiin, että uppoavasta laivasta olisi päästävä pois. 

Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista - osin ruokaturvan takia - joten tällä asialla oli historian kulkua määräävä merkitys viimeisen kerran vielä juuri ennen sodan päättymistä vuonna 1944, jolloin vilja-apu muodosti yhden keskeisen osan Ryti-Ribbentrop-sopimusta. Onni onnettomuudessa oli, että saatu apu mahdollisti puna-armeijan suurhyökkäyksen pysäyttämisen Tali-Ihantalassa ja Viipurinlahdella sekä suoranaisen rökelevoiton Ilomantsissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruokakriisi, joukkoampuminen ja retoriikkaa
Kasvisruuan pakkosyötöstä on pelkkää haittaa koululaisille
Poliitikkojen tärkeimmät tehtävät vihreässä siirtymässä ovat yksityisistä ihmisistä huolehtiminen ja teollisuuden toimintaedellytysten takaaminen

Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun

Suomi on vastustanut EU:n ennallistamisasetusta - ei luonnon tilan parantamista välttääkseen vaan - koska jäsenmaiden kohtelusta tulisi sen mukaan epätasa-arvoista. Erityisesti Suomen tai Itävallan kaltaiset metsiään hyvin hoitaneet valtiot joutuisivat maksumiehiksi niiden sijaan, jotka ovat jo ehtineet tuhota oman luontonsa. 

Eilen sitten nähtiin erikoinen koreografia, kun ennallistamisasetusta aiemmin vastustaneen Itävallan vihreä ympäristöministeri äänesti sittenkin asetuksen hyväksymisen puolesta. Näin siitä huolimatta, ettei hänellä ollut Itävallan kansanpuoluetta edustavan liittokanslerin mukaan oikeutta äänestää asetuksen puolesta.  

* * *

Kyse ei ole meidän kannaltamme pikkuasiasta, sillä tämä tarkoittaa Suomelle uusimpien arvioiden mukaan yli 700 miljoonan euron vuotuisia lisäkustannuksia. Summa vastaa lähes yhtä prosenttia valtion 87,9 miljardin euron budjetista. 

Positiivista tässä on se, että Ministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan "meidän täytyy päästä selvästi kustannustehokkaampaan toimeenpanoon ja varmaan päästäänkin. Mihin ne kustannukset lopulta asettuvat, en lähde sitä nyt tässä lukitsemaan."

Maksoi asetus lopulta mitä tahansa, saadaan sillä epäilemättä luonnon kannalta hyviä tuloksia. Hymy kuitenkin saattaa hyytyä pian, sillä eilen julkaistiin myös Valtiovarainministeriön ennuste taloutemme tulevasta kehityksestä. 

Sen mukaan julkinen sektori ei ole muuttumassa ylijäämäiseksi. Eikä koko talouden kasvuluvuissakaan ole juuri hehkuttamista, joten nyt todennäköiseltä näyttävää 700 000 000 euron lisärahoitusta ei varmasti löydy valtiovarainministerin taskusta kuin yskänlääkettä apteekin hyllyltä.

Niinpä nyt säädetty asetus asettaa paineita hallitukselle - ja eduskunnalle - valtion muiden menojen vähentämiseksi. Vielä ei kuitenkaan ole ehditty pohtimaan, mistä tarvittava lisäraha löytyy eli kuka tai mikä taho lopulta kuittaa ennallistamislaskun. Vai kuitataanko se lisävelalla eli siirretään nuorison ja tulevien sukupolvien maksettavaksi?

Ehkä ihan vielä ei kuitenkaan kannata riemuita ympäristön pelastamisesta eikä myöskään heittää kirvestä kaivoon talousasioissa, sillä Itävalta aikoo viedä asian EU:n tuomioistuimeen. 

Nähtäväksi siis jää, onko oikeudenkäynnillä jotain vaikutusta suomalaisten maksuosuuteen tai perutaanko kenties koko asetus. Sekä tietenkin se, mitä seuraa itävaltalaiselle ministerille, joka ylittää valtuutensa maansa edustajana. Selviääkö hän kuin koira veräjästä vai tuleeko teosta peräti linnaa ja kaltereiden tutkiskelemista?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajien tekemä vallankumous
Euroviisujen aikana paljastui EU:n korkean virkamiehen kyvyttömyys
Ennallistamisasetus kaatui epäreiluun taakanjakoon

Ennallistamisasetus kaatui epäreiluun taakanjakoon

Vuonna 2011 käytiin kovaa keskustelua konkurssiin ajautumassa olevan Kreikan pelastamisesta. Siinä pelissä oli näkyvästi mukana myös Suomi silloisen valtiovarainministerinsä Jutta Urpilaisen (sd) johdolla.

Kirjoitin elokuussa 2011 seuraavasti: "tänään aamulla minulle sitten selvisi, että suomalaisten lainojen takauksiksi olisi tulossa kreikkalaisten pankkien osakkeita. Muuten hyvä, mutta ongelman muodostaa se, ettei Kreikka mitä todennäköisimmin selviä kuiville edes euromaiden tuella. Sen annettaneen mennä konkurssiin välittömästi, kun saksalaisten ja ranskalaisten pankkien omistajien riskit on sosialisoitu eurooppalaisten veronmaksajien maksettavaksi.

Tässä yhteydessä saattaa sitten käydä niin, että Kreikan valtion ohella selvitystilaan joutuvat myös maan pankit, jolloin Suomen takuut muuttuvat arvottomiksi. Nähdäkseni siis varsin arveluttavia takuita meille nyt tarjotaan."

Olin onneksi väärässä eikä Kreikka ole suistunut selvitystilaan eivätkä Suomen saamat vakuudet ole menettäneet koko arvoaan. Sen sijaan - Iltalehden pääkirjoituksen mukaan - "vuonna 2011, kun Suomi vaati silloisen valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen johdolla ainoana euromaana Kreikka-vakuuksia, oli lopputulos heikko. Vakuuden sijoitustuotto on pakkasella ja pankin palkkiot ovat nousseet 1,5 miljoonaan euroon."

Onni onnettomuudessa on se, että Kreikka tulee ilmeisesti selviämään tilanteestaan ja pystyy loppujen lopuksi maksamaan Suomelta saamansa lainan takaisin. Ikävää siinä on parhaassakin tapauksessa kuitenkin se, että Suomi saa vakuuksiensa takia lainaosuudestaan alempaa korkoa kuin muut lainanantajat.

* * *

Edelle kirjoittamani historia on sikäli ajankohtaista, että yllä linkittämäni Iltalehden pääkirjoituksen mukaan Suomi on herännyt puolustamaan omia etujaan EU:ssa. Tämä näkyi muun muassa siinä, että maamme asettui vastustamaan komission Greenpeace-myyrän eli Frans Timmermansin johdolla junailtua ennallistamisasetusta yhdessä muutaman muun jäsenmaan kanssa. 

Vastustuksen taustalla ei ole se, ettei Suomi haluaisi suojella ympäristöään, vaan meille kaavaillun maksuosuuden kohtuuttomuus. Ministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan Suomen osuudeksi olisi tullut 700 miljoonaa euroa, joka olisi ollut asukaslukuun nähden Unionin korkein, vaikka ympäristömme tila on lähes kaikkia muita jäsenmaita parempi. 

Tätä taustaa vastaan on outoa se yksisilmäisyys, jonka Suomen päätös on herättänyt ympäristöväessä. Tämä on näkynyt esimerkiksi Helsingin sanomien yleisönosastolla ja etenkin sosiaalisessa mediassa. 

Jälkimmäisestä esimerkkinä käyköön Suomen ympäristökeskuksen Seppo Knuuttilan kannanotto, jonka mukaan "Meillä toden totta on #hallitus, jota #ympäristö'n tila ei voisi vähempää kiinnostaa" ja Jyväskylän yliopiston lehtori Panu Halmeen kommentti siitä, että "Mikä on ennallistamisasetuksen hylkäämisen merkittävin seuraus? Se, että EU menettää loputkin natsansa siinä, että voisi puhua indonesian ja Brasilian hallituksille sademetsien pelastamisesta."

Eivätkö nämä ihmiset ymmärrä, ettei sille tule ikinä loppua, jos ryhtyy maksamaan asioita toisen puolesta. Näin siksi, että kyllä vastikkeettomalle irtorahalle on aina ottajia - niin ihmiselämässä kuin valtioiden kesken.

Siksi myös ympäristöväen tulisi ymmärtää, että jos EU:n komissio haluaa ihan oikeasti viedä läpi ennallistamisasetuksen, sen tulisi jakaa kustannukset oikeudenmukaisesti. Eli suurimmat maksuosuudet tulisi kohdistaa niille, joiden ympäristössä on eniten korjattavaa - ja Suomen kaltaisten kuitenkin suhteellisen hyvin asiansa hoitaneiden maiden kustannusten tulisi jäädä vähäisemmiksi. 

Ilmeisesti tämä on myös isojen EU-maiden poliitikoille liian vaikea ymmärtää. Tai ainakin toteuttaa, sillä tällainen oikeudenmukainen ja hyvin perusteltu ratkaisu maksaisi niiden asukkaille paljon enemmän kuin nyt esitetty taakanjakomalli.

Tämä on sikäli ikävää, että minun nähdäkseni EU olisi paljon parempi kokonaisuus asukkailleen, yrityksilleen ja jäsenmailleen, jos sen toiminta perustuisi asiasta riippumatta oikeudenmukaisuuteen. Tämä olisi myös paras vaihtoehto koko Unionin tulevaisuuden kannalta - eikä pelkästään tässä vaan kaikissa muissakin vastaan tulevissa asioissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Europarlamentin tulisi kaataa von der Leyenin komissio
Onnea ja ohjeita komissaarillemme vaikeaan tehtävääänsä

Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot

Kuluneen kesän aikana kauhisteltiin maailmalla tapahtuneita metsäpaloja. Yksi kauhistelun kohde oli USA:n länsirannikko, jossa ihmiset joutuivat uutisten mukaan jopa "pakkautumaan rannoille".

Koska uutisointi oli poikkeuksellista, olin varsin hämmästynyt löytäessäni asiaa koskevan tutkimuksen. Ja mitenkään vähättelemättä metsäpalojen aiheuttamaa uhkaa päätin saman tien julkaista löydökseni tässä blogissa. Tuoreessa tutkimusraportissa oli nimittäin selvitetty metsäpalojen historiallisia pinta-aloja USA:n Oregonin ja Washingtonin osavaltioissa. 

Tutkimusaluetta hallitsevat kuivat metsätyypit ja ne ovat kokenut äskettäin ennätyksellisiä palovuosia. Ja siksi tutkijat selvittivät kuinka nykyaikaiset palovuodet (1985–2020) vertautuvat historiallisiin palomääriin ja vakavuuksiin?

Kullakin metsätyypillä historiallisten tulipalojen esiintymistiheyksiä vastaavien vuotuisten paloalueiden olisi oltava vähintään 224 000–291 000 hehtaaria vuodessa. Historiallisesti nämä pinta-alat sisältävät sekä alkuperäiskansojen että salaman sytyttämät tulipalot. 

Nykyisestä näennäisesti tulisesta ajasta huolimatta nykyiset paloalueet ovat kuitenkin keskimäärin vain noin 49 100 hehtaaria vuodessa eli 17–22% historiallisista aloista, ja vain yksi vuosi tutkimuksen ajanjaksolla vastaa suurin piirtein historiallista paloaluetta. Vuosien 1985-2020 paloalat olivat toisin sanoen keskimäärin huomattavasti alle historiallisten tasojen lähes kaikissa metsissä ja vaikka kymmenen vuoden liukuvat keskiarvot paloalueella ovatkin kasvaneet viime vuosina, ovat ne kuitenkin pysyneet historiallisten tasojen alapuolella.

Niinpä tutkijat tulivat sellaiseen johtopäätökseen, että nykyisten metsäluonnon ennallistamisponnistelujen onnistumiseksi olisi toimiin sisällytettävä tarkoituksella sytytettyjä, mutta hallittuja metsäpaloja. Näin siksi, että nykyiset metsäpalot ovat aivan liian vähäisiä säännöllisiin tulipaloihin sopeutuneen luonnon hyvinvoinnin kannalta. 

Edelle selostamani tutkimusraportin viesti on kovin erilainen kuin se, jonka suomalaismediat ovat meille tarjonneet. Sen sijaan, että olisi juhlittu lähes luonnolliselle tasolle nousseita metsäpaloja luonnon ennallistamista edistävinä, on palaneiden metsien määriä kauhisteltu. 

En tietenkään osaa sanoa onko tämä medioiden - tai niiden käyttämien asiantuntijoiden - tarkoituksellista harhaanjohtamista vai tietämättömyyttä, mutta joka tapauksessa virheellinen uutisointi on ollut omiaan lisäämään pelkoa hallitsemattomasta ilmaston lämpenemisestä. Ja sitä kautta pahentanut erityisesti nuorten ahdistuneisuus- ja masennusoireita.

Siksi oli mielestäni tärkeää oikaista virheellinen käsitys USA:n länsirannikon metsäpaloista. Ja sitä kautta pyrkiä edes hiukkasen helpottamaan nuorten ahdistusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n komission ja Kanada metsäpalojen välinen yhteys
Metsästäjä-keräilijät hallitsivat metsäpalojen esiintymistä
Keväisiä ajatuksia vihreistä ja muista siirtymistä