Ylen työntekijät kritisoivat johdon niskurointia

Yleisradion budjetin indeksikorotusten peruutusten on väitetty johtaneen niin sanottuun Washington Monument -ilmiöön (esimerkki, toinen ja kolmas). Se tarkoittaa sitä, että julkisesti rahoitettu organisaatio aloittaa menojensa supistamisen tärkeimmistä tehtävistä sen sijaan, että se pyrkisi kohdistamaan ne vähiten vahinkoa aiheuttaviin toimintoihin. Ja toivoo näin kiristävänsä poliitikkoja perumaan päätöksensä.

Tänä aamuna saimme sitten kuulla hätkähdyttävän uutisen, jonka mukaan Ylen työntekijöiden ammattijärjestö (YOT) kritisoi kovasanaisesti yhtiön johdon toimintaa muutosneuvottelujen jälkeisissä toimissa. Sen mukaan "valheet ovat ilmaisia, uutisten teko maksaa... Yhtiö, jonka arvoihin on aina kuulunut ihmisten arvostaminen, ei toimi nyt arvojensa mukaisesti".

Kritiikin kohteena on Ylen johdon päätös maakunnallisten toimitusten kutistamisesta, joka on YOT:n mukaan tekemässä mahdottomaksi yhteiskunnallisten asioiden seuraamisen aluetasolla. Lisäksi kritisoitiin myös johdon digitaalisuuteen keskittyvää visiota, jonka ammattijärjestö sanoo palvelevan vain osaa suomalaisista.

YOT:n mukaan "kaikilla ei ole pääsyä saati kykyä käyttää pelkästään verkossa julkaistavaa sisältöä. Lisäksi maakunnallisten radiolähetysten alasajo heikentää huoltovarmuutta".

* * *

Nämä ovat luonnollisesti kovia syytöksiä, joten on syytä katsoa, mitä kaikista muista puolueista kuin Liike Nytistä koostunut parlamentaarinen työryhmä on linjannut Yle-päätöksessään. Seuraavassa on otteita siitä.

Yksi. "Työryhmä pitää tärkeänä, että julkisen palvelun tehtävää toteuttaessaan Yle ottaisi huomioon toimintansa vaikutukset median moniäänisyyteen ja kaupallisten toimijoiden kilpailuedellytyksiin mediamarkkinoilla."

Kaksi. "Työryhmä esittää, että Ylen tulisi lisätä kotimaisten tuotantojen ostoja riippumattomilta tuottajilta, sekä tuotantopalveluiden ja kotimaisten muiden esitys- ja käyttökorvausten hankintoja 15–20 prosentilla vuoteen 2030 mennessä."

Kolme. "Työryhmä pitää myös ensisijaisen tärkeänä, että Ylen valtakunnallinen ja maakunnallinen uutistoiminta ja lähetykset turvataan monimuotoisen tiedonvälityksen varmistamiseksi."

Näistä kohta yksi tarkoittaa selkosuomeksi sitä, että Yle kohdistaa säästötoimensa kaupallisen median kanssa kilpailevaan toimintaan. Siis sellaisiin tuotantoihin kuin "Pillupäiväkirjat" tai "Sohvaperunat" - sikäli kuin niille ylipäänsä löytyy katsojia.

Kohta kaksi taas linjaa selkeästi, että yhtiön tulee ohjelmistossaan suosia kotimaista tuotantoa. Eli kohdistaa säästötoimensa kussakin ohjelmistolajissa ulkomaisiin ohjelmiin, jotka näin jäisivät kaupallisen median hyödynnettäväksi ilman resursseiltaan ylivoimaisen kotimaisen valtionyhtiön kilpailua.

Kohta kolme on selkeästi ristiriidassa sen kuvan kanssa, jonka yleläisten ammattijärjestö on antanut. Eikä siten missään tapauksessa linjassa parlamentaarisen työryhmän linjauksen kanssa.

* * *

Varsinainen syy tälle kirjoitukselle oli kuitenkin se, että sain lukea yleläisten ammattijärjestön kannanotosta Ylen oman uutistoimituksen sijaan kaupallisen median sivustolta. Näin siitä huolimatta, että parlamentaarinen työryhmä linjasi välttämättömäksi sen, "että Yle yhteiskunnallisesti merkittävänä toimijana, julkisen palvelun tuottajana ja verovaroin rahoitettuna yhtiönä näyttää esimerkkiä rahankäytön avoimuudessa ja läpinäkyvyydessä. Työryhmä esittää, että Yle avaisi aktiivisesti omaa toimintaansa ja talouttaan mahdollisimman laajasti."

Ylen toiminta tässä asiassa on lievästi sanottuna käsittämätöntä niskurointia eduskuntaa vastaan. Ja osaltaan vahvistaa sitä, ettei yhtiön johto edes aio hoitaa tehtäväänsä eli Ylen toiminnan ohjaamista omistajan tahdon mukaisesti.

On selvää, että pörssiyrityksessä tällainen toiminta johtaisi välittömiin irtisanomisiin. Vieläpä ilman irtisanomisajan työvelvoitetta. Ylen johdon kohdalla tällaista riskiä ei ilmeisesti ole?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtamediat mainitsivat SDP:n ja Keskustan otsikoissaan - ymmärtääkö Donald Trump Vladimir Putinia
Journalistit kaivavat Ylen hautaa olemalla vihervasemmiston asialla
Onko BBC:n rasistis-feministinen henkilöstöpolitiikka leviämässä Yleisradioon?

Journalistit kaivavat Ylen hautaa olemalla vihervasemmiston asialla

Monet suomalaiset kokevat, että maamme lehdistö - etenkin sen suurimmat mediat - on uutisoinnissaan kallellaan vasemmalle ja vihreisiin. Tämän epäilyn taustalla ovat sekä tutkimukset journalistiikan opiskelijoiden puoluekannoista että poliittista vihervasemmistoa myötäilevä päivittäinen uutisvirta. 

Siksi oli mielenkiintoista kuulla, että Suomen journalistiliiton uusi puheenjohtaja - Helsingin sanomain Marjaana Varmavuori - nosti valintansa jälkeen ensimmäiseksi asiakseen sen, että "meidän on pystyttävä vakuuttamaan poliitikoille, että riippumaton journalistinen media on aivan keskeinen demokratialle". 

Lisäksi hän kiinnitti huomiotaan siihen, että "on poliitikkoja, jotka ovat vaatimassa jo uusia Yle-leikkauksia, vaikka edellisiäkään ei ole ehditty vielä toteuttamaan täysmääräisesti. Meidän pitää pyrkiä vaikuttamaan asiaan."

Näistä kommenteista syntyi sellainen kuva, ettei liiton uusi puheenjohtaja näe erityisen tärkeäksi lehdistön varsinaista asiakaskuntaa eli lukijoita, katsojia ja kuuntelijoita, vaan asettaa näiden edelle poliittiset päätöksentekijät. Eikä hän siten pyrkisi niinkään edistämään medioiden luotettavuutta, riippumattomuutta tai puolueettomuutta, vaan kiinnittäisi niiden sijaan huomionsa poliittiseen apparaattiin, jotta se tukisi maamme lehdistöä riippumatta sen tuottamasta sisällöstä. 

On kuitenkin päivänselvää, että esimerkiksi Ylen joutuminen leikkausten kohteeksi ei ole johtunut niinkään sen rahoittamiseksi kerätyn veron suuruudesta, vaan yhtiön tarjoaman ohjelmiston laadusta. Ja siksi myös tehokkain tapa torjua Yleen kohdistuvat lisäleikkaukset olisi huolehtia ohjelmiston poliittisesta neutraaliudesta, jossa eri aatesuuntia ja maailmankatsomuksia kohdeltaisiin tasapuolisesti mitään lisäämättä tai pois jättämättä sillonkin, kun journalistin omat poliittiset näkemykset sellaiseen houkuttaisivat. 

Tämä olisi erityisen tärkeää juuri nyt, kun sosiaalisen median taipumus ihmisten kuplautumiseen tarjoaa kaikille ihmisille rajattomasti heidän omia poliittisia näkökantojaan myötäilevää materiaalia. Sen seurauksena erityisesti vihervasemmistolaisten ihmisten näkemys maailman asioista saattaa jäädä täysin haastamatta ja siten muuttua heidän mielissään kiistattomaksi totuudeksi, mikä luonnollisesti lisää vastakkainasettelua heidän ja toisin ajattelevien välillä.

Siksi toivon, että Marjaana Varmavuori huomioisi tämän riskin tulevassa työssään paremmin kuin ensimmäisissä lausunnoissaan. Ja pyrkisi vaikuttamaan siihen, että jokainen suomalainen journalisti tunnistaisi omat poliittiset näkemyksensä ja jättäisi niiden esilletuomisen pelkästään pääkirjoituksiin ja kolumneihin. Näin myös Yleen kohdistuvien leikkausten riski pienenisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen toimitus salasi pedofiilidemarin, mutta paljasti perheriitelijäpersun puolueen
Velkaa, kustannuksia ja maahanmuuttoa
Ylen kannattaisi kutsua Matti Viren, Eemil Nuuttila, Matias Mäkynen ja Mika Maliranta A-studioon

Lakko vai poliittinen lakko?

Suomalainen ammattiyhdistysliike voi halutessaan siirtää Suomen talouden elpymistä pitkäksi aikaa eteenpäin. Se ei edellyttäisi muuta kuin lakkojen jatkamista hamaan tulevaisuuteen käyttämällä perusteena ylimitoitettuja palkankorotusvaatimuksia. 

Virallisesti kyse ei näin toimien olisi muusta kuin laillisesta edunvalvonnasta, mutta perimmäisenä motivaationa voisi nähdä pyrkimyksen heikentää poliittisesti oikealla olevan hallituksen asemaa tai ainakin nostaa oppositiossa olevien vasemmistopuolueiden kannatusta. 

Kirjoitin edellä olevan ajatuksen siksi, että epäilen ay-liikkeen sisällä ajateltavan juuri näin. Ja tästä syystä seuraan suurella mielenkiinnolla sitä, että näemmekö tänä vuonna pitkän lakkokevään, kuten juuri nyt näyttäisi käyvän. Eli onko nyt alkaneissa työtaisteluissa kyse - joko ensi- tai toissijaisesti - poliittisesti motivoituneesta ja siksi lailliseksi naamioidusta laittomasta lakkoilusta. 

Jos näin on, olisi se samalla näpäytys hallitukselle, joka vajaa vuosi sitten yritti lopettaa maastamme kaikkien normaaleiden suomalaisten kannalta vahingollisen poliittisen lakkoilun. Ja sitä kautta vähentää ay-liikkeen johdon - ja sen tukeman poliittisen vasemmiston - epädemokraattista valtaa maassamme.

Hinnan talouskasvua ehkäisevästä poliittisesta lakkoilusta maksaisivat luonnollisesti tavalliset suomalaiset riippumatta siitä, ovatko he yrittäjiä, johtajia tai työläisiä. Siten näihin talkoisiin osallistuisivat myös ay-johtajien korkeat palkat liittojen jäsenmaksuina kustantavat lakkolaiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gallupdemokratian vastainen päätös
Jarkko Elorannan alleviivaus
Kysymys, johon en löytänyt vastausta

Poliittinen lakko vaikeuttaa ensi torstain työmatkoja

Valtioilla on pääkaupungit, josta käsin niitä hallitaan. Suomessa se on Helsinki, jossa paikallisvaltaa pitävät arvoliberaalit kokoomuslaiset ja vihreät poliitikot.  

Tämä näkyy esimerkiksi - ja erityisesti - pääkaupungin liikennejärjestelyissä, joiden ilmiselvänä tarkoituksena on jo vuosia ollut vaikeuttaa yksityisautoilua. Tähän on pyritty sekä autotieverkostoa hidastamalla että rakentamalla asuntoja, joihin ei ole tarjolla omaa autopaikkaa. 

Näin toimien Helsingin johto on onnistunut, ellei nyt autioittamaan niin ainakin, hiljentämään kaupungin keskustan. Samalla julkista liikennettä käyttävien ihmisten määrä on noussut, mutta lumettomana aikana polkupyörällä matkojaan tekevien ihmisten määrä on ensi-innostuksen jälkeen laskenut. 

Tähän liittyen on ollut mielenkiintoista, ettei tässä yhteydessä ole juurikaan keskusteltu poikkeustilanteista - pois lukien hälytysajoneuvoihin liittyvät ongelmat. Siksi päätin tänä aamuna nostaa esille sen, että julkinen liikenne on tunnetusti varsin lakkoherkkää. 

Sen merkkinä Rautatieunioni on ilmoittanut, että se pysäyttää junaliikenteen ensi torstaina. Työtaistelun piiriin kuuluvat sekä VR:n kaukoliikenne että VR:n kaupunkiliikenne. 

Nähtäväksi jää, kuinka Helsinkiin pyrkivät tai sen sisällä liikkuvat työntekijät ratkaisevat työmatkansa. Ruuhkautuvatko tiet ja löytyykö kaikille autoille parkkipaikka? Asiaa toki auttaa se, että monilla on mahdollisuus jäädä torstaina etätöihin, mutta toisaalta on myös monia, joiden on selviydyttävä työpaikalle asti aiempaa suljetummassa pääkaupungissamme. 

Lopuksi muistutan, että kyseessä ei ole suomalaisten yleisesti hyväksymä työnantajan painostamiseksi järjestetty työtaistelu vaan poliittinen lakko. Siis työtaistelu, jonka tavoitteena on painostaa laillisesti järjestettyjen vaalien seurauksena valtaan noussutta - ja äänestäjien ilmaiseman tahdon mukaisesti valtakunnan talouden korjaamiseen tähtäävää - hallitusta, joka pyrkii toteuttamaan kansan sille antamaa tehtävää.

Tämäkin esimerkki osoittaa, että hallituksen on välttämätöntä toteuttaa aikeensa poliittisten lakkojen kieltämiseksi. Ja ammattiliittojen on nöyrryttävä siihen yhteisen hyvän nimissä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon hallituksella on tuhannen taalan paikka
Demokratian vastainen korporaatio
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä

Perussuomalaisten arvojen kannattajille

Kirjoitin eilisiltana lyhyen yhteenvedon tulevan hallituksen ohjelmasta. Se herätti blogin kommenteissa keskustelua, jossa moni arvoisista lukijoistani moitti ohjelmaa vähintäänkin riittämättömäksi etenkin maahanmuuton suhteen.

On selvää, ettei Suomen talouden tervehdyttäminen tule tapahtumaan ilman, että monet kokevat menettämään saavutettuja etuja. Viime kädessähän koko ongelma on syntynyt juuri siitä, että poliittiset päättömät ovat syystä tai toisesta halunneet tarjota vaalikarjalle erilaisia etuja - eikä niiden poistaminen tietenkään jää ilman vaikutusta kustakin edusta nauttiville. 

Toisaalta on myös niin, että kannatusalhosta huutelevalla poliittisella vasemmistolla on edelleen käytettävissään voimakkaita ulkoparlamentaarisia vaikutuskeinoja. Mahtavin niistä on vasemmistolainen ammattiyhdistysliike, joka on aina valmis poliittisiin lakkoihin. 

Näihin se tullee turvautumaan erityisesti turvatakseen oikeutensa laittomiin ja poliittisiin lakkoihin - joiden rajoittaminen on mukana hallitusohjelmassa - mutta tarvittaessa myös monissa muissa asioissa. Enkä epäile, etteivät myös vihervasemmiston johtamat ympäristöliike ja ihmisoikeusjärjestöt panisi parhaansa mukaan kapuloita Orpon hallituksen rattaisiin. Ja näin tulevat tekemään varmuudella myös suurimmat mediatalomme eli Erkon Sanoma-konserni ja Yleisradio.

Nähtäväksi siis jää, minkälaiseksi muodostuu Orpon hallituksen taival sen yrittäessä korjata maamme julkista taloutta kestävälle tolalle. Ja miten se vaikuttaa siihen osallistuvien puolueiden kannatukseen. 

Jälkimmäisen osalta en epäile, etteivätkö Kokoomuksen, RKP:n tai Kristillisdemokraattien kannattajat pysyisi ainakin pääosin puolueensa takana myös tulevissa vaaleissa. Sen sijaan minulla on ikävä epäilys, että Perussuomalaisten kannattajien joukossa odotukset ovat saattaneet olla liian suuria. 

Jos ja kun humanitaarinen maahanmuutto ei lopu kuin seinään, katujamme terrorisoivia nuorisojengejä ei saada kuriin hallituskauden aikana ja vielä rahan kylväminen kehitysmaihinkin jatkuu, saattaa pettymys heidän joukossaan olla kova. Ja johtaa kiusaukseen siirtyä puolueen kannattajakunnasta vaaleissa nukkuvien joukkoon. Siksi sallittakoon vielä pari sanaa aiheesta.

Tosiasiahan hallitusta ja sen ohjelmaa laadittaessa oli, ettei Perusuomalaiset saanut vaaleissa yli 50 prosentin kannatusta eikä voinut siksi perustaa hallitusta yksinään. Siksi Riikka Purra ja kumppanit ovat joutuneet tinkimään muiden hallituspuolueiden tavoin tavoitteistaan.

Siitä huolimatta asia on juuri siten kuin Wille Rydman (ps) luonnehti hallitusohjelmaa Twitterissä: "jokainen hallitusohjelma on aina poliittinen kompromissi. Tämä ohjelma on silti PS:n tavoitteiden kannalta aivan poikkeuksellisen hyvä. Seuraavat neljä vuotta tehdään politiikkaa, jossa isänmaan etu tulee aina ykkösenä."

Siksi meidän, jotka olemme joutuneet sivusta katsomaan viimeisten neljän vuoden aikana verovarojemme tuhlausta maailmanparantamiseen, tulisi olla nyt tehtyyn ratkaisuun tyytyväisiä. Se ei ole täydellinen, mutta - kuten eilisiltaiseen kirjoitukseeni muotoilin - kuitenkin "kelvollinen". Ja paras saatavilla ollut sen jälkeen kun Keskusta petti jälleen kerran jäämällä vapaaehtoisesti vihervasemmiston tueksi oppositioon.

Sitä paitsi perussuomalaisten kannattajien on syytä huomata, että mikäli Riikka Purran johtaman puolueen kannatus kääntyy laskuun tulevissa mielipidemittauksissa, putoaa myös sen painoarvo hallituksen sisäisissä väännöissä - ja samalla Perussuomalaisten ajamien asioiden toteuttaminen kärsii entisestään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kelvollinen hallitusohjelma
Ex-mallioppilas on pelastettava nyt!
Perussuomalaisten ja Kokoomuksen traumat

Järki voitti

Sanna Marinin (sd) feministisen vihervasemmistohallituksen kyvyttömyys on syössyt Suomen julkisen talouden syöksykierteeseen. Se näkyi esimerkiksi äskettäisessä lisäbudjetissa, johon valtio joutui sisällyttämään yli miljardin potin kyetäkseen maksamaan velkansa korot.

Kaikkiaan valtion velkaantuminen on Marinin kabinetin johdolla ollut täysin holtitonta, koska menoista ei ole tingitty, mutta sen kattamiseksi ei ole myöskään saatu aikaan riittävää talouskasvua. Niinpä jokaisen nelihenkisen perheen kontolla oli viime joulukuun lopulla omien lainojen lisäksi reilun 100 000 euron velkavastuu. 

Tässä tilanteessa oli erinomaista, että maamme viennin kannalta tärkeät teknologia- ja kemianteollisuudet säästyivät suuremmilta työtaisteluilta. Sellaisten sijaan työnantajat ja ammattiliitot sopivat eilen kahden vuoden työehdoista, joten Suomi säästyi entistä jyrkemmältä syöksykierteeltä. Toivoa sopii, että tämän jälkeen myös muut työnantajat ja palkansaajajärjestöt seuraavat esimerkkiä.

Tosiasiahan on, että pitkä lakkokevät olisi syössyt suomalaisen yhteiskunnan entistä suurempiin ongelmiin. Ja pakottanut tulevan hallituksen vieläkin kovempiin toimiin talouden tasapainottamiseksi, kuin tulemme seuraavan nelivuotiskauden aikana näkemään - helpollahan ei päästä näinkään.

Näyttää siis siltä, että suomalaiset pystyvät tiukan paikan tullen toimimaan järkevästi. Omasta puolestani lausun siitä kiitokset nyt sopimuksen tehneille työmarkkinaosapuolille. 

On hyvä, että järki voitti!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lisää liksaa!
Kunta-alaan sopimus aiheutti vaikeasti selvitettävän vyyhdin
UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita

Karu kommentti

Helsingin sanomissa oli artikkeli, jossa sosiaalietiikan professorilta kysyttiin, kumpi on tärkeämpi, potilaiden henki ja terveys vai hoitajien oikeus lakkoon. Professorin mukaan kysymykseen ei ole vastausta. 

Hän sanoi kuitenkin, että "toinen on yleinen kansalaisoikeus ja toisessa on kyse ainutkertaisesta elämästä, joka mahdollisesti päättyy, jos hoitoa ei ole. Molemmat pitäisi ottaa huomioon, mutta yhteensovittaminen voi tarkoittaa, että joidenkin kohdalla oikeus ei toteudu täysin."

Olen valitettavasti eri mieltä kyseisen professorin kanssa. Kyllä omaan tilaansa viattoman ihmisen henki on monin verroin tärkeämpi kuin lisää liksaa vaativan hoitajan lakko-oikeus. Eikä sivistyneessä länsimaassa pitäisi olla tässä asiassa mitään epäselvää. 

Eikä tällä asialla ole myöskään mitään tekemistä hoitajien palkkavaatimusten kanssa. Niiden osalta ratkaisevia seikkoja ovat yhteiskunnan kyky ja halu maksaa hoitajilleen palkkaa. Ja sen taas ratkaisevat aivan muut asiat - ennen kaikkea kansalaisten julkiselle sektorille sekä sen koolle asettamat toiveet ja vaatimukset. Sekä heidän maksukykynsä niiden täyttämiseksi.

   

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakkokenraali Rytkönen pelaa kovaa peliä
Lindén otti kantaa hoitajien työtaisteluun väläyttämällä veronkorotuksia
Sairaanhoitajien lakon ratkaisu koskee myös Sanna Marinin hallitusta

Lisää liksaa!

Yleisradio julkaisi uutisen, jonka mukaan työmarkkinajärjestöt eivät suhtaudu suopeasti hallituksen tarjoukseen kytkeä matalat palkankorotukset valtion veronalennuksiin. Teknologiateollisuudesta sitä kommentoitiin happamasti vain siten, että "valtiovalta tekee itse finanssipoliittiset ratkaisut ja arvioi samalla toki kokonaistilannetta. Sitten me, yhdessä palkansaajajärjestöjen kanssa pidetään huolta näistä palkkaratkaisuista. Nämä pidetään erillään ja niitä on turha koplata missään vaiheessa."

Yleisellä tasolla siellä kuitenkin muistutettiin palkankorotusten vaikutuksesta suomalaisyritysten kilpailukykyyn ja Euroopan mahdollisesta luisumisesta taantumaan. Sekä julkisen sektorin negatiivisesta (välillisestä) vaikutuksesta vientiyrityksille 

Tunnetusti äärimmäisen lakkoherkän AKT:n edustaja taas totesi, että "tuloveron alennus ei ole meidän listalla ykkösenä eikä kakkosena" ja sanoi suoraan, ettei järjestöltä voi ostaa palkkamalttia veronalennuksella. Sen sijaan ay-jyrä kertoi, että tulevalla neuvottelukierroksella on tarkoitus kuitata pudonnut rahan arvo eli inflaatio. Siksi hänen mielestään "kolme prosenttia tuntuu tällä hetkellä kovin alhaiselta" palkankorotukselta. 

Hoitajien lakkokenraalitar Millariikka Rytkösellä ei ollut tarvetta tuntea solidaarisuutta muuta yhteiskuntaa kohtaan. Hänhän oli jo käytännössä neuvotellut palkkaratkaisun, jonka lopulliset luvut riippuvat muiden sopimuksista siten, että hoitajat saavat kaikissa tilanteissa niitä paremmat korotukset.

Niinpä Rytkönen kyseli itsevarmasti ja muille lievästi sanoen haistatellen, että "miten valtiovarainministeri ajattelee veroalen ratkaisevan hoitajapulan tai sote-alan kriisin? Veroalehan koskettaisi kaikkia ihmisiä."

Inflaatio ei ole oman ikäluokkani ihmisille tietenkään uusi asia. Nuoruudessani se huiteli kaksinumeroisissa luvuissa ja viennin ongelmat ratkaistiin kerta toisensa jälkeen devalvaatioilla eli rahan ulkoisen arvon laskemisella. Nimelliset palkankorotukset olivat suuria, mutta nousseiden palkkojen ostovoiman söi inflaatio samalla kun ihmisten säästöt katosivat kuin itsestään. 

Nykyisin Suomella ei ole käytössä omaa markkaansa, vaan sen talous on sidoksissa euron kurssiin. Eikä Suomen pienellä taloudella ole sen ulkoiseen arvoon juuri minkäänlaista vaikutusta. Siksi muuta EU:ta selvästi korkeammat tuottavuuden kasvun ylittävät palkankorotukset loisivat vientiyrityksille ja siten myös yhteiskunnalle ongelman, jonka ratkaiseminen olisi paljon vaikeampaa kuin 1970-luvulla. 

Eikä tätä asiaa helpota ainakaan valtion ja koko julkisen sektorin jatkuva velkaantuminen. Joten mikäli työmarkkinajärjestöjen edustajien puheet pitävät ja kaikille aloille syntyy korkeat palkankorotukset on edessämme "mielenkiintoisia" aikoja, joiden loppusaldon maksavat viime kädessä juuri nyt ja tulevaisuudessa työelämään astuvat nuoret. 

Se ero 1970-lukuun kuitenkin on, että meillä on eräänlainen perälauta. Eli jos maamme vientivetoinen talous lopulta romahtaa, voi Suomi päätyä ns. EU:n nettosaajien kerhoon, joka saa Unionilta enemmän kuin sille maksaa. Ehkä mekin voisimme silloin remontoida kotejamme EU-tuilla? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kunta-alaan sopimus aiheutti vaikeasti selvitettävän vyyhdin
UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita
UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

Äärioikeiston kapina

Tämä on kolmastoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kahdennessatoista kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomi itsenäistymisensä ja sisällissodan jälkeen sai demokratian, jota luonnehti poikkeuksellisen vahva toimeenpanovalta.

Monien muiden Euroopan maiden tavoin myös Suomessa esiintyi 1920- ja 1930-luvuilla äärioikeiston pyrkimyksiä ottaa valta käsiinsä. Tämä liikehdintä syntyi vastareaktiona maan alle painettujen Neuvostoliiton tukemien kommunistien aktiivisuuden kanavoiduttua ammattiyhdistyksiin ja siitä seuranneisiin jatkuviin lakkoihin. 

Niitä yritettiin ensin tukahduttaa rikkurityövoimalla, jota kerättiin varsinkin Etelä-Pohjanmaalta. Kun se ei tehonnut ajautui oikeisto yhä radikaalimmaksi Lapuan liikkeeksi ja ryhtyi väkivaltaiseksi kommunisteja ja heihin myötämielisesti suhtautuviksi arveltuja kohtaan. 

Suomalainen oikeistoradikalismi oli vahvinta Etelä-Pohjanmaalla, koska maakunta oli vanhastaan tervanpolton ja muun esikapitalismin kautta omaksunut muuta maata paremmin aktiivisen asenteen taloudelliseen toimintaan, mutta epävakautta yleensä luova maaton väestö oli lähtenyt - saman aktiivisuuden innoittamana - vuolemaan kultaa Amerikkaan. Siten Etelä-Pohjanmaan väestö oli vaurasta ja taloudellisesti poikkeuksellisen tasa-arvoista. 

Tämän seurauksena maakuntaan jääneet ihmiset omaksuivat muuta maata oleellisesti konservatiivisemman asenteen maailman tapahtumia kohtaan. Ja se sai 1920-luvulla jopa äärioikeistolaisia piirteitä: erityisesti Italian Benito Mussolinia ihailtiin. 

Avoimesti fasismia ihailleita ihmisiä oli kuitenkin Etelä-Pohjanmaalla vain vähän. Lisäksi väestön enemmistö säilyi laillisuuden kannalla, millä oli ratkaiseva merkitys myöhemmissä, vuoden 1932, tapahtumissa.  

Äärioikeiston kannatus nousi ensin kaikkialla Suomessa, mutta kääntyi nopeaan laskuun sen jälkeen, kun Lapuan liikkeen edustajat erehtyivät muiluttamaan entisen presidentin, Kaarlo Juho Ståhlbergin, ja tämän vaimon 15.10.1930. Samalla äärioikeistolaisten ydin radikalisoitui entisestään ja lähti helmi-maaliskuussa 1932 kapinaan laillista esivaltaa vastaan Mäntsälässä.  

Kapinan torppasi presidentti Svinhufvudin koko kansalle suunnattu laillista menoa korostava puhe, eivätkä maaseudulta väen värväämistä yrittäneet lapualaiset saaneet rekrytoitua apuvoimia Mäntsälään. Lopputuloksena koko liike kiellettiin ja sen raunioille syntyi Isänmaallinen kansaliike, joka ei koskaan kasvanut merkittäväksi poliittiseksi voimaksi. 

Näin Suomi palasi lakia kunnioittavaksi ja rauhalliseksi demokratiaksi, jonka takuumiehinä olivat erityisesti äärivasemmistoon pesäeron tehneet sosialidemokraatit ja Maalaisliitto, jonka talonpoikainen kannattajakunta oli jo aiemmin kieltäytynyt lähtemästä äärioikeiston kelkkaan. Näin Suomen itsenäisyyden alussa perätysten paineita luoneiden äärivasemmiston ja äärioikeiston otteet hellittivät ja maata päästiin kehittämään rauhanomaisen politiikan keinoin kohti parempaa tulevaisuutta. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailmantilanne vaatii pystyviä johtajia
Poliittisen väkivallan oikeus ja seuraus
Lenin-puistoon on koottava Leninin ajatuksia kaiken kansan nähtäväksi

Kunta-alaan sopimus aiheutti vaikeasti selvitettävän vyyhdin

Suomessa solmittiin jokin aika sitten kunta-alalle hankala työsopimus, jossa työntekijöiden palkat sidottiin muiden palkankorotuksiin. Totesin tämän mallin ongelmallisuuden jo aiemmin eli edelleen kesken olevien hoitajien vaatimusten yhteydessä.

Sopimuksen solmimisen jälkeen on yksityisellä sektorilla ja aivan erityisesti vientiteollisuudessa kipuiltu. Uusin ulostulo nähtiin teknologiateollisuuden työnantajilta, jotka ehdottivat työehtosopimusta, jossa ei mainittaisi lainkaan palkankorotuksia. 

Näin toimien kunta-alan työntekijöiden palkannousuille ei löytyisi vertailukohtaa, eikä niiden määrittely olisi helppoa. Myös Suomen yrittäjien toimitusjohtaja on ollut samoilla linjoilla.

Vaikka kunta-alan sopimus herätti paljon närää myös yksityisen sektorin työntekijäpuolella, ei Teollisuusliiton puheenjohtaja innostunut ajatuksesta, vaikka ei hyväksykään kunta-alan ratkaisumallia. Hänen pelkonaan oli se, ettei työnantaja nostaisi työntekijöiden palkkoja lainkaan, mikäli niitä ei mainittaisi sopimuksessa: "käytännössä työnantaja tarjoaa tässä meille nollaratkaisua":

Oman lisänsä tähän vyyhteen tuo kiihtyvä inflaatio. Työntekijäpuolelta todettiinkin, että "kun inflaatio hakkaa kahdeksaa tai kymmentä prosenttia, niin voi kysyä, onko kukaan huolissaan työntekijöiden ostovoimasta".

Todettakoon tässä, että inflaation kiihtyminen alkoi jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Ja sen perustukset luotiin itse asiassa viimeistään noin kymmenen vuotta sitten, kun EKP ryhtyi ostamaan ongelmavaltioiden velkakirjoja pois markkinoilta - eli EU ryhtyi käytännössä painamaan rahaa. 

Tämän päälle tulivat koronakauden hulppeat - ja velkavetoiset - avustukset maasta riippuen joko yrityksille ja/tai ihmisille. Sekä kaiken kukkuraksi kansainvälisen kaupan sekoaminen Venäjän hyökkäysen takia sekä vihreän siirtymän aiheuttama energiakustannusten nousu.

Jos ja kun nyt lähdetään sopimaan kilvan yhä kovempia palkankorotuksia, ei inflaatio ainakaan seisahdu. Eivätkä numerollisesti aiempaa suuremmat palkankorotukset näy ihmisten ostovoimassa. 

Nähtäväksi jää, millä tavalla nyt käsillä oleva suma purkautuu. Selvää on tässä vaiheessa ainoastaan se, että rahaa sukanvarteensa säästäneille on edessä harvinaisen vaikeat ajat, joiden seurauksena heidän omaisuutensa olisi sijoitettava taiten, jotta inflaatiopeikko ei söisi siitä leijonan osaa. Ja vieläkin hankalammaksi käy nuorten asuntovelkaisten asema.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakkokenraali Rytkönen pelaa kovaa peliä
Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä
Pääministeri pelaa uhkapeliä ihan pokerina

Lakkokenraali Rytkönen pelaa kovaa peliä

Hoitajat ovat näköjään päättäneet saada muita oleellisesti suuremmat palkankorotukset - vaikka väkisin. Sen merkkinä on heidän päätöksensä hylätä kunta-alan työehtokiistaa ratkovan sovittelulautakunnan eilen tarjoama ehdotus, joka kuitenkin kelpasi muille lakkoilijoille.

Seuraavassa vaiheessa jää nähtäväksi, kuinka asia etenee. Lakkokenraali Millariikka Rytkösen retoriikka on ainakin niin kovaa kuin tällaisessa tilanteessa sopii odottaakin. Hänen mukaansa esitys "oli kertakaikkisen luokattaman huono... joukkoirtisanoutumista lähdettiin valmistelemaan".

Mielenkiintoista kuitenkin, että tämä toimenpide alistettiin muiden ratkaisuille, eli Rytkösen mukaan "aikaisintaan joukkoirtisanoutumisia toteutetaan siinä vaiheessa, kun muut kuntapuolen työehtosopimukset on sovittu". 

Nähtäväksi siis jää, kuinka suuri osa hoitajista noudattaa kenraalinsa käskyä ja irtisanoutuu oikeasti. Ja kuinka moni on vieläkin taisteluhenkisempiä ja hakee hoitajanoikeuksiensa poistamista. 

Itse näen suuren ongelman hoitajien vaatimuksen rakenteessa. Hehän haluavat sitoa myös tulevien vuosien palkankorotuksena muiden palkkakehityksen siten, että hoitajien palkat nousisivat vuosittain 3,6 prosenttia enemmän kuin muiden. 

Tämä voisi toimia ehkä yhdelle alalle, mutta entäpä jos jo kunta-alan sovintoesitykseenkin happamasti suhtautunut teollisuusliitto lähtisi samalle tielle ja vaatisi vastaavasti omien jäsentensä palkkojen sitomista kunta-alan palkkakehitykseen? Ja sen tueksi pysäyttäisi maamme vientiteollisuuden.

Eilen nähdyn perusteella onkin todettava, että nyt nähty Rytkösen show vähensi omaa tukeani hoitajien palkkavaatimuksille. Heille annettu esityshän oli julkisen talouden rahoitustilanteen huomioon ottaen varsin antelias tarjotessaan käytännössä viiden prosentin korjausta suhteessa muihin palkansaajiin. Tämän osoittaa jo sekin, että muut lakkoilijat olisivat hyväksyneet tarjouksen.

Nähtäväksi jää myös se, kuinka maan hallitus suhtautuu asiaan. Se on kuitenkin vastuussa ihmisten terveydestä ja periaatteessa myös alueuudistuksen seurauksena maksumieheksi joutuvan valtion budjetista. Selvää on, ettei tilanne ole mieleinen etenkään Marinin kabinetin vasemmalle laidalle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sairaanhoitajien lakon ratkaisu koskee myös Sanna Marinin hallitusta
Paperiteollisuus katoaa Suomesta
UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

Lindén otti kantaa hoitajien työtaisteluun väläyttämällä veronkorotuksia

Totesin toissapäivänä sairaan- ja perushoitajien työtaistelun ratkaisusta seuraavaa.

"Lienee kuitenkin kaikille selvää, ettei hoitajien mahdollisia ylimääräisiä korotuksia voi vain lisätä valtion (hyvinvointialueiden) menoihin, vaan Sanna Marinin (sd) hallituksen tulee löytää budjetistaan vastaavan suuruiset säästöt, joita se ei ilman hoitajalakkoa olisi tehnyt - ja joiden seurauksena sen saamat tulot eivät vähene eivätkä menot lisäänny.

Siten tämä asia ei ole pelkästään työmarkkinajärjestöjen välinen, vaan sen syntyvään ratkaisuun tarvitaan tueksi valtakunnallista päätöksentekoa. Nähtäväksi kuitenkin jää, ymmärretäänkö tämä myös Suomen keskustavasemmistolaisen hallituksen piirissä."

Eilen asiasta vastaava ministeri Aki lindén (sd) otti kantaa tähän asiaan. Hän on omien sanojensa mukaan "valmis mielellään maksamaan enemmän veroja, jotta meidän julkisen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon työntekijät saisivat paremmat palkat".

Lindénin viesti voidaan lukea siten, että 1) hänen ja siten myös maan hallituksen mielestä työnantajan tulee taipua hoitajien vaatimukseen muita aloja korkeammista palkankorotuksista vuosiksi eteenpäin sekä 2) tämän korotuksen rahoitus hoidetaan kurittamalla suomalaisia yrityksiä ja/tai työntekijöitä entistäkin kovemmalla verotuksella. 

Tänään Helsingin sanomat puolestaan julkaisi oman puoluekannatuskyselynsä tulokset. Sen mukaan Kokoomus on kirimässä yhteen kaikkien aikojen vaalivoittoonsa, sillä ero kakkospuolueeseen eli Sosialidemokraatteihin on kasvanut jo noin viiteen prosenttiyksikköön. 

Mikäli tilanne säilyy samana, tulee Petteri Orposta (kok) maan seuraava pääministeri ja Kokoomuksesta sen suurin puolue. Valtiovarainministerin pesti on kuitenkin ollut tapana antaa hallituksen toiseksi suurimmalle puolueelle. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, käykö näin myös tulevassa hallituksessa, vai laistaako Kokoomuksen tuleva hallituskumppani tämä epätoivoisen ministerinpaikan tietäen, että sen hoitaminen tulee tappiinsa kiristetyn verotuksen ja rajusti kasvaneen julkisen velan seurauksena olemaan suorastaan epätoivoista - eikä ainakaan oman puolueen kannatusta nostattavaa. Ei ainakaan, mikäli Kokoomuksen tulevana hallituskumppanina on tavallisten työtä tekevien suomalaisten kannatukseen nojaava Lindénin oma puolue.

 Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sairaanhoitajien lakon ratkaisu koskee myös Sanna Marinin hallitusta
Venäjä pelaa Kokoomuksen pussiin
Sairaanhoitajille lisää liksaa

UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

Metsäyhtiö UPM ja ammattiyhdistysliike käyvät periaatteellista työmarkkinasotaa toisiaan vastaan. Siinä yritys pyrkii saamaan erilliset työehtosopimukset eri liiketoiminnoilleen, jotka ulottuvat historiallisen alasajon kourissa pyristelevästä paperiteollisuudesta uusiin erittäin kannattaviin liiketoimintoihin. Ay-liike puolestaan taistelee omasta vallastaan. 

Lähtökohtaisesti kyse on siis siitä, että UPM voi maksaa osalle työntekijöistään parempaa palkkaa kuin toisille esimerkiksi siksi, että se menestyisi rekrytoinneissaan kilpailijoita paremmin. Tätä ei mikään estä tälläkään hetkellä, mutta epäilen että yrityksen sisällä ja saman työehtosopimuksen piirissä tällaisesta saattaisi syntyä eripuraa. 

Paperin osalta kyse taas on tehtaiden sulkemisjärjestyksestä. Siihen lienee viitannut myös yhtiön toimitusjohtaja Jussi Pesonen varoittaessaan "kipeistä kustannussäästöistä". 

Ay-liikkeen osalta tämä on tietenkin hankalaa, sillä mitä pienemmissä osissa työehtosopimuksia tehdään, sitä hajanaisemmiksi neuvottelut muuttuvat. Ja sitä hankalammaksi muuttuu liikkeelle tärkeä työntekijäryhmien keskinäinen solidaarisuus. Ja samalla myös työntekijöiden edunvalvonta eli koko sen olemassaolon oikeutus.

En aio käydä läpi tämän enempää tilannetta, koska lehdistössä on tätä problematiikkaa puitu paljonkin, mutta haluan tuoda esille yhden seikan, jota en ole nähnyt käsiteltävän. Mutta joka saattaa selittää UPM:n toimintaa. 

Tarkoitan sitä, että kyseessä on aidosti kansainvälinen yritys, jonka toiminnasta vain osa on enää Suomessa. Itse asiassa tämän jutun mukaan yhtiön 18 700 työntekijästä vain 7300 oli Suomessa. 

Ja juuri kansainvälisyys on se seikka, joka mahdollistaa UPM:lle käynnissä olevan työtaistelun Suomessa, sillä se pystyy pitämään asiakkaitaan suurelta osin tyytyväisenä toimittamalla tavaraa muualla sijaitsevilta tehtailtaan. Siten työtaistelu saattaa ainakin yrityksen puolesta kestää pitkäänkin. 

Suomalaisten kannalta nyt käynnissä olevalla näytelmällä on vielä sekin ikävä puoli, että mikäli työtaistelu venyy pitkäksi ja hankalaksi yrityksen kannalta, se saattaa sijoittaa uusia investointejaan muualle maailmaan. Tähän saattaa viitata mm. se, ettei maan suurin metsäteollisuusyhtiö ole lähtenyt kilpailuun kotikutoisen Metsä Groupin varatessa uusilla sellutehtaillaan leijonanosan suomalaisten metsien tarjoamasta vielä käytettävissä olevasta raaka-aineesta.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia
Hallituksen tärkein tehtävä

Sairaanhoitajille lisää liksaa

Sairaanhoitajat ovat tänä vuonna olleet olleet poikkeuksellisen tiukkoina omien palkkaneuvotteluidensa suhteen. Ja tällä kertaa heidän vaatimuksiaan tukee se, että alalle koulutetut henkilöt ovat äänestäneet työehtojensa ja -palkkojensa puolesta jaloillaan eli hakeutumalla töihin muualle: tilastojen mukaan koulutetuista hoitajista noin viisi prosenttia on vaihtanut alaa ja viimeisen yhdeksän vuoden aikana on heistä muuttanut muihin maihin noin prosentin verran eli reilut 1 000 sairaanhoitajaa, joista suurin osa on naisia. 

Nyt käytävissä neuvotteluissa hoitajat ovat vaatineet muita palkansaajia suurempia korotuksia tuloihinsa, mihin kuntatyönantajat ovat vastanneet, ettei heillä ole sellaisia varoja. Tämä on sikäli puolitotuus, että tarvittaessa varat löytyvät esimerkiksi supistamalla muiden kunnan palveluksessa olevien palkkoja - minkä OAJ:n puheenjohtaja jo totesikin - tai kiristämällä verotusta. 

Jälkimmäinen vaihtoehto olisi kuntien kannalta sikäli käypä vaihtoehto, että palkan tulevat maksamaan hyvinvointialueet eivätkä kunnat. Ja koska nämä saavat rahansa valtiolta, menisi lasku viime kädessä valtiolle. 

Niinpä pallo jäisi nykyiselle hallitukselle ja sen seuraajille. Ottaisiko Sanna Marinin (sd) kabinetti jälleen lisää velkaa hoitaakseen asian, kiristäisikö se valtion tulo- tai välillisiä veroja - polttoaineiden hinta varmasti houkuttelisi ainakin vihreitä ja vasemmistoliittolaisia ministereitä - vai luopuisiko se kenties joistakin valtion muista menoista.  

Asian mittasuhteista saa käsityksen kun tietää, että maassamme on noin 78 000 (1,3 prosenttia suomalaisista) sairaanhoitajaa, joiden keskipalkka on jonkin verran yli 3 000 euroa kuukaudessa eli noin 38 000 euroa vuodessa. Jos heidän palkkoihinsa lisätään ylimääräinen prosentin korotus, tarkoittaa se reilun 30 miljoonan euron lisäkuluja veronmaksajille. 

Nyt teollisuuden linjaksi muodostuneen noin kahden prosentin palkankorotusten kanssa tulisi hallituksen siis kaivaa jostain vajaa 100 miljoona ylimääräistä euroa. Se ei ole valtion lähes 65 miljardin euron budjetissa mikään järisyttävä menoerä, vaan pikemminkin pisara meressä. Mutta kuitenkin sen verran, että budjetin alijäämä nousisi 6,9 miljardista 7,0 miljardiin, mikäli asia hoidettaisiin lisävelalla. 

Sairaanhoitajien palkankorotusten osalta on syytä ymmärtää myös se, että ylimääräinen 30 miljoonaa kertautuisi jatkossa jokaisen budjetin osalta. Eli kyseessä olisi pysyvä menoerä, jonka rahoittamiseksi valtion olisi löydettävä mainittu 30 miljoona joka vuodeksi tästä maailman tappiin. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka kuntien palkkaneuvottelijat hoitavat työnsä. Asia on erityisen mielenkiintoinen siksi, että neuvottelujen kanssa samaan rakoon osuu maksajan osoitteen muuttuminen, mikä saattaa antaa pelivaraa hoitajille kuten edellä totesin. Sitä en tosin tiedä, onko asia ollut heille itselleen eli sairaanhoitajien edunvalvojille selvä - ja ovatko heidän poikkeuksellisen äänekkäät vaatimuksensa ajoittuneet tälle vuodelle juuri siksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pääsylippu lakien kiertämiselle
Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin
PAM asetteli ehtoja yhteiskuntasopimusneuvotteluille

Pääsylippu lakien kiertämiselle

Yksi suomalaisen demokratian omituinen piirre on oikeuden päätösten halventaminen työmarkkinaneuvotteluiden yhteydessä. Siitä on tänä talvena antanut esimerkin Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto, joka asetti yksityisen yrityksen - Keitele Groupin - viennin saartoon suomalaisissa satamissa tukeakseen Teollisuusliittoa palkkaneuvotteluissa. 

Tämän seurauksena käräjäoikeus määräsi AKT:n lopettamaan toimintakieltonsa sakon uhalla eli totesi sen laittomaksi. Siitä huolimatta kiistan tämän riidan suhteen ulkopuolisen työntekijäliiton pamput päättivät jatkaa aloittamallaan linjalla. Tänään on sitten vuorossa AKT:n yhden päivän lakko koko Suomen viennin pysäyttämiseksi eli tilanteen eskaloiminen riidan ulkopuolisten yritysten haitaksi. 

Erityisen omituiseksi tilanteen tekee se, että Keitele Groupin työntekijöistä reilusti alle puolet kuuluu Teollisuusliittoon. On siis kysyttävä, että millä valtakirjalla AKT katsoo olevansa oikeutettu uhkailemaan yritystä - jopa oikeuden päätöstä uhmaten - kun edes sen tukema liitto ei edusta suurinta osaa kiistan keskiössä olevan yrityksen työntekijöistä.

Lisäksi yritys on hallituksensa puheenjohtajan mukaan maksanut henkilökunnalleen vuosittain suurempia palkankorotuksia kuin mitä yleissitova työehtosopimus olisi edellyttänyt - enkä ole nähnyt tätä kiistetyn missään. Eikä kiista ilmeisesti siksi koskekaan palkkoja vaan vapaapäivien lukumäärää.

Nähtäväksi jää, minkälaiseksi tilanne lopulta muodostuu. En luonnollisesti ota tässä kantaa neuvottelujen lopputulokseen - se on yrityksen ja työntekijöiden välinen asia - mutta totean, että oikeuden päätöksen noudattamatta jättäminen ei kuulu demokraattisen valtioon. 

Siksi nyt nähdyn näytelmän - ja takavuosina niin ikään nähtyjen samanlaisten teatteriesitysten - pitäisi johtaa sekä oikeuslaitoksen että myös hallituksen ja eduskunnan toimenpiteisiin, joilla huolehditaan siitä, että oikeuden päätöksiä noudatetaan. Nykyinen käytäntö uhkasakosta ei näytä toimivan, vaan on muodostunut ikään kuin pääsylipuksi lakien kiertämiselle. Sellaisia pääsylippuja oikeusvaltio ei kuitenkaan tarvitse.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raju ratkaisu vientiteollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi
Työtaistelulainsäädäntö olisi uudistettava
Laittomat lakot ovat valtiovallan erityisessä suojelussa

Elorannan uusi avaus murtaisi työnantajan asemaa

Ammattiyhdistysjohtaja Jarkko Eloranta ehdotti 55 vuotta täyttäneille subjektiivista oikeutta lyhentää työpäiviään omalla kustannuksellaan. Ehdotus on mielenkiintoinen, sillä Elorannan mukaan sitä seuraisi "myöhempi eläköityminen, vähemmän tarvetta työkyvyttömyyseläkkeelle, parempi työssä jaksaminen, kohoava työhyvinvointi ja tuottavuus"

Niinpä hän väitti, että ehdotuksen kiinnostaisi myös työnantajaa. Ja kyseli että "onko uskallusta lähteä katsomaan kortit".

Erityisen mielenkiintoisen Elorannan ehdotuksesta tekee se, että siinä puututtaisiin työn maksajan oikeuteen määrittää yksi aivan oleellinen työnteon ehto. Tähän astihan se on ollut työnantaja, joka on määrittänyt työpäivän pituuden ja sitä kautta organisoinut yrityksensä toiminnan. 

Jos nyt työntekijälle tulisi subjektiivinen oikeus päättää työpäivänsä pituudesta, päädyttäisiin helposti vaikeuksiin tehtävissä, jotka edellyttävät yhdeltä - ja vain yhdeltä - henkilöltä täyden työpäivän tekemistä. Yksinkertaisimmillaan tämä näkyisi hyvin pienissä eli yhden palkatun henkilön yrityksissä, jollaisissa työnantaja joutuisi työntekijän päätettyä lyhentää työpäiväänsä joko pidentämään omaa työpäiväänsä tai palkkaamaan toisen henkilön tekemään tekemättä jääneet työt - vaikkapa parin tunnin työpäivälle saattaisi kuitenkin olla vaikea palkata sitoutuvaa työvoimaa. 

Samankaltainen ongelma syntyisi myös isompiin yrityksiin, mikäli niissä olisi yhden ihmisen työpanoksella pyöritettäviä tehtäviä. Myös niiden organisointia olisi muutettava samaan tapaan, eli allokoitava tehtävään liittyviä töitä muille työntekijöille. Erityisen hankalaa tämä olisi erityistä ammattitaitoa vaativissa tehtävissä. 

Toki suurimmalle osalle suuria yrityksiä - joissa on useita henkilöitä hoitamaan kutakin ammattitaitoa vaativia tehtäviä, Elorannan ehdotus toimisi todennäköisesti ilman ongelmia. Mutta luulisin, että sellaisissa tehtävissä työajan lyhentämisestä omalla kustannuksella on mahdollista ja jopa helppoa sopia työnantajan kanssa jo nyt. Siten muutoksen ainoa todellinen seuraus olisi työnantajan oikeuksien kaventaminen siirtämällä hänelle kuuluvaa päätöksentekoa työntekijöille. 

Ja tämä kai Elorannan perimmäinen tarkoitus olikin? Siis työnantajan aseman murtaminen omassa yrityksessään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kysymyksiä Jarkko Elorannalle (SAK)
Ansiosidonnainen työttömyysturva kuuluu kaikille sen maksajille
Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin

Maria Ohisalo on ihana nainen

Maria Ohisalo (vihr) on poliittista blogia pitävän ihmisen kannalta ihana nainen. Näin siksi, että hän kehittelee jatkuvasti uusia ideoita, joiden arviointi on tällaisen blogin leipä ja suola. 

Tällä kertaa kiinnitin huomiotani siihen, että humanitaarista maahanmuuttoa ykkösprioriteettinaan pitävä sisäministerimme on jälleen keksinyt uuden keinon edistää kehitysmaalaisten kansainvaellusta. Enkä nyt tarkoita raja-aseman auki pitämistä, mikäli suuri itänaapurimme mahdollisesti käynnistäisi hybridivaikuttamiskampanjan pikkuveljensä esimerkin mukaisesti meidän rajoillamme. 

Sen sijaan tai pikemminkin lisäksi Ohisalon mukaan "meidän tulee pohtia vaihtoehtojen luomista nykytilanteelle, joka tällä hetkellä johtaa usein laittomiin ulkorajojen ylityksiin ja ihmissalakuljettajiin turvautumiseen". Ja ilmaisi ajatuksenaan, että Suomen tulisi harkita kehitysmaalaisille olevista ihmisistä saapua maahan laillisesti myös esimerkiksi työntekijöinä tai opiskelijoina.

Näin sisäministerimme tuli kertaheitolla määritelleeksi uudelleen sen, minkälaista työperäistä maahanmuuttoa maamme tulisi harjoittaa sekä minkälaista opiskelija-ainesta korkeatasoiseksi usein mainittu koulutusjärjestelmämme saisi leivottavakseen  ammattimiehiksi ja -naisiksi, maistereiksi ja tohtoreiksi sekä myös koneinsinööreiksi, johon ammattiin tällä väellä on sanottu olevan aivan erityisen otollinen tausta.

Koska kyse on sisäministeristä, jääkäämme odottamaan saako hän tahtonsa läpi hallituksessa ja edelleen eduskunnassa. Jos näin käy, jääkäämme odottamaan työnantajien rekrytointitarjouksia sekä eri-asteisten oppilaitosten päätöksiä näiden opiskelijoiden opetuksen aloittamiseksi. 

Vai käykö sittenkin niin, kuten vihreiden entinen mahtimies Osmo Soininvaara on todennut työmarkkinoistamme, että nämä ihmiset olisi ay-liikkeen toimesta jo "hinnoiteltu ulos työmarkkinoilta", koska työnantajat eivät haluaisi maksaa pienintäkään työehtosopimuksessa määriteltyä taulukkopalkkaa heidän työpanoksestaan.

Tai pelkäisivätkö yliopistot ja ammattikoulut - kuten itse luulen - kehitysmaalaisten kouluttumaisen olevan turhan hankalaa, koska suuri osa maahamme saapuvista turvapaikanhakijoista ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Ei ainakaan millään länsimaisella kielellä. 

Ohisalon ehdotuksen vastaanottoa odotellessamme voimme kuitenkin maistella ja maiskutella sisäministerin ihanan raikkaita ulostuloja, joita realismi tai tosiasiat eivät rajoita. Näin toimien ihmisten ideoiden rajanahan on vain mielikuvituksen vilkkaus - eikä sisäministeriämme voi todellakaan syyttää ainakaan sen puutteesta.  

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalon ratkaisut jengirikollisuuteen: perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä nuorisorikoskoordinaattorin rekrytoiminen
Huolestunut ministeri ja älyllinen epärehellisyys
Maria Ohisalolta uusi linjaus

Suurin uhka

Sekä Ilta-Sanomat että Yleisradio kirjoittivat eilen siitä, kuinka Suomen hallitus on sisäisesti hajanainen ja kiistelee monenlaisista asioista, kuten susipolitiikasta tai pelastuskoulutuksesta. Jutuista saa sen käsityksen, että ikävintä olisi, mikäli hallitus ajatutuisi täysin toimintakyvyttömäksi, mutta ei kuitenkaan jättäisi eroanomustaan.

Tällöin maa joutuisi elämään käytännössä lähes kaksi vuotta, ennen kuin sitä johdettaisiin jälleen tavoitehakuisesti. Näin yhteiskunnan uudistamistyö jämähtäisi ja sen kyky vastata tuleviin haasteisiin jäisi ramman ankan nilkuttamiseksi. 

Kuten muistamme, johtui nykyinen tilanne eli SDP:n johtaman Keskustan ja Vihreiden epäpyhän ja riitaisan allianssin valtaannousu siitä, että hallitusneuvotteluissa Kokoomus ei halunnut toteuttaa äänestäjien tahdon mukaista hallitusta, joka pohjautuisi sen ja Perussuomalaisten väliseen yhteistyöhön. Sen sijaan puheenjohtaja Orpo pyrki luomaan maahamme sinipunahallituksen, mutta ex-ay-jyrä Antti Rinne ei sitä halunnut, vaan vokotteli rökäletappion kärsineen Keskustan mukaansa muodostamaan Sanna Marinin myöhemmin johdettavakseen saaman valtioneuvoston.  

Tämän kaiken takia hallituksella on kaksi suurta ongelmaa. Ensimmäinen on yhä syvemmälle äärivasemmistoon hakeutuneiden vihreiden ministereiden ja ennen kaikkea maaseudun asioita ajavan Keskustan välinen syvä ristiriita ympäristöasioista ja aluepolitiikasta. 

Toinen - Ylen ja IS:n jutuissa vaille huomiota jäänyt - ja uskoakseni vieläkin suurempi vaikeus on siinä, ettei hallituksen Keskustasta ja RKP:stä huolimatta vihervasemmistolainen politiikka vastaa kansan vaaleissa selkeästi ilmaisemaa tahtoa (vihervasemmiston yhteenlaskettu kannatushan oli vain noin 37 prosenttia), vaikka mahdollistikin hallituksen kokoamisen Keskustan ryhdyttyä sen aisankannattajaksi. 

Tämä tekee Keskustasta vihervasemmistolle vaikean hallituskumppanin, koska sen peruskannattajat ovat vieläkin kauempana heidän poliittisista tavoitteistaan kuin kokoomuslaiset. Eivätkä keskustalaiset ministerit voi jättää tätä tosiasiaa huomioimatta ilman, että puolueen - ja siinä sivussa heidän oma - poliittinen tulevaisuus tuhoutuisi.

Samasta syystä - eli harjoitetun hallituspolitiikan kansan tahdon vastaisuudesta - minun on pakko olla eri mieltä Ylen ja IS:n toimittajien kanssa. Suurin uhka nykytilanteessa ei ole hallituksen ajautuminen toimintakyvyttömäksi, vaan sen muuttuminen toimivaksi. 

Tämähän voisi tapahtua vain ministeristön vihervasemmistolaisen enemmistön ajamalla tavalla eli ohjaamalla maatamme yhä syvemmälle sosialistisiin rakenteisiin ja ratkaisuihin, joiden jälkien korjaaminen voisi pahimmillaan olla tuleville hallituksille jopa mahdotonta. 

Tai ainakin vaatia niin radikaaleja korjausliikkeitä, ettei sellaisia ole totuttu näkemään länsimaisissa demokratioissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aisankannattajan uikutusta
Vihreät päätti pysyä vasemmalla laidalla
Vähemmistön päätöksellä verohelvetiksi

Kysymyksiä Jarkko Elorannalle (SAK)

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on käynyt taisteluun ammattiliittojen vallan puolesta. Hänen mukaansa metsä- ja teknologiateollisuuden lanseeraama paikallinen sopiminen johtaisi siihen, että työntekijöiltä katoaisivat niin lomarahat, ylityökorvaukset, vuoro- ja pyhälisät, palkalliset vanhempainvapaapäivät, palkallinen sairausloma, neljää viikkoa pidemmät alakohtaiset vuosilomat, 37,5-tuntiset työviikot, sairaan lapsen hoitomahdollisuudet, sairausajan palkka, työajan lyhennykset sekä ilta-, yö- ja lauantailisät.

Kovaa tekstiä ay-johtajalta. Mutta onko meidän uskominen sitä?

Tukea hänen ajatuksilleen antaa se, että historiallisesti tarkasteltuna työnantajat ovat olleet haluttomia antamaan työntekijöille tes-neuvotteluissa uusia etuja eivätkä he liene koskaan myöskään ehdottaneet yleistä palkkatason nostamista. Mutta oleellinen kysymys tässä yhteydessä on se, että miten hyvin tämä menneisyys kuvaa tulevaisuutta?

Tosiasiahan kuitenkin lienee, että Suomessa eletään jatkossa pikemminkin työvoimapulan kuin työvoiman puutteen tilassa. Tästä kertoo myös se, että maamme hallitus haluaisi kiireellä helpottaa myös alhaisen koulutuksen saaneiden työperäisten maahanmuuttajien Suomeen saapumista - korkeasti koulutetuille suuripalkkaisille ulkomaalaisille asiantuntijoillehan ei ole ollut sen kummempia esteitä aiemminkaan. 

Oleellista tässä on ymmärtää, ettei suomalaisten työmarkkinoiden historiassa ole ollut työvoimapulaa oikeastaan koskaan, sillä Suomen väestö on kasvanut nopeasti aina 1700-luvulta lähtien. Sikäli tilanne on kuitenkin muuttunut, että väestömme on nyt vanhenemassa nopeasti, mikä on johtanut huoltosuhteen nopeaan alenemiseen eli työikäisen väestön suhteellisen osuuden vähenemiseen.

Näin ollen työntekijöistä tulee olemaan jatkossa pulaa. Markkinatalouden oloissa se tarkoittaa, että yritysten välinen kilpailu työntekijöistä kiristyy. Eli jokaisen työnantajan intressi houkutella hyviä työntekijöitä lisääntyy aiemmasta. Sen sijaan automaatio tulee korvaamaan bulkkitehtäviä hoitavia ihmisiä, jotka muuttuvat tarpeettomiksi sitä nopeammin, mitä korkeampaa korvausta he saavat suhteessa omaan tuottavuuteensa - riippumatta millä mekanismilla nämä edut on saavutettu.  

Siksi haluaisin kysyä SAK:n puheenjohtajalta, että millä logiikalla tässä tilanteessa työnantajan kannattaisi heikentää työvoiman työsopimusehtoja kautta linjan? Eikö sen pikemminkin kannattaisi henkilöstöpolitiikassaan huolehtia siitä, etteivät etenkään työnsä asiallisesti hoitavat henkilöt halua siirtyä pois palveluksesta? Eli tarjota heille entistä parempia sopimuksia, jollaisia jo nyt on tapana tarjota erityistä osaamista omaaville asiantuntijoille.

En tietenkään voi näitä kysymyksiä esittää - tai siis saada niihin vastauksia - mutta en myöskään usko, että puheenjohtaja osaisi antaa niihin uskottavasti perusteltuja vastauksia. Sen sijaan olen varma siitä, että hänen ulostulonsa on hätähuuto ay-liikkeen vaikutusvallan säilyttämisen puolesta.

Tosiasia kun joka tapauksessa tulee olemaan, että työvoiman vähentyessä palkka- ja etuushaitarit tulevat kussakin tehtävässä kasvamaan. Asiansa hyvin hoitava työvoima tulee saamaan työnantajiltaan parempaa korvausta uhraamastaan ajasta kuin työnsä leväperäisesti hoitava joukko. Siten osa ihmisistä tulee kokemaan muutoksen vapauttavaksi toisten tuntiessa itsensä kaltoin kohdelluksi. 

Työnantajien kannalta työvoimakustannukset tulisivat paikallisesti sopien kuitenkin jakaantumaan tarkemmin työsuoritusten ja yrityksen kannattavuuden mukaan kuin nykyisessä järjestelmässä. Parhaassa tapauksessa tämä voisi johtaa myös suomalaisen elinkeinoelämän nykyistä parempaan kannattavuuteen, mikä lienee myös paikallista sopimista ajavien perimmäinen tarkoitus. Nykymuotoiselle ay-liikkeelle työmarkkinoita jäykistävänä elementtinä tässä yhtälössä ei sen sijaan näyttäisi jäävän paikkaa - ei ainakaan ilman oleellista ajatusten ja tavoitteiden uudistamista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Älyllisesti epärehellisen palkka
Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin
Miksei It-veteraani työllisty?

Raju ratkaisu vientiteollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi

Metsäteollisuus päätti siirtyä kokonaan paikalliseen sopimiseen työntekijöidensä kanssa. Jälkikäteen ilmoitus ei ollut lainkaan yllättävä, sillä alan yrityskenttä on viime vuosina muuttunut aivan oleellisesti: siitä missä suuret metsäteollisuusyrityksemme olivat aikanaan kuin samasta puusta veistettyjä ovat ne nykyisin varsin erilaisia. Siksi niille ei myöskään sovi yksi ainoa työehtosopimuskaan, koska kaikkia puristaa kovan kansainvälisen kilpailun paine, jonka seurauksena liikkumavara ovat pienet.

Metsäteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja ja Metsä Groupin toimitusjohtaja Ilkka Hämälä totesikin, että yritykset ovat jo pitkään tavoitelleet paikallisen sopimisen lisäämistä, mutta asiassa ei ole päästy eteenpäin. Niinpä ratkaisu oli se, minkä näimme eilen ja perusteluna että "sillä turvaamme kilpailukykymme".

Yritysmaailma näyttää ottaneen metsäteollisuuden ratkaisun tyytyväisenä vastaansa. Yrittäjien Mikael Pentikäinen oli mielissään ja jopa työntekijöistä 67 prosenttia oli samaa mieltä paikallisen sopimisen tärkeydestä. Myös teknologiateollisuudesta löytyi ymmärrystä metsäteollisuuden ratkaisulle. 

Ymmärrystä ei odotetusti löytynyt työntekijäjärjestöpuolelta, jolla on vahva intressi puolustaa omaa asemaansa. Se ei kuitenkaan poista sitä, ettei työntekijäjärjestöillä olisi jatkossakin mahdollista koordinoida omaa toimintaansa eri yrityksissä.

Ymmärrystä ei tuntunut löytyvän myöskään pääministeri Sanna Marinilta (sd) joka näyttää päivä päivältä olevan yhä enemmän pihalla siitä, mitä maassa tapahtuu. Juuri nyt häneltä toivoisi ymmärrystä pysyä erossa työehtoihin liittyvistä asioista, sillä ne eivät Suomessa ole poliittisen päätöksentekoapparaatin työkentällä vaan osapuolten itsensä ratkaistavissa.

Hallituksella on kuitenkin tärkeä rooli siinä, minkälaiset tulevat olemaan metsäalan työntekijöiden työntekemisen ehdot tulevaisuudessa. Siinä keskeistä on torjua maan sisäiset ja ulkoiset pyrkimykset heikentää metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä Suomessa. 

Nähtäväksi siis jää, mitä kaikkea tästä ilmoituksesta seuraa. Aluksi luultavasti melkoinen sanasota etenkin julkisuudessa ja jossain vaiheessa myös vakava yritys luoda uudenlainen järjestelmä. Joka tapauksessa nyt nähty ratkaisu tulee olemaan merkittävä ja lisäämään tulevaisuuden työntekemisen ehtojen vaihtelua. 

Loppuratkaisun kannalta on kuitenkin oleellista, ettei työnantaja pääse sanelemaan työehtoratkaisuja, vaan ne perustuvat kussakin yrityksessä molempien osapuolten yhteisen ja realistisen tilannekuvan pohjalle. Tässä epäilemättä tarvitaan myös ay-liikkeen laajaa taustavaikuttamista.

Jos työehtojen paikallinen sopiminen hoidetaan hyvin, lisääntyy suomalaisen vientiteollisuuden kilpailukyky ja työmies saa sen palkan, jonka hän tuottavuutensa perusteella ansaitseekin. Jos taas asioiden hoitaminen menee riitelyksi, saattaa seurauksena olla joidenkin metsäteollisuusyritysten toimintaedellytysten heikkeneminen Suomessa entisestään, jolloin nähtäneen lisää tehtaiden ulosliputuksia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastolakkopäivä ja biotalous
Kaipolan paperitehtaan lopettaminen toimikoon vakavana varoituksena hallitukselle ja medialle
Suomeen tulee uusi moderni jättiläinen