Saksalainen vaihtoehto

Eilisten Saksi-Anhaltin vaalien tulos oli odotetun kaltainen, eli kyseisen Saksan liittotasavallan osavaltion asukkaat päättivät äänestää Berliinin hallitsijoiden harjoittamaa ääliömästä maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. Näin Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) parlamenttiryhmästä tuli osavaltioparlamentin ylivoimaisesti suurin ryhmä.

Tämän lopputuloksen saavuttamiseksi puolue lupasi vaalikampanjassaan käytännössä palauttaa kansalliskonservatiivisia arvoja ja käytäntöjä. Sen osana AfD halusi myös aloittaa laajamittaisen Remigration-politiikan, johon kuuluu laittomasti maassa oleskelevien ja muiden lähtövelvollisten henkilöiden järjestelmällinen karkottaminen. 

* * *

Puolue ei kuitenkaan ole pelkkä yhden asian liike. Hallitsemattoman maahanmuuton lisäksi se vastustaa myös niin kutsuttua gender-ideologiaa, kannattaa koulujen poliittista neutraliteettia ja korostaa saksalaisen kulttuurin, historian ja perinteiden opettamista. Lisäksi se vastustaa sateenkaarilipun käyttöä valtion rakennuksissa.  

Ulkopolitiikan osalta puolueen tavoitteet muistuttavat lähinnä minun nuoruudessani Suomessa nähtyä Moskovan hallitsijoiden peräpeilin nuolemista kieli ruskeana. Eli AfD vaatii Venäjän vastaisten talouspakotteiden välitöntä purkamista, Nord Stream -putkien kunnostamista ja Saksan suhteiden laajentamista Euraasian talousunioniin. Lisäksi se haluaa lopettaa tai ainakin olennaisesti muuttaa Saksan nykyistä sotilaallista ja taloudellista tukea Ukrainalle ja ajaa sille puolueetonta asemaa NATO:n ja EU:n ulkopuolella.

Eurooppapolitiikan osalta AfD:n kärkitavoite on Saksan erottaminen eurosta, ja puolueessa halutaan palauttaa Saksan kansallisen rajavalvonnan ja tiukentaa voimakkaasti EU:n ulkorajojen valvontaa. Talouspolitiikan osalta se kannattaa sosiaalista markkinataloutta ja sanoo haluavansa vähentää valtion puuttumisen markkinoihin minimiin. Se ajaa muun muassa yritysverojen alentamista, sääntelyn ja raportointivelvollisuuksien vähentämistä sekä yrittäjyyden edistämistä.

* * *

Edelle kirjaamieni linjausten perusteella puolue ei näyttäisi olevan läheskään niin radikaali kuin suomalaismedioiden uutisoinnista voisi päätellä. Eikä se tietenkään voi sitä ollakaan, kun huomioidaan puolueen kannatuksen nousseen Saksi-Anhaltissa lähes 44 prosenttiin kaikista äänistä.

Koko Saksan alueella puolueen kannatus on kuitenkin gallupien mukaan selvästi vähäisempi, vaikka se onkin maan suosituin puolue noin 28 prosentin kannatuksella. Nähtäväksi kuitenkin jää, onko Saksi-Anhaltin vaalituloksella vaikutusta puoluekannatuksiin koko valtakunnan tasolla. 

Ainakin vaalitulos antoi selkeän signaalin Berliinin päättäjille. Eikä pelkästään kannatuslukujen muodossa vaan myös siinä, että sitä äänesti valtava joukko ihmisiä, jotka ovat aiemmin jättäneet äänioikeutensa kokonaan käyttämättä: tämä on demokratian kannalta hieno asia, ja osoittaa nyt nähdyn vaalituloksen vastaavan aiempaa täsmällisemmin osavaltion asukkaiden poliittista tahtoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eurooppalaisia trendejä ja tulevaisuudennäkymiä
"Abdul B" ajoi Saksassa autolla
Saksan ja Ranskan synty

EU:n jäsenmaksu nousee

Olen ollut jo vuosikymmeniä sitä mieltä, että Suomen liittyminen euroalueeseen oli yksiselitteisesti virhe. Sen sijaan itse Euroopan Unionin jäsenyydessä näen sekä hyviä että huonoja puolia, joista ensin mainituista erityisesti laajat sisämarkkinat ovat lähtökohtaisesti erinomainen asia vientivetoiselle taloudellemme. 

Valitettavasti myös EU-jäsenyyden osalta on hiljalleen kertynyt erilaista painolastia, joka on heikentänyt jäsenyyden saldoa. Tarkoitaan tällä tietenkin EU:n päätöksistä seuranneita erilaisia maksuvelvoitteita ja byrokratian lisäyksiä. Yksi sellainen ovat tietenkin olleet erilaiset velkapaketit, pian taas ajankohtaistuvat kellon siirtelyt, ylimitoitetut ilmastotoimet ja puollonkorkkien tapaiset sinänsä vähäiset järjettömyydet.

* * *

Tänään sitten luin siitä, että Brysselin päättäjät aikovat nostaa Suomen EU-maksuja noin 4,4 miljardilla eurolla vuosien 2028–2034 aikana. Käyvin hinnoin kyseessä olisi noin 7,4 miljardin euron lisäys kansallisesta talousarviosta maksettaviin EU-maksuihin – nykyinen EU-maksujen taso on noin 17,8 miljardia euroa seitsemän vuoden budjettikaudella.

Asiasta kertoneen uutisen mukaan Suomen nettomaksuosuus EU:lle oli vuonna 2023 noin 840 miljoonaa euroa, koska osa EU:lle pulitettavista maksuista palautuu takaisin Suomeen. Myös jatkossa on odotettavissa, että Suomi saa brysselinrahaa erityisesti EU:n tukemien puolustusmenojen kasvattamiseen. 

Siten jäsenmaksujen korottamisen aiheuttamaa nettolisäystä tulevalle maksuosuudellemme on vaikea arvioida, mutta epäilemättä jonkinlainen lisälasku on tulossa, mikäli komissio saa tahtonsa läpi. Suomi ei kuitenkaan tätä laskua kaipaisi, sillä maan talous on muutenkin ollut kuralla kohta jo kaksikymmentä vuotta. 

Ei etenkään siitä syystä, että vaikka taloudessamme on viime aikoina nähty monia positiivisia merkkejä, se ei ole vielä lähtenyt selvään nousuun. Lisäksi Suomen valtion budjetin kasvu kiihtynee jälleen vuoden 2027 vaalien jälkeen, jolloin maamme vastuuttomimmat jakopoliittiset puolueet – mitä todennäköisimmin – muodostavat uuden hallituksen Antti Lindtmanin (sd) johdolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Mitäs minä sanoin?

Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta

Yle julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan Suomen talouden kasvu on bruttokansantuotteella mitattuna koko maailman kymmenenneksi heikointa. Itse asiassa kasvua ei ole ollut lainkaan, vaan BKT on supistunut 0,3 prosentilla eli Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta.

Arvion tehneen Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan Suomi on kärsinyt erityisesti Venäjälle suuntautuvan kaupan hyytymisestä. Siitä huolimatta se suhtautuu positiivisesti maamme tulevaisuuteen, koska hallituksen - paljon sisäpoliittista porua herättäneet - budjettileikkaukset ovat tasapainottaneet tilannetta. 

Kaiken kaikkiaan IMF arvelee, että Suomen talous on kyllä jo nousemassa taantumasta, mutta lyhyen aikavälin kasvu jatkuu edelleen vaimeana. Erityisesti julkisen talouden alijäämä syvenee edelleen ja siksi sitä pitää sopeuttaa edelleen julkisen velan vähentämiseksi. 

Myös työmarkkinoilla tarvitaan lisätoimia työllisyysasteen nostamiseksi ja koulutusta tulisi suunnata vastaamaan tarkemmin työelämän tarpeita. Lisäksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia yritysten innovaatiokyvyn ja kasvun vahvistamiseksi sekä palvelusektorin tuottavuuden lisäämiseksi. 

IMF näki myös pankkisektorilla kehittämisen tarvetta, jotta esimerkiksi ihmisten ja yritysten korkea velkaantuneisuus, kyberhyökkäykset tai laitosten omat likviditeettikriisit eivät johtaisi vaikeuksiin. Toki pankkien varautuminen erilaisiin uhkiin sai myös kiitosta.  

* * *

Tässä yhteydessä oli jossain määrin outoa, ettei IMF tuonut esille yhtä keskeistä Suomen talouteen liittyvää ongelmaa. Eli maamme kuulumista eurojärjestelmään, vaikka monella talouden alalla kanssamme kilpaileva Ruotsi luottaa omaan valuuttaansa. 

Ero näkyy siinä, että naapurimaamme keskuspankki teki pari päivää sitten päätöksen jo neljännestä ohjauskoron laskemisesta tänä vuonna ja se oli suurin sellainen yli kymmeneen vuoteen. Samalla se ilmoitti laskevansa korkoa vielä tämän jälkeenkin, jos maan muutenkin positiivinen talouskasvu sitä vaatii. Suomen pankilla taas ei ole koronlaskuoikeutta, vaan se noudattaa tässä asiassa Euroopan keskuspankin päätöksiä, johon pienen pohjoisen valtion talousongelmat eivät vaikuta sitä eikä tätä.

Lisäksi on syytä huomata, että kruunun kurssi on kymmenessä vuodessa laskenut eli devalvoitunut siten, että yhdellä eurolla saa silloisen 9,2:n sijasta nykyisin 11,5 kruunua.  Tämä tarkoittaa kotimaan kulujen osalta ruotsalaisyrityksille noin 25 prosentin alennusta suhteessa euromaihin, mikä suomalaisten kilpailijoiden olisi pitänyt pystyä tuottamaan jollain muulla tavalla. 

Ei siis ihme, että esimerkiksi ruotsalais-suomalaisessa metsäyhtiössä Stora-Ensossa ruotsalaisille tehtailla menee mukavasti, mutta suomalaiset kyntävät syvällä. Tai että SSAB:n investoi fossiilivapaaseen teräksen tuotantolaitokseen Luulajassa eikä Raahessa. 

Tai että Suomen talouskasvu on negatiivista ja Ruotsin kasvaa - humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista huolimatta - lähes prosentin vuosivauhtia ilman, että maa olisi velkaantumassa Suomen tapaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Kirjoitin eilen Sanna Marinin (sd) hallituksen - ja sen edeltäjien - jättämän perinnön Petteri Orpon (kok) kabinetille aiheuttamista haasteista. Julkinen sektorimme on velkaantunut korviaan myöden ja samaan aikaan globaali talous sakkaa. 

Tämä tarkoittaa, että Suomessa on hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi saatava aikaiseksi jonkinlainen muutos, joka nostaa meidät ylös ahdingosta. Emme toki ole tässä asiassa yksin, sillä myös Ruotsin taloudella menee juuri nyt varsin heikosti.

Sekä Suomi että sen länsinaapuri ovat vientivetoisia talouksia. Siten varsinainen lääke tämänhetkiseen tilanteeseen löytyy molemmissa maissa talouskasvun uudelleen käynnistämisestä. 

Meillä se tarkoittaa yrittämisen ja työnteon kannusteiden lisäämistä - ja aivan erityisesti viennin edistämistä. Valitettavasti jälkimmäinen ei ole yksin meidän käsissämme - ei ainakaan ilman yhteenottoa ay-liikkeen kanssa - sillä nopeita ratkaisuja tarjoaa ainoastaan vientihintojen pudottaminen työntekijöiden palkkatasoa reilusti alentamalla. 

Ruotsissa taas tuskin ollaan kovinkaan huolissaan. Osittain tämä johtuu entisen suurvallan Suomea monin verroin vankemmasta talouden perustasta, mutta myös omasta valuutasta. Se on kelluva eli valuuttakurssi muuttuu taloustilanteen mukaan kuin itsestään.  

Tästä kertoi Maaseudun tulevaisuus jutussaan, jonka mukaan Ruotsin kruunu vajosi ennätyshalvaksi. Yhdellä eurolla saa nyt lähes 12 kruunua, mikä tarkoittaa vientituotteiden hintojen selvää pudotusta samalla kun tuontitavarat kallistuvat. 

Tämä tarkoittaa sitä, että Ruotsin vienti tulee lähiaikoina kasvamaan, mutta ulkomailla tuotettujen tavaroiden hinta nousee medelsvenssonin lompakkoa aiempaa enemmän rasittavaksi. Näin maahan virtaa valuuttaa ja samalla ruotsalaisten ostokset kohdistuvat aiempaa enemmän kotimaiseen tuotantoon. 

Syntyy hokkuspokkus, jonka seurauksena maa nousee omasta talousahdingostaan kuin itsestään. Ja samalla kruunun kurssi nousee entiselleen mahdollistaen tavallisille ruotsalaisille jälleen tuontitavaroidenkin ostamisen. 

Suomi sen sijaan on sidottu euroon, jonka kurssiin meidän omalla taloustilanteellamme ei ole juurikaan vaikutusta. Esimerkiksi yksi suomalaisen teollisuuden tuottavimmista haaroista - eli metsäteollisuus - joutuu kuitenkin kilpailemaan ruotsalaisen metsäteollisuuden kanssa.

Syntyy tilanne, jossa ruotsalaisten puunjalostuslaitokset käyvät täydellä kapasiteetilla samaan aikaan kun suomalaiset eivät saa tuotteitaan kaupaksi. Sama toki koskee kaikkea muutakin vientiteollisuutta, jossa Suomen ja Ruotsin välillä on päällekkäisyyttä.

Edelle kirjoittamani seurauksena Ruotsin vapaa kruunu vaikeuttaa Suomessa kipeästi tarvittavan talouskasvun - ja sen seurauksen julkiseen talouteen verotettavien eurojen määrän lisääntymisen - käynnistymistä. Ja koska julkisen talouden tilanteen on aiempina hallituskausina annettu kriisiytyä, lisääntyy myös yhteiskunnallinen jännite ammattiliittojen ja hallituksen välillä, mikäli jälkimmäinen aikoo puuttua työntekijöiden saavutettuihin etuihin taloutemme kansainvälisen kilpailukyvyn nostamiseksi.

Eikä näin syntyvä polarisaatio tokikaan rajoitus pelkästään ay-liikkeen ja hallituksen väliseksi, vaan poliittinen vihervasemmisto asettuu epäilemättä ensin mainitun tueksi. Ja vaikeuttaa siten entisestään Suomen taloustilanteen vakauttamista - ja samalla julkisten palveluidemme rahoituksen saattamista kestävälle pohjalle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpon hallitus ja Sanna Marinin perintö
Vasemmiston blokkiutumispyrkimykseen ei pidä suostua
Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova

Euroopan Unionin perussopimuksessa on todettu, että kaikki jäsenmaat vastaavat omasta taloudestaan ja sen tasapainosta. Koronaepidemian seurauksena Saksa ja Ranska ovat kuitenkin esittäneet, että EU ottaisi talouden tasapainottamiseksi 500 miljardia euroa velkaa, jolla tuettaisiin vaikeuksiin joutuneita maita. Kutsuttakoon sitä tässä Merkelin/Macronin lainaksi.

Ilta-Sanomien Jan Hurri avasi tämän toimenpiteen seurauksia Suomelle ja muille EU:n nettomaksajille. Sen hoitaisivat "samat EU:n budjettirahoituksesta vastaavat nettomaksajat, jotka maksavat EU:lle enemmän 'jäsenmaksuja' kuin itse vastaanottavat EU:lta erilaisia tukiaisia ja muita varojen siirtoja."

Asian oli huomannut myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö, jonka mukaan "pitäisi ottaa keskusteluun se, että palataan alkuperäiseen euroalueen sopimukseen, no bailout -säännöksineen. Samalla korostuisi kunkin jäsenmaan talousryhti".

Suomen hallituksessa ainakin pääministeripuolue SDP kuitenkin näyttäisi halukkaalta yhteisvastuulliselle Merkelin/Macronin lainalle. Näin viestitti ainakin eurooppaministeri Tytti Tuppurainen kertomalla Helsingin Sanomille, että "Suomen kanta elpymisrahastoon on rakentava ja avoin. Meillä on valmius tarkastella erilaisia vaihtoehtoja. Euroopan elpymiseen tarvitaan paras mahdollinen työkalu."

Myös HS itse otti pääkirjoituksessaan asiaan kantaa. Sen mukaan "Suomen kannattaa nähdä Saksan tavoin EU:n kokonaisetu... Mutta mitä voimakkaampi, yhtenäisempi ja nopeampi vastaus on, sitä todennäköisemmin apua ei tarvitse käyttää viimeistä euroa myöten."

Oman käsitykseni mukaan EU:n tarjoama suuri sisämarkkina on Suomelle ilman muuta etu. Siksi yhteisvastuullista Merkelin/Macronin lainaa voisi pitää järkevänä niin kauan, kuin sen määrä ei ylitä maamme taloudelle syntyvän edun määrää. Sen tähden haluan kiinnittää arvoisan lukijani huomiota kahteen asiaan vaikuttavaan seikkaan.

Ensinnäkin on äärimmäisen epätodennäköistä, että EU:n ottamaa velkaa koskaan maksettaisiin takaisin yhtään mihinkään - asia, minkä Jan Hurrikin totesi. Näin eurojen määrä kasvaisi kertaheitolla esimerkiksi Saksan ja Ranskan ehdottamalla 500 miljardilla.

Koska tämä raha jaettaisiin muille jäsenmaille kuin Suomelle, köyhtyisi maamme suhteellisesti - vaikka ei välttämättä absoluuttisesti - niihin nähden, jotka kuittaavat tätä ilmaista rahaa. Absoluuttinen köyhtyminen Suomelle seuraisi, mikäli siitä seuraisi kilpailuetu maamme talouden kanssa kilpaileville eteläeurooppalaisille yrityksille tai niiden tarjoamalle toimintaympäristölle, joka ohjaisi investointeja Suomen sijaan muualle.

Ongelmaksi saattaisi muodostua myös se, mikäli tämä käytännössä vastikkeettoman rahan painaminen johtaisi euron uskottavuuden ja sitä kautta aseman heikkenemiseen. Sen seurauksena jokin vihamielinen (itäaasialainen?) taho saattaisi ryhtyä tarkoituksellisesti horjuttamaan EU:n yhteisvaluuttaa samaan tapaan kuin valuuttakeinottelijat tekivät 1990-luvun alussa. Ja joka tapauksessa inflaation hallitsematon kiihtyminen olisi mahdollista valuuttamme uskottavuuden heikentyessä.

Toinen seikka, josta olen tässä yhteydessä huolissani, liittyy EU:n ja Suomenkin hallituksen tahtoon käyttää koronakriisiä talouden suunnan muuttamiseen aiempaa ympäristöystävällisemmäksi. Tällä en tarkoita, ettei ympäristö olisi tärkeää tai ettei siitä pitäisi huolehtia. Sen sijaan tarkoitan sitä, että erityisesti yksi esillä olleista toimenpiteistä olisi Suomelle äärimmäisen rankka ja siten täysin kohtuuton.

Tarkoitan EU:n komission vaatimusta, jonka mukaan 30 prosenttia maamme pinta-alasta pitäisi suojella monimuotoisuuden turvaamiseksi. Mikäli tämä toteutuisi, vaikeuttaisi se maamme talouden selkärankana toimivalle metsäsektorille rajua toimintaedellytysten heikkenemistä.

Näin erityisesti, mikäli maassamme siirryttäisiin samalla käyttämään laajamittaisesti nykyistä vähemmän puutavaraa tuottavia metsänhoitomenetelmiä. Usein unohdettu tosiasiahan on se, että 90 prosenttia metsän arvosta syntyy vasta sen jälkeen, kun metsänomistaja on myynyt puun eteenpäin ja siitä syystä puumassan määrällä on ratkaiseva merkitys metsiemme tuottamalle taloudelliselle kokonaishyödylle.

Tämän avaamiseksi totean, että metsäteollisuuden tuotteet ovat olleet kulutustavaroista nettomääräisesti Suomen ylivoimaisesti tärkein vientituote EU:n alueelle. Siten Unionin yhteislainan ottamisesta maallemme mahdollisesti syntyvä talousetu jäisi komission ehdotuksen toteutuessa vajaasti hyödynnetyksi - eikä siten auttaisi kattamaan niitä kustannuksia, joita Merkelin/Macronin laina meille tuottaisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Korona valaisee valuuttaunionin luonnetta
Metsästä jalostuu rahaa
Lainojen sijoittajavastuu Kreikassa

Korona valaisee valuuttaunionin luonnetta

Jari Hurri kirjoitti siitä, kuinka Suomen on jossain vaiheessa valittava puolensa siinä kiistassa, jossa Etelä-Euroopan maat haluavat pohjoiseurooppalaisten tukevan heidän koronakriisin takia raunioitunutta talouttaan. Hurrin mukaan asiassa on tiivistetysti kyse siitä, että "jos Suomi ottaa vastatakseen osan joidenkin muiden EU-maiden talousvastuista, näiden muiden maiden julkisen talouden asema kohenee mutta Suomen heikkenee, ja talousvyötä on näissä muissa maissa mahdollista löysentää mutta Suomessa sitä on vastaavasti kiristettävä."

Hurri ei kuitenkaan maininnut, että perimmältään kyse ei ole pelkästä koronakriisistä, vaan mihin tahansa valuuttaunioniin valetusta tosiasiasta, että niiden eri osien taloudellisen tehokkuuden eroja ei voi korjata muokkaamalla valuuttakursseja. Ja siksi kaikissa valuuttaunioneissa tarvitaan mekanismeja rahavirtojen ohjaamiseksi rikkaammilta alueilta köyhemmille.

Totesin tämän jo lähes kymmenen vuotta sitten Kreikan talousromahduksen yhteydessä, eikä asia ole siitä muuttunut miksikään. Eikä myöskään Kreikka ole maksanut tukiaan takaisin, kuten aikanaan veikkasinkin. Eikä näin tule käymään myöskään koronaviruksen takia eteläisen Euroopan talouteen syydettävien eurojen suhteen.

Tämä kaikki on hyvä ymmärtää myös Suomessa, mikäli lähdemme Etelä-Euroopan yhteisvastuullisen tukemisen tielle. Ja sen jälkeen painaa työtä kahta kauheammin, jotta oma elintaso säilyisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kykeneekö EU mihinkään?
Fantastista, sanoisi Angela
Kreikasta Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan

Ihmislajin lajityypillinen käytös ja koronabondit

Ranskan valtiovarainministeri halusi meidän pohjoiseurooppalaisten takaavan eteläeurooppalaisille halpaa rahaa, jotta ne selviävät jaloilleen koronakriisistä. Tahtonsa perusteluksi hän ilmoitti, että se olisi myös meidän etumme mukaista.

Ranskalaisen harmiksi pohjoiseurooppalaiset eivät ole innostuneita eteläisten unionitovereidemme lainojen takaamisesta. Ei myöskään Suomen hallitus, tai ainakaan valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kepu).

Tämä tapaus toi mieleeni oman blogimerkintäni vuosien takaa, eli aikana jolloin meille syötettiin karvasta kalkkia Kreikan talouskriisin yhteydessä. Kirjoitin tuolloin tutkimustuloksista, jotka osoittivat että ihmiset ovat valmiita rankaisemaan niitä, jotka eivät noudata yhdessä sovittuja pelisääntöjä.

Näin myös silloin, kun rankaisemisesta seuraa rankaisijalle kustannuksia, mutta ei hyötyä. Erityisesti halutaan rangaista sellaisia, jotka pyrkivät hyötymään muiden yhteistyöstä kantamatta itse korttansa kekoon.

Ja samasta asiastahan nytkin on kysymys. Eteläeurooppalaiset eivät ole huolehtineet omien julkisten sektoreidensa taloudellisesta kestävyydestä eurojärjestelmässä sovitulla tavalla ja ovat nyt käsi ojossa pyytämässä meitä - asiansa hoitaneita - pelastamaan heidän valtioidensa taloudet. 

Nähtäväksi jää, onko Ranskan ulkoministeri oikeassa siinä, että "tämä ei ole vain taloudellinen haaste, vaan poliittinen ydinkysymys. Joko me seisomme yhdessä ja tulemme kriisistä ulos vahvempina tai sitten valitsemme jakautumisen tien. Silloin kyseessä on tämän eurooppalaisen projektin loppu."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keskusta ja Kokoomus lahjoittaisivat verorahamme EU:n käytettäväksi
Vanhoja konsteja Kreikalle
Lajityypillistä käytöstä

Kommunisteilla ratsastaminen on lyhytnäköistä

Aamun uutistarjonta sisälsi tiedon siitä, että Ranskassa jopa kommunistit ovat siirtyneet Marine Le Penin Kansallisen rintaman kannattajiksi. Syynä muutokseen on maailmantalouden globalisoituminen, joka on ajanut erityisesti teollisuustyöpaikkoja halvempien tuotantokustannusten maihin. 

Siis sinne, missä ammattiliitot eivät ole onnistuneet sementoimaan korkeaa palkkatasoa sekä maihin, joissa yritykset voivat käyttää siekailematta hyväkseen lapsityövoimaa. Eli maihin, joissa pääomalle on arveltu saatavan korkeampi korko kuin Ranskassa.

Lopputuloksena Galliassa on joukoittain rapistuvia teollisuusrakennuksia ja työttömyyttä. Eikä globalisaatiosta kärsivien ihmisten mielialaa paranna maassa toistuvasti terroritekoja tekevä ja niitä vielä enemmän tavoitteleva islaminuskoinen maahanmuuttajaväestö.

* * *

Suomessakaan kommunistien perilliset eivät ole enää samanlaisia kuin minun lapsuuteni äärivasemmistolaiset. He ovat aatteellisesti punavihreitä, jotka tavoittelevat monikulttuurista maailmaa, jossa elatuksen saisi jonkinlaisesta taikaseinästä ja pikkutytöt kulkisivat öisillä kaupungin kaduilla turvallisesti suurten leijonain kanssa. Siis jotain samankaltaista kuin Vartiotornin klassisessa kuvamateriaalissa. 

Nuoruuteni kommunistit sen sijaan tavoittelivat työlästen paratiisia, jossa työtä tehtäisiin yhteisen hyvän eteen. Lyhyemmällä aikavälillä riitti, että yhä suurempi osa työnantajan tuloista jaettaisiin työntekijöille palkkoina ja etuuksina. 

Suomessa oli tuolloin paljon lakkoherkkiä aloja, joten myös lakot olivat lähes jokapäiväisiä. Samalla jokainen kommunisti kuitenkin tiesi, että viime kädessä henkilökohtainen elämä oli riippuvainen työn tekemisestä. Eikä siksi tavoitellut taikaseinää vaan kunnon palkkaa ja pidemmällä aikavälillä omistusoikeutta leipäpuuhunsa.

Ranskan teollisuuspaikkakunnilla tilanne lienee ollut samankaltainen. Työnantajan tuloista on haluttu itselle mahdollisimman suuri osa, mutta pikemminkin työntekoa vastaan kuin ajamalla leipäpuu konkurssiin ja siirtyminen taikaseinän elätiksi. Työpaikan säilyminen on siten ollut elämän ehto myös ranskalaisille.

* * *

Poliittisen vasemmiston siirryttyä työläisten oikeuksien ajajasta maailmanparantamisen airuiksi on perinteiseltä työväeltä kadonnut poliittinen selkänoja. Tämä on näkynyt hyvin myös Suomessa: yksi Perussuomalaisten jytkyjä selittävä tekijä oli perinteisen työväestön siirtyminen soinilaisten kannattajaksi. 

Nyt näyttäisi, että samankaltainen kehitys on menossa myös Ranskassa. Tosin tässä on todettava, että Perussuomalaiset ovat joistain samankaltaisuuksista huolimatta poliittisesti aika kaukana Kansallisesta rintamasta - puolueita yhdistää käytännössä lähinnä vaihtoehdon tarjoaminen perinteisille vallanpitäjille.

Suomi voi kuitenkin toimia Kansalliselle rintamalle esimerkkinä myös katteettomien lupausten antamisen vaaroista. Globalisaatio on nimitäin ilmiö, jolle kansallinen päätöksenteko ei voi oikein mitään. Niin kauan kuin tavara liikkuu suhteellisen vapaasti, määrittää kustannustehokkuus tuotantopaikan.

Samalla talous kokonaisuutena toimii tehokkaammin kuin pienistä tullimuurein suojatuista paikallistalouksista koostuvassa maailmassa. Hyödyn korjaavat koko maailman rikkaat ja koulutetut yhdessä ahkerien kehitysmaalaisten kanssa. Tappiolle ja maksumiehiksi yleisestä hyvästä joutuu ennen kaikkea kehittyneiden maiden vähän koulutettu työväestö.

Näin on siis käynyt myös Ranskassa. Asiaa on pahentanut eurojärjestelmä, joka Galliaa tehokkaampien pohjoiseurooppalaisten ja sitä halvemmalla työtä tekevien itäeurooppalaisten takia on nostanut ranskalaisen työn kustannukset liian korkeaksi suhteessa sen tuottavuuteen. 

 

On kuitenkin selvää, että Le Penin kommunistitaustaiset kannattajat tulevat jättämään Kansallisen rintaman, mikäli se saa vallan Pariisin salongeissa. Näin on käynyt myös Suomessa Perussuomalaisille niiden otettua hallitusvastuun huolimatta monista oikeansuuntaisista poliittisista päätöksistä.

Toki Kansallisella rintamalla on yksi valttikortti, jota ei ole Suomessa kokeiltu. Se on euroero, jonka seurauksena ranskalaisten palkkataso romahtaisi palauttaen maan teollisuustuotannon kustannuskilpailukyvyn. Se tuskin riittäisi Ranskan teollisuuden nopeaan pelastamiseen eikä siksi myöskään puolueen kommunistitaustaisten kannattajien tyydyttämiseen, vaikka saattaisikin hidastaa teollisuustyöpaikkojen katoamista.

Siksi näen vanhoilla kommunisteilla ratsastamisen riskiksi Marine Le Penin kaltaisille vanhan vallan haastajille. Mahdottomien lupausten sijaan heidän kannattaisi rakentaa tulevaisuutensa kestävälle pohjalle - siis sellaisille kuin uudenlaisen osaamisen luomiselle, sisäisen turvallisuuden takaamiselle, globalisaation tarjoamien hyötyjen maksimoimiselle ja toisia kunnioittavalle kansalliselle edunvalvonnalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Länsimaisen demokratian kiirastuli

Ranskan talous on meidänkin asiamme

Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja

Miksi euromaiden talous lähti nousuun?

Helsingin Sanomat kertoi tänään euroalueen talouskasvun nopeutuneen, työttömyyden vähentyneen ja inflaation kiihtyneen. Nämä uutiset ovat Suomen talouden kannalta erittäin positiivisia, sillä maamme viennistä noin 40 prosenttia suuntautuu euroalueelle.

Helsingin Sanomat ei kuitenkaan maininnut jutussaan ehkä tärkeintä syytä euroalueen talouden vahvistumiselle. Se on euron kurssin nopea lasku viime aikoina. Se on ollut erittäin merkittävää, sillä esimerkiksi dollariin nähden euron kurssi oli huippuvuonna 2008 lähes 1,6-kertainen kun sen arvo on tällä hetkellä vain hieman yli yhden dollarin. Euro on viime aikoina vahvistunut myös Japanin jeniin nähden noin kymmenellä prosentilla.

Näin suuret valuuttakurssin heikkenemiset eivät voi olla näkymättä kaupassa, jota käydään euroalueen rajojen yli. Siksi kysymys kuuluu pikemminkin, että miksi euroalueen talouskasvu ei ryöpsähtänyt liikkeelle jo aiemmin?

Itse totesin vuonna 2012, että "Euroopan poliittisten ja taloudellisten johtajien pelko Kreikan euroeron seurauksista perustuu puutteelliseen analyysiin, jossa romahduksen seurauksia on tarkasteltu yksipuolisesti ja liian lyhyellä aikavälillä. Sen seurauksena Etelä-Euroopan maiden luoma talouden epävarmuus mitä luultavimmin näivettää eurooppalaista taloutta vielä vuosikymmeniä eteenpäin."

Nyt tarkasteltuna näyttää siltä, että ennusteeni osui oikeaan. On tarvittu suhteellisen rahan arvon putoaminen melkein kolmanneksella ennen kuin talouselämän luottamus Eurooppaan on palautunut. Parempi tietenkin tämäkin kuin ikuinen lama.

Nousu olisi kuitenkin melkein varmasti käynnistynyt jo vuosia sitten, mikäli Kreikan ja muun Etelä-Euroopan ongelmat olisi hoidettu leikkaamalla mädät palaset irti kokonaisuudesta. Nyt alkanut talouskasvu kuitenkin huolehtinee siitä, ettei uusia yllätyksiä ole tulossa edes Etelä-Euroopasta ennen seuraavaa talouden laskukautta.

* * *

Euron lasku näkyy myös Suomen taloudessa. Teknologiateollisuus on saanut kiihtyvässä määrin uusia tilauksia ja metsäteollisuus porskuttaa jälleen. Uudeksi tulonlähteeksi on taantuman aikana syntynyt peliteollisuus, joka tahkoaa suuria voittoja, vaikka sen kansantaloudellinen hyöty ei vastaakaan perinteisempiä tuotannonaloja.

Kaiken tämän seurauksena myös ekonomistien näkemys Suomen talouskasvusta on muuttunut positiivisemmaksi. Esimerkiksi OP:n ekonomistit arvelivat viime viikolla Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1,8 prosenttia.

Minä puolestani veikkasin viime marraskuussa, etteivät ekonomistit osaa ennustaa talouden muutoksen rajuutta, vaan se toteutuu ennustettua nopeamapana talouskasvuna - keskimäärin kahtena prosenttina tulevien viiden vuoden aikana. Perustelin näkemystäni Suomen talouden pienellä koolla, mikä aiheuttaa sen, että talouden nousut ja laskut ovat merkittävästi suurempia kuin isoissa maissa.

Kaiken tämän hyvän uhkana ovat kuitenkin yllättävät muutokset. Yksi sellainen saattaa olla Yhdysvaltain uuden presidentin arvaamattomuus. Mikäli hän todella ajaa maailman kauppasotaan ja tullimuurien maailmaan menevät toiveet paremmasta tulevaisuudesta roskakoppaan.

Tätä tuntuu pelkäävän ainakin HS:n pääkirjoittaja. Toisaalta tuntuisi omituiselta, mikäli bisnesmaailmasta tuleva presidentti olisi niin lyhytnäköinen, että tuhoaisi omat ja lähipiirinsä bisnekset. Ehkäpä viime aikojen nousseet pörssikurssit ammentavat kehityssuuntansa luottamuksesta Trumpin taustaan - en tiedä.

Suomen kannalta tässä tilanteessa pääasiana tulee joka tapausessa olla raudan takominen silloin kun se on kuumaa  eli talouskasvusta hyödyn ottaminen nyt kun se on mahdollista.

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Oikeassa Mediassa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talous kasvaa ennusteita nopeammin vuosina 2017-2021
Näkymiä lähitulevaisuuteen
Mitäs minä sanoin?

Suomen on siirryttävä eurosta markkaan

Suomalaiset työmarkkinajärjestöt ilmoittivat tänään olevansa kykenemättömiä toimimaan euroajassa. Näin siksi, että valuuttajärjestelmässä, jossa valuutan arvo ei vastaa pienen kansantalouden kilpailukykyä, Suomen työmarkkinajärjestelmän tulisi kyetä sovittamaan tuotantokustannukset työn tuottavuuteen siten, että maan talouselämä ja etenkin vientisektori pysyisivät kansainvälisesti kilpailukykyisenä.

Markka-aikana työmarkkinajärjestöillä ei ollut tällaista rajoitetta, koska devalvaation avulla voitiin aina tarvittaessa paikata kilpailukyvyn puute. Niin myös tehtiin ja d-vitamiiniruiskeen jälkeen tuontitavara kallistui, mutta myös vientiteollisuuden kilpailukyky palautui ja varmisti yhteiskunnan taloudellisen jatkuvuuden. Sen hintana korkotaso oli korkea, nimellispalkankorotukset suuret, inflaatio jatkuvaa ja vientiyritysten valuuttariskit valtavat.

Nyt nähdyn yhteiskuntasopimuksen kaatumisen seurauksena hallitus tullee säätämään ns. pakkolait, joiden seurauksena se yrittää nostaa vientiteollisuutemme kilpailukykyä työmarkkinajärjestöjen osoittauduttua siihen kykenemättömiksi. Toimenpiteen hyöty on kyseenalainen ja parhaimmillaankin väliaikainen, sillä sen seurauksena kotimarkkinat supistuvat ja syksyn palkkakierroksella ay-liike ajanee läpi sellaiset palkankorotukset, jotka ajavat vientisektorimme jälleen kilpailukyvyttömäksi.

Nyt nähdystä farssista voidaankin vetää ainoastaan yksi looginen toimintaohje Sipilän hallitukselle. Se kuuluu näin: "Suomi on irrotettava mahdollisimman nopeasti eurojärjestelmästä, koska vain siten voidaan taata suomalaisen yhteiskunnan kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa. Näin siksi, että eurojärjestelmään olemme kansakuntana liian tyhmiä."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valehteleva Stubb siirsi syyn alaisilleen
Lakkoilemallako Suomi saadaan kuntoon?
Pääministeri osoitti kovuutensa