Viro tarvitsee omat ilmavoimat

Suomen ilmavoimien toimintaa maan rajojen ulkopuolella rajoittaa – rauhan aikana – kansallinen sääntely, jonka mukaan hävittäjät eivät  – ilman erillistä päätöstä – lennä muiden valtioiden ilmatilassa. Nyt virolainen poliitikko Kalev Stoicescu on kuitenkin pyytänyt Suomea muuttamaan käytäntöjään tässä suhteessa. 

Taustalla on se, ettei Virolla itsellään ole varsinaisia ilmavoimia, vaan sen ilmatilan puolustamisesta huolehtivat Ämarin tukikohtaan sijoitetut muiden NATO-maiden hävittäjät. Erityisesti Itämeren alueella saattaa kuitenkin käydä niin, että suomalaishävittäjät ehtivät reagoida venäläisten rajaloukkauksiin nopeammin kuin Ämarista lähtevät. 

Suomen kannalta ongelmana on se, että meillä on 1340 kilometrin pituinen raja Venäjän kanssa. Ja siten aivan riittävästi tarkkailtavaa – ja tarvittaessa torjuttavaa – ilman valvottavan alueen laajentamista Suomenlahden eteläpuolelle.

Siksi olen sitä mieltä, että virolaisten kannattaisi pikemminkin harkita oman hävittäjälennoston perustamista kuin kysellä suomalaisilta apua. Toki sellainen maksaa, eikä Viron kansantalouden koko mahdollista kovin suuren lennoston kustantamista, eikä siten myöskään tositilanteen tullen Venäjän ilmavoimien torjumista omin voimin.

Toisaalta virolaisen lentueen ei tarvitsisi toimia yksinään, vaan se pikemminkin täydentäisi sitä tukea, mitä maa saa jo nykyisellään NATO:lta. Ja sitä kautta myös Viron ilmatilan varjeleminen tunkeutujilta tehostuisi oleellisesti nykyisestä.  

Päivän aiempi merkintä:
Suomalaismedioiden on syytä ottaa Markku Ruotsilan vastine vakavasti

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä
Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola arvioi venäläisten kykyjä
Venäläinen koettelee, mutta miten sille pitäisi vastata?
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää

Suojelupoliisin Juha Marteliuksen mukaan lapsia radikalisoidaan kotiopetuksessa

Ilta-Sanomat julkaisi suojelupoliisin päällikön Juha Marteliuksen haastattelun, joka sisälsi muutamia äärimmäisen mielenkiintoisia asioita, jotka kaikkien suomalaisten tulisi tietää. Niistä ehkä tärkein löytyi jutun loppupuolelta, joka pitkän artikkelin tapauksessa jää suurelta osalta ihmisiä lukematta

Niinpä päätin nostaa sen esiin tässä merkinnässäni. 

Koulun sijasta kotiopetukseen osallistuvien lasten määrä on nimittäin runsastunut vain kymmenessä vuodessa – reilusta 300 lapsesta lähes 900 lapseen vuodessa. Ja tämä on ongelma, sillä lapset radikalisoituvat Marteliuksen mukaan helposti poliittisia äärilaitoja edustavissa perheissä annettavassa kotiopetuksessa ja kotikouluissa.

Sellaisen pyrkiviä perheitä on sekä kantasuomalaisissa että maahanmuuttajataustaisissa, ja suojelupoliisin huoli liittyy nimenomaan niihin vanhempiin, jotka pyrkivät istuttamaan omaa ääri-ideologiaansa lapsiin. Lopputuloksena on riski siitä, että kotiopetus eriyttää väestöryhmiä toisistaan.

Suomessa väkivaltaiset ryhmittymät ovat toistaiseksi joko jihadistisia tai äärioikeistolaisia. Vasemmistolaiset sen sijaan vain töhrivät ja pysäyttelevät liikennettä, mutta muualla Euroopassa myös väkivaltaiset äärivasemmistolaisryhmät ovat lisääntymässä. Lienee siis vain ajan kysymys kun myös tämä ilmiö saapuu Suomeen.  

Olisikin toivottavaa, että suojelupoliisimme päällikön nyt selkeästi tuotua esiin väkivaltaisten ideologioiden taustan ja todennäköisen muutossuunnan, että asia tiedostettaisiin sekä poliittisessa johdossa että meidän tavallisten kansalaisten parissa. Ja monikulttuuristuvassa yhteiskunnassamme kiinnitettäisiin erityistä huomiota kotiopetuksen väärinkäyttämiseen ääri-ideologioiden siirtämiseen jälkipolville sekä haettaisiin ratkaisuja sellaisen estämiseksi.

* * *

Jutun alkupuolella Martelius puhui Venäjän uhasta. Sitä lukiessa ainakin itselleni tuli sellainen käsitys, että suojelupoliisi tietää mitä sen tulee tehdä - ja osaa myös toteuttaa tarvittavat toimenpiteet. 

Erityinen huomio kannattaa kiinnittää siihen, että Martelius näkee Ukrainan sodan loppumisen olevan riski Suomelle. Hänen mukaansa maamme on Venäjän retoriikassa siirtynyt epäystävällisestä valtiosta vihollisvaltioksi ja sen äänenpainot ovat koventuneet.

Siksi Venäjällä "Suomea pyritään selkeästi eriyttämään ja kertomaan, että Suomi olisi jotenkin erilainen maa kuin aiemmin. Luulen, että tämä aika voimakas ja kova narratiivi on suunnattu myöskin Suomeen, mutta ennen kaikkea kotimaan yleisölle."

Tätä taustaa vastaan on ollut hyvä huomata, että Suomi on viime aikoina ryhtynyt vahvistamaan omaa puolustustaan ja myös NATO:n kautta valmiuttaan torjua mahdolliset sotilaalliset aggressiot. Samalla on yhä tärkeämpää, että Suomella on oikea käsitys siitä, mitä idästä on odotettavissa. 

Tässä suhteessa oli hyvä huomata, että suojelupoliisin päällikön mukaan "meillä on hyvä kuva siitä, miten Suomea vastaan tiedustelua harrastetaan". Ja epäilemättä myös käsitys Venäjän maatamme koskevista suunnitelmista ja mahdollisista toimista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
ISIS-rahaa ja persupoliisin ammuntaa
Ei sananvapaus-, vaan turvallisuuskysymys
Suomen turvallisuus ja terrorismi

EU:n jäsenmaksu nousee

Olen ollut jo vuosikymmeniä sitä mieltä, että Suomen liittyminen euroalueeseen oli yksiselitteisesti virhe. Sen sijaan itse Euroopan Unionin jäsenyydessä näen sekä hyviä että huonoja puolia, joista ensin mainituista erityisesti laajat sisämarkkinat ovat lähtökohtaisesti erinomainen asia vientivetoiselle taloudellemme. 

Valitettavasti myös EU-jäsenyyden osalta on hiljalleen kertynyt erilaista painolastia, joka on heikentänyt jäsenyyden saldoa. Tarkoitaan tällä tietenkin EU:n päätöksistä seuranneita erilaisia maksuvelvoitteita ja byrokratian lisäyksiä. Yksi sellainen ovat tietenkin olleet erilaiset velkapaketit, pian taas ajankohtaistuvat kellon siirtelyt, ylimitoitetut ilmastotoimet ja puollonkorkkien tapaiset sinänsä vähäiset järjettömyydet.

* * *

Tänään sitten luin siitä, että Brysselin päättäjät aikovat nostaa Suomen EU-maksuja noin 4,4 miljardilla eurolla vuosien 2028–2034 aikana. Käyvin hinnoin kyseessä olisi noin 7,4 miljardin euron lisäys kansallisesta talousarviosta maksettaviin EU-maksuihin – nykyinen EU-maksujen taso on noin 17,8 miljardia euroa seitsemän vuoden budjettikaudella.

Asiasta kertoneen uutisen mukaan Suomen nettomaksuosuus EU:lle oli vuonna 2023 noin 840 miljoonaa euroa, koska osa EU:lle pulitettavista maksuista palautuu takaisin Suomeen. Myös jatkossa on odotettavissa, että Suomi saa brysselinrahaa erityisesti EU:n tukemien puolustusmenojen kasvattamiseen. 

Siten jäsenmaksujen korottamisen aiheuttamaa nettolisäystä tulevalle maksuosuudellemme on vaikea arvioida, mutta epäilemättä jonkinlainen lisälasku on tulossa, mikäli komissio saa tahtonsa läpi. Suomi ei kuitenkaan tätä laskua kaipaisi, sillä maan talous on muutenkin ollut kuralla kohta jo kaksikymmentä vuotta. 

Ei etenkään siitä syystä, että vaikka taloudessamme on viime aikoina nähty monia positiivisia merkkejä, se ei ole vielä lähtenyt selvään nousuun. Lisäksi Suomen valtion budjetin kasvu kiihtynee jälleen vuoden 2027 vaalien jälkeen, jolloin maamme vastuuttomimmat jakopoliittiset puolueet – mitä todennäköisimmin – muodostavat uuden hallituksen Antti Lindtmanin (sd) johdolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Mitäs minä sanoin?

Venäläinen koettelee, mutta miten sille pitäisi vastata?

Vladimir Putinin Venäjä koetteli jälleen Viron ilmatilan puolustuksen toimintaa lähettämällä pimeinä eli ilman transponderia lentäviä hävittäjälentokoneita kohti Tallinnaa. Koneet kuitenkin lähtivät kotimatkalle sen jälkeen, kun ensin suomalaiset ja sen jälkeen italialaiset hävittäjäkoneet näyttäytyivät niille. 

Kohtaamisen yksityiskohtia ei kuitenkaan ole julkaistu, joten emme tiedä riittikö NATO-maiden lentokoneiden ilmaantuminen venäläisten perääntymiseen, vai pitikö niiden tavalla tai toisella osoittaa olevansa tosissaan. Siis esimerkiksi käyttäen jonkinlaista merkkikieltä – tai jopa ampuma-aseita – tehdäkseen asian selväksi.

Tapaus oli joka tapauksessa neljäs tämä vuoden aikana, joten kyse ei voi olla suunnistusvirheestä, vaan tarkoituksellisesta toiminnasta. Ja sellaisena vaarallisesta pelistä, jossa luotetaan siihen, ettei ilmatilan loukkaajia ryhdytä ampumaan alas. 

* * *

Tilanne on luonnollisesti äärimmäisen hankala Viron ja koko NATO:n puolustukselle. Aiemmat ilmatilan loukkaukset ovat olleen noin minuutin mittaisia, mutta nyt aikaa oli venytetty nelinkertaiseksi. Ja kuten edelle kirjoitin, suuntana oli Tallinna. 

Kysymys luonnollisesti kuuluu, että onko NATO:n piirissä sovittu jonkinlainen raja, jonka jälkeen venäläishävittäjiä ryhdytään aktiivisesti torjumaan. Eli ne ammutaan alas samaan tapaan kuin Puolan ilmatilassa taannoin lentäneille drooneille tehtiin.

Tällaisen toimen kynnys on luonnollisesti äärimmäisen korkea, koska lentokoneiden alas ampuminen johtaisi varmuudella äärimmäiseen sotilaspoliittiseen jännitykseen. Samalla on kuitenkin myös selvää, ettei pimeinä ja ilman lupaa lentäviä venäläisiä hävittäjälentokoneita voi päästää Tallinnan yläpuolelle, vaan ne on pysäytettävä ajoissa ja tarvittaessa millä tahansa keinolla. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, että jatkuvatko ja pitenevätkö venäläisten harjoittamat Viron ilmatilaloukkaukset tulevina päivinä ja viikkoina. Ja suuntautuvatko ne mahdollisesti myös Suomen ilmatilaan, jonka puolustusvalmiuden testaaminen saattaa olla yhtä lailla venäläisten mielenkiinnon kohteena. 

Tähän saattaisi viitata Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin väite, jonka mukaan Suomen hallituksen "neutraaliuden julkisivu on kuoriutunut", ja että kostopolitiikka olisi "kirjaimellisesti noussut" maassamme. Samaa tavoitetta näyttäisi palvelevan myös se, että itänaapurista on esitetty – ilmeisesti suomalaisten yhtenäisyyden horjuttamiseksi esitettyjä – puheenvuoroja, joiden mukaan Suomen väestö olisi tyytymätön maamme hallitukseen, ja että  Itä-Suomessa venäläisten turistien puuttuminen olisi johtanut "väestön vähenemiseen" sekä talouden heikkenemiseen Kaakkois-Suomessa.

Amerikkalaisen ajatushautomon Institute for the Study of Warin (ISW) mukaan nämä puheenvuorot muistuttavat niitä kommentteja, joita Putinin hallinto käytti oikeuttaakseen täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan. Siksi Suomen – ja NATO:n – viestinnän Venäjän suuntaan on syytä olla päättäväistä ja yksiselitteistä sekä osoittaa, ettei Venäjällä ole mitään voitettavaa luoteisten rajojensa ulkopuolella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää
The War in Ukraine Came Close to Me
Did a Finnish Fighter Jet Rush to Intercept a Russian Sukhoi Yesterday?

Höpöpuhetta ja moraaliposeerausta

Avasin tänä aamuna tavalliseen tapaani Yleisradion nettisivut. Niissä pisti silmääni otsikko, jonka mukaan Putin on sanonut, että Venäjä heikentää tietoisesti talouskasvuaan. Juttua lukiessani selvisi, että tarkoituksena on hidastaa maan kasvavaa inflaatiota. 

Olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka moni venäläinen ottaa Vladimir Vladimirinpojan höpötykset tosissaan. Ja kuinka moni ymmärtää, että Ukrainan jatkuvat iskut maan energiateollisuutta ja liikenneyhteyksiä vastaan alkavat tuottaa tulosta, jonka lopputuloksena on mitä todennäköisimmin olojen kurjistuminen kautta laajan Venäjänmaan.

* * *

Samaan aikaan ukrainalaiset ovat – ensitietojen mukaan – saavuttaneet merkittävän voiton Dobropillian alueella, jonne venäläiset tunkeutuivat loppukesästä. Myöhemmin kävi kuin Suomussalmella 1940 eli syvälle rintamalinjan taakse tunkeutuneet venäläiset motitettiin. Ja nyt he ovat siis ryhtyneet antautumaan ja luovuttamaan aseitaan suurina joukkoina.

Nähtäväksi jää, miten Vladimir leningradilainen selittää tämän hallintoalamaisilleen. Eli vaikeneeko tsaarintekele, vai kehitteleekö tavalla tai toisella tarinan, kuinka mukaan Dobropillianinkin taistelu meni juuri niin kuin on suunniteltu. Ja että kolmen päivän erityisoperaatio etenee siten täsmälleen vuonna 2022 laaditun strategian mukaisesti. 

 * * *

Ukrainan sota tullaan tulevaisuudessa muistamaan parhaiten siitä, että se toi sotakentille mukaan miehittämättömien aseiden laajamittaisen käytön. Eli muutti sotakentät sellaisiksi, että niitä hallitsevat erilaiset ilmassa, maalla ja vedessä liikkuvat droonit ja robotit. 

Tässä mielessä oli ilo lukea uutista siitä, että Suomessa on hyvät valmiudet osallistua droonisotaan. Ja samalla huomata, että Israel on kehittänyt laseraseen, jonka avulla drooneja voidaan tuhota kustannustehokkasti. 

Siksi on hyvä, että suomalaispoliitikot ovat pitäneet järjen päässään ja nähneet tarpeelliseksi käyttää puolustusmenoja – poliittisen hyvesignaloinnin sijaan – sellaisiin aseisiin, jotka ovat parhaita saatavilla olevia. Ja siksi en ihmettelisi, vaikka Suomi hyvinkin nopeasti ilmoittautuisi israelilaisaseiden hankintajonoon – jonka pituutta onneksi lyhentää se, että eräissä muissa valtioissa moraaliposeerauksen tarve näyttää olevan Suomea suurempi.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää
Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu
Moraaliposeerauksen sijaan rautaa rajalle

Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää

Tämä aamun uutiset kertoivat Puolan ilmapuolustuksen tuhonneen venäläisiä lennokkeja. Eikä tämä tapahtunut Ukrainan vaan NATO:n jäsenmaan Puolan ilmatilassa. 

Ottaen huomioon vähän aikaa sitten tapahtuneen komission puheenjohtajaa kuljettaneen lentokoneen häirinnän sekä aiemmin tapahtuneet amerikkalaisten Ukrainassa omistaman tehtaan pommituksen sekä EU:n ja Iso-Britannian rakennusten vaurioittamisen, alkaa olla selvää, ettei kyse ole vahingoista, vaan tahallisesta toiminnasta. Eikä sellaiselle voi olla muuta tarkoitusta kuin eurooppalaisten ja etenkin NATO:n yhtenäisyyden ja taisteluvalmiuden testaaminen. 

Samalla on selvää, että mitä löperömmin länsimaat vastaavat venäläisten toimiin, sitä varmemmin venäläiset jatkavat niiden haastamista. Kyse on vain siitä, että missä ja millä tavalla. 

Tässä tilanteessa suurimmassa vaarassa ovat pienimmät rajavaltiot eli Baltian maat. Niistä Viro on joutunut viime aikoina useiden ilmatilaloukkausten kohteeksi, viimeksi vain pari päivää sitten. 

Niinpä kysymys kuuluu, että mikäli länsi vastaa veltosti tai jättää kokonaan vastaamatta venäläisten Ukrainan sotaan liittyviin provokaatioihin, voisiko edessä olla yllätyshyökkäys? Eli esimerkiksi johonkin Baltian maahan suuntautuva salamasota, jolla koko maa pyrittäisiin miehittämään niin lyhyessä ajassa, ettei taistelemaan haluton NATO ehtisi mukaan tilanteeseen? 

Tämän tilanteen estämiseksi olisi tärkeää, että länsimaat ryhdistäytyisivät, tunnustaisivat ilmeiset tosiasiat ja vastaisivat voimalla venäläisten Ukrainassa ja sen rajojen välittömässä läheisyydessä tekemiin provokaatioihin. Ja osoittaisivat näin mahdollisimman selkeästi Vladimir Putinille, ettei hänelle ole tarjolla EU- ja NATO-maissa helppoja voittoja, vaan ainoastaan karvas tappio.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu
Moraaliposeerauksen sijaan rautaa rajalle
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Toistaako ranskalainen sotahistoria itseään Ukrainassa?

Eilisten uutisten perusteella Ukraina on onnistunut murtamaan Venäjän vahvimman puolustuslinjan Zaporižžjan alueella. Tämä uutinen lämmittänee suurinta osaa länsimaisista ihmisistä, mutta samalla monen mieltä kaivaa pelko siitä, että onko venäläisten puolustuslinja sittenkin liian pitkä ja vahvasti varusteltu ukrainalaisille. 

Tästä esimerkkinä taitelutilannekartoistaan tunnetuksi tullut Emil Kastehelmi mainitsi eilen oman huolensa tilanteen kehityksestä. Hänen mukaansa "Ukraina pystyy vielä puskemaan jonkun kylän eteenpäin, mutta liian kapea hyökkäysränni voi asettaa sivustat vaikeaan ja uhkaavaan tilanteeseen".

Itse en tietenkään tiedä täältä kotisohvaltani sen enempää sotatilanteesta, eikä minulla ole myöskään kristallipalloa, joka näyttäisi tulevaisuuden. Mutta menneisyydestä tiedän kuitenkin aika paljon ja siksi päätin jakaa yhden tiedonpalasen teille, arvoisat lukijani. 

Palaan tässä asiassa vuoden 1940 Ranskaan. Se luotti kuin pukki sarviinsa ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksan rajalle rakentamaansa Maginot-linjana tunnettuun linnoitusketjuun. Gallialaisten harmiksi saksalaiset kuitenkin kiersivät linjan pohjoisesta, eivätkä jääneet taistelemaan sen hallinnasta, vaan etenivät suoraan Pariisiin. 

Näin koko vahvasti varustelu Maginot-linja osoittautui lopulta varsin hyödyttömäksi. Tai pikemminkin suorastaan haitalliseksi sitoessaan ranskalaisjoukot asemiinsa - eli pois vuoden 1940 länsirintaman ratkaisutaisteluista.

Niinpä kysyn tässä kirjoituksessani, että mikä estää ukrainalaisia toistamasta saksalaisten vuonna 1940 tekemää temppua? Nyt syntyneessä tilanteessahan he voivat heittää reservinsä syntymässä olevaan aukkoon ja ohittaen venäläisten linnoitteet edetä suoraan syvälle venäläislinjojen taakse ja lopulta Mustanmeren rannikolle katkaisten rannikkoa pitkin kulkevan venäläisten pohjoisen huoltoreitin. 

Jos ukrainalaiset vielä samaan aikaan onnistuvat pitämään Kertšinsalmen sillan ohjuksin ja drooni-iskujen avulla ainakin osittain kulkukelvottomana, syntyy Etelä-Ukrainaan jättimäinen motti, jonka purkamiseen venäläisten voimat - tai ainakaan joukkojen motivaatio - tuskin riittävät. Päinvastoin, huollon kadotessa saattaa antautuminen käydä useammankin venäläissotilaan ja -joukon mielessä.

Alkuperäinen englanninkielinen blogiteksti: Is French military history repeating itself in Ukraine? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Puolustuskyvytön
Ukrainan vastahyökkäys näyttää etenevän heikosti - vai eteneekö?
Viikon jännitysnäytelmä vaatii paljon poppareita

Puolustuskyvytön

Tuoreiden tietojen mukaan Ukraina on tänä aamuna iskenyt Moskovaan. Ja kohteena oli jo toisen kerran Venäjän digitaalisen kehityksen, viestinnän ja joukkoviestinnän ministeriö eli maan propaganda-apparaatti.

Tämä on sikäli äärimmäisen hämmästyttävää, että se osoittaa Venäjän olevan kykenemätön puolustautumaan Ukrainan lennokki-iskulta. On siten vaikea ajatella, että itäinen naapurimme olisi enää likimainkaan vakavasti otettava suurvalta. 

Ukrainan onnistuneilla lennokkihyökkäyksillä Moskovaan on kuitenkin ollut vaikutus Venäjää taskuunsa havittelevalle Kiinalle. Se on nimittäin päättänyt rajoittaa siviilikäyttöön tarkoitettujen lennokkien vientiään Ukrainaan, koska ne saattavat päätyä sotilaskäyttöön. 

Nähtäväksi jää, onko kiinalaisten päätöksellä vaikutuksia Ukrainan kykyyn muistuttaa venäläisiä siitä, että heidän kykynsä puolustautua lennokkihyökkäyksiltä on vähäinen. Sen sijaan on selvää, että maan pinnalla venäläiset ovat onnistuneet puolustautumaan sitkeästi. 

Siitä kertoo Ukrainan vastahyökkäyksen hidas eteneminen, jonka seurauksena rintamalinja siirtyy vaivaisesti kohti itää ja etelää. Mutta siirtyy kuitenkin kunnes se saavuttaa Ukrainan kansainvälisesti tunnustetut rajat. 

Koska jokainen taistelu vaatii ihmishenkiä, olisi sekä ukrainalaisten että venäläisten kannalta järkevää, että ne päättyisivät mahdollisimman pikaisesti. Tai että Venäjä tunnustaisi puolustuskyvyttömyytensä ja ilmoittaisi jättävänsä Ukrainan ukrainalaisille. 

Tällöin säästyisivät myös puolustuskyvyttömän Moskovan rakennukset, eikä kaupungin asukkaiden tarvitsisi enää heräillä lennokki-iskujen aiheuttamiin räjähdyksiin. Ja samalla Venäjä pääsisi eroon sitä vastaan suunnatuista pakotteista, joita kiinalaiset käyttävät sumeilematta hyväkseen pannakseen koko Venäjän ja sen kansan taskuunsa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainan vastahyökkäys näyttää etenevän heikosti - vai eteneekö?
Aiheuttaako venäläiskapinallisten hyökkäys ongelman Ukrainalle?
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan

Venäjän erikoisoperaation erikoisin vaihe on alkamassa

Ukrainan puolustustaistelu Venäjän erikoisoperaatiota vastaan näyttäisi siirtyneen uuteen vaiheeseen, sillä ainakin Bahmutin luoteispuolella Venäläisiä on työnnetty takaisin niiden raskain tappioin valtaamilta alueilta. Tosin ukrainalaiset itse sanovat, etteivät he ole vielä aloittaneet paljon puhuttua vastahyökkäystään. 

Nähtäväksi siis jää, onko nyt käynnissä ensinäytös siirtymisestä sodan ratkaisutaisteluihin vai sittenkin vain yksi pieni vaihe sodan kulussa. Selvää kuitenkin on, että ukrainalaisten talven mittaan saama moderni aseistus (esimerkki, toinen ja kolmas) on tehnyt heistä viime kesää selvästi vahvemman sotilaallisen toimijan. Ja samaan aikaan parasta aseistustaan vanhalla raudalla korvannut Venäjä on heikentynyt.

Ukrainan vapauttaminen on lähtökohtaisesti äärimmäisen hankala tehtävä, sillä Putin ei luovu saavutuksistaan helposti. Siihen viittaavat myös mittavat puolustusjärjestelyt, joiden kukistaminen on ainakin periaatteessa lähes mahdotonta. 

Siksi onkin jännittävä nähdä kuinka taistelut edistyvät itäisessä ja eteläisessä Ukrainassa. Pahimmassa tapauksessa kesän aikana nähdään ensimmäisestä maailmansodasta tuttua kulutustaistelua, jossa sotilaita kuolee kuin kärpäsiä, mutta linjat liikkuvat vain vähän.

Parhaassa tapauksessa taas jo aiemmin motivaatiovaikeuksista kärsineiden venäläisten sotilaiden moraali pettää lopullisesti ja taisteluosastot antautuvat joukoittain tai syöksyvät paniikissa ukrainalaisia karkuun. Jotenkin minusta tuntuu juuri nyt, että tämä on se skenaario, jonka toteutumisen tulemme näkemään alkaneen kesän aikana - ei ehkä heti hyökkäyksen alettua, mutta viimeistään keskikesän helteillä. 

Jos olen oikeassa, olisi kyseessä Venäjän erikoisoperaation erikoisin vaihe. Ja ehdottomasti myös positiivisin.

JK kello 13:03: Näyttää siltä, että erikoisoperaation erikoisvaihe käynnistyi saman tien: Britti­tiedustelu: Venäläiset vetäytyneet seka­sortoisessa tilassa Bahmutissa – pulaa uskottavista taistelu­yksiköistä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan
Venäläisten stressi kasvaa kunnes Ukraina iskee
Vuosi sotaa on takana, mutta muistettakoon kuitenkin tosiasiat

Venäläisten stressi kasvaa kunnes Ukraina iskee

Ylen mukaan Ukrainan varapuolustusministeri oli sanonut vastahyökkäyksestä, että sitten kun se tapahtuu, on Venäjä paniikissa. Tämä on jatkoa ukrainalaisten aiemmille kommenteille (esimerkki), joissa on vihjailtu hyökkäyksen alkavan pian. Sekä demonstraatiolle, joka osoitti ukrainan pystyvän ylittämään Dnepr-joen, jota venäläiset (ja muutkin) ovat pitäneet lähes mahdottomana tehtävänä. 

Mitään suurhyökkäystä ei kuitenkaan ole tapahtunut, joten mistä on kysymys? Propagandasta tietenkin. Siis toimista, jotka aiheuttavat epätietoisuutta ja levottomuutta niissä venäläisissä sotilaissa, poliitikoissa ja ehkäpä itse Putinissakin, jotka ovat kuulleet näistä viesteistä. 

Epätietoisuuden luominen taas on tärkeää siksi, että sen kautta lisätään jännitystä venäläisten parissa. Eikä pelkästään päiväksi tai kahdeksi, vaan pidemmäksi aikaa, jolloin vihollisen stressi kasvaa lopulta hallitsemattomaksi. Ja sen seurauksena Putinin armeijan kykyä tehokkaaseen puolustukseen saadaan murretuksi.  

Tosiasia kuitenkin on, ettei Ukraina voita pelkästään luomalla stressiä venäläisten keskuuteen. Sen lisäksi stressiä on kyettävä käyttämään hyväksi. 

Eikä siinä tarpeessa mikään auta enempää kuin venäläisiin nähden ylivoimaisen läntisen aseistuksen saapuminen Ukrainaan - sekä siihen liittyvä venäläiset saavuttava epätarkka tieto sen laadusta ja määrästä. Ja kuin taivaan lahjana mahdottomaksi torjuttavaksi mainostetun ohjuksen tuhoaminen.

Tämä taktiikka on myös toiminut. Sen osoittaa esimerkiksi paniikinomainen asutusten evakuoiminen Zaporizzjan ydin­voimalan lähellä. Ja ilmeisesti myös Venäjän sodanjohdon yhä paheneva sekoilu.

Oma tulkintani Ukrainan sodan tämänhetkisestä tilanteesta on siis se, että Ukraina varustautuu ja valmistautuu hyökkäykseensä kuumeisesti ja materiaalisesti samaan aikaan kun se levittää stressaavia, mutta epätarkkoja tietoja venäläisille. 

Tätä ukrainalaiset tulevat tekemään niin kauan, kuin se tuottaa selvää tulosta. Ja sen jälkeen maataan puolustava ja hyvin motivoitunut Zelenskiyn armeija iskee hetkellä ja paikassa, jota venäläiset eivät osaa ennakoida. Ja jonka määrittämisessä ukrainalaisia auttavat läntiset tiedustelupalvelut.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että 

Twitteriläistä viisautta
Viinaa Bakhmutiin, Pernod Ricard!
Vasemmiston suosikki vaati länsimaita lopettamaan Ukrainan kannustaminen sotaan

 

Sulttaanin tyydyttämisestä

Suomen armeija on koko minun elinaikani välttänyt ilmaisemasta valtiota, jonka uhkaa vastaan se on luotu. Taustalla lienee 1940-luvun alkupuolella kärsitty sotilaallinen tappio tätä valtiota vastaan. 

Toki kaikille suomalaisille on ollut selvää ilman pahan nimeltä mainitsemistakin mistä valtiosta on ollut kyse. Näin siitä huolimatta, että sille vannottiin vuosikausia ystävyyttä ja sen kanssa tehtiin yhteistyötä etenkin talouden saralla. 

Nyt tähän käytäntöön on kuitenkin tullut muutos ja keltainen valtio on saanut nimen. Syynä on Venäjän Ukrainaan kohdistama aggressiivinen hyökkäys, joka osoitti sen sotilaallisesti puolueettomille naapureille, etteivät ne ole yksinään turvassa, vaan tarvitsevat leveämmän selkänojan.

Siksi meneillään on myös muutos, jossa Suomen lähes kahdeksankymmenvuotinen - ja monien mielessä ehkäpä ikuiseksi kuviteltu - puolueettomuuspolitiikka on muuttumassa jäsenyydeksi sotilaallisessa puolustusliitossa. Samalla liitymme myös sotilaallisesti niiden valtioiden joukkoon, jotka maailman maista jakavat kanssamme ne periaatteet ja arvot, joiden varaan elämämme rakentuu.

Harmi kyllä, kaukaisella 1950-luvulla tuohon puolustusliittoon hyväksyttiin myös valtio, joka ei nykyisin enää jaa näitä arvoja. Ja se on nyt panemassa kapuloita niihin rattaisiin, jotka veisivät meidän haluamaamme suuntaan. 

Tämän on saanut minut leikittelemään ajatuksella, että pitäisikö NATO:n erottaa jäsenyydestään valtio, jonka politiikan perusteet ovat muuttuneet oleellisesti. 1950-luvullahan Turkki - sillä siitähän tässä puhutaan - oli ainakin virallisesti maallistunut valtio, joka pyrki perustajansa Mustafa Kemal Atatürkin viitoittamalla tiellä kohti länsimaisen sekulaarin oikeusvaltion periaatteita. 

Nykyisen johtajansa - Recep Tayyip Erdoganin - johdolla maa on kuitenkin paljolti luopunut näistä periaatteista ja se on nähtävä lähinnä johtajansa henkilöpalvontaan pyrkivänä valtiona, jossa länsimaiset arvot ovat saaneet pitkälti väistyä islamilaisten näkemysten ja kulttuurin tieltä (esimerkki).

Nuo näkemykset ja arvot näkyvät esimerkiksi siinä, että Erdoganin Turkki näkee Suomen NATO-hakemuksen käsittelyn basaarimaisena tinkimistilaisuutena, jossa pöydällä ovat niin kurdien ihmisoikeudet kuin amerikkalaisvalmisteiset aseet. Eikä tämä tilanne ole miellyttävä sen enempää meille suomalaisille kuin NATO:n jäsenmaillekaan.

Valitettavasti on kuitenkin niin, ettei ajatusleikittelyni arvoiltaan muuttuneiden maiden poistamisesta läntisestä puolustusliitosta ole realistista, koska NATO:on ei ole aikanaan luotu mekanismia valtioiden erottamiseksi jäsenyydestään. Ja siksi meidän suomalaisten on panostettava Erdoganin tarpeiden tyydyttämiseen mikäli haluamme itsemme kanssa samanmielisten valtioiden joukkoon. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Finland and Sweden invited to NATO - but what about Kurdish people
Hyväksyisikö Suomi NATO:n jäsenyyden, jos Ruotsi jätettäisiin ulkopuolelle?
Sairas sulttaani

Kuinka Putin joutuu lopettamaan sotansa?

Venäjän Ukrainaan suuntautuneen brutaalin hyökkäyksen painopiste on viime päivinä ollut Severodonetskissa. Tai ainakin sodasta kertonut uutisointi. 

Helsingin sanomien mukaan kaupungin taistelut ovat aaltoilleet, mutta Ukraina hallitsee edelleen kolmannesta kaupungista. Samalla venäläiset tekevät summittaisia iskuja tuhoten kaupunkia pala palalta. Nähtäväksi jää, kuinka käy jatkossa.

Yksittäiset taistelut kuitenkaan harvoin ratkaisevat koko sotaa. Näin tuskin tekee myöskään Severodonetskin yhteenotto. Siksi yksittäisen taistelun raportteja mielenkiintoisempi oli MTV3:n uutinen amerikkalaisen sotahistorioitsijan näkemyksestä. 

Hänen mukaansa "Venäjän menestys ja voimannäyttö Severodonetskissa on harhaa. Venäjän hyökkäys Luhanskissa on diktaattorin epätoivoinen riski, jossa laitetaan peliin viimeinen hyökkäysvoima pyrkimyksenä rikkoa vihollisen taistelutahto... Tämä kuva on harhaa. Venäjän armeija on yhä enemmän loppuun kulutettu joukko, joka ei pysty saavuttamaan selvää voittoa, jos ukrainalaiset jatkavat puolustamista."

Vielä edellistäkin kiinnostavampi kyseisen sotahistorioitsijan havainto oli se, että - paitsi Venäjän - niin myös ukrainalaisten puolella on paikoin näkynyt taistelumoraalin pettämistä. Samoinhan kävi Suomessa vuoden 1944 torjuntataisteluissa, jonka seurauksena säädettiin pikamenettelyllä laki sotaväen kovennetusta rikoslaista, joka johti jopa kuolemantuomioihin. Mutta sen ja samaan aikaan maahan saapuneen saksalaisten sotilaallisen avun kautta saatiin myös joukkojen taistelumoraali palautettua ja vihollinen torjuttua.

Samoin kuin Karjalan kannaksella vuonna 1944, on myös ukrainalaisten kohtalo kiinni taistelumoraalin säilymisestä. Ja länsimaiden roolin osalta myös toimintatapa on edelleen sama kuin saksalaisilla tuolloin, eli riittävän sotilaallisen avun toimittaminen maansa ja samalla koko Euroopan vapauden puolesta taisteleville ukrainalaisille. 

Jos ja kun näin käy, toteutunee amerikkalaisen sotahistorioitsijan ennuste, jonka mukaan Venäjän hyökkäys tulee pysähtymään joukkojen väsymyksen ja kulumisen vuoksi. Siten se ei kykene valtaamaan enempää merkittäviä kaupunkeja vaan joutuu alistumaan tosiasioiden edessä. Sen seurauksena myös yhä harhaisempi Vladimir Putin joutuu lopettamaan sotansa ja/tai tulee syrjäytetyksi maansa johdosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläiset sotarikokset perustuvat älylliseen epärehellisyyteen
Vladimir Putin ja kulttuurin synty
Talvisodan seurausten opetus ukrainalaisille