perjantai 11. joulukuuta 2020

EU:n jakopolitiikka vs. suomalainen oikeusvaltio

Samaan aikaan kun Suomessa tehtiin oikeusvaltiokäsitteen suhteen vuosituhannen pohjanoteeraus saavutti EU sopimuksen pohjoisten ja koillisten kansakuntien rahavarojen siirtämisestä eteläisiin ja itäisiin jäsenmaihin. Siinähän ongelmaksi oli muodostumassa rahanjaon kytkeminen oikeusvaltioperiaatteeseen. 

Asia ei luonnollisesti koske Suomea, koska me olemme maksumiehen roolissa. Mutta saamapuolella olevien Unkarin ja Puolan osalta jouduttiin käymään vääntö, jonka seurauksena tuo kytky tehtiin. Tosin Saksan esittämässä kompromississa sitä ei oteta käyttöön, mikäli jokin EU maa haastaa sääntöjen laillisuuden EU-tuomioistuimessa.

Lisäksi EU-maat antavat julistuksen, jossa vakuutetaan, ettei sääntöjä ole suunnattu mitään yksittäistä maata vastaan ja että niiden tarkoitus on vain turvata EU-rahojen käyttöä. Ehtoja ei myöskään uloteta tukiin, joista on päätetty jo joskus aiemmin.

Käytännössä ratkaisu tarkoittaa sitä, että Puola ja Unkari saavat rahansa (lue "rahamme") ja voivat jatkaa pari vuotta entiseen malliin. Tosin pääministerimme Sanna Marin (sd) ei usko näiden maiden käyttävän tätä optiota, mutta itse epäilen vahvasti, että hän on väärässä.

Mielenkiintoiseksi meidän suomalaisten kannalta asian tekee europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok) linjaus, jonka mukaan "oikeusvaltioperiaatteen keskeisin tunnusmerkki on tuomioistuinlaitoksen ehdoton riippumattomuus poliittisesta vallankäytöstä... Tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus on tämän asian ytimessä". 

Näin siksi, että juuri tätä asiaa maamme hallituspuolueet haastoivat Haaviston tapauksessa painostamalla perustuslakivaliokuntaa voimakkaasti vaihtamaan oikeudellisesti perustellun johtopäätöksen poliittisesti ohjattuun ja ilmaisemalla rikoksen toteamisen jälkeen vahvan tukensa juuri valtaansa väärin käyttäneeksi todetulle ministerilleen. Tässä tilanteessa onkin syytä kääntää katse maamme perustuslakiin ja siinä nimenomaisesti poliittisista päättäjistä koostuvan perustuslakivaliokunnan asemaan. 

Tässä asiassa presidentti Sauli Niinistö on tehnyt aloitteen, joka olisi syytä ottaa harkintaan. Se ei poistaisi perustusvaliokunnan keskeistä roolia, mutta lisäisi prosessiin lainopillisten asiantuntijoiden kuulemisten lisäksi myös korkeimpien oikeuksin lausunnot. 

Näissä on se ero, että ensimmäiset ovat lähinnä henkilökohtaisia (lue "usein lausujan oman poliittisen agendan mukaisia") näkemyksiä (joihin sisältyvä poliittinen vaikuttamispyrkimys nähtiin varsin selvästi Haavistonkin asiassa) kun taas jälkimmäiset lausunnot annettaisiin virkavastuulla, mikä velvoittaa totuudessa eli neutraalissa laintulkinnassa pysymiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaiset EU:n tukipaketin asialla
EU:ta ohjaa tosiasioiden sijasta haihattelu ja älyllinen laiskuus
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

9 kommenttia:

  1. Hienoa Professori! Kirjoitat aivan oikein sekä EU-mekanismista, sen hyötyjistä että silmänlumedemokratia-oikeusvaltiosta Suomi. Täältä monivuotisesta maanpaosta nähtynä etenkin ensimmäinen ja jälkimmäinen ovat tragikoomista seurattavaa: 1. vaikka mitään viruskriisiä ei olisikaan, nyt hyväksytty EU-tukipaketti&budjetti yhtä kaikki jakoperusteidensa vuoksi suosisi mainittuja Euroopan kolkkia. 2. useimmissa tuntemissani/asuttamissani maissa - kaikki demokraattisiksi moitittuja - ulkoministeri olisi itse eronnut jo laittomuusepäilyn tultua ensi kerran julki; jollei muuten, oman puolueensa/ryhmänsä kohteliaasti ohjastamana suuremman kolhun välttämiseksi.

    Sen sijaan perustuslakivaliokunnan muokkaaminen on kaksipiippuinen kysymys. Poliitikkovetoisena se on aina altis suhmuroinnille, eihän ideologia katoa huoneesta toiseen siirryttäessä. Toisaalta ne maat, joissa on erillinen Perustuslakituomioistuin, yhtä lailla ao. elin viime kädessä altistuu poliittisille konjunktuureille: osan tuomareista nimittää istuva valtionpäämies, osan parlamentti ja osan tuomarikunnan ylin yhteistyöelin. Epävarmuutta ei poista liioin Korkeimpien Oikeuksien lausunnot, sillä tällöin pitäisi olla varmuus siitä, etteikö niihin nimitetyillä samoin ole taustaideologioita - jos kohta ei puoluekirjaa konkreettisesti.

    VastaaPoista
  2. Unkarin pääministeri taannoin moitti suomalaista oikeusvaltiota siitä, ettei Suomella ole edes perustuslakituomioistuinta. Pelkkä poliitikkojen muodostama valiokunta.

    Jos perustuslakituomioistuin olisi, siinä sitten olisi mahdollisena ongelmana tuomareiden nimityspolitiikka. Suomi taannoin moitti Puolaa siitä, että siellä hallitus nimitti korkeimman oikeuden tuomarit. Suomessa nimitykset tekee presidentti, siis yksi henkilö. Presidentin ajatellaan olevan politiikan yläpuolella.

    Lähelle on vaikeampi nähdä kuin kauas. Omassa kultturissa ei ilmeisesti ongelmia ole yhtä helppo huomata kuin vieraissa kulttuureissa.

    Hienosti muuten neuvoteltu Unkarilta ja Puolalta: "Emme ota rahojanne vastaan, jos ette suostu ehtoihimme."

    VastaaPoista
  3. Ovatko Marin, Tuppu-Tytti ja Sarvamaa ylpeilleet saavutuksillaan? Heidän syytöksensä Puolaa ja Unkaria vastaan happanivat ja joskus tulevaisuudessa aloitetaan puhtaalta pöydältä.

    VastaaPoista
  4. Meidän svakkiviherhalliyuksen motto: Tehkää niin kuin minä märään, ei niin kuin minä teen. Ei pysty, liian hapokasta sanoo samariini oppositiolle heidän ehdotuksistaan. Huru-ukko

    VastaaPoista
  5. Sanna Marinilta voisi nyt kysyä -- ja matkien hänen omaa ääntään, joka paatoksesta värisee -- että "Eikö teitä hävetä?"

    Varsinaisiin ongelmiin, jollaiseksi näkisin sen tavan jolla omassa "punavihreässä" teokratiassamme on "oikeusvaltioperiaatteen" mukaista sulattaa tämä tietty ideologia ja juristeria yhteen, ei toistaiseksi ole puututtu. Esimerkiksi valtakunnansyyttäjä voi ihan vapaasti tulkita pykäliä "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan rikkomisesta" niin että niillä suojellaan nimenomaan väkivaltaisiin loukkaantumisreaktioihin taipuvaisia ryhmiä.

    Puheet ylimalkaan "oikeusvaltiosta" ovat muuttuneet irvokkaiksi, koska se mitä "oikeutena" pidetään on koko ajan muuttumassa yhä selvemmin politiikaksi. Yleiskäsitteelliset kiertoilmaukset palvelevat yksinomaan tätä tarkoitusta. Puhutaan "maahanmuutosta", "siirtolaisuudesta", "pakolaisuudesta", ja varsinkin "turvapaikoista", vaikka tosiasiassa kyseessä on kehitysmaalaisten valtavaksi paisuva kansainvaellus. Ja tietysti toisaalta islamilainen maailmanvalloitus, jota jostain ihan käsittämättömästä syystä sympatiseerataan tietenkin sitä ääneen sanomatta.

    Ja tämä pekka on pokkana kuin paraskin pyhäkoululainen. Ja hallituksen lastentarhan tyttökuoro laulaa joululauluja taustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristinusko ja sen edustamat perinteet ja arvot ovat punavihreän aatesuunnan vihollisia. Ne ovat pilkan ja oikeuslaitoksenkin hyökkäysten kohteena. Aatesuunnan keskeinen epäpyhä liittolainen on islam, jonka kannattajien tuominen maahan aiheuttaa väkivallan uhkan ja myös toteutettua väkivaltaa toisinajattelijoita kohtaan. Siksi islamia ihaillaan ja vaalitaan, vaikkakaan asiaa ei tosiaan ääneen sanota. Pekka Haavistokin näki tarpeelliseksi hakea lakia rikkoen sertifioituja terroristeja maahan. Henkilökohtaisesti häntä ei lainkaan häirinnyt edes islamin opetukset homojen kohtelusta.

      Hallituksen toinen väkivaltasiipi on Antifa, joka on oikeuslaitoksen, poliisin ja jopa kirkon erityisessä suojelussa. Se ja muut väkivaltaa ihannoivat järjestöt voivat toimia järjestäytyneen yhteiskunnan säännöistä vapaana, ilman virallisia lupia tai ennakkovaroituksia, eikä niiden tekoja oteta suurimmalta osalta edes tutkintaan.

      Vihapuhetta löydetään Päivi Räsäsen Raamatun siteeraamisesta, mutta onko valtakunnansyyttäjä analysoinut imaamien opetuksia, joita noudattaen Suomessakin on katkottu kauloja?

      Poista
    2. Eduskunnan täysistunnon neljä tuntia kestävää puhemaratonia seuratessa tuli useamman kerran mieleen ajatus että miksi perustuslakilautakunta on tehnyt kokonaisen vuoden työtä paketoidakseen muodollisesti moitteettoman mietinnön, josta sitten loppuviimeiseksi äänestetään luottamuslauseäänestyksessä, jossa äänet kuitenkin jakaantuvat hallituksen ja opposition päälukujen mukaisesti. Ihan yhtä hyvin koko juristerinen skolastiikka olisi voitu sivuuttaa ja hallitus vapauttaa yhdellä nuijakolautuksella opposition päähän.

      Varsinaisiin asioihin -- eli kysymykseen siitä ketä operaatio al-holissa oikein pelastettiin ja keneltä -- ei saatu eduskunnan keskustelussa mitään selvyyttä. Ei edes siihen pelastettiinko lapsia vai äitejä, eikä siihenkään pelastettiinko lapsia olosuhteilta, isisterroristeilta vai niiltä, jotka ottivat isisterroristit vangeiksi.

      Tavallaan, rumasti sanoen, sillä nämä vihreät poliitikot ovat oikeasti tosi rumia ihmisiä, lapset pelastettiin vihreän politiikan ihmiskilviksi, joilla he voivat omassa keskuudessaan ylläpitää omaa, kipeästi tarvitsemaansa uhriajattelua. Eli koko operaatiossa on kyse ihan ikiomasta lähitaistelustamme -- idealistisesta identiteettipolitiikasta, jossa käytetään aseina eniten tunteisiin vetoavia lapsia.

      Poista
  6. Onhan tämä nähty. Globaali eliitti sanelee, mitä tehdään. Eliitille kuuliaiset Suomi-maakunnan poliitikot on lajottu etukäteen vanhalla periaatteella, että jos tippuvat eduskunnasta, heitä odottaa eläkevirka jossain virastossa edelleen veronmaksajien piikkiin.

    Kun kansa on kommunistien kasvattama lammaslauma, sehän määkii, miten käsketään. Politiikkaan hakeutuu narsistit, joille tärkeintä on oma asema. Ihailuakin on kiva kuunnella ja siksi vaihtoehtomeedian soraäänet piti saada vihapuhelain alaisiksi.

    Kaikki tämä kusetus tehdään kansan siunaamana järjestämällä muutama vuoden välein vaalit, jossa hyväuskoinen vaalikarja käy äänestämässä kuta kuinkin samalla tavalla kuin ennenkin, koska muutos pelottaa tai kun vain ei tajua systeemistä eikä oikein kiinnostakaan. Äänestän, koska joku minua viisaampi on niin käskenyt. En äänestä persuja, koska mkuuten natsit pääsevät valtaan ja en halua kaasukammioon.

    Jos joku viisas isänmaallinen ja karismasttinen ihminen saisi tämän hallintolampaiden joukon silmät avautumaan, ryhdyttäisiin vaikka yleislakkoon, jolla savustettaisiin viherkommarit ulos hallituksesta ja Suomi ulos EU-eliitin sylistä.

    Minusta ei tuoksi johtajaksi ole, koska sain luojalta niin nössön habituksen, ettei minua kuuntelisi edes eskari-ikäiset lapset. Kunhan täällä kirjoittelen. Olen sen verran realisti, etten todellakaan haaveile johtajuudesta. Vallankumoustoimintaankaan en jaksaisi osallistua, sillä teen raskasta työtä, jotta jaksan maksaa orjuuttajieni riistopalkkiot ja saan ruokaa, jotta jaksan tehdä töitä jne. Oravanpyörä pyörii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan itseni hyvin edellisen kommentin viimeisestä kappaleesta.En halua olla edes "työn"johtaja, vaikka olen siihen saanut aikoinaan koulutuksen.Paskaa sataa niskaan joka suunnasta.
      Vuosikymmenien raskaan työn ura jo ehkä kohta loppusuoralla- toivottavasti. Eikä enää minkäänlaista hyväksyntää/ymmärrystä siitä, mihin kertyvät veroeurot hassataan. Syö motivaatiota.
      Vaaleihin ym oikeusvaltiohöpinään en ole enää uskonut aikoihin.
      Eiköhän tämänkin artikkelin nimeltämainitsematon huippusuosittu sankari valita (on jo valittu)yli 80 %:n kannatuksella seuraavaksi presidentiksi.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!