Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hannu Ilvesniemi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hannu Ilvesniemi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. joulukuuta 2025

Kuka on syyllinen Suomen hiilinieluongelmiin?

Viime päivinä on taitettu paljon peistä Luonnonvarakeskuksen (Luke) hiililaskelmista, koska niihin tehtyjen muutosten jälkeen Suomen metsät ovat palanneet hiilinieluiksi. Samalla laskelmia tehneet tutkijat ovat joutuneet suorastaan sylkykupin asemaan. 

Siksi ajattelin vähän valaista, mistä tässä ongelmassa on perimmältään kysymys. Ja samalla paljastaa todelliset syylliset, sillä he eivät ole tutkijoita. 

* * *

Hiilitaselaskelmat muuttuivat merkittäviksi YK:n ilmastosopimuksen (1992) ja Kioton pöytäkirjan (1997) myötä. Niissä velvoitetaan sopimuksiin sitoutuneet maat raportoimaan LULUCF-sektorin nielut ja päästöt vuosittain. Lyhenne tarkoittaa maankäyttöa, maankäytön muutosta ja metsätaloussektorin hiilitasetta.

Luke perustettiin vuonna 2015 ja sen tehtäväksi keskitettiin samalla kasvihuonekaasupäästöjen laskenta, jota oli aiemmin tehty useammassakin organisaatiossa. Toisin sanoen kyse on ollut ja on edelleen poliittisen päätöksentekokoneiston Lukelle ja sen tutkijoille määräämästä tehtävästä, eikä laitoksessa työskentelevien tutkijoiden tai edes laitoksen johdon omaehtoisesta tieteellisestä tutkimuksesta. Eikä myöskään heidän aloitteestaan, sillä tuskin kukaan tutkija haluaisi vielä käytäntöön pahasti keskeneräisten tutkimustensa tuloksia.

Todellisuudessa kasvihuonekaasulaskelmien taustalla ovat poliitikot, jotka sopivat keskenään hienolta kuulostavasta asiasta – ymmärtämättä sen teknisen suorittamisen vaikeutta. Ja Luken tutkijat pantiin tekemään näitä laskelmia riippumatta siitä, uskoivatko he itse tulostensa olevan jonkinlaista tieteellistä faktaa. 

Lienee myös niin, että Luken tutkijat ovat tehneet tämän työn saatuaan parhaansa, jotta laskelmia saataisiin tarkemmiksi. Tämän seurauksena hiililaskennan menetelmiä ja käytäntöjä on aika ajoin muutettu vastaamaan tuoreinta tieteellistä käsitystä. 

Kuten – arvoisat lukijani – olette huomanneet, ne ovat herättäneet valtavasti huomiota johdettuaan jopa arvioiden etumerkin muuttumisiin. Ja tultuaan samalla osoittaneeksi kuinka tolkuttoman hatarista lähtökohdista kasvihuonekaasulaskentaan lähdettiin. 

* * *

Tämän ongelman puki pari päivää sitten sanoiksi Luken professori Annika Kangas kahdessa sosiaalisen median viestissään. Ensimmäisessä hän kirjoitti, että "muutos tulee siitä, että tässä välissä valmistui täydennetystä aineistosta uusi malli, jolla lasketaan puiden biomassat. Ja uusi malli ennustaa isompia latvusbiomassoja kuin vanha tietyn kokoisille puille. Eikä tämä jää viimeiseksi muutokseksi."

Toisessa viestissään hän totesi myös – epäilemättä todenmukaisesti – että "ei kukaan väitä NASAn tuloksia vääriksi. Ne eivät vaan mittaa sitä, mitä Luke mittaa. Eikä varsinkaan kukaan pidä Ruotsin tuloksia väärinä. Meidän vaan olisi pitänyt mitata 10000 maaperäkoealaa enemmän vuodessa kuin nyt jo 80-luvulta, jotta voitaisiin käyttää samoja menetelmiä kuin ne."

Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, on tähän tekstiin lisättävä vielä yhden professorin – eli Luken Hannu Ilvesniemen – perusteellisesti laadittu kommentti, jossa hän totesi, että "koska maan hiilivarastojen muutoksesta on mahdotonta saada tarkkoja arvioita, olisi tarkoituksenmukaista siirtyä kvantitatiivisiin lukuihin perustuvasta raportointikäytännöstä kuvailevampiin tarkasteluihin". 

* * *

Lupasin aluksi paljastaa todelliset syylliset. Itse asiassa tulin jo tehneeksi sen, sillä todelliset syylliset nyt käsillä olevaan ongelmaan ovat ne poliitikot, jotka ovat päättäneet kasvihuonekaasujen laskennasta ennen kuin siihen on ollut päteviä tieteellisiä keinoja. 

Tarkennettakoon tässä kuitenkin sen verran, että Suomi allekirjoitti Kioton pöytäkirjan vuonna 1998. Silloin maata johtivat SDP-taustainen presidentti Martti Ahtisaari (sd) ja pääministeri Paavo Lipponen (sd). Ympäristöministerin salkku oli Pekka Haavistolla (vihr).

YK:n ilmastosopimuksen aikana 1992 maatamme johtivat puolestaan presidentti SDP-taustainen Mauno Koivisto ja pääministeri Esko Aho (kepu). Ympäristöministerinä toimi Sirpa Pietikäinen (kok).

Ikävintä tässä kaikessa on se, että luotettavan tieteellisen tiedon puuttuessa edellä mainitut poliitikot ovat päättäneet – tai heidän johdollaan on päätetty – myös siitä, että näihin puutteellisin tiedon tehtyihin – tai jos uskomme professori Ilvesniemeä, jopa teoriassa mahdottomiin – laskelmiin on kytketty valtavien rahavirtojen ohjailu paikasta toiseen. Ja sen seurauksena rakennettu byrokratia-automaatti, joka tuottaa epäreiluja päätöksiä valtioille, niiden yrityksille ja kansalaisille.

maanantai 23. marraskuuta 2020

Tutkimustietoa faktantarkastajille ja päätösentekijöille

Maaseudun Tulevaisuus kertoi viime viikolla mielenkiintoisesta Luonnonvarakeskuksen tutkimustuloksesta. Sen mukaan avohakkuu ei vähennä maaperän hiilensidontaa eikä vapauta sen hiilivarastoa. 

Tutkimusprofessori Hannu Ilvesniemen mukaan hiilen kertyminen oli runsainta metsissä, jotka lähestyivät päätehakkuuikää. Niissä metsämaan hiilivarasto kasvoi vuodessa keskimäärin noin 300 kiloa hehtaarilla. Sen sijaan hiilen kertyminen maaperään väheni yli satavuotiaissa metsissä eli metsien siirtäminen pois talouskäytöstä ei olisi hiilensidonnan kannalta järkevää.

MT:n välittämät tulokset perustuivat yli 600 valtakunnan metsien inventoinnin pysyvältä koealalta kerättyihin aineistoihin, joissa hiilen määrä selvitettiin pintakarikkeessa, humuksessa ja 40 sentin kivennäismaakerroksessa. Siten kyseessä oli niin suuri mittausaineisto, että tuloksia voi pitää erittäin luotettavina.

Edelle kirjoittamani tieto on täysin vastoin Vihreiden narratiivia, jonka mukaan nykymuotoinen metsänhoito johtaisi hiilen vapautumiseen metsänpohjasta ilmakehään.  Asia liittyy myös kansalaisaloitteeseen avohakkuiden kieltämisestä valtion mailla. Sen suhteen Vihreiden linjalla ovat olleet hallituspuolueista myös vasemmistoliittolaiset.

Kaiken kaikkiaan edelle kirjoittamani tiedonpala osoittaa jälleen kerran ne hyödyt, jotka yhteiskunta saa rahoittaessaan tutkimusta. Eihän meillä olisi ilman sitä käytettävissä laajaa aineistoa, jota voitaisiin käyttää päätöksentekoon ja faktantarkastukseen. 

Tässä tapauksessa MT:n julkaisema tieto tarkoittaa, että kansalaisaloite perustuu ainakin metsien hiilinielujen perusteella virheelliseen tietoon väittäessään että "avohakkuun toteuttamisen jälkeisenä kahtenakymmenenä vuotena metsäalue muuttuu hiiltä sitovasta hiilinielusta hiilen lähteeksi". Nähtäväksi kuitenkin jää, mikä vaikutus tällä on kansalaisaloitteen lopulliseen kohtaloon, johon vaikuttavat tosiasioiden lisäksi - ja ehkä niiden ylikin - kansanedustajiemme omat uskomukset ja narrativit.

* * *

Koska edelle kirjoittamani liittyy ilmastonmuutokseen, on tässä yhteydessä syytä katsahtaa myös sitä, millä tavoin se on edennyt. Eli pohjoisen napajään kokoon liittyvää herkkää mittaria.

Viimeksi asiaa tarkastellessani oli käynyt selväksi, ettei pohjoisen merijään laajuus tai pinta-ala tullut poistaneeksi vuoden 2012 minimiä ennätysten kirjoista. Sen jälkeen kävi kuitenkin niin, että lokakuussa molemmat mittaustavat saavuttivat ajankohtaan nähden uudet ennätykset. Siitä esimerkkinä alla oleva lokakuista napajään pinta-alaa kuvaava esitys.


Marraskuun osalta tämänvuotinen arktisen merijään pinta-ala jäänee kuitenkin vuoden 2016 ennätyspientä pinta-alaa suuremmaksi. Ainakin jos luotamme siihen, että se kehittyy samansuuntaisesti kuin päivittäin raportoitu jään laajuus. 

Näin ollen ilmastonmuutos ei ole vielä lyönyt vanhoja mittausennätyksiä, saati tuhansien vuosien takaisia ennätyslämpöjä, mutta elämme joka tapauksessa sellaista vuotta, jonka aikana ollaan oltu lähellä tätä tilannetta. Siten mielenkiinto ilmastonmuutoksen kehittymisestä jatkuu myös tulevana vuonna. 

Ehkäpä vuoden 2012 syyskuussa saavutettu napajään minimipinta-ala muuttuu silloin voimassa olevasta ennätyslukemasta pelkäksi historialliseksi anekdootiksi. Tätä varmasti toivovat ainakin ne, jotka ovat julkisesti ja kauhukuvia maalaillen puhuneet ihmisen roolista ilmaston lämpenemisen taustalla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ajatusten säyneenjoesta ja koronaviruksesta
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi
Valeuutinen metsässä


Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!