Kannatuksen katoamisella on seurauksensa

Tämän aamun suomalaisessa kansainvälisten uutisten tarjonnassa oli kaksi ylitse muiden. Niistä ensimäinen koski Gazan sotaa, mutta Suomen kannalta merkittävämpi liittyi Iso-Britannian konservatiivipuolueeseen, jonka kannatus on ollut viime aikoina syöksykierteessä. 

Tämän entisen valtapuolueen kannatus oli vielä vuoden 2020 gallupeissa yli 50 prosentin, mutta siitä on sittemmin sulanut yli kaksi kolmasosaa. Puolue aikoo uuden puheenjohtajansa Kemi Badenochin johdolla kuitenkin palata takaisin parrasvaloihin ja sinne päästäkseen se on tavallaan palannut juurilleen. 

Helsingin sanomien mukaan se on nimittäin luvannut poistaa oman asunnon varainsiirtoveron, leikata sosiaalikuluja, poistaa yksityiskoulujen arvonlisäveron, keventää verotusta ja supistaa julkista velkaa. Lisäksi Badenoch on puhunut maansa eroavan Euroopan ihmisoikeussopimuksesta, jotta maasta häädettyjen valitusoikeuksia voitaisiin vähentää ja sitä kautta päästä eroon maassa laittomasti oleskelevia sadoista tuhansista ihmisistä.

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten Toryt onnistuvat muodonmuutoksessaan. Onhan vastassa kovalla maahanmuuttokritiikillään maan suosituimmaksi poliittiseksi liikkeeksi noussut Reformipuolue, jonka uskottavuus lienee ainakin maahanmuuttoasioissa oleellisesti suurempi kuin takkinsa kääntäneillä konservatiiveilla. 

Tavallisen äänestäjän – niin Britanniassa kuin Suomessakin – kannalta oleellista tässä kaikessa on kuitenkin se, että kannatuksen katoamisella on kuin onkin vaikutusta poliittisten puolueiden agendaan. Ja sitä kautta demokratiaa voi ohjata kohti terveempää suuntaa jopa nykyisenä aikana, jolloin journalistit kautta läntisen maailman ovat pikemminkin wokeltavan vasemmiston propagandan kuin puolueettoman tiedonvälityksen asialla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lontoossa suuri mielenosoitus – entä sitten?
Onko BBC:n rasistis-feministinen henkilöstöpolitiikka leviämässä Yleisradioon?
Iso-Britannian konservatiivien tummanruskea naisjohtaja