Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo

Tämä on yhdestoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kymmenennessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka suomalaisuusaate johti yhtenäisen, mutta kaksikielisen suomalaisuuden syntymiseen. 

Seuraava muutos tapahtui kuitenkin venäläisen yhteiskunnan kehityksen edettyä sellaiselle tasolle, että maa saattoi haaveilla valtakunnan hallinnon yhdenmukaistamisesta. Tämän seurauksena tsaari Nikolai II päätti lopettaa myös Suomen autonomisen aseman keisarikunnan osana - eli maassamme alkoi ensimmäinen sortokausi, joka kesti vuodesta 1899 vuoteen 1905.

Sortokauden alkaminen politisoi maatamme rajusti, jolloin kaikkialle tunkeutuva poliittinen taistelu siirtyi kielitaistelusta uusille rintamille: ennen kaikkea talonpoikaiston varaan tukeutuvat vanhasuomalaiset ryhtyivät noudattamaan myöntyvyyspolitiikkaa ajatuksenaan yhdistää suomalaisten ja keisarin edut, kun taas sivistyneistön ja teollisuuspiirien nuorsuomalaiset sekä vanhan säätyläistön ja suurteollisuuden ruotsinkieliset muodostivat perustuslaillisen rintaman, joka piti kiinni automiasta sellaisena kuin siihen oli totuttu. 

Ensimmäinen sortokausi päättyi Venäjän kompastuttua Japaniin vuosien 1904-05 sodassa, minkä seurauksena tsaari menetti itsevaltiutensa ja valtakuntaan perustettiin parlamentti eli duuma. Samalla keisarin ote Suomesta löystyi, jolloin kansa meni yleislakkoon vaatien autonomian palauttamista ja omaa eduskuntaa. 

Pitkällisen kädenväännön seurauksena maahan saatiin kuin saatiinkin yksikamarinen eli kansanvallan maksimoiva eduskunta ja työväen ohella myös naiset saivat äänioikeuden. Sekä ajan myötä muutenkin tasaveroisen aseman miesten rinnalla. 

Arvoisaa lukijaani saattanee kiinnostaa, että kauniimman sukupuolen pääsyä vallankäyttäjäksi vastustivat kiivaimmin maamme ruotsinkieliset joidenkin nuorsuomalaisten tukemana. Tuo vastustus sai muotonsa joskus myös varsin mielenkiintoisin sanankääntein. 

Muinainen kollegani nimittäin vastusti naisten vaalikelpoisuutta sillä perusteella, että "naiset tunneihmisinä saattaisivat huojahtaa helpolla liian jyrkkiin kannanottoihin" - ilmaisten näin vastaansanomattomasti sen, ettei sukupuolten tasa-arvoa vastustettu niinkään eettisistä tai poliittisista, vaan ennen muuta kansanvallan pelosta. Toisin sanoin naisten kykyyn tehdä järkeviä poliittisia päätöksiä ei luotettu.

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Pakkoruotsi ja demokratia
Miksi suomalaisnaiset ovat tasa-arvoisia?
Is President Putin on his way to repeat the destiny of Czar Nicholas II?

Suomalaisuuden synty

Tämä on kymmenes osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen yhdeksännessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka vallan vaihtuminen Venäjällä johti liberalistisen lainsäädännön luomiseen ja valtaviin edistysaskeleisiin yhteiskunnan kehityksessä.

1800-luvun lopulla syntyi myös suomalaisuusaate eli fennomania, joka oli maan liberalisoitumisen ohella ajan merkittävin kehityskulku. Senhän me muistamme parhaiten kouluajoilta ruotsinkielisten suurmiesten - Arwidsson, Snellman, Runeberg ja Topelius - luomana aatteena suomalaisen rahvaan ja sen kielen aseman parantamiseksi. 

Ja näin asia jossain määrin tietenkin olikin. Tosin koulukirjoissa jäi avoimeksi se, miksi ruotsinkieliset suurmiehet alun alkaen lähtivät ajamaan suomalaisten asemaa.

Selitys sille on löydettävissä tarkastelemalla fennomaniaa yhteiskunnallisten luokkien välisenä vallansiirtona. Kasvava oppineisto liittoutui esikapitalistisen talouspolitiikan vaurastuttamien talonpoikien kanssa haastaakseen vallassa olevan, suurelta osin aatelisen, virkamiehistön pelkästään ruotsinkieliselle yläluokalle varattujen korkeiden virkojen jaossa - ja siihen taisteluun talonpoikien valtakieli sopi erinomaisesti, etenkin kun aateliskartanoiden lapset eivät sitä osanneet.

Tässä taistelussa keskeistä oli ruotsinkielisen virkamiehistön vastavoimaksi nousseen talonpoikaiston lisäksi keisarin eli suuriruhtinaan tahto. Hänen etunaanhan oli heikentää virkamiehistön läheisiä suhteita vanhaan emämaahan eli Ruotsiin, mihin suomen kielen aseman kohottaminen sopi mainiosti. 

1800-luvun mittaan virkamiehistö oli kuitenkin aluksi fennomaaneja voimakkaampi ja suomen kieltä näytti 1800-luvun puolivälissä odottavan iirinkielen kohtalo katoavana puheenpartena. Yllättävä muutos tapahtui kuitenkin Aleksanteri II:n noustessa valtaistuimelle ja allekirjoittaessa vuoden 1863 kieliasetuksen, jolla suomesta tehtiin tasaveroinen kieli ruotsin rinnalle. 

Tällä oli kauaskantoisia seurauksia. Ensinnäkin se ruotsinmielisten suuresta pettymyksestä huolimatta oli lopulta heidän äidinkielensä pelastus Suomessa, koska päätös takasi Suomen itsenäistyttyä heille kielellisesti tasavertaisen aseman suomenkielisten kanssa. Muussa tapauksessahan Suomesta olisi tullut Viron tapaan yksikielinen. 

Toinen merkittävä seuraus oli se, että kielitaistelun voitettuaan alkuperäiset fennomaanit eli vanhasuomalaiset ajautuvat keisarin edunvalvojiksi Suomessa. Se taas näkyi sortovuosina eräänlaisena suomettumisena, jossa autonomisen suuriruhtinaskunnan kielen ja kulttuurin säilyttämiseksi tehtiin kerta toisensa jälkeen myönnytyksiä tsaarin hallinnolle. Tätä matelemista vastaan he saivat suuriruhtinaalta virkapaikkoja, mutta vastareaktiona syntyivät nuoremman polven fennomaanit eli nuorsuomalaiset, jotka suhtautuivat edeltäjiinsä äärimmäisen negatiivisesti. 

Samaan aikaan Ruotsin lehdistössä käytiin vilkasta keskustelua, johon osallistui myös Snellman. Ruotsin hallitushan oli sinänsä tunnustanut tosiasiat ja pitkin hampain hyväksynyt maan itäisen osan menetyksen Venäjälle. Siitä huolimatta Pohjanlahden länsipuolella käytiin edelleen debattia, jossa 1830-luvulta alkaen ja etenkin Krimin sodan aikana kannatettiin Suomen palauttamista vanhan emämaan yhteyteen liittoutumalla sen vihollisiin. 

Tämä debatti lienee vaikuttanut vahvasti siihen, että tsaarit sallivat Suomen säilyttää autonomisen erityisasemansa, joka mahdollisti Ruotsin valtakunnan entisen takapajuisen itäosan kehittymisen sadassa vuodessa valtioksi, joka kykeni esittämään melkein alalla kuin alalla korkean tason saavutuksia. Näin ruotsalainen revanssihenki tuli tehneeksi palveluksen Suomelle - tosin tavalla, jota sen edustajat eivät olleet tarkoittaneet. 

Sarjan  muut kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV: Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keitä me suomalaiset olemme?
Kielirasismia Pohjoismaiden neuvostossa
Suomalaisuusko vain lainaa?

Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun

Tämä on kahdeksas osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen seitsemännessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka kuningas Kustaa III:n vallankaappaus jatkoi talonpoikien ja kaupunkien porvariston aseman vahvistumista ja lisäsi sitä kautta heidän taloudellista toimintaansa. 

Mutta sitten olikin edessä uusi suuri käännös maamme historiassa. Kävi nimittäin niin, että Suomen hallinta siirtyi Ruotsilta Venäjälle ja kuninkaat vaihtuivat suuriruhtinaiksi. Heistä ensimmäinen oli tsaari Aleksanteri I. 

Tämän sanottiin - ainakin oman kouluaikanani historianopetuksen mukaan - tapahtuneen nostamalla autonominen Suomi kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Tosiasiassa Suomessa käytetty valta siirtyi kuitenkin tsaarin kanssa yhteisiä intressejä omaavalle ylimmälle virkamiehistölle ja edelleen säätyläistölle, joka syntyi aateliston, virkamiehistön, maaseudun liikemiesten ja kaupunkien porvariston sulautuessa yhdeksi ruotsinkieliseksi kokonaisuudeksi. 

Näin syntyneen byrokratian aikakauden aikana Suomen talouden liberalisoituminen pysähtyi ja ihmisten taloudellinen eriarvoistuminen kasvoi vauraamman kansanosan - mukaan lukien perintötalonpojat - rikastuessa samalla kun nopeasti kasvava rahvas köyhtyi. Tämä seurasi siitä, ettei elinkeinoelämää vapautettu eikä talous siksi juurikaan kasvanut. Eikä sen seurauksena myöskään syntynyt riittävästi työpaikkoja kasvavalle väestölle. 

Näin Suomessa päädyttiin tilanteeseen, jossa aiemmin vuosipalkkaiset rengit alennettiin sesonkityövoimaksi, jonka rekrytoinnin periaatteena oli valita hakijoista se, joka tyytyi pienimpän palkkaan. Tämän seurauksena kansan yleinen elintaso lähti nopeaan laskuun. 

Elinolojen heikentyessä syrjäytyneet ja muuten vain tilanteeseensa tyytymättömät vastasivat rikollisuudella, jonka määrä alkoi nopeasti kasvaa saavuttaen poikkeuksellisen korkean järjestäytyneisyyden asteen. Esimerkkinä toimikoon Nurmijärveltä Uuttamaata ja Etelä-Hämettä terrorisoiva porukka, joihin kuului myös Aleksis Kiven isosetä.  

Tämä joukkio aloitti rikollisen uransa vuonna 1820 ensin näpistyksillä ja varkauksilla, mutta laajentaen myöhemmin toimintaansa ryöstöihin ja ryöstömurhiin. Lopulta Suomen ensimmäinen järjestäytynyt rikollisjoukko saatettiin teoistaan vastuuseen peräti 700 kasakan ja sotilaan voimin - ja vielä senkin jälkeen he organisoivat vankilakapinan. 

Toisena tunnettuna esimerkkinä mainittakoon Etelä-Pohjanmaan puukkojunkkarit, joiden tarina lienee arvoisille lukijoilleni nurmijärveläisiä tutumpi. Nuorten miesten tulevaisuuden näköalattomuudessa olivat senkin juuret.

Suomen talouden sakatessa byrokraattisen hallinnon vallan alla ja yhä useamman ihmisen siirtyessä rikosten poluille päätyi kasvava osa väestöstä vankilaan. Määrät olivat niin suuria, että kaltereiden takaista tilanpuutetta jouduttiin lopulta paikkaamaan jopa lähettämällä ihmisiä kärsimään rangaistuksiaan Siperiaan. 

Kaiken kaikkiaan voidaankin sanoa, että Suomen liittäminen Venäjään oli maallemme aluksi pitkä askel taaksepäin samalla kun vanha emämaamme Ruotsi jatkoi omaa positiivista kehitystään, joka selittänee suuren osan läntisen naapurin tänäkin päivänä Suomea oleellisesti vahvemmasta taloudesta. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajajengien väkivalta ei loppunut Milan Jaffin tuomioon
USA:n henkirikokset rajussa nousussa
Kumpuaako väkivalta sorron kokemuksista?